sunnuntai 1. helmikuuta 2009

71. KKO:n jäsenten rekrytointi. Oikeusneuvosten nimitysmenettelyssä korjausta vaativia epäkohtia

Täälläkin näyttää hieman hämärältä...

KKO:n jäsenen virkanimitysmenettely

1. Korkeimmassa oikeudessa (KKO) tulee 1.3.2009 avoimeksi jäsenen eli oikeusneuvoksen virka. Virkaan ei haeta, vaan siihen ilmoittaudutaan KKO:lle, ilmoittautumisaika päättyi 30.1. Ilmoitus tästä julkaistiin KKO:n internet-kotisivulla ja mm. Helsingin Sanomissa. Aion seurata tätä valintaprosessia, joka johtaa helmikuussa siihen, että Tasavallan Presidentti nimittää valtioneuvoston esittelyssä virkaan juristin, jota KKO on presidentille esittänyt.

Tasavallan presidentti voi lain mukaan nimittää oikeusneuvokseksi myös jonkun muun virkaan ilmoittautuneen henkilön kuin sen, jota KKO on esittänyt. Käytännössä tasavallan presidentti on kuitenkin viimeisten 35 vuoden aikana nimittänyt oikeusneuvoksen virkaan aina KKO:n siihen esittämän lakimiehen. Tunnetuin poikkeus tästä vakiintuneesta käytännöstä tapahtui vuonna 1970, jolloin Urho Kekkonen nimitti oikeusneuvoksen virkan vastoin KKO:n yksimielistä virkaesitystä apulaisprofessori, OTT Olavi Heinosen (32).

Korkein oikeus vallankäyttäjänä

2. Joku ehkä kysyy, että mikä tuossa KKO:n jäsenen nimityksessä nyt niin kovasti kiinnostaa, että sitä pitää ryhtyä seuraamaan ja kirjoittelemaan blogissa? Mutta miksi ei saisi kiinnostaa? Minusta nimityksen jopa pitäisi kiinnostaa, sillä onhan kysymyksessä valtakunnassa ylintä tuomiovaltaa riita- ja rikosasioissa käyttävän tuomioistuimen jäsenestä. Lainkäyttö eli juhlallisesti sanottuna tuomiovalta on lainsäädäntövallan ja hallitusvallan ohella kolmas valtiovallan muoto. Tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet, ylimpinä tuomioistuimina KKO ja KHO. Tuomioistuimet ovat valtakunnan "kolmas valtiomahti."

3. Tuomioistuimien ja tuomareiden vallankäyttöä on vaikea verrata esimerkiksi eduskunnan vallankäyttöön. Minkäänlaista budjettivaltaa tuomioistuimilla ei ole, mutta ne toimivat tavallaan lainsäätäjän eli eduskunnan työn jatkajana, koska eduskunnan hyväksymät lait saavat lopullisen sisältönsä vasta tuomioistuimien soveltaessa lain säännöksiä konkreettisissa oikeusjutuissa. Voidaan sanoa, että KKO kehittää oikeutta tulkitsemalla ennakkopäätöksissään lainsäätäjän laatimia lakeja. Ennakkopäätöksillä KKO pyrkii ohjaamaan alempien tuomioistuinten lainkäyttöä. Tuomioistuin ja erityisesti ylimmät oikeusasteet, KKO ja KHO, voivat tulkita lakeja tavalla, jota eduskunta ei ehkä ole tullut lakia säätäessään aina edes ajatelleeksi. Nykyisin lait ovat usein sisällöltään väljiä ja joustavia ja jättävät siten tuomioistuimille varsin laajan harkintavallan. Eduskunta jättää joissakin tapauksissa jopa tarkoituksellisesti lainsäännösten tarkemman sisällön määrittämisen oikeuskäytännön varaan eli juuri tuomioistuinten tehtäväksi päättää, millainen sisältö säännöksille on lakia yksittäistapauksiin sovellettaessa annettava. Sitä paitsi KKO ja KHO osallistuvat myös lainsäädäntöprosessiin antamalla lausuntoja lakiesityksistä. Niiden jäseniä kuullaan usein lakiesityksiä käsiteltäessä asiantuntijoina eduskunnan valiokunnissa.

4. Kaiken kaikkiaan sanoisin, että KKO:n ja KHO:n jäsenillä on enemmän valtaa kuin rivikansanedustajilla. Tuomioistuimet on siis pantu paljon vartijoiksi. Tuomarit eivät ole nykyisin mekaanisia lain lukijoita ja soveltajia, "lain suu", niin kuin joskus on sanottu, vaan itsenäistä lainkäyttövaltaa käyttäviä toimijoita, jotka ovat riippumattomia lainsäätäjästä ja hallitusvallasta. Lainkäyttö on inhimillistä toimintaa, joka riippuu paljon soveltajistaan, tuomareista. Ei siis ole lainkaan yhdentekevää, keitä nimitetään etenkin ylintä tuomiovaltaa käyttävien oikeusistuimien tuomareiksi.

KKO:n virkanimitykset eivät ylitä uutiskynnystä

5. Tästä huolimatta KKO:n ja KHO:n tuomareiden nimitykset eivät ole herättäneet mediassa tai yleisön keskuudessa juuri minkäänlaista huomiota. Paljon enemmän tiedotusvälineissä seurataan eri ministeriöiden virkamiesten nimityksiä. Joskus 1980-luvulla lehdissä seurattiin tarkasti jopa ministeriöiden apulaisosastopäälliköiden tai toimistopäälliköiden virkanimityskiemuroita. Tämä johtui lähinnä siitä, että virkanimitykset olivat tuolloin poliittisia puolueiden pyrkiessä saamaan virkoihin omia virkamiehiään.

6. Tuomioistuinlaitoksessa oikeastaan vain KKO:n presidentin valintaa on viime vuosina seurattu ja kommentoitu mediassa. Tämä johtuu osaksi siitä, että tuomarinnimitykset eivät ole tai niiden ei ainakaan tiedetä olevan poliittisia. KKO:n ja KHO:n jäsenten nimitykset ovat jääneet hämärän peittoon ja vaille julkisuutta. Käytännössä - kuten edellä esitetystä voidaan todeta - KKO täydentää itse itseään, eikä KKO ole osoittanut nimitysasioissa juuri minkäänlaista tiedottamishalukkuutta. KKO:n internet-sivustolla ilmoitetaan kyllä haettavina olevista oikeusneuvoksen viroista, mutta siihen tiedottaminen sitten loppuukin. KKO:ssa ja oikeusministeriössä nimitysasioissa kertyvät asiakirjat ovat julkisia, mutta KKO ei oma-aloitteisesti tiedota medialle, yleisöstä puhumattakaan, ketkä ovat kulloinkin hakeneet avointa ollutta oikeusneuvoksen virkaan tai ketä se on esittänyt Tasavallan presidentille virkaan nimitettäväksi.

