Käräjäoikeuden tiedotustilaisuus tänään, kuva Petteri Paalosmaa/Uusi Suomi
1. Olen arvostellut jo pidemmän aikaa suomalaisten tuomioistuinten käytäntöä kansliatuomioiden antamisessa. Yksi epäkohta on se, että huolimatta laissa olevista määräajoista, joiden kuluessa kansliatuomio on annettava, sanottuja aikoja ei käytännössä noudateta, vaan ne yleensä ylitetään ja useimmiten vieläpä reippaasti. Vaikka syytetty olisi vangittuna, kuten esimerkiksi Ulvila-jutussa on asian laita, tuomion antamista saatetaan lykätä kuukausikaupalla.
2. Toinen epäkohta, josta nyt on tarkoitus puhua, liittyy kansliatuomioiden antamiseen. Kansliatuomiota ei Suomessa julisteta, eli tuomion laatineet tuomarit eivät vaivaudu tulemaan henkilökohtaisesti oikeuteen antamaan tuomiota eli kertomaan tuomion pääsisältöä. Menettely on yksinkertaisesti sellainen, että esimerkiksi oikeuden kanslistit määrätään jakelemaan valmiiksi printattuja paksuja tuomionippuja niitä "saalistaville" median edustajille. Tuomareita, jotka vastaavat tuomion sisällöstä, ei näy tuomioita näin annettaessa mailla eikä halmeilla. He ovat yleensä poistuneet varmuuden vuoksi oikeustalolta kokonaan ja pysyttelevät visusti puhelimen ja median ulottumattomissa, elleivät pakene raskaan uurastuksen jälkeen Kanarian saarille tai kaukomaihin. On selvää, että tällainen käytäntö ei ole oikeudenkäynnin julkisuuden kannalta asianmukaista. Tuomareiden on kannettava vastuu tuomioistaan ja tämän tulee myös näkyä käytännössä. Tuomituilla ja asianosaisilla yleensä on oikeus nähdä tuomarinsa ja kuulla heidän perustelunsa.
3. Olen kritisoinut suomalaista käytäntöä ja oikeuskulttuuria puheena olevassa suhteessa yhdessä Petri Martikaisen kanssa kirjoittamassamme kirjassa "Tuomion perusteleminen" (2010), ks. sivut 130-137. Olemme esittäneet kirjassa kansliatuomion antamismenettelyn järkevöittämistä tähän tapaan:
Oikeudenkäynnin julkisuutta voitaisiin edistää, jos kansliassa valmiiksi laadittu tuomio julistettaisiin eli sen sisältö selostettaisiin pääkohdittain oikeuden istunnossa, johon asianosaisilla ei olisi velvollisuutta, vaan ainoastaan tilaisuus tulla saapuville. Tilaisuus olisi julkinen myös yleisölle ja medialle. Valmiiksi kirjoitetut tuomiot jaettaisiin ko. istunnossa asianosasillille samoin kuin tiedotusvälineiden edustajille. Vastaavanlainen menettely voitaisiin ottaa käyttöön myös hovioikeuden ja korkeimman oikeuden tuomioiden julkistamistapana. Näin voitaisiin menetellä myös silloin, kun asia on ratkaistu ylioikeuden kirjallisessa menettelyssä. Ratkaisun julistamistilaisuudessa asianosaisille voitaisiin varata tilaisuus esittää tuomareille tuomion sisältöä koskevia selventäviä kysymyksiä.
Ehdotettu uudistus lisäisi merkittävästi oikeudenkäynnin avoimuutta ja vahvistaisi tuomitsemistoimintaa kohtaan tunnettavaa luottamusta. Useimmissa maissa samoin kuin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa ja EU-tuomioistuimessa noudatetaan sanotunlaista käytäntöä. Suomalainen käytäntö, jossa tuomarit heti pääkäsittelyn päättymisn jälkeen ikään kuin katoavat kulisseihin haluamatta tulla julkisesti kertomaan ratkaisustaan ja niiden perusteista, on kansainvälisessä vartailussa poikkeuksellinen.
4. Tästä asiasta ja uudistusehdotuksesta olen kirjoittanut muutaman kerran myös blogijutuissani. Voimassa oleva lainsäädäntö ei estä menettelyn uudistamista ehdotetulla tavalla, mutta käytännössä kansliatuomioiden antamisesssa ei ole kuitenkaan tapahtunut muutosta.
5. Tänään tapahtui kuitenkin "kummia", kun Helsingin käräjäoikeus piti erityisen tiedotustilaisuuden niin sanotussa asfalttikartellijutussa antamiensa tuomioiden johdosta. Käräjäoikeus tuomitsi Lemminkäisen ja jutuissa myös vastaajina olleet seitsemän muuta asfalttiyritystä maksamaan noin 37,4 miljoonan euron vahingonkorvaukset 40 kunnalle, ainoastaan Kemin kaupungin korvausvaatimukset hylättiin kokonaan. Suomen valtion ajama kanne sen sijaan hylättiin. Valtio velvoitettiin kuitenkin maksamaan korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista yhteensä noin 2,6 miljoonaa euroa viivästyskorkoineen asfalttiyrityksille. Kartellin suurin yritys eli Lemminkäinen joutuu maksamaan vahingonkorvauksia yksin noin 15 miljoonaa euroa. Tämän lisäksi Lemminkäinen tuomittiin yhteisvastuullisiin vahingonkorvauksiin muiden asfalttifirmojen kanssa, mikä voi nostaa Lemminkäisen korvausvastuun jopa 34 miljoonaan euroon. Lemminkäinen antoikin heti tulosvaroituksen kartellikorvausten takia.
