keskiviikko 14. syyskuuta 2016

1043. Kukkosen Anssia ei kutsuttu

1. Yleisradion eli Ylen 90-vuotisjuhlia vietettiin viime perjantaina. Kemut näytettiin kaikelle kansalle suorassa tv-lähetyksessä. Paikalle oli kutsuttu 1 200 vierasta, joista melko suuri osa oli entisistä ja nykyisistä yleläisiä. Finlandia-talossa juhlapuheen piti presidentti Martti Ahtisaari. Mara sanoi salaa toivoneensa, että hän olisi omannut yhtä sukkelan kielenkäytön kuin urheiluselostajilla oli. 

2. Mara on kyllä turhan vaatimaton. Kyllä se oli juuri sukkelasanaisuus ja small talk, jonka avulla Mara voitti demareiden jäsenäänestyksessä Kalevi Sorsan ja pressanvaalien toisella kirroksella Elisabeth Rehnin. Toinen syy Maran voittoon löytyy hänen pulleista sormistaan, joilla hän päihitti Timo Koivusalon ja Joel Hallikaisen vetämässä suorassa Tuttu juttu -ohjelmassa Ove Rehnin karjalanpiirakoiden rypyttämisessä. Näin pienestä vaalivoitto on usein kiinni!

3. Mutta palatkaamme Ylen juhliin, joissa kaikilla oli niin kliffaa. Monet näyttelijät, muusikot, koomikot ja muut pellet pääsivät ennalta nauhoitetuissa haastatteluissa kertoilemaan, mitä Yle on heille merkinnyt. Juhlakonsertissa saatiin kuulla kapellimestari Hannu Linnun johtaman RSO:n säestyksellä perussuomalaisia lauluja ja iskelmiä Juha Tapion, Karita Mattilan, jonkun Kasimirin ja tietenkin Paula Vesalan esittämänä.

4. Vain yksi oli joukossa poissa. Ai kuka? No tietenkin urheiluselostaja Kukkosen Anssi, jota myös suosikkiselostajaksi tai selostajalegandaksi mainitaan (Kaikkiin vanhoihin taiteilijoihin, urheilijoihin yms. sellaisiin julkisuudessa aikoinaan esiintyviin henkilöihin liitetään kovin herkästi ko. etuliite "legenda"; todellisia legendoja on kuitenkin aika harvassa).

5. Tavalliset tv-katsojat ja tallaajat yleensä eivät  osanneet kiinnittää Anssin poissaoloon minkäänlaista huomiota. Asia putkahti esille siksi, että Anssi tuli itse julkisuuteen ja kailotti julki pettymystään. Ensimmäisenä Anssin kutsumatta jäämisesta taisi eilen kertoa Riihimäen ja Hyvinkään seudun paikallislehti Aamuposti, tänään  asiaa on vatvottu etenkin iltapäivälehdissä.

6. On ymmärrettävää, että Anssi oli hämmästynyt ja pettynyt, kun hän ei ollut saanut kutsua, vaikka sen olivat saaneet kolme hänen selostajakollegaansa eli Seppo Kannas, Pentti Salmi ja Juha Jokinen. Nyt 82-vuotias Anssi Kukkonen lataa, että "eivätkö he (siis kutsujen laatijat) tiedä, kuka minä olen"! Anssi sanoo, että on yleisesti tunnustettua, että hän on "sinivalkoinen ääni". Tässä kohdin Anssi taitaa pikkusen liioitella, sillä sinivakoisuus on liitetty ennen häntä ainakin Pekka Tiilikaiseen ja toisinaan myös Paavo Noposeen; vm. ei ollut myöskään kutsuttujen joukossa.

7. Anssi Kukkosen ura Ylen selostajana oli toki komea, vaikka hän ehti olla Ylen palveluksessa ainoastaan parikymmentä vuotta eli vuodesta 1961 vuoteen 1982. TV-urheilutoimituksen päällikkönä hän oli vuosina 1967-1976. Anssi oli kiistatta tuon ajan tunnetuin selostaja, ja hänen ansiokseen on luettava mm. TV1:n Urheiluruudun aloittaminen vuonna 1963. Anssi sanoo selostaneensa olympiakisoissa 38 suomalaista kultamitalisuoritusta. Olisi siis ollut oikeus ja kohtuus, että Anssi olisi kutsuttu Ylen 90-vuotisjuhliin. Jos kerran juhliin oli kutsuttu Salmen Pena ja Jokisen Juha, niin totta helkkarissa sinne olisi silloin pitänyt kutsua myös A.Kukkonen! Tästä ei ole kahta sanaa.

