keskiviikko 31. joulukuuta 2008

60. Tapaus Eeva Vuori



1. Oikeusneuvos Eeva Vuori siirtyy eläkkeelle korkeimmasta oikeudesta (KKO) 1.3.2009 lukien. Hän on toiminut KKO:n jäsenenä vuodesta 1996 lähtien. Eeva Vuori oli megajulkkis vuonna 1997, jolloin häntä epäiltiin ns. huvilakauppojen yhteydessä vuonna 1990 tapahtuneesta veropetoksesta. Syyttäjä ei kuitenkaan nostanut syytettä, ja vaikka tämän jälkeen lehdistö ja monet arvovaltaiset henkilöt aina tasavallan presidenttiä ja oikeusministeriä myöten julkisesti vaativat Vuoren eroamista tai jopa erottamista virastaan, Vuori ei taipunut, vaan pysyi virassaan. Tuomarithan ovat käytännössä erottamattomia, sillä heidät voidaan erottaa virastaan vain tuomioistuimen tuomiolla sellaisen rikoksen johdosta, josta lain mukaan voidaan määrätä rikokseen syyllistyneelle virkamiehelle viraltapano.

2. Eeva Vuori valittiin 1997 Eeva-lehden äänestyksessä Vuoden Eevaksi, ja lehdistössä Eeva Vuoren tapaus oli ehdottomasti vuoden 1997 merkittävimpiä kotimaan uutistapahtumia. Olen kertonut tapaus - Eeva Vuoresta kirjassani Korkein oikeus kriisissä (230 sivua, 1997, Pandecta), ks. erityisesti s. 40-117 ja 204-226. Tuomioistuinlaitoksen hulluna vuotena 1997 tapahtui paljon muutakin omituista, josta pamfletissa myös kerrotaan.

3. Eeva Vuori (o.s. Jääskeläinen) syntyi vuonna 1945. Hän on niitä harvoja KKO:n jäseniä, jotka on nimitetty oikeusneuvoksen virkaan alioikeuden eli nykyisin käräjäoikeuden tuomarin virasta. - Nykyisin KKO:ssa Vuoren lisäksi vain kolme muuta alioikeustuomarin virasta nimitettyä jäsentä: Gustaf Möller, Liisa Mansikkamäki, Hannu Rajalahti ja Soile Poutiainen; viimeksi mainittukin oli itse asiassa ennen nimitystään tavallaan vain "käymässä" parisen vuotta käräjäoikeuden laamannin virassa toimittuaan sitä ennen pitkään KKO:n esittelijänä ja kansliapäällikkönä. - Eeva Vuori toimi ensin vuonna 1983 Pirkkalan tuomiokunnan ja sitten Tampereen raastuvanoikeuden - sen nimi muuttui vuonna 1993 Tampereen käräjäoikeudeksi - vuodesta 1985 alkaen vuoteen 1995 saakka, jolloin hänet nimitettiin KKO:n ylimääräisen oikeusneuvoksen virkaan. Hän oli aloittanut tuomioistuinlaitosuransa Turun hovioikeudessa, jossa hän toimi viskaalina 1974-1982 ja vt. kanneviskaalina vuonna 1982. Oikeustieteen kandidaatin tutkinnon suorittamisen jälkeen Vuori työskenteli tutkijana ja siviilioikeuden assistenttina Turun yliopistossa 1967-74. Hän suoritti oikeustieteen lisensiaatin tutkinnon vuonna 1972 ja kirjoitti pari Lakimies-lehdessä julkaistua artikkelia, mutta väitöskirja jäi lopulta tekemättä. Tampereelle Vuoren perhe muutti Turusta sen jälkeen kun Eevan aviomies, professori Ilkka Vuori oli vuonna 1981 valittu UKK-instituutin johtajaksi; tätä tehtävää Ilkka Vuori hoiti vuoteen 2001 asti, jolloin jäi eläkkeelle.

4. Tutustuin Eeva Vuoreen vuonna 1982, jolloin olin aloittanut Ikaalisten tuomiokunnan kihlakunnantuomarina. Eeva Vuori teki toukokuun lopulla hovioikeuden kanneviskaalina yhdessä apulaisenaan toimineen viskaali Leena Virtasen kanssa tuomiokuntaan normaalin kaksipäiväisen kanneviskaalin tarkastuskäynnin; näitä käyntejä alioikeuksiin tehtiin tuolloin joka toinen vuosi.

5. Kanneviskaalien tarkastukset olivat vielä 1960- ja -70-luvuilla aika tiukkoja tapahtumia, sillä hovioikeudesta lähetetyt "verikoirat" pyrkivät alioikeuksien arkistoissa nuuskimaan kihlakunnanoikeuksien pöytäkirjoista kaikenlaisia mahdollisia muoto- ja asiavirheitä, joilla jutun asianosaisten kannalta ei välttämättä ollut mitään merkitystä, mutta joista tuomareita vastaan voitiin nostaa virkasyytteitä. Vähitellen kanneviskaalien tarkastuskäyntien luonne muuttui: enää ei metsästetty virkavirheitä - tuomiokirjoja ja päätösluetteloita kyllä selattiin ainakin muodon vuoksi toki edelleen - vaan kanneviskaalien käyntien tarkoituksena oli lähinnä välittää hovioikeuden "terveisiä" tietyistä tärkeäksi katsotuista lainkäyttöä koskevista asioista, joiden osalta alioikeuksien käytäntöjä pyrittiin yhdenmukaistamaan. Tarkastustilaisuudet muuttuivat enemmänkin keskustelutilaisuuksiksi.

6. Tapana oli perinteisesti ollut, että kihlakunnantuomari ja sittemmin myös käräjätuomarit yrittivät järjestää kanneviskaalille jo tämän käynnin ensimmäisenä päivänä ja etenkin illalla niin "raskasta" ohjelmaa, ettei kanneviskaali ehtisi tai aina edes "jaksaisi" ainakaan toisena päivänä enää tarkastaa läheskään kaikkea sitä, mitä alioikeuden kansliassa olisi ollut tarkastettavissa. Muistan tällä kohdin hyvin, kun olin 70-luvun lopulla kihlakunnantuomarina Kauhajoen tuomiokunnassa. Juho Ahola, joka oli yksi tuomiokunnan kolmesta käräjätuomareista, harrasti lentämistä, ja selvää oli, että kanneviskaali vietiin heti ensimmäisenä tarkastuspäivänä lentämään Aholan pienkoneella. Täytyihän kanneviskaalin toki saada tietty yleiskuva koko tuomiokunnan alueesta ("kinkeripiiristä") ja sehän kävi parhaiten juuri ilmasta käsin! Olin kerran mukana tällaisella lennolla, enkä paljon ihmetellyt, kun kanneviskaali näytti maahan palattuamme hieman pahoinvoivalta, sillä Ahola tuntui tehneen ilmassa pari ylimääräistä "silmukkaa." Lisäksi Ahola herrasmiehenä ja paikkakunnalla pysyvästi asuvana virkamiehenä selvitteli vieraalle koko ajan alla näkyviä paikkoja, jolloin hän tapansa mukaan käänsi aina vähän väliä päänsä ja katseensakin kohti takapenkillä istuvaa kanneviskaalia, joka ymmärrettävästi hieman huolestui, että pystyykö tuo mies ohjaamaan konettaan lainkaan turvallisesti!

