120. Matti Kuusimäelle professorin arvonimi

                              Syyttäjäprofessori Matti Kuusimäki

1. Kuten blogissa 118/25.6. kerroin, Tasavallan presidentti myönsi 12.6.2009 valtakunnansyyttäjä, OTL Matti Kuusimäelle professorin arvonimen. Samalla kertaa professorin arvonimi myönnettiin kymmenelle muulle henkilölle, joista kolme on taiteilijoita (Ulla Rantanen, Kari Rydman ja Matti Salminen). Matti Kuusimäki on Suomen  itsenäisyyden aikana järjestyksessä 1 111:s professorin arvonimen (h.c.) saanut henkilö. Kuusimäki on harvoja lakimiehiä, joille on myönnetty sanottu arvonimi. 

2. Kuusimäki tuli ylioppilaaksi samana vuonna kuin minäkin eli 1962. OTK-tutkinnon Kuusimäki suoritti vuonna 1967, minä paria vuotta aikaisemmin. En muista törmänneeni häneen opiskeluaikana. Valmistumisen jälkeen Matti oli ensin pari vuotta poliisiopiston opettajana ja hakeutui sitten 1970 kotikaupunkiinsa Vaasaan hovioikeuden esittelijäksi. Minä puolestani menin samana vuonna Helsingin hovioikeuteen esittelijäksi. OTL -tutkinnonkin suoritimme kumpikin samana vuonna eli 1971. Matti ei jatkanut opintojaan enää väitöskirjaan asti, mutta minä rämmin vielä tämänkin vaiheen lävitse vuonna 1977. Tiemme yhtyivät vuonna 1976, jolloin minut nimitettiin - luultavasti Kuusimäen ja muidenkin hovioikeuden viskaalien harmiksi - Vaasan hovioikeudenneuvoksen virkaan.

3. Hovioikeudessa en ehtinyt olla Kuusimäen kanssa samalla jaostolla, sillä hakeuduin jo kahden vuoden pestin jälkeen kihlakunnantuomarin virkaan. Matti osallistui minun ja Rovaniemen hovioikeuden sihteeriksi nimitetyn viskaali Keijo Siljanderin yhteisiin läksiäisiin marraskuun viimeisellä viikolla 1978. Karonkka aloitettiin hovioikeuden henkilökunnan kahviosta. Hovioikeudentalosta poistuessamme päätin hieman juhlistaa tapausta ja aloin iltahämärissä laulaa hovioikeuden pääsisäänkäynnin portaikolla Jääkärimarssia: "Syvä iskumme on, viha voittamaton " jne. Hetken kuunneltuaan Matti tokaisi, että eihän tuosta tunnu tulevan mitään. Samassa hän kajautti itse tuon marssilaulun sellaisella volyymilla, että hovioikeutta vastapäätä Rantakadun varrella asuvat ihmiset saattoivat kenties hieman hätkähtää. Matti on laulumiehiä, jonka harrastuksiin kuuluu musiikki. - Nuo läksiäisjuhlat jatkuivat muuten ravintola Ernstissä, kerrotaan.

4. Matti Kuusimäki toimi Vaasan hovioikeudessa esittelijänä ja jäsenenä vuosina 1970-1995, siis 25 vuotta putkeen. Helsingin hovioikeuden jäsenenä Kuusimäki oli vuonna 1996 ja oikeusministeriön kehitysjohtajana 1997, kunnes hänet nimitettiin samana vuonna valtakunnansyyttäjän viran ensimmäiseksi haltijaksi tuolloin toimintansa aloittaneeseen syyttäjälaitokseen. Suomi sai siis vasta vuonna 1997 itsenäisen ja riippumattoman syyttäjälaitoksen. Aikaisemmin ylimmän syyttäjän tehtäviä oli muiden tehtävien ohella ja ikään kuin vasemmalla kädellä hoitanut valtioneuvoston oikeuskansleri.

5. Olin eduskunnan lakivaliokunnassa asiantuntijana kuultavana, kun valiokunnassa käsiteltiin valtakunnansyyttäjänvirastoa ja syyttäjälaitosta koskevaa hallituksen lakiesitystä. Kuultavina oli muitakin asiantuntijoita ja minä istuin lakivaliokunnan sohvalla Matti Kuusimäen ja oikeuskanslerinviraston esittelijäneuvos Martti Jaatisen välissä. Totesin lausunnossani, että lakiesityksessä perustettavaksi esitetty ylimmän syyttäjäviranomaisen virkanimike eli valtakunnansyyttäjä oli, paitsi sanana liian pitkä ja kömpelö, myös Suomen lainsäädäntöön vähemmän sopiva, koska Suomen perustuslaki ei itse asiassa taida edes tuntea käsitettä valtakunta; ks. kuitenkin uuden perustuslain  4 §. Sana "valtakunta" on käännös ruotsin kielen sanasta "rike," ja Ruotsissa ylimpänä syyttäjänä on riksåklagare-niminen virkamies. Esitin, että nimike valtakunnansyyttäjän muutettaisiin laissa johtavaksi valtionsyyttäjäksi, joka olisi Suomeen paremmin sopiva, mutta kuitenkin riittävän "juhlava" nimike. Pidin apulaisvaltakunnansyyttäjän viran perustamista tarpeettomana ja katsoin, että johtavan valtionsyyttäjän varamiehenä ja voisi toimia virkaiältään vanhin valtionsyyttäjä. Sanana "apulaisvaltakunnansyyttäjää" on vielä hirveämpi kuin valtakunnansyyttäjä.

