maanantai 4. lokakuuta 2010

328. Elämässä paljon nähdä saa väärää


Tässä elämässä ei näköjään voi kohta luottaa enää mihinkään tai kehenkään. Valhetta, valhetta vain.

Ensin oli valelääkäri, joka hoiteli parin terveyskeskuksen sijaisuuksia lähes vuoden ajan ilman minkäänlaisia lääketieteen opintoja. Kukaan ei hoksannut mitään, eivät työhönottohaastattelijat eivätkä valetohtorin esimiehet. Olivat vain tyytyväisiä, että sijaiseksi saatiin joku nuorimies. Se lääkäripula, näet!

Mummot tykkäsi, kun tohtorilla oli aika jutella heille. Mitään varsinaisia hoitotoimenpiteitä tohtori ei suorittanut, ei rohjennut edes ottaa verinäytettä. Teki vain paperihommia. Tätäkö siten on terveyskeskuslääkärin arkipäivä? Tarvitaanko tuohon todella lääketieteellinen loppututkinto? Tai edes sairaanhoitajan.

Valelääkärin saldo käräjillä: 1,5 vuotta linnaa ja 100 000 euron korvaukset. Tohtorin palkanneet eivät joutuneet edes syytteeseen.

Entäs sitten tämän nännitohtorin tapaus Raahesta, jonka syytejuttua korkein oikeus halusi syynätä oikein suullisessa käsittelyssä. Hyvin ei ole käynyt tällekään tohtorille, vaikka hän on kokenut lääkäri ja erikoistunut radiologi. Kun hän hoiti omasta mielestään potilaan tutkimisen erityisellä huolella ja hartaudella - eräänlaisena luomu- tai lumehoitona imaisu nuoren naisen nännistä - hänelle mätkäistiin vakava syyte seksuaalirikoksesta! Eikä auttanut, vaikka kaksi oikeusastetta oli jo syynännyt syytteen ja sen köykäiseksi punninnut, vaan valtakunnan ylin oikeusaste kiinnostui tohtorimme tapauksesta tavattomasti.

Ei ihme, että lääkärikuntamme pohtii nyt suurin joukoin erilaisilla eettisillä päivillään, että mihin tässä oikein on tultu ja mihin ollaan menossa!

Valelääkäritapauksen myötä paljastui kaksi valeopettajatapausta, jotka on nyt selvitetty. No, tässä nyt ei luulisi olevan kovin suurempaa vaaraa, vaikka kyseisillä opettajilla ei ollutkaan loppututkintoa tai kokemusta hommastaan.

Sitten meillä oli tämä valepankkiryöstö. Mies tulee lippalakki päässään pankkiin, ojentaa lapun pankkivirkailijalle ja poistuu kohta pankista mukanaan 60 000 euron saalis! Kaikki lehdet olivat pullollaan kauheaa ryöstöä. Ryöstöstä ei kutenkaan voinut olla käsitteellisesti kyse, sillä ryöstöä on se, jos tekijä itse väkivaltaa käyttäen tai pakottavalla uhkauksella itse anastaa rahat pankkivirkailijalta. Jos sen sijaan tekijä mainitunlaisella väkivallalla tai uhkauksella saa pankkivirkailijan luovuttamaan rahat, on kyseessä kiristäminen, tarkemmin sanottuna ryöstöntapainen kiristäminen. Rangaistus on toki molemmissa tapauksessa yhtä ankara.

Tekotapa Tullinpuomin ryöstössä on silti kummallinen olipa kyseessä sitten ryöstä tai ryöstöntapainen kiristäminen. Onko seuraava vaihe "pankkiryöstöissä" se, että tekijä lähettää tekstiviestin pankkivirkailijalle - mahdollisesti tutulle sellaiselle - ja kertoo tulevansa kello silloin ja silloin pankkiin hakemaan eli "ryöstämään" rahat ja ilmoittaa, että jos rahoja ei hänelle anneta, siitä voisi seurata ikävyyksiä? Poliisi epäili rahat ryöstäjälle luovuttanutta pankkivirkailijanaista tekijäkumppanuudesta tai avunannosta, mutta vapautti sitten hänet, koska nainen oli saanut poliisin vakuuttuneeksi siitä, että hän ei ollutkaan ollut juonessa mukana, vaikka oli toki kuullut tekijöiltä, että nämä suunnittelivat pankin ryöstämistä. Hieman odottaman käänne, mutta ehkäpä pankkivirkailijasta on jutussa enemmän hyötyä todistajana. Ihmetyttää vain, miten kyseisellä naisvirkailijalla oli valmiina mainitut 60 000 euroa, vaikka tapana on, että noin suurta summaa ei ole niin vain edes rehelliselle asiakkaalle luovutettavaksi.

Tästä tuli mieleen tapaus Åke Blomqvist ja hänen Nordeassa tekemänsä rahastosijoitus, josta hävisi reilussa vuodessa taivaan tuuliin puolet eli noin miljoona euroa. Tässäkin tapauksessa oli kyseessä "ryöstö", ainakin Blomqvistin mielestä, mutta nyt asiakkaan rahojen ryöstöstä epäilyksen alaiseksi joutui pankki. Åke Blomqvistin juttu eteni niin ikään KKO:n suulliseen käsittelyyn. Åkehan voisi kirjoittaa tapauksesta menestysteoksen nimellä "Tanssii KKO:n herrojen kanssa." Joku innokas suomalainen ohjaaja, Timo Koivusalo esimerkiksi, olisi varmaan valmis ostamaan Åkelta kirjan filmausoikeudet.

Åke hermostui äskettäin Nordean erässä konttorissa, koska hänen ei onnistunut nostaa tililtään käteistä; koska konttorissa ei kuulemma ollut suurta summia noin vain luovutettavaksi. Kummallista. Tullinpuomin pankkiryöstäjä sai 60 000 euroa kassasta puhumatta sanakaan, kun taas Åke ei saanut konttorista sentin senttiä omalta tililtään, vaikka messusi konttorissa kovasti! Mitä tästä opimme? Ei kannata alkaa perätä omia rahojaan pankista, ei ainakaan Nordeasta! - Millaisen käyttäytymismallin tämä mahtaa antaa nuorisollemme?

Sitten meillä on tämä Kalajoen väärä miljonääri, tarkemmin sanottuna lottomiljonääri eli mies, josta Iltalehti teki lotossa reilut 7 miljoonaa euroa voittaneen jättipotin omistajan. Sittemmin ilmeni, että kyseinen mies ei ollutkaan se mies, jolle potti oli osunut. Lottovoittajahuijaus ei ollut yhden miehen päähänpisto, vaan kaveriporukan päiväkausia suunnittelema keltaisen lehdistön jekutus, lennätetään Keskipohjanmaalta. Porukan ajatuksena oli kokeilla, miten katteettoman vinkin antaminen ja huijaus onnistuvat. Hyvinhän jekutus upposi ainakin Iltalehteen.

