torstai 11. maaliskuuta 2010

228. Lakiehdotus yksityisestä pysäköinninvalvonnasta


1. Oikeusministeriön työryhmä ehdottaa tänään jättämässään mietinnössä (OMTR 16/2010) pysäköinninvalvontaa koskevan lainsäädännön uudistamista, jotta voitaisiin entistä tehokkaammin ehkäistä pysäköintivirheitä ja puuttua niihin. Julkisesta pysäköinninvalvonnasta huolehtisivat edelleen poliisi ja kunnallinen pysäköinninvalvonta.

2. Pysäköintivirhemaksun katto korotettaisiin nykyisestä 50 eurosta 80 euroon. Pysäköintivirheeseen voitaisiin ehdotuksen mukaan puuttua uutena keinona rengaslukolla. Sen käyttö tai ajoneuvon siirto olisi mahdollista aikaisintaan kahden vuorokauden kuluttua pysäköintivirheen alkamisesta. Jos samalla ajoneuvolla on tehty viisi pysäköintivirhettä, jotka ovat maksamatta, voitaisiin ajoneuvo kuitenkin siirtää tai lukita jo aikaisemminkin. Rengaslukon käyttämisestä päättäisi poliisi tai kunnallinen pysäköinnintarkastaja.

3. Työryhmä ehdottaa, että yksityisen pysäköinninvalvonnan tilannetta selvennettäisiin säätämällä siitä laissa. Mietintöön sisältyy erityinen lakiehdotus: Laki yksityisestä pysäköinninvalvonnasta. Mietinnössä todetaan, että viime vuosina on toiminut yrityksiä, jotka ovat valvoneet pysäköintiä yksityisillä alueilla kiinteistön omistajan kanssa tehdyn sopimuksen perusteella. Mietinnössä kuvataan tämän yksityisen pysäköinninvalvonnan pääpiirteet asianmukaisella tavalla (s. 23). Tämän jälkeen mietinnössä viitataan parhaillaan KKO:ssa vireillä olevaan oikeusjuttuun. Tässä jutussa Helsingin hovioikeus on hylännyt pysäköintifirman valvontamaksun perimiseksi nostaman kanteen katsoen, ettei maanomistajalla ollut oikeutta määrätä rangaistusluontoista maksua omistamallaan alueella tapahtuneesta pysäköintivirheestä.

4. OM:n työryhmä näyttää pitävän selvänä, että yksityisen yksityisen kiinteistönomistajan määräämä valvontamaksu ei ole luonteeltaan rangaistusluontoinen maksu. Mietinnössä ehdotetaan enemmittä pohdinnoitta, että yksityisellä alueella tai maastossa voitaisiin järjestää yksityinen pysäköinninvalvonta, josta huolehtii kiinteistön omistaja tai haltija. Oikeus pysäköinninvalvontaan voitaisiin siirtää myös kolmannelle eli esimerkiksi juuri valvontaa harjoittavalle yritykselle.

5. Pysäyttämistä, pysäköimistä tai pysäköintikiekon käyttämistä koskevan säännöksen tai määräyksen vastaisesta menettelystä voitaisiin työryhmän mietinnön mukaan veloittaa valvontamaksu. Se ei saisi olla suurempi kuin vastaavalla alueella määrättävä pysäköintivirhemaksu. Jos luvaton pysäköinti jatkuisi pidempään, siitä voitaisiin veloittaa enintään kolme valvontamaksua.

6. Valvontamaksun veloittaminen edellyttäisi, että kielto tai määräys sekä valvontamaksu luvattoman pysäköinnin seurauksena ilmoitetaan yksiselitteisellä ja selvästi havaittavalla tavalla. Valvontamaksua koskevaan vaatimukseen tulisi liittää ohjeet maksun riitauttamisesta.

7. Valvontamaksu ei siis olisi rinnastettavissa pysäköintivirhemaksuun tai muuhun julkisoikeudelliseen seuraamukseen. Valvontamaksua voidaan pitää sopimusrikkomukseen perustuvana yksityisoikeudellisena seuraamuksena (sopimussakkona), sanotaan mietinnössä (s. 35). Valvontamaksu on mietinnön mukaan yksityisoikeudellinen saatava. Valvontamaksu ei olisi sellaisenaan täytäntöönpanokelpoinen. Jos valvontamaksua ei suoriteta vapaaehtoisesti, olisi maksun suorittamiseksi nostettava velkomuskanne käräjäoikeudessa.

8. Mietinnössä todetaan myös se itsestään selvä asia, että oikeusjärjestys perustuu elinkeinovapauteen. Yksityisen pysäköinninvalvonnan osalta ei mietinnön mukaan ole osoitettavissa seikkoja, jotka puoltaisivat toiminnan säätämistä luvanvaraiseksi. Myöskään toiminnan ilmoituksenvaraisuudelle ei ole työryhmän mielestä riittäviä perusteita.

9. Voidaan todeta, että nyt oikeusjutun takia keskeytyneenä ollut yksityinen pysäköinninvalvonta on täyttänyt prikulleen vaatimukset, joita säädettävässä laissa tullaan OM:n mietinnön mukaan yksityiselle pysäköinninvalvonnalle asettamaan. Selvää on, että nyt harjoitettu yksityinen pysäköinninvalvonta ei ole ollut oikeusjärjestyksen vastaista tai laitonta sen vuoksi, että kyseisestä toiminnasta ei tätä nykyä säädetä laissa. Suomessahan vallitse sopimus- ja elinkeinovapaus. On outoa, että hovioikeus on hylännyt ParkComin valvontamaksua suorittamista koskevan kanteen sillä perusteella, että kyseessä olisi rangaistusluontoinen maksu. - Valtionsyyttäjä teki lokakuussa 2009 syyttämättäjättämispäätöksen ja katsoi, ettei ParkComin toimitusjohtaja olut syyllistynyt valvontamaksuasiassa virkavallan anastukseen; ks. blogiani 16/10 2009.

10. Pysäköinnistä koskevista kielloista ja rajoituksista yksityisillä alueella samoin kuin valvontamaksusta luvattoman pysäköinnin seurauksena on ilmoitettu asianmukaisesti kilvillä. Kun ajoneuvo on tullut yksityiselle alueelle, kuljettajan ja kiinteistön omistajan tai pysäköintifirman välille on syntynyt kuljettajan käyttäytymiseen perustuva sopimus, niin sanottu reaalisopimus, kuten olen useissa aiemmissa yksityistä pysäköinninvalvontaa käsittelevissä blogeissani selostanut (ensimmäinen aihetta koskeva blogikirjoitus on julkaistu 27.11.2008). Kuljettaja on alueelle saapuessaan hyväksynyt pysäköintiä koskevat ehdot. Autoon näkyvälle paikalle kiinnitettyyn valvontamaksulomakkeeseen on kirjoitettu ohjeet maksun riitauttamiseksi. Valvontamaksu ei ole ylittänyt alueella voimassa ollutta pysäköintivirhemaksua.

11. Kaikki on siis ollut kunnossa, mutta tämä vain ei ole riittänyt eikä mahtunut parkkiaktiviestien ja alempien tuomioistuimien "kalloon." Saa nähdä, miten käy KKO:ssa. Minusta on selvää, että hovioikeuden tuomio pitäisi kumota ja parkkiyhtiön kanne hyväksyä. Mutta eihän sitä koskaan varmasti tiedä, miten käy, sillä tuomioistuinlaitos saattaa toisinaan olla aika arvaamaton. On sanottu (Bo Palmgren), että suomalainen tuomioistuinlaitos on kuin pajatso: kun sinne syöttää lantin (oikeusjutun), ei koskaan tiedä, mitä tapahtuu.

12. Helsingin hovioikeuden tuomio jutussa ParkCom/Saviaro annettiin 20.11.2008. KKO myönsi yhtiölle valitusluvan 3.3.2009 (VL 2009:26). KKO:n kirjaamosta tänään saamani tiedon mukaan kyseinen juttu on esitelty eli käsitelty KKO:n jaostossa jo syyskuussa 2009. Juttu on siis ollut niin sanotulla "kierrolla" jo puoli vuotta. Mikähän on mahtanut kiikasta, kun ratkaisua ei ole saatu aikaan? Ilmeistä on, että KKO on odotellut tänään mietintönsä jättäneen OM:n työryhmän mietintöä ja katsonut, miten yksityinen pysäköinninvalvonta on tarkoitus järjestää tulevassa laissa. - KKO:n kokoonpanoon kuuluvat oikeusneuvokset Hidén, Kitunen, Aarnio, Rautio ja Esko.

45 kommenttia:

Siru Pola kirjoitti...

Suunta on nyt hyvä. Mielenkiintoista olisi, jos KKO jättäisi HO:n ratkaisun voimaan...

Anonyymi kirjoitti...

"Pysäköinnistä koskevista kielloista ja rajoituksista yksityisillä alueella samoin kuin valvontamaksusta luvattoman pysäköinnin seurauksena on ilmoitettu asianmukaisesti kilvillä. Kun ajoneuvo on tullut yksityiselle alueelle, kuljettajan ja kiinteistön omistajan tai pysäköintifirman välille on syntynyt kuljettajan käyttäytymiseen perustuva sopimus, niin sanottu reaalisopimus, kuten olen useissa aiemmissa yksityistä pysäköinninvalvontaa käsittelevissä blogeissani selostanut (ensimmäinen aihetta koskeva blogikirjoitus on julkaistu 27.11.2008). Kuljettaja on alueelle saapuessaan hyväksynyt pysäköintiä koskevat ehdot."
Eikö sopimuksen synty edellytä myös velvoittautumistahtoa? Jos on pysäköity nimenomaisena tarkoituksena käyttää toisen aluetta luvatta (vrt majoittautua hotelliin aikomattakaan maksaa), eikö kyseessä ole mahdollisesti rikos ja siviilioikeudellinen delikti, josta voisi nostaa vahingonkorvausvaatimuskanteen - niin epätarkoituksenmukaista kuin se olisi? Eikö tästä syystä ehdotettu laki ole ollut tarpeen

Anonyymi kirjoitti...

