331. Nobelin rauhanpalkinto Liu Xiaobolle, kiinalaiselle toisinajattelijalle

Kiinalainen toisinajattelija Liu Xiaobo on saanut tämän vuoden Nobelin rauhanpalkinnon.

Liu Xiaobo, 54, tuomittiin viime joulukuussa 11 vuodeksi vankeuteen, koska hän oli kirjoittamassa demokratiauudistuksia Kiinaan vaatinutta Peruskirja 08 -manifestia.

Norjan Nobel-komitea ylisti Liuta tämän pitkästä ja väkivallattomasta taistelusta perustavien ihmisoikeuksien puolesta Kiinassa. "Komitea on pitkään uskonut, että ihmisoikeuksien ja rauhan välillä on tiivis yhteys", perusteluissa todettiin. Komitean puheenjohtaja Thorbjørn Jagland sanoi Liu Xiaobon olevan symboli ihmisoikeustaistelulle Kiinassa.

54-vuotias entinen kirjallisuuden professori ja kirjailija kuuluu Kiinan toisinajattelijoiden veteraanikaartiin. Hän otti osaa jo vuoden 1989 mielenilmauksiin.

Loistavaa! Erinomainen päätös Norjan Nobel-komitealta!

Olen muutamissa kirjoituksissa 90-luvun alkupuolelta lähtien ottanut kantaa Kiinan törkeisiin ihmisoikeusrikoksiin ja ihmetellyt, mikseivät suomalaiset lakimiehet ole kertaakaan näyttävästi ilmaisseet tukea kiinalaisille toisinajattelijoille ja tuominneet Kiinan viranomaisten toimintaa ihmisoikeuksien rikkomisessa. Olen myös arvostellut Suomen hallitusten ja presidenttien (Koivisto, Ahtisaari ja Halonen) nöyristelyä ja kummallista käyttäytymistä, sillä virallisella Suomella ei ole koskaan ollut minkäänlaista huomauttamista Kiinan viranomaisten ihmisoikeusloukkauksia vastaan.

Suomalaisia lakimiesdelegaatioita on toki vuosikausia kuskattu Kiinaan ja sieltä on tehty porukalla vastavierailuja Suomeen, mutta kaikki on ollut hyvin hiljaista ja salaperäistä eivätkä suomalaiset ole kertaakaan rohjenneet arvostella esimerkiksi Kiinan ihmisoikeussopimuksia rikkovaa rikosprosessimenettelyä. Ensimmäisenä suomalaisena oikeusviranomaisena Kiinassa kävi ex-oikeuskansleri Jorma S. Aalto joskus 90-luvun alkupuolella. Ainoa kommentti, joka Aallolta matkan jälkeen kuultiin oli toteamus, jonka mukaan "Kinassa on paljon lakimiehiä."

Onneksi norjalaiset osaavat ja uskaltavat.

Kiinan johto on jo ehtinyt tuomita raivostuneena norjalaisten päätöksen. Se toteaa toisinajattelijan palkitsemisen rikkovan rauhannobelin periaatteita. Maan ulkoministeri luonnehtii päätöstä "törkeäksi".

Kiinan mukaan Liun palkitseminen vahingoittaa Norjan ja Kiinan suhteita. Maat neuvottelevat parhaillaan kauppasopimusta. Norjan mukaan Kiina on jo vuosien ajan varoittanut, että kiinalaisen toisinajattelijan rauhannobelilla olisi kielteisiä seurauksia.

Eikö Tarja Halosen ja Martti Ahtisaaren pitäisi nyt ryömiä kiireesti ulos koloistaan ja yhtyä meille niin ystävällismielisen Kiinan johdon Nobelin-komiteaan kohdistamaan kritiikkiin? Missä on Alex Stubb, uskaltaako edes hän kiitellä norjalaisten päätöstä?

Toisinajattelijan vaimo Liu Xia kertoo olevansa palkinnosta innoissaan ja vaatii hallitusta vapauttamaan miehensä. Hän arvelee, että saattaa päästä kertomaan miehelleen palkinnosta huomenna.

Nobelin rauhanpalkinto luovutetaan Oslossa 10. joulukuuta. Palkinnon suuruus on kymmenen miljoonaa Ruotsin kruunua eli noin miljoona euroa. Arvattavasti Liu Xiaobo ei itse saa lomaa vankilasta päästäkseen pokkaaman pystin Oslossa. Tuskinpa Kiina päästää myöskään palkinnon saajan vaimoa noutamaan palkintoa; hyvä jolleivät pane rouvaakin tiilenpäitä lukemaan!

Suomen virallisen johdon tulisi nyt esittää tukensa Kiinan johdolle ja tehdä kansainvälinen aloite, jonka mukaan Nobelin rauhanpalkinnon jakaminen pitäisi uskoa norjalaisten sijasta Suomen keskustan puoluekokoukselle. Sehän on tunnetusti aina osannut tehdä viisaita henkilövalintoja.

330. Vanhas-jutussa tympeää pallottelua menettelytapakysymyksillä

Matti Vanhasen jääviyskysymyksen käsittely näyttää menevän, jollei nyt piirileikiksi, niin ainakin pahasti hakoteille.

Kun asiantuntijoita oli määrä kuulla perustuslakivaliokunnassa Vanhasen esteellisyydestä ja asian rikosoikeudellisesta puolesta sekä esitutkinnan aloittamiskynnyksen ylittymisestä, onkin valiokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi ryhtynyt paasaamaan julkisuudessa lähinnä vain menettelytapakysymyksistä ja siitä, että oikeuskanslerin olisi pitänyt käynnistää omalla päätöksellään asian esitutkinta. Kun näin ei ole tapahtunut, on asia tuotu Sasin mukaan epäkypsänä valiokuntaan. Sasia ovat säestäneet valiokunnan varapuheenjohtaja Jacob Söderman ja eilen asian rikosoikeudellisesta puolesta valiokunnassa kuultu ex-professori Pekka Koskinen.