Motiivini

7. KKO:n salamyhkäisyys nimitysasioissa ei ole tuomioistuimen presidenttien vaihtumisen myötä (Olsson - Heinonen - Sevón - Koskelo) muuttunut 20-30 vuoden aikana miksikään. Tämä on puute, joka haittaa KKO:n toiminnan läpinäkyvyyttä, ja se pitäisi saada korjatuksi. KKO:n tiedottamiskäytännön avautumista odoteltaessa olen päättänyt hieman valottaa konkreettisten nimitysprosessien perusteella, mistä KKO:n jäsenten rekrytoinnissa ja nimitysmenettelyssä oikeastaan on kysymys ja selvittää, liittyisikö siihen kenties kehittämistä ja korjaamista kaipaavia epäkohtia.

8. Minulla ei ole minkäänlaisia henkilökohtaisia intressejä asiassa, ei mitään vanhaa kaunaa tms., vaan tarkoitusperäni ovat aivan kunnialliset. Pyrin lisäämään ihmisten tietoa KKO:n toiminnasta ja jäsenistöstä ja samalla analysoida, onko KKO:n tuomareiden nimitysmenettely ajan tasalla, reilu ja asianmukainen ja kohdellaanko virkaan ilmoittautuneita tasapuolisesti. Nimitysmenettelyn reiluus on tärkeää, koska vain sellaisen menettelyn avulla voidaan taata, että maan ylimpään oikeuteen saadaan käytettävissä olevista lakimiehistämme todella mahdollisimman päteviä ja osaavia tuomareita. Jos rekrytointimenettely on luonteeltaan epämääräinen ja herättää epäluuloa mielivallasta tai hakijoiden epäoikeudenmukaisesta arvioinnista, on selvää, etteivät läheskään kaikki potentiaaliset ehdokkaat edes välitä ilmoittautua avoinna oleviin oikeusneuvoksen virkoihin.

Oikeusneuvokset "eteviä laintuntijoita"

9. En väitä, että KKO:een olisi nimitetty heikkoja tai keskinkertaisen ammattitaidon omaavia tuomareita. Kun KKO käytännössä täydentää itse itseään, ei voitane edes ajatella, että ylin tuomioistuin valikoisi jäsenistöönsä kovin keskinkertaisia tuomareita; siinä ei olisi mitään järkeä. Kaikki virkaan nimitetyt oikeusneuvokset täyttävät varmasti laissa asetetut pätevyysvaatimukset ja ylittävät siten, kuka enemmän ja kuka vähemmän, keskinkertaisen tuomarin pätevyys- ja osaamistason. Toisaalta ei voitane kuvitella, että KKO:ssa istuisivat maamme "parhaat" lakimiehet. Tämä johtuu jo siitä yksinkertaisesta syystä, että KKO:n jäseniksi ilmoittautuneiden keskinäistä pätevyyttä on hyvin vaikea mitata ja arvioida. Sitä paitsi osa pätevimmistä lakimiehistä ei koskaan edes ilmoittaudu oikeusneuvoksen virkoihin.

10. Lain mukaan tuomariksi nimitettävältä edellytetään mm., että hän on aikaisemmalla toiminnallaan tuomioistuimessa tai muussa tehtävässä osoittanut, että hänellä on täytettävänä olevan viran menestyksellisen hoitamisen edellyttämä perehtyneisyys viran tehtävänalaan sekä tarvittavat henkilökohtaiset ominaisuudet. KKO:n (ja KHO:n) jäseneksi voidaan lain mukaan nimittää sanotut edellytykset hyvin täyttävä etevä laintuntija. Kyseiset kriteerit ovat väljiä ja jättävät päättäjille runsaasti harkintavaltaa. Kriteerillä "etevä laintuntija" voidaan katsoa tarkoitettavan käytännössä juuri sitä, mitä edellä jo totesin: KKO:n jäseneksi ei voida nimittää ammattitaidoltaan keskinkertaista lakimiestä. Tämän tarkemmin sanottua kriteeriä ei voitane määritellä.

11. Mainittujen kelpoisuusehtojen toteaminen ei tuota nimitysprosessissa yleensä vaikeuksia. Vaikeudet alkavat silloin, kun virkaan on tarjolla useampia sanotut kelpoisuusehdot täyttäviä hakijoita tai ilmoittautujia - puhun seuraavassa viranhakijoista tarkoittaen myös KKO:n jäseniä. (En oikein ymmärrä, miksi korkeisiin virkoihin ei voitaisi hakea, vaan niihin, toisin kuin alempiin virkoihin, ainoastaan "ilmoittaudutaan." ) Viranhakijoiden keskinäisen pätevyyden vertaaminen on usein hankala ellei suorastaan mahdoton tehtävä. Juuri tässä kohdin virkaesityksen tekevällä tuomioistuimella tai tuomarivalintalautakunnalla - muiden kuin KKO:n ja KHO:n tuomareiden nimitysasioissa virkaesityksen tekee tuomioistuimien ulkopuolisena elimenä erityinen tuomarivalintalautakunta - on suuri harkintavalta. Tämän vuoksi olisi tärkeää, että nimitysprosessi olisi asianmukainen ja tasapuolinen ja virkaesityksen perustelut olisivat mahdollisimman seikkaperäisiä ja avoimia.

Rekrytoinnin lähtökohtia

12. Mistä KKO:n tuomarit sitten oikein tulevat, millaisista tehtävistä heidät on rekrytoitu KKO:een? Lähtökohtana on, että KKO:een pyritään saamaan erilaisen kokemuksen omaavia lakimiehiä, jotta KKO:n jäsenistö koostuisi mahdollisimman monipuolisen ammattitaidon ja kokemuksen omaavista tuomareista. Virkaikä tai aiempi toiminta tuomioistuimissa ei ole ratkaiseva tekijä, vaan KKO:een on rekrytoitu jo vuosikymmenten ajan jäseniä tuomioistuimien eli käräjäoikeuksien ja hovioikeuksien tuomarikunnan lisäksi myös asianajajakunnasta, oikeusministeriön lainvalmisteluosastolta, yliopistojen oikeustieteellisistä tiedekunnista, ylimpien laillisuusvalvojien piiristä eli lähinnä oikeusasiamiehen toimistosta sekä KKO:n omasta esittelijäkunnasta.

