perjantai 9. tammikuuta 2015

905. Tuomarinohjeita

1. Oikeustapauksia blogissa kommentoidessani olen joutunut usein kiinnittämään huomiota erityisesti kahteen asiaan, joissa esiintyy epäkohtia. Ne ovat tuomarin prosessinjohto ja tuomion perusteleminen. Olen kirjoittanut mainituista asioista juridisissa aikakausilehdissä ja käsitellyt niitä myös muutamissa kirjoissani. 

2. Toimiessani itse 1976-1990 kihlakunnantuomarina oikeudenkäynti perustui niin sanottuun suullis-pöytäkirjalliseen menettelyyn, juttujen toistuviin lykkäyksiin ja käsittelyn pikkutarkkaan pöytäkirjaamiseen. Menettelyssä eivät toteutuneet oikeudenkäynnin suullisuus, välittömyys eikä keskitys. Valmistavaa käsittelyä ei ollut, vaan oikeudenkäynti aloitettin suoraan pääkäsittelystä; lykkäysten johdosta puheenjohtaja saattoi usein vaihtua. Tuomarin aineelliseen prosessinjohtoon ei kiinnitetty riittävää huomiota. Tuomion perustelut olivat yleensä niukkoja, sillä käsittelyn ja todistelun pöytäkirjaamista pidettiin tärkeämpänä kuin ratkaisun perusteluja. Todistelun välittömyys ei toteutunut, sillä lykätyissä jutuissa todistelua esitettiin ja otettiin vastaan useassa eri istunnossa.

3. Maan alioikeustuomareilla ei tuntunut olevan kovin suurta innostusta prosessin oma-aloitteiseen kehittämiseen, ja kauan valmisteilla ollut alioikeusuudistus viipyi viipymistään. Kirjoitin artikkelin "Tuomioistuin oikeudenkäyntimenettelyn kehittäjänä", joka julkaistiin Defensor Legis -lehden numerossa 1-2/1989 s. 56-77. Siinä samoin kuin eräissä muissakin kirjoituksissa käsittelin keinoja, joiden avulla tuomarit voisivat kehittää menettelyä omatoimisesti ilman lainsäädännön muuttamista. 

4. Ikaalisten tuomiokunnassa otettiin 1980 -luuvn puolivälin jälkeen käyttöön tulossa olevaa menettelyuudistukseen kuuluneita tavoitteita. Kehotin puheenjohtajia menettelyn suullisuuden, välittömyyden ja keskityksen lisäämiseen, kirjelmien torjumiseen ja lykkäysten välttämiseen. Riita-asioissa otettiin käyttöön valmistelua tarkoittavia keinoja. Lainsäädännössä riita-asian valmistelu toteutui vasta 1.12.1993, jolloin alioikeusuudistus tuli voimaan.

5. Kihlakunnantuimarina laadin muistion asioista, joiden avulla erityisesti riita-asian oikeudenkäyntiä voitiin järkevöittää ja kehittää tulossa olevan uudistuksen suuntaviivojen mukaisesti. Lähetin muistion myös eräille muille alioikeuksille ja esittelin ohjeiden pääkohtia oikeusministeriön alioikeustuomareille järjestämissä prosessinjohtoseminaareissa. Ohjet herättivät  jonkin verran huomiota myös lehdistössä, esimerkiksi Helsingin Sanomissa 9.10.1988,  Aamuehdessä ja Etelä-Suomen Sanomissa puhuttiin "Ikaalisten mallista".

6. Sattuneesta syystä kaivoin jokin aika sitten muistion esiin ja esittelen sen nyt asiasta kiinnostuneille lukijoille, kas tässä:

Tuomarinohjeita alioikeuden puheenjohtajille

(1) Tuomarin tärkeimmät tehtävät oikeudenkäynnissä ovat

* prosessin johtaminen ja
* päätöksen perusteleminen

Keskity siis erityisesti niihin.

(2) Prosessinjohdossa tärkeintä on huolehtia asian perusteellisesta, mutta samalla sen joutuisasta käsittelystä (= materiaalinen prosessinjohto). Siihen oikeudella OK 14:4:n mukaan on aina jutun laadusta riippumatta nimenomainen velvollisuus.

(3) Asia voi tulla perusteellisesti käsitellyksi ja selvitetyksi vain, jos ratkaisua varten koottu aineisto (= tosiseikat ja todisteet) on mahdollisimman selkeä ja täydellinen. Tuomarin tehtävänä on valvoa, että näin myös käytännössä tapahtuu.

(4) Paras tuomarin käytettävissä oleva keino asian selvittämiseksi on kyselyoikeuden käyttö. Siihen puheenjohtajalla on sekä riita- että rikosasiassa myös velvollisuus (OK 14:1.1 ja 3.3). Tuomarin kysymysten, huomautusten, informointien yms. keinojen avulla asianosaiset voidaan saada tehokkaasti selvittämään asiaa.