Valvontamaksun palauttamista koskevassa pykälässä todetaan:

Jos luvattomasta pysäköinnistä on veloitettu valvontamaksu 1 §:n 3 momentissa tar-
koitetusta esteestä huolimatta tai muutoin aiheetta, maksun saaneen on pyynnöstä palau-
tettava suoritettu maksu asianomaiselle henkilölle.


Tässä on nyt se ongelma, että jos maksun on saanut vaikkapa ParkPatrolin kaltainen firma ja maksu sitten todetaankin aiheettomaksi, jää maksun suorittanut henkilö nuolemaan näppejään jos firma onkin mennyt välillä konkurssiin. Palautusvelvollisuuden pitäisi olla yhteisvastuullisesti maksun saajalla ja valvontamaksuun ensisijaisesti oikeutetulla saajalla, kuten kiinteistön haltijalla.

Toinen pulma liittyy siihen, että yksityisen pysäköinninvalvonnan oikeussuojakeinot ovat kalliita. Julkisella puolella maksu on kiinteä ja jo ilmaisessa vaiheessa kohtuullisen puolueeton. Hallinto-oikeuskaan ei maksa paljon vaikka häviäisikin. Mutta käräjäoikeus onkin sitten lottoa, mikä tekee yksityisestä pysäköinninvalvonnasta liikaa suojelurahabisnestä muistuttavaa.

Anonyymi kirjoitti...

Päinvastoin omituista on, että OM:n työryhmä ilman perusteellista argumentaatiota sivuuttaa hovioikeuden varsin mallikkaan perustelun ParkComin tapauksessa.

Toivon tosiaan, että KKO pysyy hovin linjoilla tässä asiassa. Yksityisoikeudellisen sopimuskonstruktion ulottaminen tosiasiassa rangaistuksen määräämiseen on kaiken kaikkiaan surkea juttu.

Vaikka tässsä ja joskus muissakin tulkintakysymyksissä olen eri mieltä arvon blogistin kanssa, hurraan tälle blogille, joka loistavasti rikkoo akateemisen juridiikan paskantärkeän perinteen, ettei näistä asioista voida puhua suoraan ja ymmärrettävästi! Kiitos siitä.
t. kafkan kolleega

Anonyymi kirjoitti...

Ad Siru Pola: Mielenkiintoista olisi pikemminkin, jos KKO kumoaisi HO:n ratkaisun. Siitähän nimittäin seuraisi, että meillä olisi pian kahdenlaista yksityistä pysäköinninvalvontaa, toisaalta uuteen lakiin perustuvaa, toisaalta vanhaan oikeuskäytäntöön perustuvaa.

"Lakiin perustuvassa yksityisessä pysäköinninvalvonnassa" mm. valvontamaksun suuruus olisi lailla säädetty ja tällaista maksua ei saisi veloittaa, jos samasta teosta olisi määrätty pysäköintivirhemaksu. Sen sijaan "oikeuskäytäntöön perustuvassa yksityisessä pysäköinninvalvonnassa" valvontamaksun suuruutta rajoittaisi ainoastaan OikTL 36 §:n edellyttämä kohtuullisuus. Lisäksi mikään ei estäisi, ettei tällaista maksua voisi määrätä samasta teosta, josta olisi jo valmiiksi "lappu lasissa".

Lakiesityksen perusteluissa nimenomaisesti mainitaan, että yksityinen valvontamaksu voitaisiin asettaa "tämän lain nojalla". Valvontamaksu ei siis perustuisi nykyisenkaltaiseen sopimuskonstruktioon, vaan nimenomaiseen asiasta annettuun lakiin.

Eihän tällaisen lain säätäminen tietenkään sitä estäisi, etteikö maanomistaja ja tältä valtuutensa johtanut valvontayhtiö voisi edelleenkin yleisen sopimusvapauden perusteella tehdä haluamansa laisia sopimuksia, eihän... Pysäköitsijöiltähän voisi aivan hyvin tämän lain estämättä ryhtyä veloittamaan vaikkapa satasen "tariffimaksuja" kyltteihin ja pysäköintiin perustuvan reaalisopimuksen nojalla, kuten tähänkin asti. Ei vain auttaisi käyttää näistä lakitermiin sotkettavissa olevaa nimitystä "valvontamaksu".

Jokohan Siru Polakin ymmärtäisi, että tämä lakiesityshän nimenomaan alleviivaa sitä, että asiasta on säädettävä lailla. Jos KKO jättää HO:n ratkaisun voimaan, niin silloinhan lailla perustetaan vain jälleen yksi uusi instituutio, joka ei kuitenkaan rajoittaisi millään tavalla oikeuskäytännössä vakiintunutta yksityistä valvontaa. Epäselvyydet eivät väistyisi, vaan ainoastaan lisääntyisivät.

Kaikkein selkeintä olisi, kun KKO pitäisi HO:n ratkaisun voimassa ja yksityinen valvonta aloitettaisiin uuden lain myötä puhtaalta pöydältä.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Lakiehdotus yksityisestä p-valvonnasta perustuu mietinnön perustelujen(kin) mukaan aivan samanlaiseen sopimusoikeudelliseen konstruktioon kuin "vanhaan" oikeuskäytäntöön perustuva yksityinen pysäköinninvalvontakin.

Uuden lain tultua voimaan meillä ei tietenkään ole mitään "kahdenlaista" yksityistä pysäköinninvalvontaa, sillä kaikki yksityistä p-valvontaa harjoittavat yritykset ja kiinteistön omistajat noudattavat tietenkin lakia.

Mutta eihän laki missään olennaisissa kohdin poikkea vanhasta käytännöstä! Laissa olevia velvoitteita on noudatettu jo nykyisin.

Anonyymi kirjoitti...

Olisin Virolaisen kanssa eri mieltä siitä, että tähän asti olisi toimittu nyt esitettävän lain velvoitteiden mukaisesti.

Valituskanavat ovat olleet maksullisia. Valitukset eivät juuri koskaan ole johtaneet maksun poistamiseen ja muutenkin kenttä on ollut villien konkurssirulettia pyörittävien yrittäjien vallassa.

Lakiesitykseen pitäisi lisätä vähintäänkin näiden valvontayritysten viranomaisvalvontamenettely. Lisäksi vaatimukset vakavaraisuudesta, jotta maksut saadaan tarvittaessa palautettua. Edelleen pitäisi yhdenmukaisuuden vuoksi käyttää samaa valitustietä kuin kunnallisessakin pysäköinninvalvonnassa. Olisi toki outoa käsitellä yksitysoikeudellisia saatavoa hallinto-oikeudessa, mutta tässä asiassa se voisi olla perusteltua kun asia on sama kuin julkisessakin valvonnassa. Edelleen, valittajalle ei saisi tulla valvontayhtiön kuluja maksettavaksi missään tapauksissa.

Siru Pola kirjoitti...

Olisikohan uuden lain nimeksi sopiva vaikkapa "Laki siitä, mitä parkkiaktivistien ja muiden jästipäiden tulee peltilehmiä asfalttipeltoon laskiessaan huomioida, mitä maksuihin liittyvään perintään tulee"

Jyrki Virolainen kirjoitti...

"Valituskanavat ovat olleet maksullisia".

Valvontamaksun saanut on voinut helposti ja ilman mitään maksua helposti riitauttaa saamansa maksun ilmoittamalla siitä parkkiyhtiölle. Yhtiö on joutunut perimään maksun nostamalla kanteen käräjäoikeudessa. Tämä sama järjestely otetaan myös säädettävään lakiin.

"Valituskanava" ei siis ole ollut eikä tule olemaan maksullinen.

Anonyymi kirjoitti...

Valituskanavien maksullisuudesta sen verran, että julkisesta pysäköintivirhemaksusta voi valittaa ja omasta mielestään väärin perustein sakotettu voi saattaa asian tarvittaessa hallinto-oikeuteen asti käytännössä ilmaiseksi.

Yksityisoikeudellisen valvontamaksun kiistäminen voi puolestaan johtaa täysimittaiseen riita-asian oikeudenkäyntiin sekä tuhansiin euroihin nouseviin oikeudenkäyntikuluihin.

Valvontayrityksillä on tietenkin taloudelliset edellytykset painostaa maksun riitauttanutta oikeudenkäynnillä ja tarvittaessa toteuttaa tämä uhka. Omasta mielestään väärin perustetuin "sakotetulla" ei useinkaan ole tosiasiallista mahdollisuutta saattaa asiaa tuomioistuimen ratkaistavaksi, jos jutun lopputulos ei ole täysin varma, koska asian intressi on niin vähäinen. Yksityisiä valvontamaksuja koskevat riidat ovatkin oikeudenkäynnin aiheuttaman vaivan sekä ennen kaikkea kuluriskin vuoksi käytännössä prosessikelvottomia.

Valvontayhtiöt voivat siis käytännössä sakottaa ja ratkaista reklamaatioita täysin mielivaltaisesti, niin kuin ne ovat tähänkin asti tehneet, eikä ole juuri pelkoa siitä, että näitä asioita raastuvassa oikeasti koskaan käsiteltäisiin.

Anonyymi kirjoitti...

Yksityistä valvontaa en kannata, mutta julkinen puoli saisi osoittaa huomattavasti enemmän resursseja sekä valvovan puhelimen neäitä varten.

Rengaslukko on tyhmä idea, sillä se jättää auton paikalleen. Rangaistus rankaisee myös virheellisestä pysäköinnistä kärsiviä.

Vastaavasti myös kahden vuorokauden aikaraja on älytön. Miksei virheestä voitaisi suoraan ja ennen kaikkea heti hinata kulkuneuvoa jonnekin pois?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Raastupaa ei ole enää olemassakaan.

