keskiviikko 25. elokuuta 2010

308. Masa Jartsalle: Sulle salaisuuden kertoa mä voisin!










Koska matka oli hauska niin, pyysivät he mukaan yhden toverin...

Jari Sarasvuo kertoo tietävänsä todellisen syyn, miksi Matti Vanhanen luopui pääministerin ja puoluejohtajan hommista. Masa oli uskoutunut Jartsalle ja kertonut tälle eron todellisen syyn. Masan ja Jartsan täytyy siis olla parhaita kavereita keskenään, sillä salaisuuksia kerrotaan vain sydänystäville.

Mutta miksi Jartsa haluaa meidän muiden tietävän, että hän tietää? Onko Jartsa Masan asialla? Miksi Masa haluaa Jartsan kertovan meille, että hän on kertonut Jartsalle? Oliko Jartsalla Masan lupaa kertoa julki, että hän oli kertonut syyn Jartsalle? Onhan Masa aiemmin ilmoittanut, että hän paljastaan todellisen eron syynsä vasta joskus vuosien päästä. Miksi Masa oli uskoutunut eroasiassaan nimenomaan Jartsalle?

Jartsa ei kuitenkaan paljasta Masan ero syytä, vaan sanoo vain että se oli "eettisesti ja yhteiskunnallisesti kiinnostava." Jartsan mukaan eron syyn "käsittely huonossa mediassa olisi banalisoinut päätöstä ja aiheuttanut sivullisille haittaa". Jartsa kertoo Masan myös todenneen, että "riistomedian käytös" helpotti hänen eropäätöstään.

Masa kertoi viime joulun alla väistyvänsä keskustan puheenjohtajan tehtävistä kesän puoluekokouksessa. Tuolloin hän perusteli asiaa syksyllä odottavalla jalkaleikkauksella. Myöhemmin keväällä hän muutti kertomustaan ja selitti eron syyksi "kokonaisarvion".

Julkisuudessa on kuitenkin epäilty eron taustalla olleen jokin konkreettinen asia. Yleisimmin syyksi on veikattu sitä, että oikeuskansleri aloitti tutkia Masa toimia, koska tämä osallistui hallituksessa päätöksentekoon, joka koski Nuorisosäätiölle myönnettäviä avustuksia. Nuorisosäätiö tuki Masan presidentinvaalikampanjaa noin 25 00 eurolla. Kyse on siitä, oliko Masa ollut esteellinen.

Masa on halunnut luoda mystiikkaa eronsa ympärille vihjailemalla asian taustalla olleen muutakin. Viimeksi Masa puhui asiasta julkisuudessa kesäkuussa viimeisen EU-huippukokouksen tiedotustilaisuudessa. Hän kertoi tuolloin kertovansa syyn eroonsa "joskus vuosien päästä". Masan mukaan eron syyssä ei sinänsä ole mitään draamaa, mutta kuultuaan syyn kansalaiset kyllä ymmärtävän sen olleen pätevä syy.

Masa ero syy liittyy siis "sivullisiin." Jartsan mukaan eron syyn käsitteleminen "huonossa mediassa" olisi "banalisoinut" päätöstä ja aiheuttanut "sivullisille" haittaa. Huonolla medialla Jartsa tarkoittaneen muun muassa tiettyä iltapäivälehteä, joka oli kohdellut Jartsan mukaan häntä ja hänen kihlattua Virpiä huonosti vuodenvaihteessa.

Mutta voisiko syyn kertominen Jartsalle banalisoida koko Masan eron? Jartsan firmalla, joka toimii huomiotalouden piirissä, ei ole viime aikoina mennyt mitenkään hyvin. Haluaako Jartsa saada vain uutta huomiota ja julkisuutta firmalleen? Onko Jartsan firma liittynyt Perheyrittäjien liiton jäseneksi? Masahan alkaa pyörittää sanottua järjestöä syyskuun alussa. Onko Jartsalla ja Masalla kenties suunnitteilla yhteisiä bisneksiä?

