torstai 29. tammikuuta 2009

70. Oikeusjutut viipyvät - miksi? Hallituksen lakiesitys ei riitä korjaamaan tilannetta

Labbistakin usein laiskottaa...
Mustikassa on tylsää...pääsisipä...
...uimaan!

Oikeuskanslerilta virkasyyte juttujen viipymisestä

1. Oikeuskanslerinvirasto tiedotti eilen merkittävästä asiasta. Oikeuskansleri Jaakko Jonkka on päättänyt nostettavaksi syytteen Keski-Suomesssa sijaitsevan käräjäoikeuden tuomaria vastaan tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta ja tahallisesta virka-aseman väärinkäyttämisestä. Jonkka pitää käräjätuomarin epärehellistä menettelyä niin vakavana rikoksena, että syyttäjän on vaadittava tuomioistuimessa käräjätuomarin menettämään virkansa.

2. Oikeuskanslerin tiedotteen mukaan käräjätuomarin käsiteltävinä olleet kolme asiaa olivat viivästyneet kohtuuttomasti, vaikka kyse ei ollut poikkeuksellisen laajoista tai erityisen vaikeista asioista eikä tuomarilla ollut ollut poikkeuksellisen runsaasti asioita käsiteltävänään. Oikeuskanslerin saaman selvityksen perusteella viivästykset näyttäisivät olleen seurausta käräjätuomarin asennoitumisesta työtehtäviinsä ja asioiden viivytyksettömän käsittelyn merkitykseen. Mainitut viivästymiset konstituoivat tuottamuksellisen virkavelvollisuuden rikkomisen, josta seurauksena voi olla sakkoa tai varoitus.

3. Paljon vakavampi rikos on tiedotteen mukaan se, että käräjätuomari oli tunnustuksensa mukaan merkinnyt tahallaan mainitut kolme asiaa asianhallintarekisteriin ratkaistuiksi peittääkseen tällä tavalla viivästymiset. Oikeuskansleri Jonkan mukaan kyseessä on virka-aseman väärinkäyttäminen, joka on omiaan vaarantamaan vakavalla tavalla luottamusta tuomioistuimen toiminnan asianmukaisuuteen. Siksi hän edellyttää syyttäjän vaativan tuomarin viraltapanoa.

4. Oikeuskanslerin päätös on merkittävä, sillä miesmuistiin ei liene tapahtunut, että oikeuskansleri tai eduskunnan oikeusasiamies, joille virkasyytteen nostaminen tuomaria vastaan kuuluu, olisi vaatinut tuomarin viraltapanoa. Oikeuskansleri Jonkka tuntuu muutenkin terästäytyneen, sillä aiemmin hän ei ole yleensä määrännyt nostettavaksi virkasyytettä tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta tuomareita, syyttäjiä tai poliiseja vastaan, jotka ovat kohtuuttomasti viivytelleet asioiden käsittelyssä. Tällaisia tapauksia tulee kantelujen johdosta vuosittain ilmi kymmeniä, mutta niistä on yleensä aina ollut aiemmin seurauksena korkeintaan oikeuskanslerin tai oikeusasiamiehen huomautus asianomaiselle tuomarille tai virkamiehelle vastaisen varalle; syyte on määrätty nostettavaksi vain erityisen räikeissä tapauksissa. - Kun olen itse jo vuosikausia vaatinut kyseisen linjan tiukentamista, voin tyydytyksellä todeta, että näin näyttää nyt tapahtuvan.

5. Uutiskynnystä Jonkan eilinen päätös juuri ylittänyt. Esimerkiksi Helsingin Sanomien verkkojulkaisussa tapauksesta ei kerrottu mitään. Sen sijaan HS uutisoi tänään verkkojulkaisussaan laajasti apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalaisen päätöksestä, jolla 11 koiraa lopettaneille poliiseille ja kunnaneläinlääkärille annettiin huomautus eläinsuojelusäännösten rikkomisesta.

Oikeusjuttujen viipymisen syistä ja seurauksista

6. Oikeuskanslerin esille nostama tapaus on kuitenkin vain jäävuoren huippu mitä juttujen kohtuuttoman pitkään viipymiseen tulee. Oikeusjuttujen viipymisen syyt ovat moninaiset, eikä epäkohta johdu suinkaan pelkästään lainsäädännöstä tai puutteellisista resursseista, vaan suurimpana syynä asiantilaan ovat tuomareiden, syyttäjien ja poliisien asenteet. Viivästymisien syynä on usein se, mikä todetaan oikeuskanslerin päätöksessä mainitussa tapauksessakin: Tuomareiden, syyttäjien ja poliisien asennoituminen yleensä työtehtäviinsä ja välinpitämätön suhtautuminen asioiden viivytyksettömän käsittelyn merkitykseen.

7. Oikeusjuttujen kohtuuttoman pitkät käsittelyajat ja ratkaisujen viipymiset ovat pahimpia tuomioistuin- ja koko oikeuslaitosta rasittavia epäkohtia. Esitutkinnan, syyteharkinnan ja/tai riita- ja rikosasioiden oikeudenkäyntien hitaus aiheuttaa yleensä aina lisäkustannuksia asianosaisille, tuomioistuinlaitokselle ja koko yhtyeiskunnalle. Riita-asioissa hidas ja sen myötä kallis prosessi on omiaan nostamaan prosessikynnystä, eli voi estää prosessin käynnistämisen kokonaan myös silloin, kun siihen olisi objektiivisesti arvioiden perusteltua aihetta. Jutuissa vastaanotettavan näytön laatu heikkenee mitä enemmän aikaa kuluu niistä tapahtumista, joista asianosaiset ja todistajat kertovat oikeudenkäynnissä. Ratkaisujen viipyminen käsittelyn hitauden, juttujen lykkäysten ja muutoksenhakujen johdosta voi johtaa oikeusturvan kannalta arveluttaviin tilanteisiin ja pahimmillaan jopa siihen, että prosessin tulos saattaa osoittautua jutun voittaneellekin osapuolelle arvottomaksi. Justice delayed, justice denied, on sanottu, eikä varmaan aivan syyttä.

