tiistai 23. joulukuuta 2008

59. Törkeiden rikosten valmistelun rangaistavuus; Erkin evästykset ja Tuijan toppuuttelut




Tähänkin on aikaa tuhraantunut...



1. Suomessa vain harva juristiprofessori pitää omaa blogia tai ottaa sanomalehdissä kantaa ajankohtaisiin juridisiin kysymyksiin; muissa pohjoismaissa tällainen keskustelu on aika yleistä. Prosessioikeuden puolella heitä ei taida olla minun lisäkseni juuri muita kuin Helsingin yliopiston professori Erkki Havansi. Hän kirjoittaa lehtiin harvoin, mutta aina asiaa.

2. Tämänpäiväisen (23.12.) Helsingin Sanomien mielipidesivulla julkaistun Havansin kirjoituksen otsikkona on "Törkeiden rikosten valmistelu kiellettävä." Nykyisin voimassa olevan lain mukaan edes murhan saati muiden henkeen taikka terveyteen kohdistuvien vakavien rikosten valmistelua ja suunnittelua ei ole kriminalisoitu, vaan vasta rikoksen yritys on säädetty rangaistavaksi. Rajanveto rangaistavan rikoksen yrityksen ja kokonaan rankaisematta jäävän valmistelun välillä saattaa olla usein vaikea. Tämä nähtiin viimeksi Turun käräjäoikeuden tällä viikolla ratkaisemassa Liedon suuren raharyöstöjutussa, jossa puolustus väitti kivenkovaa, että syytettyjen toiminnassa oli kyse vasta rikoksen suunnittelusta, ei yrityksestä. Käräjäoikeus kuitenkin tuomitsi syytetyt törkeän ryöstön yrityksestä pitkiin vankeusrangaistuksiin. Asian käsittely jatkuu hovioikeudessa ja hyvin todennäköisesti aikanaan vielä KKO:ssa.

3. Erkki Havansi kantaa huolta erityisesti koululaisten ja opiskelijoiden turvallisuuden osalta. Kysymys on ajankohtainen, sillä kouluihin kohdistuvia uhkauksia on Kauhajoen traagisen koulusurmien jälkeenkin esiintynyt tiettävästi runsaasti. Havansi viittaakin kirjoituksessaan tapaukseen, jossa polisin onnistui viime hetkellä estämään kolmannen koulusurmatragedian alkamisen.

4. Ilmeisesti tästä Havansin tarkoittamasta tapauksesta kerrottiin HS:n uutisessa 4.11., jonka mukaan Krp ilmoitti uskovansa, että se oli Kauhajoen tapauksen jälkeen estänyt uuden vakavan kouluiskun nettiseulonnan avulla. Poliisin mukaan kyseistä iskua koskeva "suunnitelma oli viimeistä ripausta vaille toteutettavaksi." Tuolloinkin jouduttiin, kuten Havansi kertoo, pohtimaan, alkaako rangaistava surmaamisten yritys vasta kenties pyssymiehen vetäessä aseensa esiin koulun tiloissa, vai jo aikaisemmin. Poliisilla on toki mahdollisuus estää tällaisia rikoksia suunnittelevien ihmisten tekoja, jos poliisi saa teon suunnittelusta tiedon ajoissa, mutta ongelmana on suunnittelun ja valmistelun rangaistavuus.

5. Poliisi on toivonut jo aika pitkään, että kyseinen epäkohta saataisiin korjatuksi, ja esimerkiksi juuri henkeen ja terveyteen kohdistuvien rikosten suunnittelu säädettäisiin rangaistavaksi. Myös rikosoikeuden asiantuntijat ovat kannattanet tällaista lainsäädäntöä. Rangaistavaksi pitäisi saada ainakin sellainen valmistelu, jossa tekijällä on hyvin konkreettinen suunnitelma ja tosiasialliset mahdollisuudet suunnitelmansa toteuttamiseen. Vakavien henkeen tai terveyteen kohdistuvien rikosten valmistelun säätämisen ei luulisi olevan mikään kovin vaikea tehtävä, sillä asian korjaamiseen riittäisi ilmeisestikin vain vähäinen muutos rikoslain yhdessä ainoassa pykälässä (RL 5:1). Erkki Havansi toteaakin kirjoituksessaan, että lainsäädäntöalan asiantuntijana hän kirjoittaisi tuollaisen muutoksen rikoslakiin yhdessä päivässä! Tämä ei ole varmaankaan liioiteltua, sillä onhan Havansia kuultu säännönmukaisesti asiantuntijana eduskunnan lakivaliokunnassa lakeja säädettäessä tai muutettaessa. Kyllä Erkki homman hoitaisi päivässä! Voi olla, että hänellä olisi jo nyt valmis ehdotus takataskussaan. - Todettakoon, että Ruotsissa ja muissakin pohjoismaissa rikosten valmistelu on ollutrangaistavaa jo melko kauan

6. Mutta tarvittavaa lainmuutosta ei vain saada aikaan, ei sitten millään! Havansi pitää tätä lepsuutena ja moittii siitä lainsäätäjää eli eduskuntaa. Oikea osoite olisi tässä tapauksessa ensisijaisesti kuitenkin oikeusministeriö, jonka olisi valmisteltava lainmuutos ja vietävä se valtioneuvoston käsittelyyn. Tämän jälkeen hallitus antaisi eduskunnalle esityksen lainmuutoksesta.

7. Havansi sanoo, että lainsäätäjän olisi pitänyt puuttua asiaan eli rikoslain muuttamiseen heti Kauhajoen koulusurmien jälkeen. Mutta miksi vasta silloin, sillä asiahan tuli ajankohtaiseksi jo vuotta aiemmin Jokelan koulusurmien jälkeen! Välittömästi jo tuolloin oikeusministeriön olisi pitänyt ryhtyä kiireellisesti valmistelemaan ehdotusta rikoslain muuttamisesta ja, mikä vielä tärkeämpää, sisäministeriön olisi tietenkin pitänyt antaa uudet ohjeet ja määräykset aseiden hallussapitoa koskevan lupakäytännön tiukentamiseksi, kuten olen blogissani ueaan kertaan todennut. Mutta mitään ei tehty ja siitä seurasi vielä toinen yhtä karmea koulusurmatragedia, nyt Kauhajoella!

8. Oikeusministeriö ei ole todellakaan pitänyt minkäänlaista kiirettä vakavien rikosten valmistelun kriminalisoimiseksi. Täytyy muistaa, että oikeusministeri Tuija Braxin ministerikaudella eduskunnassa on tehty jo vuonna 2007 lakialoite ryöstön valmistelun säätämisestä rangaistavaksi (LA 124/2007 vp). Heti Jokelan koulusurmien (7.11.2007) jälkeen oikeusministeri Tuija Brax sai eduskunnassa vastattavakseen kansanedustaja Marja Tiuran ym. 8.11.2007 tekemän kirjallisen kysymyksen rikosten valmistelun kriminalisoinnista (KK 441/2007 vp). Ja tänä syksynä eli tarkemmin sanottuna 27.11.2008 ministeri Brax on joutunut jälleen vastaamaan samasta asiasta tehtyyn kysymykseen eli tarkemmin sanottuna kansanedustaja Raimo Vistbackan (ps) 6..11.2008 tekemään kirjalliseen kysymykseen siitä, mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä henkeen ja terveyteen kohdistuvien rikosten valmistelun ja suunnittelun kriminalisoimiseksi (KK 821/2008 vp).

9. Mitä ministeri Brax sitten vastasi hänelle esitettyihin kysymyksiin? Jokelan koulusurmien jälkeen tehtyyn kysymykseen Brax vastasi 28.11.2007 ja katsoi, että "rikosten valmisteluun liittyvien tekojen säätämiseen rangaistavaksi tulee jatkossakin suhtautua pidättyvästi." Braxin mukaan poliisilain säännökset, jotka mahdollistavat mm. epäillyn kiinnioton ja teknisen valvonnan, ovat yleensä rikosten ennalta estämiseksi riittäviä keinoja myös vakavien rikosten estämiseksi. Raimo Vistbackaan kysymykseen 27.11.2008 vastatessaan Brax oli paljon niukkasanaisempi, mutta hän ei nytkään luvannut mitään kiireellisiä toimenpiteitä asiassa. Hän viittasi jälleen siihen, että pitää ensin tutkia ja selvittää, ovatko poliisin ennalta ehkäisevät menetelmät ja valtuudet puheena olevassa suhteessa riittäviä keinoja puuttua kysymyksessä esitettyihin ongelmiin. Tällaisia keinoja pohtii Braxin mukaan parhaillaan esitutkinta-, pakkokeino- ja poliisilain uudistamista selvittelevä toimikunta, joka on asetettu jo kesällä 2007 ja jonka tulisi antaa mietintönsä maaliskuussa 2009. Braxin mukaan tämän toimikunnan ehdotuksia on syytä odotella ennen kuin voidaan arvioida, millä tavoin henkeen tai terveyteen kohdistuvien rikosten valmistelun rangaistavuudesta tulisi säätää.