(5) Materiaalisen prosessinjohdon tarkoituksena ei ole, että tuomari selvittäisi viran puolesta, mitä vaatimuksia asiassa voitaisiin esittää, tai mihin tosiseikkoihin taikka todisteisiin vaatimukset olisi mahdollista perustaa. Prosessinjohdon tarkoituksena on selvittää, mikä on asianosaisten tarkoitus eli mihin edellä mainittuun aineistoon he itse haluavat ratkaisun perustuvan, sekä saada asianosaiset toimimaan tämän mukaisesti.

(6) Vaadi heti oikeudenkäynnin alussa asianosaisilta tarkka selvitys heidän vaatimuksistaan ja niiden perusteista. Tämä koskee kanteen lisäksi myös vastaajan vastinetta. Selvitä, mihin seikkoihin vastaajan kanteen vastustaminen perustuu, eli kiistääkö vastaaja kanneperusteiden olemassaolon vai vetoaako hän siihen, ettei kanne perustu lakiin (oikeusväite) tai onko vastaajan tarkoituksena vedota johonkin vastatosiseikkaan. Vaadi selvitys erikseen jokaisen kanneperusteen ja sen jälkeen jokaisen vastaajan mahdollisesti esittämän vastatosiseikan osalta.

(7) Asianosainen on yleensä aina jutun paras tietolähde. Älä siis unohda oikeuden istunnossa asianosaisten henkilökohtaista kuulemista ja kuulustelua, vaikka asianosaisilla olisi oikeudenkäynnissä avustaja. On virhe, jos annat asianosaisen istua tuppisuuna avustajansa vieressä koko oikeudenkäynnin ajan.

(8) Lykätessäsi jutun lisäselvitystä varten velvoita pääsäännön mukaan asianosaiset saapumaan jatkokäsittelyyn henkilökohtaisesti, ellei heitä ole jo kuultu. Tähän tuomioistuimella on oikeus. Kokemuksen mukaan asianosaisten henkilökohtainen kuuleminen on tehokas keino selvittää asian faktapuolta.

(9) Muista, että olet oikeuden istunnossa, et millään "lukukinkereillä." Vältä siis lukemasta oikeudelle jätettyjä asiakirjoja äläkä salli muidenkaan niitä lukemalla esittää, ellei siihen ole jonkin asiakirjan tai sen kohdan osalta erityistä syytä. Et ole käräjillä osoittamassa sisälukutaitoasi, vaan se, mistä sinulta odotetaan näyttöä, on prosessin johtaminen ja asian ratkaiseminen oikein. Asiakirjojen lukeminen ei ole prosessinjohtoa eikä muutoinkaan oikeuden puheenjohtajan arvovallalle sopivaa toimintaa.

(10) Riita-asiassa kantajan avustajan tai asiamiehen tehtävänä on esittää haastehakemukseen perustuva kanne. Tämä voi tapahtua vapaamuotoisesti haastehakemusta lukematta. Puheenjohtajan tehtävänä ei ole lukea haastehakemusta eikä kertoa, mitä kantaja vaatii ja millä perusteilla.

(11) Rikosasiassa esitutkintapäytäkirjan ja sen liitteiden lukeminen oikeudessa on tarpeetonta työtä ja osoitus oikeudenkäynnin kehittymättömyydestä. Esimerkiksi asianomistajan ja syytetyn poliisikuulustelussa antamien kertomusten lukeminen on turhaa työtä, koska mainitut asianosaiset ovat henkilökohtaisesti oikeudessa saapuville ja voivat siten esittää lausumansa suoraan oikeudelle. Esitutkinta-asiakirjat voivat kyllä olla istunnossa esillä, jolloin niistä voidaan seurata, kertovatko asianosaiset ja todistajat samalla  tavalla kuin he ovat kertoneet esitutkinnassa. 

(12) Älä lue itse myöskään muita oikeudelle esitettyjä ja annettuja asiakirjoja, vaan kehoita asiakirjan oikeudelle antavaa asianosaista ta tämän avustajaa selostamaan niiden sisältöä vapaamuotoisesti. Älä salli, että asianosaiset tai avustajat taikka asiamiehet vain antavat oikeudelle nipun asiakirjoja, jotta puheenjohtaja ryhtyisi niitä lukemaan ja selvittämään, vaan kehota heitä itse selostamaan asiakirjojen sisältöä.

(13) Jos kuitenkin jonkin asiakirjan esittäminen lukemalla osoittautuu tarpeelliseksi, niin anna tehtävä asiakirjan esittäneelle syyttäjälle tai asianosaisen avustajalle/asiamiehelle taikka notaarille. Keskity itse seuraamaan asianosaisten esityksiä ja heidän reaktioitaan, pohtimaan riitakysymyksen selvittämistä ja valmistautumaan tarvittavien kysymysten esittämiseen asianosaisille tai heidän avustajilleen.

