tiistai 28. huhtikuuta 2015

936. Antti Rinne on ongelma SDP:lle

1. Antti Rinteestä on hyvää vauhtia tulossa ongelma johtamalleen Sdp:lle. Hänen johdollaan demaripuolue kärsi eduskuntavaaleissa jälleen - jo toisen kerran peräkkäin - rökäletappion ja menetti kahdeksan kansanedustajan paikkaa. Rinne on ajanut lyhyen ajan sisällä muutaman kerran niin sanotusti miinaan. Puoluejohtajien suuressa vaalikeskustelussa vajaa kaksi viikkoa sitten Antti Rinne meni Carl Haglundin virittämään ansaan, kun oli kyse siitä, minkä ja missä lausutun tekstin Haglund luki mainitussa tilaisuudessa. 
2. Vaalien jälkeen Antti Rinne kehotti Jutta Urpilaista luopumaan tavoittelemasta demareiden eduskuntaryhhmän puheenjohtajan paikkaa. Urpilaisen mukaan Rinne perusteli pyyntöään sillä, että he kaksi, siis Jutta ja Antti,  edustavat puolueessa "erilaista linjaa. Rinne tietenkin kiisti mainitun perustelun, mutta tokkopa Urpilainen olisi keskinyt Rinteen sanoman omasta päästään. Kömmähdyksen jälkeen Rinne samoin kuin uudeksi ryhmäjohtajaksi valittu Antti Lindtman vakuuttelivat dermariryhmän olevan yhtenäinen. 
3. Rinteen ja Lindtmanin vakuutteluja on vaikea uskoa todeksi, sillä tähän mennessä useat  sdp:n kansanedustajat ovat ehtineet todeta, että demareiden olisi parasta jättäytyä oppositoon. Mutta Antti Rinne on toista maata, siis eri linjalla myös tässä asiassa, sillä hän tavoittelee demareiden pääsyä hallitukseen ja samall itselleen kunnon ministerin salkkua. Näin siitä huolimatta, että hän tyri demareden mahdollisuudet jo Stubbin hallituksessa riitelemällä kokoomuksen kanssa miltei kaikista mahdollisista asoista, aina kalastusmaksusta alkaen.
4. Toissapäivänä Yle Uutiset esitti videon Antti Rinteen ja hänen slovakialaisen kollegansa Peter Kaimirin EU:n valtiovarainministerien kokouksessa käymästä lyhyestä keskustelusta. Siinä Rinne esitti omasta aloitteestaan ja täysin yllättäen näkemyksen, jonka mukaan Jutta Urpilainen pyrkisi takaisin demareiden puheenjohtajaksi. Rinne ei ilmeisesti huomannut, että pöydällä oleva mikrofoni oli päällä. Ministereiden keskustelu eteni näin: 
Rinne: "Jutta on nyt aloittanut kampajan".
Kamir: "Minkä kampanjan"? 
Rinne: "Puheenjohtajakampanjan".  
Kamir: "Siis teidän puolueenneko? Eli hän haluaa takaisin".
Rinne: "Kyllä". 
5. Eilen Antti Rinne ei ollut median tavoitettavissa. Tänään Eero "Don" Heinäluoma, entisiä ay-pamppuja hänkin, selitti, että Rinteen "avautuminen" Peter Kaimirille Jutasta on vain "myrsky vesilasissa". Heinäluoma yritti panna koko tapauksen leikiksi toteamalla, että Rinne näyttää nousseen valtiomiesluokkaan, kun hänen puheitaan on alettu tuollaisella innolla salakuunnella. Hehheh, valtiomiesluokkaan mainituista herroista ei nouse kyllä kumpikaan, ei Eero eikä Antti.
6. Tänään vähäsanainen Rinne tavoitettin eduskunnasta, jolloin hän on toimittajien mukaan "karhealla äänellä" selittänyt, että se, että hän ajatteli Jutta Urpilaisen yrittävän takaisin puheenjohtajaksi, on "väärinkäsitys". Väite ei ole tietenkään uskottava, sillä Rinne ei ainoastaan ajatellut, vaan hän lausui todistetusti selvällä englanninkielellä, että Jutta on aloittanut kampanjan palatakseen demareiden puheenjohtajaksi. Kampanjan siis häntä, Antti Rinnettä ja hänen ajamaansa linjaa vastaan! Minkäänlaisesta väärinkäsityksestä ei voi olla kysymys. 
7. Rinteen lausumassa ja hänen avautumisessaan oma-aloitteisesti toisen valtion ministerille on kyse hölmöydestä, sillä Rinteella ei ole ollut järkevää syytä kannella tai valittaa kollegalleen edeltäjänsä aikomuksista. Väitteet Urpilaisen kampanjasta ja paluuyrityksestä eivät sitä paitsi pidä alkuunkaan paikkaansa. Rinteen lausahdus romuttaa kerta heitolla väitteet demareiden yhtenäisyydestä ja siitä, ettei puolueessa olisi linjaerimielisyyksiä. Rinne ei halunnut Urpilaista demareiden ryhmän puheenjohtajaksi, eikä Rinteen selitykseen, jonka mukaan hän haluaisi saada Urpilaisesta Sipilän hallituksen ministerin, usko enää kukaan.
8. Näyttää vahvasti siltä, että Juha Sipilän on pakko jätäää demarit hallituksen ulkopuolelle. Demareiden meno hallitukseen ei ole ollut muutenkaan kovin todennäköistä, mutta Rinteen tempun paljastuttua olisi ihme, jos hallitukseen otettaisiin demareiden hölösuu puheenjohtaja. Mistä me tiedämme, mitä hän kertoisi Suomen poliittisista asioista ulkomaisille kollegoilleen, jos hän voisi ko. häpeällisen tapauksen jälkeen jatkaa maan hallituksessa ikään kuin mitään ei olsi tapahtunut. Juha Sipilä on korostanut korostamasta päästyään hallitusyhteistyön ja hallituspuolueilta edellytettävää luottamuksellisuutta. Kun näin on, niin shallituksessa ei voi olla mukana puolue, jonka johtajilla on selkeitä linja- tai näkemyseroja hallitukseen menosta ja hallitusvastuun kantamisesta ja jonka puheenjohtajan lojaalisuuteen ei voida luottaa.