7. Olen kertonut ensitapaamisestani Eeva Vuoren kanssa kirjassa Korkein oikeus kriisissä (s. 40, otsikkona Prologi: Eeva ja minä) seuraavaan tapaan:

"Onko se tosiaan noin sininen?" Tämä huudahdus muistuu aina elävästi mieleeni kun puhutaan Eeva Vuoresta.
Tapasin Eeva Vuoren ensimmäisen kerran toukokuun lopulla 1982. Hän oli tuolloin Turun hovioikeuden kanneviskaalin ominaisuudessa normaalilla tarkastuskäynnillä Ikaalisten tuomiokunnassa, jossa olin kihlakunnantuomarina. Muistan, kuinka kanneviskaali astui virkahuoneeseeni yhdessä naispuolisen avustajansa kanssa ja kiirehti heti ihastuneena katsomaan ikkunasta alas Kyrösjärven suurelle selälle avautuvaa järvimaisemaa. Aurinkoisena päivänä se näyttikin kerrassaan upean siniseltä.
Kenties Eeva jo tuolloin haaveili maalaishuvilasta järven rannalla. Sen hän osti miehensä kanssa v. 1990 Virroilta viikko sen jälkeen, kun he olivat myyneet Turun huvilansa Lepän pariskunnalle.
Jos olivat maisemat kauniilta Ikaalisissa, niin eipä ollut vieraidenkaan ulkonäössä tai esiintymisessä moittimista. Eeva Vuori oli pirteän oloinen ja älykkään eloisasti keskusteleva henkilö. Eipä siis ihme, että Kauko Juhantalokin kertoi joskus minulle olleensa Turun opiskeluaikoinaan ihastunut Eevaan, mutta saaneensa tältä aina rukkaset.

8. Tuolloinen kanneviskaali osoittautui tarkastustyösään, joka muilta hänen kollegoiltaan ja yleensäkin jäi varsin pintapuoliseksi, tarkaksi ja ahkeraksi. Kun sitten illansuussa menimme kanneviskaalin ja tämän apulaisen sekä tuomiokunnan käräjätuomarin kanssa tavan mukaan paikkakunnan hotelliin iltaa istumaan ja kysyin, voisinko tarjota vieraille iltapalan kihlakunnantuomarin niukoista käyttövaroista, oli vastaus hieman yllättäen torjuva:

"Onkohan se oikein sopivaa? Sitä paitsi meillä on mukanamme omat eväät, jotka on tarkoitus vielä syödä hotellihuoneessa."

Ja niin kanneviskaali poistui ja me muut jäimme ihmettelemän, että jo nyt on aikoihin eletty! Mutta ehjä kanneviskaalia oli jo hänen hovioikeudesta tarkastusreissulle lähtiessään varoitettu, että sen Ikaalisten omalaatuisen ukkotuomarin kanssa sietää olla varovainen, tiedä, mitä kaikkea se taas keksii!

9. Seuraavan kerran tapasin Eeva Vuoren vasta vuonna 1994 oikeusministeriön alioikeustuomareille järjestämässä prosessinjohtoseminaarissa, johon osallistuin yhtenä kouluttajana; osanottajia oli 20-30. Seminaarissa käräjätuomari Vuori osoitti omaksuneensa monia kollegojaan paremmin vajaa vuotta aiemmin voimaan tulleen uuden alioikeusuudistuksen ja siviiliprosessin niksit ja uudistuneet työtavat. Seminaarin osallistui luennoitsijana myös oikeusneuvos Gustaf Möller, kaikkien tuomareiden ja advokaattien hyvin tuntema "Kustu", joka oli nimitetty oikeusneuvoksen virkaan pari vuotta aiemmin Toijalan tuomiokunnan kihlakunnantuomarin virasta; Möller on tunnettua juristisukua, hänen isänsä Carl Gustaf Möller toimi aikoinaan mm. oikeuskanslerina. Möller on yksi niistä harvoista KKO:n jäsenistä, jonka tunnen ja jonka kanssa voin sanoa olevani jonkinlaisissa väleissä. Nykyisin olen törmännyt Helsingissä harvoin käydessäni Mölleriin melkein aina sattumalta, kun olen piipahtanut iltaisin Liisankadun Kolmessa Kruunussa, joka näyttää olevan nykyisin Möllerin kantapaikka.

10. Möller otti vuonna 1994 tapaamisemme yhteydessä puheeksi, että KKO:ssa avautuisi vuoden 1995 alusta ylimääräisen oikeusneuvoksen virka, ja hän kyseli minultakin - ei suinkaan sitä, olisinko minä kenties kiinnostunut hommasta (!) - olisiko joku, jota minä voisin kenties suositella sanottuun virkaan. Vastasin suoralta kädeltä, että onhan meillä tämä Eeva Vuori, joka tuntuu pätevältä tuomarilta ja on kaiken lisäksi vielä oikeustieteen lisensiaatti. Viimeksi mainittu perustelu oli rivien välissä ystävällismielistä vinoilua Mölleriä kohtaan, sillä hän on itsekin lisensiaatti ja hän valmisteli väitöskirjaansa - joka olisi kosketellut tietenkin välimiesmenettelyä - varsin kauan, mutta tekemättä se kuitenkin häneltä jäi. Möllerillä ei tuntunut olevan mitään ehdotustani vastaan.

11. Niinhän siinä sitten kävi, että jo parin kolmen kuukauden kuluttua näin Hesarissa pikku-uutisen, jonka mukaan KKO:n ylimääräiseksi oikeusneuvoksesi oli vuoden 1995 alusta nimitetty käräjätuomari, OTL Eeva Vuori. Varmaan Vuori olisi nimitetty virkaan ilman minun Möllerille antamaa vinkkiänikin, mutta toisaalta melko yleisesti juristipiireissä tiedetään, että KKO:n jäseneksi on viidentoista viimeisen vuoden aikana nimitetty aika monta Kustun kannattamaa ja esille ottamaa ehdokasta. Kuten olen kirjassani todennut, Kustulla katsotaan jostakin syystä olevan niin sanotusti hyvä "nenä" (vainu) virkanimitysasioissa!

12. Eeva Vuoren ei tarvinnut olla KKO:ssa tavallaan koeajalla kuin vuoden verran, sillä jo seuraavaa vakinaista oikeusneuvosta valittaessa hänet nimitettiin KKO:n vakinaiseksi jäseneksi vuoden 1996 alusta lukien. Kuka olisi tuolloin uskonut, että puolentoista vuoden kuluttua median puhutuimpana teema oli kuukausikaupalla tapaus Eeva Vuori ja että hänen eroaa tai jopa erottamistaan vaadittiin laajasti aina tasavallan presidentistä alkaen!

