perjantai 3. heinäkuuta 2015

956. Puolueiden kannatuskysely

1. Taloustutkimuksen Ylen toimeksiannosta 3.6.-1.7. välisenä tekemän puoluekannatuskyselyn tulokset julkaistiin toissa päivänä. Taloustutkimus haastatteli gallupkyselyään varten 2923 ihmistä. Kantansa ilmoittaneista vastaajista puoluekantansa kertoi 72,5 prosenttia. Kyselyn virhemarginaali on suurimpien puolueiden osalta 1,6 prosenttiyksikköä. Edellinen kannatuskysely tehtiin toukokuussa.

2. Kyselyn mukaan keskusta jatkaa edelleen maan suurimpana puolueena, mutta sen kannatus on kuitenkin vähentynyt kuukaudessa 0,4 prosenttiyksikköä. Lyhyt hallitustaival - Juha Sipilän hallitus nimitettiin 29.5. -  näyttää piristäneen kokoomuksen suosiota, sillä se on noussut perussuomalaisten edelle toiseksi suurimmaksi puolueeksi 17,3 prosentin kannatuksella. Puolueen kannatus on kasvanut 0,6 prosenttiyksiköllä toukokuusta.
3. Muiden hallituspuolueiden, eli keskustan ja perussuomalaisten kannatus sen sijaan on laskussa. Perussuomalaisten suosio on notkahtanut reilusti eli peräti 1,9 prosenttiyksikköä. Puolueelle antaisi äänensä nyt 15,6 prosenttia kansalaisista. Huhtikuun vaaleista persujen kannatus on laskenut yli kahdella prosenttiyksiköllä.
4. Perussuomalaisten kannattajat ovat luultavasti tyytymättömiä hallituksen alkutaipaleeseen, arvioi kyselyn toteuttaneen Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Tuomo Turja. Hallitus julkisti leikkauspäätöksensä kesäkuun alussa eli mittausjakson aikana. Tutkimusaineiston mukaan perussuomalaisten kannatus on ollut laskussa työväestön joukossa. 
5. Demareiden alamäki jatkuu, sillä puolueen suosio näyttää yhän laskevan. Sdp:n kannatuksesta on hävinnyt Ylen edellisen mittauksen jälkeen vielä 0,4 prosenttiyksikköä, sillä puoluetta äänestäisi nyt 14,6 prosenttia suomalaisista. Vaalien jälkeen demareille on tullut turpiin melkein kaksi prosenttiyksikköä.
6. Oppositiossa istuvilla vihreillä ja vasemmistoliitolla sen sijaan menee paremmin. Vihreiden suosio on kasvanut prosentin ja vasemmistoliiton melkein saman verran, 0,9 prosenttiyksikköä. Vihreille mitattiin kesäkuussa 11,5 prosentin kannatus, joten puolueen suosio on kasvanut hyvin menneiden eduskuntavaalien jälkeen vielä kolme prosenttiyksikköä. Vasemmistoliitto keräisi tällä hetkellä 8,4 prosenttia äänistä.
7. Taloustutkimuksen mukaan  vihreisiin vuotaa tällä hetkellä kannattajia lähinnä demareista. Puolueen puheenjohtaja Ville Niinistö on ollut alkuvaalikaudella näkyvin oppositiojohtaja, kun demareiden aika on mennyt lähinnä akselilla Rinne - Urpilainen tapahtuneeseen keskenäiseen riitelyyn Jos demareiden alavireinen ja vihreiden nousujohteinen kannatuskehitys jatkuu, vihreät saattavat hätyytellä kohta neljänneksi suurimman puolueen paikkaa.
8. Oppositioon siirtyminen pitkän hallituskauden jälkeen ei näy vaikuttaneen RKP:n suosioon. RKP:lle mitattiin kyselyssä tavanomainen eli 4,5 prosentin kannatus. Puheenjohtajan vaihdoksesta  ilmoittanut kristillisdemokraatit sen sijaan ovat saaneet 0,3 prosenttiyksikön verran nostetta. Puheenjohtaja Päivi Räsänen kertoi kesäkuun alussa, ettei hän enää asetu ehdolle. KD keräisi nyt 3,4 prosentin äänisaaliin.
9. Mainitusta gallup-kyselystä ei voida tehdä kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Juha Sipilän hallitus on vasta runsaan kuukauden ikäinen, eikä sen ilmoittamista leikkaus- ja säästöaikeista ole vielä ehditty antaa konkreettisia lakiesityksiä eduskunnalle. Tunnettu tosiasia on, että hallitukset saavat Suomessa viettää noin kolmen kuukauden pituista kuherruskautta kansalaisten silmissä. Vasta reilun puolen vuoden jälkeen nähdään, mitä mieltä kansalaiset todellisuudessa ovat hallituksen ja hallituspuolueiden onnistumisesta. Kun leikkaus- ja säästötoimenpiteet alkavat käytännössä purra, puolueiden kannatuksessa ja suuruusjärjestyksessä voi tapahtua enemmän muutoksia ja heilahduksia.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Nyt vain jännityksellä odottamaan, kenellä demareista on rohkeutta nostaa kissa pyödälle, ja vaatia ylimääräinen puoluekokous koolle. Kuinkahan alas kannatuksen pitää mennä, ennenkuin asia valkenee myös puoluevaltuustolle? Joku nimetön demarivaikuttajahan totesi hiljattain, että tällaista on ilmassa, muttei kukaan uskalla astua nimellään esiin. Kenties seuraavan gallupin jälkeen..

