tiistai 6. heinäkuuta 2010

297. Presidentti ylireagoi Pride-iskun johdosta


Tasavallan presidentti Tarja Halonen antoi eilen haastattelun homojen Pride-kulkuetta vastaan viime lauantaina Helsingissä tehdyn niin sanotun kaasuiskun johdosta. Haastattelu oli tehty ilmeisesti Kultarannassa. Halonen osoitti tapauksen johdosta poikkeuksellista aktiivisuutta, mikä johtunee sitä, että Halonen on Setan entinen puheenjohtaja.

Kyseinen isku on toki tuomittava, sillä myös homoilla pitää toki olla oikeus osoittaa mieltään ja järjestää sanotunlaisia kulkueita ja "paraateja." Samanalaisia Pride-paraateja järjestettiin lauantaina kaikissa muissakin Länsi-Euroopan pääkaupungeissa, Lontoossa kuulemaa porukkaa oli liikkeellä miljoonan ihmisen veran. Venäjällä ja esimerkiksi Lietuassa Pride-kulkueet ovat kiellettyjä. Muslimimaissa homous on kriminalisoitu.

Helsingissä näkee kesäisin toki monenlaisia mielenosoituksia. Itse satuin näkemään viime perjantaina olutta terassilla siemaillessani uiguurien 20-30 henkilön mielenosoituskulkueen, jossa kannettiin isoja värikkäitä lippuja ja huudettiin Kiinan valtiojohtoa vastaan kohdistuvia kannanottoja. "Kiina - murhaaja" -huudot kaikui rytmikkäästi Espalla, oikein hyvä! Uiguurit olivat liikkeellä oikean ja joihinkin, lähinnä viihteellisiin homoparaateihin verrattuna todella polttavan asian puolesta, sillä niin julmasti Kiinan valtionjohto on kohdellut tätäkin vähemmistöryhmäänsä ja rikkonut kaikin tavoin heidän ihmisoikeuksiaan. Taitaa olla melko tarkkaan tasan vuosi siitä, kun Kiina tukahdutti verisesti uiguurien mielenosoituksen Kiinan omalla maaperällä. Virallisen selvityksen mukaan uiguuri-mielenilmauksissa olisi kuollut 200 henkeä, mutta kuten yleensä, todellinen kuolleiden määrä lienee paljon suurempi.

Presidentti Halonen tuntui antavan neuvoja Pride-iskua tutkivalle poliiseille, sillä hän sanoi jotenkin siihen tapaan, että kun kyse on näin vakavasta rikoksesta, on tapaus selvitettävä perin pohjin. Esitutkinnassakin lähdetään syyttömyysolettamasta eli siinä selvitetään ja tutkitaan ensin, onko epäiltyä rikosta tapahtunut ja miten vakavasta rikoksesta oikeastaan on kyse. Halonen otti kantaa myös teon suunnitelmallisuuteen: "Se, että isku oli etukäteen suunniteltu, tekee asiasta vielä vakavamman. Se osoittaa, että ihmiset eivät tee tällaisia asioita hetken mielenailahduksesta."

Eiköhän kuitenkin pitäisi antaa poliisin ensin tutkia, oliko isku todella etukäteen suunniteltu ja millä tavalla. Mikä ihmeen kiire Halosella oli mennä "tuomitsemaan" teko ja sen epäillyt tekijä suunnitelmallisesta rikoksesta, kun tapauksen esitutkinta oli eilen vielä alkuvaiheessa?

Loppujen lopuksi iskusta ei aiheutunut kenellekään mitään vakavampia seurauksia, lähinnä vain silmien kirvelyä muutamalle 20-30 ihmisille. Kulkuetta ei edes keskeytetty iskun takia ja homojen juhlinta jatkuin suunnitelmien mukaisesti muutenkin.

Pahiten Halosen lausunto meni överiksi sikäli, kun hän valitteli, miten Suomen kansainvälisessä vertailussa "hyvä maine näissä asioissa" sai nyt pahan tai kovan kolhun. "Kansainvälinen maine, jota tämä tapaus tuo, on kyllä sellaista bränbäystä, jota ei toivoisi tulevan." Näin sanoi Suomen presidentti.

Halosen lausunto on tyypillinen siinä mielessä, että se kuvastaa suomalaisten huonoa itsetuntoa ja totuttua ajattelutapa "mitähän nyt muutkin ihmiset ja maat meistä mahtavat oikein ajatella." Halonen itse asiassa ruokki lausunnollaan suomalaisten huonoa itsetuntoa ja pelkoa maineen menetyksestä.