10. Selvää on, ettei ministerin vastaus tyydytä ketään muita kuin kenties törkeitä ryöstöjä ja muita vakavia rikoksia suunnittelevia henkilöitä. Sanotun toimikunnan tehtäviin ei ole ainakaan alun perin edes kuulunut rikosten valmistelun kriminalisoinnin pohtiminen. Toimikuntien tapana on aika usein pyytää valtioneuvostolta tai oikeusministeriöltä työtään varten lisäaikaa, ja niin voi käydä nytkin, varsinkin jos toimikunnalle annetaan vielä uusia tehtäviä. Milloinhan ministeri Brax aikoo käynnistää vakavien rikosten valmistelun rangaistavuutta koskevan lainsäädäntötyön vai aikooko olleenkaan? Tästä ei taida ottaa selvää Erkkikään!

11. Mitä rikosten ennalta ehkäisemiseen tulee, niin kyllä ainakin tähän asti kriminalisointien ja rangaistavuuden päätarkoituksena on nähty juuri rikosten ennalta ehkäiseminen; rangaistusta on pidetty yhtenä tärkeimmistä keinoista ehkäistä rikoksia. Se, että esimerkiksi koulusurmia päässään hautova ihminen tietää, että jo sanotunlaisen rikoksen suunnittelusta ja valmistelusta voi lain mukaan saada tuntuvan ehdottoman vankeusrangaistuksen, voi useimmissa tapauksissa johtaa siihen, että rikoksen tekemistä pohtiva luopuu hankkeensa kehittelystä kokonaan.

12. Ministeri Tuija Braxiin kiinnitettiin hallituksen työn keväällä 2007 alkaessa suuria toiveita oikeusministeriön oikeuden alaa kehitettäessä. Näissä odotuksissa on jouduttu valitettavasti aika usein pettymään. Vaalirahoituksen valvonta-asiassa samoinkuin sähköisessä koeäänestyksessä Brax luotti asianomaisen virkamiehensä eli oikeusministeriön vaalijohtajan arvostelukykyyn kuin vuoreen ja toisteli vaalirahoitusjupakassa eduskunnan edessä useaan kertaan vaalijohtajan kantaa, jonka mukaan oikeusministeriöllä ei muka olisi ollut lain mukaan edes oikeutta valvoa vaalirahoitusilmoitusten asianmukaisuutta. Kanteluni johdosta oikeuskansleri otti asiassa kuitenkin aivan toisenlaisen kannan, ja vaalijohtaja sai harvinaislaatuiset nuhteet kanslerilta. Myös viime lokakuun kunnallisvaaleissa kolmessa kunnassa käytössä olleessa sähköisessä äänestyksessä kävi köpelösti, kun äänestys ei kaikilta osin onnistunut syystä, joka oli havaittu oikeusministerissä jo ennen vaaleja, mutta josta ei jostakin syystä kerrottu ministeri Braxille mitään.

13. Vaikuttaa siltä, että ministeri Brax luottaa ehkä hieman sokeasti virkamiehiinsä ja esittelijöihinsä eikä tunnu haluavan ottaa itse vastuuta asioista niin kuin ministerin kuuluisi toki tehdä; samaa on sanottava sisäministeri Anne Holmlundista Jokelan ja Kauhajoen tragedioiden perusteella. Brax katsoo, että kun esittelijä on virka- ja lakimies, vastuu olisi yksin asian esittelijällä, mutta eihän asia näin voi olla.

14. Yhtenä ja jopa hieman huvittavanakin esimerkkinä Braxin suhtautumisesta ja luottamuksesta esittelijöihinsä ja yleensä esittelymenettelyyn voidaan mainita kahden iranilaismiehen tapaus. Poliisi otti Suomessa 30.11. kiinni kaksi maahan tullutta iranilaista miestä, jotka Interpol oli etsintäkuuluttanut Iranin valtion pyynnöstä ja joista Iranin valtio teki oikeusministeriölle luovutuspyynnön. Asia oli oikeudellisesti yksinkertainen, sillä kun Suomella ei ole luovutussopimusta Iranin kanssa, luovuttaminen ratkaistaan Suomen lain mukaan, eikä Suomen lain mukaan edellytyksiä luovutukselle ollut po. tapauksessa olemassa; Suomi ei luovuta ihmisiä maihin, joissa on voimassa kuolemanrangaistus, kuten juuri Iranissa on asian laita.

15. Niinpä oikeusministeriö päätti 12.12. ministeri Tuija Braxin päätöksellä, ettei miehiä luovuteta Iraniin, ja miehet saattoivat siten poistua maasta vapaasti. Päätös oli luonnollisesti aivan oikea. Kun tv-toimittaja kysyi päätöksestä ministeri Braxilta, tämä vakuutti, että asia oli tarkoin selvitetty ja päätös oli tehty vieläpä asianomaisen esittelijän esityksen mukaisesti! Eikä tässä kaikki, sillä oikeusministeriön kotisivuilla mainitaan sanotun päätöksen yhteydessä asianomainen esittelijä oikein nimeltä; tämä on hyvin harvinaista. - Onkohan Brax tullut nyt jo hieman varovaisemmaksi esittelijöittensä suhteen?

17 kommenttia:

Asser Salo kirjoitti...

Oikein mielenkiintoiselta kuulostaa, tuo Erkki Havansin pohdiskelu rikoksen valmistelun kriminalisoinnista.

Jäin kaipaamaan konkreettista pykäläehdotusta, joka epäilemättä on runoiltu pöytälaatikkoon. Liekö se yhtä onnistunut, kuin Havansin Hesarissa taannoin (27.9.2008) esittämä pohdiskelu koulu-uhkailijoiden tietokoneen takavarikoinnista sekä häpeärangaistuksen sisällyttämisestä seuraamusjärjestelmään?

Oikeus-lehden Oikeudellinen elämä-palstalla tuosta pohdiskelusta onkin sanottu jo kaikki tarpeellinen. Havansin ehdotushan johtaisi mm. siihen, että hänen oma tietokoneensa voitaisiin takavarikoida mahdollisena rikoksentekovälineenä ja hänen nimensä julkistaa lehdessä (ks. Oikeus 2008:3, s. 415 - 416).

Aiheellisesti huomautettiin myös, että (jo tuolloin käytetty) puheenvuoro oli rohkea eritoten prosessioikeuden professorilta, jonka oppiaineeseen kuuluvat juuri oikeusturvakoneistoja koskevat kysymykset. Toisaalta, onhan sama henkilö jo tullut murehtineeksi sitäkin, miten oikeusturvaa voi olla Suomessa liikaakin.

Samanlaista huolta lienee kannettu viimeksi Stalinin Neuvostoliitossa, jossa ei tunnetusti "halottu hiuksia" eroteltaessa rankaisemattoman valmistelun ja rangaistavan yrityksen rajaa vedettäessä. Tämänkin rajanvedon vaikeudesta Havansi kantaa huolta 23.12. julkaistussa mielipidekirjoituksessaan.

Havansin puheenvuoro osoittaa nähdäkseni sitä, että kelpo Homeroskin voi näemmä tuohduksissaan torkahtaa ja tulla maalanneeksi itsensä nurkkaan jyrkkine mielipiteineen. Vaikka osallistuminen julkiseen keskusteluun onkin sinänsä ihailtavaa ja tervetullutta.

Laki sisältää jo nyt useiden törkeiden rikosten valmistelua koskevia kriminalisointeja. Viittaan tässä seuraaviin säännöksiin: RL 11:2 § (joukkotuhonnan valmistelu), RL 13:3 § (valtiopetoksen valmistelu), RL 17:5 § (yleisen järjestyksen aseellisen rikkomisen valmistelu), RL 24:7 (salakatselun ja salakuuntelun valmistelu), RL 34:9 (yleisvaarallisen rikoksen valmistelu), RL 34a:7 (terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmistelu), RL 37:4 (rahanväärennyksen valmistelu) jne.