Muonionjoesta kerrottiin saadun elokuussa 40 kilon painoinen lohi. Kalamiestä ja lohta esiteltiin lehdissä kuvan kera. Kyseessä taisi kuitenkin olla taitava kalavale ja siis valelohi. Kalajuttuihin ei pitäisi herkkänahkaisesti uskoa.

Meille voidaan syöttää epäilyttävää infoa myös viranomaisten määräysten ja ohjeiden sekä ja moninaisten tutkimusten varjolla. Suomessa alkoi 70-luvulla "rasvasota" voita ja läskiä vastaan. Nyt se leimahtanut uudestaan, kun eläinrasvojen ja kolesterolin puolustajat nousivat julkisuuteen.

Pekka Puskan johdolla käynnistettiin 1970-luvun alussa ns. Pohjois-Karjala-projekti. Sen tarkoituksena oli parantaa sydän- ja verisuonitaudeista kärsivien itäsuomalaisten terveyttä. Terveellisen ruuan ja liikunnan tärkeyttä tähdennettiin voimaperäisellä valistuksella. Televisiokin osallistui rasvatalkoisiin. Vuosikymmenien mittaan kasvirasvojen käyttö syrjäytti eläinrasvat. Suomi muuttui monen muun länsimaan tapaan voimaasta margariinimaaksi. Pehmeät rasvat ovat ohittaneet kovat rasvat.

Monien uudessa rasvasodassa haastateltujen lääkärien ja tutkijoiden mukaan eläinrasvojen ja korkea kolesterolin vaarallisuus on pelkkä myytti. 1970-luvun ja sen jälkeen esitetyt varoitukset eläinrasvan käytöstä on leimattu nyt Kekkosen ajan viimeiseksi valheeksi." Jokaisen rasvasodaksi retkutetuksi joutuneen kannattaa ottaa loppuelämän aikana menetykset korkojen kanssa takaisin ja ryhtyä ahmimaan voita ja läskiä ja juomaaan punaista maitoa oikein urakalla.

Rasva ja seksi ovat asioita, joista tavallisella tallaajallakin on jokin mielipide. Siirrytäänpä sitten seksielämän puolelle. Lääkäri- ja tutkijapiireissä on vuosikaudet vakuuteltu, että "koolla ei ole väliä," mitä naisen tyydyttämiseen tulee. Tilastollisin tutkimuksin on pyritty osoittamaan, että "kiihkeillä Etelän miehillä" ei ole sen suurempi siitin kuin suomipojallakaan.
Mutta kyllä kansa tietää tämänkin asian paremmin kuin tietoviisaat! Viime aikoinakin yleisön osastoissa monet naiset - ilmeisesti kaiken nähneet ja kokeneet - ovatkin hekotelleet, että vai ei muka koolla ole väliä!

No, tuosta keskustelun aiheesta tuskin päästään koskaan yksimielisyyteen, vai pitäisi sanoa kaikkia osapuolia tyydyttävään tulokseen. Sitä vastoin yhtä mieltä ollaan siitä, että penis kutistuu käytön puutteessa; toisaalta vagina ei tiettävästi veny tai kulu kovassakaan käytössä. Väite, jonka mukaan isorintaiset naiset olisivat kiihkeämpiä kuin pienirintaiset lajitoverinsa, ei kuulemma pidä paikkansa (nännien kokoa ei siis ole huomattu, latojan huomautus). Tähän lienee helppo yhtyä.

Oheislaulelmia:
- Elämässä, paljon nähdä saa väärää...
- Se oli niin suurta, kaunista se oli niin, mutta kaunista valhetta vainen...
- Sä olit helmi, mut lasihelmi vaan,,,
- Kyllä naisessa julmuutta riittää... (Totisen pojan jenkka)
- Kun Käkisalmen markkinoilta ennen sotia väärän vitosen isä toi kotia....

Pannaanpa (!) tähän loppuun vielä yksi lääkärikasku menneiltä vuosilta:

- Lääkärisetä (gynekologi) vastaa lukijoiden kysymyksiin -palstalla esitettiin seuraavanlainen vastaus nimimerkin "Epätietoinen nuori aviovaimo" kysymykseen:
Asian luonteen vuoksi lähetämme Teille henkilökohtaisen vastauksen kirjeitse. Sen verran voimme kuitenkin jo tässä yhteydessä kertoa huolestuneelle nimimerkille, että niiden ei kuulukaan mennä sisälle.

P.S.
Yhtä uutta vääryyttä eli kerjäämisen kieltämisehdotusta on käsitelty kommenttiosastossa.



52 kommenttia:

Toipila kirjoitti...

Vitsin loppu menee kuitenkin niin, että "pussit jäävät ulkopuolelle".

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Hyvän vitsin ei pidä olla noin "osoittelevaa" laatua.

Anonyymi kirjoitti...

Muistuupa mieleen yksi lääkärivitsi "sen koosta". Mies meni lääkäriin (vale tai oikea ei vaikuta asiaan) valittelemaan kun ei seksielämä onnistu. Lääkäri siinä kurkkaa miehen alushousuihin ja huudahtaa " voi herranen aika minkälainen aisa, olisitte tyytyväinen, tuollaista ei jokapojalla olekkaan" !. No mies tuumaa siihen, että siinähän se vika onkin. Tästä lääkäri aivan ihmeissään, että kuinka niin? No aina kun minulla alkaa seisomaan, niin kaikki veri pakkautuu siihen ja hän pyörtyy. Joten ei ole hyötyä liian suurestakaan.!

Anonyymi kirjoitti...

Olipa Jyrki Virolaiselta jälleen hieno kirjoitus, ja erittäin syväluotaava. Ansaitsee tulla hieman filosofoiduksikin.

Siis meitä huijataan, ja koko ajan ja kuka vaan. Emme tiedä, koska ja missä ja miten. Kaiken lisäksi lähes kaikki perustuu ristiriitaiseen tietoon - uskoako sitten tuohon vaiko tähän!

Tämän epämääräisyyden jatkeena totuutta etsivä ihminen muuttuu lopulta kyyniseksi, ja ryhtyy pelaamaan samaa peliä huijarin kanssa. Mihinkään ei siis ole uskomista tai luottamista!

Koolla on väliä.

Ainoa keino nujertaa huijaus, on luottamus ja usko. On vain syytä katsoa kehen uskoo, missä asiassa ja millä tasolla.