Tosiasiassa Pride-iskua ei liene noteerattu maailmalla mitenkään näkyvästi. Vastaavanlaisia iskuja sattui monissa muissakin pääkaupungeissa järjestettyjä Pride-kulkueita vastaan ja ne noteerattiin Suomen lehdistössä muutamalla rivillä. Yhdenkään muun valtion päämies ei kuitenkaan tiettävästi rientänyt antamaan näiden "iskujen" takia kireänsävyisiä ja epäillyt etukäteen tuomitsevia lausuntoja lehdistölle.

Jos presidentti Tarja Halosen piti tapauksesta todella jotain sanoa, niin hän olisi voinut todeta päin vastoin niin, että tällaiset iskut, jotka sinänsä ovat tuomittavia, eivät kuitenkaan pysty hetkauttamaan vähimmässäkään määrin Suomen nauttimaa arvostusta maana, jossa seksuaali- ja muitakin vähemmistöjä kohdellaan tasapuolisesti ja kunnioittavasti.

Pride-paraatin ja koko kyseisen homotapaamisen suojelijana toimi ulkoministeri Alexander Stubb. Miksi hän ei antanut iskun johdosta lausuntoa ja tuominnut tapahtumaa? Ehkä siksi, että Tarja Halonen halusi välttämättä ängetä itse julkisuuteen ja ottaa "brändäysohjat" käsiinsä.

Pakko todeta, että Alex Stubbin suojeluhomma ei oikein lauantain välikohtauksen takia onnistunut. Stubbilla olisi ollut maratoonarina ja kuntoiluihmeenä hyvä tilaisuus lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla: suojella kulkuetta juoksemalla kulkueen kärjessä ja/tai sivulla ja varmistaa näin henkilökohtaisesti, ettei välikohtauksia pääsisi syntymään. Stubbia ei kuitenkaan näkynyt paikalla,

Luulenpa, että ensi vuonna Pride-tapahtuman suojelijaksi tullaan hankkimaan hieman tomerampi henkilö. Todennäköistä on, että suojelijaksi pyydetään tasavallan presidentti Tarja Halonen.

Tarja Halosella olisi koko kansan presidenttinä lukuisia muitakin aiheita ja teemoja antaa pontevia lausuntojaan, esimerkkinä vaikkapa nuorten työttömyys ja yleensä syrjäytyminen yhteiskunnassa tai vanhusten hoidon heikko tila. Kun on kyse rikoksista, niin mieleen tulevat lukuisat ja etenkin näin kesäisin Helsingissä ja muuallakin tehdyt huonokuntoisiin ikäihmisiin kohdistuneet ryöstelyt ja pahoinpitelyt. Miksi Halonen ei puutu koskaan tällaisiin rikoksiin ja epäkohtiin?

Viharikokset on muotisana, jota yritetään juurruttaa suomalaiseen kielenkäyttöön ja lainsäädäntöön. Termillä tarkoitetaan rasistisia rikoksia ja yleensä erilaisiin vähemmistöihin, kuten juuri homoihin, kohdistuvia rikoksia, joiden motiivina on viha tietynlaisia ihmisiä tai väestönosaa kohtaan.

Onkohan sana "viha" tässä kuitenkaan oikein osuva? Yleensä nimittäin kaikki väkivaltarikokset ovat viharikoksia siinä mielessä, että niitä tehdään "vihapäissään", vihan vimmoissa, vaikkei kysymys olisikaan välttämättä uskonnollisista, rasistisista tms. sellaisista syistä tehdyistä rikoksista. Vihanpurkaus on johtanut lukemattomia kertoja esimerkiksi nakkikioskijonoissa tehtyihin pahoinpitelyihin ja kuolemantuottamuksiin.

Viime yönä porvoolaisen McDonalds´in autokaistalla ammuttiin kuoliaaksi kaksi ihmistä - laittomalla puoliautomaattisella käsiaseella muuten - ja haavoitettiin kolmatta poliisin mukaan aivan sattumanvaraisen päähänpiston seurauksena ja pienen sanaharkan päätteeksi. Ilmeisesti ampuja oli vain niin sanotusti vittuuntunut toisessa autossa (avoauto) olleiden uhrien etuiluun tai päättänyt jostakin muusta syystä posauttaa näitä pyssyllään. Kyseessä oli siis nyt viharikos, sillä jos ampuja ei olisi suutahtanut, hän ei olisi ampunut uhrejaan. Tyypillistä on, että ampuminen kohdistui tässäkin tapauksessa ampujalle entuudestaan täysin tuntemattomiin ihmisiin.