8. Miksi Anssi lopetti Ylen palveluksessa jo vuonna 1982 eli vain 48-vuotiaana?  Tämän jälkeen hän selostanut muille tv- ja radioyhtiöille ja toiminut säännöllisesti erilaisten urheilukisojen kuuluttajana. Aamupostin mukaan tämä johtui vuoden 1980 Keski-Euroopan mäkiviikon tapahtumista. Muistan itse ko. tilanteen, johon jouduttiin, kun Anssi Kukkonen ei ilmestynyt selostuskoppiin lähetyksen alkaessa eikä hänestä kuulunut pihaustakaan koko päivänä eikä koko mäkiviikolla. Kukkosen olinpaikasta ei saatu pariin kolmeen päivään minkäänlaista tietoa, kunnes hän ilmaantui vaivihkaa Helsinkiin. Anssilta on pyydetty selvistystä mystisestä poissaolostaan, mutta Anssi ei edeleen suostu kertomaan mainittua syytä ja sitä, missä hän oli ollut. Ilmeisesti alkoholilla oli osuutts asiassa.

9. Ylen viestintäjohtaja Reija Hyvärinen mainitsee, että kutsu Ansille jäi tekemättä "laajemman linjauksen takia". Hehheh, tuollaista höpö höpö -selistystä ei usko kukaan! Hyvärinen selittelee, että  juhlia suunniteltaessa oli lähdetty siitä, että julkisen palvelun pitää ennen muuta" juhlia suomalaisten kanssa". Höh, eikö sinivalkoinen A. Kukkonen olekaan suomalainen? Hyvärisen mukaan yhtiöllä ei ollut  mitään mahdollisuutta kutsua  kaikkia vuosien varrella Ylelle töitä tehneitä juhlaan paikan päälle. Mutta nyt ti olekaan kyse kaikkien entisten yleläisten kutsumisesta vaan siitä, miksi Kukkosta ei kutsuttu, vaikka häntä tuntemattomammat kolme edellä mainittua selostajaa olivat kutsuttujen joukossa.

10. Anssi Kukkonen tunnettiin tv:ssä ja tunnetaan edelleen teräväkielisenä kaverina, joka ei sanojaan säästele eikä kuvia juuri kumartele.  Kukkonen sanoo palvelleensa "Suomen sosiaalista Yleisradiota", kuten sen nimi olisi pitänyt 70-luvulla olla. Hän toteaa olleensa Ylen ainoita julkiporvareita, jotka yrittivät pitää sitäkin linjaa yllä, eikä vain kumartaa sosialismiin ja itään päin niin syvään kuin mahdollista. Kukkosen mukaan häntä yritettiin 70-luvulla Ylen ohjelmaneuvostossa ja vähän muuallakin painostaa tekemään yhteistyötä Itä-Saksan ja Neuvostoliiton kanssa, mutta hän ei suostunut siihen. "Onko kumpaakaan valtiota enää olemassa", Kukkonen heittää. Hän sanoo taistelleensa kynsin hampain sosialismia vastaan, "en antanut periksi, vaikka yritettiin polvilleen laittaa".

11. Anssin mieltä lämmitti, kun Martti Ahtisaari huomioi hänet edellä kohdassa 1 mainitussa juhlapuheessaan oikein nimeltä mainiten. Kukkonen sanoo olevansa hyvässä kunnossa, vaikka kertoi 80-vuotishaastattelussaan sairastaneensa neljää eri syöpää. Tänä vuonna hän on pelanut jo 119 golgkierrosta ja lähtee kohtapuolin vaimonsa kanssa  jo 14. kerran pelaamaan golfia Thaimaahan. Viime talvena hän sanoo hiihtäneensä 1 400 km "murtsikkaa"; ihmekös tuo, sillä mies asuu talvet Kuusamossa. Hän kertoo toimivansa  yli parikymmentä kertaa talvessa hiihtokilpailujen kuuluttajana. Hän aikoo pyrkiä Lahden MM-hiihtojen 2017 kuuluttajaksi. 