30 kommenttia:

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Blogitekstin julkaisemisen jälkeen Rinne on ilmoittanut, että hän on saanut "Urpilaisen tuen puheenjohtajuudelleen" ja että luottamus on nyt "puolin ja toisin hyvä" ja että he "jatkavat yhdessä eteenpäin".

Voi että, miten kivaa!

Puoluejohta tarvitsee kyllä koko puolueensa tuen, ei vain edeltäjänsä tukea. Rinteen vakuuttelu ei vaikuta kovin uskotavalta, mutta Jutta Urpilainen ei ole toki halunnut Rinteen panettelusta huolimatta saattaa Rinnettä vielä kusisempaan asemaan kuin missä tämä jo nyt on.

Liisa jakonsaaren tämänpäiväisen lausunnon mukaan Rinteen toiminta keskustelussa Peter Kasimirin kanssa oli "häpeällistä".

Anonyymi kirjoitti...

Rinteen juoruilut Slovakian kollegan kanssa olivat noloa juoruilua. Ei voi käsittää miten tuollaista voi tapahtua.

Valpuri kirjoitti...

Ylen sivuilta löytyy lyhyt videopätkä Rinteen keskustelusta Slovakialaisen kollegansa kanssa. Videolla rinne luo silmäyksen suoraan kameraan heti keskustelun päätyttyä. Videon perusteella Rinne ei näyttäisi lainkaan yllättyneen siitä, että heitä kuvattiin tuolla hetkellä – päin vastoin. Vaikuttaisi jopa siltä, että keskustelun päätteeksi kohdassa 0:12 Rinne ikään kuin tarkistaa kameramieheltä, että "saittehan varmasti äskeisen purkkiin".

Minä luulen että Rinteen tarkoituksena oli näpäyttää Urpilaista tällä tavalla "vahingossa" annetulla kommentilla. Rinne koki suureksi epäluottamuksen osoitukseksi sen, että Urpilainen riensi heti kertomaan medialle kuinka Rinne oli pyytänyt häntä jättäytymään sivuun eduskuntaryhmän puheenjohtajavalinnasta.

Urpilainen ei tietenkään suoranaisesti halunnut asettua uhmaamaan puoluejohtajan pyyntöä, mutta päätti sen sijaan laverrella Rinteen menettelystä medialle. Tosiaan Rinne on aivan oikeassa. Urpilaisen innokkuutta kertoa tästä medialle ei selitä mikään muu kuin se, että Urpilainen koittaa tällä tavalla saada Rinteen näyttämään epäreilua peliä pelaavalta puoluejohtajalta. Tämän tavoitteena tuskin on mikään muu kuin se, että Urpilainen haluaa luovia itsensä uudelleen SDP:n puheenjohtajan paikalle.