13. Minulta on pari kolme kerta muulloinkin kyselty hieman KKO:n joidenkin oikeusneuvosten toimesta kantaa tai käsitystä jonkun tietyn tuomarin sopivuudesta ja/tai pätevyydestä KKO:n jäseneksi. Eeva Vuoren lisäksi ainakin kerran minun kannattamani ehdokas on myös nimitetty oikeusneuvoksen virkaan. Kenenkään ei kannata huolestua, sillä näillä harvoilla kerroilla en ole ollut "epäämässä" kenenkään mahdollisuutta tulla nimitetyksi. Näitä kyselyjä ei ole minulle tullut enää moniin vuosiin. Käräjäoikeuksista tai hovioikeuksista KKO:n jäseneksi pyrkivän mahdollisuudet tulla valituksi ovat useimmiten kiinni sitä, millaisen lausunnon asianomaisen viranhakijan hovioikeus ja nimenomaan hovioikeuden presidentti antavat - tietenkin epävirallisesti - KKO:lle tai jollekulle yksin asiaa kysyvälle oikeusneuvokselle tai KKO:n presidentille.

14. Minulla on on sellainen käsitys, että nykyinen KKO:n presidentti Pauliine Koskelo, joka toimii myös tuomarivalintakunnan puheenjohtajana, päättä melko itsevaltaisin ottein siitä, kuka tai ketkä kulloinkin tulevat nimitetyiksi oikeusneuvoksen virkaan. Tämä nähtiin viimeksi alkuvuodesta 2008, jolloin KKO:een viimeksi nimitettiin kaksi uutta oikeusneuvosta; Koskelon kandidaatit tulivat valituiksi ja muut ehdokkaat saivat vain jonkun hajaäänen KKO:ssa. - Täytyypä seurata tulevan helmikuun aikana hyvin tarkasti Eeva Vuoren jälkeen valittavan uuden oikeusneuvoksen valintaprosessia!

15. Niin, mistä "tapaus Eeva Vuoressa" oikeastaan oli vuonna 1997 kyse? En aio ryhtyä tässä selostamaan yksityiskohtia enkä ikein pääkohtiakaan, vaan viittaan perusteelliseen esitykseeni kirjassani Korkein oikeus kriisissä. Tuo kirja kuten kaikki muutkin kirjani, paria viimeisintä 3-4 vuota sitten ilmestynyttä rikosprosessioikeuden oppi- ja käsikirjaa lukuun ottamatta, taitavat vain olla loppuun myytyjä! Ja KKO kriisissä -kirjan kustantajakin, jona toimi Lapin yliopiston juristiopiskelijajärjestö Artiklan omistama kustannusyhtiö Pandecta, on lopettanut jo ajat sitten toimintansa. Pandectan loppu ei koittanut kirjani johdosta eikä myöskään vielä aivan pian sen jälkeenkään, vaan vasta 2000-luvulle tultaessa.

16. Aivan lyhyesti sanottuna Vuoren kiirastuli alkujuuret ovat ja itse "rikoskin" tapahtui Turussa - kuinkas muuten! Eeva ja Ilkka Vuori tunsivat ilmeisesti aika hyvin Turussa asuvan Ilkka ja paula Vuoren. Juhani leppä opiskeli Turussa juridiikkaa saman aikaan kun Eeva oli yliopistolla assistenttina. Leppä toimi opiskelijajärjestö LEXin kapakan isäntänä ja valmistuttuaan 1972 ensin yliopiston eri tiedekuntien hallintotehtävissä. Tämän jälkeen Juhani Lepän ura urkeni mukavasti, sillä hän toimi ensi lähes 10 vuotta Turun yliopistosäätiön toimitusjohtajana, viitisen vuotta Turun KOP:n apulaisjohtajana, kunnes hänet vuonna 1989 valittiin kokoomuksen mandaatilta 41-vuotiaana Turun ykköskaupunginjohtajaksi.

17. Mutta sitten alkoi tulla tapapakkia, ja vuonna 1995 Juhani Leppä sai Turun käräjäoikeudessa syytteen yhdessä Turun verojohtajan Erkki Jääskeläisen - tämä ei ole mitään sukua Eeva Vuorelle o.s Jääskeläinen - ja liikemies Heikki Elian kanssa ns. Matintalo-jutussa. Vuonna 1996 Turun hovioikeus tuomitsi mainitut kolme syytettyä vankeusrangaistuksiin velallisen epärehellisyydestä, aiemmin käräjäoikeus tuomitsi heidät verorikoksista. Lepälle tuomittu rangaistus oli yhdeksän kuukautta vankeutta ehdollisena, mutta kovempi seuraamus hänelle oli se, että jo käräjäoikeus oli tuominnut hänet viralta pantavaksi kaupunginjohtajan virasta ja hovioikeus pysytti sanotun rangaistuksen.

18. Matintalo-jutun asianosaiset hakivat KKO:lta valituslupaa, mutta lupa myönnettiin vain lääninverovirastolle, jonka vahingonkorvausvaatimus oli jätetty alemmissa oikeusasteissa tutkimatta. Lepän samoin kuin kahden muun tuomitun lupa-anomukset hylättiin, mikä merkitsi sitä, että hovioikeuden tuomio sai tuomittujen rangaistusten osalta lainvoiman. Valituslupa-asian ratkaistiin KKO:ssa esittelijän esittelystä kahden jäsenen kokoonpanossa, mikä on normaali käytäntö; toki valituslupa-asia voidaan ratkaista myös kolmijäsenisessä kokoonpanossa. Kyseisessä tapauksessa esittely KKO:ssa pidettiin 17.9.1996 ja päätös oli yksimielinen ja sen tekivät oikeusneuvokset Pirkko-Liisa Haarmann ja Eeva Vuori. Kuten tunnettua, KKO ei millään tavalla perustelu valitusluparatkaisujaan, joten emme voi tässä tai missään muissakaan tapauksessa, jolloin lupa-anomus hylätään, tietää, miksi KKO on päättänyt näin tehdä, olemme arvelujen varassa.

19. Juhani Leppä sai tiedon KKO:n epäävästä valituslupapäätöksestä KKO:n lähettämässä kirjeessä 25.9.1996, johon liittyneestä KKO:n valitusluparatkaisun jäljennöksestä hän vasta tuli tietämään, että Eeva Vuori oli osallistunut valituslupa epäämässä. Tämän jälkeen Juhani Leppä nosti asiasta "metelin", eli hän teki KKO:lle marraskuussa 1996 kantelu- ja purkuhakemuksen, jossa hän väitti, että Eeva Vuori oli ollut KKO:ssa esteellinen, koska tämä oli ollut mukana vuonna 1990 tehdyssä Tyynelän tilan kaupassa, jossa Juhani Leppä oli kertomansa mukaan maksanut tilan myyjinä toimineille Eevalle ja tämän aviomiehelle Ilkka Vuorelle mustaa kauppahintaa 200 000 markkaa, jota ei siis olut merkitty kauppakirjaan, jonka perusteella myyjät joutuivat maksamaan kauppahinnasta veroa valtiolle. Kaupanteon yhteydessä Juhani Leppä kertoi ilmoittaneensa Vuoren puolisoille saaneensa kauppahinnan maksamiseen tarvittavat varat nimenomaan Matintalon kiinteistönkaupasta.

