1. Koivoston konklaavilla tarkoitetaan presidentti Mauno Koiviston Linnassa 6.5.1992 pidettyä ja illansuussa klo 19 alkanutta täysin salaista "oikeuspoliittista keskustelutilaisuutta". Presidentti oli kutsunut luokseen korkeimman oikeuden sekä muiden tuomioistuinten jäseniä (11 tuomaria), yliopistojen tiedekuntien radikaaleiksi tunnettuja "oikeusoppineita", virkamiehiä ja presidentinkanslian väkeä, yhteensä noin 30 henkilöä.
2. Keskustelutilaisuudesta laadittu 36-sivuinen muistio on ollut salainen 21 vuotta. Valtakunnassa taitaa olla ainoastaan yksi vielä salaisempi asiakirja nimittäin Tiitisen lista - sekin on muuten Mauno Koiviston määräyksestä Supon kassakaappin piilotettu. Mauno Koiviston presidenttikauden jälkeen presidentti Tarja Halonen päätti - Koiviston kehotuksesta tietenkin - määrätä muistion edelleen salaiseksi. Nyt muistio on siirretty tasavallan presidentin kansliasta Kansallisarkistoon, josta Yle Uuutiset on saanut sen luettavakseen. Ks. http://yle.fi/uutiset/salattu_muistio_valottaa_koiviston_tuomioistuin-kritiikkia_pankkikiistoissa/6807049
3. Koiviston konklaavin tarkoitusta ei ole ollut vaikea arvata. Korkein oikeus (KKO) oli noin kuukautta aiemmin antanut ns. ylikorkojuttuja koskevan ennakkopäätöksen (KKO 1992:50), jonka mukaan pankki ei voinut yksipuolisesti nostaa asuntolainan korkoa. Presidentti halusi tilaisuuteen kutsuttujen korkeiden tuomareiden ja oikeusoppineiden vaikuttavan siihen, että tuomioistuinten linja mainituissa ylikorkojutuissa muuttuisi ja pankkeja yleensäkin "ymmärrettäisiin" niittä koskevissa oikeudenkäynneissä jatkossa paremmin.
4. Ja katso: Näin myös tapahtui, eli presidentti Koiviston arvovaltainen kannanotto ja asiaan puuttuminen tepsi ja toteutui. Kuten julkisuudessa on usein kerrottu ja todistettu, tuomioistuinten linja pankkeja koskevissa oikeusjutuissa muuttui aina korkeinta oikeutta myöten ja pankkeja alettiin ymmärtää niin hyvin, että Koiviston konklaavin jälkeen pankit eivät enää juuri hävinneet oikedenkäyntejä, joissa ne olivat asianosaisina.
5. Nyt jälkeenpäin useat konklaavin kutsutut lakimiehet ovat vähätelleet neuvonpidon todellista tarkoitusta ja Koiviston sanoman merkitystä. Näitä henkilöitä on kuultu - jälleen kerran - myös Yle Uutisten tämänpäiväisissä jutuissa. KKO:n tuolloinen presidentti Olavi Heinonen - entinen SDP:n aktiivijäsen ja paljolti juuri jäsenkirjansa avulla KKO:n oikeusneuvoksen virkaan 32-vuotiaana (KKO:een perin suivaantuneen ja omaa myöhäsyntyistä radikaalivaihettaan eläneen) presidentti Urho Kekkosen nimittämänä vuonna 1970 kohonnut apulaisprofessori - kertoi Yle Uutisille, ettei hän kokenut "millään lailla" Mauno Koiviston yrittäneen painostaa tuomareita tai tuomioistuimia muuttamaan linjaansa, vaan että palaverissa oli ollut kyse vain "erittäin antoisasta keskustelutilaisuudesta". Olavi Heinosta säestävät Yle Uutisille parhaan kykynsä ja ymmärryksensä mukaan sellaiset tutut nimet kuin Kaarlo Tuori, Jukka Kekkonen, Juha (Pöyhönen-) Karhu ja Olli Mäenpää, heidän ideologinen kotinsa kyllä tiedetään. Ks. tästä.
6. Itse luotan kuitenkin mainittuja herroja enemmän konklaaviin myös kutsutun rehellisen pohjalaisen historioitsijan Heikki Ylikankaan "todistukseen" vuodelta 2006. Oikeuspolitiikan ja lainkäytön tutkimusryhmän ko. vuonna julkaisemassa "Laman ja rahan pelurit" -nimisessä kirjassa Heikki Ylikangas arvioi Koiviston konklaavin tarkoitusta näin:
"Tilaisuuden tarkoitus oli tasavallan presidentin j - mikäli mahdollista - mukaan kutsuttujen hanekilöiden arvovallalla painostaa Korkein oikeus tekemään Koiviston mieleinen ratkaisu pankkeja koskevassa asiassa".
7. Yle Uutisten mukaan Heikki Ylikangas ei kiistä noin sanoneensa, mutta selittää nyt, että hän sanottu arvionsa olisi ollut "jälkijättöinen", koska KKO oli antanut oman linjapäätöksensä jo ennen Koiviston järjestämää tilaisuutta.
8. Myös Heikki Ylikangas haluaa näköjään hieman kaunistella asiaa. Toisin kun Ylikangas antaa ymmärtää, minusta päin vastoin juuri se, että presidentti Koivisto kutsui konklaavinsa koolle vain kuukausi sen jälkeen, kun korkein oli antanut kyseisen enakkopäätöksensä (KKO 1992:50), osoittaa presidentissä poikkeuksellista voimakasta halua ja röyhkeyttä puuttua ja vaikuttaa riippumattoman tuomioistuinlaitoksen ratkaisuihin.
9. Yle Uutisten tämänpäiväisessä pääjutussa valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen, joka on perehtynyt toimituksen pyynnöstä Koiviston muistioon liitetyn puheen "avainkohtiin", ei anna Koivistolle puhtaita papereita. Ojanen haluaa kuitenkin jostakin syystä vähätellä ex-presidentin outoa menettelyä. Ojasen mukaan Koiviston menettelyssä saattaa olla "sellaista makua", että ylimmän toimeenpanovallan käyttäjän puuttuminen ei ole "aivan ongelmatonta" tuomioistuinten riippumattomuuden näkökulmasta. Ojanen ei kuitenkaan näe sinänsä ongelmaa siinä, että tasavallan presidentti kutsuu tuomioistuinten edustajat keskustelemaan "jo tehdyistä ratkaisuista". Professorin mukaan "olennaista on se, "vaikuttavatko presidentin lausunnot todella tuomioistuinten myöhemipiin ratkaisuihin, mikä vaatisi tutkimusta".
10. Minusta Tuomas Ojanen on jokaisessa edellä mainitussa kohdassa väärässä. On erittäin ongelmallista - suorastaan ennenkuulumatonta ja ehdottomasti väärin - että tasavallan presidentti ylimmän toimeenpanovallan edustajana kutsuu toisen valtiomahdin eli riippumattoman tuomoistuinlaitoksen edustajat "neuvottelutilaisuudeksi" naamioituun palaveriin - siis täysin salaiseen kokoukseen (!) - jossa hän antaa - radikaaleiksi tunnettujen oikeusoppineiden ikään kuin tukihenkilöiden ominaisuudessa saapuvilla ollessa - selvin sanoin ymmärtää, että maan ylin tuomioistuin on tehnyt kuukautta aiemmin hänen mielestään täysin virheellisen päätöksen jutun toisen osapuolen eli pankin vahingoksi.