Parkkiyritykset tuskin vievät velkomusjuttuja huvikseen käräjäoikeuteen! Jos maksun vastustajalla on hyvät perusteet riitautukselleen, valvontamaksua ei varmaankaan lähdetä oikeusteitse perimään, vaan maksusta luovutaan.

Maksun riitauttajan ei pidä palkata "arikanttoreita" valvontamaksuprosesseihin, jotteivät kustannukset nouse pilviin. Eikä maksua kannata huvin vuoksi riitauttaa, kuten ei muissakaan velkomusjutuissa.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä tämä Parkcom/Saviaro juttu juuri osoittaa, että parkkiyhtiö vie asian oikeuteen ja vaatii samalla omia asianajokulujaan vastapuolelta. Julkisella puolella ei tule muita kuluja kuin oikeudenkäyntimaksu. Tämä on juuri se ratkaiseva ero.

Ja jos ei ole mitään viranomaisvalvontaa, alalle hakeutuu ihan varmasti sellaisia yrityksiä, joilla ei ole moraalia edes PuistoPartion taustavoimien vertaa. Eli oikeudenkäyntikuluilla pelottelua tapahtuu ihan varmasti, niin kuin on jo nyt tapahtunut.

Edessäni on juuri tämän "hyvämaineisen" ParkComin (tai oikeammin sen käsikassaran Svea perinnän) lähettämä uhkauskirje, jossa pelotellaan aiheutuvilla lisäkuluilla ja maksuhäiriömerkinnöillä, ja jo siinä maksuhuomautuksen vaiheessa. Juuri tämä toiminta on sitä hyvän perintätavan vastaista toimintaa. Eli Virolaisen on ihan turha väittä, että näillä valvonta- ja perintäyhtiöillä olisi mitään tapoja ja käsitystä asiallisesta toiminnasta.

Sitä paitsi ainakaan ParkCom ei missään kylteissään tai perintäkirjeissään ilmaissut, kenen lukuun toimii. Eli minkä osapuolen kanssa pysäköijä muka sopimuksen tekee. Ja ehdot olivat sikäli epämääräiset, että paikasta riippuen ehtojen rikkomiseksi katsottiin rikokseen syyllistyminen tai epämääräisten tieliikenneasetuksen liikennemerkkisäännöksiin perustumattomien merkintöjen yksipuoliset tulkinnat. Kunnallinen pysäköinninvalvonta edellyttää aina ennen valvontaa, että paikat on merkitty asetuksen mukaisilla liikennemerkeillä, ei millään ad-hoc -tyyppisillä sepustuksilla.

Lisädetaljina vielä: Satun tuntemaan Svea-perinnän yhden hallituksen jäsenen. Varoitin häntä edustamansa yhtiön toimintatavoista, mutta hän ei ollut yhtään kiinnostunut tai huolissaan. Tämä siis ennen kuin lääninhallitus puhalsi pelin poikki.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Valvontamaksu karhuaminen oikeudessa kanneteitse on aivan tavallista sopimusrikkomukseen perustuvaa velan perintää, tällaisia asioita käräjäoikeudet ratkaisevat joka arkipäivä sadoittain. Riita-asioissa jutun hävinneellä osapuolella on ja pitää olla kuluriski, jottei velkoja ja laskuja jätettäisi maksamatta vain epämääräisen maksuhaluttomuuden takia.

OIkeudenkäynnillä "pelottelua" tapahtuu aina perintätoiminnassa, siinä ei ole mitään epätavallista.

Jos kiinteistön omistajat tai haltijat ovat siirtäneet laillisesti oikeuden valvoa pysäköintiä kiinteistöllä, ei parkkiyrityksen tarvitse ilmoittaa, kuka on kiinteistön omistaja tai haltija.

Pysäköinnin ehdoista ja valvontamaksusta luvattoman pysäköinnin seurauksena on minun tietääkseni ilmoitettu oikein selvästi havaittavilla kilvillä ja ilmoituksilla.

Anonyymi kirjoitti...

Blogisti totesi seuraavaa:
"Kun ajoneuvo on tullut yksityiselle alueelle, kuljettajan ja kiinteistön omistajan tai pysäköintifirman välille on syntynyt kuljettajan käyttäytymiseen perustuva sopimus, niin sanottu reaalisopimus."

Kun henkilö X saapuu yksityiselle alueelle autolla tai vaikkapa kävellen, ei henkilö sitoudu "reaalisopimukseen" lukiessaan paikalle laitettuja ohjeita tai kylttejä.

Jos niin olisi, kaikki kyltit ja ilmoitukset sitoisivat yksityiselle alueelle tulevia oikeushenkilöitä. Eihän se niin ole "reaalimaailmassa".

Niin että tökkään sen 5-sarjalaiseni jatkossakin parhaaksi katsomalleni paikalle, mielellään oven viereen.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä Virolaisen logiikka pettää, kun puhe on valittamisen kustannuksista. Tälläkin palstalla hän on useita kertoja muistuttanut suomalaisen oikeudenkäytön sattumanbvaraisuudesta. Jopa KKO:n päätökset ovat hänen mielestään usein "järjenvastaisia".

Nyt tässä tapauksessa Virolainen näyttää luottavan ehdottomasti suomalseen oikeudenkäynnin oikeellisuuteen. Miksiköhän?

On selvää että jos asiakas pitää parkkiyhtiön maksukehoitusta kyseenalaisena, hän harkitsee asian päästämistä oikeuden ratkaistavaksi. Tällöin hänellä on mielessään
-määrätyn maksun suuruus,
-todennäköisyys maksun peruuttamisesta ja
-ylimääräiset kulut, jotka mahdollisesta kielteisestä tappiosta tulevat maksettavaksi.
-suomalaisen oikeuden käytön sattumanvaraisuus

Ainakin tämän palstan lukijana hän ajattelee mm Virolaisen julkaisemia blogikirjoituksia, ja päätyy maksamaan vaaditun maksun. Muullainen toiminta olisi uhkapeliä pienen panoksen voittamiseksi

Laki ehdotetussa muodossaan johtaa siis selkeisiin vääriin "tuomioihin". Teoriassa ja mahdollisesti yliopiston oikeustieteellisessä voidaan puhua kauniisti lain toteutumisesta. Käytännössä asia toteutuu sattumanvaraisesti toisin. Olen aiemmin pitänyt Virolaista kohtuullisen käytännön läheisenä, noin lakimieheksi. Nyt pitänee mielipidettäni tarkistaa.

Mika Lako kirjoitti...

Tämä ParkComin "sopimus" oli aikoinaan kiinni Herttoniemen S-Marketin harmaassa betoniseinässä.

Muistaakseni kolmen metrin korkeudessa, kirjoitettu sinisellä tekstillä, vaaleansiniselle [sic!] pohjalle.

Jokainen voi miettiä, kuinka vilpittömässä mielessä parkkifirma on. Hämärässä valaistuksessa kyseistä kylttiä on mahdoton havaita, mutta se lienee tarkoituskin.

Kun matkustaa laivalla Tallinnaan, niin laiva ohittaa
muutaman sotilassaaren. Jokainen näkee maihinnousukyltit, jotka ovat kirjoitettu mustalla tekstillä keltaiselle pohjalle. Puolustusvoimien kannattaisi maksimoida sakkotulonsa muuttamalla kyltit mastonvärisiksi, vihreä teksti vaaleanvihreälle pohjalle. Tosin tässä kohdin taitaisi viisas tuomari jättää tuomitsematta sakkoja.

Oliko se in dubio pro reo tai mitius?
Sovellettuna sopimuspuolelle, epäselvä sopimus tulkittakoon laatijan vahingoksi, tai vaihtoehtoisesti
katsotaan parkkifirman toiminen vilpillisesti ->kanne hylättäköön.

Braxismin kannattaisi keskittyä yhteiskunnallisesti olennaisempaan ongelmaan kuten pikavippiyhtiöhin. Joku voisi kysyä, miksi yhtiöltä, jonka toiminta näyttäisi muistuttavan luottoyhteisöä, vaadita lain edellyttämää toimilupaa?

Asser Salo kirjoitti...

En ymmärrä, mikä ongelma tuossa blogistin ajattelumallissa on.

Yksityiselle alueelle pysäköintiä koskeva sopimus voi nähdäkseni täysin pätevästi syntyä, jos yksityinen alue on selvästi rajattu ja jos alueelle ei pääse ajamaan ilman, että kuljettaja näkee sopimusehdoista ilmoittavan kyltin.

Tilanne ei mielestäni poikkea mitenkään oikeudellisesti relevantilla tavalla siitä, jos auto pysäköidään parkkihalliin. Myös parkkihalliin pysäköiminen maksaa, enkä ole kuullut kenenkään saavan autoaan maksutta pois sieltä - onko joku muu?

Molemmissa tilanteissa kysymys on kiinteistön (resp. rakennuksen) omistajan omistusoikeuteen kuuluvasta oikeudesta päättää kiinteistönsä (resp. rakennuksensa) käytöstä.

Kenelläkään ei tietääkseni ole lakiin perustuvaa oikeutta pysäköidä autoaan luvatta yksityiselle alueelle - jokamiehenoikeudet eivät tähän tilanteeseen sovellu, enkä tiedä mitään muutakaan oikeuttamisperustetta tuollaiseen menettelyyn. Tietääkö joku muu?

Tähän liittyen totean, että 5-sarjalaisanonyymin logiikka ontuu pahasti. Anonyymihan voisi aluksi individualistisesti parkkeerataa vaikka teatterisaliin, joka myös on "yksityinen alue" ja jota ennen lippuluukulla niin ikään "kylteillä" ja "ilmoituksilla" mainitaan lippujen hinnat. Joskaan - huom! - missään ei mainita, että lippu pitäisi ostaa, jotta pääsisi katsomaan näytelmää.

Eli sinne vain, persusta penkkiin painamaan. Raportoithan, anonyymi, kokeiltuasi, kuinka kävi.

