1.Korkeinta oikeutta (KKO:ta) itsevaltaisesti kymmenen vuotta johtanut presidentti Pauliine Koskelo (59) valittiin viime tiistaina Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) uudeksi suomalaiseksi tuomariksi. Hänen toimikautensa kestää yhdeksän vuotta, joten Koskelo ei palaa enää korkeimpaan oikeuteen.
2. Valintansa jälken Koskelo antoi Helsingin Sanomille 22.4. lausunnon, jossa hän selitti "uhrautuneensa" hakemaan EIT:n tuomarin virkaa, koska meidän ylioikeuksissamme, siis KKO:ssa ja KHO:ssa, kukaan muu ei ollut tehtävästä kiinnostunut.
3. Kuten blogijutussa 933/22.4. kirjoitin, Pauliine Koskelo puhui palturia tai ei viitsinyt tarkistaa faktoja. EIT-tuomarin virkaan ilmoittautui nimittäin myös muita tuomareita.Toisesta ylimmästä tuomioistuimesta eli KHO:sta tehtävää haki hallintoneuvos Anne E.Niemi, jonka hallitus asetti ehdollepanossa Koskelon jälkeen toiselle sijalle. Koskelon tokaisu oli siten virhe, suorastaan "väärä todistus", johon maan ylimmän tuomioistuimen päällikkötuomarin ei luulisi edes voitonhuumassaan syyllistyvän.
4. Tänä aamuna kello 6.40 Pauliine Koskeloa haastateltiin TV1:n aamu-tv -lähetyksessä. Haastattelu ei ollut kummoinen tai "syvääluotaava" - eivät ne yleensäkään ole - mutta minua kiinnitti huomiota Koskelon esittämä arvostelu Suomen oikeudenhoidon tilasta. - Miksi muuten Koskelo käyttää jatkuvasta termiä "oikeudenhoito", kun hän puhuu asiasta, josta käytetään yleisesti nimeä "lainkäyttö"? Termi oikeudenhoito viittaa oikeushallintoon, joka ei kuulu tuomioistuimille, vaan oikeusministeriölle.
5. Korvaani särähti pahasti Koskelo arvostelu, jossa hän otti kantaa lempiaiheeseensa eli tuomioistuinten ja koko oikeuslaitoksen resurssien vähäisyyteen ja leikkaamiseen. Asiassa on toki perää, mutta en oikein ymmärrä, miksi juuri KKO:n presidentin pitää puuttua joka kerran ja yksinomaan mainittuun kyysmykseen. Oikeusturvasta huolehditaan lainkäytössä eri tavoin, eikä resurssien vähyys saisi olla tuomioistuinten ja tuomareiden ainoa puheenaihe. Tuomioistuinten tulisi kehittää oma-aloitteisesti menetelytapojaan, jotta kansalaiset saisivat asiansa tuomioistuimen käsiteltäviksi ja sitä kautta oikeutensa toteuteuksi. Siis "access to court" ja "access to justice", joita nimenomaan Euroopan ihmisoikeussopimuksessa ja EIT:n ratkaisuissa korostetaan oikeusturvan takeina.
6. Suomessa oikeudenkäyntiä koskeviin menettelykysymyksiin ei kuitenkaan haluta puuttua eikä prosessia kehittää, vaikka tuomioistuimilla olisi siihen eronomaiset mahdollisuudet myös käytettävissä olevien resurssien puitteissa. Päin vastoin meillä halutaan, presidentti Pauliine Koskelo etunenässä, tiukentaa ihmisten oikeutta päästä tuomioistuimeen ja saada asia tutkittavaksi asianmukaisesti järjestyksessä. Meillä keksittään vaikka minkälaisia valituslupakynnyksiä ja rajoituksia, joita korkein oikeus on ollut Koskelon johdolla kannattamassa.
7. Oli esimerkiksi selvä virhe laajentaa hovioikeuden jatkokäsittelyluvan soveltamisalaa rikosasioissa niin, että syytetty tarvitsee valitusluvan, jos hänet on tuomittu käräjäoikeudessa kahdeksaksi kuukaudeksi tai sitä alempaan vankeusrangaistukseen. Se oli toki oikeusturvan kannalta virhe, jos asiaa ajatellaan ihmisten oikeusturvan kannalta. Asianosaisten valitusoikeus ja siihen kiinteästi liittyvä oikeus saada asia tutkittuksi hovioikeuden normaalissa menettelyssä ovat oikeusturvan totetumisen tärkeimpiä keinoja. Lupajärjestelmän soveltamisalan laajentamiseen ei olisi ollut mitään syytä, sillä hovioikeuteen tehdään nykyisin vähemmän valituksia kuin aikaisemmin. Ruotsissa syytetty ei tarvitse valittaessaan jatkokäsittelylupaa, jos hänet on tuomittu käräjäoikeudessa vankeuteen.
8. Koskelo kritisoi tänään vomakkaasti sitä, että tuomioistuimia ja etenkin käräjäoikeuksia - niiden määrää Koskelo muuten haluaisi karsia nykyisestä 27:stä noin puolella - rasitetaan "selvillä ja yksinkertaisilla rikosasioilla". Hän viittasi "muihin maihin", joissa näitä asioita ei viedä tuomioistuimiin.
9. Voi pyhä yksinkertaisuus! Eikö Koskelo todellakaan tiedä tai eikö hän ole (muka) edes kuullut, että Suomen järjestelmä ei suinkaan poikkea ko. asioissa "muiden maiden" systeemeistä. Suomessa ylivoimaisesti suurin osa rikosasioista ratkaistaan muualla kuin käräjäoikeuksissa ja yleensä tuomioistuimissa. Poliisin kirjoittaman rangaistusmääräyksen vahvistaa syyttäjä, eivätkä tuomioistuimet ole käsitelleet näitä asioita enää vuosikymmeniin. Rikesakon puolestaan antaa poliisi. Nämä asiat muodostavat luultavasti jo noin 75 prosenttia kaikista viranomaisten käsittelemistä rikosasioista. Sitä paitsi käräjäoikeuksiin tulevista rikosasioista noin 35-40 prosenttia ratkaistaan kansliassa puhtaasti kirjallisessa menetelyssä, eli niitä ei tuoda käräjäoikeuden istunto- eli pääkäsittelyyn. Uutena elementtinä otettiin äskettäin käyttöön syyteneuvottelu, joka yksinkertaistaa ja nopeuttaa huomattavasti myös vaikeiden ja laajojen rikosasioiden käsittelyä.
10. Edellä mainittua listaa voitaisiin jatkaa pidempäänkin, mutta jo ko. otos osoittanee, miten väärässä presidentti Pauliine Koskelo on tai miten harhaanjohtavaa tietoa hän syöttää yleisölle. Käräjäoikeudet eivät käsittele nykyisin enää juuri lainkaan sellaisia yksinkertaisia tai selviä rikoasioita, jotka voitaisiin siirtää muiden viranomaisten käsiteltäviksi.
11. Sen sijaan käräjäoikeudet käsiteltävät aivan "hirmuisen" määrän selviä ja yksinkertaisia riita-asioita - joissa ei itse asiassa ole edes minkäänlaista riitaa - jotka voitaisiin, kuten olen itse usein esittänyt - siirtää ulosottoviranomaisille. Ne koskevat pikavippejä ja muita samankaltaisia velkomuksia, joissa on kyse, ei oikeusriidasta, vaan yksinomaan velan perimisestä. Nykyisin näitä asioita on kuitenkin pakko käsitellä kahden luukun periaatteella, ensin käräjäoikeudessa ja sen jälkeen uudelleen ulosottoviranomaisessa. Tämä on tietenkin järjetöntä puuhaa! Ruotsissa selvät ja riidattomat velkomisasiat siirrettin jo reilut 20 vuotta sitten pois käräjäoikeuksilta ulosottoviranomaiselle.
12. Mutta mitä tekee ja on tehnyt korkein oikeus tässä suhteessa? Pauliine Koskelon johdolla korkein oikeus on pitänyt ja pitää edelleen sitkeästi kiinni kannastaan, jonka mukaan summaariset eli selvät ja riidattomat riita-asiat, käytännössä perintäasiat, tulee säilyttää edelleen käräjäoikeuksissa. Aivan ihmeellinen ja virheellinen kanta, mutta minkäs teet, kun sen takana on korkein oikeus! Sakkojen ja osin myös esimerkiksi rattijuopumksista tuomittavien vankeusrangaistusten tuomitsemisen Koskelo ja kumppanit ovat kyllä valmiit siirtämään pois käräjäoikeuksista. Sitä vastoin esimerkiksi 30- 50 euron suuruiset pikavippiasiat tulee heidän mielestään säilyttää "oikeusturvan nimissä" hamaan tulevaisuuteen käräjäoikeuksissa.