Nyt RInne sitten selittelee mediassa, että hänen sanomisensa johtui hänen itsensä väärinkäsityksestä. (ei siis siitä että media olisi ymmärtänyt Rinteen sanomiset väärin kuten blogisti näyttää ymmärtäneen). Tarkalleen ottaen Rinne siis väittää väärinkäsityksensä koskevan sitä seikkaa, että Urpilaisen lavertelun motiivina olisi ollut tavoite päästä uudelleen puolueenjohtajan paikalle. Rinne kertoo käyneensä keskusteluja Urpilaisen kanssa – joiden yhteydessä Urpilainen on kaiken järjen mukaan tarjonnut motiivikseen jonkin muun hyväksyttävän seikan. Rinne ei kuitenkaan tuo esille, mikä tuo myöhemmin paljastunut motiivi voisi olla. Eipä tietenkään, kun mitään muuta järjellistä motiivia Urpilaisen menettelylle ei ole löydettävissäkään.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Tänään illalla Rinne ja muut demareiden johtavat toverit olivat jo yhtä hymyä ja täynnä optimismia. Rinne valituksessa Peter Kasimirille oli kyse todella vain väärinkäsityksestä - AR:n mukaan se johtui mahdollisesti siitä, että "puhelin oli rikkinäinen"" (!) - ja syy väärinkäisytykseen olivat tietenkin Jutan lausunnot sen jälkeen, kun AR oli evännyt häneltä pääsyn Sdp:n ryhmäpuheenjohtajaksi. Nyt tilanne on taas suorastaan erinomaisen hyvä!

Jutta U. ei kuitenkaan ollut tänään itse saapuvilla, hän oli AR:n mukaan "mahataudissa".

Miten kauan demarit mahtavat enää kestää Rinteen toilailuja ja selittelyjä?

Anonyymi kirjoitti...

Aika helppoa on salakuunnella Rinnettä, kun ei hän kerran huomaa lähellä olevia toimittajia, kameroita ja mikrofoneja.

Anonyymi kirjoitti...

Demareiden pitäisi nyt ehdottomasti kutsua koolle ylimääräinen puoluekokous ja huudattaa Antti Lindtman uudeksi puheenjohtajaksi. On aivan päivänselvää, ettei Rinne saa kuuna päivänä nostettua puoluetta suosta, ei edes oppositiosta käsin. Rinne on enää pelkkä painolasti puolueelle. Tämä pitäisi nyt demareiden viimeinkin tajuta, ennen kuin on myöhäistä.

Urpilaisen perään on ihan turha enää haikailla, hän on jo näyttönsä antanut, joten Lindtman kehiin!

Melkein yhtä huono tilanne on kokoomuksella. Stubbin johdolla puolue koki rökäletappion, joten uutta miestä/naista kehiin vain sinnekin. Ei ole Stubbissa ainesta suureksi puoluejohtajaksi, se on nyt nähty. Aika jännä juttu sinänsä, että sekä demarit että kokoomus äänestivät väärän henkilön puolueensa johtoon. Sensijaan Vihreät ja Rkp onnistuivat aivan loistavasti. Niinistö ja Haglund ovat todella esimerkillisiä puoluejohtajia. Sujuvasanaisia, edustavia, joita on ilo katsella. Melkein kateeksi käy.

Vanha jurristi kirjoitti...

Tänään (eli "tänä päivänä") voin olla tyytyväinen siihen, että en ole enää demari kuten silloin, kun Koivistoa piti lähteä kannattamaan Karjalaista ja hänen itäisiä ja etelärantalaisia tukijoitaan vastaan.

Vaikeaa tuntuu olevan kokoavan ja karismaattisen johtajan löytäminen SDP:tä pelastamaan. Sama juttu kyllä kokoomuksella, joka ajoi tolkun mieheksi osoittautuneen Jan Vapaavuoren maanpakoon.

Demareita emme (enää) ole, kokoomuslaisiksi emme (herra varjelkoon ainakaan nyt) halua tulla - olkaamme siis kokeeksi kepulaisia, nyt kun Väyrynenkin lähtee ulkomaille Jäätteenmäen ja Kiviniemen tapaan.

Anonyymi kirjoitti...

