tiistai 7. heinäkuuta 2009

124. Riidattomien velkojen ja pikavippien perintä käräjäoikeuksissa on järjetöntä ja kallista; kulutaso on viisinkertainen verrattuna Ruotsiin

                        Viekää tuhkatkin pesästä...

1. Kulutusluottojen perintä oikeusteitse oli jo viime syksynä hurjassa kasvussa. Uuden ilmiön muodostivat niin sanotut pikavipit, joita perittiin yhä useammin oikeudessa. Kun käräjäoikeudet käsittelivät vielä vuonna 2005 koko maassa noin 140 000 velkomusasiaa, nousi niin sanotulla suppealla haastehakemuksella vireille tulleiden (summaaristen) riita-asioiden määrä vuonna 2008 jo 233 366 asiaan; valtaosa niistä koskee juuri kulutusluottojen ja pikavippien perintää. Kaikissa summaarisissa riita-asioissa kasvua oli edellisvuoteen verrattuna 20 prosenttia.

2. Summaariset riita-asiat muodostavat käräjäoikeuksien toiseksi suurimman asiaryhmän. Suurin on kiinteistöasiat - vuonna 2008 yhteensä 327 000 asiaa. Vuoden 2010 alusta kiinteistöasioita eli lainhuudatus- ja kiinnitysasioita ei enää ratkaista käräjäoikeuksissa, vaan ne siirtyvät maanmittauslaitokselle.

3. Tänä vuonna kulutusluottojen ja pikavippien perintä oikeusteitse on entisestään kiihtynyt. Tilastokeskuksen mukaan pikaluottoja otettiin vuoden 2009 ensimmäisenä neljänneksellä enemmän kuin kertaakaan aikaisemmin. Uusia pikaluottoja myönnettiin vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana 280 000 kappaletta yhteensä 57 miljoonan euron arvosta. Yhdessä päivässä otetaan yli 3 000 pikavippiä.

4. Maksamatta jääneiden pikavippien ja osamaksuluottojen perintä työllistää käräjäoikeuksia paljon enemmän aikaisempiin vuosiin verrattuna. Vaikein tilanne on pääkaupunkiseudun käräjäoikeuksissa. Helsingin käräjäoikeudessa velkomusjuttujen kasvu oli alkuvuonna 50 prosenttia, Vantaalla kasvua oli liki 60 prosenttia ja Espoossakin lähes kolmannes. Tuusulan ja Hyvinkään käräjäoikeuksissa perintäasioiden kasvu oli myös 60 prosentin luokkaa.

5. Käräjäoikeuteen tulevat maksamattomat kulutusluotot ja pikavipit ovat lähes säännönmukaisesti selviä saatavia. Velallisen ja velkojan välillä ei siis ole riitaa saatavan olemassaolosta, perusteesta, suuruudesta tai edes korosta. Velan maksamattomuus johtuu yksinkertaisesti velallisen maksukyvyttömyydestä tai joskus maksuhaluttomuudesta. Tällaiset saatavat päätyvät oikeuteen yleensä monien maksumuistutusten ja karhukirjeiden jälkeen. Riidattomia saatavia perivät velkojien toimeksiannosta useimmiten perintätoimistot, joille kulutusluottojen ja pikavippien perintä on erityisesti tällä hetkellä sangen kannattavaa bisnestä. 

6. Jos velan vapaaehtoiseen maksuun tähtäävä perintä ei onnistu eikä maksuohjelmasta päästä sopimukseen, perintäfirma vie asian velallisen kotipaikan käräjäoikeuteen. Vapaaehtoisessa perinnässä noudatettavasta menettelystä säädetään laissa saatavien perinnästä (513/1999). Ennen perintää eli maksuvaatimuksen lähettämistä kuluttajasaatavaa ei pääsääntöisesti saa vaatia maksua tuomioistuimessa. Tyypillisesti perintään menevät saatavat perustuvat erilaisiin lyhytaikaisiin ja arkipäiväisiin luottosuhteisiin kuten tili- ja kertaluottoihin sekä ostovelkoihin. Velallinen on velvollinen korvaamaan velkojalle perinnästä aiheutuvat kohtuulliset kustannukset. Perintäkustannusten suuruus vaihtelee yleensä 50 eurosta pariinsataan euroon.

7. Jos perintä ei ole tuottanut tulosta, asiassa laaditaan kirjallinen haastehakemus, joka toimitetaan käräjäoikeudelle. Siinä velallista vaaditaan suorittamaan velkojalle saatavaa ja sille suoritettava korko, velkojan prosessikuut sekä perintäfirman perimiskulut. 
Vaikka saatava olisi, niin kuin lähes 99 prosentissa tapauksista on asian laita, täysin riidaton ja kyse on siten yksinomaan saatavan rutiininomaisesta perinnästä, käräjäoikeus käsittelee asian riita-asiana. Käräjäoikeus antaa ensin haasteen, joka annetaan velalliselle tiedoksi. Velalliselle varataan aikaa yleensä pari viikkoa antaa vastauksensa kanteen johdosta.  Jos velallinen ei anna vastausta tai riitauta vastauksessaan saatavaa, käräjäoikeuden kansliassa annetaan - asian käsittelee ja ratkaisee yleensä aina toimistosihteeri - yksipuolinen tuomio, jolla saatava korkoineen ja oikeudenkäyntikuluineen ynnä perintäfirman perimiskulut tuomitaan velallisen maksettavaksi. Tämän jälkeen velkoja tai perintätoimisto vie asian ulosottoviranomaiselle täytäntöönpanoa varten. 

8. Perintämenettely viranomaisessa on siten kaksivaiheinen: ensin saatavan vahvistaminen käräjäoikeuden yksipuolisella tuomiolla ja sen jälkeen tuomion täytäntöönpano ja mahdollinen ulosmittaus velallisen varoista, jollei maksua vapaaehtoisesti suoriteta. Käräjäoikeusvaihetta edeltää perintätoimiston suorittama saatavan perintäyritys.

9. Voidaan tai on oikeastaan pakko kysyä - itse olen kysellyt tätä asiaa monta kertaa - onko tällaisessa kaksivaiheisessa ja kalliissa viranomaismenettelyssä itse asiassa mitään järkeä? Kun kysymys on selvästä ja riidattomasta saatavasta, jonka maksamatta jääminen johtuu vain velallisen maksukyvyttömyydestä, niin eikö olisi järkevää, että mainittua perintäprosessia yksinkertaistettiin, jolloin käsittelyaika lyhenisi ja menettelystä sekä asianosaisille että yhteiskunnalle aiheutuvia kustannuksia voitaisiin säästää? Kaksivaiheinen tai -portainen perintäsysteemi hyödyttää lähinnä vain perintätoimistoja, joille menettely on ilmeisesti jopa jonkinlainen kultakaivos. Sen sijaan velallisille ja velkojille aiheutuu menettelystä tarpeettomia kustannuksia. Kun perintäasioita on paljon, käräjäoikeudet ovat vaarassa ruuhkaantua, ja niihin joudutaan palkkaamaan lisää henkilökuntaa.

10. Riidattomien saatavien perintä käräjäoikeudessa ei ole velalliselle tai, jos velalliselta ei saada saatavaa ja kuluja ulosmitatuksi, velkojallekaan mitään halpaa puuhaa. Lainsäätäjä on delegoinut oikeusministeriölle vallan päättää riidattomien saatavien perintäasioissa velallisen maksettavaksi tuomittavien oikeudenkäyntikulujen määrästä; kulukorvaustaksoista ei siis säädetä eduskunnan hyväksymällä lailla. Oikeusprosessin vastaajan eli velallisen maksettavaksi vaaditut kulut tuomitaan lähtökohtaisesti vaatimuksen mukaisesti. Ministeriön päätöksellä kuluille on kuitenkin asetettu tietty katto, jonka suuruus riippuu karhutun velan pääomasta. Ministeriö on korottanut sanottujen kulutaksoja suunnilleen joka kolmas vuosi.

11. Jos karhutun ja tuomitun velan pääoma on 250 euroa tai sitä vähemmän, on perustaksan mukainen oikeudenkäyntikulujen määrä vuoden 2009 alusta lähtien 210 euroa. Jos asia on ollut tavanomaista vaativampi - esimerkiksi kun asiassa on käyty sovintoneuvotteluja - tuomitaan oikeudenkäyntikuluja korotetun taksan mukaisesti, jonka suuruus on nykyisin 292 euroa (Voiko riidaton asia ylipäätään olla koskaan "tavallista vaativampi?") Jos velan pääoma on yli 250 euroa, on sanottu perustaksa 243 euroa ja korotettu taksa puolestaan 330 euroa. Perustaksan ja korotetun taksan mukaisiin oikeudenkäyntikuluihin sisältyy palkkio oikeudenkäyntiä varten suoritetuista toimenpiteistä - asian vastaanottaminen, osoitetietojen tarkistaminen, rekisteriotteen hankkiminen (jos velallisena on yhtiö), haastehakemuksen laatiminen ja toimittaminen tuomioistuimelle - kaikki velkojalle aiheutuvat yleiskulut, joihin kuuluu muun muassa tietoliikenneyhteys-, postitus- ja kopiointikukut. Lisäksi taksat sisältävät tavanomaiset suoranaiset kulut, kuten vuokran, oikeudenkäyntimaksun (79 euroa) ja mahdollisen arvonlisäveron. Näiden kulujen päälle tulevat siis vielä perintätoimiston perintäkulut, yleensä 50-200 euroa.

