lauantai 6. maaliskuuta 2010

224. Matti Nissinen on uusi valtakunnansyyttäjä

Kuvassa valtakunnansyyttäjänviraston ja syyttäjälaitoksen logo

1. Kerroin blogissani "Kenestä uusi valtakunnansyyttäjä" 208/12.1.-10, että Matti Kuusimäen 1.3. tapahtuvan eläkkeelle siirtymisen johdosta avoimeksi tullutta valtakunnansyyttäjän virkaa oli hakenut seitsemän syyttäjää: valtiosyyttäjät Jukka Rappe, Ritva Sahavirta ja Raija Toiviainen, johtavat kihlakunnansyyttäjät Matti Nissinen ja Heikki Poukka sekä kihlakunnansyyttäjät Markku Ahonen ja Otto Jämsen. Pohdiskelin myös sitä, ketkä hakijoista voisivat olla vahvoilla virkaan. Päädyin kolmeen nimeen: Sahavirta, Toiviainen ja Nissinen.

2. Lehtitietojen mukaan oikeusministeriö - valtioneuvostossa nimitysasian esitteli oikeusministeri Tuija Brax - haastatteli edellä mainitun kolmen hakijan lisäksi Heikki Poukkaa. Valintaprosessi kesti yllättävän kauan, sillä vasta tällä viikolla asia oli valmis vietäväksi valtioneuvoston istuntoon. Matti Kuusimäki ehti tätä ennen jo siirtyä eläkkeelle; hänen läksiäisiään vietettiin Säätytalolla 12.2.; tästä tilaisuudesta on kerrottu kuvin ja sanoin VKSV:n julkaisussa Akkusastoori 1/2010.

3. Miksi nimitysprosessi kesti niin kauan eli pari kuukautta? Ehkä yksi syy on tavoitteessa saada johtaviin virkoihin nykyistä enemmän naisia, kuten tammikuun blogissani mainitsin. Kenties nimitysasiasta informoitiin etukäteen nimittäjää eli tasavallan presidenttiä ja tiedusteltiin, mikä olisi sopiva valinta virkaan. Lopulta asiassa kuitenkin päädyttiin - yllätys yllätys - pätevimmän hakijan eli Matti Nissisen valintaan. Valtioneuvosto esitti Nissisen valintaa torstaina 4.3. ja eilen perjantaina tasavallan presidentti sitten nimitti hänet virkaan.

4. Oikeusministeri on maininnut Nissisen ansioksi monipuolisen johtajakokemuksen. Nissinen on toiminut kymmenisen vuotta valtionsyyttäjänä ja sen jälkeen kolmisen vuotta Itä-Suomen syyttäjänviraston johtavana kihlakunnansyyttäjänä. Nissisellä on myös poliisikokemusta hänen oltuaan 1980-luvun puolivälistä lähtien lähtien kymmenisen vuotta Kymen lääninhallituksen apulaispoliisitarkastajana, jonka tehtävin kuului toimia myös lääninsyyttäjänä. Nissinen on oikeustieteen lisensiaatti, hänen lisensiaattityötään rikosvastuun kohdistumista yhteisössä pidetään ansiokkaana tutkimuksena, se julkaistiin painosta 1997. Nissinen on julkaissut useita syyttäjälaitosta ja syyttäjän työtä käsitteleviä artikkeleja juridisissa aikakausijulkaisuissa ja poliisilehdissä. Valtionsyyttäjänä Nissinen toimi ympäristörikosten avainsyyttäjien vetäjänä. Nissisellä on siis pitkä ja monipuolinen syyttäjänura takanaan. Tässä suhteessa hän eroaa edeltäjästään Matti Kuusimäestä, jonka kokemus syyttäjänä rajoittui kanneviskaalina toimimiseen 1970-luvulla Vaasan hovioikeudessa.

