sunnuntai 28. kesäkuuta 2009

120. Matti Kuusimäelle professorin arvonimi

                              Syyttäjäprofessori Matti Kuusimäki

1. Kuten blogissa 118/25.6. kerroin, Tasavallan presidentti myönsi 12.6.2009 valtakunnansyyttäjä, OTL Matti Kuusimäelle professorin arvonimen. Samalla kertaa professorin arvonimi myönnettiin kymmenelle muulle henkilölle, joista kolme on taiteilijoita (Ulla Rantanen, Kari Rydman ja Matti Salminen). Matti Kuusimäki on Suomen  itsenäisyyden aikana järjestyksessä 1 111:s professorin arvonimen (h.c.) saanut henkilö. Kuusimäki on harvoja lakimiehiä, joille on myönnetty sanottu arvonimi. 

2. Kuusimäki tuli ylioppilaaksi samana vuonna kuin minäkin eli 1962. OTK-tutkinnon Kuusimäki suoritti vuonna 1967, minä paria vuotta aikaisemmin. En muista törmänneeni häneen opiskeluaikana. Valmistumisen jälkeen Matti oli ensin pari vuotta poliisiopiston opettajana ja hakeutui sitten 1970 kotikaupunkiinsa Vaasaan hovioikeuden esittelijäksi. Minä puolestani menin samana vuonna Helsingin hovioikeuteen esittelijäksi. OTL -tutkinnonkin suoritimme kumpikin samana vuonna eli 1971. Matti ei jatkanut opintojaan enää väitöskirjaan asti, mutta minä rämmin vielä tämänkin vaiheen lävitse vuonna 1977. Tiemme yhtyivät vuonna 1976, jolloin minut nimitettiin - luultavasti Kuusimäen ja muidenkin hovioikeuden viskaalien harmiksi - Vaasan hovioikeudenneuvoksen virkaan.

3. Hovioikeudessa en ehtinyt olla Kuusimäen kanssa samalla jaostolla, sillä hakeuduin jo kahden vuoden pestin jälkeen kihlakunnantuomarin virkaan. Matti osallistui minun ja Rovaniemen hovioikeuden sihteeriksi nimitetyn viskaali Keijo Siljanderin yhteisiin läksiäisiin marraskuun viimeisellä viikolla 1978. Karonkka aloitettiin hovioikeuden henkilökunnan kahviosta. Hovioikeudentalosta poistuessamme päätin hieman juhlistaa tapausta ja aloin iltahämärissä laulaa hovioikeuden pääsisäänkäynnin portaikolla Jääkärimarssia: "Syvä iskumme on, viha voittamaton " jne. Hetken kuunneltuaan Matti tokaisi, että eihän tuosta tunnu tulevan mitään. Samassa hän kajautti itse tuon marssilaulun sellaisella volyymilla, että hovioikeutta vastapäätä Rantakadun varrella asuvat ihmiset saattoivat kenties hieman hätkähtää. Matti on laulumiehiä, jonka harrastuksiin kuuluu musiikki. - Nuo läksiäisjuhlat jatkuivat muuten ravintola Ernstissä, kerrotaan.

4. Matti Kuusimäki toimi Vaasan hovioikeudessa esittelijänä ja jäsenenä vuosina 1970-1995, siis 25 vuotta putkeen. Helsingin hovioikeuden jäsenenä Kuusimäki oli vuonna 1996 ja oikeusministeriön kehitysjohtajana 1997, kunnes hänet nimitettiin samana vuonna valtakunnansyyttäjän viran ensimmäiseksi haltijaksi tuolloin toimintansa aloittaneeseen syyttäjälaitokseen. Suomi sai siis vasta vuonna 1997 itsenäisen ja riippumattoman syyttäjälaitoksen. Aikaisemmin ylimmän syyttäjän tehtäviä oli muiden tehtävien ohella ja ikään kuin vasemmalla kädellä hoitanut valtioneuvoston oikeuskansleri.

5. Olin eduskunnan lakivaliokunnassa asiantuntijana kuultavana, kun valiokunnassa käsiteltiin valtakunnansyyttäjänvirastoa ja syyttäjälaitosta koskevaa hallituksen lakiesitystä. Kuultavina oli muitakin asiantuntijoita ja minä istuin lakivaliokunnan sohvalla Matti Kuusimäen ja oikeuskanslerinviraston esittelijäneuvos Martti Jaatisen välissä. Totesin lausunnossani, että lakiesityksessä perustettavaksi esitetty ylimmän syyttäjäviranomaisen virkanimike eli valtakunnansyyttäjä oli, paitsi sanana liian pitkä ja kömpelö, myös Suomen lainsäädäntöön vähemmän sopiva, koska Suomen perustuslaki ei itse asiassa taida edes tuntea käsitettä valtakunta; ks. kuitenkin uuden perustuslain  4 §. Sana "valtakunta" on käännös ruotsin kielen sanasta "rike," ja Ruotsissa ylimpänä syyttäjänä on riksåklagare-niminen virkamies. Esitin, että nimike valtakunnansyyttäjän muutettaisiin laissa johtavaksi valtionsyyttäjäksi, joka olisi Suomeen paremmin sopiva, mutta kuitenkin riittävän "juhlava" nimike. Pidin apulaisvaltakunnansyyttäjän viran perustamista tarpeettomana ja katsoin, että johtavan valtionsyyttäjän varamiehenä ja voisi toimia virkaiältään vanhin valtionsyyttäjä. Sanana "apulaisvaltakunnansyyttäjää" on vielä hirveämpi kuin valtakunnansyyttäjä.

6. Kukaan muista asiantuntijoista ei lämmennyt ehdotukselleni - eivät olleet varmaan tulleet edes ajatelleeksi koko asiaa  - eikä lakivaliokuntakaan sitä hyväksynyt, joten lakitekstiin tulivat nuo pitkät ja kömpelöt virkanimikkeet valtakunnansyyttäjä ja apulaisvaltakunnansyyttäjä. Ilmeisesti ajateltiin, että onhan Suomessa myös valtakunnansovittelijan virka ja vieläpä valtakunnanoikeus -niminen erityistuomioistuinkin. Myöhemmin oli jännää todeta, että lakivaliokunnan sohvalla vieressäni istuneista kahdesta asiantuntijasta tehtiin kyseisten virkojen ensimmäiset haltijat: Matti Kuusimäki nimitettiin valtakunnansyyttäjäksi ja Martti Jaatinen apulaisvaltakunnansyyttäjäksi. Joten vierestä vietiin, voisi tässäkin tapauksessa entisen tytön tavoin sanoa! Minä en tietenkään itse ilmoittautunut noihin virkoihin - pois se minusta!

7. Kuusimäen valinta ylimmäksi syyttäjäksi oli sikäli mielenkiintoinen, että hän ei ollut aikaisemmin toiminut päivääkään "varsinaisessa" syyttäjänvirassa; silloisia paikallissyyttäjiä olivat nimismiehet ja kaupunginviskaalit sekä toisessa asteessa lääninsyyttäjät. Hovioikeuden kanneviskaalina eli virkarikosjuttujen erikoissyyttäjänä Kuusimäki sen sijaan oli ainakin muodollisesti ollut parikymmentä vuotta aikaisemmin ennen kuin hän sai vuonna 1978 nimityksen hovioikeudenneuvoksen virkaan. 