20. Kuten olen aiemmin tässä blogissa jo selostanut - mm. parveketupakointijutun yhteydessä - kyseinen käytäntö, jonka mukaan asianosainen saa vasta valituslupapäätöksen tai KKO:n tuomion jälkeen tietää ratkaisuun osallistuneiden tuomareiden nimet, on varsin epätyydyttävä, koska asianosaiset eivät voi silloin käyttää heille kuitenkin lain mukaan kuuluvaa oikeutta tehdä esteellisyysväite. Mutta KKO, joka on ilmeisesti sulkenut korvansa kaikelta arvostelulta - sokeahan oikeuden jumalatar on kuulemma aina ollut - jatkaa vuodesta toiseen valitsemallaan tiellä ja katsoo, että kun näin on tehty ennen, niin samalla tavalla tehdään myös nyt ja samoin tullaan tekemään tulevaisuudessakin! KKO toimii siis ikään kuin valtiossa valtiossa - siis omien menettelytapojensa mukaan ja laista piittaamatta.

21. Tieto Vuoren puolisoiden ja Lepän puolisoiden vuonna 1990 tekemästä huvilakaupasta vuoti kohta tämän jälkeen julkisuuteen - vuotajaa ei liene vaikea arvata - ja jo 2.10.1996 HS:ssa oli pikku-uutinen, jossa kysyttiin Eeva Vuorelta, miksei hän ollut jäävännyt itseään KKO:ssa, vaikka hän oli vuonna 1990 myynyt huvilan Lepälle? Lehti kysyi Vuorelta myös, oliko hänen osallistumisensa Matintalo-asian käsittelyyn KKO:ssa ollut moraalisesti oikein. Eeva Vuori vastaisi, että hänen osallistumisensa asian käsittelyyn oli ollut sekä oikeudellisesti että moraalisesti oikein.

22. Leppä oli Matintalo-jutun esitutkinnassa kertonut, että hän oli käyttänyt Matintalon osakkeiden myynnistä saamansa rahat, 1,2 milj. markkaa, kesähuvilan ostoon perheelleen, ja kyseinen huvilakauppa oli juuri se sama, jossa Vuoret olivat myyjinä ja Lepät ostajina. Lepän perhe oli ollut ikii-ihastunut Vuoren puolisoiden Turun Kakskerrassa omistamaan Tyynelä-nimiseen huvilaan, sillä he olivat asuneet huvilassa vuokralaisina jo 1980-luvun alusta lähtien, koska Tyynelä oli ajan mittaan käynyt Vuorille tarpeettomaksi. Vuoret olivat katsastelleet itselleen uutta kesä- tai huvilapaikkaa, ja kun sellainen löytyi Virroilta - sen osalta tehtiin se "toinen" ja myös aika mystinen huvilakauppa - olivat Vuoret valmiita suostumaan Leppien ostotarjoukseen ja myymään Tyynelän huvilan heille.

23. Tyynelän huvilatilan kauppa tehtiin lopullisesti perjantaina 11.5.1990 allekirjoitetulla ja julkisen kaupanvahvistajan samana päivänä todistajansa kera vahvistamalla kauppakirjalla. Kauppakirjan allekirjoitus ja kaupanvahvistajan vahvistaminen tapahtuivat Lepän pariskunnan asunnossa Hurtinkadulla Turussa, jonne Vuoren puolisot olivat saapuneet varta vasten Tampereelta. Kauppakirjaan tilan kauppahinnaksi on merkitty 800 000 markkaa ja kauppakirjan mukaan se kuitattiin maksetuksi kaupanteon yhteydessä Ilkka Vuoren pankkitilille samana päivänä suoritetulla pankkisiirrolla.

24. Myöhemmin on ilmennyt, että kauppahinnan lisäksi ostajat maksoivat Vuorille lisäksi ns. mustana kauppahintana 200 000 markkaa, maksu tapahtui käteisellä sanotussa kaupantekotilaisuudessa. Kun mustaa kauppahintaa ei merkitty kauppakirjaan, säästyivät myyjät eli vuoren puolisot maksamasta tuolta osin valtiolle kaupan johdosta veroa yhteensä 18 720 markkaa, josta Eevan osuus oli 8 720 markkaa. Sen Vuoren puolisot suorittivat, kun veron pimittäminen oli lopulta ilmennyt ja sitten, ensiksi tapahtuneen kiistämisen jälkeen, myös Ilkka Vuoren toimesta tunnustettu, vasta vuonna 1997.

25. Kuten sanottu, olen kirjassani selostanut kaupanteon ja kaikki muutkin tilanteen ja syytteen nostamiseen liittyvät asiat ja kysymykset juurta jaksaen, enkä lähde niitä tässä toistamaan. Eeva Vuoren osalta kysymys oli yksinkertaisesti sanottuna siitä, tiesikö hän sanotusta mustasta kauppahinnasta vai ei, ja oliko hän siis syyllistynyt veropetokseen vai ei. Olivatko Ilkka Vuori ja Juhani Leppä "junailleet" keskenään sanotun mustan kauppahinnan, vai oliko myös Eeva juonessa mukana ja, jos oli, niin miten aktiivisesti?

26. Asiassa oli kyse tyypillisestä sana sanaa vastaan -tilanteesta. Molemmat Lepän puolisot kertoivat poliisikuulusteluissa yhtäpitävästi, että musta kauppahinta 200 000 markkaa ladottiin pöytään kaupantekotilaisuudessa, jolloin myös Eeva oli paikalla ja ainakin näki tuon 200 000 markan erän maksun. Eeva Vuori kiisti kuulusteluissa jyrkästi nähneensä mitään käteisen rahan maksua sekä sen, että hän olisi ollut tietoinen asiasta. Ilkka Vuori muutti kertomustaan kuulustelujen edetessä. Aluksi hän kiisti Juhani Lepän väitteen kokonaan, mutta sitten kun hänen oli pakko tunnistaa oma osuutensa, hän kertoi, että hän oli yksin junaillut mustan kauppahinnan Juhani Lepän kanssa, eikä Eeva tiennyt asiasta yhtikäs mitään. Juhani Lepänkään kertomukset eivät olleet esitutkinnassa täysin yksiselitteisiä, vaan hän joutui muuttamaan sitä joiltakin osin, mutta sen suhteen, että Eeva oli hyvin tietoinen asiasta ja oli nähnyt, miten hän "latoi" 200 000 markkaan pöytään kaupantekotilaisuudessa, Juhani pysyi kertomuksessaan. - Kaupanvahvistaja todistajineen saapui paikalle vasta, kun kaupan osapuolet olivat sopineet asiasta, joten hän ei voinut kertoa mitään mustan kauppahinnan maksusta.

