1. Tuomioistuinten riippumattomuus edellyttää, että ne ovat myös hallinnollisesti riippumattomia valtioneuvostosta ja oikeusministeriöstä. Suomea lukuun ottamatta kaikissa muissa pohjoismaissa samoin kuin useimmissa muissakin Euroopan maissa tuomioistuinten keskushallintotehtävät on jo aikoja sitten siirretty ministeriöiltä erilliselle hallintoyksikölle. Muutoksen tavoitteena on ollut myös tuomioistuinten hallinnon ja toiminnan tehostaminen.
2. Ruotsissa tuomioistuinten erillinen keskushallinto otettiin käyttöön vuonna 1975, jolloin Domstolsverket aloitti toimintansa. Islannissa uudistus (Domstolarad) toteutui 1998, Tanskassa 1999 (Domstolsstyrelsen) ja Norjassa vuonna 2002 (Domstolsadministrasjonen).
3. Suomi on jäänyt tai oikeastaan jättäytynyt (myös) tässä suhteessa jälkeen muiden maiden kehityksestä. Tuomioistuimien erillisestä keskuhallintohallinnosta on toki keskusteltu 1990-luvun loppuolelta lähtien, mutta siihen se on sitten jäänyt. Vasemmistoa ja vihreitä edustaneet oikeusministerit (Johannes Koskinen ja Tuija Brax) ovat suhtautuneet erittäin tojuvasti hankkeeseen. Ylimmistä tuomioistumista korkein hallinto-oikeus (KHO) ja etenkin sen edellinen presidentti Pekka Hallberg ovat ottaneet asiaan selvääkin selvemmän kielteisen kannan. Korkein oikeus on alkanut viime vuosina pikku hiljaa ja varovasti lämmetä ajatukselle, kuten presidentti Pauliine Koskelon käyttämistä puheenvuoroista ilmenee.
4. Nykyinen oikeusministeri Anna-Maja Henriksson rohkeni käynnistää uudistuksen ja tuomioistuinvirastoa koskevan arvion tekemisen varsin myöhään eli vasta huhtikuun lopulla 2014, jolloin hallituskautta oli jäljellä enää yksi vuosi. Oikeusministeriö antoi 30.4.2014 tekemällään päätöksellä OTL, ex lainsäädäntöjohtaja Pekka Nurmen ja Hyvinkään käräjäoikeuden laamanni, OTT Tatu Leppäsen tehtäväksi laatia arviomuistio tuomioistuinten keskushallinnon uudistamisesta.
5. Oikeusministeriön ko. toimeksianto perustui maaliskuussa 2013 valmistuneessa Oikeudenhoidon uudistamisohjelmassa (oikeusministeriön mietintöjä ja lausuntoja 16/2013) ehdotukseen. Hankkeen ensimmäisenä vaiheena on selvitysmiesten raportti tuomioistuinten keskushallinnon uudistamisesta perustamalla tuomioistuinvirasto. Viraston mahdollinen perustaminen on kuitenkin tarkoitus valmistella vasta "joskus myöhemmin" erikseen asetettavassa laajapohjaisessa toimikunnassa. Hankkeessa edettään siis hyvin, hyvin varovaisesti ja, kuten sanottu, sangen hitaasti.
6. Selvitysmiehistä Pekka Nurmi edustaa hallintolainkäyttöä, sillä hän on entinen KHO:n esittelijäneuvos, ja Tatu Leppänen puolestaan yleisiä tuomioistuimia. Leppänen on prosessioikeuden dosentti, joka väitteli riita-asian valmistelusta 1997; olin Leppäsen virallisena vastaväittäjänä. Molemat selvittäjät ovat "OM:n miehiä" siinä mielessä, että he ovat kumpikin toimineet kauan ministeriön lainvalmisteluosaston virkamieheinä. Heidän nyt jättämänsä mietintö on siis "vain arvio" uudistuksesta, ei virallinen ehdotus tuomioistuinviraston perustamisesta. Asiakirjasta on kuitenkin selkeästi luettavissa, että selvitysmiehet kannattavat uuden ja oikeusministeriöstä riippumattoman viraston perustamista ja siten tuomioistuinten keskushallinnon siirtämistä pois ministeriön hoteista.
Selvitysmiesten arvio tuomioistuinviraston perustamisesta
7. Tuomioistuinlaitoksen kehittämistä pohtinut Markku Arposen puheenjohdolla toiminut komitea ehdotti vuonna 2003 tuomioistuimien keskushallinnon uudistamista ja kehittämistä oikeusministeriöstä erillisen keskushallintoyksikön pohjalta (KM 2003:3) Komitean mukaan ministeriöstä erillinen tuomioistuinten keskushallinto korostaisi tuomioistuinten riippumattomuutta ja muutoinkin selkiyttäisi tuomioistuinten asemaa yhteiskunnassa. Tämä olisi myönteistä tuomioistuinten julkikuvan ja tuomioistuimia kohtaan tunnettavan luottamuksen kannalta. Komitean vähemmistö (äänestys 7-6) joka koostui hallintotuomioistuinten ja ja oikeusministeriöön enemmän tai vähemmän sidoksista olevista henkilöistä, vastusti enemmistön puoltamaa ehdotusta. Ks. komiten mietinnöstä laajemmin blogikirjoituksessa numero 704/6.3.2013.
8. Toimin kehittämiskomitean pysyvänä asiantuntijana. Olen myös komitean mietinnön jälkeen kannattanut ko. uudistusta eli tuomioistuinten keskushallinnon siirtämistä itsenäiselle keskushallintoyksikölle, jossa tuomareilla on vahva asema ja rooli. Katso esimerkiksi blogijuttua 434/30.5.2011 "Tuomioistuinten keskushallinto siirrettävä pois oikeusministeriötä".
9. Nyt eli pitkän, aivan liian pitkän odottelun ja kyttäilyn jälkeen mainittu uudistus on liikahtanut edes pienen askeleen eteenpäin. Kun uudistuksen valmistelu annettiin selvitysmieheille vasta viime keväänä, ei minkäänlaista valmista asiassa ehdi tulla enää tämän hallituskauden aikana, vaan asia ja uudistus siirtyy, kuten oikeusminusteriön tarkoituksena on varmaan ollutkin, jälleen hamaan tulevaisuuteen. Se, otetaanko uudistuksesta maininta huhtikuun vaalien jälkeen toimintansa aloittavan haliituksen ohjelmaan, jää nähtäväksi. Jos otetaan, toimeen tartutaan ja laajapohjainen toimikunta asetetaan vasta joskus vuosina 2017-18, jotta uudistusta saataisiin, jälleen kerran, vetkuteltua ja lykättyä eteenpäin. Jos uusi oikeusministeri tulee demareista, vasureista tai vihreistä, pyritään koko uudistus unohtamaan valtiontaloudellisiin syihin vedoten.
10. Tällaista kirottua vetkuttelua tämä on, eli todella tärkeitä hankkeita ei viedä eteenpäin ideologisista ja puoluepoliittisista syistä johtuen. Sen sijaan ihmisten oikeusturvaa pyritään kaikin keinoin, ei suinkaan parantamaan, vaan päin vastoin huonontamaan ja heikentämään. Yksi esimerkki tästä on hovioikeuksien jatkokäsittelylupajärjestelmän - tämä on yhä edelleen kauhea pitkä ja vastenmielinen sana - soveltamisalan laajentaminen. Tätä koskeva hallituksen lakiesitys jätettiin, aivan tarkoituksellisesti ja taktisista syistä, nykyisen eduskuntakauden karmeaan loppuruuhkaan, jossa esitystä ei ehditä käsitellä eduskunnasa kunnolla eikä lakiesitystä kaataa. Tämän viikon keskiviikkona lakiesitys oli lakivaliokunnan käsittelyssä. Lakiesitys halutaan runnoa läpi vetoamalla oikeusturvan parantamiseen, vaikka on selvää, että lupajärjestelmän laajentaminen kaventaa todellista valitusoikeutta ja heikentää siten kansalaisten oikeusturvaa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuomioistuimet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuomioistuimet. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 18. tammikuuta 2015
torstai 25. syyskuuta 2014
878. Tuomareiden ja syyttäjien ulosmarssi
1. Valtiovarainministeriö, jota johtaa nykyisin ministerinä OTK Antti Rinne, ehdotti elokuun alussa oikeusministeriön hallinnonalalle yhteensä noin 50 miljoonan euron suuruisia säästöjä neljän seuraavan vuoden aikana. Leikkauksia tullaan kohdistamaan, paitsi rikosseuraamusvirastoon ja vankeinhoitolaitokseen, myös tuomioisistuimiin ja syyttäjistöön. Kyseisiä säästöjä ei tehdä hallintoon, vaan ne kohdistuvat tuomioistuinten ja syyttäjälaitoksen toimintaan. Ehdotus olisi sellaisenaan toteutuessaan merkinnyt tuomareiden, syyttäjien, haastemiesten ja kansliahenkilökunnan lukumäärän jatkuvaa ja tuntuvaa supistamista.
2. Tuomioistuimilla ei ole virallista johtoa, mistä osaltaan johtunee, ettei edes ylimpien oikeuksien johdossa leikkauksista ja lisäsäästöistä nykyisin älähdä kukaan. Tuomioistuimilla, toisin kuin syyttäjillä, joita johtaa valtakunnansyyttäjänvirasto (VKSV), ei ole omaa keskusvirastoa, jota on toki ehdotettu viimeisten 10-20 vuoden kuluessa monta kertaa, aina turhaan. Tuomioistuimia, joiden tulisi perustuslain mukaan olla riippumattomia esimerkiksi maan hallituksesta ja oikeusministeriöstä, johtaa hallinnollisesti oikeusministeriö. Tällainen käytäntö on tietenkin ristiriidassa tuomioistuimien riippumattomuuden kanssa, mutta Suomessa hallitukset, ministeriö ja sen virkamiehet tai edes kansanedustajat eivät tällaisesta "pikkuseikasta" välitä.
3. Vielä vuosi pari sitten tuomioistuinten määrärahojen leikkauksia ja resurssien niukkuutta koskevaa kritiikkiä esitti korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelo, mutta nyt hänkin tuntuu vaienneen kokonaan. Koskelo ei ole tänä vuonna pitänyt Suomessa ainoatakaan juhla- tai muutakaan puhetta, ei ainakaan sellaista, joka löytyisi KKO:n kotisivuilta. Mistä tämä johtuu? Luultavasti siitä, että Koskelo on ilmoittautunut ehdolle Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomarin virkaan, jonka toimikausi kestää seitsemän vuotta. Jos Koskelo kritisoisi edelleen oikeusministeriötä, oikeusministeriä ja/tai maan hallitusta, hänelle voisi käydä ko.hakuprosessissa ohraisesti eli häntä ei kenties asetettaisi ehdolle EIT:n tuomarin virkaan. Paras siis vaieta ja pitää mölyt mahassaan.
4. Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen on sentään ollut valppaana. Hän kritisoi verkkokolumnissaan "Rysän päältä" - sangen sopiva nimi VKSV:n asemaa ajatellen - hallituksen kehyspäätöksessä esitettyjä säästösuunnitelmia. Kun syyttäjälaitoksen menoista 85 prosenttia on palkkakustannuksia, merkitsevät ehdotetut säästöt Nissisen mukaan syyttäjälaitoksen väen vähentämistä. Siitä seuraisi asioiden ruuhkautuminen ja koko rikosjuttujen hoidon kriisi. Tämän johdosta Suomen maine kansainvälisen oikeusyhteisön silmissä olisi vaarassa rämettyä.
5. Matti Nissisen puheenvuoro ilmeisesti tehosi, sillä hallituksen budjettiriihessä oikeusministeri Anna-Maja Henriksson sai edes jonkinlaisen, joskin aika heiveröisen torjuntavoiton. Valtioneuvoston eduskunnalle esittämässä budjetissa ehdotetaan, että tuomioistuinten määrärahoja leikataan seuraavan neljän vuoden aikana, ei ministeri Rinteen ehdottomaa summaa, vaan ainoastaan 15 miljoonaa. Vuoden 2015 osalta tuomioistuimien määrärahoja tullaan supistamaan kuudella miljoonalla eurolla.
6. Myös tuomioistuinten menoista selvästi suurin osa koostuu tuomareille, haastemiehille ja kansliahenkilökunnalle maksettavista palkoista, joiden osuus kakista menoista lienee 80-90 prosenttia. Säästöihin jouduttaessa tuomioistuimien henkilöstöä joudutaan vähentämään joka vuosi seuraavan neljän vuoden kuluessa.
7. Tämä tuntuu hermostuttavan tuomareita, syyttäjiä ja kansliaväkeä. Netistä voidaan lukea seuraavanlaisia otsikoita: Kiire estää tekemästä työtäni hyvin Helsingin käräjäoikeudessa, kertoo käräjätuomari (4.8.) - Tuomarit hermostuivat: Kertokaa meille, ketkä jätämme tuomitsematta (20.8.) - Helsingin käräjäoikeuden henkilöstöllä huomenna mielenosoitus säästöjä vastaan (24.9.).
8. Tänään torstaina edellä mainittu mielenilmaus pantiin täytäntöön ulosmarssin muodossa. Ylen verkkouutisssa tapaus otsikoitiin näkyvästi: Tuomarit marssivat työpaikoiltaan - "resursseja ei voida enää vähentää". Jutussa kerrotaan, miten Helsingissä, Tampereella ja Porvoossa puoliltapäivin - varmaankin lounastunnilla (latojan huomautus) - tapahtunut ulosmarssi oli vastalause hallituksen suunnittelemille miljoonien eurojen säästöille ja leikkauksille. Käräjäoikeuksien tuomareiden mukaan säästösuunitelmat tarkoittavat irtisanomisia ja sen myötä juttujen käsittelyaikojen venymistä entisestään.
9. Helsingin käräjäoikeuden pihalla ulosmarssijoiden lukumäärä nousi lähes kahteensataan. Uutisjutun mukaan kahvipöytäkeskusteluissa toistunut huolenaihe odotettavissa olevista irtisanomisista haluttiin kertoa nyt koko kansalle ja kiinnittää päättäjien huomiota asiaan. Viesti päättäjille oli selvä: resursseja ei voida enää vähentää. Henkilökunta on uupunut työtaakan alle ja tuomarit joutuvat jo nykyisin käyttämään omaa aikaansa juttujen valmisteluun ja tuomioiden laatimiseen. Erään käräjätuomarin mukaan säästöt voivat johtaa koko Helsingin käräjäoikeuden alasajoon ja juttujen siirtämiseen "muihin laitoksiin". Ulosmarssijat eivät ole huolestuneita vain omasta tilanteestaan, vaan myös kansalaisten oikeusturva ja juttujen käsittelyaikojen pidennykset haluttiin tuoda esiin.
10. Satuin tv-uutisista näkemään helsinkiläisten ulosmarssin ja tuomareiden haastatteluja. Yksi asia minua hieman ihmetytti, nimittäin mielenosoituksen hiljaisuus. Ulosmarssijat eivät kiroilleet tai potkineet ovia, kuten saattaa tapahtua, jos esimerkiksi Nokian tai jonkin tehtaan väki suorittaa ulosmarssin työpaikaltaan. Tuollainen käyttäytyminen olisi toki tuomareiden kohdalla sopimatonta. Mutta se, ettei ulosmarssijoista kukaan pitänyt pihalla puhetta, jossa osallistujien huoli olisi tuotu kuuluvasti esiin, vaikutti oudolta. Väkijoukko käyskenteli hissukseen ja ikään kuin muina miehinä pihalle, uutisjutun mukaan "kirpeään syysilmaan", seisoskeli hetken paikoillaan ja marssi sitten takaisin sisätiloihin.
11. Puheita pidetään ja lausuntoja annetaan muualla. Lakimiesliiton puheenjohtaja Asko Nurmi, ammatiltaan käräjäoikeuden laamanni, sanoi tänään liittonsa tiedotteessa, että tänään tapahtuneet mielenilmaukset ovat osoitus tilanteen vakavuudesta. Nurmi viittasi Lakimiesliiton oikeusturvaohjelmiin, joissa tilanteen vakavuutta ja resurssien vähäisyyttä on peräänkuulutettu jo pitkään. (Mutta lukevatko poliitikot tällaisia oikeusturvaohjelmia, tuskinpa vain; latojan huomautus). Asko Nurmen mukaan poliittisten päättäjien tulisi viimeistään nyt ymmärtää tilanteen vakavuus. Hän sanoo, että tuomareilla on huoli oikeusvaltion tulevaisuudesta ja että he suorittivat ulosmarssin myös siksi, että ovat peloissaan työnantajansa eli valtion mahdollisuuksista toimia tehokkaasti kansalaisten oikeusturvan toteutumiseksi.
12. Eduskunnan lakivaliokunnassa käsiteltiin tänään hallituksen ensi vuoden budjettiesitystä. Valiokunta kuuli asiantuntijoina mm. hovioikeudenpresidentti Mikko Könkkölää, Helsingin käräjäoikeuden laamanni Eero Takkusta ja valtionsyyttäjä Christer Lundströmia. Varmaa on, että asiantuntijat valittelivat valiokunnan jäsenille tuomioistuinten ja syyttäjälaitoksen resurssien vähäisyyttä ja kritisoivat budjettiesitystä tulossa olevista leikkauksista. Mutta muuttaako tämä sitten jotakin? En usko, sillä lakivaliokunta, joka voi toki lausunnossaan esittää rivien välissä jonkinlaista kevyttä plääp, plääp -krititikiä, tulee "tässä vaikeassa taloustilanteessa" hyväksymään hallituspuolueiden edustajien äänin hallituksen esittämät säästösuunnitelmat sellaisenaan.
13. Valitetaan mitä valitetaan, mutta kyllä tuomioistuinten ja tuomareiden tilanne on nykyisin paljon parempi kuin vielä 1960-, -70 - ja -80 -luvuilla. Tuolloin esimerkiksi alioikeuksissa ja hovioikeudessa istuttiin ja käsiteltiin juttuja, kirjoitettiin pitkiä pöytäkirjoja ja laadittiin tuomioita nykyistä enemmän ja paljon vähäisemmällä väellä. Olen ollut notaarina alioikeudessa, esittelijänä KKO:n lisäksi myös Helsingin hovioikeudessa, jäsenä Vaasan hovioikeudessa ja sen jälkeen kihlakunnan- eli ukkotuomarina 12 vuotta kahdessa tuomiokunnassa. Muistan hyvin, miten tuolloin alioikeudessa istuttiin käräjiä ja paiskottiin töitä lähes joka ilta, usein jopa yömyöhään, eikä edes ajateltu, että "pahus, nyt tätä tehdään omalla ajalla". Käsitettä "oma aika" ei tuomareiden kohdlla tuolloin tunnettu. Toisessa tuomiokunnassa osa tuomareista oli matkalaukkumiehiä, jotka myös asuivat arkipäivät tuomiokunnan tiloissa. Kummassakin alioikeudessa oli tapana, että illalla, sitten kun työt oli saatu tehdyksi, ukkotuomari lähti muutaman notaarin ja jonkun tuomarin kanssa kapakkaan; toisessa tuomiokunnassa Kantakrouvi sijaitsi kätevästi oikeustalon alakerrassa (osoitteessa Topeeka 45; latojan huomautus). Joskus ravintolasta lähdettiin valomerkin jälkeen porukalla vielä tuomiokuntaan jatkoille. - Hyvin meni eikä työn paljoutta valitettu.
2. Tuomioistuimilla ei ole virallista johtoa, mistä osaltaan johtunee, ettei edes ylimpien oikeuksien johdossa leikkauksista ja lisäsäästöistä nykyisin älähdä kukaan. Tuomioistuimilla, toisin kuin syyttäjillä, joita johtaa valtakunnansyyttäjänvirasto (VKSV), ei ole omaa keskusvirastoa, jota on toki ehdotettu viimeisten 10-20 vuoden kuluessa monta kertaa, aina turhaan. Tuomioistuimia, joiden tulisi perustuslain mukaan olla riippumattomia esimerkiksi maan hallituksesta ja oikeusministeriöstä, johtaa hallinnollisesti oikeusministeriö. Tällainen käytäntö on tietenkin ristiriidassa tuomioistuimien riippumattomuuden kanssa, mutta Suomessa hallitukset, ministeriö ja sen virkamiehet tai edes kansanedustajat eivät tällaisesta "pikkuseikasta" välitä.
3. Vielä vuosi pari sitten tuomioistuinten määrärahojen leikkauksia ja resurssien niukkuutta koskevaa kritiikkiä esitti korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelo, mutta nyt hänkin tuntuu vaienneen kokonaan. Koskelo ei ole tänä vuonna pitänyt Suomessa ainoatakaan juhla- tai muutakaan puhetta, ei ainakaan sellaista, joka löytyisi KKO:n kotisivuilta. Mistä tämä johtuu? Luultavasti siitä, että Koskelo on ilmoittautunut ehdolle Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomarin virkaan, jonka toimikausi kestää seitsemän vuotta. Jos Koskelo kritisoisi edelleen oikeusministeriötä, oikeusministeriä ja/tai maan hallitusta, hänelle voisi käydä ko.hakuprosessissa ohraisesti eli häntä ei kenties asetettaisi ehdolle EIT:n tuomarin virkaan. Paras siis vaieta ja pitää mölyt mahassaan.
4. Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen on sentään ollut valppaana. Hän kritisoi verkkokolumnissaan "Rysän päältä" - sangen sopiva nimi VKSV:n asemaa ajatellen - hallituksen kehyspäätöksessä esitettyjä säästösuunnitelmia. Kun syyttäjälaitoksen menoista 85 prosenttia on palkkakustannuksia, merkitsevät ehdotetut säästöt Nissisen mukaan syyttäjälaitoksen väen vähentämistä. Siitä seuraisi asioiden ruuhkautuminen ja koko rikosjuttujen hoidon kriisi. Tämän johdosta Suomen maine kansainvälisen oikeusyhteisön silmissä olisi vaarassa rämettyä.
5. Matti Nissisen puheenvuoro ilmeisesti tehosi, sillä hallituksen budjettiriihessä oikeusministeri Anna-Maja Henriksson sai edes jonkinlaisen, joskin aika heiveröisen torjuntavoiton. Valtioneuvoston eduskunnalle esittämässä budjetissa ehdotetaan, että tuomioistuinten määrärahoja leikataan seuraavan neljän vuoden aikana, ei ministeri Rinteen ehdottomaa summaa, vaan ainoastaan 15 miljoonaa. Vuoden 2015 osalta tuomioistuimien määrärahoja tullaan supistamaan kuudella miljoonalla eurolla.