8. Kuusimäki toimi Vaasassa ollessaan luennoitsijana erilaisissa poliisien, syyttäjien ja tuomareiden koulutustilaisuuksissa ympäri Suomea. Hänet tunnetaan hyvästä supliikistaan sekä värikkäistä ja hauskoista luennoistaan. Myös Kuusimäen julkaistut puheenvuorot ja esitelmät muun muassa erilaisissa lakimiestilaisuuksissa poikkeavat värikkyydessään edukseen muista yleensä melko harmaista puheenvuoroista. Asiantuntemusta Kuusimäeltä löytyy etenkin rikosoikeuden ja rikosprosessioikeuden alalta. Siviilioikeutta Kuusimäki opetti toimiessaan vuosina 1970-80 oman viskaalin virkansa ohella Vaasan kauppakorkeakoulun siviilioikeuden assistenttina.

9. Kuusimäkeä on pidetty huumesyyttäjänä mainetta saaneen kaupunginviskaali Ritva Santavuoren löytönä valtakunnansyyttäjän virkaan. Santavuori - Rouva Syyttäjä - muistetaan myös TV1:n aamutelevision "jälkiviisaiden" jäsenenä. Niin tai näin, mutta juuri supliikkinsa ja rehevän, mutta toisaalta asiantuntevan esiintymistaitonsa ansiosta Matti Kuusimäki oli jo vuonna 1995 saada erään toisen huippuviran, sillä hän oli tuolloin vahvasti ehdolla eduskunnan oikeusasiamiehen virkaan.

10. Syyskuussa 1995 tapahtunut eduskunnan oikeusasiamiehen vaali oli ensimmäinen ja toistaiseksi myös viimeinen kerta, jolloin oikeusasiamiehen virkaan ilmoittautuneet lakimiehet - kahdeksan kappaletta - joutuivat eduskunnassa julkiseen kuulemistilaisuuteen. Viranhakijoita kuultiin 21.9.1995 ja eduskunta äänesti asiassa seuraavana päivinä. Lehdistön melko yksimielisen arvion mukaan kuulemisen "voittajaksi" selviytyi Matti Kuusimäki, jolla esimerkiksi Ilta-Sanomien mukaan oli "liukkain supliikki ja raikkaimmat parannusehdotukset;" Kuusimäki esitti kuulemisessa muun muassa, että "raiskauksista pitäisi langettaa puolta kovemmat tuomiot." Myös oikeusneuvos Lauri Lehtimajan todettiin menestyneen kuulemisessa hyvin, kun taas vasemmiston ehdokkaan, tohtori Antti Kivivuoren katsottiin hieman epäonnistuneen kuulemisessa. Eduskunnan täysistunnon ensimmäisessä äänestyksessä äänet jakautuivat niin, että Kivivuori sai 56 ääntä, Kuusimäki 52 ja Lauri Lehtimaja 35 ääntä, vasemmistoliiton kannattama Martin Scheinin 25 ääntä ja OTT Hannele Pokka yhden äänen. Toisella äänestyskierroksella porvarit ja vihreät keskittivät äänensä Lauri Lehtimajalle, joka tuli valituksi virkaan  90 äänellä. Antti Kivivuori sai vasemmiston äänet eli yhteensä 76 ääntä ja Kuusimäki enää 12 ääntä.

11. Matti Kuusimäen tehtäviin valtakunnansyyttäjänä (VKS) on kuulunut syyttäjälaitoksen yleinen johtaminen ja kehittäminen. Syyttäjät ovat tehtävässään itsenäisiä ja riippumattomia, mutta hieman paradoksaalista toisaalta on, että valtakunnansyyttäjän tehtäviin kuuluu paitsi alaistensa syyttäjien valvonta, myös yleisten ohjeiden ja määräysten antaminen syyttäjille. VKS nimittää kaikki paikallissyyttäjät ja hän voi ottaa itse ratkaistavakseen alaiselleen kuuluvan asian ja määrätä alaisensa syyttäjän ajamaan syytettä, jonka nostamisesta hän päättänyt. Lain mukaan VKS edustaa syyttäjiä korkeimmassa oikeudessa ja ajaa syytettä valtakunnanoikeudessa. Matti Kuusimäki ei ole tiettävästi esiintynyt kertaakaan henkilökohtaisesti valtionsyyttäjän ominaisuudessa missään oikeusasteessa. Hän ei myöskään nykyisin ratkaise paikallissyyttäjien päätöksistä tehtyjä kanteluita eikä anna syyttäjän- tai syytemääräyksiä, vaan tämä kuuluu apulaisvaltakunnansyyttäjän tehtäviin; tätä virkaa hoitaa nykyisin Jorma Kalske.

12. Kokonaan uuden keskusviraston johtamisessa ja syyttäjälaitoksen kehittämisessä on toki ollut yhdelle virkamiehelle työtä yllin kyllin. Matti Kuusimäki on selviytynyt tehtävistään hyvin ja hänen johdollaan syyttäjälaitos on kehittynyt suotuisasti ja jopa paremmin mitä etukäteen osattiin odottaa. Tämä ei ole yksin minun mielipiteeni, vaan tätä mieltä ollaan aivan yleisesti. Siteeraan seuraavassa tunnettua rikosasianajaja Markku Fredmania, joka on artikkelissaan "Syyttäjistä - ja vähän muustakin - asianajajan näkökulmasta" (2008) lausunut muun muassa näin: 

Valtakunnansyyttäjänvirasto aloitti toimiansa ja se onkin ollut menestystarina lyhyessä ajassa. Uskoisin, ettei Suomen hallintohistoriassa löydy sille vertaista. Syyttäjälaitos oli aivan kehittymätön ennen yhteistä asialle omistautunutta johtoa. VKSV:n erinomainen onnistuminen työssään on saanut monesti ajattelemaan, missä kunnossa tuomioistuinlaitos Suomessa olisi, jos sitä johdettaisiin ja olisi johdettu vastaavanlaisen mallin mukaan...Asianajajan näkökulmasta on ollut haastavaa nähdä, kuinka vastapuolella esiintyvä syyttäjä on erityisesti valikoitu ja koulutettu avainsyyttäjä tai ainakin avainsyyttäjältä pätevät ohjeet ja neuvot saanut päätoiminen ja kunnianhimoinen lakimies.