Miten siis valita tuo uskomisen ja luottamisen tapa ja kohde?

Viimeisimmän tietämistä koskevan tieteellisen tutkimuksen perusteella näyttäisi siltä, että tuo valinta osuisi parhaiten kohdalleen, jos se tehtäisiin intuitioon perustuen, eikä enää asioita tietämällä tietäen.

Ja todellakaan - koolla ei silloin ole väliä.

Anonyymi kirjoitti...

Valhetta, valhetta vaan oli tämäkin teksti. Sitä ei ole kirjoittanut J.Virolainen, koska siinä ei "haukuta" kepulaisia.

Anonyymi kirjoitti...

Kirjoittaja oli J.J.Virolainen.

Anonyymi kirjoitti...

Valetunnusmerkistökö?

Vanha "ryöstöntapainen kiristys" taitaa kuitenkin olla osa ryöstön tunnusmerkistöä. Rikoslain ryöstöpykälän ensimmäisen momentin toisessa kohdassa tämä vanha ryöstöntapainen kiristys nykyään on.

Näin siis tilanteessa jossa välittömällä väkivallalla uhkaamalla pakotetaan toinen luopumaan taloudellisesta edusta, johon vaatijalla tai kenen puolesta hän toimii, ei ole laillista oikeutta..

Se, onko väkivallalla uhkaaminen ollut välitöntä ratkaissee tässä, onko kyse ryöstöstä vai kiristyksestä.

Vaikka eihän sitä nyt tiedä mitä siellä paperilapussa on lukenut..

Nimim. Kalakukko

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kas vain, ovat tosiaan näemmä poistaneet vanhan kunnon ryöstöntapaisen kiristäminen rikoslaista ja integroineet sen ryöstöpykälään (RK 31:1)!

Tämä muutos on tehty näköjään elokuussa 1990 (L 24.8.1990/769). Samassa kuussa samana vuonna minä lopetin tuomarin hommat, joten se siitä! Enpä ole lakikirjaa (tuolta osin) sen koommin katsonut.

Anonyymi kirjoitti...

Tuo pieni vanhan lain mukainen termistö ei vähennä hyvän kirjoituksesi arvoa! Olen itsekin miettinyt näitä viimeaikaisia tapahtumia ja niiden yhteyttä johonkin suurempaan kokonaisuuteen (yhteiskunnan perusarvojen katoamiseen). Tähän tullaan, kun kaikessa korostetaan yksilön oman edun tärkeyttä ja unohdetaan opettaa nuorille sosiaalisen käyttäytymisen alkeet!HYVÄ.

Anonyymi kirjoitti...

Onhan meillä vielä blogistin luettelemien valheiden lisäksi tämä Luther-säätiön valepiispa, joka äskettäin valevihki joukon kandidaatteja valepapeiksi.

Anonyymi kirjoitti...

"Onko seuraava vaihe ´pankkiryöstössä´se, että tekijä lähettää tekstiviestin pankkivirkailijalle - mahdollisesti tutulle sellaiselle - ja kertoo tulevansa kello silloin ja silloin pankkiin hakemaan eli ´ryöstämään´ rahat.."

Muistelen, että takavuosina tehtiin tällainen "ryöstö" Pitäjänmäentien pankkikonttorissa. Mukavan tuntuinen miesasiakas vitsaili pankkivirkailijoiden kanssa päivällä siitä, että hän tulee konttorin sulkeuduttua "ryöstämään" sen ja pyysi varaamaan kahvitarjoilun. Pankissa käytiin keskustelua siitä, tuleekohan mies vai ei, mutta niin vain kävi, että neljän jälkeen takaovelle koputettiin ja rosvo päästettiin sisään onnettomin seurauksin. Tapauksesta turvallisuuspäivillä kertonut poliisi väitti, että kakkukahvit oli varattu, mutta niitä ei juotu.

Anonyymi kirjoitti...

Saksan rikoslaissa, josta se lienee aikanaan Suomeenkin tullut, joko suoraan tai Ruotsin kautta, on vielä ryöstöntapainen kiristys omana nimikkeenään. (StGB 255§)

http://www.gesetze-im-internet.de/stgb/__255.html

Pykälässä kerrotaan tekijää rangaistavan samoin kuin ryöstäjää.

Anonyymi kirjoitti...

Mehän rakastamme tulla huijatuiksi. Tai ainakin osa meistä. Mitä se Hannu Lauerma just totesi, että naiset tykkäävät kun puhutaan mielihyvään ja terveyteen liittyviä juttuja ja mukana vielä henkilökohtaisen suosttuttelun elementti. Täydestä menee, eikä sitten itketä.
Veikko-setä

mr kirjoitti...

Entäs nämä kunnanhallitusten valekansanedustajat, jotka kansan sijasta edustavat pääasiassa maanomistajia ja rakennusliikkeitä?

Skorpioni kirjoitti...

Hauska blogi synkistä aiheista. Kirjoita hyvä mies nyt vastaava blogi siitä, mitä hyvää ja iloista Suomessa on ja mitä miellyttäviä asioita täällä koko ajan tapahtuu.

Vertaile Suomea esimerkiksi Pakistaniin, Afganistaniin, Lähi-Itään, Somaliaan, Kuubaan, USA:n talousongelmiin jne. jolloin huomaat, että Suomi on hyvä maa, vaikka Vanhanen ei hoksannutkaan jäävätä itseäään.

Vanhanenhan se vasta konnien konna on, kun vertaa häntä moneen muuhun moneen hallitsevaan henkilöön esimerkiksi Pohjois-Korean Kim jog Ill`iin tai moneen muuhun hallitsevaan diktaattoriin! Ei Vanhasta mitenkään olisi voitu päästää Perheyritysten Liiton toiminnanjohtajaksi. Siinä on jotain pirullista takana, että mies nyt sinne meni, eikö niin?

Mutta nautitaan nyt elämästä täällä "havumetsien" maassa, vaikka meillä on paljon väärää.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Skorpionille sen verran, että eivätkö seksi ja rasva muka kuulu iloisiin asioihin? Minusta myös valelääkärijupakassa ja Tullinpuomin "ryöstössä" on myös huvittavia puolia, samoin tietysti valelottomiljonäärissä.

Matti Vanhasesta en kai sanonut tässä jutussani mitään.Jos Skorpioni Vanhasta kaipaa, niin voisi mennä vaikkapa katsomaan näytöskappaletta Koljatista.

Suomihan on todella iloinen asia ja maa tietty, meillä kun on niin hullunkurisia johtavia poliitikkojakin. Saa nauraa ihan maha kippurassa vaikkapa seuratessa perustuslakivaliokunnan "syyskäräjiä."

Anonyymi kirjoitti...