(14) Älä salli asianosaisten, avustajien tai asiamiesten lukea istunnossa oikeudenkäyntikirjelmiä ja jättää niitä oikeuden luettavaksi. Kirjelmät eivät toteuta suullista ja välitöntä menettelyä eivätkä asian tehokasta selvittämistä, vaan johtavat usein jutun lykkäämiseen. Muista, että "paperit eivät punastele", sen sijaan asianosaisten ja heidän edustajiensa suullisista lausumista voidaan tehdä johtopäätöksiä esitysten uskottavuuden suhteen. Oikeudenkäyntikirjelmiin perustuva oikeudenkäynti on vanhanaikaista prosessia, jollaista ei muissa maissa enää harrasteta. 

(15) Riita-asiassa kantajan tulee esittää vaatimuksensa ja niiden perusteet jo haastehakemuksessa. Jos katsot kirjallisen vastineen esittämisen tarpeelliseksi, pyydä, että vastaajaa toimittaa vastineensa sinulle ja kantajan asiamiehelle tuomiokunnan kansliaan jo ennen oikeuden istuntoa, jolloin vastinetta ei esitetä vasta istunnossa. Jos enempi kirjelmien vaihto on laajassa tai vaikeassa jutussa tarpeen, sovi asianosaisten kanssa siitä, että kirjelmät puolin ja toisin toimitetaan em. tavalla ennen istuntoa tuomiokunnan kansliaan. Pääsääntönä tulisi pitää, että asianosaiset ilmoittavat kaikki todistajansa ja kirjalliset todisteensa jo haastehakemuksessa ja sen johdosta annetussa vastineessa. 

(16) Muista, että asian istunto on asianosaisten välistä keskustelua, jota sinä johdat ja johon osallistunut omilla puheenvuoroillasi. Asianmukaista keskustelua ei synny, jos vain luet oikeudelle jätettyjä asiakirjoja tai sallit asianosaisten taikka heidän avustajiensa ja asiamiestensä lukea kirjelmiä. Asiakirjojen ja kirjelmien lukemiseen perustuvan istunnon eli eräänlaisten "käräjäkinkereiden" seuraaminen tuntuu paitsi asiaan osallisten myös paikalla mahdollisesti olevan yleisön kannalta ikävystyttävältä ja antaa masentavan kuvan koko oikeudenkäynnistä.

(17) Esitutkintapöytäkirjaan merkittyjen todistajankertomusten lukeminen istunnossa on ainoastaan poikkeustapauksissa luvallista. Pääsäntönä on mainittujen kertomusten lukemiskielto, jonka rikkominen voi olla jopa oikeudenkäyntivirhe. Kehota sen vuoksi todistajaa esittämään kertomuksensa suullisesti, vaikka todistaja valittelisi muistamattomuuttaan tai haluaisi jostakin muusta syystä vältellä kertomuksen esittämistä tai vain viitata siihen, mitä hän on esitutkinnassa kertonut.

(18) Istuntopöytäkirjan pitäminen on tuomarin prosessinjohtoon verrattuna sekundääristä toimintaa. Voit antaa pöytäkirjan pitämisen notaarin tai käräjäsihteerin tehtäväksi. Pikkutarkasta pöytäkirjan pitämisestä huolehtiminen ei ole tuomarin arvovallan mukaista, vaan saattaa antaa hieman oudon kuvan tuomarin päätehtävistä istunnossa. Puheenjohtajan tehtävänä on vain valvoa, että pöytäkirjaa pidetään hänen antamiensa ohjeiden mukaisesti.

(19) Tuomarin muodolliseen prosessinjohtoon kuuluu huolehtia mm. käsittelyn suullisuudesta, välittömyydestä, joutuisuudesta ja julkisuudesta, samoin kuin siitä, että riidan osapuolten oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin toteutuu ja heitä kuullaan toistensa esityksistä ja koko prosessiaineistosta. Puheenjohtajana sinulla on velvollisuus valvoa, että asian käsittelyssä noudatetaan selvyyttä ja järjestystä eikä asiaan sekoiteta mitään sellaista, joka ei siihen kuulu, mutta etteivät asianosaiset tai heidän avustajansa taikka asiamiehensä toisaalta sorru ns. ohipuhumiseen.