37 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Erinomainen kirjoitus - jälleen kerran! Näitä on ilo lukea.

Anonyymi kirjoitti...

Olen samaa mieltä prof Jyrki Virolaisen kanssa. TP Halonen ei muutenkaan puutu laillisuusvalvontaan ja varsinkin törkeisiin rikkomuksiin, niin miksi nyt sitten? Koko homma olisi pitänyt vain jättää poliisin tutkinnajohtajan kommentoitavksi, jolle se lain mukaan vain ja ainoastaan kuuluu, eikä kenellekään muulle viranomaiselle kuten TP.

Jali Raita, diplomi-insinööri
Somero

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Tiedon mukaan Porvoon "mäkkäritappaja" kuuluu ns. "tummiin" eli on romanimies.

Olisiko tässäkin kenties kyse "viharikoksesta" (myös) siinä mielessä kuin Tuija Brax ja kumppanit puhuvat?

Anonyymi kirjoitti...

Halosen "neuvo" poliisille tehdä työnsä kunnolla oli virhe, lapsus tai ei. Halonen on toiminut aikanaan "urhoollisesti" Setan puheenjohtaja, minkä vuoksi hänen lausuntonsa ymmärrän. Eräs vainottu vähemmistö homotkin taitavat olla, kuten uiguuritkin.

Anonyymi kirjoitti...

Ymmärtäisin paremmin kummastelusi presidentin liiallista aktiiviuudesta, jos hän olisi antanut oma-aloitteisesti jonkinlaisen tiedonannon asiasta, mutta nyt hän on blogisi mukaan vain antanut haastattelun eli kertonut kysyttäessä mielipiteensä. Toiseksi en pidä kovin suurena juridisena virheenä arvella, että kaasutemppu oli suunniteltu, sillä tuskin usempi homofoobikko sattumalta törmää mielenosoitukseen kaasusumuttimin ja soihduin varustettuina.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Ylen toimittajat ja kuvaajat eivät tietenkään "ryntää" suin päin presidentin loma-asunnolle Kultarantaan kinuamaan haastattelua! Ei, kyllä presidentin kanslia on informoinut Yleä, että presidentti haluaa antaa haastattelun.

Tällöin Priden suojelija Alex Stubb on tullut samalla kätevästi ohitetuksi.

Muuten, homot eivät ole nyky-Suomessa mikään "vainottu" vähemmistö! Homojahan istuu eduskunnassakin, ja ainakin pari homoa on ollut ministerinäkin: Pentti Holappa ja Pekka Haavisto.

Haavistosta kaavaillaan vihreiden presidenttiehdokasta vuoden 2012 vaaleihin.

Tarkkailija X kirjoitti...

Tarja Halonen pyrkii esintymään "arvojohtajana" tälläisissa populistissa marginaaliasioissa. Olisiko hänen juristina syytä olla enemmän huolissaan oikeusvaltion ja demokratian tilasta Suomessa, huomioiden yli 100 (sata) langettavaa EIT:n tuomiota oiekusvaltion ytimeen vaikuttavista todellisista ongelmista. Suomen kansalaisten asiat: vanhusten,sairaiden,lasten ja työttömien erityisesti nuorten, todelliset ongelmat eivät presidenttiämme tunnut vaivaavan. Pääkirjoitus: Työn puute ja byrokratia köyhän kiusana