6. Kukaan muista asiantuntijoista ei lämmennyt ehdotukselleni - eivät olleet varmaan tulleet edes ajatelleeksi koko asiaa  - eikä lakivaliokuntakaan sitä hyväksynyt, joten lakitekstiin tulivat nuo pitkät ja kömpelöt virkanimikkeet valtakunnansyyttäjä ja apulaisvaltakunnansyyttäjä. Ilmeisesti ajateltiin, että onhan Suomessa myös valtakunnansovittelijan virka ja vieläpä valtakunnanoikeus -niminen erityistuomioistuinkin. Myöhemmin oli jännää todeta, että lakivaliokunnan sohvalla vieressäni istuneista kahdesta asiantuntijasta tehtiin kyseisten virkojen ensimmäiset haltijat: Matti Kuusimäki nimitettiin valtakunnansyyttäjäksi ja Martti Jaatinen apulaisvaltakunnansyyttäjäksi. Joten vierestä vietiin, voisi tässäkin tapauksessa entisen tytön tavoin sanoa! Minä en tietenkään itse ilmoittautunut noihin virkoihin - pois se minusta!

7. Kuusimäen valinta ylimmäksi syyttäjäksi oli sikäli mielenkiintoinen, että hän ei ollut aikaisemmin toiminut päivääkään "varsinaisessa" syyttäjänvirassa; silloisia paikallissyyttäjiä olivat nimismiehet ja kaupunginviskaalit sekä toisessa asteessa lääninsyyttäjät. Hovioikeuden kanneviskaalina eli virkarikosjuttujen erikoissyyttäjänä Kuusimäki sen sijaan oli ainakin muodollisesti ollut parikymmentä vuotta aikaisemmin ennen kuin hän sai vuonna 1978 nimityksen hovioikeudenneuvoksen virkaan. 

8. Kuusimäki toimi Vaasassa ollessaan luennoitsijana erilaisissa poliisien, syyttäjien ja tuomareiden koulutustilaisuuksissa ympäri Suomea. Hänet tunnetaan hyvästä supliikistaan sekä värikkäistä ja hauskoista luennoistaan. Myös Kuusimäen julkaistut puheenvuorot ja esitelmät muun muassa erilaisissa lakimiestilaisuuksissa poikkeavat värikkyydessään edukseen muista yleensä melko harmaista puheenvuoroista. Asiantuntemusta Kuusimäeltä löytyy etenkin rikosoikeuden ja rikosprosessioikeuden alalta. Siviilioikeutta Kuusimäki opetti toimiessaan vuosina 1970-80 oman viskaalin virkansa ohella Vaasan kauppakorkeakoulun siviilioikeuden assistenttina.

9. Kuusimäkeä on pidetty huumesyyttäjänä mainetta saaneen kaupunginviskaali Ritva Santavuoren löytönä valtakunnansyyttäjän virkaan. Santavuori - Rouva Syyttäjä - muistetaan myös TV1:n aamutelevision "jälkiviisaiden" jäsenenä. Niin tai näin, mutta juuri supliikkinsa ja rehevän, mutta toisaalta asiantuntevan esiintymistaitonsa ansiosta Matti Kuusimäki oli jo vuonna 1995 saada erään toisen huippuviran, sillä hän oli tuolloin vahvasti ehdolla eduskunnan oikeusasiamiehen virkaan.

10. Syyskuussa 1995 tapahtunut eduskunnan oikeusasiamiehen vaali oli ensimmäinen ja toistaiseksi myös viimeinen kerta, jolloin oikeusasiamiehen virkaan ilmoittautuneet lakimiehet - kahdeksan kappaletta - joutuivat eduskunnassa julkiseen kuulemistilaisuuteen. Viranhakijoita kuultiin 21.9.1995 ja eduskunta äänesti asiassa seuraavana päivinä. Lehdistön melko yksimielisen arvion mukaan kuulemisen "voittajaksi" selviytyi Matti Kuusimäki, jolla esimerkiksi Ilta-Sanomien mukaan oli "liukkain supliikki ja raikkaimmat parannusehdotukset;" Kuusimäki esitti kuulemisessa muun muassa, että "raiskauksista pitäisi langettaa puolta kovemmat tuomiot." Myös oikeusneuvos Lauri Lehtimajan todettiin menestyneen kuulemisessa hyvin, kun taas vasemmiston ehdokkaan, tohtori Antti Kivivuoren katsottiin hieman epäonnistuneen kuulemisessa. Eduskunnan täysistunnon ensimmäisessä äänestyksessä äänet jakautuivat niin, että Kivivuori sai 56 ääntä, Kuusimäki 52 ja Lauri Lehtimaja 35 ääntä, vasemmistoliiton kannattama Martin Scheinin 25 ääntä ja OTT Hannele Pokka yhden äänen. Toisella äänestyskierroksella porvarit ja vihreät keskittivät äänensä Lauri Lehtimajalle, joka tuli valituksi virkaan  90 äänellä. Antti Kivivuori sai vasemmiston äänet eli yhteensä 76 ääntä ja Kuusimäki enää 12 ääntä.

