perjantai 8. lokakuuta 2010

331. Nobelin rauhanpalkinto Liu Xiaobolle, kiinalaiselle toisinajattelijalle


Kiinalainen toisinajattelija Liu Xiaobo on saanut tämän vuoden Nobelin rauhanpalkinnon.

Liu Xiaobo, 54, tuomittiin viime joulukuussa 11 vuodeksi vankeuteen, koska hän oli kirjoittamassa demokratiauudistuksia Kiinaan vaatinutta Peruskirja 08 -manifestia.

Norjan Nobel-komitea ylisti Liuta tämän pitkästä ja väkivallattomasta taistelusta perustavien ihmisoikeuksien puolesta Kiinassa. "Komitea on pitkään uskonut, että ihmisoikeuksien ja rauhan välillä on tiivis yhteys", perusteluissa todettiin. Komitean puheenjohtaja Thorbjørn Jagland sanoi Liu Xiaobon olevan symboli ihmisoikeustaistelulle Kiinassa.

54-vuotias entinen kirjallisuuden professori ja kirjailija kuuluu Kiinan toisinajattelijoiden veteraanikaartiin. Hän otti osaa jo vuoden 1989 mielenilmauksiin.

Loistavaa! Erinomainen päätös Norjan Nobel-komitealta!

Olen muutamissa kirjoituksissa 90-luvun alkupuolelta lähtien ottanut kantaa Kiinan törkeisiin ihmisoikeusrikoksiin ja ihmetellyt, mikseivät suomalaiset lakimiehet ole kertaakaan näyttävästi ilmaisseet tukea kiinalaisille toisinajattelijoille ja tuominneet Kiinan viranomaisten toimintaa ihmisoikeuksien rikkomisessa. Olen myös arvostellut Suomen hallitusten ja presidenttien (Koivisto, Ahtisaari ja Halonen) nöyristelyä ja kummallista käyttäytymistä, sillä virallisella Suomella ei ole koskaan ollut minkäänlaista huomauttamista Kiinan viranomaisten ihmisoikeusloukkauksia vastaan.

Suomalaisia lakimiesdelegaatioita on toki vuosikausia kuskattu Kiinaan ja sieltä on tehty porukalla vastavierailuja Suomeen, mutta kaikki on ollut hyvin hiljaista ja salaperäistä eivätkä suomalaiset ole kertaakaan rohjenneet arvostella esimerkiksi Kiinan ihmisoikeussopimuksia rikkovaa rikosprosessimenettelyä. Ensimmäisenä suomalaisena oikeusviranomaisena Kiinassa kävi ex-oikeuskansleri Jorma S. Aalto joskus 90-luvun alkupuolella. Ainoa kommentti, joka Aallolta matkan jälkeen kuultiin oli toteamus, jonka mukaan "Kinassa on paljon lakimiehiä."

Onneksi norjalaiset osaavat ja uskaltavat.

Kiinan johto on jo ehtinyt tuomita raivostuneena norjalaisten päätöksen. Se toteaa toisinajattelijan palkitsemisen rikkovan rauhannobelin periaatteita. Maan ulkoministeri luonnehtii päätöstä "törkeäksi".

Kiinan mukaan Liun palkitseminen vahingoittaa Norjan ja Kiinan suhteita. Maat neuvottelevat parhaillaan kauppasopimusta. Norjan mukaan Kiina on jo vuosien ajan varoittanut, että kiinalaisen toisinajattelijan rauhannobelilla olisi kielteisiä seurauksia.

Eikö Tarja Halosen ja Martti Ahtisaaren pitäisi nyt ryömiä kiireesti ulos koloistaan ja yhtyä meille niin ystävällismielisen Kiinan johdon Nobelin-komiteaan kohdistamaan kritiikkiin? Missä on Alex Stubb, uskaltaako edes hän kiitellä norjalaisten päätöstä?

Toisinajattelijan vaimo Liu Xia kertoo olevansa palkinnosta innoissaan ja vaatii hallitusta vapauttamaan miehensä. Hän arvelee, että saattaa päästä kertomaan miehelleen palkinnosta huomenna.

Nobelin rauhanpalkinto luovutetaan Oslossa 10. joulukuuta. Palkinnon suuruus on kymmenen miljoonaa Ruotsin kruunua eli noin miljoona euroa. Arvattavasti Liu Xiaobo ei itse saa lomaa vankilasta päästäkseen pokkaaman pystin Oslossa. Tuskinpa Kiina päästää myöskään palkinnon saajan vaimoa noutamaan palkintoa; hyvä jolleivät pane rouvaakin tiilenpäitä lukemaan!

