perjantai 20. elokuuta 2010

306. Vaalirahakorruption selvittely paisuu ja pitkittyy, osa I


Näinä aikoina, jolloin Suomi on jo 4-5 päivää amerikkalaisen Newsweekin julistamana "Maailman paras maa", on syytä noteerata myös kansanedustajien vaalirahasotku ja sen tutkinnan venyminen ja paisuminen.

Rovaniemen moottorikelkkatehtaan rakentamisasian toinen tutkintahaara koskee Kunnallisen eläkelaitoksen Kevan entistä toimitusjohtajaa Markku Kauppista ja kansanedustaja Sampsa Katajaa, joka toimi Kevan hallituksen jäsenenä ja sittemmin puheenjohtajana. Sampsa Kataja on koulutukseltaan varatuomari ja siviiliammatiltaan asianajaja ja hän toimii nykyisin myös kokoomuksen varapuheenjohtajana.

Keskusrikospoliisin (Krp) on kerrottu epäilevän Kauppista osallisuudesta lahjoman antamiseen. Kelkkatehtaan rakennutti Nova Group ja sen johtokaksikkoa Arto Merisaloa ja Tapani Yli-Saunamäkeä epäillään lahjuksen antamisesta 5 000 euron suuruisen vaalirahan muodossa Sampsa Katajalle. Kauppisen osalta epäilyssä on kyse siitä, että hän olisi esittänyt Merisalolle ja Yli-Saunamäelle sanotun lahjuksen antamista Katajalle.

Rovaniemen kaupunki ja Nova Group sopivat kelkkatehtaan rakentamisesta Rovaniemelle. Nova möi rakennuttamansa tehtaan Lemminkäinen-konserniin kuuluvalle rakennusliike Oka:lle, joka rakensi tehtaan. Oka puolestaan möi kelkkatehtaan Kevalle. Sampsa Kataja oli vuonna 2007 Kevan hallituksen puheenjohtajana päättämässä kuntien eläkerahojen sijoittamisesta kelkkatehtaaseen.

Sampsa Kataja on epäiltynä kahdesta eri rikosnimekkeestä: virka-aseman väärinkäyttämisestä ja lahjuksen ottamisesta. Virka-asemalla tarkoitetaan tässä yhteydessä Kantajan tehtävää Kunnallisen eläkelaitoksen (Keva) hallituksen jäsenenä. Kevan hallituksessa oli sanottuna aikana myös Rovaniemen kaupunginjohtaja Mauri Gardin, joka ajoi innokkaasti kelkkatehtaan perustamista Rovaniemelle.

Samana vuonna eli 2007, jolloin Kataja osallistui vuonna 2007 Kuntien eläkevakuutuslaitoksen eli Kevan hallituksessa päätöksentekoon, joka koski Rovaniemen kelkkatehdashankkeen rahoitusta, Katajan tilille kilahti eduskuntavaaleja varten vaalitukea 5 000 euroa Kehittyvien Maakuntien Suomelta (KMS), johon vaalirahaa syytämässä oli mukana mm. kelkkatehtaan rakennuttanut Nova Group. Esitutkinnassa on luultavasti kyse siitä, onko Kataja ajatellut saavansa itselleen hyötyä (vaalitukea), jos kelkkatehtaalle järjestyy rahoitus Kevasta.

Nyttemmin on kerrottu, että sanotut 5 000 euroa maksoi Katajalle tai hänen vaalitukiyhdistykselleen Tapani Yli-Saunamäki omasta pussistaan, koska KMS:ltä olivat vaalirahat tuohon aikaan tilapäisesti loppuneet (IL 16.8).

Kataja itse pitää virallista kuulemistaan "hyvänä". Hän uskoo, että kuulemisen jälkeen hänen asemansa vaihtuu epäillystä asianomistajaksi, koska hän allekirjoitti viime kesänä tutkintapyynnön Kevan edustajana Kevan ex-toimitusjohtajan Markku Kauppisen toimista kelkkatehdasasiassa. Kataja selittää, että eduskuntavaalien 2007 aikoihin hän kyllä tiesi, että 5 000 euron suuruinen tuki "oli tulossa", mutta tuen maksajasta ei käyty "täsmällisempiä keskusteluja." (IL 16.8.). Katajan mukaan hän sai tiedon tukensa KMS-taustasta vasta kun vaalirahakohu puhkesi keväällä 2008. Kataja kertoo Markku Kauppisen kysyneen häneltä, voidaanko Katajan nimi antaa Kyösti Kakkoselle ja "joillekin yrittäjille", jotka ovat tukemassa ehdokkaita, jolloin Kataja oli vastannut, että "totta kai."

Olisi mielenkiintoista tietää, miten Markku Kauppinen on kertonut tästä asiasta poliisikuulustelussa. Kun ottaa huomion Katajan merkittävän yhteiskunnallisen aseman sekä kansanedustajana, puoleensa varapuheenjohtajana ja Kevan hallituksen puheenjohtajana, olisi asia ja ristiriita eri kertomusten välillä syytä selvittää pohjiaan myöten. Asia olisi siis vietävä ilman muuta ainakin syyteharkintaan ja tarvittaessa myös tuomioistuinkäsittelyyn.

Tutkinnanjohtaja Erkki Rossin (KRP) mukaan Katajan lopullinen asema ratkaistaan, kun häntä on kuultu ja koko selvitys asiasta saatu. Ratkaisu asiasta on kerrotun mukaan tulossa ensi viikolla. Poliisi saanee koko laajan kelkkatehdastutkintansa loppulausuntovaiheeseen syyskuussa. Sen jälkeen epäillyt antavat omat lausuntonsa. Syyteharkintaan kelkkatehdasvyyhti voisi ehtiä loka-marraskuussa.

Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen on ilmoittanut, että puolueen varapuheenjohtaja Sampsa Katajalla on hänen täysi luottamuksensa.
-----

Asian taustoja ja omia käsityksiään asiasta on selvitelty esimerkiksi HS:n keskustelupalstalla, jossa nimimerkki Kappalainen kirjoittaa näin:

- Keskusta- ja kokoomuspoliitikkojen intressinä oli järjestää talousrikollisille vaalirahoittajalleen bisneksiä ja saada palkkioksi vaalirahaa. Ja sitä rahaa maksettiin suomalaisessa politiikassa historiallisen suuria määriä.

Rovaniemi oli pulassa sillä Bombadier halusi laajentua, muttei ollut valmis itse rakennuttamaan tiloja itselleen, eikä ollut valmis tekemään sellaista vuokrasopimusta, että kukaan oikea sijoittaja olisi ollut hankkeesta kiinnostunut. Rovaniemen kaupungilla ei ollut itsellään varaa tai halua ottaa riskiä kontolleen, vaikka kyse oli rovaniemeläisten työpaikoista sekä kaupungin verotuloista.

Sitten kuin taivaasta ilmestyi Nova, jonka mielestä hanke oli muka kannattava. Näytelmän kuului yllätyksekäs käänne eli se, että hankkeen edetessä Keva sai herätyksen sijoittaa eläkkeensaajien rahaa kelkkatehdashankkeeseen - muka puhtaana sijoituksena.

Se, että kaikki tapahtunut oli ennalta suunniteltua näytelmää ja kuntien eläkkeensaajien rahoilla sikailua paljastui kun Keskustan puoluesihteeri Korhonen kertoi julkisuuden luoman paineen alla ilmeisesti keskustajohtoa painostaakseen Kesärannan kuuluisasta tapaamisesta. Tapaamisesta, joka järjestettiin ennen kuin Nova oli (virallisesti) tietoinen kelkkatehtaasta. Tuossa tapaamisessa oli läsnä Novan ja Keskustan johtajat, sekä Kevan toimitusjohtaja Kauppinen. Vaikka Vanhanen on raitis, tapaaminen vei mieheltä muistin tyystin.

Keskustapuolueen tehtäväksi jäi hankkeen junaileminen Novalle ja Kauppisen tehtäväksi tuli hoitaa hankkeen tosiasiallinen rahoitus Kevasta. Kauppinen suosituksesta Nova maksoi silloiselle Kevan hallituksen jäsenelle S. Katajalle 5000 e vaalirahaa.

Kun vaalirahakuvio ja Kesärannan tapaaminen paljastuivat Kauppinen erosi toimitusjohtajan tehtävästään.

Kauppisen erottua Kevan hallituksen pj. S. Kataja jäi puuhastelemaan selvityksiensä parissa, joiden mukaan kyseessä on ollut normaali sijoitus ja että Kevan päätöksenteko on ollut sääntöjen mukaista.

Kataja oli siis mukana pumppaamassa mm. hänen huomaansa uskottua eläkkeensaajien rahaa talousrikollisten laariin ja sai palkkioksi 5000 euroa, joka maksettiin maantavan mukaisesti vaalirahana. Tähän Katajan puolustus tulee vetoamaan - vaaliraha ei ole lahjus.

Tässä sopassa ui niin monta korkeassa asemassa olevaa keskusta- ja kokoomuspäättäjää, että S. Kataja tulee pääsemään kuin koira veräjästä. Tapahtunut korruptio on kuitenkin päivänselvä tosiasia.

Kappalainen edelleen (HS 13.8.):

- Ei tässä mitään poliisia tarvita. Antaa Sampsan Katalan tehdä itse selvitys lahjusasiassa. Periaate voisi olla sama kuin Kevan moottorikelkkatehdashankkeeseen liittyvästä päätöksenteosta tehdyssä selvityksessä, jonka Kataja teetti ulkopuolisella asianajotoimistolla ja jossa Keva sai puhtaat paperit.

Kun toimittajat pyysivät saada nähdä kyseisen selvityksen, Katala sanoi, ettei voi sitä antaa, koska selvitys on poliisin hallussa osana esitutkinta-aineistoa. Sinnikkäät toimittajat kuitenkin pyysivät ko. selvitystä poliisilta, jolloin paljastui, ettei mitään selvitystä ollut edes olemassa. Katajalla on siis niin puhtaat paperit, ettei niissä ole edes mustetta.


- Kiinnostavaa tässäkin keskustelussa on vain yksi asia. Se ettei Kokoomuksen johto ja Kokoomuksen jäsenet millään tavoin reagoi tuomitsevasti Katajan toimintatapoihin. Sen sijaan asiaa peitellään, suojellaan, vähätellään ja syytetään mediaa ja oikeuslaitosta. Kataja on joko juridisesti syyllinen tai syytön, mutta hänen toimintatapansa ovat herättäneet epäilyjä. Tämänkaltainen poliitikko on menettänyt uskottavuutensa ja hänet tulisi siirtää tutkinnan ajaksi vilttiin. Oman pesän suojelua (Nimim. rva P, HS 13.8.).

------

- En ota kantaa, onko rikosta tapahtunut vai ei kuten en myöskään leiki moraalisesti ylevämpää. Äänestin viime kierroksella Katajaa mutta nyt jää kyllä yksi ääni pois, koska homma ei yksinkertaisesti pysy kädessä. Liian paljon koheltamista ja ei todellista johtajuutta, myös osaamistaso on alkanut epäilyttämään. (Nim. PBateman HS 13.8.)

