tiistai 13. heinäkuuta 2010

300. Elinkautista kaikki on vaan!


Manne käräjillä: Hai, sie hyvä tuomari! Anna vaikka 100 vuotta, mutta älä anna elinkautista!

1. Viikko sitten Porvoossa hampurilaisravintolan ajokaistalla tapahtui ampumisvälikohtaus, jossa kolme ihmistä ammuttiin hengiltä puoliautomaattisella käsiaseella, johon ampujalla ei ollut lupaa. Surmatekoihin syylliseksi epäilty 41-vuotias romanimies on tunnustanut esitutkinnassa syyllistyneensä kolmeen tappoon ja hänet on julistettu käräjäoikeuden päätöksellä tutkinnan ajaksi vangituksi.

2. Ampuja oli laskettu viime vuoden joulukuussa Helsingin hovioikeuden päätöksellä ehdonalaiseen vapauteen suorittamasta vuonna 1995 murhasta ja kahdesta taponyrityksestä tuomittua elinkautista vankeusrangaistusta. Mies oli vuonna 1995 tunkeutunut Pernajassa taloon, jossa hänen ex-vaimonsa oleskeli - tuomitulta piilossa - ja ampunut vaimonsa hengiltä sekä yrittänyt ampumalla surmata talossa olleet surmatun veljen ja tämän puolison.

3. Porvoon tapaus on jälleen kerran herättänyt keskustelua henki- ja väkivaltarikoksista tuomittavista rangaistuksista ja siitä, miksi elinkautista rangaistustaan suorittava ("kärsivä") rikoksentekijä oli päästetty vankilasta ehdonalaiseen vapauteen. Eikö elinkautinen vankeus olekaan elinkautinen tai -ikäinen rangaistus?

4. Elinkautinen vankeusrangaistus on lain mukaan periaatteessa koko eliniän käsittävä, mutta tämä pätee ainoastaan "lähtökohtaisesti." Nykyisin 12 vuotta vuotta elinkautista rangaistusta istuneiden vankien rangaistuksen jatkaminen tulee Helsingin hovioikeuden käsiteltäväksi, alle 21-vuotiaana tuomittujen henkilöiden tapaukset otetaan käsittelyyn 10 vuoden vankeuden jälkeen. Hovioikeus tekee päätöksensä mahdollisesta ehdonalaiseen vapauteen laskemista oikeusministeriön alaisen Rikosseuraamusviraston arvion pohjalta.

5. Jos hovioikeuden päätös on kielteinen, asia tulee uudelleen hovioikeuden käsiteltäväksi joka toinen vuosi. Elinkautiseen vankeuteen tuomitun ehdonalaisen vapauden koeaika on kolme vuotta. Myös jäännösrangaistuksen pituus on kolme vuotta ja se voidaan määrätä pantavaksi täytäntöön, jos ehdonalaiseen laskettu tekee koeajalla uuden rikoksen, josta nostetaan syyte vuoden kuluessa koeajan päättymisestä ja josta hänet olisi tuomioistuimen harkinnan mukaan tuomittava ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

6. Ennen vuotta 2006 päätöksen elinkautisvangin laskemisesta ehdonalaiseen vapauteen teki tasavallan presidentti armahdusoikeutensa nojalla; presidentillä on edelleen armahdusoikeus. Elinkautisvankeja on tällä hetkellä noin 150. Elinkautisen vankeuden suorittaminen vankilassa kestää keskimäärin 13 vuotta. Aikaisemmin elinkautista rangaistusta saattoi joutua istumaan hyvinkin pitkään. Soson murhamiehen nimellä tunnettu sekatyömies Väinö Kilpeläinen (1929-1973) istui tuomiotaan 20 vuotta kuolemaansa asti, presidentti Kekkonen hylkäsi useaan kertaan hänen armonanomuksensa. Kilpeläinen murhasi Muhoksen Soson rautatieasemalla pysäkinhoitajan nelihenkisen perheen vuonna 1953 asemalle tekemänsä ryöstön yhteydessä. Tapettuaan raa´alla tavalla neljä ihmistä Kilpeläinen räjäytti dynamiitilla aseman kassakaapin vain todetakseen, ettei kaapissa ollut yhtään rahaa.

7. Porvoon tapauksen yhteydessä on paljastunut, että ehdonalaiseen vapauteen päästämisen yhteydessä elinkautistaan istuvalle vangille ei välttämättä tehdä oikeuspsykiatrista arviota hänen mahdollisesta vaarallisuudestaan. Tällainen arvio on kuitenkin mahdollista tehdä, ja hovioikeus voi ennen asian ratkaisemista määrätä sen tehtäväksi. Hovioikeus voi myös määrätä, että vanki sijoitetaan vankilan ulkopuolella tapahtuvaan valvottuun koevapauteen enintään kuusi kuukautta ennen ehdonalaista vapauttamista. Porvoon tapoista nyt epäillystä miehestä ei tiettävästi määrätty hankittavaksi sanottua oikeuspsykiatrista arvioita eikä hän ollut myöskään mainitussa koevapaudessa ennen ehdonalaista vapauttamistaan. Miksei, sitä ei ole kerrottu.

8. Ruotsissa Åmselen vuonna 1988 tehdystä kolmoismurhasta elinkautiseen vankeuteen tuomittu Juha Valjakkala, nykyiseltä nimeltään Nikita Joakim Fouganthine, istui tuomiotaan parisenkymmentä vuotta, sillä hän pääsi ehdonalaiseen vapauteen vasta helmikuun alussa 2009. Valjakkala karkasi tai yritti karata vankilasta monta kertaa, mikä vaikutti siihen, ettei häntä laskettu aiemmin ehdonalaiseen vapauteen. Valjakkalan koevapaus alkoi helmikuussa 2008, mutta toukokuussa samana vuonna hänet etsintäkuulutettiin, kun häntä ei löytynyt asunnostaan. Karkumatkallaan Fouganthine syyllistyi pariin pikkurikokseen. Hovioikeus perui F:n ehdonalaisen vapauden, mutta korkein oikeus päätti joulukuussa 2008, että Fouganthine voidaan laskea ehdonalaiseen vapauteen, koska hänen koevapaudellaan tekemänsä rikokset olivat lieviä.

9. Rikoslaki ja rangaistuskäytäntö eivät luonnollisesti vaikuta erityisen uskottavilta, jos elinkaudeksi tuomitusta vankeudesta voi päästä ehdonalaiseen vapauteen jo 12 vuoden vankeusajan jälkeen. Eri maiden lainsäädäntö vaihtelee aika suuresi sen suhteen, mikä on käytännössä pisin mahdollinen vankeusaika ja kuinka kauan elinkaudeksi vankeuteen tuomitun on istuttava vankilassa rangaistustaan. Kansainvälisessä vertailussa Suomen lainsäädäntö näyttäisi olevan tältä osin "löysimmästä" päästä. Euroopan maissa elinkautisvanki voi päästä ehdonalaiseen vapauteen useimmiten silloin, kun hän on istunut tuomiotaan 15-20 vuotta. Norjassa ei ole ehdonalaista vankeutta, vaan pisin mahdollinen tuomio on 21 vuotta vankeutta, käytännössä tuomittu joutuu istumaan siitä kaksi kolmasosaa. Minusta Norjan malli olisi lähinnä sellainen järjestelmä, joka Suomessakin voitaisiin toteuttaa.

10. Lain mukaan elinkautinen rangaistus voidaan tuomita murhan ohella mm. joukkotuhonnasta (Porvoon käräjäoikeus langetti hiljakkoin ns. Ruanda-oikeudenkäynnissä syytetylle elinkautisen rangaistuksen joukkotuhonnasta), rikoksesta ihmisyyttä vastan, törkeästä maanpetoksesta, törkeästä valtiopetoksesta sekä terroristisesta tarkoituksessa tehdystä murhasta tai taposta.

