716. KKO:n jäsenten virkanimitykset puhuttavat edelleen

                    

1. Korkeimman oikeuden (KKO) jäsenten rekrytoinnin ja virantäyttömenettelyn kritisointi alkaa kuulua kohta iäisyysasioihin. Asiasta on puhuttu iät ja ajat ja monenlaisia korjausehdotuksia on aikojen kuluessa tehty. Sama koskee käytännössä myös korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) jäsenten virantäyttöä, mutta käytännössä korkein hallinto-oikeus on yleensä päässyt julkisessa arvostelussa vähemmällä. Ei sen vuoksi, että asiat olisivat siellä jotenkin paremmalla tolalla, vaan siksi, että korkein hallinto-oikeus yleensä tuppaa unohtumaan ja keskustelussa nousee esiin ainoastaan korkein oikeus ja sen jäsenten rekrytointi. 

2. Sanat "sisäänlämpiävä" ja "täydentää itse itseään" ovat tässä yhteydessä tuttuja. Kysymys on siitä, että  käytännössä KKO (samoin kuin KHO) täydentää itse itseään. KKO:n ja KHO:n jäsenten virkanimitysasioita ei käsitellä muiden tuomareiden nimitysasioiden tavoin erityisessä tuomarinvalintalautakunnassa. KKO ja KHO hoitavat jäsentensä virantäytön alusta loppuun itse, eli julistavat viran haettaviksi, valmistelevat nimitysasian ja tekevät itse virkaesityksen, joka sitten hyväksytään valtioneuvoston yleisistunnossa ja edelleen tasavallan presidentin esittelyssä sellaisenaan. Viimeksi korkeimman oikeuden virkaesityksestä on tiettävästi poikennut presidentti Urho Kekkonen, joka nimitti vuonna 1970 oikeusneuvoksen virkaan vastoin korkeimman oikeuden yksimielistä virkaesitystä OTT Olavi Heinosen (32). Vanhoilla päivillään radikalisoitunut Kekkonen, joka kohahdutti tuon tuostakin kansaa itsevaltiailla otteillaan, halusi kyseisellä nimityspäätöksellään näpäyttää perin vanhoillisena pitämäänsä korkeinta oikeutta.

3. Olen kritisoinut kohta jo lähes parinkymmenen vuoden ajan korkeimman oikeuden jäsenten virantäyttömenettelyn salamyhkäisyyttä. Perusteellisin esitys aiheesta löytyy kirjasta "Korkein oikeus kriisissä" vuodelta 1997. Blogijutuissani olen seurannut reilun neljän vuoden aikana kahdeksaa korkeimman oikeuden jäsenen virkanimitystä (oikeusneuvokset Jokela, Sippo, Rudanko, Koponen, Kantor, Pynnä, Littunen ja Huovila). Enemmän tai vähemmän kriittisiä näkökohtia olen esittänyt 4-5 nimityspäätöksen osalta. Kritiikin pääpaino ei ole ollut kuitenkaan virkaan nimitettyjen lakimiesten pätevyydessä, vaan itse virantäyttömenettelyssä ja KKO:n siinä olevassa roolissa.

4. Jos jotakuta kiinnostaa, niin mainitsen seuraavassa ne blogijutut, joissa olen kirjoittanut KKO:n jäsenten nimitysmenettelystä:


-  71/1.2.2009: KKO:n jäsenten rekrytointi. Oikeusneuvosten nimitysmenettelyssä korjausta  
vaativia epäkohtia
- 71a/1.2.2009 KKO:n jäsenen valinta v. 2007 joulukuussa
- 72/3.2.2009: Kenestä KKO:n uusi oikeusneuvos?
- 73/4.2.2009: Yllätysnimi KKO:n jäseneksi?
- 82/20.3.2009: KKO:n jäsenten rekrytointitapa oudoksutti jälleen
- 100/30.5.2009: Syyttäjä KKO:n jäseneksi
- 209/14.1.2010: Kenestä seuraava KKO:n jäsen?
- 218/1.2.2010: Liikejuristi KKO:n jäseneksi?
- 219/3.2.2010: KKO:n oikeusneuvoksen nimitysesitys on puutteellinen
- 225/7.3.2010: KKO:n jäsenten rekrytointi puhuttaa jälleen
- 377/25.1.2011: Korkein oikeus: tuntemattomien tuomareiden tyyssija?
- 565/26.3.2012: KKO:n jäsenten virantäytön kummallisuuksia
- 574/1.4.2012: Kenestä KKO:n uusi oikeusneuvos?
- 576/3.4.2012: Palsturi voitti vedonlyönnin; KKO.n oikeusneuvoksen virkaan pikapäätöksellä hallintoneuvos Tuula Pynnä
- 579/ 3.4.2012: KKO:n virkaesityksen jälkimaininkeja
- 610/14.6.2012: KKO:n nimitysruletissa jälleen jymy-yllätys