5. Matti Nissinen lanseerasi alun toista kymmentä vuotta sitten (DL 1999) käsitteen jatkuva syyteharkinta. Kyse on siitä, että syyttäjän syyteharkinta voi alkaa, jos syyttäjä on aktiivinen, itse asiassa jo poliisin suorittaman ja johtaman esitutkinnan aikana, ja jatkua toisaalta vielä syytteen nostamisen jälkeen tapahtuvan tuomioistuinkäsittelyn aikana. Minusta syyteharkinnan varhentaminen eli sen aloittaminen jo esitutkinnan kuluessa on kannatettava asia, koska se jouduttaa syyteharkinnan valmistumista ja parantaa edellytyksiä päästä syyteharkinnassa oikeaan lopputulokseen. Syytteen tarkistamista samoin kuin sen laajentaminen oikeudenkäynnin aikana on myös yleensä perusteltua, mutta toisaalta olisi suotavaa, että mainittuihin toimenpiteisiin tarvitsisi ryhtyä vain poikkeustapauksissa; syyttäjän aktiivinen osallistuminen esitutkintaan olisi tältäkin kannalta hyödyllistä. Sen sijaan jatkuvan syyteharkinnan mahdollisuuden korostaminen ei saisi johtaa, kuten käytännössä valitettavasti näkyy tapahtuvan, siihen, että syyttäjät nostavat syytteitä ikään kuin varmuuden vuoksi ja peruuttavat niitä tai yksittäisiä syytekohtia oikeudenkäynnin aikana sitä mukaa kuin jutun käsittely tuomioistuimissa etenee. Jos ja kun näin tapahtuu, on ositus siitä, että syyttäjä ei ole välittänyt seurata asian esitutkintaa riittävän huolellisesti tai/ja että syyteharkinta on suoritettu puutteellisesti.

6. Tästä päästäänkin yhteen lempiaiheeseeni eli kysymykseen syyttäjästä esitutkinnan johtajana. Tähän kysymykseen Nissisen edeltäjä Matti Kuusimäki suhtautui jyrkän kielteisesti; saa nähdä, onko uudella valtakunnansyyttäjällä yhtä negatiivinen kanta asiaan. Minusta esitutkintaa voitaisiin tehostaa, jos sitä johtaisi myös syyteharkinnasta vastaava syyttäjä. Syyttäjällä on nykyisin toki oikeus ja velvollisuus seurata, valvoa ja ohjata esitutkintaa, mutta käytännössä syyttäjien rooli esitutkinnassa on jäänyt usein valitettavan vähäiseksi. Käytäntö ja puheena olevassa suhteessa kirjava, mutta aika usein syyttäjä alkaa perehtyä esitutkintaan ja koko asiaan vasta sitten, kun hän on saanut työpöydälleen poliisin johdolla suoritetun esitutkinnan tuloksena syntyneen valmiin esitutkintapöytäkirjan. Jos syyttäjä vasta tämän jälkeen pyytää poliisi suorittamaan tiettyjä lisäkuulusteluja ja muita selvityksiä, on selvää, että syyteharkinta pitenee samoin kuin rikosprosessin kokonaiskäsittelyaika. Tämä on yksi ja usein merkittävin syy siihen, että Suomi on saanut viimeisten vuosien aikana ihmisoikeustuomioistuimelta kymmeniä langettavia tuomioita rikosoikeudenkäyntien kohtuuttoman pitkistä käsittelyajoista.

7. Matti Kuusimäen lempiajatuksiin kuului rikosoikeudenhoidon ketjuajattelun korostaminen, josta hän puhui usein, paljon ja lämpimästi. Kyse on yksinkertaisesti rikosprosessiin osallistuvien viranomaisten eli poliisin, syyttäjän ja tuomioistuimen välisen yhteistoiminnan parantamisesta. Tätä asiaa varten samoin kuin syyttäjän velvollisuutta seurata esitutkintaa asetettiin lukuisia työryhmiä. Joitain tuloksia on varmaan saavutettu, mutta tuskin riittävästi. Tältäkin kannalta arvioiden esitutkinnan johtajuuden siirtäminen poliisilta syyttäjälle olisi pitkällä tähtäyksellä paras keino rikosprosessin tehostamiseksi.