(20) Puheenjohtajan aineelliseen (materiaaliseen) prosessinjohtoon puolestaan kuuluu huolehtia siitä, että asia tulee asianmukaisesti ja perusteellisesti käsitellyksi. Tuomarin tulee kyselyjen ja huomautusten avulla pyrkiä selvittämään, mitä asianosaiset lausumillaan tarkoittavat, sekä poistamaan asianosaisten vaatimuksia, perusteita tai väitteitä rasittavat puutteet, epäselvyydet tai ristiriitaisuudet. Tuomari on velvollinen selvittämään, mihin mainitsemiinsa tosiseikkoihin osaiset haluavat vedota vaatimustensa välittöminä perusteina eli ns. oikeustosiseikkoina ja mihin puolestaan vain todisteina. - Ks. tuomarin materiaalisesta prosessinjohdosta tarkemmin Virolaisen artikkelia Lakimies-lehdessä 1983 s. 148-173) ja kirjaa Materiaalinen prosessinjohto (1988).

(21) Tuomarin velvollisuuksiin kuuluu tarvittaessa informoida asianosaisia sellaisista tapaukseen mahdollisesti soveltuvista oikeusnormeista, joihin asianosaiset eivät itse ole itse huomanneet vedota tai kiinnittää riittävää huomiota, sekä kehottaa heitä lausumaan yleensä käsityksensä sovellettavista oikeussäännöksistä.  Lain soveltamista koskeva jura novit curia -periaate ei estä tuomaria harjoittamasta informatiivista prosessinjohtoa. Asianosaisen kuulemisen periaate suorastaan edellyttää, että istunnossa keskustellaan myös lain soveltamista ja tulkintaa koskevista kysymyksistä. Tavoitteena on myös oikeuskysymysten eli lainsoveltamisen osalta pidettävä sitä, ettei tuomioistuimen ratkaisu saa tulla asianosaisille yllätyksenä.

(22) Ennen todistajien kuulemiseen ryhtymistä on tärkeätä selvittää mahdollisimman tarkasti ne teemat, joista kutakin todistaa on tarkoitus kuulla. Tämän selvityksen avulla voidaan muun muassa arvioida, onko todistajan kuuleminen kaikista ilmoitetuista seikoista lainkaan tarpeen. Pyydä riita-asiassa asianosaisia ilmoittamaan kutakin todistetta koskevat teemat jo haastehakemuksessa ja sen johdosta annettavassa kirjallisessa vastineessa. 

(23) Pidä mielessä OK 17:7:n säännös, jonka mukaan tuomioistuin ei saa sallia sellaisen todisteen esittämistä, joka koskee seikkaa, joka on asiaan vaikuttamaton tai jo selvitetty tahi josta näyttö on huomattavasti vähemmällä vaivalla tai kustannuksilla saatavissa. Kahdesta tai useammasta käytettävissä olevasta todistuskeinosta asianosaisen tulee valita paras eli se, jonka voidaan arvioida olevan luotettavin. Tarpeettoman todistelun epäämisessä on kysymys tuomarin prosessiaineistoa rajoittavasta prosessinjohdosta.

(24) Muista toisaalta OK 17:8:n säännökset, joiden mukaan tuomarilla on tietyin edellytyksin ja rajoituksin oikeus määrätä omasta aloitteestaan hankittavaksi todisteita. Rikosasiassa tuomari ei kuitenkaan saa ryhtyä selvittämään syytettä tukevien todisteiden hankkimista tai esittämistä. Riita-asiassa tuomarin on puolestaan syytä rajoittua selvittämään, miten asianosaiset itse suhtautuvat mahdollisten uusien todisteiden esittämiseen.

(25) Muista ratkaisua tehdessäsi tuomioistuimen tutkimisvaltaa rajoittavat säännökset, joita ovat väittämistaakka riita-asioissa (ks. siitä Virolainen, Väittämistaakasta vähäsen, LM 1985, s. 973-1006) ja syytesidonnaisuus rikosasiassa (ks. Virolainen, LM 1974 s. 25-43). Tuomioistuimella ei ole lupa ulottaa tutkintaansa riidan kohteen tai syytteessä mainitun teonkuvauksen ulkopuolelle, vaan ratkaisussa tulee pysyä asianosaisten vaatimusten ja niiden perusteiksi vetoamien oikeustosiseikkojen puitteissa. Toisaalta tuomiossa on annettava lausunto kaikista asianosaisten esittämistä vaatimuksista ja väitteistä.

(26) Perustele ratkaisu niin seikkaperäisesti, selkeästi ja avoimesti, että asinosaiset ja heidän avustajansa sekä asiamiehensä ymmärtävät, millä perusteilla lopputulokseen on päädytty (Ks. tuomion perustelemisesta lähemmin Virolainen, LM 1986 s. 889-917). Perusteluvelvollisuus, joka koskee myös vasta-argumenttien (contra-perustelut) ilmoittamista, palvelee osaltaan asianosaisten kuulemisperiaatteen toteutumista. Perusteluissa tulee ilmoittaa, millä perusteella jonkin riitaisen seikan on katsottu tulleen näytetyksi tai jääneen näyttämättä.