11. Matti Kuusimäen tehtäviin valtakunnansyyttäjänä (VKS) on kuulunut syyttäjälaitoksen yleinen johtaminen ja kehittäminen. Syyttäjät ovat tehtävässään itsenäisiä ja riippumattomia, mutta hieman paradoksaalista toisaalta on, että valtakunnansyyttäjän tehtäviin kuuluu paitsi alaistensa syyttäjien valvonta, myös yleisten ohjeiden ja määräysten antaminen syyttäjille. VKS nimittää kaikki paikallissyyttäjät ja hän voi ottaa itse ratkaistavakseen alaiselleen kuuluvan asian ja määrätä alaisensa syyttäjän ajamaan syytettä, jonka nostamisesta hän päättänyt. Lain mukaan VKS edustaa syyttäjiä korkeimmassa oikeudessa ja ajaa syytettä valtakunnanoikeudessa. Matti Kuusimäki ei ole tiettävästi esiintynyt kertaakaan henkilökohtaisesti valtionsyyttäjän ominaisuudessa missään oikeusasteessa. Hän ei myöskään nykyisin ratkaise paikallissyyttäjien päätöksistä tehtyjä kanteluita eikä anna syyttäjän- tai syytemääräyksiä, vaan tämä kuuluu apulaisvaltakunnansyyttäjän tehtäviin; tätä virkaa hoitaa nykyisin Jorma Kalske.

12. Kokonaan uuden keskusviraston johtamisessa ja syyttäjälaitoksen kehittämisessä on toki ollut yhdelle virkamiehelle työtä yllin kyllin. Matti Kuusimäki on selviytynyt tehtävistään hyvin ja hänen johdollaan syyttäjälaitos on kehittynyt suotuisasti ja jopa paremmin mitä etukäteen osattiin odottaa. Tämä ei ole yksin minun mielipiteeni, vaan tätä mieltä ollaan aivan yleisesti. Siteeraan seuraavassa tunnettua rikosasianajaja Markku Fredmania, joka on artikkelissaan "Syyttäjistä - ja vähän muustakin - asianajajan näkökulmasta" (2008) lausunut muun muassa näin: 

Valtakunnansyyttäjänvirasto aloitti toimiansa ja se onkin ollut menestystarina lyhyessä ajassa. Uskoisin, ettei Suomen hallintohistoriassa löydy sille vertaista. Syyttäjälaitos oli aivan kehittymätön ennen yhteistä asialle omistautunutta johtoa. VKSV:n erinomainen onnistuminen työssään on saanut monesti ajattelemaan, missä kunnossa tuomioistuinlaitos Suomessa olisi, jos sitä johdettaisiin ja olisi johdettu vastaavanlaisen mallin mukaan...Asianajajan näkökulmasta on ollut haastavaa nähdä, kuinka vastapuolella esiintyvä syyttäjä on erityisesti valikoitu ja koulutettu avainsyyttäjä tai ainakin avainsyyttäjältä pätevät ohjeet ja neuvot saanut päätoiminen ja kunnianhimoinen lakimies.

13. Syyttäjälaitoksen ja tuomioistuinlaitoksen hallinnon (mukaan lukien koulutus, lakimiesten erikoistuminen, harjoittelujärjestelmä jne.) vertailussa Kuusimäen johtama syyttäjälaitos vie minun arvioni mukaan voiton "lumieränumeroin" 6-0. Tähän on vaikuttanut Kuusimäen ja hänen poppoonsa ammattitaidon ja innostuneisuuden lisäksi myös yksi tärkeä "yleinen syy." Tuomioistuinlaitoksen eli yleisten tuomioistuinten, hallintotuomioistuinten ja erityistuomioistuinten keskushallinto kuuluu oikeusministeriölle, kun taas syyttäjälaitoksen hallinnosta huolehtii Kuusimäen oma putiikki eli VKSV, joka on oikeusministeriöstä riippumaton syyttäjälaitoksen keskushallintoviranomainen. On pakko todeta, että oikeusministeriö ei ole onnistunut tuomioistuinhallinnon kehittämisessä läheskään parhaalla mahdollisella tavalla. Lisäksi on periaatteessa sangen outoa ja ristiriitaista, että perustuslain mukaan valtion yleisestä hallinnosta riippumattoman tuomioistuinlaitoksen keskushallinnosta vastaa hallintoviranomainen eli oikeusministeriö. 