12. Ruotsissa  riidattomien saatavien perintä on paljon yksinkertaisempaa ja samalla myös asianosaisille huomattavasti halvempaa kuin Suomessa. Ruotsissa perintäasioita ei käsitellä riita-asioina, vaan käytössä on niin sanottu maksamismääräysmenettely (betalningsföreläggande), joka on tarkoitettu juuri riidattomien saatavien perintää varten. Vuonna 1990 maksamismääräysasioiden käsittely siirrettiin käräjäoikeuksilta kruununvoutiviranomaisille (kronofogdemyndighet), jotka ovat siis ulosottoviranomaisia. Muutosta perusteltiin sillä, että hakijat eli velkojat voisivat saada riidattomia saataviaan koskevat vaatimukset vahvistetuiksi ja ulosotetuiksi aikaisempaa yksinkertaisemmin ja halvemmin.

13. Ruotsissa on siis ohitettu saatavien perinnässä kokonaan käräjäoikeusvaihe. Hakemus tehdään kruunuvoudille, joka tarkastaa hakemuksen asianmukaisuuden ja varaa velalliselle tilaisuuden vastata hakemukseen, ulosottoviranomainen huolehtii myös vastauspyynnön tiedoksiannosta velalliselle. Jos velallinen ei kiistä saatavaa yleensä kahden viikon pituisessa vastausajassa, ulosottoviranomainen määrää päätöksellään saatavan maksettavaksi. Jos velallinen kiistää saatavan, siirretään asia velkojan vaatimuksesta käräjäoikeuden käsiteltäväksi riita-asiana. Velalliset vastustavat velkojan vaatimuksia vain ani harvoin. Ulosottoviranomainen ei siis tutki asiaa materiaalisesti, vaan menettelyssä selvitetään vain, riitauttaako vastaaja velkojan vaatimuksen. - Myös Suomessa yksipuolisen tuomion antaminen käräjäoikeudessa perustuu samanlaiseen asian muodolliseen tutkintaan. Ulosottoviranomaisen antama maksamismääräys on sellaisenaan ulosottoperuste. Hakija ei siis tarvitse tehdä - toisin kuin Suomen kaksivaiheisessa menettelyssä - erillistä ulosottohakemusta, vaan menettely jatkuu ulosottona automaattisesti, jollei velkoja toisin halua.

14. Siistiä ja yksinkertaista käsittelyä, vai mitä? Rotsissa on todella yksinkertaistettu selvien ja riidattomien velkomisasioiden perintää pudottamalla menettelystä täytäntöönpanoa edeltävä käräjäoikeusvaihe kokonaan pois. Tämä on järkevä toimenpide, sillä jos asia on selvä ja riidaton, niin miksi ihmeessä tämä pitäisi ensin vahvistaa normaalissa riita-asian käsittelyssä käräjäoikeudessa! Ruotsalaiset ovat tämän ymmärtäneet, mutta suomalaiset lainvalmistelijat, lainsäätäjä ja tuomioistuimet näköjään eivät. 

15. Suomessa on vedottu oikeusturvaan, eli velallisen oikeusturva muka edellyttäisi ensin, että tuomioistuin - käytännössä ainoastaan lainopillista koulutusta vailla oleva toimistosihteeri - vahvistaa ensin saatavan ennen kuin se kelpaa ulosottoperusteeksi. Oikeusturvaan vetomainen on kummallinen peruste tässä yhteydessä esitettynä, sillä jos vastaaja ei vastusta saatava, niin hänen oikeusturvansa ei suinkaan edellytä, että tuo asia - vastustamisen puute - todetaan ensin tuomioistuimessa. Vastaajan oikeusturva tulee huomioiduksi Ruotsin mallissa niin, että jos hän vastustaa ulosottoviranomaiselle hakemusta, asia siirtyy velkojan vaatimuksesta käräjäoikeuden käsittelyyn. Tämä on riittävä tae oikeusturvan toteutumisesta.

16. Kaikkein räikeimmin Suomen summaaristen velkomisjuttujen käsittelyn epäkohdat ilmenevät menettelystä asianosaisille ja viime kädessä velalliselle aiheutuvien kustannusten kohdalla. Kuten  edellä kappaleesta 11 ilmeni, Suomessa kulutaksat ovat riidattomien velkomusjutuissa 210 ja 292 euroa, jos on kyse pääomaltaan alle 250 euron suuruisesta saatavasta, ja vastaavasti 243 ja 330 euroa, kun on kyse yli 250 euron suuruisesta saatavasta. Jos velkoja hakee käräjäoikeuden yksipuolisen tuomion perusteella ulosottoa, joutuu velallinen vielä suorittamaan niin sanottua taulukkomaksua, jonka suuruus riippuu ulosotettavan ja velalliselta perityn saatavan suuruudesta. Jos esimerkiksi saatava on vähintään 165 mutta enintään 335 euroa, on velalliselta perittävä taulukkomaksu 25 euroa, jos saatava on vähintään 670 euroa mutta enintään 1 680 euroa, on taulukkomaksu 76 euroa. Korkein taulukkomaksu on 185 euroa. 

17. Jos velalliselta perittävä selvä ja riidaton  saatava on  esimerkiksi 1 000 euroa, velallisen perittävät oikeudenkäyntikulut ovat siis yhteensä 300-400 euroa, jos velka saadaan ulosmitatuksi. Pelkästään käräjäoikeuskäsittelyn takia velallinen joutuu maksamaan oikeudenkäyntikuluja 210- 330 euroa. Ruotsissa velallinen joutuu korvaamaan hakijalle tältä perittävän 300 kruunun suuruisen hakemusmaksun sekä muina oikeudenkäyntikuluina  340 kruunua, joihin sisältyy palkkio velkojan omasta tai hänen avustajansa työstä. Yhteensä saatavan vahvistusvaihe maksaa velalliselle siis 640 kruunua. Tämä on 60 euroa. Suomessa summaarisen velkomusprosessin kulutaso on siten lähes viisinkertainen verrattuna Ruotsiin. On siinä "pieni" ero! Suomessa velalliset voivat joutua maksamaan jopa vaaditun pääoman ylittäviä oikeudenkäyntikulujen korvauksia pelkästään sen vuoksi, että riidattoman velan olemassaolo pitää ensin todeta käräjäoikeudessa.

18. Mistähän kulutason moninkertainen ero naapurimaiden välillä mahtaa johtua? Ovatko perintäfirmat Suomessa ahneempia kuin ruotsalaiset perintäyritykset? Vai ovatko kulutaksoja vahvistavat suomalaiset oikeusministerit ja neuvotteluja perintäfirmojen edustajien kanssa käyvät ministeriön virkamiehet kenties ruotsalaisiin kollegoihinsa verrattuna hövelimpiä ja anteliaampia? Suuret perintäfirmat, joita Suomessa lienee viisi tai kuusi, hoitavat kulutusluottojen ja pikavippien perinnästä valtaosan, vuonna 2008 noin 65 prosenttia. Puhutaan konekielisistä asioista tai E-asioista, mikä tarkoittaa sitä, että perintäfirmat hoitavat saatavien perinnän käräjäoikeuksissa elektronisen vireillepanon ja käsittelyn mahdollistavan asiointijärjestelmän (Santra) avulla. Järjestelmää on sanottu kalliiksi, mikä tekee ymmärrettäväksi sen, että käräjäoikeuksien perintäasiat ovat keskittyneet muutamalle suurelle perintäyritykselle. Perintäasioita voi kuitenkin hoitaa käräjäoikeuksissa myös manuaalisesti. Elektronisesti vireille tulleita  saatavien perintäasioita saapui  vuonna 2008 käräjäoikeuksiin 30 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin. - Myös Ruotsissa perintäasioita hoitavilla ulosottoviranomaisilla lienee käytössä vastaavanlainen elektroninen asiointijärjestelmä, joten kulutason ero ei selity tällä perusteella.

19. Kun riidattomien saatavien käsittelyä koskeva kysymys oli pari vuotta sitten - jälleen kerran - Suomessa pohdittavana, ehdotin omassa lausunnossani, että myös meillä riidattomien saatavien perintä pitäisi järjestää samalla tavoin kuin Ruotsissa, eli turha käräjäoikeusvaihe jätettäisiin meilläkin pois. Oikeusministeriö, käräjäoikeudet ja myös korkein oikeus (KKO) kuitenkin vastustivat tällaista muutosta. KKO vetosi totuttuun tapaansa siihen, että asianosaisten ja lähinnä velallisen oikeusturva edellyttäisi asian kierrättämistä ensin käräjäoikeuden kautta.