6. Olin ensin siinä käsityksessä, että käräjäoikeuden tuomioiden sisältöä tänään esitellyt laamanni Eero Takkunen olisi toiminut jutuissa itse puheenjohtajana. Myöhemmin ilmeni, että Takkunen toimi tilaisuudessa ainoastaan eräänlaisena "spokesmanina" eli hän ei ole ollut itse mukana käräjäoikeuden kokoonpanossa. Minusta ratkaisun tehneiden tuomareiden olisi ilman muuta pitänyt astua esiin ja esitelllä ratkaisuja ja vastata esitettyihin kysymyksiin. On tässä kulttuurissa siis näköjään vielä paljon kehittämistä, mutta ei nyt kuitenkaan tyrmätä tämän kauneusvirheen takia käräjäoikeuden tiedotustilaisuutta kokonaan.
7. Yle Uutiset seurasi tiedotustilaisuuutta hetki hetkeltä. Ylen raportti tilaisuuden kulusta löytyy tästä.
7. Vaikka oikeus ja oikeudenkäyntimenettely muuttuu, jos ylipäätään muuttuu, vain hyvin hitaasti, niin tämä tapaus osoittaa, että aina kannattaa kuitenkin yrittää aikaansaada muutoksia ja kritisoida tuomioistuinten ja muiden lainkäyttöelinten usein luutuneita ja aikansa eläneitä käytäntöjä ja tehdä samalla rakentavia muutos- ja korjausesityksiä. Joskus se sinnikkyys sitten palkitaan! Oikeuskulttuuri voi pikku hiljaa muuttua ja sitä voidaan yrittää muuttaa.
8. Nyt kun pää on saatu auki, niin voimme jäädä odottelemaan, että muut tuomioistuimet - myös hovioikeudet ja korkein oikeus - seuraisivat maamme suurimman tuomioistuimen eli Helsingin käräjäoikeuden antamaa esimerkkiä ja ryhtyvät pitämään merkittävissä jutuissa tuomion sisältöä koskevia tiedotustilaisuuksia.
9. Seuraavan kerran oikeuskulttuurin kyseiselle muutokselle tarjoutuu oiva tilaisuus esimerkiksi Porissa, jossa Satakunnan käräjäoikeus antaa 12.12. tuomionsa Ulvila-jutussa. On syytä toivoa ja suorastaan vaatia, etteivät käräjäoikeuden tuomarit "pakene" tai piiloudu, vaan tulevat reilusti asianosaisten ja yleisön eteen kertomaan tuomionsa pääkohdat ja niiden perustelut, joiden laatimiseen oikeus on varannut aikaa reilut kaksi kuukautta.
Puhutaan mitä puhutaan, mutta onhan meillä vielä koko joukko lahjomattomiakin poliiseja...
1. Turun suunnasta kuuluu jälleen kummia, sieltähän niitä outoja juttuja usein putkahtaa päivänvaloon. Nyt tapahtui niin, että oikeutta eli tarkemmin sanottuna Turussa istuvaa Varsinais-Suomen käräjäoikeutta huijattiin varsin ikävällä ja nololla tavalla. Olisiko huijaus ollut vältettävissä, jos syyttäjä ja tuomari - käräjäoikeus toimi yhden tuomarin kokoonopanossa - olisivat olleet valppaampia? Pohtikaamme hieman tätä kysymystä.
2. Turun Sanomissa kerrottiin eilen, että Turun, oikeastaan siis Varsinais-Suomen, käräjäoikeus teki marraskuun alussa erittäin harvinaisen päätöksen, kun se kumosi peltipoliisin antaman eli virallisesti ilmaistuna nopeusvalvontakameran kuvan perusteella määrätyn rikesakon. Käräjäoikeus katsoi, ettei syyttäjä ollut esittänyt riittävää näyttöä kyseisen kameran toimintakunnosta. Käräjäoikeuden päätöksestä ei saa valittaa. Turun Sanomien uutisjuttu löytyy tästä.
3. Kuten TS mainitsee, käräjäoikeuden ratkaisu oli todennäköisesti ainoalaatuinen Suomessa. Näin kertoo poliisihallituksen poliisitarkastaja Heikki Ihalainen. Hän vetoaa eduskunnan oikeusasiamiehen kannanottoon, jonka mukaan peltipoliisin mittauslaitteet ovat luotettavia.
4. Poliisi antoi ko. tapauksessa rikesakon turkulaiselle ammattikuljettajalle, joka valvontakameran mukaan ajoi lievää ylinopeutta toukokuussa Loimaalla. Autoilija vastusti rikesakkoa, joten syyttäjä vei asian normaalina rikosjuttuna käräjille. Autoilija vetosi oikeudessa autonsa GPS-tietoihin. Niiden mukaan hän ajoi 82 kilometriä tunnissa eikä 91 kilometriä tunnissa, kuten rikesakkovaatimuksessa on mainittu. Poliisi oli määrännyt hänelle 70 euron rikesakon 11 kilometrin ylinopeudesta 80 km/t rajoitusalueella.
5. Rikesakkoasiat käsitellään oikeudessa normaalien rikosprosessuaalisten säännösten mukaisesti, eli todistustaakka syyllisyydestä on myös näissä asioissa syyttäjällä. Vastaajan ei tarvitse myötävaikuttaa asian selvittämiseen eikä hänellä ole totuusvelvollisuutta.
6. Käräjäoikeuden puheenjohtajana toimi käräjätuomari Pekka Määttä. Hän on kokenut tuomari, joka väitteli kuukausi pari sitten Turun yliopistossa oikeustieteen tohtoriksi tuomarin (muodollista) prosessinjohtoa koskevalla tutkimuksellaan, jonka nimenä on "Rikosasian joutuisa käsittely, perusoikeus ja tuomarin velvollisuus". Määtän tutkimuksessa pohditaan siis sitä, miten oikeuskäynnin joutuisuutta voitaisiin tehostaa ja mikä on tuomarin panos tähän tavoitteeseen pääsemiseksi. Mainittakoon, että toimin Määtän väitöstutkimuksen toisena esitarkastajana.