14. Jokaisessa organisaatiossa löytyy aina kehittämistä kaipaavia epäkohtia ja puutteita, ja tämä koskee myös syyttäjälaitosta ja syyttäjien toimintaa. Olen itse ollut aika monissa asioissa ja kysymyksissä  Kuusimäen kanssa "napit vastakkain"  ja kritisoinut havaitsemiani epäkohtia tai Kuusimäen julkisuudessa esittämiä kannanottoja. Mainitsen seuraavassa lyhyesti kolme tällaista asiaa. 

15. Yksittäisistä syyteharkinta-asioista on syytä mainita Nostokonepalvelu Oy:n tapaus ja siihen kiinteästi liittynyt verohallituksen silloista pääjohtajaa Jukka Tammea koskeva rikosepäily. Tässä asiassa VKSV teki 1998 nimenomaan Kuusimäen johdolla syyttämättäjättämispäätöksen, vaikka paikallissyyttäjä Tommi Teuri olisi alun perin halunnut nostaa syytteen yhtiön johtajia vastaan. Nostokoneen tapaus oli monisäikeinen ja sangen erikoislaatuinen. Yksityiskohtien osalta viittaan oikeusasiamies Lauri Lehtimajan vuonna 1999 antamaan päätökseen, joka on julkaistu oikeusasiamiehen vuosikertomuksessa 1999 s. 184-197. Lehtimajan päätöksen mukaan Kuusimäki ja asian esittelijänä toiminut valtionsyyttäjä eivät syyllistyneet kihlakunnansyyttäjän väitettyyn painostamiseen tai harkintavallan ylittämisen. Oikeusasiamiehen päätöksessä esitetään kuitenkin tiettyä VKSV:oon kohdistuvaa kritiikkiä. Oikeusasiamies piti esimerkiksi "ongelmallisena" syyteharkinnan pilkkomista jutussa, mikä oli myös minun arvioni tapauksesta. Nostokoneen johtajien ja Jukka Tammen  syyteharkintaa käsiteltiin TV1:n MOT -ohjelmassa 18.5.1998 otsikolla "Syyttäjän MOTti;" tuon ohjelman käsikirjoitus löytyy netistä. Tapaus on osoitus siitä, että vaikka syyttäjät ovat paperilla eli lain mukaan itsenäisiä ja riippumattomia, ylin syyttäjä voi käytännössä puuttua monella tavoin, muun muassa niin sanotulla "konsultoinnilla" paikallissyyttäjien syyteharkintaan.

16. Toinen erimielisyyden aihe. - Rikosasian esitutkinnan johtaminen tulisi minun mielestäni antaa poliisin sijasta syyttäjälle sen jälkeen, kun jotakuta on syytä epäillä rikoksesta. Näin on laki esimerkiksi Ruotsissa ja tätä olen suositellut myös Suomessa. Matti Kuusimäki ja VKSV:n muu väki on sen sijaan jyrkästi vastustanut tällaista muutosta, vaikka se tehostaisi ja nopeuttaisi syyteharkintaa ja olisi myös muista syystä, esimerkiksi oikeusturvasyistä, nykyjärjestelmää järkevämpi vaihtoehto. Kuusimäki ja kumppanit vetoavat tässäkin kohdin siihen, ettei syyttäjälaitoksella ole kerta kaikkiaan resursseja siihen, että syyttäjät johtaisivat esitutkintaa. Suomessa on noin 350 paikallissyyttäjän virkaa eli yli puolta vähemmän kuin Ruotsissa. VKSV laskelmien mukaan meillä tulisi olla 400-500 syyttäjän virkaa.

17. Ehdottamani muutos olisi hyvä peruste lisätä syyttäjälaitoksen henkilöresursseja. Nykyisin syyttäjien työtä on kevennetty muun muassa siten, että noin 40 prosenttia käräjäoikeudessa ratkaistavista jutuista käsitellään kirjallisesti käräjäoikeuden kansliassa, jolloin syyttäjän ei tarvitse edes olla paikalla. Tämä säästää huomattavasti syyttäjien resursseja. Suomeen olisi toki saatava lisää syyttäjän virkoja, mutta Kuusimäen malli, jonka mukaan syyttäjien lukumäärää pitäisi lisätä, vaikka toisaalta syyttäjien työmäärää on vähennetty, on yhtälö, joka ei ainakaan tässä valtiontaloudellisessa tilanteessa ole minkäänlaisia toteutumisen mahdollisuuksia. 