6. Myös tuomioistuinten menoista selvästi suurin osa koostuu tuomareille, haastemiehille ja kansliahenkilökunnalle maksettavista palkoista, joiden osuus kakista menoista lienee 80-90 prosenttia. Säästöihin jouduttaessa tuomioistuimien henkilöstöä joudutaan vähentämään joka vuosi seuraavan neljän vuoden kuluessa.
7. Tämä tuntuu hermostuttavan tuomareita, syyttäjiä ja kansliaväkeä. Netistä voidaan lukea seuraavanlaisia otsikoita: Kiire estää tekemästä työtäni hyvin Helsingin käräjäoikeudessa, kertoo käräjätuomari (4.8.) - Tuomarit hermostuivat: Kertokaa meille, ketkä jätämme tuomitsematta (20.8.) - Helsingin käräjäoikeuden henkilöstöllä huomenna mielenosoitus säästöjä vastaan (24.9.).
8. Tänään torstaina edellä mainittu mielenilmaus pantiin täytäntöön ulosmarssin muodossa. Ylen verkkouutisssa tapaus otsikoitiin näkyvästi: Tuomarit marssivat työpaikoiltaan - "resursseja ei voida enää vähentää". Jutussa kerrotaan, miten Helsingissä, Tampereella ja Porvoossa puoliltapäivin - varmaankin lounastunnilla (latojan huomautus) - tapahtunut ulosmarssi oli vastalause hallituksen suunnittelemille miljoonien eurojen säästöille ja leikkauksille. Käräjäoikeuksien tuomareiden mukaan säästösuunitelmat tarkoittavat irtisanomisia ja sen myötä juttujen käsittelyaikojen venymistä entisestään.
9. Helsingin käräjäoikeuden pihalla ulosmarssijoiden lukumäärä nousi lähes kahteensataan. Uutisjutun mukaan kahvipöytäkeskusteluissa toistunut huolenaihe odotettavissa olevista irtisanomisista haluttiin kertoa nyt koko kansalle ja kiinnittää päättäjien huomiota asiaan. Viesti päättäjille oli selvä: resursseja ei voida enää vähentää. Henkilökunta on uupunut työtaakan alle ja tuomarit joutuvat jo nykyisin käyttämään omaa aikaansa juttujen valmisteluun ja tuomioiden laatimiseen. Erään käräjätuomarin mukaan säästöt voivat johtaa koko Helsingin käräjäoikeuden alasajoon ja juttujen siirtämiseen "muihin laitoksiin". Ulosmarssijat eivät ole huolestuneita vain omasta tilanteestaan, vaan myös kansalaisten oikeusturva ja juttujen käsittelyaikojen pidennykset haluttiin tuoda esiin.
10. Satuin tv-uutisista näkemään helsinkiläisten ulosmarssin ja tuomareiden haastatteluja. Yksi asia minua hieman ihmetytti, nimittäin mielenosoituksen hiljaisuus. Ulosmarssijat eivät kiroilleet tai potkineet ovia, kuten saattaa tapahtua, jos esimerkiksi Nokian tai jonkin tehtaan väki suorittaa ulosmarssin työpaikaltaan. Tuollainen käyttäytyminen olisi toki tuomareiden kohdalla sopimatonta. Mutta se, ettei ulosmarssijoista kukaan pitänyt pihalla puhetta, jossa osallistujien huoli olisi tuotu kuuluvasti esiin, vaikutti oudolta. Väkijoukko käyskenteli hissukseen ja ikään kuin muina miehinä pihalle, uutisjutun mukaan "kirpeään syysilmaan", seisoskeli hetken paikoillaan ja marssi sitten takaisin sisätiloihin.
11. Puheita pidetään ja lausuntoja annetaan muualla. Lakimiesliiton puheenjohtaja Asko Nurmi, ammatiltaan käräjäoikeuden laamanni, sanoi tänään liittonsa tiedotteessa, että tänään tapahtuneet mielenilmaukset ovat osoitus tilanteen vakavuudesta. Nurmi viittasi Lakimiesliiton oikeusturvaohjelmiin, joissa tilanteen vakavuutta ja resurssien vähäisyyttä on peräänkuulutettu jo pitkään. (Mutta lukevatko poliitikot tällaisia oikeusturvaohjelmia, tuskinpa vain; latojan huomautus). Asko Nurmen mukaan poliittisten päättäjien tulisi viimeistään nyt ymmärtää tilanteen vakavuus. Hän sanoo, että tuomareilla on huoli oikeusvaltion tulevaisuudesta ja että he suorittivat ulosmarssin myös siksi, että ovat peloissaan työnantajansa eli valtion mahdollisuuksista toimia tehokkaasti kansalaisten oikeusturvan toteutumiseksi.
12. Eduskunnan lakivaliokunnassa käsiteltiin tänään hallituksen ensi vuoden budjettiesitystä. Valiokunta kuuli asiantuntijoina mm. hovioikeudenpresidentti Mikko Könkkölää, Helsingin käräjäoikeuden laamanni Eero Takkusta ja valtionsyyttäjä Christer Lundströmia. Varmaa on, että asiantuntijat valittelivat valiokunnan jäsenille tuomioistuinten ja syyttäjälaitoksen resurssien vähäisyyttä ja kritisoivat budjettiesitystä tulossa olevista leikkauksista. Mutta muuttaako tämä sitten jotakin? En usko, sillä lakivaliokunta, joka voi toki lausunnossaan esittää rivien välissä jonkinlaista kevyttä plääp, plääp -krititikiä, tulee "tässä vaikeassa taloustilanteessa" hyväksymään hallituspuolueiden edustajien äänin hallituksen esittämät säästösuunnitelmat sellaisenaan.
13. Valitetaan mitä valitetaan, mutta kyllä tuomioistuinten ja tuomareiden tilanne on nykyisin paljon parempi kuin vielä 1960-, -70 - ja -80 -luvuilla. Tuolloin esimerkiksi alioikeuksissa ja hovioikeudessa istuttiin ja käsiteltiin juttuja, kirjoitettiin pitkiä pöytäkirjoja ja laadittiin tuomioita nykyistä enemmän ja paljon vähäisemmällä väellä. Olen ollut notaarina alioikeudessa, esittelijänä KKO:n lisäksi myös Helsingin hovioikeudessa, jäsenä Vaasan hovioikeudessa ja sen jälkeen kihlakunnan- eli ukkotuomarina 12 vuotta kahdessa tuomiokunnassa. Muistan hyvin, miten tuolloin alioikeudessa istuttiin käräjiä ja paiskottiin töitä lähes joka ilta, usein jopa yömyöhään, eikä edes ajateltu, että "pahus, nyt tätä tehdään omalla ajalla". Käsitettä "oma aika" ei tuomareiden kohdlla tuolloin tunnettu. Toisessa tuomiokunnassa osa tuomareista oli matkalaukkumiehiä, jotka myös asuivat arkipäivät tuomiokunnan tiloissa. Kummassakin alioikeudessa oli tapana, että illalla, sitten kun työt oli saatu tehdyksi, ukkotuomari lähti muutaman notaarin ja jonkun tuomarin kanssa kapakkaan; toisessa tuomiokunnassa Kantakrouvi sijaitsi kätevästi oikeustalon alakerrassa (osoitteessa Topeeka 45; latojan huomautus). Joskus ravintolasta lähdettiin valomerkin jälkeen porukalla vielä tuomiokuntaan jatkoille. - Hyvin meni eikä työn paljoutta valitettu.
keskiviikko 23. huhtikuuta 2014
837. Ehdotus uudeksi tuomioistuinlaiksi
1. Oikeusministeriö asetti marraskuussa 2011 työryhmän pohtimaan tuomioistuimia ja tuomareita koskevien säädösten uudistamista. Työryhmän puheenjohtajana toimi oikeusministeriön pitkäaikainen virkamies ja nykyinen hovioikeuden presidentti Mikko Könkkölä ja sen jäseninä oli edustajia yleistä tuomioistuimista, hallintotuomioistuimista ja erityistuomioistuimista sekä tietenkin myös oikeusministeriöstä. Oikeustieteellistä asiantuntemusta edusti professori (emeritus) Matti Niemivuo, joka on niinikään toiminut aiemmin 20-30 vuotta OM:n virkamiehenä. Työryhmän tehtävänä oli laatia hallituksen esityksen muotoon ehdotus tuomioistuimia ja tuomareita koskevaksi laiksi, jolla tuomioistuimia ja niiden henkilökuntaa koskeva keskeinen sääntely siirtyisi laintasoiseksi.
2. Työryhmä otti nimekseen Tuomioistuinlakityöryhmä. Se luovutti mietintönsä "Uusi tuomioistuinlaki" (OM:n julkaisuja ja lausuntoja 26/2014) eilen oikeusministeri Henrikssonille. Mietintö löytyy tästä.
3. Miksi juuri uusi tuomioistuinlaki? Suomessa ei ole aikaisemmin ollut minkäänlaista yhtenäistä ja siis "vanhaa" (entistä) tuomioistuinlakia, vaan eri tuomioistuimia koskevat säännökset ovat olleet hajallaan eri laeissa.
4. Mietinnössä ehdotetaan säädettäväksi tuomioistuinlaki (siis ilman sanaa "uusi"), jossa säädettäisiin tuomioistuinlaitoksesta ja sen henkilöstöstä. Tämä laki korvaisi nyt voimassa olevat organisaatiolait ja -asetukset sekä tuomareiden nimittämisestä annetun lain ja valtioneuvoston asetuksen.. Ehdotuksen mukaan tuomioistuimista ja tuomareista ei enää säädettäisi asetuksella, sillä kaikki säännökset olisivat laissa; tämä olisi positiivinen uudistus. Lain mukaan tuomioistuimet voisivat entistä itsenäisemmin päättää omasta toiminnastaan työjärjestykseen otettavilla määräyksillä.
5. Laki olisi kaikille tuomioistuimille yhteinen eli koskisi yleisten tuomioistuimien (käräjäokeudet, hovioikeudet ja KKO) ja hallintotuomioistuinten (hallinto-oikeudet ja KHO) lisäksi myös erityistuomioistuimia (markkinaoikeus, työtuomioistuin ja vakuutusoikeus). Laissa olisi tuomioistuimia, niiden organisaatiota sekä johtamista ja hallintoa koskevat säännökset. Lakiin otettaisiin myös tuomareiden ja tuomioistuinten muun henkilökunnan nimittämistä koskevat säännökset. Myös tuomioistuinten asiantuntijajäsenten nimittämisestä ja kelpoisuusvaatimuksista säädettäisiin tuomioistuinlaissa. Siinä säädettäisiin myös tuomareiden virkamiesoikeudellisesta erityisasemasta siltä osin kuin se poikkeaa valtion virkamiehiä koskevasta yleislainsäädännöstä.
6. Laissa täsmennettäisiin tuomareiden sidonnaisuus- ja sivutoimisääntelyä. Sivutointen läpinäkyvyyttä ja julkisuutta on tarkoitus lisätä perustamalla tuomareiden sidonnaisuus- ja sivutoimirekisteri, johon merkittäisiin tuomareiden sidonnaisuuksia koskevat tiedot, myönnetyt sivutoimiluvat sekä sivutoimesta maksetut yhteismäärältään yli 10 000 euroa ylittävät palkkiot (JV: miksi vain nämä palkkot ilmoitettaisiin?)
7. Ehdotuksessa uhotaan uudistaa tuomioistuinten hallinto- ja johtamisjärjestelmiä. Tavoitteena on, että hallinto- ja johtamisjärjestelmät mahdollistaisivat tuomioistuinten tehokkaan ja tuloksellisen toiminnan. Päällikkötuomareiden virat muuttuisivat määräaikaisiksi niin, että lain voimaantulon jälkeen tuomioistuinten päällikkötuomareiden virkoihin nimitettäisiin kerrallaan seitsemän vuoden määräajaksi. Tämä koskisi ehdotuksen mukaan myös KKO:n ja KHO:n päällikkötuomarin eli presidentin virkoja. (JV: tältä osin ehdotus tuskin tulee kuitenkaan toteutumaan). Hovioikeuksissa ja vakuutusoikeudessa osaston johtajan tehtävät tulisivat määräaikaisiksi samoin kuin jo nyt on käräjä- ja hallinto-oikeuksissa. Hovioikeuden ja vakuutusoikeuden laamannin virat on tarkoitus lakkauttaa. Tuomioistuinten hallinnosta huolehtivan kanslia- tai hallintopäällikön asemaa ja kelpoisuusvaatimuksia ehdotetaan myös uudistettavaksi.
8. Niin, vaikka päällikkötuomareiden nimitysasioissa korostetaan nykyisin niin maan perustellisesti hallinnon merkitystä ja virkaa hakeneiden hallinnolista kykyä ja taitoa, on syytä muistaa, että kaikissa tuomoistuimissa on kuitenkin aina työssä myös todellisia hallinnon ammattilaisia eli hallinto- tai kansalipäällikköjä. Tuomioistuimen päällikkötuomarin olisi siten syytä keskittyä erityisesti lainkäytön eikä hallinnon johtamiseen.
9. Mietinnössä ehdotetaan, että hovioikeuksiin, hallinto-oikeuksiin, markkinaoikeuteen, työtuomioistuimeen ja vakuutusoikeuteen perustettaisiin koulutuksellisista syistä määräajaksi täytettäviä "avustavan tuomarin" virkoja. Niihin nimitettäisiin pääsääntöisesti enintään kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Avustavat tuomarit osallistuisivat muiden tuomareiden tavoin asioiden käsittelyyn ja ratkaisemiseen kyseisessä tuomioistuimessa. Koulutuksen järjestämistä varten perustettaisiin jälleen kerran yksi uusi lautakunta, nyt siis nimeltään koulutuslautakunta. Hm, nämä koulutettavat lakimiehet istuisivat siis kolme vuotta tuomaripöydän takana ja harjoittaisivat tuomitsemistointaa siinä missä "oikeat tuomaritkin".
10. Korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden esittelijöiden tuomaria vastaava virassapysymisoikeus ehdotetaan poistettavaksi. Heidän asemansa muutettaisiin vastaamaan muiden tuomioistuinten esittelijöitä. JV: jo oli aikakin! Mutta miksi mieitinnössä ei puututa muuten millään tavalla esittelijöiden asemaan? Olen jo parikymmentä vuotta edustanut kantaa, jonka mukaan kaikkien tuomioistuimien - käräjäoikeuksissa ei ole koskaan esittelijöitä ollutkaan - muutettaisiin kiireesti määräaikaisiksi koulutusviroiksi, joissa tuomarin virkaan tähtäävät juristit voisivat toimia ja harjoitella sanokaamme korkeintaan kolme vuotta.
11. Nykyisin tuomioistuinten organisaatiota koskevissa laeissa olevat säännökset tuomioistuinten kokoonpanosta ja päätösvaltaisuudesta sijoitettaisiin oikeudenkäyntimenettelyä koskeviin lakeihin. Erityistuomioistuimia koskevat lait jäisivät voimaan siltä osin kuin ne sisältävät säännöksiä oikeudenkäynnistä asianomaisessa tuomioistuimessa. Näidenkin tuomioistuinten henkilöstöä, johtamista ja hallintoa koskevat säännökset olisivat kuitenkin tuomioistuinlaissa.
12. Tuomarin valan sijasta tuomareiden olisi ehdotuksen mukaan annettava jatkossa tuomarinvakuutus. Myös tätä koskeva sääntely sijoitettaisiin tuomioistuinlakiin. Tuomioistuinharjoittelusta, käräjäoikeuden lautamiehistä sekä tuomareiden nimeämistä kansainvälisiin tuomioistuimiin säädettäisiin erilliset lait. Esityksellä pyritään toteuttamaan myös väestön kielellisiä oikeuksia ottamalla käyttöön niin sanottuja "kielituomarin" virkoja käräjäoikeuksien lisäksi muissakin kaksikielisissä tuomioistuimissa. - Niin, täytyyhän sen yhden ikuisen hallituspuolueen eli rkp:n erityiseduista toki myös tässä yhteydessä huolehtia, kun oikeusministerinäkin sattuu olemaan muuan Anna-Maja Henriksson (rkp).
13. Paljon on uudessa laissa säädettävää, mutta muuttuisiko asiallisesti kovinkaan moni asia nykyisestä "menosta"? Tuskinpa vain. Vaikka päällikkötumarit nimitettäisiin jatkossa määräajaksi, he voisivat tietenkin hakea virkaa uudelleen saadakseen jatkopostin. Monet asiat jäävät yhä edelleen odottamaan uutta sääntelyä, rempallaan ovat mm. tuomioistuinharjoittelu, tuomarikoulutus, lautamiesten asema ja valintapa sekä tietenkin todella suuren luokan kysymys nykyisin kaksinapaisen tuomioistuinorganisaation kehittämisestä niin, että yleiset tuomioituimet ja hallintotuomioistuimet yhdistetään yhdeksi organisaatioksi.
14. Poliittisesti kaikkein vaikein asia on tuomioistuiminen keskushallinnon siirtäminen pois oikeusministeriöltä sitä varten perustettavalle tuomioistuinvirastolle tai -johtokunnalle. Vaikka Könkkölän mietinnössä hieman hurskastellen todetaan ikään kuin täkyksi - että ehdotuksen tarkoituksena on lisätä tuomioistuinten riippumattomuutta, niin tämä tavoite ei tule toteutumaan, jos ja kun tuomioistuimet ovat jatkossa edelleen hallinnollisesti tiiviisti sidoksissa oikeusministeriöön.
15. Kuten sanottu, tuomioistuinten esittelijöiden virat olisi järkevää muuttaa lyhyt- ja määräaikaisiksi koulutusviroiksi. Mutta tätäkään kysymystä työryhmä ei ole ottanut edes pohdittavakseen! Korkeimpaan oikeuteen on viime vuosina palkattu muutamia ma. esittelijäneuvoksen virkoja, joihin on yritetty saada tuomioistuinten ulkopuolella toimivia lakimiehiä. Tämä ei ole kuitenkaan sopinut Mikko Könkkölän poppoon pirtaan, sillä työryhmä ehdottaa mietinnössään myös näiden ma. virkojen muuttamista vakinaisiksi eläkeviroiksi. Täysin käsittämätöntä!
16. Vielä yksi täysin käsittämätön epäkohta. Työryhmä ehdottaa, etä hovioikeudet ja ylimmät tuomioistuimet ratkaisivat edelleen valitusasiat esittelystä. Siis myös ne asiat, joissa ao. tuomioistuin on pitänyt pääkäsittelyn tai suullisen käsittelyn. Ehdotuksesta ilmenee, että työryhmä vähät välittää prosessioikeudellisten menettelyperaatteiden kunnioittamisesta ja toteutumisesta. Jos asiassa pidetään pääkäsittely tai suullinen käsittely, niin mm. todistelua koskeva välittömyysperiaate tietenkin edellyttää, että asia ratkaistaan suoraan pääkäsittelyssä tai sitä vastaavassa suullisessa käsittelyssä vastaanotetun aineiston perusteella. Toisin sanoen, pääkäsittelyn/suullisen käsittelyn jälkeen ei voida toimittaa enää kirjallista esittelyä, jossa läsnä ovat vain tuomarit ja asianomaisen jutun esittelijä. Ruotsissa ja monissa muissa maissa tämä asia on ymmärretty, mutta Suomessa ei, vaan täällä jumputetaan edelleen - ehkä tsaarinajan muiston kunnioittamiseksi - yhä edelleen esittelyjä esittelyjen perään.
2. Työryhmä otti nimekseen Tuomioistuinlakityöryhmä. Se luovutti mietintönsä "Uusi tuomioistuinlaki" (OM:n julkaisuja ja lausuntoja 26/2014) eilen oikeusministeri Henrikssonille. Mietintö löytyy tästä.
3. Miksi juuri uusi tuomioistuinlaki? Suomessa ei ole aikaisemmin ollut minkäänlaista yhtenäistä ja siis "vanhaa" (entistä) tuomioistuinlakia, vaan eri tuomioistuimia koskevat säännökset ovat olleet hajallaan eri laeissa.
4. Mietinnössä ehdotetaan säädettäväksi tuomioistuinlaki (siis ilman sanaa "uusi"), jossa säädettäisiin tuomioistuinlaitoksesta ja sen henkilöstöstä. Tämä laki korvaisi nyt voimassa olevat organisaatiolait ja -asetukset sekä tuomareiden nimittämisestä annetun lain ja valtioneuvoston asetuksen.. Ehdotuksen mukaan tuomioistuimista ja tuomareista ei enää säädettäisi asetuksella, sillä kaikki säännökset olisivat laissa; tämä olisi positiivinen uudistus. Lain mukaan tuomioistuimet voisivat entistä itsenäisemmin päättää omasta toiminnastaan työjärjestykseen otettavilla määräyksillä.
5. Laki olisi kaikille tuomioistuimille yhteinen eli koskisi yleisten tuomioistuimien (käräjäokeudet, hovioikeudet ja KKO) ja hallintotuomioistuinten (hallinto-oikeudet ja KHO) lisäksi myös erityistuomioistuimia (markkinaoikeus, työtuomioistuin ja vakuutusoikeus). Laissa olisi tuomioistuimia, niiden organisaatiota sekä johtamista ja hallintoa koskevat säännökset. Lakiin otettaisiin myös tuomareiden ja tuomioistuinten muun henkilökunnan nimittämistä koskevat säännökset. Myös tuomioistuinten asiantuntijajäsenten nimittämisestä ja kelpoisuusvaatimuksista säädettäisiin tuomioistuinlaissa. Siinä säädettäisiin myös tuomareiden virkamiesoikeudellisesta erityisasemasta siltä osin kuin se poikkeaa valtion virkamiehiä koskevasta yleislainsäädännöstä.
6. Laissa täsmennettäisiin tuomareiden sidonnaisuus- ja sivutoimisääntelyä. Sivutointen läpinäkyvyyttä ja julkisuutta on tarkoitus lisätä perustamalla tuomareiden sidonnaisuus- ja sivutoimirekisteri, johon merkittäisiin tuomareiden sidonnaisuuksia koskevat tiedot, myönnetyt sivutoimiluvat sekä sivutoimesta maksetut yhteismäärältään yli 10 000 euroa ylittävät palkkiot (JV: miksi vain nämä palkkot ilmoitettaisiin?)