Pekka Koskisen lausumat ihmetyttävät, sillä eilen hänellä ei tuntunut olevan lehtimiehille mitään sanottavaa virkavelvollisuuden rikkomista koskevasta kysymyksestä, josta häntä valiokunnassa lähinnä kuultiin. Koskinen puuttui yksinomaan edellä mainittuun menettelytapakysymykseen ikään kuin hän olisi jonkinlainen valtiosääntöoikeuden asiantuntija ja häntä olisi kuultu valiokunnassa yksinomaan tässä ominaisuudessa.

Menettelytapa-asiassa on kysymys oikeuskanslerin toimivaltuudesta eli siitä, olisiko oikeuskansleri voinut määrätä poliisin suorittamaan esitutkinnan, jos tutkinnan aloittamiskynnys "on syytä epäillä rikosta" on ylittynyt. Jonkka katsoi ilmoituksessaan 16.9. lyhyesti ja ilman asiallisia perusteluja, että oikeuskanslerilla ei ole tällaista oikeutta. Jonkan mukaan mainittu kanta on johdonmukainen, koska kanslerilla ei ole ministerivastuuasiassa "rikosoikeudellistakaan roolia", vaan hän toimii ainoastaan laillisuusvalvojan ominaisuudessa.

Ilmoituksessaan 16.9. Jaakko Jonkka toteaa yhdessä virkkeessä lyhyesti ja perustelematta, että "esitutkinnan käynnistäminn on vain perustuslakivaliokunnan harkinnassa." Alaviitteessä hän sanoo, että "tätä voidaan pitää nykylainsäädännön mukaisena vallitsevana kantana". Hän viittaa mainitussa alaviitteessä ainoastaan yhteen omaan kirjoitukseensa vuodelta 2006, jossa kanta on esitetty. Lisäksi Jonkka viittaa Esitutkinta- ja pakkokeinotoimikunnan mietintöön (KM 2009:3) s. 293, jossa sanottu kanta myös todetaan ikään kuin itsestään selvyytenä ja ilman minkäänlaisia perusteluja. - Ei tämä nyt niin kovin vakuuttavalta vaikuta!

Jonkka on puolustellut näkemystään selittämällä, että hänen kantansa on "vallitseva" ja että hän ei ole "nähnyt oikeudellisesti perusteltua vastakkaista tulkintaa missään." Jonkka kertoi olleensa yhteydessä eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläiseen, joka oli Jonkan mukaan ollut hänen kanssaan samaa mieltä. Jääskeläisenkään kantaa ei ole tosin "näkynyt missään," vaan kyse lienee ainoastaan suupuheesta.

Olen itse ottanut kantaa kirjoituksessani 321/21.9. "Ministereiden syytesuoja aikansa elänyt." Tulin siihen johtopäätökseen, että kysymys on tulkinnanvarainen ja että molempia kantoja - oikeuskanslerilla joko on tai ei ole sanottua valtaa määrätä esitutkinnan käynnistämisestä - voidaan puoltaa. Totesin kuitenkin, että reaaliset asia-argumentit samoin kuin monet oikeussystemaattiset argumentit puoltavat melko yksiselitteisesti kantaa, jonka mukaan oikeuskanslerilla samoin kuin oikeusasiamiehellä on jo nykyisin voimassa olevan lain eli ministerivastuulain 4 §:n mukaan oikeus valta käynnistää ministerisyyteasiaa koskeva esitutkinta ilman, että asiaa pitäisi tätä varten kierrättää perustuslakivaliokunnan kautta.

Virkatoimissaan hyvin varovaisen miehen maineessa oleva Jaakko Jonkka on kuitenkin valinnut toisen tulkinnan ja halunnut saattaa kysymyksen esitutkinnan käynnistämisestä perustuslakivaliokunnan tutkittavaksi. Jonkan tulkintaa ei voida virheellisenä, kun kysymystä ei ole laissa yksiselitteisesti säännelty.

Minusta on outoa, että perustuslakivaliokunta ja sen johtoporras (Kimmo Sasi ja Jocob Söderman) haluaa jatkaa narinaansa ja asian pallottelua menettelytapakysymyksellä, jolloin itse pääasiaa jää varjoon. Mutta ehkä tämä juuri on pallottelun tarkoituksena? Selvää kuitenkin on, ettei perustuslakivaliokunta voi, vaikka se haluaisikin, palauttaa asiaa oikeuskanslerille uudelleen käsiteltäväksi. Jos näin tapahtuisi, saisi Vanhas-tapaus vielä entistä naurettavammat mittasuhteet.

Olen blogissani 321/21.9.2010 kertonut myös eduskunnan silloisen oikeusasiamiehen Riita-Liisa Paunion vuonna 2007 tekemästä selvityksestä. Siinä on pro et contra -menetelmällä koottu sanotun "oikeuden" (toimivallan) eli oikeuskanslerin itsenäisen aloiteoikeuden puolesta ja vastaan puhuvia argumentteja. Paunio ei kuitenkaan - hänkin kuului näihin ylivarovaisiin virkamiehiin - halunnut arvioida mainittujen pro ja contra -argumenttien keskinäisiä painoarvoja eikä punnita niitä vastakkain. Paunio saattoi kuitenkin mainitun epäselvän toimivaltakysymyksen valtioneuvoston ja oikeusministeriön tietoon mahdollisia lainsäädäntötoimia varten.

Mutta niin kuin valitettavan usein näyttää käyvän, oikeusministeriö, jonka tehtäviin kyseinen asia eli perustuslain ja ministerivastuulain muutosten käynnistäminen ja valmistelu ensi sijassa kuuluu, ei ole ryhtynyt Paunion kirjeen johdosta tarpeellisiin toimenpiteisiin. Oikeusasiamiehen toimistosta saadun tiedon mukaan oikeusasiamies olisi nostanut kysymyksen esiin Christoffer Taxellin pari vuotta sitten istuskelleessa komiteassa, joka pohti juuri perustuslakiin tehtäviä tarkistuksia. Muta kun lukee komitean mietinnön, niin havaitsee, että komitea on sivuuttanut sanotun kysymyksen kokonaan; siitä ei mainita mietinnössä halaistua sanaa.