Entä mitä Masan eron takana voisi sitten oikein olla? Kaiken takana on nainen - olisiko siis tässäkin? Minkäniminen nainen tällä kertaa vai joku Masan entinen?

Miten asia etenee julkisuudessa tämän jälkeen? Miten uutisesta saadaan kaikki hyöty irti ja Jartsa ja Masa pysymään otsikoissa? Vahvistaako Masa Jartsan ilmoituksen pitävän paikkansa - syytä kuitenkaan kertomatta? Missä vaiheessa Jartsa ja Masa alkavat syyttää huonoa mediaa ajojahdista?

Jartsa kertoi asiasta toisen Masan eli Matti Apusen 50 -vuotisjuhlakirjassa. Onko Aamulehdessä ja Iltalehdessä julkaistun Jartsan paljastuksen tarkoituksena vain saada julkisuutta Apuselle ja hänen kirjalleen. Ilman Jartsan paljusta kukaan ei olisi tiennyt juhlakirjasta mitään.

21 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä Apusen kirja saa huomiota. JII Lähde kirjoittaa Aamulehden blogeissa kuoleman synneistä kirjan tiimoilta.

Kirja ei ole julkisesti myynnissä. Se on kovaa huomiotaloutta. Vain harvoille ja valituille.

Kuulut ekskluuviseen kerhoon, kun omaaat Jartsan salaisuuden ja Apusen kirjan.

Tarkkailija X kirjoitti...

Huomio eli kusetustalouden puhemies kyntää syvällä yrityksensä kanssa. Sarasvuo yrittää julkisuuden avulla kannatella liiketoimiaan. Julkisuuden avulla syntyi Sarasvuon firma, substanssista yrityksen toiminnassa ei ole pitävää näyttöä. Pseudotieteellistä höttöä ja amerikkalaisten gurujen kopioituja oppeja(ilman lähdeviittauksia) on vaikea saada kaupaksi laman aikana.Mitatut tulokset asiakasyritysten toiminnan kehittämiseen ovat jääneet saavuttamatta.

Anonyymi kirjoitti...

Onhan Sarasvuon kurssituksissa se hyvä puoli, että siellä istuvat eivät samaan aikaan voi sotkea tärkeämpiä asioita - sitä todellista työntekoa.

Erkki K. Laakso kirjoitti...

Sarasvuo on täys pelle. Taas hän teki sen ihan ite: "Matti kertoi salaisuuden Jartsalle ja Jartsa kertoi metialle, että Matti kertoi salaisuuden, mut Jartsa ei kerrokkaan sitä metialle"..

Kohta se taas itkee, että metia on raiskannu sen ja vainoaa hänen perhettään??

Anonyymi kirjoitti...

Salaisuudet ovat Valtionhoitajan peukalon alla.

Kun pilli soi, Vanhanen vetäytyi.

"Lähetän teidät tältä paikalta tekemään vaalityötä voittomme eteen", sanoi seuraaja Lahdessa, mutta katso, ei mennyt kahta kuukautta kun Kiviniemi käski jättämään vaalirukkaset naulaan ja tekemään töitä Kiviniemen hallituksen puolesta, niin kauan kunnes "pilliin vihelletään".

Sarasvuon legendaarinen lehmänkäännös valtiovarainministeriön aulassa verouudistusta vastustaneesta kapinapäälliköstä sitä raivokkaasti kannattavaksi jää kirjoihin. Silloin hän mainitsi ääneen Valtionhoitajan nimen, ylisukupolvista hiljaista tietoa arvostavana.

Johannes kirjoitti...

Jyrki, kirjoituksesi ovat usein niin hyviä ja perusteellisia ja olet oikealla asialla, mutta nämä Matti Vanhasta koskevat kirjoituksesi lähtevät aina lapasesta. Mikä pointti oli tälläkin kirjoituksella?