8. Toisaalta tietoisuus ratkaisujen viipymisestä on omiaan synnyttämään aiheettomia oikeusprosesseja tai ruokkimaan perusteettomia ja vain viivytystarkoituksessa tehtäviä muutoksenhakuja. Valituksen tarkoituksena voi olla ainoastaan esimerkiksi korko- tai inflaatiohyödyn tavoittelu taikka tuomion täytäntöönpanon lykkääminen.

9. Oikeudenkäynnissä käsiteltävät asiat koskevat usein elämän herkimpiä alueita, kuten esimerkiksi perhettä, lapsia, asumista, työtä, toimeentuloa, turvallisuutta ja ympäristöä. Pitkään vireillä oleva oikeusjuttu saattaa muodostaa asianosaisen koko arkielämää ja ajatuksia hallitsevaksi asiaksi ja olla siten henkisesti varsin kuormittava kokemus. Lisäksi se vie asianosailta aikaa ja vaatii yleensä aina myös taloudellista panostusta.

10. Rikosjutuissa vasta oikeudenkäynti ja siinä annettava tuomio saattaa usein antaa rikoksen uhrille tarvittavan tilaisuuden toipua rikoksen esitutkinnasta ja rikoksen aiheuttamasta järkytyksestä. Vastaavasti rikoksesta epäillylle tai syytetylle ja hänen lähipiirilleen on usein piinallista odottaa esitutkinnan ja syyteharkinnan päättymistä ja oikeudenkäynnin alkamista sekä jutussa annettavaa tuomiota. Rikosjutun kohtuuttoman pitkästä viipymisestä uhrille ja epäilylle aiheutuvia haittoja on omiaan pahentamaan asian mahdollinen käsittely mediassa. Mitä kauemmin asian käsittely julkisuudessa kestää, sitä suuremmat ovat tästä asianosaisille koituvat haitat.

11. Eikä tässä vielä kaikki. Oikeudenkäyntien pitkittyminen ja ratkaisujen viipyminen murentaa väistämättä tuomioistuinlaitoksen arvovaltaa ja asemaa yhteiskunnan merkittävimpänä konfliktien ja oikeusriitojen ratkaisufoorumina. Viimeisen vuosikymmenen kuluessa Suomeenkin syntyneiden tuomioistuinmenettelylle vaihtoehtoisten sovittelu- ja muiden konfliktinratkaisujärjestelmien yleistymisen yhtenä keskeisenä syynä on ollut juuri tuomioistuinprosessin hitaus.

Suomen ihmisoikeustuomioistuimelta saamat langettavat tuomiot

12. Vaikka oikeusjuttujen kohtuuttoman pitkä kesto ja ratkaisujen viipyminen ovat rasittaneet Suomen oikeuslaitosta jo pitkään, on hämmästyttävää, ettei epäkohdalle ole oikeusministeriön, hallituksen tai eduskunnan toimesta saatu tehdyksi mitään. Näin siitä huolimatta, että asiaan on puuttunut myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuin langettavissa päätöksissään, joissa Suomen on todettu rikkoneen oikeudenkäynnin kohtuullista kestoa koskevia EIS 6.1 artiklan määräyksiä. Ihmisoikeustuomioistuin on antanut Suomelle jo vuosittain useita langettava tuomiota, kaikkiaan Suomen kyseillä perusteella saamia langettavia tuomiota on tullut jo lähes 40. Tahti tuntuu vain entisestään kiihtyvän, sillä kuluvan tammikuun aikana Suomi on saanut mainitusta syystä jo ainakin kolme uutta langettavaa tuomiota.

13. Nämä tuomiot samoin kuin Suomen muista syistä saamat langettavat tuomiot, joissa Suomen on todettu rikkoneen oikeudenmukaiselle oikeudenkäynnille asetettuja vaatimuksia esimerkiksi asiaosaisten kuulemisen laiminlyönnin ja ratkaisujen puutteellisten perustelujen takia, ovat kansainvälisessä vertailussa omiaan tahraamaan Suomen mainetta ja tulevat valtiolle rahallakin mitattuna ajan myötä kalliiksi. Ennen kaikkea sanotut tuomiot murentavat kansalaisten luottamusta oikeus- ja tuomioistuinlaitoksen kykyyn huolehtia kansalaisten oikeusturvasta asianmukaisella tavalla.

Oikeussuojakeinoista juttujen viipymistä vastaan

14. Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja ihmisoikeustuomioistuimen mukaan jokaisella ihmisellä on oltava käytettävissään tehokas kansallinen oikeussuojakeino oikeudenkäynnin viivästymistä vastaan. Lähes kakissa Euroopan valtioissa, niin idässä kuin lännessäkin, onkin jo vuosia sitten otettu käyttöön sanotunlaisia keinoja, joilla on pyritty ja myös pystytty puuttumaan tehokkaasti oikeusjuttujen viipymiseen ja siten parantamaan merkittävästi kansalaisten oikeusturvaa. Näiden keinojen tarkoituksena on samalla ollut, ettei ihmisen tarvitsisi kääntyä viivytystapauksissa ihmisoikeustuomioistuimen puoleen, vaan hän saisi oikeusturvaa jo kotimaassaan. Ihmisoikeustuomioistuimessa käytävä prosessi on sangen hidasta, ja usein kestää monta vuotta ennen kuin se antaa kantelun johdosta ratkaisunsa.

