1. Kommentoin kesäkuussa 2012 erästä Helsingin hovioikeuden antaa päätöstä, joka koski tuomarin/tuomioistuimen muodollista prosessinjohtoa, katso blogi nro 603/4.6.2012 "Syyttäjät ja tuomarit tukkanuottasilla teknisestä prosessikysymyksestä".
2. Helsingin käräjäoikeudessa vireillä olleessa huumausainerikosta koskevassa jutussa käräjäoikeus velvoitti syyttäjät erottamaan nimeämänsä kirjalliset todisteet muusta esitutkinta-aineistosta erilliseen kansioon tai sähköiseen hakemistoon. Käräjäoikeus ilmoitti samalla, ettei se ota vastaan sellaisia kirjallisia todisteita, joita ei ole vaaditulla tavalla eroteltu. Käräjäoikeuden päätökseen ei ilmoituksen mukaan saanut hakea erikseen muutosta.
3. Jutun syyttäjät eivät tyytyneet käräjäoikeuden päätökseen, vaan saattoivat asian kanteluteitse hovioikeuden ratkaistavaksi. Syyttäjät vaativat, että käräjäoikeuden päätös kumotaan. Syyttäjien mukaan käräjäoikeus oli lakiin perustumattomalla päätöksellään kieltäytynyt ottamasta vastaan sille oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (ROL) 5 luvun 4 §:ssä säädetyin tavoin muun esitutkinta-aineiston ohessa toimitetut syyttäjien kirjalliset todisteet. Syyttäjien mukaan käräjäoikeuden päätös vaaransi aineellisesti oikean lopputuloksen saavuttamisen asiassa ja aiheutti vaaran joidenkin vakavia rikoksia koskevien syytteiden perusteettomasta hylkäämisestä. Syyttäjien mielestä todisteiden erottelematta jättäminen muusta esitutkinta-aineistosta ei vaarantanut puolustusta eikä vaikeuttanut oikeudenkäyntiä. Vaatimus todisteiden erottelemisesta ei ollut miltään osin liitettävissä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimuksiin. Todisteiden erottelematta jättäminen ei johtanut niiden vastaanottamisen mahdottomuuteen. Valtakunnansyyttäjä ei ollut määrännyt syyttäjiä erottelemaan todisteita esitutkinta-aineistosta. Käräjäoikeudella ei ollut toimivaltaa rajoittaa syyttäjän nimeämää todistelua mainitsemillaan, muilla kuin oikeudenkäynnistä rikosasioissa annettuun lakiin nojautuvilla perusteilla. Syyttäjät antoivat ymmärtää, että käräjäoikeuden tuomarit olivat mahdollisesti syyllistyneet virkarikokseen.
4. Helsingin hovioikeus ratkaisi kantelun 28.5.2012 antamallaan päätöksellä. Hovioikeus perusteli aluksi laajasti ratkaisuaan ottaa syyttäjien hakemus kanteluna tutkittavaksi. Itse asian osalta hovioikeus katsoi, että käräjäoikeudella ei ollut ko. tapauksessa laissa säädettyä perustetta kieltäytyä vastaanottamasta sille ROL 5 luvun 4 §:n mukaisesti toimitettuja ja sen hallussa olevia kirjallisia todisteita pelkästään sen vuoksi, ettei niitä ollut eroteltu esitutkintapöytäkirjoista erilliseen kansioon tai sähköiseen tiedostoon. Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden päätöksen ja määräsi, että käräjäoikeuden tuli ottaa syyttäjän käräjäoikeudelle esitutkinta-aineiston yhteydessä toimittamat kirjalliset todisteet vastaan.
5. Kritisoin hovioikeuden päätöstä monelta eri kantilta, kuten blogikirjoituksestani 603/4.6.2012 ilmenee. Tapauksen johdosta käytiin syyttäjä- ja tuomarikunnan keskuudessa aika vilkasta keskustelua: tuomarit yleensä protestoivat hovioikeuden kantaa, syyttäjät sen sijaan kannattivat sitä.
6. Yksi mainitun huumausainerikosjutun syytetyistä (A) valitti KKO:een ja hänelle myönnettiin valituslupa.
7. Ennen kuin korkein oikeus ennätti ratkaisemaan tapauksen, oikeusministeriön asettama todistelutyöryhmä jätti marraskuussa 2012 mietintönsä (OM:n mietintöjä ja lausuntoja 69/2012). Mietinnössä on otettu kantaa puheena olevaan epäselvään kysymykseen. Toimikunta totesi, aivan oikein, että jo tuomioistuimen yleiseen prosessinjohtovaltaan kuuluu määrätä, millä tavalla ja missä muodosssa syyttäjän on toimitettava ROL 5:4:ssä mainittu aineisto tuomioistuimelle. Oikeustilan selkiyttämiseksi mietinnössä ehdotettiin otettavaksi ko. säännökseen nimenomainen maininta siitä, että syyttäjän on toimitettava todisteet ja muu aineisto tuomioistuimen määräämällä tavalla. Ehdotuksen perustelujen mukaan käräjäoikeus voisi määrätä esimerkiksi, että kirjalliset todisteet on toimitettava muusta esitutkinta-aineistosta erotettuna ja järjestettynä todistusaineistona, kirjallisessa tai sähköisessä muodossa.
8. VKSV:a toimikunnassa edustanut valtiosyyttäjä MIka Illman jätti mietintöön mainitulta osin eriävän mielipiteen. Toimikunnan mietinnöstä pyydettiin lausunnot useilta eri tahoilta. VKSV ja kaikki lausunnon antaneet syyttäjävirastot vastustivat toimikunnan sanottua muutosehdotusta. Monista lausunnoista näkee, että minittu teknisluontoinen asia on noussut yllättäen koko todistelumenettelyn uudistamisen keskeisimmäksi asiaksi, jota pitää vastustaa mahdollisimman kiivaasti. Tästä siis taas kerran näkyy, miten vastahakoisesti ja oudoilla perusteilla aivan järkeviäkin uudistuksia ja lainmuutoksia voidaan vastustaa ja käytännössä myös vastustetaan. Jos uudistusten arvellaan jonkin verran lisäävän virkamiesten työmäärää, uudistuksia ei haluttaisi millään toteuttaa.
9. Korkein oikeus on tänään antamallaan ennakkopäätöksellä ratkaissut ko. kanteluasian (KKO 2013:91). KKO toteaa aivan odotetusti, että toisin kuin hovioikeus oli katsonut, käräjäoikeuden prosessinjohtoa koskevasta päätöksestä ei saanut erikseen kannella hovioikeuteen. KKO on ottanut kantaa myös käräjäoikeuden sanotun toimenpiteen asianmukaisuuteen ja toteaa päätöksen kappaleessa 12, että käräjäoikeuden ko. prosessinjohtomääräys on ollut asian jäsentyneen ja tarkoituksenmukaisen käsittelyn kannalta selvästi perusteltu asian laatu ja laajus huiomioon ottaen.
tiistai 17. joulukuuta 2013
maanantai 16. joulukuuta 2013
809. Ulvila-jutun tuomion tarkastelua, osa I
1. Ulvilan surmajutun tuomio annettiin viime viikon torstaina 12.12. ja sitä on selostettu ja kommentoitu mediassa tavanmukaiseen tapaan eli lähinnä uutisluontoisesti. Keskeisintä asiassa oli todistusharkinta eli tarkemmin sanottuna jutussa esitettyjen todisteiden todistusarvon määrittäminen ja kannanotto näytön riittävyyteen. Nämä asiat käyvät tai niiden ainakin tulisi käydä ilmi käräjäoikeuden tuomion perusteluista. Mediassa julkaistussa kommmenteissa samoin kuin haastateltujen juristiprofessoreiden suppeissa haastattelulausunnoissa mainitut kysymykset ovat kuitenkin jääneet varsin vähälle huomiolle.
2. Satakunnan käräjäoikeuden kansliatuomion kappaleita jaettiin totuttuun tapaan oikeuden kansliasta toimittajille ja muillekin asiasta kiinnostuneille. Käräjäoikeus yllätti sikäli myönteisesti, että jutun ratkaisseet tuomarit eivät pysytelleet tuomion antopäivänä kokonaan piilossa, vaan oikeuden puheenjohtajana jutussa toiminut laamanni Martti Juntikka tuli esiin ja antoi MTV3:lle lyhyen haastattelun, joka löytyy tästä. Lisäksi käräjäoikeus julkaisi tiedotteen tuomion keskeisimmistä kohdista. Nämä eleet ovat uudenlaista julkisuutta ja niiden soisi, kuten myös toimittaja Jarkko Sipilä on toivonut, yleistyvän.
3. Mainittu tiedote on kuitenkin suppea eikä siitä tai laamannin haastattelusta tainnut ilmetä mitään sellaista, mitä ei olisi todettu jo käräjäoikeuden enemmistön eli laamanni Juntikan tuomion perusteluihin kirjatussa lausumassa.Laamanni kertoi - täysin odotetusti - että jutun todistusaineisto oli laaja, monipuolinen ja sisälsi vaikeita näyttökysymyksiä. Tämän samoin kuin sen, että oikeus joutui jutussa äänestämän, me toki kaikki tiesimme jo ennestään. Laamanni painotti, että käräjäoikeus oli käynyt aineiston läpi "hyvin tarkasti", mutta tässsäkään ei toki ole mitään epätavallista tai uutta: ainahan oikeus tekee tai sen ainakin pitäisi tehdä mahdollisimman tarkkaa ja luotettavaa työtä! Uutinen olisi ollut, jos laamanni olisi väittänyt päinvastaista. Käräjäoikeudella oli runsaasti ellei suorastaan ruhtinaallisesti aikaa muodostaa käsityksensä jutussa, sillä jutun pääkäsittely kesti reilut kaksi kuukautta ja käsitti parikymmentä istuntopäivää. Tuomion ja perustelujen kirjoittamiselle käräjäoikeus varasi aikaa todella paljon eli reilut kaksi ja puoli kuukautta. Jollei tuossa ajassa ole ehtinyt tehdä "tarkkaa työtä" myös perustelujen kirjoittamisen osalta niin ei sitten missään!
4. Laamanni yritti lausunnollaan ilmeisesti eräällä tavalla rivien välissä ja "varmemmaksi vakuudeksi" vakuuttaa, että kun kerran "tarkkaa työtä" oli tehty, niin tuomion täytyy silloin olla hyvä ja oikea. Tämä selitelmä näyttää "uponneen" jopa joihinkin hyvänahkaisiin asiantuntijoihin ja oikeusoppineisiin. Niinpä esimerkiksi rikosoikeuden professori Terttu Utriainen on äitynyt Hesarin haastattelussa 13.12. kehumaan tuomiota sanoilla "perusteltu kokonaisuus". Utriaisen mukaan mukaan "näyttö tuomiossa on perusteltu avoimesti, hyvin seikkaperäisesti ja pala palalta".
5. Joko Terttu Utriainen ei ollut lausuntoa antaessaan vielä lukenut koko tuomiota tai sitten hän ei vain jostakin syystä halua asettaa tuomion perusteluille ja asianmukaiselle todistusharkinnalle kovin korkeita laatuvaatimuksia. Nyt kun olen itse kahlannut tuomion perustelut läpi, olen niistä kyllä täysin toisella kannalla kuin Utriaisen Tepa. Samanlaisen krittisen käsityksen on minulle ilmaissut myös pari muuta todistusoikeuteen perehtynyttä asiantuntijaa.
6. Satakunnan käräjäoikeuden tuomiosta löytyy myös asianmukaisella tavalla laaditut seikkaperäiset ja ymmärrettävät perustelut, mutta tämä koskee yksinomaan tuomion lopputuloksen osalta eri mieltä olleen ja vähemmistöön jääneen käräjätuomarin perusteluja. Sen sijaan enemmistön muodostaneiden tuomareiden perustelut jättävät monessa suhteessa paljon toivomisen varaa ja herättävät perusteltujen vastausten sijasta enemmän vain kysymyksiä ja ihmettelyä.
7. Tuomarit eivät voi tuomiotaan selittelemällä - "teimme erittäin tarkkaa työtä" tms. - paikata puutteellisia ja epämääräisiä perustelujaan. Tuomion ainoat perusteet ja perustelut ovat vain ne, jotka on päätökseen tai tuomioon kirjattu, selityksillä ei ole merkitystä. Perusteleminen on ainoa keino, joka tuomareilla on käytettävissään, kun hän yrittää vakuuttaa asianosaiset ja ulkopuoliset ratkaisun hyväksyttävyydestä ja oikeellisuudesta. Se, etteivät tuomarit joko osaa tai välitä perustella ratkaisuaan seikkaperäisesti ja ymmärrettävästi, paljastaa usein armottomalla tavalla myös tuomareiden todistuharkintaa ja juridista päättelykykyä koskevat puutteet. Perustelujen merkitystä ei siis voida vähätellä ja selitellä tuomareita ymmärtäen, että "vaikka nuo perustelut eivät nyt tosin ole kovin kummoiset, niin luotamme silti siihen, että (puolueettomat) tuomarimme ovat tehneet hyvää ja tarkkaa työtä ja päätyneet oikeaan lopputulokseen".
Tähän väliin käräjäoikeuden tuomio
https://www.dropbox.com/s/vhu7fyq3d9abwfa/Auer-tuomio.pdf
8. Katsotaanpa aluksi käräjäoikeuden kokoonpanoa ja tuomareita, jotka ovat käräjäoikeuden tuomion antaneet. Kysymyksessä on tyypillinen rikosjuttu, jossa käräjäoikeuden kokoonpanona voisi olla 1+3 tai 2+4 eli oikeuden kokoonpanoon kuuluisi puheenjohtajan ja mahdollisesti toisen ammattituomarin eli lainoppineen jäsenen lisäksi kolme tai neljä lautamiestä. Tämä ilmenee oikeudenkäymiskaaren (OK) 2 luvun 1 §:n 1 momentista. Saman pykälän 2 momentin mukaan käräjäoikeus on päätösvaltainen rikosasiassa kuitenkin myös kokoonpanossa, johon kuuluu ainoastaan kolme lainoppinutta jäsentä. Edellytykseksi tälle kokoonpanolla on ko. momentissa asetettu, että kyseistä kokoonpanoa on pidettävä perusteltuna ”asian laadun tai muun erityisen syyn vuoksi”.