11. Jolleivät saapuvilla olleet tuomarit ole todellakaan KOiviston todellista tarkoitusta ja sanomaa ymmärtäneet, niin en voi muuta kuin ihmetellä, millaisia "pölvästejä" meillä on voitu tuomarin virkaan nimittää! Mutta ei huolta, kyllä nämä tuomarit ovat tajunneet asian oikean laidan, mutta Koivisto on saanut heidät - salaisessa neuvonpidossa kun "maan isän" kanssa oltiin - ikään kuin vihkiytyneiksi siihen, mitä presidentti piti "maan edun" kannalta oikeana linjana. Tuomarit ymmärsivät, että Koiviston sanoma oli pidettävä visusti salassa ja julkisuudessa oli kiistettävä loppuun saakka konklaavin ja presidentin todellinen tarkoitus. Samalla heidän oli kuitenkin viisasta alkaa ymmärtää hieman myös raha- ja talouspolitiikkaa ja ottaa sen asettamat vaatimukset huomioon pankkioikeudenkäynneissä!
12. Kuten sanottu, julkisessa kekustelussa on tuotu usein esiin näyttöä siitä, että Koiviston konklaavin jälkeen tuomioistuinten linja todella muuttui oikeudenkäynneissä pankkeja suosivaksi. Varsinaista tieteellistä ja empiiristä tutkimusta asiasta ei toki ole, mutta ehkä senkin aika vielä tulee. Mutta toisin kuin Tumas Ojanen sanoo, olennaista ei tietenkään edes ole se, muuttuiko tuomioistuinten linja todellisuudessa vai ei. Perustuslakiin kirjatun valtiovallan kolmijaon ja tuomioistuinten riippumattomuuden ja koko oikeusvaltion olemassaolon kannalta olennaista on tietenkin se, että tasavallan presidentti kutsui tuomarit salaiseen neuvonpitoon ja yritti arvovallallaan saada tuomioistuinten linjan muuttumaan. Minusta on aika outoa, että valtiosääntöoikeuden professori ei näytä tätä ymmärtävän. Oikeusvaltion kannalta Koiviston konklaavi oli irvokas näytelmä, jonka todellinen tarkoitus ei jälkihymistelyistä miksikään muutu.
12. Yle Uutisten käsiinsä saaman muistion mukaan presidentti Koivisto olisi painottanut, että hänen mielipiteillään ei ole vaikutusta tuomarinimityksiin. Virallisesti Koivisto ei tiettävästi koskaan poikennutkaan esimerkiksi KKO:n tai KHO:n jäsenten nimityksissä ylimpien tuomioistuinten tekemistä virkaehdotuksista, vaan KKO ja KHO saivat tosiasiallisesti vapaasti täydentää itse itseään. Mutta ei toki tulisi olla niin naiiveja, että kuviteltaisiin presidentin vaikutusmahdollisuuksien rajoittuvan valtioneuvoston yleisistunnossa tapahtuviin nimityspäätöksiin eli "nujankopautuksiin". Mauno Koivistokin oli presidenttinä niin juoni tyyppi, että hänellä on ollut monia epävirallisia vaikutuskanavia käytettävissään. Tasavallan presidentti voi esimerkiksi vaikuttaa epävirallisesti siihen, ketä KKO tai KHO tietyissä tilanteissa esittää jäsenen tai päällikötuomarin virkaan. Ei esimerkiksi liene pelkkä sattuma, että pankkikriisin aikana vuonna 1992, jolloin Koiviston konklaavi siis toimeenpantiin, korkeimman oikeuden jäseneksi nimitettiin (1.5.1992 lukien) asianajaja Mikko Tulokas, joka tunnettiin Kansallis-Osake-Pankin usein oikeusjutuissa käyttämänä advokaattina.
13. Norjassa hallitus vaihtuu. Norja sai tänään oman "rautarouvansa", kun suurkäräjien vaaleissa selvisi, että pääministeri Jens Stoltenbergin sosialidemokraatit hävisivät vaalit ja parlamenttiin tulee neljän porvari- tai konservatiivipuolueen muodostama enemmistö. Suurimman porvaripuolueen eli Höyren puheenjohtajasta Erna Solbergista, ("Jern-Erna", kuvassa) tulee uusi pääministeri ja hallituksen otetaan myös populistinen edistyspuolue. Vaikka Stoltenbergin johtama puolue on edelleen Norjan selvästi suurin puolue, tämä ei ratkaise - toisin kuin (onnettomin seurauksin) meillä Suomessa - pääministerin valintaa, jos vastakkaisella leirillä on parlamentissa enemmistö.
71 kommenttia:
Ei tämä juttu ollut ainut, jossa Koivisto pyrki vaikuttamaan oikeuden päätöksiin. Hänen entinen vävypoikansahan oli Uppsalan ekonomi Jari Komulainen, joka oli epäiltynä joistakin talousrikoksista. Täsä yheydessä Koivisto inisi, että syyttäjät jotka syyttää liian usein väärin pitäisi laittaa "jäähyl" niin kuin koripallossa tehdään. Rinnastan syyttäjän tässä oikeuslaitokseen. Mutta tällaista paskaa sai Kovisto aika rauhassa paasata, eipä siihen kukaan puuttunut kun pressaa ei tuolloin ollut soveliasta arvostella.
Kyllä, Koiviston kriittisestä puuttumisesta syyttäjien talousrikosasioissa nostamiin syytteisiin on olemassa myös "tieteellistä näyttöä", viittaan Jaakko Jonkan väitöskirjaan "Syytekynnys" vuodelta 1991. Koivisto harkitsi vakavasti oikeuskansleri Kai Kortteen erottamista virastaan "yleisen edun" nimissä.
KKO:n ylikorkojutussa antama ennakkopäätös 1992:50, jota Koivisto konklaavissa 6.5.-92 kritisoi, on annnettu 3.4.1992. KOP:n juristina tunnettu Mikko Tulokas nimitettiin oikeusneuvoksen virkaan 1.5.1992 lukien. Viikkoa myöhemmin hän oli mukana Koiviston konklaavissa. Pelkkää sattumaa?
Liikejuridikkaan perehtyneitä juristeja nimitettiin KKO:n jäseniksi Mauno Koivston aikana aika usein, esimerkiksi kauppaoikeuden professori Pirkko-Liisa Haarman, Ole Roos (ekonomi, 1983), tunnettu välimies ja asianajaja Erkki-Juhani Taipala (1988), OTT Ingvar Krook (1989, IK oli Vaasan Säästöpankin hallituksen jäsenä 1974-1988), Leif Sevón (1991), Mikko Tulokas (1992) ja Antero Palaja 1994.
Presidentit nyt ovat presidenttejä, poliitikoiksi oppineet, mutta lakimiehet tämän mukaan varsinaisia tuulihattuja. Vika on vain ja ainoastaan heissä, jos tuollaiseenkin vallanhimossaan lankeavat. Heidän ei kuitenkaan tarvitsisi, vai kuinka?
Tällaista tapahtuu maassa jonka asukkailla on lestadiolainen kansansielu. Ollaan numeroita suuren kirjan haltijan taskussa. Kännyköitä.
Koiviston lempioppilas Tarja Halonen saa ansaitsemansa kun Kallioon nimetään lastentarha hänen mukaansa.
Konklaavin juristijäsenistä moni näyttää olevan Demla ry:n jäseniä:)
No jopas nyt jotakin - eikö Suomi ollut uppoamassa Suuren Laman melskeissä? Koiviston ja Suomen Pankin johtokunnan väkisin ajama vakaan ja lopulta vahvan markan politiikka oli ajanut kiville koko Suomen kansantalouden.
Talous- ja oikeusnero presidentti Mauno Koivisto erittäin laajoin silloisin valtaoikeuksin keksi ilmeisen paniikin vallassa, että koko suomalainen oikeussuojajärjestelmä on saatava pankkeja tukemaan. Muuten ei tästä selvitä.