Sopimusvastuu voi, vaikka täällä muuta väitetäänkin, syntyä ilman nimenomaisia tahdonilmauksia. Tällaisia tilanteita nimitetään esimerkiksi "hiljaiseksi tahdonilmaukseksi" (jollainen tässä tapauksessa olisi auton ajaminen yksityisalueelle tietoisena ehdoista, joihin sisältyy maininta sopimussakosta) tai "käyttäytymisvastuuksi", jonka piiriin vakiintuneesti luetaan esimerkiksi julkisilla kulkuneuvoilla matkustaminen.

Näissä tilanteissa "velvoittautumistahto" päätellään, kuten arvata saattaa, tosiasiallisesta toiminnasta.

Ja mitä tulee "valvontakeinojen kalleuteen" - maksusta voi toki reklamoida. Ellei pysäköintifirma hyväksy reklamaatiota, vaan ryhtyy perimään maksua, ei tämä kyllä ole osoitus "valvontakeinojen kalleudesta". Aivan samalla tavalla toimitaan muidenkin palveluiden ja tavaroiden kohdalla.

Tuomioistuimeen voidaan päätyä esimerkiksi silloin, jos kuluttaja ostaa mielestään viallisen tuotteen ja pidättyy virheen vuoksi maksamasta hintaa. Ellei kuluttaja kykene näyttämään virhettä, tuomioistuin voi velvoittaa hänet maksamaan tuotteen.

Ja tuossakin tapauksessa asiaa on mitä luultavimmin ennen sitä hoitanut perintäfirma, joka on laskuttanut palveluistaan. Ja tuossakin tapauksessa kuluttaja on luultavasti pohtinut blogistin käytännönvierautta moittineen anonyymin mainitsemia asioita. Kannattaako vialliseksi osoittautuneen radion takia ottaa kuluriski?

Väittäisin kuitenkin, että oikeussuoja parkkimaksua koskevan velkomuskanteen osalta voi olla jopa parempi kuin edellä mainitussa tilanteessa, koska todistustaakka sopimuksen synnystä on siihen vetoavalla osapuolella, so. velkojalla. Todistustaakka tavaran virheestä taas olisi em. tilanteessa käsittääkseni kuluttajalla.

Jos velkomuskanne kiistetään esimerkiksi sillä perusteella, että vastaaja ei ole ajanut autoa(an), tuomioistuin ratkaisee käsitykseni mukaan asian todistustaakan jakosäännöllä velkojan vahingoksi, jos kuljettajan henkilöstä vallitsee epäselvyys.

Eri asia tietysti on, miten uskottavana voidaan pitää esimerkiksi sellaisen vastaajan kertomusta, jonka auto on todistettavasti ollut pysäköitynä parkkipaikalla ja joka kiistää sitä itse ajaneensa, osaamatta kuitenkaan nimetä oikeaa kuljettajaa..

Voisiko joku muuten ylipäänsä selvittää, mikä ongelma yksityisen pysäköinninvalvonnan maksuissa on? Onko porukka todella niin paatunutta, että auto pitää parkkeerata yksityisalueelle nimenomaisista kielloista huolimatta?

Asser Salo kirjoitti...

Mika Lakolle

Näkisin, että sopimussidonnaisuuden muodostumisarvioinnissa olennaista on se, onko autoilijalla ollut realistinen mahdollisuus havaita kylttejä. Tämä on näyttökysymys.

Mainitsemasi kaltaisissa tapauksissa kanne voidaan hylätä siksi, että ehtoja ei ole voitu kohtuudella havaita.

Eli en pitäisi tuota oikeusturvaongelmana.

Anonyymi kirjoitti...

Ad Jyrki Virolainen:

Jos kiinteistön omistajat tai haltijat ovat siirtäneet laillisesti oikeuden valvoa pysäköintiä kiinteistöllä, ei parkkiyrityksen tarvitse ilmoittaa, kuka on kiinteistön omistaja tai haltija.

Itse asiassa täytyy. Tuossa lakiehdotuksen perusteluissakin nimenomaisesti vaaditaan, että valvontamaksulipukkeesta on ilmettävä alueen omistaja tai haltija. Tämä sen vuoksi, että sakotetulla on oltava mahdollisuus varmistua siitä, että valvontayrityksellä on oikeus valvoa pysäköintiä alueella, viime kädessä ottamalla yhteyttä maanomistajaan. Kyllä tämä on tieto, joka nimenomaisesti täytyy ilmoittaa, muutenhan kuka vain voisi ryhtyä jakamaan valvontamaksuja ominpäin, ilman kiinteistön omistajan antamaa valtuutusta vaikka lähimmän Prisman parkkipaikalla.

Maksun riitauttajan ei pidä palkata "arikanttoreita" valvontamaksuprosesseihin, jotteivät kustannukset nouse pilviin.

Ongelma onkin siinä, että vastapuoli voi palkata ja palkkaakin näitä "arikanttoreita". Valvontamaksun riitauttava ei mitenkään kykene rajoittamaan oikeudenkäynnin kuluja itselleen kohtuulliseksi. Esimerkiksi nyt korkeimmassa oikeudessa vireillä olevassa riita-asiassa ParkCom Oy:tä edustaa eräs maamme tunnetuimmista ja myös kalleimmista liikejuristeista ja yrityksen vastapuolelta vaatima asianajolasku jutussa on toistakymmentä tuhatta euroa.

Siinä ei paljoa auta se, että vastaajalle on myönnetty maksuton oikeusapu, jos ParkComin asianajokulut kaatuvat hänen kannettavikseen.

Anonyymi kirjoitti...

Ad Asser Salo:

Jos joku pysäköi kielletylle alueelle vastoin alueen omistajan selkeästi ilmaisevaa tahtoa, ei hän tällä teollaan tietenkään tarkoita "sitoutua" näihin ehtoihin. Ajatushan on täysin absurdi. Hän yksinkertaisesti pysäköi luvatta ja sillä siisti.

Ei kai kenenkään voida olettaa "sitoutuvan" sellaiseen pysäköintisopimukseen, jonka ainoa sisältö pysäköijän kannalta olisi velvollisuus valvontamaksun suorittamiseen.

Oikeusjärjestelmämme ei tunne yleisessä muodossa olevaa sääntöä, jonka mukaisesti tarjottuun suoritukseen ryhtyminen merkitsisi automaattisesti sitoutumista tarjottuun sopimukseen tarjotuin ehdoin. Eihän myymälävarkaankaan katsota tekevän sopimusta tavaran ostamisesta sillä, että hän anastaa sen.

Kaikissa muissa normaalielämässä eteen tulevissa tilanteissa, joissa toisen omaisuutta käytetään luvatta, teon seuraamukset, jos niintä on, johdetaan laista eikä konstruoimalla mitään sopimussuhdetta loukkaajan ja loukatun välille. Miksi juuri pysäköinnin pitäisi olla poikkeus?

Laista löytyy mm. lievä luvaton käyttö sekä lievä hallinnan loukkaus, joilla väärinpysäköintiin yksityisalueella voitaisiin puuttua. Minkä ihmeen takia pitää yrittää tunkea jotain sopimuskonstruktiota sinne, missä selvästikään ei ole kysymys aidosta sopimuksesta ja aitoa sopimustahtoa ei varmasti ole käsillä?

Miksi kaupasta voi anastaa tavaraa vastoin omistajan tahtoa, mutta yksityisesti valvotulle pysäköintialueelle ei olisi mitenkään mahdollista pysäköidä luvatta, vaan tekijän katsottaisiin aina ja kaikissa tilanteissa tehneen sopimuksen pysäköinnistä? Mitä pitäisi tehdä, jos nimenomaan haluaisi pysäköidä luvatta, rikkoa kiinteistönomistajan tahtoa vastaan?

On aika huikeaa, jos valvontafirmat ovat keksineet konstruktion, jossa rikos kiinteistönomistajaa vastaan on täysin mahdoton! Jos valvontamaksut hyväksytään, tarkoittaisi se käytännössä sitä, että hyväksyttäisiin varallisuusoikeutemme perusteiden vastaisesti kiinteistönomistajan kyky yksipuolisesti määrätä kiellonvastaisen teon seuraamuksista haluamallaan tavalla.

Kuten Kaisto/Nygberghin tutkimuksessa todetaan, valvontayhtiöiden kylteillä on tosiasiassa täysin sama merkitys, kuin jos niissä vain todettaisiin pysäköintikiellon olemassaolo sekä ilmoitettaisiin rikkomuksesta suoraan määrättävästä seuraamuksesta. Nyt kylteissä on ainoastaan pyritty luomaan vaikutelma, että pysäköijä olisi itse hyväksynyt maksuvelvollisuutensa. Todellisen sopimuksen kanssa tällä ei ole mitään tekemistä.

Suosittelen muuten Asser Salollekin sanotun tutkimuksen lukemista. Ei sen vuoksi, että siinä esitetty olisi ehdottomasti
oikein, vaan ainoastaan sen vuoksi, että sen luettuaan ainakin ymmärtää, mistä tässä asiassa on syvällisesti kyse.

Anonyymi kirjoitti...

Teemaan sopimussidonnnaisuus.

Mitä jos auton pysäköijä on lukutaidoton tai ei ymmärrä mitään niistä kielistä joilla sopimusehdot on ilmoitettu taikka on oikeustoimikelvoton.

Syntyykö tällöin sopimus vai ei?

Mika Lako kirjoitti...

Vanha venäläinen sananlasku sanoo, teoria on teoria, käytäntö on käytäntö.

Tallinnassa on käsittääkseni voimassa jossain muodossa "yksityinen parkkisakko". Termi lainausmerkeissä, koska viimeksi tällä viikolla asiasta nousi taas pieni kohu lehtien palstoilla.

Ongelmana on hyvin yksinkertainen. Osa näistä yksityisistä parkkipaikkayrittäjistä merkitsee tahallaan parkkipaikkansa epäselvästi. Liikeideana on siis rahastaa pysäköitsijöitä parkkisakolla, ei parkkimaksulla.