27. Poliisi vei asian esitutkinnan jälkeen syyttäjälle syyteharkintaa varten. Syyteharkintaan liittyi monia hieman eriskummallisia pirteitä, joista olen kertonut kirjassani. Syyteharkinnan suoritti lääninsyytäjä Kari Hemminki, ja hän päätyi päätöksessään 24.1.1997 siihen, ettei Eeva Vuoren osalta ollut esitetty laissa edellytettyjä todennäköisiä syitä syyllisyydestä, jotta syyte olisi voitu nostaa. Hemminki jätti syytteen nostamatta myös Ilkka Vuorta sekä lepän puolisoita vastaan ns. seuraamusluontoisilla perusteilla, vaikka katsoikin Ilkka Vuoren syyllistynen veropetokseen; syyttäjä vetosi mm. siihen, että Ilkka Vuoren osalta pimitetyn veron määrä, 10 000 markkaa, oli hänen vuonna 1990m maksamiinsa veroihin ja maksuihin (yhteensä 321 611 mk) nähden pieni. Tämä on luonnollisesti outo perustelu, sillä sehän tarkoittaa itse asiassa sitä, että mitä varakkaammasta ihmisestä on kyse, sitä suuremmasta veronpimityksestä hänet voidaan jättää "kohtuusperusteella" syytteeseen asettamatta.

28. Lääninsyyttäjän päätös ei olut minusta oikea, koska niiden faktojen perusteella, mitä lääninsyyttäjän päätöksestä ilmeni, näytti ilmeiseltä, että syytteen nostamiseen oli todennäköisiä syitä, siis myös Eeva Vuoren osalta. Haluan korostaa, että en ole koskaan, en siis myöskään edellä mainitussa kirjassani, väittänyt, että Eeva Vuori olisi syyllistynyt veropetokseen tai johonkin muuhun verorikokseen - mm. professori Erkki Aurejärvihän on väittänyt tätä julkisuudessa hyvin suorasanaisesti. Olen vain laajasti mielipidettäni perustellen esittänyt, että syytteen nostamisen edellytykset olivat kyseisessä tapauksessa olemassa ja näihin kuului myös se, että jos syyte olisi nostettu, olisi Eeva Vuoren syypääksi toteavaa tuomiota voitu senhetkisen aineiston perusteella pitää todennäköisempänä kuin syytteen hylkäävää ratkaisua (ks. kirjani s. 85).

29. Syytteen nostamista voitiin perustella myös väitetyn rikoksen painavalla selvittämisintressillä, sillä kohdistuivathan rikosepäilyt maamme ylimmän tuomioistuimen tuomariin. Lisäksi arvioinnissa painoi myös se käytännöllinen seikka, että suullisessa ja välittömässä oikeudenkäynnissä asia olisi tullut puolin ja toisin perustellusti käsitellyksi ja paljon paremmin kuin esitutkinnassa ja syyttäjän yksinomaan kirjalliseen esitutkinta-aineiston pohjalta suorittamassa syyteharkinnassa. Oikeudenkäynnissä Vuori olisi saanut tilaisuuden puolustautua, ja voi hyvinkin olla, että syyte olisi lopulta hylätty kaikissa oikeusasteissa.

30. Päätin siis reagoida heti, sillä aikaa ei ollut tuhlattavaksi, koska kyseisen veropetosrikoksen syytteeseenpanoaika vanhenisi jo viikon kuluttua eli 31.1.1997. Lähetin lääninsyyttäjän päätöstä kritisoivan kirjoitukseni heti syyttäjän ratkaisun antopäivää seuranneena päivänä eli 25.1. Helsingin Sanomille, mutta sieltä vastattiin lakonisesti, että juu, kyllä kirjoitus julkaistaisiin, mutta vasta "vuorollaan" eli mahdollisesti vasta viikon parin kulutta. Tämän kuultuani lähetin saman kirjoitukseni Aamulehteen, jossa se julkaistiin 29.1.

31. Tuolloin Suomeen ei ollut vielä perustettu valtakunnansyyttäjän virkaa eikä valtakunnansyyttäjänvirastoa, vaan ylimpänä syyttäjäviranomaisena toimi muiden tehtäviensä ohella valtioneuvoston oikeuskansleri. Päätin kannella lääninsyyttäjän syyttämättäjättämispäätöksestä oikeuskanslerille, joka olisi voinut kyllä ottaa asian myös omasta aloitteestaan tutkittavaksi, mutta näinhän ei käytännössä juuri koskaan tehdä, jos rikoksesta epäillään korkeassa asemassa olevaa virkamiestä tai tuomaria; kansalaisten täytyy siis "herättää" oikeuskansleri tai eduskunnan oikeusasiamies ja yrittää saada heidät heidät toimimaan! Faksasin siis 29.1. oikeuskanslerille osoitetun kirjelmäni, jossa pyysin häntä tutkimaan lääninsyytäjän syyteharkintapäätöksen uudelleen. Kiinnitin huomiota myös siihen, että lääninsyyttäjä ei ollut päätöksessään kantaa lainkaan toiseen vuoren puolisoiden tekemään huvilakauppaan eli Virtain Kaisanniemen tilan kaupan kuvioihin, vaikka myös tätä kauppaa oli esitutkinnassa poliisin toimesta selvitetty.

32. Kanteluni ratkaisi oikeuskanslerinvirastossa 31.1.1997 apulaisoikeuskansleri Jukka Pasanen. Hän valitteli käytettävissä olleen ajan lyhyttä, mutta jos Pasanen olisi ottanut asian viran puolesta selvitettäväkseen, olisi hänellä ollut aikaa enemmän käytettävissään. Julkisuudessa Jukka Pasanen luonnehti tapausta sanomalla, että se oli kuin "yliaikamaali;" Kotkasta kotoisin oleva Pasanen on tunnettu jalkapalloharrastuksestaan. Sitä paitsi ilmeni, että Pasanen oli ollut yhteydessä lääninsyyttäjään jo ennen kuin tämä teki oman päätöksensä, toisin sanoen syyttäjät olivat olleet yhteistyössä ja Pasanen saattoi antaa neuvojaan ja ohjeitaan Hemmingille. Tämä ei estänyt Pasasta ottamasta kantaa kanteluuni, jossa arvosteltiin lääninsyyttäjän päätöstä, johon Pasanen oli saattanut ehkä ratkaisevasti vaikuttaa! - Näissä olosuhteissa ja esteellisyysnäkökohdat huomioon ottaen oikeuskanslerin olisi tietenkin pitänyt ratkaista itse asia eikä antaa sitä Pasasen ratkaistavaksi.

33. Apulaisoikeuskanslerin päätös oli kyllä aika odotettu, sillä olihan Suomessa tuohon mennessä jo pitkään totuttu ajatukseen, jonka mukaan "korppi ei korpin silmää noki", eli mitä arvovaltaisemmasta ja korkeammasta virkamiehestä on kyse, sitä korkeammalle käytännössä syytekynnys nousee ja nostetaan. Jukka Pasasen mukaan lääninsyyttään ei olut ylittänyt lain mukaan hänelle kuuluvaa harkintavaltansa eikä itse nähnyt olevan aihetta nostaa syytettä Eeva Vuorta eikä muitakaan epäiltyjä vastaan. Pasanen kyllä totea, että toisenlainenkin ratkaisu olisi voinut olla mahdollinen, mutta hän ei pitänyt näyttöä Eeva Vuorta vastaan riittävänä syytteen nostamiseksi. Toisen eli Virtain huvilakupan osalta Pasanenkaan ei antanut lausuntoa, mutta viittasi päätöksensä niukoissa perusteluissa hieman arvoituksellisesti siihen, että "jälkimmäiseen kiinteistönkauppaan liittyen on esitettävissä aihetodistelua hänen (siis Eeva Vuoren) osallistumisestaan järjestelyyn laajemmin."