11. Murhan ja tapon välinen rajanveto on tärkeä nimenomaan tuomittavan rangaistuksen kannalta, sillä taposta tuomittava rangaistusasteikko on vähintään 8 ja enintään 12 vuotta vankeutta. Ensikertalainen joutuu suorittamaan vankeusrangaistuksesta vankilassa normaalisti vain puolet ja rikoksenuusijakin vain kaksikolmasosaa. Taposta tuomittu selviää siten puolta lyhyemmällä rangaistuksella kuin murhasta tuomittu. Kahdesta tai useammasta rikoksesta tuomitaan yhteinen vankeusrangaistus (jos jostakin rikoksesta yleensä seuraa vankeusrangaistus), jonka enimmäispituus on 15 vuotta. Jos Porvoon tapauksessa epäilty tuomitaan kolmesta taposta, on tuomittava maksimirangaistus siis "vain" 15 vuotta, mikä eurooppalaisen mittapuun mukaan on kyseisessä tilanteessa alhainen rangaistus. Uusista rikoksista tuomittavan yhteisen rangaistuksen lisäksi tuomittu joutuu suorittamaan aikaisemman elinkautisen vankeuden jäännösrangaistuksen (kolme vuotta) tai tuomioistuimen harkinnan mukaan osan siitä. Tästä jäännösrangaistuksesta ja ehdonalaisen vapauden koeajalla tehdyistä rikoksista tuomittavista rangaistuksista määrätään yhteinen vankeusrangaistus RL 7 luvun mukaisesti.

12. Murhan ja tapon välinen rajanveto on ongelmallinen, sillä murhan tunnusmerkistö (RL 21:2) on tulkinnanvarainen: Jos tappo tehdään 1) vakaasti harkiten, 2) erityisen raa´alla tai julmalla tavalla, 3) vakavaa yleistä vaara aiheuttaen, tai 4) tappamalla virkamies hänen ollessaan virkansa puolesta ylläpitämässä järjestystä tai turvallisuutta taikka virkatoimen vuoksi, ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, tekijä on tuomittava murhasta vankeuteen elinkaudeksi.- Murhan on yritys on rangaistava. Sen sijaan murhan (samoin kuin tapon ja muiden vakavien väkivaltarikosten) valmistelua, jota Suomessa on vaadittu jo pitkään rangaistavaksi, ei ole edelleenkään rangaistavaa eikä oikeusministeri Tuija Brax ole vaatimuksista ja eduskuntakyselyistä huolimatta halunnut tehdä tälle asialle toistaiseksi mitään.

13. Tuomioistuimen pitäisi normaalisti harkita tuomiota tehdessään, onko toteen näytetty teko rikos ja minkä rikoksen tunnusmerkistön teko toteuttaa, ja päättää vasta sen jälkeen tuomittavasta rangaistuksesta. Mikään salaisuus ei kuitenkaan ole se, että käytännössä päätöksenteko etenee toisessa järjestyksessä: ensin jotenkin intuitiivisesti valitaan teosta seuraava "kohtuullinen" rangaistus ja vasta tämän jälkeen valitulle rangaistukselle etsitään sopiva rikosnimike ja lainkohta. Tämä käy joskus ilmi jopa korkeimman oikeuden ennakkopäätöksistä, esimerkiksi oikeusneuvos Olavi Heinosen äänestyslausumasta ratkaisussa KKO 1983 II 61.

14. On ilmeistä, että murhasta lain mukaan tuomittava yksi ainoa rangaistus eli elinkautinen vankeus ohjaa rikossäännöksen valintaa siten, että ensin harkitaan, pitäisikö surmaamisrikoksesta seurata elinkautinen rangaistus vai ei. Oikeuskäytännössä on aika monia tapauksia, joissa oikeuden arvioin voidaan epäillä kallistuneen murhan sijasta tapon puolelle sillä perusteella, että elinkautista vankeutta on pidetty liian ankarana rangaistuksena, vaikka teko itse asiassa voisi toteuttaa murhan tunnusmerkistön. Esimerkkinä voidaan mainita vaikkapa imatralaisen koulutytön Eveliina Lappalaisen surmanneen nuorukaisen ja Oulun taksisurmaajan samat langettavat tuomiot (KKO 2004:63 ja KKO 2004:57), joissa korkein oikeus piti tekoja tappoina eikä murhina.

15. Aika erikoislaatuinen on tässä suhteessa myös vuonna 1972 tapahtuneesta ns. Kytäjän kolmoissurmasta langetettu tuomio. Kartanonherran Kai Kusta Vähäkallio (1940-1979) surmasi 12.5.1972 kolme kartanon maille luvatta majoittunutta nuorta telttailijaa. Surmattujen poikien omaiset vaativat Vähäkalliolle rangaistusta kolmesta murhasta, mutta syyttäjä katsoi teot tapoiksi. Hyvinkään kihlakunnanoikeus ja Helsingin hovioikeus tuomitsivat V:n kolmesta täyttä ymmärrystä vailla olevana tehdystä taposta rangaistukset yhdistäen 15 vuodeksi kuritushuoneeseen; kuritushuonerangaistus poistettiin laista muistaakseni vuoden 1976 lainuudistuksen yhteydessä. KKO alensi tuomiota vielä kolmella vuodella eli 12 vuoteen. Kärsittyään tästä rangaistuksesta ensikertalaisena puolet, V. vapautui vankilasta vuona 1978. Hän teki seuraavana vuonna itsemurhan - ampumalla. Alentunut syyntakeisuus vaikutti niin, että laissa taposta säädettyä rangaistusmaksimia alennettiin neljänneksellä.

16. Sen sijaan vuonna 1971 tehdyistä liftarisurmista - surmatut olivat kaksi 17-vuotiasta tyttöä ja 23-vuotias nainen - tuomittu 41-vuotias Ensio Koivunen sai rikoksistaan ankaran rangaistuksen, vaikkei häntä näytön puuttuessa voitu tuomita taposta tai murhasta. Koivusen rikosrekisteri oli ennestään pitkä, mutta aiemmin hänet oli tuomittu lähinnä omaisuusrikoksista. Hän oli ollut kahdeksan kertaa vankimielisairaalassa ja oli vain vähän ennen liftarisurmia vapautunut vankilasta. Vaikka Koivunen oli siis ollut lukuisia kertoja vankimielisairaalassa, hänen todettiin vuonna 1971 tai 1972 suoritetussa mielentilatutkimuksessa olleen rikokset tehdessään täydessä ymmärryksessä. Hyvinkään käräjäoikeus ja Helsingin hovioikeus tuomitsivat Koivusen kaikkien kolmen uhrin osalta vapaudenriistosta, törkeästä pahoinpitelystä sekä törkeästä kuolematuottamuksesta ja yhden uhrin osalta myös väkisinmakaamisesta sekä eräistä omaisuusrikoksista yhdistettyyn 25 vuoden kuritushuonerangaistukseen. Tämä oli muistaakseni tuohon aikaan pisin rangaistus, mitä useista rikoksista voitiin lain mukaan yhdellä kertaa tuomita, Koivusen syyksi luetut rikokset olivat toisiinsa nähden niin sanotussa reaalikonkurrenssissa, yhteisen vankeusrangaistuksen tuomitsemista ei tuolloin tunnettu. Kun nykyisin yhteisen vankeusrangaistuksen maksimipituus on 15 vuotta, ollaan rangaistusten pituudessa tultu siis merkittävästi alaspäin.