15. Näistä oikeusjuttujen viipymistä vastaan käytössä olevista oikeuskeinoista on syytä mainita erityisesti kaksi, nimittäin viivästyskantelu ja hyvitysmaksujärjestelmä. Viivästyskantelun avulla asianosainen voi puuttua oikeusprosessin viivästymiseen jo asian vireillä ollessa, siis ennaltaehkäisevästi. Hyvitysjärjestelmän avulla asianosainen voi taas saada rahakorvauksen, mikäli häntä koskeva oikeudenkäynti on kokonaisuudessaan kestänyt kohtuuttoman kauan. Useat valtiot ovat ottaneet käyttöön molemmat mainitut oikeuskeinot taistelussa oikeusjuttujen viipymistä vastaan.

Oikeusministeriö ja lainsäätäjä eivät ole puuttuneet asiaan

16. Suomen lainsäädäntö ei sen sijaan tarjoa vieläkään sellaista oikeussuojakeinoa, jolla voitaisiin puuttua tehokkaasti oikeusprosessien viipymiseen ja joka täyttäisi ihmisoikeustuomioistuimen tulkintakäytännössä asetetut vaatimukset. Tämän on havainnut myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuin, joka on jo useana vuonna Suomelle antamissaan langettavissa tuomioissaan todennut sanotun puutteen ja vakavan epäkohdan eli sen, että Suomen lainsäädäntö ei tunne mitään erityistä oikeussuojakeinoa oikeudenkäynnin kohtuullisen ajan rikkomista koskevissa tapauksissa.

Työryhmän mietintö OM 2006:21

17. Oikeusministeriö asetti vihdoin vuonna 2006 työryhmän valmistelemaan ehdotusta tehokasta oikeussuojakeinoa oikeudenkäynnin viipymistä vastaan koskevaksi lainsäädännöksi. Työryhmä jätti mietintönsä joulukuussa 2006 (OM 2006:21). Mietinnössä ehdotettiin juuri kahden edellä mainitun, muissakin maissa käytössä olevan oikeussuojakeinon eli viivästyskantelun ja hyvitysjärjestelmän käyttöönottamista.

18. Viivästyskantelun avulla asianosainen voisi kannella vireillä olevan asian viivästymisestä käräjäoikeudessa hovioikeuteen ja hovioikeudessa KKO:een. Viivästyskantelu hyväksyttäisiin, jos pääasian käsittely on viivästynyt siten, että se loukkaa asianosaisen oikeutta oikeudenkäyntiin kohtuullisen ajan kuluessa tai vakavasti vaarantaa sen. Ylempi tuomioistuin, siis hovioikeus tai KKO, voisi tällöin määrätä oikeudenkäyntiä jouduttavasta tehokkaasta toimenpiteestä. Ylempi oikeus voisi esimerkiksi asettaa määräajan asian ratkaisemiselle tai tuomioistuimen tietylle toimelle asian käsittelyssä tai jopa siirtää asian toisen tuomioistuimen käsiteltäväksi. Hallintolainkäytön puolella asianosainen voisi vastaavasti kannella hallinto-oikeudessa vireillä olevan asian käsittelyn viivästymisestä KHO:een. Lakiin otettaisiin myös säännös hallintolainkäyttöelimen velvollisuudesta antaa pyydettäessä käsittelyaikaa koskeva arvio. Hyvitysjärjestelmän avulla taas asianosaisella olisi oikeus saada jälkikäteen eli oikeudenkäynnin päätyttyä valtion varoista kohtuullinen hyvitys oikeudenkäynnin viivästymisen johdosta.

KKO ja hovioikeudet vastustivat tehokkaan oikeussuojakeinon käyttöönottoa

19. Lausuntokierroksella lähes kaikki lausunnonantajat kannattivat hyvitysjärjestelmän käyttöönottamista. Sen sijaan viivästyskantelun osalta mielipiteet erosivat. Itse kannatin lausunnossani viivästyskantelua ja ehdotin samalla - ainoana lausunnonantajana - viivästyskantelun käyttöalan laajentamista eli sen ulottamista koskemaan rikosasioissa myös esitutkintaa ja syyteharkintaa. Käytännöstä nimittäin tiedetään, että useissa tapauksissa oikeusjutun kokonaiskeston kohtuuttoman pitkä aika ei suinkaan aina johdu tuomioistuinkäsittelyn pitkittymisestä, vaan juuri esitutkinnan tai/ja syyteharkinnan viipymisestä; tämä havainto voidaan tehdä myös ihmisoikeustuomioistuimen Suomelle antamista langettavista tuomioista.

20. Ihmisoikeustuomioistuin korostaa ratkaisuissaan aina rikosprosessin kokonaiskestoa eli aikaa, joka alkaa jo siitä, kun tiettyä henkilöä epäillään esitutkinnassa rikoksesta. Vaikka käräjäoikeuden ja hovioikeuden käsittelyajat olisivat jossakin jutussa aivan kohtuullisen pituisia, voi jutun kokonaiskesto kuitenkin muodostua kohtuuttoman pitkäksi esitutkinnan tai syyteharkinnan viipymisen johdosta. Esitutkinnan ja syyteharkinnan viipymisestä olisi ehdotukseni mukaan voitu tehdä viivästyskantelu joko käräjäoikeudelle tai vaihtoehtoisesti valtakunnansyyttäjälle.

21. Mutta arvatkaapa, hyvät lukijat, mitkä tahot vastustivat kiivaasti työryhmän mallin mukaisen viivästyskantelun käyttöönottamista ja keiden vastustuksen johdosta koko lakiehdotus sitten jäi pariksi vuodeksi jäihin? Aivan oikein, viivästyskantelua vastustivat pontevasti nimenomaan tuomioistuimet, etunenässä (tietenkin) kaikki hovioikeudet ja KKO. Entä mikä oli vastustamisperuste? Kyllä, taas oikein arvattu: Viivästyskantelusta aiheutuisi hovioikeuksille ja KKO:lle sekä KHO:lle kohtuuttoman paljon lisätyötä ja viivästyskanteluiden käsittely söisi samaa kapasiteettia, jota tarvitaan varsinaisten juttujen käsittelyyn. Ja tietenkin, viivästyskantelun käyttöönotto vaatisi lisäresursseja hovioikeuksiin ja KKO:een. Vielä vedottiin mm. mahdollisesti syntyviin esteellisyysongelmiin ja ties mihin kaikkeen.