Valmistelun kriminalisointiin liittyy, kuten HE 44/2002 vp. s. 132 todetaan, "vaikeita näyttöongelmia sekä oikeusturvariskejä". Esimerkiksi tahallisuusarviointi muodostuu poikkeuksellisen haastavaksi - samoin valmistelun rankaiseminen johtaa viime kädessä länsimaisen oikeusvaltion peruspilarista - tekorikosoikeudesta - tinkimiseen sekä siihen, että lainkäytössä ryhdytään rankaisemaan ajatusrikoksista. Tämä on vanhastaan sopinut oikeusvaltioon ja sen liberaaliin perinteeseen kovin huonosti.

Ajatusrikosten rankaisemattomuudelle on toki myös asiallisia perusteita.

Jos rikosten valmistelu olisi yleisesti kriminalisoitua, olisi sanktiovarmuus aivan olematon ja kiinnijääminen ajatusrikoksista äärimmäisen sattumanvaraista. Ja suorastaan naiivia on olettaa, että esimerkiksi koulusurmaajat luopuisivat suunnitelmistaan vain siksi, että tietävät valmistelun olevan rangaistavaa. Ei kai blogistikaan tähän vakavissaan usko?

Tällainen lainsäädäntö voi pikemminkin johtaa siihen, että tekoja valmisteltaisiin aikaisempaa enemmän piilossa - ja suunnitelman toteuttamisessa onnistuttaisiin paremmin juuri sen vuoksi, että kukaan ei saisi niistä vihiä.

Syyt koulusurmiin lienevät jonkin verran syvemmällä - usko kriminalisointien autuaaksitekevään voimaan on tähän nähden erityisen mielenkiintoinen.

Mutta epäilemättä nämä ongelmat korjaantuisivat kuin taikaiskusta, jos rikosten valmistelu säädettäisiin kriminalisoiduksi. Ja toki Erkki Havansi - sentään lakivaliokunnassakin taajaan (etupäässä insolvenssilainsäädännön uudistusten yhteydessä) kuultu asiantuntija - varmasti osaa ottaa kantaa näihin ongelmiin, jotka rikosoikeustutkijat ovat kokeneet niin periaatteessa kuin käytännössäkin tavattoman vaikeiksi.

Ehkäpä ministeri Brax voisi asettaa professori Havansin jopa selvitysmieheksi, jos kerran valmistelun kriminalisointipykäläkin tulisi päivässä laadituksi? Tai kenties professori Havansi voisi oma-aloitteisesti toimittaa ehdotuksensa Braxille, sillä isänmaatahan tässä palvellaan, ja yhteistä etua?

Ceterum censeo, onko rikosten valmistelun yleiselle kriminalisoinnille ylipäänsä tarvetta, jos kerran Turun KO:n laamanni Erkki Hämäläinenkin kykeni tuomitsemaan Liedon raharyöstäjät täytetystä yrityksestä? Eivätkö jutun oikeusongelmat kiteydy sen pohtimiseen, milloin täytäntöönpanotoimi on alkanut ja edennyt sille asteelle, että on syntynyt vaara rikoksen täyttymisestä - tai ellei tällaista vaaraa ole syntynyt, onko sen syntymättä jääminen on johtunut satunnaisista syistä (RL 5:1.2)?

Nämä ongelmat ovat tuomioistuinten arkipäivää, eivätkä takuulla ratkea säätämällä valmistelua yleisesti rangaistavaksi. Rikoksen valmistelun kriminalisoinnilla saadaan kyllä varmasti roppakaupalla sellaisia ongelmia, joita meillä ei - vielä toistaiseksi - ole ollut.

Rikoksen valmistelun kriminalisoiminen on poikkeuksellista myös muissa maissa. Ruotsalainen pääsääntö ei siis ole, kuten laamanni Hämäläinen on eräässä yhteydessä (ja blogisti tässä yhteydessä) antanut ymmärtää, valmistelun rankaiseminen, vaan järjestelmä muistuttaa olennaisesti Suomea. Lakiin sisältyy tosin rangaistavan valmistelun legaalimääritelmä (Brottsbalk 23 kap. 2 §), mutta rikoksen valmistelu säädetään aina kunkin rikoksen osalta erikseen rangaistavaksi.

En sinänsä vastusta törkeiden rikosten valmistelun kriminalisoimista.

Sen sijaan tunnen suurta vastenmielisyyttä sitä kohtaan, että näihin aidosti vaikeisiin, vaikeita arvo- ja oikeuskysymyksiä sisältäviin ongelmiin käydään käsiksi, kun jotakin ikävää tapahtuu. Tällöin keskustelu ei yleensä pysy neutraalina, mikä johtaa ylilyönteihin sekä populistiseen ratsastamiseen ihmisten suruilla ja peloilla. (M.O.T.)

Lisäksi vastustan sitä, että keskustelussa todetaan ikään kuin itsestäänselvyytenä, että nihkeä suhtautuminen rikosten valmistelun kriminalisointeihin johtuisi siitä, että henkilö suunnittelisi törkeitä rikoksia taikka muita henkeen tai terveyteen kohdistuvia rikoksia. Taikka tuntisi jonkinlaisia sympatioita tällaista toimintaa kohtaan.

Tästä ei ole kysymys, vaan toisinaan jyrkästikin yleisen mielipiteen vastaisia asioita voidaan puolustaa samoista vaikuttimista, kuin pater patriae, K. J. Ståhlberg. Kun tämän tyttäret -saatuaan isältään vastauksia eräisiin esittämiinsä kysymyksiin- kauhistuneina totesivat, että "pappahan puolustaa punikkeja", oli K.J. sähähtänyt, että "oikeutta minä puolustan".

Laittamattomasti sanottu.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Asser Salon yöllinen kommentti kertonee siitä, että joulun ja ehkä joulupukinkin odottelu jännittää nuorta miestä sen verran, että paineita on täytynyt purkaa jollakin "ärhäkällä" kommentilla!

Nuijittuaan ensin ehdotuksen vakavien henkeen tai terveyteen kohdistuvien rikosten valmistelusta maanrakoon tai ainakin sangen arveluttavaksi lainsäädäntöhankkeeksi, Asser Salo paukauttaakin yllättäen kirjoituksena loppupuolella:

"En sinänsä vastusta törkeiden rikosten valmistelun kriminalisointia!"

Onko hän sitten aluksi vastustanut hanketta vain "periaatteessa" ja siksi, että kaikkea "hyvää" pitää ensin vastustaa, jotta se sitten voitaisiin hyväksyä?

Nimimerkki Asser Salo sanoo tuntevansa suurta vastenmielisyyttä siitä, että "näihin aidosti vaikeisiin, vaikeita arvo- ja oikeuskysymyksiä sisältäviin ongelmiin käydään käsiksi, kun jotakin ikävää tapahtuu."

No, voi Herran pieksut, tekisi mieli huudahtaa, ellei tämä olisi aivan asiapitoinen blogi!

Milloin sitten näihin asioihin pitäisi ja olisi Asserin toivomin tavoin "sopivaa" puuttua, jollei juuri sen jälkeen, kun "jotakin ikävää" on sattunut, eli kun maassa on vajaan vuoden väliajoin tapahtunut kaksi "erittäin ikävää", suorastaan hirveätä ja traagista koulusurmaa, joissa parikymmentä ihmistä on menettänyt henkensä? Pitäisikö meidän kenties odottaa sotia tai jotain muuta "todella kauheaa", ennen kuin Asser hyväksyisi vakavien rikosten valmistelun rangaistavuuden tarkastelun "sopivaksi"?

En ymmärrä yhtään tällaista assermaista hyssyttelyä - sehän on aivan samanlaista kuin sisäministeri Holmlundin hyssyttely viime vuoden marraskuussa Jokelan jälkeen, kun ministeri totesi lakonisesti ja itsevarmasti: Tämä nyt oli vain yksittäin tapaus, jota ei ole mitään syytä ylidramatisoida."

Kun sitten valtiovalta ja yhteiskunta toimi niin kuin ministeri edellytti, eli ministeri, ministeriö ja valtioneuvosto taikka poliisiviranomaiset eivät tehneet kertakaikkiaan mitään, saatiin kuin tilauksesta vajaan vuoden kuluttua toinen ja vielä karmeampi koulusurmajuttu Kauhajoella.

Kuinka monta koulusurmatapausta Asserin mielestä Suomessa pitää tapahtua ennen kuin olisi "sopiva aika" ryhtyä pohtimaan niiden ehkäisykeinoja ja surmaamisrikosten valmistelun rangaistavuutta?

Asser edustaa tyypillistä fundamentaalista oikeusoppineisuutta, joiden edustajat nostavat aina julkisuudessa hirveän haloon ja huudon, joko perustuslakivaliokunnassa tai mediassa (lehtien tilaamina, kuten viimeksi Lex-Nokia tapauksessakin) jos esim. yksityiselämän tai viestinnän suojaan joudutaan puuttumaan vähäisessä määrin jonkin toisen painavan intressin takia.