------

- Kokoomuksen ideologiaan kuuluu olennaisena osana se, että kaikki on mitattavissa rahalla ja myytävissä(terveys, koulutus, tasa-arvo, "kansakunnan etu" jne. jne.) Siitä kertoo useiden kokoomuslaisten sotkeutuminen korruptioskandaaleihin. Sampsa Katajan, Kanervan, Tiuran, Lindenin lisäksi herättää kysymyksiä myös se, että meillä on kokoomuslainen valtiovarainminísteri, joka on saanut veroparatiisifirmoilta merkittää tukea. Unohtaa ei sovi myöskään valtion omistajuuksista vastaavaa Häkämiestä tai kaavoituksista vastaavaa Vapaavuorta, joiden vaalirahoista löytyy lisäksi ruotsalaista investointipankkia. Nämä ovat isoja kysymyksiä myös kansantaloudellisesti. Isänmaallisuus ja solidaarisuus edustavat kokoomuslaisille "mennyttä aikaa" - "Globaalisuus" ja "markkinaliberalismi"( lue. ahneus) ovat korvanneet nuo pehmeämmät ja perinteisemmät arvot. Siksi on hyvinkin loogista, että palveluksia vaihdetaan kylmään rahaan ja päinvastoin. Nämä kiittämättömät "oman elämänsä sankarit" ja "nettoveronmaksajat" katsovat saaneensa kaiken puhtaasti ilman valtion tai muiden suomia mahdollisuuksia. Tästä syystä he kokevat olevansa "tasa-arvoisempia" ja etuoikeutetumpia kuin perustallaajat. Nämä esiin tulleet korruptiotapaukset ovat oire kyseisen puolueen arvomaailmasta, jonka vaikutukset näkyvät mm. työntekijöiden oikeuksien heikentämisenä, tuloerojen kasvattamisena, militarismin korostamisena, etuuksien leikkauksina sekä tasaverotuksena eli yksinkertaistettuna suomalaisen hyvinvointimallin lopullisena romuttamisena (Palle HS 13.8).

-------

- Kun lukee tämän uutisen huolella huomaa, että Kataja ei ole tehnyt mitään moitittavaa. KRP joutuu erityisen paineen alla tekemään esitutkinnan, sillä kyseessä on näkyvä poliitikko. Painetta luo siis julkinen sana, eivät poliitikot. Eri asia sitten on, jos ei tykkää poliitikosta Sampsa Kataja. Rikollista hänestä ei kuitenkaan mitenkään saa tämän perusteella (Kunto Kalpea HS 14.8.).

----

Keva toimitusjohtaja Markku Kauppinen sai kesällä Kevan sisäisessä selvityksessä kelkkatehtaan sijoitusasiassa puhtaat paperit. Kauppinen joutui kuitenkin eroamaan, kun oli ilmennyt, että hän oli peukaloinut eräitä Kevan kuitteja jälkikäteen ja pyyhkinyt Novan Arto Merisalon nimen erään tapaamisen osallistujalistasta. Sampsa Katajan ja Markku Kauppisen sukset menivät ristiin ja Kataja päätti Kevan hallituksen puheenjohtajana, että Kauppisesta tehdään yksin Kevan sotkujen syntipukki.

Markku Kauppinen ärähti Katajalle ja sanoi I-S:n haastattelussa 10.7.-09: "Sampsa Kataja, julkistapa omat Keva-kestityksesi". Kauppisen mukaan Katajan oli kerrottava oman puolueensa edustajilleKevan piikkiin järjestetyt tilaisuudet ja osallistujien nimet.

Ehkäpä Kauppinen on päättänyt nyt maksaa Katajalle potut pottuina ja kertoa kuulusteluissa niin, että Kataja olisi ollut tietoinen Novan hänelle lupaamasta vaalirahapalkkiosta jo ennen kuin Kevan hallitus teki päätöksensä kelkkatehdasasiassa. Kauppinenhan oli esittänyt Novalle vaalituen maksamista Sampsa Katajalle.

Tähän viittaa myös Arto Merisalon Iltalehdelle antama lausunto. Merisalon mukaan Kataja tiesi vallan hyvin saamansa 5 000 euron suuruisen vaalirahan taustasta. Merisalo lausui:

- En voi ymmärtää, miksei KMS-tausta olisi ollut heti selvää. Kun ehdokkaan tilille kapsahtaa 5 000 euroa, niin olisi outoa, jos hän ei tietäisi, mistä se on tullut. Etenkin, jos maksajana lukee KMS. Keskeisten puolueiden johtoa informoitiin KMS:stä ja siitä, keitä siihen kuuluu.

Merisalon mukaan kaikki tukea saaneet ehdokkaat saivat tiedon KMS:n taustoista, joko yhdistyksestä tai välikäsien kautta.

Sampsa Katajan OM:lle 16.5.2007 antamassa vaalirahailmoituksessa ei mainita, että hän olisi saanut 5 000 euron vaalituen KMS:ltä. Ilmoituksensa mukaan Kataja on saanut Satakunnan tulevaisuus 2011 -kansalaisyhdistykseltä tukea 54 2000 euroa; lahjoittajia ei yksilöidä tarkemmin.

Vaalirahakohun alkaessa keväällä 2008 Sampsa Kataja antoi 16.5.2008 OM:lle ilmoituksen täydennyksen, jossa hän kertoo, että em. Satakunnan tulevaisuus oli saanut 5 000 suuruisen vaalituen - tämä siis maksettiin Katajalle - juuri KMS:ltä. Muut Satakunnan tulevaisuudelle tehdyt lahjoitukset olivat katajan ilmoituksen mukaan määrältään alle 1 7000 euroa eikä niitä siis tarvinnut yksilöidä.

Sampsa Kataja on selittänyt, että hän sai tietää saaneensa tukea KMS:ltä vasta, kun vaalirahakohu ryöpsähti käyntiin keväällä 2008. Toisen version mukaan Kataja oli olettanut, että hän oli saanut mainitun summan Tokmannin omistajalta Kyösti Kakkoselta, ei KMS:ltä. - Kovasti outoja selityksi, kun tietää Katajan taustan: hän on koulutukseltaan varatuomari ja siviiliammatiltaan julkisen valvonnan alaisena toimiva asianajaja, jolta edellytetään ammattinsa harjoittamisessa korostettua tarkkuutta ja nuhteettomuutta. Tätä taustaa vasten Katajan selitys tietämättömyydestään ei vaikuta kovinkaan uskottavalta. Joka tapauksessa hänen olisi pitänyt tietää, eli hänen olisi tullut selvittää, mistä lähteistä Satakunnan tulevaisuus oli saanut mainitut 54 000 euroa. Tällöin olisi selvinnyt, että lahjoitusten joukkoon mahtui myös yksi 1 700 ylittänyt vaaliraha eli juuri KMS:n maksamat 5 000 euroa, jotka Katajan olisi pitänyt vuonna 2007 ilmoittaa OM:lle. Kataja ei voi juristina ja asianajajana vedota laiminlyöntinsä selityksenä mihinkään "maan tapaan."