13. Äskettäin on julkaistu kahden selvitysmiehen eli Timo Heikkisen ja Antti Savelan laatima selvitys edellä mainittujen sumaaristen riita-asioiden - siis perintäasioiden - käsittelyn kehittämisestä. Selvitysmiehet päätyivät pariakymmentä asiantuntijaa kuultuaan laajassa ja erinomaisen hyvin perustelussa selvityksessään yksimielisesti siihen. että mainitut asiat tulisi siirtää käräjäoikeuksista ulosttoviranomaisille (ks. oikeusministeriön selvityksiä ja ohjeita 52/2014). Tätä uudistusta olen itse jo lähes 20 vuoden ajan kannattanut.
14. Mutta mitä sanoo korkein oikeus selvitysmiesten ehdotuksen johdosta antamassaan lausunnossa, jonka on allekirjoittanut presidentti Pauliine Koskelo? Asiasta on ilmeisesti muodostunut korkeimmassa oikeudessa jonkinlainen arvovaltakysymys, sillä sen antamassa lausunnossa esitetään monenlaisia perusteita, joiden nojalla korkein oikeus vastustaa selvitysmiesten ehdotusta. Karmeaa, tähänkö eli korkeimman oikeuden vastustavaan kantaan kyseinen tärkeä ja välttämätön uudistus jälleen kerran kaatuu ja kaadetaan! Lausunnossa esitetyt epäilyt koskevat yksinomaan detaljikysymyksiä, joista osa on sitä paitsi sellaisia, joista voidaan olla perustellusti toista mieltä kuin korkein oikeus.
15. Pauliine Koskelo puhui tänä aamuna tv-lähetyksellä jälleen kerran hartaasti "selvien ja yksinkertaisten rikosasioiden" karsimisesta pois käräjäoikeuksilta. Mutta todella selvien ja yksinkertaisten sekä riidattomien riita-asioiden karsimisesta hän ei tässäkään yhteydessä maininnut halaistua sanaa. Summaariset eli selvät ja riidattomat asiat (oikeastaan siis perintäasiat) muodostavat valtaosan käräjäoikeuksien käsittelemistä riita-asioista, sillä niiden osuus on n. 95 prosentin luokkaa kaikista riita-asioista. Niiden siirtämisellä ulosottoviranomaisille voitaisiin siten kenenkään oikeusturvan vaarantamatta parantaa todella tuntuvasti käräjäoikeuksien ja koko tuomioistuinlaitoksen toimintaedellytyksiä.
16. Lukijat voivat tutustua OM:n selvitysmiesten esitykseen ja korkeimman oikeuden siitä antamaan lausuntoon seuraavista linkeistä
Summaaristen riita-asioiden kehittäminen (OM julkaisu 52/2014)
KKO:n lausunto OM:n selvityksestä
Näytetään tekstit, joissa on tunniste riita-asiat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste riita-asiat. Näytä kaikki tekstit
perjantai 24. huhtikuuta 2015
maanantai 10. maaliskuuta 2014
824. Lainkäyttö yritysten riidanratkaisussa
1. Maaliskuun 1. päivänä esitettiin Turun yliopistossa julkisesti tarkastettavaksi oikeustieteen kandidaatti Anna-Liisa Aution väitöskirja ”Lainkäyttö yritysten riidanratkaisussa”. Virallisina vastaväittäjinä toimivat asianajaja, OTT Gisela Knuts ja professori Anssi Keinänen. Kustoksena oli prosessioikeuden professori Johanna Niemi. Väitös kuuluu prosessioikeuden alaan. Tähän nähden herättää huomiota, että vastaväittäjistä kumpikaan ei kuulu prosessioikeuden professori- tai opettajakuntaan. Asianajaja Knuts on tosin väitellyt prosessioikeuden alalta eli tuomioistuinsovittelusta, mutta YTM, KTT, HTT Anssi Keinänen on hallintotieteilijä ja toimii Itä-Suomen yliopistossa lainsäädäntötutkimuksen professorina.
2. Anna-Liisa Aution (49) väitös on Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan historian sadas väitöstilaisuus. Väittelijä, joka on Turun hovioikeuden viskaali eli esittelijä, selvitti tutkimuksessaan lainkäytön asemaa ja saatavuutta yritysten riidanratkaisussa. Aution mukaan tutkimuksen tulokset osoittavat, että suuryritykset pitävät oikeudenkäynnin tarjoamaa lainkäyttöä ja oikeusturvaa huonompina kuin välimiesmenettelyä. Aution mukaan tuomioistuinten kilpailukyky on laskenut erityisesti tilanteissa, joissa riita koskee yritysten välistä sopimusta.
3. Aution väitöstilaisuudesta on tiedotettu Turun yliopiston kotisivulla otsikolla "Keskenään riitelevät suuryritykset pysyvät usein pois oikeussalista". Katso tarkemmin tästä.
4. Aution mukaan yritykset näkevät oikeudenkäynnin tärkeänä riidanratkaisukeinona. Käytännössä riidat kuitenkin halutaan ratkaista usein välimiesmenettelyllä. Tämä tarkoittaa sitä, että osapuolet sopivat, ettei asiaa viedä tuomioistuimen ratkaistavaksi. Välimiesmenettelyssä kumpikin osapuoli valitsee ensin oman välimehen, minkä jälkeen nämä kaksi välimiestä valitsevat puheenjohtajaksi kolmannen välimiehen. Tunnetaan myös yhden välimiehen menettely, jolloin välimiehen valitsee useimmiten Keskuskauppakamarin välimieslautakunta.
5. En ole nähnyt Aution väitöskirjaa, mutta edellä viitatun esittelyn perusteella väitöstutkimuksella ei ole saavutettu kovin uusia tutkimustuloksia, vaan ne havainnot, joihin väittelijä on päätynyt, ovat jo ennestään tuttuja. Positiivista on, että Aution tutkimus on osin empiirinen, eli hän on selvittänyt asiaa 250:lle suurimmalle suomalaiselle yritykselle lähetettyjen kysymysten avulla. Tutkimuksen ukopuolelle on jätetty pienemmät yritykset, joita lienee Suomessa huomattava määrä eli kymmeniä tuhansia varteenotettavia firmoja. Miten näissä pienemmissä yrityksissä mahdetaan suhtautua tuomioistuinmenettelyyn contra välimiesmenettely? Olisiko väitöskirjan otsikossa pitänyt mainita, että tutkimus koskee suuryritysten riidanratkaisua? Selvää on, että suuryritykset ovat jo kustannussyistä pienempiä yrityksiä "hanakampia" viemään riitansa välimiesten ratkaistaviksi.
6. Autio päättelee, että yritysten mielestä oikeudenkäyntiä tulisi nopeuttaa ja tuomareiden liike-elämän asiantuntemusta kasvattaa esimerkiksi asiantuntijoiden käyttöä ja tuomareiden erikoistumista lisäämällä, jotta yleisten tuomioistuinten lainkäyttö eli tuomitseminen riita-asioissa olisi tarkoituksenmukaista. Tämä on "tuttua tarinaa", sillä juuri näillä perusteilla välimiesmenettelyä on yleensä aina pdetty kilpailukykyisempänä tuomioistuimessa tapahtuvaan prosessiin verrattuna.
7. Tuomiovalta kuuluu perustuslain mukaan riippumattomille tuomioistuimille, joten myös yrityksillä on oikeus viedä riitansa tuomioistuimen ratkaistavaksi. Yritykset voivat kuitenkin, yksityisten ihmisten tavoin, ratkaista riitojaan myös vaihtoehtoisilla mekanismeilla kuten neuvottelemalla, sovittelemalla, välimiesmenettelyllä tai esimerkiksi asiantuntijan avulla. Olisi ollut mielenkiintoista selvittää, miten paljon yritykset, nimenomaan "suuryritykset", ratkaisevat riitojan erilaisten sovittelukeinojen - esimerkiksi SAL:n sovittelumenettely, tuomioistuinsovittelu jne. - avulla tai keskenään neuvottelemalla. En tiedä, onko Aution tutkimuksesssa tarkemmmin selvitetty näitä kysymyksiä vai onko siinä keskitytty selvittämään ainoastaan välimiesmenettelyä suhteessa tuomioistuinmenettelyyn.
8. Se, että edellä mainittu kyselytutkimus on suunnattu ainoastaan yrityksille ja käytännössä ilmeisesti niiden palveluksessa oleville lakimieheille, on hieman yllättävää. Asia on nimittäin käytännössä niin, että suuryritykset turvautuvat jo sopimusneuvotteluissa yleensä aina asiantuntijoiden ja asianajajien apuun, jolloin sopijapuolten asianajajat käytännössä ratkaisevat, otetaanko sopimukseen välimiesmenettelyä koskeva ehto vai ei; yleeensä se käytännössä otetaan. Asianajajat olisivat luultavasti pystyneet kertomaan ja perustelemaan yrityksiä tarkemmin, miksi välimiesmenettely ohittaa usein tuomioistuimessa tapahtuvan oikeudenkäynnin yritysten välisenä riidanratkaisukeinona.