20. Verrataanpa tilannetta siihen, miten niin summaaristen rikosasioiden eli sakkojuttujen käsittely on Suomessa järjestetty. Suomessa poliisimies voi yksin antaa tietyissä liikennerikkomusasioissa rikesakon, eikä polisin päätöstä tarvitse viedä syyttäjän tai oikeuden vahvistetavaksi. Poliisin antama rikesakko on sellaisenaan täytäntöönpanokelpoinen. Hieman vakavammissa sakkojutuissa poliisimies kirjoittelee tien päällä tai kansliassa niin sanottuja rangaistusvaatimuksia liikennerikoksista ja muista vähäisemmistä rikoksista. Rangaistusvaatimukset poliisi kiikuttaa syytäjälle, joka vahvistaa ne antamillaan rangaistusmääräyksillä. Näitäkään asioita ei siis viedä käräjäoikeuteen. Vasta siinä käytännössä harvinaislaatuisessa tapauksessa, jolloin poliisin rangaistusvaatimuksen saanut vastustaa sitä, asia siirtyy käsiteltäväksi normaalina rikosasiana käräjäoikeuteen.

21. Oikeusturvaa ja nimenomaan rikoksesta epäillyn ja syytetyn oikeusturvaa korostetaan ymmärrettävistä syistä rikosasioissa. Oikeusturvaan kuuluu olennaisena osana oikeus saada asia käsitellyksi puolueettomassa tuomioistuimessa. Kuitenkin rikosasioissa tuomiovaltaa on uskottu edellä kerrotulla tavalla varsin laajassa mitassa tuomioistuimen sijasta syyttäjälle ja poliisille. Tähän nähden on paradoksaalista, että Suomessa toisaalta katsotaan, että riita-asioissa tuomiovaltaa ei voida uskoa  - juuri oikeusturvanäkökohtiin vedoten - edes selvissä ja riidattomissa velkomusasioissa käräjäoikeuksien sijasta ulosottoviranomaisille.  Näin siitä huolimatta, että  ulosottoviranomaisissa löytyy lainoppinutta henkilökuntaa ja että velallinen voisi, Ruotsin mallin mukaisesti, vastustamalla velkojan hakemusta saada aina asiansa tuomioistuimen käsiteltäväksi. 

22. Näyttää siltä, että todellisuudessa kyse ei olekaan vastaajan oikeusturvasta, vaan jostakin aivan muusta. Tai sitten tuomioistuimet ja KKO ovat ymmärtäneet asian täysin väärin. Käräjäoikeudet vastustavat uudistusta ilmeisesti vain siksi, että ne haluavat asiatilastonsa näyttävän mahdollisimman suurilta, jotta ne voisivat säilyttää nykyisen suuruiset henkilöresurssinsa. 

23. Summaariset velkomusasiat ovat käräjäoikeuksissa nykyisin toiseksi suurin asiaryhmä, kuten edellä totesin. Korkein oikeus on presidentti Pauliine Koskelon johdolla ollut sotajalalla oikeusministeriön kanssa tuomioistuinten henkilöresursseja ja tuottavuuskysymystä koskevissa asioissa. Koskelo ei halua, että tuomioistuinten henkilöresursseja supistetaan vähääkään, vaikka toisaalta summaaristen asioiden siirrossa käräjäoikeuksilta ulosottoviranomaisille olisi kyse juuri sellaisesta rakenteellisesta muutoksesta, jota Koskelo on joka käänteessä peräänkuuluttanut.

24. Lainkäyttö tuomioistuimissa on tarkoitettu riitaisten asioiden ja rikosjuttujen käsittelyä varten. Jos asianosaisten välillä ei ole edes mitään riitaa, ei asian käsittely ja ratkaiseminen järkevästi ajatellen kuulu tuomioistuimeen. Riidattoman asian "ratkaisu" tarkoittaa itse asiassa vain sitä, että tuomioistuin toteaa, ettei riitaa ole! Selvien ja riidattomien velkomusten perintä käräjäoikeuksissa ei siten ole mielekästä. Niiden käsittely käräjäoikeuksissa syö muutenkin juttumäärin kanssa painiskelevien tuomioistuinten resursseja. On paradoksaalista, että käräjäoikeudet, joille korkein oikeus antaa sivustatukea, valittavat aina työnsä paljoutta, mutta samalla ne kuitenkin haluavat pitää kynsin hampain kiinni summaarisista velkomusasioista, vaikkei niiden perintä edellytä tuomioistuinkäsittelyä. 

25. Kiinteistöasiat eli lainhuudatusta ja kiinteistökiinnitystä koskevat kirjaamisasiat ovat vielä tällä hetkellä käräjäoikeuksien suurin asiaryhmä. Vuonna 2008 käräjäoikeuksiin saapui 327 000 kiinteistöasiaa. Viimeisten parinkymmenen vuoden aikana Suomessa on keskusteltu paljon siitä, pitäisikö tai voitaisiinko kiinteistöasiat siirtää pois käräjäoikeuksilta. Itse olen ollut myös näiden asioiden poissiirtämisen kannalla, koska myöskään kiinteistöasioissa, joiden käsittely on lähinnä vain kirjaamista,  ei ole kyse lainkäytöstä. Asiaa on pohdittu useissa toimikunnassa ja työryhmissä, jotka ovat aina päätyneet siihen, että kiinteistöasiat pitää säilyttää käräjäoikeuksissa. Käräjäoikeudet vastustivat kiinteistöasioiden poissiirtämistä ja syyt olivat varmasti samat, joilla on vastustettu myös  summaaristen riita-asioiden poissiirtämistä käräjäoikeuksista. Kaksi vuotta sitten järki vihdoin ja viimein voitti ja kiinteistöasiat päätettiin siirtää käräjäoikeuksilta maanmittalaitokseen. Uudistus toteutuu vuoden 2010 alusta lukien.

26. Kävin helmikuussa 2007 presidentti Pauliine Koskelon kanssa keskustelua Helsingin Sanomien mielipidesivulla muun muassa juuri riidattomien velkomusasioiden käsittelypaikasta. Kirjoituksessani "Käräjäoikeuksien asioita karsittava" (HS 10.2.-07) ihmettelin muun muassa sitä, että oikeusministeriö ja tuomioistuimet, KKO  muiden mukana, haluavat edelleen pitää kiinteistöasiat sekä riidattomat velkomusasiat käräjäoikeuksissa, vaikka oikeusturva ei sitä edellyttäisi. Presidentti Koskelo vastasi 16.2.-07 kirjoituksessaan, joka oli otsikoitu opettavaisesti "Oikeuslaitoksen tehostamisen edettävä oikeassa järjestyksessä." Koskelo kirjoitti muun muassa, että riidattomien velkomusasioiden siirto ulosottolaitokseen "ei kuitenkaan ratkaise mitään, vaan kysymys on siitä, mitä siirrolla olisi voitettavissa." Väite oli yllättävä, sillä sen mukaan Koskelo ei ole lainkaan noteerannut, että selvien asioiden siirtäminen pois käräjäoikeuksista tehostaisi käräjäoikeuksien työtä, sillä silloin ne pääsisivät keskittymään todella riitaisten asioiden käsittelyyn. Yksityisten ihmisten eli velkomusjuttujen asianosaisten aseman Koskelo sivuutti niin ikään, vaikka se on tässäkin kohdin tärkeintä. Miksi ihmisten pitää turhaan kierrättää selvät asiat tuomioistuinten kautta, vaikka oikeusturva ei sitä edellytä ja vaikka siitä aiheutuu heille paljon tarpeettomia kustannuksia? 

27. Presidentti Koskelo huomautti sanotussa vastineessaan myös siitä, että velkomusratkaisujen kansainvälinen täytäntöönpanokelpoisuus EU:ssa edellyttää noiden asioiden tuomioistuinkäsittelyä ja viittaisi asetukseen EY 805/2004. Koskelon mukaan Ruotsissa tilanne on tässä kohdin toinen, koska siellä toimivallan siirto käräjäoikeuksilta ulosottoviranomaisille oli tehty jo aiemmin, vastaavasti EU-asetuksen sisältö on Ruotsin osalta muista jäsenmaista poikkeava.

28. Vastasin Koskelon kirjoitukseen otsikolla  "EU:n oikeus ei estä perintäuudistusta" (HS 24.2.-07). Totesin siinä, että Koskelon mainitsema EU-asetus koskee vain sellaisia tapauksia, joissa velkomuspäätöksen täytäntöönpanoa haetaan muussa kuin tuomioistuinvaltiossa. Asetus ei sitä vastoin koske sellaisen tuomion täytäntöönpanoa, joka tapahtuu siinä valtiossa, jossa velkomuspäätös on tehty. Sanottu EU-asetus ei siis olisi estänyt sitä, että Suomeen luotaisiin puhtaasti kotimaisia velkomisasioita varten käräjäoikeusprosessin rinnalle vaihtoehtoinen, ulosottoviranomaisessa tapahtuva perintäprosessi Ruotsin mallin mukaan. Velkoja voisi valita, kumpaa tietä hän käyttää. Jos velkoja tarvitsisi saatavalleen eurooppalaisen täytäntöönpanoperusteen, jonka hän siis aikoisi panna täytäntöön jossakin toisessa EU:n jäsenvaltiossa, hänen on nostettava kanne käräjäoikeudessa. Mutta jo asiassa on kyse kotimaisen saatavan perinnästä, eli asialla ei ole liityntää toiseen EU-valtioon, velkoja voisi tehdä hakemuksen ulosottoviranomaiselle. Lisäksi totesin, että Suomikin olisi halutessaan saanut EU:lta samanlaisen riidattomien saatavien perintää koskevan poikkeusluvan kuin Ruotsi aikanaan.