9. Toisin sanoa rikosasioissa lautamieskokoonpano on pääsääntö ja kolmen lainoppineen tuomarin kokoonpano poikkeus, joka tulee kysymykseen vain em. erityisillä perusteilla. Käytäntö on kuitenkin ”mennyt” päälaelleen eli siihen, että vähänkin laajemmat tai vaikeammat rikosjutut ratkaistaan käräjäoikeuden kolmen tuomarin kokoonpanossa ilman lautamiehiä. Tämä on valitettavaa, sillä käytäntö on tosiasiallisesti romuttamassa koko lautamiesjärjestelmän. Lautamiehet alkavat olla käräjäoikeudessa lähinnä kuriositeetin asemassa.
10. Mikä selittää lautamieskokoonpanon moisen ”syrjimisen” tai ainakin vähälle käytölle jäämisen? Syitä on kaksi: 1) oikeusministerin tahto karsia lautamiehistä valtiolle aiheutuvia kustannuksia, siis oikeudenhoidosta aiheutuvien menojen leikkaaminen ja 2) käräjäoikeuksien halu istua mukavuussyistä rikosjuttuja entistä paljon useammin ilman lautamiehiä. Lautamiehet koetaan käräjäoikeuksissa jonkinlaiseksi riesaksi, josta päästään kuitenkin kätevästi eroon, sillä lainsäätäjä on – suuressa viisaudessa tai oikeastaan lyhytnäköisyydessään – jättänyt kokoonpanon valinnasta päättämisen käräjäoikeuden puheenjohtajan ja/tai laamannin tehtäväksi.
11. Auerin jutussa tai sen tuomiosta laaditussa tiedotteessa ei ole sanallakaan perusteltu sitä, miksi juttu on istuttu kolmen lainoppineen jäsenen kokoonpanossa ilman lautamiehiä. Olisiko Auerin juttu ollut niin ”vaikea”, että se on haluttu siksi istua pelkästään ammattituomareista koostuvassa kokoonpanossa? Luultavasti, mutta olisi toki ollut mielenkiintoista nähdä, millaiseen lopputulokseen käräjäoikeus olisi päättynyt kokoonpanossa 2+4. Nyt käräjäoikeus päätyi ”tuomariporukassa” tismalleen samanlaiseen lopputulokseen kuin ”ensimmäiselläkin kierroksella” eli äänin 2-1 langettavaan tuomioon.
12. Käräjäoikeuden kokoonpanossa huomio kiinnittyy yhteen hieman harvinaiseen seikkaan eli siihen, että ainakin viimeisimmän Lakimiesmatrikkelin (2011) mukaan kenelläkään tuomareista ei ole hovioikeustaustaa eli kukaan heistä ei ole aiemmin toiminut hovioikeudessa edes esittelijänä. Tämä on aika harvinaista, sillä selkeästi suurin osa käräjäoikeuden tuomareista on toiminut uransa alussa hovioikeuden esittelijänä ja osa myös hovioikeuden jäsenenä eli ainakin ma. hovioikeudenneuvoksen virassa. Muutaman vuoden työskentely hovioikeudessa muovaa aika merkittävällä tavalla tulevan tuomarin ajattelutapaa ja osaamista kuten esimerkiksi ratkaisujen laatimis- ja perustelemistyyliä. Ne tuomarit, joilla ei ole hovioikeustaustaa, kirjoittavat usein ”vapaammin”, mutta samalla usein tyylillä ja otteella, mihin ei ole hovioikeudessa totuttu. Minusta olisi jotenkin ”turvallista”, jos käräjäoikeuden kollegiossa istuvista kolmesta lainoppineesta jäsenestä edes yhdellä jäsenellä olisi suhteellisen vankka hovioikeustausta. Toki hovioikeuskokemus ei ole nykyoloissa mikään välttämätön edellytys käräjätuomariksi pääsylle, sillä esimerkiksi korkeimman ratkaisujen perusteluja lukemalla myös hovioikeuskokemusta vailla oleva nokkela lakimies pääsee kyllä aika pian ”jyvälle” mm. siitä, mitä tuomioiden kurinalaiselta perustelemiselta edellytetään.
13. Auerin jutun tuomareista laamanni Martti Juntikka (57) on nimitetty käräjätuomarin virkaan lääninhallituksen hallintopäällikön virasta, minkä jälkeen hän on edennyt vuosien kuluttua, varmaankin paljolti juuri em. hallinnollisen kokemuksensa turvin, laamannin virkaan. Suomessahan tuomarinvalintalautakunta korostaa nykyisin voimakkaasti laamanniksi nimitettävien hallinnollista johtamistaitoa ja -kokemusta, vaikka pperustellumpaa olisi edellyttää laamanneilta nimenomaan lainkäyttöjohtajalta vaadittavia ominaisuuksia, käräjäoikeushan ei ole mikään hallintovirasto vaan tuomioistuin, joka harjoittaa lainkäyttöä; käräjäoikeuksissa on sitä paitsi olemassa hallintoa varten erityisiä hallintojohtajan tai kansliapäällikön virkoja. Käräjätuomari Annette Santamaa (59) on nimitetty käräjätuomariksi syyttäjän virasta, mitä ennen hän on toiminut pitkään oikeusavustajana ja asianajajana. Käräjäoikeuden nuorempi käräjätuomari eli Väinö Ilveskoski (35) on ennen vakinaisen tuomarinviran saamista hoitanut tuomarin sijaisuuksia eri käräjäoikeuksissa.
14. Tuomareiden erilainen ja tavanomaisesta poikkeava tausta näkyy osin aika hyvin myös kunkin tuomarin perustelemis- ja kirjoittamistyylissä. Tässä jutussakin on herkullinen tilaisuus tarkastella erikseen kunkin tuomarin ajattelu- ja kirjoitustapaa, sillä jokainen on kirjoittanut näkyviin omat perustelunsa.
15. Aloitetaanpa naispuolisesta tuomarista eli käräjätuomari Annette Santamaasta. Hänen perusteluistaan (s. 70-81) näkyy parhaiten hovioikeuskokemuksen vai pitäisikö sanoa -hapatuksen puuttuminen. AS:n kirjoitustyyli on kyllä varsin sujuvaa ja värikästä, paikoin miltei lennokasta ja ”hiuksia nostattavaa” (esim. ”ikkunasta tunkeutunut isokokoinen tappaja”, ”lapsen riipaiseva kirkaisu” , ”Anneli oli sallinut lapsensa lähestyä tuntematonta naamioitua tappajaa”).Tästä jonkinlaista ”juridista tajunnanvirtaa” edustavasta tyylisuuntauksesta johtuen lukijan on kuitenkin paikoin aika vaikea pysytellä kärryillä tuomarin ajatuksenjuoksusta, sillä ilman minkäänlaista järkeväntuntuista ja johdonmukaistan jäsentelyä vaille jääneet perustelut pomppivat sekaisin sinne tänne ja asiasta toiseen, samaan asiaan saatetaan muiden seikkojen selostuksen jälkeen palata uudelleen sivua tai paria myöhemmin. Santamaan perustelut käsittävät 12 tiheästi kirjoitettua sivua, mutta tekstistä löytyy vain yksi väliotsikko. Sekin herättää lukijassa kummastusta, sillä sivulta 79 lukijan eteen putkahtaa täysin yllättäen väliotsikko ”Syyttömyysolettama”; tässä jaksossa Santamaa näyttäisi ”jakavan” todistus- ja selvittämisvelvollisuuden osaksi syytetylle. Rivien välistä tuntuisi huokuvan tietynlainen vastenmielisyys syytettyä kohtaan, minkälaista sympatiaa tuomari ei todellakaan näytä Aueria kohtaan tuntevan!
Perusteluista puuttuvat lähes tyystin syytetyn eduksi puhuvat seikat tai näkemykset, joita muut kaksi tuomaria ja etenkin Ilveskoski ovat löytäneet aineistosta melko paljon. Tuomari Santamaahan herätti pääkäsittelyn lopussa huomiota aina lehdistöä myöten tenttaamalla ja kuulustelemalla Anneli Aueria pitkään tavalla ja kysymyksin, jotka kuuluvat yksinomaan syyttäjän rootteliin. Santamaan omat perustelut – hän on muilta osin yhtynyt laamanni Juntikan perusteluihin - ovat sanalla sanoen sekavat eikä niistä ei ole aina helppo saada tolkkua. Ei siis mikään ihme, että laamanni on päättänyt kirjoittaa kokonaan omat perustelunsa, vaikka hän on ollutkin lopputuloksesta samaa mieltä Santamaan kanssa!
Santamaan perustelutapaa ei voida todellakaan suositella tuleville tuomareille. Kirjoittajalla saattaisi olla lennokkaan kirjoitustyylinsä perusteella olla menestystä dekkaristina, mutta myös siinä puuhassa murha voisi jäädä tuomarilta selvittämättä; dekkarissakin kun tulee pitää kiinni ajattelun ja tekstin jäntevyydestä ja loogisuudesta, ettei mopo karkaa käsistä kokonaan; Jo Nesbøn tasoisia virtuooseja ja vauhtiveikkoja putkahtaa kirjamarkkinoille vain harvoin.
16. Laamanni Juntikka, jonka perustelut tulivat siis käräjäoikeuden virallisiksi perusteluiksi, edustaa kokonaan toisenlaista perustelijatyyppiä kuin Santamaa. Hän on mahdollisimman lyhyiden ja ytimekkäiden perustelujen edustaja, jopa siinä määrin, ettei perusteluja tahdo löytyä kaikkien kysymysten osalta lainkaan, vaan kirjoittaja tyytyy vain toteamaan, että ”asia on näin” ja sillä siisti! Juntikka tuo esiin, ainakin näennäisesti, myös tiettyjä contra-näkökohtia, mutta ne jäävät yleensä aina vain maininnan varaan eikä niille anneta ”loppupeleissä” (tuo on kyllä niin hauska sana) todellisuudessa minkäänlaista painoarvoa; pääasia on, että kirjoittaja voi tarvittaessa väittää, että kyllähän sitä contraakin sieltä löytyy, jos tarkkaan lukee! Juntikalta löytyy väliotsikkoa ja ranskalaista viivaakin havainnollistamaan perusteluja, mutta seikkaperäisiksi hänen perustelujaan ei voi kyllä sanoa, eikä aina myöskään ymmärrettäviksi. Jollei laamanni tajua joitakin yksityiskohtia riittävän varmasti tai jos todistajat tai asiantuntijat puhuvat ristiriitaisesti ja laamanni kyllästyy tällaiseen ”peliin”, hän ratkaisee asian hyvin yksinkertaisella tavalla: lakaistaan ongelma ja ristiriita maton alle ja jätetään kaikkien ”kinaajien” höpinät tasapuolisuuden nimissä tuomiosta kokonaan pois ja junaillaan asia päätökseen niillä eväillä, joita jää jäljelle! Oivallisen esimerkin laamannin omalaatuisesta ”poissuljentametodista” tarjoaa jutussa esitetty melko laaja asiantuntijatodistelu koskien Auerin lasten kuulustelujen asianmukaisuutta ja kertomusten uskottavuutta; jutussa kuultiin eräitä tunnettuja psykologeja. Näiden asiantuntijoiden kertomuksiin viitataan Annette Santamaan ja Väinö Ilveskosken perusteluissa tuon tuostakin.
Mutta minkä arvon laamanni Juntikka antoi näille kokemussääntöjä selvittäneiden asiantuntijoiden kertomuksille? Ei sitten minkäänlaista, eikä laamanni välittänyt tai edes sallinut kirjata perusteluihinsa, jotka ovat siis myös käräjäoikeuden perustelut, mitä kyseiset asiantuntijat oikeudelle esittivät! Laamanni kirjoittaa tältä osin tylysti seuraavaa: ”Asiassa on esitetty puolin ja toisin verrattain runsaasti asiantuntijatodistelua, jolla on pyritty erityisesti selvittämään lasten kertomusten uskottavuutta. Tätä todistelua ei tulla jäljempänä yksityiskohtaisesti läpikäymään huomioon ottaen asiantuntijoiden voimakkaasti toisistaan poikkeavat mielipiteet sekä se, että asian ratkaisemisen kannalta olennaiset seikat ovat löydettävissä alussa mainitun todistelun (siis muiden todistajien kertomusten) perusteella”. Ts. asiantuntijatodistelu oli siis laamannin mielestä täysin turhaa. Näin olleen erää kysymys, miksi laamanni oikeuden puheenjohtajana salli edes ottaa vasaan sanottua todistelua, jos sillä kerran ei ollut minkäänlaista merkitystä? Jos todisteet olivat asiaan vaikuttamattomia, niiden esittäminen olisi tullut evätä kokonaan (OK 17:7). Asia lienee kuitenkin niin, ettei mainittu asiantuntijatodistelu ollut suinkaan turhaa, sillä ovathan kaksi muuta tuomaria hyödyntäneet asiantuntijoiden selvittämiä kokemussääntöjä omissa perusteluissaan ahkerasti. Kyse onkin ilmeisesti siitä, ettei laamanni vain viitsinyt perusteluissaan pohtia, mikä merkitys noilla todisteilla ja kokemussäännöillä olisi. Hän ratkaisi mieluummin ongelmat ja erimielisyydet yksinomaan ”omien kokemussääntöjensä” pohjalta, jolloin saattoi välttyä ”turhien” perustelujen kirjoittamiselta.