Tässä vielä varmemmaksi vakuudeksi oikeusasiamies Riitta-Liisa Paunion vuonna 2007 valtioneuvostolle, perustuslakivaliokunnalle ja oikeusministeriölle tekemän esityksen perusteluja:

Oikeuden olemassaolon puolesta puhuvia näkökohtia

Ylimmillä laillisuusvalvojilla on perusoikeusuudistusta edeltäneessä oikeuskäytännössä katsottu olevan oikeus määrätä esitutkinta toimitettavaksi ministerivastuuasioissa. Perustuslakia tai ministerivastuulakia säädettäessä ei lausuttu, että tämä oikeus olisi lakannut. Tätä oikeutta määrätä esitutkinta suoritettavaksi ministerivastuuasioissa on tosiasiallisesti myös käytetty perustuslain muutosta edeltäneellä ajalla.

Suoraa lisätukea ylimpien laillisuusvalvojien oikeudelle antavat ylimpiä laillisuusvalvojia koskevien lakien sanamuodot. Eduskunnan oikeusasiamiehestä annetun lain (197/2002) 8 §:ssä on nimenomaisesti säädetty oikeusasiamiehen oikeudesta määrätä esitutkinta toimitettavaksi tutkittavanaan olevan asian selvittämiseksi. Valtioneuvoston jäsenen menettely kuuluu oikeusasiamiehen tutkittaviin asioihin.

Valtioneuvoston oikeuskanslerista annetun lain (193/2000) 8 §:ssä asiasta on säädetty asiallisesti vastaavasti. Oikeus käynnistää esitutkinta ilmenee säännöksestä virka-avun saamisen muodossa seuraavasti: "oikeuskanslerilla on tehtäviään suorittaessaan oikeus viipymättä saada kaikilta viranomaisilta sellaista virka-apua, jonka antamiseen asianomainen viranomainen on toimivaltainen".

Myöskään oikeusasiamiehestä annettua lakia tai valtioneuvoston oikeuskanslerista annettua lakia säädettäessä ei viitattu siihen, että oikeus määrätä esitutkinta toimitettavaksi olisi tarkoitettu rajata pois joltakin laillisuusvalvonnan osa-alueelta, vaikka viimeksi mainitut lait on säädetty perustuslain ja ministerivastuulain säätämisen jälkeen.

Selvää on, että yksinomainen toimivalta ministerivastuuasiassa nostettavasta syytteestä kuuluu perustuslakivaliokunnalle. Ylimpien laillisuusvalvojien oikeus esitutkinnan määräämiseen ei poista tai rajoita tätä toimivaltaa. Menettely voi kuitenkin parantaa perustuslakivaliokunnan päätöksenteon edellytyksiä jo ilmoitusasian käsittelyn alkuvaiheissa. Ministerivastuulain esitöissä on korostettu intressiä selvittää tosiasioita koskeva aineellinen totuus.

Asiaa voidaan tarkastella myös siltä kannalta, millaiseksi rikoksesta epäillyn oikeusturva muodostuisi siinä tapauksessa, että perustuslain 115 §:n 1 momentin 1 kohdan mukainen ilmoitus tehdään sen jälkeen, kun henkilöä on ensin kuultu ylimmän laillisuusvalvojan toimesta hallinnollisessa menettelyssä, ja että häntä kuullaan tämän jälkeen samoista seikoista rikoksesta epäiltynä perustuslakivaliokunnan määräämässä esitutkinnassa.

Tässä tilanteessa erityisen keskeistä on rikoksesta epäillylle kuuluva oikeus olla myötävaikuttamatta oman epäillyn rikoksensa tai syyllisyytensä selvittämisestä. Tämä niin sanottu itsekriminointisuoja ei ole ehdoton oikeus, mutta se voi tulla loukatuksi esimerkiksi tilanteessa, jossa henkilöltä on ensin vaadittu selvitystä hallinnollisella pakolla, ja näin saatuja tietoja käytetään sittemmin rikosprosessin puitteissa (ks. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen suuren jaoston tuomio O'Halloran and Francis v. Iso-Britannia (29.6.2007) kohta 55). Itsekriminointisuoja ei itsessään estä käyttämästä rikosprosessin

ulkopuolisia hallinnollisia selvityskeinoja. Se voi kuitenkin joissakin tilanteissa rajoittaa mahdollisuuksia käyttää rikosprosessissa sellaisia tietoja, jotka on saatu tätä ennen hallinnollisella pakolla.

Laillisuusvalvonnassa virkarikoksen sisältävät asiat on yleensä perusteltua siirtää selvitettäväksi mahdollisimman aikaisessa vaiheessa esitutkintamenettelyssä. Tämä johtuu yhtäältä rikoksesta epäillyn oikeusturvavaatimuksista, toisaalta tarpeesta turvata asian rikosoikeudellisen käsittelyn edellytykset. Molemmissa suhteissa ongelmaksi voi nimittäin koitua se, että hallinnollisella pakolla tutkinnan kohteelta hankitun aineiston käyttäminen osoittautuisi kielletyksi sittemmin tarpeelliseksi arvioidussa rikosprosessissa.

Oikeuden olemassaoloa vastaan puhuvia näkökohtia

Erityisesti perustuslain ja ministerivastuulain systematiikasta on johdettavissa perusteita sille, että esitutkinnan käynnistäminen on yksinomaan perustuslakivaliokunnan käsissä. Ministerivastuulain 1 §:n mukaan lain 2 lukua - otsikoltaan ministerivastuuasian käsittely eduskunnassa - sovelletaan tutkittaessa (muun muassa) valtioneuvoston jäsenen virkatointen

lainmukaisuutta. Tästä näkökulmasta voidaan katsoa, että valtioneuvoston jäsenen virkarikosoikeudellisen vastuun selvittämisestä on säädetty tyhjentävästi perustuslaissa ja ministerivastuulaissa.