7. Miksi käräjäoikeus - käytännössä siis tuomari Pekka Määttä - hylkäsi syyttäjän rangaistusvaatimuksen? En ole nähnyt käräjäoikeuden ratkaisua, mutta Turun Sanomille Määttä perustelee ratkaisuaan näin:
- Normaalisti syyttäjä esittää poliisin selvityksen, että laitteen kunto on asianmukaisesti tarkastettu. Nyt niin ei tapahtunut. Jäi epäily, joten syyte oli hylättävä.
8. Mihin epäily syytetyn syyllisyydestä (tai syyttömyydestä) sitten perustui? Ilmeisesti vain vastaajan väitteeseen siitä, että hänen autossaan oli gps-laite, josta hän oli käyttämänsä ajonopeuden todennut.
9. Syyttäjä puolestaan ilmoitti oikeudessa, ettei kameran luotettavuutta tarvitsisi erikseen perustella, vaan kameran kuva riittää. Näillä varsin laihoilla "eväillä" tapaus jäi oikeuden päätettäväksi ja oikeus siis hylkäsi syytteen, koska asiassa jäi varteenotettava epäily vastaajan syyllisyydestä.
10. Onnellinen vastaaja mainitsi jo eilen Turun Sanomien uutisjutussa, ettei hän ollut itsekään varma, ajoiko hän ylinopeutta vai ei. Hän oli kertomansa mukaan vain lähtenyt kokeilemaan niin sanotusti kepillä jäätä ja yllättyneensä, että oikeus kallistui hänen puolelleen.
11. Tänään sitten saatiin uutta tietoa tapauksessa. Iltalehdelle antamassaan haastattelussa autoilija oikein ylvästelee "kepposellaan" ja sanoo, että "totta kai olin ajanut ylinopeutta". Katso IL:n uutisjuttua tästä.
12. Todellisuudessa autoiijalla ei ollut ollut autossaan mitään gps-laitetta, vaikka hän oli oikeudessa niin väittänyt. Hän oli siis puijannut oikeutta ja väittänyt, että peltipoliisin kameralaite olisi ollut jollakin tavalla viallinen. Tähän vastaajan virittämään lankaan tuomari oli sitten mennyt ja todennut perusteluissaan, että poliisin kameran kalibrointivirhettä ei ole voitu sulkea täysin pois. Autolija (ylvästellen) "Käsittääkseni tämä on ensimmäinen kerta, kun joku on saanut kumottua peltipoliisilta tulleen rikesakon"!
13. Miten nyt suu pannaan, arvoisa käräjäoikeus? Nolo tapaus, mutta olisiko se voitu jotenkin estää? Käräjäoikeuden rikesakkoasiassa antamasta päätöksestä ei saa valittaa hovioikeuteen, tilannetta koskee siis melko harvinainen valituskielto. Tuomion purkamisen edellytyksiä ei ole tapauksessa myöskään olemassa eikä asiassa voida antaa uutta rikesakkoa.
14. Kuten jo sanottu, vastaajalla ei ole todistustaakkaa eikä totuusvelvollisuutta, koska kysymyksessä on rikosasia (itsekriminointisuoja). Vastaaja ei ollut syyllistynyt perättömällä väitteellään viranomaisen erehdyttämiseen tms. rikolliseen tekoon.
15. Syyttäjän olisi pitänyt näyttää syyte toteen eikä tyytyä ainoastaan toteamaan, että "peltipoliisi on aina oikeasssa" tai jotakin muuta vastaavaa. Autoilijan väitehän oli syyttäjän tiedossa jo ennen oikeuden istuntoa, joten syyttäjällä oli ollut mahdollisuus ja tilaisuus esittää näyttöä eli asianmukaista asiantuntijaselvitystä ko. laitteista ja niiden toimintakunnosta, jolla autoilijan väite olisi voitu saada kumotuksi. Aivan ensimmäiseksi olisi tietenkin tullut tarkistaa, oliko vastaajan autossa todella jokin gps-laite ja oliko se toimintakunnossa! Tätä syyttäjä ei ollut välittänyt tehdä eikä hankkia asiantuntijaselvitystä, vaan marssi oikeuteen pelkän vastaväitteen varassa. Aika outoa!
16. Olisiko käräjäoikeus eli tuomari voinut prosessinjohtonsa avulla selvityttää asiaa perusteellisemmin? Pääperiaatteena kyllä on, että tuomarin ei pitäisi puuttua asian selvittämiseen, jos selvitys koituisi ilmeisesti syytetyn/vastaajan vahingoksi eli johtaisi siihen, että syyte tai rangaistusvaatimus, joka olisi muuten hylättävä puutteellisen näytön takia, voitaisiin lisäselvityksen perusteella hyväksyä.
17. Toisaalta tuomarin pitää ottaa huomioon myös käytännön elämän realiteetit eikä perustaa menettelyään tai ratkaisujaan yksinomaan "hienojen" periaatteiden varaan. Vaikka syytetyllä ei ole todistustaakkaa, hänellä on kuitenkin selitystaakka, eli hänen on aiheellista perustella väitteitään. Tässä tapauksessa näin on tapahtunut eli autoilija on esittänyt selityksen vetoamalla siihen, mitä lukemia autossa ollut gps-laite oli näyttänyt ajonopeudeksi.
18. Mitä tuomarin olisi tässä tilanteessa pitänyt tehdä, jos syyttäjällä ei ole ollut esittää mitään selvitystä, vaan tämä on vain väittänyt, että peltipoliisi ei voi erehtyä? Itse en olisi tuomarina jättänyt asiaa tähän eli puutteellisen selvityksen varaan, vaan olisi todennäköisesti pyytänyt syyttäjää harkitsemaan, olisiko hänellä mahdollisuutta hankkia asiantuntevaa lisäselvitystä - kirjallista tai henkilötodistelua - ko. kameralaitteiden toimivuudesta yms. seikoista. Tuomarin samoin kuin syyttäjän on pitänyt tietää, että peltipoliisin kameralaitteet ovat osoittautuneet käytännössä varsin luotettaviksi eikä niiden perusteella annettuja rikesakkoja ole aiemmin valtakunnassa jouduttu kumoamaan laitteiden epäluotettavuuden takia. Jos nyt väitettiin muuta, asia olisi kannattanut ehdottomasti selvittää tarkemmin. Jos autolijan väite menisi sellaisenaan läpi, tulisivat vastaavanlaiset väitteet lisääntymään roimasti.