(27) Tuomio on perusteltava myös oikeuskysymysten osalta. Älä siis tyydy ilmoittamaan vain lain soveltamisen lopputulosta, vaan kirjoita näkyviin, mihin seikkoihin juridinen päättelysi perustuu. Vältä "on katsottava" -tyyppistä argumentointia. Kirjoita lainkohtien lisäksi perusteluissa näkyviin myös oikeuskysymyksen ratkaisuun vaikuttaneet muut oikeuslähteet eli lakien esitöissä, oikeuskäytännössä (ennakkopäätöksisssä) sekä oikeuskirjallisuudessa esitetyt kannanotot. Ratkaisuun vaikuttaneiden reaalisten näkökohtien eli asia-argumenttien ilmoittaminen on myös hyödyllistä.

(28) Kohtele asianosaisia sekä heidän avustajiaan ja asiamiehiään, todistajia sekä käsittelyyn osallistuvia muita henkilöitä tasapuolisesti, ystävällisesti ja kärsivällisesti. Vältä antamasta vaikutelmaa, jonka mukaan käsiteltävä asia olisi rutiininluontoinen tai yhdentekevä. Johda prosessia tehokkaasti ja joutuisasti, mutta toisaalta asianmukaisesti ja käsittelyä tarpeettomasti kiirehtimättä. 

(29) Ole, kuten tuomarinvalassa edellytetään, "rehellinen ja totinen tuomari" (OK 1:7), huumoriakaan silti kokonaan unohtamatta.

(30) Nämä ohjeet eivät ole ristiriidassa lakikirjan alkulehdille painettujen Olaus Petrin vanhojen tuomarinohjeiden kanssa, joita voidaan edelleen soveltuvin osin noudattaa.

8.8.1988/JV
------

7. Oikeudenkäyntimenettelyä koskeva lainsäädäntö on uudistettu lähes kokonaan, mutta  käytäntö ei vastaa läheskään aina kunnon lainkäytölle asetettavia laatuvaatimuksia. Riita-asian pääkäsittelyä edeltää valmistelu, joten samanlaista lykkäysruljanssia kuin aikaisemmin ei enää esiinny. Toisaalta valmistelu etenee mm. materiaalisen prosessinjohdon passiivisuudesta ja asianajajien huonosta valmistautumisesta johtuen usein kovin hitaasti. Pääkäsittelyjäkin siirretään usein istunnosta toiseen ja ne saattavat kestää viikkoja tai jopa kuukausia. Oikeudenkäynnin kokonaiskesto ei ole lyhentynyt, vaan päin vaston pidentynyt. Ratkaisuja annetaan pääsäännön mukaan kansliatuomioina, vaikka lain mukaan pääsääntönä on tuomion julistaminen välittömästi pääkäsittelyn päättymisen jälkeen. Kansliatuomion antamisessa ei noudateta laissa säädettyä kahden viikon määräaikaa, vaan tuomiot annetaan usein vasta monen viikon tai kuukauden kuluttua pääkäsittelystä. Tuomion perustelut ovat laajentuneet ja osin myös niiden laatu on parantunut, mutta näyttöä selostetaan usein tarpeettoman laajasti; sen sijaan näytön arvioinnin pohdinta on usein puutteellista. Oikeuskysymyksiä eli lain soveltamista ja tulkintaa perusteellaan yleensä liian niukasti eikä oikeudellisessa päättelyssä tukeuduta tarvittavissa määrin lakien esitöihin, ennakkopäätöksiin tai oikeuskirjallisuuden kannanottoihin. Valitusoikeutta hovioikeuteen on rajoitettu jatkokäsittelyluvalla, vaikka hovioikeuksiin tehtävien valitusten määrät ovat vuosi vuodelta vähentyneet. Eduskunnan käsiteltävä on parhaillaan taas uusi jatkokäsittelyluvan soveltamisalan tuntuva ja täysin idioottimaiselta tuntuva laajennus, mikä merkitsee varsinkin rikosasioissa syytetyn oikeusturvan kaventumista entisestään. Hovioikeuksien ratkaisujen julkaiseminen on alkeellisella tasolla jne. jne.  