7. Ehdotuksessa uhotaan uudistaa tuomioistuinten hallinto- ja johtamisjärjestelmiä. Tavoitteena on, että hallinto- ja johtamisjärjestelmät mahdollistaisivat tuomioistuinten tehokkaan ja tuloksellisen toiminnan. Päällikkötuomareiden virat muuttuisivat määräaikaisiksi niin, että lain voimaantulon jälkeen tuomioistuinten päällikkötuomareiden virkoihin nimitettäisiin kerrallaan seitsemän vuoden määräajaksi. Tämä koskisi ehdotuksen mukaan myös KKO:n ja KHO:n päällikkötuomarin eli presidentin virkoja. (JV: tältä osin ehdotus tuskin tulee kuitenkaan toteutumaan). Hovioikeuksissa ja vakuutusoikeudessa osaston johtajan tehtävät tulisivat määräaikaisiksi samoin kuin jo nyt on käräjä- ja hallinto-oikeuksissa. Hovioikeuden ja vakuutusoikeuden laamannin virat on tarkoitus lakkauttaa. Tuomioistuinten hallinnosta huolehtivan kanslia- tai hallintopäällikön asemaa ja kelpoisuusvaatimuksia ehdotetaan myös uudistettavaksi.
8. Niin, vaikka päällikkötuomareiden nimitysasioissa korostetaan nykyisin niin maan perustellisesti hallinnon merkitystä ja virkaa hakeneiden hallinnolista kykyä ja taitoa, on syytä muistaa, että kaikissa tuomoistuimissa on kuitenkin aina työssä myös todellisia hallinnon ammattilaisia eli hallinto- tai kansalipäällikköjä. Tuomioistuimen päällikkötuomarin olisi siten syytä keskittyä erityisesti lainkäytön eikä hallinnon johtamiseen.
9. Mietinnössä ehdotetaan, että hovioikeuksiin, hallinto-oikeuksiin, markkinaoikeuteen, työtuomioistuimeen ja vakuutusoikeuteen perustettaisiin koulutuksellisista syistä määräajaksi täytettäviä "avustavan tuomarin" virkoja. Niihin nimitettäisiin pääsääntöisesti enintään kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Avustavat tuomarit osallistuisivat muiden tuomareiden tavoin asioiden käsittelyyn ja ratkaisemiseen kyseisessä tuomioistuimessa. Koulutuksen järjestämistä varten perustettaisiin jälleen kerran yksi uusi lautakunta, nyt siis nimeltään koulutuslautakunta. Hm, nämä koulutettavat lakimiehet istuisivat siis kolme vuotta tuomaripöydän takana ja harjoittaisivat tuomitsemistointaa siinä missä "oikeat tuomaritkin".
10. Korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden esittelijöiden tuomaria vastaava virassapysymisoikeus ehdotetaan poistettavaksi. Heidän asemansa muutettaisiin vastaamaan muiden tuomioistuinten esittelijöitä. JV: jo oli aikakin! Mutta miksi mieitinnössä ei puututa muuten millään tavalla esittelijöiden asemaan? Olen jo parikymmentä vuotta edustanut kantaa, jonka mukaan kaikkien tuomioistuimien - käräjäoikeuksissa ei ole koskaan esittelijöitä ollutkaan - muutettaisiin kiireesti määräaikaisiksi koulutusviroiksi, joissa tuomarin virkaan tähtäävät juristit voisivat toimia ja harjoitella sanokaamme korkeintaan kolme vuotta.
11. Nykyisin tuomioistuinten organisaatiota koskevissa laeissa olevat säännökset tuomioistuinten kokoonpanosta ja päätösvaltaisuudesta sijoitettaisiin oikeudenkäyntimenettelyä koskeviin lakeihin. Erityistuomioistuimia koskevat lait jäisivät voimaan siltä osin kuin ne sisältävät säännöksiä oikeudenkäynnistä asianomaisessa tuomioistuimessa. Näidenkin tuomioistuinten henkilöstöä, johtamista ja hallintoa koskevat säännökset olisivat kuitenkin tuomioistuinlaissa.
12. Tuomarin valan sijasta tuomareiden olisi ehdotuksen mukaan annettava jatkossa tuomarinvakuutus. Myös tätä koskeva sääntely sijoitettaisiin tuomioistuinlakiin. Tuomioistuinharjoittelusta, käräjäoikeuden lautamiehistä sekä tuomareiden nimeämistä kansainvälisiin tuomioistuimiin säädettäisiin erilliset lait. Esityksellä pyritään toteuttamaan myös väestön kielellisiä oikeuksia ottamalla käyttöön niin sanottuja "kielituomarin" virkoja käräjäoikeuksien lisäksi muissakin kaksikielisissä tuomioistuimissa. - Niin, täytyyhän sen yhden ikuisen hallituspuolueen eli rkp:n erityiseduista toki myös tässä yhteydessä huolehtia, kun oikeusministerinäkin sattuu olemaan muuan Anna-Maja Henriksson (rkp).
13. Paljon on uudessa laissa säädettävää, mutta muuttuisiko asiallisesti kovinkaan moni asia nykyisestä "menosta"? Tuskinpa vain. Vaikka päällikkötumarit nimitettäisiin jatkossa määräajaksi, he voisivat tietenkin hakea virkaa uudelleen saadakseen jatkopostin. Monet asiat jäävät yhä edelleen odottamaan uutta sääntelyä, rempallaan ovat mm. tuomioistuinharjoittelu, tuomarikoulutus, lautamiesten asema ja valintapa sekä tietenkin todella suuren luokan kysymys nykyisin kaksinapaisen tuomioistuinorganisaation kehittämisestä niin, että yleiset tuomioituimet ja hallintotuomioistuimet yhdistetään yhdeksi organisaatioksi.
14. Poliittisesti kaikkein vaikein asia on tuomioistuiminen keskushallinnon siirtäminen pois oikeusministeriöltä sitä varten perustettavalle tuomioistuinvirastolle tai -johtokunnalle. Vaikka Könkkölän mietinnössä hieman hurskastellen todetaan ikään kuin täkyksi - että ehdotuksen tarkoituksena on lisätä tuomioistuinten riippumattomuutta, niin tämä tavoite ei tule toteutumaan, jos ja kun tuomioistuimet ovat jatkossa edelleen hallinnollisesti tiiviisti sidoksissa oikeusministeriöön.
15. Kuten sanottu, tuomioistuinten esittelijöiden virat olisi järkevää muuttaa lyhyt- ja määräaikaisiksi koulutusviroiksi. Mutta tätäkään kysymystä työryhmä ei ole ottanut edes pohdittavakseen! Korkeimpaan oikeuteen on viime vuosina palkattu muutamia ma. esittelijäneuvoksen virkoja, joihin on yritetty saada tuomioistuinten ulkopuolella toimivia lakimiehiä. Tämä ei ole kuitenkaan sopinut Mikko Könkkölän poppoon pirtaan, sillä työryhmä ehdottaa mietinnössään myös näiden ma. virkojen muuttamista vakinaisiksi eläkeviroiksi. Täysin käsittämätöntä!
16. Vielä yksi täysin käsittämätön epäkohta. Työryhmä ehdottaa, etä hovioikeudet ja ylimmät tuomioistuimet ratkaisivat edelleen valitusasiat esittelystä. Siis myös ne asiat, joissa ao. tuomioistuin on pitänyt pääkäsittelyn tai suullisen käsittelyn. Ehdotuksesta ilmenee, että työryhmä vähät välittää prosessioikeudellisten menettelyperaatteiden kunnioittamisesta ja toteutumisesta. Jos asiassa pidetään pääkäsittely tai suullinen käsittely, niin mm. todistelua koskeva välittömyysperiaate tietenkin edellyttää, että asia ratkaistaan suoraan pääkäsittelyssä tai sitä vastaavassa suullisessa käsittelyssä vastaanotetun aineiston perusteella. Toisin sanoen, pääkäsittelyn/suullisen käsittelyn jälkeen ei voida toimittaa enää kirjallista esittelyä, jossa läsnä ovat vain tuomarit ja asianomaisen jutun esittelijä. Ruotsissa ja monissa muissa maissa tämä asia on ymmärretty, mutta Suomessa ei, vaan täällä jumputetaan edelleen - ehkä tsaarinajan muiston kunnioittamiseksi - yhä edelleen esittelyjä esittelyjen perään.
torstai 4. huhtikuuta 2013
715. KKO 2013:19. Riita-asia vai "hallintoriita-asia"?
1. Tuomioistuinjärjestelmä on kaksijakoinen, kuten perustuslain 99 §:stä ilmenee. Tuomiovaltaa riita- ja rikosasioissa käyttävät yleiset tuomioistuimet, ylimpänä oikeusasteena korkein oikeus. Hallintoasioissa (hallintolainkäyttöasioissa) toimivalta kuuluu puolestaan hallintotuomioistuimille, ylimpänä asteena korkein hallinto-oikeus. Yleisten tuomioistuinten (käräjäoikeudet, hovioikeudet ja korkein oikeus) ja hallintotuomioistuinten (alueelliset hallinto-oikeudet ja korkein hallinto-oikeus) välinen toimivalta määräytyy siis asioiden laadun perusteella, riita-asioissa tarkemmin sanottuna sen mukaan, onko riidassa kysymys yksityisoikeudellisesta vai julkisoikeudellisesta asiasta.
2. Yleisillä tuomioistuimilla ei ole valtaa käsitellä hallintolainkäyttöasioita eikä hallintotuomioistuimilla puolestaan riita- ja rikosasioita. Hallintolainkäyttöasioista ylivoimaisesti suurin osa on valitusasioita (hallintovalitusasiat) eli asioita, joissa asianosainen valittaa hallintoviranomaisen päätöksestä hallinto-oikeuteen. Pienenä ryhmänä hallintolainkäyttöasioihin kuuluvat lisäksi hallintoriita-asiat, joilla tarkoitetaan julkisoikeudelliseen oikeussuhteeseen kohdistuvaa riitaa (hallintolainkäyttölaki, HLL 69 §). Vaikka hallintoriidassakin on kyse kahden vastakkaisen osapuolen välisestä riidasta kuten siviiliriidassakin, sen ratkaiseminen ei kuulu käräjäoikeuden toimivaltaan.
3. Yleisten tuomioistuinten ja hallintotuomioistuinten välinen toimivaltajako tuntuu periaatteessa selväpiirteiseltä. Käytännössä jaotteluperuste ei kuitenkaan ole aina selvä. Hallintovalitusasioiden osalta toimivaltaongelmaa ei tosin yleensä ilmene, sen sijaan yksityisoikeudellisen riidan (siviilijutun) ja hallintoriidan välinen ero saattaa olla hyvinkin tulkinnanvarainen.
4. Tämä näkyy myös toimivaltakysymyksestä annettujen ennakkopäätösten suuresta lukumäärästä. Kumpikin ylin tuomioistuin on antanut kysymyksestä tuomioistuin- vai hallintoriita-asia useita kymmeniä, yhteensä toista sataa ennakkopäätöstä. Finlex-tietopankissa hakusanoille hallintoriita ja toimivalta saadaan KKO:n antamien ennakkopäätösten osalta 51 osumaa ja KHO:n ennakkopäätösten osalta puolestaan 65 osumaa. Ylimmät oikeudet ovat siis ottaneet yhteensä 116 ennakkopäätöksessä kantaa yksityisen tuomioistuimen ja hallintotuomioistuimen väliseen toimivaltaongelmaan ja hallintoriita-asian ja siviiliriidan rajanvetoon.
5. Ennakkopäätösten runsaudesta huolimatta vakiintunutta ja ennustettavaa käytäntöä ei ole muodostunut, vaan toimivaltaongelmia ja -riitoja ilmenee käytännössä jatkuvasti. Tämä käy ilmi myös alkuviikosta annetusta ratkaisusta KKO 2013:19. En puutu tapaukseen enemmälti, vaan tyydyn toteamaan, että ratkaisun lopputulos vaikuttaa hyväksyttävältä ja sen perustelut täyttävät ylimmän tuomioistuimen perusteluille asetettavat laatuvaatimukset. Kaikki kolme oikeusastetta olivat tapauksessa sillä kannalla, että vaikka kysymyksessä olevan riidan pohjana oli hallintosopimus, riita ei silti ollut hallintoriita-asia, vaan yleisessä tuomioistuimessa ratkaistava riita-asia. Jotkut ovat ihmetelleet korkeimman oikeuden perustelujen laajuutta. Ylimmän oikeuden tulee kuitenkin perustella ennakkopäätökset seikkaperäisesti ja ymmärrettävästi; perusteluistaan tuomioistuin tunnetaan. Perusteluissa on viitattu lyhyesti myös oikeuskirjallisuuteen, mikä on korkeimman oikeuden ratkaisuissa todella harvinaista.
6. Jos mainittu asia olisi tullut vireille hallintoriita-asiana hallinto-oikeudessa, olisi tapauksessa kenties päädytty päinvastaiseen lopputulokseen eli siihen, että asia olisi tullut ratkaista hallintolainkäytössä. Yleisen tuomioistuimen ja hallintotuomioistuimen välistä toimivaltaa koskeva kysymys on oikeuskäytännössä ollut ja näyttää edelleen olevan epäselvä. Ongelmaa on yritetty selvittää oikeuskirjallisuudessa erilaisia teorioita ja perusteita kehittämällä. Viittaan esimerkiksi Eero Vilkkoseen väitöskirjaan "Hallintolainkäytön alasta" vuodelta 1973 ja Risto Koulun kirjaan "Lainkäyttöä vai hallintolainkäyttöä" vuodelta 2012. Ruotsissa on vuonna 2009 ilmestynyt Patrick Södergrenin 600-sivuinen väitöskirja "Vem dömer i gråzonen? Domstolsprövnig i gränslandet mellan offentlig rätt och privaträtt ".
7. Harmaalla alueella siis ollaan, eli kahden lainkäyttölinjan suhde ja tuomioistuinten toimivalta on edelleen epäselvä. Toimivaltaa koskevat erimielisyydet viedään, kuten KKO:n edellä mainitusta ratkaisustakin ilmenee, usein hamaan loppuun asti. Jos asia on pantu vireille kanteella käräjäoikeudessa, vastaaja tekee tuomioistuimen asiallista toimivaltaa koskevan väitteen, jota puidaan usein KKO:ta myöten; tapauksessa KKO 2013:19 mainittu väite tehtiin muuten vasta KKO:ssa. Jos taas asia on pantu vireille hallinto-oikeudessa ja hakijan vastapuoli väittää, että asia kuuluukin yleisen tuomioistuimen toimivaltaan, voidaan toimivaltariidasta kiistellä vielä KHO:ssa. Toisinaan taas saattaa, varsinkin alemmissa oikeuksissa, ilmetä eräänlaista "hylkimisreaktiota": Tuomioistuimet saattavat mieluummin vältellä hankalia tapauksia kuin ottaa tällaisia rajavyöhykkeen tapauksia ratkaistavakseen.
8. Eikä tässä vielä kaikki, sillä kysymys tuomioistuimen asiallisesta toimivallasta on luonteeltaan pakottava eli sellainen, että tuomioistuimen tulee ottaa se huomioon viran puolesta, vaikkei väitettä toimivallan puuttumisesta ole tehty. Tällöin on mahdollista, että vasta KKO:sta tai KHO:sta saadaan yllättäen päätös, jonka mukaan asian olikin pantu vireille väärässä prosessilajissa. Asianosaisen ei auta silloin muu kuin nostaa asiasssa uusi "rumba" toimivaltaisessa tuomioistuimessa, jos vain intoa ja resursseja prosessin jatkamiseen vielä riittää. Asianosaisen oma tai tuomioistuimen toimivaltakysymyksestä tekemä virhearvio on siis asianosaisen kannalta kohtalokas. Jos asian vireilletulolle on säädetty laissa määräaika, asianosainen joutuu käytännössä panemaan asian varmuuden vuoksi vireille sekä riita-asiana käräjäoikeudessa että hallintoriita-asiana hallinto-oikeudessa, jottei menettäisi määräaikaa. Onko tässä minkäänlaista järkeä? Toimivaltakysymyksen käsittelyyn, jossa on kysymys vain "riidan riidasta" eli prosessia koskevasta prosessista, uhrataan aikaa, vaivaa ja kustannuksia. Ylimpien tuomioistuimien aikaa kuluu jokseenkin turhalta tuntuvien toimivaltaa koskevien asioiden käsittelyyn ja ennakkopäätösten pitkien perustelujen kirjoittamiseen.
9. Yhtenä esimerkkinä edellä kerrotusta voidaan mainita Müllerin tapauksena tunnettu ratkaisu KKO 1991:90. Siinä valtio oli entistä Yhdysvaltojen suurlähettilästä (M) vastaan raastuvanoikeudessa ajetussa kanteessa vaatinut M:n velvoittamista palauttamaan virassaan aiheettomasti perimänsä edustuskulukorvaukset; kustannukset olivat syntyneet presidentti Mauno Koiviston Yhdysvaltojen vierailun yhteydessä tapahtuneesta tarjoilusta. Raastuvanoikeus ja hovioikeus, missä vastaaja M ei ollut tehnyt väitettä tuomioistuimen asiallisesta toimivallasta, tutkivat kanteen ja hylkäsivät sen näyttämättömänä. Korkein oikeus puolestaan jätti kanteen viran puolesta tutkimatta katsoen korvausvaatimuksen perustuneen valtion ja lähettilään väliseen julkisoikeudelliseen oikeussuhteeseen ja siinä tapahtuneeseen julkisten varojen käyttöön ja koskeneen siten hallintoriita-asiaa. Jos valtio olisi perustanut vaatimuksensa vastaajan tuottamukseen ja vaatinut suoritusta vahingonkorvauksena, olisi kanne voitu tutkia yleisessä tuomioistuimessa. Valtio vetosikin korkeimmassa oikeudessa toissijaisesti vastaajan tuottamukseen, mutta korkein oikeus jätti tällä perusteella ajetun vaatimuksen vasta siellä tehtynä OK 30:7:n nojalla tutkimatta. Tapauksessa asian oikea laatu paljastui asianosaisille siis vasta korkeimman oikeuden päätöksestä, joka lienee tullut heille täydellisenä yllätyksenä.
10. Olisiko ongelmaan mahdollista löytää järkevä ratkaisu? Risto Koulu esittelee kirjassaan (2012) sinänsä näppäriä, mutta toisaalta hieman vaikeaselkoisia teorioita tai sääntöjä toimivallan määräytymisen tulkinnasta ja perusteista. Loppujen lopuksi Koulu tuntuu kuitenkin heittävän pyyhkeen kehään. Hän toteaa, samaan tapaan kuin Patrick Södergren Ruotsissa, että toimivaltajaon perusongelma ei ole ylipäätään ratkaistavissa yleispätevillä säännöillä. Risto Koulun mukaan yleisen lainkäytön ja hallintolainkäytön suhdetta määrittelevään kvalifikaatioon julkinen/yksityinen jää sovittamattomalta näyttävä ristiriita. Koulu vilauttaa ohimennen koko dualistisen järjestelmän romuttamista, mutta palaa tämän jälkeen ruotuun eli nykyjärjestelmän taakse todeten, että kaksijakoista ja -napaista järjestelmää ei ole syytä hylätä. Tämän jälken Koulu siirtyy käsittelemään lempiteemojaan eli pohdiskelemaan mahdollisuutta hallintolainkäytön vaihtoehtoistamiseen eli käytännössä sovittelun käyttöön ottamiseen hallinto-oikeuksissa samoin kuin yleensä soft law -tyyppiseen sääntelyyn ("pehmeäsääntely") eli suositustenluonteisten normien antamiseen. Lienee kuitenkin selvää, ettei niistä löydy ratkaisua sanottuun toimivaltaongelmaan eikä juuri muihinkaan lainkäytön ongelmiin.
11. Prosessilajien raja on siis usein sangen tulkinnanvarainen ja tulee sellaisena pysymään myös jatkossa ja ilmeisesti vain entisestään monimutkaistumaan. Julkisen hallinnon ja yksityisen toiminnan välinen rajanveto on monilla aloilla olennaisesti suhteellistunut. Aiemmin perinteisesti julkishallinnossa hoidettuja tehtäviä on siirretty yksityisten yritysten ja yhteisöjen vastuulle joko yksityistämisen tai erilaisten toimeksiantojen muodossa. Toisaalta hallinnollisen sääntelyn ala on laajentunut taloudellisiin suhteisiin siten, että esimerkiksi elinkeinoja, työoloja, ympäristöä ja kilpailua koskevan sääntelyn vaikutukset ulottuvat välittömästi myös yksityisoikeudellisiin suhteisiin. Julkinen ja yksityinen kietoutuvat yhteiskunnassa yhä enemmän yhteen.
12. Tällaisessa tilanteessa oikeusturvaa peräävän kansalaisen on vaikea ellei suorastaan mahdotonta arvioida, kuuluisiko hänen riitansa julkisyhteisön kanssa yleiselle tuomioistuimelle vai hallintotuomioistuimelle. Asia tuskastuttaa ja vaivaa myös tuomareita, viranomaisia, asianajajia, lainvalmistelijoita ja muita toimivaltakysymyksen parissa askartelevia toimijoita. "Suomen tuomioistuinlaitos on niin sekava, ettei siitä ota selvää Erkkikään" (lainsäädäntöneuvos, nykyinen lainsäädäntöjohtaja Asko Välimaa 1998).