5. Siinäpä sitä on tarinaa kyseisestä aiheesta jo aika lailla! Näiden kirjoitusten ja edellä mainitun pamfletin pohjalta korkeimman oikeuden jäsenten nimityspäätöksistä ja nimitysmenetelystä voisi saada tehdyksi vaikkapa kriittistä oikeuspositivismia edustavan väitöskirjan. Omalla kohdalla väitöskirja on tosin tullut tehtyä (niin kuin pitääkin) jo kauan sitten nuorena miehenä.

6. Silloin tällöin, siis aika harvakseltaan, jotkut muutkin juristit tapaavat sanoa sanan tai pari KKO:n (ja KHO:n) jäsenten omalaatuisesta virantäyttömenettelystä. Eilen tiistaina sanaisen arkkunsa rohkeni avata Pohjois-Savon käräjätuomarina toimiva laamanni Hannu Laitinen. Hän sanoi että "korkein oikeus valitsee itse jäsenensä. Silloin tulee selkeä suosikkijärjestelmä. Oppositiomiehiä ei aivan varmasti valita sisäänlämpiävässä systeemissä". Vaikka KKO:n täysistunto nimittää omat jäsenensä - todellisuudessa KKO ei nimitä jäseniään, vaan tekee ainoastaan nimitystä koskevan virkaesityksen - yhdellä henkilöllä on laamanni Hannu Laitisen mukaan enemmän vaiktusvaltaa kuin muilla: "Siinä on varmasti korkeimman oikeuden presidentillä suuri sija. Hän ei halua sinne henkilöitä, jotka voisivat olla eri mieltä".

7. Laamanni Laitisen arvostelu vaikuttaa, niin kuin lyhyet haastattelutokaisut yleensäkin, hieman pintapuoliselta ja yliampuvalta, mutta sellaiset lausunnotkin näyttävät kelpaavan hyvin esimerkiksi Yle Uutisille. Vaan korkeimman oikeuden presidentti Paulline Koskelopa veti kuitennii Laitisen lausahduksesta ikään kuin herneen hieman nenäänsä, sillä hän riensi oitis oikaisemaan Laitisen väitteitä Yle Uutisille. Noin se menee, eli vaikka meikäläinen "herjaa" blogissaan vuosikaudet oikeusneuvosten jäsenten nimitysmenettelyä, kukaan korkeimmasta oikeudesta ei ole tietävinään koko kritiikistä. Mutta annapa olla kun joku laamanni Savonmaasta haastelee pari lausetta Yle Uutisten nuorelle toimittajalle, niin jo on kohta KKO:n presidentti kiivaana oikomassa laamannia! Mistä tämä kertoo? Mahdollisesti siitä, että korkeimmassa oikeudessa seurataan vain "virallisia" tiedotusvälineitä tai ammattimediaa, mutta sosiaalinen media (Some), jota mm. blogit edustavat, näyttää jäävän seurannan ulkopuolelle. Mutta eihän Pauliine Koskelon korkein  oikeus noteraa päätöstensä perusteluissa oikeuskirjallisuuden kannanottojakaan miksikään, vaan kiinnittää huomiota ainoastaan "virallislähteisiin" eli lainvalmistelutöihin, aikaisempiin prejudikaattehin ja tietenkin ennnen kaikkea ihmisoikeustuomioistuimen lukuisiin ratkaisuihin, joita perustelut tuntuvat suorastaan pullistelevan. 