22. KKO:n ja muiden tuomioistuinten vastustuksen vuoksi työryhmän perustellut ehdotukset jäivät makaamaan oikeusministeriön kaappeihin. Tässä taas kerran nähtiin, keiden ehdoilla Suomessa lainsäädäntöä tosiasiallisesti tehdään. Jos tuomioistuimet älähtävät jostakin lainsäädäntöhankkeesta ja vetoavat juttumääriinsä ja niiden kasvuun, uskoo oikeusministeriö kiltisti miten heiveröisiä perusteluja tahansa ja tekee niinkuin KKO ja KHO sanovat. Kun on kyse prosessilainsäädännön uudistamisesta, ministeriö ei yleensä tee pitkään aikaan yhtään mitään. Tuomioistuimet eivät Suomessa käytä ainoastaan tuomiovaltaa, vaan tosiasiasillisesti myös merkittävää lainsäädäntövaltaa. Vaikka kysymys olisi miten tärkeästä kansalaisten oikeusturvaa koskevasta asiasta, oikeusministeriö ei osaa tai halua asettua yksityisen kansalaisen asemaan, vaan uudistuksia ja sen vaikutuksia tarkastellaan usein vain siltä kannalta, miten ne vaikuttavat tai - tuomioistuimien ilmaiseman käsityksen mukaan - voisivat vaikuttaa tuomioistuinten työhön. Kun tuomioistuimien lähtökohtana on yleensä se, etteivät uudistukset vain saa missään tapauksessa lisätä tai vaikeuttaa tuomioistuinten työtä, ei ole ihme, etteivät mitkään järkevät uudistukset, jotka on muissa maissa toteutettu jo ajat sitten, tahdo Suomessa edetä millään ilveellä. Näin kävi myös tässä oikeudenkäynnin viivästymisen ehkäisemistä koskevassa lainsäädäntöhankkeessa.

23. Oikeusministeriön virkamiesten mieleen ei ilmeisesti lainkaan pälkähtänyt, että miksi Suomen tuomioistuimet eivät kykenisi suoriutumaan viivästyskantelun käyttöönottamisesta, kun vastaava uudistus on toteutettu monissa muissa maissa ilman minkäänlaisia ongelmia. Ovatko suomalaiset tuomioistuimet todella niin heikkoja ja huonosti johdettuja, ettei edes tällaista melko vähäistä uudistusta voisi täällä toteuttaa? Oikeusministeriön olisi pitänyt havaita, etteivät kaikki esimerkiksi KKO:n lausunnossa viivästyskantelun käyttöön ottamista vastaan esittämät argumentit pidä paikkaansa, jos viivästyskantelut käsitellään tuomioistuimissa järkevällä tavalla.

24. Viivästyskantelussa ei ole kyse varsinaisen oikeusjutun käsittelyyn verrattavissa olevasta tutkinnasta, joka veisi yhtä paljon aikaa kuin muutoksenhaun tutkiminen; kyse on käytännössä summaarisesta ja suppeaan kirjalliseen aineistoon perustuvasta tutkinnasta. Eikä tarkoituksena tietenkään ollut, että uudistus johtaisi siihen, että viivästyskanteluja tehtäisiin hirmuisen paljon. Viivästyskantelun ideanahan on nimenomaan vaikuttaa jo pelkällä olemassaolollaan, siis ennaltaehkäisevästi, siihen, että käräjäoikeudet, hovioikeudet ja hallinto-oikeudet tekisivät parhaansa, ettei juttujen käsittely viivästy. Tällöin viivästyskantelun tekemiseen ei tietenkään tarvitsisi turhautua kovinkaan usein. Mutta kaikki nämä viivästyskantelun käyttöönottamista puoltavat näkökohdat on autuaasti sivuutettu esimerkiksi KKO:n lausunnossa. KKO on keskittynyt lausunnossaan yksinomaan niiden seikkojen esiin tuomiseen, jotka sen käsityksen mukaan puhuisivat viivästyskantelua vastaan; näistä seikoista ja perusteista kaikki eivät kuitenkaan pidä paikkaansa.

Hallituksen lakiesitys 29.1. on riittämätön

25. Ilmeisesti sen vuoksi, että Suomi on jo alkuvuodesta saanut muutaman uuden langettavan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisun oikeudenkäyntien kohtuuttomasta viipymisestä, oikeusministeriö on vihdoin herännyt ruususen unestaan. Tänään 29.1. hallitus nimittäin antoi eduskunnalle lakiesityksen laiksi oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä. Vuoden 2006 työryhmän mietinnöstä on siis poimittu vain hyvitysjärjestelmä, jolla oikeudenkäynnin kohtuuton viivästyminen voitaisiin hyvittää asianosaiselle valtion varoista maksettavalla rahakorvauksella, jonka suuruus olisi normaalisti enintään 10 000 euroa. Hyvitystä olisi vaadittava pääasiaa käsittelevältä tuomioistuimelta ennen käsittelyn päättymistä ja tuomioistuin ratkaisisi vaatimuksen samanaikaisesti pääasian kanssa. Hyvityksen tarkoituksena olisi korvata viivästymisen aiheuttamaa huolta ja epävarmuutta.

26. Kuten arvata saattoi, hallituksen esityksessä on luovuttu ennaltaehkäisevästä oikeussuojakeinosta eli edellä käsitellystä viivästyskantelusta, joka kuitenkin olisi selvästi tehokkain ja myös halvin keino ehkäistä oikeudenkäyntien viivästymisiä. Sen tilalle esitetään paljon miedompaa ja tehottomampaa keinoa eli asianosaisen tuomioistuimelle esittämää vaatimusta asian käsittelyn määräämisestä kiireelliseksi. Esityksen mukaan käräjäoikeus - uudistus ei siis koskisi lainkaan hovioikeutta (!) - voisi asianosaisen vaatimuksesta "poikkeuksellisesti" päättää, että asia määrätään kiireelliseksi, jos sen käsittelemiselle ennen muita asioita on erityisen painava syy. Ratkaisun kiireelliseksi julistamisesta tekisi yleensä laamanni.