Suomen virallisen johdon tulisi nyt esittää tukensa Kiinan johdolle ja tehdä kansainvälinen aloite, jonka mukaan Nobelin rauhanpalkinnon jakaminen pitäisi uskoa norjalaisten sijasta Suomen keskustan puoluekokoukselle. Sehän on tunnetusti aina osannut tehdä viisaita henkilövalintoja.

7 kommenttia:

Soon Moro kirjoitti...

Niinpä ja miksiköhän moinen?

Tähän voisi kirjoittaa liirumlaarumia ainakin 8848 hyllymetriä, kuinka suomalaiset juristit ja poliitikot, muiden muassa, ovat todellakin sulkeneet silmänsä sekä ennen kaikkea suunsa, Tiibetin tilanteelta yms. jne. ihmisoikeuksien loukkauksilta Kiinassa. Silloin kuitenkin unohtuu fakta, että Martti Koskenniemi taisteli kuin leijona Gaza-saattueen puolesta Israelin valtioterroria vastaan. Muumimamma Halosesta puhumattakaan.

Ei siis ihme, että Suomen vaakunan leijonaakin **tuttaa siihen malliin, että ainoa vaihtoehto on lyödä miekka omaan päähän. Niin pahasti olemme rähmällämme.

Anonyymi kirjoitti...

Muumimamma on antanut STT:n välityksellä seuraavan lyhykäisen lausunnon:

- Presidentti Tarja Halosen mukaan Nobelin rauhanpalkinto meni oikealle henkilölle. Halonen luonnehtii palkittua Liu Xiaobota klassiseksi ihmisoikeustaistelijaksi.

Yllätyksenä Halonen piti sitä, että Nobel-toimikunta teki tällä kertaa tavoistaan poiketen niin odotetun valinnan.

Kyllä Tarrrja sitten osaa! Ei tullut kuitenkaan kameroiden eteen.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Muistakaamme, miten ydinfyysikko ja toisinajattelija Andrei Saharoville myönnettiin ensimmäisenä venäläisenä Nobelin rauhanpalkinto 1975. Häntä ei kuitenkaan päästetty hakemaan palkintoa Osloon. Vuonna 1979 Saharov vastusti Neuvostoliiton hyökkäystä Afganistaniin, mistä hyvästä hänet karkotettiin Gorkiin, josta hän pääsi palamaan 1986 Gorbatshovin kumottua karkotuspäätöksen.

Anonyymi kirjoitti...

No silloin aikoinaan 1990-luvun alussa Tianmienin jälkeen, Suomi oli kaiketi ainoa länsimaa - joka myönsi vientiluottoja Kiinalle.

Ja tuo oli lopullinen lähtölaukaus Suomen teollisuuden työpaikkojen vientiin Kiinaan.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Mm. EU:n komissio, Angela Merkel, Ranskan Sarkozy ja USA:n presidentti Barack Obama ovat tänään vaatineet Kiinaa vapauttamaan Nobel-palkinnon saaneen Liu Xiaobon vankilasta.

Milloin Suomen presidentti Tarja Halonen yhtyy näihin vaatimuksiin?

Anonyymi kirjoitti...

#
Mm. EU:n komissio, Angela Merkel, Ranskan Sarkozy ja USA:n presidentti Barack Obama ovat ...
#

No monikohan suomalainen tuntee Kiinan tavallista käytäntöä, että tavallisen kiinalaisen pulliaisen voi pidättää kuka poliisi tahansa, ja toimittaa pitätetty uudelleen koulutusleirille, iman minkään oikeuden päätöstä.

Toki uudelleenkoulutusleiri on "työnoepettulun" tasoista maanviljelystä, eikä noilla lereillä ihmisetkään katoa virallisista kirjoista. Uudelleenkoulutus kestää noin muutamasta kuukaudesta vuosiin.

Eikö virallinen Suomi tunne tällaisia tapauksia - sitten olleenkaan. Vaikka kuin Nokian heppuja on Kiinassa juossut sitten tianmienin 1991 ja kaapelilaiset kautta aikojen.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Varmaan kaikki tämä tunnetaan ja tiedetään, kerrotaanhan niistä eri maiden tiedotusvälineissä.

Virallinen Suomi ei vain puutu niihin eikä edes kommentoi ko. asioita, koska Suomi haluaa nöyristellä Kiinan johtoa.