Eikös rakkaudessa ja sodassa kaikki keinot ole sallittuja?
Rahamarkkinoiden vapautetus vuodesta 1985 eteenpäin aikaansai järjettömän kokoisen velkavetoisen korkeasuhdanteen, kun puuttui jarru ulkomaisen velkarahan ylenpalttiselle tulvimiselle Suomeen. Tehokas jarru olisi ollut markan kellutus, mutta siihen pystyttiin vasta syyskuussa 1992, kun kaikki oli tavallaan jo menetetty ja isot vahingot olivat suorastaan rojahtaneet niskaan.
Koivisto isänmaallisena(?) presidenttinä keksi ilmeisesti omassa päässään sellaisen lain, ettei pankki voi hävitä oikeusjuttua asiakkaalleen, vaikka näyttö edellyttäisi pankille tappiota. Koiviston konklaavissa oli 6.5.1992 sitten ankarasti puhuttelussa koko keskeinen tuomarikunta. Tässä palaverissa Koivisto takoi oman lakinsa läsnäolijoiden ilmeisin pehmeisiin kalloihin - pankit on pelastettava keinoja kaihtamatta.
Rohkea ja kekseliäs mies tämä presidenttimme Koivisto. Eipä löytynyt Suomen maasta ajoissa vastavoimaa Koiviston salaisten(?) vehkeilyjen estämiseksi.
Jokaisen itseään kunnioittavan, itsenäisen ja riippumattoman tuomarin olisi tietenkikn tullut kieltäytyä Maunun kutsusta kokonaan tai, mikä olisi ollut vielä parempai vaihtoehto, poistua tilaisuudesta ovet paukkuen ja todeta kuuluvalla äänellä, että tuollaista paskapuhetta ja ilmiselvää painostusta presidentin taholta tuomari ei aio eikä suostu kuunnella!
Mutta nämä vellihousut sen kun istuivat jäkittivät paska jäykkänä paikolllaan, koska pelkäsivät niin pirusti, että pikku mielenilmaus saattaisi johtaa siitä, ettei Iso-Manu jatkossa tulisi nimittämään heitä enää korkeampiin virkoihin.
Olisipa kiva tietää kuka "demlalaisille" kutsuja lähettelee?
Vuonna 1966, Kekkosen nimissä järjestetyille Tamminiemen lastenkutsuille saivat kutsun muun muassa nuoret radikaalit Kalle Holmberg, Timo Bergholm, Kaj Chydenius, Kaisa Korhonen, Paavo Lipponen, Erkki Tuomioja, Reino Paasilinna, Max Rand, Hannu Taanila ja Claes Andersson. Kutsu tuli 1969 mm. Kalevi Sorsalle, Ulf Sundqvistille, Antero Jyrängille, Ilkka-Christian Björklundille, Yrsa Steniukselle, Kaarle Nordenstrengille, Seppo Toiviaiselle, Aulikki Oksaselle ja Johannes Salmiselle.
Tuomiojan nykyisin suu vaahdossa mainostama laaja turvallisuus on yksi kutsujaehdokas.
Ajatuksenlukijoitako kutsutut ovat? Blogisti näyttää pitävän selvänä, että tuomarin selkäranka on niin heikoa tekoa, että se Presidentin puheesta taipuu. Kun sinne kutsuille on raahautunut, niin pitäisi vielä loukkaantua, jos joku muka yrittää vaikuttaa johonkin. Luulisi, että blogisti olisi tuomarina oppinut kuuntelemaan perustelut puoleen ja toiseen, muttei näköjään.
Tämä Koiviston konklaavihan on vain malliesimerkki suomalaisesta konsensuksesta! Jostain kumman syystä Suomessa ei haluta pestä tämän ajan likapyykkiä "Viron malliin", vaan jatketaan uppiniskaisesti kehuen keisarien, eikun siis pressojen uusia ja vanhoja vaatteita.
Blogistille kiitokset, että uskaltaa puhua epäkohdista niiden oikeilla nimillä, oli sitten kyseessä herrat tai narrit.
Joku tässä nyt mättää. Miten 90-luvun radikaalit noin olisivat olleet motivoituneita pelaamaan pankkiirien pussiin?
"Luulisi, että blogisti olisi tuomarina oppinut kuuntelemaan perustelut puoleen ja toiseen, muttei näköjään".
Typerys! Eihän tässä ole taas eilen ja tänään muita kuultutukaan kuin vain niiden "toisten" eli konklaavissa mukana olleiden "perusteluja" ja jälkijättöistä hymähtelyä ja vähättelyä! Demarivetoinen Yle on kyllä pitänyt tästä erinomaisen hyvän huolen!
"Radikaalit pelasivat pankkiirien pussiin"!
No, radikaalit nyt tekevät mitä tahansa päästäkseen nuoleskellessaan vallanpitäjiä! Sitä paitsi tuolloin 90-luvun alussa oli vielä joten kuten pystyssä myös se "Manun pankkikin", joka edusti punapääomaa, mutta jonka nämä punaiset sitten sössivät ja taitamattomuudellaan kaatoivat.
Hei, tuossa Norjan uudessa pääministerissä Jern-Ernassa on hieman samanlaista rehevää karismaa kuin meidän Timo Soinissa!
Ns. radikaalit ja viherporkkanat taistelevat Suomessa aina pohjoismaisen hyvinvointivaltion (lue ruotsinkielen) puolesta tunnuslauseenaan Ääni on kansan mutta rahat eliitin!
Eipä arkistoista paljastunut "uutinen" mikään yllätys ollut. Yllätys sen sijaan nimimerkille oli, että Manu vielä vuonna 1992 oli "ohjailemassa" oikeusoppineita. Miksi näin myöhäisenä ajankohtana?
Pyrkihän presidentti Mauno Koivisto jo 1980-luvun alkuvuosina ohjailemaan silloin vasta esitutkintavaiheessa olleita merkittäviä talousrikosjuttuja muun muassa, kuten Sulo Aittoniemikin on epäillyt, silloisen "linnanjuristi" Martti Mannisen välityksellä!
Kysyä myös sopii, miksi Koivisto kantoi huolta talousrikoskosten tutkinnasta, syyttämisestä ja lopuksi ilmeisesti myös oikeudenkäynneistäkin vielä 1992.
Ehkä selitys löytyy siitä, että talousrikosten prosessit Suomessa tapahtuvat hitaasti, mutta sääliksi kyllä käy Manua, että hän on kantanut "taakkaa" harteillaan kymmenkunta vuotta.Ehkä yksi inhimillinenkin selitys vuoden 1992 neuvotteluun voi löytyä siitä, että meidän ns. oikeusoppineet ovat olleet koko ajan pihalla kuin lumiukot ja Koivisto on halunnut nähdä, minkälaisia ihmeen miehiä kammioissaan istuu.
Nyt raskaat vuodet näkyvät monen kaapista ulostulleen kasvoilla rasituksen merkkeinä.
Raskaita vuosia on ollut myös näemmä eläkepäivinä! Eikö olisi esimerkiksi KKO:n presidentti OLavi Heinosen ja auktorisoituna julkisuusprofessoreina vieläkin esiintyvien Olli Menpään ja Kaarlo Tuorin kertoa, että keskusteluja on käyty tietysssä hengessä.
Tässä on kysymys asiasta, mikä se on, eikä pelkästään siitä miltä se näyttää! Menikö kasvot Tuori ja Mäenpää?