Sampsa Katajan aseman ratkennee pitkälti sen mukaan, uskooko KRP "kaikki asianhaarat huomioon ottaen" enemmän Katajan omia selityksiä vai Arto Merisalon ja Markku Kauppisen kertomuksia siitä, miten ja miksi Nova päätyi antamaan Katajalle KMS:n kautta vaalitukea Katajalle. Joka tapauksessa kyse oli niin hämärästä "kaupasta", että Kataja katsoi parhaimmaksi salata kyseisen vaalituen 16.5.2007 oikeusministeriölle antamassaan vaalirahoitusilmoituksessa, vaikka lain mukaan hänen olisi pitänyt mainita sanottu vaalituki yksilöitynä ilmoituksessaan.

---

Pikkuhiljaa alkaa vaikuttaa siltä, että kokoomuksen ennakoitu vaalivoitto ensi vuoden eduskuntavaaleissa kaatuu puolueen tunnettujen kansanedustajien lahjusepäilyihin, joista ei saatane päätöksiä ennen vaaleja. Sampsa Katajan - ja Petrin Salon - lisäksi vaalirahasotku on poikinut tai poikimassa syytteitä myös sellaisille kokoomuksen napahenkilöille kuin esimerkiksi Maria Tiura ja Ilkka Kanerva. Kanervan osalta asia on jo syyteharkinnassa ja Tiuran osalta asia saatettaneen piakkoin syyteharkintaan.

Mutta kokoomuksen hallituskumppanilla Suomen keskustalla menee vaalirahasotkujen osalta vielä kehnommin. Tästä ehkä hieman myöhemmin.

---

Perussuomalaisilla sen sijaan menee hyvin sekä galluppien mukaan että muutenkin. Viime viikonvaihteessa Porissa pidetyn persujen puoluekokouksen asioista ja tapahtumista lähinnä vain yksi ylitti uutiskynnyksen: kansanedustaja Raimo Vistbackan viuhahtelu noin tunnin ajan nakuna hotellin käytävillä keskellä yötä. Tästä tapauksesta, jonka Vistbacka otti itse esille sunnuntaina pitämässään puheenvuorossa, on saatu isoja otsikkoja iltapäivälehtiin: oliko R.V. selvin päin vai ei ja miksi hän joutui yöllä ulos huoneestaan ilman vaatteita jne. Oliko RV:llä sittenkään täysin puhtaita jauhoja "pusseissaan" esimerkiksi mitä tulee alkoholin nauttimiseen ennen viuhahtelua? - Enemmän selvityksen puuttuessa joudumme kuitenkin luottamaan kysymyksen suhteen kokemussääntöön "kyllä kansa tietää."




26 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Taas Virolaiselta hyvä juttu.
Hyvä että jaksat kirjoitella näitä.
Pitää lukea uudelleen ajan kanssa ja kommentoida sitten.

Onkohan liikaa toivottu että tässä asiassa tuomioistuin tekee lainkirjainta noudattaen päätöksensä vai vieläkö konklaavi vaikuttaa?

Anonyymi kirjoitti...

Enpä jaksa edes lukea paskaprofessorin kirjoitusta korruptiosta. Itsekin kun on lobannut yksityistä pysäköinninvalvontaa enemmän kuin vastikkeetomasti olisi ollut odotettavissa. "Arvostettu" professori kun on.......

Seuraava artikkelisi voidikin olla siitä, miten perintäyritysten pitäisi toimia tilanteissa, missä itse maksun vaatija on jo todennut, että saatava on riitautettu. Silti ensin paskayhtiöltä tulee saldotodistuksia "millä keskeytetään velan vanheneminen". Sen jälkeen laitetaan "saatava" uudelleen perintään vastoin hyvää perintätapaa. Uusi perintäyhtiö ei edes noteeraa sitä, että saatava on jo riitautettu edellisellä kierroksella. Eikä vastaa mitenkään maksun kiistämiseen (lähden koska vaan käräjille, todisteet löytyy).

PASKA PROFFA

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Joku tuntuu olevan edelleen katkera ja kantavan jopa kaunaa, kun KKO teki ParkComin jutussa oikean päätöksen - kuten olin ennakoinutkin.

KKO:n tuomion jälkeen isompiin kaupunkeihin on perustettu kuulemma runsaasti uusia parkkiyhtiöitä. Tämä lisää kilpailua ja pitää parkkimaksut aisoissa.

Ja pysäköinti pelaa nyt myös yksityisillä alueilla.

Anonyymi kirjoitti...

Onneksi Suomessa sentään tiede toimii ja on puolueetonta, koska tänäänhän on saatu lukea, että: 1) rokotusten turvallisuus on hyvin hanskassa ja riskit selvitetty ja tieteilijöillä asiat hallussa, ja 2) VTT:n tekee poliittisesti aroista energiakysymyksistä puolueetonta tutkimusta, johon kukaan ei yritä vaikuttaa.

Olisipa muuten harvinaisen kiusallinen juttu, jos tieteilijät vaikkapa päätyisivät sellaisen käsitykseen, että hallituksen energiapolitiikka on jonkin biopolttoaineen hyötyjen tai muun kysymyksen osalta virheellisellä perustella.

Mutta onneksi sellainen ei koske Suomea.

Toipila kirjoitti...

Se mikä on poliittisesti epäkorrektia ei taida mahtua "oikean" tieteen raameihin. Ainakaan Suomessa ja Venäjällä.

Vapaa lehdistö ja riippumaton rehellisyys ovat arvokkaita asioita. Jos Suomi on maailman paras maa, niin miksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta tulee niin paljon Suomelle langettavia tuomioita?

Hilda K. kirjoitti...