19. Tuomarin olisi pitänyt ottaa huomioon, että vaikka hänen mainitulla tavalla menetellessään voitiin kenties väittää "auttavan" syyttäjää asian selvittämisessä - minusta prosessinjohdosta ei ko. tapauksessa olisi ollut kysymys toisen osapuolen auttamisesta tai tuomarin puolueettomuuden vaarantumisesta - kyse oli toisaalta sikäli hyvin harvinaisesta tapauksesta, että käräjäoikeuden päätöksestä ei saa valittaa hovioikeuteen. Asia ja totuuden selvittäminen oli ko. tilanteessa siis yksinomaan käräjäoikeusprosessin varassa. Tuomari olisi siis voinut lykätä asian käsittelyä ja varata syyttäjälle tilaisuuden esittää jutussa lisäselvitystä - oletan, että tuomarin edellä mainitun asiaan puuttumisen jälkeen syyttäjä olisi ymmärtänyt pyytää lykkäystä. Tuomari olisi voinut lisäksi pyytää vastaajaa esittämään tarkempaa selvitystä mainitsemastaan gps-laitteesta ja tarkistuttamaan sen toimintakunnon. Vastaajalla on selvitystaakka väitteestään, jos väite vaikuttaa alan yleisen kokemuksen ja käytännön perusteella epäuskottavalta.
20. Näin menetellen asissa olisi voitu päästä oikeaan lopputulokseen, jolloin myös tuomioistuinlaitoksen kannalta varsin nololta tapaukselta olisi vältytty. Mutta luultavasti tuomari on pitänyt tapauksessa silmällä yksinomaan prosessin joutuisuutta, mistä hän oli hiljattain väitellyt oikeustieteen tohtoriksi. Loimaan peltipoliisitapaus osoittaa kuitenkin konkreettisella ja kouriintuntuvalla tavalla, että prosessissa tulee nopeuden ja joutuisuuden ohella pitää silmällä myös ja ennen kaikkea oikeudenkäynnin varmuutta eli sitä, että asia tulee selvitetyksi riittävän perusteellisesti ja asianmukaisella tavalla. Selvittämisen perusteellisuus ja asianmukaisuus eivät ole ristiriidassa keskenään. Vain tällä edellytyksellä voidaan turvata, että asiassa päästään oikeaan lopputulokseen.
1. Niinhän siinä poliisiylijohtaja Mikko Paateron "oman aseman miettimisessä" viikonlopun yli sitten kävi kuin viime viikon lopulla vähän pelkäsinkin: Paatero päätti jatkaa virassaan - ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Pahin mahdollinen skenaario ja kauhukuva siis toteutuu. Näin voi sanoa, jos asiaa mietitään poliisin yleisen uskottavuuden ja luottamuksen kannalta. Poliisi on menettänyt mm. KRP:n ja Helsingin poliisilaitoksen huumeyksikön vuosikausia jatkuneiden kärhämien ja kyräilyn sekä huumepoliisin päällikön Jari Aarnion vakavien rikosepäilyjen takia suuren osan luottamustaan.
2. Mikko Paateron osuus luottamuksen menettämisestä ei ole vähäinen. Hänet muistetaan poliisin lukuisista "kohuista", joissa Paatero on ollut joko itse keskiössä tai selittelemässä alaistensa tekemiä mokia parhain päin; tällä perusteella olen lanseerannut termin "paaterointi", joka kuulunee nykyisin yleiskieleen tai ainakin -sivistykseen. Lista, jonka toimittaja Jarkko Sipilä esitteli eilen MTV:n sivuilla, on todella pitkä, muttei lainkaan komea, kas tässä. Tälläisen poliisipäällikön "ceeveen" olisi voinut odottaa johtavan jo aiemmin potkuihin, mutta mitä vielä.
3. Useimmissa muissa maissa, entisen itäblokin maita ehkä lukuun ottamatta, ylin poliisivirkamies olisi kantanut vastuunsa poliisin mokista ja eronnut jo aikoja sitten. Esimerkiksi kumpikin edellä 1 kohdassa mainittu asia on luonteeltaan niin vakava, että se olisi yksin riittänyt suoraselkäisen päällikön eroamiseen virastaan. Kun hallinnossa ja poliiisiyksiköiden välisessä yhteistoiminnassa vallitsee noin karseita epäkohtia ja kun korkeassa asemassa olevan huumepoliisin päällikön epäillään syyllistyneen todella vakaviin lahjus- ja virkarikoksiin, olisi luottamus poliisiin edellyttänyt ylimmän poliisiviranomaisen eroa semminkin kun ylipäällikkö tunnetaan ko. rikoksista epäillyn huumepoliisin tukijana huumepoliisin ja KRP:n välisissä kiistoissa.
4. Jollei ylin poliisivirkamies olisi ymmärtänyt erota, olisi poliisiasioista valtioneuvostossa vastaavan ministerin tullut todeta, että asiassa on sellaisia "erityisiä perusteita", joiden nojalla päällikkövirkamies voidaan lain mukaan irtisanoa virastaan. Irtisanominen olisi tullut toteuttaa heti, eikä ministerin olisi tullut ryhtyä kyselemään, että passaako irtisanominen herralle vai ei.
