107. Vähemmän EU:ta, enemmän Soinia

          Maisterisjätkällä on syytä myhäilyyn,

          mutta onko myös suomalaisilla, muillakin kuin persuilla...

EU-vaalien tulokset ovat sitten tiedossa, joten katsotaanpa hieman, miten vaaliveikkaukseni 4.6.-09/105 oikein onnistui.

Suomesta EU-parlamenttiin valittujen 13 mepin osalta ennustukseni osui aika hyvin kohdalleen, sillä nimilistassani oli 11 valituiksi tulleiden ehdokkaiden nimet. Tulos 11 oikein 13:sta mahdollisesta on minusta aika hyvä tulos politiikan harrastelijaseuraajalle. Ne kaksi, joita en osannut arvata, olivat Riikka Manner (keskusta) ja Carl Haglundun (rkp). Riikka Mannerin tilalle ennustin sdp:n Petra Paasilinnaa ja Carl Haglundin sijaan kokoomuksen Risto E.J. Penttilää. Valituksi tullut Haglund sai vain hieman yli 16 000 ääntä ja tuli ehdokkaiden henkilökohtaisessa paremmuuslistassa sijalle  28, kun taas Penttilä sai  lähes 51 000 ääntä ja sijoittui kymmenenneksi. Paavo Väyrysen avustaja Riikka Manner löi neljä keskustan kansanedustajaa.

Ääniharavat olivat juuri ne kolme, joita povasin, eli Timo Soini (130 000) Anneli Jäätteenmäki (80 000) ja Mitro Repo (71 000 ääntä), Annelin ja Mitron asetin tosin ennustuksessani eri järjestykseen. Soinin äänimäärä jäi uupumaan noin 20 000 ääntä Anneli Jäätteenmäen edellisissä EU-vaaleista saamasta äänimäärästä. Jäätteenmäki sijoittui siis toiseksi, vaikka menetti lähes puolet edellisten vaalien "sääliäänistään."

Äänestysprosentti 40,2 jäi ennustamaani (42 %) alhaisemmaksi. Tämä suosi vaalien yllättäjää eli RKP:tä, jonka ennustettiin yleisesti jäävän ilman edustajaa. Ruotsalaiset saivat kuitenkin äänestäjänsä hyvin liikkeelle.

Eri puolueiden välisen paikkajaon arvasin oikein vihreiden (2), persujen (1), kristillisten (1) ja vasemmistoliiton (0) osalta. Isojen puolueiden kohdalla sen sijaan ennustukseni meni hieman pieleen, sillä  arvioin, että kokoomus saisi kolmen sijasta neljä paikkaa, keskusta kolmen asemesta kaksi paikka ja demarit kahden asemesta kolme paikkaa.

Kristillisdemokraateille vaaliliitto perussuomalaisten kanssa oli todellinen lottovoitto, sillä yksin kristilliset eivät olisi saaneet sitä paikkaa, jonka Sari Essayah sai nyt vaaliliiton tuloksen johdosta. Itse asiassa  Timo Soinin ja Päivi Räsäsen junaileman vaaliliiton seurauksena kokoomus sai tavallaan neljä paikkaa, sillä valituksi tullut Sari Essayah liittyy EU-parlamentissa tiettävästi samaan konservatiivien (EPP) ryhmän kuin kokoomuksenkin mepit. Tämä näyttää jääneen monilta ammattikommentaattoreilta huomaamatta. EU-parlamentissa suomalaismepit eivät tietenkään edusta omia kotimaisia puolueitaan, vaan parlamentissa edustettuina olevia ryhmiä.

Puolueet tulivat vaaleissa maaliin seuraavassa ääniosuutta osoittavassa paremmuusjärjestyksessä (suluissa kunkin puolueen ääniosuus edellisessä EU-vaaleissa): kokoomus 23,7 (23,2), keskusta 19,0 (23,4), SDP 17,5 (21,2), vihreät 12,4 (10,4), perussuomalaiset 9,8 (0,5), RKP 6,1 (5,7), vasemmistoliitto 5, 9 (9,1), kristilliset 4,2 (4,3) ja muut  1,7 prosenttia. 