Mihin käräjille voisi viedä sen, että koko hallitus sekä eduskunta on ostettu?
Viimeksi kauppa tehtiin 406.000 eurolla.

Kehittyvien maakuntien Suomi ry osti vuoden 2007 eduskuntavaalien alla 406.000 eurolla eduskuntaan porvarillisen keskusta-oikeistolaisen (Keskusta + Kokoomus) enemmistön ja porvarillisen keskusta-oikeistolaisen, KMS:n luottamusta nauttivan hallituksen eli 'Vanhanen kakkosen'.

Tässä ministerit, joille KMS oli ilmoituksensa mukaan kanavoinut vaalirahaa:

1. Vanhanen, Matti, KMS, pääministeri, Keskusta
2. Katainen, Jyrki sai KMS:n lisäksi rahaa Helsingin Mekaanikontalo Oy:ltä, valtiovarainministeri, Kokoomus
3. Hyssälä, Liisa rahaa KMS:ltä, sosiaali- ja terveysministeri, Keskusta
4. Häkämies, Jyri rahaa KMS:ltä, Helsingin Mekaanikontalo Oy:ltä ja Pankkiiriliike Öhmanilta, puolustusministeri, Kokoomus
5. Lehtomäki, Paula, rahaa KMS:ltä ja Helsingin Mekaanikontalo Oy:ltä, ympäristöministeri, Keskusta
6. Lindén, Suvi rahaa KMS:ltä, viestintäministeri, Kokoomus
7. Pekkarinen, Mauri sai rahoitusta KMS:ltä ja Suomi-Soffalta, elinkeinoministeri, Keskusta
8. Vehviläinen, Anu, KMS, liikenneministeri, Keskusta
9. Virkkunen, Henna KMS, opetusministeri, Kokoomus
10. Väyrynen, Paavo KMS, ulkomaankauppa- ja kehitysministeri, Keskusta
11. Wallin, Stefan, KMS, kulttuuri- ja urheiluministeri, RKP

KMS on ilmoittanut tukeneensa rahallisesti myös Eduskunnan nykyistä puhemiestä Sauli Niinistöä, KMS, Kokoomus.

(lähteet: http://yle.fi/uutiset/kotimaa/article299441.ece
kms_tukilista.pdf)

Transparency International -järjestö vertasi Suomen vaalirahoitusta koskevassa raportissaan Suomea Valko-Venäjään. Grecon vaalirahoituksen maa-arvioinnin mukaan korruptio sen vakavassa muodossa voi hyvin uhata Suomen yhteiskunnan oikeus- ja perusarvoja. Grecon mukaan se tulisi ottaa määrätietoisemmin huomioon Suomen vaalirahoituslaissa.

Oman ilmoituksensa tai lehtitietojen mukaan ainakin seuraavat ehdokkaat saivat vaalirahoitusavustusta Kehittyvien maakuntien Suomi -yhdistykseltä:

Keskusta: Hannu Hoskonen 2.000 €, Liisa Hyssälä 5.000 €, Timo Kalli 10.000 €, Anne Kalmari 5.000 €, Oiva Kaltiokumpu 5.000 €, Juha Korkeaoja 5.000 €, Seppo Kääriäinen 5.000 €, Mika Lintilä 10.000 €, Paula Lehtomäki 15.000 €, Hannes Manninen 5.000 €, Juha Mieto 5.000 €, Lauri Oinonen 5.000 €, Markku Pakkanen 2.000 €, Mauri Pekkarinen 10.000 €, Antti Rantakangas 5.000 €, Eero Reijonen 5.000 €, Paula Sihto 5.000 €, Markku Uusipaavalniemi 5.000 €, Matti Vanhanen 10.000 €, Anu Vehviläinen 10.000 €, Paavo Väyrynen 10.000 €
Kokoomus: Merikukka Forsius 5000 €, Juha Hakola 5.000 €, Jyri Häkämies 10.000 €, Ilkka Kanerva 10 000 €, Jyrki Katainen 10.000 €, Sampsa Kataja 5.000 €, Jari Koskinen 5.000 €, Suvi Linden 5.000 €, Sauli Niinistö 10.000 €, Pekka Ravi 10.000 €, Paula Risikko 5.000 €lähde?, Petri Salo 10.000 €, Marja Tiura 20.000 €, Henna Virkkunen 5.000 €
RKP: Stefan Wallin 10.000 €

Helsingin Mekaanikontalo Oy on Alma Median hallituksen jäsenen ja Ruukki Group Oy:n hallituksen jäsenen Ahti Vilppulan määräysvaltayhteisö: Jyri Häkämies 10.000 €, Jyrki Katainen 10.000 €.

Ruukki Group myönsi tukea Satakunnan Parhaaksi ry:lle 20.000 euroa, Savo on kotimme -tukiryhmälle 10.000 euroa, Lohikosken työväenyhdistykselle 3.000 euroa, Keskustan Keski-Espoon paikallisyhdistykselle 2.000 euroa sekä Eheän Suomen Tuki ry:lle 10.000 euroa. Eheän Suomen Tuki ry sai myös Helsingin Mekaanikontalo Oy:ltä 10.000 euroa. Lisäksi Mekaanikontalo tuki Kansallista kokoomusta ja Kymenlaakson talousseuraa 10.000:lla eurolla.

Ajanta Oy:n taustalla on suursijoittaja Ari Salmivuori: Anu Vehviläinen 5.000 €. Winsome Oy on Tuomo Raasion sijoitusyhtiö. Yhtiö on Capmanin 3. suurin omistaja. Capman on Kyösti Kakkosen Tokmanni-konsernin enemmistöosakas.

Mauri Pekkarinen myönsi marraskuussa 2006 Suomi-Soffalle investointitukea 842.490 euroa. Tammikuussa 2007 Suomi-Soffa tuki Pekkarisen vaalityötä 5.000 eurolla."
(lähde: jugement.blogit.uusisuomi.fi)

Anonyymi kirjoitti...