13. Oma ratkaisuehdotukseni ongelmaan on yksinkertainen ja selkeä; olen esittänyt sen jo kymmenen vuotta sitten Tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitean mietintöön jättämässäni lausumassa (KM 2003:3 s. 525). Dualistisen tuomioistuinorganisaation lakkkauttamista odoteltaessa käsitteestä "hallintoriita-asia" voitaisiin luopua ja HLL 69 §:n säännökset hallintoriita-asian käsittelystä kumota. Yksityisten ihmisten tai yritysten ja toisaalta julkisyhteisön väliset riitaisuudet, siis myös ns. julkisoikeudelliseen oikeussuhteeseen perustuvat riidat, jotka nykyisin kuuluvat hallintotuomioistuimen toimivaltaan, siirtyisivät siten yleisten tuomioistuinten ratkaistaviksi. Hallintotuomioistuimet käsittelisivät jatkossa yksinomaan hallintopäätöksistä tehtyjä valituksia. Myös hallintoriita on toki aina riita-asia, perustuupa riita sitten julkiseen tai yksityiseen oikeussuhteeseen. Hallintoriita käydään siviilijutun tapaan kahden vastakkaisen osapuolen välillä (kaksiasianosaissuhde) ja asian oikeuskäsittelyssä voidaan noudattaa vaivattomasti siviiliprosessijärjestystä. Hallintoriita-asioissa esitetään usein sellaista selvitystä ja henkilötodistelua, jonka vastaanottaminen kävisi oikeusturvan laatua ajatellen kirjallista hallinto-oikeusmenettelyä paremmin päinsä yleisissä tuomioistuimissa. Oikeusturvaa hakeva yksilö tai yritys ei joutuisi enää aprikoimaan, missä hänen pitää panna asia vireille, toimivaltaongelmia ei jouduttaisi enää pähkäilemään eri tuomioistuimisa eikä KKO:n ja KHO:n tarvitsisi uhrata aikaa ja vaivaa tuomioistuimen toimivaltaa koskevien ennakkopäätösten rustaamiseen.
14. Kuten alussa totesin, kyseinen toimivaltaongelma liittyy lähinnä vain hallintoriita-asioiden ja siviiliriita-asioiden väliseen rajanvetoon. Kuinka paljon hallintoriitoja sitten käsitellään hallintotuomioistuimissa? Yritin ottaa asiasta selvää, mutta huomasin yllättäen, ettei mistään tunnu löytyvän kyseisiä tilastotietoja. Kahlasin läpi viimeisimmät KHO:n ja alueellisten hallinto-oikeuksien toiminta- tai vuosikertomukset, mutta niissäkään ei ole mitään mainintaa hallintoriita-asioiden määristä. Tilastot eivät ole näköjään kiinnostaneet edes tutkijoita, esimerkiksi Riston Koulun kirjassa ei ole tietoa hallintoriita-asioiden määrästä.
15. Toimintakertomuksissa hallintotuomioistuimissa käsiteltävät asiat jaotellaan veroihin, sosiaali- ja terveydenhuoltoon, rakentamiseen, ympäristöön, itsehallintoon, yleishallintoon, taloudelliseen toimintaan (sis. myös liikenteen ja viestinnän) sekä ulkomaalaisasioihin. Mistään ei ilmene, kuinka suuri osuus näistä asioista on tullut vireille hallintoriita-asioina. Vielä kummallisempaa on se, että yhdessäkään toimintakertomuksessa ei mainita sanaakaan hallintoriita-asioista! Luultavasti hallinto-oikeuksissa vireille pantujen hallintoriita-asioiden määrä liikkuu koko maassa vuosittain ainoastaan muutamassa kymmenessä tai noin sadassa tapauksessa. Tämä ei ole todellakaan suuri määrä, joten näiden asioiden siirtyminen yleisille tuomioistuimille ei lisäisi kohtuuttomasti käräjäoikeuksien ja hovioikeuksien työmäärää.
16. Tiedustelin eräältä kokeneelta hallinto-oikeustuomarilta, mitä mieltä hän on ehdotuksestani. Tässä hänen vastauksensa lyhyesti:
On ongelmia. Hallintoriidat liittyvät aina julkisoikeudelliseen oikeussuhteeseen ja julkisen vallan käyttöön. Niiden piirissä oikeussuojan ja hallinnon kontrollin toteuttaminen on eri asia kuin siviilioikeudellisissa oikeussuhteissa riita-asian käsittely tuomioistuimessa. Oikeussuojan ja hallinnon laillisuuden valvonnan kokonaisuus on monimutkainen järjestelmä jossa on nähtävä sekä hallinnon että hallintolainkäytön roolit osana tuota kokonaisjärjestelmää. Tässä järjestelmässä muun muassa valituksen ja hallintoriidan välinen suhde on yksi tekijä, Jos tästä kokonaisuudesta irroittaa hallintoriidan ikään kuin teknisesti erilleen, järjestelmän toiminta oikeussuojamekanismina ja laillisuuskontrollin tuottajana vaarantuu. Jälkikäteinen oikeussuoja - ja laillisuuskontrollipaikka julkisoikeudellisissa oikeussuhteissa on hallintotuomioistuinjärjestelmä ei yleinen tuomioistuinjärjestelmä. Ei siis voi siirtää eikä ole tarvetta siirtää. Siirrolla ei ole näköpiirissä olevaa perustelua syytä ja ymmärrettävää funktiota.
17. Vastaus oli odotetunlainen. Hallinto-oikeuden edustajat vetoavat edelleen julkisoikeudelliseen oikeussuhteeseen, vaikka julkisen ja yksityisen oikeussuhteen rajanveto on tullut käytännössä entistä epäselvemmäksi. Kannanotosta huokuu tuttu ajatus hallintolainkäytöstä hallinnon jatkeena. Riita-asian lainkäytön funktiona ei kuitenkaan ole valvoa hallinnon laillisuutta, sillä kantaja kääntyy, myös hallintoriita-asiassa, tuomioistuimen puoleen saadakseen oikeussuojaa omille intresseilleen. Hallintoriita-asia ei liity välittömästi "julkisen vallan" käyttämiseen, vaan sopimussuhteeseen, jonka toisena osapuolena on julkisyhteisö. Systemaattisesti myös rikosoikeus luetaan julkisoikeuteen, ja valtion rankaisuvallan käyttämisessä jos missä on kysymys nimenomaan julkisen vallan käyttämisestä. Tästä huolimatta rikosasiat kuuluvat yleisten tuomioistuinten toimivaltaan. Johdonmukaisesti ajatellen hallinto-oikeuden edustajien pitäisi vaatia rikosasioiden siirtämistä hallintotuomioistuimille.
18. Hallintotuomarin mielipide edustaa tyypillistä virkakoneiston näkymystä, jossa asioita tarkastellaan ylhäältä alaspäin eli yksinomaan järjestelmän ja olemassa olevan organisaation säilyttämisen näkövinkkelistä. Tässä tarkastelussa unohdetaan usein kokonaan se, miltä asiat näyttävät ja vaikuttavat "oikeusalamaisten" eli niiden ihmisten kannalta, jotka joutuvat turvautuman järjestelmään saadakseen oikeussuojaa. Järjestelmän toimivuutta pitäisi ajatella ennen kaikkea oikeusturvaa hakevan yksityisen ihmisen kannalta. Olen edellä osoittanut, että yksityisen kansalaisen asema on nykysysteemissä hankala ja suorastaan tuskastuttava, jos ja kun jo toimivalta-asiassa joudutaan riitelemään ylintä oikeutta myöten ennen kun tiedetään, missä asia olisi pantava vireille, jotta se voitaisiin saada asiallisesti tutkituksi. Mutta tästä valitettavasta tosiasiasta hallintotuomarit ja muut hallinto-oikeuden edustajat eivät tunnu kantavan huolta - mitäpä se heille kuuluu!
19. Voisivat kuitenkin ottaa sen verran asioista selvää, että osaisivat kertoa, kuinka paljon hallintoriita-asioita tulee kussakin tuomioistuimissaan vireille. Se, ettei hallintoriita-asioita välitetä tilastoida erikseen eikä niistä mainita tuomioistuinten toimintakertomuksissa halaistua sanaa, kertoo siitä, että kyseisiä riita-asioita pidetään käytännössä hallintoasioina ja niitä käsitellään aivan samalla tavalla kuin hallintovalituksiakin. Hallintoriita-asiat on haluttu sulauttaa hallintoasioihin.
2. Yleisillä tuomioistuimilla ei ole valtaa käsitellä hallintolainkäyttöasioita eikä hallintotuomioistuimilla puolestaan riita- ja rikosasioita. Hallintolainkäyttöasioista ylivoimaisesti suurin osa on valitusasioita (hallintovalitusasiat) eli asioita, joissa asianosainen valittaa hallintoviranomaisen päätöksestä hallinto-oikeuteen. Pienenä ryhmänä hallintolainkäyttöasioihin kuuluvat lisäksi hallintoriita-asiat, joilla tarkoitetaan julkisoikeudelliseen oikeussuhteeseen kohdistuvaa riitaa (hallintolainkäyttölaki, HLL 69 §). Vaikka hallintoriidassakin on kyse kahden vastakkaisen osapuolen välisestä riidasta kuten siviiliriidassakin, sen ratkaiseminen ei kuulu käräjäoikeuden toimivaltaan.
3. Yleisten tuomioistuinten ja hallintotuomioistuinten välinen toimivaltajako tuntuu periaatteessa selväpiirteiseltä. Käytännössä jaotteluperuste ei kuitenkaan ole aina selvä. Hallintovalitusasioiden osalta toimivaltaongelmaa ei tosin yleensä ilmene, sen sijaan yksityisoikeudellisen riidan (siviilijutun) ja hallintoriidan välinen ero saattaa olla hyvinkin tulkinnanvarainen.
4. Tämä näkyy myös toimivaltakysymyksestä annettujen ennakkopäätösten suuresta lukumäärästä. Kumpikin ylin tuomioistuin on antanut kysymyksestä tuomioistuin- vai hallintoriita-asia useita kymmeniä, yhteensä toista sataa ennakkopäätöstä. Finlex-tietopankissa hakusanoille hallintoriita ja toimivalta saadaan KKO:n antamien ennakkopäätösten osalta 51 osumaa ja KHO:n ennakkopäätösten osalta puolestaan 65 osumaa. Ylimmät oikeudet ovat siis ottaneet yhteensä 116 ennakkopäätöksessä kantaa yksityisen tuomioistuimen ja hallintotuomioistuimen väliseen toimivaltaongelmaan ja hallintoriita-asian ja siviiliriidan rajanvetoon.
5. Ennakkopäätösten runsaudesta huolimatta vakiintunutta ja ennustettavaa käytäntöä ei ole muodostunut, vaan toimivaltaongelmia ja -riitoja ilmenee käytännössä jatkuvasti. Tämä käy ilmi myös alkuviikosta annetusta ratkaisusta KKO 2013:19. En puutu tapaukseen enemmälti, vaan tyydyn toteamaan, että ratkaisun lopputulos vaikuttaa hyväksyttävältä ja sen perustelut täyttävät ylimmän tuomioistuimen perusteluille asetettavat laatuvaatimukset. Kaikki kolme oikeusastetta olivat tapauksessa sillä kannalla, että vaikka kysymyksessä olevan riidan pohjana oli hallintosopimus, riita ei silti ollut hallintoriita-asia, vaan yleisessä tuomioistuimessa ratkaistava riita-asia. Jotkut ovat ihmetelleet korkeimman oikeuden perustelujen laajuutta. Ylimmän oikeuden tulee kuitenkin perustella ennakkopäätökset seikkaperäisesti ja ymmärrettävästi; perusteluistaan tuomioistuin tunnetaan. Perusteluissa on viitattu lyhyesti myös oikeuskirjallisuuteen, mikä on korkeimman oikeuden ratkaisuissa todella harvinaista.
6. Jos mainittu asia olisi tullut vireille hallintoriita-asiana hallinto-oikeudessa, olisi tapauksessa kenties päädytty päinvastaiseen lopputulokseen eli siihen, että asia olisi tullut ratkaista hallintolainkäytössä. Yleisen tuomioistuimen ja hallintotuomioistuimen välistä toimivaltaa koskeva kysymys on oikeuskäytännössä ollut ja näyttää edelleen olevan epäselvä. Ongelmaa on yritetty selvittää oikeuskirjallisuudessa erilaisia teorioita ja perusteita kehittämällä. Viittaan esimerkiksi Eero Vilkkoseen väitöskirjaan "Hallintolainkäytön alasta" vuodelta 1973 ja Risto Koulun kirjaan "Lainkäyttöä vai hallintolainkäyttöä" vuodelta 2012. Ruotsissa on vuonna 2009 ilmestynyt Patrick Södergrenin 600-sivuinen väitöskirja "Vem dömer i gråzonen? Domstolsprövnig i gränslandet mellan offentlig rätt och privaträtt ".
7. Harmaalla alueella siis ollaan, eli kahden lainkäyttölinjan suhde ja tuomioistuinten toimivalta on edelleen epäselvä. Toimivaltaa koskevat erimielisyydet viedään, kuten KKO:n edellä mainitusta ratkaisustakin ilmenee, usein hamaan loppuun asti. Jos asia on pantu vireille kanteella käräjäoikeudessa, vastaaja tekee tuomioistuimen asiallista toimivaltaa koskevan väitteen, jota puidaan usein KKO:ta myöten; tapauksessa KKO 2013:19 mainittu väite tehtiin muuten vasta KKO:ssa. Jos taas asia on pantu vireille hallinto-oikeudessa ja hakijan vastapuoli väittää, että asia kuuluukin yleisen tuomioistuimen toimivaltaan, voidaan toimivaltariidasta kiistellä vielä KHO:ssa. Toisinaan taas saattaa, varsinkin alemmissa oikeuksissa, ilmetä eräänlaista "hylkimisreaktiota": Tuomioistuimet saattavat mieluummin vältellä hankalia tapauksia kuin ottaa tällaisia rajavyöhykkeen tapauksia ratkaistavakseen.
8. Eikä tässä vielä kaikki, sillä kysymys tuomioistuimen asiallisesta toimivallasta on luonteeltaan pakottava eli sellainen, että tuomioistuimen tulee ottaa se huomioon viran puolesta, vaikkei väitettä toimivallan puuttumisesta ole tehty. Tällöin on mahdollista, että vasta KKO:sta tai KHO:sta saadaan yllättäen päätös, jonka mukaan asian olikin pantu vireille väärässä prosessilajissa. Asianosaisen ei auta silloin muu kuin nostaa asiasssa uusi "rumba" toimivaltaisessa tuomioistuimessa, jos vain intoa ja resursseja prosessin jatkamiseen vielä riittää. Asianosaisen oma tai tuomioistuimen toimivaltakysymyksestä tekemä virhearvio on siis asianosaisen kannalta kohtalokas. Jos asian vireilletulolle on säädetty laissa määräaika, asianosainen joutuu käytännössä panemaan asian varmuuden vuoksi vireille sekä riita-asiana käräjäoikeudessa että hallintoriita-asiana hallinto-oikeudessa, jottei menettäisi määräaikaa. Onko tässä minkäänlaista järkeä? Toimivaltakysymyksen käsittelyyn, jossa on kysymys vain "riidan riidasta" eli prosessia koskevasta prosessista, uhrataan aikaa, vaivaa ja kustannuksia. Ylimpien tuomioistuimien aikaa kuluu jokseenkin turhalta tuntuvien toimivaltaa koskevien asioiden käsittelyyn ja ennakkopäätösten pitkien perustelujen kirjoittamiseen.
9. Yhtenä esimerkkinä edellä kerrotusta voidaan mainita Müllerin tapauksena tunnettu ratkaisu KKO 1991:90. Siinä valtio oli entistä Yhdysvaltojen suurlähettilästä (M) vastaan raastuvanoikeudessa ajetussa kanteessa vaatinut M:n velvoittamista palauttamaan virassaan aiheettomasti perimänsä edustuskulukorvaukset; kustannukset olivat syntyneet presidentti Mauno Koiviston Yhdysvaltojen vierailun yhteydessä tapahtuneesta tarjoilusta. Raastuvanoikeus ja hovioikeus, missä vastaaja M ei ollut tehnyt väitettä tuomioistuimen asiallisesta toimivallasta, tutkivat kanteen ja hylkäsivät sen näyttämättömänä. Korkein oikeus puolestaan jätti kanteen viran puolesta tutkimatta katsoen korvausvaatimuksen perustuneen valtion ja lähettilään väliseen julkisoikeudelliseen oikeussuhteeseen ja siinä tapahtuneeseen julkisten varojen käyttöön ja koskeneen siten hallintoriita-asiaa. Jos valtio olisi perustanut vaatimuksensa vastaajan tuottamukseen ja vaatinut suoritusta vahingonkorvauksena, olisi kanne voitu tutkia yleisessä tuomioistuimessa. Valtio vetosikin korkeimmassa oikeudessa toissijaisesti vastaajan tuottamukseen, mutta korkein oikeus jätti tällä perusteella ajetun vaatimuksen vasta siellä tehtynä OK 30:7:n nojalla tutkimatta. Tapauksessa asian oikea laatu paljastui asianosaisille siis vasta korkeimman oikeuden päätöksestä, joka lienee tullut heille täydellisenä yllätyksenä.
10. Olisiko ongelmaan mahdollista löytää järkevä ratkaisu? Risto Koulu esittelee kirjassaan (2012) sinänsä näppäriä, mutta toisaalta hieman vaikeaselkoisia teorioita tai sääntöjä toimivallan määräytymisen tulkinnasta ja perusteista. Loppujen lopuksi Koulu tuntuu kuitenkin heittävän pyyhkeen kehään. Hän toteaa, samaan tapaan kuin Patrick Södergren Ruotsissa, että toimivaltajaon perusongelma ei ole ylipäätään ratkaistavissa yleispätevillä säännöillä. Risto Koulun mukaan yleisen lainkäytön ja hallintolainkäytön suhdetta määrittelevään kvalifikaatioon julkinen/yksityinen jää sovittamattomalta näyttävä ristiriita. Koulu vilauttaa ohimennen koko dualistisen järjestelmän romuttamista, mutta palaa tämän jälkeen ruotuun eli nykyjärjestelmän taakse todeten, että kaksijakoista ja -napaista järjestelmää ei ole syytä hylätä. Tämän jälken Koulu siirtyy käsittelemään lempiteemojaan eli pohdiskelemaan mahdollisuutta hallintolainkäytön vaihtoehtoistamiseen eli käytännössä sovittelun käyttöön ottamiseen hallinto-oikeuksissa samoin kuin yleensä soft law -tyyppiseen sääntelyyn ("pehmeäsääntely") eli suositustenluonteisten normien antamiseen. Lienee kuitenkin selvää, ettei niistä löydy ratkaisua sanottuun toimivaltaongelmaan eikä juuri muihinkaan lainkäytön ongelmiin.
11. Prosessilajien raja on siis usein sangen tulkinnanvarainen ja tulee sellaisena pysymään myös jatkossa ja ilmeisesti vain entisestään monimutkaistumaan. Julkisen hallinnon ja yksityisen toiminnan välinen rajanveto on monilla aloilla olennaisesti suhteellistunut. Aiemmin perinteisesti julkishallinnossa hoidettuja tehtäviä on siirretty yksityisten yritysten ja yhteisöjen vastuulle joko yksityistämisen tai erilaisten toimeksiantojen muodossa. Toisaalta hallinnollisen sääntelyn ala on laajentunut taloudellisiin suhteisiin siten, että esimerkiksi elinkeinoja, työoloja, ympäristöä ja kilpailua koskevan sääntelyn vaikutukset ulottuvat välittömästi myös yksityisoikeudellisiin suhteisiin. Julkinen ja yksityinen kietoutuvat yhteiskunnassa yhä enemmän yhteen.
12. Tällaisessa tilanteessa oikeusturvaa peräävän kansalaisen on vaikea ellei suorastaan mahdotonta arvioida, kuuluisiko hänen riitansa julkisyhteisön kanssa yleiselle tuomioistuimelle vai hallintotuomioistuimelle. Asia tuskastuttaa ja vaivaa myös tuomareita, viranomaisia, asianajajia, lainvalmistelijoita ja muita toimivaltakysymyksen parissa askartelevia toimijoita. "Suomen tuomioistuinlaitos on niin sekava, ettei siitä ota selvää Erkkikään" (lainsäädäntöneuvos, nykyinen lainsäädäntöjohtaja Asko Välimaa 1998).
13. Oma ratkaisuehdotukseni ongelmaan on yksinkertainen ja selkeä; olen esittänyt sen jo kymmenen vuotta sitten Tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitean mietintöön jättämässäni lausumassa (KM 2003:3 s. 525). Dualistisen tuomioistuinorganisaation lakkkauttamista odoteltaessa käsitteestä "hallintoriita-asia" voitaisiin luopua ja HLL 69 §:n säännökset hallintoriita-asian käsittelystä kumota. Yksityisten ihmisten tai yritysten ja toisaalta julkisyhteisön väliset riitaisuudet, siis myös ns. julkisoikeudelliseen oikeussuhteeseen perustuvat riidat, jotka nykyisin kuuluvat hallintotuomioistuimen toimivaltaan, siirtyisivät siten yleisten tuomioistuinten ratkaistaviksi. Hallintotuomioistuimet käsittelisivät jatkossa yksinomaan hallintopäätöksistä tehtyjä valituksia. Myös hallintoriita on toki aina riita-asia, perustuupa riita sitten julkiseen tai yksityiseen oikeussuhteeseen. Hallintoriita käydään siviilijutun tapaan kahden vastakkaisen osapuolen välillä (kaksiasianosaissuhde) ja asian oikeuskäsittelyssä voidaan noudattaa vaivattomasti siviiliprosessijärjestystä. Hallintoriita-asioissa esitetään usein sellaista selvitystä ja henkilötodistelua, jonka vastaanottaminen kävisi oikeusturvan laatua ajatellen kirjallista hallinto-oikeusmenettelyä paremmin päinsä yleisissä tuomioistuimissa. Oikeusturvaa hakeva yksilö tai yritys ei joutuisi enää aprikoimaan, missä hänen pitää panna asia vireille, toimivaltaongelmia ei jouduttaisi enää pähkäilemään eri tuomioistuimisa eikä KKO:n ja KHO:n tarvitsisi uhrata aikaa ja vaivaa tuomioistuimen toimivaltaa koskevien ennakkopäätösten rustaamiseen.
14. Kuten alussa totesin, kyseinen toimivaltaongelma liittyy lähinnä vain hallintoriita-asioiden ja siviiliriita-asioiden väliseen rajanvetoon. Kuinka paljon hallintoriitoja sitten käsitellään hallintotuomioistuimissa? Yritin ottaa asiasta selvää, mutta huomasin yllättäen, ettei mistään tunnu löytyvän kyseisiä tilastotietoja. Kahlasin läpi viimeisimmät KHO:n ja alueellisten hallinto-oikeuksien toiminta- tai vuosikertomukset, mutta niissäkään ei ole mitään mainintaa hallintoriita-asioiden määristä. Tilastot eivät ole näköjään kiinnostaneet edes tutkijoita, esimerkiksi Riston Koulun kirjassa ei ole tietoa hallintoriita-asioiden määrästä.