Esittelijöiden rekrytoinnista KKO:n jäseniksi

13. Mainittu lähtökohta on minusta hyvä, ja tahot, joista rekrytointia suoritetaan, ovat oikeita - yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Minun mielestäni KKO:n jäseneksi ei pitäisi milloinkaan nimittää KKO:n omaan virkamieskuntaan kuuluvaa lakimiestä eli esittelijää tai kansliapäällikköä, olipa tämä sitten KKO:n käsityksen mukaan kuinka pätevä tahansa. Omasta virkakunnasta tapahtuva oikeusneuvoksen rekrytointi - kun muistetaan että KKO käytännössä täydentää itse itseään - on omiaan herättämään ja on käytännössä myös usein herättänyt epäluuloa nimitysmenettelyn puolueellisuudesta ja "oman talon väen" suosimisesta. Tällä kannalla olin jo vuonna 1994 KKO:n presidentti Olavi Heinosen johdolla toimineen tuomariuratoimikunnan mietintöön (Tuomarit 2000-luvulle) jättämässäni eriävässä mielipiteessä (KM 1994:15 s. 162-195). Pysyn edelleen kannassani.

14. Tuomioistuimien esittelijöiden aseman ja siihen nykyisin liittyvien epäkohtien selvittäminen vaatisi oman saarnansa, ja tulen luultavasti palaamaan blogissani tähän asiaan myöhemmin. Totean tässä yhteydessä vain, että Ruotsissa, jota meillä on vanhastaan pidetty näissäkin asioissa malli- ja esimerkkimaana, Högsta domstolenin (HD) jäseneksi ei ole enää vuosikymmeniin nimitetty oman talon esittelijöitä. Meillä sitä vastoin tähän ei ole nähty estettä, ja niinpä yhä edelleen osa oikeusneuvoksista nimitetään KKO:n omasta virkamieskunnasta. Joillakin esittelijästä oikeusneuvokseksi nimitetyistä jäsenestä ei ole ollut aiemmin käytännöllisesti katsoen minkäänlaista muuta työkokemusta.

15. Esittelijöiden nimittäminen tuomioistuinten vakinaisiksi jäseniksi on selkeä osoitus suomalaisen tuomarikunnan virkauran kapeudesta ja suppeudesta ja tarvittavan urakierron puuttumisesta. Näin totesin vuoden 1994 komitean mietinnössä; ks. aiheesta myös Suomen Asianajajaliiton juhlajulkaisussa "Asianajajan työkentältä" (1994) julkaistua artikkeliani "Tuomarinura uusi urkenevi?, s. 553-568. Esittelijän virkojen ei pitäisi olla lainkaan vakinaisia, vaan niiden tulisi määräaikaisia harjoittelu- ja kouluttautumisvirkoja, joissa oltaisiin korkeintaan 2-3 vuotta, minkä jälkeen tuomarin uralle aikovat lakimiehet siirtyisivät muihin lainkäyttötehtäviin.

16. Etenkään KKO:n esittelijän virat eivät saisi olla pysyviä eläkevirkoja, kuten nykyisin on asia laita; nythän KKO:n esittelijöillä on jopa samanlainen status ja erityinen virassapysymisoikeus kuin vakinaisilla tuomareillakin. Olisi tärkeä, että KKO:een saataisiin todella ammattitaitoisia ja itsenäiseen ajatteluun kykeneviä lakimiehiä. Tähän ei päästä, jos KKO:een nimitetään jatkuvalla syötöllä esittelijäsieluisia virkamiehiä. Olen omaksunut termin "esittelijäsieluisuus" 1970-luvulla prosessioikeuden professori Jouko Halilalta, joka puhui siitä hieman tuhahtelevaan sävyyn tarkoittaessaan silloisen KKO:n kokoonpanoa, jonka jäsenistä yli puolet oli tuohon aikaan nimitetty virkaan KKO:n omista esittelijöistä. - Jouko Halila, 1900-luvun suurista suomalaisista prosessualisteista viimeinen, kuoli äskettäin eli 21.1.-09 Kaunialan sairaalassa 92 vuoden ikäisenä..

17. Olen itse toiminut omalla tuomarin urallani siten kuin olen saarnannut ja edellyttänyt yleensä tehtävän. Aloitin (v. 1970) esittelijänä eli viskaalina Helsingin hovioikeudessa, jossa olin hieman vajaat kaksi vuotta. Sitä ennen olin pari vuotta Helsingin maalaiskunnan eli nykyisen Vantaan kaupungin rakennusviraston lakimiehenä. Hovioikeudessa ollessani minulla oli sivutoimi Helsingin kaupungin metrotoimiston lakimiehenä. Hovioikeudesta siirryin esittelijäksi KKO:een, osaksi samaan aikaan toimin assistenttina yliopistolla. KKO:n esittelijänä viihdyin kolmisen vuotta, kaksi viimeistä vuotta vakinaisen oikeussihteerin virassa. KKO:sta hakeuduin puolentoista vuoden ajaksi käräjätuomariksi, tästä ajasta oli vuoden virkavapaana toimiessani lainsäädäntöneuvoksena oikeusministeriössä. Vuoden 1976 lopulla minut nimitettiin hovioikeudenneuvokseksi Vaasan hovioikeuteen ja vuonna 1978 kihlakunnantuomariksi; edellisenä vuonna väittelin tohtoriksi Helsingin yliopistossa. Kihlakunnantuomarin virkaa hoidin kahdessa eri tuomiokunnassa vuoteen 1990 asti. Käväisin välillä KKO:n ylimääräisenä oikeusneuvoksena, johon virkaan minut nimitettiin 39 -vuotiaana. - Tässä on lyhyesti sanottuna "minun tieni", ja voin suositella monipuolisen kokemuksen hankkimisen kannalta samantapaista uraa tuomarin tehtäviin aikoville. Osa kouluttautumisajasta voitaisiin työskennellä esittelijän hommien sijasta syyttäjän tai asianajan tehtävissä.

18. Muutoin edellä mainittu lähtökohta, jonka mukaan KKO:een tulee saada erilaisen taustan ja monipuolisen kokemuksen omaavia lakimiehiä, on siis kannatettava. Mutta tämä ei tietenkään vielä riitä. Tärkeää on myös, että eri oikeudenalojen ja kokemuspiirien "sisältä" saataisiin rekrytoitua KKO:n jäseniksi mahdollisimman taitavat ja pätevät juristit. Tämä on ydinkysymys.

KKO:n jäsenkiintiöistä

19. KKO:n nykyisen jäsenistön taustaa tarkasteltaessa voidaan puhua erilaisista ryhmistä tai "kiintiöistä" sen mukaan, mikä on on ollut kunkin jäsenen pääasiallinen toimiala ennen nimitysajankohtaa. Tiedän, että KKO:n sisällä ei pidetä tällaisesta jaottelusta, mutta joka tapauksessa on selvää, että oikeusneuvokset "tulevat" aina jostakin eli edustavat tässä mielessä tiettyjä ammattiryhmiä.