13. Syyttäjälaitoksen ja tuomioistuinlaitoksen hallinnon (mukaan lukien koulutus, lakimiesten erikoistuminen, harjoittelujärjestelmä jne.) vertailussa Kuusimäen johtama syyttäjälaitos vie minun arvioni mukaan voiton "lumieränumeroin" 6-0. Tähän on vaikuttanut Kuusimäen ja hänen poppoonsa ammattitaidon ja innostuneisuuden lisäksi myös yksi tärkeä "yleinen syy." Tuomioistuinlaitoksen eli yleisten tuomioistuinten, hallintotuomioistuinten ja erityistuomioistuinten keskushallinto kuuluu oikeusministeriölle, kun taas syyttäjälaitoksen hallinnosta huolehtii Kuusimäen oma putiikki eli VKSV, joka on oikeusministeriöstä riippumaton syyttäjälaitoksen keskushallintoviranomainen. On pakko todeta, että oikeusministeriö ei ole onnistunut tuomioistuinhallinnon kehittämisessä läheskään parhaalla mahdollisella tavalla. Lisäksi on periaatteessa sangen outoa ja ristiriitaista, että perustuslain mukaan valtion yleisestä hallinnosta riippumattoman tuomioistuinlaitoksen keskushallinnosta vastaa hallintoviranomainen eli oikeusministeriö. 

14. Jokaisessa organisaatiossa löytyy aina kehittämistä kaipaavia epäkohtia ja puutteita, ja tämä koskee myös syyttäjälaitosta ja syyttäjien toimintaa. Olen itse ollut aika monissa asioissa ja kysymyksissä  Kuusimäen kanssa "napit vastakkain"  ja kritisoinut havaitsemiani epäkohtia tai Kuusimäen julkisuudessa esittämiä kannanottoja. Mainitsen seuraavassa lyhyesti kolme tällaista asiaa. 

15. Yksittäisistä syyteharkinta-asioista on syytä mainita Nostokonepalvelu Oy:n tapaus ja siihen kiinteästi liittynyt verohallituksen silloista pääjohtajaa Jukka Tammea koskeva rikosepäily. Tässä asiassa VKSV teki 1998 nimenomaan Kuusimäen johdolla syyttämättäjättämispäätöksen, vaikka paikallissyyttäjä Tommi Teuri olisi alun perin halunnut nostaa syytteen yhtiön johtajia vastaan. Nostokoneen tapaus oli monisäikeinen ja sangen erikoislaatuinen. Yksityiskohtien osalta viittaan oikeusasiamies Lauri Lehtimajan vuonna 1999 antamaan päätökseen, joka on julkaistu oikeusasiamiehen vuosikertomuksessa 1999 s. 184-197. Lehtimajan päätöksen mukaan Kuusimäki ja asian esittelijänä toiminut valtionsyyttäjä eivät syyllistyneet kihlakunnansyyttäjän väitettyyn painostamiseen tai harkintavallan ylittämisen. Oikeusasiamiehen päätöksessä esitetään kuitenkin tiettyä VKSV:oon kohdistuvaa kritiikkiä. Oikeusasiamies piti esimerkiksi "ongelmallisena" syyteharkinnan pilkkomista jutussa, mikä oli myös minun arvioni tapauksesta. Nostokoneen johtajien ja Jukka Tammen  syyteharkintaa käsiteltiin TV1:n MOT -ohjelmassa 18.5.1998 otsikolla "Syyttäjän MOTti;" tuon ohjelman käsikirjoitus löytyy netistä. Tapaus on osoitus siitä, että vaikka syyttäjät ovat paperilla eli lain mukaan itsenäisiä ja riippumattomia, ylin syyttäjä voi käytännössä puuttua monella tavoin, muun muassa niin sanotulla "konsultoinnilla" paikallissyyttäjien syyteharkintaan.

16. Toinen erimielisyyden aihe. - Rikosasian esitutkinnan johtaminen tulisi minun mielestäni antaa poliisin sijasta syyttäjälle sen jälkeen, kun jotakuta on syytä epäillä rikoksesta. Näin on laki esimerkiksi Ruotsissa ja tätä olen suositellut myös Suomessa. Matti Kuusimäki ja VKSV:n muu väki on sen sijaan jyrkästi vastustanut tällaista muutosta, vaikka se tehostaisi ja nopeuttaisi syyteharkintaa ja olisi myös muista syystä, esimerkiksi oikeusturvasyistä, nykyjärjestelmää järkevämpi vaihtoehto. Kuusimäki ja kumppanit vetoavat tässäkin kohdin siihen, ettei syyttäjälaitoksella ole kerta kaikkiaan resursseja siihen, että syyttäjät johtaisivat esitutkintaa. Suomessa on noin 350 paikallissyyttäjän virkaa eli yli puolta vähemmän kuin Ruotsissa. VKSV laskelmien mukaan meillä tulisi olla 400-500 syyttäjän virkaa.

17. Ehdottamani muutos olisi hyvä peruste lisätä syyttäjälaitoksen henkilöresursseja. Nykyisin syyttäjien työtä on kevennetty muun muassa siten, että noin 40 prosenttia käräjäoikeudessa ratkaistavista jutuista käsitellään kirjallisesti käräjäoikeuden kansliassa, jolloin syyttäjän ei tarvitse edes olla paikalla. Tämä säästää huomattavasti syyttäjien resursseja. Suomeen olisi toki saatava lisää syyttäjän virkoja, mutta Kuusimäen malli, jonka mukaan syyttäjien lukumäärää pitäisi lisätä, vaikka toisaalta syyttäjien työmäärää on vähennetty, on yhtälö, joka ei ainakaan tässä valtiontaloudellisessa tilanteessa ole minkäänlaisia toteutumisen mahdollisuuksia. 

18. Kuusimäen mukaan syyttäjän ei tarvitse toimia esitutkinnan johtajana, vaan tässä suhteessa riittää nykykäytäntö, jonka mukaan syyttäjällä on oikeus ohjata esitutkintaa yhteistyössä tutkinnanjohtajana toimivan poliisin kanssa. Kuusimäki kuvaa rikosprosessin kokonaisuutta  (esitutkinta - syyteharkinta - tuomioistuinkäsittely - rangaistuksen täytäntöönpano) mielellään (hoito)ketjuna, joka on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki, ja korostaa oikeusprosessin eri osapuolten (poliisi, syyttäjä, käräjäoikeus) yhteistyötä. Kuusimäki ei ole halunnut nähdä, että rikosprosessiketju on sitä vahvempi, mitä lyhyempi ketju on; syyteharkinnan liittäminen tutkinnanjohtajan tehtävien myötä esitutkintaan lyhentäisi ja vahvistaisi rikosprosessiketjua ja lyhentäisi rikosprosessin kokonaiskestoa. 

19. Kuusimäen hellimä idea poliisin ja syyttäjän yhteistyöstä esitutkinnassa näyttää kyllä paperilla ja lakitekstissä kauniilta, mutta valitettavasti se ei toimi käytännössä läheskään aina toivotulla tavalla. Käytännössä poliisi ei halua syyttäjän sekaantuvan liiaksi esitutkintaan. Toisaalta syyttäjät eivät itsekään halua puuttua esitutkintaan, eikä heillä lain mukaan edes ole suoranaista velvollisuutta ohjata poliisin johtamaa esitutkintaa. Kuusimäeltä ja VKSV:lta tuntuu unohtuneen myös se, että  rikosten esitutkinta on nimensä mukaisesti oikeudenkäynnin ja tuomioistuinkäsittelyn valmistelua ja että käräjäoikeuksien pääkäsittely edellyttää syyttäjiltä aktiivisempa roolia tuossa valmistelussa, sillä oikeudessa syyttäjä vastaa esitutkinnasta ja siinä mahdollisesti olevista puutteista. eikä hän voi oikeudenkäynnissä vedota siihen, että esitutkinta on suoritettu poliisin johdolla.