Jos nämä "päivystävät oikeusoppineet", jotka puuhailevat lähinnä valtiosääntö-, perus- ja rikosoikeuden alalla, olisivat saaneet tahtonsa lävitse, ei Suomessa olisi vieläkään hyväksytty telekuuntelua, televalvontaa, teknistä tarkkailua tai peitetoimintaa taika muitakaan uudenlaisia tutkinta- ja pakkokeinoja vakavien rikosten, kuten esimerkiksi terroristirikosten, estämiseksi tai selvittämiseksi.

No niin, sainpas tuonkin sanotuksi! Lex-Nokia tulee Eduskunnan lopulliseen käsittelyyn ensi helmi-maaliskuussa, jota ennen tässä blogissa on tarkoitus pitää laajempi "saarna" oikeusturvasta ja oikeusoppineista.

Minua ällistytti suuresti asserin kritiikitön suhtautuminen siihen, mitä Oikeus-lehden numerossa 3/2008 on Erkki Havansista kerrottu. Havansi voi halutessaan itse puolustautua tätä "hyökkäystä" vastaan. Tuntuu siltä, että Asser ei ole lukenut lainkaan Havansin kyseistä artikkelia "Oikeusturvaa - voiko sitä olla liikaakin (LM 2001 s. 97-99). Kannattaisi lukea, sillä siitä saa aivan toisenlaisen käsityksen Havansin ajatuksista mitä Oikeus-lehti ja Asser yrittävät pelkän otsikon - kaiken lisäksi ominpäin "supistetun" otsikon - perusteella väittää.

Havansi kiteytti ajatuksensa artikkelinsa loppuun toteamalla, että "oikeusturvaa voi kyllä olla liikaakin, oikeudenmukaista oikeusturvaa sen sijaan ei."

Havansin kirjoituksen pontimena oli tuolloin eduskunnassa käsitelty kysymys ns. laajennetusta rikoshyödystä ja siihen liittyvästä käännetyn todistustaakan ongelmasta; Oikeus-lehden kirjoittaja on luultavasti ollut eduskunnan lakivaliokunnassa asiantuntijana kuultaessa todistustaakkakysymyksestä eri mieltä kuin Havansi, ja tämä on luultavasti johtanut vielä jonkinlaiseen "jälkikritiikkiin" vuonna 2008.

Jos Asser Salon omat tutkimusteemat sattuisivat sivuamaan todistustaakkaongelmia, olisi hänen kyllä syytä tutustua myös Havansin em. LM-kirjoituksessaan esittämiin ajatuksiin.

Erkki Havansin kirjoitus oli hänen puheensa, jonka hän piti vastaanottaessaan oikeustieteellisistä ansioistaan arvostetun Allan Serlachius-Särkilahden palkinnon. Tuota palkintoa voidaan pitää eräänlaisena "juridiikan Finlandia-palkintona."

Havansin puheen ja kirjoituksen rinnastaminen Asser Salon tekemin tavoin Staliniin ja Neuvostoliittoon osoittaa kyllä minun mielestäni lähinnä vain suurta tietämättömyyttä ja ajattelemattomuutta; Asserin päätarkoituksena näyttää olleen tuossa(kin) kohdin oman kirjoituksensa "lennokkuus."

Asser Salon nimitys "ajatusrikokset" ei ole mitenkään osuva tai kuvaava, sillä kuten sanoin, kyse on siitä, että rangaistaviksi tulisivat vain sellaiset valmistelutoimet, joissa henkilöllä on hyvin konkreettinen suunnitelma ja tosiasialliset mahdollisuudet suunnitelmansa toteuttamiseen; mistään pelkistä "haihatteluista" ja niiden rankaisemisesta ei tietenkään ole kyse.

Asserin luettelemissa esimerkkitapauksissa on kriminalisoitu mm. valtio- ja maanpetosrikosten valmistelu, mellakkarikosten sekä muiden sellaisten rikosten valmistelu yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi - milloinkahan noita pykäliä on mahdettu viimeksi käytännössä soveltaa. Sen sijaan usein tapahtuvien ja mm. lapsiin, koululaisiin ja opiskelijoihin kohdistuvien vakavien rikosten valmistelusta Asser ja oikeusministeriö tai lainsäätäjä eivät tunnu kantavan mitään huolta - riittää kun valtiota ja yleistä järjestystä ja turvallisuutta suojataan tiukasti rikoksilta!

Asser tuntuu kantavan huolta siitä, että vaikka valmistelu kriminalisoitaisiin, kukaan ei kuitenkaan jäisi niistä kiinni eikä valmistelupykäliä tarvitsisi soveltaa! Toisaalta taas olisi Asserin mielestä suorastaan naiivia otaksua, että esimerkiksi koulusurmaajat luopuisivat suunnitelmistaan siksi, että tietäisivät valmistelun olevan rangaistavaa.

Varmastikaan kaikki eivät luopuisikaan, mutta eikö olisi jo erinomainen saavutus, jos po. kriminalisoinnilla saataisiin edes yksi uusi vakava koulusurmatapaus estetyksi? ja mitä haittaa olisi siitä, että lakiin otettaisiin vakavien rikosten valmistelun kieltäviä säännöksiä, vaikkei niitä käytännössä niin kovin usein jouduttaisikaan soveltamaan?

Asser sanoo, ettei hän usko kriminalisointien autuaaksitekevään voimaan, mutta mistään autuudesta ei ole toki kysekään. Asserin mukaan syyt koulusurmiin lienevät "jonkin verran syvemmällä" - siis mitä syvemmällä? Näin varmaan on, mutta olisi peräti naiivia uskoa, että koulusurmat ja muut verityöt loppuisivat tai vähenisivät sillä, että sosiaalitantat ja muut oppineet ryhtyisivät niitä jatkossa entistä perusteellisemmin selvittämään ja tutkimaan taikka että rikosten sovittelu nostettaisiin ainoaksi "autuaaksitekeväksi" tai tärkeimmäksi keinoksi ja opiksi.

Kyllä rangaistuksista joudutaan edelleen pitämään kiinni, ja lakiin tullaan ottamaan vielä useita uusia kriminalisointeja, myös tiettyjen rikosten valmistelua koskevia rangaistussäännöksiä. Ei siitä mihinkään pääse.

Oikeusturvaa pitää olla myös rikosten uhreilla, ei ainoastaan rikoksesta epäillyillä ja syytetyillä. Näin toteutuu parhaiten Erkki Havansin mainitsema oikeudenmukainen ja yhdenvertainen oikeusturva; sitä ei ole koskaan liikaa!

Asser Salo kirjoitti...

Niin, tarkoitin kommentillani lähinnä sitä, että yleensä silloin, kun lakeja ruvetaan säätämään pelon vallassa ja tunteiden kuohuessa, tapaa lainsäädännöstä tulla huonoa.

Esimerkiksi poliisien valtuudet, joita poikkeustapausten jälkeen lisätään, eivät tapaa enää koskaan palata samalle tasolle. Tämä ei ole pelkästään hyvä asia - vaikka en itseäni fundamentaalioikeusoppineena pidäkään.

Oikeusturvanäkökohdat pitää ottaa vakavasti - usein "oikeusturvan" nimissä kuitenkin ollaan valmiita tekemään yhtä sun toista, esimerkiksi kääntämään todistustaakkaa tai alentamaan (rikosprosessuaalista) tuomitsemiskynnystä.

Nämä ajatukset eivät sinänsä ole uusia. Jo roomalaisen oikeuden professori Jean Bodin olisi noituusoikeudenkäynneissä ollut valmis tinkimään tavanmukaisista oikeustavoista, koska niitä noudattamalla "tuskin yhtäkään noitaa olisi saatu tuomituksi". No, näin ei kuitenkaan tehty. Onneksi, pitäisikö sanomani.

Enkä suinkaan paheksu rikosten valmistelun kriminalisoinnista keskustelua, vaan sävyä, jossa keskustelua käydään sekä sitä, että aidosti vaikeita asioita yritetään nyt "suoraviivaistaa".

Lakeja säädettäessä tulisi näet ottaa huomioon myös contra-näkökohtia, jotka tuppaavat näiden kansallisten murhenäytelmien alla unohtumaan. Vai mitä sanoo blogisti?

Tosiasia on se, että Havansin edellisessä mielipidekirjoituksessaan esittämä ajatus on susi, kuten Oikeus-lehdessä aivan oikein todettiin. Tuskin blogistikaan on tästä eri mieltä?

