tiistai 7. huhtikuuta 2015

928. Keitä eduskuntaan Uudeltamaalta?

1. Voi hyvä tavaton! Eduskuntavaalien ennakkoäänestys alkaa jo huomenna ja varsinainen vaalipäivä on vajaan kahden viikon päästä sunnuntaina 19.4. Eikä vaaleja ole tässä blogissa käsitelty vielä lainkaan! Täytyy nyt kiireesti yrittää korjata asia, jos se vielä korjattavissa on.

2. Tarkastelen tässä jutussa Helsingin Sanomissa tänään julkaistua kyselyä siitä, keitä kaikkia ehdokkaita 1001 uusmaalaista äänioikeutettua ihmistä, joille kysely suunnattiin, voisivat ajatella äänestävänsä vaaleissa. Kukin vastaaja sai mainita niin monta ehdokasta kuin halusi. Kyselyyn osallistuneille esiteltiin kaikki Uudenmaan vaalipiirin ehdokkaat. Uudenmaan vaalipiiri on maan suurin, sieltä valitaan 35 kansanedustajaa.

3. Kyselyssä mitattiin oikeastaan vain tai ainakin ensi sijassa vaaliehdokkaiden tunnettavuutta, ei sitä, keitä vastaajat todellisuudessa tulevat äänestämään. Niitä ehdokkaita, joista vastaajat eivät ole aikaisemmin edes kuulleet puhuttavan - saati sitten tunteneet - he eivät toki nimenneet ehdokkaiksi, joita he voisivat vaaleissa äänestää.

4. Tällaiset kyselyt valmistavat ihmisiä - valitettavasti - äänestämään yksinomaan julkisuudessa entuudestaan tunnettuja ehdokkaita. HS:n kyselyssä kärkipäähän eli kymmeneen parhaan joukkoon selvisi vain kaksi ehdokasta, jotka eivät ole vielä istuvan nykyisen eduskunnan jäseniä, eli vihreiden Jyrki Kasvi - hän on kuitenkin entinen kansanedustaja - ja keskustan Anne Berner. Uusilla kasvoilla on yleensä ja mainitunlaisten kyselyjen johdosta vielä vaikeampaa tulla valituksi Arkadianmäelle.

5. Keskustan kannattajien top 5:een pääsivät paremmuusjärjestyksessä Antti Kaikkonen (41), Matti Vanhanen (59), Anne Berner (50), Alpo Rusi (65) ja Lauri Kontro (61). Kaikkien vastaajien yhteislistalta 35 suosituimman ehdokkaan joukkoon heistä selviytyivät Kaikkonen, Berner ja Vanhanen, tässä järjestyksessä. Anne Berner on myös Sveitsin kansalainen ja hänen perheessään käytetään kotikielenä sveitsinsaksaa.

6. Ihmisten poliittinen muisti on todella lyhyt, kuten hyvin tiedämme. Tähän luottaen Matti Vanhanen on jälleen ikään kuin muina miehinä tyrkyllä eduskuntaan, vaikka hän luopui - mahdollisesti syytetoimien pelossa tosiasiassa joutui luopumaan - pääministerin salkusta ja puolueen puheenjohtajan tehtävistä jo kesäkuussa 2010 eli hyvissä ajoin ennen vuoden 2011 eduskuntavaaleja. Syyksi mainittiin - hehheh - että Vanhasen oli mentävä jalkaleikkaukseen. 

7. Antti Kaikkonen sai Nuorisosäätiön lahjusjutussa syytteen ja hänet tuomittiin tammikuussa 2013 luottamusaseman väärinkäytöstä viiden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen, mutta niin vain hän on jälleen ponkaissut keskustan kärkipaikalle vaaleissa, joissa on nimenomaan kysymys luottamuksesta. 