Voidaan myös ajatella, että pelkästään laillisuusvalvonnalliset tarpeet eivät edellytä esitutkinnan käynnistämismahdollisuutta, vaan että tällainen tarve tulee vasta syyttäjäroolin myötä. Toisin kuin ennen perustuslain säätämistä, ylimmillä laillisuusvalvojilla ei ole enää syyttäjäroolia ministerivastuuasioissa (PL 114 §:n 3 momentin mukaan syytettä valtioneuvoston jäsentä vastaan ajaa valtakunnansyyttäjä).

Johtopäätökset

Ylimpien laillisuusvalvojien oikeus määrätä esitutkinta suoritettavaksi ministerivastuuasioissa jää käsitykseni mukaan nykyisessä oikeustilassa

tulkinnanvaraiseksi.

Oikeuden olemassaolon puolesta puhuu erityisesti ylimpiä laillisuusvalvojia koskevien lakien sanamuodonmukainen, vakiintunut ja looginen tulkinta. Oikeutta vastustavat argumentit ovat luonteeltaan systeemiargumentteja, ja siten edellistä implisiittisempiä.

Pidän vallitsevaa oikeudellista tilaa epätyydyttävänä. Mahdollisesti yllättäen eteen tulevien ministerivastuuasioiden asianmukaisen ja viivytyksettömän selvittämisen turvaamiseksi pidän tärkeänä, että tutkintamenettelyt sekä eri viranomaisten keskinäiset toimivaltasuhteet ovat selvät ja kaikkien toimijoiden tiedossa.

Pidän ministerivastuuasioissa noudatettavien käytäntöjen selkiyttämistä lainsäädännössä tärkeänä. Käsitykseni mukaan ministerivastuuasioiden tutkintajärjestelyitä koskevaa sääntelyä olisi perusteltua täsmentää siten, että laista kävisi selvästi ilmi, onko eduskunnan oikeusasiamiehellä ja valtioneuvoston oikeuskanslerilla toimivaltaa määrätä näissä asioissa

esitutkintaa suoritettavaksi.

-----

Oikeusasiamies Paunio lähetti käsityksensä valtioneuvoston tietoon. Hän oheisti esitykseensä 12.11.2007 päivätyn asian esittelijän, OTT Pasi Pölösen seikkaperäisen muistion. Siitä lähemmin ilmenevin perustein oli Paunion mukaan perusteltua harkita myös sitä, tulisiko ministerivastuuasian esitutkinnan käynnistämisen edellytyksistä samoin kuin kysymyksestä esitutkintaviranomaisten itsenäisestä toimivallasta käynnistää esitutkinta ministerivastuuasiassa säätää laissa nykyistä selvemmin.

Paunio lähetti esityksensä tiedoksi myös perustuslakivaliokunnalle, valtioneuvoston oikeuskanslerille, valtakunnansyyttäjälle, sisäasiainministeriölle ja oikeusministeriölle.

Näin siis eduskunnan oikeusasiamies Riita-Liisa Paunio 20.12.2007 (Dnro 876/2/05). On yllättävää, että oikeusasiamiehen perusteltu päätös, joka on lähetetty tiedoksi muun muassa oikeusministeriölle, ei ole antanut oikeusministeriössä aihetta toimenpiteisiin tulkinnanvaraisen oikeustilan selvittämiseksi lakia muuttamalla. Ei, vaikka parhaillaan on vireillä lainsäädäntötyö perustuslain eräiden säännösten tarkistamiseksi. Christoffer Taxell ja muut perustuslain tarkistelijat ovat näpräilleet monta vuotta yhden ainoa kysymyksen eli tasavallan presidentin valtaoikeuksien kimpussa. Muut ja paljon tärkeämmät asiat ovat jääneet kokonaan unholaan.

Paunion muistio on lähetetty tiedoksi myös perustuslakivaliokunnalle, mutta eipä näytä esitys sielläkään saaneen aikaan minkäänlaista jatkoesitystä. Paunion esitys lienee valiokunnan puheenjohtajalle Kimmo Sasille tuntematon paperi ?

Paunio lähetti esityksensä tiedoksi myös oikeuskanslerinvirastoon. Oikeuskansleri Jaakko Jonkalle Paunion paperi näyttää olevan yhtä tuntematon kuin perustuslakivaliokunnan Kimmo Sasillekin.

----

Tänään perustuslakivaliokunta kuuli valtakunnansyyttäjä Matti Nisistä. Mikä on valiokunnan syyskäräjien ensi tiistaina kuultavan välitilinpäätöksen sisältö?

Kun Kimmo Sasi ja muut valiokunnan jäsenet valittavat koko ajan, että asia on keskeneräinen ja "epäkypsä" ratkaistavaksi, ei valiokunnalla tietenkään ole muuta mahdollisuutta kuin saattaa asia esitutkinnassa selvitettäväksi. Näin, jos asiaa ajattelee puhtaasti juridisesti. Mutta kun poliitikot ovat päättämässä, saamme varautua myös yllätyksiin.

329. Perustuslakivaliokunnan syyskäräjät jatkuvat

Eduskunnan perustuslakivaliokunta käsittelee parhaillaan oikeuskansleri Jaakko Jonkan 16.9. valiokunnalle tekemää ilmoitusta ex-pääministeri Matti Vanhasen virkatoimien tutkimiseksi.