Mari Kiviniemellä ei muodollisen puolen kanssa liene ongelmia.
Hyviä kysymyksiä on esittänyt 21.08
IL:n päätoimittaja Kari Kivelä.
Hän on havainnut että melko tuntematon Kiviniemi onnistui v. 2007 keräämään enemmän rahaa kuin kukaan nykyministeri.
Kolmeen seminaariin oli myyty lippuja 32 000 eurolla kukin 500-1000 eur, yli 5-kertainen hinta muihin verrattuna.Seminaareista kaksi on hämärän peitossa.
Taulujakin olisi mennyt mennnyt kaupaksi kymmenittäin, jos hinta oli alle 1700 eur/kpl.
Kivelä kyselee erityisesti, josko Nuorisosäätiö olisi ostanut tauluja tai lippuja kun Marin valtiosihteeri Reinakin sattui olemaan sen hallituksessa.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Hilda K - Asiaa eli "koko hallituksen ostoasiaa" ei voida saattaa vireille missään oikeusasteessa sellaisenaan.

Seuraavissa vaaleissa äänestäjät voivat antaa "tuomionsa" hämäriä vaalitukia saaneille istuville kansanedustajille ja ministereille.
Luultavasti kansan kuitenkin äänestää jatkossakin näitä edustajia ja ministereitä Arkadianmäelle.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Mari Kiviniemen vaalituissa on todella jotakin hämärää - muutenhan Kiviniemi olisi jo kertonut, miten tuo summa on saatu ja mistä lähteistä rahat ovat peräisin.

Lehdistö on käsitellyt Kiviniemeä toistaiseksi silkkihansikkailla.

Minusta jokaisen halitukseen ministeriksi valittavan kansanedustajan olisi ilmoitettava kaikki saamansa vaalituet pennilleen ja myös niiden antajat. Lakia olisi tältä osin muutettava.

Jukka Ryhänen kirjoitti...

Maasta se pienikin ponnistaa. Nova on täysin merkityksetön Ässän, Koon, Nordean, Sammon, Soneran ja muiden varsinaisten rikollisliigojen varjossa. Milloin todelliset rosvopäälliköt pannaan kuriin? On helppo syytellä yhtä Merisaloa ja kumppaneita ja jättää oikeat syylliset syyttämättä.

Kuka kuppaa ihmisten tileiltä jatkuvasti enemmän palkkioita, kysymättä lupaa? Nordean ja Sammon osavuositulokset ovat huikeita.

Kuka rakentaa toinen toistaan rumempia tönöjä ja töllejä ihmisten ilmoille, ja parhaille liikepaikoille? Kuka vaatii aina jotain saakelin bonuskorttia esitettäväksi vaikka sen pitäisi olla jokaisen oma asia.

Jne jne. Kansa tietää, näkee ja muistaa. Onneksi äänet alkavat vähitellen koventua. Eduskunnan suunnalta on täysin turha odotella lakeja joilla rikolliset pannaan kuriin. Kukapa sitä pöytäseuralaisiaan tuomitsisi.

Ernesti kirjoitti...

Sanomalehti-Kalevasta poimittua 23.0.2010."Tarasti povaa ensi kevään vaalien rahoituksen olevan vähäsempää kuin vuoden 2007 eduskuntavaalien. Silloin ehdokkaat ja puolueet saivat tukea kaikkiaan noin 35 miljoonaa euroa. Toistan 35.000.000,- euroa.

Jos ja kun edellinen tosiaan pitää paikkansa niin aiheellinen kysymys on; mistä nämä rahat tulee ja miksi
tällaiset valtavat summat? Miksi, se tiedetään, mutta mistä, siinäpä selvittämistä.

Skorpioni kirjoitti...

Kun professori Virolainen nyt alkaa kirjoittaa osa I:n lisäksi ainakin paria kolmea muuta vaalirahasotkuihin liittyvää blogia, olisi mielestäni hyvä käsitellä asiaa hieman tuoreemmista lähtökohdista, eikä toistaa vain, mitä kunkin puolueen osalta on tapahtunut. Esimerkiksi demarien jo nyt laukkautetun Riihi-säätiön osuutta ei ole käsitelty lainkaan esim. tällä saitilla. Miksi Riihi- säätiö hyvin poikkeuksellisella tavalla lopetettiin Helsingin käräjäoikeuden päätöksellä. Uskon ja arvaan, että Riihi-säätiö on rahoittanut etupäässä niitä demareita, esim. kenties Matti Ahdetta, jotka eivät tulevissa vaaleissa asetetu ehdokkaiksi.

Eräs mielenkiintoinen tarkastelukulma olisi ehdotomasti se, miksi poliisi ja lähinnä vain joku yksittäinen KRP:n tutkija, kuten Rossi ja Räsänen, yhtäkkiä ilmestyvät tarpeen mukaan julkisuuteen kertomaan, ettei poliisi aijo kiirehtiä esitutkinnan suorittamista, vaikka vaalit painavat muutaman kuukauden kuluttua päälle.

Tällaisen informaation antaminen kuuluisi ehdottomasti KRP:n päällikkö poliisineuvos Rauno Rannalle, jota ei ole näkynyt julkisuudessa kymmeneen vuoteen. Kyllä vaalirahatutkinnassa on kysymys niin merkittävien asioiden tutkinnasta, että KRP:n päällikön pitäisi ehdottomasti kertoa yksikön aikeet ja aikautaulu tutkinnassa. Minusta olisi esimerkiksi Nuorisosäätiön tutkinnan osalta syytä ensitilassa ottaa esille esim. se kusymys, miten ja millä tasolla KRP:ssä on arvioitu, onko miten tarkkaan säätiön varojen käyttöä - siitähän nyt on ksymys- voidaan esim. poliittiseen ja epäilemättä yhteiskunnallaiseen toimintaan käyttää. Minusta ei ole lainkaan selvää, että Kaikkosen ja Vihriälän toiminnassa ainakaan julkisuudessa olleiden tietojen mukaan olisi kysymys rikoksesta, mutta kun "räsäset" ilmeisesti päättävät tutkia asian KRP:n nimissä ja päällikkötasoa ei asia näytä kiinnostavan lainkaan, niin "räsäsethän" tutkivat, kuten ennen Sulo Aittoniemi ja pyrkivät itse tutkinnan suorittamisella julkisuuteen. Aittoniemihän oikeaoppisesti ja oikein aikanaan hyllytettiin Noppa-tutkinnasta, mutta nykyinen poliisijohto seuraa vain sivusta ja katsella, miten "räsäset" asioita hoitavat. Muistutettakon, että Aittoniemi- showstakin jäi jäljelle vähän villoja, mutta syntyi paljon porua.