Linkin kuvat otettu 29.11.2008, muistaakseni puolenpäivänaikoihin. Jokainen voi miettiä, kuinka hyvin "sopimus" on esillä marraskuun pimeydessä kello 19.00. Käsittääkseni KKO käsittelee toista kuvassa "näkyvää" sopimusta.

http://web.me.com/mika.lako/Sivusto/Blogi/Merkinnät/2010/3/13_Modernia_suomalaista_parkkisopimusoikeutta.html

Anonyymi kirjoitti...

Huomionarvoista, että nykyisin toimivista valvontayhtiöistä juuri paljon parjattu "PuistoPartio" on se, joka on esittänyt alan luvanvaraisuutta, valvojien yhdenmukaista koulutusta ja tiukkoja vaatimuksia alalle pääsemiseksi.

Yhtiön lausunnossa esitetään, että yksityisessä valvontayhtiössä valvonnasta vastaavalla henkilöllä olisi samat kelpoisuusvaatimukset kuin kunnallisella pysäköinninvalvojalla eli käytännössä oikeustieteen kandidaatin tutkinto.

Ihmetystä herättää, ettei luvanvaraisuus ja viranomaisvalvonta ole saaneet työryhmässä kannatusta. Juuri tällä tavoin voitaisiin ehkäistä ylilyöntejä ja saada toiminnalle ajan myötä yleinen hyväksyntä rehellisten autoilijoiden keskuudessa.

Anonyymi kirjoitti...

Ad Anonyymi

On todellakin sangen erikoista, että uuden lain myötä tulisi täysin mahdolliseksi tilanne, jossa tien vasemmalla puolella pysäköintivirheitä valvoo virkavastuulla toimiva julkisyhteisön työntekijä, jonka toimintaa johtaa ja valvoo juristin tutkinnon suorittanut kunnallinen pysäköinninvalvoja, kun taas tien oikealla puolella pysäköintiä voi täysin vastaavalla tavalla valvoa kuka tahansa tehtävään pikakoulutettu, joka ei tiedä eroa lain tarkoittamien ajoneuvon pysäyttämisen ja pysäköinnin välillä ja joka saa provisiopalkkaa jakamistaan "lapuista" ja jota johtaa ja valvoo esimies, joka ei tunne pelastuslakia tai joka voi olla vaikkapa talousrikoksista tuomittu sarjayrittäjä.

Vielä erikoisemmaksi asia menee, kun pysäköitsijä katsoo tulleensa väärin perustein "sakotetuksi". Jos hän oli tien vasemmalla puolella, vastalauseen käsittelee viranomainen ja asia on vietävissä pelkän oikeudenkäyntimaksun hinnalla hallinto-oikeuteen asti. Jos väitetty pysäköintivirhe kuitenkin tapahtui tien oikealla puolella, valituksen käsittelee tämä sama yrittäjä, jonka liikevoittoon ratkaisu reklamaatioasiassa välittömästi vaikuttaa. Jos juttu joudutaan ratkomaan oikeudessa, nousevat kulut tuhansiin euroihin.

Voidaankin perustellusti kysyä, onko sen pysäköijän oikeusturvasta nyt täysin asianmukaisesti huolehdittu tuossa lakiesityksessä?

Asser Salo kirjoitti...

Anonyymille

Viitaten edelliseen kommenttiini, totean edelleen pitäväni, Kaiston ja Nyberghin mainitun teoksen sekä kommenttisi luettuanikin, perusteltuna sitä, että yksityistä pysäköintiä koskeva sopimus voi syntyä täysin pätevästi.

Minusta ei ole perusteltua kohdella eri tavoin parkkihallissa tapahtuvaa pysäköintiä tai muualla kuin parkkihallissa tapahtuvaa pysäköintiä - ainoa ero näissä tilanteissa on se tosiasia, että autoa ei saa parkkihallista pois maksamatta maksua.

Voitko, anonyymi, selvittää, miksi näitä tilanteita tulisi oikeustoimiopillisesti arvioida eri tavalla? Kaisto ja Nybergh eivät ole kosketelleet tätä kysymystä ollenkaan - onko Sinulla jokin mielipide tästä?

En vetäisi liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä "sopimus- tai velvoittautumistahdostakaan", koska tosiasiallisia toimia voidaan sopimusoikeudellisesti tulkita eri tavalla.

Tässä tapauksessa esimerkiksi voitaisiin, jos haluttaisiin, puhua pysäköinnistä esimerkiksi "hiljaisena suostumuksena" sitoutua ehtoihin, jotka pysäköintiehtoja koskevasta taulusta ilmenevät.

Mikä tässä tökkii? Miksei pysäköintiä voitaisi pitää "hiljaisena suostumuksena" sitoutua sopimukseen? Jos kerran esimerkiksi joukkoliikenteen kyytiin nouseminen voi olla "hiljainen suostumus" suorittaa kyydistä vastine - tai maksuvelvollisuus syntyy vaihtoehtoisesti osallistumisesta vakiintuneeseen sosiaaliseen käytäntöön?

Anonyymi on väärässä todetessaan, että sopimuksen ainoa sisältö pysäköijän kannalta olisi sitoutua sanktiomaksuun - pysäköijähän voi oman suorituksensa vastikkeeksi pysäköidä autonsa alueelle, jolle pysäköiminen ei muuten olisi sallittua. Tämä on ymmärtääkseni aivan rahanarvoinen etu Helsingin keskustassa, jossa vapaita ja ilmaisia parkkipaikkoja ei riesaksi asti taida olla.

Kriminalisoinnit ovat asia erikseen - olen samaa mieltä siitä, että myymälävaras ei sitoudu kauppaan varastaessaan tuotteen, mutta hänet voidaan velvoittaa korvaamaan aiheuttamansa vahinko VahL:n nojalla.

Anonyymi tekee kuitenkin mainion siirron ohittaessaan oikeustoimiopillisen problematiikan suuremmitta perusteluitta, väittämällä mustavalkoisesti "sopimustahdon" (po. "sopimuksentekotahdon") puuttumisesta seuraavan sopimuksen syntymättä jäämisen, ja siirtyessään käsittelemään kriminalisointeja.

Pysäköintitapauksissa sopimuskonstruktion luominen on täysin mahdollista. Oikeustoimiopillisesti ei ole perusteltua vaatia "nimenomaista" suostumusta, kuten kirjallista ilmoitusta siitä, että pysäköijä "hyväksyy sopimuksen" - vaan riittää, että pysäköijän voidaan toimintansa perusteella tulkita tulleen sidotuksi ehtoihin.

Eri asia on, miten alueen omistaja voi päästä oikeuksiinsa.

Näkisin, asiaa enemmälti pohtimatta, että alueen omistaja voi luvattoman pysäköinnin tapauksessa joko katsoa sopimuksen olevan voimassa ja vaatia sen perusteella korvausta, tai vaihtoehtoisesti katsoa, että sopimusta ei ole syntynyt, jolloin kysymyksessä olisi luvaton käyttö tai hallinnan loukkaus.

Velkojan valintavapaus ei ole millään tavalla "varallisuusoikeudellisen järjestelmän perusteiden" vastaista, sillä ymmärtääkseni esimerkiksi petosrikoksen asianomistaja voi oikeuskäytännön valossa vaatia loukkauksen perusteella positiivisen sopimusedun mukaista korvausta. Vaikka sopimuksen katsottaisiin käyneen sitomattomaksi, ei loukkaavalle osapuolelle haluta antaa suojaa rajoittamalla vastuuta siitä, mikä se sopimuksen perusteella olisi.

En ylipäätään esittäisi sopimus- ja deliktiperusteisen vastuun erottelua niin tarkkarajaisena kuin anonyymi, koska selvää on, että näiden vastuumuotojen rajat ovat liudentumassa toisiinsa, mistä esimerkiksi sopimuksentekotuottamus lienee hyvä esimerkki.

Anonyymia kehottaisin lopuksi, eri asioita koskevan "syvällisen ymmärryksen" harjaannuttamiseksi, kehittämään myös omaa ajattelua. Tämä on usein "syvällisen ymmärryksen" saavuttamiseksi parempi keino, kuin eri auktoriteettien mielipiteiden hengetön ja kritiikitön toisteleminen.

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymi kirjoitti: "Kaikissa muissa normaalielämässä eteen tulevissa tilanteissa, joissa toisen omaisuutta käytetään luvatta, teon seuraamukset, jos niintä on, johdetaan laista eikä konstruoimalla mitään sopimussuhdetta loukkaajan ja loukatun välille."

Anonyymi purkaa hienosti auki sen, jonka kommentissani kiteytin sopimuksen syntymisestä.

Aika usealla kommentoijallakin näyttää menevän sopimus ja omaisuuden loukkaamattomuus (johtuen ilmeisesti blogistin peesaamisesta) sekaisin.

Runsaasta kommentoinnista on selvästi havaittavissa, että kyllä tässä ollaan taas kerassaan perustavanlaatuisen oikeusongelman edessä.

Asserille terveisiä.

yst. 5-sarjalainen

Anonyymi kirjoitti...

Omaisuuden luvattomasta käyttämisestä aiheutuneesta vahingosta voidaan tietenkin sopia vapaasti asianosaisten välillä, kun yhteiskunnassa on sopimusvapaus eikä kyse ole yleisen edun loukkaamisesta. Vahingonteko on asianomistajarikos, tieliikennelain mukaan kiinteistön omistaja tai haltija valvoo pysäköintiä alueellaan jne.

Kyllä parkkiaktivistit ja heidän peesaajansa ovat pahasti metsässä omituisine, käytännön elämälle täysin vieraine konstruktioineen.

Mutta hehän voivat toki nyt yrittää vaikuttaa eri puolueisiin ja näiden poliitikkoihin, esim. vihreisiin, kommunisteihin ja kristillisiin, kun lakiehdotusta työstetään eteenpäin hallituksen esitykseksi ja sitten eduskunnassa laiksi.