Konstaapeli SALO 138 vs 85 km/h
Eikos tama 85 km/h ole selva vale,
kinaa tutkaa vastaan ja tietaa hyvin, etta vauhtia oli yli 130.
Ja kansaa aanestaa tallaisia!?

runktuppen kirjoitti...

Koivusalo "elokkuvaohjaajana" on sama kuin jos tuomarille annettaisiin sattumanvaraisesti lakikirjasta irtirevittyjä sivuja ja nämä kirjoitettaisiin peräkkäin oikeudenkäynnin tuomiolauselmaksi.

Toisinsanoen irrallisia kappaleita ilman mitään juonta tai sitovia väliosia.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kansa äänestää tietenkin myös ensi vaaleissa Petri Salon (kok) sankoin joukoin jatkamaan "arvokasta työtään" parlamentissa ja muun muassa Alkon hallintoneuvoston puheenjohtajaksi, josta jobista konstaapelimme tienaa reilut 13 800 euroa vuodessa.

Anonyymi kirjoitti...

noo tämä konstaapeli Salohan on iiso vitsi jo omassa sarjassaan. Miksi muuten näitä Neuvostoliitto -aikaisia "hallinto"neuvostoja yleensä pidetään hengissä...ai niin...jotta kansamme edustajat pysyisivät hengissä, ainakin osa niistä jotka saavat sikamaiset korvaukset närhen munan kokoisista "työsuorituksista".....sikamaista pelleilyä kansalaisten rahoilla.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Joo, nyt nää pellet aikoo vielä korottaa omia palkkioitaan rutkasti, muka "riippumattoman" palkkiotoimikunnan suosituksesta ja esityksestä.

Yleislakkoa puuhataan, ja kaikki sataa Timo Soinin laariin!

Minua ei häiritse niinkään kansanedustajien palkka ja palkkiot tai kulukorvaukset, vaan rivikansanedustajien työ, joka on tosi kevyttä. Lisäksi edustajien avustajat ja kaiken maailman kerhot eduskuntatalossa, joissa nämä ilmeisen turhautuneet edustajamme aikaansa kuluttavat.

Minusta rivikansanedustajan tehtävä ei saisi olla mikään ammatti ja päätyö, sillä kysehän on luottamustoimesta. Sanoihan Paavo Lipponenkin tänään Hesarin mielipidesivulla, ettei sana "poliitikko" ole mikään ammattinimike.

Kansanedustajien lukumäärää tulisi pudottaa 150:een tai sataan ja ns. rivikansanedustajat voisivat kokoontua Arkadianmäelle vain muutaman kerran vuodessa siunaamaan lakeja; niinhän ne tekevät itse asiassa nytkin.

Pitäisi harkita monien muiden maiden malliin jonkinlaista kaksikamarista eduskuntaa, joista toinen olisi em. , vain muutaman kerran vuodessa kokoontuva "edustajainhuone" ja toinen paljon suppeampi, ehkä noin. 50-80 päätoimisesta kansanedustajasta koostuva ammattilaisten "senaatti." Viimeksi mainituille pitäisi maksaa kunnon palkkaa.

Skorpioni kirjoitti...

Näinkö tekstitelevisiosta oikein Jutta Urpilainen ansaitsi kahdesta Neste Oilin kokouksesta 13 800 euroa. Miten se on mahdollista? se jos mikä on iloinen asia-Urpilaiselle! Mutta mitä äänestäjät sanovat?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kyllähän Jutallekin toki kuuluu nuo samat "bensarahat" siinä missä kaahari-Salollekin!

Mitä tekee kansa: totta kai äänestää myös Jutan innolla uudelleen parlamenttiin!

Tosin monet demareissa panevat toivonsa (!) siihen, että Jutta lähtisi näin ennen vaaleja äitiyslomalle ja jättäisi puolueen johtamisen Isolle-Eerolle.

Mutta tämä on toiveajattelua.

Skorpioni kirjoitti...

Juttahan se ilmoitti eilen, että asettaa pääministeriyden etusijalle, eikä halua äidiksi. Joten lyhyt ilo demareille siitä toivosta.

Nythän kuuluu ihan kummia, kun SK:n ja Hesarin mukaan, joihin voinee aina silmitömästi luottaa, ovat "penkoneet" oikeuskansleri Jaakko Jonkan menneisyyttä. Ja löytyihän sieltä juttu, jossa Jonkka oli hieman nuorempana juopunut jo junamatkalla Helsingistä Tampereelle (niin lyhyellä matklalla, olisiko ollut vanhoja pohjia)niin paljon, että poliisi joutui poistamaan Jonkan junasta ja viemään "kamarille", jossa asia oli tietysti painettu "villaisella". Olisikohan Jonkka valittu valtioneuvoston oikeuskansleriksi, jos silloinen oikeusasiamies Jacob Söderman olisi muistanut tuon ns. putkakahnauksen,josta Jonkka väittää Södermanille kyllä avoimesti kertoneen.

Sinänsä inhimillistä ja hyvä, että Jonkkakin osaa "irroitella". Muistuupa tässä mieleen entisen ja nyt jo edesmenneen esimieheni ja arvostetun rikoskomisarion lausuma siitä, kun teologiaa opiskeleva pappissukuun kuulunut nuori mies piti panna epäillyn humatörttyilyn takia putkaan, että " siitähän hyvä pappi tulee, kun osaa jo opiskelijana ryypätä".

Näihän se on. Ero Jonkan "putkakahnaukseen" oli mainitussa tapauksessa vain se, ettei sitä juttu painettu "villaisella", kuten Jonkan tapausta.

Joka tapauksessa Jonkasta ei koskaan olisi tullut ylintä oikeudenvalvojaa, jos "putkakahnaus" olisi ollut nimitysvaiheessa tiedossa ja Södermanin muisti parempi. Voikohan tuohon Jaakko Jonkkaankaan enää luottaa. Hän alkaa muuten ulkonäöllisesti muistuttaa entistä enemmän aikaisempaa ja kunnioitettua oikeuskansleri Risto Leskistä, eikö vaan. Leskinen pani kanslipäällikkö Viljo Hakulisen tekemään "likaiset työt", eikö sotkeutunut lillukanvarsiin, kuten Jonkka näyttää tekevän.

Anonyymi kirjoitti...

Blogistin väite, että elämässä saa "nähdä" niin paljon väärää, ei pidä paikkaansa, koska kukaan ei "nähnyt" Jonkan putkareissuakaan eikä sitä kun poliisi piti tapausta vähäisenä, kun hänet nimitettiin oikeuskansleriksi.