Tiivistelmä:
Kirjoituksessa puututaan EU:n tilastoja köyhistä. Vaikka EU:n tilastoja voidaankin kritisoida, on köyhyysongelma todellinen. Suomessa köyhien määrä on kasvanut EU-keskiarvoa nopeammin. Professori Heikki Hiilamo kertoo köyhyyden syiden olevan "pitkäaikaistyöttömyyden sekä työmarkkinatuen heikon kehityksen suhteessa ansioiden kehitykseen". Toimeentulotuesta on tullut pysyvä tulonlähde monelle. Kirjoituksessa todetaan, että Sata-komitean työ jäi puutteelliseksi. "Työmarkkinajärjestöt jakoivat rahat sosiaalitupossa ja perusturvan varassa elävät köyhät jäivät pitkälti nuolemaan näppejään". Kaikkein pahin ongelma on kuitenkin kirjoituksen mukaan pitkäaikaistyöttömyys - ja erityisesti nuorisotyöttömyys. Osa syytä ovat "byrokratialoukut, jotka estävät köyhää parantamasta tilannettaan omalla työllään". Tulonsiirtojen ja työtulojen yhdistäminen on vaikeaa osa-aikatyössä olevalle. Toimeentulotuki on myös kirjoituksen mukaan "passivoiva".
Kalle Isokallion blogi on rationaalinen ja perusteltu kannaotto siihen, miksi politiikka on historiansa pahimassa kriisissä:
http://blogit.iltalehti.fi/kalle-isokallio/2010/07/06/tyontekovaltio-2-0/
Suomen lakimiesliitto ajaa seuraavan hallituksen ohjelmaan erityistä oikeusturvaohjelmaa. Asiantuntijat tuntuvat olevan huolissaan oikeusvaltion tilasta toisin kuin johtavat politiikot. Suomalaisiin joukkomurhiinkaan ei presidentillä ole kommentoitavaa, mutta seksikäille vähemmistöille sympatiaa tuntuu riittävän.

Soon Moro kirjoitti...

Arvojohtaja Halonen arvottaa asioita arvojensa mukaisesti ja arpoo taas sopivan "avauksen". Hänen arvostuslistallaan jonossa marssivat, pippurisuihketta saaneet homot ovat suojelukohteena arvokkaampia kuin mäkkärin jonossa autoon ammutut perusjampat.

Jos tämän jälkimmäisen rikoksen tekijänä olisi ollut nahkatukkainen ja kalpea mies, niin Halonen olisi taatusti älähtänyt ja viharikos-kirvestä olisi heilautettu. Nyt kun rikoksen tekijä on tiettävästi romani, niin viharikoksista ei puhu kukaan. Ei sanallakaan.

Kukahan mahtaisi toimia äänekkäänä ja kantaaottavana suomalaisen enemmistön suojelijana, kun kaikilla vallassaolijoilla tuntuu olevan niin paljon suojeltavia vähemmistöjä harteillaan?

Anonyymi kirjoitti...

"Olisiko tässäkin kenties kyse "viharikoksesta" (myös) siinä mielessä kuin Tuija Brax ja kumppanit puhuvat?"

Sukuviharikoksesta

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Porvoon ampujan nimi on MTV3:n uutisten mukaan Esa Åkerlund, joka on syntynyt v. 1969. Vuonna 1995 hän syyllistyy murhaan ja kahteen tapon yritykseen, joista rikoksista hänet tuomittiin elinkautiseen vankeuteen.

Åkerlund oli syyskuussa 1995 tunkeutunut naisystävänsä kanssa taloon, jossa hänen vaimonsa asui. Åkerlund ampui vaimonsa kuoliaaksi ja haavoitti kahta muuta talossa ollutta asukasta.

Hgin HO laski Åkerlundin ehdonalaiseen vapauteen joulukuussa 2009. Siis "normirangaistus" elinkautisesta!

Åkerlundin avustajana toimii AA Heikki Lampela. Lampelan mukaan Åkerlund ei kuulemma muista ampumisesta mitään. Syy: hän oli päihtynyt!

Å:n käyttämä puoliautomaattinen käsiase oli luvaton.

Anonyymi kirjoitti...

Onhan se ärsyttävää, että Tartsalla on niin vähän sanottavaa Suomen taloudellisesta tilanteesta, työttömyydestä, vanhusten hoidosta eli enemmistön ongelmista. Kukaan ei varmaan kadehdi ulkomaalaisten mummojen ja seksuaalivähemmistöjen saamaa preisdentillistä empatiaa, mutta voisihan Tartsa jakaa rakkautta hieman laajemminkin vaikka nyt Porvoon uhrien läheisille. Ihan kansainvälisen solidaarisuuden nimissä...

Anonyymi kirjoitti...

http://www.youtube.com/watch?v=tk5xR--peWs

Ehkä tuota on nyt vähän liioiteltu...

Anonyymi kirjoitti...

http://www.youtube.com/watch?v=tk5xR--peWs

Ehkä tuota on nyt vähän liioiteltu...

Anonyymi kirjoitti...

Elinkautinen on elinkautinen ja PISTE.

Brax voisi seuraavaksi nimetä työryhmän pohtimaan uutta termiä sanalle elinkautinen.

Finlexissä selvästi harhaanjohtavaa markkinointia: Murhasta elinkautinen rangaistus, todellisuudessa muutama vuosi.