Vaikuttaa kyllä vahvasti siltä, että joku vielä elossa ja järjissään oleva virkamies voi joku päivä pamauttaa esimerkiksi muistelmisssaan, mitä kaikkea 1980-90 luvulla esitutkintarintamalla tapahtui. Mene ja tiedä!Jäädään seuraamaan!
Mauno Koivisto kirjoittaa itse kirjassaan "Kaksi kautta", ettei hänellä ollut käytössään niin pientä vasaraa, etteikö hänen sanomisensa olisi vaikuttanut moukarin iskulta.
Jotenkin presidentti ja omatekoinen talous- ja oikeusnero Koiviston persoona on häikäissyt ja sokaissut vaikutusvaltaisimmatkin kansalaiset - poliitikot, tuomarit ja kansantaloustieteilijät nöyrtymään ja hyväksymään kaikki virheellisyydessään älyttömätkin Koiviston fundeeraukset mukamas terävän älyn voittokulkuna.
Kuitenkin Koiviston elkeet ja suuret luulot talousosaamisestaan ajoivat Suomi-laivan karille niin, että ryskyi ja jälki oli aivan hirvittävää.
Koiviston virheistä ja mielivallasta kärsimme vieläkin.
Taitaa mukana olleilla olla vieläkin huono omatunto, kun selitellään ja kierrellään. Vaikka eihän siinä nyt osallistujalla niinkään ole hävettävää, vaan enemmän järjestäjällä.
Erikoinen juttu myös, että oikeuselämän vasemmisto viritettiin mukaan tällaiseen "pankki on oikeassa kansalaista vastaan" -asiaan.
Niin, kuten totesin blogijutussa, tiedekuntien oppineet ja OM:n virkamiehet olivat mukana tilaisuudessa tavallaan presidentin uskottuina ja tukihenkilöinä, siis nyökyttelemässä Koiviston saarnalle. Työväelläkin oli sitä paitsi oma pankkinsa.
Pahinta koko presidentti Mauno Koiviston ohjailussa on käsitykseni mukaan ollut se, että oikeusasioiden ratkaisuissa on yleisen siis yhteiskunnan edun vaadittu menenvän yksityisen eli kansalaisen edun edelle.
Tätä menettelyä vieläkin oikeuslaitoksen ratkaisuissa paljon näkee! Eli Koiviston perinne sanoma 1992 vuodelta elää vielä tänäkin päivänä.
Ehkä Koivisto halusi viestittää neuvottelullaan "työväenjuristeille", että näin se on poijaat!
"Vaikka eihän siinä nyt osallistujalla niinkään ole hävettävää, vaan enemmän järjestäjällä."
Kyllä asia on juuri päin vastoin! Tuomareilla ja Koiviston myötäilijöillä sekä hänen menettelyään puolustelijoilla ja vähättelevillä sitä vasta hävettävää onkin!
Mutta onko meillä oikeasti näyttöä siitä, että joku paikallaolijoista olisi myötäillyt?
Toope!
Eikö KKO:n entisen presidentin naamasta suoraan näkynyt, ei mies suinkaan ollut lyönyt Manulle nykkiä pöytäään ja sanonut, että "perkele, kuules Manu, että me tehdään, mikä oikeuslaitokselle kuuluu, eikä kuunnella sinun ojailujasi" riippumattomina tuomioistuimina.
Kaikissa muissa sivistysmaissa eilinen paljastus olisi johtanut helvetinmoiseen itsestutkisteluun oikeuslaitoksen ylimmän johdon toimesta ja johdolla
sekä nykyisen presidentti Niinistönkin toimesta, joka viimeksi mainittukin on itsekin juristi, mutta eihän meillä.
Oikeuslaitos nieli häpeän ja menetti entistä enemmän kasvojaan.
Kukaan ei lausunut mitään! Ainoastaan oikeusoppinut Ojanen, joka oli varmaan 1992 opiskelija, mumisi jotain siitä, että tämä panee ajattelemaan ... ja jotain muuta käsittämätöntä!
Eikö tämä meidän Tarja Halonen, joka muutoinkin on paljon esillä jopa roskalavoja penkomalla, ryhtynyt penkomaan myös tätä roskakasaa!
Ja Koivisto vetosi korkeaan ikäänsä, vaikka pari viikkoa sitten olisi vielä jossakin "riekkujaisissa" mukana ja varmasti juhlallisesti jälleen menee Tampereelle juhlimaan itsenäisyyttä, jonka kurssi se vasta korkeassa kurssissa onkin !
Kyllähän Koiviston konklaavin merkitys on suomen oikeuselämää ravisuttava. Osa lammasmaisesta tuomarikunnasta menettei jotain riippumattomuudestaan. Osalta katosi työmotivaatio niin käräjä- kuin hovioikeuksissakin. Hällä väliä, jos arvostus on päämiehellä tätä luokkaa. No tehdäämpä tässä mitä tehdään kun vain tehdään niin kuin vallassapitäjät toivovat.
Tämä oikeuselämän rappio on nyt nähtävissä erityisesti kahdessa asiassa. Veroasiat hallinto-oikeuksissa ja KHO:ssa ovat näitä joissa tämä yhteiskunnan etu vielä näkyy. Yksittäisen kansalaisen oikeudella pyyhitään kynnysmattoa. Samoin on toinen ryhmä nämä poliisirikokset ja niiden tutkinta. Näissä kahdessa asiassa lopputuksen tietää jokainen joka on joskus valittanut.Montakohoan poliisirikosta on saanut ns. "puhtaat paperit".
Toukokuussa 1992 oli työväen STS-pankki, joka Ulf Sundqvistin kautta oli personaaliunionissa sd-puolueen kanssa.
Mutta muutamia kuukausia myöhemmin pankin oli ostanut KOP 75 mmk:lla.
SDP säätiöllään tuli sen toiseksi suurimmaksi osakkaaksi. Puoluetoimiston päällikkö, Lauri Ihalaisen setä Maunu istui pitkään hallintoneuvoston varapj:n paikalla KOP:ssa ja sen seuraajissa.
Valtapuolue oli pankin suurosakas pitkään. Kauppaehtoihin kuului, ettei osakkeita saanut myydä vuosiin.
Eiköhän puolueella ollut osakkeenomistajan intressi pankin edistämiseen koko ajan, myös silloin kun käsiteltiin nimityksiä ja lakimuutoksia.
Paavolainen kirjoitti jo sotasyyllisyysasian yhteydessa:
"...On mahdollisimman saannonmukaista, etta poliittinen murtaa oikudellisen, tai ainakin kay sen edella."
"Olavi Heinosta säestävät Yle Uutisille parhaan kykynsä ja ymmärryksensä mukaan sellaiset tutut nimet kuin Kaarlo Tuori, Jukka Kekkonen, Juha (Pöyhönen-) Karhu ja Olli Mäenpää, heidän ideologinen kotinsa kyllä tiedetään."
Blogistilta uupuu mielestäni logiikka: näiden henkilöiden "ideologinen koti" tuskin löytyy samasta paikasta missä suurten pankkien "ideologinen koti" on. Ja Koiviston väitetty pyrkimyshän oli juuri suosia näiden pankkienkin näkemyksiä mihin Tulokkaankin mukaan otolla viitataan. Näin ollen blogistin väitteiden logiikka mielestäni ontuu.
No voihan helevetti! En tietenkään sanonut tai edes mitenkään viitannut siihen suuntaan, että ko. henkilöiden ideologinen koti löytyisi "suurpankeista" tai yleensä kapitalismista! Kun ko. juristit "säestivät" Yle Uutisten jutussa Olavi Heinosta, niin tästä jo pitäisi jokaisen järkevästi ajattelemaan kykenevän ymmärtää, mistä typpien ideologia löytyy.