8. Oikeusministeriö, lainvalmistelijat ja ylioikeuksien päällikkötuomarit puhuvat jatkuvasti tarvittavilla säästöillä, vaikka esimerkiksi jatkokäsittelyluvan soveltamisalan laajennus perustuu yksinomaan hovioikeuksien ja korkeimman oikeuden työn keventämiseen. Lainkäyttöä koskevia asioita tarkastellaan yksinomaan tuomioistuinten työn sujuvuuden, eli käytännössä työn keventämisen ja minimoinnin, ei asianosaisten oikeusturvan kannalta. Tuomioistuinten ja tuomareiden työ kevenee, mutta asianosaisten oikeusturva ja pääsy oikeuteen ja oikeuksiin heikkenee. Tuomareiden osaamistaso vaihtelee suuresti eikä tuomarinuran avaamisessa ole päästy asetettuihin tavoiteisiin, vaikka tästäkin asiasta on puhuttu jo reilut 30 vuotta. Ylimmät oikeusasteet eli korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus täydentävät yhä edelleen itse itseään, ja niiden jäsenten usein "vinkkaamiseen" perustuva rekrytointitapa on yhtä salamyhkäistä ja sisäänlämpiävää kuin aikaisemminkin. Korkeimman oikeuden ennakkopäätösten lukumäärä on ollut jo vuosia selvässä laskusuunnassa.

9. Tuomioistuinprosessia rasittavien epäkohtien ja puutteiden määrä ei näytä vähenemisen merkkejä, vaikka lainsäädäntöä onkin uudistettu, usein tosin huonompaan ja oikeusturvaa kaventavaan suuntaan. Lainkäytön ja tuomitsemisen tasoa ei voida edes ratkaista yksinomaan lainsäädännön muutoksilla, vaan ratkaisevassa asemassa on oikeuskäytäntö, johon taas vaikuttavat ennen muuta omaksutut menettelytavat sekä tuomareiden ammattitaito ja -etiikka.

10. Kriitikoilla olisi edelleen paljon arvostelun aiheita ja työtä prosessimenettelyä koskevien korjausehdotusten tekemisessä. Tuntuu kuitenkin siltä, että kriitikkoja ei valtakunnasta juuri enää löydy. Oikeusteoriassa on lanseerattu käsite kriittinen oikeuspositivismi, mitä sillä sitten tarkoitetaankin. Selvää on, että lainkäytön laadun parantamiseksi tarvittaisiin kriittistä prosessioikeutta, jonka kannattaja ja harjoittaja olen itse aina ollut. Nykyisin viroissa olevilla prosessioikeuden tutkijoilta ja professoreilta ei kuitenkaan tunnu löytyvän kriittistä otetta, vaan he ovat kaikki enemmän tai vähemmän jees -naisia ja  -miehiä, joille tuntuu riittävän lainsäädännön ja oikeusperiaatteiden pikkutarkka selostaminen ja tiukasti lakien esitöihin perustuvien oppikirjojen laatiminen. Krititikkiä ei esitetä tai jos esitetään, se tehdään niin varovaisesti, ettei juuri kukaan sitä huomaa tai noteeraa. 

13 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Edelleen ei rikosasioissa ole sisäistetty, että todistajan esitutkintakertomus voidaan OK 17:32 §:n nojalla lukea vain silloin, kun hän todistajanlausunnossaan poikkeaa siitä, mitä hän aikaisemmin on kertonut tai kun todistaja kuulustelussa selittää, että hän ei voi tai halua lausua mitään asiassa.

Luvun 11 §:ssä on vielä nimenomaisesti todettu, että tuomioistuimessa ei saa, ellei laissa toisin säädetä, käyttää todisteena esitutkintapöytäkirjaan tai muulle asiakirjalle merkittyä tai muulla tavalla tallennettua lausumaa.

Syyttäjät tulkitsevat pykäliä niin, että jos todistaja tai vastaaja/aom eivät kerro juuri pilkulleen samoin kuin esitutkinnassa, niin kertomus luetaan. Ensin pitäisi kuitenkin tehdä tarkentavia kysymyksiä. Työtavat ovat edelleen 20 vuoden takaa....

Anonyymi kirjoitti...

Käypiä ohjeita, edelleen.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Siitä ainakin voitaneen olla yhtä mieltä, että tuomarin tärkeimmät tehtävät oikeudenkäynnissä ovat edelleen prosessinjohto - etenkin materiaalinen p. - ja ratkaisun perusteleminen.

Tuomarinohjeet on laadittu suorasanaisella tyylillä ongelmallisia ja tärkeimpiä kysymyksiä painottaen.

Vaasan hovioikeus on julkaissut internet-sivuillaan äskettäin ohjeet riita-asioiden ja rikosasioiden käsittelystä hovioikeudessa. Ohjeissa on pyritty menettelyn kattavaan kuvaukseen ja esitystapa, perustuu melko tiukasti kirjoitettuun lakiin.

http://www.oikeus.fi/hovioikeudet/vaasanhovioikeus/material/attachments/oikeus_hovioikeudet_vaasanhovioikeus/liitteet2013/8vDS5enkv/Siviiliprosessiohjeet.pdf

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä huomaa, että blogisti on ukkotuomarina ollut tehtäviensä tasalla. Mielenkiintoinen bloggaus!

Anonyymi kirjoitti...