29. Nykyisin tilanne on EU-oikeutta koskevan kysymyksen osalta vielä selvempi kuin vuonna 2007. Rajat ylittävien riidattomien velkojen perintä EU:ssa on helpottunut, kun myös Suomessa on alettu loppuvuodesta 2008 soveltaa EU:n asetuksen - (EY) N:0 1896/2006 - mukaista menettelyä eurooppalaisesta maksamismääräysmenettelystä. Eduskunta hyväksyi marraskuussa 2008 sanottua EU-asetusta täydentävän lain (754/2008), joka tuli voimaan 12.12.2008. Tätä yksinkertaistettua menettelyä noudattaen Suomessa asuva yksityishenkilö tai täällä toimiva yritys voi hakea maksamismääräystä jossakin muussa EU:n jäsenvaltiossa olevaa henkilöä tai yritystä vastaan, jos saatava on hänen mielestään riidaton. 

30. Eurooppalaista maksamismääräystä koskevat asiat on keskitetty kussakin jäsenvaltioissa tiettyyn tuomioistuimeen, Suomessa Helsingin käräjäoikeudelle. Ruotsissa mainitut asiat on keskitetty Luulajan ulosottoviranomaiselle, koska Ruotsissa on käytössä edellä selostettu käräjäoikeusvaiheen sivuuttava, ulosottoviranomaisessa käytävä ja EU:n hyväksymä perintäprosessi. Toisessa EU-maassa oleva henkilö tai yritys voi hakea riidattoman saatavan perusteella maksamismääräystä Helsingin käräjäoikeudessa, jos velallinen on Suomessa. Suomalaisen henkilön tai yrityksen on käännyttävä vastaavasti sen jäsenmaan asianomaisen tuomioistuimen tai ulosottoviranomaisen puoleen, jossa velallinen on. Tietojen vaihdossa käytetään asioiden hallinnoinnin helpottamiseksi vakiolomakkeita. - Minusta on hieman outoa, että Suomessa kyseiset asiat on keskitetty Helsingin käräjäoikeuteen, vaikka se on paitsi maan suurin, myös ruuhkaisin alioikeus. 

31. Tämän eurooppalaisen menettelyn rinnalla jäsenvaltion oma perintäjärjestelmä on edelleen käytössä. Velkoja voi siis valita, hakeeko hän riidattomalle saatavalleen eurooppalaista maksamismääräystä vai käyttääkö hän mieluummin kyseisen jäsenvaltion lainsäädännön mukaista menettelyä, Suomessa siis käräjäoikeudessa vireille pantavaa haastehakemusta, joka tähtää yksipuolisen tuomion antamiseen. Kotimainen oikeussuojatie on käytettävissä myös silloin, kun velallisen kotipaikka on jossakin toisessa jäsenvaltiossa.

32. Puhtaasti "kotikutoisten" riidattomien saatavien perinnän järjestäminen on edelleen EU:n jokaisen jäsenmaan järjestettävissä tarkoituksenmukaisemmilla tavalla. Vaikka eurooppalaista maksamismääräystä on haettava asianomaisen jäsenmaan tuomioistuimessa - poikkeuksena siis Ruotsi - voitaisiin Suomessa säätää laki "kotimaisesta" maksamismääräysmenettelystä, jossa toimivalta kuuluisi käräjäoikeuden sijasta ulosottoviranomaiselle. Se olisi käytettävissä silloin, kun sekä velkoja että velallinen asuvat Suomessa eikä velkojan tarkoituksena ole hakea täytäntöönpanoa toisessa EU:n jäsenvaltiossa. Tämän rinnalle jäisi edelleen nykyisin käytössä oleva yksipuoliseen tuomioon tähtäävä riitaprosessi käräjäoikeudessa. Ulosottoviranomaisen luona tapahtuva perintäprosessi voisi olla vähintään  puolta halvempi kuin nykyinen perintäprosessi käräjäoikeudessa. Jos velkoja kuitenkin haluaisi karhuta selvää saatavaansa käräjäoikeudessa, hänelle ei voitaisi tuomita suurempaa oikeudenkäyntikulujen korvausta, mihin hänellä olisi oikeus ulosottoviranomaisessa käytävässä perintäprosessissa. - Luultavasti sanotunlaisessa uudessa perintäprosessissa käsiteltäisiin ja ratkaistaisiin 90-95 prosenttia kaikista kulutusluotto- ja pikavippiasioista. - Miltä ehdotukseni kuulostaa?

33. Ehdotukseni jäänee kuitenkin pelkäksi ehdotukseksi, sillä oikeusministeriössä on jo pari kolme vuotta sitten tehty periaatepäätös, jonka mukaan riidattomien saatavien perintäprosessi säilyy käräjäoikeuksissa, siis tuossa yhden täysin turhan käsittelyvaiheen sisältävässä ja paljon kustannuksia aiheuttavassa menettelyssä. Riidattomien velkomusasioiden käsittelyn kehittämistä on pohdittu suomalaiselle lainvalmistelulle tyypilliseen tapaan pitkään ja hartaasti erilaisissa komiteoissa, toimikunnissa ja työryhmissä 1990-luvulta lähtien, mutta mitään kunnon valmista ei ole toistaiseksi saatu aikaan, vaikka hankkeen vetäjiäkin on vaihdettu moneen otteeseen. Asiaa käsiteltiin muun muassa Ulosotto-toimikunnan mietinnössä (KM 1998:2), jolloin kannatusta sai myös ehdotus selvien velkomusasioiden siirtämisestä ulosottoviranomaiselle. Oikeusministeriö on kuitenkin pitänyt härkäpäisesti kiinni nykyisestä systeemistä, joka on siis asianosaisille ja velallisille kallis, mutta joka on suurille perintäfirmoille hyvää bisnestä.

34. Sanotussa valmistelutyössä on pohdittu myös riidattomien velkomusjuttujen keskittämistä muutamaan käräjäoikeuteen, mutta tämäkään ehdotus ei ole ministeriötä miellyttänyt. Niinpä riidattomia perintäasioita tullaan myös jatkossa käsittelemään kaikissa käräjäoikeuksissa. Tarkoituksena on ollut, että riidattomien perintäasioiden käsittely hoidettaisiin jatkossa pääasiassa sähköisesti. Monien mutkien jälkeen asiasta saatiin vihdoin viime toukokuun lopulla oikeusministeriön työryhmän mietintö  (2009:7), toimeksiannon mukaan työryhmän ehdotuksen piti valmistua jo viime vuoden loppuun mennessä. Tarkoitus on, että perintäasiat voitaisiin käsitellä käräjäoikeuksissa sähköisesti ensi vuoden alusta lähtien. Kiirettä tulee ilmeisesti pitämään, jos tästä tavoitteesta aiotaan pitää kiinni.

35. Haastehakemuksen voi riidattomassa velkomusasiassa toimittaa jo nykyisinkin käräjäoikeudelle sähköisesti niin sanotun Santra-yhteyden kautta. Tämä suljettu järjestelmä, joka edellyttää lupaa ja määrättyjä investointeja, on ollut toiminnassa jo kymmenisen vuotta. Yhteyttä sanotaan tehokkaaksi, sillä siinä haastehakemuksen konekieliset tiedot tallentuvat automaattisesti käräjäoikeuden Tuomas-tietojärjestelmään. Oikeusministeriön työryhmämietinnön mukaan Santraan liittyminen aiheuttaa huomattavia kustannuksia. Tarvittavien edellytysten luominen Santraa varten maksaa tällä hetkellä perintäyritykselle keskimäärin noin 5  000 euroa; kovin kalliista investoinnista ei siis kuitenkaan näyttäisi olevan kysymys. Tällä hetkellä Santraa käyttää vain kuusi luvanhaltijaa eli perintätoimistoa, mutta näiden kuuden käräjäoikeuksille toimittamat perintähakemukset muodostivat vuonna 2008 noin 65 prosenttia kaikista käräjäoikeuksille toimitetuista yhteensä 233 000 perintäasiasta.