18. Kuusimäen mukaan syyttäjän ei tarvitse toimia esitutkinnan johtajana, vaan tässä suhteessa riittää nykykäytäntö, jonka mukaan syyttäjällä on oikeus ohjata esitutkintaa yhteistyössä tutkinnanjohtajana toimivan poliisin kanssa. Kuusimäki kuvaa rikosprosessin kokonaisuutta  (esitutkinta - syyteharkinta - tuomioistuinkäsittely - rangaistuksen täytäntöönpano) mielellään (hoito)ketjuna, joka on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki, ja korostaa oikeusprosessin eri osapuolten (poliisi, syyttäjä, käräjäoikeus) yhteistyötä. Kuusimäki ei ole halunnut nähdä, että rikosprosessiketju on sitä vahvempi, mitä lyhyempi ketju on; syyteharkinnan liittäminen tutkinnanjohtajan tehtävien myötä esitutkintaan lyhentäisi ja vahvistaisi rikosprosessiketjua ja lyhentäisi rikosprosessin kokonaiskestoa. 

19. Kuusimäen hellimä idea poliisin ja syyttäjän yhteistyöstä esitutkinnassa näyttää kyllä paperilla ja lakitekstissä kauniilta, mutta valitettavasti se ei toimi käytännössä läheskään aina toivotulla tavalla. Käytännössä poliisi ei halua syyttäjän sekaantuvan liiaksi esitutkintaan. Toisaalta syyttäjät eivät itsekään halua puuttua esitutkintaan, eikä heillä lain mukaan edes ole suoranaista velvollisuutta ohjata poliisin johtamaa esitutkintaa. Kuusimäeltä ja VKSV:lta tuntuu unohtuneen myös se, että  rikosten esitutkinta on nimensä mukaisesti oikeudenkäynnin ja tuomioistuinkäsittelyn valmistelua ja että käräjäoikeuksien pääkäsittely edellyttää syyttäjiltä aktiivisempa roolia tuossa valmistelussa, sillä oikeudessa syyttäjä vastaa esitutkinnasta ja siinä mahdollisesti olevista puutteista. eikä hän voi oikeudenkäynnissä vedota siihen, että esitutkinta on suoritettu poliisin johdolla.

20. Vajaa kuukausi sitten oikeusministeriön toimikunta jätti laajan mietintönsä esitutkinta- ja pakkokeinolainsäädännön kokonaisuudistuksesta (KM 2009:2). Mietintöön jätettiin useita eriäviä mielipiteitä, joista yhden esittivät Suomen Asianajajaliittoa toimikunnassa edustaneet kaksi asianajajaa (Tiina Turpeinen ja Markku Fredman). Asianajajat ihmettelivät lausunnossaan sitä, että toimikunnassa ei haluttu asiallisesti edes pohtia, tulisiko myös Suomessa siirtyä maailmanlaajuiseen menettelyyn, jossa syyttäjä johtaa esitutkintaa. Näiden advokaattien mukaan tästä tärkeästä kysymyksestä ei käyty toimikunnassa keskustelua lainkaan, vaikka  kaksi toimikunnan kuulemista asiantuntijoista (professorit Dan Frände ja Johanna Niemi) olivat todenneet, että yksi syy Suomessa ongelmaksi tulleisiin liian pitkiin rikosoikeudenkäynteihin voi olla se, ettei syyttäjä johda esitutkintaa. Asianajajien esille nostama kysymys esitutkinnan johtajuudesta oli yksi niistä harvoista asioista, jotka ylittivät mietinnön jättämisen jälkeen uutiskynnyksen.

21. Toimikunnan mietinnön jättämisestä ei kulunut kuin pari päivää, kun valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki astui julkisuuteen ja tyrmäsi jälleen kerran idean ja ehdotuksen esitutkinnan tutkinnanjohtajuuden antamisesta syyttäjille. "Valtakunnansyyttäjä ei tahdo syyttäjistä tutkinnanjohtajia," otsikoi esimerkiksi Helsingin Sanomat (31.5.) Kuusimäen haastattelun. Voimme hyvin ymmärtää, miksi OM:n toimikunta ei halunnut edes pohtia tarkemmin kysymystä siitä, pitäisikö syyttäjän johtaa esitutkintaa. Toimikunnassa tiedettiin hyvin, että vaikka mietinnössä ehdotettaisiin sanottua muutosta, sillä ei olisi mitään mahdollisuutta menestyä, koska "Kuusimäki tyrmää sen kuitenkin heti." 

22. Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten vaikutusvaltaiset virkamiehet ja tuomarit saattavat ajan myötä muodostua kehityksen jarruksi tärkeissä uudistusta vaativissa asioissa ja torpedoida järkevät uudistusaloitteet. Vastaava esimerkki löytyy korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) presidentti Pekka Hallbergin jyrkän kielteisestä suhtautumisesta tuomioistuinten keskushallinnon siirtämiseen oikeusministeriöltä itsenäiselle ja riippumattomalle tuomioistuinvirastolle tai johtokunnalle. Vaikka kaikki muut tuomioistuimet ja tuomarit olisivat sanotun uudistuksen kannalla, sitä ei voida toteuttaa eikä uudistusta ryhtyä (muka) edes selvittämään, koska yksi mies, Pekka Hallberg, sattuu vastustamaan sitä! Hallberg on julkisuudessa sanonut selvästi, että niin kauan kuin hän on KHO:n presidenttinä, kaavaillusta tuomioistuinten keskushallinnon uudistamisesta ei tule mitään. Tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitea esitti kuitenkin jo vuonna 2003 sanottua uudistusta.

23. Kolmas asia, jonka haluan tässä yhteydessä mainita, on Matti Kuusimäen  usein esittämä kritiikki siitä, että Suomessa asianosaisilla on liian hyvä muutoksenhakuoikeus, että rikosjutuissa tuomitut valittavat usein turhaan käräjäoikeudesta hovioikeuteen ja että hovioikeudet joutuvat lain mukaan toimittamaan tarpeettomasti suullisia pääkäsittelyjä. Tämäkin ajattelu kumpuaa siitä lähtökohdasta, että syytettyjen valitukset ja varsinkin hovioikeuden "turhat" pääkäsittelyt sitovat tarpeettomasti syyttäjälaitoksen niukkoja voimavaroja. En ole yhtynyt enkä yhdy tähän muodikkaaseen kritiikkiin, johon ovat sen sijaan yhtyneet esimerkiksi kaikkien hovioikeuksien presidentit ja yllättäen nyt myös Suomen Asianajajaliitto. Tämä on liian laaja aihekokonaisuus tässä yhteydessä käsiteltäväksi, mutta muistuttaisin kuitenkin siitä, että Suomessa, toisin kuin lähes kaikissa muissa Euroopan maissa, hovioikeusprosessi on selkeän pääsäännön mukaan kirjallista, sillä vain noin 30 prosenttia seulonnan läpäisseistä valituksista käsitellään hovioikeudessa suullisessa pääkäsittelyssä; esimeriksi Ruotsissa pääkäsittelyjen osuus on huomattavasti suurempi. 

24. Suomessa ei ole haluttu ymmärtää esimerkiksi sitä yksinkertaista tosiasiaa, että juuri kirjallinen muutoksenhaku on perussyy niin sanottujen turhien valitusten tekemiseen. Jos ja kun valituksen tekeminen ei edellytä muuta kuin sivun tai parin mittaisen valituskirjelmän postittamista hovioikeuteen, tehdään noita valituksia silloinkin, kun valittamiseen ei olisi aihetta. Mutta jos pääsääntönä olisi, että valittaja ja hänen asiamiehensä joutuisivat hovioikeuden suulliseen käsittelyyn ja kuulusteluun, nuo turhat valitukset vähenisivät kummasti, sillä kukapa advokaatti tai muu lakimies nyt haluaisi mennä hovioikeuden eteen "häpeämään" turhaa valitustaan! Lainvalmistelijoilta, hovioikeustuomareilta ja valitettavasti syyttäjäkunnaltakin tuntuu puuttuvan psykologista silmää ja ymmärrystä tiettyjen perusasioiden oivaltamiseen.

25. Hallitus antoi viime perjantaina (26.6.) eduskunnalle lakiesityksen muutoksenhakua hovioikeuteen koskevan lainsäädännön uudistamiseksi (HE 105/2009 vp). Lakiesityksen tavoitteena on - jälleen kerran - muutoksenhakuoikeuden tosiasiallinen rajoittaminen ja hovioikeuksien suullisten pääkäsittelyjen määrän tuntuva vähentäminen. Tämä merkitsisi muutoksenhakijoiden oikeusturvan kaventamista. Näyttää siltä, että minä joudun  - jälleen kerran - lähestulkoon yksin puolustamaan pienen ihmisen oikeusturvaa, sillä uudistus kaventaisi juuri niin sanottujen "vähäisten juttujen" asianosaisten muutoksenhakuoikeutta. Uudistuksen kannattajiksi ovat jo ilmoittautuneet muun muassa hovioikeuden presidentit, Matti Kuusimäen johtama syyttäjälaitos ja Suomen Asianajajaliitto. Todennäköisesti tulen häviämän tämän "viimeisen taisteluni hovioikeusrintamalla." Minulle ei ole tietenkään annettu anteeksi sitä, että viisi vuotta estin sitten käytännössä yksin mielipiteilläni oikeusministeriön, lakivaliokunnan, KKO:n silloisen presidentin, hovioikeuksien sekä syyttäjäkunnan valmiit suunnitelmat käyttää seulontamenettelyä suullisten pääkäsittelyjen kiertämiseen. Tällä kerralla minua tuskin edes kutsutaan lakivaliokunnan kuuluisalle sohvalle. Tuskinpa tulen kuitenkaan luovuttamaan, vaan jääkärien hengessä - olenhan suorittanut asevelvollisuuteni HämJP:ssa - käyn taistoon oikeana pitämäni asian puolesta ja toimitan lakivaliokunnalle lausuntoni, vaikkei sitä pyydettäisikään. 