Kokoomus oli selvästi suurin puolue, vaikka sekin menetti hieman äänimääräänsä (menetys 7  000 ääntä) edellisiin vaaleihin verrattuna. Keskusta menetti ääniä selvästi enemmän kuin kokoomus eli 70 000 ääntä. Demareiden  ääniosuus laski 3,7 prosenttiyksikköä ja keskustan 4,4 prosenttiyksikköä. Tähän nähden on oikeastaan hyvin hämmästyttävää, miten useat lehdet  otsikoivat, että demarit kärsivät rökäletappion, mutta keskusta sai torjuntavoiton! Todennäköisesti mainittu torjuntavoittoajattelu perustuu siihen, että eräissä gallupeissa keskustan ennustettiin saavan äänistä vain noin 16-17 % ja kaksi paikkaa. Nyt keskustan paikkaluku on yhtä suuri kuin kokoomuksen lähes 4 prosenttia pienemmällä äänimäärällä.

Tälläkin tuloksella - siis selvällä vaalitappiolla äänimäärään perusteella laskettuna - Matti Vanhanen pelasti kuitenkin kasvonsa puolueen puheenjohtajana ja pääministerinä. Keskusta ja Vanhanen eivät kuitenkaan voi tuudittautua siihen, että keskustan kannatuksen lasku olisi nyt sivuutettu. Keskusta saa tehdä todella kovasti töitä, jos se aikoo vuoden 2011 tavoitella suurimman puolueen asemaa. Selvää on, että tavoite ei salli yhtään uutta naisjuttua Vanhaselta ja kumppaneilta. Sirkka Mertalaan ja hänen  esillä pitämiseensä Vanhanen joutuu turvautuu jatkossa entistä enemmän.

Kokoomukselle paikkaluvun menetys neljästä kolmeen oli suuri pettymys, vaikka Suomesta valittiinkin nyt yksi meppi vähemmän kuin edellisellä kerralla. Puolue piti neljän paikan säilyttämistä itsestään selvänä, mutta luultavasti esimerkiksi Kai Pöntisen maahanmuuttajia syyllistävät vaalimainokset ja Ari Vatasen sekoilevat lausunnot ilmastopolitiikan osalta pudottivat kokoomuksen äänimäärää kyseisen tavoitteen kannalta ratkaisevalla tavalla.

Vasemmisto menestyi vaaleissa kurjasti, sillä itse asiassa EU-parlamenttiin matkustaa nyt vain yksi demari eli Liisa Jaakonsaari. Kuten ennustin, vasemmistoliitto ei saanut yhtään paikkaa Esko Seppäsen lopetettua uransa. Demarit saavat kiittää sitoutumatonta Isä-Mitroa, että puolue sai edes 17,5 prosenttia äänistä. Suomen demareiden tappio on kuitenkin pientä verrattuna esimerkiksi Saksan sosiaalidemokraattien EU-valeissa kärsimään 11 prosenttiyksikön suuruiseen vaalitappioon.

Suomen työväen puolueen eli STP:n saaliiksi kertyi 0,2 prosenttia äänistä. Puolueen ääniharava, jos tätä ilmaisua nyt voi yleensä STP:n kohdalla käyttää, oli dosentti Johan Bäckman, joka sai  549 ääntä ja sijoittui 241 ehdokkaan listalla sijalle 143. Bäckman löi kommunistien presidenttiehdokkaanakin yksissä valeissa esiintyneen PekkaTiaisen, joka sai 251 ääntä. Vaaliblogissaan Bäckman piti tulosta omalta osaltaan erinomaisena ja oli erityisen iloinen siitä, että  hän sai Ahvenanmaaltakin kolme ääntä. Bäckmanin mukaan hänen ja kumppanien vetämä Suomen antifasistinen komitea (Safka)  sai vaaleissa  1 000 ääntä. Köyhien puolueen ääniosuus oli 0,3 prosenttia, mutta Suomen EU:sta eroamisen puolesta näissäkin vaaleissa kampanjoineen Itsenäisyyden puolueen vain  0,2 prosenttia.