Nyt täytyy sanoa, että blogistin johtopäätös hieman yllätti: v 1993 OK:n uudistus, jonka sisältö on siterattujen tuomarinohjeiden mukainen on täyttä arkipäivää nykypäivän käräjäoikeuksien siviiliprosessissa: istuntoja ei lykkäillä, jtun pääsääntöisesti yhdessä valmistelun istunnossa keskitytään juuri noihin seikkoihin. Pääkäsittely on suullinen, välitön ja keskitetty, toki aina yksi päivä ei riitä. Tuomiot perusteella - toki näyttöä ehkä blogistin mielestä liian laajasti - oikeuslähteet mainiten. Ainoa ongelma on kulujen liian korkea määrä, joka on vähentänyt pääkäsittelyyn päätyvien juttujen määrää jo ehkä liiaksikin, jotta aito access to court -periaate toteutuisi.

Blogistin ehkä kannattaisi joskus mennä seuraamaan aivan tavallisen riita-asian valmistelua todetakseen, että hänet ohjeensa ovat nykyisin itsestään selvää rutiinimenettelyä.

Prosessioikeuden tutkimisesta ja opetuksesta olen samaa mieltä. Kansallinen häpeä on, että Helsingin yliopisto lakkautti taannoin toisen prosessioikeuden professuurin.

Myös armottomia, mutta päteviä kriitikoita tarvitaan: kehu ei kehitä.

Anonyymi kirjoitti...

Paljon riippuu tuomarin fiksuudesta ja tilannetajusta. Sama koskee tietysti muitakin töitä. Etenkin siviilijutuissa on löydettävä sopiva tasapaino passiivisuuden ja aktiivisuuden väliltä. Aineellisesti oikeaan lopputulokseen olisi hyvä päästä, mutta kovasti ei voisi auttaa tolloa asiamiestäkään, joka ei osaa esimerkiksi esittää todistajalle kysymyksiä.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Anonyymi kirjoitti:

"Nyt täytyy sanoa, että blogistin johtopäätös hieman yllätti.." jne.

Anonymi näyttää autuaasti unohtaneen, että Suomessa ei ole vain yksi alioikeus, vaan meillä on 27 käräjäoikeutta, joissa eri osastoja ja kokoonpanoja lienee pari sataa, jollei enemmänkin. Käräjätuomareiden lukumäärä lienee noin 400-500.

Anonyymi tuskin on ollut seuraamassa kaikkien osastojen ja jokaisen tuomareiden johtamaa valmistelua tai pääkäsittelyä tai lukenut jokaisen tuomarin laatimat ja allekirjoittamat tuomiot.

Anonyymi antaa ymmärtää, että kaikki suomalaiset tuomarit olisivat yhtä taitavia prosessinjohtajia ja tuomion perustelijoita ja muutenkin ominaisuuksiltaan vallan erinomaisia tai "pelkkää huippua".

Kuten kirjoitin, fakta on kuitenkin se, että tuomareiden osaaminen ja laatutaso vaihtelee suuresti. Kaikki tuomarit eivät suinkaan ole hyviä saati sitten eroinomaisia.

Tuomareiden joukossa on suuri määrä taidoltaan varsin keskinkertaisia juristeja ja myös monia heikkoja lakimiehiä. Heikoimmatkin tuomarit pysyttelevät kuitenkin sitkeästi viroissaan, mikä johtuu siitä, että kaikilla tuomareilla on perustuslain takaama vahva virassapysymisoikeus eli he ovat käytännössä erottamattomia.

Markku Arponen kirjoitti...

Lähetit sen muistion minullekin. Kiitos siitä. Siihen aikaan olin Rovaniemen tuomiokunnan kihlakunnantuomari.

Anonyymi kirjoitti...

"fakta on kuitenkin se, että tuomareiden osaaminen ja laatutaso vaihtelee suuresti. Kaikki tuomarit eivät suinkaan ole hyviä saati sitten eroinomaisia."

En puhunutkaan eroista tuomareiden välillä vaan normeista (OK) ja niistä johtuvista käytänteistä, jotka ovat nykyisin blogistin muistion mukaisia. OM:n prosessinjohtokoulutuksella saadaan kyllä vähemmän kyvytäätkin yksilöt omaksumaan järjestelmän pääpiirteet.

Eroja tuomarien välillä tulee aina väistämättä olemaan niikauan kuin ihmisistä on kysymys.

