maanantai 17. tammikuuta 2011

373. KKO 2011:5; Blomqvistit vs. Nordea; "Tanssi susien kanssa" on päättynyt

Åke Blomqvist: Meni päin helvettiä...meitä huijattiin, luvattiin korkoa, mutta meni pääomakin...

1. Korkein oikeus on hylännyt tänään antamallaan tuomiolla Åke ja Leena Blomqvistin Nordeaa vastaan ajaman kanteen. Ratkaisusta on laadittu ennakkopäätöstä tarkoittava seloste (KKO 2011:5). Blomqvistit olivat vaatineet Nordealta vahingonkorvausta Selekta-säästöhenkivakuutukseen sijoittamastaan ja osakerahastojen arvonkehityksen vuoksi menettämästään sijoituksen pääomasta, joka kohosi lähes miljoonaan euroon. Blomqvisteja harmittanee myös se, että heidät velvoitettiin korvamaan Nordean 130 000 euroon kohonneet oikeudenkäyntikulut korkoineen.

2. Hovioikeus oli aiemmin 2009 ratkaissut asian samalla tavalla. Sen sijaan Helsingin käräjäoikeus velvoitti vuonna 2008 Nordean korvaamaan Blomqvistille syntyneet sijoitustappiot korkoineen, koska Nordea Henkivakuutus oli laiminlyönyt antaa B:n puolisoille vakuutussopimuslain 5 §:ssä edellytetyt tiedot ja yhtiö oli lain 9 §:n nojalla vastuussa aiheutuneesta vahingoista, jonka määrä vastasi sijoituksen pääoman alenemisen määrää.

3. Voisi sanoa, että Blomqvistit tanssivat jutussa, sanotaan nyt kuitenkin vain, ikään kuin "tähtien" eli suurpankin ja valtakunnan ylimmän tuomioistuimen kanssa. Fokstrotti ei kuitenkaan tällä kerralla mennyt oikein nappiin.

4. KKO totesi, että Selekta-sijoitusta oli markkinoitu säästöhenkivakuutuksen nimellä, joka ei herättänyt mielikuvaa pääoman menettämisen vaarasta. Vakuutuksenantajana Nordealla oli tämän vuoksi korostunut velvollisuus antaa sijoitusriskiä koskeneet tiedot selvästi ja havainnollisesti. Tähän velvollisuuteen oli kuulunut myös epäedullisen markkinakehityksen vaikutusten selostaminen.

5. KKO katsoi, etteivät pelkät Nordean sijoittajille toimittamat kirjalliset tiedot eli kirjallinen esite tarjouslaskelmineen tässä tapauksessa riittäneet täyttämään vakuutussopimuslain mukaista tiedonantovelvollisuutta. Kun pääoman menettämisen riskistä oli kuitenkin lisäksi kerrottu sijoittajille henkilökohtaisesti ennen sijoituksista päättämistä siten, että oli todettu sijoitukseen liittyvän riskin olevan samanlainen kuin suorassa osakesijoituksessa, KKO katsoi Nordean täyttäneen tiedonantovelvollisuuteensa suhteessa asiakkainaan olleisiin kokeneisiin sijoittajiin.

6. Korkein oikeus on julkaissut tuomiostaan seuraavan tiedotteen.
Korkeimman oikeuden tuomiosta laatima ja ennakkopäätöksenä julkaisema ratkaisuseloste tässä.

7. Miltä tuomio lopputulos vaikuttaa, menikö kaikki ok ja voidaanko tuomiota pitää oikeaan osuneena ja eli hyväksyttävänä? Olemme siis jälleen saman kysymyksen ääressä kuin nännijutun tuomiossakin (KKO 2011:1). Viittaan tältä osin yleisesti aiempaan blogikirjoituksiini 371-373 siitä, miten ja millä kriteereillä minusta olisi syytä sanottua kysymystä syytä lähestyä. Olisi syytä tarkastella, a) onko oikeudenkäyntimenettely jokaisessa instanssissa ollut tasapuolinen ja muutenkin asianmukainen, ja b) täyttävätkö tuomion perustelut laadukkaille ja nimenomaan maan ylimmän tuomioistuimen tuomion perusteluille asetettavat laatuvaatimukset seikkaperäisyyden, avoimuuden ja ymmärrettävyyden suhteen.

8. Hyppään suoraan tuomion perusteluihin. KKO:n ratkaisuselosteen mukaan menettelyssä ei näyttäisi olleen ongelmia; en ollut itse seuraamassa tämän jutun suullista käsittelyä KKO:ssa. Mutta yhteen asiaan haluaisin kuitenkin kiinnittää menettelyn osalta huomiota. Minusta näyttää nimittäin siltä, että todistelun välittömyys, josta todistusharkinnan lopputulos osaksi riippuu, ei ole tässäkään jutussa (saman havainnon tein edellä selostetussa nännijutussa) toteutunut. Katso tästä kirjoitukseni lopussa kohdassa PS 1 olevaa esitystäni.

9. Ratkaisuselosteen otsikossa, jossa on esitelty lyhyesti tapauksen sisältö ja kysymyksenasettelu - tässäkään ennakkopäätöksessä ei siis ole annettu mitään eksaktiin muotoon kirjoitettua oikeus- tai ratkaisuohjetta - mainitaan ne hakusanat, jotka korkeimman oikeuden mielestä ovat olleet tapauksen avainasiat: a) vakuutussopimus, b) vakuutuksenantajan tiedonantovelvollisuus ja c) sijoitussidonnainen säästöhenkivakuutus.

10. Mutta kun lukee koko ratkaisuna perusteluineen päivineen, huomaa heti, että tapauksessa on mainittujen siviili- tai kauppaoikeudellisten asioiden ohella kysymys myös prosessioikeudellisista kysymyksistä eli d) todistusharkinnasta, e) todistustaakan jaosta ja siihen liittyen f) näytön riittävyydestä eli näyttökynnyksestä. Juttuhan on ratkennut aina korkeinta oikeutta myöten viime kädessä näytön arvioinnin eli kirjallisten todisteiden ja henkilötodisteiden näyttöarvon ja todistustaakan jaon perusteella. Toki jutussa on ollut kysymys myös vakuutussopimuslain säännösten tulkinnasta. Mainitut todistusoikeudelliset käsitteet olisi ollut syytä mainita hakusanoina selosteen otsikon yhteydessä.

11. Tapauksessa oli aineellisen oikeuden kannalta kysymys vakuutuksenantajan tiedonantovelvollisuudesta, mistä säädetään vakuutussopimuslaissa (VakSopL 5.1 §). Kummalla osapuolella on todistustaakka tiedonantovelvollisuuden asianmukaisesta täyttämisestä (tai täyttämättä jäämisestä)? Hyvin perustellussa näytön arviointia koskevassa tuomiossa olisi tullut ottaa myös tähän kysymykseen nimenomaisesti kantaa. Mutta KKO:n tuomion perusteluissa ei mainita asiasta mitään. Kysymys on tosin melko selvä, sillä todistusvelvollisuus eli todistustaakka mainitusta seikasta on vakuutuksenantajalla, tästä ei liene epäselvyyttä. Tämä olisi ollut silti paikallaan selvyyden vuoksi perusteluissa mainita. Nordean olisi siis ollut näytettävä, että se on täyttänyt mainitun velvollisuutensa laissa edellytetyllä tavalla.

12. Todistustaakkaan liittyy kiinteästi kysymys siitä, miten vahvaa näyttöä vakuutuksenantajan on tulee tiedonantovelvollisuuden täyttämisestä yleensä esittää. Tämä näytön riittävyyttä eli näyttökynnystä koskeva kysymys on käytännössä, niin myös tässä tapauksessa, yhtä tärkeä kysymys kuin todistustaakan jako. Tätä olisi tullut minusta tuomion perusteluissa ehdottomasti selvittää ja selostaa. Mutta näin ei ole tehty, sillä perusteluissa ei puhuta mitään näyttökynnyksestä, vaan todetaan lakonisesti vain (kappaleet 17-19), että tietty asia oli "selvitetty" tai katsottu tulleen selvitetyksi, mutta ei kerrota, millä a) millä todennäköisyyden asteella asia oli selvitetty ja b) oliko mainittu selvitys riittävä ja ylittyikö asetettu näyttökynnys.