Timo Soinin ja persujen voitto oli suunnilleen odotetun suuruinen sillä useimmat ennustivat persujen ja kd:n vaaliliiton saavan juuri kaksi paikkaa. Soini varamiehenä parlamenttiin valittiin Sampo Terho (ps), joka  seurannee Soinia Brysselissä vuoden 2011 eduskuntavaalien jälkeen. Pertti Veltto Virtanen hävisi - minusta onneksi - Terholle aika selvästi. Terho sai runsaasti Jussi Halla-ahon kannattajien ääniä.

Persujen listalta kannattaa huomata, että prosessioikeuden professori Erkki Havansi (sit., Helsingin yliopisto) löi niukasti kotkalaisen yrittäjän Freddy van Wonterghemin (sit., Punainen talo) äänimäärin 1 549 - 1 476. Kumpikin herroista hävisi kuitenkin selvästi laulaja Kike Elomaalle, joka sai lähes 2 500 ääntä. Myös irtoäänien keräämiseksi vaaliehdokkaiksi houkutellut julkkisehdokkaat menestyivät vaaleissa aika heikosti; heihin voidaan laskea esimerkiksi Jani Sievinen, Joona Puhakka, Johanna Korhonen, Päivi Storgård, Kari Peitsamo, Nina af Enehjelm ja Johanna Manninen. Ex-futaaja Atik Ismail (vas) keräsi yllättävän paljon ääniä eli  lähes 6  000 ääntä. Kansanedustajapariskunta Satu Taiveaho (sdp) ja Antti Kaikkonen (kesk) jäi myös rannalle.

Yllätys oli tv-toimittaja Petri Sarvamaan muhkea äänimäärä  27 000 ääntä, joka ei tosin riittänyt läpimenoon. Sarvamaa vei todennäköisesti paljon ääniä Risto E.J. Penttilältä, joka sai siis lähes 51 000 ääntä ja jäi vain parisadan äänen päähän läpi menneestä Eija-Riitta Korholasta. Minusta jo Sarvamaan ehdokkuus kokoomuksessa oli yllätys, sillä tv-esiintymisen ja -puheiden perustella pidin häntä lähinnä vasureiden kannattajana. Vaaleissa todella paljon rahaa satsannut Ukko Metsola hävisi Sarvamaalle reilusti, samoin kuin Pohjoisen nuori Heikki Autto. Mutta eduskuntavaaleissa Metsolalla ja Auttolla on hyvät mahdollisuudet menestyä.

Valituista 13 mepistä naisia on peräti kahdeksan ja miehiä siis vain viisi. Vihreistä valittiin kaksi naista (Hautala ja Hassi) ja myös varamiesedustaja on nainen (Cronberg). Nykyisin miehetkin äänestävät entistä useammin naisehdokkaita. Itsekin äänestin naisehdokasta, joka myös tuli valituksi. Olen koko ikäni ollut ns. liikkuva äänestäjä eli siis äänestänyt eri puolueiden ehdokkaita, yleensä opposition ehdokkaita. Ensimmäisissä vaaleissa, joissa pääsin äänestämään, eli vuoden 1966 eduskuntavaaleissa äänestin demariehdokasta, ja sdp saikin noissa vaaleissa  suurvoiton eikä Kekkonen voinut enää pitää sossuja hallituksen ulkopuolella. 