12. Anssi Kukkonen ei siis anna periksi. Hän aikoo olla huipulla myös tulevaisuudessa.  Jos miehen kunto pysyy edelleen rautaisena seuraavat 10 vuotta, häntä ei voida sivuuttaa kutsuvieraiden listalta, kun Yle juhlii 100-vuotista taivaltaan.

21 kommenttia:

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Anssi Kukkonen kertoo, miten oikein äännetty sana "olympia" avasi hänelle kurssilta portit selostajan tielle.

http://yle.fi/uutiset/oikein_aannetty_olympia_avasi_anssi_kukkoselle_portit_selostajan_tielle/7771375

Vielä nytkin monet selostajat ääntävät "olumpiakisat".

Nykyselostajia Kukkonen antaa yhden neuvon: älä huuda.

Nykyisin kaikki selostajat huutavat suureen ääneen, jos joku suomalainen (silloin tällöin) onnistuu pääsemään olympia- tai MM-kisoissa alueristä välieriin tai ylittämään nippa nappa moukarin karsintarajan.

Anonyymi kirjoitti...

"Sinivalkoinen ääni" oli nimenomaan Pekka Tiilikaisen lempinimi.

Anonyymi kirjoitti...

Oliko Bubi Wallenius kutsuttu? Ei ollut.

Anonyymi kirjoitti...

Ilta-Sanomien toimittaja Pekka Holopainen on blogistin kanssa tyystin eri mieltä

http://www.iltasanomat.fi/muutlajit/art-2000001260735.html

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Päin vastoin, Pekka Holopainen on blogistin kanssa täysin samaa mieltä! Holopaisen mukaan Anssi Kukkosen kutsumatta jättäminen juhliin oli Yleltä "anteeksiantamaton tyylirikko" ja suuri munaus.

http://www.iltasanomat.fi/muutlajit/art-2000001260735.html

Anonyymi kirjoitti...

Hymy-lehti julkaisi aikoinaan laajan jutun Anssin katoamisesta Itävallan mäkiviikolta, jota referoin muistinvaraisesti. Miestä etsittiin muutaman päivän ajan lähiseuduilta. Lopulta hänet löydettiin syrjäisestä pikkuhotellista. Mies tunnettiin heti respassa. Oli elänyt muutaman päivän paahtoleivällä jalojen juomien kera. Tämän taisitte arvatakin.

Myös Niilo Tarvajärvellä oli karu kohtalo ja kohtelu. Ei vakituista työsuhdetta, joten eläke jäi surkeaksi. Kaiken huipuksi yritti onnitella Ylen johtajaa (nimi unohtunut) merkkipäivänä, mutta vahtimestari ei ainoastaan päästänyt paikalle, vaan ajoi Tarvan ulos. Tämä kerrotaan Kiveen hakatut-sarjan jaksossa, joka lienee Yle Areenassa. Kuunnelkaa ihmeessä.

Anonyymi kirjoitti...

Uskon, että syynä oli keski-Euroopan mäkiviikon skandaalin sijasta Kukkosen meno sen jälkeen kilpailijan MTV:n palvelukseen. Tuolaista majesteettirikosta ei anneta koskaan YLE:llä anteeksi. Rangaistuksena on ns. epähenkilöksi muuttuminen.

Oli sieltä havaintojeni mukaan toinenkin sinivalkoinen ääni poissa: höyry-Häyrinen. Enkä kyllä Mertarantakaan huomannut.

Anonyymi kirjoitti...

Anssi yritti iskeä sisartani 70-luvulla ulkomailla. Ehkä mäkiviikolla kävi parempi flaksi. Anssi oli ja on persoonallisuus, joita lälly-Suomessa on vähän.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Tiedoksi, että olen tänään pannut alulle uuden blogin nimeltään "Prosessioikeus". LInkki siihen löytyy tämän blogin kohdasta "Tietoja minusta".

Uudessa blogissa käsitellään ainoastaan juridiikkaa ja oikeuspoliittisia kysymyksiä. Tämä vanhassa blogissa käsitellään jatkossa muita kuin juridiikkaa koskevia asioita.

Uuden blogin ensimmäinen juttu on ilmestynyt tänään.

Anonyymi kirjoitti...