Jonkan mielestä Vanhanen oli vuosina 2006-2009 esteellinen osallistumaan valtioneuvoston yleisistuntoihin - kaikkiaan kuusi istuntoa - joissa päätettiin Raha-automaattiyhdistyksen avustusten myöntämisestä Nuorisosäätiölle. Näin oli muodostunut asetelma, joka hallintolain esteellisyyssäännöksen tarkoittamalla tavalla on vaarantanut luottamuksen Vanhasen puolueettomuuteen. Jonkan yksiselitteisen kannanoton mukaan Vanhanen oli menetellyt lainvastaisesti.

Oikeuskansleri olisi voinut halutessaan päättää asian käsittelyn antamalla Vanhaselle huomautuksen jääviydestä. Oikeuskansleri kuitenkin totesi, että asiaa olisi arvioitava myös rikosoikeudellisesti. Jonkan tulkinnan mukaan hänellä oikeuskanslerina ei kuitenkaan ollut mahdollisuutta käynnistää valtioneuvoston jäsenen menettelyä eli ministerivastuuasiaa koskevaa esitutkintaa. Esitutkinnan käynnistäminen on yksinomaan perustuslakivaliokunnan harkinnassa. Asian perusteelliselle selvittämiselle on Jonkan mukaan aito tarve, sillä Vanhasen tapauksessa on kyse yhteiskunnallisesti merkittävää valtaa käytettäessä tapahtuneen epäillyn lainvastaisuuden tutkinnasta.

Keskusrikospoliisissa on parhaillaan vireillä Nuorisosäätiön antamia vaalitukia koskeva laaja esitutkinta. Tällä tutkinnalla on Jaakko Jonkan mukaan ainakin rakenteellinen yhteys nyt käsiteltävään Vanhasen esteellisyyttä koskevaan tapaukseen. Vanhasen saamaa tukea tulisi sen vuoksi tarkastella osana esitutkinnassa olevaa asiakokonaisuutta. Oikeuskanslerin käsitys on, että ilman tämän yhteyden huomioon ottamista ei Vanhasen osallistumisesta avustuspäätöksien tekemiseen Nuorisosäätiölle saada oikeaa kuvaa.

Perustuslakivaliokunta on jo ehtinyt kuulla sekä "syyttäjää" eli oikeuskansleria että "vastaajaa" eli Matti Vanhasta. Vanhanen on kiistänyt esteellisyytensä. Perustuslakivaliokunnan puheenjohtajan Kimmo Sasin mukaan Vanhanen on kiistänyt myös tiettyjä Jonkan ilmoituksessa mainittuja faktoja. Valiokunta on kuullut Jonkkaa jo kahdesti. Sasin mukaan valiokunta on pyytänyt Matti Vanhaselta kirjallisen lausunnon, jonka Vanhasen on määrä toimitta valiokunnalle tänään.

Olen käsitellyt asiaa blogissani kahdesti. Viime perjantaina eli 1.10. ihmettelin, miksi valiokunta ei kuullut Jonkkaa ja Vanhasta vastakkain, sillä tämä olisi ollut tehokas tapa epäselvyyksien poistamiseksi. Aina valpas Aamulehden Helsingin toimitus hoksasi ehdotukseni ja kysyi asiaa Sasilta. Aamulehden haastattelussa lauantaina 2.10. Kimmo Sasi selitti, että tuo vastakkain kuulemista koskeva mahdollisuus oli kyllä ollut valiokunnassa esillä, mutta "ainakin tässä vaiheessa" oli kuitenkin päädytty traditionaaliseen menettelyyn eli erikseen kuulemiseen.

Asian käsittely jatkuu huomenna torstaina, jolloin valiokuntaa kuulee "todistajia" tai oikeastaan kahta asiantuntijaa. Toinen heistä on hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää ja toinen rikosoikeuden emeritusprofessori Pekka Koskinen. Perjantaina valiokunnan on vielä määrä kuulla valtakunnansyyttäjä Matti Nissistä. Nissistä kuullaan tavallaan viran puolesta, sillä perustuslain mukaan perustuslakivaliokunta pyytää juuri valtakunnansyyttäjää käynnistämään ministerivastuuasiaa koskevan esitutkinnan, jos siihen on aihetta.

Olli Mäenpäätä kuullaan Vanhasen jääviydestä. Mäenpää on pohtinut virkamiehen esteellisyyttä kirjoissaan perusteellisesti, vaikkei olekaan, toisin kuin Kimmo Sasi viime viikolla kertoi, väitellyt esteellisyyskysymyksistä. Vanhasen esteellisyyden osalta Jonkan ilmoitus ja päätös 16.9. ("jääviystuomio") on hyvin perusteltu enkä usko, että Mäenpää voisi päätyä arvioinnissa toisenlaiseen tulokseen. Tosin asiantuntija ottaa kantaa lähinnä vain yleiseltä kannalta hänelle esitettyyn kysymyksen eikä (yleensä) puutu käsillä olevaan konkreettiseen tapaukseen.

Selitys, jonka mukaan kyseinen avustusasia olisi ollut - jokaisessa kuudessa istunnossa - vain jonkinlainen rutiiniasia, jota käsiteltiin valtioneuvoston istunnoissa "kolmen sekunnin ajan" ja jota Vanhanen ei olisi siten hoksannut, on tietenkin vain Vanhasen ja hänen perässähiihtäjiensä kömpelö yritys peittää pääministerin ilmiselvä jääviys. Valtioneuvoston istunnon esityslistat jaetaan hyvissä ajoin etukäteen ennen istuntoja ministereille ja heidän laajalle avustajakunnalleen. Nuorisosäätiötä 20 vuotta johtaneen poliitikon pitää ymmärtää, mistä avustusasiassa oli kysymys. Vanhanen on myös tiennyt tai hänen olisi ainakin pitänyt tietää, että Nuorisosäätiö avusti hänen vaalikampanjaansa.

Oikeuskansleri on sanansa jääviysasiassa sanonut ja olisi suoranainen yllätys, jos valiokunta päätyisi esteellisyyden arvioinnissa toiselle kannalle. Valiokunnalle jää oikeastaan vain päättää, onko Vanhasta syytä epäillä virkavelvollisuuden rikkomisesta. Tämä on jääviysarviointia visaisempi kysymys.