15. Toimintakertomuksissa hallintotuomioistuimissa käsiteltävät asiat jaotellaan veroihin, sosiaali- ja terveydenhuoltoon, rakentamiseen, ympäristöön, itsehallintoon, yleishallintoon, taloudelliseen toimintaan (sis. myös liikenteen ja viestinnän) sekä ulkomaalaisasioihin. Mistään ei ilmene, kuinka suuri osuus näistä asioista on tullut vireille hallintoriita-asioina. Vielä kummallisempaa on se, että yhdessäkään toimintakertomuksessa ei mainita sanaakaan hallintoriita-asioista! Luultavasti hallinto-oikeuksissa vireille pantujen hallintoriita-asioiden määrä liikkuu koko maassa vuosittain ainoastaan muutamassa kymmenessä tai noin sadassa tapauksessa. Tämä ei ole todellakaan suuri määrä, joten näiden asioiden siirtyminen yleisille tuomioistuimille ei lisäisi kohtuuttomasti käräjäoikeuksien ja hovioikeuksien työmäärää.
16. Tiedustelin eräältä kokeneelta hallinto-oikeustuomarilta, mitä mieltä hän on ehdotuksestani. Tässä hänen vastauksensa lyhyesti:
On ongelmia. Hallintoriidat liittyvät aina julkisoikeudelliseen oikeussuhteeseen ja julkisen vallan käyttöön. Niiden piirissä oikeussuojan ja hallinnon kontrollin toteuttaminen on eri asia kuin siviilioikeudellisissa oikeussuhteissa riita-asian käsittely tuomioistuimessa. Oikeussuojan ja hallinnon laillisuuden valvonnan kokonaisuus on monimutkainen järjestelmä jossa on nähtävä sekä hallinnon että hallintolainkäytön roolit osana tuota kokonaisjärjestelmää. Tässä järjestelmässä muun muassa valituksen ja hallintoriidan välinen suhde on yksi tekijä, Jos tästä kokonaisuudesta irroittaa hallintoriidan ikään kuin teknisesti erilleen, järjestelmän toiminta oikeussuojamekanismina ja laillisuuskontrollin tuottajana vaarantuu. Jälkikäteinen oikeussuoja - ja laillisuuskontrollipaikka julkisoikeudellisissa oikeussuhteissa on hallintotuomioistuinjärjestelmä ei yleinen tuomioistuinjärjestelmä. Ei siis voi siirtää eikä ole tarvetta siirtää. Siirrolla ei ole näköpiirissä olevaa perustelua syytä ja ymmärrettävää funktiota.
17. Vastaus oli odotetunlainen. Hallinto-oikeuden edustajat vetoavat edelleen julkisoikeudelliseen oikeussuhteeseen, vaikka julkisen ja yksityisen oikeussuhteen rajanveto on tullut käytännössä entistä epäselvemmäksi. Kannanotosta huokuu tuttu ajatus hallintolainkäytöstä hallinnon jatkeena. Riita-asian lainkäytön funktiona ei kuitenkaan ole valvoa hallinnon laillisuutta, sillä kantaja kääntyy, myös hallintoriita-asiassa, tuomioistuimen puoleen saadakseen oikeussuojaa omille intresseilleen. Hallintoriita-asia ei liity välittömästi "julkisen vallan" käyttämiseen, vaan sopimussuhteeseen, jonka toisena osapuolena on julkisyhteisö. Systemaattisesti myös rikosoikeus luetaan julkisoikeuteen, ja valtion rankaisuvallan käyttämisessä jos missä on kysymys nimenomaan julkisen vallan käyttämisestä. Tästä huolimatta rikosasiat kuuluvat yleisten tuomioistuinten toimivaltaan. Johdonmukaisesti ajatellen hallinto-oikeuden edustajien pitäisi vaatia rikosasioiden siirtämistä hallintotuomioistuimille.
18. Hallintotuomarin mielipide edustaa tyypillistä virkakoneiston näkymystä, jossa asioita tarkastellaan ylhäältä alaspäin eli yksinomaan järjestelmän ja olemassa olevan organisaation säilyttämisen näkövinkkelistä. Tässä tarkastelussa unohdetaan usein kokonaan se, miltä asiat näyttävät ja vaikuttavat "oikeusalamaisten" eli niiden ihmisten kannalta, jotka joutuvat turvautuman järjestelmään saadakseen oikeussuojaa. Järjestelmän toimivuutta pitäisi ajatella ennen kaikkea oikeusturvaa hakevan yksityisen ihmisen kannalta. Olen edellä osoittanut, että yksityisen kansalaisen asema on nykysysteemissä hankala ja suorastaan tuskastuttava, jos ja kun jo toimivalta-asiassa joudutaan riitelemään ylintä oikeutta myöten ennen kun tiedetään, missä asia olisi pantava vireille, jotta se voitaisiin saada asiallisesti tutkituksi. Mutta tästä valitettavasta tosiasiasta hallintotuomarit ja muut hallinto-oikeuden edustajat eivät tunnu kantavan huolta - mitäpä se heille kuuluu!
19. Voisivat kuitenkin ottaa sen verran asioista selvää, että osaisivat kertoa, kuinka paljon hallintoriita-asioita tulee kussakin tuomioistuimissaan vireille. Se, ettei hallintoriita-asioita välitetä tilastoida erikseen eikä niistä mainita tuomioistuinten toimintakertomuksissa halaistua sanaa, kertoo siitä, että kyseisiä riita-asioita pidetään käytännössä hallintoasioina ja niitä käsitellään aivan samalla tavalla kuin hallintovalituksiakin. Hallintoriita-asiat on haluttu sulauttaa hallintoasioihin.
maanantai 18. maaliskuuta 2013
709. Oikeudenhoidon uudistamisohjelma sai nuivan vastaanoton
1. Viime viikolla oikeusministerille luovutettu korkeantason neuvottelukunnan ohjelmaehdotus oikeudenhoidon, itse asiassa lähinnä vain tuomioistuinlaitoksen, uudistamisesta vuosille 2013-2025 ei ole herättänyt mediassa suurta huomiota. Lehtien pääkirjoituksissa ohjelmaa on sentään jonkin verran pohdittu. Vaikka ohjelma on nimetty virallisesti oikeudenhoidon uudistamisohjelmaksi, ovat tiedotusvälineet panneet merkille, että kysymyksessä on tosiasiallisesti ennen muuta oikeuslaitoksen säästöohjelma.
2. Neuvottelukunnan valmistelema ohjelma sisältää ehdotukset toimista, joilla voidaan saavuttaa hallituksen kehyspäätöksessä 2012 edellytetyt kuuden miljoonan euron säästöt kolmessa vuodessa vuodesta 2015 alkaen. Valtioneuvoston kehysneuvottelujen pöytäkirjan mukaan oikeusministeriön tuli laatia "korkean tason työryhmässä" 6 milj. euron sopeuttamisohjelma. Mainittu 6 milj. euroa on siis oikeuslaitokselta itse asiassa jo leikattu. Neuvottelukunnnan asiana oli kertoa oikeusministeriön kantana talouspoliittiselle ministerivaliokunnalle, miten ministeriö tulee sen tekemään. Oikeusministeriö päätti yhdistää lyhyen aikavälin leikkaukset pidemmän aikavälin tavoitteisiin, jotteivät jo sovitut leikkaukset vaarantaisi pitkän ajan tavoitteita. Sopeuttamisohjelma ja mainitut pitkän aikavälin tavoitteet eivät kovin helposti avaudu lukijalle.
3. Vaasassa ilmestyvän Pohjalaisen pääkirjoituksessa neuvottelukunnan ohjelmajulistusta luonnehditaan oikeuslaitoksen "rajuksi ehdotukseksi." Lehden mukaan "joko taas" ja "tämä ei voi olla totta" olivat reaktiot, kun neuvottelukunnan mietintö julkistettiin. Ohjelma sisältää pääkirjoituksen mukaan"mielikuvituksellisia kohtia", jotka eivät voi hetkessä toteutua. Pohjalainen valittaa, että neuvottelukunnan jäsenistössä eteläinen Suomi oli vahvasti edustettuna - siis ilmeisesti liian vahvasti keskiseen ja pohjoiseen Suomen verrattuna.
4. Muiden maakuntalehtien tavoin Pohjalainen on huolestunut ohjelmassa esitetyn säästökuurin vaikutuksista käräjä- ja hovioioikeuksien toimintaan asianomaisen lehden levikkialueella. Kuten Pohjalainen toteaa, samana päivänä kun neuvottelukunta luovutti mietintönsä, eduskunta hyväksyi vuosia vatvotun ja valmistellun hovioikeusuudistuksen, jossa Kouvolan hovioikeus yhdistetään Itä-Suomen hovioikeuteen - tämä uudistus tulee voimaan vuoden 2014 alusta - mutta jossa Vaasan hovioikeus saa jatkaa toimintaansa. Neuvottelukunnan mielestä tämä ei kuitenkaan riitä, vaan valtakunnassa on lopetettava vielä yksi hovoikeus. Pohjalaisen pääkirjoituksesta aistii pelkoa siitä, että lakkautuslistalla seuraavana olisi Vaasan hovioikeus.
5. Rovaniemellä ilmestyvä Lapin Kansa on puolestaan huolestunut pohjoisen Suomen hovioikeuden sijaintipaikasta. Lehti ennakoi, että jos yksi hovioikeus tullaan jatkossa lakkauttamaan, kysymykseen tulee todennäköisesti Vaasan ja Rovaniemen hovioikeuksien yhdistäminen. Tällöin voidaan ikään kuin kompromissiratkaisuna esittää, että hovioikeuden pääpaikan tulisi sijaita Oulussa.
6. Lapin Kansan mukaan pohjoisen Suomen hovioikeuden oikea paikka on kuitenkin Rovaniemi. Lehden mukaan tällä kannalla on myös Rovanimeen hovioikeuden presidentti Esko Oikarinen 14.3. julkaistussa kannanotossaan; tämä ei ole toki mikään yllättävä kannanotto. Hovioikeuden sijaintipaikkaa harkittaessa pääpaino tulisi asettaa maantieteelle, ei väestöpohjalle, sanoa lehti. Rovaniemen hovioikeuden tuomiopiiri kattaa jo nyt lähes puolet Suomen pinta-alasta ja ensi vuonna mainittu alue suurenee vielä entisestään, kun hovioikeuspiiriin liitetään myös Kainuu. Rovaniemeä hovioikeuden sijaintipaikkana puoltaa lehden mukaan vahvasti se, että sinne on syntynyt vahva oikeusalan osaamiskeskittymä, sillä hovioikeuden lisäksi kaupungista löytyy oikeustieteellinen tiedekunta, käräjäoikeus ja Haltik, joiden välinen yhteistyö on tiivistä. Rovaniemen hovioikeuden säilyttämistä puoltaa sekin, että pohjoisen hovioikeus joutuu käsittelemään myös saamelaisvähemmistöön kuuluvien ihmisten asioita.
7. Pohjalaisen tavoin myös monet muut maakuntalehdet ihmettelevät neuvottelukunnan kovaa halua karsia käräjäoikeuksien lukumäärä nykyisestä 27 käräjäoikeudesta vielä puoleen. Lehdet huomattavat aiheellisesti siitä, ettei edellisestäkään uudistusta, missä käräjäoikeuksien määrää karsittiin pari kolme vuotta sitten 51:stä 27:ään, ole saatu vielä kunnolla toimimaan.
8. Itä-Savo -lehti ennakoi, että käräjäoikeuksien lakkauttamisrytäkässä viimeiselle tuomiolle talutettaisiin koko nykyinen Etelä-Savon käräjäoikeus (Mikkelissä). Varsin todennänäköistä olisi, että Etelä-Savon ja Pohjois-Savon käräjäoikeudet yhdistettäisiin yhdeksi käräjäoikeudeksi, jonka sijaintipaikka olisi Kuopio. Savonlinassa ilmestyvä Itä-Savo paheksuu neuvottelukunnan aikomusta laittaaa Savonlinnan nykyinen sivukanslia "lahtipenkkiin". Näistä suunnitelmista kannattaa lehden mukaan olla huolissaan ennen muuta kansalaisten oikeusturvan, yhdenvertaisuuden ja myös asioinnin vuoksi.
9. Jos Savonlinnan sivukanslia lakkaa, paikkakunnalla ei Itä-Savo -lehden mukaan voisi esimerkiksi enää jättää avioerohakemusta, kysyä neuvoja tai hoitaa velkomisasioita. Pohjois-Savon käräjäoikeuden laamanni Hannu Lindgren on lehden mukaan arvioinut julkisuudessa, että ”nyt mennään liian suuriin yksiköihin.” Huolenaiheisiin on yhtynyt myös Etelä-Savon johtava laamanni Pekka Laitinen. Kuopiossa ilmestyvä Savon Sanomat puolestaan ennakoi, että Itä-Suomessa tulisi olemaan vain yksi käräjäoikeus, joka muodostuisi Etelä-Savon ja Pohjois-Savon käräjäoikeuksien tuomiopiirien lisäksi Pohjois-Karjalan (Joensuun) käräjäoikeuden alueista.
10. Itä-Savo -lehden mukaan on toki luonnollista, että valtio joutuu tarkastelemaan toimintojaan taloutensa pitämiseksi pinnalla. Moniin nykyisiin rakenteisiin joudutaan puuttumaan. Suunnitelmia laadittaessa kannattaa kuitenkin pitää pää kylmä ja järki mukana. Valtio ei saa omilla ratkaisuillaan vaikeuttaa kohtuuttomasti kansalaisten mahdollisuutta hoitaa asioitaan. Kaavailtu käräjäuudistus voi suurentaa rajat niin suuriksi, että palvelut karkaavat liian kauaksi. Silloin ollaan lähellä kohtuuttomuutta. Käräjäuudistus on lehden mukaan puhtaasti poliittinen ratkaisu. Lehden mukaan Savonlinnan sivukanslian kohtalo ratkaistiin poliittisesti, kun oikeusministeri Anna-Maja Henriksson päätti vuonna 2012, että sivukanslia saa jatkaa toistaiseksi. Lehti toivoo, että ministeri ei rupea repimään päätöstään auki. Samanalaisia huolenaiheita on muuallakin Suomessa. Esimerkiksi Joensuussa ilmestyvä Karjalainen -lehti on huolissaan siitä, että Pohjois-Karjalan käräjäoikeuden istuntopaikoista tullaan lakkauttamaan Nurmeksen ja Kiteen käräjäpaikat.
11. Tällaisia ovat siis alueiden ja maakuntien huolet oikeudenhoidon keskittämisasiassa! Oikeuspolitiikkaa on Suomessa tarkasteltu aina ennenkin vahvasti aluepoliittisista lähtökohdista ja intresseistä käsin. Maakunta- ja paikallislehtiä, kaupunkeja ja kuntia, kansanedustajia ja paikallispoliitikkoja samoin kuin tavallisia ihmisiä ei kiinnosta paljoakaan se, miten oikeuslaitos toimii tai millainen on oikeudenkäyntimenettely, vaan yksinomaan se, säilyvätkö tuomioistuimet, istuntopaikat ja sivukansliat jatkossakin entisenlaisina ja entisillä paikoillaan. Pelätään, eikä toki aivan aiheetta, että tuomioistuinten keskittämispäätökset karsivat syrjäseuduilta työpaikkoja ja sen myötä myös asukasmäärää. Pääkaupunkiseudulla asustelevilla päättäjillä ja virkamiehillä sekä korkeilla neuvottelunnilla onkin visainen tehtävä saada maakunnat ja niiden ihmiset ymmärtämään ja hyväksymään, miksi "oikeuslaitoksen lahtipenkille" pitää taas taluttaa esimerkiksi puolet käräjäoikeuksista!
12. Yle Uutiset tiivisti neuvottelukunnan ohjelman näin: "KKO:n ja KHO:n presidenteillä kohtelias nokkapokka tuomioistuinuudistuksesta". Nokittelulla viitataan kahteen periaatteellisesti tärkeään kysymykseen, joista presidentit ovat täysin eri mieltä, eli 1) ehdotetun tuomioistuinviraston perustamiseen, ja 2) hallinto-oikeuksien ja hovioikeuksien yhdistämiseen. Korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelo kannattaa mainittuja uudistuksia tai ainakin niiden selvittämistä, kun taas korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Pekka Vihervuori vastustaa kumpaakin uudistusta "sivistyneesti", mutta kuitenkin jyrkästi. Koskelon mukaan ei ole mitään järkeä, että samoja asioita käsitellään kahdessa erillisessa tuomioistuinlinjassa. Vihervuori puolestaan "torppaa" tuomioistuinten fuusiopuheet toteamalla, että näin mullistava uudistus vaatisi perustuslain "peukaloimista".
13. Olen käsitellyt mainittuja kahta kysymystä jo blogikirjoituksessa 707, joten en puutu niihin enää tässä yhteydessä. Media näyttää näiden kahden kysymyksen osalta kantansa jo valinneen antamalla kannatuksensa Pekka Vihervuoren edustamalle jarrumies-linjalle. Korkeimman oikeuden Pauliine Koskelo ei ole ainakaan vielä saanut tiedotusvälineissä kannatusta ajamilleen uudistuksille, joihin toki myös neuvottelukunnan jäsenten selvä enemmistö on yhtynyt.
14. Karjalainen -lehti teilaa kaavaillun tuomioistuinten keskushallintouudistuksen toteamalla lyhyesti, että neuvottelukunnan ehdottama tuomioistuinvirasto on oiva esimerkki "kustannussyöpöistä hallintohimmeleistä". Pohjalainen puolestaan niputtaa yhteen KKO:n ja KHO:n rakenteiden yhdistämisen, uuden tuomioistuinviraston perustamisen sekä lautamiesjärjestelmästä luopumisen ja sanoo (vajaalla kahdella rivillä) ensivaikutelman olevan, että "näistä ainakin kaksi viimeistä saattaisivat vain lisätä byrokratiaa ja vähentää tavallisen kansan ääntä päätöksenteossa".
15. Iltalehti vastustaa yleisten tuomioistuinten ja hallinto-oikeuksien yhdistämistä samoin kuin tuomioistuinviraston perustamista. Lehti laukoo muutenkin aika populistisen tuntuisessa pääkirjoituksessaan, että hallinto-oikeudet ovat kansalaisille usein läheisempiä kuin käräjäoikeudet, joiden kanssa moni kunnon kansalainen ei joudu tekemisiin koskaan. Hallinto-oikeuksissa sen sijaan tulkitaan lehden mukaan vaikkapa kaavoitusta tai "harmaan talouden rajaa." Jo neljännes KHO:n asioista liittyy kaavoitukseen ja maahanmuuttoon. Lehden mukaan väkinäiset fuusiot johtavat usein vain uusiin johtoportaisiin. Tuomareiden pitää Iltalehden mukaan ylipäänsä pikemmin erikoistua kuin hoitaa "kaikenlaisia asioita". Iltalehden loppuhuipennus: "Kansainvälinen verotuskiista poikkeaa puukotuksesta tai avioerosta"!
16. Selvitysten mukaan käräjäoikeudet ovat kuitenkin usein tavallisille ihmisille paljon läheisempiä ja tutumpia kuin hallinto-oikeudet. Näin jo sen vuoksi, että maassa on 27 käräjäoikeutta, mutta vain 7-8 hallinto-oikeutta. Hallinto-oikeusprosessi on yleensä aina puhtaasti kirjallista käsittelyä, kun taas käräjäoikeudet ratkaisevat juttuja pääsäännön mukaan suullisissa käsittelyissä, joissa asianosaiset ovat henkilökohtaisesti saapuvilla. Käräjäoikeuksien työhön osallistuu koko maassa useita tuhansia tavallisia kansalaisia oikeuden jäseninä eli lautamiehinä, hallinto-oikeuksissa sitä vastoin ei ole maallikkojäseniä. Ihmiset eivät usein edes tiedä, missä hallinto-oikeuden kanslia tai istuntopaikka sijaitsee. Käräjäoikeuksissa käsiteltävät rikos- ja riita-asiat kiinnostavat tavallista kansaa yleensä paljon enemmän kuin esimerkiksi verotus tai kaavoitus, joita käsitellään hallinto-oikeuksissa. Tämän asian huomaa myös mediassa selostettavista oikeusjutuista, sillä hallinto-oikeusasiat ylittävät vain aniharvoin uutiskynnyksen. Harmaan talouden rajaa vedetään yleisöä kiinnostavalla tavalla nimenomaan käräjäoikeuksien talousrikosjutuissa jne. Tätä luetteloa voisi jatkaa vielä pitempään.
17. Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa 14.3. suhtaudutaan niin ikään torjuvasti tuomioistuinviraston perustamiseen ja tuomioistuinlinjojen yhdistämiseen. Pääkirjoittaja ei tosin tässäkään tapauksessa ruodi neuvottelukunnan esitystä tai sen perusteluja tuomioistuinvirastosta tarkemmin, vaan tyytyy lakonisesti vain toteamaan, että "muilta hallinonalailta on esimerkkejä, joissa uusi hallintovirasto alkaa paisuttaa itseään ja syö samalla voimavaroja järjestelmän muilta osilta, jotka tekevät varsinaista käytännön työtä." Pääkirjoituksessa ei mainita sanakaan niistä näkökohdista, esimerkiksi tuomioistuinten riippumattomuudesta, joilla neuvottelukunnan selvä enemmistö on esittänyt tuomioistuinviraston perustamista. Maan ns. valtalehti näyttää siis yhtyvän maakuntalehtien sankkaan (ja synkkään) joukkoon, joka vastustaa tuomioistuinvirastoa "kustannusyöppönä hallintohimmelinä."
18. Helsingin Sanomat vastustaa myös tuomioistuinlinjojen ja korkeimpien oikeuksien yhdistämistä, mikä tarkoittaisi lehden mukaan käytännössä hovioikeuksien ja hallinto-oikeuksien sekä KKO:n ja KHO:n laittamista yhteen. Lehti toteaa KHO:n Pekka Vihervuoren vastustavan jo pelkän selvityksen tekemistä, kun taas KKO:n Pauliine Koskelo maalaa pääkirjoituksen mukaan kuvaa uudesta järjestelmästä talona, jossa olisi yksi porraskäytävä mutta useita kerroksia ja erilaisia huoneistoja monenlaisine huonekaluineen.