36. Santra-yhteys jäisi edelleen käyttöön, mutta sen rinnalle on tarkoitus kehittää uusi internetpohjainen sähköinen asiointiliittymä. Se olisi tarkoitus suunnata nimenomaan pienille perintätoimistoille, yksityisasiakkaille ja julkisyhteisöille. Velkoja voisi kyseisen liittymän kautta toimittaa haastehakemuksensa sähköisesti käräjäoikeudelle ja saada sitä kautta myös tuomiosta laaditun jäljennöksen, joka on ulosottoa varten tarkoitettu toimituskirja. Mainitun sähköisen yhteyden kautta toimitetut tiedot kirjautuisivat suoraan käräjäoikeuden asiainhallintajärjestelmään. Riidattomia velkomusasioita, käytännössä siis perintäasioita, voitaisiin kuitenkin edelleen toimittaa ja hoitaa myös paperilla, postitse tai sähköpostin välityksellä. 

37. Porkkanaksi uuteen sähköiseen asiointiliittymään siirtymiseksi OM:n työryhmä tarjoaa kantaja-velkojalta perittävän oikeudenkäyntimaksun alentamista 25 prosentilla silloin, kun haastehakemus tehdään sähköisesti. Kun sanottu oikeudenkäyntimaksu on nykyisin 79 euroa, olisi se sähköisessä asioinnissa siis "vain" 59 euroa. Mahtaneeko tämä "huima" rabatti kannustaa yksityisiä velkojia ja pieniä perintätoimistoja siirtymään järjestelmän piiriin? Saman alennuksen saisivat - tietenkin - myös kuusi isoa "santralaista" perintätoimistoa. Mutta velallisen velkojalle/perintätoimistolle tuomittavien oikeudenkäyntikulujen määrään tämä muutos ei vaikuttaisi mitään, joten velalliset joutuisivat edelleen maksamaan edellä   kappaleessa 11 mainittuja  kulukorvauksia, joiden määrää on vieläpä nostettu kuluvan vuoden alussa.

38. Oikeusministeriön työryhmän mietinnössä on yksi paha puute, joka aiheuttaa sen, että uudistus jää pahasti puolitiehen. Nykyiseen järjestelmään sisältyy se omituinen piirre, että sitten kun käräjäoikeus on antanut velkomusasiassa yksipuolisen tuomion, velkojan tulee vielä erikseen hakea  tuomion täytäntöönpanoa eli ulosottoa ulosottoviranomaiselta. Tähän ei työryhmän mietinnössä ehdoteta muutosta. Tämä mutkistaa ja hidastaa menettelyä ja aiheuttaa myös lisäkustannuksia. Perintätoimistot tuskin hoitavat ulosottohakemuksia ilmaiseksi, ja velkoja joutuu suorittamaan ulosottovirnaomaiselle erinäisiä maksuja, jotka sitten peritään tai yritetään periä velalliselta takaisin. Ruotsissa, jossa on voimassa edellä kerrottu "yhden luukun periaate," ei erillistä ulosottohakemusta tarvita, sillä  siellä velkomusasia pannaan  vireille suoraan ulosottoviranomaiselle, jolloin se siirtyy automaattisesti ulosottoon.

39.  Vuonna 2006 samoja asioita pohtinut OM:n toinen työryhmä esitti mietinnössään (2006:15), että riidattomissa velkomusasioissa annetut tuomiot tallennettaisiin sähköiseen tuomiorekisteriin ja että ulosoton hakeminen mahdollistettaisiin jo haastehakemuksen yhteydessä. Tuomioiden tallentamista sähköiseen rekisteriin valmistellaan toisessa OM:n työryhmässä, joka ei ole vielä ilmeisesti jättänyt mietintöään. Tämän vuoden toukokuussa toukokuussa mietintönsä (2009:7) jättäneen työryhmän toimeksiannossa puolestaan todetaan lakonisesti, että "ei ole tarkoituksenmukaista kehittää sellaista menettelyä, että ulosottoa haettaisiin jo haastehakemuksen yhteydessä." Toimeksiannon ovat allekirjoittaneet ministeri Tuija Brax ja ylijohtaja Kari Kiesiläinen. 

40. Oikeusministeriö on aikaisemmin, kun se on vastustanut perintäasioiden siirtämistä käräjäoikeuksilta ulosottolaitokselle, perustellut kantaansa aina muun muassa ja erityisesti sillä, että "tulevaisuudessa on mahdollisuus luoda systeemi, jossa  ulosottoa voidaan hakea jo haastehakemuksen yhteydessä" ja että ehdotettu asioiden siirto ulosottomiehelle olisi siten tämän vuoksi tarpeetonta. Mutta nyt, kun ministeriö on ensin tehnyt lopullisen ja sitovan päätöksen nykysysteemin säilyttämisestä, ministeriö pyörtääkin pyhät lupauksensa ja selittää - ilman minkäänlaisia perusteluja - ettei tuo yhden luukun periaate olekaan "tarkoituksenmukaista." Todella hämmästyttävää!  Miksi muka ei ole ja miksi sitten aikaisemmin on koko ajan uskoteltu, että se olisi mahdollista?

41. Kyseinen pitkään valmisteltu, "suureksi ja mullistavaksi" etukäteen kuvattu uudistus lässähtää kyllä pannukakuksi. Mikään ei oikeastaan muutu: perintäasioita voidaan edelleen hoitaa käräjäoikeudessa paperilla ja sähköpostitse, ulosottoa pitää edelleen hakea erikseen ja mikä tärkeintä, prosessi on asianosaisille ja etenkin velallisille yhtä kallis kuin nytkin! Suurten "santralaisten" perintäfirmojen eduista sentään huolehditaan yhtä hyvin ellei paremminkin kuin aiemmin!

42. Nyt on vain tarkoitus rakennella jälleen yksi uusi sähköinen asiointijärjestelmä jo olemassa olevan Santran rinnalle, vaikka ei ole takeita, miten paljon sitä tullaan käyttämään. Oikeudenkäyntikulujärjestelmä suosii  "santralaisia", sillä sitä käyttäville perintäfirmoille tuomitaan yhtä suuria oikeudenkäyntikulujen korvauksia kuin niillekin velkojille, jotka hoitavat perintäasioita käräjäoikeudessa paperilla tai sähköpostitse. Santran käyttö on perin yksinkertaista, vaivatonta ja huokeaa, sillä sen avulla perintätoimistot välttyvät esimerkiksi haastehakemusten tulostamisesta, allekirjoittamisesta ja postittamisesta aiheutuvista kustannuksista. Oikeusministeriön vahvistamat kulutaksat on laadittu asioiden manuaalista hoitamista silmällä pitäen, mutta niistä ovat hyötyneet ja hyötyvät edelleen myös elektronisesti ja konekielellä käräjäoikeudessa asioivat kuusi perintätoimistoa.

43. Ulosottoa on voitu jo pari vuotta hakea sähköisesti. Olisi ollut luultavasti  "vain tekniikkaa" kehittää ulosoton sähköinen asiointijärjestelmä sellaiseksi, että se olisi mahdollistanut myös riidattomien saatavien vahvistusmenettelyn ulosottoviranomaisessa, jolloin perintäasiat olisi voitu siirtää käräjäoikeuksilta  kokonaan ulosottolaitoksen hoidettavaksi. Tästä oikeusministeriön olisi pitänyt lähteä liikkeelle ja tehdä jo vuosia sitten periaatepäätös riidattomien perintäasioiden siirtämisestä ulosottolaitokselle. Nykysysteemi, joka tulee siis jatkumaan, on turhan monimutkainen ja kallis ja hyödyttää vain muutamaa suurta perintätoimistoa. Suomessa perintäprosessi on viisi tai kuusi kertaa kalliimpi kuin Ruotsissa ja viulut maksavat viime kädessä aina velalliset, kulutusluottojen ja pikavippien ottajat. 

44. Härskiä rahastusta! Tätä nimikettä julkisuudessa on käytetty paheksuttaessa pikavippejä myöntävien firmojen lainaehtoja ja menettelyä. Miten sitten pitäisi luonnehtia riidattomien velkomusten (laillista) perintäprosessia ja siitä velallisille ja yhteiskunnalle aiheutuvia suuria kustannuksia? 


25 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Erittäin pätevää esitystä taas kerran, mutta jos joku on tehokas ja yksinkertainen ratkaisu, se ei yleensä toteudu.

KKO:han näytti myös tänään vahvistaneen, että käräjätuomari voi kyllä kohtuullisesti väärennellä ratkaisumerkintöjään ennen kuin virka lähtee alta. Ihmeellinen ajatus tämäkin, että tuomarin kohdalla tulisi olla mitään toleranssia virassa tehdyn vilpillisen ja epärehellisen menettelyn suhteen.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Todella kummallinen tuo tämänpäiväinen KKO:n ennakkopäätös käräjätuomarin virkarikosjutussa. Pitänee vielä kommentoida sitä blogissa erikseen. Eihän tässä pääse "lomille" ollenkaan. kun koko ajan tapahtuu juttuja ja asioita, joita pitää "valvoa!"