Minusta on hieman outoa, että tästä kysymyksestä valiokunta kuulee vain yhtä rikosoikeusoppinutta. Suomen johtava virkarikosasiantuntijahan on tunnetusti professori Pekka Viljanen Turun yliopistosta. Viljanen tunnetaan aika tukasta suhtautumisesta lahjus- ja virkarikoksin. Olisiko tässä selitys siihen, miksi valiokunta ei halunnut kuulla Viljasta? Enteileekö asiantuntijan valinta sitä, että valiokunta, tässä vaiheessa lähinnä sen puheenjohtajisto (Sasi ja Jacob Söderman), on sillä kannalla, että Vanhasta ei ole syytä epäillä virkavelvollisuuden rikkomisesta, jolloin esitutkinta ei siis ole tarpeen?

Asiantuntijaksi valittu professori Pekka Koskinen asiantuntemusta ei toki ole syytä epäillä, vaikka tietääkseni hän ei ole kirjoittanut virkarikoksista juuri mitään. No, saattaahan tapaukseen liittyä myös tiettyjä rikosoikeuden ns. yleisiä oppeja, mikä on Koskiselle tutumpi aihealue. Valiokunta tulee nojautumaan asiassa mieluusti asiantuntijoiden lausuntoihin, esteellisyyden osalta Olli Mäenpään ja rikosoikeudellisen arvion oalta Pekka Koskisen lausuntoon. Näyttää siltä, että Matti Vanhasen kohtalo eli se, joutuuko hän esitutkintaan vai ei, riippuu paljolti professori Koskisen lausunnosta.

Asian rikosoikeudelliseen puoleen liittyy prosessioikeudellinen kysymys eli se, ylittyykö tapauksessa esitutkinnan aloittamiskynnys. Tätä varten kuullaan valtakunnansyyttäjä Nissistä. Ratkaisevaa on se, painaako kysymystä harkittaessa enemmän asian selvittämisintressi vai yksilön eli siis Vanhasen oikeusturvaintressi. Valiokunta joutuu arvioimaan näiden intressien keskinäisiä painoarvoja ja punnitsemaan niitä vastakkain. Syytekynnystä käsittelevässä väitöskirjassaan vuodelta 1991 oikeuskansleri Jaakko Jonkka on operoinut juuri näiden käsitteiden avulla.

Mitä tärkeämpänä tapahtuneen mahdollisimman perusteellista selvittämistä pidetään ja mitä todennäköisemmin asian tutkinta poliisin suorittamassa esitutkinnassa käytössä olevin keinoin toisi asiaan merkityksellistä tietoa, sitä korkeammaksi asian selvittämisintressin painoarvo kohoaa. Oikeusturvaintressi puolestaan puhuu tapauskohtaisesti määräytyvällä painoarvollaan pääsääntöisesti esitutkinnan aloittamista vastaan.

Minusta näyttää selvältä, että asian selvittämisintressi painaa punninnassa selvästi oikeusturvaintressiä enemmän; itse asiassa oikeusturvanäkökohdatkaan eivät puhu koko painollaan esitutkinnan aloittamista vastaan. Asian rikosoikeudellisen puolen perusteelliselle selvittämiselle on olemassa aito ja perusteltu tarve, sillä onhan nyt kyse yhteiskunnallisesti merkittävää valtaa käytettäessä tapahtuneen epäillyn lainvastaisuuden tutkinnasta. Kun Vanhasella on oikeuskanslerin käsityksestä poikkeava erilainen kanta, ei vain esteellisyyskysymyksen juridisesta arvioinnista, vaan myös tapauksen tosiseikoista, ei valiokunnalla näyttäisi olevan muuta mahdollisuutta oman päätöksentekonsa tarvittavan selvityksen pohjaksi kuin pyytää valtakunnansyyttäjää käynnistämään esitutkinta.

Oikeuskansleri Jonkan 16.9. julkistaman ilmoituksen ("jääviystuomion") perustelujen rivien välistä on luettavissa, että hän on esitutkinnan käynnistämisen kannalla. Oikeuskansleri lausui ilmoituksessaan muun muassa näin:

Nuorisosäätiö on jakanut varsin huomattavassa määrin poliittista tukea ilman säännöissään olevaa mainintaa. Pelkästään viimeisten vajaan kymmenen vuoden ajalta vaalitukea on julkisuudessa olleiden tietojen mukaan annettu yli 100 000 euroa. Käytettävissäni olevin keinoin en voi ottaa kantaa siihen, onko säätiö näin menetellessään toiminut myös lainsäädännön vastaisesti, mutta tukikäytännöstä joka tapauksessa on käynnistetty esitutkinta. Vanhasen on täytynyt Nuorisosäätiön hallituksen entisenä pitkäaikaisena jäsenenä ja puheenjohtajana tuntea sen säännöt 14 ja tietää myös siitä, että säätiö tällaista tukea antaa, koska tukikäytäntö on todennäköisesti linjattu hallituksessa tai joka tapauksessa sen tieten. Näyttää siltä, että Raha-automaattiyhdistyksen varoilla on avustettu sääntöjensä mukaan yleishyödyllistä toimintaa harjoittavaa mutta tosiasiallisesti – ja ainakin johonkin mittaan Vanhasen tieten – säännönmukaisesti myös puoluepoliittista toimintaa rahoittanutta säätiötä. Tämänkin seikan merkitystä Vanhasen tekemien säätiötä koskevien avustuspäätösten arvioinnissa olisi perusteltua tarkemmin selvittää.