17. Ensio Koivunen valitti hovioikeuden tuomiosta vielä KKO:een, jossa tuomioon tehtiin ainoastaan pieni lähinnä kosmeettinen muutos, joka taisi pudottaa tuomittua yhdistettyä rangaistusta kuukaudella tai parilla. Satuin itse toimimaan jutun esittelijänä KKO:ssa, mutta en enää (kuolemasikaan) muista, mikä tuo kyseinen muutos oli! Presidentti Mauno Koivisto armahti Koivusen syksyllä 1981 eli siis jo 10 vuoden kuluttua rikoksista. Koivunen kuoli vuonna 2003.

18. Mutta palataanpa Porvooseen! - Hieman yllättäen poliisi ilmoitti tutkivansa Porvoon surmia tappoina eikä murhina. Yleensä poliisi valitsee esitutkinnassa kahdesta vaihtoehdosta törkeimmän tai vakavimman rikosnimikkeen. Epäillyn avustaja on tunnustanut ampumiset nimenomaan tappoina. Ilmeisesti poliisi on katsonut, että kysymyksessä ei ole ollut "vakain tuumin" eli vakaasti harkiten tehdystä taposta eivätkä ampumiset myöskään olleet tehty erityisen julmalla tai raa´alla tavalla, jolloin tekijä siis voitaisiin tuomita murhista elinkautiseen vankeuteen.

19. Poliisin sanottu kanta, joka voi toki tutkinnan edetessä vielä muuttua, ei sido syyttäjää eikä syyttäjän kanta rikosnimikkeen osalta puolestaan tuomioistuinta. Olisiko mahdollista lukea surmateot tekijän syyksi murhina? Minusta tähän voisi olla perusteita. Ensimmäinen surmanlaukaus, jonka tekijä ampui lehtitietojen mukaan lähietäisyydeltä avoautossa istuneeseen uhriin, lienee tosin "vain" tappo. Kun tätä ampumista edelsi lehtitietojen mukaan suukopu tekijän ja uhrien välillä ja luultavasti jonkinlainen käsirysykin, ei vakaasta harkinnasta voida puhua, vaikka tekijä ilmeisesti kävi hakemassa aseen omasta autostaan. Sen sijaan kahta viimeksi mainittua surmaa voitaisiin pitää murhina, sillä järjestyksessä toisen uhrin tekijä ampui teloitustyyliin lähietäisyydellä, kun tämä oli mennyt auttamaan ensiksi ammuttua uhria. Sama pätee kolmanteen uhriin, jota myös ammuttiin lähietäisyydeltä, kun hän oli lähtemässä pakoon auton luota.

20. Olisi siis mahdollista ja minusta myös aika perusteltua päätyä siihen, että nämä aikajärjestyksessä kaksi viimeisintä tappoa on tehty vakaasti harkiten ja myös erityisen raa´alla ja julmalla tavalla. Erityistä raakuutta ja julmuutta osoittaa se, että tekijä ampui ensimmäisen surmateon jälkeen vielä kaksi muuta miestä, eikä kellään uhreista ollut minkäänlaista mahdollisuutta puolustautua. Tämän mukaan tekijä olisi siis syyllistynyt tappoon ja kahteen murhaan, josta hänet tuomittaisiin elinkaudeksi vankeuteen. Oikeuskäytännöstä löytyy yksi ainakin päällisin puolin vastaavanlainen tapaus eli korkeimman oikeuden ennakkopäätös vuodelta 1973 (KKO 1973 II 50): Henkilön A:n, joka surmattuaan tahallaan henkilön B:n oli saman illan kuluessa eri tilaisuuksissa vielä tahallaan surmannut henkilöt C:n ja D:n, katsottiin surmatessaan C:n ja D:n osoittaneen sellaista erityistä raakuutta ja vaarallisuutta, että kahta viimeksi mainittua surmaamista oli pidettävä erityisen törkeinä, jonka vuosi A tuomittiin niiden osalta rangaistukseen kahdesta murhasta. - Kai Kustaa Vähäkallion tapauksessa KKO sen sijaan vahvisti alempien oikeuksien tuomiot, joissa kolmoissurmaajan katsottiin syyllistyneen kaikkien kolmen uhrin osalta tappoon; V:n tuomiota ei ole julkaistu ennakkopäätöksensä, joten sitä ei voida pitää prejudikaattina.

21. Porvoon tapauksen jälkeen jotkut poliitikot ovat näin kesähelteelläkin tulleet ulos piilopaikoistaan ja vaatineet henkirikoksista tuomittavien rangaistusten koventamista. Rangaistusten ankaruudesta käytävä keskustelu on loppumaton aihe ja suo eikä siinä päästä koskaan yksimielisyyteen. Ylipoliisipäällikkö Mikko Paatero ja Asianajajaliiton vastavalittu uusi puheenjohtaja Mika Ilveskero ovat myös antaneet asian tiimoilta tv-haastatteluja lomavetimissään. No, tällaisia "suvipuheita" ei nyt kannata ottaa kovinkaan vakavasti, ne on tyypillistä uutistäytettä näin helteillä. Paatero tietenkin vaatii rangaistusten koventamista ja elinkautisen rangaistuksen istumista kokonaan kiven sisällä. Mika Ilveskeron lausuma oli yllättävä sikäli, sillä hän esitti, että jos henki- ja väkivaltarikoksista tuomittuja rangaistuksia kovennetaan, niin vastaavasti olisi syytä keskustella siitä, mistä rikoksista tuomittavia rangaistuksia olisi vastaavasti alennettava ja lievennettävä. Ilveskero vetosi perusteena siihen, että vankeusrangaistusten täytäntöönpanosta aiheutuu yhteiskunnalle suuria kustannuksia; Ilveskero on siis tässä suhteessa ikään kuin VVM:n ja OM:n asialla. Mistähän rikoksista tuomittavia rangaistuksia olisi Ilveskeron mielestä syytä alentaa? Kentien Ilveskero tarkoitti talousrikoksia ja niistä tuomittavia rangaistuksia.

22. Kun Mika Ilveskero valittiin reilu kuukausi sitten AA-liiton puheenjohtajaksi, hän puuttui ensimmäisessä julkisessa lausunnossaan ensimmäiseksi todistajan esteellisyyssäännösten uudistamistarpeeseen. Aika yllättävää, sillä olisi luullut, että advokaattien puheenjohtaja ottaisi esiin johonkin asianajajien toimintaan tai valvontaan liittyvän ajankohtaisen teeman, joista ei totisesti ole puutetta. Mutta puhumalla muista kuin liiton tehtäviin tai asianajajien toimintaan kuuluvista asioista saadaan tietenkin huomio siirretyksi pois asianajajakuntaa koskevista kysymyksistä, kuten esimerkiksi siitä, miksi asianajajien veloittamat palkkiot tuppaavat olemaan niin kovin suuria.

23. Vielä yksi asia tuli tässä Porvoon tapauksen yhteydessä mieleen. Kyse on siitä, pystyykö poliisi todellisuudessa suojelemaan ihmisiä, joita on uhattu rikoksilla ja jotka ovat saneet tappouhkauksia. Aika usein saa vaikutelman, että poliisi ei ota tappouhkauksia riittävän vakavasti, mikä on sitten johtanut surmatekoihin, jotka olisi voitu poliisin asiaan puuttumisilla estää. Porvoon surmista nyt epäillyn miehen surmaamaksi vuonna 1995 joutunut ex-vaimo ja tämän veli olivat olivat yrittäneet ennen surmatyötä turhaan saada suojaa poliisilta. Viikkoa ennen Pernajassa tapahtunutta surmatekoa mies oli siepannut ex-vaimonsa eräällä huoltoasemalla, jonne nainen oli mennyt keskustelemaan ex-miehensä kanssa, autoonsa ja pahoinpidellyt naista 45 minuutin ajan julmalla tavalla heidän pienen lapsensa katsellessa itkien vieressä. Kun poliisi ei ottanut suojelupyyntöä vakavasti, naisen veli oli hankkinut aseen puolustaakseen siskoaan. Tekijän tunkeutuessa taloon ja surmattua ex-vaimonsa sekä ammuttua kohti naisen veljeä ja tämän vaimoa, veli oli saanut ammutuksi tunkeutujaa käteen pelastaen ilmeisesti näin sekä itsensä että vaimonsa hengen.