8. Kyllä kansa tietää! Se haluaa uuteen eduskuntaan mieluummin vankeuteen tuomitun Kanki-Kaikkosen kuin rikossyytteiltä Nuorisosäätiön jutussa ja siten myös Valtakunnanoikeudelta nipin napin välttyneen ex-pääministeri Matti Vanhasen, jota myös Lauta-Matiksi viime kaudella kutsuttiin. Vanhas-Matti ei päässyt sentään aivan kuin koira veräjästä, sillä hän sai esteellisyytensä takia oikeuskanslerilta ja myöhemmin eduskunnan perustuslakivaliokunnalta sapiskaa, sillä hänen todettiin pääministerinä rikkoneen virkavelvollisuuttaan tuottamuksellisesti.

9. Keskustalla on nykyisessä eduskunnassa Uudeltamaalta vain kaksi kansanedustajaa eli Antti Kaikkonen ja Paula Lehtomäki, joista jälkimmäinen on näissä vaaleissa ehdolla Helsingissä. Keskustalle pukkaa vaaleissa vähintään yksi, mutta hyvässä - tai huonossa, miten vaan - lykyssä kolmekin lisäpaikkaa. Veikkaan, että keskustasta Uudenmaan vaalipiiristä valituiksi tulevat ainakin Berner, Kaikkonen ja Vanhanen. Sen sijaan hieman jo varttuneiden Alpo Rusin tai Lauri Kontron läpimenoon en oikein jaksa uskoa. Veikkaisin uusiksi nimiksi eduskuntaan keskustasta vaikkapa Ilkka Kantolaa (26) ja/tai Outi Lankiaa (35).

10. Valitseeko Juha Sipilä hallitukseensa Matti Vanhasen tai Anne Bernerin? Matti Vanhanen aloitti Anneli Jäätteenmäen hallituksessa 2003 puolustusministerinä ja se posti riittäisi Matille uudessakin hallituksessa, jos hän nyt hallitukseen pääsisi. Kun nykyinen puolustusministeri Carl Haglund on vapautettu sairauden takia asevelvollisuuden suorittamisesta, on Matti sotilasarvoltaan sentään ylikersantti, ellen väärin muista. Turvallisuuspoliittisesti vaikeat ajat vaativat myös Suomen puolustusministeriltä tiettyä uskottavuutta. 

11. Demareilla on nykyisessä eduskunnassa Uudeltamaalta seitsemän kansanedustajaa, joten puolueen paikkaluku ei nyt käytävissä vaaleissa ainakaan nouse, vaan laskenee ainakin yhdellä. istuvista edustajista vaaleista ovat luopuneet Mikael Jungner ja Matti Saarinen, Lauri Ihalainen (67) on ehdolla Keski-Suomen vaalipiiristä. Istuvista kansanedustajista eduskunnasta pudonnee Merja Kuusisto.

12. Hesarin kyselyssä Sdp:n viisi kärkinimeä olivat Antti Rinne (52), Maria Guzenina (46), uutena nimenä Timo Harakka (52), Antti Lindtman (32) ja Maarit Feldt-Ranta (47). Huomionarvoista on, että puolueen puheenjohtajan Antti Rinteen kannatus on omien joukossa yllättävän alhainen, sillä hän sai kyselyssä tuekseen Sdp:n kannattajilta vain 35 prosenttia. Se on selvästi pienempi kuin keskustan, kokoomuksen, perussuomalaisten, vihreiden, Rkp:n ja jopa kristillisdemokraattien kärkinimien kannatus. Kaikkien vastaajien osalta Antti Rinne hävisi Maria Guzeninalle ja Maarit Feldt-Rannalle, myös Antti Lindtmanin kannatus oli yllättävän vähänen. 

13. On aika vaikea ymmärtää, miksi äänestäjät haluavat edelleen Maria Guzeninan jatkavan eduskunnassa, vaikka hän epäonnistui ministerinä niin pahoin, että Jutta Urpilainen vaihtoi hänen tilalleen uudeksi ministeriksi Susanna Huovisen. Veikkaukseni on, että Sdp saa Uudeltamaalta läpi viisi tai korkeintaan kuusi edustajaa, eli lähinnä juuri kyselyssä esiin tulleet viisi ehdokasta. Muina varteenotettavina kandidaatteina voidaan mainita  Kimmo Kiljunen, Mikko Merelä, Irma Pahlman, Jussi Kukkola (21) ja Thelma Åkers. 