20. Vajaa kuukausi sitten oikeusministeriön toimikunta jätti laajan mietintönsä esitutkinta- ja pakkokeinolainsäädännön kokonaisuudistuksesta (KM 2009:2). Mietintöön jätettiin useita eriäviä mielipiteitä, joista yhden esittivät Suomen Asianajajaliittoa toimikunnassa edustaneet kaksi asianajajaa (Tiina Turpeinen ja Markku Fredman). Asianajajat ihmettelivät lausunnossaan sitä, että toimikunnassa ei haluttu asiallisesti edes pohtia, tulisiko myös Suomessa siirtyä maailmanlaajuiseen menettelyyn, jossa syyttäjä johtaa esitutkintaa. Näiden advokaattien mukaan tästä tärkeästä kysymyksestä ei käyty toimikunnassa keskustelua lainkaan, vaikka  kaksi toimikunnan kuulemista asiantuntijoista (professorit Dan Frände ja Johanna Niemi) olivat todenneet, että yksi syy Suomessa ongelmaksi tulleisiin liian pitkiin rikosoikeudenkäynteihin voi olla se, ettei syyttäjä johda esitutkintaa. Asianajajien esille nostama kysymys esitutkinnan johtajuudesta oli yksi niistä harvoista asioista, jotka ylittivät mietinnön jättämisen jälkeen uutiskynnyksen.

21. Toimikunnan mietinnön jättämisestä ei kulunut kuin pari päivää, kun valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki astui julkisuuteen ja tyrmäsi jälleen kerran idean ja ehdotuksen esitutkinnan tutkinnanjohtajuuden antamisesta syyttäjille. "Valtakunnansyyttäjä ei tahdo syyttäjistä tutkinnanjohtajia," otsikoi esimerkiksi Helsingin Sanomat (31.5.) Kuusimäen haastattelun. Voimme hyvin ymmärtää, miksi OM:n toimikunta ei halunnut edes pohtia tarkemmin kysymystä siitä, pitäisikö syyttäjän johtaa esitutkintaa. Toimikunnassa tiedettiin hyvin, että vaikka mietinnössä ehdotettaisiin sanottua muutosta, sillä ei olisi mitään mahdollisuutta menestyä, koska "Kuusimäki tyrmää sen kuitenkin heti." 

22. Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten vaikutusvaltaiset virkamiehet ja tuomarit saattavat ajan myötä muodostua kehityksen jarruksi tärkeissä uudistusta vaativissa asioissa ja torpedoida järkevät uudistusaloitteet. Vastaava esimerkki löytyy korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) presidentti Pekka Hallbergin jyrkän kielteisestä suhtautumisesta tuomioistuinten keskushallinnon siirtämiseen oikeusministeriöltä itsenäiselle ja riippumattomalle tuomioistuinvirastolle tai johtokunnalle. Vaikka kaikki muut tuomioistuimet ja tuomarit olisivat sanotun uudistuksen kannalla, sitä ei voida toteuttaa eikä uudistusta ryhtyä (muka) edes selvittämään, koska yksi mies, Pekka Hallberg, sattuu vastustamaan sitä! Hallberg on julkisuudessa sanonut selvästi, että niin kauan kuin hän on KHO:n presidenttinä, kaavaillusta tuomioistuinten keskushallinnon uudistamisesta ei tule mitään. Tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitea esitti kuitenkin jo vuonna 2003 sanottua uudistusta.

23. Kolmas asia, jonka haluan tässä yhteydessä mainita, on Matti Kuusimäen  usein esittämä kritiikki siitä, että Suomessa asianosaisilla on liian hyvä muutoksenhakuoikeus, että rikosjutuissa tuomitut valittavat usein turhaan käräjäoikeudesta hovioikeuteen ja että hovioikeudet joutuvat lain mukaan toimittamaan tarpeettomasti suullisia pääkäsittelyjä. Tämäkin ajattelu kumpuaa siitä lähtökohdasta, että syytettyjen valitukset ja varsinkin hovioikeuden "turhat" pääkäsittelyt sitovat tarpeettomasti syyttäjälaitoksen niukkoja voimavaroja. En ole yhtynyt enkä yhdy tähän muodikkaaseen kritiikkiin, johon ovat sen sijaan yhtyneet esimerkiksi kaikkien hovioikeuksien presidentit ja yllättäen nyt myös Suomen Asianajajaliitto. Tämä on liian laaja aihekokonaisuus tässä yhteydessä käsiteltäväksi, mutta muistuttaisin kuitenkin siitä, että Suomessa, toisin kuin lähes kaikissa muissa Euroopan maissa, hovioikeusprosessi on selkeän pääsäännön mukaan kirjallista, sillä vain noin 30 prosenttia seulonnan läpäisseistä valituksista käsitellään hovioikeudessa suullisessa pääkäsittelyssä; esimeriksi Ruotsissa pääkäsittelyjen osuus on huomattavasti suurempi. 

24. Suomessa ei ole haluttu ymmärtää esimerkiksi sitä yksinkertaista tosiasiaa, että juuri kirjallinen muutoksenhaku on perussyy niin sanottujen turhien valitusten tekemiseen. Jos ja kun valituksen tekeminen ei edellytä muuta kuin sivun tai parin mittaisen valituskirjelmän postittamista hovioikeuteen, tehdään noita valituksia silloinkin, kun valittamiseen ei olisi aihetta. Mutta jos pääsääntönä olisi, että valittaja ja hänen asiamiehensä joutuisivat hovioikeuden suulliseen käsittelyyn ja kuulusteluun, nuo turhat valitukset vähenisivät kummasti, sillä kukapa advokaatti tai muu lakimies nyt haluaisi mennä hovioikeuden eteen "häpeämään" turhaa valitustaan! Lainvalmistelijoilta, hovioikeustuomareilta ja valitettavasti syyttäjäkunnaltakin tuntuu puuttuvan psykologista silmää ja ymmärrystä tiettyjen perusasioiden oivaltamiseen.