Kohta 7:ssä on virhe. Kukkonen vapautettiin YLE:n palveluksesta tammikuussa 1980 (potkut). Syy, ei ilmestynyt selostajankoppiin Innsbruckissa. Siirtyi MTV:n Tulosruudun vetäjäksi pari vuotta myöhemmin.

Huuska kirjoitti...

Tervehdys!
Kaivattu on.
Kiitos paluusta.
Mutta, miksi jälleen eriytyvät polut?
Eiks noi juridiikan specialistit tyytyneet lukemaan "elon vihreän puun" kaikkia kukintoja ja versoja?
Veikko-setä

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Joidenkin mielestä juridiikka olisi pidettävä erillään politiikasta, urheilusta yms. "hömpästä"!
Olen pikku hiljaa itsekin alkanut kallistua tuolle kannalle.

Uuden blogin, Prosessioikeus, pitäisi löytyä osoitteesta jyrkivirolainen-oikeus.blogspot.com

Anonyymi kirjoitti...

Juridiikka ja hömppä ei tosiaan kuulu yhteen, joten niiden pitäminen erillään toisistaan on erinomainen asia, kiitän nöyrimmästi. Kuivakka juridiikka ylipitkine vuodatuksineen ei kiinnosta allekirjoittanutta vähääkään, mutta nämä "hömpät" ovat mainioita päiväavauksia joita en jätä koskaan väliin. Oikeusopista kiinnostuneet kiittänevät myös ratkaisusta. Blogisti hallitsee juridiikan suvereenisti, mutta kyllä hömppäkin sujuu!

Mitä tulee päivän aiheeseen, on päivänselvää ettei Anssin kutsumatta jättäminen ollut mikään "unohdus", vaan ihan tietoinen päätös. Syitähän ei tarvitse miettiä, Anssi oli harvoja porvareita vasemmistolaisessa Yle:ssä, eikä edes yrittänyt peitellä sitä, kilpailevan yhtiön leipiin lähteminen, mainittu katoaminen työpaikaltaan, jne. sitä en muista liittyikö "kiikari on tyhjä" keissi Anssiin, mutta onhan tuossa jo tarpeeksi syitä kutsumatta jättämiseen. Syvät ovat arvet.

Sinivalkoinen ääni on kärsinyt jonkinasteisen inflaation vuosien varrella kun Matti Kyllöstäkin on kutsuttu moiseksi, samaten Mertarantaa. Laulajista tulee mieleen Katri-Helena ja Kari Tapio. Onhan noita.

Anonyymi kirjoitti...

Syy kutsumatta jättämiseen on kyllä se että YLE:n rahat ei riitä arvovieraan etsimiseen viikko juhlien jälkeen!

Anonyymi kirjoitti...

En kyllä usko että syy olisi poliittinen. Ylen elimissä on edustajia kaikista puolueista ja tj Lauri Kivinen entinen kokoomusnuori. Kaikkia ei vain voi kutsua kun kapasiteetti on rajallinen. Oliko eläkkeellä oleva uutisankkuri Arvi Lind kutsuttu?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Nyt on kysymys vain urheiuselostajien saamista kutsusta, ei muiden.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kommentointi on päättynyt.

Anonyymi kirjoitti...

Miten tämä liittyy juridiikkaan sitten mitenkään?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Ei se liitykään.

"Puhdasta" juridiikkaa käsittelen nyt eri blogissa, jonka nimenä on Prosessioikeus. Löytyy osoitteesta jyrkivirolainen-oikeus.blogspot.fi. Siinä on julkaistu vasta yksi kirjoitus julkaistu, mutta tarkoitus on lisätä myöhemmin "tehoa".

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Prosessioikeus-blogissa on nyt julkaistu kaksi kirjoitusta.

https://jyrkivirolainen-oikeus.blogspot.fi

Anonyymi kirjoitti...

Kukkonen ehti selostaa mäkiviikon alun, mutta sitten hän katosi. Päiväkausia uutisoitiin sitä, mihin Anssi on joutunut. Lopulta hänen käyttämänsä henkilöauto löytyi Wörglin kaupungista (joka on Salzburgin ja Innsbrukin välisen tien varressa noin puolivälissä) erään hotellin edestä, ja mies löytyi hotellista ns. viihteellä.