Itse olen saanut sellaisen käsityksen että Matti Vanhasen jättäytymisellä puoluejohtajan tehtävistä oli syvät henkilökohtaiset perustelut, lähinnä tulee mieleen jokin sairaus. Uskon, että moni tekisi vastaavan ratkaisun saadessaan kuulla esim. sairastavansa elinikää lyhentävää syöpää tms. Olisiko tästä pakko kertoa kaikille? Mielestäni ei ole sopivaa arvuutella asiasta, Vanhanen jättäytyi jo pois politiikasta. Vaikka sontalehdet kuten Hesari asialla riepottelevatkin, ei se tarkoita sitä että kaikkien tarvitsee seurata perässä.

Anonyymi kirjoitti...

Toivotaan nyt kuitenkin, ettei kyseessä ole mikään terveydellinen syy. Vaikka en Matti-fani olekaan.

Anonyymi kirjoitti...

Terveydellisen tilan toteaminen pitäisi antaa lääkärin tehtäväksi, kuten presidentin osalta tapahtuukin. Pääministeri hoitaa kansan asioita, ei omiaan, joten asia on yhteinen, vaikka ei todellakaan niin julkinen kuin sontalehdistö haluaa.

Vanhasen sirtyminen alaviistoon Perheyritysten johtotähdeksi tukee anonyymin teoriaa Valtionhoitajan antamasta vinkistä, tai pilliin viheltämisestä.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Terveydellisen syynhän - siis jalkaleikkauksen - Masa ilmoittikin aluksi eronsa syyksi, mutta muutti sittemmin parin otteeseen kertomustaan.

Jos kyseessä olisi jonkun Masan läheisen vakava sairas, niin miksi Masa ei voinut sitä kertoa heti vaan arvuuttelee eron syyllä ihmisiä ja valitsee nyt taktiikakseen kertoa kaverilleen - ilmeisesti uudelle sellaiselle - eli Jartsalle, joka puolestaan vuotaa asian julkisuuteen.

Masan eronilmoitus ja sen syy banalisoituu kyllä entistä enemmän, että siitä vihjailee julkisuudessa Masan kaveri Jartsa. - Miten ihmeessä Masa ja Jartsa voivatkin olla noin typeriä!

Masan mystisen menettelyn taustalla on tietenkin k************ huonoon mediaan ja kaikenkarvaisiin blogi- yms. kirjoittelijoihin, mutta eihän tuollainen nulikkamainen kiukuttelu sovi lainkaan itseään jonkinlaisena valtiomiehenä pitävälle poliitikolle.

Muuten, Artsi Merisalo kertoi taas eilen, että kun hän ja muut Nova-miehet tapasivat Masan ja kepun toimiston väkeä tammikuussa 2007 Kesärannassa, Masa kertoi keskustalaisia nimiä, joille toivoi Merisalon lahjoittavan vaalirahaa. Masa oli Merisalon mukaan samassa neuvonpidossa määrännyt, että kepun toimistossa Lasse Kontiola ja Aki Haaro hoitavat vaalirahoitukseen liittyvät käytännön järjestelyt; näihin kuului mm. KMS:n perustaminen Kepun toimistossa.

Usko tässä asiassa täysin Artsia, en Masaa. Onhan Masa epäsuorasti tai melko suorastikin myöntänyt, että antoi Artsille yhden poliitikon nimen, jolle toivoi vaalirahaa. Tämä nimi oli Merikukka Forsius, Masan silloinen sussu.

Jos Masa siis myöntää pyytäneensä tai toivoneensa vaalirahaa puolueensa ulkopuoliselle poliitikolle, niin totta kai hän on tehnyt myös oman puolueensa kansanedustajien kohdalla, kuten Artsi eilen kertoi.

Uskon myös, että kokoomuksen silloinen ryhmänjohtaja Jyri Häkämies keskusteli Artsin kanssa niistä kokoomuslaisista nimistä, joille Nova halusi antaa vaalirahaa. Myönsihän Jyri tavanneensa Artsin eduskuntatalossa ja nähneensä Artsin listan kokoomuslasista vaalirahan saajista; eiköhän sillä listalla mahtanut olla myös Jyri H:n nimi.

Anonyymi kirjoitti...