13. Laki on mainitussa suhteessa epämääräinen, sillä laissa sanotaan vain pyöreästi (OK 17:2.1), että "oikeuden tulee, harkittuaan huolellisesti esiintulleita seikkoja, päättää, mitä asiassa on pidettävä totena." Säännös tarkoittaa, että vallalla on niin sanottu vapaan todistusharkinnan periaate, mikä ei kuitenkaan oikeuta tuomioistuinta päättämästä näyttökysymyksistä mielivaltaisesti. Oikeuden tulee "huolellisesti harkita asiaa"; tähän kuuluu myös todistusharkintaa koskevan päättelyn uloskirjoittaminen perusteluissa.

14. Kun näyttökynnys eli näytön riittävyys on jätetty kirjoitetussa laissa avoimeksi, tulisi tuomioistuinten ja nimenomaan korkeimman oikeuden ratkaisuillaan ja perusteluillaan kehittää aukollista oikeutta ja epäselvissä tapauksissa ilmoittaa, mille korkeudelle se on näyttökynnyksen asettanut ja miten se on eri suuntaan puhuvia todisteita todistusharkinnassaan arvioinut. Kysymys on todistelun jäsentämisestä, jota opetetaan nykyisin oikeustieteen opiskelijoille. Valitettavasti tuomioistuimet eivät meillä vieläkään suoriudu asianmukaisella tavalla todistelun jäsentämisestä tai eivät halua tuoda sitä perusteluissaan yksityiskohtaisesti julki, vaan puhuvat ja kirjoittavat yhä edelleen vain epämääräisesti sanoilla "on selvitty", "on näytetty" tai "katsoo selvitetyksi." Tällaisia ratkaisuja lukiessa hiipii usein mieleen epäily, että näytön arviointi taitaakin perustua lähinnä vain tuomarin intuitioon, jonka oikeellisuutta ei ole mahdollista kontrolloida.

15. Ratkaisussa KKO 201i:5 on tosin perusteltu näyttöä, mutta minusta perusteluista puuttuu asianmukainen todistusoikeudellinen kysymyksenasettelu ja todistelun jäsentäminen. Todistustaakan jaosta tai näyttökynnyksen asettamisesta ei perusteluissa mainita nähdäkseni sanaakaan. Tämä on puute. Vai olisiko tuomiossa sovellettu niin sanottua näyttöenemmyysperiaatetta, jolloin todistustaakkaa ja sen jakoa ei lähtökohtaisesti tarvitse ottaa huomioon? Kun ratkaisun lopputulos on riippunut suurelta osin juuri näytön arvioinnista, olisi KKO:n tullut perusteluissaan kertoa, miten se on näyttöä edellä mainituissa suhteissa jäsentänyt.

16. Selvyyden vuoksi on syytä todeta, että nykyisin todistusoikeudessa vallitsevan käsityskannan mukaan näyttökynnys ei ole jäykkä eli kaikissa tai erityyppisissä riita-asioissa sama, vaan katsotaan, että näyttökynnyksen tulee joustaa asian laadun mukaan: toisinaan näytön todistusarvolta vaaditaan enemmän, toisinaan taas vähemmän. Jos ja kun näin on asian laita, tuomioistuimen olisi todella tärkeää ilmoittaa tuomion perusteluissa, miten näyttökynnys on asianomaisessa jutussa joustanut ja mille korkeudelle se on asetettu. Toisin sanoen, miten vahvaa näyttöä jutussa on tietyn oikeustosiseikan toteen näyttämiseksi ja todistustaakan täyttämiseksi edellytetty, eli sijaitseeko niin sanottu todistuspiste todennäköisyysasteikkoa kuvaavalla janalla kohdassa "varma", "ilmeinen", "varsin todennäköinen", "todennäköinen" vai "luultava."

17. KKO:n perusteluissa ei kerrota selvästi myöskään sitä, miten vahvaksi oikeus on arvioinut Nordean tiedonantovelvollisuuden täyttämisestä esittämän päänäytön ja onko vastanäytöllä kyetty horjuttamaan päänäyttöä ja missä määrin. Todistusharkintaa koskevaa oikeudellista päättelyä ei ole perusteluissa tarkemmin selostettu.

18. Henkilötodisteiden eli Blomqvistin puolisoiden (ÅK ja LB) ja pankinjohtajan (K) kertomusten uskottavuuden ja painoarvon arviointi on perusteluissa melko niukkaa. Perustelujen kappaleissa 13-17 on kerrottu yksityiskohtaisemmin lähinnä vain K:n esiin tuomista seikoista. KKO on pitänyt K:n todistajankertomusta uskottavampana kuin B:n puolisoiden kertomuksia ja katsonut K:n kertomuksen perusteella selvitetyksi, mitä pankissa käydyissä neuvotteluissa ja keskusteluissa oli puhuttu ja mitkä asiat siellä oli otettu esille.

19. Kertomuksia arvioitaessa on otettu lähtökohdaksi se, että kun keskusteluja pankissa käytiin vuonna 1999 ja juttu tuli käräjäoikeudessa esille 2008 ja oli KKO:n istunnossa 2010, "ei näin pitkän ajan kuluttua ole enää saatavissa varmuutta siitä, mitä ilmaisuja K on käyttänyt kertoessaan riskistä B:n puolisoille tai millä tavalla LB on esittänyt huolensa sijoituksen arvon säilymisestä" (kappale 13). Tätä ennen KKO:n perusteluissa on kuitenkin selostettu melko yksityiskohtaisesti sitä, mitä nimenomaan K oli kertonut ja mitä juuri hänen kertomuksellaan oli selvitetty. Miksi "pitkän ajan" on katsottu heikentäneen lähinnä vain B:n puolisoiden kertomusten uskottavuutta, muttei K:n? K:n iästä ei ole selvitystä, mutta kaikki tv-uutisia ovat nähneet, minkä ikäinen Åke B. ja hänen puolisonsa suunnilleen ovat. Tässäkö syy pitkän ajan perusteeseen?

19. KKO:n kanta, jonka mukaan K:n kertomusta on pidettävä B:n puolisoiden kertomuksia uskottavampana, näyttää perustuvan lähinnä vain yhteen seikkaan tai oikeastaan kokemussäännön luonteiseen sanontaan. Se esiintyy hovioikeuden tuomiossa ja KKO on hyväksynyt sen toteamuksella: "hovioikeuden tavoin Korkein oikeus arvioi, ettei ole perustetta epäillä pankinjohtaja K:n kertomuksen luotettavuutta, vaikka B:n puolisot ovat kertoneet häneltä saamistaan tiedoista toisin" (kappale 13). Mihin hovioikeus sitten on perustanut käsityksensä K:n kertomuksen luotettavuudesta? Yllättäen vain yhteen seikkaan siihen, eli siihen, että K on "kokenut pankinjohtaja", jolloin olisi "epäuskottavaa", että K olisi antanut B:n puolisoille vääriä ja harhaanjohtavia tietoja. - Minusta tämä on jokseenkin suppeaa uskottavuusarviointia.