Tottakai 95v-papalle muutama vuosi saattaakin olla elinkautinen mutta entä kolmikymppiselle?

Ihmiset elää nykyään pidempään mutta elinkautinen sen kun lyhenee, kummallinen yhtälö.....

Asser Salo kirjoitti...

Kyllä TP on todellinen arvojohtaja: ainakaan minulle ei jää mitään epäselvyyttä siitä, mitä arvoja TP edustaa. (Tosin tällaista epäselvyyttä ei ole ollut pitkään aikaan.)

Ei sillä, että millään tavalla hyväksyisin Pride-kulkueeseen kohdistuneen iskun, mutta olisi kyllä kivaa, jos muistakin ongelmista, vaikka ihan kansainvälisluonteisistakin, joskus lausuttaisiin.

Enkä tarkoita tällä nyt taannoista isoäiti-ongelmaa. Esimerkiksi tuon uiguurien mielenosoituksen tukeminen olisi mukavaa vaihtelua.

Harmi, että Matti "Anteeksi" Vanhanen ehti jo poistua kuvioista. Jotta Suomen kansainvälinen maine ei peruuttamattomasti mustuisi, olisi hyvä nyt kiireen vilkkaa pyytää anteeksi vaikka "kaikilta maailman homoilta".

Blogisti kysyy muuten mielenkiintoisia pohtiessaan, voisiko Porvoon tapaus olla "viharikos". Minäpä vastaan: ei voi. Kysyttäessä, miksi ei, vastaan, että "rasisteille ei tarvitse perustella mitään".

Vakavasti ottaen, olen sitä mieltä, että rasistinen motiivi kyllä ilman muuta tutkittaisiin, kun kantasuomalainen pottunenä kalttaisi laittomalla mutkalla kolme romania. Epäilen hyvin vahvasti, että niin ei kuitenkaan käy tässä tapauksessa.

Edelleen vakavasti ottaen, KHT-tilintarkastaja Pauli Vahtera kirjoitti taannoin mielenkiintoisia Iltalehdessä tiettyä uskontoa harjoittavista hoitajista, jotka uskonnon varjolla kieltäytyvät hoitamasta suomalaisia vanhuksia.

Vahtera ehdotti, että tällaisessa tapauksessa pitäisi nostaa syrjintäsyyte. Olen vähän samaa mieltä.

Kunnianarvoisa Lordi Denning antoi ennen muinoin Englannissa tuomion, jossa osoitti hyvin vähän ymmärrystä uskonnon varjolla tapahtuvien virkatehtävien laistamiselle. Kysymys oli muslimiopettajasta, jonka tuli saada harjoittaa uskontoaan opetusvelvollisuuden estämättä.

Denning kirjoitti jopa kaunokirjallisesti ansiokkaalla tavalla siitä, miten musulmaani oli voinut varautua eräisiin ongelmiin, kun oli hakenut opettajan virkaa... Virkasuhteen päättäminen ei ollut siten ollut perusteeton.

No, se oli tietysti Englannissa se.

Nyky-Suomessa muslimiopettajalle annettaisiin tietysti tuntuva hyvitys. Ja yhdeksän uutisissa TP, todellista arvojohtajuutta osoittaen, tuomitsisi jyrkästi kunnan, joka uskalsi näin rasistisesti loukata uskonnonvapautta. Ko. kunnan opetustoimen johtajasta, joka päätyisi luultavasti kiusattuna itsemurhaan, tulisi Audi-Kiesin kaltainen antisankari, ja hänen lapsensa olisivat kirottuja seitsemänteen polveen.

Riku Riemu kirjoitti...

Tämän uutisen jälkeen ajattelin Tarjan puuttuvan vain trivialiteetteihin, todella isoja kysymyksiä hän ei pysty hahmottamaan.

Poliitikko.

Asser Salo kirjoitti...

Lordi Denningin edellisessä viestissäni viittaamasta ahdasmielisyydestä, ks. Wikipedia:

http://en.wikipedia.org/wiki/Ahmad_v_United_Kingdom

Jukka Ryhänen kirjoitti...

Suomessa on ilmeisesti minun lisäkseni aika paljon ihmisiä jotka eivät hyväksy homouden yhteiskunnallistamista mutta antaisivat homojen puuhastella privaatisti.

Ei ole kovin outoa että monia suututtaa homojen ylenpalttinen esillä olo ja pito, koska miehen ja miehen välinen rakkaus on monien mielestä luonnotonta, eikä missään tapauksessa sovi malliksi lapsille ja nuorille.