26. Tulen ehkä myöhemmin myös blogissani vertaileman suomalaista ja ruotsalaista hovioikeusmenettelyä toisiinsa tehokkuuden ja toisaalta muutoksenhakijan oikeusturvan kannalta. Ruotsissa tuli viime vuoden marraskuun alussa voimaan laaja hovioikeusmenettelyn uudistus.  Siinä omaksuttu  valituslupasysteemi ei ole läheskään yhtä tiukka mitä meille nyt esitetään. Toinen ja vielä tärkeämpi havainto on se, että Ruotsissa hovioikeusmenettelyn välittömyyttä ei ole rajoitettu siinä määrin kuin meillä Suomessa on lakiesityksen mukaan tarkoitus tehdä. Tärkeä uudistus Ruotsissa on käräjäoikeudessa vastaanotetun suullisen todistelun eli todistajien ja asiantuntijoiden, riita-asioiden asianosaisten sekä rikosjutun syytetyn ja asianomistaja eli rikoksen uhrin todistelutarkoituksessa antamien kertomusten videointi. Hovioikeudessa suullinen pääkäsittely voidaan tällöin useimmissa tapauksissa korvata sillä, että käräjäoikeudessa todistelutarkoituksessa annetut lausumat otetaan hovioikeudessa vastaan juuri mainittujen videotallenteiden välityksellä.

27. Tämä mielestäni hyvä uudistus pitäisi toteuttaa myös Suomessa. Mutta mitä tehtiin ja tullaan tekemään Suomessa? Hovioikeusmenettelyn uudistamista valmistellut oikeusneuvos Kari Kitusen toimikunta tosin mainitsi mietinnössään ohimenneen sanotusta Ruotsin uudistuksesta, mutta ei ottanut mietinnössään mitään kantaa siihen, pitäisikö myös Suomessa siirtyä samanlaiseen järjestelyyn. Mietinnössä siis sivuutettiin kokonaan sanottu kysymys! Pidän tällaista menettelyä merkillisenä salailuna ja suorastaan lakiesityksen arviointiin vaikuttavien seikkojen pimittämisensä. Annoin Kitusen toimikunnan mietinnöstä oikeusministeriölle pyydetyn lausunnon, jossa kiinnitin vakavasti huomiota sanottuun puutteeseen ja ehdotin, että Suomessakin pitäisi omaksua Ruotsin malli käräjäoikeudessa vastaanotettavan henkilötodistelun videoinnista. Kollegani Juha Lappalainen Helsingin yliopistosta oli lausunnonantajista minun lisäkseni ainoa, joka huomasi sanotun puutteen Kitusen toimikunnan mietinnössä - Lappalainen ei kuitenkaan ottanut kantaa Ruotsin mallin omaksumiseen Suomessa. Kukaan muu lausunnonantajista ei sen sijaan puuttunut sanallakaan mainittuun kysymykseen! Lausunnot ovat luettavissa valtioneuvoston hare-tiedoston sivuilta.

28. Myöhemmin havaitsin, että myös Matti Kuusimäki oli huomioinut mainitun Ruotsin uudistuksen oikeusministeriön OHOI -tiedotuslehden numerossa 4/2008 julkaistussa haastattelussaan (s. 11-12). Kuusimäki näytti haastattelussaan kannattavan kyseistä "Ruotsin mallia" ja totesi Kitusen toimikunnan mietinnöstä, että "naapurusten hovioikeusprosessit ovat nyt siis keskeisimmiltä rakenteiltaan erkaantumassa toisistaan." Päätin tarkistaa, mitä Kuusimäen johtama VKSV oli lausunut Kitusen toimikunnan johdosta antamassaan lausunnossa. Yllätyin, sillä myös VKSV:n lausunnossa oli sivuutettu kokonaan kyseinen asia eli "Ruotsin malli" hovioikeuden suullisen käsittelyn korvaamisesta käräjäoikeudessa videoidun todistusaineiston vastaanottamisella. Matti Kuusimäki ei kuitenkaan ollut itse allekirjoittanut sanottua VKSV:n lausuntoa, vaan sen olivat tehneet apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske ja valtionsyyttäjä Pekka Koponen. Olisiko Kuusimäki jäämässä virastossaan jotenkin oppositioon vai eikö hän ole enää oikein  tietoinen siitä, millaisia lausuntoja  hänen virastostaan maailmalle annetaan?