20. Olisi pitänyt ottaa huomioon muun muassa se seikka, että K on kyseisten sijoitusten markkinoinnista ja sopimuksista päättäneenä pankin johtajana asioinut kyseisissä merkeissä luultavasti useiden satojen tai jopa tuhansien pankin asiakkaiden kanssa markkinoiden samaa vakuutusta tai vastaavanlaisia sijoituksia. Mistä ihmeestä K siis saattoi olla kymmenisen vuotta myöhemmin varma siitä, että neuvottelujen kulku oli edennyt juuri siten, kun hän oli nyt ne muistanut ja tavalla, jota KKO on pitänyt enemmittä perusteluitta selvitettynä (kappale 13)? Miksi ajan kulumista ja sen vaikutusta ei ole otettu tässä kohdin huomioon? Mistä K saattoi muistaa, kun hänellä oli siis ollut lukuisia muitakin asiakkaita, että oli maininnut sijoituksen riskistä kertomallaan tavalla juuri B:n puolisoille?

21. Lisäksi on syytä huomata, että pankki ja K ovat pitäneet B:n puolisoita "kokeneina sijoittajina;" tämän näkemys, jonka B:t ovat kiistäneet selittäen olevansa vain tanssijoita ja sijoittajina ainoastaan harrastelijoita, KKO on hyväksynyt. Jos näin on todella ollut asian laita, niin miksi K sitten olisi katsonut ylipäätään aiheelliseksi mennä kertomaan B:n puolisoille vakuutuksen riskistä, jos ja kun olettamus oli, että nämä "kokeneina sijoittajina" tiesivät riskit muutenkin? Näihin kysymyksiin, jotka ovat minusta oleellisia K:n kertomuksen uskottavuutta arvioitaessa, KKO ei ole antanut minkäänlaista vastausta eikä edes maininnut niitä perusteluissaan.

22. Åke ja Leena B:n kertomusten ja selitysten todenperäisyyttä harkittaessa on toki otettava huomioon, että he ovat jutun asianosaisia ja vaatimuksen esittäjiä. Tämän takia Blomqvisteja ei ole kuultu oikeudenkäynnissä valan nojalla (ei ilmeisesti myöskään asianosaisen totuusvakuutuksen nojalla), mutta tämä ei kuitenkaan välttämättä tee heidän kertomuksistaan epäuskottavia. Lisäksi olisi syytä muistaa - olisin toivonut, että myös KKO olisi tämän noteerannut - että B:n puolisoiden asia on koskettanut sangen läheisesti myös todistajan valan nojalla kuultua pankinjohtaja K:ta. Hän ei ole ollut jutussa esteellinen todistajaksi, mutta hänen kertomuksena painoarvoa ja uskottavuutta arvioitaessa olisi otettava huomioon hänen asemansa pankin palveluksessa sekä se, että juuri hän oli markkinoinut ja kaupitellut kyseistä sijoitusta Leenalle ja Åkelle. Vaikka jutussa annettu tuomio ei ole vaikuttanut K:n asemaan välittömästi siten kuin OK 17 luvun 18 §:n 1 momentissa tarkoitetaan, tavalla, on jutun lopputuloksella varmaankin ollut tietty tosiasiallinen vaikutus myös K:n asemaan. Sen vuoksi K:n suhde a) vastaajaan ja b) itse asiaan olisi tullut ottaa hänen kertomuksensa arvioinnissa huomioon selkeämmin kuin mitä KKO:n perusteluissa on tehty.

23. Jos henkilötodisteiden uskottavuutta ja painoarvoa punnitaan kaikki edellä mainitut todisteet ja kokemussäännöt huomioon ottaen, voitaisiin minusta päätyä siihen, että tässä vaiheessa todistelutilanne on fifty-fifty, eli puntit olisivat aika tasan. En halua väittää, että tämä olisi ainoa ehdottomasti oikea johtopäätös henkilötodisteista, mutta tuskinpa sitä voidaan pitää myöskään täysin metsään menneenä arviona. Kyseessä on jälleen tapaus, josta ei voida sanoa, että jutussa olisi olemassa ainoastaan yksi ainoa ehdottomasti oikea johtopäätös.

24. Jos näin on, niin silloin minusta näytön arviointi ratkeaa kirjallisten todisteiden perusteella. Tältä osin viitaan siihen, mitä korkein on todennut kirjallisten todisteiden näyttöarvosta: Tässä tapauksessa pelkät Nordean sijoittajille toimittamat kirjalliset tiedot eivät riittäneet täyttämään vakuutussopimuslain mukaista tiedonantovelvollisuutta. Näin ollen ja kun edellä olen päätynyt siihen, ettei henkilötodistelusta ole tullut esiin riittävän luotettavaa näyttöä siitä, että pääoman menettämisen riskistä olisi kerrottu Blomqvisteille henkilökohtaisesti ennen sijoituksista päättämistä niin, että heille olisi selvitetty sijoitukseen liittyvän riskin olevan samanlainen kuin suorassa osakesijoituksessa, ei Nordean voida katsoa täyttäneen lain mukaista tiedonantovelvollisuuttaan. Sille seikalle, että Blomqvistit, jotka ovat jo aiemmin harrastaneet sijoitustoimintaa, ei minusta voida antaa näytön arvioinnissa kovinkaan suurta painoarvoa, koska nyt on ollut kysymys sellaisesta sijoituksesta, jollaista tanssiopettajan ammatissa toimivien Blomqvistien ei ole aiemmin edes väitetty tehneen.

25. Tämä olisi minusta oikea ja myös kohtuullinen näytönarviointi jutussa. Minusta ei riitä, että Nordea on selviytynyt sillä tiedonantovelvollisuudesta olevasta näyttökynnyksestään vain "nipin napin" eli rimaa hipoen - lieneekö 51 %:n tai esimerkiksi 60 %:n todennäköisyys ollut KKO:n mielestä riittävä näyttö; tätä emme tiedä - vaan suurpankilta voidaan kyllä perustellusti edellyttää vahvempaa näyttöä. Näyttökynnyksen korkeutta eli näytön painoarvoa arvioitaessa on syytä kiinnittää huomiota niin sanottuun alkuperäistodennäköisyyteen eli siihen, mikä yleisen elämänkokemuksen mukaan on todennäköistä. Vakuutussijoituksesta puhuttaessa lähtökohtana voidaan pitää sitä, että pääoma on turvassa.

26. Painavin peruste näyttökynnyksen asettamisesta todennäköisyyspistettä korkeammalle on kuitenkin se, että sijoituksia markkinoineella pankilla on ollut erityinen aihe samoin kuin Blomqvisteja suuremmat mahdollisuudet varautua näyttöön ja esittää sitä oikeudenkäynnissä. Näyttöön varautuminen on peruste, jota pidetään nykyisin riita-asioita koskevassa todistusoikeudessa kaikkein painavimpana perusteena, kun on kysymys siitä, kummalle osapuolelle on asetettava jutussa todistustaakka.

27. Pankilla olisi ollut tässä jutussa täydet mahdollisuudet laatia niin yksityiskohtaiset ja tarkat esitteet ja tarjouskirjeet, että myös tavallinen harrastelijasijoittaja olisi voinut ymmärtää, millaisesta sijoituksesta kyseisessä säästöhenkivakuutuksessa oli todellisuudessa kysymys. Jos tällaiset "paperit" olisi laadittu ja ne olisi näytetty ja esitelty Blomqvisteille kaupanhieronnan yhteydessä, olisi pankki täyttänyt tiedonantovelvollisuutensa ja asia olisi selvinnyt myös Blomqvisteille. Kymmenen vuoden kuluttua ei siten olisi ollut tarvetta ryhtyä muistelemaan oikeudessa, että mitähän niissä neuvotteluissa oikein puhuttiinkaan.

28. Tällaiseen ratkaisuun eli siis kanteen hyväksymiseen olisin itse luultavasti päätynyt myös tosielämässä jutussa esitetyn aineiston perusteella. Tärkeintä tässä tarkastelussa on kuitenkin ollut havainto, jonka mukaan tuomioistuimet eivät jäsentele todistusharkintaansa eivätkä perustele näytön arviointia koskevia ratkaisujaan riittävän tarkasti. Parantamisen varaa näyttää olevan rutkasti.