Kokoomus tai kukaan kokoomuksesta ei tietenkään ajanut Vapaavuorta "maanpakoon", se on turhaa puhetta. V-vuorta alkoi vain niin hemmetisti v-tuttaa demarit ja heidän Anatoli Rinteensä paskamaisuus. Siitä, ettei V-vuorta valittu kokoomuksen puheenjohtajaksi, voidaan syyttää myös ja ennen muuta Paula Risikkoa, joka kampesi V-vuoren mahdollisuudet päästä finaaliin Stubbia vastaan.

Kokeeksi voimme olla vaikka mitä ja mitä puoluetta kananttavia, mutta ei tuota Sipilänkään venkoilua jakseta kovin kauan katsella, jos homman hoito ei parane!

Strix Senex kirjoitti...

On selvää, että Rinteestä on tullut SDP:lle tavaton rasite. Mieshän puhuu päättömiä ja törmäilee ympäriinsä pahemmin kuin yksikään puolueen puheenjohtaja miesmuistiin. Hirmuinen pyrky yhdistettynä kovin rajallisiin kykyihin ja olemattomaan tilannetajuun on tuhoisa yhdistelmä. Lähtölaskenta olisi varmasti viimeisissä numeroissa, jos hyväksyttävästä seuraajasta olisi edes jonkinlainen konsensus. Näin ei välttämättä ole, sillä SDP näyttää olevan lähes hajaannustilassa. Yhden ryhmän muodostavat ay-änkyrät (ja vähemmän änkyrät) jotka nostivat Rinteen nykyiselle tuolilleen ja todennäköisesti hiljaisessa mielessään manailevat tekemäänsä virhettä. Toisen ryhmän muodostavat viherfeministiset naiset, joiden pyrky on Rinteen luokkaa, mutta kannatus ei välttämättä riitä haastajan aseman ottamiseen. Kolmannen ryhmän muodostavat ne, jotka haluavat vielä nähdä SDP:n koivistolaisena valtionhoitajapuolueena. Jostakin syystä erityisesti he näyttävät olevan punainen vaate noille kahdelle edelliselle ryhmälle. Sellaisen puheenjohtajaehdokkaan löytäminen, joka kelpaisi kaikille noille ryhmille ja olisi vielä hiukan valovoimainenkin saattaa olla ylivoimainen tehtävä, joten Rinne saa ehkä jatkaa touhuilujaan vielä jonkun aikaa. Mutta ei tuollaista puoluetta uskalla kukaan järjissään oleva hallitukseen ottaa.

Anonyymi kirjoitti...

"Rinteen selitykseen, jonka mukaan hän haluaisi saada Urpilaisesta Sipilän hallituksen ministerin, usko enää kukaan."

Voisiko luonnollinen selitys olla se, että Rinne vanhana kettuna tietää, ettei SDP pääse hallitukseen - eikä kannatakaan vaan ottaa oma jytky 2019 kun porvarihallitus on tehnyt likaisen työn. Tämä tapahtuu kylläkin Antti Lindtmanin johdolla.

Sinälläänhän sekä Rinne että Stubb ovat tehneet Sipilästä itseään suuremman kuninkaan kun antoivat ymmärtää etteivät mahdu samaan hallitukseen. Siten Sipilä voi kilpailuttaa molempia vastakkain ja ottaa hallitukseen nöyremmän.

Siru Pola kirjoitti...

Älkää nyt hyvät kommentoijat Sipilää vielä haukkuko. Eihän hän ole mitään tehnyt!!

Vanha jurristi kirjoitti...

SDP:n kannatus vuoden 1995 vaaleissa oli 28,3 %, nyt 16,5 %. Jevgeni Oneginin Lenskin lailla voidaan Juttutuvassa laulaa "oi minne, minne loittonitte päivät...".

Huomenna muuten tulee kuluneeksi 70 vuotta siitä, kun eräs toinen puoluejohtaja vietti vapunaattoa mm. ampumalla itsensä. Tästä huomaamme, kuinka tolkuttoman pitkä nykyään on eurooppalainen tekijänoikeuden suoja: vasta nyt Mein Kampfista voidaan ottaa uusintapainoksia kysymättä lupaa kiusallisen valtionperinnön saaneelta Baijerin osavaltiolta.

Minkähän säväyksen tuo hengentuote tekisi nykypäivän halla-aholaisiin?

Armorikasta ja vähälumista vappua blogistille ja kanssalukijoille!

Anonyymi kirjoitti...