5. Sisäministeri Päivi Räsänen ei kuitenkaan rohjennut tarttua härkää kunnolla sarvista, vaan hän ilmoitti viime torstaina tiedotustilaisuudessa kehottaneensa Mikko Paateroa miettimään omaa asemaansa. Myöhemmin ilmeni, että Paatero oli itse pyytänyt Räseltä harkinta-aikaa tähän päivään eli maanantaihin asti. Kenties Räsäsen mitta oli täyttynyt ja hän olisi ollut valmis irtisanomaan eli erottamaan Paateron välittömästi, mutta hengellisenä ihmisenä hän halusi antaa tälle harkinta-aikaa. Tällöin merkit siitä, mitä asiassa tuli viikonlopun jälkeen tapahtumaan, alkoivat jo olla näkyvissä.
6. Tilannetta ministeri Räsäsen kannalta pahensi se, että hän lähti keskustelemaan vakavista poliisiasioista Paateron kanssa viiime perjantai-iltana lähinnä viihde- tai nuorten ohjelman tyyppisessä TV1:n A-Stream-lähetyksessä. Räsänen on täysverinen poliitikko ja poliitikoista tiedämme, miten kiihkeästi he halajavat julkisuutta ja myös silloin, kun on odotettavissa, että julkisuudesta tulisi todennäköisesti vain lisää lunta tupaan. Olen kertonut näkemykseni kyseisestä ohjelmasta edellisen blogijutun kommenttiosiossa, joten tyydyn luonnehtimaan tässä lyhyesti ko. ohjelmaa ilmaisulla "paskaa tuutin täydeltä". Vaikutelma, jonka mukaan Paatero oli pääsemässä luottamusasiassa niskan päälle, vahvistui ohjelman jälkeen entisestään.
7. Viikonlopun aikana käydyissä keskusteluissa Räsänen joutui sitten Paateron vakuuttelujen tuloksena myöntämään, että Paaterolle pitää antaa vielä ministerin tuki ja luottamus. Kamppailu kääntyi siis Paateron voitoksi ja Räsäsen noloksi tappioksi. Räsänen osoitti heikkoutensa ministerinä, hänellä ei ollut kerta kaikkiaan "munaa" näyttää poliisiylipäällikölle ovea, vaikka perusteet potkujen antamiseen olivat olemassa. Räsäsen veto pyytää valtakunnansyyttäjää tutkimaan tietolähderekisterinpitoa ja sen laillisuutta, oli yllättävä, mutta valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen suostui pyyntöön ja esitutkinta luvattiin käynnistää. Kun on kyse poliisirikosasiasta, niin tutkinnalta ei kuitenkaan voida kokemuksen mukaan kovin paljon odottaa. Toivoa tietenkin sopii, että kahdessa käynnissä olevassa esitutkinnassa saataisiin selvyyttä myös siihen, mikä on ollut Paateron suhde Trevoc-yhtiöön ja mitä kaikkea yhtiöltä tilattujen seurantalaitteiden hankintapäätöksen valmisteluun ja tekemiseen sisältyy. Tähän mennessä tästä asiasta on kuultu ainoastaan Paateron omia näkemyksiä, mutta minulle kerrotun mukaan ko. asia ja Paateron väittämä tietämättömyys Trevocin kytköksistä ei olisi aivan niin yksioikoinen kuin hän on antanut ymmärtää.
8. Räsänen yritti eilen kirjallisessa tiedotteessaan selitellä, että Paateron jatkaminen olisi jotenkin "ehdollista", eli Paaterolta edellytettäisiin näyttöä siitä, että luottamus poliisin turvataan Aarnio-rikosepäilyistä huolimatta. Räsänen myös edellytti, että
tiedonhankintakeinojen käyttöä yhdenmukaistetaan poliisissa. Lisäksi "tarvittava poliisin toimintakulttuurin muutos tulee laajemminkin varmistaa esimiestyössä, koulutuksessa ja valvonnassa", painotti Räsänen. Paateron eläkkeelle jäämisen ajankohta on määrä katsoa "yhdessä prosessin edetessä". Ei siis mitään kovin konkreettista.
9. Paateron omassa puheenvuorossa sitä vastoin ei ollut merkkiäkään siitä, että hän olisi saanut ministeriltä jonkinlaisen ehdollisen mandaatin jatkaa virassaan, pyyhkeistä puhumattakaan. Päin vastoin Paatero esiintyi voittajan elkein ja kaikesta näki, että hän oli omasta mielestään nöyryyttänyt ministerin perusteellisesti - ainakin hän yritti antaa rivien välistä sellaisen vaikutelman kuulijoille. Paaterolta kyseltiin tiedotustilaisuudessa kaikenlaista ministeri Räsäsen menettelyyn liittyvää, rivien välistä jopa sitä, tietääkö ministeri tapeeksi asioista ja nauttiiko ministeri poliisiylijohtajan luottamusta vai tulisiko tämän Paateron mielestä erota! Kyllä media on totisesti jupakassa puolensa valinnut, ei voida muuta sanoa. Tämä ei ole kuitenkaan mikään yllätys, sillä kokemus on osoittanut, että media on jostakin syystä valjastettu esittämään Päivi Räsäsen toiminta joka suhteessa mahdollisimman epäedullisessa valossa. Räsänen sijoittuu kolmen vihatuimman suomalaisen poliitikon kärkipäähän.
10. Tapansa mukaan Paatero vähätteli ministeriltä saamiaan "ehtoja" ja sanoi, että tiedonhankinnan valvonta on nykyisin asianmukaisella tasolla. Substanssin osalta Paateron tämänkertainen esitys oli yhtä sekavaa kuin yleensäkin, sillä niistä kuulija ei tahdo saada millonkaan oikein tolkkua. Paatero mutisee sanottavansa suupieliinsä, jos tulee vähänkin kinkkisempi kysymys, puhuu ympäripyöreitä, itsestäänselvyyksiä tai jopa käsittämättömyyksiä ja antaa toisinaan täysin ristiriitaisia vastauksia kysymyksiin. Mutta ilmeisesti tämä sitten on sitä "vakuuttavaa" poliisiylijohtamista, jota alemmat poliisipäälliköt ja kansa halajavat kuulla ja kokea vuodesta toiseen! - Huomasitteko muuten, miten Paateron yhdeksi seuraajaehdokkaaksi julkisuudessa mainittu Seppo Kolehmainen - tunnettu lottovalvoja - seisoi koko ajan esimiehensä vieressä, kun Paatero käytti tiedotustilaisuudessa oman puheenvuoronsa.