24. Onko todella niin, että poliisin tehottomuuden takia jokaisen kannattaa hankkia ase voidakseen puolustaa henkeään Porvoon kaltaisia täysin arvaamattomia hyökkäyksiä ja ampumisia vastan? Nakkikioskille tai hampurilaisravintoloiden ajokaistoille ei taida enää uskaltaa mennä, jollei ole ottanut asettaa tai jotain muuta kättä pidempää mukaansa. Poliisin suojeluun ei kannata lottaa, sieltä ei apua heru. Viittaan tältä osin myös blogiini 277/31.5.2010, jossa kirjoitin Pudasjärvellä tapahtuneesta surmateosta. Siinäkin mies surmasi niin ikään ex-vaimonsa luvattomalla aseella uhkailtuaan jo aiemmin tappavansa naisen. Myöskään tässä tapauksessa poliisi ei ottanut uhkailijaa tai uhrin lähipiirin suojelupyyntöjä vakavasti eikä takavarikoinut ampujan halussa ollutta asetta. Syyttäjäviranomainen katsoi, ettei poliisi ollut syyllistynyt virkavirheeseen.

25. Pernajan tapauksessa murhatun naisen omaiset ja jotkut kyläläiset tekivät ilmiannon poliisin väitetystä laiminlyönnistä. SEn mukaan mukaan nainen oli vähän ennen surmaa tehnyt ilmoituksen poliisille miehensä häneen kohdistamasta pahoinpitelystä ja tappouhkauksista. Poliisi ei kuitenkaan tuolloin mihinkään toimiin miestä vastaan. Lääninsyyttäjä ei nostanut poliisia vastaan syytettä virkarikoksesta. Syyttäjän mukaan pahoinpitelyn ja uhkauksien vakavuudesta ei ollut "sellaista näyttöä", että poliisi olisi voinut ryhtyä pakkotoimiin miestä vastaan.

26. Omaiset kantelivat syyttämättäjättämispäätöksestä oikeuskanslerinvirastoon. Kantelun ratkaisi tuolloin apulaisoikeuskanslerin virassa ollut Jukka Pasanen. Pasanen katsoi, kuinkas muuten, että poliisi ei ollut tehnyt Pernajan tapauksessa virhettä. Pasasen perustelut ovat tyypilliseen tapaan virkamiestä eli poliisia suojelevat, uhrin ja hänen omaistensa esittämille näkökohdille ja suojelupyynnöille ei pantu minkäänlaista painoa. Apulaisoikeuskansleri korosti, että poliisilla tulee olla "lailliset perusteet" toimenpiteille ja että jokainen poliisi vastaa siitä, että mm. pidätykset tehdään laillisesti. Pasasen mukaan pelkkä uhatun rikosilmoitus tai jonkun muun ilmoitus asia ei riitä. Vaikka naisen perheenjäsenet tiesivät aviomiehen väkivaltaisuuden, hei eivät Pasasen perustelujen mukaan kyenneet perustelemaan sitä, että poliisin olisi pitänyt ryhtyä asiassa pikaisiin toimiin. - Onpa merkillistä! "Eivät kyenneet perustelemaan." Herra apulaisoikeuskansleri näyttää edellyttäneen, että tullakseen avunpyynnössään oikein ymmärretyksi, hengenvaarassa olevan ihmisen tulee kääntyä asianajajan puoleen, jotta pyyntö voitaisiin muotoilla "perustellusti" ja niin, että poliisimieskin sen ymmärtäisi! Jo oli aikoihin eletty jo vuonna 1997!

27. Näin siis voi toimia ja käytännössä myös toimii, kuten Pernajan ja Pudasjärven tapaukset osoittavat, suomalainen poliisi. Poliisilain mukaan kuitenkin poliisin ensi sijaisiin tehtäviin kuuluu muun muassa juuri rikosten ennalta estäminen ja turvallisuuden ylläpitäminen. Lain mukaan poliisin on annettava jokaiselle tehtäväpiiriinsä kuuluvaa apua. Poliisia ei saada juuri milloinkaan vastuuseen, jos poliisimies on laiminlyönyt virkavelvollisuutensa, sillä laillisuusvalvojat, syyttäjät ja tuomioistuimet ovat ottaneet velvollisuudekseen suojella poliisia ja huolehtia siitä, ettei poliisi joudu vastuuseen tekemisistään tai laiminlyönneistään. Tämä ilmenee myös hyvin Kauhajoen käräjäoikeuden koulusurmiin liittyvässä asejutussa antamasta tuomiosta, jolla murha-aseen surmaajalle jättänyt poliisimies vapautettiin kaikesta vastuusta.


37 kommenttia:

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Yhtenä perusteena murhan ja tapon välisessä rajanvedossa ja murhaa koskevassa kokonaisarvioinnissa voidaan ottaa huomioon se, että surmateko/-teot on tehty luvattomalla/laittomalla aseella.

Mitä muuta varten luvaton ase hankitaan kuin juuri rikosten tekemistä silmällä pitäen! Rikoksentekovälineenä käytetty luvaton ase osoittaa "yleistä" suunnitelmallisuutta" ja tietynlaista vakaata harkintaa.

Tarkkailija X kirjoitti...

Loistava kirjoitus, joka esittää nykyisn aika yleisen väitteen. Poliisi ei tee mitään vaikka tulevat (mm.Shukpollin tapaus)uhrit ja heidän omaisensa, tekevät tutkintailmoituksen. Usein heillä on esittää näyttöä asiansa tueksi. Poliisin välinpitämättömyys on uusi ja usein toistuva ilmiö. Kuitenkin Poliisi on saanut lähes kaikki esittämänsä resurssien lisäykset valtion budjetista viimeisen (5) viiden vuoden aikana. Mielestäni on ristiriitaista se, että kun resursseja lisätään niin poliisipalveluiden saavutettavuus kansalaisille rapautuu. Tämä piirre on korostunut erityisesti Mikko Paatero:n aikana. Paaterointia on riittänyt lähes kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomiin asioihin. Mielestäni Poliisin johdon tulisi keskittyä omaan työhönsä ja tarjota kansalaisille nykyisen turvallisuustilanteen edellyttämiä poliisipalveluja. Eikä pohdiskella lainsäädännön kehittämistä kuten nyt on tapahtunut. Se on asia joka ei kuulu vähäisimmäskään määrin toimeenpanevalle viranomaiselle, tämä tuntuu joskus unohtuvan Paaterolta. Onko meille syntynyt Paateron valtakaudella "poliittinen poliisi"?

Anonyymi kirjoitti...

No höpsis! Laittoman aseen hankkimisesta ei voida perustellusti tehdä tuollaisia päätelmiä. Laiton ase voidaan hankkia rikoksen tekemistä varten, mutta tällainen rikos voi toki olla esimerkiksi ryöstö - ei murha.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kirjoituksessa ei toki väitetty, että laiton ase hankittaisiin aina murhan tai tapon tekemistä varten!

Asser Salo kirjoitti...

Ansiokas kirjoitus, taas kerran!

Iltapäivälehdessä, en tosin muista kummassako, kysyttiin taannoin oikeuspoliittisilta vaikuttajilta, muun muassa Joensuun professori Tolvaselta, miten seuraamusjärjestelmää tulisi uudistaa.