29. Tv-uutisten haastattelussa, josta yllä oleva kuva on näpätty, Leena ja Åke sanoivat, että oikeusjutun opetus on se, ettei pankkiin enää uskalla mennä, jollei ota juristia mukaansa. Kop, kop, kop, tosi taitaa olla.
-------
PS 1:

KKO toimitti jutussa suullisen istunnon 23.9.2010. Asia on kuitenkin ratkaistu KKO:ssa esittelijän esittelystä, sillä näin on voimassa olevan lain mukaan tehtävä (OK 30:21a). Kuten nännijutun blogissani sanoin, tämä on selkeästi välittömyysperiaatteen vastaista.

Nännijutussa KKO:n suullisen käsittelyn ja esitelyn välillä kului aikaa kolme kuukautta ja esittelypäivästä vielä tuomion antopäivään yksi kuukausi lisää. Tässä Blomqvistien jutussa KKO näyttää "oppineen" - ehkä kritiikistäni johtuen, kuka tietää - sillä ratkaisuselosteeseen on merkitty, että juttu olisi myös esitelty samana päivänä eli 23.9., jolloin siis suullinen istunkin pidettiin.

Epäilisin, pitääkö tämä todella paikkansa! Normaalisti nimittäin suullista käsittelyä seuraava esittely pidetään todellakin, kuten nännijutussakin, parin kolmen kuukauden kuluttua suullisesta käsittelystä. Kenties KKO on halunnut mainitulla esittelypäiväyksellään "todistaa", että välittömyysperiaate on toteutunut, vaikka varsinainen esittely on pidetty todellisuudessa vasta joskus myöhemmin.

Mutta tärkeintä on, että tuomio on annettu ulos vasta eilen eli reilut 3,5 kuukautta suullisen käsittelyn ja "esittelypäivän" jälkeen.

Kun jutun ratkaisu on riippunut ratkaisevasti KKO:n istunnossa kuultujen B:n puolisoiden ja todistaja K:n kertomuksista ja niiden luotettavuudesta tehtyjen havaintojen perusteella, on tämä aika kyllä aivan liian pitkä välittömyyden toteutumista ajatellen. Esimerkiksi HO:n tulee antaa vastaavanalaisessa tapauksessa tuomionsa ulos 30 päivän kuluessa suullisen käsittelyn päättymisestä.

Lisäksi asia on niin, että esittelypäivän jälkeen, vaikka se olisikin ollut tässä tapauksessa mainittu 23.9., jutun asiakirjat kiertävät, usein jopa moneen kertaan, kaikilla viidellä jäsenellä (ja esittelijällä aina välillä) ja tällä niin sanotulla "kierrolla" esittelyssä päätetty lopputulos, joka itse asiassa on luonteeltaan vain "alustava", voi muuttua paljon, joskus jopa päälaelleen siitä, mihin ratkaisuun esittelyssä oli päädytty. Minulla on entisenä KKO:n esittelijä kokemusta edellä kerrotusta menettelystä ja luulen, että nykyinen "meno" KKO:ssa on po. suhteessa samanlaista.

Siis: todistelun välittömyys, joka on asianmukaisen todistusharkinnan a ja o, ei ole Blomqvistien jutussa KKO:ssa toteutunut.

PS 2:
Ks. www.suomenlaki.com/uutiset/article567726, jossa lainsäädäntöneuvos Ilkka Harju on kommentoinut tapausta Blomqvistit vs. Nordea (KKO 2011:5). Harjukin on tullut samaan johtopäätökseen kuin minä todetessaan, että KKO:n ratkaisussa on ollut kyse "pitkälti näytöstä, todistelusta ja niiden uskottavuudesta."

Harju ei kuitenkaan analysoi näyttöä tarkemmin, mutta toteaa, että todistusharkintaa, todistustaakan jakoa ja näytön riittävyyttä on käsitelty KKO:n perustelussa "sangen vähän." - Tältäkin osin samanlainen havainto kuin minullakin kommentissani.

Minusta KO:n perusteluissa mainittuja oleellisia todistusoikeuden kysymyksiä ei käsitellä itse asiassa juuri lainkaan. Perustelut ovat todistusharkinnan osalta alkeelliset. Pahin virhe todistusharkinnassa on siinä, ettei pankin nimeämänä todistajana kuullun johtajan kertomuksen luotettavuutta ole pyritty korkeimman oikeuden tuomion perusteluissa kontrolloimaan jutussa ilmenevillä apufaktoilla.

Harju pitää KKO:n perustelujen puutteena myös sitä, ettei KKO ole arvioinut sitä, olisiko Selekta-säästöhenkivakuutuksen ottaneilta edellytettävä sijoituskokemusta juuri sijoitussidonnaisista vakuutuksista. Tämän minäkin mainitsin ohimennen blogissani.






50 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymi kirjoittaa:

"Nyt ratkaisun jutun ongelma on tietysti se, että kantajat puhuvat omassa asiassaan, mutta niin tekee kyllä aika pitkälle myös pankin edustaja,..."

Kenenkähän asiassa tässä liitetiedoston jutussa on Suomen oikeislaitos puhunut? Onkohan se puhunut Suomen kansalaisten perusoikeuksien ja ihmisoikeussopimuksen omaavien näkökulmasta vai;

Koiviston konklaavin 6.5 1992 perustein, jolloin Suomen riippumaton oikeuslaitos alistui poliittiseksi villakoiraksi syrjäyttäen suomalaisten pankkien asiakkaiden "oikeudet" ohi kanslaisten perusoikeuksien.

Tässä Blomqvistien jutussa on aivan samoja piirrteitä, kun konklaavin lopputoloksena suomalaisille pankeille annettiin poliittinen avoin valtakirja kohdella asiakkaitaan aivan miten tahansa.

Suomalaisessa oikeuslaitoksessa on hitausmomentti, joka ei korjaudu kuin erittäin kovan ja laajan kansainvälisen julkisuuden avulla.

Anonyymi kirjoitti...

Toisenlaisessa asiassa pankin edustajien muistikuville ei pantu ratkaisevaa painoa jutussa KKO 1994:41.

(http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/1994/19940041)

'"Harkitessaan pankinjohtajan ja pankkitoimihenkilön todistajankertomusten todistusarvoa Korkein oikeus toteaa, että Jimi Saastamoisen allekirjoituksen aitouden selvittäminen oli tullut ajankohtaiseksi vasta yli kahdeksan vuotta takaussitoumuksen antamisen jälkeen. Takaussitoumusten laatiminen ja niiden allekirjoitusten oikeaksi todistaminen on pankkitoimintaan liittyvää päivittäistä rutiinia. Jutussa ei ole ilmennyt mitään sellaista, josta voitaisiin päätellä juuri tämän takaussitoumuksen allekirjoittamiseen liittyneen joitakin poikkeuksellisen mieleenpainuvia seikkoja. Pankkitoimihenkilön muistikuvat allekirjoitustilaisuudesta ovat epävarmoja, mikä sinänsä on luonnollista ajan kulumisen vuoksi. Hänen ja pankinjohtajan kertomuksissa on myös ristiriitaa esimerkiksi siinä, olivatko takaussitoumuksen kaikki kolme allekirjoittajaa samanaikaisesti läsnä vai kävivätkö he kukin erikseen allekirjoittamassa asiakirjan."

Ehkä nyt sitten oli mieliinpainuvia seikkoja.

Nyt ratkaisun jutun ongelma on tietysti se, että kantajat puhuvat omassa asiassaan, mutta niin tekee kyllä aika pitkälle myös pankin edustaja, joka joutuu ottamaan kantaa siihen, onko itse toiminut oikein ja pankin ohjeistuksen mukaisesti. Jos pankin edustaja ei kertoisi asioista tavalla, joka tukee pankin toiminnan asianmukaisuutta, tulisi äkkiä kiukkuisen näköinen isompi pankinjohtaja kysymään, mitä tämä touhu on.