8. Matti Kuusimäen jatkuvasti julkisuudessa esille pitämiin teemoihin kuului syyttäjien vähäinen lukumäärä, jos sitä verrataan Ruotsiin. Ruotsissa kuitenkin syyttäjät johtavat esitutkintaa, joten on ymmärrettävää, että tämä on yksi syy, minkä vuoksi syyttäjiä on Ruotsissa suhteellisesti enemmän kuin Suomessa. Ehdotin joskus blogissani leikilläni, että vuodesta toiseen jatkuvan ainaisen julkisen valittamisen sijasta Kuusimäen kannattaisi joskus marssia pääministerin virkahuoneeseen, lyödä kuvainnollisesti nyrkkiä pöytää ja sanoa, että tästä hommasta ei tule mitään, jollei syyttäjistön henkilöstöresursseja lisätä. Saa nähdä, miten Matti Nissinen tulee tässä suhteessa toimimaan. Henkisiä tai ulkoisia avuja rotevanoloiselta Nissiseltä ei ainakaan puutu, sillä onhan hän 197 sentin pituista pääministeri Matti Vanhasta vielä pari kolme senttiä pidempi. Nissinen ei ole ollut puheissaan ja kirjoituksissaan yhtä värikäs ja populismiin taipuvainen kuin edeltäjänsä, vaan edustaa maltillisempaa virkamiestyyppiä.

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Taitaa professori olla vähän ajastaan jäljessä. Kukaan ei ole nykyään kiinnotunut mistään rikosprosessiketjuista. Jatkuva syyteharkintakin tarkoittaa, että syyttäjä luo ennakkokäsityksen asiasta aluksi kertyvän esitutkinta-aineiston perusteella. Tuolloin kyse on juuri siitä aineistosta, joka tukee epäillyn syyllisyyttä. Se siitä objektiviteettiperiaate...?

Olennaisinta on panostaa rikosprosessiketjun ulkopuolisiin vaihtoehtoihin. Se on sitä tulevaisuutta - nykyiset lakimiesten hommat voidaan siirtää sosiaalityöntekijän omaaville sovittelijoille.

Anonyymi kirjoitti...

Onpa tosi tykki kirjoitus. Tuo vinkki Akkusatooriin oli todella hyvä ajatus.

Voisiko blogisti kertoa, mikä ero on rikosketjulla ja rikosprosessiketjulla?

Frank kirjoitti...

Iskevästä logosta ovat panssarijääkäritkin kateellisia.

Anonyymi kirjoitti...

Syyttäjän objektiviteettiperiaate ymmärretään usein väärin.

Syyttäjän syyteratkaisu perustuu siihen, että tehdyn esitutkinnan (esitutkintapöytäkirja) perusteella on jotakuta todennäköisin syin epäiltävä syyllistyneen rikokseen.

Pöytäkirja on asianosaisten käytössä.

Jos rikosprosessi edetessä näytöstä tai muusta oikeudenkäyntiaineistosta johtuu, että syyteratkaisua on muutettava, syyttäjän on reagoitava siihen (jatkuva syyteharkinta).

Ja tässä kohdassa syyttäjän objektiviteetti tulisi näkyä.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Objektiviteettiperiaate toki velvoittaa syyttäjää syytteen tarkistamiseen ja syytteestä luopumiseen vielä oikeudenkäynnin aikanakin.

Jatkuva syyteharkinta oikealla tavalla ymmärrettynä tarkoittaa kuitenkin sitä, että syyteharkinta on etupainotteinen eli harkinnan painopiste on ennen oikeudenkäyntiä ja syyteharkinta alkaa jo esitutkinnan aikana.

Nyt käytännössä syyteharkinta jatkuu usein vielä oikeudenkäynnin jo alettua. Syyte nostetaan ikään kuin varmuuden vuoksi ja mentaliteetilla "no, katsotaan sitten tarkemmin oikeudenkäynnin aikana." Tämä kertoo siitä, että syyteharkintaa ei ole aloitettu jo esitutkinnan kuluessa, vaan se on tavallaan jälkipainotteista.