Käsittämätön juttu sekin, että tuollainen yli 20 vuotta vanha paperi on salainen. Mitä tämän päivän kannalta merkittävää suojaa ansaitsevaa salaisuutta siinä muka voisi olla?
Se, että joku on noloa jollekin, ei tietenkään ole salausperuste. Vaikka tällä tosiasiallisella perusteella tietysti salaamista usein yritetäänkin.
Eipä ole mitään evidenssiä siitä, että Koiviston lausahdus olisi millään tavoin vaikuttanut tuomioistuimen ratkaisuihin. Enkä todellakaan usko, että niin olisi tapahtunut.
Koivisto oli taitava ja ovela toimissaan. Tuomarikonklaavin lisäksi hän piti säännöllisin väliajoin "saunailtoja" luottotoimittajille. Näissä tilaisuksissa jaettiin ns. taustatietoa, jotta (pää)toimittajat osasivat ottaa oikealla tavalla kantaa tiettyihin asioihin.
Anonyymi:
"Eipä ole mitään evidenssiä siitä, että Koiviston lausahdus olisi millään tavoin vaikuttanut tuomioistuimen ratkaisuihin. Enkä todellakaan usko, että niin olisi tapahtunut".
Kuten olen jo moneen kertaan sanonut, Koiviston tökeröä menettelyä arvioitaessa ei ole merkitystä sillä, vaikuttiko hänen lausahduksensa tuomioistuinten ratkaisuihin ja millä tavoin. Ratkaisevaa oli se, että Koivisto yritti vaikuttaa ja painostaa ja että hänen asiaan puuttumisensa saattoi olla omiaan vaikuttamaan tuomioistuinten käyttäytymiseen.
Todistustaakka on niillä, jotka väittävät, ettei Koiviston asiaan puuttuminen ja tuomioistuinten ratkaisujen ankara arvosteleminen olisi vaikuttanut mitenkään myöhempiin ratkaisuihin. Tässä eivät pelkät "uskomiset" siis riitä!
On aivan naurettava väite, että tässä ei olisi ollut tavoitteena vaikuttaa tuomioistuinten päätöksentekoon. Kyllä kaikki siihen aikaan mukana olleet muistavat, mitä Koiviston fundeeraukset tarkoittivat. Ne olivat verhottuja KÄSKYJÄ, eivät pyyntöjä tai filosofointia.
Todistustaakan suhteen olen samaa mieltä kuin blogisti. Tuomarit olisivat voineet ja heidän olisi pitänytkin ehdottomasti kieltäytyä kutsusta, jos keskustelunaiheena oli tuomioistuinkäytäntö. Vastasihan Kari Suomalainenkin aikanaan Kekkosen sauna- ja iltapalakutsuun yskän ymmärtäen, ettei ole likainen eikä nälkäinen. Tuomareilla olisi ollut paljon suurempi syy tehdä samoin.
Toipila edellä:
"Mauno Koivisto kirjoittaa itse kirjassaan "Kaksi kautta", ettei hänellä ollut käytössään niin pientä vasaraa, etteikö hänen sanomisensa olisi vaikuttanut moukarin iskulta".
Koivisto siis itsekin suorastaan leveilee sillä, miten hänen (muka) pelkkiä fundeerauksiaan pidettiin ja noudatettiin käskyinä!
Presidentti koiviston puuttuminen pankkioikeudenkäynteihin oli todella törkeätä. Oli hämmästyttävää kuulla Olavi Heinosen ja Kaarlo Tourin selittelyjä siitä, että ei presidentti pyrkinyt millään lailla vaikuttamaan heidän toimintaansa. Pelkästään se, että Koivisto oli kutsunut konklaavinsa koolle ja kysynyt tuomioden perusteluja, osoittaa sen, ettei hän ollut tyytyväinen tehtyihin ratkaisuihin pankkioidenkäynneissä. Ihmetystä herättää, sekin, ettei kukaan kutsutuista juristeista ilmoittanut julkisesti, ettei voi osallistua tälläiseen kokoukseen oikeudenkäynnin riippumattomuuden säilyttämiseksi.
Kyllä siinä monen "pojan" - naisiahan konklaaviin ei tiettävästi kutsuttukaan - jalkaa alkoi varmaan hiukka vipattaa, kun kutsu "kaikkein pyhimpään" eli Linnaan tuli itseltään Mauno-Suurelta! Vieläpä täysin salaiseen ja "luottamukselliseen" neuvonpitoon itsensä presidentin kanssa!
Sale Niinistö on oikein uhon kanssa järjestämässä vastaavia keskustelutilaisuuksia lehdistölle ja muulle merkkiväelle. Ei Salekaan pelkästään nuorison aseman parantamiseksi kekkereitään järjestä vaan olettaa väen olevan likaisen ja nälkäisen.
Koiviston kahden kauden puhdistuksen (pysähtyneisyyden) ajan luurangot alkaa tulla ulos kaapeista.
Sale toki ymmärtää - hänen ainakin kuvittelisi ymmärtävän - ettei presidentin pidä eikä hän saa puuttua riippumattomien tuomioistuinten yksittäisiin ratkaisuihin tai omaksumaan linjaan tietyissä asioissa eikä yrittää saada tuomareita muuttamaan linjaansa.
No, kyllähän Maunukin tuon riippumattomuuden ymmärsi, mutta kun hänen vallanhalullaan ja röyhkeydellään ei ollut mittaa eikä määrää, niin hän vähät välitti perustuslaista.
Joku edellä hieman ihmetteli valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojasen vaisua kannanottoa Koiviston konklaavin johdosta. Vaisuudelle löytyy kuitenkin luonnollinen osaselitys.
Tuomas Ojasen isä Ilmari Ojanen nimittäin kuului 70-luvulla vasemmistolaisten juristien kärkijoukkoon yhdessä Aulis Aarnion, Olavi Heinosen, Antti Kivivuoren, Lars D. Erikssonin, Antero Jyrängin, Matti Savolaisen ym. kanssa.
Tämä poppoo sai presidentti Kekkosen antamaan 70-vuotissyntymäpäivänsä johdosta 1970 Lakimies-lehdelle haastattelun, jossa Kekkonen erittäin rumasti löi KKO:n ja koko suomalaisen oikeuslaitoksen täysin lyttyyn.
Em. "hurja joukko" avusti aktiivisesti Kekkosta haastattelussa, sillä osa heistä laati Kekkoselle esitetyt kysymykset ja osa taas, Antero Jyrängin johdolla, luonnosteli Kekkosen nimissä kysymyksiin annetut vastaukset!
Tämä oli vallan tehokas tapa saada jo ikääntyvä presidentti "polttamaan päreensä" ja asettumaan tuon radikaalin joukon kannalle. Kun ryhmittymä sai laatia kysymysten lisäksi myös alustavat vastaukset kysymyksiinsä, niin lopputulos oli taatusti sellainen, mihin pyrittiinkin!
Varsin irvokas näytelmä tuntuu olevan menossa parhaillaan Porissa.
Esitutkintalain 8 § kuuluu:
"Esitutkinnassa ei kenenkään oikeuksiin saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä esitutkinnan tarkoituksen saavuttamiseksi.
Esitutkinta on toimitettava siten, ettei ketään aiheettomasti saateta epäluulon alaiseksi ja ettei kenellekään tarpeettomasti aiheuteta vahinkoa tai haittaa."
Kuinka pitkälle lapsen oikeuksiin poliisilla on oikeus puuttua, ja kuinka pitkälle poliisi voi mennä aiheuttaessaan haittaa ja vahinkoa lapselle esitutkinnassa, varsinkaan kun epäiltynä ei ole lapsi vaan hänen äitinsä?