9. Autio mainitsee, että "riidanratkaisumekanismin valintaan vaikuttavat yritysten toimintatavat, riidan laatu ja intressi, mutta olennaisesti myös riidanratkaisumekanismin saatavuuteen liittyvät tekijät. Tutkimuksesta selvisi myös, että vain harvalla kotimaisella suuryhtiöllä on riidanratkaisustrategia. Onkohan tuollainen paperilla oleva riidanratkaisustrategia käytössä kuitenkaan erityisen olennainen puute, kun kuitenkin hyvin tiedetään tai ainakin tulisi tietää, mitä vaihtoehtoja riidan ratkaisemiseksi on olemassa?
10. Aution tutkimuksen tulosten mukaan oikeudenkäynnin julkisuus, kesto ja tuomioistuinten asiantuntemuksen kyseenalaistaminen ovat tekijöitä, jotka saavat yrityksiä välttämään oikeudenkäyntejä. Sen sijaan oikeudenkäynnin kustannuksilla ja tuomion ennakoitavuudella ei kyselytutkimuksen mukaan ollut tällaista vaikutusta. Aution mukaan tulokset osoittavat, että mitä suurempia yrityksen liikevaihto ja henkilöstömäärä ovat, sitä enemmän oikeudenkäynnin ja tuomion julkisuus sekä oletettu tuomioistuinten asiantuntemuksen puute vaikuttavat yritysten riidanratkaisutapoihin.
11. Se, miksi yritykset ja nimenomaan suurimmat yritykset pelkäävät oikeudenkäynnin julkisuutta, on hieman outoa. Mitä haittaa tai vahinkoa oikeudenkäynnin julkisuudesta voisi yrityksille käytännössä aiheutua? On syytä muistaa, että myös oikeudenkäynnissä voidaan tietyin edellytyksin suojata esimerkiksi yritysten liike- ja ammattisalaisuuksia ja oikeudenkäynnin julkisuutta voidaan muillakin perusteilla rajoittaa. Todennäköisesti jo mediaan leviävä tieto siitä, että kaksi suuryritystä riitelee käräjäoikeudessa keskenään, saattaa yritysten mielestä vaikuttaa haitallisesti niiden toimintaan.
12. Myös oikeudenkäynnin kesto on suhteellinen asia. Käytännössä myös välimiesmenettely kestää yleensä kuukausia tai jopa vuosia. Tuomioistuimen tuomiosta voidaan valittaa, mikä lisää oikeudenkäynnin kestoa, mutta toisaalta valitusoikeus, joka puuttuu välimiesmenettelyssä, kuuluu oikeusturvan tärkeimpiin takeisiin, jota ei ole syytä vähätellä. Oikeudenkäynnissä voidaan myös tehdä osapuolia sitova sovinto, jolloin valitusmahdollisuus ei pitkitä oikeudenkäyntiä. Tuomarilla on lain mukaan velvollisuus edistää riita-asian sovinnollista ratkaisemista, sen sijaan välimiehillä ei ole samanlaista velvollisuutta.
13. Tuomareiden asiantuntemuksen kyseenalaistaminen on myös tuttu peruste, jonka katsotaan heikentävä merkittävällä tavalla tuomioistuinten kilpailukykyä riidanratkaisumarkkinoilla. Tuomareiden ammattitaito varsinkin vaikeampien riita-asioiden ratkaisemisessa vaihtelee toki melkoisesti, mutta toisaalta käräjäoikeuden tuomiosta saadaan valittaa hovioikeuteen ja edelleen KKO:een, jos valituslupa heltiää. Luotan itse enemmän korkeimman oikeuden viiden tuomarin hyvin perusteltuun ja julkiseen tuomioon kuin kolmen välimiehen salaiseen tuomioon, johon ulkopuolisilla ei ole mahdollisuutta tutustua.
14. Tuomareilta edellytetään perustuslain mukaan riippumattomuutta ja puolueettomuutta eivätkä he ole asianosaisten tai näiden nimeämien välimiesten valitsemia kuten välimiehet. Välimiestenkin tulee olla estettömiä, mutta käytännössä asianosaisilla, usein yritysten advokaateilla, on tapana nimetä välimieheksi tuttu juristi, jonka ennakoidaan tai otaksutaan pitävän asianosaisen puolta riidan käsittelyssä.
15. Riidan ratkaisijoiden asiantuntemus on toki tärkeä näkökohta välimiehiä nimettäessä. Vaikka välimiehiltä löytyykin juridista asiantuntemusta, kuullaan välimiesjutuissa kuitenkin yhtä paljon ao. alan asiantuntijoita kuin tuomioistuimissakin, usein jopa enemmänkin. Tämä lisää välimiesmenettelyn kustannuksia ja kalleutta, mutta niin kuin myös Anna-Liisa Aution väitöksessä todetaan, kaikkein suurimmat yritykset eivät pidä kustannuskysymystä ja oikeudenkäyntikulujen suuruutta, jota lisäävät myös välimiesten palkkiot, mitenkään merkittävänä kriteerinä. Jos siis yrityksellä sattuu olemaan millä mällätä, niin sitä käytännössä myös pannaan sitten menemään sumeilematta.
16. Anna-Liisa Autio näyttää suhtautuvan yritysten riidanratkaisuun välimiesmenettelyssä positiivisesti. Toisaalta väitöstutkimuksessa teemaa on yritetty lähestyä paitsi yritysten, myös yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Aution toteamus, jonka mukaan oikeudellisen kysymyksen sisältävien asioiden riidanratkaisu ei saisi siirtyä kokonaan yksityisesti ratkaistavaksi, on perusteltu. Aution mukaan oikeuden kehittyminen voi vaarantua, jos oikeudellista arviointia sisältyvät asiat siirtyvät yksityisesti ja pääsääntöisesti ei-julkisesti ratkaistaviksi. Tuomiovallan siirtyminen yksityiselle puolelle voi vaikuttaa haitallisesti aineellisen oikeuden arvostukseen ja tuomioistuinten asemaan yhteiskunnassa. Välimiesmenettelyn yleistymisen myötä myös riippumattomien tuomioistuinten mahdollisuus ottaa laintulkinnallisesti kantaa talouselämän sopimuksiin tai menettelytapoihin vähenee. Yritysten liiketoiminnan läpinäkyvyys heikkenee, eikä tieto lain oikeasta tulkinnasta ja esimerkiksi sopimuksen kohtuullisuudesta uusissa tilanteissa välity muille toimijoille.
17. Näinhän se, vaikka Aution mainitut toteamukset liikkuvat vain yleisellä tasolla. Aution mukaan tarvittaisiin sopiva tasapaino oikeudenkäynnin ja sille vaihtoehtoisten menettelyjen välille. Keskuskauppakamari on hiljattain uudistanut välimiesmenettelyä koskevat sääntönsä. Esimerkiksi välitystuomioiden julkisuus on nykyisin tietyin edellytyksin mahdollista, mikä on Aution mukaan nähtävä myönteisenä kehityksenä.
18. Välimiesmenettelyä on siis Keskuskauppakamarin säännösten uusimisella kehitetty ja joustavoitettu ja hyvä niin. Mutta sanotulla uudistuksella ei lisätä yleisten tuomioistuinten kilpailukykyä riidanratkaisumarkkinoilla, vaan asiassa saattaa käydä pikemminkin päin vastoin, eli välimiesmenettelyyn turvaudutaan jatkossa nykyistä enemmän.
19. Olisi syytä pohtia, tulisiko ja millä tavalla oikeudenkäyntimenttelyä yleisissä tuomioistuimissa riita-asioiden osalta uudistaa ja kehittää. Mikä nykyisessä tuomioistuinten menettelyssä on niin huonoa, että se saa yritykset ja niiden asianajajat mieluummin valitsemaan välimiesmenettelyn? Tähän Aution väitöskirja ei ilmeisesti anna yksityiskohtaista vastausta, vaikka siinä onkin kysymys prosessioikeudellisesta tutkimuksesta. Minusta lain eli oikeudenkäymiskaaren menettelysäännökset ovat riittävän joustavia, sillä ne mahdollistavat asian laadun ja laajuuden mukaisen tarkoituksenmukaisen käsittelyn. Tässä suhteessa ei siis näyttäisi olevan syytä suuriin muutoksiin.