25. Hallitus antoi viime perjantaina (26.6.) eduskunnalle lakiesityksen muutoksenhakua hovioikeuteen koskevan lainsäädännön uudistamiseksi (HE 105/2009 vp). Lakiesityksen tavoitteena on - jälleen kerran - muutoksenhakuoikeuden tosiasiallinen rajoittaminen ja hovioikeuksien suullisten pääkäsittelyjen määrän tuntuva vähentäminen. Tämä merkitsisi muutoksenhakijoiden oikeusturvan kaventamista. Näyttää siltä, että minä joudun  - jälleen kerran - lähestulkoon yksin puolustamaan pienen ihmisen oikeusturvaa, sillä uudistus kaventaisi juuri niin sanottujen "vähäisten juttujen" asianosaisten muutoksenhakuoikeutta. Uudistuksen kannattajiksi ovat jo ilmoittautuneet muun muassa hovioikeuden presidentit, Matti Kuusimäen johtama syyttäjälaitos ja Suomen Asianajajaliitto. Todennäköisesti tulen häviämän tämän "viimeisen taisteluni hovioikeusrintamalla." Minulle ei ole tietenkään annettu anteeksi sitä, että viisi vuotta estin sitten käytännössä yksin mielipiteilläni oikeusministeriön, lakivaliokunnan, KKO:n silloisen presidentin, hovioikeuksien sekä syyttäjäkunnan valmiit suunnitelmat käyttää seulontamenettelyä suullisten pääkäsittelyjen kiertämiseen. Tällä kerralla minua tuskin edes kutsutaan lakivaliokunnan kuuluisalle sohvalle. Tuskinpa tulen kuitenkaan luovuttamaan, vaan jääkärien hengessä - olenhan suorittanut asevelvollisuuteni HämJP:ssa - käyn taistoon oikeana pitämäni asian puolesta ja toimitan lakivaliokunnalle lausuntoni, vaikkei sitä pyydettäisikään. 

26. Tulen ehkä myöhemmin myös blogissani vertaileman suomalaista ja ruotsalaista hovioikeusmenettelyä toisiinsa tehokkuuden ja toisaalta muutoksenhakijan oikeusturvan kannalta. Ruotsissa tuli viime vuoden marraskuun alussa voimaan laaja hovioikeusmenettelyn uudistus.  Siinä omaksuttu  valituslupasysteemi ei ole läheskään yhtä tiukka mitä meille nyt esitetään. Toinen ja vielä tärkeämpi havainto on se, että Ruotsissa hovioikeusmenettelyn välittömyyttä ei ole rajoitettu siinä määrin kuin meillä Suomessa on lakiesityksen mukaan tarkoitus tehdä. Tärkeä uudistus Ruotsissa on käräjäoikeudessa vastaanotetun suullisen todistelun eli todistajien ja asiantuntijoiden, riita-asioiden asianosaisten sekä rikosjutun syytetyn ja asianomistaja eli rikoksen uhrin todistelutarkoituksessa antamien kertomusten videointi. Hovioikeudessa suullinen pääkäsittely voidaan tällöin useimmissa tapauksissa korvata sillä, että käräjäoikeudessa todistelutarkoituksessa annetut lausumat otetaan hovioikeudessa vastaan juuri mainittujen videotallenteiden välityksellä.

27. Tämä mielestäni hyvä uudistus pitäisi toteuttaa myös Suomessa. Mutta mitä tehtiin ja tullaan tekemään Suomessa? Hovioikeusmenettelyn uudistamista valmistellut oikeusneuvos Kari Kitusen toimikunta tosin mainitsi mietinnössään ohimenneen sanotusta Ruotsin uudistuksesta, mutta ei ottanut mietinnössään mitään kantaa siihen, pitäisikö myös Suomessa siirtyä samanlaiseen järjestelyyn. Mietinnössä siis sivuutettiin kokonaan sanottu kysymys! Pidän tällaista menettelyä merkillisenä salailuna ja suorastaan lakiesityksen arviointiin vaikuttavien seikkojen pimittämisensä. Annoin Kitusen toimikunnan mietinnöstä oikeusministeriölle pyydetyn lausunnon, jossa kiinnitin vakavasti huomiota sanottuun puutteeseen ja ehdotin, että Suomessakin pitäisi omaksua Ruotsin malli käräjäoikeudessa vastaanotettavan henkilötodistelun videoinnista. Kollegani Juha Lappalainen Helsingin yliopistosta oli lausunnonantajista minun lisäkseni ainoa, joka huomasi sanotun puutteen Kitusen toimikunnan mietinnössä - Lappalainen ei kuitenkaan ottanut kantaa Ruotsin mallin omaksumiseen Suomessa. Kukaan muu lausunnonantajista ei sen sijaan puuttunut sanallakaan mainittuun kysymykseen! Lausunnot ovat luettavissa valtioneuvoston hare-tiedoston sivuilta.

28. Myöhemmin havaitsin, että myös Matti Kuusimäki oli huomioinut mainitun Ruotsin uudistuksen oikeusministeriön OHOI -tiedotuslehden numerossa 4/2008 julkaistussa haastattelussaan (s. 11-12). Kuusimäki näytti haastattelussaan kannattavan kyseistä "Ruotsin mallia" ja totesi Kitusen toimikunnan mietinnöstä, että "naapurusten hovioikeusprosessit ovat nyt siis keskeisimmiltä rakenteiltaan erkaantumassa toisistaan." Päätin tarkistaa, mitä Kuusimäen johtama VKSV oli lausunut Kitusen toimikunnan johdosta antamassaan lausunnossa. Yllätyin, sillä myös VKSV:n lausunnossa oli sivuutettu kokonaan kyseinen asia eli "Ruotsin malli" hovioikeuden suullisen käsittelyn korvaamisesta käräjäoikeudessa videoidun todistusaineiston vastaanottamisella. Matti Kuusimäki ei kuitenkaan ollut itse allekirjoittanut sanottua VKSV:n lausuntoa, vaan sen olivat tehneet apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske ja valtionsyyttäjä Pekka Koponen. Olisiko Kuusimäki jäämässä virastossaan jotenkin oppositioon vai eikö hän ole enää oikein  tietoinen siitä, millaisia lausuntoja  hänen virastostaan maailmalle annetaan?

29. Luullakseni kyse on kuitenkin vain jonkinlaisesta työtapaturmasta. Pidän selvänä, että Matti Kuusimäki johtaa edelleen rautaisella otteella virastoaan ja koko syyttäjälaitosta. Hän esiintyy edelleen usein julkisuudessa ja käyttää värikkäitä puheenvuoroja. Kuusimäki kantaa edelleen huolta syyttäjälaitoksen niukoista henkilöresursseista. Hän osallistui toukokuun alkupuolella Linnassa järjestettyyn, Tarja Halosen emännöimään presidenttifoorumiin, jonka teemana oli perusoikeuksien toteutuminen oikeudenkäytössä ja oikeusjuttujen viipyminen. Olen käsitellyt - ja kritisoinut - foorumia ja sen antia blogissani 12.5.-09. Presidenttifoorumi ei juurikaan ylittänyt uutiskynnystä. Ainoita asioita, jotka lehdistössä tuotiin foorumista ylipäätään esiin, oli Matti Kuusimäen lausahdus, jossa hän vertasi syyttäjälaitosta Mossen moottorilla varustettuun Mersuun:

- Se vain on yksinkertaisesti niin, että Mersu ei kulje Mossen moottorilla kunnolla edes sen vertaa kuin mitä Mosse menisi.