20. Tuomioistuinkiintiöön voidaan lukea viisi oikeusneuvosta (suluissa jäsenen nimitysvuosi) Gustaf Möller (1992), Eeva Vuori (1996), Liisa Mansikkamäki (2000), Pasi Aarnio (2001) ja Hannu Rajalahti (2005). Asianajajakunnasta on rekrytoitu kolme oikeusneuvosta: Mikko Tulokas (1992), Pertti Välimäki (2000) ja Timo Esko (2006). Lainvalmistelukiintiötä edustavat käsitykseni mukaan presidentti Pauliine Koskelo (nimitys oikeusneuvokseksi 2000) sekä oikeusneuvokset Gustav Bygglin (1999) ja Marjut Jokela (2007). Yliopistokiintiöön lukisin Juha Häyhän (2001) ja laillisuusvalvontakiintiöön Lauri Lehtimajan (1992) ja Ilkka Raution (2005) KKO:n esittelijäkunnasta rekrytoitujen oikeusneuvosten joukko ei ole mitenkään vähäinen, sillä siihen kuuluu viisi oikeusneuvosta, siis yhtä paljon kuin tuomarikunnasta nimitettyjä oikeusneuvoksia: Kari Raulos (1991), Kati Hidén (1993), Kari Kitunen (1997), Soile Poutiainen (2006) ja Jukka Sippo (2008).

21. Luultavasti kaikki eivät allekirjoita mainittua jaottelua ja kiintiöittämistä sellaisenaan, mutta ei se mitään. Totta on, että useimmilla oikeusneuvoksilla on aikaisempaa kokemusta eri aloilta; tällaisia jäseniä ovat mm. Koskelo, Välimäki, Bygglin, Lehtimaja, Rautio, Raulos ja Poutiainen. Esimerkiksi Soile Poutiainen nimitettiin oikeusneuvokseksi käräjäoikeuden laamannin virasta, mutta hänen selvästi pitkäaikaisin työpaikkansa on ollut KKO, jossa hän toiminut esittelijänä ja kansliapäällikkönä yhteensä 22 vuotta, käräjäoikeuden tuomarina Poutiainen ehti olla viisi vuotta. Bygglin, Lehtimaja ja Raulos ovat toimineet lainvalmistelijoina, Bygglin lähes yhdeksän, Lehtimaja seitsemän ja Raulos 3-4 vuotta. Bygglin ja Lehtimaja voitaisiin siis lukea aivan hyvin myös lainvalmistelukiintiöön.

22. KKO:een nimitetään siis edelleen usein oman talon esittelijöitä. Voidaan mainita, että vuoden 2007 lopulla eläkkeelle siirtynyt oikeusneuvos Riitta Suhonen kuului selvästi esittelijäkiintiöön, samoin pari vuotta häntä ennen eläkkeelle siirtynyt oikeusneuvos Aino Tulenheimo-Takki, joka toimi presidentti Olssonin aikana pitkään KKO:n kansliapäällikkönä.

23. Minun mielestäni KKO:n jäsenistön enemmistö tulisi valita tuomari- ja asianajajakunnasta, tuomareista ainakin 7-8 ja asianajajista ehkä 4-5 jäsentä, yliopistojen professoreista voitaisiin nimittää 2-3 jäsentä ja loput kiintiöistä "muut"; tähän kiintiöön ei siis kuuluisi lainkaan KKO:n omia esittelijöitä. Suhtaudun varauksellisesti myös lainvalmistelijoiden piiristä tapahtuviin tuomarinimityksiin; edellyttäisin ainakin, että oikeusneuvokseksi nimitettävä lainsäädäntöneuvos on toiminut aikaisemmin esimerkiksi tuomarina tai asianajajana.

24. Ruotsin HD:iin nimitetään myös lainvalmistelijoita. Merkittävä ero tässä suhteessa onkuitenkin siinä, että kun Suomessa lainvalmistelijat rekrytoidaan usein lähes suoraan yliopiston penkiltä, ruotsalaiset lainvalmistelijat, jotka myöhemmin nimitetään oikeusneuvoksen virkaan, ovat lähes aina aloittaneet uransa hovioikeudessa ja edenneet siellä asessoreiksi; asessori on oikeutettu hakemaan vakinaista tuomarin virkaa. - Huomionarvoista on, että KKO:een ei ole tähän mennessä nimitetty jäsentä syyttäjäkunnasta.

25. Epävirallisesti voidaan puhua myös KKO:n "naiskiintiöstä." Naispuolinen tuomari nimitettiin KKO:een ensimmäisen kerran vuonna 1970, jolloin nimitetyksi tuli hovioikeudenneuvos Maarit Saarni-Rytkölä. Sen jälkeen naiskiintiön lukumäärä on vähitellen kasvanut, tällä hetkellä KKO:n yhdeksästätoista jäsenestä kuusi on naisia: Koskelo, Vuori, Hidén, Mansikkamäki, Poutiainen ja Jokela.

Kehittämisehdotuksia

26. Kuten sanottu, tämän kirjoitelman tarkoituksena ei ole ollut arvostella KKO:ssa 1.12.2007 ja 1.1.2008 oikeusneuvoksen virassa aloittaneiden uusien jäsenten taitoa eikä kykyä; KKO on saanut tälläkin kerralla joukkoonsa varmasti pätevät ja ammattitaitoiset tuomarit. Tarkoituksenani on ollut valottaa nimitysmenettelyn hieman salamyhkäisiä kiemuroita ja selvittää, olisiko siinä mahdollisesti kehittämistä ja korjaamista koskevia epäkohtia. Niitä onkin löytynyt. KKO:n nimitysprosessi ei ole minun mielestäni ollut kaikilta osin avoin ja reilu.

27. Olen lähtenyt kritiikissäni yleensä aina siitä, että kritiikki ei voi olla repivää vaan sen tulisi olla rakentavaa. Olen sen vuoksi aina paitsi perustellut kritiikkini, myös tehnyt epäkohtien korjaamista ja kehittämistä koskevia rakentavia parannusehdotuksia. Toimin näin myös tässä asiassa.

