torstai 7. maaliskuuta 2019

1155. Ylen gallup: Sdp ja persut nousussa, kokoomuus ja keskusta laskussa



1. Eduskuntavaaleihin on enää hieman yli kuukausi. Kaikkien ehdokkaiden nimet julkistettiin toissa päivänä 5.3. Tällöin mm. selvisi, ettei ulkoministeri Timo Soini (sin) asetu ehdolle. Muista jatkosuunnitelmistaan Soini vaikenee, joten emme vielä tiedä, aikooko hän asettua ehdolle europarlamentin vaaleissa, jotka toimitetaan toukokuussa.

2. Puolueiden kannatusgalluppeja julkaistaan tuon tuosta eli tahtia pari viikossa. Tänään torstaina 7.3. julkistetiin Ylen Taloustutkimuksella teettämän kannatusmittauksen tulokset. Siinä haastateltiin 6.2. - 5.3. välisenä aikana 2 905 ihmistä. Puolueiden kannatus ilmenee pähkinänkuoressa yllä olevasta kuviosta.

3, Havaitaan, että johtavan oppositiopuolue SDP:n kannatus on noussut edellisestä eli helmikuussa suoritetusta mittauksesta 1,2 prosenttiyksikköä ja on nyt 21,3 prosenttia.  Demareiden kannatus on haastattelukauden aikana suurimmillaan silloin, kun puolueen ensimmäinen varapuheenjohtaja Sanna Marin hoiti sairaalassa olleen puheenjohtaja Antti Rinteen tehtäviä. 

4. Kyselyn suurin nousija on kuitenkin perussuomalaiset, joka kasvatti kannatustaan 1,3 prosenttiyksiköllä helmikuun mittauksesta. Persuja kannattaa nyt 13,3 prosenttia vastaajista. Vihreät sen sijaan menetti lähes prosenttiyksikön kannatuksestaan, joka on nyt 13,7 prosenttia.  Persut hengittää siis aivan viheiden niskaan!

5. Vasemmistoliitto, joka oli vielä pari kolme kuukautta sitten tasoissa perussuomalaisten kanssa, näyttää jämähtäneen selkeästi alle 10 prosentin knnatuksen. Nyt sille mitattiin  8,9 prosentin kannatus, jossa on lievää nousua. Ei auta, vaikka Li Andersson olisi miten valovoimainen poliittikko, jonka kanssa lähes kaikki kansalaiset haluaisivat lähteä kaljalle!

6. Hallituksen suurten porvaripuolueiden kannatus sen sijaan laski jälleen. Kokoomuksen kannatus on Ylen mittauksessa 16,2 prosenttia, joka on puolueen heikoin noteeraus neljään vuoteen. laskua edellisestä eli helmikuun miitauksesta 1,3 prosenttiyksikköä.
 

7. Mutta  pääministeri Juha Sipilän johtaman keskustan kannatus supistui vielä kokoomuksen laskua enemmän eli peräti 1,5 prosenttiyksikköä ja on nyt enää 13,7 prosenttia. Vihreät siis hengittää keskustan ja persut puolestaan vihreiden niskaan. Mikä niistä voisi nousta kolmanneksi tai peräti toiseksi suurimmaksi puolueeksi vaaleissa?

8. Rkp: ja KD:n kannatus junnaa gallupista toiseen koko ajan samoissa luvuissa eli hieman alle viiden (Rkp) tai neljän (KD) prosentin lukemissa. Hännänhuippuna tulee tietenkin siniset, nyt puolueelle mitattiin 1,8 prosentin kannatus. Muita puolueita kannattaa yhteensä 2,8 prosenttia vastaajista.


9. Hallituspuolueiden kannatus on nyt siis alempana kuin koskaan aikaisemmin, sillä kolmea hallituspuoluetta kannatta Ylen kysyelyn mukaan vain noin 32 prosenttia vastaajista. 

10. Voisiko siniset saada edes yhtä kansanedustajaa Arkadianmäelle? Suurimmat mahdollisuudet tähän puolueella on Uudenmaan vaalipiirissä, jossa ehdokkaina ovat Jussi Niinistö, Sampo Terho ja Simon "Kiivailija" Elo. Veikkaisin, että yksi näistä voisi mennä äpi. Toisen paikan puolue voisi saada Kymenlaaksosta tai onko se Etelä-Karjalan vaalipiiristä, jossa ehdokkaana on työministeri Jari Lindström. Miten Jarpan aktiivimalli on purrut duunareiden keskuudessa vai onko purrut lainkaan? Konkari Raimo Vistbacka, 73, yrittää turhaan paluuta Etelä-Pohjanmaalta. 