11. Katsotaanpa vähän tarkemmin Paateron puheenvuoroa ja hänen vastauksiaan.
12. Paatero: "Jos nyt jättäisin laivan, tulisi kuva että olisin henkilökohtaisesti syyllistynyt johonkin ja sellaisesta ei ole kyse". "Eroamiseni voisi antaa myös kuvan, että koko poliisihallinnossa olisi vikaa ja näin ei ole".
13. Mikko Paatero ei näytä mainitun lausumansa perusteella kyllä yhtään käsittävän, mistä hänen asemassaan olevan korkean virkamiehen vastuussa on kysymys, kun asiaa tarkastellaan hallinnon nauttiman luottamuksen ja uskottavuuden näkökulmasta. Kyse ei ole siitä, onko päällikkövirkamies itse syyllistynyt laittomuuksiin tai laiminlyönteihin. Päällikön tulee kantaa vastuun alaistensa ja yleensä johtamansa hallinnon virheistä ja raskaista töppäilyistä, vaikkei hänessä itsessään olisi minkäänlaista syytä. Jos mikään muu ei auta, on ylimmän päällikön väistyttävä.
14. Väittäessään, ettei hänen johtamassaan poliisihallinnossa ole mitään vikaa, Paatero antaa väärän kuvan asiasta. Paatero on ollut virassaan viisi vuotta, mutta ei ole ole saanut KRP:n ja Helsingin huumepoliisin tulehtuneita välejä kuntoon. Paatero sanoi syyskuussa 2008 kohta virkaan astuttuaan, että hänen tärkein tehtävänsä on "palauttaa luottamus poliisiin niin nopeasti kuin mahdollista; Paatero tarkoitti luottamuksen palauttamisella juuri KRP:n ja huumepoliisin kärjistyneitä välejä. Onko Paatero onnistunut tässä "tärkeimmässä tehtävässään". Kaikkea muuta, näyttää siltä, että Paatero on tyytynyt lähinnä vain vähättelemään kyseistä ongelmaa ja työntämään sitä maton alle. Kiista on yhä edelleen olemassa ja se hiertää, ei vain poliisijohtajien, vaan myös kentällä työskentelevien poliisien välejä ja haittaa siten rikosten ehkäisyä ja selvittämistä. Tämä tosiasia olisi jo yksistään pätevä peruste antaa poliisiylijohtajalle fudut virastaan.
15. Paatero: Päätökseeni vaikutti se valtavan laaja tuki, jota olen saanut mm. viime viikonlopun aikana. "Kansan valtava tuki", onpa naiivia, mutta juuri tällaiset heitot tuntuvat uppoavan ihmisiin ja myös mediaan. Ikään kuin poliisylijohtaja olisi valittu virkaan kansanäänestyksellä ja hän voisi pysytellä virassaan yksinomaan epämäräiseen ja todistamattomaan kansan tukeen nojautumalla. Poliisiylijohtaja on valtion virkamies ja valtioneuvoston renki, hän ei ole riippumaton nimittäjistään eli ministeristä ja hallituksesta, joille hänen tulee tehdä tiliä siitä, onko hän onnistunut virassaan vai ei. Varmasti Paatero on saanut tässä sotkussa tukea, luultavasti lähinnä omanikäisiltään mummoilta ja papoilta etenkin Varsinais-Suomesta, mutta so what? Ilmeisesti viikonlopun keskusteluissa Räsäsen kanssa Paatero on käyttänyt kansan tukea valttikorttinaan. Räsänen on ehkä pelästynyt ja ryhtynyt miettimään asiaa siltä kannalta, että jupakka voisi jatkuessaan syödä hänen johtamansa puolueen muutoinkin hupenemassa olevaa kannatusta.
16. Entä sitten poliisipiirien päälliköiden tuki, josta myös on tänään puhuttu ja johon Paatero on vedonnut halutessaan pysytellä virassaan? Ei silläkään ole merkitystä, jos luottamus on mennyt. Kenraalien luottamusta tai ansioita ei mitata sotamiesneuvostostoissa eivätkä ne päätä, ketkä saavat johtaa joukkoja. Paikallispampuilla on sitä paitsi tunnetusti taipumusta nuoleksella ylempiä esimiehiään, joten ei tässä ole sinänsä mitään uutta. Paatero on entisenä lääninpoliisineuvoksena huolehtinut lääninpoliisilaitoksen lakkauttamisen jälkeen lääninpoliisineuvosten ja apulaispäälliköiden urasta sijoittamalla heitä runsain mitoin poliisihallituksen johtajan vakansseille. Poliisin hallintouudistuksessa poliisipiirien päälliköiden asema vankistui entisestään ja heidän palkkojaan korotettiin rutkasti. Ei ole siis mikään ihme, jos nämä paikallispäälliköt nyt haluavat osoittaa kilvan kiitollisuuttaan Paaterolle. Poliisipiirien päälliköistä monet haluaisivat paateroksi Paateron paikalle, sitten kun mestari aikanaan vetäytyy eläkkeelle. He tietävät, että Paateron sana painaa paljon seuraajaa valittaessa. Siksi piiripäälliköt pitävät tänään HS:n olleessa haastattelussa Paateron jatkamista "hyvänä", "erinomaisena" , "erittäin hyvänä" (kaksi vastaajaa) tai "ehdottoman hyvänä asianana". Heh, heh, niin sitä pitää pitää!