Avainkysymys on se, miten lakimieskunnan kyvykkäimmät saadaan tuomareiksi - sikäli kuin sitä halutaan. Markkinataloudessa vastaus on selvä: parempi palkkaus, joka johtaa kilpailuun tuomarinviroista.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Anonyymi näyttää olevan varsinainen "norminiilo", joka kuvittelee, että kunhan vain meillä on "hyvät normit", niin kaikki on oikein hyvin!
Mutta niin kuin olen monta kertaa sanonut, pelkät normit eivät ratkaise eivätkä tee käytännöstä hyvää tai erinomaista. Tuomareiden ammattitaito ja -etiikka eivät riipu normeista ja säännöksistä.
Tuomareiden palkkaus ei myöskään ole ratkaiseva tekijä tuomareiden tason nostamiseksi. Anonyymi ja muut voivat toki jankuttaa tuomareiden palkkauksen mataluutta lopun ikänsä, mutta siitä ei mikään muutu.

Aino Virkkunen kirjoitti...

Terveisiä ystävälleni Markku Arposelle! Still going strong, toivon.

Ei tällainen tyhmä rivituomari mahda mitään sille, että ärsyttää, että blogisti jatkuvasti julistaa olleensa ja olevansa Suomen fiksuin tuomari.

Mitenkähän sitä on pystytty työskentelemään ilman blogistiin ohjeita?

Varmasti kaikki meni pieleen, niin alioikeudessa, kuin korkeimmassakin, jossa olin 10 vuotta esittelijänä, kuin myös hovioikeudessa.

Vilpittömästi täytyy sanoa, että pelottaa ihmiset, jotka ilmoittavat olevansa fiksumpia kuin kaikki muut.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Virkkunen on nyt kyllä lukenut Jukka Kemppisen blogia, ei minun. Vai onko se saanu liikaa aurinkoa siellä Hispaaniassa.

Anu Suomela kirjoitti...

Todella virkistävää lukea tämä blogi. Itselläni on kokemusta vain yhdestä prosessista, jonka kaikki istunnot seurasin liki 4 vuotta. Muilta osin kokemukseni perustuu vain runsaaseen 150 istunnossa annettuun puolustuksen todistajalausuntoon eri puolella Suomea.

Kokemukseni ovat olleet varsin vaihtelevia. Harvoin olen nähnyt puheenjohtajan tekevän mitään. Ylesikuva on, että he näkevät tehtäväkseen lähinnä seurata tennisottelua, mutta eivät jaksa edes päätä kääntää.

Todistajan kannalta katsellen olen toki nähnyt myös erittäin positiivisia poikkeuksia. Jotkut puheenjohtajat ovat aidosti halunneet selvittää asiaa, ja tehneet selventäviä kysymyksiä. Ikävimmät tyypit ovat tiukasti tuijottaneet katon laipioon tai kelloon osoittaen, ettei todistajan löpinä voisi vähempää kiinnostaa.

Tämä johtunee siitä, että todistajalausuntoni perustuu aina pelkästään oikeuspsykologiseen asiantuntemukseen koskien väitteitä lapseen kohdistuneesta seksuaalisesta kaltoinkohtelusta.

En siis ole koskaan silminnäkijä, mutta en tiedä, että sellaisia todistuksia olisi koskaan oikeudessa esitetty, paitsi jos oletettu uhri on sen ikäinen, että kykenee todistamaan.

Oikeusvaltion kansalaisena minua on viimeiset 20 vuotta kummastuttanut seuraava: Tuomioistuimet ottavat täysin annettuina esim. siltainsinöörin lujuuslaskennat tapauksessa, jossa sillan romahtaminen johti henkilön kuolemaan. Ymmärrettävästi tuomioistuimella ei ole tuollaista asiantuntemusta, joten on luotettava todistajaan. Jos esitetään vastatodistelua, niin miten tuomioistuin kykenee asian ratkaisemaan asiaperustein?

Sama ongelma tulee eteen, kun kyse on lapsen seksuaalisesta ahdistelusta. Eritäin vaikea kysymys on se, miten fair trial voidaan toteuttaa näissä tilanteissa. Valviran asiantuntijat antavat lausuntoja vain syyttäjän pyynnöstä. Mistä vastaaja saisi samantasoisia lausuntoja?

Tuomioistuimella on oikeus hankkia lausuntoja valitsemaltaan ja luotettavalta taholta. Mutta mikä sellainen olisi Suomessa? Sen tiedän, että tuomioistuimet vain äärimmäisen harvoin hankkivat itse lausuntoja. Entä mistä voitaisiin saada puolueeton lausunto?

En tiedä onko tätä dilemmaa koskaan pohdittu Suomessa millään foorumilla. Syytä olisi, koska syytetyllä ei meikäläisessä järjestelmässä ole koskaan tasavertaista mahdollisuutta suhteessa syyttäjään, jolla on takanaan valtion kassa ja viranomaiset lausuntojen laatimiseen.

Tästä esimerkkinä tapaus Auer. Puolustuksella ei ole ollut resursseja järjestää omia tutkimuksia, joilla poliisin ja syyttäjän tutkimukset olisi voitu kyseenalaistaa.

Anu Suomela