Kaikki näkemykset voidaan tuoda esiin, vaikka ne kuulostaisivat miten hulluilta tahansa. Siitä vaan!

Anonyymi kirjoitti...

1. Johdanto kysymykseeni:
Sopimusoikeuden mukaan sopimukset syntyvät yleensä kirjallisesti tai suullisesti ja vain hyvin harvoin hiljaisesti. Täten kirjallinen ja suullinen sopimus on pääsääntö ja hiljainen sopimus poikkeussääntö. Riidatonta lienee myöskin se, että yksityisen pysäköinninvalvonnan laillisuutta koskeva väite nojaa pääosin hiljaiseen sopimukseen; eli sopimusoikeuden harvinaiseen poikkeussääntöön.

2.Kysymykseni Jyrki Virolaiselle:

Onko mielestänne hyväksyttävää, että mahdollisesti laajoihin ihmismassoihin jopa valtakunnan laajuisesti vaikuttavaa ilmiötä perustellaan sopimusoikeuden hyvin poikkeuksellisella ja käytännössä hyvin harvoin esiintyvällä hilj. sopimuksen rakennelmalla. Eikö selkeämpää ole katsoa, että erityislainsäädännön puuttuessa asiassa on kysymys pyrkimyksestä tulkita hiljaisen sopimuksen konstruktiota aivan liian laveasti tarkoituksin anastaa julkiselle vallalle lain mukaan kuuluva oikeus väärin pysäköityjen autojen sakottamiseen? Toisin sanoen, ei hiljaisen sopimuksen rakennelmaa ole tarkoitettu sovellettavaksi siten, että sen varaan rakennetaan kokonaan uusia yhteiskunnallisia instituutioita, vai miten Te asian näette herra professori?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kyse on reaalisopimuksesta, joka syntyy ehtojen konkreettisen toiminnan kautta sopimusehtojen hyväksynnällä. Autoilija havaitsee ennen pysäköintiä selvät sopimusehdot - jos vain ao. kilvet tms. ovat näkyviä ja kaikkien kohtuudella havaittavissa - ja pysäköidessään ajoneuvonsa yksityiselle parkkialueelle hyväksyy sopimusehdot, joihin kuuluu osana valvontamaksun suorittamista koskeva ehto.

Ketään ei toki pakoteta pysäköimään ajoneuvoaan yksityiselle alueelle. Jos joku on sitä mieltä, että po. ehdot ovat täysin p*****tä ja yksityinen pysäköinninvalvonta kriminaalia puuhaa, niin hänen ei ole mikään pakko pysäköidä yksityiselle alueelle - pysäköiköön julkiselle alueelle ja maksakoon siellä pysäköintimaksun.

Kyse ei ole mistään kokonaan "uudesta yhteiskunnallisesta instituutiosta", sillä ovathan toki autoilijat iät ja ajat tienneet, mistä pysäköinnistä on kyse, mistä on kyse parkkihalliin pysäköinnistä jne!

On autoilijoiden henkisen kapasiteetin aliarvioimista väittää, että kyse olisi muka jostakin aivan uudesta "instituutiosta"! TLL:iin on vanhastaan sisältynyt pykälä, jonka mukaan kiinteistön omistaja valvoo pysäköintiä yksityisellä alueella.

Tähän valvontaan kuuluu oikeus asettaa ehtoja pysäköinnille ja valvoa niiden noudattamista. Sopimusvapauteen kuuluu oikeus tehdä reaalisopimuksia ja periä tuollaisten sopimusten nojalla maksu tarjotun palvelun käyttämisestä. Ei tähän ole aiemminkaan mitään erityistä lainsäädäntöä tarvittu.

Väite "julkisen vallan anastamisesta" on täyttä höpö höpöä. Valtionsyyttäjä on sitä paitsi jo tutkinut tämän puolen ja jättänyt syytteen nostamatta virkavallan anastuksesta.

Anonyymi kirjoitti...

Ad Asser Salo, palikoiden:

Minusta ei ole perusteltua kohdella eri tavoin parkkihallissa tapahtuvaa pysäköintiä tai muualla kuin parkkihallissa tapahtuvaa pysäköintiä - ainoa ero näissä tilanteissa on se tosiasia, että autoa ei saa parkkihallista pois maksamatta maksua.

Ei minustakaan. Parkkihallissa pysäköiminen ei tietenkään poikkea millään tavalla pysäköinnistä avoimella pihamaalla tai vaikka maastossa. Parkkihallista pääsee toki pois maksamatta maksua, ei niitä puomeja suurlujuusteräksestä ole tehty.

Rahan varastaminen on aivan yhtä väärin humalaisen takataskusta kuin pankin holvistakin. Rikoksen tahi oikeudenloukkauksen uhkaa voidaan torjua eri tavoin ja loukkauksen kynnystä voidaan nostaa ja onnistumisen todennäköisyyttä laskea erilaisin turvajärjestelyin. Parkkihallissa puomeineen on ehtojen vastainen menettely tehty vaikeammaksi, mutta tietenkin ehtojen vastainen pysäköinti on aivan yhtä väärin, oli alueella puomit tai ei.

Nyt käsillä olevan oikeudellisen ongelman kannalta ei ole tuon taivaallisen merkitystä sillä, onko ehtojen vastainen pysäköinti tapahtunut hallissa vai muualla.

Tässä tapauksessa esimerkiksi voitaisiin, jos haluttaisiin, puhua pysäköinnistä esimerkiksi "hiljaisena suostumuksena" sitoutua ehtoihin, jotka pysäköintiehtoja koskevasta taulusta ilmenevät. Mikä tässä tökkii? Miksei pysäköintiä voitaisi pitää "hiljaisena suostumuksena" sitoutua sopimukseen?

Koska se tosiasiallisesti merkitsisi sitä, että ehtojen vastaisesti ei olisi mitenkään mahdollista pysäköidä. Kukaan meistä ei ole täydellisesti suojattu siltä, etteikö joku voisi loukata tahtoamme tai etuamme. Miksi juuri pysäköintiin soveltuvan maan omistajien pitäisi olla?

Onko mielestäsi teko, jolla nimenomaisesti rikotaan alueen omistajan selkeästi ja yksiselitteisesti ilmaisemaa tahtoa vastaan todellakin sellainen teko, jolla henkilö osoittaa "hiljaisesti sitoutuvansa" tähän tahtoon - pysäköitsijä siis osoittaisi sitoutumisensa pysäköinnin ehtoihin sillä nimenomaisella teolla, jolla hän nimenomaisesti rikkoo näitä ehtoja?? Aika hurjaa!

Anonyymi on väärässä todetessaan, että sopimuksen ainoa sisältö pysäköijän kannalta olisi sitoutua sanktiomaksuun - pysäköijähän voi oman suorituksensa vastikkeeksi pysäköidä autonsa alueelle, jolle pysäköiminen ei muuten olisi sallittua.

Niin, alueelle pysäköiminenhän ei alun perinkään ole ollut sallittua eikä se toki muutu sallituksi, vaikka valvontamaksu veloitetaankin. Valvontamaksuhan veloitetaan mm. pelastustielle tai varatulle paikalle pysäköimisestä, joihin valvontayhtiöllä ei ole kompetenssia myöntää lupaa. Varatun paikan oikealla omistajallahan on täysi oikeus hinauttaa väärin pysäköinyt auto pois. Missä siis oli se vastine, jonka luvaton pysäköitsijä sai?

Oikeustoimiopillisesti ei ole perusteltua vaatia "nimenomaista" suostumusta, kuten kirjallista ilmoitusta siitä, että pysäköijä "hyväksyy sopimuksen" - vaan riittää, että pysäköijän voidaan toimintansa perusteella tulkita tulleen sidotuksi ehtoihin.

Koko siviilioikeutemme rakentuu nyt kuitenkin sille perusperiaatteelle, että kukaan ei voi yksipuolisesti asettaa toiselle maksuvelvollisuutta. Sopimus ei ole yksisuuntainen, vaan kaksisuuntainen. Sopimuksentekotahtoa ei voida tuosta vain "tulkita", vaan sen pitää olla nimenomainen. Valvontayhtiöiden konstruktion hyväksyminen merkitsisi faktillisesti sitä, että hyväksyttäisiin niiden kyky määrätä yksipuolisesti asettamiensa ehtojen loukkauksen varallisuusoikeudellisista seuraamuksista haluamallaan tavalla.

Asser Salo kirjoitti...

5-sarjalaiselle

Tässäkään keskustelussa ei kyllä ole tullut esiin yhtäkään vakavasti otettavaa oikeusturvaongelmaa. Eikä ainakaan Sinun puheenvuoroissasi.

Sitä vastoin on mielestäni hyväksyttävällä tavalla osoitettu, miksi väitetyt "oikeusturvaongelmat" eivät sellaisia ole.

5-sarjalainen lienee tuosta samaa mieltä, jos on itselleen rehellinen. Perustelemattomilla huitaisuilla ja epämääräisillä viittauksilla "runsaaseen kommentointiin" ei ole minkäänlaista arvoa argumentteina.

"Oikeusturvaongelma" yksityinen pysäköinninvalvonta taitaa olla lähinnä sellaisten henkilöiden osalta, jotka muista piittaamatta haluavat välttämättä pysäköidä autonsa miten sattuvat.

Tässä(kin) blogissa sekä kommenttiosastolla on mielestäni täysin johdonmukaisesti perusteltu, miksi yksityinen pysäköinninvalvonta on mahdollista - ja perusteltua - jo ennen voimaan tulevaa erityislakia.

Mutta jotka mustavalkoisista yleistyksistä ja kani-hatusta-juridiikasta ("julkisen vallan anastus") tykkäävät, harjoittavat niitä mielellään.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Eihän tässä ole kukaan ollutkaan asettamassa yksipuolisesti toiselle maksuvelvollisuutta. Kuten sanon, kyse on reaalisopimuksesta, joka täyttyy pysäköijä tosiasiallisella toiminnalla. Kyse ei mistään tulkinnasta, van päivänselvästä reaalisopimuksen syntymisestä.