8. Laamannin ja presidentin sanasotaan pääsee käsiksi tästä. Tyypilliseen suomalaiskansalliseen tapaan keskustelijat puhuvat hieman toistensa ohitse. On selvää - tuskin Laitinenkaan on tästä eri mieltä - että korkein oikeus tekee virkaesityksen aina täysistunnossaan, jossa jokaisella jäsellä on yksi ääni. Äänestys - jos sellainen tarvitaan -  etenee virkaikäjärjestyksessä niin, että ensin lausuu mielipiteensä virkaiältään nuorin oikeusneuvos ja viimeisenä presidentti. Kokonaan toinen asia, johon Koskelo ei (tietenkään) ota kantaa, on se, että presidentillä on asemansa perusteella tosiasiallista sananvaltaa enemmän kuin monilla muilla jäsenellä ja että hänen kantojaan kuunnellaan äänestystä edeltävässä keskustelussa tarkasti. Lienee myös niin, että virkaesitystä valmistelee erityinen "työvaliokunta" tai vastaava ryhmä, johon kuuluu presidentin ohella muutama KKO:n jäsen. Sitten pitää vielä ottaa huomioon epävirallisesti käytössä oleva "vinkkausmenettely" eli käytäntö, jonka mukaan korkeimman oikeuden jäsenet saattavat kertoa tutuilleen avoinna olevasta virasta ja/tai kehottaaa näitä ilmoittautumaan virkaan. Toimeksianto vinkkaamiseen saattaa tulla virkaesitystä valmistelevalta työvaliokunnalta tai -ryhmältä. Vaikka siis virkaesitys tehdään "täysin kollegiaalisestI", saattaa joillakin jäsenillä ja presidentillä olla asian valmistelussa  tosiasiallisesti muita jäseniä vaikutusvaltaisempi rooli.

9. Hieman yllättäen Koskelo puolustautuu laamanni Laitisen väitteitä vastaan sillä, että  korkeimmassa oikeudessa on "taustoiltaan monipuolisin tuomarikunta kansallisesti tarkasteltuna". Koskelo lisää, että "myöskään kansainvälisesti katsoen ei tule mieleen ammatillisesti monipuolisempaa henkilögalleriaa". 

10. Koskelo on oikeassa ainakin "kansallisesti", mutta eihän Hannu Laitinen ole ymmärtääkseni tästä asiasta korkeinta oikeutta edes arvostelut. Toki korkeimman oikeuden jäsenkunta edustaa monipuolista kokemusta ja osaamista. KKO:n jäseniksi nimitetään hovioikeuden ja käräjäoikeuden tuomareita, asianajajia, lainvalmistelijoita, yliopiston professoreja, syyttäjiä jne. Onneksi jäseniksi ei ole enää muutamaan vuoteen nimitetty oman talon esittelijöitä; nykyisistä jäsenistä pari kolme vanhimmasta päästä on kuitenkin rekrytoitu oman talon sisältä. 

11. Mutta, kuten olen aina ennenkin todennut, tuomarikunnan monipuolinen tausta ei vielä riitä, vaan ratkaisevaa on toki se, keitä ja millaisen todellisen osaamistason omaavia lakimiehiä kustakin "kiintiöstä" valitaan korkeimman oikeuden jäseneksi. Tässä suhteessa valinta voi hyvinkin jäädä kohdistumatta, kuten käytännössä myös tapahtuu, Laitisen tarkoittamiin "toisinajattelijoihin". Virkaesitykset tehdään paljolti jäsenten tuttavuussuhteiden sekä virkaan ilmoittautuneiden pärstäkertoimen ja ns. yhteistyökykyisyyden perusteella. Sisäänlämpiävä virantäyttömenettely mahdollistaa tällaisen hyvä veli -järjestelmään perustuvan rekrytointikäytännön. Virkaesitysten perusteluista tämän voi aistia, sillä niin yksioikoisia ja äitelänmakusia ne yleensä aina ovat. Perusteluissa ei itse asiassa vertailla lainkaan virkaan ilmoittautujien ammatillisia ansioita tai osaamista, vaan 15-20 virkaan ilmoittautuneen joukosta nostetaan esille korkeintaan pari kolme nimeä, joiden suhteen käydään tai ollaan käyvinään jonkinlaista punnintaa. Virkaesityksen perusteleminen on vain teatteria tai pelkkä muodollisuus, kun tiedossa on, että nimittäjä kuitenkin hyväksyy aina mukisematta esityksen - eikä päätöksenteon laillisuutta vahtiva oikeuskanslerikaan ole näyttänyt asiassa korviaan lotkauttaneen.