34. Pasasen päätöksen tultua julki - kommentoin luonnollisesti sitäkin lehdistössä - alkoi mediassa pikkuhiljaa voimistua kohu Eeva Vuoren ja KKO:n ympärillä, joka kasvoi kesään mennessä suomalaisissa oloissa aivan uskomattomiin mittasuhteisiin. Päällimmäisenä oli joka suunnalla ajatus, jonka mukaan Eeva Vuoren pitäisi erota, koska koko KKO:n uskottavuus on hänen tapauksensa johdosta mennyt. KKO:n presidentti Olavi Heinonen näytti kadottavan otteensa KKO:n johdossa lähes tyystin, mikä ilmeni hänen lähes epätoivoista parahduksistaan haastatteluissa. Hän olisi ollut valmis vaikka säätämään erillislain, jonka avulla olisi mahdollistettu - voimassa olevan perustuslain vastaisesti (!) -Eeva Vuoren erottaminen tai siirtäminen johonkin toisen virkaan. Tätä hanketta valmisteli Heinosen toimeksiannosta tai ainakin yhteisymmärryksessä hänen kanssaan silloinen oikeusministeri Kari Häkämies. Eduskunnassa keskusteltiin asiasta, ja myös Tasavallan Presidentti Martti Ahtisaari vaati julkisesti Eeva Vuorta eroamaan virastaan - jo siis oli aikoihin eletty!

35. Kuten olen kirjassani toennut, syyttäjät Hemminki ja Pasanen tekivät ratkaisuillaan itse asiassa karhunpalveluksen ensinnäkin Eeva Vuorelle, joka olisi saanut, jos syyte olisi nostettu, tilaisuuden taitavan advokaatin avustamana tilaisuuden puhdistaa maineensa oikeudenkäynnissä ja sen jälkeen mahdollisesti annetulla vapauttavalla tuomiolla. Mutta karhunpalvelus tehtiin myös KKO:lle ja sen myötä kaikille tuomioistuimille ja niiden arvostukselle ja - syyttäjälaitos huomioon ottaen - lopulta koko suomalaiselle oikeuslaitokselle ja sen uskottavuudelle ja luotettavuudelle.

36. Tavallisten ihmisten reaktiot olivat kaikkein hurjimpia, sillä niissä Eva Vuorta ja koko KKO:ta kehotettiin lievästi sanoen painumaan niin pitkälle kuin pippuri kasvaa! Selvä lynkkausmieliala oli valalla, ja samassa rytäkässä otettiin esiin ja kritisoitiin maanrakoon myös KKO:n tumareiden nimitysjärjestelmä, oikeusneuvosten moninaiset sivutoimet ja erityisesti heidän lukuisat ja rahakkaat välimiestehtävänsä. Olin ollut mukana panemassa keskustelua vireille - HS:n Susanna Reinbothin mukaan juuri minä olisin heiluttanut tahtipuikkoa ja roiskuttanut rapaa KKO:n seinille oikein suurella kauhalla (!) - mutta tästähän minun osaltani ei tietenkään ollut kyse. Minähän jouduin jopa puolustamaan Eeva Vuorta julkisesti (Aamulehden kirjoituksessani), kun näytti, ettei hänellä ollut enää juuri ketään muita puolustajia! Vastustin tietysti myös Heinosen ja Häkämiehen suunnitelmia perustuslain muuttamisesta.

37. Kantelin lääninsyyttäjän menettelystä vielä eduskunnan oikeusasiamiehelle, jona toimi tuolloin virkavapaalla KKO:n oikeusneuvoksen virastaan ollut Lauri Lehtimaja. Tarkoituksena oli selvittää, oliko lääninsyyttäjä menetellyt oikein eli olisiko syytteen nostamiselle kuitenkin ollut lailliset edellytykset. Jukka Pasanen osuutta oikeusasiamiehellä ei ollut toimivaltaa tutkia, mutta jos oikeusasiamies katsoisi, että syyte Eeva Vuorta olisi tullut nostaa, saisi myös Pasanen välillisesti "nuuskaa" oikeusasiamieheltä. Myös Juhani Leppä kanteli oikeusasiamiehelle ja hänen kantelunsa kohdistui tietenkin myös Eeva Vuoreen siltä osin kuin tämä oli lepän väitteen mukaan esteellisenä osallistunut hänen asiansa ratkaisemiseen KKO:ssa.

38. Oikeusasiamies Lauri Lehtimaja antoi päätöksensä kanteluihin 19.6.1997. Hän ratkaisi asian oikeusasiamiehentoimiston kansliapäällikkönä tuolloin olleen Jaakko Jonkan esittelystä. Jaakko Jonkka olikin asiassa mahdollisimman pätevä asiantuntija, sillä hän olisi julkaissut vuonna 1991 korkeatasoisen väitöskirjan juuri syyteharkinnassa esille tulevasta syytekynnyksestä eli niistä edellytyksistä, joiden vallitessa syyte voidaan nostaa.

39. Lehtimajan ja Jonkan päätös on hyvin seikkaperäinen ja harvinaisen seikkaperäisesti ja selkeästi perusteltu. Siinä on selvästi noudatettu Jaakko Jonkan väitöskirjassaan kehittelemää punnintamallia; olen kommentoinut Lehtimajan päätöstä kirjassani Korkein oikeus kriisissä (1997) s. 204-218. Nyt saati vihdoin oikea ratkaisu, kun oikeusasiamies katsoi, että Eeva Vuorta olisi pitänyt syyttää; päätös oli luonnollisesti selkeä arvovaltatappio apulaisoikeuskansleri Jukka Pasaselle, vaikka Lehtimaja ei muodollisesti hänen osuuttaan tutkinutkaan. Kun tapauksessa oli epäilty verorikoksesta, kuten Lehtimaja totesi, "oikeuslaitoksen oman piiriin kuuluvaa vaikutusvaltaista henkilöä", olisi syyteharkinnassa ollut erityistä syytä painottaa asian selvittämisintressin ja yleisen edun tärkeyttä . Lääninsyyttäjä ja apulaisoikeuskanslerihan olivat painottaneet yksipuolisesti vain rikoksesta epäillyn oikeusneuvoksen oikeusturvaintressiä. Loppukaneettina Lehtimajan ja Jonkan päätöksessä todetaan näin:

Oikeusjärjestyksen uskottavuus ja luottamus lainkäytön tasapuolisuuteen ja puolueettomuuteen olisivat edellyttäneet syytteennostamista, jota epäselvä näyttökysymys olisi voitu käsitellä riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa toimitetussa julkisessa oikeudenkäynnissä, jossa asian selvittäminen olisi tapahtunut perusteellisemmin ja luotettavammin kuin kirjallisen esitutkinta-aineiston tutkimiseen perustuvassa syyteharkinnassa