17. Paateron perustelut virassa jatkamiseksi voidaan kohta kohdalla riitauttaa ja osoittaa kevyiksi. Paatero sanoo paatoksella, että hän kantaa vastuunsa paremmin pysymällä virassaan kuin eroamalla. Näin on kuitenkin vain, jos asiaa tarkastellaan yksinomaan Paateron oman edun kannalta. Jos asiaa tarkasteltaisiin sillä silmällä, mikä on hyväksi poliisin kehittämiselle ja luottamuksen palauttamiseksi poliisiin ja sen johtoon, olisi vastuun kantamista koskeva johtopäätös Paateron osalta toisenlainen.
18. Ministeri Räsänen siis edellytti, että poliisin rekisterisotku selvitetään ja poliisipiirien tiedonhankintakeinojen käyttö yhdenmukaistetaan. Jos oikein ymmärsin, Räsänen määräsi Paateron johtamaan tätä selvitystyötä; laiminlyöntiin epäillystä poliisiylijohtajasta tuleekin siis epäkohtaa tutkiva selvitysmies! Näin äkkiä tilanteet voivat siis poliisihallinnossa vaihtua, mutta sanotaanhan Raamatussakin, että "ensimmäiset tulevat viimeiseksi ja viimeiset ensimmäisiksi".
19. Selvitystyö pitäisi kuulemma saada valmiiksi maaliskuuhun mennessä. Mitähän tästäkin mahtaa tulla? Onko Paatero selvitysmiehenä pukki kaalimaan vartijana, sillä hänhän on vähätellyt koko asiaa. Paaterolle selvisi oman kertomansa mukaan vasta reilu viikko sitten se tosiasia, ettei Helsingin poliisilaitos pidä minkäänlaista tietolähderekisteriä. Miten voi olla mahdollista, ettei poliisiylipäälikkö ole aikaisemmin tiennyt sanotusta asiasta, joka on ollut yleisesti poliisikunnan tiedossa? Vai puhuiko Paatero tässä kohtaa totta? Joka tapauksessa juuri tästä tiedon pimittämisestä Räsänen viime viikolla poltti päreensä ja antoi Paaterolle tehtäväksi miettiä omaa asemaansa.
20. Eilen Paatero kyllä lupasi, että "tietolähdetoiminta laitetaan kuntoon". Mutta heti seuraavassa puheenvuorossa hän jälleen vähätteli asiaa ja sanoi, että tietolähteiden rekisteröintiin liittyy monia ehtoja. Paatero epäili, ettei tietolähteitä tulla jatkossakaan rekisteröimään laajasti. Paateron mukaan "lähteet" itse tuskin haluavat tulla rekisteröidyiksi.
Mutta kuten mm. professori Matti Tolvanen on todennut, tietolähteen rekisteröintiin ei tarvita lähteen suostumusta. Sitä paitsi tietolähteen käyttö tulisi aina dokumentoida, vaikka tietolähdettä ei kaikissa tapauksissa rekisteröidäkään.
21. Paatero näyttää kantavan ilmiantajien ja vinkkimiesten turvallisuudesta silmiinpistävän korostettua huolta. Toki kaikkien turvallisuudesta on syytä huolehtia, siis myös vinkkimiehinä toimivien entisten konnien, joita poliisi on taivuttanut ilmiantajiksi sitä vastaan, että vasikoiden omia rikoksia katsotaan läpi sormien. Oikeusturvasta olisi kuitenkin myös syytä huolehtia. Se saattaa kärsiä, jos langettavia rikostuomioita jaetaan sellaisten vinkkimiesten antamien vihjeiden perusteella, joiden oikeellisuutta ei ole mahdollista mitenkään kontrolloida. Tietolähteen käytön dokumentointi ja tiedonantajien rekisteröinti mahdollistaa ko. toimenpiteiden laillisuusvalvonnan ja parantaa oikeusturvaa. Kuten on ilmennyt, tietolähteen rekisteröimättömyys ei ole varma tae siitä, että vinkkimiehen henkilöllisyys pysyisi salassa.
22. Selvittelyn kohteena olevan ongelman vähättely ja verukkeiden esittäminen on hyvä esimerkki päällikkötason sekavasta asenteesta. Miten tällaisella asenteella voidaan lähteä panemaan tietolähdetoimintaa kuntoon? Nykyisin muutamassa poliisipiirissä noudatetaan tietolähteiden rekisteröinnistä annettuja ohjeita, mutta useimmissa piireissä ei. Näyttäisi siltä, että Paatero haluaisi yhdenmukaistaa käytäntöä niin, ettei niissääkään piireissä, jossa rekisterinpito nykyisin on kunnossa, enää jatkossa pidettäisi rekisteriä.
23. Mikko Paatero on nyt 65-vuotias, mutta näyttää korkeintaan 45-vuotiaalta. Siloposkisen miehen kunto on hyvä, jollei vallan erinomainen, joten saanemme nauttia poliisiylijohtajan palveluksista vielä kolmisen vuotta; tänä aikana ministerikin ehtii sopivasti vaihtua. Poliisiylijohtaja pelaa korista, kuten hän eilen kertoi, varmaankin poliisin logolla sekä etu- että takapuolelta sponsoroidussa kokosinisessä peliasussaan.
24. Paateroa ja hänen loputtomilta tuntuvia selittelyjään, vakuuttelujaan ja lausahduksiaan on - jälleen kerran - nähty ja kuultu mediassa kaikilla mahdollisilla kanavilla ja vieläpä parhaaseen katseluaikaan. Olemme saaneet taas kerran rautaisannoksen Paateroa, todellakin "tuutin täydeltä"!
25. Paatero: "Kannan vastuuni virassa pysyen". Mitään muuta poliisiylijohtaja ei siis meille luvannut, vain vakuutuksen pysytellä virassaan. Lupausta virheiden korjaamisesta ja asioiden reilaan saattamisesta emme saaneet. Paatero päin vastoin yritti vakuutella, että poliisihallinnossa ei ole mitään vikaa eikä virheitä ole tehty. Hm, mitähän tästä oikein seuraa? Valistunut arvaus: Paaterointi tulee luultavasti jatkumaan entisenlaisena eikä poliisin hallinnossa juuri mikään muutu.