Anonyymi kirjoitti...

"Kun leikkaus- ja säästötoimenpiteet alkavat käytännössä purra, puolueiden kannatuksessa ja suuruusjärjestyksessä voi tapahtua enemmän muutoksia ja heilahduksia."

Eiköhän se tarkoita viher-vasemmiston jytkyä 2019. Tällaista legitiimiä poliittista ikiliikkujaa se kannattaisi Suomen käydä markkinoimassa Kiinaan ja muille diktatuurimaille, ei tarttis panna demokratian vaatijoita leirille kun perusteetan muutama puolue, joka on vuorollaan hallituksessa ja vuorollaan arvostettuna oppositiossa ja kansa uskoo. Paljon inhimillisempää ja paljon, paljon tehokkaampaa.

Anonyymi kirjoitti...

Gallupit viisi viikkoa hallituksen muodostamisen jälkeen ovat yhtä tyhjän kanssa. Eivät eduskuntapaikat siitä miksikään muutu.

Suomeen on muotoutumassa suuri punavihreä vasemmisto; ei yhtenäisenä organisaationa mutta poliittisena ajatusmallina. SDP:n, vihreiden ja Vasemmistoliiton nuoret politiikot ovat kuin kloonattuja. Vuosi vuodelta ne vaikuttavat yhä enemmän puolueidensa politiikkaan. Se ei sovi perinteisille työväenpuolueiden kannattajille.

SDP:ltä puuttuu isänmaallisuus, rehellisyys ja miehekkyys. Jos olisi em. kriteerit omaava vajaa viisikymppinen mies, hän voisi olla SDP:n pelastaja, mikäli irtisanoutuisi Rinteen vasemmistopolitiikasta.

Mutta ei hätää don Eero ja kumppanit. Sellaista uhkaa ei ole näköpiirissä.

Anonyymi kirjoitti...

No ei se Rinnekään kyllä kovin vasemmistolainen ole. Nykyään tosin on vaikea tietää, mitä vasemmisto tai oikeisto kulloinkin tarkoittaa. Oikeistolaisuus voi olla joko markkinoiden vapautta tai sitten arvokonservatismia, eivätkä nämä enää yleensä kulje käsi kädessä. Vasemmistolaisuus taas tarkoittaa nykyään tavallisesti jotain sellaista pikkuporvarillista virkamiesmoraalia, jota kokoomus edusti vielä muutama vuosikymmen sitten, kepun sijainnista puhumattakaan. Tuntuu, että kun itse pysyy ajatuksineen paikallaan, puoluekenttä liikkuu vahvasti ja omakin sijainti siinä muuttuu.

Anonyymi kirjoitti...

Totta. Demareilta puuttuu sellainen isänmaallinen, rehellinen ja miehekkäs mies.
Sellainen tarvittaisiiin jokaiseen puolueeseen, niin oltais kaikki persusuomalaisia. Soininkin pitäisi lakata jarruttanasta Immosta.

Ja se suuri vihervasemmistolainen nuorisojoukko! Niitä tosin on vain ehkä 20 prosenttia kansasta, mutta kyllä se meitä 80 prosenttia huolestuttaa. Pienemmiläkin vähemmistöillä on tehty vallankumous. Ne pitää juuria pois. Ryssät keskeytti sen vapaussodan jälkityöt, mutta viimeistään nyt se pitää jatkaa loppuun.

Anonyymi kirjoitti...

Joo, ei tästä Antti Lindtmanistakaan kyllä ole mihinkään! Siitä ei saa Sdp:n "pelastajaa" , ei sitten milään. Se on poliittisen broilerin perustyyppiä.

Mutta entäpäa Timo Harakka? Sillä on sana hallussaan ja sehän pisti jo Juha Sipilänkin tiukille, kun eduskunnassa käsiteltiin ministereiden sidonnaisuuksia.

Anonyymi kirjoitti...

Oletko kenties mies Lapualta?