Oikeuskansleri perää siis asian perusteellista selvittämistä. Tämä edellyttää poliisin esitutkintaa. Vanhasen tapaus liittyy kiinteästi Nuorisosäätiön tukikäytännön jo vireillä olevaan esitutkintaan. Jos perustuslakivaliokunta päättää käynnistää esitutkinnan, päätöksessä tuskin voidaan rajata tutkintaa vain Vanhasen nyt havaitun lainvastaisuuden eli esteellisyyden selvittämiseen, vaan tutkinnan laajuus määräytyy sen mukaan, mitä Nuorisosäätiön meneillään olevassa esitutkinnassa nähdään tarpeelliseksi.

328. Elämässä paljon nähdä saa väärää

Tässä elämässä ei näköjään voi kohta luottaa enää mihinkään tai kehenkään. Valhetta, valhetta vain.

Ensin oli valelääkäri, joka hoiteli parin terveyskeskuksen sijaisuuksia lähes vuoden ajan ilman minkäänlaisia lääketieteen opintoja. Kukaan ei hoksannut mitään, eivät työhönottohaastattelijat eivätkä valetohtorin esimiehet. Olivat vain tyytyväisiä, että sijaiseksi saatiin joku nuorimies. Se lääkäripula, näet!

Mummot tykkäsi, kun tohtorilla oli aika jutella heille. Mitään varsinaisia hoitotoimenpiteitä tohtori ei suorittanut, ei rohjennut edes ottaa verinäytettä. Teki vain paperihommia. Tätäkö siten on terveyskeskuslääkärin arkipäivä? Tarvitaanko tuohon todella lääketieteellinen loppututkinto? Tai edes sairaanhoitajan.

Valelääkärin saldo käräjillä: 1,5 vuotta linnaa ja 100 000 euron korvaukset. Tohtorin palkanneet eivät joutuneet edes syytteeseen.

Entäs sitten tämän nännitohtorin tapaus Raahesta, jonka syytejuttua korkein oikeus halusi syynätä oikein suullisessa käsittelyssä. Hyvin ei ole käynyt tällekään tohtorille, vaikka hän on kokenut lääkäri ja erikoistunut radiologi. Kun hän hoiti omasta mielestään potilaan tutkimisen erityisellä huolella ja hartaudella - eräänlaisena luomu- tai lumehoitona imaisu nuoren naisen nännistä - hänelle mätkäistiin vakava syyte seksuaalirikoksesta! Eikä auttanut, vaikka kaksi oikeusastetta oli jo syynännyt syytteen ja sen köykäiseksi punninnut, vaan valtakunnan ylin oikeusaste kiinnostui tohtorimme tapauksesta tavattomasti.

Ei ihme, että lääkärikuntamme pohtii nyt suurin joukoin erilaisilla eettisillä päivillään, että mihin tässä oikein on tultu ja mihin ollaan menossa!

Valelääkäritapauksen myötä paljastui kaksi valeopettajatapausta, jotka on nyt selvitetty. No, tässä nyt ei luulisi olevan kovin suurempaa vaaraa, vaikka kyseisillä opettajilla ei ollutkaan loppututkintoa tai kokemusta hommastaan.

Sitten meillä oli tämä valepankkiryöstö. Mies tulee lippalakki päässään pankkiin, ojentaa lapun pankkivirkailijalle ja poistuu kohta pankista mukanaan 60 000 euron saalis! Kaikki lehdet olivat pullollaan kauheaa ryöstöä. Ryöstöstä ei kutenkaan voinut olla käsitteellisesti kyse, sillä ryöstöä on se, jos tekijä itse väkivaltaa käyttäen tai pakottavalla uhkauksella itse anastaa rahat pankkivirkailijalta. Jos sen sijaan tekijä mainitunlaisella väkivallalla tai uhkauksella saa pankkivirkailijan luovuttamaan rahat, on kyseessä kiristäminen, tarkemmin sanottuna ryöstöntapainen kiristäminen. Rangaistus on toki molemmissa tapauksessa yhtä ankara.

Tekotapa Tullinpuomin ryöstössä on silti kummallinen olipa kyseessä sitten ryöstä tai ryöstöntapainen kiristäminen. Onko seuraava vaihe "pankkiryöstöissä" se, että tekijä lähettää tekstiviestin pankkivirkailijalle - mahdollisesti tutulle sellaiselle - ja kertoo tulevansa kello silloin ja silloin pankkiin hakemaan eli "ryöstämään" rahat ja ilmoittaa, että jos rahoja ei hänelle anneta, siitä voisi seurata ikävyyksiä? Poliisi epäili rahat ryöstäjälle luovuttanutta pankkivirkailijanaista tekijäkumppanuudesta tai avunannosta, mutta vapautti sitten hänet, koska nainen oli saanut poliisin vakuuttuneeksi siitä, että hän ei ollutkaan ollut juonessa mukana, vaikka oli toki kuullut tekijöiltä, että nämä suunnittelivat pankin ryöstämistä. Hieman odottaman käänne, mutta ehkäpä pankkivirkailijasta on jutussa enemmän hyötyä todistajana. Ihmetyttää vain, miten kyseisellä naisvirkailijalla oli valmiina mainitut 60 000 euroa, vaikka tapana on, että noin suurta summaa ei ole niin vain edes rehelliselle asiakkaalle luovutettavaksi.

Tästä tuli mieleen tapaus Åke Blomqvist ja hänen Nordeassa tekemänsä rahastosijoitus, josta hävisi reilussa vuodessa taivaan tuuliin puolet eli noin miljoona euroa. Tässäkin tapauksessa oli kyseessä "ryöstö", ainakin Blomqvistin mielestä, mutta nyt asiakkaan rahojen ryöstöstä epäilyksen alaiseksi joutui pankki. Åke Blomqvistin juttu eteni niin ikään KKO:n suulliseen käsittelyyn. Åkehan voisi kirjoittaa tapauksesta menestysteoksen nimellä "Tanssii KKO:n herrojen kanssa." Joku innokas suomalainen ohjaaja, Timo Koivusalo esimerkiksi, olisi varmaan valmis ostamaan Åkelta kirjan filmausoikeudet.