Julkisuuteen annetut ja poliisin ja syyttäjien sinne vuotamat tiedot lasten kuulustelusta ovat järkyttäviä ja tuovat mieleen keskiaikaiset kidutusmenetelmät. Kuinka pitkälle poliisilla on siis oikeus mennä pyrkiessään puristamaan lapsista ulos, ei suinkaan sitä totuutta joka on lapsen totuus, vaan sen "totuuden" jonka poliisi haluaa kuulla ja joka tukee poliisin arvailuja syyllisestä?
Ajattelisin asian niin, että jos ei poliisi pysty rikosta muuten selvittämään, se on poliisin ongelma, viattomat lapset jätettäköön rauhaan. Tämän jutun esitutkinnassa on laittomuuden kynnys mielestäni ylitetty mennen tullen ja moneen kertaan.
Aivan yhtä huolestuttavaa on, kun tuomioistuimet ottavat oikeutta omiin käsiin ja alkavat tehdä politiikkaa ryhtymällä vastaamaan "ajan vaatimuksiin" omin päin. Työmarkkinoiden joustavoittaminen on onnistunut tuomioistuimilta esimerkiksi hyvin näppärästi. Työsopimuslakia lukiessaan ei uskoisi, että se löytyy Suomen lakikirjasta. Erityisen ongelman tästä tekee se, ettei tuomareista pääse eroon millään - ei edes äänestämällä.
Manun veto oli ilman muuta raukkamainen. Toki tilanteeseen olisi voitu puuttua kyllin röyhkeällä lakimuutoksella, mutta se olisi näyttänyt pahalta äänestäjille. Koska asia oli poliittisesti vaikea, käytettiin tällaista epävirallista vaikutusväylää. Niin on totta kai tehty ennen ja jälkeen tapahtuman.
Viime kädessä oikeus on aina politiikkaa, ja jopa perustustuslailla pyyhitään niin sanotusti peppua tarvittaessa. Sama koskee erilaisia EU:n perustamissopimuksia. Tämä voi olla joillekin juristeille hivenen vaikea myöntää.
T: Suomen oikeusjärjestelmään uskonsa menettänyt
Rovaniemen HO:n uudeksi presidentiksi on tulossa OTT Marianne Wagner-Prenner samaisesta hovioikeudesta.
http://www.lapinkansa.fi/Lappi/1194838313607/artikkeli/marianne+wagner-prenner+ko+n+ehdokas+rovaniemen+hovioikeuden+presidentiksi.html
"Varsin irvokas näytelmä tuntuu olevan menossa parhaillaan Porissa", kirjoitti anonyymi edellä.
Tuollaiseltahan se prosessi aika ajoin näyttää. Välillä tosin vaikuttaa siltä, että Porin prosessissa olisi vireillä myös juttu, jossa komisario Joutsenlahti yrittää epätoivoisesti setviä oikeudelle naissotkujaan eli hänen ja yhden naispuolisen todistajan välistä väitettyä "suhdetta", kornia!
Auerin lapsia on todellakin "valmennettu" kovasti kuulemisia varten sijaisvanhempien toimesta ja ilmeisesti myös poliisin. Ei hyvältä vaikuta. Muutamat tunnetut psykolh´git ovatkin aiheellisesti epäilleet jutussda kuultavina asiantuntijoina lasten kertomusten luotettavuutta.
Toisaalta on hyvä, että lasten kuulemiset ja kuulemismetodit tulevat julkisiksi, samoin kuin asintuntijoiden lausunnot. Näin ei sen sijaan tapahtunut Turun puolessa vireillä olleessa ns. lsh-jutussa, jossa Auer sitten tuomittiin täysin salaisessa oikeudenkäynnissä seksuaalirikoksista. Luultavasti samoin "menetelmin" myös tuossa jutussa valmennettujen lasten kertomukset olivat ratkaiseva näyttö, siis oikeuden mukaan.
Joutsenlahti-keisissä näyttää olevan kyse siitä, "kävikö se sisällä vai eikö sittenkään käynyt"!
Tätä ongelmaa sitten puidaan murhajutussa.
Sitä minä vaan että on Kalamiehet saaneet kojamoita ihan veneeseenkin asti ettei tarvitse norjalaisten vedenalaisista kuvista katsella.
En kehtaa ennätyskalani painoa tässä kertoa ettei mene kateellisilta yöunet.
Eivät nämä vasemmistolaiset oikeusherrat voi myöntää edes tänä päivänä, että Koivisto vie heitä kuin metrin mittaa. Aasi ei koskaan myönnä astuneensa liukumiinaan, vaan jatkaa hirnumista vanhaan malliin.
Nyt kun tiedetään konklaavi pidetyksi ja osittain sen sisältö, olisi jonkun ehkä pohdittava sitäkin koskeeko Koiviston toimintaa jokin lakipykälä.On hieman epämääräistä todeta se vain hyvien tapojen vastaiseksi.
Tuolloin pohdinta laajenisi Halosen salaamistekoon.Se oli tietoinen päätös Koiviston toiminnan hyvin ymmärtäneeltä.
Pohdinnan joutuisivat tekemään Halosen nimittämät virkamiehet.
Niinistö näkyy varsin pian päättäneen, ettei itse osallistu salaamiseen.
Koiviston väite sopuleista pitää siis paikkansa, siitähän tämä on osoituksena.
Se mitä Koivisto esitti oli sentään yhteiskunnallisesti tärkeämpää sopuilua, kuin hänen itsensä yhteiskunnallisesti törkeämpää sopulien vedättäminen.
Varmaankin Leif Salmenin ja Juhani Suomen lisäksi muutkin kiinnostuvat arvioimaan Koiviston ajan kahta kautta...
Vanhemmat vasemmistolaiset juristit (Jyränki ja kumppanit) vedättivät Urho Kekkosta v. -70 antamaan raflaavia KKO:ta ja oikeuslaitosta mollaavia lausuntoja.
Vuonna 1992 Mauno Koivisto puolestaan ei tullut vedätetyksi, vaan hän itse vedätti nuoremman polven vasemmistoradikaaleja kutsumalla heidät "hiljaisiksi todistajiksi" ja nyökyttelijöiksi Linnaan runtatessaan KKO:n ennakkopäätöksen ja saadakseen tuomioistuimet muuttamaan linjaansa pankkeja suosivaksi; kuten sitten myös tapahtuikin. Mestarinäyte Koivistolta!
Koiviston vedätys ja toiminta, niin mestarillista kuin se taktisesti olikin, oli toisaalta räikeästi perustuslain hengen vastaista ja osoitus siitä, miten härskisti valtiovallan kolmijaon periaatetta ja tuomioistuinten riippumattomuutta voidaan käytännössä tosiasiallisesti loukata.
Kun tuntee aika monet noista Koiviston keskustelutilaisuuden vieraista, niin vieläkin kahdenkymmenen vuoden jälkeen muistaa, miten tohkeissaan etenkin yliopistoväki oli, kun oli ollut presidentin kanssa puhumassa. Ja kun sitten vielä itsenäisyyspäivänä tuli uusi tilaisuus, niin entistä hienompaa.
Aika monesta ihmisestähän tulee kätevästi vallanpitäjän nöyrä palvelija, kun saa hieman kohteliaisuuksia ja huomiota osakeen.
Niin, kuten nim. Skorpioni täällä jo edellä hieman vihjaili, Mauno Koivisto vaikutti presidenttinä, paitsi syyttäjien toimintaan, myös poliisin talousrikostutkintaan. Kuuluisin tapaus oli Noppa-juttua tutkineen komisario Sulo Aittoniemen hyllyttäminen, missä operaatiossa Koivistolla on arveltu olleen näppinsä vahvasti mukana. Suti A. kertoi astuneensa tutkinnassa "liian isoille varpaille". Kenenköhän?