Jos Virolainen olisi virastopäällikön poika, niin hänellä sormet syyhyäisivät päästä kulisseissa järjestelemään valtakunnan asioita (pyrkii muuten nytkin).

Hän verkottuisi jonkun innokkaan suhailijan kanssa ja pian ideoisi porvarillista vaalivoittoa.

Isänmaan asialla olisivat tietenkin. Hyvä olisi suhailijan olla lisäksi harras kristitty, niin vähemmän uskaltaisivat lapsenuskoiset epäillä.

Erkki K. Laakso kirjoitti...

Nyt olen kyllä blogistin kanssa täysin samaamieltä, sillä Artsi Merisalolla ei ole "tässä pelissä" enää ollut vähään aikaan mitään menetettävää. Täytyykin kysyä, mitä menetettävää on heillä nimetyillä, jotka TV 1:n uutiset esiintoi..

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymi kirjoittaa, että blogistilta lähtee Vanhasen arvostelu usein lapasesta. Mielestäni blogisti osasi nähdä hyvin varhaisessa vaiheessa valehtelevan pääministerin touhujen läpi. Blogisti toimi ikään kuin unilukkarina tässä asiassa, mikä vaati vähän retoriikkaakin.

catulux kirjoitti...

Virolaisen päivän epistolasta tulee mieleen 70-luvun kevyehkö kulttisarja Kupla, joka aina päättyi moniin ristiriitaisiin kysymyksiin kahden perheen; Vanhasten ja Sarasvuon....miten monikon genetiivi...Sarasvuotten (?) elämästä.

Siteeraus:

"Aina Kupla-jakson aluksi sarjan kuuluttaja Rod Roddy esitti legendaarisen kysymyksen, johon ei katsojan liene vaikea vastata: ”Oletko hämmentynyt? Et tule olemaan katsottuasi tämän jakson Kuplasta.” Lopuksi hän esitti osuvasti samoja kysymyksiä, joita katsojallekin saattoi tulla mieleen jakson aikana, ja totesi: ”näihin kysymyksiin – ja moniin muihin – vastataan seuraavassa Kuplan jaksossa”."

Oletko hämmentynyt? JOkainen ajatteleva ihminen ajattelee onko Jartsa ajatellut lainkaan mitään tullessaan julkisuuteen puhumaan pehmeitä ja potaskaa.

Sattuma-pääministeri Vanhanen on tarjonnut meille valehtelemisillaan ja tempauksillaan sellaista hulvatonta viihdettä, joka voittaa parodiassa jopa kyseisen Kuplan.

Pera kirjoitti...

JV kirjoitti:
#
Jos kyseessä olisi jonkun Masan läheisen vakava sairas, niin miksi Masa ei voinut sitä kertoa heti vaan arvuuttelee eron syyllä ihmisiä ja valitsee nyt taktiikakseen kertoa kaverilleen
#

Olisikohan kuitenkin niin, että Masalla on ollut liian monta neuvonantajaa että puuronkeittäjää ympärillään ja lehdistössä.

Meneehän siinä sitten sopat ja kokit sekaisin, kun puoluetoimistokin osansa haluaa julki tuoda.

Ole siinä sitten koko kansan pääministeri vaikka kuinka polvia kolottaisi.

Anonyymi kirjoitti...

Läheisen vakava sairaus ei anna oikeutta toimia moraalittomasti.

Enkä usko tuohon spekulaatioon vaikka se teoriassa voisi olla mahdollista, kuten mikä tahansa.

Tarina muuttuu aina sen mukaan kun tarve siihen tulee.

Ensin oli kippeet jalat ja leikkauksen jälkeen sairaslomaa ettei kykene hoitaa hommia täyspäiväisesti. Ihmettelen tuota perheyritysten liittoa joka palkkaa työhön henkilön joka on heti työsuhteen alun jälkeen sairaslomalla. Ainoa mistä nostan hattua Masalle on se, että ei halunnut siirtyä julkishallintoon suojatyöpaikkaan.
Paitsi että Hyssälällehän se kelan pesti meni....ohi Matilta.