Parkkiyhtiöt eivät suinkaan määrää yksipuolisesti haluamallaan tavalla asettamiensa ehtojen yksityisoikeudellisesta seurauksesta, vaan kyse on kaskipuolisesta reaalisopimuksesta. Sopimus syntyy ehtojen mukaisesti, kun ajoneuvo pysäköidään yksityiselle alueelle.

Ehtojen näkyviin asettamisella ketään ei velvoiteta parkkeeraamaan autoaan yksityiselle alueelle. MIksi ihmeessä jonkun parkkiaktivistin pitää törkätä autonsa yksityiselle alueelle, jollei pidä sopimusehtoja hyväksyttävinä?

Asser Salo kirjoitti...

Anonyymille

Et millään tavalla perustellut sitä, miksi tämän tapauksen kannalta olisi merkityksetöntä, että pysäköiminen parkkihallissa on jo tosiasiassa nyt maksullista.

Tuota onkin aika vaikea perustella, koska mitään olennaista, oikeudellisesti merkityksellistä eroa ei ole. Pysäköintimaksun veloittaminen pysäköintihallissa on katsottu mahdolliseksi jo, ennen kuin yksityisestä pysäköinninvalvonnasta oli lausuttu sanaakaan.

Jos ajat halliin, etkä maksa maksua, et saa sieltä autoasi pois. Näin yksinkertaista se on. Lisäksi, jos hukkaat parkkihallin lappusen, joudut maksamaan siitä sanktiomaksun, josta ei mainita missään sopimusehdoissa ja joka vastaa määrältään muistaakseni n. 24 tunnin pysäköintitaksaa. Huomattakoon, että yleensä pysäköintihalleissa ei edes ole puomikoneen yhteydessä sopimusehtokylttiä, josta voisi päätellä, mihin velvoitteisiin halliin ajamalla sitoutuu.

Tähän asti ei ole ollut voimassa minkäänlaista erityislakia, vaan pysäköintihallien toiminnan oikeudelliset perusteet ovat samat, kuin yksityisessä pysäköinninvalvonnassa, jota harjoitetaan muualla kuin parkkihallissa.

Molemmissa tapauksissa pysäköijä saa sopimukseen sitoutumisen vastineena oikeuden pysäköidä paikkaan, johon hänellä ei muuten olisi oikeutta pysäköidä. En tiedä, miten tämän selvemmin sanoisin, enkä raaski uskoa, että et ymmärtäisi tätä asiaa.

Minusta on "aika hurjaa", että et millään tavalla perustele pysäköijän oikeutta hyödyntää toisen kiinteistöä, mutta katsot olevan väärin, että kiinteistön omistajan omistusta ja siihen kuuluvaa oikeutta päättää kiinteistön käytöstä, suojataan.

Tuo on minusta aika anarkistinen ajattelutapa.

Mitä tulee siihen, että et katso olevan mahdollista tulkita pysäköintiä "hiljaiseksi suostumukseksi":

"Sopimuksentekotahdosta" voisimme toki väitellä enemmänkin, mutta totean, että sopimusoikeudessa tahdonilmaisuja joudutaan useimmiten tulkitsemaan - ne eivät aina ole mitenkään nimenomaisia. Eikä varallisuusoikeuden järjestelmä sitä millään tavalla edellytä - viittaan tässä juuri "hiljaiseen suostumukseen" sekä käyttäytymisvastuuseen.

Yksityisen pysäköinninvalvonta ei ole oikeustoimiopin perusteiden vastainen myöskään siksi, että siinä ei ole kysymys yksipuolisesta maksuvelvollisuuden asettamisesta. Viittaan mainitsemieni perusteiden lisäksi siihen, että autoilijalla on täysi vapaus päättää, sitoutuuko hän sopimukseen - vai pysäköikö autonsa muualle.

Capish?

Jos - ja kun - on perusteltua katsoa sopimuksen syntyvän siten, että henkilö sopimusehtoihin tutustuttuaan parkkeeraa autonsa alueelle, ja tämä tulkitaan tarjoukseen annetuksi hyväksyväksi vastaukseksi, on toki hyväksyttävä, että kiinteistönomistaja voi turvata oikeutensa sopimusehtoihin sisällytettävällä sopimussakkolausekkeella.

Tämä oikeussuojan parantaminen sopimusperusteisilla keinoilla ei ole mitenkään epätavanomaista: sopimussakon lisäksi sopimusoikeudessa tunnetaan mm. rikkojaisraha ja käsirahan menettämisseuraamus. Onko mielestäsi väärin, että sopijapuoli voi turvautua näihin etujensa varjelemiseksi?

Summa summarum, paljon porua, vähän villoja ja juridisesti perusteltuja mielipiteitä.

Anonyymi kirjoitti...

Oikeusjakohtuus -sivusto näyttää nukkuvan, kun ei ole vieläkään saanut aikaan omaa juttuaan OM:n uudesta mietinnöstä. Parkkiaktivistit saisivat purkaa anarkistiia mielipiteitään omassa hiekkalaatikossaan.

Anonyymi kirjoitti...

Minusta on "aika hurjaa", että et millään tavalla perustele pysäköijän oikeutta hyödyntää toisen kiinteistöä, mutta katsot olevan väärin, että kiinteistön omistajan omistusta ja siihen kuuluvaa oikeutta päättää kiinteistön käytöstä, suojataan.

Tässä on taas täysin ohi aiheen menevä argumentti. Pysäköijällä ei tietenkään ole mitään oikeutta hyödyntää toisen kiinteistöä vastoin selkeästi asetettuja ehtoja. Kiinteistön omistajalla on toki täydellinen valta päättää kiinteistölle pysäköimisestä juuri haluamallaan tavalla. Tässä ei ole mitään epäselvää.

Kiinteistön omistajalla ei kuitenkaan ole oikeutta yksipuolisesti asettaa haluamaansa seuraamusta sille, joka hänen asettamiaan ehtoja rikkoo. Tällaiseen oikeudenloukkaukseen puuttuminen on viranomaisten ja tuomioistuinlaitoksen tehtävä, aivan niin kuin se on siinäkin tapauksessa, että joku varastaa kauppiaalta karkkipussin arvoltaan yksi euro.

Yksityisessä pysäköinninvalvonnassa pysäköitsijä ei saa sopimukseen sitoutumisen vastikkeena oikeutta pysäköidä paikkaan, johon hän ei muuten saisi pysäköidä. Jos hän pysäköi esimerkiksi pelastustielle tai jonkun muun hallinnoimaan pysäköintiruutuun, hänen autonsa voidaan hinata pois, koska pysäköinti on edelleen oikeudetonta, mahdollisesta valvontamaksun asettamisesta huolimatta. Pysäköinninvalvontaa harjoittavalla yrityksellä ei tietenkään ole kompetenssia myydä mitään pysäköintioikeuksia toisten ihmisten omistamiin tai hallitsemiin parkkiruutuihin.

Valvontayritykset eivät edes itse perustele toimintaansa sillä, että valvontamaksun vastikkeena pysäköitsijälle muodostuisi oikeus pysäköidä väärin. Ehtojen vastaisesta pysäköinnistä asetettava pysäköinninvalvontamaksu on täysin eri asia kuin luvallinen pysäköinti maksua vastaan. Tämän pitäisi olla tähän keskusteluun osallistuville jo täysin selvää.

Pysäköinninvalvontamaksussa ei ole kyse myöskään sopimussakosta. Sopimussakkoehto tehdään sen varalta, että sopimusosapuoli ei halua tai kykene suoriutumaan itse päävelvoitteesta. Se on toissijainen seuraamus. Näissä valvontasopimuksissa ei kuitenkaan ole olemassa mitään sellaista päävelvoitetta, jonka toteuttamista sopimussakkoehto turvaisi. Jos autoilija ei pysäköi kielletylle alueelle vaan kaasuttelee muualle, koko pysäköintisopimusta ei synny lainkaan. Jos hän taas pysäköi, ei väitetystä "sopimuksesta" voisi seurata mitään muuta kuin velvollisuus valvontamaksun suorittamiseen.

Kun ei ole olemassa mitään sellaista sopimusvelvoitetta, jota sopimussakkoehdolla pyrittäisiin turvaamaan, ei kyse voi olla tietenkään sopimussakosta, vaan jostain muusta seuraamuksesta.

On äärettömän luontevaa ja johdonmukaista katsoa, että vastoin alueen omistajan tahtoa pysäköivä pysäköi yksinkertaisesti luvatta. Sopimuksen konstruoiminen tällaiseen tilanteeseen johtaa vain siviilioikeuden järjestelmän kannalta erittäin outoihin lopputuloksiin ja tulkintoihin.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Höpsistä taas!

Minusta tuntuu, että tällä siviilioikeudellisen järjestelmän innokkaana "puolesta puhujana" esiintyvältä anonyymiltä on jäänyt siviilioikeuden peruskurssi aikoinaan suorittamatta.

Pysäköijän sopimusvelvoite on se, että hän noudattaa nähtäville pantuja ehtoja pysäköidessään autonsa yksityiselle alueelle.

Jos hänellä on sopimusehtojen mukaan oikeus parkkeerata autonsa maksuitta esimerkiksi tunniksi tai kahdeksi tunniksi alueelle, hän rikkoo sopimusta, jos pysäköinti jatkuu yli sovitun ajan. Rikkomuksesta seuraa valvontamaksu samalla tavalla kuin julkiselle alueelle pysäköintiajan ylittämisestä seuraa pysäköintivirhe maksu.

Valvontamaksussa on kyse normaalista sopimussakosta, sillä sopimussakko tehdään aina sen varalta, että sopijapuoli rikkoo sopimusta. Rikkoessaan pysäköintiehtoja pysäköijä joutuu suorittamaan valvontamaksun sopimussakkona.