20.Tuomioistuinten kilpailukykyä voitaisiin kenties lisätä muilla tavoin. Tulisiko yritysten väliset riita-asiat antaa kaikissa käräjäoikeuksissa vain tiettyjen kokeneiden ja pätevien tuomareiden ratkaistaviksi, jolloin muut tuomarit voisivat keskittyä lähinnä rikosasioiden ja muiden kuin yritysten välisten riita-asioiden käsittelyyn? Voitaisiinko laissa olevia oikeuspaikkasäännöksiä joustavoittaa niin, että asianosaisilla olisi oikeus valita käräjäoikeus, jossa riita-asia pannaan vireille ja käsitellään ensimäisenä asteena? Olisiko oikeusastejärjestystä koskevia säännöksiä mahdollista muuttaa niin, että tietyt vaikeimmat ja laajemmat riita-asiat käsiteltäisiin ensimmäisenä asteena käräjäoikeuden sijasta hovioikeudessa?
21. Kysymystä olisi syytä tarkastella etenkin siviiliprosessin yhteiskunnallisen funktion kannalta. Riita-asioiden, myös yritysten välisten asioiden, käsittely ja ratkaiseminen tuomioistuimissa on tarpeellista lainkäytön ohjausvaikutuksen takia. Ei siis riitä, että yritysten välinen riita-asia saataisiin jollakin keinolla ratkaistua ja pois päiväjärjestyksestä (konfliktinratkaisufunktio). Siviiliprosessilla on yhteiskunnassa kaksoisfunktio, eli mainitun konfliktinratkaisufunktion tai oikeusturvafunktion ohella myös edellä mainittu ohjausfunktio. Sen mukaan siviiliprosessin ensisijaisena funktiona on estää oikeusriitojen syntymistä. Lainsäädännön tavoin myös lainkäytön tarkoituksena on myötävaikuttaa ihmisten ja yritysten käyttäytymiseen niin, että lainsäätäjän asettamat siviilioikeudelliset normit lyövät itsensä läpi yhteiskunnassa ja niitä noudatetaan mahdollisimman tarkoin ilman oikeudenkäyntejä. Jos ja kun oikeusriitoja kuitenkin syntyy, ne olisi ohjausfuntkion toteutumista silmällä pitäen ratkaistava pääosin julkisessa ja läpinäkyvässä oikeudenkäynnissä. Välimiesprosessi ei täytä läpinäkyvyyden vaatimuksia, vaan on ulkopuolisilta salaista menettelyä, jossa lainkäytön ohjausfuntkio ei voi toteutua.
2. Anna-Liisa Aution (49) väitös on Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan historian sadas väitöstilaisuus. Väittelijä, joka on Turun hovioikeuden viskaali eli esittelijä, selvitti tutkimuksessaan lainkäytön asemaa ja saatavuutta yritysten riidanratkaisussa. Aution mukaan tutkimuksen tulokset osoittavat, että suuryritykset pitävät oikeudenkäynnin tarjoamaa lainkäyttöä ja oikeusturvaa huonompina kuin välimiesmenettelyä. Aution mukaan tuomioistuinten kilpailukyky on laskenut erityisesti tilanteissa, joissa riita koskee yritysten välistä sopimusta.
3. Aution väitöstilaisuudesta on tiedotettu Turun yliopiston kotisivulla otsikolla "Keskenään riitelevät suuryritykset pysyvät usein pois oikeussalista". Katso tarkemmin tästä.
4. Aution mukaan yritykset näkevät oikeudenkäynnin tärkeänä riidanratkaisukeinona. Käytännössä riidat kuitenkin halutaan ratkaista usein välimiesmenettelyllä. Tämä tarkoittaa sitä, että osapuolet sopivat, ettei asiaa viedä tuomioistuimen ratkaistavaksi. Välimiesmenettelyssä kumpikin osapuoli valitsee ensin oman välimehen, minkä jälkeen nämä kaksi välimiestä valitsevat puheenjohtajaksi kolmannen välimiehen. Tunnetaan myös yhden välimiehen menettely, jolloin välimiehen valitsee useimmiten Keskuskauppakamarin välimieslautakunta.
5. En ole nähnyt Aution väitöskirjaa, mutta edellä viitatun esittelyn perusteella väitöstutkimuksella ei ole saavutettu kovin uusia tutkimustuloksia, vaan ne havainnot, joihin väittelijä on päätynyt, ovat jo ennestään tuttuja. Positiivista on, että Aution tutkimus on osin empiirinen, eli hän on selvittänyt asiaa 250:lle suurimmalle suomalaiselle yritykselle lähetettyjen kysymysten avulla. Tutkimuksen ukopuolelle on jätetty pienemmät yritykset, joita lienee Suomessa huomattava määrä eli kymmeniä tuhansia varteenotettavia firmoja. Miten näissä pienemmissä yrityksissä mahdetaan suhtautua tuomioistuinmenettelyyn contra välimiesmenettely? Olisiko väitöskirjan otsikossa pitänyt mainita, että tutkimus koskee suuryritysten riidanratkaisua? Selvää on, että suuryritykset ovat jo kustannussyistä pienempiä yrityksiä "hanakampia" viemään riitansa välimiesten ratkaistaviksi.
6. Autio päättelee, että yritysten mielestä oikeudenkäyntiä tulisi nopeuttaa ja tuomareiden liike-elämän asiantuntemusta kasvattaa esimerkiksi asiantuntijoiden käyttöä ja tuomareiden erikoistumista lisäämällä, jotta yleisten tuomioistuinten lainkäyttö eli tuomitseminen riita-asioissa olisi tarkoituksenmukaista. Tämä on "tuttua tarinaa", sillä juuri näillä perusteilla välimiesmenettelyä on yleensä aina pdetty kilpailukykyisempänä tuomioistuimessa tapahtuvaan prosessiin verrattuna.
7. Tuomiovalta kuuluu perustuslain mukaan riippumattomille tuomioistuimille, joten myös yrityksillä on oikeus viedä riitansa tuomioistuimen ratkaistavaksi. Yritykset voivat kuitenkin, yksityisten ihmisten tavoin, ratkaista riitojaan myös vaihtoehtoisilla mekanismeilla kuten neuvottelemalla, sovittelemalla, välimiesmenettelyllä tai esimerkiksi asiantuntijan avulla. Olisi ollut mielenkiintoista selvittää, miten paljon yritykset, nimenomaan "suuryritykset", ratkaisevat riitojan erilaisten sovittelukeinojen - esimerkiksi SAL:n sovittelumenettely, tuomioistuinsovittelu jne. - avulla tai keskenään neuvottelemalla. En tiedä, onko Aution tutkimuksesssa tarkemmmin selvitetty näitä kysymyksiä vai onko siinä keskitytty selvittämään ainoastaan välimiesmenettelyä suhteessa tuomioistuinmenettelyyn.
8. Se, että edellä mainittu kyselytutkimus on suunnattu ainoastaan yrityksille ja käytännössä ilmeisesti niiden palveluksessa oleville lakimieheille, on hieman yllättävää. Asia on nimittäin käytännössä niin, että suuryritykset turvautuvat jo sopimusneuvotteluissa yleensä aina asiantuntijoiden ja asianajajien apuun, jolloin sopijapuolten asianajajat käytännössä ratkaisevat, otetaanko sopimukseen välimiesmenettelyä koskeva ehto vai ei; yleeensä se käytännössä otetaan. Asianajajat olisivat luultavasti pystyneet kertomaan ja perustelemaan yrityksiä tarkemmin, miksi välimiesmenettely ohittaa usein tuomioistuimessa tapahtuvan oikeudenkäynnin yritysten välisenä riidanratkaisukeinona.
9. Autio mainitsee, että "riidanratkaisumekanismin valintaan vaikuttavat yritysten toimintatavat, riidan laatu ja intressi, mutta olennaisesti myös riidanratkaisumekanismin saatavuuteen liittyvät tekijät. Tutkimuksesta selvisi myös, että vain harvalla kotimaisella suuryhtiöllä on riidanratkaisustrategia. Onkohan tuollainen paperilla oleva riidanratkaisustrategia käytössä kuitenkaan erityisen olennainen puute, kun kuitenkin hyvin tiedetään tai ainakin tulisi tietää, mitä vaihtoehtoja riidan ratkaisemiseksi on olemassa?
10. Aution tutkimuksen tulosten mukaan oikeudenkäynnin julkisuus, kesto ja tuomioistuinten asiantuntemuksen kyseenalaistaminen ovat tekijöitä, jotka saavat yrityksiä välttämään oikeudenkäyntejä. Sen sijaan oikeudenkäynnin kustannuksilla ja tuomion ennakoitavuudella ei kyselytutkimuksen mukaan ollut tällaista vaikutusta. Aution mukaan tulokset osoittavat, että mitä suurempia yrityksen liikevaihto ja henkilöstömäärä ovat, sitä enemmän oikeudenkäynnin ja tuomion julkisuus sekä oletettu tuomioistuinten asiantuntemuksen puute vaikuttavat yritysten riidanratkaisutapoihin.