12. Korkeimman oikeuden jäsenten virantäytössä on itse asiassa hyväksytty sellainen kiintiömalli, jollaista olen puoltanut yleensä tuomareiden rekrytoinnissa, eli käytäntö, jossa tuomioistuimeen pyritään rekrytoimaan erilaisen ammatillisen kokemuksen ja monipuolisen osaamisen omaavia jäseniä. Mutta korkeimman oikeuden kyseisessä järjestelmässä on yksi paha epäkohta. Kiintiömalli edellyttäisi, että jo viranhakua koskevassa ilmoituksessa kerrottaisiin avoimesti, mistä "kiintiöstä" tai ammattiryhmästä uusi jäsen halutaan nimittää tai minkätyyppistä erityisosaamista tuomioistuimeen halutaan nimityksen myötä saada; tästä voidaan käyttää nimitystä "täsmähaku". Näin siksi, että tällöin juuri sanottuun ryhmään kuuluvat lakimiehet voisivat arvioida mahdollisuuttaa tulla valituksi ja ilmoittautua virkaan. Näin ei KKO:ssa (tai KHO:ssa) ole kuitenkaan koskaan toimittu, vaan vasta jälkeenpäin eli virkaesityksessä, jolloin ilmoittautumisaika virkaan on siis jo päättyhnyt, kerrotaan (siis itse asiassa ainoastaan virkanimityksen tekijälle), mistä kiintiöstä tai ryhmittymästä uusi jäsen on kullakin kerralla tarkoitus rekrytoida. Tällöin voi sattua, että ao. "oikeasta kiintiöstä" virkaan on ilmoitautunut kenties vain pari kolme lakimiestä, joiden kesken todellinen valinta sitten tapahtuu; joskus jopa vain yksi vaaditut kriteerit täyttävä hakija on saattanut "eksyä" virkaan ilmoittautujien sankkaan joukkoon; Tuula Pynnän nimitys on tästä hyvä esimerkki. Jos asiasta eli tarvittavasta erityisosaamisesta olisi kerrottu jo viranhakuilmoituksessa, olisi hakijoiksi voitu saada helposti 5-6 vaadittavan erityisosaamisen tai kokemuksen omaavaa pätevää lakimiestä. KKO:n (KHO:n) salamyhkäinen ja sisäänlämpiävä rekrytointitapa mahdollistaa virantäytössä erilaiset sumplimiset  ja Hyvä veli -verkostoille tyypillisen suosikkijärjestelmän toteutumisen.

13. Professori Raimo Siltala Turun yliopistosta on tehnyt lokakuussa 2012 oikeuskanslerile kantelun, joka koskee KKO:n ja KHO:n jäsenten virantäyttömenettelyn lainmukaisuutta. Siltala kirjoittaa alkajaiksi näin:

Pyydän kunnioittaen, että arvoisa valtioneuvoston oikeuskansleri tutkisi, toteutuvatko oikeusvaltion keskeiset oikeusperiaatteet, kuten perustuslain takaama viranomaisten päätöksentekomenettelyn julkisuus, päätösten asianmukainen perusteleminen ja hyvän hallinnon periaate, samoin kuin muut voimassa olevan lainsäädännön virkanimityksissä noudatettavalle menettelylle asettamat vaatimukset korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden presidentin ja jäsenten (oikeusneuvosten, hallintoneuvosten) virantäyttömenettelyssä. 

Lisäksi pyydän kunnioittaen, että arvoisa valtioneuvoston oikeuskansleri arvioisi, tulisiko hänen tehdä aloite lainsäädännön muuttamiseksi siten, että korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden presidentin ja jäsenten (oikeusneuvosten, hallintoneuvosten) virantäytössä luovuttaisiin nykyisestä ilmoittautumismenettelystä, jossa korkein oikeus tai korkein hallinto-oikeus valmistelee virantäyttöesityksen, ja otettaisiin myös ylimpien tuomioistuinten osalta käyttöön tavanomainen hakumenettely, jossa tuomarinvalintalautakunta antaa virkaa hakeneista henkilöistä lausunnon.