Ei kaikkea väärää voi "nähdä", koska Juttakin nosti lähes 14 tuhannen euron palkkiot kahdesta kokouksesta, mutta hänpä ilmoitti, että oli osallistunut Neste Oilin työskentelyyn muutoin kuin kokouksissa istumalla.

Juttahan taitaa olla varsinainen öljyagentti. Olisikohan hänen täynyt keskittyä enemmän demaripuolueen johtamisen, kuin Neste Oilin toimintaan, koska demareilla ei ole Jutan puheenjohtajana ollessa pyyhkinyt oikein hyvin?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Käytinkin sanaa "nähdä" hieman laajemmassa merkityksessä, voitaisiin puhua myös "kokemisesta".

Ei tuo Jonka putkareissu lähes 20 vuotta sitten niin hirveä asia ole, vaikka kaikki "vanhaslaiset," kuten esimerkiksi Skorpioni, siihen tuntuvat kovin innolla ja mielellään tarttuvan Vanhasta puolustellakseen. Ei se Vanhasen jääviys siitä mihinkään katoa, vaikka Jonkka olisi ollut parikymmentä vuotta sitten putkassa!

Onhan sitä nyt putkassa käynyt muitakin tunnettuja juristeja tai virkamiehiä ja kokemustahan se on sekin. Toiset on viety sinne syystä, joitakuita taas on voitu heittää pahnoille ihan omaa syyttään!

Söderman muuten ei ollut oikeusasiamiehenä, kun Jonkka muistaakseni v. 2007 tai 2008 nimitettiin oikeuskansleriksi. Ei myöskään silloin, kun Jonkka nimitettiin apulaisoikeuskansleriksi.

Anonyymi kirjoitti...

Konstaapelikansanedustaja Salo ajoi liikennettä valvovan poliisin mukaan 138 km/h, joka mitattiin valvonassa käytetyillä laitteilla. Ylitys on törkeä (sallittu 80 km/h) joka normaalipulliaisen kohdalla johtaisi, jopa syytteeseen liikenteen törkeästä vaarantamisesta, ilman selityksiä.

Konstaapelikansanedustaja Salo oli kuitenkin täysin erimieltä ajonopeudestaan, jonka hän väitti olleen huomattavasti pienemmän eli 85 km/h, joka ei ilmeisesti edellytä edes sakkolapun kirjoittamista.

Lähtökohtaisesti kansalaiset ovat totutetut siihen ajatukseen, että suomalainen viranomainen, etenkään poliisi ei puhu satuja eli valehtele julkisuuteen omasta eikä muidenkaan tekemisistä. Häneen ja yleensä poliisin julkisiin lausuntoihin siis luotetaan.

Tästä on vedettävissä kaksi johtopäätöstä seuraavasti;

Konstaapelikansanedustaja tietää alan miehenä, että mittauslaitteet eivät ole luotettavia eli ne voivat käytännössä näyttää huomattavan vääriä mittaustuloksia. Kun kansan syvät rivit tämän omaksuu niin aina ylinopeustilanteessa kuiinnijäänyt voi väittää, että mittausvirhe. Näin konmstaapelikansanedustaja yhdellä väitteellään teki epäuskottavaksi koko liikenteen nopeusvalvonnan.

Ei voi välttää ajatusta, että kahvikutsu ei ollut vain kollegiaalista yhteishengennostattelua vaan aito pyrkimys vaikuttaa kollegoitensa "harkintaan" ylinopeudensuuruudesta. Eikä tulevien vaalien läheisyys ainakaan heikennä tämänsuuntaisen ajatuksen pätevyyttä.

Onko tällainen konstaapelikansanedustaja alunpitäenkään sopiva kumpaankaan virkaan koska molemmissa vaaditaan ns. keskimääräisen kansalaisen harkinnan ja vastuun korkeampaa moraalia ja luotettavuutta?

Erkki K. Laakso kirjoitti...

Jaakko Jonkan pieni "paidassa roikkuminen kiireessä" ei todellakaan alenna tms. arvostetun juristin meriittejä. Kukapa sitä ei josku olisi junasta melkein myöhästyneenä vähän "aitojen yli hypellyt"..

Allakirjoittanut jäi kerran joskus 1989 Jämsän asemalta ja hyppäsin vauhdissa, josta tuloksena katkennyt etuhammas, nahkatakin repeytyminen ja hieman naarmuja naamassa 5-6 tikkiä, joten se siittä. Joskus on "niin kiire", ettei tajua hypätä oikealla asemalla junasta ulos!

Pres Halonen nimitti Jonkan oikeuskansleriksi 2007 ja tapahtuma-aikoihin Jonkka oli eduskunnan oikeusasiamiehen toimistossa alempana viskaalina, mutta kuitenkin jo Juhantalo casessa Södermani tukena valtakunnanoikeudessa kesä/syksy 2003. Miksi siis Södermanin olisi "pitänyt tietää", jollei Jonkka ole itse halunnut kertoa ja kyseessä ei kuitenkaan sakkoa vakavampi rikkomus? Lähinnä haitanteko- ja niskottelu. Mutta "väkivaltainen vastustaminen" on jo luku sinänsä!

Anonyymi kirjoitti...

Askarruttaa kovasti tämä Jonkan "synnin" paljastumisen - tai paljastamisen? - ajoitus. Vainoharhaisempi voisi melkein luulla tätä kostoksi jonkun entisen kepulaisen, nykyisen yksityishenkilön, varpaille astumisesta.

Mutta kysymys on tietysti sattumasta.

Luulin aikaisemmin, että Suomen Kuvalehti olisi tasokkaampi julkaisu kuin Seiska. No, väärin meni. Iljettävää kuitenkin tuollainen sairauteen asti menevä vanhojen asioiden kaivelu.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllähän tämä vaikuttaa selvältä keskustalaisten "ulostulolta" tilanteessa, jossa heidän ex-pääministerinsä ja puheenjohtajansa on todettu jääviksi oikeuskansleri Jaakko Jonkan päätöksellä. Kosto elää!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Välikohtaus Tampereen asemalla, jossa oikeuskansleri Jonkka oli osapuolena, tapahtui SK:n mukaan 26.3.1993. Jonkka toimi tuolloin eduskunnan oikeusasiamiehen esittelijäneuvoksena. Hänen esimiehenään oli tuolloin oikeusasiamies Jacob Söderman.

Vuoden 1993 syksyllä alkoi Kauko Juhantalon syyteprosessi Valtakunnanoikeudessa, missä Jaakko Jonkka oli jutussa syyttäjänä toimineen eduskunnan oikeusasiamiehen Jacob Södermanin avustajana.

Kerrotaan, että käytännössä juuri Jaakko Jonkka laati syytekirjelmän ja huolehti syyteasian ajamisen käytännön toimenpiteistä.