27. Voidaan heti alkuun todeta, että kiireellisyysvaatimus on riittämätön keino ehkäistä ennakolta asian käsittelyn viipymistä. Laamanni ei nimittäin voisi määrätä mitään määräaikaa, jonka kuluessa asia olisi viimeistään ratkaistava, eikä myöskään mitään sanktiota sen varalta, ettei asiaa kuitenkaan käsiteltäisi kiireellisenä; laamanni voisi vain päättää, että asia on "kiireellinen." Lisäksi voidaan todeta, että lähes kaikkien asianosaisten mielestä juuri heidän juttunsa on muita kiireellisempi, jolloin seurauksena on, että jutussa kuin jutussa tullaan tekemään kiireellisyysvaatimus. Lopputulos olisi siten käytännössä plus miinus nolla, mitä juttujen kestoon tulee.

28. Ylemmälle tuomioistuimelle tehtävä viivästyskantelu olisi aivan "toista maata", sillä ylempi oikeus voisi määrätä, missä ajassa alemman oikeuden tulee käsitellä ja ratkaista juttu ja ylemmän oikeuden käytössä olisi myös muita keinoja vaikuttaa siihen, että jutun käsittelyä todella kiirehditään. Käytännössä merkitystä tulisi olemaan ainoastaan hyvitysmaksulla, mutta sen avulla ei voida ennaltaehkäisevästi vaikuttaa juttujen kokonaiskeston nopeuttamiseen. Yhteiskunnalle olisi paljon edullisempaa viedä oikeudenkäynti läpi kohtuullisessa ajassa kuin hyvittää pitkittynyt prosessi jälkikäteen rahalla. Siihen tarvittaisiin ehdottomasti ylemmälle oikeudelle tehtävä viivästyskantelu, asian kiirehtimispyyntö asiaa käsittelevälle tuomioistuimelle ei ratkaise ongelmaa.

29. Hallituksen lakiesitys on torso myös sikäli, että kiirehtimisvaatimus oliosi mahdollista tehdä ainoastaan käräjäoikeudessa, muttei hovioikeudessa eikä hallinto-oikeudessa. Tämä vesittää pahasti koko uudistuksen. Näyttää siltä, että kyseessä on lähinnä näennäisuudistus, jolla pyritään hallituksen ja oikeusministeriön kasvojen pesuun kiusalliseksi käyneessä ja Suomen kansainvälistä mainetta nakertavassa asiassa, mutta jolla ongelmat itse asiassa lakaistaan vain maton alle.

Kansliatuomioiden viipyminen

30. Monet puutteet ja epäkohdat jutun käsittelyn eri vaiheissa voivat aiheuttaa viivästystä ja vaikuttaa jutun kokonaiskeston pitkittymiseen. Ne eivät johdu usein lainsäädännöstä, vaan tuomareiden vähättelevästä asennoitumisesta asioiden viivytyksettömän käsittelyn merkitykseen. Yhtenä esimerkkinä tästä voidaan mainita käräjäoikeuden kansliatuomioiden ja hovioikeuksien tuomioiden antamisessa ilmenneet epäkohdat.

31. Lain mukaan käräjäoikeus voi tuomion julistamisen sijassta antaa laajassa tai vaikeassa asiassa tuomion kirjallisena tuomioistuimen kansliassa 14 päivän kuluessa pääkäsittelyn päättymispäivästä (ns. kansliatuomio). Erityisestä syystä sanottua määräaikaa voidaan pidentää, mutta tuomio on annettava niin pian kuin mahdollista; asianosasille on ilmoitettava tuomion antamispäivä. Käräjäoikeuksissa on tullut tavaksi, että vähänkin vaikeammissa jutuissa tuomio annetaan säännönmukaisesti kansliatuomiona, vaikka tämä ei ollut lakia säädettäessä tarkoitus.

32. Hovioikeus antaa tuomionsa pääkäsittelyn jälkeen lähes aina kirjallisena kansliassa. Hovioikeuden tuomio on lain mukaan annettava 30 päivän kuluessa pääkäsittelyn päättymispäivästä. Erityisestä syystä sanottua määräaikaa voidaan pidentää, mutta tuomio on tässäkin tapauksessa annettava lain mukaan niin pian kuin mahdollista.

33. Olen kuullut tapauksista, joissa käräjäoikeudet ja hovioikeudet käytännössä vähät välittävät tuomion antamiselle laissa asetetuista määräajoista. Näyttää muodostuneen jopa jonkinlaiseksi tavaksi, että jos kansliatuomion antaminen viivästyy siitä päivästä, joka asianosaisille on pääkäsittelyssä ilmoitettu, tuomioistuimet eivät välitä edes ilmoittaa viivästymisestä ja uudesta tuomion antopäivästä, vaan asianosaiset ja heidän asianajajansa joutuvat odottamaan tuomiota joskus pitkäänkin.