14. Kokoomuksella on  nykyisessä eduskunnassa Uudeltamaalta 11 paikkaa, mutta tuohon paikkalukuun tullee nyt kahden paikan vähennys. Ehdolla eivät ole enää Leena Harkimo ja Marjo Matikainen-Kallström. HS:n kyselyssä kokoomuksen kannattajien top vitoseen pääsivät Alexander Stubb - itseoikeutetusti tietenkin, hän oli myös top 35:n ykkösenä - Harry (Hjallis) Harkimo, Sari Multala, Sanna Lauslahti ja veteraani Eero Lehti (70). 35 suosituimman ehdokkaan joukkoon pääsivät kyselyssä kokoomuksen ehdokkaista lisäksi Kari Tolvanen, Atte Kaleva, Raija Vahasalo, Pia Kauma ja Outi Mäkelä. Uusista nimistä Multala ja Atte Kaleva tulevat ilmeisesti valituiksi eduskuntaan, samoin kuin Elina Lepomäkikin. Suurimmassa putoamisvaarassa lienevät istuvista edustajista Tapani Mäkinen ja Pia Kauma.


15. Perussuomalaisilla on tällä hetkelä Uudeltamaalta seitsemän kansanedustajaa, mutta tuohon paikkalukuun tullee nyt yhden paikan vähennys. Luultavasti heikoilla näissä vaaleissa ovat istuvista edustajista Pietari Jääskeläinen, Johanna Jurva ja kenties Mika Nikkokin, jotka eivät päässeet HS-kyselyssä Top 35:n listalle. Persujen oma Top 5 koostui nimistä Timo Soini (61 %), Jussi Niinistö, Pirkko Ruohonen-Lerner, uutena Simon Elo sekä Arja Juvonen. Ruhonen-Lernerin valinta olisi itse asiassa "turha", sillä hän matkustaa vaalien jälkeen varajäsenenä EU-parlamenttiin, jos ja kun persujen nykyinen meppi Sampo Terho valitaan Helsingin vaalipiiristä eduskuntaan.

16. Persujen ehdokkaita ovat mm. Arto Luukkanen ja Pauli Vahtera, mutta he tuskin tulevat valituiksi. Uusi ja kova nimi on Taisto Miettinen, joka koulutukseltaan kauppatieteen lisensiaatti, oikeustieteen maisteri ja varatuomari. Taisto Miettinen on tohtorikoulutettava - hieman oudohko titteli tai toimi jo 49-vuotiaalle henkilölle ("pitääkö tohtoriksikin muka kouluttaa") - pääaineenaan vero-oikeus. Hän lienee koko maan kaikista vaaliehdokkaista kovakuntoisin, sillä mies on voittanut urheilu-urallaan mm. viisi kertaa Eukonkannon MM-tittelin Sonkajärvellä pidettävissä kisoissa; viime kesänä Miettisen pariskunta jäi ko. kisassa niukasti hopealle. Miettisen harrastuksiin kuuluvat myös pikajuoksu, lumikenkäjuoksu, vesijuoksu, potkukelkkailu - tässäkin lajissa hän voittanut MM:n -  jne. Hän on voittanut Suomen pelkokerroinkisan superjuoksun. Voisin veikata, että Miettinen panee vaaleissa Simon Elon ja Mika Nikkon tiukille ja tulee valituksi eduskuntaan.