Jonkka oli väitellyt v. 1991 oikeustieteen tohtoriksi väitöskirjalla Syytekynnys, jota pidetään erinomaisen hyvänä väitöstutkimuksena.

Valtakunnanoikeus antoi tuomionsa lokakuussa 1993. Jonkan ura lähti nousuun ja hänet valittiin myöhemmin eduskunnan apulaisoikeusasiamieheksi, apulaisoikeuskansleriksi ja vuonna 2007 oikeuskansleriksi.

Skorpioni kirjoitti...

Minähän suorastaan sanoi kirjoituksessani olevan haltioissani siitä, että Jonkassa on ollut niin paljon "munaa", että mies on ollut putkassa, mutta kyllä tiedossa ollut putkakahnaus olisi ollut sellainen, ettei Jonkkaa olisi nimitetty oikeuskansleriksi.

En ole väittänytkään, että Södermannilla olisi ollut mitään tekemistä Jonkan nimittämisen kanssa. Jos harrastaan ajattelutyötä, niin ilmeisesti juuri putkakahnauksen vuoksi Jonkka antoi asian perustuslakivaliokunnan ratkaistavaksi mietittyään asiaa hyvin pitkään, eikä ratkaissut asiaa itse. Kerroin entisestä oikeuskansleri Risto Leskisestä, joka pani kansliapäällikkö Viljo Hakulisen kulustelemaan - huom! itse kuulustelemaan- silloisia rötösherroja sen vuoksi, että Leskinen otti asian tutkittavakseen, eikä suinkaan päätynyt siihen, ettei voinut ratkaista asioita, kuten Jonkka on tehnyt.

Minusta perustuslaki ei ole mainitussa oikeuskanslerin toimivaltaan koskevassa asiassa muuttunut Leskisen ajoista.

Anonyymi kirjoitti...

Onhan se toki mahdollista, että jokin menneisyyden "töppäys" on asia, jonka paljastamisella voidaan yrittää kiristää korkeassa asemassa olevaa päättäjää.

Esimerkiksi näin:

Jos ette panttaa päätöstänne yli kesäkuun puoluekokouksen aina syksyyn asti, tulemme kertomaan julkisuudessa mitä tapahtui Treen asemalla maaliskuun 26. päivänä 1993.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Skorpionin mainitsema oikeuskansleri Risto Leskinen oli ilmeisesti maalaisliitto/kepun ystäviä eikä tainnut toimikaudellaan panna juuri montakaan rötösherraa kiipeliin. Vasta Leskisen seuraaja Kai Korte kunnostautui tässä puuhassa, Viljo Hakulinen oli tuolloinkin vielä virassa.

Mutta Manu Koivisto aikoi aivan vakavissaan erottaa Kai Kortteen oikeuskanslerin virasta!

Mikään ei tietenkään estä oikeuskansleria tai hänen esittelijäänsä "kuulustelemasta" tai ainakin keskustelemasta vakavasti virkamiehen tai ministerin kanssa, vaikka mistään esitutkinnasta ei voikaan olla kysymys.

Keskustelihan Jaakko Jonkkakin vuonna 2008 Mauri Pekkarisen kanssa henkilökohtaisesti, tosin Maurin aloitteesta Suomi-Soffan tapauksesta.

Anonyymi kirjoitti...

Viljo Hakulinen vaikuttaa erilaisten aikalaismuistelusten mukaan olleen virkamiesmoraaliltaan dinosaurista luokkaa: Hakulisen kaltaiset virkamiehet vaikuttavat siis kuolleen sukupuuttoon.

Esim. Eino S. Revon kerrotaan muistelleen katkerana, miten Hakulinen ei Zavidovo-vuodon kuulusteluita hoitaessaan tehnyt kuulusteltavan kanssa edes sinunkauppoja, vaan hoiti asiaa jäätävän kylmästi ja tinkimättömästi.

Hakulinen kuuluu olleen myös hanakka kopittamaan porukkaa ikään, säätyyn ja sukupuoleen katsomatta.

Melko myrkyllisesti Hakulista muisteli elämäkerrassaan myös Johannes Virolainen, joka väitti Hakulisen jopa tokaisseen, että "jokainen poliitikko on rikollinen, se täytyy ensin vain todistaa".

Jos tämä lausuma on totta, se osoittaa minusta niin syvällistä ymmärrystä poliittisesta järjestelmästä, että ei ole ihme, jollei Hakulista elämässään palkittu kovin korkeilla kunniamerkeillä.

Esimerkiksi Nuorisosäätiön asiassa voitaisiin, jos toimivaltuudet myöden antavat, ryhtyä käyttämään pakkokeinoja "vanhaan malliin". Esimerkiksi muuan rampa yksityishenkilö ja eräs kankea julkkistanssija voitaisiin panna koppiin edes symbolisena eleenä, muistuttamaan siitä, että lakia pitää kepulaistenkin noudattaa.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Vai ettei edes sinunkauppoja! No, eihän kuulustelija voi sinunkauppoja tietysti tehdäkään, jos haluaa säilyttää tiukan otteensa - ei ainakaan poliitikkojen tai muiden julkkiskuulusteltavien kanssa. Joidenkin murhamiesten, pyromaanien tms. kanssa kyllä.

Nykyisillä poliitikoilla on kissapäivät laillisuusvalvojien ja poliisin selvityksissä ja kuulusteluissa, jotka tuntuvat kestävän loputtoman pitkään.

Vanhanenkin saattoi luottaa kekkuloivansa pääministerinä vielä puoli vuotta ikään kuin irtisanomisajalla, kun tiesi, että nuo viralliset tutkimukset ovat niin perin hitaita. Muissa sivistysmaissa - en nyt tarkoita tällä Italiaa - pääministeri olisi joutunut lähtemään vastaavanlaisessa tilanteessa virastaan omasta aloitteestaan jo paljon aikaisemmin ja jo ennen kuin hänestä tehtiin ne kaksi kantelua viime syksynä.

Mutta meillä pääministeri toteaa ikään kuin ilmoitusasiana ja joulutervehdyksenä kansalle, että joo, mä lähden lätkimään tästä hommasta sitten kun se parhaiten minulle sopii eli ensi kesäkuun puoluekokouksen jälkeen! Ja muut hallituspuolueiden puheenjohtajat vain nyökyttelevät tyytyväisinä vieressä! Voihan peijjooni, millaisia tunareita!

No, saavatpahan sitten katua ensi kevään vaaleissa tätäkin möhläystään.

Anonyymi kirjoitti...