Eipä se ihan kohdallaan ollut Sutinkaan asenne. "Joko nämä miehet lähtee istumaan, tai minä eroan virastani." Tämän tyyppisiä lausuntoja muistan Sutin antaneen lehdistölle. Ei taida ihan esitutkintalain mukaan mennä tämäkään.
Tapaus Auer saa kieltämättä koko ajan vain oudompia käänteitä, eikä vähimpänä lasten väitteet saatananpalvonnasta, eläinten uhrauksesta, tuhkauksesta jne.
Kesäkuussa 2012 käräjäoikeus antoi tuomionsa seksuaalirikosjutussa, julkisessa selosteessa oikeus totesi seuraavaa: ''Julkisuudessa esillä olleen keskustelun johdosta on syytä erikseen todeta, että vastaajia ei ole tuomittu teoista, joihin olisi liittynyt piirteitä saatananpalvonnasta.'' Kesäkuussa 2013 myös hovioikeus ilmeisesti hylkäsi saatananpalvonta-syytteet.
Jos lapset puhuvat yhtä vakuuttavasti seksuaalirikoksista ja saatananpalvonnasta, miten oikeus voi todeta että seksuaalirikosväitteet ovat tosia mutta saatananpalvonta ei?
Tuomiosta on muuten haettu valituslupaa korkeimmasta oikeudesta, uskotko että se ottaa asian käsiteltäväkseen?
KKO ei varmasti mielellään ottaisi tätä juttu tutkittavakseen ja antaisi valituslupaa!
EOK-jäsentiedote 11.9.2013
Oikeusvaltion haaksirikko: Koiviston konklaavi loukkasi yksilön perusoikeuksia
Moderni oikeusvaltio perustuu keskeisesti valtiovallan kolmijakoon eli siihen, että lainsäädäntövalta, toimeenpanovalta ja tuomiovalta on erotettu toisistaan.
Tämän rajan yli mentiin 6.5.1992 ns. Koiviston konklaavissa, kun tasavallan presidentti Mauno Koivisto kutsui salassa järjestettyyn tilaisuuteen korkeimman oikeuden tuomareita ja muita lainoppineita. Salassa pidetyllä tilaisuudella loukattiin räikeästi demokraattiselle oikeusvaltiolle kuuluvia arvoja, hallinnon läpinäkyvyyttä ja avoimuutta vastaan, toteaa Eurooppalaisen Oikeusturvan Keskusliiton (EOK) liittohallituksen puheenjohtaja varatuomari Petri Kankaansivu.
Keskustelutilaisuudessa tasavallan presidentti saattoi omalla arvovallallaan vaikuttaa tuomioistuimien ratkaisuihin. Tästä vaikuttamisesta ei ole näyttöä, mutta olennaista asiassa ei ole se, ovatko ylimmän toimeenpanovallan edustajan toimet vaikuttaneet tuomareihin vaan se, mikä oli toiminnan tarkoitus ja päämäärä. Nyt julkistettujen tietojen perusteella toiminnan tarkoituksesta ei jää epäselvyyttä.
Presidentti Koiviston tarkoituksena oli vaikuttaa tuomareihin yleisen edun nimissä pankin asiakkaina olleita tavallisia kansalaisia vastaan. Koska oikeusvaltion tehtävänä on yksilön perusoikeuksien suojeleminen valtiovaltaa vastaan, presidentin toiminta loukkasi suoraan yksilön perusoikeuksia. Yksinkertaisinta ilmaista sama asia on, että suomalainen oikeusvaltio kärsi tilaisuudessa haaksirikon, toteaa EOK:n toiminnanjohtaja Jarmo Juntunen. Voidaan myös kysyä, onko tällä tapauksella vaikutusta nykyhetkeen. Mielestäni vaikutus on selvä, jollei Koiviston konklaavin pöytäkirjoja julkisteta kokonaan. Salakähmäisyys heikentää kansalaisten yleistä luottamusta tuomioistuinten toiminnan riippumattomuuteen, kommentoi asiaa varatuomari Petri Kankaansivu.
Jari Vento ja EOK - oletteko oikein kartalla vai muuten jotenkin vajaaälysiä:
..."Keskustelutilaisuudessa tasavallan presidentti saattoi omalla arvovallallaan vaikuttaa tuomioistuimien ratkaisuihin. Tästä vaikuttamisesta ei ole näyttöä"...
Mistäs tämmöinen kannanotto oikein putkahti ja millä perusteella?
Koiviston vehkeilystä tuomioiden manipuloimiseksi on näyttöä vaikka kuinka paljon. Tilaisuuden 6.5.1992 jälkeen pääsäännöksi tuli se, ettei pankki voinut hävitä minkäänlaista oikeusjuttua asiakkaalleen. Ei vaikka asiakirjanäyttö olisi edellyttänyt tuomiota pankin kieroilijoille ja roistoille.
Tiettävästi alle viisi juttua on jollain tavoin mennyt pankille huonosti kymmenistätuhansista pankkijutuissa - oli ne sitten rikos- taikka riitajuttuja, joissa pankkia epäiltiin jopa asiakirjojen väärentämisestä asiakkaan tappioksi.
Tiivistettynä voidaan todeta, että koko oikeussuojajärjetelmämme asettui oikeudettomasti pankkien puolelle pankeille langettavista asiakirjanäytöistä huolimatta.
Poliisi on ollut täysin haluton tutkimaan pankkien epäiltyjä rikoksia, syyttäjä on ollut haluton syyttämään pankkien edustajia ja tuomioistuinlaitos on ollut täysin haluton tuomitsemaan pankkien edustajia, vaikka näyttö olisi ollut kuinka raskauttava pankkilaisten tappioksi.
Mitä se EOK on oikein puuhaillut nämä vuodet, kun eivät edes aivan perusasiat ole hanskassa?
No, EOK ei taida olla tuossa asiassa yksin. Myös esim. professori Tuomas Ojanen sanoi kommentissaan, ettei sanottua näyttöä ole tai että Toipilan ym. esittämien ko. väitteiden paikkansapitävyyttä "ei ole selvitetty". Tällä tarkoitetaan siis ns. tieteellistä tutkimusta.
Koiviston lähenen suhde jo Turun ajoilta Armas Puolimatkaan selittää kaiken uskottavasti.
Myös sen, miksi Koiviston vävyä ei tuomittu rikosprosessissa.
Vanha rakennusviidakon sanalasku.
"Armas Puolimatka lahjoi kaikki"
Tutkimusta asiassa ei tietenkään ole tehty. Vieläkin on mysteeri olisiko mahdollista, että oikeustieteilijät ryhtyisivät siihen.
Pressan vaihtuminen näkyy jo julkistamisessa ja vapauttaa ilmapiiriä. Mutta kollegiaalinen paine alalla on huipputasoa.
Yleensähän eläkeläiset ovat niitä, jotka Suomessa voivat olla kriittisiä.
Joku aktiivikin saattaisi ottaa rahat tutkimukseen , mutta tuottaa sen kaikkien toivoman nollatutkimuksen.
Akateemisen tutkimuksen teettäminen asiasta josta kukaan ei halua mitään kommentoida, vasta olisikin oikeaa hölmöläisen hommaa. Tyhjän saa pyytämättäkin.
Nyt tarvittaisiin se teräspallein varustettu henkilö, PUHDISTAJA, joka avaisi suunsa ja kertoisi kaiken sen, mitä ei pöytäkirjoissa kerrota. Voi tosin olla yhtä vaikea löydettävä kuin dopingtietoisen etsiminen hiihtoliitosta.