Laamannin perustelutapaa leimaa muutenkin tietynlainen yksniittisyys tai -oikoisuus, perustelut ovat usein ylimalkaisia ja toteavia, eivät pohdiskelevia ja pro et contra -luonteisia. Anneli Auerin kertomuksen laamanni kuittaa muutamalla mitäänsanomattomalla rivillä (s. 51), vaikka kertomusta selostetaan aikaisemmin kahdeksan sivun verran (s. 12-19). Ilmeisesti tämänkaltainen perustelutapa, jossa ongelmat ja epäselvyydet kierretään ja lakaistaan maton alle, saattaa Terttu Utriaisen lisäksi tyydyttää joitakin muitakin (kyynisiä) oikeusoppineita. Todistusharkintaan ja tuomion perustelemiseen perehtyneille asiantuntijoille tuollainen metodi ja tyyli on kuitenkin lähes kauhistus.
17. Käräjäoikeuden äänestyksessä vähemmistöön jääneen käräjätuomari Väinö Ilveskosken perustelut olivat minulle positiivinen yllätys. Sitten muistin, että Ilveskoski on valmistunut juristiksi Lapin yliopiston oikeustieteellisestä tiedekunnasta, joten asia kävi ymmärrettäväksi. Ilveskosken perustelujen rakenne, metodi ja kirjoitustyyli on käräjäoikeuden tuomion ehdottomasti parasta antia. Perustelut ovat, eivät vain laajat (tuomion sivut 82-106), vaan myös substanssin suhteen seikkaperäiset ja ymmärrettävät. Perusteluissa ei ”sohita” Santamaan tavoin sinne tänne, vaan perustelit etenevät johdonmukaisesti ja ajatuksen punainen lanka säilyy koko ajan kirjoittajan hallussa. Perustelut eivät ole ykskantaan toteavia, kuten laamanni Juntikan perustelut tahtovat olla, vaan pohdiskelevia ja pro et contra -tyyppisiä. Ilveskosken kirjoitustyyli on rauhallinen ja kärsivällinen eikä hän ole menettänyt malttiaan edes asiantuntijoiden ristiriitaisten lausuntojen takia. Suhtautuminen syytettyyn on neutraalia, mutta myös syytettä tukevat seikat ja todisteet tuodaan perusteluissa avoimesti esiin. Ilveskosken perustelut helpottavat puolustuksen työtä valituksen tekemisessä ja tarjoavat hyvän perustan myös jutun ulkopuolisille ihmisille tarkastella kriittisesti käräjäoikeuden todistusharkintaa, perusteluja ja ratkaisun lopputulosta. Tilanne olisi sekä puolustuksen että suuren yleisön kannalta todella synkkä, jos käräjäoikeus olisi ratkaisussaan yksimielinen eikä kukaan tuomareista olisi äänestyksessä kyseenalaistanut enemmistön ratkaisun ja todistusharkinnan oikeellisuutta.
18. Joku voi ehkä ihmetellä, miksi olen käsitellyt näin laajasti tuomareiden argumentointitapaa ja perustelutyyliä yleensä. Syynä on se, että perustelut ja vain ne ovat ne väline, jonka avulla asianosaiset ja etenkin tapauksesta kiinnostuneet jutun ulkopuoliset ihmiset ja suuri yleisö saavat mahdollisuuden kontrolloida tuomioistuimen ratkaisun oikeellisuutta ja muodostaa käsityksensä tuomareiden puolueettomuudesta ja oikeudenkäynnin reiluudesta. Tuomion perustelut kertovat tuomarien ammattitaidosta ja –etiikasta sekä toisinaan myös asianosaisiin kohdistuvista asenteista. Tuomion perustelut ovat myös oikeastaan ainoa keino, jolla tuomioistuin voi vakuuttaa asianosaiset ja yleisön ratkaisun oikeellisuudesta ja odottaa auditorion hyväksyntää. Minun tarvitsee tuskin tässä enää sanoa, kuka Satakunnan käräjäoikeuden kolmesta tuomareista on se, jonka perustelujen yleisilme on vakuuttanut minut ammattitaidon ja –etiikan suhteen sekä ratkaisun lopputuloksesta. Tässä suhteessa vähintään yhtä ratkaisevaa on kuitenkin tapa, jolla tuomarit ovat perustelleet todistusharkintansa yksityiskohtia. Tähän kysymykseen palaan tämän kirjoitukseni toisessa osassa.
19. Otan tähän lopuksi saamani nauhoituksesta kirjoitetun oikeuskäsittelyn jakson, joka koskee käräjäoikeuden pääkäsittelyn lopuksi lokakuussa tapahtunutta episodia eli tarkemmin sanottuna käräjätuomari Annette Santamaan Anneli Aueriin kohdistamaa epätavallisen tiukkaa kuulustelua ja ”tenttaamista”. Kyse näyttää olevan jonkinlaisesta syytetyn vastakuulustelusta, joka kuuluu lain mukaan kuitenkin, ei tuomarille, vaan syyttäjälle. Tuomari voi toki esittää syytetylle joitakin täydentäviä kysymyksiä, mutta syyttäjän ja vastakuulustelijan roolia hänen ei tule missään tapauksessa ottaa. Se olisi omiaan herättää epäluuloja tuomarin puolueettomuuden vaarantumisesta. Syytellä on oikeus vaieta eikä hänen tarvitse siis vastata myöskään tuomarin hänelle todistelutarkoituksessa esittämiin kysymyksiin; tästä syytettyä on syytä ennen kuulustelun aloittamista informoida. Syytetyn kuulustelu oikeudessa on lain mukaan toimitettava ennen kuin muuta suullista todistelua otetaan vastaan siitä kysymyksestä, jota kuulustelu koskee.
20. Olen kritisoinut tuomari Santamaan pääkäsittelyn lopuksi suorittamaa Auerin ”tenttaamista”, joka on herättänyt myös eräiden kokeneiden rikostoimittajien huomiota, blogijutussani nro 780/6.10.2013 ”Inkvisitio päätti Ulvilan murhakäräjät”, johon tässä viittaan.
21. Saamastani materiaalista ilmenee, miten käräjäoikeuden puheenjohtaja Juntikka antaa tuomari Santamaalle tilaisuuden ”muutaman kysymyksen” esittämiseen. Auerille. Minusta Juntikan olisi tullut päin vastoin todeta, ettei Santamaalla ole oikeutta syytetyn sanotunlaiseen kuulusteluun. Mahdollisesti Juntikka ja Santamaa olivat keskenään sopineet, että Santamaa saa ikään kuin ”siunatuksi lopuksi” ottaa inkvisiittorin roolin. Outoa on myös se, että syytetyn puolustajalla ei ole ollut mitään huomauttamista syytetyn omalaatuista kuulustelua vastaan.
22. Tässä tuomari Santamaan (AS) Anneli Auerille ko. kuulustelussa tekemät kysymykset koskien hätäkeskusnauhan 13.12.06 litterointia:
AS: Ku tota soititte sinne hätäkeskukseen ja sitte selititte tän asian mistä on kysymys ja sitten ollaan täs tämmöses ku 0.43 hätäkeskus sanoo, että nyt pitää odottaa hetki, et älkää sulkeko puhelinta, niin tua siinä puhutte sitten, niin kenelle niinku puhutte siinä ku sanotte siitä huolimatta vaikkei siellä ole ketää, ni puhutte esim. ”nopeesti”, ”kuulek sä ku mun mieheni huutaa”? Vaikka siellä ei ollut kukaan vaikka sanottiin et sieltä mennään pois? Hätäkeskuksesta sanotaan, et mä meen hetkes pois linjalta ja puheenne jatkuu? Ette ole ymmärtänyt sitä?
AS: Ollaan täs kohdassa 1.36 ja siinä sanotte sitte ”hei mun täytyy ny”, ni onko teillä mitään muistikuvaa siitä, et mitä teijän täyty sillon? Ootteks sitä mieltä, että hän huusi apua sieltä, et teitä niinku apuun vai… mutta sitte ku teitä on siellä sairaalassa haastateltu ni te ootte kertonut, et Jukka Lahti ei pyytänyt apua? Ootte nimenomaan sanonut, että ei pyytänyt apua, että ootte sanonu niinku päinvastoin. Tota sitte sairaalassa kuitenkin ootte niiku sanonut sen, että ei pyytänyt apua, että siellä spekuloinut, että oisko se ollu Annu tai Hannu, onks täs teijän mielestä ristiriitaa?
AS: Sitten tää lapsi tuli siihen puhelimeen ja sitte kysyy teiltä ”mitä mä sanon” ja ootte sanonu, että ”mä soitan poliisille ja siel pyydettiin et”, mitä ootte tarkottanut tällä, että soitatte poliisille? Niin sen tähden tää laps tuli puhelimeen, että olisitte soittanut poliisille vai? Mut mä oon nyt kohdassa täs 1.42/1.43, ymmärrän et pyysitte Amandan ja Amanda tuli ja sit Amanda kysyy ”mitä mä sanon”, te ootte vastannu hänel et te soitatte poliisil niin miksi sanot, että mä soitan poliisille? Mut mä tätä tarkotan, että millä te olisitte soittanut poliisille, ku tää lankapuhelinlinja oli auki? Et te ette niinku vastannut tähän tytön kysymykseen itse asiassa vai?
AS: Sit taas tässä on sillai, että ku ette oo puhelimessa, niin taas puhutte sitte, niin kenelle te puhutte? Ku tääl on näit ”Lähtikse jo?” Niin kenelle te sitten puhutte niinko? Niin et te ootte osoittanut nämä niinko Jukalle? Tää on niinko siis osotettu tekijälle?
AS: Olenks mä ymmärtänyt oikein, että tän hätäpuhelukeskustelun aikana kävitte kaksi kertaa siellä etuovella juoksemassa? Osaatteks te sanoa sitä, et miks te sit juoksitte sinne etuovelle, sitte ku teillä oli se puhelu kesken siinä? Jos ensimmäisellä kerralla juoksitte pakoon, niin mikä teillä oli sitten ajatus, ku menitte vielä uuden kerran sinne vaikka jo ensimmäisellä kerralla juoksitte pakoon? Missä kohdassa laitoitte valot päälle? Mihin te laitoitte valot päälle? Mihin te sillon sitte olisitte niinko laittanut sen valon?
AS: Tullaan tämmöseen kohtaan 3.10 eli te ootte niinko käyny ne kaksi ne kertaa käynyt siellä tän puheluaikana, niin sitte siellä hätäkeskuksesta kysytään siitä teijän miehen tilasta ja sanotte siinä ”makaa siel lattial ja huusi äsken apua, nyt hiljeni”, mistä osasitte päätellä, että tämän jälkeen ei kuulu enää mitään, kun sanotte, että nyt hiljeni? Joo, et sillon on ollut jo sit hetken aikaa jo hiljasta vai?
AS: Sit täs on tää nauhakohta 3.14, jossa on tota tää voimakas lapsen rääkäsy, nii missä tää laps on sillon? Niin, et teillä ei ole tästä rääkäsystä niinko mitään muistikuvaa? Mennään tästä vähä eteenpäin ni ku sanoitte, ettei teillä ole Amandasta mitään muistikuvaa, niin kuitenkin sitte kysytte ”Amanda olikse siel viel?” Mut ymmärsiks mä nyt oikein, et pikkusen aikasemmin 3.14 sanotte, ettei teillä ole tästä mitään havaintoa ja kuitenkin teillä on se havainto, että Amanda oli käyny siel. Sillon, kun te ootte ollu siin tilanteessa, ni teidän on täytynyt tämä rääkäisy kuulla? Mitä teil tuli sillon mieleen, jos teillä ei ole näköyhteyttä siihen lapseen ja se rääkäsee voimakkaasti? Olisko se teoriassa sitten ollu mahdollista, et tekijä olis kohdistanu just sillon väkivaltaa lapseen, jos teillä ei ole näköyhteyttä, ettekä reagoi mitenkään? Ajatteleks te sitten et se rääkäsy tuli olohuoneessa? Et teijän käsitys on, että tää rääkäsy tulee olohuoneesta eikä sieltä missä teijän mies oli? Ootte kattonu siihen suuntaan? Mut jos tää olis ollut se hetki, ku tää olis poistunu, niin olisitteks te sit nähnyt tän poistumassa? Osaatteks te sitten tota selittää sitä, että mikä se tämä poliisi, joka oli siellä ensipartiossa, ni hän kertoo sitten sillä tavalla, että paikalle tultuaan Anneli Auer oli kertonut, että tekijä oli tullut rikotusta lasista ja todennäköisesti myös poistunut samasta ikkunasta. Tämä on siis teidän arvailunne siis spekulointia?
AS: Missä vaiheessa tää sit tuli teille selväksi, että tää tekijä olis poistunut siitä ikkunasta? Mutta tota, keskustelitteks te sitten tämän tapahtuman jälkeen niin tän lapsen kanssa? Onks teillä mitään kuvaa, niistä keskusteluista mitä sitten Amandan kanssa kävitte heti välittömästi? Nyt ku tota sanoitte tässä, että kävitte molempien kautta kodinhoitohuoneen kauttakin ja niin onks teillä mitään kommentoitavaa, kun tää laps sanoo, ettette käynyt sieltä kodinhoitohuoneen kautta? Amandan haastatteluissa ilmenee vaan et hän selittää, et miks sitä ovee ei käytetty, et ajatteletteko, että ku se oli lapsilta kielletty sieltä kulkeminen niin ajattelitteko, ettei lapsi olis kiinnittänyt huomioo siihen, et jos äiti käyttää tätä ovee, koska se oli lapsilta kielletty?
AS: Mulle ei nyt ihan tullu selväks se, että kun tähän hätäpuheluun ryhdyitte, niin mitä sitä ennen teitte? Äsken tuossa sanoitte, että teille tuli hätä lapsista ja sanoitte, että lapset menis ulos, mutta olenks mä oikein ymmärtänyt, et tääl olis ainakin nää nuoremmat lapset ollu suljetun oven takana? Olisko ne sitten voinut kuulla sen suljetun oven läpi? Osaatteko yhtään kuvailla sitä, että miten se mies lähti teitä kohti, kun te kävitte katsomassa? Teille ei ole niinko mitään jäänyt mieleen, että jos yrittäisitte palauttaa sitä näkymää, että oliko hänellä kädessä jotain? No siel sairaalassa teiltä on kysytty sit niit tuntomerkkei, ni te ette oo kovasti pystynyt niitä antamaan? Ette edelleenkään pysty sanomaan mitään? Osaatteks te sit kommentoida sitä, että ku Amanda kertoo, mimmosia tuntomerkkejä äiti on kertonut tästä tekijästä? Et se mitä Amanda sitten myöhemmin kertoo siinä haastattelussa, niin jotain te ootte näistä tuntomerkeistä käyny, mutta ei semmosia mitä Amanda kertoo näinkö?