Tolvanen ehdotti, että käyttöön otettaisiin "todellinen elinkautinen"; tämän Brax tietysti lyttäsi, vedoten siihen, että elinikäinen eristäminen on jo mahdollista mielenterveydellisin perustein.

Mutta onkohan tuotakaan mahdollisuutta käytetty muussa kuin kenties Jammu Siltavuoren tapauksessa? Ja jos ei, miksi tosiaankaan ei?

Blogissa mainitun "Soson pedon" tiimoilta käytiin aikanaan intensiivistä kansalaiskeskustelua, satuin löytämään netistä aihetta käsittelevän, lyhyehkön tutkielman.

Tuon ajan rikosoikeuden professoreista Bruno A. Salmiala ja Reino Ellilä kannattivat kuolemanrangaistusta. Sitä vastustivat Aatos Alanen ja Bo Palmgren, jälkimmäinen ei tosin kovin jyrkästi.

Ja niin, kyllä Honkasalo ja Mikael Livsonkin kannattivat kuolemanrangaistusta.

Apropos, blogissa niin ikään mainittu Esa Åkerlund on nyt tähän mennessä niitannut entisen vaimonsa ja kolme entuudestaan itselleen tuntematonta miestä, lisäksi tilillä on kaksi tapon yritystä; yksi syyte taposta on hylätty.

Kysymys kuolemanrangaistuksen oikeuttamisesta on syvällisen filosofinen, mutta tuollaisellakin tappolistalla varustettu peto saa kyllä pohtimaan sitä myös käytännölliseltä kannalta...

Millä keinoilla yhteiskunta voi suojella kansalaisiaan tuollaisilta ihmisiltä, jotka ovat käyttäytymisellään useamman kerran osoittaneet täydellisen sopeutumattomuutensa yhteisöön?

Anonyymi kirjoitti...

Oli sitten kyseessä ryöstö tai murha niin laitonta asetta ei lienee tarvitse metsästykseen.

Tai voihan se olla jännittävä harrastus, metsästää ärränmyyjää ryöstötarkoituksessa tai harrastaa urheiluammuntaa, kuinka osuu maaliin?

Voiko joku tosissaan uskoa siihen että laillisten aseiden kieltäminen lopettaisi laittomien aseiden olemassaolon?

Nukkumatti, Joulupukki, saahan sitä uskoa!

Anonyymi kirjoitti...

Hieno kirjoitus !

Ihmetellä todella täytyy että kuinka ison kartanon omistaja ja suuria päätöksiä siellä tekevä voi olla täyttä ymmärrystä vailla, kun taas yhteiskunnan pohjasakkaan lukeutuva, vankimielisairaalan kestohoidokki, voi olla täydessä ymmärryksessä ! Mutta näin sen vaan täytyy olla,koska asiantuntijat ovat niin tutkineet...

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Alan kyllä kalistua sille kannalle, että käsiaseita ei pidä kieltää. Pakkohan niitä on hankkia tällaisessa yhteiskunnassa, jossa poliisi vain levittelee käsiään, jos siltä pyytää apua konkreettisten ja ilmiselvästi uhkaavien rikosten estämiseksi - ja kaikenmaailman laillisuusvalvojat siunaavat poliisin haluttomuuden ja saamattomuuden.

Anonyymi kirjoitti...

Kohta ollaan tilanteessa että oikeutta täytyy todella hankkia "oman käden kautta".

Se on pyhä asia tuomioistuimille ja poliisille mutta..

Olen kuulluut poliisilta päin omaa naamatauluani, naurettavaan ja halveksittavaan sävyyn, että hoida hommas ite, jos oot mokannut niin turha huudella poliisia apuun.

Seuraavaksi rikosasiaa käsitellään hovissa, syyttäjän myötävaikutuksella.

Resurssipula poliisilla vai ammattitaidottomuus/haluttomuus??

Vois tuota kantelua harkita, veskistä papru loppumassa....

Anonyymi kirjoitti...

Herra Virolainen. Sujauta pikkutakkisi alle luotiliivit, älä pyssyä. Käsiase - tai väkivalta - ei tuo turvaa kantajalleen. Kokemuksen kautta olen nimittäin oppinut, että aina löytyy ns. "kovempi jätkä" kylältä.

Paras keino lisätä turvallisuutta ja vähentää väkivaltaa on puutuminen yhteiskunnallisiin ja itseä lähellä oleviin ongelmiin. Poliisista ei ole apua turvallisuuden ylläpitämisessä.
Nykyään poliisi on enemmän huolissaan taajamakarhuista kuin murhamiehistä tai väkivallasta ylipäätään.

Poliisin (ja hälytyskeskusten yms. viranomaisten) puuttumattomuus on johtamiskysymys. Poliisin johto näyttää omaksuneen liiketaloudellisen tehokkuuden taakse piiloutumisen. Toiminnan tehostamisen nimissä vähennetään ulkoista toimintaa ja kehitellään palavereissa pullaa nassuttaen hallinto-byrokraattisia organisaatiomalleja. Laiskottelua perustellaan resurssien puutteella. Se mitä poliisi tarvitsee, on vastuullinen johto ja vahvan valvonnan.

Toinen silmiinpistävä ilmiö on yhteiskunnan läpiliberalisoituminen. Kaikkea ymmärretään ja siten siis hyväksytään. Liberaalius näkyy muun muassa määräaikaisina elinkautistuomioina. Reaali-idiotismia parhaasta päästä. Tämäkin surullinen tapaus olisi ollut vältettävissä kun tekijä olisi pidetty visusti kiven sisässä.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

En kanna pikkutakkia, varsinkaan näin kesähelteillä!

Olisiko niin, että poliisit pelkäävät näitä kovia "jätkiä kylältä" eivätkä hevin lähde, vaikka ovat saaneet hälyttäviä viestejä tappouhkauksista ym., haastattelemaan näitä jeppejä saatikka etsimään heiltä mahdollisia luvattomia aseita?

Epäillyn ja rikoksentekijän oikeusturva asetetaan, kuten esim. Jukka Pasasen päätöksestä Pernajan tapauksessa vuodelta 1997 selvästi ilmenee, rikoksen potentiaalisen ja tulevan uhrin suojaamisen edelle.

Kuinkahan monta turhaa surmatekoa meillä on tapahtunut siksi, että poliisi ei ole ottanut uhrien poliisi ilmoittamia tappouhkauksia vakavasti?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Tappo vai murha?

Savon Sanomat kertoi 2.7.2010 Pohjois-Savon käräjäoikeuden tuomiosta, jolla 58-vuotias mies tuomittiin elinkautiseen vankeuteen murhasta ja ampuma-aserikoksesta. Tuomittu oli mennyt viime maaliskuussa Varkaudessa päihtyneenä laittoman pienoispistoolin kanssa metallikonepajalle ja ampunut siellä yrityksen osakasta kahdesti kasvoihin tämän työhuoneen ovella. KUn uhri yritti paeta eteiseen, mies ampui tätä vielä hartiaan ja takaraivoon. Teon tausta on lehden mukanaan mahdollisesti vuosia kytenyt kiista konepajan osakkuuden jakamisesta.

Mikä erottaa Porvoon kolme ampumissurmaa tästä varkauden tapauksesta?

Varkaudessa tapettiin ampumalla yksi mies ja tuomio tuli murhasta. Kun Porvoossa tapettiin samanlaisella teloitustyylillä kolme miestä, niin pitäisikö syytetty tuomita nyt vain kolmesta taposta? Tämä tuntuu olevan tutkintaa johtavan poliisin logiikka.

Osoittaako Varkauden tapaus tekijässä suurempaa syyllisyyttä ja enemmän vakaata harkintaa ja julmuutta kun sitä verrataan Porvoon ampumisiin?