En pidä erikoisen onnistuneena sitä Havansin nyt esittämää ajatustakaan, että nyt ryhdyttäisiin kiireellä ("yhdessä päivässä", kuten Havansi toteaa) säätämään lakeja asioista, jotka ovat - ja ovat olleet - vaikeita jo pitkän aikaa. (Erityisestikin, kun lainsäädäntöä ei tarvitsisi muuttaa RL 5:1:n osalta, vaan lisäämällä lakiin erityisesti näitä tapauksia silmällä pitäen säädetty säännös.)

Hätäillen ei taida tulla kuin niitä kusipäisiä mukuloita, kuten Hyvässä Kirjassa sanotaan. Ja susia lakeja, voisin omasta puolestani lisätä.

Omasta puolestani vielä toteaisin, että nämä fundamentaalioikeusoppineet, jotka elämöivät esimerkiksi Lex Nokiasta, esittävät usein tärkeitä ja huomionarvoisia näkökohtia, edustaen ns. "järjen ääntä". Sitäkin toisinaan tarvitaan.

Valkosuomalainen kirjoitti...

Lisäisin, että myös huumausainerikoksen valmistelu on rangaistavaa.

Tähän Suomen rikosoikeuden näkökulmasta poikkeukselliseen kriminalisointiin on johtanut kansainvälinen sopimus, joka on velvoittanut Suomen kriminalisoimaan sen.

Näin lienee myös terrorismirikosten valmistelun osalta.

Valmistelun kriminalisoinnin poikkeuksellisuus ohittaa varsinaisen kysymyksen:

Milloin rikoksen valmistelun kriminalisointi on tarpeen yhteiskunnan kannalta.

Olen tässä Havansin kannalla.

Anonyymi kirjoitti...

Ettei se vain olisi Asser Salo, joka yrittää pelotella "kusipäillä mukuloilla" ym.? Yleensä jos tuollaisiin argumentteihin joutuu turvautumaan, kuten Asser tässä tapauksessa, osoittaa, että kirjoittajan asia-argumentit ovat aika vähissä.

Asser huitoo tyhjää kun ei kerro yhtään esimerkkiä "huonosta lainsäädännöstä", joka johtuu "pelosta tai tunteiden kuohun" vallitessa tehdystä lainvalmistelusta. Ja mitkä ovat ne poliisin valtuudet, jotka eivät tapaa palata; hieman huonoa suomen kieltä A:lla paikoitellen!

Eiköhän asia ole niin, että juuri syytetyn ja epäillyn oikeusturvan nimissä, siis mainittua intressiä yksipuolisesti korostaen, unohdetaan usein järkevä oikeudenmukainen oikeusturva, joka on yhdenvertainen ja jossa otetaan huomioon myös rikoksen uhrin oikeusturva.

Vetoaminen 1500-luvulla vaikuttaneeseen ranskalaiseen Jean Bodiniin, joka ilmeisesti hyväksyi kidutuksen noitaoikeudenkäynneissä, on tässä yhteydessä yhtä epärelevanttia kuin vaikkapa vetoaminen ranskalaiseen juoksijaan Jean Bouiniin, joka hävisi Tukholman olympiakisojen 5000 metrillä Hannes Kolehmaiselle rinnan mitalla; Bouin muuten kaatui rintamalla ensimmäisen maailmansodan alkupäivinä.

Kuten ehkä Asserkin tietää, kidutus on nykyisin kielletty tutkintamenetelmä rikosten esitutkinnassa sekä ihmisoikeussopimusten että Suomen lain mukaan.

Asser viittaa hieman salaperäisen oloisesti Havansin "toiseen mielipidekirjoitukseen"; mistähän oikein mahtaa olla kyse?

Ei pitäisi ottaa niin kovin tosikkomaisesti ehdotusta "yhden päivän" lainsäädännöstä; totta kai ko. lainsäädäntöhanke törkeiden rikosten valmistelun kriminalisoinnista valmisteltaisiin huolella ja asiantuntijoita kuulemalla tulisivat myös contra-näkökohdat huomioon otetuiksi!

Asserin mainitsema "järjen ääni" tuskin tyhjentyy Lex-Nokiaa vastustavien oikeusoppineiden lausumiin; ehkä vastakkaisella kannalla olevatkin - mm. eduskunnan kolme valiokuntaa, jotka Lex-Nokia on jo läpäissyt, ovat myös sentään esittäneet joitakin järjellisiä näkökohtia!

Ei pitäisi olla niin kovin yksisilmäinen ja yksipuolinen kommenteissaan, hyvä Asser!

Asser Salo kirjoitti...

Valkosuomalaiselle, blogistille ja anonyymille

Olen tietoinen Valkosuomalaisen mainitsemista muista säännöksistä, joissa rikoksen valmistelu on kriminalisoitu (siksi viestikappaleen lopussa oli jne.). Valkosuomalaisen kanssa olen yhtä mieltä siitä, että arvioitaessa valmistelun kriminalisoimista, on tärkeä paino yhteiskunnallisella tarpeella. En sinänsä väheksy tarvetta kriminalisoida koulusurmien kaltaisten rikosten valmistelua.

Sitä vastoin oudoksun tapaa, jolla keskustelua käydään. Joko Havansi ei lainkaan tiedä ongelmista, jotka valmistelun kriminalisoimiseen liittyvät, tai sitten Havansia eivät nämä ongelmat yksinkertaisesti kiinnosta. Asia ei ole ollenkaan niin yksinkertainen, kuin Havansi toisessa kirjoituksessaan (HS:n mielipidepalsta 23.12.) esittää.

Viime viestissäni totesin, että valmistelun kriminalisoimiseen liittyy myös sellaisia ongelmia, joita tuomioistuimissa ei tällä hetkellä ole, mutta jotka voivat ajankohtaistua, jos rikosten valmistelua ryhdytään kovin laajamittaisesti kriminalisoimaan.

Olen blogistin kanssa yhtä mieltä siitä, että kriminalisointeja ja rikoslainkäyttöä tarvitaan edelleen. Tästä ei olekaan ollut koko keskustelussa erimielisyyttä. Kuitenkin näkisin, että rikoslainsäädäntöä tehokkaampia koulusurmien ehkäisyvälineitä voisivat olla muut keinot - ei rikossovittelu kuitenkaan, vaikka blogistin ehdotus mielenkiintoinen onkin.

Kriminalisoimalla koulusurmien valmistelu puututaan ikään kuin ongelmien seurauksiin, ei suinkaan niiden syihin. Ja kriminalisoinnista saattaa seurata kovin todennäköisesti se, että koulusurmaajat "menevät maan alle" - ja pystyvät juuri siksi toteuttamaan suunnitelmansa paremmin.

Blogisti voi olla oikeassa siinä, että rikoksen tekijät pidättyvät suunnitelmien tekemisestä rangaistuksen pelossa.

Kuitenkin, jos nämä henkilöt ovat valmiita surmaamaan muita henkilöitä ja itsensä, niin (mahdollisesti ehdollisen) vankeusrangaistuksen uhka ei varmastikaan pidätä kaikkia.

Ja kumpi sitten on parempi: se, että valmistelun kriminalisoinnilla (kenties) ajetaan nämä henkilöt maan alle, valvonnan ulottumattomiin - vai se, että valmistelu säilyy kriminalisoimattomana, ja siten poliisin ja muun verkkoyhteisön kontrolloitavissa.

En siis vastusta koulusurmien valmistelun kriminalisointia, vaan penään lainsäätäjän palettiin muitakin värejä. Syytä olisi selvittää, mistä nämä ongelmat johtuvat, ja miten niihin kyetään parhaiten puuttumaan.

Jos olen "yksisilmäinen ja yksipuolinen" kommenteissani, niin sitä oli mitä suurimmissa määrin myös Erkki Havansin joulun alla Hesarissa julkaisema mielipidekirjoitus.

Anonyymi ei pidä viittaamista Jean Bodiniin relevanttina. Se on sääli. No, viittasin Bodiniin lähinnä osoittaakseni, että historia tuntee esimerkkejä, jolloin viisaskin on mennyt vipuun.

Bodin oli omana aikanaan jopa Erkki Havansia kyvykkäämpi juristi, mutta valmis tinkimään oikeusturvan takeista sellaisista syistä, joita myöhemmät polvet ovat pitäneet arveluttavina. Katolisen kirkon inkvisitio, joka oli monelta osin mainettaan parempi, ei kuitenkaan hyväksynyt Bodinin mielipiteitä, vaan piti kiinni legaalisen todistusteorian näyttösäännösten noudattamisesta.

Toki erehtyneitä oikeusoppineita löytyy ajallis-paikallisessa katsannossa lähempääkin.