29. Luullakseni kyse on kuitenkin vain jonkinlaisesta työtapaturmasta. Pidän selvänä, että Matti Kuusimäki johtaa edelleen rautaisella otteella virastoaan ja koko syyttäjälaitosta. Hän esiintyy edelleen usein julkisuudessa ja käyttää värikkäitä puheenvuoroja. Kuusimäki kantaa edelleen huolta syyttäjälaitoksen niukoista henkilöresursseista. Hän osallistui toukokuun alkupuolella Linnassa järjestettyyn, Tarja Halosen emännöimään presidenttifoorumiin, jonka teemana oli perusoikeuksien toteutuminen oikeudenkäytössä ja oikeusjuttujen viipyminen. Olen käsitellyt - ja kritisoinut - foorumia ja sen antia blogissani 12.5.-09. Presidenttifoorumi ei juurikaan ylittänyt uutiskynnystä. Ainoita asioita, jotka lehdistössä tuotiin foorumista ylipäätään esiin, oli Matti Kuusimäen lausahdus, jossa hän vertasi syyttäjälaitosta Mossen moottorilla varustettuun Mersuun:

- Se vain on yksinkertaisesti niin, että Mersu ei kulje Mossen moottorilla kunnolla edes sen vertaa kuin mitä Mosse menisi.

30. Vaikka asiat riitelevät, ei erilaisia mielipiteitä esittävien miesten tarvitse olla riidoissa keskenään. Tämä on ollut aina minun lähtökohtani, kun olen esittänyt kritiikkiä julkisuudessa. Olen kuullut, että Matti Kuusimäki olisi vajaa kymmenen vuotta sitten tuohtunut minun kritiikkiini siinä määrin, että hän oli jossakin isossa lakimieskokouksessa kertonut harkinneensa jopa meidän välisen ystävyyden irtisanomista. No, Matti on tunnetusti draaman mestari, jolla ilmenee toisinaan taipumusta myös asioiden ylidramatisointiin. Mehän emme edes ole olleet mitenkään läheisiä ystäviä, joten Matin on täytynyt vedota ystävyyteen lähinnä vain sen takia, että hän on halunnut osoittaa kuulijakunnalle, miten vakavissaan hän oli ja miten väärässä minä (muka) olisin kritiikissäni ollut.

31. Minä ja opiskelijaryhmäni olemme saaneet nauttia Matti Kuusimäen ja koko VKSV:n vieraanvaraisuudesta ja asiantuntevasta opastuksesta aina kun olemme hänen puheilleen tai VKSV:oon pyrkineet, joten tällä perusteella luulen, että mitään suurta skismaa ei välillämme todellisuudessa ole olemassa. Matti Kuusimäki on käynyt usein luennoimassa Lapin yliopistossa erilaisten Rovaniemen hovioikeuden ja Lapin yliopiston yhteisten laatuhankkeiden yhteydessä. Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunta olikin yksi niistä yhteisöistä, jotka esittivät professorin tittelin myöntämistä Kuusimäelle. Muita puoltohakemukseen nimensä panneita olivat mm. hovioikeuksien presidentit, Suomen Asianajajaliitto, Poliisiammattikorkeakoulu (PAKK), Tullihallitus ja Rajavartiolaitos.

32. Tässä jo muutenkin ylipitkäksi venähtäneessä blogissa on pakko sivuuttaa monia tärkeitä syyttäjälaitokseen ja Matti Kuusimäkeen liittyviä kysymyksiä. Mainitsen niistä lopuksi vain ohimennen valtakunnansyyttäjän tärkeän roolin kriminaalipoliittisena linjanvetäjänä. Virkakautensa alkupuolella Matti Kuusimäki tuntui ottava innokkaasti kantaa rangaistuskäytäntöön vaatien muun muassa raiskausrikoksista ja huumerikoksista säädettyjen rangaistusten koventamista laissa. Myöhemmin Kuusimäki ei ole enää näitä kannanottojaan juuri esittänyt. Minusta laissa nykyisin olevat rangaistusasteikot ovat yleensä kohdallaan. KKO:n pitäisi vain antaa nykyistä enemmän ennakkopäätöksiä eri rikoksista tuomittavien rangaistusten mittaamisesta oikeuskäytännön ohjaamiseksi ja yhdenmukaistamiseksi. Tämä taas on paljolti kiinni juuri Matti Kuusimäen "putiikista" eli siitä, että syyttäjät valittaisivat käräjäoikeuksien tuomioista ensin hovioikeuteen ja sitten vielä KKO:een. Syyttäjät valittavat käytännössä kuitenkin aika harvoin rangaistusten mittaamisesta. 

33. Summa summarum: Matti Kuusimäki on professorin tittelinsä hyvin perustein ansainnut, joten onneksi olkoon! Tässä arvonimien luvatussa suurmaassa menettelee taiteilijaprofessoreiden ym. ohella kyllä myös yksi syyttäjäprofessorikin!

                                                                     ----

Niin, ja onhan meillä myös noita sammakkoprofessoreitakin (latojan huomautus). - Latoja saa kyllä nyt luvan pitää leipäläpensä visusti kiinni!