30. Vaikka asiat riitelevät, ei erilaisia mielipiteitä esittävien miesten tarvitse olla riidoissa keskenään. Tämä on ollut aina minun lähtökohtani, kun olen esittänyt kritiikkiä julkisuudessa. Olen kuullut, että Matti Kuusimäki olisi vajaa kymmenen vuotta sitten tuohtunut minun kritiikkiini siinä määrin, että hän oli jossakin isossa lakimieskokouksessa kertonut harkinneensa jopa meidän välisen ystävyyden irtisanomista. No, Matti on tunnetusti draaman mestari, jolla ilmenee toisinaan taipumusta myös asioiden ylidramatisointiin. Mehän emme edes ole olleet mitenkään läheisiä ystäviä, joten Matin on täytynyt vedota ystävyyteen lähinnä vain sen takia, että hän on halunnut osoittaa kuulijakunnalle, miten vakavissaan hän oli ja miten väärässä minä (muka) olisin kritiikissäni ollut.

31. Minä ja opiskelijaryhmäni olemme saaneet nauttia Matti Kuusimäen ja koko VKSV:n vieraanvaraisuudesta ja asiantuntevasta opastuksesta aina kun olemme hänen puheilleen tai VKSV:oon pyrkineet, joten tällä perusteella luulen, että mitään suurta skismaa ei välillämme todellisuudessa ole olemassa. Matti Kuusimäki on käynyt usein luennoimassa Lapin yliopistossa erilaisten Rovaniemen hovioikeuden ja Lapin yliopiston yhteisten laatuhankkeiden yhteydessä. Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunta olikin yksi niistä yhteisöistä, jotka esittivät professorin tittelin myöntämistä Kuusimäelle. Muita puoltohakemukseen nimensä panneita olivat mm. hovioikeuksien presidentit, Suomen Asianajajaliitto, Poliisiammattikorkeakoulu (PAKK), Tullihallitus ja Rajavartiolaitos.

32. Tässä jo muutenkin ylipitkäksi venähtäneessä blogissa on pakko sivuuttaa monia tärkeitä syyttäjälaitokseen ja Matti Kuusimäkeen liittyviä kysymyksiä. Mainitsen niistä lopuksi vain ohimennen valtakunnansyyttäjän tärkeän roolin kriminaalipoliittisena linjanvetäjänä. Virkakautensa alkupuolella Matti Kuusimäki tuntui ottava innokkaasti kantaa rangaistuskäytäntöön vaatien muun muassa raiskausrikoksista ja huumerikoksista säädettyjen rangaistusten koventamista laissa. Myöhemmin Kuusimäki ei ole enää näitä kannanottojaan juuri esittänyt. Minusta laissa nykyisin olevat rangaistusasteikot ovat yleensä kohdallaan. KKO:n pitäisi vain antaa nykyistä enemmän ennakkopäätöksiä eri rikoksista tuomittavien rangaistusten mittaamisesta oikeuskäytännön ohjaamiseksi ja yhdenmukaistamiseksi. Tämä taas on paljolti kiinni juuri Matti Kuusimäen "putiikista" eli siitä, että syyttäjät valittaisivat käräjäoikeuksien tuomioista ensin hovioikeuteen ja sitten vielä KKO:een. Syyttäjät valittavat käytännössä kuitenkin aika harvoin rangaistusten mittaamisesta. 

33. Summa summarum: Matti Kuusimäki on professorin tittelinsä hyvin perustein ansainnut, joten onneksi olkoon! Tässä arvonimien luvatussa suurmaassa menettelee taiteilijaprofessoreiden ym. ohella kyllä myös yksi syyttäjäprofessorikin!

                                                                     ----

Niin, ja onhan meillä myös noita sammakkoprofessoreitakin (latojan huomautus). - Latoja saa kyllä nyt luvan pitää leipäläpensä visusti kiinni!



 

13 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kappaleeseen 16 riville neljä voisi henkilön nimeen lisätä yhden U-kirjaimen.

Muuten mainio kirjoitus.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Ok, lisätty!

Anonyymi kirjoitti...

Istuttiin kerran kaukomailla erään laitetoimittajan kanssa. Puhe kääntyi menetettyy Karjalaan, ja vastapuoleni totesi, "että mikä sssaaahaatanan kommari sinä olet".

Sitten kun tempaisin hänen ja kaukomaalaisten kuullen julki:
I
"Koti kontujen tienoita tervehtien..
II
Siniristilippumme, sinulle ...
III
Kun saapuu syys ...
"

Eipä konserton jälkeen ollut mitään vaikeuksia tulla toimeen laitetoimittajan kanssa.

Että, näin se vaan on, meitä on moneksi ennen kuin perusteelisemmin tutustutaan.

Anonyymi kirjoitti...

Mainio kirjoitus minunkin mielestäni, mutta tuossa bloginpitäjä ampuu ohi pahasti: "Mutta jos pääsääntönä olisi, että valittaja ja hänen asiamiehensä joutuisivat hovioikeuden suulliseen käsittelyyn ja kuulusteluun, nuo turhat valitukset vähenisivät kummasti, sillä kukapa advokaatti tai muu lakimies nyt haluaisi mennä hovioikeuden eteen "häpeämään" turhaa valitustaan!". Hovioikeuksissa on jatkuvasti suullisessa käsittelyssä juttuja, joissa avustajan ainakin pitäisi hävetä osallistumistaan valituksen tekemiseen. Häpeä ei kuitenkaan ole ongelma, sille on olemassa advokaateille hinta. Parisataa euroa pääkäsittelystä riittää korvaamaan häpeän. Häpeän siitä, että valitus selvästi aivan turha tai häpeän siitä, ettei avustaja ole perehtynyt asiaan lainkaan. Olen kuullut lukuisia kertoja asianajajien suusta sanonnan, josta muistan sisällön mutta en tarkkaa sanamuotoa. Parempi hävetä hetken kuin katua pidempään. Jotenkin tuohon tyyliin se meni. Eri asia on sitten se, että pitääkö sen että valitusoikeutta väärinkäytetään, johtaa siihen että valitusoikeus viedään myös niiltä, joiden valitukset vakavastiotettavia. Kyllä väärinkäytöksiin pitäisi puuttua muilla tavoin, esim. avustajien (koskee sekä asianajajia että muita lakimiehiä)työn laatuun puuttumalla.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Luulisin kuitenkin, että jos ho-käsitely olisi pääsääntöisesti suullinen, se vaikuttaisi siihen, että pitemmän päälle niin sanotut turhat valtiukset vähenisivät.

Lyhyen valituskirjelmän "häpeilemätön" laatiminen ja postittaminen käräjäoikeuden kansliaan on kovin helppoa. Tällaista häpeämätöntä "menoa" ja menettelyä nämä meidän ho-uudistajamme OM:ssä, hovioikeuksissa ja KKO:ssa tuntuvat suosivan, mutta haluavat innokkaasti karsia hovioikeudesta pois ns. pikkujutut, vaikka niissä tehtäisiin miten hyviä valituskirjelmiä tahansa!