Muistettakoon tässä esim. Suomen rikosoikeusoppineet, joiden suuri enemmistö vielä muutama vuosikymmen sitten kannatti kuolemanrangaistusta rauhankin aikana (ks. apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedtin väitöskirja Kuolemaan tuomitut).

Kunnianarvoisa Brynolf Honkasalo, kuten muutama muukin edesmennyt suurjuristi, kannatti myös tahdonvastaista sterilisointia keinona säännellä vähämielisten ym. epäkelvon väestöaineksen lisääntymistä.

Muistettakoon tässä yhteydessä myös Havansin edeltäjä, kunnianarvoisa, edesmennyt ja muistoissa rakas prosessioikeuden professori Tauno Tirkkonen, jonka oikeusupseerina laatima kirjelmä johti Suomen tunnetuimman aseistakieltäytyjä Arndt Pekurisen teloitukseen.

Tapahtumainkulun on melko yksityiskohtaisesti dokumentoinut teokseensa Rohkeus Erno Paasilinna. Ko. teokseen sisältyy myös pitkiä sitaatteja Tirkkosen kirjelmästä, joka vetää kiukkuisuudessaan vertoja Havansin mielipidekirjoitukselle.

Niin, esimerkkejä erehtyneistä kyllä riittää.

Kiireellä valmistellusta, sittemmin epäonnistuneeksi osoittautuneesta lainsäädännöstä esimerkiksi käy vaikkapa hovioikeuksien seulontamenettelyä koskeva lainsäädäntö, joka ymmärtääkseni runnottiin läpi painavista contra-argumenteista huolimatta. Ja jonka soveltamisesta blogisti kävi asiantuntevan mielipiteiden vaihdon OTT Rasilaisen kanssa Defensor Legis-lehden palstalla. KKO vahvisti sittemmin blogistin kannan.

On muutenkin vaikea nähdä sitä, miten kiireellä säätäminen voisi johtaa parempaan lainsäädäntöön, kuin se, että lain säätämiseen ryhdytään vasta sitten, kun lain säätämiseen on aikaa ja edellytyksiä.

Onko anonyymilla, jonka kirjoitustyyli sekä urheilutietous muuten muistuttavat hämmentävissä määrin blogistia itseään, esittää tuohon jokin valistunut näkemys? Miksi lainsäädäntö on laadultaan parempaa, kun se säädetään kiireessä, kuin silloin, kun laki säädetään huolellisesti?

Mitä tulee Lex Nokiaan, niin siitä asiasta en omaa mielipidettä, enkä kyllikseni tietoa, jotta voisin sitä kommentoida. Totean kuitenkin, että kirjoittaminen näistä "päivystävistä oikeusoppineista" halveksuvaan sävyyn on useinkin aiheetonta, jos kohta "järjen ääntä" voivat käyttää muutkin.

Ja kun samaan hengenvetoon esimerkkinä suuresta viisaasta viitataan "juridiikan Finlandia-palkittuun" Erkki Havansiin, on "päivystävien rikos-, valtiosääntö- ja perusoikeusoppineiden" mielipiteiden pilkkaaminen vähän kuin muut sirkuslaiset pilkkaisivat pelleä siitä, että tämä on teltassa töissä.

Niin, tämän huolen poliisien toimivaltuuksien lisäämisestä on muuten alun perin esittänyt apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt. (Lindstedt esitti tuossa yhteydessä myös havaintonsa siitä, että poliisin toimivaltuuksia ei yleensä tavata palauttaa samalla tasolle, kuin ne ennen lainsäädäntöuudistuksia ovat.) Viitettä en valitettavasti tähän kiireeseen löytänyt, mutta se löytynee jostakin eduskunnan oikeusasiamiehen vuosikertomuksesta.

Jukka Lindstedt on tuonut julki huolensa poliisin toimivaltuuksien jatkuvasta lisääntymisestä sekä niiden merkityksestä kansalaisten yksityisyyden suojan kannalta viimeksi puheessa, jonka hän piti Joensuun yliopiston oikeustieteiden laitoksen 10-vuotisjuhlassa. Tuo puhe löytyy Internetistä.

Ja muistaakseni poliisin sisäistä laillisuusvalvontaa sekä poliisin toimintaa lainsäädännön "harmaalla alueella" on arvostellut myös tuolloin asiaa SM:n toimeksiannosta tutkinut selvitysmies, nykyinen oikeuskansleri Jaakko Jonkka, jota kohtaan tuntemansa arvostuksen blogisti on tuonut julki toisaalla tässä blogissa.

Eli ihan yksin en kanna tätä kerettiläistä huolta poliisin toimivaltuuksien lisäämisestä.

Ja sen, että hätäillen ei tule kuin kusipäisiä mukuloita, on todennut vänrikki Koskela Tuntemattomassa sotilaassa.

Anonyymi kirjoitti...

Valmistelu vs yritys.

Yhteys reaalimaailmaan pitäisi säilyttää. Poika on huonoissa väleissä isänsä kanssa. Isä ostaa puukon ja poika kirveen. Jompikumpi ostaa vielä kossua. Molemmatko syytetyiksi murhan tai tapon valmistelusta? Toinen haluaa vuolla kiehistä ja toinen tehdä halkoja - vaikka molemmat näkisivät terässä mieluusti toisensa.

Kun käynnistän auton, valmistelenko törkeää liikenteen vaarantamista. Rajanvedoista tulee vaikeita. Valmistelulle ei ole tehokasta katumistakaan.

Pahaa ei saa tehdä, eikä törkeää pahaa valmistellakaan. Mutta valmistelun rangaistavuuden tulisi olla kai aika poikkeuksellista.

Koulumurhat menisivät joukkotuhonnalla: kun tahdotaan tappaa opet ja luokkakaverit - ja samassa koulussa käyvät. Valmistelu olisi mielestäni rangaistavaa jo nykyisin. Pitäisi vain lukea vihreää kirjaa "oikein".

Tätä et tietty julkaise...

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Asserin idealismi näkyy kukoistaneen kiivaana myös joulunpyhinä. En oikein ymmärrä hänen motiivejaan, sillä hänhän "ei sinänsä" väheksy tarvetta kriminalisoida koulusurmien tapaisten rikosten valmistelua. Tästä ja vain tästä blogikirjoituksessani oli kyse. Ei esim. kidutuksesta eikä joidenkin oikeusoppineiden mahdollisista "möhläyksistä" 1500-luvulla tai myöhemmin.

Tietenkin pitää koko ajan pohtia koulusurmien kaltaisten rikosten syitä, mutta eihän rikollisuutta ole koskaan saatu eikä saada vastakaan vähennetyksi saati sitten poistetuksi vain rikollisuuden syitä mietiskelemällä!

Olisi siksi täysin käsittämätöntä, jos törkeiden rikosten kriminalisoinnin valmistelu kytkettäisiin yhteen esimerkiksi koulusurmien syiden selvittämiseen ja näistä yritettäisiin tehdä "pakettiratkaisua". Siinä sitä aikaa taas kuluisi vuosikaupalla - eikä valmista tulisi.

Asserin muihin vuodatuksin on tarpeetonta lähteä ottamaan kantaa, koska ne eivät liity mitenkään asiaa.

Anonyymin esiin kaivamissa tilanteissa ei tietenkään ole kyse rangaistavasta rikoksen valmistelusta. Hän ei ole näköjään lukenut koko blogiani, jossa kerroin, millaisen valmistelun tulisi olla, jotta siitä voitaisiin rangaista. Kun törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen yrityskään ei ole rangaistavaa, ei sitä tietenkään voi olla myöskään sanotun rikoksen "valmistelu."

Anonyymi kirjoitti...

Mielestäni ryöstön valmistelemisen kriminalisointi on yliampuvaa.

Vaikka Liedon tapauksessa olisikin kyse vain rankaisemattomasta valmistelusta, ei toiminta kuitenkaan ole kokonaan rankaisematonta.

Tietojeni mukaan olivat tekijät liikkeellä varastetuilla ajoneuvoilla ja asein ja räjähtein varustautuneina.

Nämä toimet ovat jo rangaistavia ilman uusia kriminalisointejakin.

Törkeiden ryöstöjen toteutumista voitaisiin ehkäistä ankarammalla rangaistustasolla ampuma-aserikoksista ja tiukemmalla aseisiin kohdistuvalla valvonnalla. Sama homma räjähteiden kohdalla.

Poliisi voi siis nykyiselläänkin puuttua ryöstöä suunnittelevien/valmistelevien puuhiin jos näihin toimiin liittyy jotain rikollista.