Tuskinpa vain.

Joakim kirjoitti...

Sitä olen välillä ihmetellyt miten poliisilla silti riittää aina resursseja muutaman hipin pitämiin mielenosoituksiin ja virkaintoiseen kyykytykseen mm. siirtämällä mielenosoituksia jonnekin huitsinnevadaan mistä koko kohdetta tuskin edes näkyy. Välillä poliiseja on ollut jopa enemmän paikalla kuin itse mielenosoittajia. Kai tämäkin heijastelee sitä, että epäeettisesti toimivien poliitikkojen ja yritysten toiminnan jatkamisen turvaaminen on poliisille tärkeämpää kuin yksittäisten kansalaisten terveys ja henki. Voihan poliisin tietysti myös nähdä eräänlaisena eliitin työkaluna, jolla voi kätevästi hoitaa kaikki epämiellyttävät asiat pois päiväjärjestyksestä vaikka väkivalloin. Kansalaiset saavat jatkaa toistensa mätkimistä vaikka maailmaan tappiin asti. Miksi se herroja kinnostaisi kunhan bisnekset eivät siitä vaarannut.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Niinpä. Kuten esimerkiksi Pernajan, Pudasjärven, ja Porvoon samoin kuin monissa muissa tapauksissa poliisilla on helppo työ saapua ampumisten ja puukotusten jälkeen paikalle toteamaan tilanne, laskemaan ruumiit ja ihmettelemään, että ohhoh, mitenkäs sitä nyt näin pääsi käymään!

Anonyymi kirjoitti...

Eikö olisi hyvä huomioda nykyiset säännökset Rikoslain 2c luvun 11 §:ssä. Ne soveltunevat oikein hyvin Porvoon henkirikoksiin:

Tuomioistuin voi rangaistukseen tuomitessaan syyttäjän vaatimuksesta päättää, että tuomittu vapautuu vankilasta vasta hänen suoritettuaan tuomitun rangaistusajan kokonaan, jos:
1) rikoksentekijä tuomitaan määräaikaiseen, vähintään kolmen vuoden pituiseen vankeusrangaistukseen murhasta, taposta, surmasta, törkeästä pahoinpitelystä, ...
2) rikoksentekijä on rikosta edeltäneiden kymmenen vuoden aikana syyllistynyt 1 kohdassa mainittuun rikokseen taikka 1 kohdassa nimetty rikos on tehty kolmen vuoden kuluessa siitä, kun hän on vapautunut suorittamasta koko rangaistusaikaa vankilassa tai elinkautista vankeutta tai hänet on päästetty ehdonalaiseen vapauteen 12 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla; ja
3) rikoksentekijää on rikoksista ilmenevien seikkojen ja oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 45 §:n 3 momentin mukaisen selvityksen perusteella pidettävä erittäin vaarallisena toisen hengelle, terveydelle tai vapaudelle.


Eli jos ampuja saa 15 vuotta ampumisista + jäännösrangaistuksesta on lopputulos aika lailla sama kuin uusi elinkautinen murhista.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kyllä, RL 2c luvun 11 §:ää voidaan soveltaa Porvoon kolmoissurmatapaukseen, jos Åkerlundia pidetään - niin kuin ilmeisesti pidettäneen - erittäin vaarallisena toisen hengelle tai terveydelle.

RL 2c:11 on tavallaan korvike vuonna 2006 poistetulle vaarallisille rikoksen uusijoille tuomitulle pakkolaitosseuraamukselle.

RL 2c:11:n nojalla tuomittua rangaistustakaan tuomittu ei joudu välttämättä istumaan vankilassa kokonaan, van hänet voidaan päästää RL 2c:12:n nojalla ehdonalaiseen vapauteen, kun hän on suorittanut rangaistustaan viisi kuudesosaa.

Tarkkailija X kirjoitti...

Tämän yhteiskuntakriittisen kirjoituksen toivon jokaisen Suomalaisen lukevan ja kommentit:
http://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2010/07/13/vahva-vastaus-yhteiskunnalta-suvaitsemattomille/comment-page-2/#comment-501
Siinä täysin asiaperustein kyseenalaistetaan nykyinen absurdi tilanne Suomalaisessa yhteiskunnassa. Jyrki Virolaisen, Jukka Kemppisen ja Kalle Isokallion,Pauli Vaahteran tuella jaksamme tätä eliitin viljelemää Suomen kansalaisten jatkuvaa täysin perustetonta, opportunistista ja poliittisen korruption siivittämää kyykyttämistä.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Missähän muuten viipyy presidentti Tarja Halosen lausunto sotasyyllisyystuomioista?

Tuija Braxin asettama kaksihenkinen "työryhmä" luovutti maaliskuussa "mietintönsä", jossa pohdittiin, mitä tehdä sotasyyllisyystuomioille.

Työryhän puheenjohtajana toimi Jukka OTT JUkka Lindstedt (sdp), entinen apulaisoikeuskansleri ja nykyisin tasavallan presidentin lainopillinen neuvonantaja.

LIndstedt on sama heppu, joka "tapasi talvella dingon" eli Venäjän lapsiasiamiehen Pavel Astahovin Linnassa. Astahov on se sama entinen KGB;n korkea-arvoinen upseeri, joka oman kertomuksensa mukaan tapasi Linnassa myös Tarja Halosen, minkä taas Halonen - ei tosin itse vaan Eila Nevalaisen suulla - kiistää jyrkästi.

Odotetusti Lindstedt ei esittänyt ryhdyttäväksi minkäänlaisiin toimiin sotasyyllisyystuomioiden suhteen. Tuomioita ei voi kuulemma juridisesti purkaa eikä eduskunta voi säätää myöskään lakia, jolla tuomiot tavallaan mitätöitäisiin.

Ainoaksi keinoksi jäisi L:n mietinnön mukaan presidentin tai pääministerin lausuman, jolla todettaisiin sotasyyllisyysprosessin poliittinen luone ja oikeusperiaatteidemme vastaisuus.

Eipä ole kuulunut pääministerin - ei ex-Matin eikä Mari Kivinimen lausuntoa, ei liioin presidentti Halosen lausuntoa.

Halonen on pysytellyt hiiren hiljaa ja odottaa ilmeisesti, että "kohu" asian ympärillä laantuisi, kun siitä ei puhuta mitään.

Käsittelin sotasyyllisyysasiaa viimeksi blogissani 229/14.3.-10. Ennakoin kommenttiosastossa, että Halonen ottaa luultavasti sia - siis em. lausuman antamisen - esille vaivihkaa jonkin maatalousnäyttelyn tai kuninkuusravien yhteydessä, jossa hänellä on tapana antaa lehdistölle "lausuntoja."

Valtakunnallinen maatalousnäyttely lähestyy, samoin Kuninkuusravit.

Jäämme jännittyneinä odottamaan, mitä Halosella on lausuttavanaan sotasyyllisyysoikeudenkäynnistä ja -tuomioista!

Minusta presidentin pitäisi esittää sotasyyllisyysasiassa valtiovallan puolesta pahoittelu ja julkinen anteeksipyyntö, joka tosin ei enää tavoita tuomittuja, mutta jota Suomen maine oikeusvaltiona välttämättä edellyttäisi.

Saada nähdä. Halonen lausui Pride-iskun johdosta välittömästi antamassaan lausunnossa, että Suomen maine koki iskun johdosta vakavan kolauksen.

Huolenaiheensa kullakin.

mr kirjoitti...

. . . jonkinlaista eroa kannattais pitää kuitenkin noitten menneen maailman tapahtumilla tämän ajan tapahtumiin. Olisiko jo vihdoinkin aika jättää nuo menneet sodat sotimatta, kun ei niistä kuitenkaan näytä tulevan mitään tolkkua? Vai onko vanhat miehet investoineet niin paljon "pää"omaa asiaan, ettei pysty luopumaan?