11. Se, miksi yritykset ja nimenomaan suurimmat yritykset pelkäävät oikeudenkäynnin julkisuutta, on hieman outoa. Mitä haittaa tai vahinkoa oikeudenkäynnin julkisuudesta voisi yrityksille käytännössä aiheutua? On syytä muistaa, että myös oikeudenkäynnissä voidaan tietyin edellytyksin suojata esimerkiksi yritysten liike- ja ammattisalaisuuksia ja oikeudenkäynnin julkisuutta voidaan muillakin perusteilla rajoittaa. Todennäköisesti jo mediaan leviävä tieto siitä, että kaksi suuryritystä riitelee käräjäoikeudessa keskenään, saattaa yritysten mielestä vaikuttaa haitallisesti niiden toimintaan.
12. Myös oikeudenkäynnin kesto on suhteellinen asia. Käytännössä myös välimiesmenettely kestää yleensä kuukausia tai jopa vuosia. Tuomioistuimen tuomiosta voidaan valittaa, mikä lisää oikeudenkäynnin kestoa, mutta toisaalta valitusoikeus, joka puuttuu välimiesmenettelyssä, kuuluu oikeusturvan tärkeimpiin takeisiin, jota ei ole syytä vähätellä. Oikeudenkäynnissä voidaan myös tehdä osapuolia sitova sovinto, jolloin valitusmahdollisuus ei pitkitä oikeudenkäyntiä. Tuomarilla on lain mukaan velvollisuus edistää riita-asian sovinnollista ratkaisemista, sen sijaan välimiehillä ei ole samanlaista velvollisuutta.
13. Tuomareiden asiantuntemuksen kyseenalaistaminen on myös tuttu peruste, jonka katsotaan heikentävä merkittävällä tavalla tuomioistuinten kilpailukykyä riidanratkaisumarkkinoilla. Tuomareiden ammattitaito varsinkin vaikeampien riita-asioiden ratkaisemisessa vaihtelee toki melkoisesti, mutta toisaalta käräjäoikeuden tuomiosta saadaan valittaa hovioikeuteen ja edelleen KKO:een, jos valituslupa heltiää. Luotan itse enemmän korkeimman oikeuden viiden tuomarin hyvin perusteltuun ja julkiseen tuomioon kuin kolmen välimiehen salaiseen tuomioon, johon ulkopuolisilla ei ole mahdollisuutta tutustua.
14. Tuomareilta edellytetään perustuslain mukaan riippumattomuutta ja puolueettomuutta eivätkä he ole asianosaisten tai näiden nimeämien välimiesten valitsemia kuten välimiehet. Välimiestenkin tulee olla estettömiä, mutta käytännössä asianosaisilla, usein yritysten advokaateilla, on tapana nimetä välimieheksi tuttu juristi, jonka ennakoidaan tai otaksutaan pitävän asianosaisen puolta riidan käsittelyssä.
15. Riidan ratkaisijoiden asiantuntemus on toki tärkeä näkökohta välimiehiä nimettäessä. Vaikka välimiehiltä löytyykin juridista asiantuntemusta, kuullaan välimiesjutuissa kuitenkin yhtä paljon ao. alan asiantuntijoita kuin tuomioistuimissakin, usein jopa enemmänkin. Tämä lisää välimiesmenettelyn kustannuksia ja kalleutta, mutta niin kuin myös Anna-Liisa Aution väitöksessä todetaan, kaikkein suurimmat yritykset eivät pidä kustannuskysymystä ja oikeudenkäyntikulujen suuruutta, jota lisäävät myös välimiesten palkkiot, mitenkään merkittävänä kriteerinä. Jos siis yrityksellä sattuu olemaan millä mällätä, niin sitä käytännössä myös pannaan sitten menemään sumeilematta.
16. Anna-Liisa Autio näyttää suhtautuvan yritysten riidanratkaisuun välimiesmenettelyssä positiivisesti. Toisaalta väitöstutkimuksessa teemaa on yritetty lähestyä paitsi yritysten, myös yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Aution toteamus, jonka mukaan oikeudellisen kysymyksen sisältävien asioiden riidanratkaisu ei saisi siirtyä kokonaan yksityisesti ratkaistavaksi, on perusteltu. Aution mukaan oikeuden kehittyminen voi vaarantua, jos oikeudellista arviointia sisältyvät asiat siirtyvät yksityisesti ja pääsääntöisesti ei-julkisesti ratkaistaviksi. Tuomiovallan siirtyminen yksityiselle puolelle voi vaikuttaa haitallisesti aineellisen oikeuden arvostukseen ja tuomioistuinten asemaan yhteiskunnassa. Välimiesmenettelyn yleistymisen myötä myös riippumattomien tuomioistuinten mahdollisuus ottaa laintulkinnallisesti kantaa talouselämän sopimuksiin tai menettelytapoihin vähenee. Yritysten liiketoiminnan läpinäkyvyys heikkenee, eikä tieto lain oikeasta tulkinnasta ja esimerkiksi sopimuksen kohtuullisuudesta uusissa tilanteissa välity muille toimijoille.
17. Näinhän se, vaikka Aution mainitut toteamukset liikkuvat vain yleisellä tasolla. Aution mukaan tarvittaisiin sopiva tasapaino oikeudenkäynnin ja sille vaihtoehtoisten menettelyjen välille. Keskuskauppakamari on hiljattain uudistanut välimiesmenettelyä koskevat sääntönsä. Esimerkiksi välitystuomioiden julkisuus on nykyisin tietyin edellytyksin mahdollista, mikä on Aution mukaan nähtävä myönteisenä kehityksenä.
18. Välimiesmenettelyä on siis Keskuskauppakamarin säännösten uusimisella kehitetty ja joustavoitettu ja hyvä niin. Mutta sanotulla uudistuksella ei lisätä yleisten tuomioistuinten kilpailukykyä riidanratkaisumarkkinoilla, vaan asiassa saattaa käydä pikemminkin päin vastoin, eli välimiesmenettelyyn turvaudutaan jatkossa nykyistä enemmän.
19. Olisi syytä pohtia, tulisiko ja millä tavalla oikeudenkäyntimenttelyä yleisissä tuomioistuimissa riita-asioiden osalta uudistaa ja kehittää. Mikä nykyisessä tuomioistuinten menettelyssä on niin huonoa, että se saa yritykset ja niiden asianajajat mieluummin valitsemaan välimiesmenettelyn? Tähän Aution väitöskirja ei ilmeisesti anna yksityiskohtaista vastausta, vaikka siinä onkin kysymys prosessioikeudellisesta tutkimuksesta. Minusta lain eli oikeudenkäymiskaaren menettelysäännökset ovat riittävän joustavia, sillä ne mahdollistavat asian laadun ja laajuuden mukaisen tarkoituksenmukaisen käsittelyn. Tässä suhteessa ei siis näyttäisi olevan syytä suuriin muutoksiin.
20.Tuomioistuinten kilpailukykyä voitaisiin kenties lisätä muilla tavoin. Tulisiko yritysten väliset riita-asiat antaa kaikissa käräjäoikeuksissa vain tiettyjen kokeneiden ja pätevien tuomareiden ratkaistaviksi, jolloin muut tuomarit voisivat keskittyä lähinnä rikosasioiden ja muiden kuin yritysten välisten riita-asioiden käsittelyyn? Voitaisiinko laissa olevia oikeuspaikkasäännöksiä joustavoittaa niin, että asianosaisilla olisi oikeus valita käräjäoikeus, jossa riita-asia pannaan vireille ja käsitellään ensimäisenä asteena? Olisiko oikeusastejärjestystä koskevia säännöksiä mahdollista muuttaa niin, että tietyt vaikeimmat ja laajemmat riita-asiat käsiteltäisiin ensimmäisenä asteena käräjäoikeuden sijasta hovioikeudessa?
21. Kysymystä olisi syytä tarkastella etenkin siviiliprosessin yhteiskunnallisen funktion kannalta. Riita-asioiden, myös yritysten välisten asioiden, käsittely ja ratkaiseminen tuomioistuimissa on tarpeellista lainkäytön ohjausvaikutuksen takia. Ei siis riitä, että yritysten välinen riita-asia saataisiin jollakin keinolla ratkaistua ja pois päiväjärjestyksestä (konfliktinratkaisufunktio). Siviiliprosessilla on yhteiskunnassa kaksoisfunktio, eli mainitun konfliktinratkaisufunktion tai oikeusturvafunktion ohella myös edellä mainittu ohjausfunktio. Sen mukaan siviiliprosessin ensisijaisena funktiona on estää oikeusriitojen syntymistä. Lainsäädännön tavoin myös lainkäytön tarkoituksena on myötävaikuttaa ihmisten ja yritysten käyttäytymiseen niin, että lainsäätäjän asettamat siviilioikeudelliset normit lyövät itsensä läpi yhteiskunnassa ja niitä noudatetaan mahdollisimman tarkoin ilman oikeudenkäyntejä. Jos ja kun oikeusriitoja kuitenkin syntyy, ne olisi ohjausfuntkion toteutumista silmällä pitäen ratkaistava pääosin julkisessa ja läpinäkyvässä oikeudenkäynnissä. Välimiesprosessi ei täytä läpinäkyvyyden vaatimuksia, vaan on ulkopuolisilta salaista menettelyä, jossa lainkäytön ohjausfuntkio ei voi toteutua.
lauantai 15. kesäkuuta 2013
744. Riita-asioiden pakkosovittelussa ei ole ideaa
1. Suomen Asianajajaliiton tuore eli viikko sitten tehtäväänsä valittu puheenjohtaja Risto Sipilä on esitellyt näkemyksiään medialle. Hän ei puuttunut asianajajakuntaa koskeviin asioihin, vaan käsitteli lähinnä tuomareita ja lainkäyttöä yleensä koskevia kysymyksiä.