Liedon tapauksessakin poliisi olisi voinut puuttua edellä mainituin perustein tapahtumiin jo paljon aikaisemmin.
- - - -
Lehtitietojen mukaan Liedossa oltiin liikkeellä Ruotsista varastetuilla autoilla.

Voitaisiinkö tekijöitä siis rangaista Ruotsin lain mukaan törkeän ryöstön valmistelemisesta jos jo autojen varastamista käytettäväksi myöhemmin törkeän ryöstön yhteydessä voitaisiin pitää valmistelutekona vaikka itse ryöstö olisikin tarkoitus suorittaa Suomessa?

Nimimerkki Oik.Tiet.Yo.GG

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Oik. yo GG:lle

Tämä on ei ole, kuten aiemmin jo on todettu, mikään "Lakimies vastaa kirjoittajien kysymyksiin" -sivusto. Ehkä on muutoinkin parempi säilyttää jatkossakin entinen roolijako: professori kysyy ja opiskelijat vastaavat - parhaansa taitonsa mukaan.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Luulen, että Liedon tapauksessa poliisi ei puuttunut, vaikka oli voinut sen tehdä, ryöstäjien puuhiin aiemmin juuri siksi, että ryöstön valmistelua ei ole kriminalisoitu ja tekijät olisivat selvinneet puuhastelustaan ilman rangaistuksia. Poliisin täytyi siis odotella siksi, kunnes valmistelutoimet kehittyivät yritysasteelle. Mutta jos törkeän ryöstön valmistelu olisi jo nyt rangaistava teko, olisi poliisi varmankin keskeyttänyt rikollisten toiminnan jo aikaisemmin.

Mm. tämän vuoksi poliisi ilmeisesti haluaisi törkeiden rikosten valmistelun kriminalisointia, sillä mitä pidemmälle rikoksen suunnittelun annetaan jatkua, sitä vaarallisemmaksi rikollisten toiminta muodostuu rikoksen kohteen ja uhrin, sivullisten ja poliisinkin turvallisuuden kannalta.

Anonyymi kirjoitti...

Ihan hyvää keskustelua paikoitellen, kiitos siitä teille, mutta ihmettelen vähän, miksi blogistin pitää lisätä kirjoituksiinsa tuollaista ihmeellistä, ilmeisen tarpeetonta vittuilua.

Terveisin satunnaislukija

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Ai,v******* vai? No, jotkut voivat näköjään nimittää hieman kriittistä ja suorasukaista kirjoittelua silläkin nimellä! Rakkaalla lapsella on tunnetusti monta nimeä!

antti kortelainen kirjoitti...

Kiitos hyvästä blogista ja räväkistä sananpläjäyksistä!

Mielestäni Liedon tapauksessa mentiin aika pitkälle yrityksen osalta. Jos valmistelu olisi rangaistavaa, voisi kiusaus tehdä tarpeettomia ja kiellettyjä analogisia laajennuksia tunnusmerkistöihin olla pienempi. Tosin lainsäädännön käyttäminen tähän tarkoitukseen olisi vähintäänkin ongelmallista.

Rikoslain systematiikan kannalta on ongelmallista, että joku salakatselun valmistelu on rangaistavaa mutta ryöstön valmistelu ei ole.

Kuten on tullut mainittua törkeän rikoksen valmistelun rangaistavuudesta on se hyöty, että valmistelu saataisiin pakkokeinojen piiriin.

Eikö tähän päästäisi pakkokeinolain muutoksella. Tosin senkin lain systematiikkaan pitäisi puuttua silloin rankasti.

Voitaisiinko sitten joitakin rikoslain tunnusmerkistöjä muuttaa rangaistavuudelle ja pakkokeinoille otollisemmaksi? Jokelan yms. tapahtumathan ovat aika lähellä terrorismia, joten RL 34a luvun muuttamisella voitaisiin päästä jo turvallisempiin tuloksiin kuin valmistelun suhaamisella joka paikkaan.

Olen samaa mieltä Asser Salon kanssa yleisestävyydestä. Valmistelun kriminalisointihan ei voi toimia yleisestävästi jo siitä syystä että tekijä on jo valmis etenemään rangaistavan yrityksen asteelle.

Asianajajana suhtaudun erittäin kielteisesti nuoriin ihmisiin kohdistuviin häpeä ja/tai arestirangaistuksiin. Havansin lisäksi Aarniokin on näitä rangaistuslajeja suositellut nuorille. Nuoren ihmisen rankaiseminen on erittäin monipiippuinen juttu eikä siihen tule ryhtyä vain sen vuoksi, että laittomat uhkaukset tuottavat laajaakin mielipahaa.

Arvon professoreiden tulisi viettää aikaa nuorisorikollisten asianajossa. Ovatko uransa alkuaikana näin tehneet, en tiedä. Jos ovat niin lienee unohtunut.

Pidätyskin tuottaa potentiaalisia pahantekijöitä. Mekanismi on varsin mielenkiintoinen. Ensimmäisen pidätysyön jälkeen nuori tai pitäisikö vielä sanoa lapsi on aika hajalla. Yö on yleensä itketty ja aamulla ollaan hiljaista poikaa. Muutos tapahtuukin toisen yön aikana: se ei enää olekaan yhtä vaikea. Aamulla katseeseen on tullut kovuutta. Ihminen suojaa psyykeään kovettamalla nahkaansa.

Henkilölle on tapahtunut ainakin kaksi asiaa: 1) hän ei enää pelkää vapausrangaistusta 2) hänelle on toimeenpanokoneiston taholta ilmoitettu, että hän ei enää niin sanotusti kuulu joukkoon vaan hän on rikollinen. Uskon - tosin intuitiivisesti - että omatunto on jotakin sellaista, että jos varastat toisilta niin varastat itseltäsi. Jos nuorelle jo varhaisessa vaiheessa, kun identiteetin kehitys on kesken ilmoitetaan, ettei hän kuulu joukkoon niin kynnys jatkossa toimia väärin on matalampi. Sama vaikutus ja ehkä voimakkaampi lienee häpeärangaistuksella. Niin pitkään kuin identeettikehitys on kesken pitäisi välttää psyykeen voimakkaasti kohdistuvia toimia.

Sakko on mainio rangaistus ja erityisen mainio se on kun istunnon lopuksi käräjätuomari pitää saarnan.

(Tässä vaiheessa voin kuvitella, että blogisti on jo hirmuissaan: V***u mikä nyyhkysössö!")

Myönnän, että väitteisiini liittyy paljon intuitiivista sekä riittämättömään empiiriseen aineistoon pohjautuvaa päättelyä.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Antti Kortelaiselle

Minähän en käytä noita v-alkuisia sanoja - en ainakaan kirjoituksissani! Eikä se tullut mieleen myöskään kirjoitustasi lukiessa.

Itse uskon, että rikoksen valmistelun kriminalisoinnilla olisi yhtä hyvä tai huono yleisestävä vaikutus kuin rangaistavuudella yleensä ja rikoksen yrityksen kriminalisoinneillakin.

En tiedä, mistä häpeärangaistuksista Aarnio ja Havansi ovat puhuneet. Mutta eivätkö kaikki rangaistukset tavallaan tuota häpeää syyllisille? Siitähän on ja ehkä pitäisikin olla kyse jo esitutkinnassa ja rikosoikeudenkäynnissä; puhutaanhan oikeuskirjallisuudessa ja -käytännössä yleisesti "seuraamusluontoisesta syyttämättäjättämisestä" ja samanlaisesta "tuomitsematta jättämisestä."

MIksi nuorisorangaistusta käytetään vain kovin vähän, vai käytetäänkö sitä vähän?

Sakko on oikeudelle aina "helppo nakki", ja sitä paitsi nuoren tuomitun sakon voivat maksaa esimerkiksi hänen vanhempansa.

Itse en usko paljonkaan tuomarin "saarnaan" nuorelle ihmiselle tuomion päätteeksi. Sen voi helposti ymmärtää uhkailuksi tai pelotteluksi, josta kaikki eivät varmaan muutenkaan siitä pidä; eikö tuollainen saarna vain ole juuri sitä lisähäpeän "tuottamista" rikoksen johdosta ja vieläpä rangaistuksen "päälle"?

Itse olen ollut 12 vuotta ennen nykyiseen hommaani siirtymistä alioikeustuomarina, ja siinä työssä joutui kyllä tapaamaan ja "käsittelemään" myös nuoria rikoksentekijöitä.