AS: Ku sanoitte sitä, että se mitä te varmasti siitä muistatte siitä tilanteesta, oli se ku kävitte sieltä kodinhoitohuoneen kautta katsomassa, niin mitä te sitte näitte? Ette olis niinku molempii silmii nähny?
AS: Sitte käytiin täs syyttäjän kans vähän tätä veitsiasiaa läpi ja sitä siellä sairaalassa on keskusteltu, avaisitte vähän tätä, että muistatteko mitään, että mitä tässä vähän niinko. Ensiks sanotte, et te ette oo nähnyt sitä veitsee ennen ko lattialla ja sit käydään siit keskusteluu, sit kerrotte et minulta kysyttiin onks se meiltä, niin muistatteko yhtään kuka sitä kysyi teiltä? Kävitte silloin keittiössä katsomassa? Mut jos tää tunkeutuja tuli sielt ikkunasta sinne takkahuoneesta, niin miksi kävitte keittiössä katsomassa veistä? Mut miss välissä ajattelitte, että tää tekijä olis voinut sen sielt keittiöstä hakee? (Anneli vastaa en missään välissä vaan poliisi kysyi.) Juu niin sen takia sitten kävitte.
AS: Sit toinen kohta mitä mä pyytäsin, et voisitte avata, kun teit on haastateltu siel sairaalassa. Tää lähtee sanotte ensin, kun Joutsenlahti puhuu tälleen, että Jukasta tuli verta, niin ensin sanotte, että sitä verta siel niin pal lens. Sit tää Joutsenlahti kysyy, että lensikö sitä sinuun sitä verta? Sitten vastaatte vähän sillai, et jottain verta, mut voi olla et se on valunu minust, niin alatteko siis miettimään, että todennäköisesti se on omaa, mut pidätte siis mahdollisena, että sitä Jukan verta olisi voinut lentää sinun päällesi? Niinku mä ajattelin, et tää kysymys on sellainen, että lensikö sitä niinko sinuun sitä Jukan verta, että oliko joku niinko sellainen tilanne, että jossain vaiheessa olit niin lähellä, että se oli mahdollista?
AS: Muistatteko, että koska ja kuka teille on esittänyt sitä, että lapset on kertoneet riidoista? Ootte itse sanonut, että teillä ei ole ollut mitään riitoja ja sitte sanotte, että teille on esitetty tämmöstä valheellista tietoa, että lapset on kertonut riidoista. Ilmeneeks tää jostain, että teille on näin kerrottu? Ja sen vuoksi sitten niinku. Pidättekö mahdollisena, että nää on sellaisia riitoja, mitä ootte keskenänne käynyt kuitenkin vaikkei puhuta siitä illasta? Mutta nää on semmosia riitoja mitä teillä on kyl käyty, mut ei sinä iltana, että tää kertoo, että minkä tyyppisiä riitoja teillä oli? Et pidätte kuitenkin siinä suhteessa perhettänne tavallisena, että puolisoilla on keskinäisiä riitaisuuksia?
Manner sanoo, että poliisin pöytäkirjoista ilmenee väite lasten kertoneen surmayön riidoista vaikka eivät ole näin sanoneet.
Joku mies (Juntikka tai Ilveskoski) kysyy: Semmonen kiinnittää huomiota heti, et ensimmäinen, mitä sanotte sinne hätäkeskukseen, että ”tääl on joku tappaja”? Sanavalinta ihmetyttää, miksi ajattelette et jos joku murtovaras tulee sisään ja pahoinpitelee, että se on tappaja? Mitä tapahtui hätäkeskuspuhelun jälkeen? Hätäkeskuspuhelun jälkeen niin missä tää Amanda oli, mitä muistat siitä?
Toinen mies: Hätäkeskustallenteelta on tämä 2.03 KUOLE, niin sanot, että siitä puuttuu jotain? Ette siis muista sitä?
23. On siinä melkoista ”porilaista puheripulia” (puheputkea) parhaimmillaan tai pahimmoillaan ”muutaman kysymyksen” muodossa! Kyse näyttäisi olevan pikemminkin jonkinlaisesta tuomarin yksinpuhelusta, johdattelusta ja tenttaamisesta kuin tarkasti muotoiltujen kysymysten esittämisestä.
2. Satakunnan käräjäoikeuden kansliatuomion kappaleita jaettiin totuttuun tapaan oikeuden kansliasta toimittajille ja muillekin asiasta kiinnostuneille. Käräjäoikeus yllätti sikäli myönteisesti, että jutun ratkaisseet tuomarit eivät pysytelleet tuomion antopäivänä kokonaan piilossa, vaan oikeuden puheenjohtajana jutussa toiminut laamanni Martti Juntikka tuli esiin ja antoi MTV3:lle lyhyen haastattelun, joka löytyy tästä. Lisäksi käräjäoikeus julkaisi tiedotteen tuomion keskeisimmistä kohdista. Nämä eleet ovat uudenlaista julkisuutta ja niiden soisi, kuten myös toimittaja Jarkko Sipilä on toivonut, yleistyvän.
3. Mainittu tiedote on kuitenkin suppea eikä siitä tai laamannin haastattelusta tainnut ilmetä mitään sellaista, mitä ei olisi todettu jo käräjäoikeuden enemmistön eli laamanni Juntikan tuomion perusteluihin kirjatussa lausumassa.Laamanni kertoi - täysin odotetusti - että jutun todistusaineisto oli laaja, monipuolinen ja sisälsi vaikeita näyttökysymyksiä. Tämän samoin kuin sen, että oikeus joutui jutussa äänestämän, me toki kaikki tiesimme jo ennestään. Laamanni painotti, että käräjäoikeus oli käynyt aineiston läpi "hyvin tarkasti", mutta tässsäkään ei toki ole mitään epätavallista tai uutta: ainahan oikeus tekee tai sen ainakin pitäisi tehdä mahdollisimman tarkkaa ja luotettavaa työtä! Uutinen olisi ollut, jos laamanni olisi väittänyt päinvastaista. Käräjäoikeudella oli runsaasti ellei suorastaan ruhtinaallisesti aikaa muodostaa käsityksensä jutussa, sillä jutun pääkäsittely kesti reilut kaksi kuukautta ja käsitti parikymmentä istuntopäivää. Tuomion ja perustelujen kirjoittamiselle käräjäoikeus varasi aikaa todella paljon eli reilut kaksi ja puoli kuukautta. Jollei tuossa ajassa ole ehtinyt tehdä "tarkkaa työtä" myös perustelujen kirjoittamisen osalta niin ei sitten missään!
4. Laamanni yritti lausunnollaan ilmeisesti eräällä tavalla rivien välissä ja "varmemmaksi vakuudeksi" vakuuttaa, että kun kerran "tarkkaa työtä" oli tehty, niin tuomion täytyy silloin olla hyvä ja oikea. Tämä selitelmä näyttää "uponneen" jopa joihinkin hyvänahkaisiin asiantuntijoihin ja oikeusoppineisiin. Niinpä esimerkiksi rikosoikeuden professori Terttu Utriainen on äitynyt Hesarin haastattelussa 13.12. kehumaan tuomiota sanoilla "perusteltu kokonaisuus". Utriaisen mukaan mukaan "näyttö tuomiossa on perusteltu avoimesti, hyvin seikkaperäisesti ja pala palalta".
5. Joko Terttu Utriainen ei ollut lausuntoa antaessaan vielä lukenut koko tuomiota tai sitten hän ei vain jostakin syystä halua asettaa tuomion perusteluille ja asianmukaiselle todistusharkinnalle kovin korkeita laatuvaatimuksia. Nyt kun olen itse kahlannut tuomion perustelut läpi, olen niistä kyllä täysin toisella kannalla kuin Utriaisen Tepa. Samanlaisen krittisen käsityksen on minulle ilmaissut myös pari muuta todistusoikeuteen perehtynyttä asiantuntijaa.
6. Satakunnan käräjäoikeuden tuomiosta löytyy myös asianmukaisella tavalla laaditut seikkaperäiset ja ymmärrettävät perustelut, mutta tämä koskee yksinomaan tuomion lopputuloksen osalta eri mieltä olleen ja vähemmistöön jääneen käräjätuomarin perusteluja. Sen sijaan enemmistön muodostaneiden tuomareiden perustelut jättävät monessa suhteessa paljon toivomisen varaa ja herättävät perusteltujen vastausten sijasta enemmän vain kysymyksiä ja ihmettelyä.
7. Tuomarit eivät voi tuomiotaan selittelemällä - "teimme erittäin tarkkaa työtä" tms. - paikata puutteellisia ja epämääräisiä perustelujaan. Tuomion ainoat perusteet ja perustelut ovat vain ne, jotka on päätökseen tai tuomioon kirjattu, selityksillä ei ole merkitystä. Perusteleminen on ainoa keino, joka tuomareilla on käytettävissään, kun hän yrittää vakuuttaa asianosaiset ja ulkopuoliset ratkaisun hyväksyttävyydestä ja oikeellisuudesta. Se, etteivät tuomarit joko osaa tai välitä perustella ratkaisuaan seikkaperäisesti ja ymmärrettävästi, paljastaa usein armottomalla tavalla myös tuomareiden todistuharkintaa ja juridista päättelykykyä koskevat puutteet. Perustelujen merkitystä ei siis voida vähätellä ja selitellä tuomareita ymmärtäen, että "vaikka nuo perustelut eivät nyt tosin ole kovin kummoiset, niin luotamme silti siihen, että (puolueettomat) tuomarimme ovat tehneet hyvää ja tarkkaa työtä ja päätyneet oikeaan lopputulokseen".
Tähän väliin käräjäoikeuden tuomio
https://www.dropbox.com/s/vhu7fyq3d9abwfa/Auer-tuomio.pdf
8. Katsotaanpa aluksi käräjäoikeuden kokoonpanoa ja tuomareita, jotka ovat käräjäoikeuden tuomion antaneet. Kysymyksessä on tyypillinen rikosjuttu, jossa käräjäoikeuden kokoonpanona voisi olla 1+3 tai 2+4 eli oikeuden kokoonpanoon kuuluisi puheenjohtajan ja mahdollisesti toisen ammattituomarin eli lainoppineen jäsenen lisäksi kolme tai neljä lautamiestä. Tämä ilmenee oikeudenkäymiskaaren (OK) 2 luvun 1 §:n 1 momentista. Saman pykälän 2 momentin mukaan käräjäoikeus on päätösvaltainen rikosasiassa kuitenkin myös kokoonpanossa, johon kuuluu ainoastaan kolme lainoppinutta jäsentä. Edellytykseksi tälle kokoonpanolla on ko. momentissa asetettu, että kyseistä kokoonpanoa on pidettävä perusteltuna ”asian laadun tai muun erityisen syyn vuoksi”.
9. Toisin sanoa rikosasioissa lautamieskokoonpano on pääsääntö ja kolmen lainoppineen tuomarin kokoonpano poikkeus, joka tulee kysymykseen vain em. erityisillä perusteilla. Käytäntö on kuitenkin ”mennyt” päälaelleen eli siihen, että vähänkin laajemmat tai vaikeammat rikosjutut ratkaistaan käräjäoikeuden kolmen tuomarin kokoonpanossa ilman lautamiehiä. Tämä on valitettavaa, sillä käytäntö on tosiasiallisesti romuttamassa koko lautamiesjärjestelmän. Lautamiehet alkavat olla käräjäoikeudessa lähinnä kuriositeetin asemassa.
10. Mikä selittää lautamieskokoonpanon moisen ”syrjimisen” tai ainakin vähälle käytölle jäämisen? Syitä on kaksi: 1) oikeusministerin tahto karsia lautamiehistä valtiolle aiheutuvia kustannuksia, siis oikeudenhoidosta aiheutuvien menojen leikkaaminen ja 2) käräjäoikeuksien halu istua mukavuussyistä rikosjuttuja entistä paljon useammin ilman lautamiehiä. Lautamiehet koetaan käräjäoikeuksissa jonkinlaiseksi riesaksi, josta päästään kuitenkin kätevästi eroon, sillä lainsäätäjä on – suuressa viisaudessa tai oikeastaan lyhytnäköisyydessään – jättänyt kokoonpanon valinnasta päättämisen käräjäoikeuden puheenjohtajan ja/tai laamannin tehtäväksi.
11. Auerin jutussa tai sen tuomiosta laaditussa tiedotteessa ei ole sanallakaan perusteltu sitä, miksi juttu on istuttu kolmen lainoppineen jäsenen kokoonpanossa ilman lautamiehiä. Olisiko Auerin juttu ollut niin ”vaikea”, että se on haluttu siksi istua pelkästään ammattituomareista koostuvassa kokoonpanossa? Luultavasti, mutta olisi toki ollut mielenkiintoista nähdä, millaiseen lopputulokseen käräjäoikeus olisi päättynyt kokoonpanossa 2+4. Nyt käräjäoikeus päätyi ”tuomariporukassa” tismalleen samanlaiseen lopputulokseen kuin ”ensimmäiselläkin kierroksella” eli äänin 2-1 langettavaan tuomioon.