Eikös Risto Leskisen, Kai Kortteen ja Viljo Hakulisen aikana oikeuskansleri vielä ollut valtakunnan ylin syyttäjäviranomainen, joka oli myös pidättämiseen ja vangitsemiseen oikeutettu virkamies?

Nykyisen ylimpänä syyttäjä toimii valtakunnansyyttäjä, joka myös perustuslain mukaan käynnistää ministerien epäiltyä virkarikosta koskevan esitutkinnan perustuslakivaliokunnan pyynnöstä.

Skorpioni kirjoitti...

Kyllä näihän se oli. Valtakunnansyyttäjänvirasto perustettiin vasta myöhemmin, mutta liekö tuolla mitään merkitystä siihen, miten virkamiehet nyt ja silloin rohkenivat käyttää heille kuuluvaa valtaansa. Kyllä vallankäyttö oli ja on kiinni ennen kaikkea virkamiehen persoonasta ja oikeudentunnosta.Vai mitä mieltä arvoisat keskustelijat ovat?

Vahinko, että Jari Tervo ehti kirjoittaa sen Lahnaskirjan jo viime vuonna. Kyllä mainittuun kirjaan ja nyt näytelmänä pyörivää satiiriin olisi varmasti hyvin sopinut Tampereen rautatieasemalla juopuneena kirmaileva oikeuskansleri Jonkka, joka on saanut aivotärähdyksen ja sen takia menettänyt ryhdikkään otteensa laillisuusvalvojana. Kun Vanhanen ei juo väkevämpää juomaa kuin maitoa, olisi rinnastus naukkailevaan laillisuusvalvojaan herkullinen.

Ehkäpä Jari T. on niin paljon "isänmaanasialla", että ottaa Jonkan hahmon edes Uutisvuotoon. Tai paremminkin Jonkan kommentointi mainitussa ohjelmassa sopisi sille muutoin tyhjää hikottelevalle mustapartaiselle miehelle, joka mainoksen mukaan on liikkeellä "yhden pysähdyksen taktiikalla"

Anonyymi kirjoitti...

Julkisen Sanan neuvoston puheenjohtaja Risto Uimonen toivoo, että Iltalehti veisi lottovoittohuijauksen oikeuteen.

Juttu Kalajokilaakso-lehdessä.

On aikoihin eletty...

JarMom kirjoitti...

Lisäksi tämä MTV3:n MAX- kanavan eräopas, joka on antanut itsestään "hieman" harhaanjohtavia tietoja:

MTV3:n mukaan Vuorinen on toiminut 15 vuotta ääri- ja poikkeusolojen selviytymis-, jäljitys- ja turvallisuuskouluttajana. Mies kertoo itse myös läpikäyneensä Yhdysvaltain armeijan kovimman luokan SERE-selviytymiskoulutuksen Alaskassa. Lisäksi Vuorinen kertoo työskennelleensä muun muassa Afrikassa ja Lähi-Idässä.

Iltalehden tietojen mukaan miehellä ei kuitenkaan ole ollut kuin yhden vuoden väliaikainen ulkomaanpassi vuosina 2002-2003, joten työskentely ulkomailla kuulostaa epätodennäköiseltä. Vuorinen ajaa Luonnon lait -ohjelmassa myös autoa, vaikka ajokorttia mies ei omistakaan menetettyään sen jo vuonna 1992. Lisäksi Vuorista odottaa syyte naisystävänsä pahoinpitelystä, joka ei ole miehelle myöskään ensimmäinen.


Mitä tulee "lottovoittaja" tarinaan, on erittäin hienoa saada nuoriso mediakriittiseksi ja osoittamaan että pystyvät median voittamaan ja nolaamaan. Pelisäännöt menevät uusiksi. Media ei opi kuin kantapään kautta. Nyt on aika opettaa ja kouluttaa mediaa vastaavin tavoin kuin mitä puppu-juttujaan tarjoavat lukijoille.

Valpuri kirjoitti...

"Mitä tulee 'lottovoittaja' tarinaan, on erittäin hienoa saada nuoriso mediakriittiseksi ja osoittamaan että pystyvät median voittamaan ja nolaamaan. Pelisäännöt menevät uusiksi. Media ei opi kuin kantapään kautta. Nyt on aika opettaa ja kouluttaa mediaa vastaavin tavoin kuin mitä puppu-juttujaan tarjoavat lukijoille."


Hyvin oivallettu. Olen samaa mieltä.

Peräänkuuluttelet tässä nuorison kouluttamista mediakriittisemmäksi. Tarkoitatko tällä sitä, että vanhemman väestön osalta peli on jo menetetty?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Tässä taas yksi uusi vääryys:

Sisäministeriön, lue ministeri Anne Holmlundin, asettama työryhmä esittää kerjäämisen kieltämistä ja kriminalisointia koskevaa lakia. Kerjäämisestä voitaisiin esityksen mukaan lätkäistä 60 euron sakot.

Kyseinen lakihanke kohdistuu tietenkin Romanian kerjäläisiä vastaan. Heiltä esitetään kiellettäväksi myös leiriytyminen.

"Ihmisoikeusystävällinen" Suomi ja sen johtavat kokoomuspoliitikot Ben Zyskowicz, Jyrki Katainen, Kimmo Sasi, Anne Holmlund ja Jussi Pajunen haluavat siis kieltää eräältä etniseltä ryhmältä a) elannon hankkimisen eli leivän ja b) asumisen kylmässä Pohjolassa.

Tässä asiassa myös persut yhtynevät kokoomuslaisiin.

Kuulemma Holmlundin työryhmä haluaa kieltää romanialaisilta EU-kansalaisilta myös haitarinsoiton kaduilla, samoin kukkien kaupustelun!

Perusteena työryhmä mainitsee kerjäämiseen liittyvän ihmiskaupan ja muun senkaltaisen järjestäytyneen rikollisuuden ehkäisyn. Mitään näyttöä sanotusta yhteydestä ei mietinnössä kuitenkaan esitetä. Romaanit ovat ihmiskaupan yms. rikollisuuden uhreja. Ei ole luultava, että sanottu rikollisuus vähenisi, jos rikoksen uhreille lätkäistäisiin sakot.

Anonyymi kirjoitti...

Blogisti päästää nämä hallintoneuvostojen korruptioedustajat liian helpolla. Jos poliitikko saa toistakymmentä tuhatta euroa näennäisestä osallistumisesta kokouksiin, niin mitä muuta se on kuin tyylikkäästi piilotettua vaalitukea? Missä on Jonkka, kun häntä tarvitaan? Kyllä joku voisi tässäkin leikkiä laatikkoleikkiä, kuka päättää näissä valtiomisteisissa yhtiöissä rahojen jakamisesta: olisiko poliitikot itselleen?

Anonyymi kirjoitti...