Avoimuuden lisääminen

28. Nimitysmenettelyä voitaisiin ja mielestäni myös pitäisi kehittää nykyistä avoimemmaksi ja läpinäkyväksi ja tämä onnistuisi jo nykyisin voimassa olevan lainsäädännön puitteissa. Voitaisiin esimerkiksi harkita viranhakijoiden julkista kuulemismenettelyä, mutta luulen, että tähän ei kuitenkaan haluta mennä. KKO:n tulisi kuitenkin tiedottaa nimittämismenettelyn eri vaiheista nykyistä avoimemmin. Ilmoittautumisajan päätyttyä KKO:n tulisi ilmoittaa internetissä, ketkä ovat hakeneet avoina ollut oikeusneuvoksen virkaa. Internetissä tulisi julkaista myös KKO:n laatima virkaesitys ja siihen sisältyvät lausunnot hakijoiden meriiteistä ja niiden arvioinnista mahdollisine äänestyspöytäkirjoineen. Tämä palvelisi ihmisten tiedontarvetta ja yleensä vallankäytön julkisuutta ja läpinäkyvyyttä.

29. Erityisen tärkeää olisi, että virkaesityksessä tehtäisiin yksikohtainen arviointi ja vertailu, jollei aivan kaikkien niin ainakin muutamien "finaaliin" päässeiden hakijoiden kesken koskien heidän aiempaa työkokemustaan, koulustaan ja menestymismahdollisuuksiaan KKO:n jäsenenä. Ei siis pitäisi tyytyä, kuten virkaesityksessä 21.11.2007 tapahtui, ainoastaan niiden hakijoiden yksityiskohtaiseen arviointiin, joita esitetään virkaan nimitettäviksi. Laajempi arviointi ja vertailu olisi tärkeää viranhakijoiden oikeusturvan kannalta samoin kuin koko nimitysmenettelyn objektiivisuuden ja läpinäkyvyyden turvaamiseksi.

30. Pitemmällä tähtäyksellä olisi syytä muuttaa koko virkaesitysjärjestelmää siten, että virkaesityksen KKO:n ja KHO:n jäsenten nimityksissä tekisi KKO:n ja KHO:n sijasta tuomarinvalintalautakunta, joka tekee nykyisin virkaesityksen myös kaikkien muiden tuomarinimitysten osalta. Tällöin päästäisiin eroon siitä hieman epäilyttävänä pidettävästä havainnosta, että käytännössä KKO ja KHO täydentävät vapaasti itse itseään. Tuomarinvalintakunta perustettiin juuri siksi, että tuomarinimityksiin haluttiin saada tuomioistuinten ulkopuolista näkemystä ja asiantuntemusta. Tuomarinvalintalautakuntaan, jota siis johtaa KKO:n presidentti Koskelo, kuuluu tuomarikunnan lisäksi jäseniä - joskin melko vähäinen määrä - myös asianajajakunnasta, syyttäjälaitoksesta ja oikeustieteellisistä tiedekunnista.

31. Käräjä- tai hovioikeuksissa työskentelevät tuomarit joutuvat uransa aikana tuomarivalintakunnan arvioitaviksi usein moneen kertaan, jos he hakeutuvat uusiin virkoihin joko oman tuomioistuimen sisällä tai muissa tuomioistuimissa. Jotkut tuomarit voivat joutua tällaisen arvioinnin kohteeksi jopa 3-4 kerta uransa aikana. On suorastaan paradoksaalista, että jonkun alioikeudessa toimivan tuomarin ansioita, pätevyyttä ja virassa menestymistä syynätään hyvin tarkkaan tuomarinvalintakunnassa kenties useaan eri otteeseen, kun taas maan ylimmän tuomioistuimen jäseniksi nimitettävät eivät joudu kertaakaan tuomarinvalintakunnan tai minkään muunkaan ulkopuolisen elimen arvioitaviksi, jos heidät nimitetään oikeusneuvoksen virkaan tuomioistuinlaitoksen ulkopuolelta. Esimerkiksi Jukka Sippo ja Marjut Jokela eivät ole joutuneet urallaan kertaakaan tuomarinvalintalautakunnan arvioinnin kohteeksi. - Lakia tulisi siis muuttaa siten, että virkaesityksen KKO:n ja KHO:n jäsenen virkaan tehdään tuomarinvalintalautakunnassa.

Täsmärekrytointi

32. Toiseksi KKO:n ja KHO:n jäsenten hakuprosessia tulisi kehittää niin, että nimitysmenettely antaisi nykyistä paremmat mahdollisuudet arvioida ja vertailla viranhakijoiden keskinäistä pätevyyttä ja paremmuutta. Nykyisin haku tuomarin virkoihin on luonteeltaan avoin, eli virkaa voivat hakea kaikki eri aloilla toimivat lakimiehet. Tällöin on luonnollista, että hakijoiksi saadaan varsinkin KKO:een hyvin erilaisen taustan ja työkokemuksen omaavia lakimiehiä; tämä nähtiin myös edellä analysoimani oikeusneuvosten virantäytössä. Kuten olen jo aiemmin todennut, hyvin erilaisen taustan omaavien hakijoiden keskinäisen pätevyyden arviointi on hyvin hankalaa ellei suorastaan mahdotonta. Selvää on, että tietyt hakijat jättävät viranhakemuksensa turhaan, jos esimerkiksi KKO:ssa on kenties jo etukäteen päätetty, että uusi jäsenen tullaan valitsemaan tietyn "kiintiön" sisältä.

33. Jos esimerkiksi KKO:en uudeksi jäseneksi halutaan saada asianajaja, hakevat käräjä- ja hovioikeustuomarit ja muitakin kiintiöitä edustavat hakijat silloin virkaa turhaan. Toisaalta esimerkkitapauksessa asianajajakunnasta hakevien lukumäärä jää vähäiseksi, kun ei tiedetä, että nyt ollaan hakemassa ja nimittämässä juuri advokaattia uudeksi jäseneksi. Tämä epäkohta, siis informoinnin selkeä puute, lisää luonnollisesti hakuprosessin sattumanvaraisuutta ja sisäänlämpiävyyttä.

34. Olen jo vuonna 1994 ehdottanut, että tuomarien viranhaku, siis myös KKO:n jäseniä koskeva hakua, muutettaisiin nykyisestä avoimesta hausta eräänlaiseksi täsmähauksi. Tätä kysymystä on pohdittu myös vuonna 2003 mietintönsä jättäneen tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitean mietinnössä (KM 2003:3). Tämä merkitsisi sitä, että KKO ilmoittaisi jo viranhakukuulutuksessaan, että tällä kertaa KKO:n jäseneksi haetaan tietyn kokemustaustan omaavaa juristia, esimerkiksi juuri asianajajaa tai yliopiston tutkijaa. Kyse voisi olla vaihtoehtoisesti ns. "puolittaisesta täsmähausta", jossa KO:n jäseneksi haetaan esimerkiksi rikos- ja prosessioikeuden asiantuntijaa, jolloin hakijoina voisivat olla syyttäjät, rikosasianajajat, ao. oppiaineiden yliopistotutkijat tai siten po. alalla toimivat lainvalmistelijat. Tällöin hakupaperinsa jättäisivät vain ne, jotka ovat aiemmin pätevöityneet sanotulle oikeuden alalle.