14. Raimo Siltala kiinnittää kantelussaan huomiota moniin tärkeisiin seikkoihin, kuten esimerkiksi siihen, että virantäyttöpäätökset, siis myös korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden virkaesitykset, tulisi perustella mahdollisimman avoimesti. Siltala ihmettelee oikeutetusti sitä, että vaikka KKO ja KHO voisivat lain mukaan pyytää  tuomarinvalintalautakunnalta lausunnon oikeusneuvoksen tai hallintoneuvoksen nimitysasiassa, sellaista lausuntoa ei ole vielä kertaakaan pyydetty, vaikka tuomareiden nimittämislaki on ollut voimassa jo reilut 12 vuotta. Siltala jatkaa:

Lain mahdollistama lausuntopyyntö on toisin sanoen jäänyt kuolleeksi kirjaimeksi. Järjestely, jossa maan ylimpien tuomarinimitysten valmistelu on uskottu nimityksen kohteena olevalle instituutiolle itselleen, on varsin poikkeuksellinen ja kärkevällekin arvostelulle altis oikeusvaltion konstitutiivisten periaatteiden valossa, koska korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus voivat nyt de facto täydentää itse itseään ilman, että niiden laatima virantäyttöesitys olisi alttiina minkäänlaiselle ulkoiselle arvostelulle, saati avoimelle kansalaiskeskustelulle. Menettely on ongelmallinen myös sen valossa, mitä tuomareiden nimittämisestä annetun lain hallituksen esityksen (HE 109/1999 vp) yleisperusteluissa on todettu: On syytä pyrkiä menettelyyn, joka on ainakin useimmissa tapauksissa samanlainen kaikkien tuomarin virkojen osalta.

15. Kuten Siltala toteaa, viimeksi mainittua tavoitetta ei kuitenkaan pyritty lakiehdotuksessa johdonmukaisesti toteuttamaan, vaan eroavuudet ilmoitusmenettelyn ja hakumenettelyn välillä ehdotettiin säilytettäväksi siten, että ilmoittautumismenettelyä jatkossakin sovellettaisiin korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden presidentin ja jäsenten nimityksiin. Näin sitten myös tapahtui, vaikka kyseiseen jakoon ei olisi nykyoloissa enää asiallisia perusteita.

16. KKO:n ja KHO:n jäsenten virantäyttömenttelyssä on monia puutteita ja epäkohtia, kuten Siltala oikeuskanslerille kertoo:

Toisin kuin alempia tuomarinvirkoja täytettäessä, tuomarivalintalautakunta ei anna lausuntoa korkeimman oikeuden tai  korkeimman hallinto-oikeuden presidentin tai jäsenen (oikeus-neuvoksen, hallintoneuvoksen) virkaa hakeneiden ansioista, vaikka korkeimman oikeuden tai korkeimman hallinto-oikeuden jäsenten (mutta ei presidentin) osalta sellainen olisi jo nykyisen lain mukaan mahdollinen. Pätevimmiksi arvioitujen hakijoiden haastatteluja ei systemaattisesti toteuteta eikä hakijoista tehdä psykologista soveltuvuusarviota, toisin kuin alempia tuomarinvirkoja täytettäessä. Hakijoiden ansioiden julkinen vertailu ja siihen perustuva avoin ja kriittinen kansalaiskeskustelu eivät voi toteutua. Virantäytössä painotettavat erityiset ansiot eli jonkin oikeudenalan tai elämänalueen erityisasiantuntemus ilmoitetaan hakijoille ja muille tahoille vasta jälkikäteen, korkeimman oikeuden tai korkeimman hallinto-oikeuden tekemän virantäyttöesityksen yhteydessä. Tämä rajaa hakuprosessin ulkopuolelle merkittävän osan hakijoista sen vuoksi, että he eivät ole voineet olla tuosta painotuksesta tietoisia viran hakuaikana.

Viimeksi korkeimman oikeuden oikeusneuvokseksi valittiin henkilö, jolla on oikeusministe-riössä kerrytettyä erityisosaamista rikosasioiden valmistelusta (Jarmo Littunen). Edeltävällä kerralla valituksi tuli henkilö, jolla on erityisosaamista eurooppaoikeudesta ja tuomarin tehtä-vässä toimimisesta korkeimmassa hallinto-oikeudessa (Tuula Pynnä). Sitä edeltävällä kerralla valituksi tuli liikejuridiikkaan asianajotoiminnassa perehtynyt juristi (Ari Kantor). Jos nuo oikeudenalakohtaiset painotukset eli erityiset ansioperusteet olisivat olleet yleisesti tiedossa jo viran hakuaikana, avoinna olleita virkoja olisivat voineet hakea muutkin kyseiseen oikeuden-alaan syvällisesti perehtyneet juristit. Virantäyttöesityksen perustelu, jonka mukaan korkeimpaan oikeuteen etsittiin nyt senkaltaista erityisosaamista, jollaista valituksi tulleella henkilöllä on, on sisällöllisesti tyhjä, kun se esitetään vasta jälkikäteen virantäyttöesityksen yhteydessä eikä viran hakuaikana. Tiettävästi noudatettu epävirallinen menettely, jonka mukaan talon sisältä saatetaan ´vinkata´ avoinna olevaan virkaan halutulle henkilölle, että hänen kannattaisi sitä hakea, on hakijoiden oikeudellisen yhdenvertaisuuden valossa ongelmallinen, jos ja kun valituksi tulee tuo vinkin saanut henkilö.