Anonyymi kirjoitti...

Oikeuskinoppinut Kemppinen tuntuu kovasti vastustavan sotasyyllisyys-tuomioiden purkamista hyvitettä-vien kultua jo kauan sitten. Valtion kannalta tuo purkaminen olisi kai paremmin kulunut Koivis- ton aikaan, kun YYA-sopimuskin oli purettu, mutta onhan asialla muka-va "rääkätä" Halostakin, kun hänen aikanaan viisas AA Silvennoinen nosti Tannerin puolesta asian esil-le. Pitäisi demaripressan tukea entistä demaripoliitikkoa.

Anonyymi kirjoitti...

kyl se on Korkeimman oikeuden asia purkaa sotasyyllisyystuomio, jos se katsoo sen auttavan oikeuslaitoksen intergriteetin ylläpitämistä. Purun esittäminen, kuten Virolainen taisi alunperin ehdottaa, ei kai oikein hyvin kuulu täytäntöönpanovallan edustajalle, esim. presidentille. Ahtisaari on kai presindentti-instituution puolesta jo pahoittelut esittänyt. Tartteko jokaisen pressan se tehdä?

Anonyymi kirjoitti...

"Kyse on siitä, pystyykö poliisi todellisuudessa suojelemaan ihmisiä, joita on uhattu rikoksilla ja jotka ovat saneet tappouhkauksia."
Mitä tehokasta poliisi voi todellisuudessa tehdä tilanteessa, jossa joku henkilö on todella vakaasta harkinnasta päättänyt surmata toisen. Murhan/tapon valmistelu ei ole rikos ja laittomasta uhkauksesta tulee pikku sakko/vankeus. PoliisiL:n nojalla voitanee pitää vuorokausi kiinni, jos akuutti vaara esillä.

Anonyymi kirjoitti...

Pitää siis poistaa poliisilaista säännös, jonka mukaan poliisin tehtävänä on rikosten tekemisen estäminen!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

"Mitä tehokasta poliisi voi todellisuudessa tehdä, jos joku on päättänyt surmata toisen."

Typerys.

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut ja kiitokset siitä, että blogikirjoituksia on jo 300. Painavaa asiaa yleensä, toivottavastyi jaksat jatkaa.

Pera kirjoitti...

Elinkautinen on täysin typerä käsite.

Mistähän moinen on jäänyt kielenkäyttöön ja lakiteksteihin.

Ja on muutakin vialla suomen laillisuusasioissa.

Esim. tapaus jossa nuori tappoi toisen nuoren, niin poliisi ainakin lehtitietojen mukaan uhrasi valtavasti resurssejaan tekijän kiinnisaamikseksi.

Sitten kun löydettiin surmaaja, huomattiin, että surmaaja onkin alaikäinen, niin
alkoivat toisen tahon virhamiehet hampaat irvessä
kääntämään surmaa "nuoren" tekämäksi surmaksi.

Että ensin tutkittiin,
ja sitten vasta hutkittiin.

Anonyymi kirjoitti...

Hannu Lauerman kirja: Pahuuden Anatomia.

Ymmärtääkseni Lauerma on sitä mieltä, että paljon suurempi 'tappovaline' on liikenne ja siellä liikkuvat 'formula-fanit'. Edelleen Lauerma pitää mahdottomana saada etukäteen esiin Jokelan, Myyrmäen, Kauhajoen yms surmaajia.

Siispä poliisin pitäisi keskittyä enemmän näihin liikenteen 'formula-faneihin'? Näinkö se menee?

Anonyymi kirjoitti...

Se Lauerma on kyllä kanssa yks oikea - sanonko mikä!

Kyynikkojen kyynikko! Olisi mielenkiintoista tutkia ja selvittää, mitä tällaisten hulluja töikseen koko ikänsä tutkivien kavereiden omassa pääkopassa oikein liikkuu.

Mika Lako kirjoitti...

Se Lauerma on kyllä kanssa yks oikea - sanonko mikä!

Minä kerron, Inkeri Anttilan opetuslasten oikeusideologian opponentti.

Lauerma väittää tilastotietoihin vedoten, että vankila parantaa. Vrt. Vankilaan ei saa tuomita, koska se on rikollisten korkeakoulu.

Anonyymi kirjoitti...

Laurema on toki oikeassa tilastollisesti katsottuna ja erityisesti kun suhteuttaa riskit ns. tavalliseen kansalaiseen, jolla ei ole päällä uhkaa rikollisen alamaailman kostosta tai perintätoimista tai, erityisesti, jolla ei ole tapana viettää viikon ryyppäysputkia epämääräisessä porukassa. Eli on paljon suurempi vaara tulla öykkäröivän keski-ikäisen bemaristin tai nuoren "uroon" tiellä tappamaksi kuin ammattirikollisen tai psykopaatin ampumaksi (luultavasti rasvaiset maitotuotteetkin ovat ammattirikollisia vaarallisempia). Toisaalta käsiaseiden kielto silti olisi perusteltua - taatusti olisi vähemmän silloin myös laittomia aseita.
Poliisin puuttumismahdollisuudet ja -velvollisuudet tulevat lähinnä kyseeseen tilanteissa, joissa on taustalla jotain aikaisempaa uhkaa tai väkivaltaa, mutta melko mahdotonta lienee realistisesti ajatellen vaatia, että poliisin pitäisi voida estää täysin "puun takaa" tulevat mielenhäiriössä tehdyt teot.

Skorpioni kirjoitti...

Olen blogistin kanssa samaa mieltä siitä, että Äkerlund on syyllistynyt ensimmäisen uhrin surmatessaan tappoon ja kaksi muuta jälkitilanteessa surmatessaan kahteen murhaan.

Muutoin kirjoitus on hyvä ja ansiokas katsaus eri vuosikymmeninä tapahtuneisiin sellaisiin surmatekoihin, joiden rangaistusseuraamukset ja varsinkin mitä rangaistyksesta on todellisuudessa kärsitty, jäävät usein julkituomatta sen jälkeen, kun juttu on oikeudessa loppuunkäsitelty.

Mutta ajatelkaapa eri surmatöiden omaisia, jotka elävät hirmutekojen jälkiseurauksien kanssa lopun elämänsä. Mitä ajattelevat esim. Jokelan ja Kauhajoen uhrien omaiset nyt juuri tällä hetkellä ?

Olen usein ajatellut mitä tuskaa ja ahdistusta surmattujen lähiomaiset saavat kokea loppuelänsä. He todella "kärsivät" elinkautista, eikä heitä voi armahtaa sen enempää presidentti kuin hovioikeuskaan.

Muuten olen samaa mieltä kuin blogisti myös siitä, että miksi ihmeessä poliisiylijohtaja Paatero kiinnittää huomiota rangaistuksien koventamiseen. Hoitaisi mies oman tonttinsa kunnolla. Nytkin esim. huumerikostutkinnan tutkinnan järjestelemisestä ei ole kuulunut mitään, vaikka oikeuskansleri on antanut melko vakavan huomautuksen ja KRP:n ja Helsingin poliisin huumerikostutkijat ovat olleet vuosikausia "tapeetilla" oikeudessa laittomien menettelyjensä johdosta. Mutta Paaterohan onkin kokoomuspoliitikko - tosin paikallinen ja entinen sellainen- joka ilmeisesti Holmlundin suostumksin ja ehkä käskystä on ottanut rangaistuksen koventamisasian esille, jotta huomio kääntyisi pois poliisin omasta moitittavasta menettelystä.

Anonyymi kirjoitti...

Kolme murhaa vai kolme tappoa?