Blogisti päästää nämä hallintoneuvostojen korruptioedustajat liian helpolla. Jos poliitikko saa toistakymmentä tuhatta euroa näennäisestä osallistumisesta kokouksiin, niin mitä muuta se on kuin tyylikkäästi piilotettua vaalitukea? Missä on Jonkka, kun häntä tarvitaan? Kyllä joku voisi tässäkin leikkiä laatikkoleikkiä, kuka päättää näissä valtiomisteisissa yhtiöissä rahojen jakamisesta: olisiko poliitikot itselleen?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Minusta nämä poliittiset hallintoneuvostot voisi lakkauttaa vaikka heti! Pitäisikin lakkauttaa.

Totta kai nuo muhkeat palkkiot voidaan nähdä piilovaalitukina ja poliittisen korruption rakenneosina.

Onhan näiden neuvostojen tarpeellisuudesta ja lakkauttamisesta puhuttu jo kauan. Mutta aina lopulta erilaiset markku laukkaset ym. poliitikot löytävät yhteisymmärryksen, että joo, kyllä niitä hallintoneuvostoja sittenkin tarvitaan!

JarMom kirjoitti...

Jyrki Virolaiselle:

Romaanialaisten osalta järjestäytyneen rikollisuuden ovat ainakin R-Kioskien myyjät havainneet. Esimerkiksi Foorumin kioskin tädit jo muutamaan kertaan kertoilivat kuinka samat romaanialaiset miehet käyvät lähes päivittäin vaihtamassa pikkukolikoita seteleiksi. Ja ihan samat miehet muuallakin Helsingin kioskeissa.

Villelle:

Vanhemman väestön osalta peli on menetetty. Yhteiskunnan parhaaksi heidän on syytä kuolla (velattomana) äkilliseen sydänkohtaukseen 62 vuoden iässä.

Muistaakseni iltalehtiä ostavat eniten 20-40 vuotiaat miehet.

Vuonna 2003 opetusministeri Tuula Haataisen mukaan mediaosaaminen ja mediakriittisyys ovat selkeästi esillä uusissa opetussuunnitelmien perusteissa, mutta taisivat unohtua jonnekin... vuosien varrella.

Anonyymi kirjoitti...

Sittenhän on tämä muka parkkisakkot. Näyttää parkkisakolta, haisee parkkisakolta mutta ei ole parkkisakko. On huijaukseen, peloitteluun ja perintätoimintaan mieltyneen vähintään kerran liiketoimitakieltoon tuomitun kusettajan uusin vedätys rahan nyhtämiseksi!

Soon Moro kirjoitti...

Nyt blogisti on kyllä ihan hakoteillä. Heti kun pelaa helppoa korttia, niin omissa soi.

Varsin yksinkertaisella matematiikalla voidaan näet todeta, että hallintoneuvostojen määrää tulisi lisätä radikaalisti ja perustaa niitä jopa useita rinnakkain ja päällekkäin. Itse asiassa, hallintoneuvostoja tulisi perustaa myös yrityksiin, jotka eivät ole millään tavoin valtion omistuksessa.

No miksi ihmeessä? Minkä työn arvo Suomessa on koskaan ollut 7.000 euroa tunti, minä vaan kysyn?Ehkä formulan ajamisen, mutta eipä muita juuri mieleen juolahda. Kun tällaisia 7.000 €/h työpaikkoja pystytään kerran luomaan ja ennenkaikkea ylläpitämään SDP:n täystyöllisyysohjelmassa muiden puolueiden kompatessa rytmikkäästi, niin näiden ihmistenhän täytyy olla neroja! Samalla rakkauden höyryllä Jungner voi rakentaa näistä uusista ja nykyisistä hallintoneuvostoista YLE:n matriisiorganisaation tyylisen "kaikki hallitsee kaikkia" verkoston, jossa kaikilla on tärkeä rooli. Ainakin palkkapäivänä.

Visioidaan eteenpäin. Tästä hallintoneuvosto-osaamisesta tulisi tuota pikaa kansantaloutemme merkittävin vientiartikkeli, kun viimeisistä paperitehtaista sammutellaan valoja ja Nokian kännykät kelpaavat enää ongelmajäteastiaan.

Nyt tarvitaan talvisodan henkeä ja sitkeitä sissejä, sillä maailma odottaa meiltä suomalaisilta isoja tekoja. Tai ainakin edes yhtä pistettä jalkapallon EM-karsinnassa...

Anonyymi kirjoitti...

Viitaten blogistin kommenttiosioon kirjoittamaan:

"Perusteena työryhmä mainitsee kerjäämiseen liittyvän ihmiskaupan ja muun senkaltaisen järjestäytyneen rikollisuuden ehkäisyn. Mitään näyttöä sanotusta yhteydestä ei mietinnössä kuitenkaan esitetä. Romaanit ovat ihmiskaupan yms. rikollisuuden uhreja. Ei ole luultava, että sanottu rikollisuus vähenisi, jos rikoksen uhreille lätkäistäisiin sakot. "

Tottakai sanalla uhri on muukin kuin rikosoikeudellinen merkitys, mutta eivätkö kerjäläisromanit olisi ihmiskaupparikoksessa(jos sellaista romaniongelmaan liittyykään) todistajia eivätkä rikoksen uhreja.

Käsitykseni mukaan ihmiskauppa on tavallaan "uhriton rikos" samoin kuin parituskin. Paritustapauksissakin parittajalle työskennelleitä prostituoituja pidetään parituksen todistajina ei uhreina.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Parkkisakot ei tietenkään ole mikään sakko vaan yksityisoikeudellinen sopimuksen perustuva valvontamaksu. Näin on KKO päättänyt.

Ei siis mikään vääryys. Vääryys olisi se, että parkkiaktivistit ja kaiken maailman muut joutomiehet saisivat parkkeerata ja leiriytyä kaaroillaan minne tahansa yksitusille maille ja vielä parkkipaikat niitä todella tarvitsevilta.

Erkki K. Laakso kirjoitti...

No, kun nytyy "parkkisakoista" puhutahan, niin oli varsin hauska kokemus 15.9 herranvuotta Poroossa, kun menin asiajajan kanssa käräjille ja auto jätettiin oikeustalon pihaan jossa (ei ollut kieltomerkkejä), niin 40e:n parkkisakot mätkäistiin???

Näin Ruotsia puhuvissa perheissä!!

Anonyymi kirjoitti...

Pian lööpeissä on epäilemättä ensimmäinen valetuomari, ja miten sitten suut pannaan arvon juristit? Kyllä tuolta pukkaa välillä niin käsittämätöntä tuomiota, ettei muusta voi olla kysymys.