17. Pienpuolueiden ehdokkaat eivät herätä kovin suurta huomiota edes Uudellamaalla. Selvää on, että Carl Haglund on Rkp:n ykkönen ja ruotsalaiset saanevat myös uuteen eduskuntaan Uudeltamaalta kolme kansanedustajaa. Vasemmistoliitto saanee tyytyä edelleen yhteen eli Kari Uotilaan ja vihreät voivat saada eduskuntaan läpi  3-4 edustajaa. Vihreiden Jani Toivola oli muuten HS:n kyselyssä naisvastaajien ykkönen, mitä ei voida pitää kovin suurena yllätyksenä, sillä kyllähän suomalaisten naisten maku tunnetaan. Kristillisdemokraatit voivat menettää ainoa paikkansa.

18. Kansanedustajan paikkojen jakaantumista Uudellamaalla koskeva veikkaukseni:

- Keskusta 5
- Kokoomus 8
- Persut 7
- Demarit 6
- Vihreät 4
- Rkp 4
- Vasemmistol. 1
- Kristillidem. 0




13 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hieman löyhästi liittyy blogin tekstiin, mutta eduskuntatyöstä tässäkin on kysymys. Nimittäin aika raukan kuvan antoi perustuslakivaliokunnasta Ylen aamu-tv:n uutisissa juttu siitä, että Suomen valtiosääntöasiantuntijat ovat kovin ylityöllistettyjä tämän asiantuntijatyön kanssa. Asiantuntijoita on jutun mukaan vain noin "puolen tusinaa", ja nyt osa on vieläpä eläkkeelle jäämässä! Miten PeLV:ssa nyt pärjätään, saatika muissa valiokunnissa?! Apua, miten me enää osataan tehdä päätöksiä, kun ei ole asiantuntijaa kertomassa, mikä sen päätöksen pitäisi olla? Vapiskaa tulevat valiokunnan jäsenet!

Anonyymi kirjoitti...

Maria Guzenina ei ministerinä saanut esim. Sotea aikaan. Se jälkeen sitä yrittivät aika monet muut, ihan tohtorisihmisetkin ministereinä, yksin tai yhdessä. Vuosia kului. Tarvittiin lopuks ministri Orpo ja kaikkien puolueiden. Valmista ei tullut.

Anonyymi kirjoitti...

Korjauksena Carl Haglundiin liittyen: Hän on vapautettu asepalveluksesta vaikean sairauden takia - eli ei ole sivari. Lisätietoa: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012070515702152_uu.shtml

Anonyymi kirjoitti...

Haglund voi terveydellisistä rajoitteistaan huolimatta olla isänmaan asialla ja uskottava puolustusministeri, mitä omantunnonarka sivari ei olisi. Tässä kansainvälisessä turvallisuuspoliittisessa tilanteessa ja suomalaisessa turvallisuuspoliittisessa keskustelussa on kokonaan unohtunut se maamiinakieltosopimus. Eiköhän olisi viisasta käyttää turvallisuuspoliittista harkintaa ja irtautua koko sopimuksesta. Meillä on meinaan aika pitkä maaraja Venäjän kanssa.

Anonyymi kirjoitti...

Tuleva puolustusministeri ei ole Matti Vanhanen, vaan Timo Soini, nykyinen eduskunnan puolustusvaliokunnan pj.

Matti voi kentiens päästä jonkun valiokunnan pj:ksi, ehkä sinne puolustusvaliokuntaan.

Anonyymi kirjoitti...

Ei ole Soini, vaan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja on Jussi Niinistö (ps).

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää analysointia blogistilta. Ihmetyttää todellakin miksi Keskustalaiset valitsevat eduskuntaan Kaikkosen ja Vanhasen. Luulisi, että siellä olisi nuorempiakin ja joilla olisi nuhteettomampi tausta.

Ennustan Keskustan saavan isoimman äänisaaliin ja ottavan avainministeriöistä pääministerin salkun ohella elinkeinoministeriön, maatalousministeriön ja kuntaministerin salkut. Perussuomalaiset tulisivat toiseksi ja ottaisivat puolustusministeriön (Niinistö) ja valtiovarainministeriön (Soini) sekä ehkäpä sisäministeriön (Terho).