12. Käräjäoikeuden kokoonpanossa huomio kiinnittyy yhteen hieman harvinaiseen seikkaan eli siihen, että ainakin viimeisimmän Lakimiesmatrikkelin (2011) mukaan kenelläkään tuomareista ei ole hovioikeustaustaa eli kukaan heistä ei ole aiemmin toiminut hovioikeudessa edes esittelijänä. Tämä on aika harvinaista, sillä selkeästi suurin osa käräjäoikeuden tuomareista on toiminut uransa alussa hovioikeuden esittelijänä ja osa myös hovioikeuden jäsenenä eli ainakin ma. hovioikeudenneuvoksen virassa. Muutaman vuoden työskentely hovioikeudessa muovaa aika merkittävällä tavalla tulevan tuomarin ajattelutapaa ja osaamista kuten esimerkiksi ratkaisujen laatimis- ja perustelemistyyliä. Ne tuomarit, joilla ei ole hovioikeustaustaa, kirjoittavat usein ”vapaammin”, mutta samalla usein tyylillä ja otteella, mihin ei ole hovioikeudessa totuttu. Minusta olisi jotenkin ”turvallista”, jos käräjäoikeuden kollegiossa istuvista kolmesta lainoppineesta jäsenestä edes yhdellä jäsenellä olisi suhteellisen vankka hovioikeustausta. Toki hovioikeuskokemus ei ole nykyoloissa mikään välttämätön edellytys käräjätuomariksi pääsylle, sillä esimerkiksi korkeimman ratkaisujen perusteluja lukemalla myös hovioikeuskokemusta vailla oleva nokkela lakimies pääsee kyllä aika pian ”jyvälle” mm. siitä, mitä tuomioiden kurinalaiselta perustelemiselta edellytetään.
13. Auerin jutun tuomareista laamanni Martti Juntikka (57) on nimitetty käräjätuomarin virkaan lääninhallituksen hallintopäällikön virasta, minkä jälkeen hän on edennyt vuosien kuluttua, varmaankin paljolti juuri em. hallinnollisen kokemuksensa turvin, laamannin virkaan. Suomessahan tuomarinvalintalautakunta korostaa nykyisin voimakkaasti laamanniksi nimitettävien hallinnollista johtamistaitoa ja -kokemusta, vaikka pperustellumpaa olisi edellyttää laamanneilta nimenomaan lainkäyttöjohtajalta vaadittavia ominaisuuksia, käräjäoikeushan ei ole mikään hallintovirasto vaan tuomioistuin, joka harjoittaa lainkäyttöä; käräjäoikeuksissa on sitä paitsi olemassa hallintoa varten erityisiä hallintojohtajan tai kansliapäällikön virkoja. Käräjätuomari Annette Santamaa (59) on nimitetty käräjätuomariksi syyttäjän virasta, mitä ennen hän on toiminut pitkään oikeusavustajana ja asianajajana. Käräjäoikeuden nuorempi käräjätuomari eli Väinö Ilveskoski (35) on ennen vakinaisen tuomarinviran saamista hoitanut tuomarin sijaisuuksia eri käräjäoikeuksissa.
14. Tuomareiden erilainen ja tavanomaisesta poikkeava tausta näkyy osin aika hyvin myös kunkin tuomarin perustelemis- ja kirjoittamistyylissä. Tässä jutussakin on herkullinen tilaisuus tarkastella erikseen kunkin tuomarin ajattelu- ja kirjoitustapaa, sillä jokainen on kirjoittanut näkyviin omat perustelunsa.
15. Aloitetaanpa naispuolisesta tuomarista eli käräjätuomari Annette Santamaasta. Hänen perusteluistaan (s. 70-81) näkyy parhaiten hovioikeuskokemuksen vai pitäisikö sanoa -hapatuksen puuttuminen. AS:n kirjoitustyyli on kyllä varsin sujuvaa ja värikästä, paikoin miltei lennokasta ja ”hiuksia nostattavaa” (esim. ”ikkunasta tunkeutunut isokokoinen tappaja”, ”lapsen riipaiseva kirkaisu” , ”Anneli oli sallinut lapsensa lähestyä tuntematonta naamioitua tappajaa”).Tästä jonkinlaista ”juridista tajunnanvirtaa” edustavasta tyylisuuntauksesta johtuen lukijan on kuitenkin paikoin aika vaikea pysytellä kärryillä tuomarin ajatuksenjuoksusta, sillä ilman minkäänlaista järkeväntuntuista ja johdonmukaistan jäsentelyä vaille jääneet perustelut pomppivat sekaisin sinne tänne ja asiasta toiseen, samaan asiaan saatetaan muiden seikkojen selostuksen jälkeen palata uudelleen sivua tai paria myöhemmin. Santamaan perustelut käsittävät 12 tiheästi kirjoitettua sivua, mutta tekstistä löytyy vain yksi väliotsikko. Sekin herättää lukijassa kummastusta, sillä sivulta 79 lukijan eteen putkahtaa täysin yllättäen väliotsikko ”Syyttömyysolettama”; tässä jaksossa Santamaa näyttäisi ”jakavan” todistus- ja selvittämisvelvollisuuden osaksi syytetylle. Rivien välistä tuntuisi huokuvan tietynlainen vastenmielisyys syytettyä kohtaan, minkälaista sympatiaa tuomari ei todellakaan näytä Aueria kohtaan tuntevan!
Perusteluista puuttuvat lähes tyystin syytetyn eduksi puhuvat seikat tai näkemykset, joita muut kaksi tuomaria ja etenkin Ilveskoski ovat löytäneet aineistosta melko paljon. Tuomari Santamaahan herätti pääkäsittelyn lopussa huomiota aina lehdistöä myöten tenttaamalla ja kuulustelemalla Anneli Aueria pitkään tavalla ja kysymyksin, jotka kuuluvat yksinomaan syyttäjän rootteliin. Santamaan omat perustelut – hän on muilta osin yhtynyt laamanni Juntikan perusteluihin - ovat sanalla sanoen sekavat eikä niistä ei ole aina helppo saada tolkkua. Ei siis mikään ihme, että laamanni on päättänyt kirjoittaa kokonaan omat perustelunsa, vaikka hän on ollutkin lopputuloksesta samaa mieltä Santamaan kanssa!
Santamaan perustelutapaa ei voida todellakaan suositella tuleville tuomareille. Kirjoittajalla saattaisi olla lennokkaan kirjoitustyylinsä perusteella olla menestystä dekkaristina, mutta myös siinä puuhassa murha voisi jäädä tuomarilta selvittämättä; dekkarissakin kun tulee pitää kiinni ajattelun ja tekstin jäntevyydestä ja loogisuudesta, ettei mopo karkaa käsistä kokonaan; Jo Nesbøn tasoisia virtuooseja ja vauhtiveikkoja putkahtaa kirjamarkkinoille vain harvoin.
16. Laamanni Juntikka, jonka perustelut tulivat siis käräjäoikeuden virallisiksi perusteluiksi, edustaa kokonaan toisenlaista perustelijatyyppiä kuin Santamaa. Hän on mahdollisimman lyhyiden ja ytimekkäiden perustelujen edustaja, jopa siinä määrin, ettei perusteluja tahdo löytyä kaikkien kysymysten osalta lainkaan, vaan kirjoittaja tyytyy vain toteamaan, että ”asia on näin” ja sillä siisti! Juntikka tuo esiin, ainakin näennäisesti, myös tiettyjä contra-näkökohtia, mutta ne jäävät yleensä aina vain maininnan varaan eikä niille anneta ”loppupeleissä” (tuo on kyllä niin hauska sana) todellisuudessa minkäänlaista painoarvoa; pääasia on, että kirjoittaja voi tarvittaessa väittää, että kyllähän sitä contraakin sieltä löytyy, jos tarkkaan lukee! Juntikalta löytyy väliotsikkoa ja ranskalaista viivaakin havainnollistamaan perusteluja, mutta seikkaperäisiksi hänen perustelujaan ei voi kyllä sanoa, eikä aina myöskään ymmärrettäviksi. Jollei laamanni tajua joitakin yksityiskohtia riittävän varmasti tai jos todistajat tai asiantuntijat puhuvat ristiriitaisesti ja laamanni kyllästyy tällaiseen ”peliin”, hän ratkaisee asian hyvin yksinkertaisella tavalla: lakaistaan ongelma ja ristiriita maton alle ja jätetään kaikkien ”kinaajien” höpinät tasapuolisuuden nimissä tuomiosta kokonaan pois ja junaillaan asia päätökseen niillä eväillä, joita jää jäljelle! Oivallisen esimerkin laamannin omalaatuisesta ”poissuljentametodista” tarjoaa jutussa esitetty melko laaja asiantuntijatodistelu koskien Auerin lasten kuulustelujen asianmukaisuutta ja kertomusten uskottavuutta; jutussa kuultiin eräitä tunnettuja psykologeja. Näiden asiantuntijoiden kertomuksiin viitataan Annette Santamaan ja Väinö Ilveskosken perusteluissa tuon tuostakin.
Mutta minkä arvon laamanni Juntikka antoi näille kokemussääntöjä selvittäneiden asiantuntijoiden kertomuksille? Ei sitten minkäänlaista, eikä laamanni välittänyt tai edes sallinut kirjata perusteluihinsa, jotka ovat siis myös käräjäoikeuden perustelut, mitä kyseiset asiantuntijat oikeudelle esittivät! Laamanni kirjoittaa tältä osin tylysti seuraavaa: ”Asiassa on esitetty puolin ja toisin verrattain runsaasti asiantuntijatodistelua, jolla on pyritty erityisesti selvittämään lasten kertomusten uskottavuutta. Tätä todistelua ei tulla jäljempänä yksityiskohtaisesti läpikäymään huomioon ottaen asiantuntijoiden voimakkaasti toisistaan poikkeavat mielipiteet sekä se, että asian ratkaisemisen kannalta olennaiset seikat ovat löydettävissä alussa mainitun todistelun (siis muiden todistajien kertomusten) perusteella”. Ts. asiantuntijatodistelu oli siis laamannin mielestä täysin turhaa. Näin olleen erää kysymys, miksi laamanni oikeuden puheenjohtajana salli edes ottaa vasaan sanottua todistelua, jos sillä kerran ei ollut minkäänlaista merkitystä? Jos todisteet olivat asiaan vaikuttamattomia, niiden esittäminen olisi tullut evätä kokonaan (OK 17:7). Asia lienee kuitenkin niin, ettei mainittu asiantuntijatodistelu ollut suinkaan turhaa, sillä ovathan kaksi muuta tuomaria hyödyntäneet asiantuntijoiden selvittämiä kokemussääntöjä omissa perusteluissaan ahkerasti. Kyse onkin ilmeisesti siitä, ettei laamanni vain viitsinyt perusteluissaan pohtia, mikä merkitys noilla todisteilla ja kokemussäännöillä olisi. Hän ratkaisi mieluummin ongelmat ja erimielisyydet yksinomaan ”omien kokemussääntöjensä” pohjalta, jolloin saattoi välttyä ”turhien” perustelujen kirjoittamiselta.
Laamannin perustelutapaa leimaa muutenkin tietynlainen yksniittisyys tai -oikoisuus, perustelut ovat usein ylimalkaisia ja toteavia, eivät pohdiskelevia ja pro et contra -luonteisia. Anneli Auerin kertomuksen laamanni kuittaa muutamalla mitäänsanomattomalla rivillä (s. 51), vaikka kertomusta selostetaan aikaisemmin kahdeksan sivun verran (s. 12-19). Ilmeisesti tämänkaltainen perustelutapa, jossa ongelmat ja epäselvyydet kierretään ja lakaistaan maton alle, saattaa Terttu Utriaisen lisäksi tyydyttää joitakin muitakin (kyynisiä) oikeusoppineita. Todistusharkintaan ja tuomion perustelemiseen perehtyneille asiantuntijoille tuollainen metodi ja tyyli on kuitenkin lähes kauhistus.
17. Käräjäoikeuden äänestyksessä vähemmistöön jääneen käräjätuomari Väinö Ilveskosken perustelut olivat minulle positiivinen yllätys. Sitten muistin, että Ilveskoski on valmistunut juristiksi Lapin yliopiston oikeustieteellisestä tiedekunnasta, joten asia kävi ymmärrettäväksi. Ilveskosken perustelujen rakenne, metodi ja kirjoitustyyli on käräjäoikeuden tuomion ehdottomasti parasta antia. Perustelut ovat, eivät vain laajat (tuomion sivut 82-106), vaan myös substanssin suhteen seikkaperäiset ja ymmärrettävät. Perusteluissa ei ”sohita” Santamaan tavoin sinne tänne, vaan perustelit etenevät johdonmukaisesti ja ajatuksen punainen lanka säilyy koko ajan kirjoittajan hallussa. Perustelut eivät ole ykskantaan toteavia, kuten laamanni Juntikan perustelut tahtovat olla, vaan pohdiskelevia ja pro et contra -tyyppisiä. Ilveskosken kirjoitustyyli on rauhallinen ja kärsivällinen eikä hän ole menettänyt malttiaan edes asiantuntijoiden ristiriitaisten lausuntojen takia. Suhtautuminen syytettyyn on neutraalia, mutta myös syytettä tukevat seikat ja todisteet tuodaan perusteluissa avoimesti esiin. Ilveskosken perustelut helpottavat puolustuksen työtä valituksen tekemisessä ja tarjoavat hyvän perustan myös jutun ulkopuolisille ihmisille tarkastella kriittisesti käräjäoikeuden todistusharkintaa, perusteluja ja ratkaisun lopputulosta. Tilanne olisi sekä puolustuksen että suuren yleisön kannalta todella synkkä, jos käräjäoikeus olisi ratkaisussaan yksimielinen eikä kukaan tuomareista olisi äänestyksessä kyseenalaistanut enemmistön ratkaisun ja todistusharkinnan oikeellisuutta.
