1. A:n veloista oli ulosmitattu puoliosuus asumisoikeussopimukseen perustuvasta asumisoikeusmaksusta. A:n puoliso B valitti ulosmittauksesta käräjäoikeudelle katsoen koko asumisoikeusmaksun kuuluvan hänelle, koska hänen vanhempansa olivat lainanneet hänelle varat asumisoikeusmaksuun.
2. Käräjäoikeus hylkäsi B:n valituksen todeten, että käräjäoikeudessa kuultujen B:n ja tämän vanhempien (X ja Y) kertomusten perusteella ei voitu syrjäyttää asumisoikeussopimuksen merkintää A:sta asumisoikeuden toisena haltijana.
3. B valitti käräjäoikeuden päätöksestä Turun hovioikeudelle. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden ratkaisun lopputulosta katsoen kuitenkin perusteluissaan, että B:n vanhempien antamassa lainassa oli saattanut olla kysymys nimenomaan A:n ja B:n perheelle eikä yksin B:lle annetusta rahoituksesta sekä ettei väite siitä, että A ja B eivät olisi ymmärtäneet asumisoikeussopimuksen sisältöä, ollut uskottava.
3. B valitti käräjäoikeuden päätöksestä Turun hovioikeudelle. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden ratkaisun lopputulosta katsoen kuitenkin perusteluissaan, että B:n vanhempien antamassa lainassa oli saattanut olla kysymys nimenomaan A:n ja B:n perheelle eikä yksin B:lle annetusta rahoituksesta sekä ettei väite siitä, että A ja B eivät olisi ymmärtäneet asumisoikeussopimuksen sisältöä, ollut uskottava.
3. B valitti hovioikeuden päätöksestä korkeimpaan oikeuteen. Korkein oikeus katsoi ratkaisussaan mainituilla perusteilla, ettei hovioikeus ollut voinut muuttaa käräjäoikeuden ratkaisua suullisen todistelun osalta todistelua uudelleen vastaanottamatta. Hovioikeuden katsottiin menetelleen virheellisesti jättäessään pääkäsittelyn omasta aloitteestaan toimittamatta. Asia palautettiin hovioikeuteen pääkäsittelyn pitämistä varten.
KKO:2015:23
4. Hovioikeuden pääkäsittelyn toimittamisesta säädetään oikeudenkäymiskaaren (OK) 26 luvussa. Luvun 14 §:n 1 momentin mukaan hovioikeuden on pääsäännön mukaan toimitettava pääkäsittely silloin, kun riita-asiassa asianosainen sitä vaatii. Hovioikeus voi saman luvun 14 a §:n nojalla myös omasta aloitteestaan toimittaa pääkäsittelyn katsoessaan sen tarpeelliseksi. Pääkäsittelyn toimittamista koskee myös OK 26:16:ssä säädetty ns. luottamusperiaate. Sen mukaan, jos käräjäoikeudessa vastaanotettua suullista todistelua ei oteta hovioikeudessa uudelleen vastaan, hovioikeus saa riita-asiassa muuttaa käräjäoikeuden ratkaisua todistelun osalta vain, jos todistelua ei enää voida ottaa uudelleen vastaan (luottamusperiaate). Jos siis hovioikeus ei siis joko asianosaisen vaatimuksesta tai omasta aloitteestaan toimita pääkäsittelyä, jossa käräjäoikeudessa vastaanotettu suullinen todistelu otetaan uudelleen vastaan, hovioikeus ei saa arvioida ko. todistelua toisin kuin käräjäoikeus.
4. Hovioikeuden pääkäsittelyn toimittamisesta säädetään oikeudenkäymiskaaren (OK) 26 luvussa. Luvun 14 §:n 1 momentin mukaan hovioikeuden on pääsäännön mukaan toimitettava pääkäsittely silloin, kun riita-asiassa asianosainen sitä vaatii. Hovioikeus voi saman luvun 14 a §:n nojalla myös omasta aloitteestaan toimittaa pääkäsittelyn katsoessaan sen tarpeelliseksi. Pääkäsittelyn toimittamista koskee myös OK 26:16:ssä säädetty ns. luottamusperiaate. Sen mukaan, jos käräjäoikeudessa vastaanotettua suullista todistelua ei oteta hovioikeudessa uudelleen vastaan, hovioikeus saa riita-asiassa muuttaa käräjäoikeuden ratkaisua todistelun osalta vain, jos todistelua ei enää voida ottaa uudelleen vastaan (luottamusperiaate). Jos siis hovioikeus ei siis joko asianosaisen vaatimuksesta tai omasta aloitteestaan toimita pääkäsittelyä, jossa käräjäoikeudessa vastaanotettu suullinen todistelu otetaan uudelleen vastaan, hovioikeus ei saa arvioida ko. todistelua toisin kuin käräjäoikeus.
5. Ko. tapauksessa käräjäoikeus oli perustanut ratkaisunsa siihen, että B:n ja hänen vanhempiensa (X ja Y) kertomukset eivät voineet syrjäyttää asumisoikeussopimukseen ja rekisteriin tehtyä merkintää A:n asumisoikeuden toisena haltijana. Käräjäoikeus ei ole siten antanut mainituille kertomuksille merkitystä asian oikeudellisessa arvioinnissa.