11. Persut ratsastaa kohti vaaleja entistä kiivaammin maahanmuuttopolitiikan kiristämisellä ja Oulun raiskaustapauksilla. Nähdäkseni puolueen kannatus vaalissa saattaa nousta 15 prosenttiin asti, jolloin se ohittaa ainakin vihreät ja luultavasti myös keskustan.

12. Keskustan kannatusta painavat edelleen mm. onneton Sote-uudistus, Anne Bernerin ministeriys sekä Juha Sipilän ylimielisyys, Juhan tulisi ainakin ajaa parta kiireesti pois. Puolueella on vastatuulta vähän joka rintamalla, vaikka työllisyysaste onkin saatu nousuun ja valtion velanoton tarve vähenee. Puolue voi menettää vaaleissa lähes 30 paikkaa. Matti Vanhasen läpimeno Uudellamaalla ei ole mikään itsestään selvä asia, mutta sen sijaan selvää lienee, ettei ministeri Kimmo Tiilikainen tule valituksi Helsingistä.

13. Kokoomuksen kannatusta alentaa jatkuva valinnanvapaudesta jankuttaminen ja vanhusten hoidossa ilmenneet vakavat epäkohdat yksityisissä hoitolaitoksissa. Petteri Orpon esiintyminen ei juuri vakuuta teki hän sitten mitä tahansa. Kokoomus asettaa toivonsa siihen, että demareiden puheenjohtaja Antti Rinne epäonnistuisi myös tälllä kerralla tv-väittelyissä.

14. Demarit porskuttaa edelleen ja on yhä vahvemmin gallupkyselyjen piikkipaikalla. Sote-uudistuksen vastustaminen on sille elämää suurempi asia, ja sankariksi uhkaa nousta jopa Krista Kiuru, jos hän onnistuu sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtajana jarruttaaan sote-uudistuksen etenemistä loppuun asti. Kestääkö kaksi kuukautta sairaalassa olleen Antti Rinteen kunta ja kantti kovaa vaalikampanjaa ja onnistuuko hän tärkeissä tv-väittelyissä edes siedettävästi? Nämä ovat ratkaisevat kysymykset, joista demareiden menestys loppupeleissä riippuu.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jan Vapaavuori on kokoomuksen todellinen johtaja, sekä tuleva tasavallan presidentti. Orpon asema sensijaan käy yhä tukalammaksi. Kokoomuksen olisi kannattanut kaataa sote jo hyvissä ajoin, niin vaalivoittokin olisi ollut hyppysissä. Nyt tulee sensijaan noutaja. Ihan älytöntä hommaa kokkareilta. Kuinka tyhmiä ihmiset voivat ollakin..

Anonyymi kirjoitti...

Oikeuskansleri on näköjään antanut paimenkirjeen siitä, mitä toimitusministeristö - josta voi tulla valitettavan pitkäaikainen - saa tehdä ja mitä ei. Ei esimerkiksi korkeita virkanimityksiä. Mutta lopulta kuitenkin sen mukaan ratkaistaan tapauskohtaisesti. Sikäli kuin olen Sipilää seurannut, niin tässäkin hän tulee antamaan piut paut lain rajoituksille ja päättämään tapauskohtaisesti lähes mitä tahansa kuten ennenkin. Valvoneeko Pöysti.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Niin, valtioneuvostoon eli hallituksen käsittelyyn on tulossa piakkoin KKO:n presidentin nimitysasia. Sen käsittely siirtynee "oikealle" hallitukselle, eli Sipilän toimitusministeriö ei asiaa ilmeisesti käsittele.

Anonyymi kirjoitti...

Esitänpä Sote-uudistuksesta villin veikkauksen: jos äänestystulos suurinpiirtein vastaavat nykyisiä gallupeja, saamme vihervasemmistolaisen hallituksen yhdellä porvaripuolueella vahvistettuna. Rinne vallitsee kepun, koska se on pienempi eikä vaadi demareille mahdotonta valinnanvapautta. Kepu saa maakunnat supistettuina ja verotusoikeudella varustettuina. Valinnanvapaus haudataan.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä viimeisen anonyymin ennuste meni aivan nappiin, paitsi että porvaripuolueita on mukana kaksi.