34. Tällaista käytäntöä esiintyy tiettävästi etenkin Etelä-Suomen suurissa käräjäoikeuksissa ja hovioikeuksissa. Olen kuullut tapauksista, joissa hovioikeuden tuomiota on jouduttu odottamaan jopa puoli vuotta, vaikka se olisi tullut lain ja hovioikeuden pääkäsittelyssä antaman ilmoituksen mukaan antaa 30 päivän kuluessa pääkäsittelyn päättymisestä. Näin tapahtuu ilman, että asianosasille ilmoitettaisiin viivästymisen syytä tai tuomion uutta antamisajankohdasta. Asianajat eivät halua tai edes rohkene - sinänsä ymmärrettävistä syistä - kannella epäkohdasta esimerkiksi oikeuskanslerille tai oikeusasiamiehelle, vaan tyytyvät nöyrinä kohtaloonsa. Ainakin yhdessä tapauksessa, jossa hovioikeuden tuomion antaminen kesti 30 päivän asemesta reilut kolme kuukautta, tällainen kantelu tehtiin, mutta apulaisoikeuskansleri tyytyi 22.10.2008 antamassaan päätöksessä (Dnro 34/3/06) ainoastaan saattamaan hovioikeuden jäsenten tietoon sivistyneen näkemyksensä laissa olevan määräajan noudattamisesta ja palveluperiaatteen merkityksestä. - Ehkäpä oikeuskansleri Jonkalla olisi aihetta tiukentaa oikeuskanslerinviraston linjaa myös puheena olevissa tapauksissa.

Päällikkötuomareiden vastuu

35. Tuomioistuimet ja tuomarit väittävät usein oikeudenkäyntien viipymisen johtuvan puutteellista henkilöresursseista. Tästä ei kuitenkaan ole läheskään aina kyse, ja sitä paitsi Suomessa on aivan riittävästi tuomareita. Jos tuomarikuntaan lasketaan mukaan myös hovioikeuksien varsin runsaslukuinen esittelijäkaarti - vanhimmat esittelijät kuuluvat säännönmukaisesti hovioikeuden ratkaisukokoonpanoon - on Suomen tuomarikunnan lukumäärä kansainvälisessä vertailussa aivan kärkipään luokkaa.

36.Tuomioistuimien olisi syytä tarkastella kriittisesti omia toimintatapojaan, pyrittävä tunnistamaan huonot ja juttujen käsittelyjä viivyttävät käytännöt ja korjaamaan ne. Tässä suhteessa erityisesti tuomioistuinten päällikkötuomareilla on tai ainakin pitäisi olla suuri vastuu. Käräjäoikeuksien laamannien ja osaton johtajina toimivien käräjätuomareiden sekä hovioikeuksien presidenttien ja hovioikeudenlaamannien tulisi valvoa juttujen käsittelyaikoja ja puuttua asioihin heti, kun juttujen viipymisiä ilmenee.

37. Päällikkötuomarit eivät ilmeisesti aina hoida valvontatehtäväänsä riittävän hyvin eivätkä puutu juttujen ja tuomioiden antamisessa ilmeneviin viipymisiin. Jos puuttuisivat, ei esimerkiksi kansliatuomioiden antamisessa ilmennyttä lainvastaista käytäntöä olisi päässyt syntymään. Tuomareiden riippumattomuus ei ole hyväksyttävä syy, joka olisi estänyt päällikkötuomareita puuttumasta asiaan.




12 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olisi aiheellista säätää laki, jonka mukaan tuomari, joka ei kuudessa kuukaudessa saa juttua kuin juttua ratkaistua, menettäisi virkansa. Tulisi vaihtoa ja JV pääsisi kentälle.

Osapuolille olisi myös säädettävä raja, montako sanaa saa suullisessa prosessissa käyttää. Nythän prosessi suosii hyvämuistista ja nopeapuheista. Hidas jännittäjä ei saa sanaa suustaan ja häviää juttunsa.

Anonyymi kirjoitti...

Yhtenä merkittävämpänä syynä oikeudenkäyntien "viivästymiseen" on itse Suomen oikeudenkäyntimenettelyn raskaus:

Se on käytännössä rajoitukseton muutoksenhakuoikeus hovioikeuteen, erit se, että asia u u d e l l e e n käsitellään suullisessa käsittelyssä, kuten käräjäoikeus on jo tehnyt.

Karikoituna tämä tarkoittaa sitä, että varsinainen oikeudenkäynti tapahtuu hovioikeudessa.

Tapahtuuko näin päättömästi säännönmukaisesti muissa Euroopan (ihmisoikeus)maissa?

Ruotsalainen prosessi kopioitiin Suomeen huomioimatta, että siellä resurssit niin tuomarien, syyttäjien ym suhteen ovat aivan eri eli korkeammalla tasolla kuin Suomessa.

Niin kauan kuin lainvalmistelu- ja tuomarikunnassa elää tälläinen megalomaaninen käytäntö, ei parannusta kansalaisten oikeusturvaan käytännössä toteudu erit. oikeus saada asiansa käsitellyksi kohtuullisessa ajassa.

Yhtenä seikkana on myös se, että tuomarien ja poliisien resursseista on pyritty huolehtimaan. Mutta siinä rikosprosessin välissä syyttäjien resursseista ei, heitä aiotaan vähentää taas.

Anonyymi kirjoitti...

Oikeuskansleri Jonkka tuntuu muutenkin terästäytyneen, sillä aiemmin hän ei ole yleensä määrännyt nostettavaksi virkasyytettä tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta tuomareita, syyttäjiä tai poliiseja vastaan, jotka ovat kohtuuttomasti viivytelleet asioiden käsittelyssä.

Pelottaa mitä tällä yritetään peitellä.

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymi kaimani huolehtii, että syyttäjien resursseja oltaisiin jälleen vähentämässä. Suru lienee aiheeton, sillä Ylen keskustelusivuilla esiintyy tieto, että valtion tehokkuusvaatimuksen mukaisia leikkauksia ei kohdenneta VKSV:lle vaan heidän kiintiönsä kohdistuu Vaasan ruotsinkielisiin oikeustieteen opettajiin. Yliopistouudistuksessa taka-ajatukenahan lienee tuo leikkausten tekemisen helpottuminen.

Syyttäjistä puheen ollen olen aina ihmetellyt, minkä takia he vuoden lopussa syyttämättäjättämispäätöksiään tehtaillessaan käyttävät enemmän taskulaskinta kuin lakikirjaa. Eilen sain eräältä toimistosihteeriltä asiaan vastauksen: "Pitää saada päätösten perustekoodit täsmäämään tulossopimuksen kanssa!" Tuollainen turha laskeminen jos mikä on omiaan viivästyttämään joutuisaa oikeudenkäyntiä.