6. Hovioikeudessa B ei vaatinut pääkäsittelyn toimittamista (OK 26:14) eikä hovioikeus toimittanut pääkäsittelyä myöskään omasta aloitteestaan, mihin sillä olisi OK 26:14a:n mukaan ollut oikeus, vaan ratkaisi asian kirjallisessa esittelymenettelyssä.
7. Hovioikeuden mukaan asiassa oli kysymys siitä, oliko B osoittanut asumisoikeusmaksun palautuksen tai oikeammin asumisoikeuden arvon kuuluvan kokonaan tai enemmällä kuin puoliosuudella hänelle. Päätöksensä perusteluissa hovioikeus katsoi yhtenä ratkaisuperusteenaan, että B:n vanhemmat (X ja Y) olivat saattaneet lainata varat B:n ja A:n perheelle eikä yksin B:lle, kuten X ja Y olivat todistajina kuultuina käräjäoikeudessa kertoneet. Hovioikeus ei siis pitänyt X:n ja Y:n käräjäoikeudessa antamia kertomuksia riittävänä selvityksenä siitä, että heidän tarkoituksensa oli lainata varat yksin B:lle. Myöskään B:n väitettä erehdyksestä asumisoikeussopimuksen sisällön suhteen hovioikeus ei pitänyt uskottavana.
8. Kuten korkein oikeus on päätöksensä perusteluissa todennut (kohta10), hovioikeus on ratkaistessaan kysymystä siitä, oliko B osoittanut, että asumisoikeuden arvo kuului kokonaan hänelle, arvioinut tältä osin myös käräjäoikeudessa esitetyn suullisen todistelun merkitystä. Käräjäoikeus puolestaan ei ollut omaksumastaan ratkaisutavasta johtuen arvioinut todistelun merkitystä tältä kannalta.Todistelun merkityksen ja uskottavuuden arviointi on siten tehty vasta hovioikeudessa. Tästä johtuen hovioikeus oli muuttanut käräjäoikeuden ratkaisua suullisen todistelun osalta ko. todistelua kuitenkaan vastaanottamatta. Korkeimman oikeuden mukaan hovioikeus oli siten menetellyt vastoin OK 26 luvun 16 §:n säännöstä eli rikkonut em. luottamusperiaattetta.
9. Korkein oikeus katsoi, ettei hovioikeus, joka on pitänyt X:n ja Y:n antaman lainan tarkoitusta merkityksellisenä asiassa, ole voinut päätyä päätöksestään ilmenevään näytön arviointiin ottamatta käräjäoikeudessa ko. osin esitettyä henkilötodistelua uudestaan vastaan hovioikeudessa. Hovioikeus ei ollut jättänyt sanottua todistelua uudelleen vastaanottamatta sen vuoksi, että tälle olisi ollut OK 26:16:ssä tarkoitettu este. Hovioikeus oli siten menetellyt virheellisesti jättäessään pääkäsittelyn omasta aloitteestaan toimittamatta. Ulosottovalitusasian käsittelyä oli sen vuoksi jatkettava hovioikeudessa pääkäsittelyn toimittamista varten. Korkein oikeus palautti asian hovioikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.
10. Korkeimman oikeuden ratkaisu on epäilyksettä oikea ja ennakkopäätöksen julkaiseminen tapauksesta perusteltu. On ollut tarpeellista saada ennakkopäätös myös tapauksesta, jossa hovioikeudella on velvollisuus toimittaa pääkäsittely omasta aloitteestaan eli ilman, että joku asianosaisista on pyytänyt pääkäsittelyn järjestämistä. Turun hovioikeus on menetellyt tapauksessa selkeästi todistelun välittömyyden kannalta tärkeän luottamusperiaatteen (OK 26:16) vastaisesti.
11. Tapaus on, jälleen kerran, osoitus hovioikeuksien pääkäsittelyn toimittamista kohtaan osoittamasta vastahakoisuudesta tai kenties jopa jonkinlaisesta vastenmielisyydestä. Tältä kannalta ratkaisussa KKO 2015:23 selostettu hovioikeuden virheellinen menettely muistuttaa edellisessä blogijutussa (numero 925) selostamaani Helsingin hovioikeuden menettelyvirhettä, joka johti korkeimmassa oikeudessa (KKO 2015:20) hovioikeuden tuomion kumoamiseen ja asian palauttamiseen takaisin hovioikeuteen. Myös vm. tapauksessa hovioikeudessa tapahtunut menettelyvirhe eli asianosaisen kuulemisen laiminlyönti johtui hovioikeuden haluttomuudesta toimittaa pääkäsittely. Blogissa 925 selostetussa tapauksessa asianosainen pyysi pääkäsittelyn toimittamista, mutta hovioikeus hylkäsi pyynnön.