18. Joku voi ehkä ihmetellä, miksi olen käsitellyt näin laajasti tuomareiden argumentointitapaa ja perustelutyyliä yleensä. Syynä on se, että perustelut ja vain ne ovat ne väline, jonka avulla asianosaiset ja etenkin tapauksesta kiinnostuneet jutun ulkopuoliset ihmiset ja suuri yleisö saavat mahdollisuuden kontrolloida tuomioistuimen ratkaisun oikeellisuutta ja muodostaa käsityksensä tuomareiden puolueettomuudesta ja oikeudenkäynnin reiluudesta. Tuomion perustelut kertovat tuomarien ammattitaidosta ja –etiikasta sekä toisinaan myös asianosaisiin kohdistuvista asenteista. Tuomion perustelut ovat myös oikeastaan ainoa keino, jolla tuomioistuin voi vakuuttaa asianosaiset ja yleisön ratkaisun oikeellisuudesta ja odottaa auditorion hyväksyntää. Minun tarvitsee tuskin tässä enää sanoa, kuka Satakunnan käräjäoikeuden kolmesta tuomareista on se, jonka perustelujen yleisilme on vakuuttanut minut ammattitaidon ja –etiikan suhteen sekä ratkaisun lopputuloksesta. Tässä suhteessa vähintään yhtä ratkaisevaa on kuitenkin tapa, jolla tuomarit ovat perustelleet todistusharkintansa yksityiskohtia. Tähän kysymykseen palaan tämän kirjoitukseni toisessa osassa.
19. Otan tähän lopuksi saamani nauhoituksesta kirjoitetun oikeuskäsittelyn jakson, joka koskee käräjäoikeuden pääkäsittelyn lopuksi lokakuussa tapahtunutta episodia eli tarkemmin sanottuna käräjätuomari Annette Santamaan Anneli Aueriin kohdistamaa epätavallisen tiukkaa kuulustelua ja ”tenttaamista”. Kyse näyttää olevan jonkinlaisesta syytetyn vastakuulustelusta, joka kuuluu lain mukaan kuitenkin, ei tuomarille, vaan syyttäjälle. Tuomari voi toki esittää syytetylle joitakin täydentäviä kysymyksiä, mutta syyttäjän ja vastakuulustelijan roolia hänen ei tule missään tapauksessa ottaa. Se olisi omiaan herättää epäluuloja tuomarin puolueettomuuden vaarantumisesta. Syytellä on oikeus vaieta eikä hänen tarvitse siis vastata myöskään tuomarin hänelle todistelutarkoituksessa esittämiin kysymyksiin; tästä syytettyä on syytä ennen kuulustelun aloittamista informoida. Syytetyn kuulustelu oikeudessa on lain mukaan toimitettava ennen kuin muuta suullista todistelua otetaan vastaan siitä kysymyksestä, jota kuulustelu koskee.
20. Olen kritisoinut tuomari Santamaan pääkäsittelyn lopuksi suorittamaa Auerin ”tenttaamista”, joka on herättänyt myös eräiden kokeneiden rikostoimittajien huomiota, blogijutussani nro 780/6.10.2013 ”Inkvisitio päätti Ulvilan murhakäräjät”, johon tässä viittaan.
21. Saamastani materiaalista ilmenee, miten käräjäoikeuden puheenjohtaja Juntikka antaa tuomari Santamaalle tilaisuuden ”muutaman kysymyksen” esittämiseen. Auerille. Minusta Juntikan olisi tullut päin vastoin todeta, ettei Santamaalla ole oikeutta syytetyn sanotunlaiseen kuulusteluun. Mahdollisesti Juntikka ja Santamaa olivat keskenään sopineet, että Santamaa saa ikään kuin ”siunatuksi lopuksi” ottaa inkvisiittorin roolin. Outoa on myös se, että syytetyn puolustajalla ei ole ollut mitään huomauttamista syytetyn omalaatuista kuulustelua vastaan.
22. Tässä tuomari Santamaan (AS) Anneli Auerille ko. kuulustelussa tekemät kysymykset koskien hätäkeskusnauhan 13.12.06 litterointia:
AS: Ku tota soititte sinne hätäkeskukseen ja sitte selititte tän asian mistä on kysymys ja sitten ollaan täs tämmöses ku 0.43 hätäkeskus sanoo, että nyt pitää odottaa hetki, et älkää sulkeko puhelinta, niin tua siinä puhutte sitten, niin kenelle niinku puhutte siinä ku sanotte siitä huolimatta vaikkei siellä ole ketää, ni puhutte esim. ”nopeesti”, ”kuulek sä ku mun mieheni huutaa”? Vaikka siellä ei ollut kukaan vaikka sanottiin et sieltä mennään pois? Hätäkeskuksesta sanotaan, et mä meen hetkes pois linjalta ja puheenne jatkuu? Ette ole ymmärtänyt sitä?
AS: Ollaan täs kohdassa 1.36 ja siinä sanotte sitte ”hei mun täytyy ny”, ni onko teillä mitään muistikuvaa siitä, et mitä teijän täyty sillon? Ootteks sitä mieltä, että hän huusi apua sieltä, et teitä niinku apuun vai… mutta sitte ku teitä on siellä sairaalassa haastateltu ni te ootte kertonut, et Jukka Lahti ei pyytänyt apua? Ootte nimenomaan sanonut, että ei pyytänyt apua, että ootte sanonu niinku päinvastoin. Tota sitte sairaalassa kuitenkin ootte niiku sanonut sen, että ei pyytänyt apua, että siellä spekuloinut, että oisko se ollu Annu tai Hannu, onks täs teijän mielestä ristiriitaa?
AS: Sitten tää lapsi tuli siihen puhelimeen ja sitte kysyy teiltä ”mitä mä sanon” ja ootte sanonu, että ”mä soitan poliisille ja siel pyydettiin et”, mitä ootte tarkottanut tällä, että soitatte poliisille? Niin sen tähden tää laps tuli puhelimeen, että olisitte soittanut poliisille vai? Mut mä oon nyt kohdassa täs 1.42/1.43, ymmärrän et pyysitte Amandan ja Amanda tuli ja sit Amanda kysyy ”mitä mä sanon”, te ootte vastannu hänel et te soitatte poliisil niin miksi sanot, että mä soitan poliisille? Mut mä tätä tarkotan, että millä te olisitte soittanut poliisille, ku tää lankapuhelinlinja oli auki? Et te ette niinku vastannut tähän tytön kysymykseen itse asiassa vai?
AS: Sit taas tässä on sillai, että ku ette oo puhelimessa, niin taas puhutte sitte, niin kenelle te puhutte? Ku tääl on näit ”Lähtikse jo?” Niin kenelle te sitten puhutte niinko? Niin et te ootte osoittanut nämä niinko Jukalle? Tää on niinko siis osotettu tekijälle?
AS: Olenks mä ymmärtänyt oikein, että tän hätäpuhelukeskustelun aikana kävitte kaksi kertaa siellä etuovella juoksemassa? Osaatteks te sanoa sitä, et miks te sit juoksitte sinne etuovelle, sitte ku teillä oli se puhelu kesken siinä? Jos ensimmäisellä kerralla juoksitte pakoon, niin mikä teillä oli sitten ajatus, ku menitte vielä uuden kerran sinne vaikka jo ensimmäisellä kerralla juoksitte pakoon? Missä kohdassa laitoitte valot päälle? Mihin te laitoitte valot päälle? Mihin te sillon sitte olisitte niinko laittanut sen valon?
AS: Tullaan tämmöseen kohtaan 3.10 eli te ootte niinko käyny ne kaksi ne kertaa käynyt siellä tän puheluaikana, niin sitte siellä hätäkeskuksesta kysytään siitä teijän miehen tilasta ja sanotte siinä ”makaa siel lattial ja huusi äsken apua, nyt hiljeni”, mistä osasitte päätellä, että tämän jälkeen ei kuulu enää mitään, kun sanotte, että nyt hiljeni? Joo, et sillon on ollut jo sit hetken aikaa jo hiljasta vai?
AS: Sit täs on tää nauhakohta 3.14, jossa on tota tää voimakas lapsen rääkäsy, nii missä tää laps on sillon? Niin, et teillä ei ole tästä rääkäsystä niinko mitään muistikuvaa? Mennään tästä vähä eteenpäin ni ku sanoitte, ettei teillä ole Amandasta mitään muistikuvaa, niin kuitenkin sitte kysytte ”Amanda olikse siel viel?” Mut ymmärsiks mä nyt oikein, et pikkusen aikasemmin 3.14 sanotte, ettei teillä ole tästä mitään havaintoa ja kuitenkin teillä on se havainto, että Amanda oli käyny siel. Sillon, kun te ootte ollu siin tilanteessa, ni teidän on täytynyt tämä rääkäisy kuulla? Mitä teil tuli sillon mieleen, jos teillä ei ole näköyhteyttä siihen lapseen ja se rääkäsee voimakkaasti? Olisko se teoriassa sitten ollu mahdollista, et tekijä olis kohdistanu just sillon väkivaltaa lapseen, jos teillä ei ole näköyhteyttä, ettekä reagoi mitenkään? Ajatteleks te sitten et se rääkäsy tuli olohuoneessa? Et teijän käsitys on, että tää rääkäsy tulee olohuoneesta eikä sieltä missä teijän mies oli? Ootte kattonu siihen suuntaan? Mut jos tää olis ollut se hetki, ku tää olis poistunu, niin olisitteks te sit nähnyt tän poistumassa? Osaatteks te sitten tota selittää sitä, että mikä se tämä poliisi, joka oli siellä ensipartiossa, ni hän kertoo sitten sillä tavalla, että paikalle tultuaan Anneli Auer oli kertonut, että tekijä oli tullut rikotusta lasista ja todennäköisesti myös poistunut samasta ikkunasta. Tämä on siis teidän arvailunne siis spekulointia?
AS: Missä vaiheessa tää sit tuli teille selväksi, että tää tekijä olis poistunut siitä ikkunasta? Mutta tota, keskustelitteks te sitten tämän tapahtuman jälkeen niin tän lapsen kanssa? Onks teillä mitään kuvaa, niistä keskusteluista mitä sitten Amandan kanssa kävitte heti välittömästi? Nyt ku tota sanoitte tässä, että kävitte molempien kautta kodinhoitohuoneen kauttakin ja niin onks teillä mitään kommentoitavaa, kun tää laps sanoo, ettette käynyt sieltä kodinhoitohuoneen kautta? Amandan haastatteluissa ilmenee vaan et hän selittää, et miks sitä ovee ei käytetty, et ajatteletteko, että ku se oli lapsilta kielletty sieltä kulkeminen niin ajattelitteko, ettei lapsi olis kiinnittänyt huomioo siihen, et jos äiti käyttää tätä ovee, koska se oli lapsilta kielletty?
AS: Mulle ei nyt ihan tullu selväks se, että kun tähän hätäpuheluun ryhdyitte, niin mitä sitä ennen teitte? Äsken tuossa sanoitte, että teille tuli hätä lapsista ja sanoitte, että lapset menis ulos, mutta olenks mä oikein ymmärtänyt, et tääl olis ainakin nää nuoremmat lapset ollu suljetun oven takana? Olisko ne sitten voinut kuulla sen suljetun oven läpi? Osaatteko yhtään kuvailla sitä, että miten se mies lähti teitä kohti, kun te kävitte katsomassa? Teille ei ole niinko mitään jäänyt mieleen, että jos yrittäisitte palauttaa sitä näkymää, että oliko hänellä kädessä jotain? No siel sairaalassa teiltä on kysytty sit niit tuntomerkkei, ni te ette oo kovasti pystynyt niitä antamaan? Ette edelleenkään pysty sanomaan mitään? Osaatteks te sit kommentoida sitä, että ku Amanda kertoo, mimmosia tuntomerkkejä äiti on kertonut tästä tekijästä? Et se mitä Amanda sitten myöhemmin kertoo siinä haastattelussa, niin jotain te ootte näistä tuntomerkeistä käyny, mutta ei semmosia mitä Amanda kertoo näinkö?
AS: Ku sanoitte sitä, että se mitä te varmasti siitä muistatte siitä tilanteesta, oli se ku kävitte sieltä kodinhoitohuoneen kautta katsomassa, niin mitä te sitte näitte? Ette olis niinku molempii silmii nähny?
AS: Sitte käytiin täs syyttäjän kans vähän tätä veitsiasiaa läpi ja sitä siellä sairaalassa on keskusteltu, avaisitte vähän tätä, että muistatteko mitään, että mitä tässä vähän niinko. Ensiks sanotte, et te ette oo nähnyt sitä veitsee ennen ko lattialla ja sit käydään siit keskusteluu, sit kerrotte et minulta kysyttiin onks se meiltä, niin muistatteko yhtään kuka sitä kysyi teiltä? Kävitte silloin keittiössä katsomassa? Mut jos tää tunkeutuja tuli sielt ikkunasta sinne takkahuoneesta, niin miksi kävitte keittiössä katsomassa veistä? Mut miss välissä ajattelitte, että tää tekijä olis voinut sen sielt keittiöstä hakee? (Anneli vastaa en missään välissä vaan poliisi kysyi.) Juu niin sen takia sitten kävitte.
AS: Sit toinen kohta mitä mä pyytäsin, et voisitte avata, kun teit on haastateltu siel sairaalassa. Tää lähtee sanotte ensin, kun Joutsenlahti puhuu tälleen, että Jukasta tuli verta, niin ensin sanotte, että sitä verta siel niin pal lens. Sit tää Joutsenlahti kysyy, että lensikö sitä sinuun sitä verta? Sitten vastaatte vähän sillai, et jottain verta, mut voi olla et se on valunu minust, niin alatteko siis miettimään, että todennäköisesti se on omaa, mut pidätte siis mahdollisena, että sitä Jukan verta olisi voinut lentää sinun päällesi? Niinku mä ajattelin, et tää kysymys on sellainen, että lensikö sitä niinko sinuun sitä Jukan verta, että oliko joku niinko sellainen tilanne, että jossain vaiheessa olit niin lähellä, että se oli mahdollista?
AS: Muistatteko, että koska ja kuka teille on esittänyt sitä, että lapset on kertoneet riidoista? Ootte itse sanonut, että teillä ei ole ollut mitään riitoja ja sitte sanotte, että teille on esitetty tämmöstä valheellista tietoa, että lapset on kertonut riidoista. Ilmeneeks tää jostain, että teille on näin kerrottu? Ja sen vuoksi sitten niinku. Pidättekö mahdollisena, että nää on sellaisia riitoja, mitä ootte keskenänne käynyt kuitenkin vaikkei puhuta siitä illasta? Mutta nää on semmosia riitoja mitä teillä on kyl käyty, mut ei sinä iltana, että tää kertoo, että minkä tyyppisiä riitoja teillä oli? Et pidätte kuitenkin siinä suhteessa perhettänne tavallisena, että puolisoilla on keskinäisiä riitaisuuksia?