Anonyymi kirjoitti...

Esim. rakennuttajaa vastaan käydyissä oikeudenkäynneissä päätöstä voi joutua odottamaan 2 v. per oikeusaste eli 4 v. yhteensä pahimmassa tapauksessa. Kanteen nostamiseen ja valmisteluun menee vuosi. Tämän jälkeen rakennuttaja menee konkurssiin ja oikeutta haetaan samalla rutiinilla vakuutusyhtiötä vastaan. Oikeuden lopullinen päätös siis saattaa tulla 3-9 vuodessa.

Tämän ajan asukkaat joutuvat asumaan myytäväksi kelpaamattomassa talossa, josta kuitenkin pankki veloittaa lainan kuukausierät. Jos menee vaikka työpaikka alta, niin vitsit on vähissä.

Hitaalta näyttää oikeus, ja seurauksena kansalaiset saavat kärsiä.

Anonyymi kirjoitti...

Tälläkin palstalla puhutaan Ruotsin mallista ja ainakin rikosasioissa se on todistelun osalta tehokkaampi kuin suomalainen systeemi.

Suomessa esitutkinnan kuulustelut kirjataan tarkasti paperille ja kuulusteluun suttaantuu helposti aikaa, koska siihen kirjataan varmuudeksi myös sellaisia seikkoja, jotka eivät asiaan kuulu. Videoidutkin kuulustelut kirjataan sanatarkasti paperille. Sitten sekä käräjäoikeudessä että hovioikeudessa suoritetaan kuulemiset uudestaan.

Ruotsissa esitutkintakuulustelut otetaan nauhalle, joista kuulustelija taikka joskus puhtaaksikirjoittaja tekee napakan yhteenvedon. Käräjäoikeudessa kaikki todistelutarkoituksessa suoritetut kuulemiset videoidaan, jolloin hovioikeusvaiheessa yleensä riittää, että ainoastaan oikeudenkäyntiasiamiehet ovat paikalla. Ottaahan videoiden katselukin aikansa, mutta se on joka tapauksessa nopeampaa kuin elävän todistajan käsitteleminen. Nauhalle ei myöskään synny niitä laillisia esteitä, joita ihmisille voi joskus sattua.

Paras tehokkuuden tae Ruotsissa on kuitenkin rikosten huono selvitysprosentti. Suomessa poliisin tietoon tulleista rikoksista selviää noin 50 % ja Ruotsissa vastaava luku 6 %. Ainoastaan selvitetyt rikokset voivat päätyä tuomioistuimeen, joten tässä naapurimaan tuomarit pääsevät siis helpommalla.

Osaltaan Ruotsin heikkoja lukuja selittää syyttäjien toimiminen tutkinnanjohtajina. Jos Suomessa seurattaisiin Ruotsia tutkinnanjohdon järjestämisessä, kuten blogistikin kannattaa, niin varmasti helpotettaisiin tuomioistuinten työtaakkaa, mutta samalla heitettäisiin asia 'rikosoikeudellisen vastuun toteuttaminen' romukoppaan. Arvovalinta?

Anonyymi kirjoitti...

Rikosoikeudenkäynnin kokonaisaika lasketaan siitä, kun juttu tulee poliisilla vireille päättyen sitten kai lainvoimaiseen tuomioon. Näin ollen kukaan kolmesta lenkistä: poliisi, syyttäjä tai tuomari ei saa epäonnistua, jotta oikeudenkäynti voidaan toteuttaa kohtuullisessa ajassa.

Poliisi uutisoi tänään 600 uudesta lisävirasta. Luku näyttää hyvältä, mutta apu ei ole odotetun kaltainen. Poliisilla on erilaisia sopimukseen perustuvia liikuntavapaita, joita nykyisessä työpaineessa ei ole voitu välttämättä toteuttaa. Lisävirkojen myötä on ilmeisesti toisin.

Poliisimiehellä on oikeus 2 tunnin liikuntavapaaseen viikossa, 2 urheilupäivään ja 2 virkistysiltapäivään vuodessa. Siis 6 - 8 % työajasta menee työkunnon ylläpitämiseen, joka kai muilla aloilla tehdään vapaa-ajalla.

Kun poliisimiehiä on noin 8.000 he käyttävät yhteensä 'lakisääteisiin' liikuntavapaisiin noin 600 henkilötyövuotta, joka on sama määrä kuin uusia virkoja tulee.

Toivottavasti kaikki uudet virat eivät valu sählyilyyn, vaan joku työpanos tulisi siihen rikostutkintaankin. En ymmärrä, miten veronmaksajat rahoittavat kaiken tämän nurisematta.

Anonyymi kirjoitti...

Tällä keskustelupalstalla näytetään suhtautuvan myönteisesti siihen, että ruotsinkieliseltä oikeustieteen optukselta siirretään resursseja VKSV:lle.

Kannatan ajatusta, koska syyttäjätoiminnan onnistuminen todella edellyttää, että paikallisia syyttäjiä joku vahtii. Vahtimisella tarkoitan sekä joutuisuutta että laatua. Niin kauan kun syyttäjät tekevät rattijuopumuksesta tasan 0,50 promillea syyttämättäjättämispäätöksiä perusteella: "rikos on tehty, mutta se on niin vähäinen, että syyttää ei kehtaa" on tarpeen, että heidän valvontaansa lisätään. Tämähän onnistuu mainiosti edellä viitatulla resurssikohdennuksella.

Markku Arponen kirjoitti...