Mari Kivieniemi! eikö olisi jo aika jyrähtää ja vaatia esitutkinnan loppuun tosissaan susorittamista ja syyteharkinnan tekemistä ennen vaaleja, jotta kansa voisi käydä vaaleihin "puhtaalta pöydältä". Paljon enemmän karismaa joka taholta please! Miksi nämä hiljaiset valtakunnansyytäjä Matti Nissinen, KRP:n päällikkö Rauno Ranta, sisäainministeri Anne Holmlund ja pääministeri Mari Kiviniemi eivät voisi palaveerata ja laatia aikataulun, jotta kansa tietäisi missä aikataulussa asiat saadaan pois pöydältä. Nyt on 3.5 - 4 vuotta pyöritty yhden ja saman sotkun ymåpärillä ja menee varmaan 7-8 vuotta tällä menenolla, kun Korkein Oikeus mahdollisesti toteaa, ettei se Kaikkonen tehnyt mitään pahaa. Voi, voi tätä hidastelun ja tehottomuuden määrää!

Huuska kirjoitti...

Loistava kirjoitus.
Parasta on kuitenkin se, että jatko-osia luvassa.
Tämähän on kuin pikkupoikana kun Pekka Lipposen jatkosarjaa odotti radiosta.
Jatkuu siis huomenna...
Kiitän!
Veikko-setä

Anonyymi kirjoitti...

Hupaisaa, miten sitä maan korkeimmat poliitikot nyt valittavat yhteen ääneen rikosprosessin hitautta ja tuskaisuutta löysässä hirressä - kun on oma asia ennen vaaleja esillä -, mutta eipä tämä vastaava kysymys tunnu enää niin paljon kiinnostavan kaikissa muissa tapauksissa eli silloin, kun puhutaan ns. matti- ja maijameikäläistä koskettavista asioista. OK, budjettiin esitetään harmaan talouden torjuntaan lisäresursseja ja hyvä niin, mutta eipä taida olla kokonaisuuden kannalta vielä ihan riittävää.

Toipila kirjoitti...

Hitaalla tutkinnalla ilmeisesti pyritään juttujen vanhentamiseen noin niin kuin yleisestikin.

Toipila kirjoitti...

Hitaalla tutkinnalla ilmeisesti pyritään juttujen vanhentamiseen noin niin kuin yleisestikin.

Professori kirjoitti...

En usko että tästä lopulta tulee minkäänlaisia rikosoikeudellisia seuraamuksia kenellekään. Toivoisin kuitenkin, että äänestäjät äänestyskopissa antaisisvat ruoskan viuhua ja panisivat toteen poliittisen vastuun. Olisi se hienoa kun suuri osa istuvasta hallituksesta putoaisi eduskunnasta.

Siru Pola kirjoitti...

Heh heh. Olisi tosiaan mahtavaa, jos R. Ranta kommentoisi tutkinnan etenemistä ja samalla Kiviniemi, Holmlund yms porukat Rannan kanssa palaveeraisivat samasta asiasta.

Skorpioni eduskuntaan !!!

Skorpioni kirjoitti...

Kukaan ei varmaa sure, että "ruoska heilahtaisi" äänestyskopissa tanssija Kaikkosen ja asianajaja Sampsa Katajan kohdalla. Jukka Vihriälähän kohdallahan se "heilahti" jo viime vaaleissa kun suosittu Juha Mieto ilmestyi samaan vaalipiiriin ehdokkaaksi ja valittiin äänivyöryllä eduskuntaan.

Ts. Miedon asettuminen ehdokkaaksi aiheutti sen, että Vihriälä satsasi ainakin 50 tuhatta euroa Nuorisosäätiön kautta tulevia varoja vaalimainontaan.Syy oli Miedon eikä Vihriälän.

Muutoin olen melkein asiassa kuin asiassa samaa mieltä tällä palstalla kommentoivan Jukka Ryhäsen kanssa asioista. Kun tarkastelee korruptiorahan käyttöä esim. pääkaupunkiseudun näkökulmasta, ei voi tulla muuhun tulokseen, että rahaa valuu täällä toimivista suurista yrityksistä erityisesti kokoomukseen ja aikaisemmin, mutta ei ilmeisesti tulevissa vaaleissa enää, demareille.

Olisi hyvä tietää kuka ja mikä taho oikeasti rahoittaa esim. Toivo-kampanjan. Toivottavasti ministeriksi nostetun "äänikellon" Lauri Tarasti "vaalirahakirja" edes hieman hillitsee menoa. On muten mielenkiintoista nähdä paljonko mainittua kirjaa myydään.

Muuten Sampsa Katajahan sanoi julkisuudessa, ettei enää asetu ehdokkaaksi eduskuntaan sen vuoksi, että kun suorat lennot Porista Helsinkiin, hänellä ei ole aikaa kuluttaa omaa kallista aikaansa linja-auton penkillä. Niin puhuu tosi porvari.

Ihmettelen muuten, miksi jonkun liikejuristin kannattaa kuluttaa aikaansa eduskunnan valiokunnissa istumalla, kun suuret rahat pyörivät ihan jossakin muualla.

Anonyymi kirjoitti...

Siru ei ole perillä poliisiorgansaation tiedottamisperiaatteista. Scorpioni on vanhana päällikkönä asiassa aivan oikeassa.

Taitaa Siru katsella maailmaa OM:n organisaatiosta....