Antti Lindtmanista ei kyllä hyvää ja ääniä vetävää demareiden puheenjohtajaa tulisi. Hänellä ei ole riittävää karsiamaa. Karsimaksi ei riitä pelkkä koko. Mies on kyllä yhtä pitkä kuin Don Eero, mutta Eeronkin pj-kausi jäi lyhyeksi. AL on tyypillinen boliittinen proileri. Olisiko demariden uusissakaan kansanedustajissa ketään hyvää pj-ehdokasta? Pahalta näyttää, mutta meidän muiden kannalta tosi hyvältä.

Anonyymi kirjoitti...

Verkkosukka ja ay-räyhä ovat parasta, mitä porvarit ovat voineet toivoa demareilta. Molemmat ahkeria vahingontekijöitä.

Millään ulkopuolisella kampanjalla ei tällaista olisi saatu aikaan. Sisältä mätä parhaiten leviää.

Anonyymi kirjoitti...

Lindtmanissa on se hyvä puoli että hän miellyttää myös naisia. Kuten tunnettua, niin Rinne on karkoittanut naisäänestäjät puolueesta.
Vakavasti puhuen, nyt jos koskaan olisi aika demarien ja vasemmistoliiton yhdistyä. Muuten käy niin että molemmat puolueet surkastuvat pienpuolueiksi, ja jäävät opposition ikiajoiksi.

Anonyymi kirjoitti...

Naiset on siis kuiteskin sitä mieltä, että pituudella on väliä!

Yhdistykää, yhdistykää toki! Mutta näin Vappuna kuitenkaan ei yhdistytä, vaan yhdytään..

Tää on viimmeinen taisto
rintamaamme yhtykää...

Kamunen kirjoitti...

Sdp:mme tulevaisuus on ankea ja hämärän peitossa riippuen osaksi ns. veteraanituotannon tulevaisuudesta. Aloittaahan puhemies Heinäluoma usein julkisen esiintymisensä kiittämällä veteraaneja omasta olemassaolostaan, muulloinkin kuin tänään veteraanipäivänä.

Yläsavolaisen Vieremän veteraaniyhdistys lakkautetaan, koska jäseniä ei enää ole.

Timo Soini toistaa mielellään aattellisten juurtensa kasvaneen yläsavolaisessa maaperässä.

Anonyymi kirjoitti...

Hm, Timo Soini näyttää ulkoisen habituksensa perusteella nousevan isojen poikien porukkaan, johon Länsi-Saksassa kuuluivat sellaiset poliitikot kuin Ludvig Erhard, Franz-Josef Strauss ja Helmuth Kohl.

Tulevaa valtiovarainministeriä Soinia varten jouduttaneen hankkimaan erikoisleveällä ja -tukevalla takapenkillä varustettu ministeri-Audi tai peräti Mersu.

Reewes kirjoitti...

Jos olisin Sipilä, ottaisin hallitukseen vain voittajat ja jatkojytkyn (keskusta, perussuomalaiset, vihreät ja rkp).

Skorpioni kirjoitti...

Demarien vastaukset Sipilän kysymyksiin osoittavat,että peruspunamultaa pukkaa. Kokoomus jää ulos ja hyvä näin. Kun kokoomus on johtanut hallituksia, on lopputulos ollut aina huono,lähes konkurssitila. Jäljet pelottavat,

Anonyymi kirjoitti...

Jahas, Skorpijoni on tosi nopea, kun hän on jo seulonut kaikki vastaukset läpikotaisin, vaikka ne jätettiin vasta tunti sitten.

Juha Sioilä (esikuntineen) ryhtyy seulontatyöhön vasta viikonlopun aikana ja heillä tulee valmista ensi viikon alussa.

Matti Vanhasen II-hallituksen ja Mari Kiviniemen hallitusten jälkeen Suomen valtiontalous oli niin kuralla, etteivät edes vannoutuneet kepulaiset uskoneet enää kepun johtajiin. Kärsivät rökäletappion vuoden 2011 vaaleissa mm. demareille ja persuille.

Anonyymi kirjoitti...

Hallituspuolueiden ylenpalttisessa keskinäisessä luottamuksessa on myös se ikävä kääntöpuoli, että se mahdollistaa huonojen hallituksen esitysten valmistelun "luottamuksen" nimissä ja suojassa.

Vasta eduskunnan valiokunnissa hallituksen esitykset punnitaan, siellä ne joutuvat ensikerran parlamentaariseen tarkasteluun.