Jos minä olisin hovioikeustuomari, niin kyllä varmaan huomauttaisin suullisessa käsittelyssä, jos valitus olisi selvästi perusteeton tai huonosti perusteltu. Ehkä tämä viran puolesta tapahtuva "nuhtelu" tepsisi?

Pääväittämäni on kuitenkin edelleen se, että väitteet siitä, että suuri osa valituksista olisi turhia, on suuresti liioiteltu. Kun tuomareiden taso käräjäoikeuksissa ei ole päätä huimaava, ei ole mikään ihme, jos jutun hävinnyt kokee usein joutuneensa käräjäoikeudessa epäoikeudenmukaisen menettelyn uhriksi ja hävinneensä jutun syyttä suotta.

Niin, ja kyllä yleisö joutuu joskus kokemaan ylioikeuden suullisissa myötähäpeää myös oikeuden passiivisen tai heikon prosessinjohdon takia! Vrt, esim. blogiani 116/22.6.

Anonyymi kirjoitti...

Ei taida advokaatilla häpeä toimia valitusten esteenä, jos liiallinen kunniantunto on tulonmuodostuksen tulppana. Juttuhan on jo kertaalleen käräjäoikeudessa ajettu, joten valitusprosessi istuntoineen on mahdollisimman helppoa rahaa. Valitusoikeuden rajoitusten sijaan valituksia voitasiin hyvin vähentää yksinkertaisella lainmuutoksella, joka ei mitenkään kohdistuisi aiheellisiin valituksiin: Kumotaan reformatio in peius-kielto. Silloin valittajallakin olisi aina jotain pelissä.

Anonyymi kirjoitti...

Väite siitä, että suurin osa puheena olevista valituksista olisi turhia, on varmasti liioiteltu.

Pieni ihminen kumminkin parkaisee tähän taas, että väitteessä näkyy samalla isolta oikeusvirkamieheltä itseltään varmaan havaitsemattomaksi jäävä, tuskaisen syvään rakentunut ylimielisyys ja toissijaistaminen näennäisen pienten, mutta tavallisen ihmisen elämänmitassa ja luottamuksessa yhteiskuntaa kohtaan ainutkertaisen merkittävien rikos- tai riita-asioiden huolellista, tasapuolista ja kaikin osin ja kaikissa vaiheissa ymmärrettävästi perusteltua käsittelyä ja ratkaisemista kohtaan.

Onko syyttäjän toiminnasta esitutkinnan johdossa raportoitu tai tutkittu tai pääasiassa minkälaista ongelmaa on havittu esimerkiksi Ruotsissa?
Vai torjutaanko tämä ajatuksenakin meillä ilman mitään keskustelua tai taustoitusta?

Nykyisellään syyttäjän toimiminen esitutkinnan johdossa Suomessa ainoastaan silloin, kun epäiltynä rikoksista on poliisi, näyttäytyy aika ongelmallisena jo siksikin, että tutkinnan käytännössä kumminkin tekee poliisi omiensa hämäräpuuhista, ja syyttäjä etäämmältä johtaessaan ja ilman käytännön työssä päivittyvää kokemusta voi realistisen raadollisesti tai siis inhimillisesti ajatellen olla aika lailla vedätettävissä, ja kun vedätykseen poliisirikostutkinnassa usein tietenkin on vallan selvä intressi.

Anonyymi kirjoitti...

Common Law -maissa on tavallista, että tuomarit nuhtelevat kesken istunnon ja tarvittaessa hyvinkin ankarin sanakääntein osapuolta, joka ei esimerkiksi ole perehtynyt asiaansa tai esittää täysin toivottomia argumentteja. Kukaan ei luonnollisestikaan halua joutua tällaisen julkisen "ripittämisen" kohteeksi. Menettely pitää huolen siitä, että älyttömyydet pysähtyvät lakitoimistojen pöydille ja vain oikeat asiat päätyvät tuomioistuimiin.

Olen blogistin kanssa samaa mieltä siitä, että pääsääntöisesti suullinen hovioikeusmenettely, jossa saisi heti suoraa julkista palautetta töppäilystään, varmasti ajan myötä karsisi "turhia", siis heppoisin perustein tehtäviä muutoksenhakuja ja parantaisi muutenkin hovioikeusmenettelyn laatua.

Kuka oikeastaan on keksinytkään niin idioottimaisen ajatuksen, että muutoksenhakuoikeudenkäynti voidaan ylipäänsä toteuttaa kirjallisessa menettelyssä, jossa osapuolet eivät edes tapaa toisiaan???

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kirjallisella ho-menettelyllä on pitkät perinteet. Silloin kun Suomessa oli vain pari hovioikeutta - Turun HO perustettiin 1600-luvulla, Vaasan HO 1700-luvulla ja Viipurin HO 1800-luvulla - ja matkaa tehtiin hevospelillä, ei tietenkään olisi ollut mitään järkeä, että asianosaisten olisi pitänyt matkustaa jostakin Lapin perukoilta Vaasaan tai Joensuusta Turkuun tai Viipuriin, vaan HO-menettely oli kirjallista, kun posti sentään kulki.

Mutta tuossa samassa kirjallisessa käsittelytavassa pysyttiin aina 1990-luvulle asti siksi, kun se oli niin "vaivatonta" ja hovioikeudet eivät halunneet - mukavuussyistä - pitää mitään suullisia käsittelyjä.

Vasta Euroopan ihmisoikeussopimuksen vaikutuksesta Suomen hovioikeudet joutuivat pitämään suullisia käsittelyjä, mutta Suomessa haluttiin edelleen säilyttää kirjallinen käsittelymuoto pääsääntönä.

Nykyisin hovioikeuden jaostot voivat matkustaa eri puolille ho-piiriä pitämään suullisia käsittelyjä, mutta edelleen niihin suhtaudutaan hovioikeuksissa hyvin karsaasti.

Hovioikeudet eivät ole -ihme kyllä - vieläkään oppineet, että hovioikeuden ei tarvitse pääkäsittelyssään pitää suullista käsittelyä samassa laajuudessa kuin se on tapahtunut käräjäoikeudessa, vaan hovioikeudessa uudelleen vastaanotettavaa aineistoa voidaan rajoittaa tuntuvasti.

Mitä tulee Ruotsin systeemiin, jossa syyttäjä johtaa esitutkintaa, niin ainahan jotain "purnausta" esitetään kaikissa järjestelmissä. Tuo systeemi on kuitenkin ollut voimassa Ruotsissa jo 50-60 vuotta, eikä siellä ole tehty tänä aikana kertaakaan virallisia esityksiä siitä, että esitutkinnan johto pitäisi antaa poliisille Suomen mallin mukaisesti.

Ruotsalainen järjestelmä siis toimii hyvin, ainakin paljon paremmin kuin suomalainen systeemi, jossa esitutkinnasta kokonaan erillinen syyteharkintaa pidentää oikeudenkäynnin kokonaiskestoa usein huomattavasti.

oik. yo kirjoitti...