Olen äänestänyt kerran SMP:n samoin muistaakseni kunnallisvaaleissa 1970-luvun alussa kerran jopa SKDL:n ehdokasta. RKP:kin ehdokasta olen äänestänyt, mutta silloin olivatkin kyseessä vuoden 1994 presidentinvaalit ja ehdokkaana oli Elisabeth Rehn. Nuo vaalit olivat ensimmäinen ja samalla viimeinen kerta, kun osallistuin lehtien palstoilla  vaalikeskusteluun. Kannatin paikallislehdessä Rehniä ja arvostelin hänen vastaehdokastaan Martti Ahtisaarta tavalla, joka kuulemma herätti, luullakseni positiivista, huomiota myös Rehnin vaaliorganisaatiossa. Tuolloisessa kotikunnassa eli Ikaalisissa Rehn saikin enemmän ääniä kuin Ahtisaari, kun sen sijaan kaikissa Ikaalisten naapurikunnissa Ahtisaari löi Rehnin aika selvästi.

Olivatko eu-vaalit kaiken nähdyn ja kuullun mainonnan ja muun kohkaamisen arvoiset? Enpä tiedä. Käsittelin jo edellisessä vaaliblogissani 4.6. nro 105 sitä, edustavatko suomalaismepit parlamentissa ns. Suomen etua vai mistä oikeastaan on kyse. Mistä syntyy se vaikutusvalta, jota mepit välttämättä tarvitsevat voidakseen saada parlamentissa jotakin aikaan edustamansa jäsenkunnan tai vaikkapa nyt sitten Suomen ja suomalaisen äänestäjäkunnan hyväksi?EU-asiantuntija Esko Antolan mukaan vaikutusvalta edellyttää ainakin kahta asiaa. Ensiksikin mepin tulee hankkia itselleen arvovaltainen asema omassa poliittisessa parlamenttiryhmässään. Toiseksi mepin tulee omata tiettyä erityisosaamista ja asiantuntemusta joltakin alalta kuten esimerkiksi ympäristöä, maataloutta tai työelämää koskevissa kysymyksissä.

Jos ajatellaan esimerkiksi Timo Soinia, niin luulenpa, ettei hänellä tule olemaan kovinkaan vaikutusvaltaista roolia eu-parlamentissa sinä lyhyenä noin puolentoista vuoden aikana, jonka hän aikoo parlamentissa ennen vuoden 2011 eduskuntavaaleja viettää. Eihän Soinilla ole edes ole parlamentissa omankaltaistaan ryhmittymää, johon hän voisi luontevasti parlamentissa kuulua. EU-kriittiset ei ole mikään virallinen ryhmittymä, ja ennen vaaleja haviteltu Libertas-ryhmittymää ei saada kasaan, koska  ryhmällä tulee olla vähintään 25 jäsentä  seitsemästä eri maasta, jotta ryhmän saisi perustaa. Nämä edellytykset eivät käydyissä vaaleissa täyttyneet. Kaikissa muissa ryhmissä Soini todennäköisesti jää mielipiteineen ulkopuoliseksi ja siten ilman tarvittavaa vaikutusvaltaa.

Mikä sitten voisi olla se ala, jolla Soinilla olisi tarvittava erityisasiantuntemusta? En minä ainakaan tiedä. Omasta mielestään Soini voi olla kaikkien alojen asiantuntija, mutta siihen eivät toki riitä hänen sutkautuksensa tai eu-kriittisyytensä tai iskulauseensa "vähemmän EU:ta, mutta parempaa EU:ta." Ne ovat retoriikkaa ja tyhjiä sanoja ilman sisältöä. Kriittinen voi ja pitääkin olla eri asiakysymyksissä, mutta Soinin eu-kriittisyydessähän on kyse sitä, että hän vastustaa koko järjestelmää eikä sallisi minkäänlaisia rakenteellisia uudistuksia EU:n piirissä. Tällaisella populistisella kriittisyydellä tuskin on EU:n työssä kovin suurta käyttöä ja hyötyä lähes 800 suuruisen jäsenten ylivoimaisen enemmistön suhtautuessa positiivisesti EU:n kehittämiseen.