Pysäköintiyrityksellä on oikeus "myydä" pysäköintioikeuksia kiinteistön omistajan kanssa tekemänsä sopimuksen mukaisesti ja valvoa, että myynti- eli sopimusehtoja noudatetaan.

Pelastustielle pysäköinti ei ole mitenkään erityisasemassa tapauksessa, jossa sinne pysäköinti on kielletty pysäköintialueelle asetetuista kilvistä ilmenevällä tavalla (näin myös jutussa ParkCom vs. Saviaro: " saa pysäköidä vain alueella osoitettuun paikkaan").

Valvontamaksua ei tietenkään saa veloittaa, jos luvattomasta pysäköinnistä määrätään pysäköintivirhemaksu.

Uuden lakiehdotuksen mukaan valvontamaksu saadaan veloittaa myös, jos ajoneuvo on pysäköity pelastustielle, sitä ei siis tarvitse erikseen alueen kilvissä kieltää. Tämä on luonnollista, sillä kiinteistön omistaja vastaa siitä, ettei pelastustielle pysäköidä. Kun kiinteistön omistaja valvoo pysäköintiä alueellaan, hänellä on oikeus määrätä valvontamaksu pelastustielle pysäköinnistä, jos siitä ei ole määrätty pysäköintivirhemaksua.

Asser Salo kirjoitti...

Anonyymille

Maailmamme näyttävät olevan koko lailla yhteismitattomat - luvallinen pysäköinti maksua vastaan on tosiaan eri asia kuin luvattomasta pysäköinnistä seuraava sopimussakko. Missä kohtaa olen nämä sekoittanut, tai miksi pidät tarpeellisena korostaa tätä eroa?

Tälläkin palstalla on monen monituista kertaa jankutettu, miten pysäköintisopimus syntyy.

Toistamatta totean vain, että ellei autoilija - ehdot luettuaan ja autonsa pysäköityään - halua maksaa, hänelle voidaan määrätä sopimusehtoihin sisältyvä maksu. Tämä on seurausta siitä, että hän on saanut vastikkeen (pysäköidä autonsa), mutta laiminlyönyt tehdä oman suorituksensa (maksaa).

Sopimussakko turvaa autoilijan pääsuoritusvelvollisuuden toteutumista - ja jollei autoilija sitä toteuta, sopimussakko suojaa kiinteistön omistajaa.

En ymmärrä, mitä et tässä tajua.

Enkä ymmärrä, miksi sekoitat tähän rikosoikeutta - kysymys on, kuten on monesti tullut todettua, yksityisoikeudellista laatua olevasta asiasta.

Joka ei, edelleenkään, ole mikään oikeustoimiopillinen anomalia tai yksipuolinen määräämistoimi. Sopimuksen konstruoiminen ei tässä tapauksessa myöskään johda varallisuusoikeudellisen järjestelmän kannalta mitenkään erikoisiin lopputuloksiin.

Edellä mainittuja näkökohtia olen argumentoinut perusteilla, jotka on jo mainittu ja joita en enää käy toistamaan. Olen koittanut kirjoittaa mahdollimman hitaasti, jotta asia menisi perille, mutta kun ei kerra näytä menevän, ei mahda mitään.

Kun keskustelu ei näytä etenevän mihinkään, vaan on puolin ja toisin kuin hullun kuristamista, palaan asiaan sen jälkeen, jos - ja kun? - anonyymi on harjaannuttanut "syvällistä ymmärrystään" ja perustelee kantojaan uusilla näkökohdilla.

puolueeton tarkkailija kirjoitti...

Mielestäni on selvää, että parkkipaikan omistaja saa luovuttaa oikeutensa hyödyntää taloudellisesti parkkipaikkaa kenelle haluaa. Yhtä selvää on, että parkkeeraajan pitää maksaa parkkimaksu käyttäessään kyseistä yksityisaluetta. Parkkimaksun suuruuden on tietysti oltava selkeästi parkkeeraajan nähtävillä.

Sen sijaan on mielestäni kohtuutonta, että tapauksissa, jolloin parkkimaksun vaatimisessa on epäselvyyttä tai parkkeeraajan kannalta kyseenalaisuutta, parkkiyhtiöllä on oikeus itse päättää oikeudessa käyttämiensä lakimiesten tasot ja siten oikeudenkäynnin kustannukset. Juuri tämä tekee koko toiminnan laillisuuden kohtuuttomaksi yksityiselle väärinkohdellulle.

Ratkaisuna voisi olla määräys, että parkkiyhtiön pitää etukäteen ilmoittaa myös "oikeusmaksu", jonka asiansa "hävinnyt" parkkeeraaja joutuisi maksamaan.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

"Kohtuutonta, että parkkiyhtiöllä on oikeus päättää oikeudessa käyttämiensä lakimiesten tasot ja siten oikeudenkäynnin kustannukset."

Aika vaikeasti avautuva ajatus! Valvontamaksun periminen on tavallista yksityisoikeudellisen saatavan perintää ja Suomessa jokaisella on oikeus valita itse oma avustajansa, myös juridisilla henkilöillä. Ei parkkimaksuasioissa voida tästä periaatteesta poiketa.

Jutun häviäjä korvaa voittaneen osapuolen kuut. Tämä on aivan selvä pääsääntö riita-asiassa. Kulujen suuruuden määrää tuomioistuin.

Mutta eihän oikeuteen tarvitse mennä eikä mennä käytännössä oikopäätä, jos pysäköijä katsoo, että valvontamaksu on määrätty väärin perustein. Hän voi riitauttaa maksun parkkiyhtiölle ja pyytää maksun poistamista. Jos hänellä on pyynnölleen asialliset perusteet, valvontamaksu perimisestä varmaankin luovutaan.

Itse olen ehdottanut blogissani, että saatavien perintää yksikertaistettaisiin siten, että selvää ja riidatonta velkomusasiat menisivät suoraan ulosottoviranomaiselle, eivät siis kulkisi käräjäoikeuden kautta kuten nykyisin. Vasta silloin, kun velallinen riitauttaa saatavan, asia siirrettäisiin käräjäoikeuteen. Tämä vähentäisi samalla perintäkustannuksia, joita tulisi muutoinkin alentaa. Nyt nyt ovat kohtuuttoman korkeita.

Ehdotukseeni onyhtynyt Kuluttajaliitto, mutta OM ei ole ottanut ehdotusta kuuleviin korviinsa.

Anonyymi kirjoitti...

Ad Jyrki Virolainen:

Valvontamaksua ei tietenkään saa veloittaa, jos luvattomasta pysäköinnistä määrätään pysäköintivirhemaksu.

Miksi? Jos henkilö pysäköi esimerkiksi poikittain ruutuun yksityisellä alueella, syyllistyy hän sekä pysäköintivirheeseen että alueen haltijan tai valtuuttamansa asettamien pysäköintiehtojen rikkomiseen.

Kunnallinen pysäköinninvalvoja tai poliisi voi määrätä pysäköintivirhemaksun vain ja ainoastaan tämän pysäköintivirheen johdosta. Yksityinen pysäköinninvalvoja puolestaan voi määrätä valvontamaksun vain ja ainoastaan tämän sopimusrikkomuksen johdosta.

Mikä estää, ettei samasta teosta voi tulla "kahta lappua lasiin", toinen pysäköintivirheesä ja toinen sopimusrikkomuksesta? Kyseessähän ovat kaksi täysin eri asiaa.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kysymyksessä on yksi ja sama asia, ei pidä saivarrella kaikenlaisilla teoreettisilla ja käytännön elämälle täysin vierailla "ongelmilla".

Lakiehdotukseen on otettu nimenomainen säännös, joka estää valvontamaksun veloittamisen, jos luvattomasta pysäköinnistä määrätään pysäköintivirhemaksu.

Anonyymi kirjoitti...

Olipa tässä keskustelussa paljon hyödytöntä vänkäämistä. Juridiikka on monelle (selvästi ei-juristille) vaikea asia ymmärtää.

Hölmöin väite oli se, että reaalisopimus olisi poikkeuksellinen tapahtuma, vaikka asia on arkielämässä juuri päinvastoin. Suurin osa sopimuksista syntyy mattimeikäläisellä reaalisopimuksina käyttäytymisen perusteella. Julkiset kulkuneuvot jo mainittiinkin, mutta aivan sama tapahtuu lähikaupassa, kun käydään arkisella kauppareissulla. Ei siinä kassahihnalla mitään sopimuksia allekirjoiteta tai neuvotella maitotölkin hinnasta. Asiakas nostaa tuotteen hihnalle ja maksaa kassaneidin (yksipuolisesti!!!) ilmoittaman hinnan. Ja reaalisopimus on syntynyt.

Anonyymi kirjoitti...

Julkisten kulkuneuvojen kohdalla on tietenkin velvollisuus maksaa se matka. Mutta sopimussakkovelvoitetta ei ole eikä kukaan sellaista kehtaa edes ehdottaa. Tarkastusmaksuista on säädetty lailla ja tarkatuksia tekevät virkavastuulla virkamiehet.

Tavarakaupasta on laki, jossa säädetään omistusoikeuden siirtymisestä. Jos ei maksa, ei omista ostettavaa tavaraa. Ja jos sen ottaa haltuun, syyllistyy rikokseen. Asia käsitellään rikoslain mukaisesti. Tässäkään ei synny sopimusta jossa olisi mitään sopimussakkoja.

Päin vastoin. Olisi erikoista, jos kulkuvälineen tai kaupan seinällä olevat kyltit määrittelisivät sopimusehtoja ohi muulla lainsäädännöllä säädetyn, etenkin jos niissä olisi jotain sopimussakkoihin liittyvää.

Nämä esimerkit nyt eivät vaan sovi tähän pysäköintijuttuun.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

KKO:n tuomio 16.3.2010:

ParkCom sai periä valvontamaksun. KKO kumosi käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomiot.

Joko nyt loppui jankkaaminen, parkkiaktivistit ja muut jästipäät?