Manner sanoo, että poliisin pöytäkirjoista ilmenee väite lasten kertoneen surmayön riidoista vaikka eivät ole näin sanoneet.
Joku mies (Juntikka tai Ilveskoski) kysyy: Semmonen kiinnittää huomiota heti, et ensimmäinen, mitä sanotte sinne hätäkeskukseen, että ”tääl on joku tappaja”? Sanavalinta ihmetyttää, miksi ajattelette et jos joku murtovaras tulee sisään ja pahoinpitelee, että se on tappaja? Mitä tapahtui hätäkeskuspuhelun jälkeen? Hätäkeskuspuhelun jälkeen niin missä tää Amanda oli, mitä muistat siitä?
Toinen mies: Hätäkeskustallenteelta on tämä 2.03 KUOLE, niin sanot, että siitä puuttuu jotain? Ette siis muista sitä?
23. On siinä melkoista ”porilaista puheripulia” (puheputkea) parhaimmillaan tai pahimmoillaan ”muutaman kysymyksen” muodossa! Kyse näyttäisi olevan pikemminkin jonkinlaisesta tuomarin yksinpuhelusta, johdattelusta ja tenttaamisesta kuin tarkasti muotoiltujen kysymysten esittämisestä.
torstai 12. joulukuuta 2013
808. Ulvilan surmajutussa taas epämääräinen äänestyspäätös käräjäoikeudesta
1. Pitkän oikeuskäsittelyn ja kaksi ja puoli kuukautta kestäneen päätösharkinnan jälkeen Satakunnan käräjäoikeus antoi tänään tuomionsa Ulvilan murhajutussa. Ensimmäisen kerran käräjäoikeus antoi asiassa tuomion jo marraskuussa 2010. Tuolloin Anneli Auer tuomittiin miehensä Jukka S. Lahden murhasta elinkautiseen vankeuteen. Syytetyn valitettua tuomiosta Vaasan hovioikeus kuitenkin totesi Auerin syyttömäksi kesällä 2011. Tämän jälkeen suoritetun lisätutkinnan turvin syyttäjä sai valitusluvan korkeimpaan oikeuteen keväällä 2012. Saman vuoden marraskuussa KKO päätti uusiin todisteisiin vedoten palauttaa jutun käräjäoikeuteen.
2. Syyttäjän mukaan Anneli Auer murhasi miehensä joulukuisena yönä vuonna 2006 pariskunnan kodissa. Auer on vuosien ajan kiistänyt syytteet. Puolustuksen mukaan Lahden surmasi ulkopuolinen hyökkääjä, joka tunkeutui asuntoon rikkomalla ikkunan. Ulkopuoliseen tekijään uskoi pitkään myös jutun tutkintaa johtanut Porin poliisi, joka pidätti Auerin henkirikoksesta epäiltynä syyskuussa 2009, lähes kolme vuotta surman jälkeen. Kun käräjäoikeus tänään antoi toistamiseen tuomionsa, on surmasta ehtinyt kulua jo yli seitsemän vuotta.
3. Kaikki toivoivat käräjäoikeuden kertovan tuomionsa perusteluissa mahdollisimman avoimesti ja tarkasti, oli tuomion lopputulos mikä tahansa, mihin ratkaisu ja todistusharkinta perustuu. Tä edellytti myös se, että osa oikeudenkäynnistä ja todustusaineistosta, muun muassa perheen lasten kertomukset, käsiteltiin käräjäoikeudessa suljetuin ovin.
4. Tuomiosta uutisoitiin hetki sitten. Olen itse nyt matkoilla ja kommentoin ratkaisua tarkemmin vasta myöhemmin. Minulle ratkaisu oli varsin odotettu, sillä jo edellisen blogijutun yhteydessä ennakoin, että käräjäoikeus tulee tuomitsemaan Auerin ja vapauttavan tuomion Auer saa vasta hovioikeudessa.
5. Kuten edellisellä kerralla myös tässä toisessa vaiheessa käräjäoikeus joutui äänestämään ja tulos oli tälläkin kertaa 2-1 Auerin tappioksi. Enemmistöön kuuluivat- odotetusti - oikeuden puheenjohtaja laamanni Matti Juntikka ja käräjätuomari Santamaa, vähemmistöön taas oikeuden nuorin jäsen tuomari Väinö Ilveskoski. Saamani tiedon mukaan Juntikalla ja Santamaalla oli osin erilaiset perustelut.
6. Miten niin odotetusti juuri Juntikka ja Santamaa? Siksi, että he ja erototen Santamaa paljastivat "korttinsa" eli Auerin vastaisen asenteensa jo pääkäsittelyn viime vaiheessa ryhtyessään suorastaan tenttaamaan ja kuulustelemaan Aueria koskien tämän antamien lausumien luotettavuutta. Tuomarit ottivat siis selkeästi itselleen myös syyttäjän roolin, mitä tuomari ei saisi rikosjutuissa milloinkaan tehdä! Se oli virhe, johon puolustuksen olisi pitänyt pontevasti puuttua ja kehottaa Aueria olemaan vastaamatta " uusien syyttäjien" kysymyksiin! Tuomarit vaaransivat puolueettomuudesta ja tämä näkyy nyt myös sitten jutun lopputuloksessa.
7. Käräjäoikeuden äänestystuomio on kuitenkin jatkoa ajatellen lähestulkoon merkityksetön. Puolustus tulee valittamaan tuomiosta ja pääkäsittely tullaan uudistamaan silloin myös hovioikeudessa, nyt siis jo neljännen kerran! Käräjäoikeuden erimielinen ratkaisu on tehnyt jutusta itse asiassa vain entistä sekavamma.
Käräjäoikeuden tuomio
https://www.dropbox.com/s/vhu7fyq3d9abwfa/Auer-tuomio.pdf
2. Syyttäjän mukaan Anneli Auer murhasi miehensä joulukuisena yönä vuonna 2006 pariskunnan kodissa. Auer on vuosien ajan kiistänyt syytteet. Puolustuksen mukaan Lahden surmasi ulkopuolinen hyökkääjä, joka tunkeutui asuntoon rikkomalla ikkunan. Ulkopuoliseen tekijään uskoi pitkään myös jutun tutkintaa johtanut Porin poliisi, joka pidätti Auerin henkirikoksesta epäiltynä syyskuussa 2009, lähes kolme vuotta surman jälkeen. Kun käräjäoikeus tänään antoi toistamiseen tuomionsa, on surmasta ehtinyt kulua jo yli seitsemän vuotta.
3. Kaikki toivoivat käräjäoikeuden kertovan tuomionsa perusteluissa mahdollisimman avoimesti ja tarkasti, oli tuomion lopputulos mikä tahansa, mihin ratkaisu ja todistusharkinta perustuu. Tä edellytti myös se, että osa oikeudenkäynnistä ja todustusaineistosta, muun muassa perheen lasten kertomukset, käsiteltiin käräjäoikeudessa suljetuin ovin.
4. Tuomiosta uutisoitiin hetki sitten. Olen itse nyt matkoilla ja kommentoin ratkaisua tarkemmin vasta myöhemmin. Minulle ratkaisu oli varsin odotettu, sillä jo edellisen blogijutun yhteydessä ennakoin, että käräjäoikeus tulee tuomitsemaan Auerin ja vapauttavan tuomion Auer saa vasta hovioikeudessa.
5. Kuten edellisellä kerralla myös tässä toisessa vaiheessa käräjäoikeus joutui äänestämään ja tulos oli tälläkin kertaa 2-1 Auerin tappioksi. Enemmistöön kuuluivat- odotetusti - oikeuden puheenjohtaja laamanni Matti Juntikka ja käräjätuomari Santamaa, vähemmistöön taas oikeuden nuorin jäsen tuomari Väinö Ilveskoski. Saamani tiedon mukaan Juntikalla ja Santamaalla oli osin erilaiset perustelut.
6. Miten niin odotetusti juuri Juntikka ja Santamaa? Siksi, että he ja erototen Santamaa paljastivat "korttinsa" eli Auerin vastaisen asenteensa jo pääkäsittelyn viime vaiheessa ryhtyessään suorastaan tenttaamaan ja kuulustelemaan Aueria koskien tämän antamien lausumien luotettavuutta. Tuomarit ottivat siis selkeästi itselleen myös syyttäjän roolin, mitä tuomari ei saisi rikosjutuissa milloinkaan tehdä! Se oli virhe, johon puolustuksen olisi pitänyt pontevasti puuttua ja kehottaa Aueria olemaan vastaamatta " uusien syyttäjien" kysymyksiin! Tuomarit vaaransivat puolueettomuudesta ja tämä näkyy nyt myös sitten jutun lopputuloksessa.
7. Käräjäoikeuden äänestystuomio on kuitenkin jatkoa ajatellen lähestulkoon merkityksetön. Puolustus tulee valittamaan tuomiosta ja pääkäsittely tullaan uudistamaan silloin myös hovioikeudessa, nyt siis jo neljännen kerran! Käräjäoikeuden erimielinen ratkaisu on tehnyt jutusta itse asiassa vain entistä sekavamma.
Käräjäoikeuden tuomio
https://www.dropbox.com/s/vhu7fyq3d9abwfa/Auer-tuomio.pdf
lauantai 30. marraskuuta 2013
807. Hallintovaliokunta sotkeentui VKSV:n tutkintaan
1. Satuin eilen näkemään TV1:n klo 20.30 uutista pätkän, jossa näytettiin, miten ylipoliisipäällikkö Mikko Paatero harppoi sinisessä virkapuvussaan eduskunnan käytäviä ja puikahti sisään hallintovaliokunnan kokoushuoneen ovesta. Uutisteksti kuului jotenkin näin:
"Poliisiylijohtaja Mikko Patero on saanut hallintovaliokunnalta luottamuslauseen (tai luottamuksen). Sen sijaan valiokunta ei ottanut kantaa sisäministeri Päivi Räsäsen asemaan:"
2. Uutinen ja sen sanamuoto hämmästyttivät. Millä lihaksilla eli valtuuksilla hallintovaliokunta voi jaella virkamiehille luottamus- tai epäluottamuslauseita tai ylipäätään ottaa kantaa heidän luottamukseensa? Tällaiset asiat ja kannanotot tuskin kuuluvat hallinto- tai minkään muunkaan valiokunnan toimivaltaan. Ainoastaan eduskunnan perustuslakivaliokunta voi tietyin edellytyksin ottaa kantaa ministerien toimien lainmukaisuuteen.
3. Jos hallintovaliokunta voi puntaroida ja antaa lausuntoja poliisiylijohtajan luottamuksesta ja virkatointen lainmukaisuudesta, niin silloin ilmeisesti myös lakivaliokunta voisi vastaavasti antaa lausunnon siitä, nauttiiko korkeimman oikeuden presidentti (enää) valiokunnan luottamusta!
4. Katsoin netissä hallintovaliokunnan eilistä kokouspöytäkirjaa. Siellä on 9 §:n kohdalla seuraava merkintä
"HAO 4/2013 vp Ajankohtaiskatsaus poliisitoimen tilaan. Valiokunnassa oli kuultavana poliisiylijohtaja Mikko Paatero, Poliisihallitus. Asian käsittely keskeytettiin".
5. Hallintovaliokunta on ottanut sanotun asian, joka vaikuttaa hyvin laajalta, tutkittavakseen reilu viikko sitten pidetyn tiedotustilaisuuden johdosta, jossa sisäministeri Päivi Räsänen antoi Mikko Paaterolle viime viikonlopun aikaa pohtia "omaa asemaansa". Valiokunta on ilmeisesti halunnut selvitystä poliisin tietolähdetoiminnasta ja tietolähteiden rekisteröinnistä ja dokumentoinnista. Valiokunta on kuullut asian johdosta myös ministeri Päivi Räsästä ja kansliapäällikkö Päivi Nergiä.
6. Hallintovaliokunnan pöytäkirjan mukaan valiokunta ei siis tehnyt eilen perjantaina mitään päätöstä tai antanut minkäänlaista lausuntoa tai kannanottoa Mikko Paaterosta eikä siis myös siitä, onko Paaterolla valiokunnan luottamus. Valiokunnan ainoa (väli)päätös tai lausuma löytyy lauseesta "asian käsittely keskeytettiin".
7. Mihin siis uutinen, jonka mukaan Paatero nauttisi valiokunnan luottamusta, perustuu? Perustuisiko se kenties, kuten on syytä epäillä, poliisihallituksen Yle Uutisille antamaan uutisvinkkiin? Hallintovaliokunta koostuu rivikansanedustajista, joiden joukossa on muun muassa Paateron poliisiylijohtajaksi keksinyt Anne Holmlund. Kenties valiokunnan jäsenet yrittävät vain päästä irti turhautuneisuudestaan tai kohottaa hieman nuukahtamaan päässyttä profiiliaan, mene ja tiedä.
8. Yle Uutisten lisäksi myös MTV uutiset rekisteröi eilen Mikko Paateron käynnin valiokunnassa. Muiden valiokunnan kuulemien asiantuntijoiden tai Päivi Räsäsen taikka hänen kansliapäällikönsä kuulemista hallintovaliokunnassa tämän asian tiimoilta ei sen sijaan ole mediassa kerrottu mitään, ainoastaan Paateron tekemiset ja sanomiset ylittävät nykyisin uutiskynnyksen.
9. MTV:n uutise sisältö on tämä:
Paatero selvitti tietolähdetoimintaa eduskunnalle – "poliisille nyt työrauha"
Eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtaja Pirkko Mattila (ps.) on tyytyväinen poliisiylijohtaja Mikko Paateron selvityksiin tietolähdetoiminnasta. Paatero oli tänään hallintovaliokunnan kuultavana poliisin tilanteesta, eritoten arvostelun kohteeksi nousseesta tietolähdetoiminnasta. Mattilan mielestä asiasta olisi voinut keskustella pidempäänkin. Erityisiä lisäselvityksiä ei kuitenkaan tarvita.