12. Blogijutussa 925 epäilin, suhtautuvatko hovioikeudet ylipäätään riittävän vakavasti korkeimman oikeuden tärkeitä prosessiperiaatteita eli esimerkiksi juuri asianosaisen kuulemista tai pääkäsittelyn toimittamisvelvollisuutta koskeviin ennakkopäätöksiin. Vaikka mainituista periaatteista ja selvistä lainsäännöksistä on annettu kymmenien vuosien aikana runsaasti tai, kuten voitaisiin sanoa, jopa "hirmuinen määrä" ennakkopäätöksiä, edes hovioikeudet eivät aina välitä niitä noudattaa, vaan ennakkopäätösten otsikoissa ja perusteluissa ilmaistuja oikeusohjeita rikotaan usein ikään kuin "jatkuvalla syötöllä". Hovioikeuksien työn keventämistavoitteet ja erilaiset tarkoituksenmukaisuussyyt (myös mukavuudenhalu) näyttävät ajavan usein oikeusturvan kannalta tärkeiden menettelyperiaatteiden edelle.
12. Blogijutussa 925 epäilin, suhtautuvatko hovioikeudet ylipäätään riittävän vakavasti korkeimman oikeuden tärkeitä prosessiperiaatteita eli esimerkiksi juuri asianosaisen kuulemista tai pääkäsittelyn toimittamisvelvollisuutta koskeviin ennakkopäätöksiin. Vaikka mainituista periaatteista ja selvistä lainsäännöksistä on annettu kymmenien vuosien aikana runsaasti tai, kuten voitaisiin sanoa, jopa "hirmuinen määrä" ennakkopäätöksiä, edes hovioikeudet eivät aina välitä niitä noudattaa, vaan ennakkopäätösten otsikoissa ja perusteluissa ilmaistuja oikeusohjeita rikotaan usein ikään kuin "jatkuvalla syötöllä". Hovioikeuksien työn keventämistavoitteet ja erilaiset tarkoituksenmukaisuussyyt (myös mukavuudenhalu) näyttävät ajavan usein oikeusturvan kannalta tärkeiden menettelyperiaatteiden edelle.
3 kommenttia:
Hovioikeuksien vastenmielisyys noudattaa prosessisääntöjä tuntuu jatkuvan myös jutussa 2015:27.
Ratkaisu KKO 2015:27 koskee tapausta, jossa hovioikeus epäsi valittajalta jatkokäsittelyluvan (JKL-tapaus).
Tällaisissa tapauksissa KKO:een tehdään, vaikka tästä ei julkisuudessa haluta kertoa, vuosittain runsaasti eli noin 300-400 valituslupahakemusta, joista KKO myöntää vain muutamissa tapauksissa valitusluvan ja tutkii valituksen. Näissä tapauksissa KKO toteaa yleensä aina, että hovioikeus on hylännyt JKL:a koskeneen hakemuksen virheellisesti.
Systeemi on suoraan sanottuna idioottimainen, sillä hovioikeudet eivät perustele konkreettisilla syillä hylkääviä JKL-päätöksiään mitenkään, eikä KKO ole halunnut puuttua tähän selkeään epäkohtaan.
JKL-laki on hovioikeuksien käyttöön annettu erinomainen keino säännellä niiden juttujen määrää, jotka ne ottavat asiallisesti tutkittavakseen. Oikeusturvan vaarantumisen uhka ja mielivallan vaara on aivan ilmeinen, sillä kun ratkaisuja ei - muka - tarvitse perustella, kukaan ei voi itse asiassa kontrolloida hovioikeuksien sanottujen päätösten laillisuutta ja oikeellisuutta.
Hovioikeudet hylkäävät mielellään JKL-hakemuksia ikävissä tai vaikeissa tapauksissa; kukapa nyt sellaisia juttuja haluaisi tutkia! Ratkaisussa KKO 2015:27 selostetussa tapauksessa oli kyse juuri tällaisesta ikävästä ja vastenmielisestä asiasta.
Ehkä KKO tuntee sympatiaa hovioikeuksia kohtaan, kun perustellaan ratkaisuja, joilla estetään asian eteneminen seuraavaan instanssiin. Eihän KKO itsekään perustele omia valitusluparatkaisujaan.
Anonyymi on edellä oikeassa siinä, että perusteluiden puuttuminen mahdollistaa mielivallan, koska sen jälkeen valvonnasta tulee mahdotonta. Itsekin muistan harjoittelija-aikoina eräässä viranomaisessa, kuinka minut ripeästi opetettiin perustelemaan vähemmän. Peruste ei ollut se, että perusteluissani olisi ollut jotain vikaa, vaan koska asianosaiset kuulemma aina puuttuvat niihin perusteluihin. Jos ei perustella, niin eivät osaa siis puuttua tai valittaa. Hyvä idea!
Ja niin sanotut ylimmät laillisuusvalvojat ovat antaneet tämän jatkua iät ja ajat ilman käytännössä minkäänlaisia toimia. Vähän ollaan "huomiota kiinnitetty" - joo joo, ketä kiinnostaa.
Lähetä kommentti