2. Tämä näyttää olevan asianajajaliiton puheenjohtajien taktiikkana yleensäkin. Huomio suunnataan pois liiton ja asianajajien omista, kenties hieman kiusallisistakin asioista, ja medialle ja suurelle yleisölle osoitetuissa puheenvuoroissa käsitellään "muita asioita" ja ongelmia. Liiton edellinen puheenjohtaja Mika Ilveskero (puheenjohtajana 2010-13) noudatti omassa avauspuheenvuorossaan kolme vuotta sitten samanlaista taktiikkaa, minkä aikanaan panin blogissani (tietenkin) merkille.
3. Risto Sipilä pohti avauksessaan kahta asiaa: a) riitajutuissa tulisi ottaa käyttöön pakkosovittelu, ja b) tuomareille tulisi järjestää pakollista täydennyskoulutusta. Advokaattien uusi nokkamies tuntuu siis suosivan "pakkoa" hieman siellä ja täällä! Käsittelen tässä jutussa vain Sipilän ehdotusta riita-asioiden pakkosovittelusta.
4. Risto Sipilä kertoi pakkosovittelua koskevasta ideastaan Helsingin Sanomien haastattelussa 8.6.Toimittaja Irina Vähäsarja mainitsee jutussaan ikään kuin ohimennen, että "käräjäoikeudet ratkaisivat viime vuonna yli 420 000 riitaa". Toimittajan mukaan määrä on kasvanut nopeasti, sillä vielä viisi vuotta aiemmin riitoja ratkottiin yli puolet vähemmän.
5. Tässä on kuitenkin selvä virhe. Viimeisimmän eli vuodelta 2012 julkaistun tuomioistuinten työtilaston mukaan käräjäoikeuksiin saapui vuonna 2012 yhteensä 449 031 riita-asiaksi luokiteltua asiaa. Näistä asioista kuitenkin aivan valtaosa eli peräti 438 688 asiaa koski summaarisia riita-asioita eli asioita, joissa asianosaisten välillä ei edes ole minkäänlaista riitaa, mutta jotka on kuitenkin, koska laki niin edellyttää, kierrätettävä - täysin turhaan - käräjäoikeuden kautta ulosottoperusteen saamiseksi. Sanotuissa asioissa on kyse yksinomaan pikavippien yms. selvien saatavien perinnästä, ja ne päättyvät käräjäoikeudessa säännönmukaisesti yksipuoliseen tuomioon ilman, että vastaaja edes vaivautuisi vastaamaan kanteeseen. Nämä perintä- yms. selvät ja riidattomat asiat kuormittavat aivan turhaan käräjäoikeuksia, kuten olen usein huomauttanut. Varsinaisia eli todellisia riita-asioita, joissa siis voisi ylipäätään olla jotakin sovittelun tarvetta, saapui vuonna 2012 käräjäoikeuksiin vain 10 343 kappaletta, mikä taitaa olla vain kolmisen prosenttia kaikista "riita-asioiksi" tilastoissa luokitelluista asioista. Katso tuomioistuinten työtilastoista 2012 OM:n julkaisu 21/2013 (toiminta ja hallinto).
6. HS:n jutussa väitetään, että merkittävä osa riitelevistä suomalaisista välttäisi raskaat ja kalliit käräjät, jos riita-asioihin olisi ensin pakko yrittää löytää sopu. Näin optimistinen käsitys perustuu edellä mainittuun virheelliseen tietoon todellisten riita-asioiden määrästä. Asianajaja Risto Sipilä haluaa kuitenkin lyödä lisää löylyä kiukaalle toteamalla, että esimerkiksi asuntokauppa- tai perintöriitoja ei pitäisi saada viedä käräjille ennen kuin niihin on edes yritetty löytää sopu. Sipilä esittääkin, että suurimpaan osaan tuomioistuinten käsittelemistä riidoista pitäisi säätää pakollinen sovintomenettely. Se tarkoittaisi, ettei riitaa voisi panna vireille oikeudessa ennen kuin sovintoa on yritetty. Esimerkiksi perinnönjaosta riitelevien sukulaisten pitäisi Sipilän mukaan ottaa ensin yhteyttä sovittelijaan ja kertoa, mistä riidassa on kyse.
7. Sovittelijana voisi toimia joko käräjätuomari tai sovitteluun koulutettu asianajaja.Sovittelija perehtyisi asiaan ja tutkisi, onko sovinnolle mahdollisuuksia. Vasta jos molempia osapuolia tyydyttävää ratkaisua ei syntyisi, asianosaiset saisivat viedä riidan tuomioistuimeen. Sipilä rajaisi pakkosovittelun sellaisiin riitoihin, joissa toinen tai molemmat osapuolet ovat yksityishenkilöitä.
8. Asianajajaliiton uusi puheenjohtaja toki tietää, että Suomessa on ollut jo lähes 10 vuotta voimassa lainsäädäntö, joka mahdollistaa juuri mainitunlaisissa asioissa riita-asian sovittelun tuomioistuimessa. Sovittelu on nykyään mahdollista lähes kaikissa riita-asioissa, eli myös esimerkiksi Sipilän mainitsemissa asuntokauppakiistoissa, tekijänoikeusasioissa tai työsuhteisiin liittyvissä erimielisyyksissä. Ulkopuolelle jäävät vain indispositiiviset riita- tai hakemusasiat, kuten avioerot, edunvalvonta-asiat ja isyysasiat.Tästä ns. tuomioistuinsovittelusta säädetään nykyisin laissa riita-asioiden sovittelusta ja sovinnon vahvistamisesta yleisissä tuomioistuimissa (354/2011, RiitaSovL). Lisäksi tuomarin johdolla tapahtuva sovinnon edistäminen riita-asian valmistelussa on ollut mahdollista jo 20 vuotta, siitä säädetään oikeudenkäymiskaaren (OK) 5 luvun 26 §:ssä.
9. Olen äskettäin selostanut ja osin myös vahvasti kritisoinut tuomioistuinsovittelua, katso blogeja numerot 705/10.3.2013 ja 706/11.3.2013. Kyseinen sovittelu ei ole ottanut käytännössä tulta alleen läheskään siinä määrin kuin lakia noin 10 vuotta sitten valmisteltaessa ja säädettäessä ennakoitiin ja toivottiin. Poikkeuksen tästä muodostavat ainoastaan huoltoriidat, joita on sovittelu vasta parin vuoden ajan kokeilumielessä muutamassa käräjäoikeudessa. Varsinaisissa riita-asioissa sovittelun saama nuiva vastaanotto johtuu lähinnä sovittelun byrokraattisesta luonteesta ja siitä, että sovittelu on paljolti oikeudenkäynnin kaltainen menettely, jossa asianosaisia edustaa asianajaja tai muu lakimies. Sovittelu on siten lähes yhtä kallista prosessia kuin oikeudenkäyntikin.
10. Risto Sipilä vetoaa sihen, että vaikka sovittelu ja sovintoon pyrkiminen on jo nykyisin mahdollista, kukaan ei kuitenkaan velvoita osapuolia tunnustelemaan, onko sovinnolle edellytyksiä. Mutta olisiko pakko sitten oikea ratkaisu tähän pulmaan? Tuskinpa vain. Olisi epäjohdonmukaista, että sovittelumenettely, joka ei ole saanut käytännössä kannatusta edes vapaaehtoisuuden pohjalta, säädettäisiin pakolliseksi.
11. Kuten kokenut imatralainen asianajaja Olli Ruokonen mielipidekirjoituksessaan "Ei pakkosovittelua oikeudenkäynteihin" (HS 13.6.-13) toteaa, Sipilän ehdotus tulisi käytännössä vain vaikeuttamaan oikeuden saantia. Tapauksissa, joissa sovittelu ei johtaisi tulokseen - sellaisia tapauksia olisi pakkosovittelussa luultavasti runsaasti - pitkittyisivät käräjäjutut Ruokosen arvion mukaan ainakin puolella vuodella. Kun kansalaiset eivät uskalla lähteä, kuten asianajaja Olli Ruokonen kirjoittaa, edes nykyiseen sovittelumenettelyyn ilman lakimiesavustajaa, kasvaisivat heidän oikeudenkäyntikulunsa siis entisestään.