19. HS näyttää siis hyväksyvän myös tältä osin KHO:n presidentin näkemykset sellaisinaan. Lehden mukaan neuvottelukunnan esittämät muutokset ovat niin suuria, että ne vaatisivat perustuslain muutoksen. Siksi ennen mahdollisen selvityksen aloittamista hankkeen tavoitteet olisi syytä perustella julkisesti. Tähän saakka suomalaisilla on HS:n mukaan ollut käsitys, että Suomessa, Ruotsissa ja Saksassa käytössä oleva kaksilinjainen järjestelmä on toiminut hyvin suhteessa yksilinjaisiin maihin. Valtion budjetin kokonaisuudessa puhutaan lehden mukaan niin pienistä muruista, että perusteluiksi tarvitaan koko yhteiskunnan ja yksittäisen kansalaisen kannalta painavampia syitä kuin epävarmasti toteutuvat säästöt.
20. Vaikuttaa oudolta, että säästökohteita haettaessa halutaan Hesarin tavoin tyrmätä jo ennalta selvitys tuomioistuinlinjojen yhdistämisestä, vaikka juuri tämän uudistuksen avulla voitaisiin saavuttaa todella merkittäviä hallinnollisia säästöjä ja parantaa samalla myös lainkäytön laatua ja oikeusturvaa. Vahvat ennakkoluulot tuntuvat painavan tässäkin kohdin järkisyitä enemmän. Perustuslaki ei ole ikuinen ja koskematon, vaan sitä voidaan toki joiltakin kohdin muuttaa, jos tarve vaatii, ja tuomioistuinlinjojen yhdistäminen vaatii toki aikaa. Helsingin Sanomat samoin kuin kaikki muutkin lehdet sivuuttavat sen tosiasian, että tuomioistuinlinjojen yhdistäminen merkitsee vain hallinnon yhdistämistä. Uudistuksella ei sen sijaan puututtaisi tuomareiden lukumäärään eikä muutettaisi tuomareiden nykyisiä toimivaltuuksia.
21. Miksi media on asettunut mainituissa kahdessa merkittävässä asiassa korkeimman hallinto-oikeuden ja sen presidentin edustamalle nykykäytännön säilyttävälle ja oikeuslaitoksen uudistamista jarruttavalle kannalle? Vaikuttaa siltä, että korkein hallinto-oikeus on hoitanut tiedotuksen ja suhteet mediaan korkeinta oikeutta ja yleensä yleisiä tuomioistuimia paremmin. Yksi esimerkki: Pekka Vihervuori kutsui Yle Uutiset luokseen jo muutama päivä ennen neuvottelukunnan ohjelman virallista julkistamis- ja luovutustilaisuutta ja ampui - ainakin yritti ampua - jo tuolloin alas mietinnön kaksi merkittävintä ehdotusta. Presidentti Vihervuoren vieressä Yle Uutisten haastattelussa seisoi KHO:n pyylevähkö viestintäpäällikkö kuin konsanaan Sancho Panza suuren isäntänsä rinnalla! KHO:n viestintäpäällikkö on entinen Hesarin toimittaja, joka kirjoittelee edelleen lehtijuttuja ja jolla on ilmeisesti yhä hyvät suhteet median edustajiin. KKO:n viestintäpäällikköä sitä vastoin ei ole julkisuudessa näkynyt eikä paljon kuulunutkaan.
22. Helsingin Sanomat kertoo pääkirjoituksen otsikossaan , että "tuomioistuimilta puuttuu edelleen iso kuva". Lehden mukaan on suuri vaara, että poliitikkojen käymässä keskustelussa kamppailu jäljelle jäävistä käräjä- ja hovioikeuspaikkakunnista peittää alleen periaatteellisen keskustelun koko oikeusjärjestelmän uudistamisesta.
23. Vaara oikeuspolitiikan ja tuomioistuinlaitoksen kehittämisen jäämisestä alue- ja puoluepoliittisten näkökohtien jalkoihin on ilmeinen, jos ylimmät päällikkötuomarit ja oikeusministeriön asettaman korkean neuvottelukunnan jäsenet ovat keskeisistä uudistamistavoitteista täysin eri mieltä keskenään. Oireellista tässä suhteessa on tapa, jolla keskustalaiset ja perussuomalaiset kansanedustajat vastustivat pari viikkoa sitten eduskunnan lakivaliokunnassa Kouvolan hovioikeuden lakkauttamista ja sen yhdistämistä Itä-Suomen hovioikeuteen. Korkean neuvottelukunnan kaavailemat uudistukset uhkaavat jäädä vain sellaisten säästökohteiden etsimiseen, joiden avulla on aina ennenkin säästetty tuomioistuinten menoja, mutta joilla on samalla kavennettu kansalaisten valitusoikeutta ja yleensä oikeusturvaa. Oikeusministeriksi tarvittaisiin nyt voimakastahtoinen ja taitava poliitikko tai mieluummin Pauliine Koskelon tyyppinen ammattiministeri, jonka sana painaisi ja joka ei höynähtelisi julkisuutta tavoitellakseen sinne tänne muodikkaiden ilmiöiden (esim. tuomioistuinsovittelu ja "rauhantuomarijärjestelmä") perässä poliittisten irtopisteiden keräämisen toivossa.
24. KKO:n presidentti Pauliine Koskelo vastasi eilen HS:n pääkirjoitukseen lehden mielipidesivulla julkaistussa kirjoituksessaan "Tuomioistuinlaitos tarvitsee itsenäisen keskushallinnon". Hän kiteytti minusta hyvin ne tavoitteet ja tosiasiat, jotka puoltavat oikeusministeriöstä ja yleensä hallitusvallasta riippumattoman tuomioistuinviraston perustamista.
25. Koskelon kirjoitukseen sisältyy "sivistynyt potku", jonka kohteena voidaan nähdä KHO, sen edellinen presidentti Pekka Hallberg sekä yleensä hallinto-tuomioistuinten toiminta, jota on luonnehdittu "hallinnon jatkeeksi". Koskelo kirjoittaa: "Oikeusvaltiossa ei ole sijaa symbioottisille suhteille eikä muunlaisille epäasiallisille vaikutusmekanismeille lainkäytön ja poliittisen vallan välillä". Pekka Hallberg tunnettiin hallintolainkäytön ja poliittisen vallan linkkimiehenä ja hallitusvallan uskottuna miehenä. KHO:n äskettäinen plenum-päätös pakkohoitoasiassa (KHO 2012:75) on puolestaan oiva esimerkki siitä, miten yksityisen ihmisen oikeusturva saa väistyä hallinnollisten tarkoitusperien tieltä.
26. Poliisin toimintaa ja hallintoa ei johda sisäministeriö, vaan poliisihallitus. Puolustusvoimien strategis-operatiivista tasoa johtaa, ei puolustusministeriö, vaan puolustusvoimien pääesikunta. Vankiloita ja yleensä vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoa ja sen hallintoa varten on Rikosseuraamusvirasto. Opetusministeriön yhteydessä toimii opetushallitus, liikenneministeriön yhteydessä Liikennevirasto, sosiaali-ja terveysministeriön toiminnasta vastaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) jne.
27. Miksi siis tuomioistuimien pitäisi olla suoraan oikeusministeriön hallinnon alaisuudessa? Poliisihallitus, pääesikunta, opetushallitus jne. eivät ole asianomaisista ministeriöistä riippumattomia ja itsenäisiä laitoksia tai elimiä. Perustuslaki ei tätä edellytä. Sitä vastoin tuomioistuimet ovat perustuslain mukaan hallitus- ja lainsäädäntövallasta riippumattomia itsenäisiä elimiä. Siksi myös tuomioistuiminen hallinto pitäisi erottaa hallitusvallasta ja uskoa oikeusministeriöstä riippumattomalle elimelle. Nykyinen järjestely ei ole vain paha kauneusvirhe, vaan tilanne, joka on estänyt tuomioistuinten tehokkaan kehittämisen.
28. Tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitea (Arposen komitea) ehdotti vuonna 2003 mietinnössään tuomioistuimille oikeusministeriöstä erillisen keskuhallintoyksikön perustamista. Komitea vältti käyttämästä uudesta yksiköstä nimeä "tuomioistuinvirasto", koska arveltiin, että sana "virasto" on omiaan johtamaan ajatukset uuden byrokratian muodostamiseen. Ehdotetusta yksiköstä käytetään komitean mietinnössä nimikettä tuomarijohtokunta, mutta myös nimikkeet tuomarilautakunta tai -johtokunta olisivat kelvanneet. Komitean vähemmistö, joka oli enemmän tai vähemmän sidoksissa oikeusministeriöön, sen sijaan katsoi, ettei tuomioistuinlaitoksen kehittäminen edellytä erillisen keskushallintoviraston perustamista. - Nyt jo voidaan todeta, että miten väärässä vähemmistö olikaan.
29. Oikeuslaitospäivässä 15.3. - sellainenkin päivä on olemassa - oikeusministeri Henriksson ja hänen kansliapäällikkönsä Tiina Astola ovat selvitelleet neuvottelukunnan ohjelmaa, jonka säästötavoitteista ei totisesti ole helppoa päästä perille. Astolan mukaan mainitut 6 milj. euron säästötavoitteet eivät ole oikeusministeriön kannalta vaikein asia, vaan taloudellinen tilanne oikeuslaitoksessa on aidosti vaativampi.
30. Hallitusohjelmassa jo sovittujen vähennysten lisäksi on olemassa isoja kustannuspaineita, joille ei ole vielä olemassa erillisrahoitusta. Yhtenä esimerkkinä näistä Astola mainitsi suunnitteilla olevat tietojärjestelmähankkeet (AIPA-hanke). Sen avulla on tarkoitus saada sähköiseen muotoon kaikki tieto sisäministeriön alaisesta poliisista aina korkeimpiin oikeusasteisiin saakka. Valtiovarainministeriö on sitoutunut antamaan oikeusministeriölle tähän hankkeeseen rahoitusta useille vuosille, mutta hankkeesta jää silti oikeusministeriön hallinnonalan momentilta rahoitettavaksi vielä noin 10 milj. euron osuus. Tämän lisäksi oikeusministeriöllä on korjattavia ja uudisrakennettavia toimitiloja, joista aiheutuu vuokramenojen korotuksia n. 3,5 milj. euroa lähivuosina.
31. Oikeuslaitokseen kohdistuvat vähennykset, AIPA ja toimitilamenot yhteenlaskettuna merkitsevät kansliapäällikkö Astolan mukaan ainakin noin 25 milj. euron säästötavoitetta vuonna 2015 oikeuslaitoksessa (eli tuomioistuimissa, syyttäjälaitoksessa, oikeusavussa, ulosotossa). Mutta tämäkään ei vielä riitä, vaan oikeusministeriö tarvitsee lisäksi rahoitusta erilaiseen oikeudenhoidon kehittämiseen jatkossa. Budjetissa on oltava liikkumavaraa ja rahoitusta oikeuslaitoksen uusiutumiseen (mm. tuomioistuinharjoitteluun, täydennyskoulutukseen, erillaisiin kehittämishankkeisiin jne.) ja näihin tavoitteisiin voidaan päästä vain oikeudenhoidon omin voimin ja toimin.
32. Tässä sitä sitten ollaan, eli tuomioistuimet ovat vaativan "sopeuttamisohjelman" eli isojen menoleikkausten edessä, kun yksimielisyyteen oikeuslaitoksen kehittämisessä ei ole päästy. Tuomioistuinlinja on kaksijakoinen ja sen molemmat haarat vetävät eri suuntiin ja "kotiinpäin" niin paljon kuin suinkin kehtaavat ja kykenevät. Tuomioistuinten julkisuuskuva ei ole hyvä ja yksittäisten tuomioistuinten tiedottamistoiminta on perin vaatimatonta. Hienoja viestintä- jaa tiedotusstretegioita on toki jokaisessa portaassa laadittu, mutta niin kuin usein tapahtuu, suunnitelmat ovat jääneet paperille ja käytännössä toteuttamatta. Tuomioistuimilta puuttuu yhteinen spokesman, joka edustaisi tuomioistuimia suhteessa valtiovaltaan ja tiedotusvälineisiin. Tuomioistuimilta puuttuu riippumattomalta oikeuslaitokselta edellytettävä, muusta hallitusvallasta itsenäinen keskushallintoyksikkö, joka huolehtisi siitä, että tuomioistuinten rahoitus on kunnossa ja valvoisi, ettei tuomioistuimia potkittaisi päähän niin raskaasti kuin nykyisin tapahtuu, eivätkä oikeusasteet joutuisi sellaiseen "kuseen", missä ne nyt ovat: todella raskaiden säästöjen edessä. Tuomareiden lukumäärää joudutaan lähivuosina tapahtuvan joukkoeläköitymisen yhteydessä todennäköisesti radikaalisti vähentämään, jotta asetetut säästötavoitteet voitaisiin saavuttaa.
2. Neuvottelukunnan valmistelema ohjelma sisältää ehdotukset toimista, joilla voidaan saavuttaa hallituksen kehyspäätöksessä 2012 edellytetyt kuuden miljoonan euron säästöt kolmessa vuodessa vuodesta 2015 alkaen. Valtioneuvoston kehysneuvottelujen pöytäkirjan mukaan oikeusministeriön tuli laatia "korkean tason työryhmässä" 6 milj. euron sopeuttamisohjelma. Mainittu 6 milj. euroa on siis oikeuslaitokselta itse asiassa jo leikattu. Neuvottelukunnnan asiana oli kertoa oikeusministeriön kantana talouspoliittiselle ministerivaliokunnalle, miten ministeriö tulee sen tekemään. Oikeusministeriö päätti yhdistää lyhyen aikavälin leikkaukset pidemmän aikavälin tavoitteisiin, jotteivät jo sovitut leikkaukset vaarantaisi pitkän ajan tavoitteita. Sopeuttamisohjelma ja mainitut pitkän aikavälin tavoitteet eivät kovin helposti avaudu lukijalle.
3. Vaasassa ilmestyvän Pohjalaisen pääkirjoituksessa neuvottelukunnan ohjelmajulistusta luonnehditaan oikeuslaitoksen "rajuksi ehdotukseksi." Lehden mukaan "joko taas" ja "tämä ei voi olla totta" olivat reaktiot, kun neuvottelukunnan mietintö julkistettiin. Ohjelma sisältää pääkirjoituksen mukaan"mielikuvituksellisia kohtia", jotka eivät voi hetkessä toteutua. Pohjalainen valittaa, että neuvottelukunnan jäsenistössä eteläinen Suomi oli vahvasti edustettuna - siis ilmeisesti liian vahvasti keskiseen ja pohjoiseen Suomen verrattuna.
4. Muiden maakuntalehtien tavoin Pohjalainen on huolestunut ohjelmassa esitetyn säästökuurin vaikutuksista käräjä- ja hovioioikeuksien toimintaan asianomaisen lehden levikkialueella. Kuten Pohjalainen toteaa, samana päivänä kun neuvottelukunta luovutti mietintönsä, eduskunta hyväksyi vuosia vatvotun ja valmistellun hovioikeusuudistuksen, jossa Kouvolan hovioikeus yhdistetään Itä-Suomen hovioikeuteen - tämä uudistus tulee voimaan vuoden 2014 alusta - mutta jossa Vaasan hovioikeus saa jatkaa toimintaansa. Neuvottelukunnan mielestä tämä ei kuitenkaan riitä, vaan valtakunnassa on lopetettava vielä yksi hovoikeus. Pohjalaisen pääkirjoituksesta aistii pelkoa siitä, että lakkautuslistalla seuraavana olisi Vaasan hovioikeus.
5. Rovaniemellä ilmestyvä Lapin Kansa on puolestaan huolestunut pohjoisen Suomen hovioikeuden sijaintipaikasta. Lehti ennakoi, että jos yksi hovioikeus tullaan jatkossa lakkauttamaan, kysymykseen tulee todennäköisesti Vaasan ja Rovaniemen hovioikeuksien yhdistäminen. Tällöin voidaan ikään kuin kompromissiratkaisuna esittää, että hovioikeuden pääpaikan tulisi sijaita Oulussa.
6. Lapin Kansan mukaan pohjoisen Suomen hovioikeuden oikea paikka on kuitenkin Rovaniemi. Lehden mukaan tällä kannalla on myös Rovanimeen hovioikeuden presidentti Esko Oikarinen 14.3. julkaistussa kannanotossaan; tämä ei ole toki mikään yllättävä kannanotto. Hovioikeuden sijaintipaikkaa harkittaessa pääpaino tulisi asettaa maantieteelle, ei väestöpohjalle, sanoa lehti. Rovaniemen hovioikeuden tuomiopiiri kattaa jo nyt lähes puolet Suomen pinta-alasta ja ensi vuonna mainittu alue suurenee vielä entisestään, kun hovioikeuspiiriin liitetään myös Kainuu. Rovaniemeä hovioikeuden sijaintipaikkana puoltaa lehden mukaan vahvasti se, että sinne on syntynyt vahva oikeusalan osaamiskeskittymä, sillä hovioikeuden lisäksi kaupungista löytyy oikeustieteellinen tiedekunta, käräjäoikeus ja Haltik, joiden välinen yhteistyö on tiivistä. Rovaniemen hovioikeuden säilyttämistä puoltaa sekin, että pohjoisen hovioikeus joutuu käsittelemään myös saamelaisvähemmistöön kuuluvien ihmisten asioita.
7. Pohjalaisen tavoin myös monet muut maakuntalehdet ihmettelevät neuvottelukunnan kovaa halua karsia käräjäoikeuksien lukumäärä nykyisestä 27 käräjäoikeudesta vielä puoleen. Lehdet huomattavat aiheellisesti siitä, ettei edellisestäkään uudistusta, missä käräjäoikeuksien määrää karsittiin pari kolme vuotta sitten 51:stä 27:ään, ole saatu vielä kunnolla toimimaan.
8. Itä-Savo -lehti ennakoi, että käräjäoikeuksien lakkauttamisrytäkässä viimeiselle tuomiolle talutettaisiin koko nykyinen Etelä-Savon käräjäoikeus (Mikkelissä). Varsin todennänäköistä olisi, että Etelä-Savon ja Pohjois-Savon käräjäoikeudet yhdistettäisiin yhdeksi käräjäoikeudeksi, jonka sijaintipaikka olisi Kuopio. Savonlinassa ilmestyvä Itä-Savo paheksuu neuvottelukunnan aikomusta laittaaa Savonlinnan nykyinen sivukanslia "lahtipenkkiin". Näistä suunnitelmista kannattaa lehden mukaan olla huolissaan ennen muuta kansalaisten oikeusturvan, yhdenvertaisuuden ja myös asioinnin vuoksi.
9. Jos Savonlinnan sivukanslia lakkaa, paikkakunnalla ei Itä-Savo -lehden mukaan voisi esimerkiksi enää jättää avioerohakemusta, kysyä neuvoja tai hoitaa velkomisasioita. Pohjois-Savon käräjäoikeuden laamanni Hannu Lindgren on lehden mukaan arvioinut julkisuudessa, että ”nyt mennään liian suuriin yksiköihin.” Huolenaiheisiin on yhtynyt myös Etelä-Savon johtava laamanni Pekka Laitinen. Kuopiossa ilmestyvä Savon Sanomat puolestaan ennakoi, että Itä-Suomessa tulisi olemaan vain yksi käräjäoikeus, joka muodostuisi Etelä-Savon ja Pohjois-Savon käräjäoikeuksien tuomiopiirien lisäksi Pohjois-Karjalan (Joensuun) käräjäoikeuden alueista.
10. Itä-Savo -lehden mukaan on toki luonnollista, että valtio joutuu tarkastelemaan toimintojaan taloutensa pitämiseksi pinnalla. Moniin nykyisiin rakenteisiin joudutaan puuttumaan. Suunnitelmia laadittaessa kannattaa kuitenkin pitää pää kylmä ja järki mukana. Valtio ei saa omilla ratkaisuillaan vaikeuttaa kohtuuttomasti kansalaisten mahdollisuutta hoitaa asioitaan. Kaavailtu käräjäuudistus voi suurentaa rajat niin suuriksi, että palvelut karkaavat liian kauaksi. Silloin ollaan lähellä kohtuuttomuutta. Käräjäuudistus on lehden mukaan puhtaasti poliittinen ratkaisu. Lehden mukaan Savonlinnan sivukanslian kohtalo ratkaistiin poliittisesti, kun oikeusministeri Anna-Maja Henriksson päätti vuonna 2012, että sivukanslia saa jatkaa toistaiseksi. Lehti toivoo, että ministeri ei rupea repimään päätöstään auki. Samanalaisia huolenaiheita on muuallakin Suomessa. Esimerkiksi Joensuussa ilmestyvä Karjalainen -lehti on huolissaan siitä, että Pohjois-Karjalan käräjäoikeuden istuntopaikoista tullaan lakkauttamaan Nurmeksen ja Kiteen käräjäpaikat.
11. Tällaisia ovat siis alueiden ja maakuntien huolet oikeudenhoidon keskittämisasiassa! Oikeuspolitiikkaa on Suomessa tarkasteltu aina ennenkin vahvasti aluepoliittisista lähtökohdista ja intresseistä käsin. Maakunta- ja paikallislehtiä, kaupunkeja ja kuntia, kansanedustajia ja paikallispoliitikkoja samoin kuin tavallisia ihmisiä ei kiinnosta paljoakaan se, miten oikeuslaitos toimii tai millainen on oikeudenkäyntimenettely, vaan yksinomaan se, säilyvätkö tuomioistuimet, istuntopaikat ja sivukansliat jatkossakin entisenlaisina ja entisillä paikoillaan. Pelätään, eikä toki aivan aiheetta, että tuomioistuinten keskittämispäätökset karsivat syrjäseuduilta työpaikkoja ja sen myötä myös asukasmäärää. Pääkaupunkiseudulla asustelevilla päättäjillä ja virkamiehillä sekä korkeilla neuvottelunnilla onkin visainen tehtävä saada maakunnat ja niiden ihmiset ymmärtämään ja hyväksymään, miksi "oikeuslaitoksen lahtipenkille" pitää taas taluttaa esimerkiksi puolet käräjäoikeuksista!