Ei voisi Suomi pahemmin tyriä ja mokata kuin presidentin suulla kiivailla tällaisessa häpeällisessä homopuolustelussa.

Media on täysin rähmällään sumuteasiassa. Esitutkinnan kaikki vaiheet ovat tutkinnanjohtajan nimeä myöten tapetilla. Rangaistuksen koventamisperusteita muistetaan tuoda esiin.

Kyse on hirvittävän vakavasta rikoksesta. Olisiko niin että median arvomaailmassa tämä olisi nyt katalin rikos heti pedofilian jälkeen?

Ystävällisin terveisin

Joe kirjoitti...

Halosen lausunto on kuvaava siten, että se kertoo yhteiskunnan ajatussuunnista. Homot ja lesbot ovat nimittäin tämän päivän työläisiä.

Eihän kukaan enää ihannoi rehtiä työmiestä. Nykyään ihannoidaan lesboperheitä. Sukupuoliset vähemmistöt ovat 10-15% väestöstä sydämenasia. Halonen kuuluu näihin.

Anonyymi kirjoitti...

Aika palikkaa: asiaa X ei voi tuomita, ellei ensin tuomitse asiaa B. Usein käytetty ja kätevä keskusteluntappaja. Kelpaa joka tilanteessa ja toimii vielä tehokkaammin, kun yhdistetään väitteeseen asian X tuomitsijan julkisuudenhalusta tai muuten kyseenalaisista motiiveista.

Ja viharikoksista: vaatii aika paljon mielikuvitusta nähdä tapaukset 1. "Hei, tuolla on homoja, kaasutetaan ne!" ja 2. *vapaavalintainen kirosana* "tuutsä aukomaan mulle päätä, häh? Kuole!" analogisina.

Mutta enemmistöstä on tietysti helppo viisastella.

Ja sille, jonka mielestä homot ovat niin ylenpalttisesti esillä: sopii laskea paljonko heteroutta eli naisen ja miehen välistä suhdetta tuodaan esiin ja ylistetään vaikkapa tv:ssä illalla esimerkiksi kolmen tunnin aikana. Kynä käteen ja tukkimiehen kirjanpitoa. Saa se paheksuttu ylenpalttisuus vähän eri mittasuhteet...

Anonyymi kirjoitti...

Miksi yksikään valtiovallan edustaja ei ole vielä reagoinut kolmen viattoman ihmisen surmaamiseen ja omaisten suruun. Missä on pääministeri, presidentti, ulkoministeri? Miksi kukaan ei ole nyt huolissaan Suomen mediakuvasta maailmalla? Miksi kukaan ei ole huolissaan suomalaisista?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Ehkä siksi, että Suomi on heinäkuussa "kiinni." Kaikki ovat lomalla, myös hallitus ja eduskunta.

Vain TP päivystää Kultarannassa, jos seksuaalivähemmistöjen oikeuksia satuttaisiin näin helteillä(kin) loukkaamaan.

Vapaalla jalalla ovat konnat, murhaajat ja raiskaajat ym. pahantekijät. Ne eivät ole kiinni.

mr kirjoitti...

. . . jaahas, herrat (ehkä rouvatkin) taas sekoilevat kun esiin nousee asioita, jotka eivät ihan sellaisenaan sovi hyvin "parhaaseen mahdolliseen maailmaan". Rotu ja sukupuolisuus saa apinankin pään pyörälle.

Joakim kirjoitti...

Kun Pamela Anderson kävi Suomessa ja pyysi Halosta ottamaan kantaa turkistarhaukseen, niin Halonen vain totesi ettei hän voi asiaan mitenkään vaikuttaa ja kieltäytyi kommentoimasta.
Tätäkö se arvojohtaminen on?

Pirjo-Margit Jauhiainen, Espoo kirjoitti...

Anonyymi sanoo; miksi kukaan ei ole huolissaan suomalaista.
Hyvä kysymys?

Ihmiset rummuttaa ajatuksiaan monilla foorumeilla ja seula on armoton vaikka kuinka kiltisti kirjoittaisi.
Hesarin keskusteluissa olen viipyillyt, niin huomasin, että sanavapaus, mitähän se mahtaakaan olla. Monen muunkin kirjoituksia seulotaan.

Eikös keskusteluissa pienellä otannalla tule ilmi, mitä ollaan mieltä joistain asioista.
Egyptin ja Venäjän rouvat.
Joku sanoi, että ei niitä keskusteluja kukaan lue.
Uskoisin, että päättäjät ovat ahkeria netin käyttäjiä, niin sieltäkin löytyy kansan mielipide johonkin asiaan.