40. Kuten sanottu, Eeva Vuorella olisi ollut oikeudenkäynnissä mahdollisuudet saada maineensa puhdistetuksi syytteen hylkäävällä vapauttavalla tuomiolla. Oikeusneuvos Vuorta on toki pidettävä nytkin täysin syyttömänä, kun syytettä ei nostettu, mutta epäilyt jäivät tietenkin itämään, ei siitä mihinkään päästä, vaikka syyttömyysolettamaperiaate onkin voimassa. Mikä on totuus huvilakaupoista ja Eeva Vuoren osuudesta ja tietoisuudesta, tämä kysymys jäi selvittämättä. Miksi syytettä ei sitten nostettu? Vastaus lienee aika yksinkertainen: jos syyte olisi nostettu, olisivat paineet ja vaatimukset Vuoren eroamisesta kasvaneet entisestään, ja tätä KKO:n arvovallan ei katsottu kestävän. Mutta loppujen lopuksi syytteen nostamatta jättäminen nakersi KKO:n uskottavuutta vielä enemmän.

41. Eeva Vuori veti roolinsa KKO:n jäsenenä tyynesti loppuun asti. Siihen, mikä oli Eeva Vuoren panos KKO:n toiminnassa ja ratkaisuissa, emme voi saada vastausta, koska, kuten olen aiemmin kertonut, KKO toimii kollektiivisesti, joten sen ratkaisuista ja perusteluista ei ilmene, kuka on kulloinkin ollut ratkaisusta ilmenevän oikeusohjeen "löytäjä" tai ajaja. Mikään mielipidejohtaja tai "vaikuttaja" Eeva Vuori ei ole KKO:ssa ollut, se on selvää, vaan hän on kuulunut KKO:n jäsenistössä varovaiseen keskikastiin. Mielipidevaikuttajia ja suurtenlinjojen vetäjiä lienee nykyisessä KKO:ssa yleensäkin aika vähän, mikä johtuu paljolti jäsenten sisäänlämpiävästä rekrytointitavasta. Kuten tunnettua, KKO, samoin kuin KHO, täydentää käytännössä itse itseään, joten inhimillisistä syistä johtuu, ettei ylimmän tuomioistuimen jäsenistöön edes haluta kovin näkyviä mielipidejohtajia tai "liian päteviä" tuomareita. Äkkiseltään mieleen ei juolahda kuin kaksi jäsentä, joita ehkä voitaisiin kuvata suurten linjojen vetäjäksi KKO:ssa. Toinen on presidentti Pauliine Koskelo EU-oikeuden ja kansallisen siviilioikeuden osalta, ja toinen taas oikeusneuvos Lauri Lehtimaja rikos- ja prosessioikeuden sekä ihmisoikeusoikeuksien tuntijana.

42. Toivotan Eeva Vuorelle hyviä eläkevuosia, hänen lempiharrastuksiinsa kuuluu kuulemma hiihto, joten nythän sitä sitten on hyvää aikaa hiihdellä! Mutta miten sitten kävi "loppupeleissä", kuten nykyisin on tapana kivasti sanoa, muille tapaus-Vuoreen liittyvien henkilöiden osalta?

43. KKO:n presidentti Olavi Heinonen ei näyttänyt koskaan oikein toipuneen Vuoren tapauksesta nousseesta ja KKO:n arvovaltaa rajusti heilauttaneensa kohusta ja kritiikistä. Heinonen vetäytyikin eläkkeelle välittömästi kun se oli hänelle iän myötä mahdollista. - Juhani Leppä on ehtinyt puuhastella viimeisten 10 vuoden aikana monenmoista, hän oli ehdolla viime lokakuun kunnallisvaaleissakin, mutta enpä tullut seuranneeksi, valittiinko leppä Turun valtuustoon.

44. Apulaisoikeuskansleri Jukka Pasasella oli, kuten olen edellä mainitussa kirjassani kuvaillut, vuonna 1997 todella tuhannen taalan paikka tulla nimitetyksi seuraavana perustetun valtakunnansyytäjän viran haltijaksi. Kuten sanottu Pasanen on "kotka poikii" samoin kuin Kari Häkämies, joka toimi tuolloin oikeusministerinä ja esitteli valtakunnansyytäjän virkanimitysasian valtioneuvostossa. Pasanen taisi kuitenkin menettää mahdollisuutensa Vuori-prosessissa - olen puhunut "hutipotkusta" - eikä hän sitten edes hakenut. Muuten, kun tapasin Jukka Pasasen jonkin aikaa kirjani Korkein oikeus kriisissä ilmestymisen jälkeen, Pasanen halusi oikaista kirjassa olevista tiedoista vain yhden häntä itseään koskevan tiedon: Hän ei olekaan ollut koskaan KTP:n kannattaja, kuten kirjassani oletin, vaan on aina kannattanut jalkapalloseura Jäntevää! No, oikaistaan tämä tieto nyt sitten tässä! (Kotkan Jäntevään kuului 1950-luvulla mm. kovapotkuinen Nils Rikberg, joka käväisi uransa aikana jonkin aikaa jopa ammattilaisena Ranskan maalla.) - Lääninsyyttäjä Kari Hemminki toiminee edelleen poliisihallinnon piirissä, en tiedä hänestä tarkemmin.

45. Lauri Lehtimaja palasi oikeusasiamiehen kautensa jälkeen takaisin KKO:een ja on nyt virassa vanhimpia KKO:n jäseniä. Hän kilvoitteli Olavi Heinosen jälkeen KKO:n presidentin virasta, mutta KKO:ssa tapahtuneessa äänestyksessä Lehtimaja hävisi selvästi Leif Sevónille, josta siis leivottiin KKO:n uusi presidentti vuonna 2001. Luulen, että KKO:n oikeusneuvokset halusivat näpäyttää Lehtimajaa, ei ainoastaan hänen päätöksestään Eeva Vuoren asiassa, vaan myös siksi, että Lehtimaja rohkeni oikeusasiamiehenä ollessaan arvostella, joskin hyvin peitellysti, KKO:n jäsenten toimintaa välimiehinä. Lehtimaja ehdotti oikeusasiamiehenä myös sitä, että KKO voisi alkaa perustella ainakin tietyt valitusluparatkaisunsa - tämäkin oli KKO:n omassa piirissä täysin ennenkuulumaton ja siksi tuomittava idea! Tästä nyt näemme, että jos haluaa päästä sisälle KKO:een tai edetä siellä urallaan, niin eipä kannata yhtään lähteä kritisoimaan KKO:n menettelytapoja tai toimia!


12 kommenttia:

Ouchtoes kirjoitti...