Anonyymi kirjoitti...

Mikä tanssien tulee, se sijoittaen menee.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos, erittäin hyvä kirjoitus, millä ihmeellä olet tämän ehtinyt jo koostaa :)

Anonyymi kirjoitti...

Käräjäoikeushan totesi, etteivät ÅB ja LB saamansa kirjallisen materiaalin nojalla välttämättä olisi voineet päätyä muuhun lopputulokseen, kuin että pääoma on suojattu. Termiä pääoma ei edes mainittu tässä materiaalissa. KKO ei kiinnitä kirjallisen materiaalin ilmeiseen puutteellisuuteen mitään huomiota, vaan pitää pankinjohtaja K:n muistinvaraista selvitystä tätä painavampana tai kirjallisen materiaalin puutteet korjaavana.

Pankinjohtaja K:n keskustelut ÅB:n ja LB:n kanssa ovat - näin arvelen itsekin pankissa asioineena - oletettavasti sisältäneet sekä vakuutusten markkinointia että sopimusehtojen "neutraalia" esittelyä.

KKO ilmeisesti edellyttää, että pariskunta B:n (tai kenen tahansa asiakkaan) on osattava erottaa pankinjohtajan puheesta markkinointi ja sopimusehtojen kuvaus, ja sitten täydennettävä kirjallisia sopimusehtoja tällä suullisen informaation "neutraalilla" osalla. Aika kova vaatimus.

Anonyymi kirjoitti...

Alkaa koskea kohta kaikkea mahdollista. Työpaikoille pitää hommata juristi. Valvontakamerat joka paikkaan. Aina kaksi esteetöntä todistajaa. Hulluksi menee ja tuomioistuimet vielä sen hullummaksi asiat saa. Ovat täysin irtautuneet tuossa pilkunviilauksessa tosielämästä!

Professori kirjoitti...

Erinomaista tässä asiassa on kaikesta huolimatta se, että tämän mediaspektaakkelin jälkeen tavallinenkin kaduntallaaja osaa olla hiukkasen varuillaan pankkien seireenilaulusta niiden kaupatessa omia sijoituinstrumenttejaan.

jyrki laitinen kirjoitti...

Professori Virolaisen kommentaari jutusta osoittaa, että KKO:ssa tarvittaisiin päteviä prosessualisteja, jottei tällaisia heikosti perusteltuja "mututuomioita" tehtäisi. Jollei KKO uskalla kirjoittaa tarkkaa näytön analysointiaan ulos hyväksyttävällä, jää epäilys tuomion oikeellisuudesta. Jo ajat sitten on pidettu puutteellisina ja jopa lainvastaisina lauselmia "katsoo selvitetyksi tai asiassa on selvitetty" tms.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Professori Hannu-Tapani Klami -vainaa (kuoli reilusti alle 60-vuotiaana) oli oikeustieteen ja kulttuurin moniosaaja, joka kirjoitti paljon myös todistusoikeudesta.

Hän taitaa olla ainoa suomalainen tutkija, joka on kehittänyt oman todistustaakan jakoa koskevan teorian.

Siihen kuuluu neljä asiaa, jotka tulee ottaa huomioon:1) teeman alkuperäistodennäköisyys yleisen elämänkokemuksen valossa, 2) mahdollisuus varautua näyttöön, 3) sovellettavan oikeussäännöksen tavoitteet ja 4) väärästä päätöksestä aiheutuvan riskin sosiaalinen kantokyky.

Kolme ensimmäistä perustetta useimmat muutkin tutkijat ja teoreetikot ovat yleensä hyväksyneet, mutta neljättä eli tuota riskin kantokykyä ei ole haluttu hyväksyä.

Olen nähnyt kuitenkin yhden tuomion, jossa on sovellettu Klamin teoriaa sellaisenaan eli vedottu myös riskin sosiaaliseen kantokykyyn. Todistustaakka asetettiin jutussa vastaaja olleelle suurehkolle yhtiölle.

Kyseessä oli Rovaniemen kihlakunnanoikeuden 1980-luvun loppupuolella antama tuomio muistaakseni jossakin työsopimusriidassa. OIkeuden puheenjohtajana oli kihlakunnantuomari Markku Arponen, josta tuli myöhemmin KKO:n jäsenen ja hovioikeuden presidentti Kuopioon.

Anonyymi kirjoitti...

Vaikka muuta on pankin todistajan toimesta puhuttu (ja muistettu), niin yleisen elämänkokemuksen mukaan tuntuu tällaisessa asiassa melkoisen selvältä, ettei pankin edustaja ole sijoituspäätöksen tekotilanteessa korostanut mitenkään mahdollisuutta pääoman menettämiseen.

Se on toki voitu KKO:n toteamalla ja hyväksymällä tavalla mainita mahdollisuutena, mutta samalla riski lienee vesitetty pitämällä sen todennäköisyyttä lähes olemattomana.

Yleensäkin lienee niin, että vaikka riski todetaan, sen mahdollisuus arvioidaan lähes nollaksi.

Anonyymi kirjoitti...

Luulisi että pitkä aika suosisi nimenomaan Blomqvisteja. He tuskin joka viikko noita vakuutuksia ottavat ja siten muistavat todennäköisemmin juuri tämän neuvottelun sisällön oikein.
Sen sijaan pankinjohtaja näitä papereita näprää harva se päivä ja keskustelujakin tullee jatkuvasti. Minkäköhän keskustelun sisältöjä mahtaa muistaa?

Frank kirjoitti...

Jokaisen sijoitustuotteen esitteeseen pitää saada samanlainen kuvailu viisareineen kuin on kahvipaketissa: paahto, aromi, hapokkuus, jne. Pankin lupauksissa olisi tuotto-odotus, riski, aikaväli, jne.

Jos myöhemmin todetaan ettei asteikko pitänyt paikkaansa, niin tuote on viallinen. Tietysti sekin on asiakkaan vika.

Markku Arponen kirjoitti...

Siinä kihlakunnantuomarina ratkaisemassani työsuhteen irtisanomista koskevassa jutussa oli vastaajana Rovaniemen Konepaja Ky (RKP). Olin juuri käynyt Klamin todistusoikeutta koskevan kurssin ja juttu tuntui sopivalta tapaukselta kokeilla teoriaa käytäntöön, kuten olikin. Kaikki Klamin kriteerit tulivat irtisanotun työntekijän eduksi. Hänen kanteensa menestyi.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Minusta Markku Arposen mainitsema peruste eli väärästä tuomiosta aiheutuvan riskin sosiaalinen kantokyky olisi voinut soveltua hyvin myös tähän Nordean tapaukseen näyttökynnyksen korkeutta harkittaessa.

Anonyymi kirjoitti...

"Tuomarin ratkaisun perusteena riskin sosiaalinen kantokyky"

Oikeudenkäytön Jumala kuvataan side silmillä.
Eikö tässä ratkaisusäännössä tuomari sekoita oikeutta oikeudenkäyttöön?

Mikä on todennäköisyys saada nopanheitossa numero kuusi? Vastaus ei ole 1/6-osaa, jos käyttää lähteinä
a) kansleri Jonkkaa
b) kansleri Niiniluotoa
c) vastaväittäjä Klamia tai
d) vastaväittäjä Juha Lappalaista.

Mika Lako

Anonyymi kirjoitti...

Nordeaa asiassa edustanut Lauri Hallberg näkyy olevan KHO:n presidentin Pekka Hallbergin ( ainoa) poika .
Asianhan ratkaisi KKO jolla on eri presidentti. Pauliine Koskelo ei käytä puolisonsa hienoa sukunimeä.
Gerhard af Schulten toimi 90-luvulta lähtien pitkään Roschier-Holmbergilla ja Peltonen-Ruokonen-Itäisellä. Nämä taisivat olla keskeisimpiä pankkien ja Arsenalin toimistoja.
Sekä KKO:n että KHO:n pressat lienevät myös TP Halosen perhepiiriä, siis seuraavien neuvosten nimittäjän.
Sosiaaliset suhteet huipulla taitavat lisätä pankkiasiakkaan yhteiskunnallista riskiä.