17. Raimo Siltala kirjoittaa asiaa, samoja seikkoja olen itsekin  korostanut. Viittaan myös Tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitean mietintöön (KM 2003:3), jossa on esitetty kaikkien tuomarinvirkojen osalta nykyisen nimitysjärjestelmän terävöittämistä ja edellä mainitun kiintiömallin käyttöönottamista (s. 371-375).  Alempien tuomioistuinten osalta kiintiömalli olisi tarpeen melko suljetun tuomarinuran avaamiseksi myös tuomioistuinlaitoksen ulkopuolisille siten, että osa auki tulevista tuomarin viroista kiintiöitäisiin esimerkiksi vain tuomioistuinlaitoksen ulkopuolella työskenteleville lakimiehille. KKO:ssa ja KHO:ssa tuomareita nimitetään myös tuomioistuinlaitoksen ulkopuolelta. Niiden osalta avoimuutta tarvittaisiin kuitenkin viranhakuilmoituksissa, jotta tuomarin virkoja osaisivat hakea (tai niihin ilmoittautua) mahdollisimman monet pätevät lakimiehet, joilla on virantäytössä kulloinkin edellytettävää tietyn oikeudenalan erityisosaamista.

18. Siltala viittaa kantelussaan valtiovarainministeriön antamiin yleisiin virantäyttöohjeisiin. Niissä todetaan muun muassa, että pätevyysarvioinnissa ja ansiovertailussa voidaan nojata vain sellaisiin seikkoihin, jotka on mainittu jo hakuilmoituksessa, koska kaikkien hakijoiden on saatava tieto vaadittavista lisävalmiuksista ja -ominaisuuksista jo harkitessaan viranhakua ja hakiessaan virkaa. Sanottu vaatimus ei toteudu korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden presidentin tai jäsenten virantäyttömenettelyssä, koska viran-täyttöesityksen tekevä korkein oikeus tai korkein hallinto-oikeus ilmoittaa kulloinkin soveltamansa ertyiset ansioperusteet eli tosiasialliset virantäyttökriteerit vasta jälkikäteen, siis hakuajan/ilmoittautumisajan päätyttyä. Monille oikeusneuvoksen tai hallintoneuvoksen virkaan ilmoittautujalle tulee siten yllätyksenä, että tuomioistuimeen haettiinkin nyt sellaista erityisosaamista, jota heillä ei ole ja josta heille ei myöskään etukäteen ilmoitettu mitään.

19. Oikeuskansleri on pyytänyt Raimo Siltalan kantelun johdosta selvityksen korkeimmalta oikeudelta ja korkeimmalta hallinto-oikeudelta. KHO on antanut 17.1.2013 päivätyn selvityksensä, joka on julkaistu tuomioistuimen kotisivuilla kohdassa lausunnot.  Selvityksen mukaan korkeimmassa hallinto-oikeudessa asiat ovat - tässäkin suhteessa - erinomaisen hyvässä mallissa eikä lainsäädännön muutostarvetta ole. Korkein oikeus puolestaan ei joko ole vielä antanut omaa selvitystään tai sitten sitä ei ole haluttu julkaista verkossa.

20. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan, mitä tuleman pitää. Lainvastaisuutta oikeuskansleri tuskin toteaa asiassa tapahtuneen. On syytä toivoa, että oikeuskansleri käyttäisi valtaansa ja tekisi aloitteen lainsäädännön muuttamiseksi siten, että myös ylimpien tuomioistuinten jäsenten osalta otetaan käyttöön normaali hakumenettely, jossa tuomarinvalintalautakunnalta pyydetään aina lausunto oikeusneuvoksen tai hallintoneuvoksen virantäyttöasiassa. Lakia olisi syytä muuttaa myös niin, että viranhakua koskevassa ilmoituksessa mainitaan, millaista oikeudenalakohtaista erityisosaamista ylimpään tuomioistuimeen kunkin viranhaun yhteydessä halutaan saada.