1. Helsingin Sanomissa on käynnistetty tänään äänestys, jossa kansalaiset saavat valita Suomen kansallisarteen. Äänestyksessä ei etsitä merkittävintä, arvostetuinta tai etevintä suomalaista, vaan suurta persoonaa, jota ilman Suomi olisi henkisesti köyhempi maa.
2. Etsinnässä ja äänestyksen kohteena on laajalti tunnettuja ihmisiä, siis julkkiksia, jotka ravistelevat Suomea, nostavat meidät arvojen yläpuolelle tai sallivat meidän nauraa itsellemme tai meille kaikille. Valittavan kansallisarteen tulee olla elävä ihminen, siis vielä hengissä oleva legendaarinen tyyppi. Siten esimerkiksi Mannerheim ja Kekkonen eivät tule tässä äänestyksessä kysymykseen. Eivät myöskään sellaiset myyttiset taruolennot kuten Väinämöinen, Lalli, Joulupukki, Muumipeikko, Rokan Antti tai konstaapeli Reinikainen taikka Nokia; he/ne elävät iäti suomalaiskansallisessa mielessämme.
3. HS:n äänestyksen ulkopuolelle on rajattu aktiiviset poliitikot, samoin presidentit, siis myös entiset presidentit. Äänestyksessä etsitään kulttuuris-yhteiskunnallista kansallisaarretta tai elävää legendaa. Se, että äänestyksen ulkopuolelle on rajattu myös entiset tasavallan presidentit, kyllä hieman latistaa äänestystä. Samoin se, että ihmiset saavat äänestää vain yhtä henkilöä.
4. Äänestyksen tulisi olla esimerkiksi sprinttihiihdon tavoin eräänlainen pudotuskilpailu, jonka ensimmäisellä kierroksella voitaisiin äänestää ehdokkaita laidasta laitaan. Tästä ns. aika-ajosta pääsisi jatkoon vaikkapa 30-40 eniten ääniä saanutta kansalaista. Seuraava vaihe oli alkuerävaihe, jota seuraisivat neljännesvälierät, puolivälierät, välierät (semifinaali) ja lopuksi kisan huipennuksena kahden jäljelle jääneen persoonan välinen finaali.
5. Olenkin pättänyt panna pystyyn eräänlaisen "varjoäänestyksen" Suomen kansallisaarteesta. Lukijat voivat tuoda esiin omia ehdokkaitaan suomalaisesta supervaikuttajasta. Aktiivipoliitikot jätettäneen nyt rauhaan, sillä heidän välillään järjestetään ensi kesäkuussa todellinen otatus, kun kansakunta äänestää 13 suomalaista EU-parlamenttiin.
6. Seuraavaksi esittelen johdantona - vain esimerkin luontoisesti - muutamia eri elämänaloja edustavia kisapareja, jotta lukijat voisivat nähdä, millaisesta kilpailusta tai äänestyksestä on kysymys. Parien voittajat lunastavat itselleen jatkopaikan.
- Timo Mäkinen vs. Kimi Räikkönen; kummalla vahvin kaasujalka?
- Elisabeth Rehn vs. Martti Ahtisaari; saisiko Lissu viimein revanssin Marasta?
- Teemu Selänne vs. Lalli Partinen; eri sukupolvien lätkämiehiä (Seppo "Pappa" Lindström jätetään sattuneesta syystä pois listalta)
- Janne Ahonen vs. Matti Nykänen; taka- ja vastatuulien miehet vastakkain
- Hjallis Harkimo vs. Björn Wahlroos; bisnes- ja showmiesten otatus
- Hjallis Harkimo vs. Jörn Donner; kyseessä seksisymbolien herruus; myös sönkkääjien parhaimistoa
- Jukka Kemppinen vs. Matti Klinge; intellektuelleja, jotka eivät arvosta toisiaan
- Jari Tervo vs. Sofi Oksanen; kirjailijoita kai molemmat
- Lenita Airisto vs. Umayya Abu-Hanna; hm
- Katri Helena vs. Danny; eläkeikäiset iskelmälaulajat
- Jorma Ollila vs. Linus Thorvalds; IT-tyyppejä
- Jari Sillanpää vs. Jorma Uotinen; suurisuisia viihdyttäjiä, ei huoano
- Pekka Himanen vs. Esa Saarinen; filosofeja ja bisnesmiehiä
- Antero Mertaranta vs. Ruben Stiller; huutavia ääniä eetterissä
- Raimo Sailas vs. Iiro Viinanen; leikkaajien aatelia
- Esko Valtaoja vs. Pentti Linkola; erilaisia tiedemiehiä
- Esko Valtaoja vs. Juha Mieto; parakkaimmat uroot
- Jouni Hynynen vs. Seppo Räty; leukailijoita itärajalta
- Jari Isometsä vs. Timo Kalli; rehellisyyden perikuvat
- Vexi Salmi vs. Jukka Virtanen; tekstinikkareita
- Tapani Kiminkinen vs. Risto Pelkonen; maalaislääkäri vai arkkiatri
- Juhani Tamminen vs. Jari Sarasvuo; paskantärkeilijöiden kärkikastia
- Jari Aarnio vs. Mikko Paatero; hakusessa luotettavin poliisimies
- Lola Odusaga-Wallinkoski (1996) vs. Armi Kuusela (1952); ken on maassa kaunehin?
-
Sini Saarela vs. Tarja Halonen; Pikku Myy -sarjaa
- Paavo Väyrynen; mukaan villillä kortilla, ei varteenotettavaa vastaehdokasta
7. Näin! Nyt sitten kaikki vaan uusia kisapareja keksimään! Samalla voidaan ottaa kantaa siihen, ketkä edellä mainituista kisapareista menisivät jatkoon.