12. Asiananajaliiton tuore puheenjohtaja näytäisi unohtavan haastatattelussaan tykkänään kaikista tehokkaimman tavan, jolla asianosaiset voisivat välttyä oikeusjutulta ja sen aiheuttamilta kustannuksilta. Tarkoitan riitapuolten asianajajien välityksellä tapahtuvaa vapaamuotoista sovintomenettelyä ja sovittelua. Tähän asianajajia velvoittaa Hyvä asianajajatapa, jossa todetaan, ettei advokaatti pääsäännön mukaan saada viedä riita-asiaa suoraan käräjille, vaan hänen tulee sitä ennen ottaa yhteyttä päämiehensä vastapuoleen ja tämän asianajajaan sovittelun ja mahdollisen sovinnon kartoittamisen ja löytämisen tarkoituksessa. Tämä näyttää olevan myös asianajaja Olli Ruokosen resepti Risto Sipilän esille ottamaan pulmaan.
13. Kuten olen edellä mainituissa aiemmissa blogijutuissa todennut, ongelmana ei olekaan käytettävissä olevien sovittelumenettelyjen puute tai tuomioistuinsovittelun vähäinen hyödyntäminen, vaan se, että asianajajat eivät useinkaan välitä kartoittaa tosissaan sovinnon tekemisen mahdollisuuksia ja ponnistella sovun löytämiseksi. Muodollinen yhteydenotto toki tehdään, mutta sen jälkeen asia viedään useimmiten suoraan käräjille ja toivotaan, että asiaa valmisteleva tuomari olisi aktiivinen sovinnon edistämisessä, kuten OK 5.26:ssä säädetään. Ja katso, usein, yllättävän usein, tämä myös onnistuu, sillä todella riitaisista asioista reilu kolmannes sovitaan tuomarin johdolla tapahtuvassa valmistelussa, jolloin kallista pääkäsittelyä ei tarvitse pitää. Edellä kohdassa 5 mainitun tuomioistuinten työtilaston mukaan vuonna 2012 kaikista käräjäoikeuteen saapuneista riitaisista riita-asioista päättyi oikeuden vahvistamaan sovintoon 32 prosenttia ja tuomioon 34 prosenttia tapauksista.
14. Olen varma siitä, että suurimmassa osassa edellä mainituista sovintoon päättyneistä tapauksista asianajajat ja heidän päämiehensä voisivat päästä sovintoratkaisuun ilman, että asiaa tarvitsisi viedä lainkaan käräjille.Tämä edellyttää, että Hyvää asianajajatapaa koskevien ohjeiden määräys sovinnon kartoittamisesta ja sovintoon pyrkimisestä otettaisiin asianajajakunnan keskuudessa vakavasti. Olisi toivottavaa, että asianajajaliiton uusi puheenjohtaja ottaisi sanotun kysymyksen jäsenistönsä kanssa vakavasti puheeksi eikä yrittäisi tyrkyttää ongelmaa yhteiskunnan ratkaistavaksi ja kustannettavaksi.
15. Toki on syytä muistaa, että Suomen Asianajajalitto on myös jäsenistönsä edunvalvonnasta ja hyvinvoinnista huolehtiva järjestö. Tämä tekee ymmärrettäväksi sen, ettei liiton johto ole halunnut eikä halua ilmeisesti edelleenkään patistella jäseniään nykyistä suurempaan aktiivisuuteen, jota riita-asioiden sovinnollinen ratkaiseminen ilman kallista oikeudenkäyntiä välttämättä edellyttäisi. Asianajossa käytössä oleva aikaveloitus johtaa siihen, että mitä enemmän ja pidemmälle asioista riidellään, sitä suuremmaksi muodostuu asianajajan palkkio ja kuuluisa "tilipussi".
15. Risto Sipilän ehdotus riita-asioiden pakkosovittelusta näyttäisi olevan kuolleena syntynyt ajatus. Asianajajakunta itsekään ei taida sille juuri lämmetä, mitä osoittaa se, ettei Sipilän ehdotusta ole noteerattu Asianajajaliiton kotisivuilla lainkaan; sen sijaan siellä on huomioitu Sipilän ehdotus tuomareiden pakollisesta täydennyskoulutuksesta, johon palaan erikseen myöhemmin.
16. Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson on jo ehtinyt tyrmätä Sipilän pakkosovitteluidean. Henrikssonin mukaan on parempi kannustaa ihmisiä tekemään sovintoja, missä asianajajaliitolla ja asianajajilla on iso rooli. Asioiden sovittelu on Henrikssonin mukaan jo nyt asianajajien tehtävä. - Kerrankin voin olla oikeusministerin kanssa samaa mieltä!
2. Tämä näyttää olevan asianajajaliiton puheenjohtajien taktiikkana yleensäkin. Huomio suunnataan pois liiton ja asianajajien omista, kenties hieman kiusallisistakin asioista, ja medialle ja suurelle yleisölle osoitetuissa puheenvuoroissa käsitellään "muita asioita" ja ongelmia. Liiton edellinen puheenjohtaja Mika Ilveskero (puheenjohtajana 2010-13) noudatti omassa avauspuheenvuorossaan kolme vuotta sitten samanlaista taktiikkaa, minkä aikanaan panin blogissani (tietenkin) merkille.
3. Risto Sipilä pohti avauksessaan kahta asiaa: a) riitajutuissa tulisi ottaa käyttöön pakkosovittelu, ja b) tuomareille tulisi järjestää pakollista täydennyskoulutusta. Advokaattien uusi nokkamies tuntuu siis suosivan "pakkoa" hieman siellä ja täällä! Käsittelen tässä jutussa vain Sipilän ehdotusta riita-asioiden pakkosovittelusta.
4. Risto Sipilä kertoi pakkosovittelua koskevasta ideastaan Helsingin Sanomien haastattelussa 8.6.Toimittaja Irina Vähäsarja mainitsee jutussaan ikään kuin ohimennen, että "käräjäoikeudet ratkaisivat viime vuonna yli 420 000 riitaa". Toimittajan mukaan määrä on kasvanut nopeasti, sillä vielä viisi vuotta aiemmin riitoja ratkottiin yli puolet vähemmän.
5. Tässä on kuitenkin selvä virhe. Viimeisimmän eli vuodelta 2012 julkaistun tuomioistuinten työtilaston mukaan käräjäoikeuksiin saapui vuonna 2012 yhteensä 449 031 riita-asiaksi luokiteltua asiaa. Näistä asioista kuitenkin aivan valtaosa eli peräti 438 688 asiaa koski summaarisia riita-asioita eli asioita, joissa asianosaisten välillä ei edes ole minkäänlaista riitaa, mutta jotka on kuitenkin, koska laki niin edellyttää, kierrätettävä - täysin turhaan - käräjäoikeuden kautta ulosottoperusteen saamiseksi. Sanotuissa asioissa on kyse yksinomaan pikavippien yms. selvien saatavien perinnästä, ja ne päättyvät käräjäoikeudessa säännönmukaisesti yksipuoliseen tuomioon ilman, että vastaaja edes vaivautuisi vastaamaan kanteeseen. Nämä perintä- yms. selvät ja riidattomat asiat kuormittavat aivan turhaan käräjäoikeuksia, kuten olen usein huomauttanut. Varsinaisia eli todellisia riita-asioita, joissa siis voisi ylipäätään olla jotakin sovittelun tarvetta, saapui vuonna 2012 käräjäoikeuksiin vain 10 343 kappaletta, mikä taitaa olla vain kolmisen prosenttia kaikista "riita-asioiksi" tilastoissa luokitelluista asioista. Katso tuomioistuinten työtilastoista 2012 OM:n julkaisu 21/2013 (toiminta ja hallinto).
6. HS:n jutussa väitetään, että merkittävä osa riitelevistä suomalaisista välttäisi raskaat ja kalliit käräjät, jos riita-asioihin olisi ensin pakko yrittää löytää sopu. Näin optimistinen käsitys perustuu edellä mainittuun virheelliseen tietoon todellisten riita-asioiden määrästä. Asianajaja Risto Sipilä haluaa kuitenkin lyödä lisää löylyä kiukaalle toteamalla, että esimerkiksi asuntokauppa- tai perintöriitoja ei pitäisi saada viedä käräjille ennen kuin niihin on edes yritetty löytää sopu. Sipilä esittääkin, että suurimpaan osaan tuomioistuinten käsittelemistä riidoista pitäisi säätää pakollinen sovintomenettely. Se tarkoittaisi, ettei riitaa voisi panna vireille oikeudessa ennen kuin sovintoa on yritetty. Esimerkiksi perinnönjaosta riitelevien sukulaisten pitäisi Sipilän mukaan ottaa ensin yhteyttä sovittelijaan ja kertoa, mistä riidassa on kyse.