35. Vastaavalla tavalla mutatis mutandis meneteltäisiin, jos KKO:een halutaan saada siviilioikeuden asiantuntija. Täsmärekrytoinnin tuloksena hakijoiksi saataisiin ilmeisesti nykyistä paljon suurempi joukko kyseisen alan päteviä asiantuntijoita, mikä vähentäisi olennaisesti nimitysmenettelyn ja valinnan sattumanvaraisuutta ja ajan mittaan kohottaisi samalla KKO:n jäsenistön ammattitaitoa ja jäsenistön monipuolista osaamista.
Samalla viranhakijoiden arviointimenettelyä voitaisiin järkeistää merkittävästi ja myös hakijoiden oikeusturva tulisi nykyistä paremmin huomioiduksi. - En ole varma, mutta luulisin, että täsmähakuun siirtyminen tuskin vaatisi edes tuomareiden nimittämislain muuttamista.

Viranhakuilmoitus

36. Nykyisin käytössä oleva KKO:n jäsenen viranhakukuulutus tai -ilmoitus on hyvin suppea ja lakoninen. Viimeksi julkaistu kuulutus oli seuraavanlainen:

Korkeimmassa oikeudessa tulee avoimeksi 1.3.2009 jäsenen virka. Virasta kiinnostuneet voivat ilmoittautua KKO:lle kirjallisesti viimeistään 30.1.2009 ennen virka-ajan päättymistä KKO:n postiosoite on PL 301, 00171 Helsinki ja kirjaamon käyntiosoite on....

37. Täsmähakua tarkoittava viranhakuilmoitus voisi olla informatiivisempi ja samalla hieman houkuttelevampi esimerkiksi seuraavaan tapaan:

Korkein oikeus on ylintä tuomiovaltaa riita- ja rikosasioissa käyttävä tuomioistuin. Korkein oikeus on ennakkopäätöstuomioistuin, jonka päätehtävänä on antaa ratkaisuja, joilla pyritään ohjamaan alempien tuomioistuinten lainkäyttöä. Korkeimmalla oikeudella on lisäksi eräitä lainsäädäntöön liittyviä tehtäviä. Korkeimman oikeuden jäseninä toimivat presidentti ja 19 oikeusneuvosta. Esittelijöitä korkeimmassa oikeudessa on kolmisenkymmentä ja muuta henkilökuntaa saman verran.

Korkeimmassa oikeudessa tulee 1.3.2009 avoimeksi oikeusneuvoksen virka. Korkeimman oikeuden jäsenen tulee lain mukaan olla etevä laintuntija. Haemme tällä kerralla jäseneksi erityisesti rikos- ja prosessioikeuden korkeatasoista asiantuntemusta omaavaa kokenutta lakimiestä. Edellytämme, että virkaan nimitettävä on toiminut joko vakinaisessa tuomarin virassa, syyttäjänä tai asianajajana rikosjutuissa taikka osoittanut kyseisiin oikeudenaloihin liittyvässä yliopistollisessa tutkimustyössään tahi lainvalmistelutehtävissä sellaista ammattitaitoa, jota oikeusneuvoksen viran menestyksellinen hoitaminen edellyttää.

Virasta kiinnostuneita pyydetään ilmoittautumaan Korkeimmalle oikeudelle... Lisätietoja antava Korkeimman oikeuden presidentti ja kansliapäällikkö.

38. Tuossa siis olivat lääkkeeni KKO:n jäsenten nimittämismenettelyn kehittämiseksi ja saattamiseksi nykyajan vaatimuksia vastaavalle tasolle. Jos nämä ehdotukset, tai edes osa niistä, toteutettaisiin, muuttuisi tuomareiden rekrytointi nykytilaan verrattuna paljon avoimemmaksi, lisäksi hakijoiden oikeusturva paranisi.


17 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kannattaako epäkohtia kehittää. Eikö olisi parempi korjata.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Korjataan vaan!

Anonyymi kirjoitti...

Taitaa mennä Jalangolle tuo pesti :)

Anonyymi kirjoitti...

Julkisuusperiaatteesta;
mitä professori mahtaa tuumia Halla-ahon tilanteesta. Häntä suostuteltiin myöntymään kirjalliseen oikeuskäsittelyyn, joka kaiketi olisi merkinnyt suoraa tunnustusta. Ilmeisen problemaattinen viranomaismenettely, oltakoon itse syytteestä mitä mieltä tahansa. Ks. H-a:n blogi 29.1.
Veikko-setä

Anonyymi kirjoitti...

On hyvä,että joku jaksaa vahtia viranomaisiakin. Tiedotusvälineet ja yleisö pystyvät hoitamaan asian yksinkertaisimmassa tapauksissa, mutta tällaisen kompleksisen asian seuranta ja arviointi edellyttää kovaluontoista vapaata tieteenharjoittajaa, jonka ei tarvitse nöyristellä.

Joku sanoo, että onhan meillä laillisuusvalvojat. Valitettavasti niissäkin virastoissa asiantuntemus vaan tahtoo loppua alkuunsa - käsittelyaikojen mittaamiset siellä sentään nykyään osataan.

Itsekin olen joitain nimitysmuistioita elämäni aikana nähnyt ja laatinut. Parhaasta päästä oli perustelu, jolla hakijan todettiin täyttävän poliisihallinon tuntemusta koskevan vaatimuksen: Hän työskentelee talossa, jossa poliisilaitos sijaitsee ja siten hän näkee ja tapaa poliiseja päivittäin.

Toivotaan, että erityisseurannassa oleva KKO osoittaa olevansa mallioppilas nimitysasioissa. Josko hyvä esimerkki vaikuttaisi muuhunkin valtion hallintoon.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Veikko-sedälle sen verran, että tapaus Halla-aho menee "hieman" blogin teeman ulkopuolelle.

Mutta lyhyesti sanottuna rikoksesta epäiltyä ei tietenkään saa esitutkinnassa mitenkään suostutella tai houkutella kirjalliseen tuomioistuinmenettelyyn, koska kirjallisessa menettelyssä voidaan käsitellä vain asioita, jotka rikoksesta epäilty on nimenomaan tunnustanut tehneensä. Esitutkinnan johtajan pitäisi aina informoida epäiltyä siitä, mitä kirjallinen käsittely merkitsee ja edellyttää.

En kyllä usko, että Halla-ahoa oli suostuteltu esitutkinnassa epäasianmukaisella tavalla hyväksymään kirjallinen käräjäoikeusmenettely.