Riippumaton oikeuslaitos, Suomen Länsi-Eurooppalaiset arvot, yksilön oikeuden ehdoton kunnioitus.
My ass! Tämä Koiviston tempaus on vain yksi niistä tuhansista tapauksista, jotka ankkoroivat meidät kiinni idässä vallitsevaan diktatuurin perinteeseen ja sen ympärillä oleviin lieveilmiöihin.
Suomen kyky penkoa näitä tapahtumia on olematonta. Vrt miten Saksassa ruoditaan omaa menneisyyttä esim Itä-Saksan osalta.
Yksi harvoista toivonpilkahduksista on tämä blogi ja sen vielä toistaiseksi vapaalla jalalla oleva ylläpitäjä.
Arvoisa professori ... Onko "ääni muuttunut kellossa", kun aikoinaan irvistelitte minua "promeritukseksi".
Tässä Heikki Ylikankaan viesti kokonaisena:
Aihe: prof. Heikki Ylikankaan vastaus . seminaarikyselyyn
Päiväys: 10.06.2002
Hyvä Kalevi Kannus
Muistelen, että tilaisuuden tarkoitus oli tasavallan presidentin ja - mikäli mahdollista - mukaan kutsuttujen henkilöiden arvovallalla painostaa Korkein oikeus tekemään Koiviston mieleinen ratkaisu pankkeja koskevassa asiassa.
Koivisto puolsi kantaa, jonka mukaan pankeilla pitäisi olla oikeus yksipuolisesti nostaa lainakorkoa. Korkeimman oikeuden presidentti Olavi Heinonen oli kuitenkin teettänyt lainanottajan oikeuksia puoltavan päätöksen KKO:ssa ennen kokousta, mistä Koivisto oli selvästikin näreissään.
Minulta ei ollut pyydetty valmisteltua puheenvuoroa. Käytin kuitenkin keskustelussa puheenvuoron, jossa käsittelin tuomioistuinten merkitystä valtiota muodostavina instituutioina historiassa ja EU:n toiminnassa. Ennakkotapauksin ohjataan kehitystä haluttuun suuntaan ja luodaan oikeudellista massaa, josta kodifikaatioin tiivistetään yleiset ja perustuslait. Minä olin ymmärtääkseni tullut kutsutuksi merkittäviksi arvioitujen juristien mukana laskien minut kuuluvaksi samaan joukkoon, vaikka itse asiassa olen historioitsija. Silloin olin oikeushistorian professori oikeustieteellisessä tiedekunnassa.
Aika huomattava osa läsnäolleista myötäili Koivistoa. Näin tämä oli nähtävästi etukäteen olettanut ja oli siinä oikeassa. Itse tuin Heinosta. Tilaisuudessa ei päädytty mihinkään erityiseen tulokseen, koska päätös, johon haluttiin vaikuttaa, oli jo tehty.
Tilaisuus ymmärtääkseni vahvisti Koiviston asemaa suhteessa juristeihin. Hänen mahdollisia nuhteitaan pelättiin. Koivistoa siis myötäiltiin enemmänkin pelosta kuin uskosta tämän argumenttien oikeudelliseen pätevyyteen.
Olen ottanut vapauden lähettää tekstin Jukka Kekkoselle, joka oli alustaja ja nuorempana miehenä muistaa asiat paremmin.
Terveisin
Heikki Ylikangas
"Mutta nämä vellihousut sen kun istuivat jäkittivät paska jäykkänä paikolllaan, koska pelkäsivät niin pirusti, että pikku mielenilmaus saattaisi johtaa siitä, ettei Iso-Manu jatkossa tulisi nimittämään heitä enää korkeampiin virkoihin."
Juuri tästä seuraa, että kaikkinainen puhe "tuomarinurasta" on alimmaisesta paikasta. Tuomarit tulisi nimittää loppuiäkseen samaan virkaan, kykyjensä mukaan ali-,hovi- tai korkeimpaan oikeuteen. Silloin he ratkaisuja tehdessään eivät voisi miettiä niiden vaikutusta uraansa. Aidosti jäävitön tuomari kun on vain sellainen, jolla ei ole minkäänlaisia henkilökohtaisia sivuvaikuttimia.
Koiviston 90-luvun toimien jälkiseuraukset suomalaisten yrittäjien maailmassa ovat vertaansa vailla.
Koiviston konklaavin jälkeen eri puolilla maamme oikeussaleissa esitettiin ja esitetään edelleen samaa Koiviston käsikirjoittamaa oikeudenjakonäytelmää pankkien ja yrittäjien välillä, joissa Koiviston heikommaksi osapuoleksi nimeämät pankit voittivat ja voittavat aina. Häviäjiltä, yrittäjiltä ja takaajiltaan, pankit oikeuslaitoksen tuella ja ulosottomiestensä avustuksella veivät ja vievät edelleen näillä presidentin siunaamilla, oikeuslaitoksien päätöksillä pilkkahintaan vakuudet, omaisuudet ja vieläpä yksityisenkin omaisuuden.
Jättivät nämä pankit toki jotakin velallisilleen, he saivat edelleen pitää velkansa, joita pilkkahinnalla pankkien haltuun siirretyt vakuudet eivät tietenkään riittäneet kattamaan. Pankit ja päättävät poliitikomme ovat edelleen myyneet kuluneiden vuosikymmenten aikana näitä yrittäjien velkoja pelkästään omilla päätöksillään ja ehdoillaan kolmansille osapuolille. Vuosien varrella perintälaitokset ovat kuorruttaneet velkasummia niin runsailla korkokermoilla, ettei niitä puille paljaille ajettujen yrittäjien ole ollut minkäänlaista mahdollisuutta lopun elämänsä aikana edes teoriassa hoitaa.
Velkavankeuteen orjuutetuista, loppuun palaneista velallisista ja yrittäjistä kymmenet tuhannet ajettiin epäinhimillisen ahtaalle, joista tuhannet päätyivät vapauttamaan itsensä lopulta itsemurhan tekemällä. Arvio on, että 14 500 velkavankia on meillä ajettu itsemurhaan, 90-luvulla alkaneiden toimien ja jälkitapahtumien yhteydessä. Pankkisodassa velallisten itsemurhatilastot puhuvat hurjien lukujen puolesta: http://findikaattori.fi/fi/10.
Talousvaikeuksien kautta itsemurhiin 90-luvulta alkaen ajettujen ihmisten määrää voidaan kokoluokkansa puolesta verrata esim Suomen sotasurmissa 1914-22 surmansa saaneiden 39 550 henkilön määrään, joista noin 93 % menehtyi vuoden 1918 sodan sotatoimien ja jälkitapahtumien yhteydessä.
Näistä 90-luvun tapahtumien seurauksena itsemurhaan päätyneistä kansalaisista ei edelleenkään poliitikkomme tai tiedotusvälineet mainitse, ei siis vielä 25 vuoden jälkeenkään, sanallakaan. Poliitikkojemme ja päättäjiemme suut ovat Koiviston aikana tulleet hyvin sinetöidyiksi. Aihe on ehdoton tabu Suomen rajojen sisällä.
Ryöstettyjen yrittäjien, itsemurhan tehneiden perheet lähipiireineen on jätetty täysin oman onnensa nojaan. Aiheeseen liittyviä tulenarkoja sopimuksia sen sijaan, päättäjämme ovat julistaneet salaisiksi, jopa 100 vuodeksi Ruususen uneen on näitä asiapapereita sisältöineen päätetty vaivuttaa.
Lähetä kommentti