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Skorpionin tekstiin ja ihmettelyyn on yhdyttävä sikäli, että KRP:n päällikkö tuntuu todella hävinneen julkisuudesta vuosikausia sitten. Viimeksi hän on maininnut tosiaan lähemmäs 10 vuotta sitten lehdistössä jotakin todistajien suojelusta, sen jälkeen miehestä ei kulunut pihaustakaan.
Mutta toisaalta en usko, että KRP:n päällikkö olisi voinut tulla julkisuutteen ja kertoa, että kyllä, "me KRP:ssä teemme parhaamme, että nämä ikävät asiat selvitetään ainakin poliisin osalta hyvissä ajoin ennen ensi vuoden eduskuntavaaleja, jotta vaalit päästään käymään puhtaalta pöydältä."

Siitähän vasta mökä olisi lehdistössä alkanut ja päällikköä ja KRP:tä olisi syytetty poliitikkojen juoksupoikana olemisesta.

Ajat ovat tässä suhteessa sentään - onneksi - muuttuneet niistä ajoista, jolloin KRP:n Noppa-tutkija Suti Aittoniemi hyllytettiin johtamasta tutkintaa 1980-luvulla. Oliko hyllytys "oikeaoppinen", kuten Skorpioni maalailee?

Jokainenhan nykyisin tietää, että Aittoniemen hyllytyksen syynä oli se, että hän astui liian suurille varpaille. Sutin hyllytyksestä päätti itse TP Mauno Koivisto ja päätöksen määräsivät pantavaksi täytäntöön sisäministeriön silloiset poliisipamput Olli Urposen johdolla. Se oli tyhmä temppu, josta ei olut mitään muuta "hyötyä" kuin että Suri valittiin äänivyöryllä eduskuntaan, jossa hän veri hieman narrin rooliaan ainakin kolme tai neljä kautta.

Sutin tutkintametodeista kanneltiin eduskunnan oikeusasiamiehelle Jorma S. Aallolle, vai olisiko tämä ollut jo silloin oikeuskanslerina, joka tutki esikuntineen kantelua vuoden pari ja löysi huomautettavaa parin sivun verran. Mutta tällöin Suti istui jo tukevasti parlamentissa.

Kyllä tiedottaminen kuuluu esitutkinnassa tutkinnanjohtajalle eli juuri näille Skorpionin mainitsemille "räsäsille" ja muille vastaavassa asemissa oleville poliisimiehille.

On hyvä, että tutkinta ja mahdollinen syyteharkinta jatkuu aina vaaleihin asti, sillä silloinhan kansa saa todella päättää, antaako se vielä (kakista epäilyksistä ja toilauksista huolimatta) valtakirjan kansanedustajiksi näille nyt tutkinnan kohteena oleville poliitikoille.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Sampsa Kataja ei liene mikään erityinen "liikejuristi", vaikka toisaalta Porissahan on lähes kaikki toki mahdollista.

Liikejuristi tai ei, niin tällaisen veijarin ajaa eduskuntaan ja erilaisten yhteisöjen (esim. Kevan) johtotehtäviin vallanhalu ja -himo. Siinä sivussa voi netota kivasti, ja kansanedustajan paikkahan (ilman ministerin postia tai eduskuntaryhmän puheenjohtajuutta) on maailman helpoimpia rahastuspaikkoja, kunhan vain on onnistunut ensin keplottelemaan itsensä yritysten ja yksityisten ihmisten rahallisella tuella Arkadianmäelle.

Katajastakin olisi voinut tulla jo ensi hallituskaudella ministeri, mutta nyt paikka kyllä jäänee haaveeksi, vaikka syytettä ei tulisikaan. Tai mistä sen tietää!

Ministerikokemusta ja muutaman kauden kansanedustaja-aikaa voi sitten hyödyntää ja pompata - ei suinkaan Perheyritysten liiton viisihenkisen poppoon pomoksi (se on idioottien homma) - vaan jonkin suuren yrityksen tai järjestön pomoksi, vaikkapa Kevan toimitusjohtajaksi.

Anonyymi kirjoitti...

Tiedottaminen esitutkinnasta kuuluu poliisissa tutkinnanjohtajalle tai hänen esimiehelleen. Erkki Rossi on ko. jutussa tutkinnanjohtaja, joten tämä puoli on hänen kohdallaan kunnossa.

Ranta olisi voinut tulla julkisuuteen ja todeta, että tutkinnajohtaja saa asiassa tarvitsemansa resurssit. Ja jatkaa, että tämä kuten muutkin esitutkinnat suoritetaan lain edellyttämällä tavalla viivytyksettä, mutta asian yhteiskunnallisen merkittävyyden takia myös esitutkinnan joutuisuusvaatimukseen kiinnitetään poikkeuksellista huomiota.

Mielestäni juttu pitkyttämällä vesittyy. Jos syytteitä joskus kaikesta huolimatta nousisi, niin kansainvälinen mediakin kiinnostuu, kun vasta valitut edustajat runsaslukuisina päätyvät syytteeseen.

Anonyymi kirjoitti...

Kataja toistuvasti sanoo päätyvänsä asiassa asianomistajaksi. Miten Katajan asema voi vaihtua epäillystä asianomistajaksi? Ainakaan professosi Granfeldtin kriteerien mukaan en äkkiä keksi vastausta.

Anonyymi kirjoitti...

Komppaan täysin Skorpionia. Miksiköhän arvon professori Virolainen ei käsittele Riihi-säätiön osalta käytyjä sangen erikoisia oikeustapahtumia. Eli että paikalliset oikeusasteet eivät tunnu löytän mitään tuomittavaa Riihi-säätiön toiminnasta.

Professori ei edes vaivautunut vastaamaan Skorpionin kysymykseen, miksi Riihi-säätiö ei inspiroi.

Pitäisiköhän jonkun ruveta tutkimaan professorin yhteyksiä Riihi-säätiöön?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Siitä vaan, kaikin mokomin!

Riihikuivaa löytyy aina!