– Poliisi tarvitsee myös ylijohtoa myöten nyt työrauhan selvittääkseen näitä asioita, Mattila korostaa. Mattila ei ota kantaa sisäministeri Päivi Räsäsen toimintaan.
Paateron mukaan keskustelua käytiin hyvässä hengessä eikä esiin tullut mitään yllätyksellistä. Hän myös painotti, että hänellä on ministeri Räsäsen luottamus.
10. Aika yksipuolista uutisointia siis. Pääasia tuntuu olevan Mikko Paateron "puhtaaksi peseminen" kaikista epäilyistä ja hienoisen varjon heittäminen median hampaisiin tässä kuten monissa muissakin asioissa joutuneen Päivi Räsäsen suuntaan. Päivi Mattilan näkemys on selvä, vaikka asian käsittely on siis valiokunnassa vielä kesken: Paatero nauttii valiokunnan vankkumatonta luottamusta, mutta Räsäsen luottamuksesta ei haluta sanoa mitään.
11. Nyt tulemme itse pääasiaan ja ydinkysymykseen. Miksi hallintovalokunta on ottanut juuri nyt tarkasteltavakseen "poliisitoimen asiankohtaiset kysymykset". Vastaus ilmenee osin Pirkko Mattilan lausumasta: Valiokunta on halunnut ottaa kantaa poliisin tietolähdetoimintaan.
12. Mutta, mutta. Sama kysymys on juuri reilu viikko sitten eli jo ennen valokunnan aloitetta otettu ´valtakunnan ylimmän syyttäjäviranomaisen eli VKSV:n tutkittavaksi ja vieläpä laidasta laitaan eli koko poliisin (KRP ja Helsingin poliisilaitos mukaan lukien), poliisihallituksen ja sisäministeriön poliisiosaston osalta. Asian tutkittavaksi ottaminen perustuu valtakunnansyyttäjä Matti Nissisen aloitteeseen sen jälkeen kun hän oli keskustellut asiasta ministeri Päivi Räsäsen kanssa.
13. Minusta puhtaasti poliitisen elimen eli hallintovaliokunnan silmiin pistävä into asiassa herättää epäilyjä valiokunnan todellisista tarkoitusperistä. Miksi valiokunta halusi ottaa ko. asian käsittelyynsä, vaikka se oli juuri annettu puolueettoman oikeusviranomaisen eli VKSV:n selvitettäväksi?
14. Vaikuttaa siltä, että hallintovaliokunta haluaa vaikuttaa VKSV:n tutkintaan. Vaikka valiokunnalla ei itsellään ole tarvittavaa asiantuntemusta asian selvittämiseksi, se haluaa muodostaa poliittisen kannan, jolla pyritään sekoittamaan VKSV:n tutkintaa ja vaikuttamaan siihen, että ainakin poliisihalllitus, jonka tekemiset tuntuvat nauttivan muutenkin valiokunnan erityistä suojelua, irrotettaisiin kokonaan tutkinnasta sillä perusteella, että valiokunta "on jo tutkinut" poliisihallituksen ja etenkin MIkko Paateron osuuden asiassa ja päätynyt siihen, ettei Paateron ja poliisihallituksen toimissa ole mitään vikaa. Ts. valiokunta haluaa osin estää VKSV:n tutkimuksen ja osin taas sotkea selvitystä omilla "tutkimuksillaan" ja löperöillä kannanotoillaan.
15. Hallintovaliokunnan puheenjohtajan Pirkko Mattilan (persut) kannanotto on hyvin, hyvin tyypillinen poliitikoille silloin, kun poliitikot haluavat, ettei poliisin tai jonkin muun viranomaisen toimia voitaisi tai välitetttäiso tutkia kovin tarkasti: Poliisille pitää antaa nyt työrauha.
16. Voisiko tämä Pirkko Mattila vähän tarkemmin selvittää, mitä hän oikeastaan mahtaa mainitulla "työrauhalla" tarkoittaa ja kertoa samalla, kuka tai mikä tuota poliisin niin kaunista "työrauhaa" olisi tällä kertaa häiritsemässä? Epäilen, että Mattilan ja koko hallintovaliokunnan tarkoituksena on työrauhaa koskevilla naiiveilla toivotuksillaan vaikuttaa siihen, ettei VKSV kovinkaan innokkaasti tutkisi ainakaan Helsingin poliisilaitoksen ja poliisihallituksen tietolähdetoimintaa. Siinä kun nimenomaan on paljon mätää ja todella tutkimisen tarvetta!
17. Minä voisin esittää Pirkko Mattilalle ja koko hallintovaliokunnalle oman toivomukseni: Antakaa nyt ihmeessä VKSV:lle ja tutkinnanjohtajille työrauha poliisin tietolähdetoiminnan laillisuuden tutkinnassa älkääkä pyrkikö koko ajan häiritsemään ja sotkemaan sitä omilla "tutkimuksillanne"!
"Poliisiylijohtaja Mikko Patero on saanut hallintovaliokunnalta luottamuslauseen (tai luottamuksen). Sen sijaan valiokunta ei ottanut kantaa sisäministeri Päivi Räsäsen asemaan:"
2. Uutinen ja sen sanamuoto hämmästyttivät. Millä lihaksilla eli valtuuksilla hallintovaliokunta voi jaella virkamiehille luottamus- tai epäluottamuslauseita tai ylipäätään ottaa kantaa heidän luottamukseensa? Tällaiset asiat ja kannanotot tuskin kuuluvat hallinto- tai minkään muunkaan valiokunnan toimivaltaan. Ainoastaan eduskunnan perustuslakivaliokunta voi tietyin edellytyksin ottaa kantaa ministerien toimien lainmukaisuuteen.
3. Jos hallintovaliokunta voi puntaroida ja antaa lausuntoja poliisiylijohtajan luottamuksesta ja virkatointen lainmukaisuudesta, niin silloin ilmeisesti myös lakivaliokunta voisi vastaavasti antaa lausunnon siitä, nauttiiko korkeimman oikeuden presidentti (enää) valiokunnan luottamusta!
4. Katsoin netissä hallintovaliokunnan eilistä kokouspöytäkirjaa. Siellä on 9 §:n kohdalla seuraava merkintä
"HAO 4/2013 vp Ajankohtaiskatsaus poliisitoimen tilaan. Valiokunnassa oli kuultavana poliisiylijohtaja Mikko Paatero, Poliisihallitus. Asian käsittely keskeytettiin".
5. Hallintovaliokunta on ottanut sanotun asian, joka vaikuttaa hyvin laajalta, tutkittavakseen reilu viikko sitten pidetyn tiedotustilaisuuden johdosta, jossa sisäministeri Päivi Räsänen antoi Mikko Paaterolle viime viikonlopun aikaa pohtia "omaa asemaansa". Valiokunta on ilmeisesti halunnut selvitystä poliisin tietolähdetoiminnasta ja tietolähteiden rekisteröinnistä ja dokumentoinnista. Valiokunta on kuullut asian johdosta myös ministeri Päivi Räsästä ja kansliapäällikkö Päivi Nergiä.
6. Hallintovaliokunnan pöytäkirjan mukaan valiokunta ei siis tehnyt eilen perjantaina mitään päätöstä tai antanut minkäänlaista lausuntoa tai kannanottoa Mikko Paaterosta eikä siis myös siitä, onko Paaterolla valiokunnan luottamus. Valiokunnan ainoa (väli)päätös tai lausuma löytyy lauseesta "asian käsittely keskeytettiin".
7. Mihin siis uutinen, jonka mukaan Paatero nauttisi valiokunnan luottamusta, perustuu? Perustuisiko se kenties, kuten on syytä epäillä, poliisihallituksen Yle Uutisille antamaan uutisvinkkiin? Hallintovaliokunta koostuu rivikansanedustajista, joiden joukossa on muun muassa Paateron poliisiylijohtajaksi keksinyt Anne Holmlund. Kenties valiokunnan jäsenet yrittävät vain päästä irti turhautuneisuudestaan tai kohottaa hieman nuukahtamaan päässyttä profiiliaan, mene ja tiedä.
8. Yle Uutisten lisäksi myös MTV uutiset rekisteröi eilen Mikko Paateron käynnin valiokunnassa. Muiden valiokunnan kuulemien asiantuntijoiden tai Päivi Räsäsen taikka hänen kansliapäällikönsä kuulemista hallintovaliokunnassa tämän asian tiimoilta ei sen sijaan ole mediassa kerrottu mitään, ainoastaan Paateron tekemiset ja sanomiset ylittävät nykyisin uutiskynnyksen.
9. MTV:n uutise sisältö on tämä:
Paatero selvitti tietolähdetoimintaa eduskunnalle – "poliisille nyt työrauha"
Eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtaja Pirkko Mattila (ps.) on tyytyväinen poliisiylijohtaja Mikko Paateron selvityksiin tietolähdetoiminnasta. Paatero oli tänään hallintovaliokunnan kuultavana poliisin tilanteesta, eritoten arvostelun kohteeksi nousseesta tietolähdetoiminnasta. Mattilan mielestä asiasta olisi voinut keskustella pidempäänkin. Erityisiä lisäselvityksiä ei kuitenkaan tarvita.
– Poliisi tarvitsee myös ylijohtoa myöten nyt työrauhan selvittääkseen näitä asioita, Mattila korostaa. Mattila ei ota kantaa sisäministeri Päivi Räsäsen toimintaan.
Paateron mukaan keskustelua käytiin hyvässä hengessä eikä esiin tullut mitään yllätyksellistä. Hän myös painotti, että hänellä on ministeri Räsäsen luottamus.
10. Aika yksipuolista uutisointia siis. Pääasia tuntuu olevan Mikko Paateron "puhtaaksi peseminen" kaikista epäilyistä ja hienoisen varjon heittäminen median hampaisiin tässä kuten monissa muissakin asioissa joutuneen Päivi Räsäsen suuntaan. Päivi Mattilan näkemys on selvä, vaikka asian käsittely on siis valiokunnassa vielä kesken: Paatero nauttii valiokunnan vankkumatonta luottamusta, mutta Räsäsen luottamuksesta ei haluta sanoa mitään.
11. Nyt tulemme itse pääasiaan ja ydinkysymykseen. Miksi hallintovalokunta on ottanut juuri nyt tarkasteltavakseen "poliisitoimen asiankohtaiset kysymykset". Vastaus ilmenee osin Pirkko Mattilan lausumasta: Valiokunta on halunnut ottaa kantaa poliisin tietolähdetoimintaan.
12. Mutta, mutta. Sama kysymys on juuri reilu viikko sitten eli jo ennen valokunnan aloitetta otettu ´valtakunnan ylimmän syyttäjäviranomaisen eli VKSV:n tutkittavaksi ja vieläpä laidasta laitaan eli koko poliisin (KRP ja Helsingin poliisilaitos mukaan lukien), poliisihallituksen ja sisäministeriön poliisiosaston osalta. Asian tutkittavaksi ottaminen perustuu valtakunnansyyttäjä Matti Nissisen aloitteeseen sen jälkeen kun hän oli keskustellut asiasta ministeri Päivi Räsäsen kanssa.
13. Minusta puhtaasti poliitisen elimen eli hallintovaliokunnan silmiin pistävä into asiassa herättää epäilyjä valiokunnan todellisista tarkoitusperistä. Miksi valiokunta halusi ottaa ko. asian käsittelyynsä, vaikka se oli juuri annettu puolueettoman oikeusviranomaisen eli VKSV:n selvitettäväksi?
14. Vaikuttaa siltä, että hallintovaliokunta haluaa vaikuttaa VKSV:n tutkintaan. Vaikka valiokunnalla ei itsellään ole tarvittavaa asiantuntemusta asian selvittämiseksi, se haluaa muodostaa poliittisen kannan, jolla pyritään sekoittamaan VKSV:n tutkintaa ja vaikuttamaan siihen, että ainakin poliisihalllitus, jonka tekemiset tuntuvat nauttivan muutenkin valiokunnan erityistä suojelua, irrotettaisiin kokonaan tutkinnasta sillä perusteella, että valiokunta "on jo tutkinut" poliisihallituksen ja etenkin MIkko Paateron osuuden asiassa ja päätynyt siihen, ettei Paateron ja poliisihallituksen toimissa ole mitään vikaa. Ts. valiokunta haluaa osin estää VKSV:n tutkimuksen ja osin taas sotkea selvitystä omilla "tutkimuksillaan" ja löperöillä kannanotoillaan.
15. Hallintovaliokunnan puheenjohtajan Pirkko Mattilan (persut) kannanotto on hyvin, hyvin tyypillinen poliitikoille silloin, kun poliitikot haluavat, ettei poliisin tai jonkin muun viranomaisen toimia voitaisi tai välitetttäiso tutkia kovin tarkasti: Poliisille pitää antaa nyt työrauha.
16. Voisiko tämä Pirkko Mattila vähän tarkemmin selvittää, mitä hän oikeastaan mahtaa mainitulla "työrauhalla" tarkoittaa ja kertoa samalla, kuka tai mikä tuota poliisin niin kaunista "työrauhaa" olisi tällä kertaa häiritsemässä? Epäilen, että Mattilan ja koko hallintovaliokunnan tarkoituksena on työrauhaa koskevilla naiiveilla toivotuksillaan vaikuttaa siihen, ettei VKSV kovinkaan innokkaasti tutkisi ainakaan Helsingin poliisilaitoksen ja poliisihallituksen tietolähdetoimintaa. Siinä kun nimenomaan on paljon mätää ja todella tutkimisen tarvetta!
17. Minä voisin esittää Pirkko Mattilalle ja koko hallintovaliokunnalle oman toivomukseni: Antakaa nyt ihmeessä VKSV:lle ja tutkinnanjohtajille työrauha poliisin tietolähdetoiminnan laillisuuden tutkinnassa älkääkä pyrkikö koko ajan häiritsemään ja sotkemaan sitä omilla "tutkimuksillanne"!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)