Jyrki, ei pidä paikkaansa, että kaikki hovioikeudet vastustivat viivästyskantelua. Itä-Suomen HO sanoo 28.2.2007 päivätyssä (laatimassani) lausunnossaan nimenomaan kannattavansa työryhmän ehdotusta yleisissä tuomioistuimissa käyttöön otettavaksi viivästyskanteluksi. Lausunnossa toki esitettiin joitakin kriittisiä huomioita viivästyskantelusta, mutta se ei merkinnyt vastustamista. Pääasiallisin huomautus koski sitä, että samalla tavalla kuin valittamista hovioikeuteen, kuten itse blogissasi toteat, käytetään muuhun tarkoitukseen kuin oikeusturvan saamiseen, esim. vankeuden täytäntöönpanon lykkäämiseen, voidaan viivästyskanteluakin käyttää silloinkin kun siihen ei ole perustelua syytä esim. asiakkaalle mieleisen tuomarinvaihdoksen aikaansaamiseksi. Tämän vuoksi lausunnossa esitettiin ylemmän tuomioistuimen keinovalikoimasta poistettavaksi mahdollisuus määrätä, ettei asiaa käsittelevälle tuomarille jaeta tiettynä aikana uusia asioita tai että kyseinen asia jaetaan toiselle tuomarille. Nuo toimet sitä paitsi kuuluvat tuomioistuimen johdon tehtäviin tälläkin hetkellä. Niitä jopa käytetäänkin.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Ok, Markku, vedän sanani takaisin siltä osin, että kaikki hovioikeudet olisivat vastustaneet viivästyskantelua!

Tapaus on kuitenkin malliesimerkki siitä miten hovioikeudet, KKO ja käräjäoikeudetkin aina, jolleivät nyt suoraan vastusta hyviä uudistusehdotuksia, ryhtyvät kaivelemaan niistä mitä moninaisempia pikkudetaljeja, joilla ei todellisuudessa olisi minkäänlaista suurempaa merkitystä kokonaisuuden kannalta. Tämän jälkeen OM kauhistuu ja ajattelee, että no, eihän tätä ehdotusta nyt voikaan toteuttaa, kun siihen liittyy tällaisia "epäkohtia."

Ei siis kyetä näkemään metsää puilta!

Tuomioistuimilla tuntuu olevan aina päähuoli siitä, ettei niiden työmäärää vain lisääntyisi, vaan tietty "mukavuustaso" säilyisi! Ne, samoin kuin OM:n virkamiehet, eivät halua tai kykene ajattelemaan asioita oikeusturvaa kaipaavien ihmisten kannalta, vaan kaikissa uudistuksissa pidetään ensi sijassa silmällä tuomioistuinten työtä!

Tässä sitä sitten ollaan! Suomi on ainoa maa Euroopassa, joka ei ole saanut luoduksi tehokkaita oikeussuojakeinoja oikeusjuttujen viipymistä vastaan. Suomi saa ihmisoikeustuomioistuimelta keskimäärin yhden langettavan tuomion per kuukausi, yhteensä niitä lienee jo 40, kun esimerkiksi Norja ei ole saanut juttujen viipymisestä vielä yhtään langettavaa tuomiota ja Ruotsikin vain muutaman.

OM:n ylijohtaja Kiesiläinen toteaa telkkarissa tyynesti, että, kyllä, tämä on häpeätahra Suomen kv. maineelle, mutta mitään muutoksia tämän Kiesiläisen johtama porukka ei ole pystynyt tähän epäkohtaan saamaan aikaan, vaikka meille valmistui v. 2006 erinomainen lainsäädäntöneuvos Tatu Leppäsen työryhmän mietintö po. oikeussuojakeinoista, joka siis sisälsi myös viivästyskantelun käyttöönoton.

OM ja hallitus ajattelevat selviävänsä tästä ikävästä asiasta kuiville, jos viivytysten uhreille luvataan maksaa 2-3 tonnia per juttu oikeudenkäyntien kohtuuttomasta pitkittymisestä!

Eikö ymmärretä sitä, että tämä HE:een sisältyvä "uudistus", joka siis on täysin torso, voi johtaa vain entistä useammin juttujen viipymiseen, koska tuomarit voivat ajatella, että no, ei tässä nyt näillä jutuilla enää mitään kiirettä ole, kun asianosaiset voivat kuitenkin aina jälkikäteen vaatia valtiolta kotimassakin korvauksia!

Kyllä joskus tulee pakosta mieleen, että mitä ihmeen tomppeleita sinne KKO:een ja OM:öön oikein nimitetään!

Anonyymi kirjoitti...

Asiaa!

Anonyymi kirjoitti...

JV laittaa päällikkötuomarit seinää vasten ja vaatii, että mukavuusaluella leijuminen ja löhöily tuomioistuimissa on lopetettava. Mielestäni paljon olisi parannettavaa myös työilmapiirissä.

Ei ole tätä päivää, että miespuoliset hovioikeudenneuvokset ajavat taksilla istuntopaikalle, ja raskaana oleva esittelijä matkustaa saman sata kilometriä postiautolla juttumappien kanssa. Jokainenhan tietää, että hovioikeuden normaalikokoonpanossa myös esittelijälle olisi ollut tilaa taksissa. Egonpönkkäämisleikit pitäisi leikkiä kotona eikä töissä.

Toimivan koneen rakentamiseen ei siis pelkät juridiikan rattaat riitä, vaan tarvitaan oikeaa esimiestyötä.

Akkusatoorissa 1/2008 on juttu syyttäjälaitoksen työtyytyväisyydestä. Esimerkiksi Lapilla on pohjanoteeraukset työilmapiirissä, yhteistyössä, johtamisessa ja tiedonkulussa. Ihmettelen, jos tuossa surkeassa tilassa saadaan synnytettyä kurantteja juridisia päätöksiä. On kuitenkin rohkea teko julkaista huonotkin luvut. Mielestäni tuomioistuinlaitoksen pitäisi työilmapiiriasioissa ottaa rohkeasti oppia VKSV:n ansiokkaasti viitoittamasta tiestä.