Anonyymi kirjoitti...

Eiköhän tässä tapauksessa ensi sijaisesti ole kysymyksessä osakkeilla tapahtuvan sijoitustoiminnan luonne eikä niinkään prosessuaaliset kysymykset. Monipuolista sijoitustoimintaa pitkäaikaisesti itsekin harjoittaneena päädyn ratkaisuun, että KKO teki oikein, vaikka tapa, millä päätökseen päädyttiin saattaakin aiheuttaa monia huomautuksia.
Olen eläkeläinen ja harrastunut osakesijoittamista runsaat 50 vuotta. Siinä ajassa on kokenut monet rajutkin kurssimuutokset. On oppinut siihen, että osakesijoittamiseen aina liittyy riski tappioista. Toivo voitoista on taas aina saanut jatkamaan. Pitkässä juoksussa näyttää osakesijoittaminen olevan kuitenkin varsin kannattavaa. Otetaan esimerkiksi edesmennyt akateemikko Jutikkala, joka vain osti eikä myynyt pitkän elämänsä aikana. Mikäli en kovin väärin muista, niin hänen lahjoittamansa jäämistö ylti 90 miljoonaan euroon.
Tiedoista ei ilmene, milloin Blomqvistit ottivat Selekta-vakuutuksensa.Käräjäoikeudessa oltiin jo 2008 ja hovissa 2009.
Ilmeisesti vakuutus irtisanottiin 2008. Tällä ajoituksella B:t vielä voittivat verrattuna siihen, että he olisivat tehneet irtisanomisen maaliskuussa 2009. Tällöin kurssien jyrkkä lasku kai saavutti pohjalukemat.
Tänä ajankohtana laskin osakkeitteni arvon alentuneen 60 - 70 % 2007 lopun tasosta.
Vanhasta kokemuksesta en panikoitunut, vaan annoin osakkeitteni olla tileillään. Nyt niiden arvo alkaa taas lähestyä 2007 tasoa. Jatkokehitystä ei uskalla edes arvata.
Jos B:t olisivat jatkaneet vakuutusta, olisi varsin todennäköistä, että tappio olisi nyt hyvin pieni tai olematon.
B:t voivat olla oikeassa esiintyessään nyt tietämättöminä sijoittajina. He ehkä ovat toimineet kysymättä kenenkään osakemarkkinoita tuntevan mielipidettä. Jos näin on, on sekin ihmeellistä.
Eli osakesijoittamiseen, oli se sitten suoranaista ostamista taikka vakuutukseen kytkettyä,liittyy aina riski.
Lehtitetojen mukaan B:t olivat kuitenkin suursijoittajia, mm. asuntosijoitusten muodossa. Miksi niin varmasta sijoitusmuodosta on tarvinnut hypätä osakesijoitukseen. Olisiko sittenkin takana myös ajatus saada osakkeilla vielä asuntoja paremmat tuotot?
Tunnen hyvin myös yksilölliset eläkevakuutukset. Niistä ja niiden ihmeellisyyksistä olisi aihetta moneen blogiin.

Anonyymi kirjoitti...

Selekta saastohenkivakuutus;

Paperien osalta lahtokohta oli kaikissa oikeusasteissa riidaton; riski ei selvia!
Jos pankki tai vakuutusyhtio ei saa esitteeseen tai kauppasopimukseen nakyviin
tuotteen nimen antamasta mielikuvasta poikkeavaa riskia, niin ei sita puheilla paikata!
Kaikki paperit olivat pankin takemia. Jois pankki topeksii, niin sitten pankki maksaa.

Kymmenen vuoden vanhan keskustelun muistamisesta on kylla riittavasti tieteellista nayttoa. Eli kukaan ei muista ja jos muistaa, muistaa vaarin. Silti KKO harkitsee, mihin
muistamiseen voi luottaa... Kylla vaikkapa Britti tuomarien kulttuuri ja koulutustaso on aivan toista.

Kummallista tama KKO:n jarjesjuoksu. Saavat istua norsunluutornissaan ja tehda aivan hulluja paatelmia perustelematta.
Nama korkeimmat instanssit, jotka eivat ole vastuussa kenellekaan,
taytyis voida edes vaihtaa eduskunnan tapaan.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos, Jyrki Virolainen osaa perustella asiat kohta kohdalta--
ja niin etta sen ymmartaa.

Taman taidon soisi leviavan KKO:een, ja kun edes yrittasivat, mutta kun ei tartte! -- Hyva kuitenkin on, etta tallaiset blokit on keksitty, ja on arvostettuja ja osaavia henkiloita niita kieputtamassa (kuten tama meidan professori Virolainen!).

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Jos ratkaisevaa jutussa on ollut yksinomaan "sijoitustoiminnan luonne", niin silloinhan KKO on kirjoittanut tuomioonsa fasadiperustelut pohtiessaan todisteiden valossa sitä, että olio pankki hoitanut asianmukaisesti tiedonantovelvollisuutensa.

Anonyymi kirjoitti...

VKSV:n Matti Nissinen ei kertonut "kantaansa medialle", kun poistui perustuslakivaliokunnasta juuri hiljan, mutta miksipä sitä enään toistamaan, kun sen hiljan HS:ssä teki!

Aloitapa JV uusi keskustelu aiheesta. Se lienee paikallaan, kuin kuulolaite korvassa..

Jyrki Virolainen kirjoitti...

KHO:n Pekka Hallberg on tavannut monen valtakunnan presidenttejä ja nauttinut kestitystä hyvin monenlaisissa paikoissa, aina Pekingin presidentin loisteliaista palatseista pohjoisen jokiyhtiön illanistujaisiin asti.

Kesällä 1995, kun kiinalaisten toisinajattelijoiden vainot ja kidutukset olivat pahimmoillaan sekä länsimaita erityisesti kuohuttanut tieto kiinalaisten lastenkotien "kuoleman huoneista" oli maailman lehdistössä tapetilla, Kiinan silloinen pressa Jiang - nyt tuo tyyppi on painettu kokonaan unholaan - kutsui Pekka Hallbergin henkilökohtaisesti vieraakseen Kiinaan yhdessä Mara Ahtisaaren kanssa. Ja pojathan tietty menivät!

Hallbergista voisi tulla vaikkapa kokoomuksen pressaehdokas v. 2012 vaaleissa, jos Sale kieltäytyy kunniasta. Tai sitten Pauliine Koskelosta.

Hallberg on jo nuorempana juristina olleessaan kertonut avoimesti tähtäävänsä, ei vain KHO;n, vaan myös koko Suomen tasavallan presidentiksi.

Jukka Ryhänen kirjoitti...

Minusta pankkien toiminta on mennyt jo niin kauan iljettävään suuntaan että KKO:n olisi tullut viimeistään nyt laittaa ne ojennukseen. Ahneuden edessä KKO kuitenkin nöyrtyi ja antoi periksi.

Sanat "säästö", "henki" ja "vakuutus", puhumattakaan "pankki", antavat (nyt enää antoivat) kuvan luotettavuudesta. Varsinkin vanhukset ovat tottuneet siihen että pankit eivät ole rosvoroopeja. Tätä luottamusta pankit ovat lisääntyvällä häikäilemättömyydellä käyttäneet hyväkseen. Mermaid-huijaus oli siitä yksi esimerkki. Maailmalla nähdyt suurhuijaukset ovat omassa mittakaavassaan.

Ahneus on voittanut.

Oikea foorum tällaisten vedätysten käsittelyyn olisi rikosprosessi. Nordea on selkeästi erehdyttänyt, ja päivittäin erehdyttää ihmisiä käyttäen hyväkseen luottamusasemaansa.