KKO "onnistui sivuuttamaan" perusteluissaan mielestäni kaikkein tärkeimmän pointin, jonka vuoksi tuomari olisi pitänyt panna viralta. Tuomari nimittäin toimi hyötymistarkoituksessa, sillä hänellä oli kyseisiä vääriä merkintöjä tehdessään vireillä viranhakuprosessi; hän tulikin sitten nimitetyksi hakemaansa virkaan Jyväskylän käräjäoikeudessa. Jos HO ja tuomarinvalintalautakunta olisivat tiennet käräjätuomarin panttaamista jutuista, ei häntä olisi tietenkään uuteen virkaan nimitetty.

Mutta tämän todella tärkeän seikan KKO sivuutti kokonaan, ja niin käräjätuomari säilytti virkansa!

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiintoista että kiinteistöjen kirjaamisasiat siirretään maanmittauslaitokselle ja kukaan ei ole julkisuudessa huolestunut asianosaisten oikeusturvasta vaikka lainhuudon saamisella vähintäänkin useiden tuhansien eurojen arvoiseen kiinteistöön on paljon merkittävämpiä oikeusvaikutuksia kuin jonkun pikkuvipin perinnän onnistumisella. Lainhuudon antaminen on omistusoikeuden kirjaamista ja varsinkin perintö- ja testamenttaustapauksissa asiaan liittyvä juridiikka ja useiden kymmenien vuosien takaiset usein epäselvätkin saantoasiakirjat edellyttävät käytännössä suurempaa lain tuntemusta kuin toimitusinsinööreillä yleensä on.

Blogisti ei myöskään mainitse sitä että useat julkisoikeudelliset maksut ovat suoraan ulosottokelpoisia ilman käräjäoikeuden käsittelyä. Tähän ryhmään kuuluu myös sellaisia saatavia kuten kalastuskunnan jäseniltään perimät maksut, vakuutusyhtiöiden pakolliset liikennevakuutukset, kansalaisopistojen tai kesäyliopiston maksut joita useimmat eivät edes miellä millään tavalla julkisen vallan toiminnaksi. Näitä suoraan ulosottokelpoisia maksuja lienee useita satoja erilaisia. Onko jokainen pikkuvirkamies tai vaikkapa kansanopiston sihteeri niin erehtymätön laskujen lähettäjä että tälläinen "oikeusturvattomampi" oikopolku on automaattisesti heille sallittu mutta ei millekään yksityiselle yritykselle?

Anonyymi kirjoitti...

Mites herra prohvessoori ajatteli duunata sen 1% saatavista, joissa saatava ei olekkaan riidaton?

Ja mites koko massasta löydetään ne 1% niin, ettei kenenkään oikeusturvaa tallota?

Miten muuten sitä kysyt perittävältä, että "onko sulla eriävä mielipide saatavasta" kuin lähettämällä kirjeen haastemiehen kautta?

Ei asiassa voi oikein luottaa perijänkään versioon, ei taida olla oikein "puolueetonta" todistusta asiassa...

Joo, onhan se kauheeta, että yhden rosentin vuoksi tehdään tuo koko sirkus, mutta Oikeus On Kallista (tm). Sille ei voi mitään.

Rohvessoori varmaan tuntee vanhan tuomarinohjeen? Joka käskee laskemaan 10 murhamiestä vapaalle, jottei 1 syytön tulisi tuomittua?

Ihan samoin, ne 99% on mankeloitava raskaan koneen läpi, jottei se 1% hukkuisi pönkäleen vääntäjien alle...

Ja kuka tietää, ehkä meillä on pönkäleitä vain 1% laskuista. Koska meillä on tuo raskas koneisto estämässä epärehelliset touhuajat.

Jos hommaa helpotetaan, niin mikä takaa ettei meillä ole 1000 Markus Pönkää (R.I.P.) tehtailemassa fakeperintää ihmisraukoille?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Lainhuudon myöntämiseen liittyy todellakin merkittäviä oikeusvaikutuksia. Kuitenkin nykyisin käräjäoikeuksissa valtaosan lainhuudatus- ja kiinnitysasioista ratkaisevat kokeneet toimistosihteerit varsin omatoimisesti. He saavat tarvittaessa oikeudellista tukea käräjäoikeuksien notaareilta ja käräjätuomareilta.

Vuodenvaihteessa tapahtuvan siirron yhteydessä tietty osa käräjäoikeuksien kansliahenkilökunnan viroista on siirretty maamittauslaitokseen. Tuomarin virkojen siirtoa sen sijaan ei tapahdu, mutta maanmittauslaitokseen palkataan tiettävästi parikymmentä lakimiestä kiinteistöasioiden käsittelyä varten.

OIkeusturvaa takaa myös se, että maanmittauslaitoksen kiinteistöasioissa antamista päätöksistä on muutoksenhakuoikeus maaoikeuksina toimiin käräjäoikeuksiin; nykyisin käräjäoikeuksien kirjaamisasioissa antamista päätöksistä saa valittaa hovioikeuteen. Käytännössä valitukset ovat hyvin harvinaisia.

"Yhden rosentin anonyymille" totean, että niin kuin blogissani kai useampaan kertaan sanoin, velallinen voi aina vastustaa velkomusasian hakemusta, jolloin asiasta tulee riitainen ja käsitellään normaalina riita-asiana. Jos riidattomat velkomusasiat - termi "riidaton" tarkoittaa sitä, että asia on kantajan mielestä riidaton - siirrettäisiin ulosottoviranomaisille, merkitsisi velallisen saatavan vastustaminen ja riitauttaminen sitä, että asia siirtyisi velkojan niin halutessa käräjäoikeuden ratkaistavaksi. Oikeusturva olisi siis taattu.

Pirjo-Margit Jauhiainen Espoo kirjoitti...

En varmaan niin ajatuksella lukenut, että järkevän ja asiaan liittyvän kommentin saisin muodostettua, mut yritän kuitenki.

Olen itse ollut ulosoton asiakkaana kuolinpesässä.

Asia eteni niin, että pesänselvittäjä/jakaja haki hovioikeudesta minulle häätöä perikunnan asunnosta.

Hovioikeus ratkaisi asian niin että häädön uhalla minun muutettava pois.
Suuret oikeudenkäyntikulut tuli tietenki minulle maksettavaksi.

Asia eteni seuraavaan asteeseen ja päätös oli mitä oli.

Kun häätökustannukset oli minun piikissä korkeimman oikeuden ratkaisuun asti, niin palkasta niitä ulosmitattiin.

Ymmärränkö oikein että minun tehtäväni on hakea kuolinpesältä nämä ulosmitatut summat?
Ulosottovirkailija ei viran puolesta tee toisinpäin saatavahakemusta minun hyväkseni pesältä?

Anonyymi kirjoitti...

Velkojankin kuluja saataisiin pienennettyä, ainakin niissä tapauksissa, joissa velallinen on persaukinen eikä riitauta saatavaa. Säästyisi kokonaan tuo 79 euroa ja juttu menisi nopeammin eteen päin. Nytkin tapauksissa, joissa velallinen ei reagoi millään tavalla käräjäoikeuden toimittamaan haasteeseen, voi velallinen periaatteessa hakea takaisinsaantia.

Itse juuri hiljattain hoidin omakätisesti velmimiskanteen ja asia on nyt ulosotossa. Olisi pitänyt ilmeisesti vaatia enemmän kuluja korvattavaksi. Onneksi korot kuitenkin juoksee viivästyskorkokannan mukaisesti.

Anonyymi kirjoitti...

Olen vuokrannut autotallin eräälle veijarille, joka on nyt katsonut aiheelliseksi jättää vuokrat maksamatta. Vuokranantajana turvanani on kirjallinen vuokrasopimus, autotalli on kiistatta luovutettu vuokralaisen hallintaan ja oikeastaan mitään epäselvyyden mahdollisuutta ei edes ole, joten voinen pitää vaatimustani vuokran maksusta melko riidattomana tai ainakin erittäin vahvasti perusteltuna.

Laki liikehuoneiston vuokrauksesta antaa minulle käsittääkseni oikeuden purkaa vuokrasopimus välittömin vaikutuksin, jos vuokranmaksu laiminlyödään - ainakin silloin, kun laiminlyönti on jatkunut jo jonkin aikaa. Tästä huolimatta vuokralaisen saaminen ulos on mielestäni kohtuuttoman hankalaa. Ulosottoviranomainen ei käsittääkseni tee mitään ilman tuomioistuimesta hankittua häätöpäätöstä, ja sellaista taas ei saa nostamatta kannetta. Samalla vaivalla menee tietysti myös velkomuskanne itse saatavasta.

Olettaen, että vuokralainen on riittävän persaukinen, häneltä tuskin saadaan ulosottomenettelyssä perittyä mitään. Minun tappiokseni kirjaantuu oikeudenkäyntimaksu, ulosottomaksu ja maksu häädön toimeenpanosta, sekä lisäksi menetetyt vuokratulot koko prosessin kestoajalta. Jotta listan jatkoksi ei tarvitsisi kirjata vielä perintätoimiston veloituksia, ajattelin hoitaa tämän riidattoman riita-asian itse netistä löytyvän asiakirjamallin avulla. Riskinä on tietysti se, että velallinen vastoin maalaisjärkeä riitauttaisikin kanteen, jolloin ajauduttaisiin varsinaiseen oikeussalikäsittelyyn, jonka hoitaminen maallikkona lienee melko hankalaa. Suppeaa haastehakemusta saisi kaiketi kuitenkin täydentää, jos vastaaja kiistäisi saatavan.