Etupainotteinen syyteharkinta tietenkin edellyttäisi, että syyttäjä todella huolellisesti seuraa syyteharkintaa ja pyrkii vaikuttamaan siihen esimerkiksi vaatimalla poliisia suorittamaan tiettyjä lisäkuulusteluja tai muita tutkintatoimenpiteitä. Syyttäjä voi olla mukana asianosaisten kuulusteluissa, esittää kysymyksiä asianosaisille jne.

Mutta kun tähän ei ole lain mukaan velvollisuutta eikä syyttäjä johda esitutkintaa, jättää syyttäjä usein esitutkinnan yksinomaan poliisin kontolle.

Anonyymi kirjoitti...

JV: "Syyte nostetaan ikään kuin varmuuden vuoksi ja mentaliteetilla "no, katsotaan sitten tarkemmin oikeudenkäynnin aikana."

Syyteratkaisun vaihtoehtona on syyttämättäjättäminen useilla erilaisilla ja moninaisilla perusteilla.

Syyttämättäjättäminen perustuu myös esitutkintapöytäkirjaan. Sitä on syyttäjän tarkastelta siis objektiivisesti.

Tai rikosasia päättyy toimenpiteistä luopumiseen jo esitutkinnan aikana. Tutkinnanjohtaja tekee syyttäjälle esityksen esitutkinnan lopettamiseksi tai, että esitutkintaa ei edes aloitettaisi.

Ja näin myös tapahtuu käytännössä: syyttäjät ja tutkinnanjohtajat palaveeraavat sellaisten asioiden johdosta, joissa voitaisiin tehdä esitutkinnanrajoittamispäätös.

Samassa yhteydessä ei ole tavatonta keskustella muista kiperistä asioista, joissa tutkinnanjohtaja haluaa syyttäjän kannanoton.

Ts. syyttäjät yhä enenevässä määrin vaikuttavat esitutkintaan ja ylipäänsä rikosjutun tutkintaan, kun se on vielä poliisilla. Muodollista ennakkoilmoitusmenettelyäkään unohtamatta.

En täysin kiistä, etteikö tapahtuisi sitä, mitä Virolainen väittää. Mutta se on minusta enemmänkin marginaalinen ja syyttäjän henkilökohtainen asenneongelma, jos hän nostaa syytteitä varmuuden vuoksi.

Nissisen lanseeraamalla jatkuvalla syyteharkinnalla ei takuulla tarkoiteta syytteiden nostamista varmuuden vuoksi.

Eikä näin takuulla haluta yleisesti tehdä, koska valtio joutuu korvaamaan vastapuolen kulut.

Anonyymi kirjoitti...

Eikö oikeudellisten huippunimitysten osalta aina pitäisi mainita mahdollinen Demla-jäsenyys, kun se on ollut niin hallitseva ?
Käytännön päätökset kai edelleen tekee lähinnä Kalske, jonka ansioihin on kuulunut sekä Demla että vaimon pankinjohtajaura.
Varmaankin Nissinen hallinnoimisen lisäksi osallistunee syyteharkintaankin esim. Matti Vanhasen osalta.

Anonyymi kirjoitti...

Kuvassa oleva logo ei ole ainoastaan VKSV:n, vaan koko syyttäjälaitoksen nimeltään "liehuva liekinvarsi".

Anonyymi kirjoitti...

"Valtakunnansyyttäjän nimitys lainvastainen!" kirjoittaa ilta-Sanomat. Oli mennyt Markku Ahoset ministeriössä sekaisin.
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=2028120

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Todella hupaisaa, mutta samalla noloa tuo OM:n töpeksintä nimitysasiassa!

Saa nähdä, tuleeko Nissisestä valtakunnansyyttäjä, joka on nimitetty kahdesti samaan virkaan?