Lehdillä ja blokkareilla on oikeus olla julkaisematta kirjoituksia niin halutessaan.
Vaatimattomia rääkäisyjä yritän meidän suomalaisten puolesta kirjoittaa.
Eikös yksikin ääni ole tärkeä, asiassa kun asiassa?

Anonyymi kirjoitti...

Seksuaalivähemmistöjen asia koskee satoja tuhansia suomalaisia. Jotenkin ei voi välttyä ajatukselta, että sitä vähättelevien henkilöiden ajatusmaailman taustalla on paljon tuomitsevampi asenne kuin kehdataan tuoda julki. Mutta puheiden tasolla suomalainen suvaitsevaisuus tässä asiassa pitkälti onkin. Vai kuinka monta kertaa olette nähneet kahden miehen suutelevan tai edes kävelevän käsi kädessä julkisella paikalla?

Maailmassa on meneillään n+1 pahaa asiaa. Eräiden mielestä se estää ottamasta kantaa siihen mitä mitä tapahtuu lähellä ja mihin kenties voi jopa vaikuttaa.

Ala-arvoista.

ps. Sitten on vielä nämä Halosta kohtaan pyhää vihaa tuntevat agendamiehet... Hohhoijaa.

Anonyymi kirjoitti...

erinomainen kirjoitus, täysin samaa mieltä

Anonyymi kirjoitti...

Halonen ja Koivisto ovat Suomen surkeimmat pressat. Mittaa niitä millä mittarilla hyvänsä.

On se aika luonnotonta, kaksi naista tai miestä keskenään eivät voi tehdä lapsia "luonnollisella" tavalla, miksi siis pitää niin hirveetä meteliä.
Kannatan lesbojen ja homojen aviksia mutta en adoptiovanhemmutta!

Terveisin:
Agendanainen

antti kortelainen kirjoitti...

Olikohan tämä kirjoitus nyt ihan tarkkaan mietitty?

Tämän tapaiset kirjoitukset ovat omiaan oikeuttamaan lauantaisen iskun kaltaiset teot. Kun auktoriteetti kuten poliittinen johtaja tai arvostettu professori vähättelee tällaista iskua, se on omiaan poistamaan pidäkkeitä äärimielisiltä.

Tämän kirjoituksen voi lukea vaikka tähän tapaan: Presidentti Halonen otti kantaa asiaan, joka ei ole tärkeä, koska on tärkeämpiä asioita. Viihteelliset homoparaatit ovat liikkeelä väärän ja ei-polttavan asian puolesta. Vaikka loukkaus kohdistui vähemmistön perusoikeuksiin ja vaikka loukkaus aiheutti koko kansanryhmässä turvattomuuden tunnetta ja pelkoa liikkua julkisilla paikoilla omana itsenään mutta ei aiheuttanut vakavia ruumiinvammoja. Homoja on kuoltava vähintään 200/isku, jotta meidän olisi syytä huolestua. Silloinkin vain siksi, että kunnon ihmisiä voi kuolla samassa rytäkässä. Toisaalta kolmekin riittää, jos ollaan mäkkärijonossa.

Tämän kirjoituksen kommenteista näkyy, että kirjoitus otettiin ilolla vastaan edellä mainituin tavoin ajattelevissa.

Mitä suurempi lukijakunta tällä tätä kirjoitusta lukuunottamatta erinomaisella blogilla on, sitä suuremmaksi kasvaa blogistin vastuu.

Jukka Ryhänen kirjoitti...

Kehtaamisen voisi aloittaa kehtaamalla kirjoittaa omalla nimellään. Nimettömät kirjoitukset ovat ala-arvoisia, sanottiinpa niissä mitä hyvänsä.

Varsinkin homoasioissa. Nehän ovat vain täynnä pyhää suvaitsemattomuutta kaikkia toisinajattelijoita, siis valtaväestöä kohtaan.

Terveisin



Jukka Ryhänen
omalla nimellä
toisin ajatteleva,
valtaväestöön kuuluva

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Ad Antti Kortelainen - höpön, höpöä oli kirjoituksesi!

Minä olen selkeästi tuominnut Pride-karnevaalikulkuetta vastaan tehdyn iskun. En ole vertaillut eri asioiden tai suojelukohteiden keskinäistä "tärkeyttä".