Omalta osaltani virhe tapahtui tietysti siinä, etten tiedustellut vuokralaiseni luottotietoja etukäteen, vaan luotin liikaa parin kuukauden vuokraa vastaavaan vuokratakuuseen. No - autotallin vuokratason ollessa mitä on, parin kuukauden vuokrasta ei ole juurikaan iloa oikeusprosessin kustannuksiin nähden.

Eipä tämä nykyinen menettelytapa velkojankaan kannalta mikään paratiisi ole etenkään tällaisten melko pienten vuokrasaatavien perinnässä - vai mitä tuumii blogisti?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Ei se ole velkojankaan kannalta, enkä minä ole sitä blogissani väittänytkään, päinvastoin.

Nykyjärjestelmä hyödyttää vain perintätoimistoja sekä asianajajia ja oikeusjuttuja hoitavia muita lakimiehiä.

Käräjäoikeudessa nostettua kannetta ei voi nykyisin enää noin vain peruuttaakaan siinä tapauksessa, että vastaaja on vastineessaan kiistänyt kanteen ja vaatinut asian ratkaisemista.

Ruotsalaisessa systeemissä häätöä ja velkomusta voidaan hakea ulosottoviranomaiselta, ja jos vuokralainen kiistää vaatimukset, ei asia siirry automaattisesti käräjäoikeuteen, ellei kantaja sitä halua. Ja kulut ovat monta kertaa pienemmät kuin Suomessa vastaavanlaisessa tapauksessa.

Siru Pola kirjoitti...

Oikeudenkäynnistä ja perinnästä aiheutuvat kulut vievät vuosittain tuhansia suomalaisia vähävaraisia ikuiseen köyhyys- ja velkakierteeseen.

Karkein Oikeus kirjoitti...

Lisää mielenkiintoista asiaa muista asiayhteyksistä: Ruotsin korkein oikeus näyttää antaneen kaksi prejudikaattia näytönarvioinnista raiskausasioissa. Mikäpä olisi enemmän tunteita kuumentava aihepiiri.

Ehkäpä professori voi tutkia, löytyykö näistä aihetta kommentoinnille.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

On paljon asioita ja juttuja, joita pitäisi tutkia ja selvittää.

Ruotsin HD:n kyseiset tuomiot ovat kyllä hyvin mielenkiintoisia ja niihin toivoisi ennen muuta myös suomalaisten tuomareiden, syyttäjien ja rikosadvokaattien kiinnittävän huomiota. Blogissa niihin ja koko po. problematiikkaan voidaan palata "joskus myöhemmin" sopivassa yhteydessä.

Anonyymi kirjoitti...

Kun jutussa tuli hyvin esille, kuinka kallista on riidattomankin asian ratkaisu, niin mitenköhän isoa laskua voi olla tiedossa, jos velallinen riitauttaa saatavan?

Jos vaikka kännykkävipin ehtoihin ei ole ollut mitään mahdollisuutta tutustua etukäteen, niin saattaa kai olla, että luoton ehdot eivät sidokaan kuluttajaa.

Anonyymi kirjoitti...

Ei se summaarinen menettely pelkkää haasteen postittamista ole. Kyllähän käräjäoikeus lähtökohtaisesti tutkii kannevaatimukset niin, ettei ne ole selvästi perusteettomia tai pakottavan oikeuden vastaisia.

Ei ole harvinaista, että yksipuolisen tuomion ohessa annetaan myös tuomio, jolla hylätään esimerkiksi saatavien perinnästä annetun lain tai korkolain pakottavan sääntelyn vastaiset vaatimukset. Tämä on taas selvästi sitä tuomiovallan käyttöä.

Vastaajan oikeusturvasta huolehtimiseen kuuluu siis myös summaarisessa käsittelyssä ehkä jotain muutakin kuin asian riidattomuuden toteaminen.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Lain mukaan, jos yksipuolinen tuomio on annettava vastaaja vastaan, kanne on hyväksyttävä. Yksipuolista tuomiota ei saa antaa siltä osin kuin kantaja on luopunut kanteesta tai se on selvästi perusteeton (OK 12:13 ja 5:13.1). Kanne on näiltä osin hylättävä tuomiolla; tuomiosta saa valittaa hovioikeuteen.

Käytännössä lienee äärimmäisen harvinaista, että käräjäoikeus - käytännössä siis toimistosihteeri tai notaari - katsoo velotun saatavan viran puolesta omasta aloitteestaan joko kokonaan tai joltakin osin "selvästi perusteettomaksi." Kyllä tämä edellyttää käytännössä vastaajan reagointia ja väitettä.

Yksipuolisella tuomiolla hyväksyttävä velkomus voi perustua ainoastaan laskuun. Laskusta ei yleensä pysty päättelemään, onko saatava joltakin osin "selvästi perusteeton."

Mutta myös ulosottoviranomainen voisi aivan yhtä hyvin kuin käräjäoikeus - käytännössä siis käräjäoikeuden sihteeri tai notaari - "nähdä" ja päätellä, onko saatava kokonaan tai joltakin osin perusteeton! Jos on, niin silloin myös ulosottoviranomainen voi evätä pyydetyn maksamismääräyksen.

Anonyymi kirjoitti...

Jaa-a. Onkohan KKO:lla omat lehmät ojassa? Siis että jospa heitäkään ei oikein nappaa tehdä töitään?
Selittäisi muuten aika paljon.

Anonyymi kirjoitti...

Ruotsissahan myös niinsanotun luottohäiriömerkinnän tekee tämä samainen Kruununvouti eli ulosottoviranomainen. Suomessa puolestaan ihmisten luottotiedoilla käy kauppaa yksityinen yritys.

Olisiko tässäkin suhteessa syytä ottaa mallia Ruotsista? Yhden yrityksen monopoli on aika kyseenalainen ratkaisu ja ihmisen luottotietomerkinnöillä (ja niissä olevilla virheillä) on melko olennainen vaikutus yksilön etuihin ja oikeuksiin. Jotenkin tuntuisi, että näin tärkeän asian pitäisi olla viranomaiskontrollissa.

Anonyymi kirjoitti...

Yksipuolisella tuomiolla hyväksyttävä velkomus voi perustua ainoastaan laskuun

Tämä on kyllä höpöhöpöä. Kyllä perusteena voi olla yhtä hyvin sopimus, jossa velalliselle muodostuu velvollisuus maksaa jokin suoritus velkojalle. Muissa kuin kuluttajatapauksissa riittää yksikin maksukehotus, etenkin jos velallinen ei reagoi mitenkään maksukehotukseen, esimerkiksi jättää kirjatun kirjeen lunastamatta.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Anonyymi on nyt kyllä ymmärtänyt sanomani täysin väärin.

En sanonut, ettei yksipuolinen ei voisi perustua muhun kuin laskuun, niin kuin anonyymi on sanomani tulkinnut. Sanoin, että yksipuolinen tuomio voi perustua (myös) pelkästään laskuun! Siis laskusaatava kelpaa tuomion perustaksi siinä missä velkakirja tai muu sellainen maksusitoumus, osamaksukauppasopimus yms. saatava.

Markku Arponen kirjoitti...

Tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitea (KM 2003:3) esitti riidattomien velkomusasioiden käsittelyn siirtämistä tuomioistuimilta ulosottolaitokselle. Tällöin riidatonta saatavaa koskevat vaatimukset käsiteltäisiin ulosottolaitoksessa ja vain riitautetut vaatimukset päätyisivät tuomioistuimen ratkaistaviksi.

Itä-Suomen hovioikeus antoi joulukussa 2006 lausunnon riidattomien velkomusasioiden käsittelyn kehittämistä koskevasta työryhmän mietinnöstä. Hovioikeus kannatti ruotsalaisen mallin omaksumista myös meillä eli oli samaa mieltä kuin blogisti.

Kehittämiskomitea esitti mietinnössään kiinteistöjä koskevien kirjaamisasioiden siirtämistä käräjäoikeuksista hallintoviranomaisille. Virassa ollessani käytin siirron puolesta monia puheenvuoroja. Myöhempien ministereiden Braxin ja Vapaavuoren ansiona pidän, että asiasta tuli mainita nykyisen hallituksen hallitusohjelmaan. Siirto toteutuukin 1.1.2010.

Samasta ajankohdasta lukien käräjäoikeudet muodostetaan uudelleen maakuntapohjaisiksi. Tämä ei olisi ollut mahdollista ilman kiinteistöjä koskevien kirjaamisasioiden siirtämistä maanmittauslaitokselle.