Pankit ovat korkojen sijasta siirtyneet uhkapelin pitäjiksi. Pankkiluvat pois ja arpajaislain piiriin. Näin se oikeasti on.

En viitsi julkisesti sanoa mitä näille ahneille törkimyksille pitäisi tehdä.

Sanomattakin on selvää että sidokset KKO:ssa ja usein alemmissakin oikeuksissa ovat liian läheisiä. Silti, tuomariparat ovat köyhiksiä verrattuna pankkiireihin. Lontoosta ja New Yorkista sanellaan pankkietiikan koodit eikä siinä auta Obaman tai kenenkään yritykset rajoittaa.

Ainoa oikea keino esimerkiksi meillä olisi lailla kieltää pankkia myymästä omia uhkapelituotteitaan. Erillisiin bingoyhtiöihin sellaiset toiminnot, ja eri nimi niille yhtiöille, eri toimipaikka, eri hallitus, eri laki jne.

joe kirjoitti...

Korkeimman oikeuden päätös on kyllä hämmästyttävä, koska

1- pankin puutteellisia "papereita" ei luettu pankin haitaksi
2- pankinjohtajan kertomus hyävksyttiin
3- B:n kertomus hylättiin

Kansankielellä voisi sanoa, että kunhan on vain sana sanaa vastaan, niin KKO antoi pankille luvan valehdella asiakkaalle.

tenu kirjoitti...

Oma veikkaus tuosta näytön arvioinnista on se, että se perustui taysin siihen, että kko:n tuomarit ja pankin juristit ovat hyviä kavereita keskenään.

Ainakin omasta mielestäni on aika outoa, että jos asiakas laittoi ison painon sijoituksen turvallisuudelle ja sille ettei halunnut menettää rahojaan, niin hän olisi kuitenkin sijoittanut rahansa johonkin missä se on täysin mahdollista.

Lisäksi se, että blomqvist olisi jonkinlainen alan ammattilainen on pelkkä vitsi. Ei osakkeita ostelemalla tule millään tavalla ammattitaitoiseksi. Toi olisi vähän kuin väittäisi jonkun paljon lääkärillä käyneen saaneen alan pätevyyden. Tai useasti syytetyn penkillä istuneen olevan pätevä tuomarin virkaan. Ja väitänpä myös ettei se pankinjohtaja tiedä vieläkään mitään sen tuotteen riskeistä. Noi ns. sijoitustuotteet ovat yleensä törkeän monimutkaisia ja alan ammattilainenkin joutuisi käyttämään monen kohdalla pitkän tovin koko kuvion selvittämiseen. Alan ammattilaisella tarkoitan siis hemmoja, jotka suunnittelevat ja hinnoittelevat noita. Veikkaan, että Suomessa tollasten määrä voidaan laskea yhden käden sormilla. Pankinjohtaja ei ole yksi noista. Ne ovat myyjiä. Ero on yhtä iso kuin esim jonkun tietokoneohjelman tekijän ja sen myyjän välillä. Toinen tuntee ohjelman läpi kotasin ja toinen osaa käynnistää sen.

Hupasaa tässä on myös se, että pankit nauhoittavat kaikki puhelinkeskustelut asiakkaittensa kanssa epäselvyyksien välttämiseksi, mutta eivät tee samaa myyntipuheilleen. Jokainen voi itse miettiä miksi :-).

Soon Moro kirjoitti...

Menkääpä joskus tapaamaan varsinaisia "sijoitusvakuutuskauppiaita", kuten Finlandiaa, Alexandriaa jne. niin sen jälkeen nämä Nordean toilailut ja mahdolliset "kertomatta jättämiset" voi laittaa oikeaan kategoriaan!

Anonyymi kirjoitti...

Eiköhän Hallbergia melko yleisesti pidetä demarina. Tiedä sitten, onko tässä ainakaan nykyään enää perää.

Presidenttiehdokkuuden taitaa kyllä torpata jo yksin ikä.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Demareillahan sitä vasta hyvistä pressaehdokkaista pulaa onkin!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Blomqvisitien asianajaja Seppo Ruuhonen kertoi KKO:n istunnossa 23.9.-10 (hs.fi 24.9.) saaneensa yhteydenottoja muilta Selekta-asiakkailta. Nämä olivat olleet kovasti kiinnostuneita haastamaan Nordean, jos Blomqvistit voittavat kiistan.

On selvää, että jos Nordea olisi hävinnyt, samanlaisia kanteita olisi nostettu useita, mahdollisesti satoja tai jopa tuhansia. Nordealla oli siis todella paljon jutussa pelissä, kuten johtaja Lauri Pekanpoika Hallberg kertoo Iltalehdessä tänään.

Mikään ei tietenkään nytkän estä vastaavanlaisten kanteiden nostamista, koska näyttö on arvioitava aina erikseen kussakin yksittäisessä tapauksessa.

Mutta tosiasiallisesti nyt ratkaistu pilottitapaus vie pohjan uusilta samanlaisilta jutuilta; ne kaatuvat viimeistään KKO:ssa. Siitä "järjestelmä" pitää huolen.

Vai olisiko joku "Pihtiputaan mummu" tehnyt vastaavanlaisen sijoituksen?

Tuo uusien juttujen suma lienee pelästyttänyt KKO:n, ehkä tämä lienee yksi (todellinen, mutta piiloon jätetty) peruste tässä näytöltään hyvin hämärässä jutussa.

Anonyymi kirjoitti...

KKO:n perustelut eivät ole parhaat mahdolliset todistelua koskevien kysymysten jäsentämisen osalta.

Mutta olennainen ratkaisun lopputulokseen nähden ilmenee perustelujen kohdasta 18: "B:n puolisot ovat omankin kertomansa mukaan saaneet tietää, että tuotto heidän valitsemassaan sijoitusvaihtoehdossa riippuu osakekurssien tulevasta kehityksestä."

Kun kantajilla on ollut myös aiemmin sijoituksia ja myös osakkeisiin, on vaikeata pitää tuomion lopputulosta vääränä.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Totesin blogissa, että tässä jutussa ei näyttäisi olevan mitään "häikkää" itse menettelyn eli mm. sen välittömyyden suhteen; nännijutussahan asia oli toisin.

Mutta täytyy kyllä tarkistaa tuota eilistä käsitystäni.

KKO:han toimitti suullisen istunnon jutussa 23.9.2010. Mutta asia on kuitenkin ratkaistu KKO:ssa esittelijän esittelystä, sillä näin on voimassa olevan lain mukaan tehtävä (OK 30:21a). Kuten nännijutun blogissani sanoin, tämä on selkeästi välittömyysperiaatteen vastaista.

Nännijutussa KKO:n suullisen käsittelyn ja esitelyn välillä kului aikaa kolme kuukautta ja esittelypäivästä vielä tuomion antopäivään yksi kuukausi lisää.

Nyt tässä Blomqvistien jutussa KKO näyttää "oppineen" - ehkä kritiikistäni johtuen, kuka tietää - sillä ratkaisuselosteeseen on merkitty, että juttu olisi myös esitelty samana päivänä eli 23.9., jolloin siis suullinen istunkin pidettiin.

Epäilisin kyllä vahvasti, pitääkö tämä todella paikkansa! Normaalisti nimittäin suullista käsittelyä seuraava esittely pidetään todellakin, kuten nännijutussakin, parin kolmen kuukauden kuluttua suullisesta käsittelystä.

Kenties KKO on halunnut mainitulla esittelypäiväyksellään "todistaa", että välittömyysperiaate on toteutunut, vaikka varsinainen esittely on pidetty todellisuudessa vasta joskus myöhemmin.

Mutta tärkeintä on, että tuomio on annettu ulos vasta eilen eli reilut 3,5 kuukautta suullisen käsittelyn ja "esittelypäivän" jälkeen.