Erinomainen kirjoitus taas kerran. Itse olen muistellut, että Vuori olisi jossain vaiheessa asian selvittelyä lausunut jotakin sen tyyppistä, että olisi tarkoituksellisesti halunnut olla tietämättä miehensä tekemän kaupan toteuttamistavasta ja siten rivien välissä myöntänyt tienneensä jotain hämärää olevan tekeillä. Lieneekö tämä väärä muistikuva?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Eeva Vuori kertoi poliisikuulustelussa vuoden 1996 lopulla, että hän oli halunnut pysytellä erossa "kaikenlaisista ostoihin ja myynteihin liittyvistä neuvotteluista haluten tietää asioista vain faktat." Lääninsyyttäjä Hemminki vetosi ratkaisunsa tueksi mm. tähän lausumaan. Eeva perusteli lausumaansa poliisille sillä, että "vuosien mittaan" oli tapahtunut Ilkka Vuoren toimesta sellaisia "kauppatapahtumia", jotka eivät olleet Eevan oikeustajun mukaisia. Eeva on maininnut näistä tapahtumista kaksi, jotka olivat sattuneet 1970-80 -lukujen vaihteessa (ks. kirjaani s. 62-64).

Olisi kuitenkin syytä muistaa, että po. huvilakaupat, joiden osalta Eeva epäiltiin, tapahtuivat vuonna 1990. Kun häntä kuulusteltiin niistä ensimmäisen kerran vasta vuoden 1996 lopulla, voitaisiin Eevan sanottua lausumaa tulkita myös siten, että juuri nuo huvilakaupat olisivat voineet olla sellaisia Eevan paheksumia "kauppatapahtumia", joista hän ei enää vuoden 1990 jälkeen halunnut tietää mitään muuta kuin "faktat."

Anonyymi kirjoitti...

Olisihan KKO kestänyt jäsenensä syyttämisen.

Esittelijänä muistan hänestä vain positiivisia. Jos myyjinä olivat molemmat ja vain Ilkka otti mustaa kauppahintaa, olisiko rikos ollut niin törkeä, että EV olisi ollut ilmoittamisvelvollinen? Ottaen huomioon oikeus olla todistamatta puolisoaan vastaan. Jos kantoi eväänsäkin tarkastuksella mukanaan, niin tuskin otti osaa mustaan kauppahintaan. Turha heittää varjoja, kun asia on mennyt jo ohi.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Varjoja ei ole tarkoitus heittää kenenkään ylle.

Minua tapaus kiinnosti vuonna 1997 aluksi kahdesta eri syystä: a) miten itse rikostutkinnassa ja mahdollisessa oikeuskäsittelyssä kävisi/kävi, ja b) miten tapaukseen reagoitiin KKO:ssa ja miten se vaikutti KKO:n asemaan. Mutta kun varsinainen mediarumba alkoi, olin jo enemmän kiinnostunut ilmiöstä nimeltä Eeva Vuori, eli siitä, miten ja minkä vuoksi suuri yleisö, kansanedustaja,. poliittinen johto ym. ottivat voimakkaasti kantaa asiaan. Mistä tämä oikeastaan kertoi? Tämä kiinnostaa edelleen, ei enää syyllisyyskysymys.

Valkosuomalainen kirjoitti...

Alan harrastajana Eva Vuoren lausuma esitutkinnassa tietoisuudestaan saattaisi nykypäivänä olla jopa oppikirjamainen peruste syytteen nostamiseen.

Prof. Matti Tolvanen ja se nuorempi mies Tapani ovat tuoreessa kirjassaan käsitelleet rikosoikeuden vastuuperusteita erit. tahallisuutta oivallisesti.

Siellä puhutaan KKO:n oikeuskäytäntöönkin (huumereppu-juttu)perustuen siitä, että "tarkoituksellisen tietämättömyys" ei poista tahallisuutta, vaan päinvastoin osoittaa sitä.

Se, että ei halutakaan tietää rikoksesta mutta nauttii/ saa hyödyn (EV), on rangaitatavaa tahallisena menettelynä.

Anonyymi kirjoitti...

ad valkosuomalainen

EV on syyttömyysolettaman mukaisesti syytön, joten pulinat pois.

Anonyymi kirjoitti...

Joskus oli niin, että yli 10 vuoden (asunto jo 2 v jälkeen) omistetusta myyntivoitto oli verotonta - mustaa tai ei. Leimat on sitten erikseen.

Valkosuomalainen kirjoitti...

"Pulinat pois" -soimaukset ovat valitettavan yleisiä paitsi yhteiskunnallisessa myös juridisessa keskustelussa.

Eipä EV:n syyttömyysolettamaa ollut etes tarkoitus kumota, saati todeta hänen syyllistyneen rikokseen.

Kuinka muuten syyttömyysolettaman kumoaminen oikein olisi tänä päivänä edes mahdollista? Vanhentunut farssi se on.

Mutta vastaisen varalle, opetukseksi ja pelotukseksi muille, saamme kai keskustella näin oikeusharjoitustehtävämäisesti siitä.

Anonyymi kirjoitti...

ad valkosuomalainen

Oikeudellista analyysiä? Täällähän on vain jatkoa toistakymmentä vuotta kestäneelle syyttömän jalkapuussa pitämiselle.

Valkosuomalainen kirjoitti...

TO anonymistille joka sanoo "Oikeudellista analyysiä? Täällähän on vain jatkoa toistakymmentä vuotta kestäneelle syyttömän jalkapuussa pitämiselle."

Julkisuus on armoton tuomari niin väärintekijöille kuin syyttömillekin.

Toisaalta se on avoimen ja länsimaisen demoktaattisen yhteiskunnan perusedellytys.

Asiasta viidenteen, oikeastaan uuteen JV:n kirjoitukseen.

Kuopion hovioikeus on joutunut tapetille seksuaalirikoksistaan antamien tuomioiden johdosta.

Olen vakaasti sitä mieltä, että julkisuuden puute niissä ts. salassapito rapauttaa ehkä tarpeettomastikin oikeuslaitoksen ja lainkäytön uskottavuutta.

Koska kansalaiset eivät tunne tuomioiden perusteita.

Jo alioikeudessa on valitetavan usein käytäntönä, että juttu salataan ilman pakottavaa perustetaa.

Tämä julkisuuskysymys otetaan puheenjohtajien toimesta esille viran puolesta. Sitten ikäänkuin sopimusperusteella, kun kukaan ei ilkeä vastustaa käsittelyn salaiseksi julistamista, asiat menee julkisuudelta piiloon.

Ja epäluottamus lisääntyy.

Anonyymi kirjoitti...

Juuri tämä epätoivosen suuri salaaminen oikeusprosesseissa on jotenkin kummallista. Mitkä rikokset tai siiviilioikeudelliset prosessit ovat nousseet niin huimasti kuin saalamiset ovat yleistyneet? Vai onko meidän oikeuspäätöksissämme jotain todella salattavaksi pidettävää taitamattomuuttaa, lakien noudattamattomuutta, vai mitä?

Anonyymi kirjoitti...

to valkosuomalainen

Eeva Vuoren sijasta voi kirjoittaa vaikka A:sta, B:stä ja C:stä, kuten ennakkopäätöksissä, jos haluaa analysoida. Julkisuuden julmaa tuomaria on koetettu hillitä perustuslaista alkaen. Lännessä tunnetaan myös yksityisyyden suoja.

Tuomioistuinten demokraattinen valvonta jää lainvalvojille, missä kansaa ei päästetä saliin.

Itä-Suomen seksijuttuja en ole jaksanut seurata.