12. Yle Uutiset tiivisti neuvottelukunnan ohjelman näin: "KKO:n ja KHO:n presidenteillä kohtelias nokkapokka tuomioistuinuudistuksesta". Nokittelulla viitataan kahteen periaatteellisesti tärkeään kysymykseen, joista presidentit ovat täysin eri mieltä, eli 1) ehdotetun tuomioistuinviraston perustamiseen, ja 2) hallinto-oikeuksien ja hovioikeuksien yhdistämiseen. Korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelo kannattaa mainittuja uudistuksia tai ainakin niiden selvittämistä, kun taas korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Pekka Vihervuori vastustaa kumpaakin uudistusta "sivistyneesti", mutta kuitenkin jyrkästi. Koskelon mukaan ei ole mitään järkeä, että samoja asioita käsitellään kahdessa erillisessa tuomioistuinlinjassa. Vihervuori puolestaan "torppaa" tuomioistuinten fuusiopuheet toteamalla, että näin mullistava uudistus vaatisi perustuslain "peukaloimista".
13. Olen käsitellyt mainittuja kahta kysymystä jo blogikirjoituksessa 707, joten en puutu niihin enää tässä yhteydessä. Media näyttää näiden kahden kysymyksen osalta kantansa jo valinneen antamalla kannatuksensa Pekka Vihervuoren edustamalle jarrumies-linjalle. Korkeimman oikeuden Pauliine Koskelo ei ole ainakaan vielä saanut tiedotusvälineissä kannatusta ajamilleen uudistuksille, joihin toki myös neuvottelukunnan jäsenten selvä enemmistö on yhtynyt.
14. Karjalainen -lehti teilaa kaavaillun tuomioistuinten keskushallintouudistuksen toteamalla lyhyesti, että neuvottelukunnan ehdottama tuomioistuinvirasto on oiva esimerkki "kustannussyöpöistä hallintohimmeleistä". Pohjalainen puolestaan niputtaa yhteen KKO:n ja KHO:n rakenteiden yhdistämisen, uuden tuomioistuinviraston perustamisen sekä lautamiesjärjestelmästä luopumisen ja sanoo (vajaalla kahdella rivillä) ensivaikutelman olevan, että "näistä ainakin kaksi viimeistä saattaisivat vain lisätä byrokratiaa ja vähentää tavallisen kansan ääntä päätöksenteossa".
15. Iltalehti vastustaa yleisten tuomioistuinten ja hallinto-oikeuksien yhdistämistä samoin kuin tuomioistuinviraston perustamista. Lehti laukoo muutenkin aika populistisen tuntuisessa pääkirjoituksessaan, että hallinto-oikeudet ovat kansalaisille usein läheisempiä kuin käräjäoikeudet, joiden kanssa moni kunnon kansalainen ei joudu tekemisiin koskaan. Hallinto-oikeuksissa sen sijaan tulkitaan lehden mukaan vaikkapa kaavoitusta tai "harmaan talouden rajaa." Jo neljännes KHO:n asioista liittyy kaavoitukseen ja maahanmuuttoon. Lehden mukaan väkinäiset fuusiot johtavat usein vain uusiin johtoportaisiin. Tuomareiden pitää Iltalehden mukaan ylipäänsä pikemmin erikoistua kuin hoitaa "kaikenlaisia asioita". Iltalehden loppuhuipennus: "Kansainvälinen verotuskiista poikkeaa puukotuksesta tai avioerosta"!
16. Selvitysten mukaan käräjäoikeudet ovat kuitenkin usein tavallisille ihmisille paljon läheisempiä ja tutumpia kuin hallinto-oikeudet. Näin jo sen vuoksi, että maassa on 27 käräjäoikeutta, mutta vain 7-8 hallinto-oikeutta. Hallinto-oikeusprosessi on yleensä aina puhtaasti kirjallista käsittelyä, kun taas käräjäoikeudet ratkaisevat juttuja pääsäännön mukaan suullisissa käsittelyissä, joissa asianosaiset ovat henkilökohtaisesti saapuvilla. Käräjäoikeuksien työhön osallistuu koko maassa useita tuhansia tavallisia kansalaisia oikeuden jäseninä eli lautamiehinä, hallinto-oikeuksissa sitä vastoin ei ole maallikkojäseniä. Ihmiset eivät usein edes tiedä, missä hallinto-oikeuden kanslia tai istuntopaikka sijaitsee. Käräjäoikeuksissa käsiteltävät rikos- ja riita-asiat kiinnostavat tavallista kansaa yleensä paljon enemmän kuin esimerkiksi verotus tai kaavoitus, joita käsitellään hallinto-oikeuksissa. Tämän asian huomaa myös mediassa selostettavista oikeusjutuista, sillä hallinto-oikeusasiat ylittävät vain aniharvoin uutiskynnyksen. Harmaan talouden rajaa vedetään yleisöä kiinnostavalla tavalla nimenomaan käräjäoikeuksien talousrikosjutuissa jne. Tätä luetteloa voisi jatkaa vielä pitempään.
17. Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa 14.3. suhtaudutaan niin ikään torjuvasti tuomioistuinviraston perustamiseen ja tuomioistuinlinjojen yhdistämiseen. Pääkirjoittaja ei tosin tässäkään tapauksessa ruodi neuvottelukunnan esitystä tai sen perusteluja tuomioistuinvirastosta tarkemmin, vaan tyytyy lakonisesti vain toteamaan, että "muilta hallinonalailta on esimerkkejä, joissa uusi hallintovirasto alkaa paisuttaa itseään ja syö samalla voimavaroja järjestelmän muilta osilta, jotka tekevät varsinaista käytännön työtä." Pääkirjoituksessa ei mainita sanakaan niistä näkökohdista, esimerkiksi tuomioistuinten riippumattomuudesta, joilla neuvottelukunnan selvä enemmistö on esittänyt tuomioistuinviraston perustamista. Maan ns. valtalehti näyttää siis yhtyvän maakuntalehtien sankkaan (ja synkkään) joukkoon, joka vastustaa tuomioistuinvirastoa "kustannusyöppönä hallintohimmelinä."
18. Helsingin Sanomat vastustaa myös tuomioistuinlinjojen ja korkeimpien oikeuksien yhdistämistä, mikä tarkoittaisi lehden mukaan käytännössä hovioikeuksien ja hallinto-oikeuksien sekä KKO:n ja KHO:n laittamista yhteen. Lehti toteaa KHO:n Pekka Vihervuoren vastustavan jo pelkän selvityksen tekemistä, kun taas KKO:n Pauliine Koskelo maalaa pääkirjoituksen mukaan kuvaa uudesta järjestelmästä talona, jossa olisi yksi porraskäytävä mutta useita kerroksia ja erilaisia huoneistoja monenlaisine huonekaluineen.
19. HS näyttää siis hyväksyvän myös tältä osin KHO:n presidentin näkemykset sellaisinaan. Lehden mukaan neuvottelukunnan esittämät muutokset ovat niin suuria, että ne vaatisivat perustuslain muutoksen. Siksi ennen mahdollisen selvityksen aloittamista hankkeen tavoitteet olisi syytä perustella julkisesti. Tähän saakka suomalaisilla on HS:n mukaan ollut käsitys, että Suomessa, Ruotsissa ja Saksassa käytössä oleva kaksilinjainen järjestelmä on toiminut hyvin suhteessa yksilinjaisiin maihin. Valtion budjetin kokonaisuudessa puhutaan lehden mukaan niin pienistä muruista, että perusteluiksi tarvitaan koko yhteiskunnan ja yksittäisen kansalaisen kannalta painavampia syitä kuin epävarmasti toteutuvat säästöt.
20. Vaikuttaa oudolta, että säästökohteita haettaessa halutaan Hesarin tavoin tyrmätä jo ennalta selvitys tuomioistuinlinjojen yhdistämisestä, vaikka juuri tämän uudistuksen avulla voitaisiin saavuttaa todella merkittäviä hallinnollisia säästöjä ja parantaa samalla myös lainkäytön laatua ja oikeusturvaa. Vahvat ennakkoluulot tuntuvat painavan tässäkin kohdin järkisyitä enemmän. Perustuslaki ei ole ikuinen ja koskematon, vaan sitä voidaan toki joiltakin kohdin muuttaa, jos tarve vaatii, ja tuomioistuinlinjojen yhdistäminen vaatii toki aikaa. Helsingin Sanomat samoin kuin kaikki muutkin lehdet sivuuttavat sen tosiasian, että tuomioistuinlinjojen yhdistäminen merkitsee vain hallinnon yhdistämistä. Uudistuksella ei sen sijaan puututtaisi tuomareiden lukumäärään eikä muutettaisi tuomareiden nykyisiä toimivaltuuksia.
21. Miksi media on asettunut mainituissa kahdessa merkittävässä asiassa korkeimman hallinto-oikeuden ja sen presidentin edustamalle nykykäytännön säilyttävälle ja oikeuslaitoksen uudistamista jarruttavalle kannalle? Vaikuttaa siltä, että korkein hallinto-oikeus on hoitanut tiedotuksen ja suhteet mediaan korkeinta oikeutta ja yleensä yleisiä tuomioistuimia paremmin. Yksi esimerkki: Pekka Vihervuori kutsui Yle Uutiset luokseen jo muutama päivä ennen neuvottelukunnan ohjelman virallista julkistamis- ja luovutustilaisuutta ja ampui - ainakin yritti ampua - jo tuolloin alas mietinnön kaksi merkittävintä ehdotusta. Presidentti Vihervuoren vieressä Yle Uutisten haastattelussa seisoi KHO:n pyylevähkö viestintäpäällikkö kuin konsanaan Sancho Panza suuren isäntänsä rinnalla! KHO:n viestintäpäällikkö on entinen Hesarin toimittaja, joka kirjoittelee edelleen lehtijuttuja ja jolla on ilmeisesti yhä hyvät suhteet median edustajiin. KKO:n viestintäpäällikköä sitä vastoin ei ole julkisuudessa näkynyt eikä paljon kuulunutkaan.
22. Helsingin Sanomat kertoo pääkirjoituksen otsikossaan , että "tuomioistuimilta puuttuu edelleen iso kuva". Lehden mukaan on suuri vaara, että poliitikkojen käymässä keskustelussa kamppailu jäljelle jäävistä käräjä- ja hovioikeuspaikkakunnista peittää alleen periaatteellisen keskustelun koko oikeusjärjestelmän uudistamisesta.
23. Vaara oikeuspolitiikan ja tuomioistuinlaitoksen kehittämisen jäämisestä alue- ja puoluepoliittisten näkökohtien jalkoihin on ilmeinen, jos ylimmät päällikkötuomarit ja oikeusministeriön asettaman korkean neuvottelukunnan jäsenet ovat keskeisistä uudistamistavoitteista täysin eri mieltä keskenään. Oireellista tässä suhteessa on tapa, jolla keskustalaiset ja perussuomalaiset kansanedustajat vastustivat pari viikkoa sitten eduskunnan lakivaliokunnassa Kouvolan hovioikeuden lakkauttamista ja sen yhdistämistä Itä-Suomen hovioikeuteen. Korkean neuvottelukunnan kaavailemat uudistukset uhkaavat jäädä vain sellaisten säästökohteiden etsimiseen, joiden avulla on aina ennenkin säästetty tuomioistuinten menoja, mutta joilla on samalla kavennettu kansalaisten valitusoikeutta ja yleensä oikeusturvaa. Oikeusministeriksi tarvittaisiin nyt voimakastahtoinen ja taitava poliitikko tai mieluummin Pauliine Koskelon tyyppinen ammattiministeri, jonka sana painaisi ja joka ei höynähtelisi julkisuutta tavoitellakseen sinne tänne muodikkaiden ilmiöiden (esim. tuomioistuinsovittelu ja "rauhantuomarijärjestelmä") perässä poliittisten irtopisteiden keräämisen toivossa.
24. KKO:n presidentti Pauliine Koskelo vastasi eilen HS:n pääkirjoitukseen lehden mielipidesivulla julkaistussa kirjoituksessaan "Tuomioistuinlaitos tarvitsee itsenäisen keskushallinnon". Hän kiteytti minusta hyvin ne tavoitteet ja tosiasiat, jotka puoltavat oikeusministeriöstä ja yleensä hallitusvallasta riippumattoman tuomioistuinviraston perustamista.
25. Koskelon kirjoitukseen sisältyy "sivistynyt potku", jonka kohteena voidaan nähdä KHO, sen edellinen presidentti Pekka Hallberg sekä yleensä hallinto-tuomioistuinten toiminta, jota on luonnehdittu "hallinnon jatkeeksi". Koskelo kirjoittaa: "Oikeusvaltiossa ei ole sijaa symbioottisille suhteille eikä muunlaisille epäasiallisille vaikutusmekanismeille lainkäytön ja poliittisen vallan välillä". Pekka Hallberg tunnettiin hallintolainkäytön ja poliittisen vallan linkkimiehenä ja hallitusvallan uskottuna miehenä. KHO:n äskettäinen plenum-päätös pakkohoitoasiassa (KHO 2012:75) on puolestaan oiva esimerkki siitä, miten yksityisen ihmisen oikeusturva saa väistyä hallinnollisten tarkoitusperien tieltä.
26. Poliisin toimintaa ja hallintoa ei johda sisäministeriö, vaan poliisihallitus. Puolustusvoimien strategis-operatiivista tasoa johtaa, ei puolustusministeriö, vaan puolustusvoimien pääesikunta. Vankiloita ja yleensä vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoa ja sen hallintoa varten on Rikosseuraamusvirasto. Opetusministeriön yhteydessä toimii opetushallitus, liikenneministeriön yhteydessä Liikennevirasto, sosiaali-ja terveysministeriön toiminnasta vastaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) jne.
27. Miksi siis tuomioistuimien pitäisi olla suoraan oikeusministeriön hallinnon alaisuudessa? Poliisihallitus, pääesikunta, opetushallitus jne. eivät ole asianomaisista ministeriöistä riippumattomia ja itsenäisiä laitoksia tai elimiä. Perustuslaki ei tätä edellytä. Sitä vastoin tuomioistuimet ovat perustuslain mukaan hallitus- ja lainsäädäntövallasta riippumattomia itsenäisiä elimiä. Siksi myös tuomioistuiminen hallinto pitäisi erottaa hallitusvallasta ja uskoa oikeusministeriöstä riippumattomalle elimelle. Nykyinen järjestely ei ole vain paha kauneusvirhe, vaan tilanne, joka on estänyt tuomioistuinten tehokkaan kehittämisen.
28. Tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitea (Arposen komitea) ehdotti vuonna 2003 mietinnössään tuomioistuimille oikeusministeriöstä erillisen keskuhallintoyksikön perustamista. Komitea vältti käyttämästä uudesta yksiköstä nimeä "tuomioistuinvirasto", koska arveltiin, että sana "virasto" on omiaan johtamaan ajatukset uuden byrokratian muodostamiseen. Ehdotetusta yksiköstä käytetään komitean mietinnössä nimikettä tuomarijohtokunta, mutta myös nimikkeet tuomarilautakunta tai -johtokunta olisivat kelvanneet. Komitean vähemmistö, joka oli enemmän tai vähemmän sidoksissa oikeusministeriöön, sen sijaan katsoi, ettei tuomioistuinlaitoksen kehittäminen edellytä erillisen keskushallintoviraston perustamista. - Nyt jo voidaan todeta, että miten väärässä vähemmistö olikaan.
29. Oikeuslaitospäivässä 15.3. - sellainenkin päivä on olemassa - oikeusministeri Henriksson ja hänen kansliapäällikkönsä Tiina Astola ovat selvitelleet neuvottelukunnan ohjelmaa, jonka säästötavoitteista ei totisesti ole helppoa päästä perille. Astolan mukaan mainitut 6 milj. euron säästötavoitteet eivät ole oikeusministeriön kannalta vaikein asia, vaan taloudellinen tilanne oikeuslaitoksessa on aidosti vaativampi.
30. Hallitusohjelmassa jo sovittujen vähennysten lisäksi on olemassa isoja kustannuspaineita, joille ei ole vielä olemassa erillisrahoitusta. Yhtenä esimerkkinä näistä Astola mainitsi suunnitteilla olevat tietojärjestelmähankkeet (AIPA-hanke). Sen avulla on tarkoitus saada sähköiseen muotoon kaikki tieto sisäministeriön alaisesta poliisista aina korkeimpiin oikeusasteisiin saakka. Valtiovarainministeriö on sitoutunut antamaan oikeusministeriölle tähän hankkeeseen rahoitusta useille vuosille, mutta hankkeesta jää silti oikeusministeriön hallinnonalan momentilta rahoitettavaksi vielä noin 10 milj. euron osuus. Tämän lisäksi oikeusministeriöllä on korjattavia ja uudisrakennettavia toimitiloja, joista aiheutuu vuokramenojen korotuksia n. 3,5 milj. euroa lähivuosina.
31. Oikeuslaitokseen kohdistuvat vähennykset, AIPA ja toimitilamenot yhteenlaskettuna merkitsevät kansliapäällikkö Astolan mukaan ainakin noin 25 milj. euron säästötavoitetta vuonna 2015 oikeuslaitoksessa (eli tuomioistuimissa, syyttäjälaitoksessa, oikeusavussa, ulosotossa). Mutta tämäkään ei vielä riitä, vaan oikeusministeriö tarvitsee lisäksi rahoitusta erilaiseen oikeudenhoidon kehittämiseen jatkossa. Budjetissa on oltava liikkumavaraa ja rahoitusta oikeuslaitoksen uusiutumiseen (mm. tuomioistuinharjoitteluun, täydennyskoulutukseen, erillaisiin kehittämishankkeisiin jne.) ja näihin tavoitteisiin voidaan päästä vain oikeudenhoidon omin voimin ja toimin.
32. Tässä sitä sitten ollaan, eli tuomioistuimet ovat vaativan "sopeuttamisohjelman" eli isojen menoleikkausten edessä, kun yksimielisyyteen oikeuslaitoksen kehittämisessä ei ole päästy. Tuomioistuinlinja on kaksijakoinen ja sen molemmat haarat vetävät eri suuntiin ja "kotiinpäin" niin paljon kuin suinkin kehtaavat ja kykenevät. Tuomioistuinten julkisuuskuva ei ole hyvä ja yksittäisten tuomioistuinten tiedottamistoiminta on perin vaatimatonta. Hienoja viestintä- jaa tiedotusstretegioita on toki jokaisessa portaassa laadittu, mutta niin kuin usein tapahtuu, suunnitelmat ovat jääneet paperille ja käytännössä toteuttamatta. Tuomioistuimilta puuttuu yhteinen spokesman, joka edustaisi tuomioistuimia suhteessa valtiovaltaan ja tiedotusvälineisiin. Tuomioistuimilta puuttuu riippumattomalta oikeuslaitokselta edellytettävä, muusta hallitusvallasta itsenäinen keskushallintoyksikkö, joka huolehtisi siitä, että tuomioistuinten rahoitus on kunnossa ja valvoisi, ettei tuomioistuimia potkittaisi päähän niin raskaasti kuin nykyisin tapahtuu, eivätkä oikeusasteet joutuisi sellaiseen "kuseen", missä ne nyt ovat: todella raskaiden säästöjen edessä. Tuomareiden lukumäärää joudutaan lähivuosina tapahtuvan joukkoeläköitymisen yhteydessä todennäköisesti radikaalisti vähentämään, jotta asetetut säästötavoitteet voitaisiin saavuttaa.
keskiviikko 6. maaliskuuta 2013
704. Tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitea 2001-2003
1. Valtioneuvosto asetti kesäkuussa 2001 komitean selvittämään tuomioistuinlaitoksen pitkän tähtäimen kehittämislinjoja. Komitea luovutti lähes 800-sivuisen mietintönsä 16.12. 2003 oikeusministeri Johannes Koskiselle (KM 2003:3).
2. Kun tänä vuonna tulee kuluneeksi 10 vuotta mietinnön valmistumisesta, on syytä hieman tarkastella, miten ja mitkä komitean monista ehdotuksista ovat toteutuneet tai toteutumassa. Eräät komitean jäsenet kokoontuivat viime viikolla näissä merkeissä muistelemaan kymmenen vuoden takaisia asioita, itse en valitettavasti päässyt tilaisuuteen mukaan.
3. Komitean tehtävänä oli siis selvittää tuomioistuinlaitoksen pitkän tähtäimen kehittämislinjoja. Komitea on käsitellyt mietinnössään tuomioistuimia muuttuvassa yhteiskunnassa sekä tuomioistuinten toiminnan yleisiä ja oikeudellisia lähtökohtia. Näiden pohjalta komitea on hahmotellut tuomioistuinlaitoksen kehittämisen haasteita, joihin mietinnössä haetaan vastauksia. Komitea on lähestynyt tuomioistuinlaitoksen kehittämistä sekä yhteiskunnan ja oikeuspalveluja käyttävien näkökulmasta että tuomioistuimen sisäisestä näkökulmasta. Ensin mainitussa ovat työskentelyn lähtökohtina olleet oikeusturva, oikeuden saatavuus sekä asiakasnäkökulma. Tuomioistuinpalvelujen tuottamisessa korostetaan toimijoiden osaamista ja ammattitaitoa. Osaamisen kehittäminen kohdistuu sekä tuomioistuinten omaan henkilöstöön että muihin toimijoihin, kuten avustajiin. Toisaalta komitea on nähnyt kiinteän yhteyden tuomioistuinpalvelujen laadun ja tuomioistuinlaitoksen organisatoristen ratkaisujen ja toimintatapojen välillä.
4. Mietintö on koko tuomioistuinlaitoksen pitkän aikavälin (10-15 vuotta) laaja-alainen selvitys, jossa on tarkasteltu kaikkia tuomioistuinlaitoksen osa-alueita. (Tässä yhteydessä voisin jo todeta, että visioinnin tähtäin olisi ollut syytä asettaa himpun verran pidemmälle, esimerkiksi 20-25 vuoden päähän.) Komitea on käsitellyt tuomioistuinten roolia nyky-yhteiskunnan oikeudellisessa ratkaisuntekojärjestelmässä ja sen pohjalta luonut yleisen tason perusteita siitä, mitkä asiaryhmät kuuluvat tuomioistuinten käsiteltäväksi. Mietinnön aihekokonaisuudet ovat
- tuomioistuimissa käsiteltävät asiat,
- oikeudenkäyntimenettelyt,
- avustaminen oikeudenkäynnissä,
- konfliktinratkaisun vaihtoehdot,
- osaaminen ja ammattitaito,
- tuomioistuinorganisaatio,
- tuomioistuinten johtaminen sekä
- tuomioistuinten keskushallinto.