Åke hermostui äskettäin Nordean erässä konttorissa, koska hänen ei onnistunut nostaa tililtään käteistä; koska konttorissa ei kuulemma ollut suurta summia noin vain luovutettavaksi. Kummallista. Tullinpuomin pankkiryöstäjä sai 60 000 euroa kassasta puhumatta sanakaan, kun taas Åke ei saanut konttorista sentin senttiä omalta tililtään, vaikka messusi konttorissa kovasti! Mitä tästä opimme? Ei kannata alkaa perätä omia rahojaan pankista, ei ainakaan Nordeasta! - Millaisen käyttäytymismallin tämä mahtaa antaa nuorisollemme?

Sitten meillä on tämä Kalajoen väärä miljonääri, tarkemmin sanottuna lottomiljonääri eli mies, josta Iltalehti teki lotossa reilut 7 miljoonaa euroa voittaneen jättipotin omistajan. Sittemmin ilmeni, että kyseinen mies ei ollutkaan se mies, jolle potti oli osunut. Lottovoittajahuijaus ei ollut yhden miehen päähänpisto, vaan kaveriporukan päiväkausia suunnittelema keltaisen lehdistön jekutus, lennätetään Keskipohjanmaalta. Porukan ajatuksena oli kokeilla, miten katteettoman vinkin antaminen ja huijaus onnistuvat. Hyvinhän jekutus upposi ainakin Iltalehteen.

Muonionjoesta kerrottiin saadun elokuussa 40 kilon painoinen lohi. Kalamiestä ja lohta esiteltiin lehdissä kuvan kera. Kyseessä taisi kuitenkin olla taitava kalavale ja siis valelohi. Kalajuttuihin ei pitäisi herkkänahkaisesti uskoa.

Meille voidaan syöttää epäilyttävää infoa myös viranomaisten määräysten ja ohjeiden sekä ja moninaisten tutkimusten varjolla. Suomessa alkoi 70-luvulla "rasvasota" voita ja läskiä vastaan. Nyt se leimahtanut uudestaan, kun eläinrasvojen ja kolesterolin puolustajat nousivat julkisuuteen.

Pekka Puskan johdolla käynnistettiin 1970-luvun alussa ns. Pohjois-Karjala-projekti. Sen tarkoituksena oli parantaa sydän- ja verisuonitaudeista kärsivien itäsuomalaisten terveyttä. Terveellisen ruuan ja liikunnan tärkeyttä tähdennettiin voimaperäisellä valistuksella. Televisiokin osallistui rasvatalkoisiin. Vuosikymmenien mittaan kasvirasvojen käyttö syrjäytti eläinrasvat. Suomi muuttui monen muun länsimaan tapaan voimaasta margariinimaaksi. Pehmeät rasvat ovat ohittaneet kovat rasvat.

Monien uudessa rasvasodassa haastateltujen lääkärien ja tutkijoiden mukaan eläinrasvojen ja korkea kolesterolin vaarallisuus on pelkkä myytti. 1970-luvun ja sen jälkeen esitetyt varoitukset eläinrasvan käytöstä on leimattu nyt Kekkosen ajan viimeiseksi valheeksi." Jokaisen rasvasodaksi retkutetuksi joutuneen kannattaa ottaa loppuelämän aikana menetykset korkojen kanssa takaisin ja ryhtyä ahmimaan voita ja läskiä ja juomaaan punaista maitoa oikein urakalla.

Rasva ja seksi ovat asioita, joista tavallisella tallaajallakin on jokin mielipide. Siirrytäänpä sitten seksielämän puolelle. Lääkäri- ja tutkijapiireissä on vuosikaudet vakuuteltu, että "koolla ei ole väliä," mitä naisen tyydyttämiseen tulee. Tilastollisin tutkimuksin on pyritty osoittamaan, että "kiihkeillä Etelän miehillä" ei ole sen suurempi siitin kuin suomipojallakaan.

Mutta kyllä kansa tietää tämänkin asian paremmin kuin tietoviisaat! Viime aikoinakin yleisön osastoissa monet naiset - ilmeisesti kaiken nähneet ja kokeneet - ovatkin hekotelleet, että vai ei muka koolla ole väliä!

No, tuosta keskustelun aiheesta tuskin päästään koskaan yksimielisyyteen, vai pitäisi sanoa kaikkia osapuolia tyydyttävään tulokseen. Sitä vastoin yhtä mieltä ollaan siitä, että penis kutistuu käytön puutteessa; toisaalta vagina ei tiettävästi veny tai kulu kovassakaan käytössä. Väite, jonka mukaan isorintaiset naiset olisivat kiihkeämpiä kuin pienirintaiset lajitoverinsa, ei kuulemma pidä paikkansa (nännien kokoa ei siis ole huomattu, latojan huomautus). Tähän lienee helppo yhtyä.

Oheislaulelmia:

- Elämässä, paljon nähdä saa väärää...

- Se oli niin suurta, kaunista se oli niin, mutta kaunista valhetta vainen...

- Sä olit helmi, mut lasihelmi vaan,,,

- Kyllä naisessa julmuutta riittää... (Totisen pojan jenkka)

- Kun Käkisalmen markkinoilta ennen sotia väärän vitosen isä toi kotia....

Pannaanpa (!) tähän loppuun vielä yksi lääkärikasku menneiltä vuosilta:

- Lääkärisetä (gynekologi) vastaa lukijoiden kysymyksiin -palstalla esitettiin seuraavanlainen vastaus nimimerkin "Epätietoinen nuori aviovaimo" kysymykseen:

Asian luonteen vuoksi lähetämme Teille henkilökohtaisen vastauksen kirjeitse. Sen verran voimme kuitenkin jo tässä yhteydessä kertoa huolestuneelle nimimerkille, että niiden ei kuulukaan mennä sisälle.

P.S.

Yhtä uutta vääryyttä eli kerjäämisen kieltämisehdotusta on käsitelty kommenttiosastossa.