Kokoomus olisi oma toive kolmanneksi puolueeksi hallitukseen.

Anne-Sofia Donner-Wetter kirjoitti...

Saataisiinpa eduskuntaan veres voima, tämä Miettinen! Häneltä siis sujuvat pikajuoksu, eukonkanto, lumikenkäjuoksu, vesijuoksu ja potkukelkkailu. Mutta kuinka käy Miettiseltä triathlon ja rock´n roll? Kansa, jota pyydän saada edustaa, haluaa nähdä viimeksi mainitun kotisohvaltaan käsin, tai omin silmin, 6.12.2015 (ja ehkä vielä eukonkannonkin sitten ip-lehdistä).

- Calle ei siis ollut käynyt inttiä. Mutta ei ollut Elisabet Rehnkään, ja hyvin hoiti homman. On vain hyvä, että puolustusministerinä ei ole minkään sortin militaristi. Nyt ei kuitenkaan ole valitettavasti tarjolla enää tuollaista neljä kertaa kuolemaan tuomittua pasifistia à la Yrjö Kallinen (1946-48?).

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Thriatlonisti ja "teräsmies" Pauli Kiuru (kok) voisi toki tarjota Miettisen Taistolle kovan vastuksen eduskunnan kovakuntoisimman jäsenen kisassa!

Niin, nykyisin oikeusministerinkään ei tarvitse enää olla juristi, kuten vanhoina hyvinä aikoina oli asia.

Toivotaan nyt kuitenkin, ettei Juha Sipilä lätkäise Kanki-Kaikkoselle uuden hallituksen oikeusministerin salkkua!

Työministeriksi voitaisiin hyvillä perusteilla valita ennen eduskuntaan tuloa pitkään työttömänä ollut poliitikko, terveysminsteriksi puolestaan pitkäaikaissairas, veroministeriksi tunnettu veronkiertäjä, poliisiministeriksi tyyppi, jolla on pisin rikosrikosrekister, sosiaaliministeriksi tunnetusti epäsosiaalinen edustaja, maahanmuuttoministeriksi tummaihoinen suomalaispoliitikko, urheiluministeriksi huonoimmin Tanssii tähtien kanssa -kisassa pärjännyt henkilö jne.

Saataisiin tällä tavalla edes jatkossa hiukka todellista asiantuntemusta hallitukseen!

Anonyymi kirjoitti...

Joo, ja viestintäministeriksi kansanedustaja, joka on tunnetusti lähetellyt tuksuille ja muille "tähtösille" eniten tekstiviestejä. Ehdokkaita on kaksi: Matti V. ja Ike K., joista jälkimmäinen nimitetään ko. perusteilla itseoikeutetusti ministerin vaativaan tehtävään.

Anonyymi kirjoitti...

SDP:n ehdokkaista viiden kärjen jälkeen mainitsemisen arvoisia ovat Merja Kuusisto, Joona Räsänen, Säde Tahvanainen, Arto Bryggare, Kimmo Kiljunen ja Anette Karlsson. Michael Moberg saattaa yllättää. Tästä joukosta valitaan kuudes edustaja, muut ovat täyte-ehdokkaita.

Anonyymi kirjoitti...

Keskusten ministerisuoraa: Sipilä, Pekkarinen, Väyrynen, Vanhanen. Lehtomäki. Lehtomäki kiintiönaisena, Pekkarinen ei tyydy varapuhemiehen salkkuun, joten ministeri ainesta, Väyrynen on pakko ottaa muuten Väyrynen perustaa Lappiin oman puolueen, Vanhanen kun kokemusta on.

Anonyymi kirjoitti...

Demareista Rinne, Lindtman, Feldt-Ranta, Guzenina ja Harakka pääsevät, mahdollisen kuudennen paikan ottaa Kimmo Kiljunen, Merja Kuusisto, Joona Räsänen tai uusi nimi Michael Moberg.