Anonyymi kirjoitti...

Harmi vaan ettei suomalaisen politiikan erikoisuuksille löydy ulkomailta vertailukohteita, koska itse järjestelmämme on uniikki.

Jos tänä päivänä jossakin muussa EU-maassa yrittäisi saada kielipuolueen pilliinviheltäjän asemaan, törmäisi vaikeuksiin; sellaiset kun on natsionalistisina yleensä perustuslaissa kielletty.

Hilda K. kirjoitti...

Blogisti ottaa varmaankin uutisen pian käsittelyyn.

HD behandlar inte babymordetPublicerad: 27/08 10:52 ›uppdaterad: 27/08 13:19
Högsta domstolen beviljar inte parterna besvärsrätt i det uppmärksammade babymordet i Jakobstad.

Därmed blir Vasa hovrätts dom från i våras i kraft. Då dömdes en musiklärare från Vasa till ett år och sex månaders villkorligt fängelse för grovt dödsvållande.

Hans skuld var att inte ringa efter hjälp i tid då hans älskarinna, rektorn för Jakobstad musikinstitut, förblödde och dog påskhelgen 2006.

Älskarinnan hade fött en son i hemmet som hon dödade på toaletten direkt efter förlossningen. Musikläraren stod åtalad också för mord eller medhjälp till mord. Åklagarna ansåg att han måste ha känt till graviditeten och spelat en aktiv roll i mordplanerna.

Hovrätten trodde på musiklärarens uppgift att han aldrig insåg att rektorn var gravid och att han sov under förlossningen och därför inte förstod vad som hände.

Däremot borde mannen ha kallat på hjälp. Därför dömde hovrätten honom till villkorligt fängelse trots att Korsholms tingsrätt tidigare hade friat honom på alla punkter.
HBL

Jyrki Virolainen kirjoitti...

KKO:n päätös olla myöntämättä valituslupaa Pietarsaaren lapsensurmajutussa ei ollut sinänsä mitenkään yllättävä. Olihan juttu käsitelty perusteellisesti jo kahdessa instanssissa, eikä KKO yleensä myönnä valituslupaa pelkästään näytön arvioimisen vuoksi. Lisäksi Vaasan HO:n tuomio oli erinomaisen seikkaperäisesti ja muutenkin vakuuttavasti perusteltu.

Minä kritisoin käräjäoikeuden tuomiota ja menettelyä lähinnä siksi, että a) käräjäoikeus päätti käsitellä koko jutun suljetuin ovin, ja b) että käräjäoikeuden tuomio oli puutteellisesti perusteltu.

Nämä molemmat virheet korjautuivat hovioikeudessa, sillä hovioikeus käsitteli jutun istunnoissa, joihin myös yleisöllä oli pääsy, ja perusteli tuomionsa asianmukaisesti.

Sitä paitsi HO muutti käräjäoikeuden kokonaan vapauttavaa tuomiota ja tuomitsi syytetyn muistamani mukaan ainakin heittelepanosta yli vuoden pituiseen ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Murhaa tai vaihtoehtoisesti avuantoa murhaan koskeva syyte hylättiin myös hovioikeudessa.

Tekijä ei siis päässyt kokonaan rangaistuksetta ja se oli hyvä asia.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Edelliseen kommenttiini se korjaus, että Vaasan HO tuomitsi syytetyn törkeästä kuolemantuottamuksesta 1,5 vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen, ei siis heitteillejätöstä.

Anonyymi kirjoitti...

Hienoja valokuvia! Olet selvästi taitava valokuvaaja.

Soon Moro kirjoitti...

Masa "Tiger" Vanhanen, tuo pyyteetön lemmen kauhakuormaaja ja syvästi inhimillisten salaisuuksien hautausmaa ei anna hameväelle armoa.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010090212282808_uu.shtml

Jartsalle kerrottu salaisuus lienee, että Masa halusi kiihkeästi viedä läpi moniavioisuuden mahdollistavan lakiesityksen...