Virolainen on unohtanut erään tärkeän seikan tarjotessaan syyttäjille tutkinnanjohtajuutta. Syyttäjillä ei tällä hetkellä ole yksinkertaisesti minkäänlaista osaamista tutkinnanjohtamisesta.

Johtajuuden vaihtaminen voisi sinänsä onnistua, mutta se vaatisi todella huomattavan satsauksen syyttäjien koulutukseen. Aikaisemmin on havaittu, silloisen poliisikoulun taholta, että esimerkiksi tarkkuusalkometrin tunteminen oli syyttäjäkunnassa perin heikkoa. Tämä taas liittyy olennaisesti jo sinänsä yksinkertaisten rattijuopumussyytteiden ajamiseen.

Työkaluvälineiden tuntemisen tärkeydestä kertoo jotain jo se että niinkin yksinkertainen asia kuin ylinopeuden mittaaminen, voi mennä ja joskus myös menee pahasti metsään. Oikeusmurhia tapahtuu tällä saralla varmasti, mutta harvemmin olen törmännyt avustajiin, jotka ovat tutkan tulosta kyseenalaisteneet. Miksi olisivat? Ovathan tutkat pomminvarmoja kaikkinen varmuusvähennyksineen? Vai ovatko sittenkään? Autossa puhaltava tuuletin tai ulkona taivaalta tippuvat vesipisarat voivat sekoittaa tutkan, joka on sekin vain tekninen laite kaikkine vikoineen. Tämäkään seikka ei ole tiedossa, koska emme tunne työvälineitämme. Asiat jotka ovat arkipäivää eivät ole hallussa!

Esitutkinnan johtamisen oppimminen, edes tyydyttävästi, veisi huomattavan pitkän ajan.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Oik. yo -En ole tietenkään unohtanut, että syyttäjiä tulisi ensin kouluttaa esitutkinnan johtajiksi! Olen sanonut, että jos jos ROL:in säätämisen yhteydessä 1997 lakiin olisi otettu säännökset siitä, että syyttäjä johtaa esitutkintaa, ja syyttäjiä olisi alettu tuolloin heti kouluttaa asiaan, meillä olisi nyt esitutkinnan johtamisen hyvin hallitseva syyttäjäkunta.

Tutkinnanjohtajan pätevyys ei edellytä tutkijan pätevyyttä tai poliisikokemusta.Esitutkinnan johtaminen ei meritse sitä, että syyttäjät joutuivat räpläilemään esimerkiksi tarkkuusalkometrin tai ylinopeuden mittaamien kanssa!

Tutkinnanjohtajan tehtävänä on määrätä tutkinnan suuntaamisesta ja toteuttamisesta, huolehtia esitutkinnan joutuisuudesta, päättää tutkinnan aikana eräistä asianosaisen oikeusturvaan merkittävällä vaikuttavista asioista ja ajaa pakkokeinoasioita koskevia vaatimuksia tuomioistuimessa.

Tätähän tekee nykyisin poliisi-tutkinnanjohtajakin. Laajoissa ja vaikeissa asioissa esimerkiksi Ruotsissa syyttäjä-tutkinnanjohtajaa avusta kenttä-tai kuulustelujohtaja, joka on poliisi.

Anonyymi kirjoitti...

Syyttäjien toiminnassa tutkinnajohtajina nykykäytännössämme se puuttuva osaaminen ja kokemus, mistä sekä oik.yo että blogistiproffa puhuvat laajemmassa skaalassa, näkyy ainakin siinä johtamisen häälyvyydessä, jos syyttäjä tutkinnanjohtamisen ei-ammattilaisena ei tohdi lainkaan puuttua poliisin tekemisiin tai uskoo liian oikopäätä kaiken, mitä poliisi kollegansa rikoksia tutkiessaan väittää.

Esimerkiksi, että tuon kassakaapin avaaminen vaarantaa meidän kaikkien henkemme tai että on kyllä totta juu keksitty tarkkuusalkometri, mutta ei meillä sellaista erikoislaitetta ole joka yksikössä käytössä tai että tarkkaan on katsottu kaikki sähköpostit, ja mitään varoitusviestiä tai viitettä henkilön vaarallisuudesta ei ole tullut.

Niinkin näemmä voi poliisirikostutkinnan hapuilevassa johtamisessa käydä, että unohtuu tutkintarikoshaaran kohdalla kokonaan kuulematta ne varsinaiset asianomistajat, jotka ovat tässä rikoksessa oikeudenloukkauksen kohteena.

Onhan näitä.

Kun "ammattilaisten" tutkintatyöhön ei tohdi sivusta, usein ihan konkreettisesti parin sadan kilometrin päästä toisesta kaupungista käsin syyttäjä-tutkinnajohtajana puuttua, ja tutkinnanjohtotyössä kokenut tutkivan yksikön komisario ei halua sekaantua virkaveljen törttöilyyn, kun ei ole pakko, niin poliisirikostutkinnat oman porukan perusrikoksissa, näissä vaimon hakkaamisissa ja kännissä ajeluissa, voivat toisinaan jäädä ihan rivikonstaapelien kokemuksella ja vastuullisuudella hoidetuiksi virkaveljien "pelastusoperaatioiksi", jonka tuloksena tuotetun aineiston syyttäjä-tutkinnajohtaja sitten kuittaa ja siirtää kollegan syyteharkintaan.

Poliisirikostutkinta on tietysti kokonaan oma ongelmakenttänsä, mutta siinä näkyy yhtenä ongelmatekijänä konkreettisesti puheena oleva syyttäjältä tutkinnajohdossa vaadittavan jämäkkyyden, taidon ja kokemuksen ja vielä oikean asennoitumisenkin merkitys.

Anonyymi kirjoitti...

Muutama huomio kirjoituksessa viitatusta Ruotsin hovioikeusmenettelyuudistuksesta videoineen... Aiheesta oli "männä viikolla" artikkeli muistaakseni Dagens Nyheter -lehdessä. Artikkeli perustui ruotsalaisen kokeneen hovioikeustuomarin haastattelussa esittämiin näkemyksiin. Hän melko tarkkaan lyttäsi koko uudistuksen. Perusteiksi näkemykselleen hän esitti mm. seuraavat tekijät:

- asianajajat eivät aina vaivaudu paikalle, kun ohjelmassa on päiväkausien ajan videoiden passiivista katselua
- jos asianajajat ovat fyysisesti läsnä, saattavat he olla henkisesti jossain muualla esim. unten mailla tai rajamailla tai nenä kiinni seuraavalla viikolla live-esityksessä eli alioikeudessa esille tulevan jutun valmisteluasiakirjoissa
- alioikeudessa avustajaansa ja hänen suorittamaan todistajankuulusteluun pettynyt asianosainen ei voi kuin todeta tapahtuneen - kuulustelua kun ei voi videolta juuri oikaista
- hovioikeustuomari epäili myös sitä, että lahjakkaat juristit eivät välttämättä enää viitsi hakea hovioikeustuomarin virkoihin, jos/kun työn sisältönä on nuokkua videoiden äärellä..