Pahimmissa tapauksissa huonotkin esitykset hyväksytään suuressa salissa "luottamuksen nimissä" hallituspuolueiden edustajien toimesta.

Tämän kevään farssissa, kun vaalien läheisyys painoi päälle, tämä "luottamuksensuoja" ei enää toiminut, ja hallituksen esityksiä kaadettiin kilvan eduskunnassa. Pääministeri Stubb lausuikin Yle:n lähetyksessä, että huonot hallituksen esitykset tuleekin kaataa eduskunnassa, mitä voidaan pitää Stubbin viisaimpana lausumana pääministerinä.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Antti Rinteen älykkäin lausunto taas oli, kun hän väitti, että hänen lausuntonsa Jutta Urpilaisen paluukampanjasta perustui "väärinkäsitykseen". Se taas johtui "rikkinäisestä puhelimesta".

Kyllä tällainen mies pitää toki saada keinolla millä hyvänsä jatkamaan "tärkeää työtään" myös uudessa hallituksessa!

Anonyymi kirjoitti...

Persut on jo ulkona hallitusneuvotteluista.
Samoin vasurit, mutta eihän niillä ole ollut muutenkaan toivoa päästä sisään.

Anonyymi kirjoitti...

Anna Kontula (vas) valittaa "kepujytkytyksestä" eduskunnassa.

Kutsuivat kuluemma Kontulaa "herkkulihaksi"!

Anonyymi kirjoitti...

Sipilän prosessikaavion valitana monista huonoista vähiten huonoimmat.
Soinin jääminen hallituksesta olisi rintamakarkuruutta ja vie uskottavuuden "jytkyltä".

Anonyymi kirjoitti...

Siihen olen pettynyt, että Yleä kritisoidaan Rinne-nauhan julkaisemisesta. Aihe on tärkeä, käsitellään tässäkin blogissa, liittyy hallituksen muodostukseen, ja erittäin oleellista tietoa Suomen kansalle johtajien ajattelusta. Sananvapauden ytimeen kuuluu poliittinen viestintä/ sen esiin tuominen. Tämä jos jokin on ollut sitä. Nyt joidenkin eu-sääntöjen perusteella tätä perusasiaa yritetään rajoittaa....

Anonyymi kirjoitti...

Sipilä kyllä tietää vallan hyvin, että persut on saatava hallitukseen, lähes hinnalla millä hyvänsä, joten tarkentavat kysymykset sorvattaneen niin, että ne kelpaavat myös persuille. Valtaosa kansasta, ja myös puolueista, haluaa persut viimeinkin hallitukseen, vastuuta kantamaan, joten Sipilän kädet ovat aika sidotut tämän suhteen. Kukaan ei halua vaalien kahta suurinta häviäjää hallitukseen. Sehän olisi poliittinen itsemurha myös Sipilälle.

Anonyymi kirjoitti...

Asian ytimeen! Antin puhelin ei toimi. Autetaan joukolla, mullakin on 2-3 toimivaa 2-3G puhelinta. Lähetetäån joukolla Antille toimiva, vanha puhelin! Slovakin varainministerille möläytys oli Googlen vika. Antti oli varmaan kirjoittanut suomeksi Gooleen jotain positiivista Jutasta ja käännös tuli väärin.
Nyt Rinne ja Urpilainen ovat yksimielisiä. He päätyivät yksimielisyyteen äånestyksen(1-1) kautta, puheenjohtajan äänen ratkaistessa. Hyvä Demarit! Nim. L.H. HOPPU

Anonyymi kirjoitti...

Hiukan muusta kotimaisesta politiikasta.

Veikko Väänäsen blogista ilmenee:

"Saamelaiskäräjien hallitus on 17.4.2015 nimennyt Klemetti Näkkäläjärven tilalle Pohjoismaisen saamelaissopimuksen neuvottelukuntaan Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan dekaanin, professori Juha Karhun.

Professori Karhu on nyt siirtynyt myös julkisesti politiikoksi, sillä neuvottelukunta on nimenomaisesti poliittinen elin. Samalla Karhu, joka on saamelaiskäräjien jäsenen Anne Nuorgamin eräänlainen lakeija, siirtää koko Lapin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan saamentutkimuksen osaksi saamelaispolitiikkaa. Tätä on julkisesti epäilty jo pitkään. Uskottavuus ei ainakaan lisäänny saametutkimusta kohtaan."