Olen vain peräänkuuluttanut edes jonkinlaista suhteellisuutta, jota voisi edellyttää, myös ja etenkin presidentiltä.

Minusta homojen ja lesbojen ihannointi ja paapominen julkisuudessa on yksinkertaisesti ällöttävää, ja samaa on sanottava suunnitelmista virallistaa homojen avioliitot ja heidän adoptio-oikeuksiensa laajentaminen.

Olen samoilla linjoilla kuin Päivi Räsänen (kd), joka kysyi blogissaan 8.7. näin: "Voiko Pride-kulkuetta vastaan tehdyn typerän hyökkäyksen tulkita myös vastareaktioksi poliittisen eliitin voimakkaalle arvoliberalistiselle kehitykselle?"

Räsänen asetti kysymyksensä hyvin varovaisesti, paljon suorempaa kielenkäyttöäkin voitaisiin ymmärtää ja arvostelun kohde ("poliittinen eliitti") yksilöidä tarkemmin. Demarit, kokoomus ja vihreät etunenässä ajavat tulevaan hallitusohjelmaan näitä "arvoliberalistisen" näkemyksen mukaisia uudistuksia.

antti kortelainen kirjoitti...

http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Helsingin+Setan+ikkunat+rikottiin+ja+ovi+t%C3%B6hrittiin+natsisymbolein/1135258475693

M.O.T.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

M.O.T.: Vastareaktio poliittisen eliitin (ml. tasavallan presidentti) ja poliittisten puolueiden voimakkaalle arvoliberalistiselle ajattelulle!

Harvoin, tuskin koskaan aiemmin, tavallisesta pahoinpitelystä epäiltyjä on vangittu varsinkaan, jos savupommista tai pippurikaasusta ei ole aiheutunut kellekään edes varsinaisia vammoja.

Uhriensa päähän potkimiseen syyllistyneitäkin on syytetty usein vain tavallisesta pahoinpitelystä eikä heidän vangitsemistaan ole edes harkittu; rangaistus on ollut usein vain sakkoa.

Pride- iskusta epäillyt vangittiin, ilmeisesti siksi, että kun "ukot" pannaan muutamaksi viikoksi poseen, he kyllä alkavat poliisikokemuksen mukaan "laulaa" eli tunnustavat ja kertovat kiltisti poliisille pakoon päässeiden tovereidensa nimet.

Polisihan on kuvaillut pidätettyjä ja nyt siis vangittuja kolmea epäiltyä "vaitonaisiksi." Voidaanko vangitsemista käyttää tarkoituksessa saada epäillyt tunnustamaan ja paljastamaan mahdollisten muiden tekoon syyllistyneiden nimet?

Poliisi ei pysty tai edes halua suojella Åkerlund-tyyppisten murhamiesten ilmeisen potentiaalisia uhreja, mutta sitä vastoin homojen karnevaalikulkueeseen kohdistuneen savupommi- iskun selvittämisessä ollaan valmiita käyttämään hyvinkin "tehokkaita" tutkintakeinoja. Kun TP niin edellyttää.

Anonyymi kirjoitti...

HALONEN OIKEASSA! Helsingissä ihmisiä oikein kirveli silmistä, kun kaasua sumutettiin paraativäkeen.TÄHÄN ON PRISIDENTIN PUUTUTTAVA. ....... Porvoossa sensijaan sorrettu vähemmistönedustaja pysäytti vääriin ruokailutapoihin ajauteneiden ruokailijoiden itsetuhoiset ruokailutottumukset. nyt tulee osoittaa sympatijaa ampujaa kohtaan, ja samalla päivitelläsitä miten "manne" ajautiu väärille raiteille elämässään. Hyvä Tarja. Nim L.H. Hoppu

Kazakstan kirjoitti...

Yleensä hyvän blogin surkein ja vastenmielisin kirjoitus, joka laskee Jyrki Virolaisen osakkeita silmissäni valtavalla ryminällä.

Tämä on mautonta, inhottavaa ja surkeasti perusteltua vihapuhetta.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

No, tuo nyt oli täysin kazakstanilainen tulkinta, jonka esittäjä ei ole selvästikään viitsinyt lukea kunnolla kirjoitustani, ajattelusta nyt puhumattakaan.

Anonyymi kirjoitti...

Tässäpä herra professorille vähän kommenttia ja suhteellisuutta:

http://jukkahankamaki.blogspot.com/2010/07/homojen-kaasutuksesta.html

Yst. terv.

Entinen Lukijasi,
22v. oik.yo.