Anonyymi kirjoitti...

Tässä blogissa on melko vähän kommentoijia. Tähänkin juttuun olisi vain 6 kommenttia, ellei blogisti kirjoittaisi vastauksiaan tuplana. Lienee professoripedagogiikkaa.

Aiheet ovat hyvin pohjustettuja ja sen laatuisia, että monella luulisi olevan kommentoitavaa. Itse olen pitänyt erityisesti Siru Polan aksentista. Voisiko tämän Siru Polan palkata apulaisblogistiksi, jotta hommaan tulisi vähän lisää volyymia?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Niin, kommentteja saisi toki olla enemmän!

Mutta ehkäpä jutut ovat yleensä niin "täydellisesti" kirjoitettuja, ettei niihin ole useinkaan mitään lisättävää, muutettavaa tai pois otettavaa...

Joihinkin juttuihin on tullut aika runsaastikin kommentteja, ks esim. blogia 27.11.-08, jolloin on ollut 66 kommenttia, ja 1.12.-08, jolloin oli 50 kommenttia. Joskus muulloinkin on ollut 20-30 kommenttia.

Minun blogiani ei tietenkään voi verrata esim. Jukka Kemppisen kovasti "kulttuuripitoiseen" blogiin, jolla on vakiintunut kommentaattorikunta, noin 30 ihmistä joka kerta plus "vierailijat" päälle. Mutta minä yritänkin kirjoittaa aina "asiaa"...

Kävijöitä blogin sivuilla on ollut kommentoijia enemmän, "enkka" taitaa olla 1 700 yhden päivän aikana, keskimäärin n. 400-500 käyntiä/pv.

Luulen, että "Siru Pola" haluaa pysytellä vain kommentaattorin roolissa!

No niin, nyt kaikki joukolla kommentoimaan KKO:n jäsenten rekrytointipolitiikkaa!

Anonyymi kirjoitti...

KKO:n jäsenten nimityskäytäntö ei tosiaan edusta ihan nykypäivää, jossa pitäisi pyrkiä avoimuuteen sekä hakijoiden tasavertaiseen kohteluun. Kuten blogisti totesi, on aika ristiriitaista, että alempien tuomioistuimien jäsenet valitaan käytännössä tuomarinvalintalautakunnan toimesta, mutta KKO ja KHO antavat virkaesitykset omien jäsentensä osalta. Mitään todellista, kunnolla perusteltavissa olevaa syytä tällä tavoin erilaiseen menettelyyn ei ole.

Blogisti on tehnyt ansiokasta selvittelyä siitä, ketkä olivat ehdokkaina edellisellä kerralla oikeusneuvoksia valittaessa ja ketkä tällä kerralla. Hakijoiden joukossa on monia varsin ansioituneita lakimiehiä, joten valinta varmasti on vaikea suorittaa etenkin, kun valinnan kriteerit on jätetty lähes täysin avoimiksi.

Huomionarvoista viimeisissä KKO:n rekrytoinneissa on ollut sekin, että tutkijantaustaa ei ole juuri noteerattu. Kriteeriksi kyllä ilmoitetaan ansioituminen oikeustieteen saralla, mutta valitut ovat pääosin olleet ainoastaan oikeustieteellisen perustutkinnon suorittaneita henkilöitä. Tämä tietysti herättää aiheellisen kysymyksen siitä, että otetaanko tutkimus- ja julkaisutoimintaa tosiasiassa huomioon. Senhän pitäisi olla meriitti virkaan haettaessa, koska hakijan juristin taidot ovat kirjallisista tuotoksista suoraan todettavissa.

Tällainen havainto aiheuttaa tarpeettomasti kysymyksiä siitä, eikö KKO:een haluta tieteellisesti ansioituneita hakijoita vai vaikuttaako asiaan mahdollisesti se, että nykyinen KKO:n presidentti on koulutukseltaan oikeustieteen kandidaatti edeltäjistään poiketen.

Tämänkaltaisia epäilyksiä syntyy helposti, kun hakumenettely ei ole riittävän läpinäkyvä kokonaisuudessaan. Virkaesitys pitäisi olla seikkaperäisesti perusteltu, jotta voitaisiin vakuuttua siitä, että tehtävään on valittu hakijoista paras.

Itse olen lukenut joitakuita tuomioistuimien tai tuomarinvalintalautakunnan laatimia virkaesityksiä ja niihin verrattuna KKO:n versio ei vaikuta kovin korkeatasoiselta ainakaan blogistin referoimin osin.

Blogistille täytyy kyllä nostaa hattua, sillä varsinkin tämänkertainen aihe on tärkeä ottaa esille. Asialla on yhteiskunnallista merkittävyyttä, sillä nykyään tuomioistuimet ovat niin sanotusti paljon vartijoina muun muassa perus- ja ihmisoikeuksien soveltajina.

Tarkkailija

Anonyymi kirjoitti...

Toipila kirjoittaa:

Pitäisikö KKO:n oikeusneuvoksen kaiken muun pätevyyden ja osaamisen ohella olla luonteeltaan ehdottoman rehellinen henkilö?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Toipila

Laissa ei mainita suoraan ehdotonta rehellisyyttä tuomarin yleisenä kelpoisuusperusteena. Tuomarilla tulee kuitenkin olla "tarvittavat henkilökohtaiset ominaisuudet" eli kyvykkyys ja ammattieettiset ominaisuudet, joihin rehellisyys kuulunee. Tämän säännöskohdan taustalla ovat perustuslain yleiset virkaylennysperusteet eli taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto.

Aiemmin laissa sanottiin, että KKO:n (ja KHO:n) jäseneksi nimitettävän tuli olla "oikeamielinen", tämä edellytys on nyt pudotettu laista pois.Mitään asiallista muutosta ei tässä kohdin ole kuitenkaan ollut tarkoitus tehdä, vaan tuomarinviran yleiset kelpoisuusehdot ovat nyt samat kaikissa tuomioistuimissa. Päällikkötuomareilta edellytetään lisäksi "johtamistaitoa."