Jälkimmäisessä vaihtoehdossa tekijä istuu kaumemmin (ankarampi rangaistus) kuin juridisesti oikeuassa ja näennäisesti ankaramassa kolmesta murhasta.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä kirjoitus! Jos saa kysyä,mitä mieltä blogistimme on vihreästä oikeusministeri Braxista ja tämän puuhailuista elinkautisvankien aiemman vapauttamisen puolesta, sananvapauden sekä yksityisen luvallisen aseenomistuksen hankaloittamiseksi? Kenen asiaa Brax ajaa, rikollistenko?

Tarkkailija X kirjoitti...

TS: Henkirikoksen uhrien omaiset eivät enää saa korvauksiaan
Perjantai 23.7.2010 klo 03.29

Omaiset saavat korvauksensa, jos surmaajalla on tarpeeksi ulosmitattavaa omaisuutta, kertoo Turun Sanomat.

Yksikään henkirikoksen uhrin omainen ei ole saanut korvauksia henkisistä kärsimyksistä täysimääräisenä sen jälkeen, kun rikosvahinkolakia uudistettiin. Moni omainen ei edes tiedä, mistä korvauksia kuuluisi hakea, kirjoittaa Turun Sanomat.

Korvausvastuu uhrien omaisille siirtyi Valtiokonttorilta tuomitulle viisi vuotta sitten. Omaiset saavat korvauksensa, jos surmaajalla on tarpeeksi ulosmitattavaa omaisuutta.

Käytännössä näin ei ole, vaan korvaukset tipahtelevat omaisille pieninä summina silloin tällöin. Oikeuden määräämät korvaussummat ovat keskimäärin 3 000-5 000 euroa.

Oikeusministeriö selvittää parhaillaan rikosvahinkolain uudistuksen vaikutuksia. Selvityksen mukaan suurin ongelma on tiedonkulussa. Moni omainen hakee edelleen korvauksia turhaan Valtiokonttorista.

Suomessa tehdään noin 150 henkirikosta vuosittain.

IL

Miten arvosettu blogistimme kommentoi oheista ja yleistä oikeudenloukkausta? Olen aiemminkin esittänyt huoleni lainvalmistelun rapautumisesta ja perutuslakituomioistuimen tarpeellisuudesta. Poliittikot säätävät jatkuvasti virkamiesten ohjailussa lakeja joiden vaikutuksista yhteiskuntaan ja yksilöihin, heillä ei ole mitään käsitystä. Mielestäni tässä toteutuu hyvin Matti Vanhasen hallituksen mekanistinen ihmiskäsitys, Jyrki Katainen ja Oikeusministeri Tuija Brax ovat olleet varmasti tietoisia lainsäädännön etenemisestä ja hyväksyneet valtavan heikennyksen kansalaisen oikeusturvaan. Uhrit jätetään oman onnensa nojaan täysin tietoisesti. Tästäkin pitää ilmeisesti hakea EIT:n tulkinta, koska valtio on siirtänyt vastuulleen kuuluvan asian, usein varattomiin rikollisiin kohdistuvien mahdollisten perintäyritysten varaan. Eli kansalaisen on haettava rikosuhrikorvausta omilla kustannuksillaan, mahdollisesti tuomioistuinkäsittelyn tuella. Tämä luo kustannuksia, varsinkin kun korvaussummat ovat lähinnä naurettavan ja säälittävän välimaastossa. On kansalaisille kynnys ja osaamattomuus lähteä perimään korvauksia hänen läheisensä tappaneelta henkilöltä.
Demokratia ja oikeusvaltio eivät tälläista hyväksyisi.

Tarkkailija X kirjoitti...

TS: Henkirikoksen uhrien omaiset eivät enää saa korvauksiaan
Perjantai 23.7.2010 klo 03.29

Omaiset saavat korvauksensa, jos surmaajalla on tarpeeksi ulosmitattavaa omaisuutta, kertoo Turun Sanomat.

Yksikään henkirikoksen uhrin omainen ei ole saanut korvauksia henkisistä kärsimyksistä täysimääräisenä sen jälkeen, kun rikosvahinkolakia uudistettiin. Moni omainen ei edes tiedä, mistä korvauksia kuuluisi hakea, kirjoittaa Turun Sanomat.

Korvausvastuu uhrien omaisille siirtyi Valtiokonttorilta tuomitulle viisi vuotta sitten. Omaiset saavat korvauksensa, jos surmaajalla on tarpeeksi ulosmitattavaa omaisuutta.

Käytännössä näin ei ole, vaan korvaukset tipahtelevat omaisille pieninä summina silloin tällöin. Oikeuden määräämät korvaussummat ovat keskimäärin 3 000-5 000 euroa.

Oikeusministeriö selvittää parhaillaan rikosvahinkolain uudistuksen vaikutuksia. Selvityksen mukaan suurin ongelma on tiedonkulussa. Moni omainen hakee edelleen korvauksia turhaan Valtiokonttorista.

Suomessa tehdään noin 150 henkirikosta vuosittain.

IL

Miten arvostettu blogistimme kommentoi jatkuvia ja yleisiä oikeudenloukkauksia Suomessa.
Kansanedustajat säätävät jatkuvasti Suomeen lakeja, virkamiesten ohjailussa. Joiden todellisia oikeusvaikutuksia he eivät lainkaan ymmärrä. Tämä on empiirisesti nähtävissä dokumentissa "liikkumavara" (YLE AREENA) jossa käsiteltiin silloin Terveyskeskusmaksun nostamisen vaikutuksia todellisiin asiakkaisiin, kuten nuoret, työttömät, vähävaraiset sairaat. Perutuslakituomioistuin estäisi tälläiset yleisen oikeustajun vastaiset lait, jossa uhrit jätetään oman onnensa nojaan. Matti Vanhasen ja Jyrki Kataisen hallitus omaa erittäin mekanistisen ihmiskäsityksen, jota vihreät (Tuija Brax)ja RKP tukevat. Tästäkin pitää hakea ilmeisesti EIT:n kanta, kun Suomessa politiikot ovat arvomaailmaltaan köyhiä, eettisesti moraalisesti täysin kehittymättömiä.

Anonyymi kirjoitti...

KUOLEMANRANGAISTUS SUOMESSA. Suomessa on jo kuolemanrangaistus käytännössä. Kuka Åkerblom'in päästää seuraavaksi vapaalle jalalle yleisön joukkoon, tuomitsee 1-3 "valkolaista" sivustakatsojaa kuolemaan. Sorry, näin siinä vaan käy. Seurataan.
ASEESTA vielä... Kun kysytää vaikka T. Haloselta, tai muulta liberaalilta oikeusoppineelta ase on voitu hankkia myös tarkkuusammunta tarkoitukseen! Itse teko on voinut johtua Åkerlund'in horjahduksesta, esitellessään asetta ihailijoille. Kaksi seuraavaa laukausta ehkä aseen toimintahäiriönä??
Nim. L.H. Hoppu

Anonyymi kirjoitti...

Virolainen:
"Euroopan maissa elinkautisvanki voi päästä ehdonalaiseen vapauteen useimmiten silloin, kun hän on istunut tuomiotaan 15-20 vuotta. Norjassa ei ole ehdonalaista vankeutta, vaan pisin mahdollinen tuomio on 21 vuotta vankeutta, käytännössä tuomittu joutuu istumaan siitä kaksi kolmasosaa. Minusta Norjan malli olisi lähinnä sellainen järjestelmä, joka Suomessakin voitaisiin toteuttaa."

Pitänee kai olla:
Norjassa ei ole elinkautista vankeutta

Ja:
Jukka Lindstedt ei ollut apulaisoikeuskansleri, vaan apulaisoikeusasiamies (ja kehnonlainen sellainen).