Timo Soini poliittinen populismi perustuu lähinnä iskulauseenomaisiin sutkautuksiin, joista osa periytyy jo Veikko Vennamon ja SMP:n ajoilta. "Sisulla ja sydämellä", "Unohdetun kansan puolesta" ja "Vanhat puolueet" olivat Veikko Vennamon tai joidenkin väitteiden mukaan itse asiassa Veikon vaimon Sirkan keksimiä iskulauseita. SMP:n väitettiinkin olevan lyhenne sanoista "Sirkka, Minä ja Poika." Soini on lanseerannut EU-politiikan yhteydessä julkisuuteen sanonnan "Missä EU, siellä ongelma" ja viimeksi sloganin "Vähemmän EU:ta, parempaa EU:ta."

Tosiassa perussuomalaiset ei ole "vanhojen puolueiden" vastakohtana mikään kovin nuori tai uusi puolue, vaikka se onkin perustettu virallisesti vasta 1995. Soini on vetänyt puoluetta tuosta asti ja hänen johdollaan persut ovat osallistuneet erilaisiin vaaleihin varmaankin reilusti toistakymmentä kertaa. Vasemmistoliitto ei ole paljoa perussuomalaisia vanhempi puolue, sillä se on perustettu vuonna 1990. Sitä paitsi puolue nimeltä Perussuomalaiset perustettiin SMP:n raunioille ja SMP puolestaan on perustettu jo 1950-luvun lopulla. Perussuomalaiset viettivätkin puolueensa 50-vuotisjuhlia viime vuonna kaikessa hiljaisuudessa, jottei olisi huomattu, että puolue oli tullut jo miehenikään. On siis aika harhaanjohtavaa, kun Timo Soini myös eilisissä vaalivalvojaisissa metelöi tuttuun tyylinsä, että perussuomalaiset olivat näissäkin vaaleissa ainoa vaihtoehto "Vanhoille puolueille." 

Timo Soinin EU-vaaleja kohtaan osoittama innostus ja taktiikka perustuu lähinnä vain siihen, että puolue tähtää vuoden 2011 eduskuntavaaleihin, joiden jälkeen se aikoo päästä hallituspuolueeksi. Tämän vuoksi Timo Soini kyllä edelleen puhuu EU-kriittisyydestä, mutta ei vaadi enää Suomen eroamaista EU:sta. Nyt hän hyväksyy EU:n, mutta vaatii parempaa EU:ta ja EU-politiikkaa. Soinin EU-parlamentin jäsenyys ja taktiikka varamiesedustuksineen on rakennettu pyrkimykselle lisätä hänen uskottavuuttaan vuoden 2011 eduskuntavaaleissa ja vuoden 2012 presidentinvaaleissa. Näenkin jo sielun silmin, miten puoluejohtajien vaalitentissä 2011 Timo Soini heristää muille puoluejohtajille sormeaan ja  selittää kuuluvalla äänellään, että "älkää nyt hyvät veljet ja siskot tule minulle tuollaisia puhuman, sillä onkohan kukaan muu tästä porukasta ollut jäsenenä EU-parlamentissa kuin minä."

Timo Soinin vaalislogan "vähemmän EU:ta, parempaa EU:ta" voitaisiinkin perussuomentaa sanonnaksi "vähemmän EU:ta, enemmän Soinia." Timo Soini aikoo olla EU-parlamentissa vain vähän aikaa, jotta aika olisi kypsä "enemmälle Soinille" eli persujen  ja Timo Soinin hallituskelpoisuudelle. Jos Soini viettäisi EU-parlamentissa pitemmän ajan, voisivat hänen peruskannattajansa alkaa puhua Brysselin herrasta.