Käytännössä tuomarinviran hakijoiden sopivuus on usein ratkaiseva kriteeri ja painaa siis enemmän kuin ammattitaito; näin etenkin KKO:ssa. Sinne ei haluta mitään änkyröitä! Pitää olla sopuisa ja "yhteistyökykyinen", siis hieman "esittelijäsieluinen," voisi kai sanoa! Tämä karsii taitavat, mutta muiden mielestä hieman "oudot" lakimiehet KKO:n ulkopuolelle.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä!
Perusteellinen ja rakentava esitys siitä miten pitäisi menetellä!
Uskotko, että kukaan, jolla olisi mahdollisuus muuttaa menettelyä lukee tätä blogia? Pitäisi! Maalikon järkeen se käy ihan hyvin.
Älä sure sitä, ettei Sinulla ole kommentoijia yhtä paljon kuin Kempillä! Hän on hurmaava renesanssi persoona ja Sinä olet enemmän suomalainen jäärä. Kaikkia meitä tarvitaan. Toisinaan väsyn pitkiin, perusteellisiin vuodatuksiisi, mutta käsillä olevaa aihetta esim., ei kai voi käsitellä lyhyemmin?
pekka s-to.

Siru Pola kirjoitti...

Kyllähän tämä Jyrskän asiapitoisuus varmaan karkottaa monia lukijoita.
Olisi ollut mielenkiintoista seurata tämäntasoista blogikeskustelua Koskelon nimittämisestä. Silloinhan keskustelu kävi kuumana, mutta itse seurasin sitä lähinnä sanomalehtien välityksellä, eikä siellä tietystikään ( toimittajien välissäolon vuoksi ) päästy vastaaviin yksityiskohtiin. KKO:n presidentin valinta olisi ollut hieno näytön paikka hyvinhoidetusta valintamenettelystä. Nyt nähdäkseni pätevyyden arviointi jäi paljolti tasolle OTT contra OTK & nainen vai Tulokas. tarkoitan siis sitä kuvaa, joka asiasta hallintoalamaisille muodostui. En väitä, että hra blogisti on missään yhteydessä esittänyt kannanottojaan heikoin perustein, mutta Koskelon valinnassa hän muistaakseni asettui Koskelon puolelle ilman, että perusteena olisi ollut Koskelon laaja-alainen pätevyys. Tästä olisi mukava hieman verestää vanhoja silmiä. Blogisti arvioi aivan oikein asemani blogin lukijana; kuten Descartes totesi, on älymystön tehtävä arvostella valtaapitäviä.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

En toki "sure" kommenttien määrää, niitä on minusta aivan riittävästi. Pitäisin blogia omaksi huvikseni, vaikka kommentteja ei tulisi yhtään.


Kun olen aina saarnannut kunnollisten perustelujen merkityksestä, niin en kai minä voi kirjoittaa puolivillaisia ja huonosti perusteltuja juttuja omaan blogiini!

Miksi kannatin Koskelon nimittämistä KKO:n pressaksi? No, tämä johtui lähinnä siitä, että vastaehdokkaana oli Mikko Tulokas. Minusta ei olisi voinut tulla kysymykseen, että KKO:n presidentiksi olisi nimitetty oikeusneuvos, joka on hankkinut yli kymmenen vuoden aikana tuloja salaisista välimiestehtävistään joka vuosi 3-4 kertaa enemmän kuin tuomarin virastaan.

Olisi sentään ollut jo liian makaaberia valita tällainen jäsen päällikkötuomariksi ja KKO:n keulakuvaksi! Tämä ymmärrettiin myös KKO:ssa, kun oikeusneuvosten enemmistö kannatti Tulokkaan sijasta Koskeloa uudeksi pressaksi.

Vuonna 2001 kannatin julkisesti Lauri Lehtimajaa KKO:n presidentiksi Olavi Heinosen jälkeen, mutta virkaan nimitettiin Leif Sevón. Lehtimaja oli eduskunnan oikeusasiamiehenä 90-luvulla moittinut hieman KKO:ta mm. siitä, ettei KKO perustellut ylimääräisissä muutoksenhauissa antamiaan hakemuksen hylkääviä päätöksiään. Lisäksi Lehtimaja kannatti varovaisesti sitä, että KKO voisi alkaa perustella ainakin joissakin tapauksissa valitusluparatkaisujaan. Vielä Lehtimaja esitti muutaman puolikriittisen näkemyksen tuomareiden välimiestehtäviä vastaan.

Tästä KKO:n oikeusneuvokset vetivät herneen nenäänsä eivätkä tietenkään kannattaneet Lehtimajaa presidentiksi.

Kaikilta viimeaikaisilta KKO:n presidenteiltä (Heinonen, Sevón ja Koskelo) puuttui muiden tuomioistuimien (käräjäoikeudet ja hovioikeudet) tuntemus, koska kukaan heistä ei ollut toiminut tuomarina ennen nimitystään KKO:n oikeusneuvokseksi. Tällaista jatkumoa KKO:n johdossa pidän valitettavana puutteena.

Heinosen edeltäjällä Curt Olssonillakaan ei ollut tuomioistuinkokemusta kun hänet nimitettiin oikeusneuvokseksi, mutta Olsson oli kuitenkin hyvin tehokas hallintomies, joka pani KKO:n, joka oli ennen hänen kauttaan heikossa jamassa, kuntoon sekä fyysisesti että henkisesti.

Anonyymi kirjoitti...

Timo Esko jos kuka ei ole yliopistomaailman ulkopuolelta, toki hän on oikeustieteellisten tiedekuntien ulkopuolelta.

Syyttäjäkunnalta ei hyviä tyyppejä kannattaisi ottaa, heille olisi siellä suuri tarve ja ihme jos ei kohta saumaakin.

Oikeustieteen tohtorin vahvuus tuomariksi lienee punnittu kyky laadukkaaseen punnintaan. Toisaalta, sama kyky voi kiteytyä missä tahansa juristintyössä, tutkimuksella ei ole tukenaan erityisetuja eli vaikkapa hiukkaskiihdyttimiä kuten fysiikassa tai biotieteiden koe-eläimiä (niitä juristi tapaa kaiketi vain asianajossa).

Eero Karisto kirjoitti...

Lainaus blogistanne:
"Toisaalta on lähdettävä siitä, että aivan arkipäiväisten ja harmittomien tietojen paljastaminen ja levittäminen ei riitä toteuttamaan yksityiselämää loukkaavaa tiedon levittämistä koskevaa rikostunnusmerkistöä. Näin voidaan sanoa, kun otetaan huomioon myös se jo edellä mainittu seikka, että kyse on pääministeristä, joka saa asemansa puolesta varautua kovempaan kohteluun kuin tavalliset ihmiset."
Mihinkähän tämä käsitys perustuu?

Herkko Hietanen kirjoitti...

Kiinnostava, tuore ja tarpeellinen analyysi. Meiltä Suomesta puuttuu korkeimman oikeuden tuomareiden sielunelämän analyysit. Esimerkiksi Yhdysvalloissa on metreittäin kirjallisuutta korkeimman oikeuden jäsenien historiasta, päätösten linjauksesta ja näkemyksistä. Tämä oli hyvä avaus tuohon suuntaan.