5. Komitean puheenjohtajaksi kutsuttiin oikeusneuvos, sittemmin hovioikeuden presidentti Markku Arponen (Itä-Suomen HO) ja varapuheenjohtajaksi hallintoneuvos Heikki Kanninen KHO:sta. Komitean jäseniä olivat tutkija Kaijus Ervasti (Optula), asianajaja Markku Fredman, tutkija Vaula Haavisto (Helsingin yliopisto), professori Jukka Kemppinen (TKK), hovioikeudenlaamanni Leena Korkalainen (Vaasan HO), dosentti Pia Letto-Vanamo (Helsingin yliopisto), hallinto-oikeustuomari Marjatta Mäenpää (Helsingin hallinto-oikeus), käräjätuomari Jukka Peltonen (Tampereen käräjäoikeus), professori, ent. kihlakunnansyyttäjä Matti Tolvanen (Joensuun yliopisto), oikeusaputoimen johtaja Marja-Leena Tervahauta (Rovaniemen hovioikeuspiiri) sekä lautamies Hannu Virkkala Kajaanista. Komitean pysyvinä (ja äänivaltaisina) asiantuntijoina olivat erityisasiantuntija Sakari Laukkanen (OM), lainsäädäntöneuvos Asko Välimaa (OM) ja professori Jyrki Virolainen (Lapin yliopisto). Komitean päätoimisina sihteereinä toimivat käräjätuomari Antti Savela (Oulun käräjäoikeus) ja vanhempi hallintosihteeri Anne Niemi (KHO).
6. Komiteassa oli siis tuomareita sekä yleisistä tuomioistuimista että halintotuomioistuimista, asianajajakunnan ja syyttäjälaitoksen edustaja sekä tutkijoita eri yliopistoista ja tutkimuslaitoksista. Lautamies Hannu Virkkala edusti maallikkonäkemystä, mutta erityistuomioistuimista ei komiteassa ollut edustajaa. Raskaimman taakan komitean työssä joutuivat puheenjohtajien ohella kantamaan ahkerat ja taitavat päätoimiset sihteerit.
7. Komitean työssä ilmeni heti alusta lähtien, että yleisten tuomioistunten edustajat keskittyivät siivili- ja rikosprosessia koskevaan lainkäyttöön ja hallintotuomarit puolestaan hallintolainkäyttöön. Tämä heijastui selkeästi myös komitean päätoimisten sihteerien työssä ja mietinnön kirjoittamistehtävän jakamisessa. Komiteassa näytti vallitsevan tiukka reviiriajattelu: älkää te yrittäkö puuttua meidän asioihimme, niin mekään emme sekaannu teidän asioihinne. Tämä on valitettavaa, sillä todella pitkällä aikavälillä ei liene kenenkään etu - ei ainakaan oikeudessa asioivien ihmisten - että pienessä maassa toimii kaksi erillistä tuomioistuinorganisaatiota, joissa noudatetaan monilta osin aivan erilaista asioiden käsittelytapaa. Itse otin mietintöön jättämässäni lausumassa - tätä ei saanut nimittää eriäväksi lausunnoksi (!) - toki kantaa myös joihinkin hallintolainkäytön pahimpiin epäkohtiin, joista hallintolainkäytön edustajat halusivat vaieta.
8. Komitean toimeksiantoon sisältyy yksi sinänsä selvä ja vaarattoman tuntuinen virke: "Komitean työn lähtökohtana ovat uuden perustuslain perusperiaatteet tuomiovallan käytöstä ja perusoikeusnäkökulma". Komitealle kerrottiin heti alussa, että tämä tarkoittaa sitä, että komitean ei sallita pohtia kaksijakoisen tuomioistuinorganisaation yhtenäistämistä eli käytännössä hallintotuomioistuimien integroitumista yleisiin tuomioistuimiin. Perustuslaissa nimittäin lukee, että valtakunnassa on sekä yleisiä tuomioistumia että hallintotuomioistuimia, joilla on lainkäytössä oma toimivaltansa. Kerrottiin, että KHO:n presidentti Pekka Hallberg olisi suostunut "päästämään" omat edustajansa komiteaan vain juuri sillä ehdolla, että kysymystä organisaatioiden yhtenäistämisestä ei oteta komitea työssä lainkaan esille.
9. Tämä rajaus, jota komitea sitten uskollisesti noudatti - mietinnössä ei ole sanakaan ko. "tabusta" - oli ja on edelleen minusta "syvältä", sillä mainittu asia kuuluisi ilman muuta tuomioistuinlaitoksen kehittämisen tärkeimpiin kohtalonkysymyksiin. Jos komitean tarkoituksena oli todella visioida tuomioistuimien pitkän tähtäimen kehittämislinjoja, ei mainittua kysymystä olisi voitu sivuuttaa. Omassa lausumassani rohkenin tuoda tämän näkökohdan esille. Komitean ei olisi toki tarvinnut ehdottaa tältä osin perustuslain muuttamista - komitea ei itse asiassa tehnyt mietinnössään konkreettisia pykäläehdotuksia muutenkaan - mutta asia olisi tullut toki ottaa mietinnössä periaatteellisella tasolla esille ja korostaa sen merkitystä tuomioistuinlaitoksen kehittämisessä. - No, nyt kun komitean mietinnön jättämisestä on kulunut kymmenen vuotta, korkeimman oikeuden presidentti on vihdoin ja viimein rohjennut ottaa asian eli siis tuomioistuinorganisaation yhtenäistämisen julkisesti puheeksi. Yhtenäistämällä organisiaatiot saataisiin aikaan merkittäviä hallinnollisia säästöjä.
10. Komitean asialistalla oli toki myös monia molemmille lainkäyttösektoreille yhteisiä asioita ja kysymyksiä. Ministeriö oli asettanut komitean työtä valvomaan kaksi omaa erityisasiantuntijaansa. Ilmeni, että hallintolainkäyttöä komiteassa edustaneet jäsenet ja ministeriön edustajat olivat monessa asiassa ja erityisen selvästi tuomioistuimien keskushallintokysymyksessä samalla puolella, eli halusivat torjua keskushallinnon irroittamisen oikeusministeriön alaisuudesta. Tämä ei ollut sinänsä toki mikään yllätys, sillä tiedossa oli, että KHO:n presidentti Pekka Hallberg vastusti tuohon aikaan jyrkästi tuomioistinten keskushallinnon uudistamista ja sen erottamista oikeusministeriön holhouksesta.Hallberghan tunnettiin hyvin valtioneuvoston ja ministeriön käynnistämien erilaisten uudistusten vetäjänä.
11. Mitä komitea sitten sai aikaaan? Kun on kyse 800-sivuisesta asiakirjasta, löytyy mietinnöstä monenlaista asiaa ja ehdostusta. Oikeusministeriön sivustolla komitean ehdotukset on tiivistetty näin:
Komitea toteaa, että tuomioistuinten perustehtävä on oikeusriitojen ja konfliktien ratkaiseminen. Käräjäoikeuksien ja hallinto-oikeuksien asemaa pitää vahvistaa. Tuomarien ja oikeudenkäyntiavustajien monipuolinen osaaminen ja ammattitaito tulee taata. Tuomarinuraa pitää ryhtyä toden teolla avaamaan myös tuomioistuinlaitoksen ulkopuolisille hakijoille ja oikeudenkäyntiavustajien toiminta säätää luvanvaraiseksi. Oikeudenkäyntien nopeuttamiseksi ja oikeudenkäyntikulujen hillitsemiseksi ehdotetaan uudistuksia. Oikeudenkäyntien avoimuutta tulisi lisätä. Lautamiesjärjestelmä säilyisi, mutta lautamiesten osallistumisen laajuuteen, äänioikeuteen ja valintatapaan ehdotetaan muutoksia. Tuomioistuinten keskushallinnon komitean jäsenten niukka enemmistö siirtäisi oikeusministeriöstä uuteen tuomioistuinten keskushallintoyksikköön. Tuomioistuinten johtamiselta komitea odottaa nykyistä ammattimaisempaa otetta.
12. Komitean mietintö (KM 2003:3) löytyy tästä. Lyhyt yhteenveto komitean ajatuksista ja ehdotuksista löytää tästä tiivistelmästä.
13. Komitean ehdotuksista on toteutunut ainakin oikeudenkäyntiavustajan tehtävän saattaminen luvanvaraiseksi. Tämän vuoden alussa tuli nimittäin voimaan laki luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista. Lain myötä oikeudenkäyntiasiamiehenä saa toimia vain asianajaja, julkinen oikeusavustaja tai luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja. Luvan myöntämisestä päättää uusi riippumaton lautakunta, nimeltään oikeudenkäyntiavustajalautakunta; uusia nimikehirviöitä siis tälläkin saralla! Laissa säädetään niistä velvollisuuksista, joita luvan saanut lakimies on toiminnassaan velvollinen noudattamaan. Säännökset ovat samankaltaisia asianajajien vastaaviin säännöksiin verrattuna. Luvan saaneita lakimiehiä valvovat sekä oikeudenkäyntiavustajalautakunta että perustettava valvontalautakunta. Varsinaisen valvonnan suorittaa valvontalautakunta. Luvan peruuttamisesta tai laissa mainitusta seuraamusmaksusta päättää okeudenkäyntiavustajalautakunta valvontalautakunnan esityksestä.
14. Tästä nyt hyvin näkee, miten todella pitkään tarpeellisten uudistusten aikaansaaminen oikeuslaitoksen saralla voi kestää, 10 vuotta siihen tässä tapauksessa vierähti aikaa! On toki hyvä asia, että kaikki oikeudenkäyntiavustajat ja -asiamiehet ovat nyt asianmukaisen valvonnan piirissä ja että avustajien kelpoisuusehtoja on jonkin verran tiukennettu. Mutta todella kankea ja raskas byrokratia sitä varten on luotu! Pienessä maassa pitäisi toki tässsäkin tapauksessa selvitä yhdellä organisaatiolla eli asianajajaliitolla. Komitea pohti neljää eri vaihtoehtoa, jonka pohjalta asia voitaisiin järjestää. Itse kannatin - ainoana muuten - lupajärjestelmän rakentamista lähes kaikkien muiden eurooppalaisten maiden mallin mukaan asianajajamonopolin varaan. Tämä olisi kuitenkin edellyttänyt Suomen Asiananajaliiton voimakasta kehittämisestä, mutta tähän liitolla ei ilmeisesti ollut tahtoa tai kykyä.
15. Komitean ehdotus, jonka mukaan kiinteistöä koskevat asiat (lainhuudatukset ja kiinnitykset), joita oli todella paljon, siirretttäisiin käräjäoikeuksista maanmittauslaitokselle, toteutui muutama vuosi sitten. Tämä oli täysin välttämätön uudistus, sillä tavoitteena tulee toki olla, että tuomioistuimien ja siis myös käräjäoikeuksien on keskityttävä perustehtäväänsä eli oikeusriitojen ratkaisemiseen. Kiinteistöasioissa on kysymys ainoastaan oikeuksien kirjaamisesta.
16. Komitea, eli tarkemmin sanottuna sen enemmistö (vähemmistöön kuuluivat Kaijus Ervasti ja OM:n komiteaan asettamat "vahdit" Välimaa ja Laukkanen) ehdotti myös, niin kuin oli ehdotettu monta kertaa jo 1990-luvulta lähtien, että kiinteistöasioiden tavoin myös riidattomat velkomusasiat, joissa on kyse, ei oikeusriidasta, vaan ainoastaan selvien ja riidattomien saamisasioiden perinnästä, siirrettäisiin pois käräjäoikeuksista, tässä tapauksessa suoraan ulosottoviranomaisille. Mutta niin vain tätä uudistusta, joka olisi täysin välttämätön, ei ole vieläkään saatu edes suunnitteluasteelle! Peräti käsittämätöntä! Tätä uudistusta ovat, ihme kyllä, vastustaneet myös useat käräjäoikeudet ja myös korkein oikeus lausunnossaan joskus vuoden 2005 paikkeilla (presidentti Koskelo ja oikeusneuvokset Rajalahti ja Poutiainen)
17. Viimeksi eilen saimme Ylen Uutisista kuulla, miten pikavippiasiat, joita riidattomista velkomusasioista on n. 80 prosenttia, suorastaan ruuhkauttavat käräjäoikeuksia! Esimerkiksiksi Oulun käräjäoikeudessa näiden asioiden määrä on kaksinkertaistunut viidessä vuodessa ja nyt niitä kuulemma siirretään Oulusta Kuusamossa sijaitsevan sivukanslian käsiteltäväksi! Mutta mitään ei vaan tehdä eikä ole edes tarkoitus tehdä näiden perintäasioiden yksinkertamiseksi!
18. Jotakin pienempi asioita on ehkä myös saatu toteututetuksi, mutta ne eivät juuri nyt juolahda blogistin mieleen. Komitea painotti aivan oikein muun muassa kahta tärkeää asiaa: a) asiakkaiden näkökulman huomioon ottamista ja ns. koetun oikeudenmukaisuuden merkitystä, sekä b) oikeudenkäynnin avoimuuden lisäämistä. Se, onko näissä hienoissa tavoitteissa käytännössä riittävästi onnistuttu, on kuitenkin kokonaan toinen kysymys.
19. Paljon helpomaaa on kuitenkin listata niitä asioita ja kysymyksiä, joissa ei ole menty eteenpäin tai saatu komitean ehdotuksia edes suunnitteluasteelle. Yksi tärkeä toteutumatta jäänyt kysymys on tuomareiden koulutusjärjestelmän kehittäminen. Siitä on julkaistu tähän mennessä useita erilaisten toimikuntien ja työryhmien papereita, mutta mitään ei ole käytännössä tapahtunut ja saatu aikaan. Tähän kiinnitti huomiota äskettäin huomiota myös Vaasan HO:n ex-presidentti Erkki Rintala, joka muuten piti "Arposen komitean" mietintöä ylipäätään hyvänä ellei suorastaan korkeatasoisena työnä. Rintala harmitteli (aiheellisesti) sitä, ettei OM ole halunnut ottaa komitean ehdotuksia huomioon, vaan on vedonnut mm. siihen, että komitea oli monissa kohdin erimielinen. Niinpä, vähemmistöön eli ns. jarrumiehiksi osoittautuivat useimmiten nimenomaan OM:n edellä mainitut "vahdit" eli Laukkanen ja Välimaa (toki virkansa puolesta) sekä trio Ervasti, Mäenpää ja Letto-Vanamo. Komiteassa puhuttiin paljon - asiaa ja sen vierestä - ja tässä suhteessa vm. trio kunnostautui kyllä erinomaisella tavalla.
20. Tuomareiden rekrytointia ja valintamenttelyä ei ole alettu kehittää komitean ehdottamalla tavalla. Tuomioistuinharjoittelun kehittämisessä on tapahtunut pelkkää näpertelyä. Lautamiesjärjestelmän kehittäminen on laiminlyöty kokonaan ja järjestelmä on esitetty lakkautettavaksi mm.Tuija Braxin suulla. Tuomareiden valvontalautakunnasta, jonka perustamista komitea ehdotti laiskojen tuomareiden kuriin saattamiseksi, on luovuttu. Komitea, siis sen enemmistö, ehdotti myös esittelijäjärjestelmästä luopumista kaikissa tuomioistuimissa. Tämä oli etenkin Markku Arposen yksi kuningasajatuksista, mutta sille on viitattu OM:ssä ja esimerkiksi hovioikeuksissa täydellisesti kintaalla! Kehitä tässä sitten hovioikeuksien tai hallinto-oikeuksien toimintaa!
21. Komitea pohti ansiokkaalla tavalla tuomareiden valintamenettelyn kehittämistä ja ehdotti siinä yhteydessä - jälleen äänestäen - ns. kiintiömallin käyttöön ottamista. Olen kirjoittanut tästä asiassa monta kertaa, koska kannatan sitä aina KKO:ta ja KHO:ta myöten; KKO:ssa itse asiassa on tuollainen kiintiösysteemi ollut epävirallisesti jo kauan käytössä. Järjestelmä on käytössä mm. Hollannissa. Komitean enemmistön mukaan jo lyhyellä tähtäimellä olisi tarpeellista kiintiöidä osa avoimista tuomarin viroista vain tuomioistuimen ulkopuolella työskenteleville lakimiehelle, jotta esimerkiksi käräjäoikeuksiin saataisiin kauan ja hartaasti kaivattua osaamista muualtakin kuin tuomioistuinten sisältä.
22. Ehdotin komiteassa, että tuomarinvirkoja koskevat hakuilmoitukset olisi julkaistava myös ao. päivälehdissä, hakuilmoituksista olisi tehtävä houkuttelevia ja että ne olisi tässä tarkoituksessa laadittava samalla tavalla kuin firmojen työpaikkailmoituksetkin. Eräällä matkalla komitean kokoukseen Tampereelta Helsinkiin luonnostelin junassa - olisiko ollut ravintolavaunun pöydässä - hakuilmoituksen mallin, josta muut jäsenet (vähemmistöä tietenkin lukuun ottamatta) innostuivat niin, että luonnoksen pohjalta muotoiltu kahden käräjätuomarin viranhakuilmoitus otettiin oikein mietinnön kansikuvaksi (ks. yllä). - Mutta mitään edistystä ei ole tässäkään suhteessa tapahtunut!
23. Pahimpana puutteena voidaan kuitenkin, ainakin komitean enemmistön mielestä, pitää sitä, että erinomaisen perusteellisesti pohdittu ja kaikin puolin punnittu ja perusteltu ehdotus tuomioistuimien keskushallinnon erityttämisestä eli irrottamisesta oikeusministeriöstä ja sen siirtämisestä erilliselle keskushallintoyksikölle, jonka johdossa olisivat tuomarit, ei ole vieläkään liikahtanut eteenpäin. OM:stä erillinen tuomioistuinten keskushallinto korostaisi tuomioistuimien riippumattomuutta; kaikissa muissa pohjoismaissa mainittu uudistus on toteutettu juuri mainitusta lähtökohdasta käsin jo ajat sitten. Kun keskushallintouudistusta ei ole saatu aikaan, junnaa tuomioistuinlaitoksen kehittäminen paikallaan ja toiminnan epäkohdat sen kun pahenevat. OM:stä erillisen keskushallintoyksikön perustamista kannattivat komiteassa Arponen, Fredman, Kemppinen, Korkalainen, Peltonen, Tolvanen, Virkkala ja Virolainen. Uudistusta vastustivat Ervasti, Haavisto, Kanninen, Letto-Vanamo, Mäenpää, Tervahauta ja Laukkanen; Välimaa oli poissa äänestyksestä.
24. Miksi komitean ehdotukset ovat olleet osin vastatuulessa? Viittasin edellä jo siihen tekosyyhyn, jonka mukaan tämä johtuisi siitä, että komitea oli useissa keskeisissä kysymyksissä erimielinen. Jo mietinnön luovutustilaisuudessa 16.12.2003 näkyi selvästi, ettei mietintö ollut oikeusministeri Johannes Koskiselle mieluinen. Myös Koskista oikeusministerinä seuranneet poliitikot ovat suhtautuneet esimerkiksi tuomioistuinten keskushallinnon uudistamiseen torjuvasti lähinnä ideologisilla perusteilla. Vielä Matti Vanhasen II hallituksen ohjelmassa mainittiin vienosti kysymys keskushalllinnon kehittämisestä. Oikeusministeri Brax hoiteli mainitun kysymyksen hänelle tyypilliseen näppärään tapaansa pois päiväjärjestyksestä asettamalla selvitysmieheksi yliopiston erään amanuenssin, jonka selvitys, kuten tarkoitus ilmeisesti olikin, hautautui saman tien ministeriön arkistoon.
25. Jyrki Kataisen hallituksen ohjelmassa mainitusta kysymyksestä ei taida olla edes lausumaa. Tämä selityy sillä, että kun hallitusohjelmaa rustattiin vuoden 2011 vaalien jälkeen, oikeuslaitosta koskevan ohjelmapaperin laatimista johti, kukas muu kuin juuri kansanedustaja Johannes Koskinen! Oikeuslaitoksen osalta hallitusohjelma valmistui kivuttomasti päivässä tai parissa, vaikka muilta osin hallitusohjelmaa väsättiin kasaan viikko- tai kuukausitolkulla. Lobbareita, jotka olisivat kiinnittäneet poliitikkojen huomiota tuomioistuinlaitoksen kehittämistarpeisiin, ei ilmeisesti ollut kuultavina. Ei ollut, koska tuomarit eivät voi toimia lobbareina, eikä maassa ole hallituksesta ja oikeusministeriöstä erillistä itsenäistä tuomioistuinlaitoksen keskushallintoyksikköä, jossa olisi tarvittava asiantuntemusta ja motivaatiota uudistusten käynnistämiseksi.
26. Parhaillaan istuu oikeusministeriön asettama "korkean tason neuvottelukunta", jonka tehtävänä on valmistella pitkän aikavälin oikeusturvaohjelmaa sekä lyhyemmän tähtäimen sopeuttamisohjelmaa. Neuvottelukunnan yhtenä tavoitteena on pyrkiä varmistamaan, "etteivät säästötavoitteet vaaranna oikeusturvatavoitteita". Neuvottelukunnan ehdotuksen oli määrä valmistua jo 15.2.2013, mutta mitään ei ole vielä kuulunut. Kuten edellä jo mainitsin, neuvottelukuntaan kuuluva KKO:n presidentti Pauliine Koskelo tuli jokin aika sitten julkisuuteen ja ehdotti tuomioistuimien määrän rajua karsimista ja kaksijakoisen tuomioistuinorganisaation yhtenäistämistä. KHO:n presidentti Pekka Vihervuori, hänkin istuu neuvottelukunnassa, vastusti Koskelon ehdotusta "jyrkästi". - Ei siis kovin hyvältä näytä, kun oikeuslaitoksen menoja pitäisi säästää tietojen mukaan 25 miljoonalla eurolla, mutta komitean päähenkilöt ovat keinoista noin erimielisiä keskenään. Luultavasti oikeusturvaa pyritään varmistamaan (lue: heikentämään) esimerkiksi siten, että ihmisten valitusoikeutta mm. hovioikeuteen rajoitettaisiin vielä nykyisestä tuntuvasti. Siitähän se oikeusturva tietenkin "kohenisi", kun ei enää saisi edes valittaa! - Palatkaamme asiaan sitten, kun neuvottelukunnan ehdotus julkistetaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)