7. Sovittelijana voisi toimia joko käräjätuomari tai sovitteluun koulutettu asianajaja.Sovittelija perehtyisi asiaan ja tutkisi, onko sovinnolle mahdollisuuksia. Vasta jos molempia osapuolia tyydyttävää ratkaisua ei syntyisi, asianosaiset saisivat viedä riidan tuomioistuimeen. Sipilä rajaisi pakkosovittelun sellaisiin riitoihin, joissa toinen tai molemmat osapuolet ovat yksityishenkilöitä.
8. Asianajajaliiton uusi puheenjohtaja toki tietää, että Suomessa on ollut jo lähes 10 vuotta voimassa lainsäädäntö, joka mahdollistaa juuri mainitunlaisissa asioissa riita-asian sovittelun tuomioistuimessa. Sovittelu on nykyään mahdollista lähes kaikissa riita-asioissa, eli myös esimerkiksi Sipilän mainitsemissa asuntokauppakiistoissa, tekijänoikeusasioissa tai työsuhteisiin liittyvissä erimielisyyksissä. Ulkopuolelle jäävät vain indispositiiviset riita- tai hakemusasiat, kuten avioerot, edunvalvonta-asiat ja isyysasiat.Tästä ns. tuomioistuinsovittelusta säädetään nykyisin laissa riita-asioiden sovittelusta ja sovinnon vahvistamisesta yleisissä tuomioistuimissa (354/2011, RiitaSovL). Lisäksi tuomarin johdolla tapahtuva sovinnon edistäminen riita-asian valmistelussa on ollut mahdollista jo 20 vuotta, siitä säädetään oikeudenkäymiskaaren (OK) 5 luvun 26 §:ssä.
9. Olen äskettäin selostanut ja osin myös vahvasti kritisoinut tuomioistuinsovittelua, katso blogeja numerot 705/10.3.2013 ja 706/11.3.2013. Kyseinen sovittelu ei ole ottanut käytännössä tulta alleen läheskään siinä määrin kuin lakia noin 10 vuotta sitten valmisteltaessa ja säädettäessä ennakoitiin ja toivottiin. Poikkeuksen tästä muodostavat ainoastaan huoltoriidat, joita on sovittelu vasta parin vuoden ajan kokeilumielessä muutamassa käräjäoikeudessa. Varsinaisissa riita-asioissa sovittelun saama nuiva vastaanotto johtuu lähinnä sovittelun byrokraattisesta luonteesta ja siitä, että sovittelu on paljolti oikeudenkäynnin kaltainen menettely, jossa asianosaisia edustaa asianajaja tai muu lakimies. Sovittelu on siten lähes yhtä kallista prosessia kuin oikeudenkäyntikin.
10. Risto Sipilä vetoaa sihen, että vaikka sovittelu ja sovintoon pyrkiminen on jo nykyisin mahdollista, kukaan ei kuitenkaan velvoita osapuolia tunnustelemaan, onko sovinnolle edellytyksiä. Mutta olisiko pakko sitten oikea ratkaisu tähän pulmaan? Tuskinpa vain. Olisi epäjohdonmukaista, että sovittelumenettely, joka ei ole saanut käytännössä kannatusta edes vapaaehtoisuuden pohjalta, säädettäisiin pakolliseksi.
11. Kuten kokenut imatralainen asianajaja Olli Ruokonen mielipidekirjoituksessaan "Ei pakkosovittelua oikeudenkäynteihin" (HS 13.6.-13) toteaa, Sipilän ehdotus tulisi käytännössä vain vaikeuttamaan oikeuden saantia. Tapauksissa, joissa sovittelu ei johtaisi tulokseen - sellaisia tapauksia olisi pakkosovittelussa luultavasti runsaasti - pitkittyisivät käräjäjutut Ruokosen arvion mukaan ainakin puolella vuodella. Kun kansalaiset eivät uskalla lähteä, kuten asianajaja Olli Ruokonen kirjoittaa, edes nykyiseen sovittelumenettelyyn ilman lakimiesavustajaa, kasvaisivat heidän oikeudenkäyntikulunsa siis entisestään.
12. Asiananajaliiton tuore puheenjohtaja näytäisi unohtavan haastatattelussaan tykkänään kaikista tehokkaimman tavan, jolla asianosaiset voisivat välttyä oikeusjutulta ja sen aiheuttamilta kustannuksilta. Tarkoitan riitapuolten asianajajien välityksellä tapahtuvaa vapaamuotoista sovintomenettelyä ja sovittelua. Tähän asianajajia velvoittaa Hyvä asianajajatapa, jossa todetaan, ettei advokaatti pääsäännön mukaan saada viedä riita-asiaa suoraan käräjille, vaan hänen tulee sitä ennen ottaa yhteyttä päämiehensä vastapuoleen ja tämän asianajajaan sovittelun ja mahdollisen sovinnon kartoittamisen ja löytämisen tarkoituksessa. Tämä näyttää olevan myös asianajaja Olli Ruokosen resepti Risto Sipilän esille ottamaan pulmaan.
13. Kuten olen edellä mainituissa aiemmissa blogijutuissa todennut, ongelmana ei olekaan käytettävissä olevien sovittelumenettelyjen puute tai tuomioistuinsovittelun vähäinen hyödyntäminen, vaan se, että asianajajat eivät useinkaan välitä kartoittaa tosissaan sovinnon tekemisen mahdollisuuksia ja ponnistella sovun löytämiseksi. Muodollinen yhteydenotto toki tehdään, mutta sen jälkeen asia viedään useimmiten suoraan käräjille ja toivotaan, että asiaa valmisteleva tuomari olisi aktiivinen sovinnon edistämisessä, kuten OK 5.26:ssä säädetään. Ja katso, usein, yllättävän usein, tämä myös onnistuu, sillä todella riitaisista asioista reilu kolmannes sovitaan tuomarin johdolla tapahtuvassa valmistelussa, jolloin kallista pääkäsittelyä ei tarvitse pitää. Edellä kohdassa 5 mainitun tuomioistuinten työtilaston mukaan vuonna 2012 kaikista käräjäoikeuteen saapuneista riitaisista riita-asioista päättyi oikeuden vahvistamaan sovintoon 32 prosenttia ja tuomioon 34 prosenttia tapauksista.
14. Olen varma siitä, että suurimmassa osassa edellä mainituista sovintoon päättyneistä tapauksista asianajajat ja heidän päämiehensä voisivat päästä sovintoratkaisuun ilman, että asiaa tarvitsisi viedä lainkaan käräjille.Tämä edellyttää, että Hyvää asianajajatapaa koskevien ohjeiden määräys sovinnon kartoittamisesta ja sovintoon pyrkimisestä otettaisiin asianajajakunnan keskuudessa vakavasti. Olisi toivottavaa, että asianajajaliiton uusi puheenjohtaja ottaisi sanotun kysymyksen jäsenistönsä kanssa vakavasti puheeksi eikä yrittäisi tyrkyttää ongelmaa yhteiskunnan ratkaistavaksi ja kustannettavaksi.
15. Toki on syytä muistaa, että Suomen Asianajajalitto on myös jäsenistönsä edunvalvonnasta ja hyvinvoinnista huolehtiva järjestö. Tämä tekee ymmärrettäväksi sen, ettei liiton johto ole halunnut eikä halua ilmeisesti edelleenkään patistella jäseniään nykyistä suurempaan aktiivisuuteen, jota riita-asioiden sovinnollinen ratkaiseminen ilman kallista oikeudenkäyntiä välttämättä edellyttäisi. Asianajossa käytössä oleva aikaveloitus johtaa siihen, että mitä enemmän ja pidemmälle asioista riidellään, sitä suuremmaksi muodostuu asianajajan palkkio ja kuuluisa "tilipussi".
15. Risto Sipilän ehdotus riita-asioiden pakkosovittelusta näyttäisi olevan kuolleena syntynyt ajatus. Asianajajakunta itsekään ei taida sille juuri lämmetä, mitä osoittaa se, ettei Sipilän ehdotusta ole noteerattu Asianajajaliiton kotisivuilla lainkaan; sen sijaan siellä on huomioitu Sipilän ehdotus tuomareiden pakollisesta täydennyskoulutuksesta, johon palaan erikseen myöhemmin.
16. Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson on jo ehtinyt tyrmätä Sipilän pakkosovitteluidean. Henrikssonin mukaan on parempi kannustaa ihmisiä tekemään sovintoja, missä asianajajaliitolla ja asianajajilla on iso rooli. Asioiden sovittelu on Henrikssonin mukaan jo nyt asianajajien tehtävä. - Kerrankin voin olla oikeusministerin kanssa samaa mieltä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)