Tulihan sitä joskus jotakin "saarnantapaista" nuorille ihmisille tuomion julistamisen jälkeen lausuttua, mutta aina se ei suinkaan tepsinyt. Muistan eräänkin nuorena henkilönä tuomitun kiltinnäköisen pojan, joka todettiin ensikertalaisena syylliseksi pariin hyvin tavalliseen rikokseen, mutta jätettiin rangaistukseen tuomitsematta. Pojan isä, joka oli mukana oikeudenkäynnissä, vaikutti kunnon mieheltä, ja hän vakuutti, että kyllä tämä pojan rötöstely nyt tulee jäämään tähän. Ja lautamiehet olivat tuntevinaan perheen elämää ja olivat sitä mieltä, että kyllä tässä tapauksessa voidaan jättää rangaistus tuomitsematta. Näin tehtiinkin ja minä oikeuden puheenjohtajana vielä pidin mielestäni parhaimman siihenastisen "saarnani" pojalle.

Mutta mitä tapahtuikaan? Tuosta pojasta kehittyikin varsinainen "riesa" paikkakunnan poliisille, syyttäjälle ja käräjäoikeudelle, sillä hän syyllistyi seuraavien 10 vuoden aikana mitä erilaisimpiin omaisuus- yms. rikoksiin ja istui vankilassakin vissiin kolmeen tai neljään eri otteeseen. Kunnes sitten vihdoin 10-15 kuluttua lopetti rötöstelynsä, jota isä oli luvannut jo ekaprosessissa. Mutta hänen nuoremmasta veljestään, joka aloitti myös nuorena, tuli vielä pahempi "konna", joka jatkoi uraansa isonveljen lopettamisen jälkeenkin.- Vissiin "saarnani" ei sitten ollutkaan oikein vakuuttavaa laatua!

Olen kyllä edelleen vankasti törkeiden rikosten valmistelun kriminalisoinnin kannalla. Jos se on toiminut muissa pohjoismaissa, niin miksi se ei toimisi Suomessakin? Pakkokeinolain täydentäminen, joka vain tekisi PKL:n vielä nykyistäkin sekavammaksi, ei auta eikä riitä, vaan selvempää olisi valmistelun kriminalisointi, joka sitten automaattisesti oikeuttaisi muidenkin edellytysten täyttyessä tiettyjen pakkokeinojen käyttöön.

antti kortelainen kirjoitti...

"Minähän en käytä noita v-alkuisia sanoja - en ainakaan kirjoituksissani!"

Heh, et tokikaan. Tekstisi ovat niin räväköitä, ettet tarvitse joutavia voimasanoja.

Nuhdesaarnoista vielä. On tietysti totta, että ne voivat olla häpeärangaistus. Niitä voi antaa monella tavalla. Olen keskustellut tuomion jälkeen muutaman nuoren kanssa tällaisista nuhteista. Jos ne on annettu hyvässä ja opettavaisessa hengessä niin nuori on saanut niistä jotain positiivista itselleen. Jos ne olisivat olleet nolaavia niin nuoren reaktio olisi varmaankin ollut torjunta eikä sellaisesta ole hyötyä.

Kurin ongelma on se, että se ulkoistaa yliminän. Norbert Elias viittasi tähän kirjassaan "Saksalaiset". Jos kuria pidetään yllä väkivallan avulla niin kuri säilyy niin pitkään kuin väkivalta on läsnä. Mutta jos pitää alkaa itse säätelemään käyttäytymistään ja jos se säätely on ennen tapahtunut ulkoisen väkivallan kautta niin henkilöltä puuttuu sisäinen kontrollimekanismi, koska se ei ole päässyt kehittymään. Sen ei ole tarvinnut kehittyä.

Näinpä ajattelisin nuoren ihmisen kohdalla, että hänen älyynsä vetoaminen keskustelun kautta voisi olla rangaistusta tehokkaampi keino.

Kuvaamasi perhe voisi hyvinkin olla sellainen, että kuria on siellä pidetty yllä voimalla. Toisaalta moniongelmainen nuori ei varmaankaan saarnasta paljoa kostu.

Erilaisten valmistelujen kriminalisoiminen voisi tuoda rikoslain piiriin koko joukon ajattelemattomia nuoria. Näissä tapauksissa valmistelu voisi sekoittua pelkkään uhoamiseen, joka tavallaan kuuluu nuoruuteen mutta josta on tullut julkista tietoverkkojen takia. Tässäkin on siis esimerkki siitä miten koneet kehittyvät ihmistä nopeammin.

Sellainen jorina jota ennen käytiin roskiksen nurkalla ja jonka sisältönä oli että "ottaa nii pattii että kohta otan faijan haulikon ja käyn vähä putsaa" voi netissä saavuttaa ihan suhteettomat mittasuhteet ja johtaa esitutkinnan käynnistymiseen.

Nuorisorangaistusta en kannata koska se johtaa rangaistusten kovenemiseen. Moite on tärkeämpi nuoren kohdalla. Tosin nuorisorangaistus tulee yleensä kyseeseen juuri moniongelmaisen uusijan kohdalla. Nämä toisaalta joutuvat aikusena linnaan, joten ankarammalla rangaistuksella ei liene kiirettä.

Törkeän rikoksen kuten henkirikoksen valmistelua puoltaa toisaalta moraalinen elementti. Toisen ihmisen surmaamisen valmistelu ei ole hyväksyttävää. Jos toisaalta näistä kriminalisoitaviksi aiotuista valmistelurikoksista tuomittava rangaistus olisi varmaankin useimmiten sakkoa niin eipä siinä hirveitä oikeusmurhia sattuisi.

Asia on kyllä huomattavan monisyinen eikä ole ihme ettei oikeusministeri osaa ottaa kantaa ilman moninaisia selvityksiä.

Anonyymi kirjoitti...

Tunnuitte kaikki aika ikävästi vetävän suhteellisen suuren yhtäsuuruusmerkin valmistelun ja suunnittelun välille. Tai ette ainakaan tehneet selvää pesäeroa niiden välille.
Valmistelustahan voisi varmaan rangaistakin, mikäli rikos on riittävän suuri ja aiekin voidaan todistaa, suunnittelu taas on vielä ajatusrikos, josta ei missään nimessä tulisi yksityishenkilön tapauksessa rangaista. Viranomaisen, virkamiehen tai miksei myös palkkatyön tekijän jne. roolissa suunnittelukin on jo hieman eri asia.

Valmistelun rankaisemisessa muutama asia kuitenkin epäilyttää. Ensinnäkin tuo suunnittelun ja valmistelun välinen rajanveto. Se on helppo töpätä ja silloin rangaistaan helposti jo ajatusrikoksista. Lain tulkinta voi liukua, mikäli periaatetta ei ole tarpeeksi selvästi kirjattu lakiin.
Suunnitteluhan on vasta ajattelua ja tutkimusta, mutta valmistelu sisältää jo askelia toteuttamisen suuntaan eli vaikkapa rikokseen käytettävien aseiden hankinta, pakokuskin palkkaaminen ja virkailijan tai vartijan lahjonta. Ja nimenomaan siis rikokseen käytettävien. Pelkkä välineiden löytyminen ei saisi olla todiste valmistelusta - kukapa ei puukkoa omistaisi ja olisi joskus pahalla päällä.

Toiseksi epäilyttää tämä "törkeän" rikoksen raja. Yleensähän "törkeys" kai tulee rikokseen siitä, että tekijällä pitäisi olla korostetusti tieto siitä että nyt menee väärin tai että rikos on muuten tavallista merkittävämpää laatua. Onko siis niin että auton moottorin käynnistäminen kännissä on sallittua (rattijuopumuksen valmistelu), mutta rangaistavaa mikäli on enemmän kännissä (törkeän rattijuopumuksen valmistelu)?

Vai olisiko törkeän rikoksen rajana sama kuin kotietsinnässä eli vankeusrangaistus? Laissa on nimittäin joitain ylilyöntejä (ja miksei "alilyöntejäkin") rangaistusten suhteen ja esimerkiksi tekijänoikeusrikosepäilyjen osalta tilanne muuttuisi aika ikäväksi. TTVK ja muut hieroisivat varmasti tyytyväisinä karvaisia käsiään.

Entäs sitten jokin muu rajanveto? Minkälainen ja kuinka mielivaltainen? Kuka sen päättäisi? Entäs "päällekkäiset" rangaistukset, sillä nythän voidaan jo joihinkin rikosvalmisteluihin puuttua eri nimekkeen perusteella?

Aikeen todistaminen on kolmas vaaranpaikka. Aikaisempaan esimerkkiin viitaten voi kännissäkin autoaan kyllä käynnistää radionkuuntelua, sisäilman lämmitystä tai vaikka ajovalojen hyötykäyttöä varten (ettei akku tyhjene), mutta voi olla ettei poliisisetä tai oikeus uskoisi, vaikkei mitään todisteita ajoaikeista olisikaan.