Uskon, että seuraavan hallituksen hallitusohjelmaan otetaan maininta oikeusministeriöstä riippumattoman tuomioistuinhallituksen perustamisesta. Sitä ennen on hallinto - ja hovioikeudet järjesteltävä uudelleen.

Anonyymi kirjoitti...

Teollisuus mukautuu liike-elämän tehokkuusvaatimuksiin. Valtion byrokratiaahan ei tällaiset vaatimukset koske, vaan tuokin järjestelmä kustannetaan veronmaksajan kustannuksin. Hyödyn siitä vetävät perintätoimistot. Summaariset asiat ulosottomiehelle vaan. Sakotkin voidaan hoitaa riitauttamatta niitä, joten miksi ei siviilisaatavaa. Valtion toimintoja voisi harkita TODELLA järkeistettäväksi, eikä vaan miettiä sitä ja tehdä toista niinkuin kaikki suuret puolueet lupaavat. Ihan sama kuka niistäkin siellä arkadianmäellä vuorostaan istuu.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

MarkKu Arpoen puheenjohdolla toiminut tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitea (KM 2003:3) teki todella nuo Markun mainitsemat muutosehdotukset, joista siis kirjaamisasioiden osuus toteutuu ensi vuoden alussa.

Sen sijaan riidattomat perintäasiat "uhkaavat" jäädä käräjäoikeuksien riesaksi - perintätoimistojen riemuksi. Perintäasioita tullaa käsittelemään kaikissa 27 käräjäoikeudessa, jotka aloittavat ensi vuoden alussa. Mitään keskitystä ei siis saatu tähänkään asiaan, vaikka sellaista lupailtiin. Kuten kirjoitin blogisssani, järjestelmästä hyötyvät vain perintätoimistot.

Velkojille, käytännössä siis perintätoimistoille, tuomittavat oikeudenkäyntikulut ovat viisinkertaiset ruotsalaiseen malliin verrattuna ja viulut maksaa yhteiskunta ja viime kädessä tietenkin kuluttajat ja veronmaksajat.

En oikein usko, että tuomioistuinlaitoksen keskushallinnon siirtämisasia tulisi seuraavan hallituksen ohjelmaan. Pekka Hallberg istuu tuolloin vielä KHO:n presidenttinä ja hän on vannonut, että hänen kaudellaan tuosta tärkeästä uudistuksesta ei tule mitään. Ja oikeusministeriöhän ja valtioneuvosto ovat tehneet aina ennenkin niin kuin Pekka Hallberg on määrännyt tai edellyttänyt.

Marku Arponen puhui hovioikeuksien ja hallin-oikeuksien "uudelleen järjestämisestä." Minun mielestäni nyt toimivat hallinto-oikeudet olisi yhdistettävä esimerkiksi 10-12 suurimpaan käräjäoikeuteen, joista oli valitusoikeus myös hallintoasioista hovioikeuksiin. Myös KHO olisi liitettävä tulevaisuudessa KKO:een.

On järjetöntä pitää maassa kahta hallinnollisesti toisistaan erillistä tuomioistuinjärjestelmää. Siinä vasta kustannuksia säästettäisiin oikeushallinnon osalta, kun nykyinen kaksinapainen järjestelmä eli tuomioistuinten jakaminen yleisiin tuomioistuimiin ja hallintotuomioistuimiin purettaisiin! Nykyiset säästötavoitteet ovat pikkujuttu tuon kaavailemani todellisen hallinnollisen uudistuksen rinnalla.

Ehdotin tätä muutosta jo alussa mainitun komiteanmietintöön (KM 2003:3) jättämässäni lausumassa. Komitean enemmistö ei sen sijaan rohjennut puuttua koko asiaan sanallakaan, kun OM.n kirjoittamassa komitean toimeksiannossa oli - tietenkin Pekka Hallbergin määräyksestä - kielletty komiteaa niin tekemästä.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Riidattomat saatavat eli perintäasiat jäivät käräjäoikeuksiin, kun KKO vastusti lausunnossaan perintäasioiden siirtämistä ulosottolaitokselle.

KKO lausuntoa ei muistaakseni käsitelty KKO.n täysistunnossa, vaan lausunnon laati tai ainakin valmisteli "kolmen kopla", johon kuuluvat presidentti Koskelo sekä oikeusneuvos Hannu Rajalahti ja tuolloin melko tuore oikeusneuvos Soile Poutiainen.

Rajalahti ja Poutiainen valikoituivat valmisteluelimeen aivan ilmeisesti siksi, kun heidät kummatkin oli nimitetty KKO:n jäseneksi käräjäoikeuden laamanni virasta. Heidän siis oletettiin "tuntevan" asiaa.

Entisinä alioikeustuomareina Rajalahti ja Poutiainen halusivat ilmeisesti pitää käräjäoikeuksien "puolta", sillä jos perintäasiat olisi siirretty ulosottolaitokseen, olisi käräjäoikeuksista jouduttu siirtämään jonkin verran kansliahenkilökuntaa ulosottolaitokseen virkoihin.

KKO:n lausunto perustuu siis siihen, että käräjäoikeuksien henkilöresursseja ei haluttu supistaa, vaan käräjäoikeudet haluttiin pitää mahdollisimman "suurina." Tämä sama ajatus on luultavasti ollut taustalla, kun perintäasioita on määrätä käsitellä myös ensi vuoden alusta lähtien kaikissa 27 käräjäoikeudessa.

KKO:n lausunnossa ei ole kiinnitetty huomiota kaksivaiheisesta järjestelmästä aiheutuviin lisäkustannuksiin. Ihmisen asia on siis unohdettu ja sivuutettu ja asiaa on tarkasteltu vain tuomioistuinten "hyvinvoinnin" kannalta.

Näinhän se on mennyt yleensä muissakin asioissa, kun KKO:n kantaa on kysytty.

drunknmunky kirjoitti...

Hei! Hyvä artikkeli.
Kiitos lukemisesta.
T: Drunknmunky - Pikavippivinkit

Anonyymi kirjoitti...

Meillä sihteereillä on todella paljon töitä käräjäoikeudessa juuri noiden summaaristen asioiden takia.

Emme todellakaan istu laiskana, vaan meille on annettu tavoite, kuinka monta summaarista asiaa jokaisen tulisi käsitellä kuukaudessa. Jos se ei toteudu, tulee sanomista.

Näissä asioissa olisi paljon järkeistämisen aihetta, ja mielestäni Virolainen on oikeilla jäljillä, vaikka meiltä menisikin työpaikka.

Nythän ollaan rationalisoimassa esim. Helsingin käräjäoikeuden toimintoja, ja esim. sihteereiden määrä puolittuisi.

En vain ymmärrä miten jäljellä olevat sihteerit ehtivät tekemään työt, kun nytkään ei ehditä kunnolla. On paljon ongelmia juuri siksi, että on ainainen kiire ja "isoveli" valvoo määriä joita on ehtinyt tekemään kuukaudessa. Se on kuin ennen vanhaan "kellokallet" olan takana, kun oli tehtaalla ompelemassa ja mitattiin aikaa että voisi laskea urakat. Kyllä se aiheuttaa stressiä, kaikki yrittävät kuitenkin parhaansa.

Nyt kun pikavipeille tuli korkokatto, asiat varmaankin vähenevät, mutta nyt niitä haastehakemuksia tuleekin oikein tulvimalla, kun on paniikissa mainostettu nuoret (useimmiten nämä pikavippaajat ovat nuoria) ottamaan pikavippejä, ja kun eivät pysty maksamaan, lähetetään haastehakemus todella herkästi.

Ja yleensä maksimikuluilla. Nyt se ilmiö on selvempi.

Myös virolaiset perintätoimistot ovat täällä, ja heidän toimintansa on aika härskiä verrattuna "vakiintuneisiin" suurimpiin toimistoihin. Vaikka on heidänkin toimintansa muuttunut räikeämmäksi.

Meillä sihteereillä on kova työ tarkistella kulukatot ja se, että osasuoritukset kohdistetaan vain pääomaan ja korkoihin kulujen sijasta.

Perintätoimistot kohdistavat mielellään osasuoritukset kuluihin, se rahahan tulee heille itselleen. Me emme kuitenkaan hyväksy sellaista, jollei pääoma ja korot tule kokonaan maksetuiksi. Jos jää rahaa vielä yli, hyväksytään tietenkin kuluihinkin kohdistaminen.

Meitä sihteereitä kyllä kurssitetaan, emme saa noin vain lupaa tehdä yksipuolisia päätöksiä.

Laki on aika yksinkertainen näissä asioissa, eikä se tavalliselle ihmiselle ole vaikeaa opetella niin ettei oikeusturva kärsi. Meillä ollaan hyvin tarkkoja asioista ja vastuutuomari on meidän tukenamme näissä asioissa joka päivä. Emme ole yksin, jos tulee "tenkkapoo".

Ruotsin malli on mielestäni parempi myös oikeusturvan kannalta. Velallinen ei joudu maksamaan älyttömiä summia perintäkuluja.

Tunnen senkin systeemin, koska olen ollut siellä töissä pari vuosikymmentä samalla alalla.