Kun jutun ratkaisu on riippunut ratkaisevasti KKO:n istunnossa kuultujen B:n puolisoiden ja todistaja K:n kertomuksista ja niiden luotettavuudesta tehtyjen havaintojen perusteella, on tämä aika kyllä aivan liian pitkä välittömyyden toteutumista ajatellen. Esimerkiksi HO:n tulee antaa vastaavanalaisessa tapauksessa tuomionsa ulos 30 päivän kuluessa suullisen käsittelyn päättymisestä.

Lisäksi asia on niin, että esittelypäivän jälkeen, vaikka se olisikin ollut tässä tapauksessa mainittu 23.9., jutun asiakirjat kiertävät, usein jopa moneen kertaan, kaikilla viidellä jäsenellä (ja esittelijällä aina välillä) ja tällä niin sanotulla "kierrolla" esittelyssä päätetty lopputulos, joka itse asiassa on luonteeltaan vain "alustava", voi muuttua paljon, joskus jopa päälaelleen siitä, mihin ratkaisuun esittelyssä oli päädytty.

Minulla on entisenä KKO:n esittelijä kokemusta edellä kerrotusta menettelystä ja luulen, että nykyinen "meno" KKO:ssa on po. suhteessa samanlaista.

Siis: todistelun välittömyys, joka on asianmukaisen todistusharkinnan a ja o, ei ole Blomqvistien jutussa KKO:ssa toteutunut.

Toipila kirjoitti...

Olen käsittänyt niin, että ainakin valveutuneet juristit pitävät asiakirjanäyttöä huomattavasti pitävämpänä kuin harhaisiin muistikuviin perustuvia jankutuksia.

Nyt KKO kuitenkin katsoi, että pankin inttämiset ja väitteet olivat uskottavimpia kuin pankin omat puutteelliset ja harhaanjohtavat vakuutusesitteet.

Aika erikoista.

Siru Pola kirjoitti...

Pankkien kanssa on oltava varovainen. Vähintään yhtä varovainen kuin ostaessaaan maata Venäjältä...Onnistuminen lienee samaa luokkaa.

SH kirjoitti...

Eikö Åken korkea tuottovaatimus sijoitetulle pääomalle ollut asiassa riidaton seikka?

Pankinjohtaja kertoi tarjonneensa matalariskisiä sijoituskohteita ja oli viitannut tässä yhteydessä niiden historialliseen, melko alhaiseen mutta varmaan tuottoon. Tämäpä ei Åkelle riittänyt, vaan Åke oli nimenomaisesti ilmoittanut tuoton olevan riittämätön. Tästä johtuen pankinjohtaja oli esitellyt tuottohistorialtaan parempia mutta korkeariskisiä sijoituskohteita.

Åke ei käsitykseni mukaan tätä keskustelunkulkua kiistänyt. Minusta on hyvinkin luonnollista, että pankinjohtaja on maininnut jotain myös riskistä, jos asiakas nimenomaisesti torjuu matalariskiset sijoituskohteet.

Kenen elämänkokemus sanoo, että asiakkaan ilmoittaessa riittämättömästä tuotosta, pankinjohtaja kertoo hyllystä löytyvän myös paljon korkeampiriskisiä tuotteita samalla riskillä. Johan olisi asiakkaan pettämistä olla tarjoamatta suoraan näitä hyvätuottoisia tuotteita asiakkaalle, jos riski kerran on sama. Miksi pankinjohtaja muka tarjosi ensin matalariskisiä tuotteita, jos pankinjohtajalla ei ollut aikomustakaan huomauttaa parempituottoisten kohteiden riskistä?

Minusta tämä keskustelun eteneminen tukee, kuten KKO on katsonut, pankinjohtajan kertomuksen uskottavuutta.

Sen sijaan pankinjohtajan henkilölle muistin arvioinnissa ei pidä tietenkään antaa mitään merkitystä. Pankinjohtaja päinvastoin todennäköisesti jopa valehtelee. Keskustelun eteneminen on se seikka, mikä kuitenkin vahvasti viittaa siihen, että pankinjohtajan on täytynyt kertoa riskistä. Muussa tapauksessa matalariskisiä tuotteita ei olisi ensin edes tarjottu.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Minusta teemasta "keskustelun eteneminen" esitetty selvitys perustuu myös nimenomaan pankinjohtajan muistikuviin.

Anonyymi kirjoitti...

Osakesijoittamisen luonteeseen kuuluu aina riski. Olipa sitten kysymyksessä pörssinoteerattujen osakkeiden osto, merkintä osakerahastossa tai sijoittaminen vakuutukseen, jonka pääoman kehitys ja tuotto ovat sidotut sijoituksella hankittujen osakkeiden arvon kehitykseen. Riskin määrää on mahdoton ennalta ilmaista, maksimissaan se on sijoitetun pääoman määrä, kuten monessa muussakin sijoituksessa.
Riski liitty rulettiin taikka lottoon, vieläpä moninkertaisena osakesijoitamiseen nähden. Kuitenkin kaikki haluavat lotota, kun luvassa on jättipotti, kuten tälläkin viikolla. Osallistujat tietävät riskimahdollisuuden osallistuessaan ilman varoituksia.
Ei osakkeiden ostajakaan varoitella. Suursijoittajalle saman osake pitäisi ilmaista ilman kirjallista varoitustakin, että riski on olemassa siihen liittyen.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Blomqvistit eivät toki olleet mitään "suursijoittajia." Jutussa oli kysymys siitä, oliko pankki täyttänyt laissa säädetyn asianmukaisen tiedonantovelvollisuutensa.

Anonyymi kirjoitti...

Jos haluat hirveästi rahaa! Älä ryöstä pankki vaan perusta sellainen!Yksityisiltä pankeilta pitäisi siirtää valta valtiolle !PANKKI LUO RAHAA TYHJÄSTÄ !

Anonyymi kirjoitti...

"Blomqvisitien asianajaja Seppo Ruuhonen kertoi KKO:n istunnossa 23.9.-10 (hs.fi 24.9.) saaneensa yhteydenottoja muilta Selekta-asiakkailta. Nämä olivat olleet kovasti kiinnostuneita haastamaan Nordean, jos Blomqvistit voittavat kiistan."

Toiko Ruuhonen todistajiksi henkilöitä, jotka olivat pankin suosituksesta sijoittaneet Selektaan? Silloin olisi saatu tarkka kuva millä tavalla pankki myi Selektaa, ja annettiinko tuotteesta liian ruusuinen kuva. Ilmeisesti tuolla asialla ei ole tässä tapauksessa merkitystä.

Olen samaa mieltä, että Nordean häviö olisi tuonut mittavat tappiot pankeille ja sijoituspalveluyhtiöille, kun muut pettyneet asiakkaat olisivat lähteneet hakemaan menetettyjä rahojaan oikeudessa. Toivottavasti ihmiset ottavat jatkossa paremmin selvää riskeistä ja pankit kertovat niistä suoremmin.

Jukka Ryhänen kirjoitti...

Selekta on pankin oma tuote, toisin kuin suorat osakesijoitukset.

Jokainen tajuaa että "pörssiin" sijoittaminen on aina riskialtista mutta "pankki", "säästö", "henki" ja "vakuutus" ovat käsitteitä jotka johtavat ajatukseen pääoman säilymisestä.

Jos sanotuilla käsitteillä erehdyttäminen sallitaan, pitää vaatia viimeisen päälle näyttöä riskien selittämisestä asiakkaalle. Suupuheet ovat jonnin joutavaa roskaa kun kyseessä on miljardiyritys. Jos puljulla ei ole osaamista laatia päteviä pumaskeja kärsiköön tappiot nahoissaan. On ihan sama kaatuuko siihen konkurssiin yksi tai useampia pankkeja tai vaikka koko maa. Epärehellisyydelle tulee loppu joka tapauksessa. KKO vain siirsi tuomiopäivää :)

Teologisissa keskusteluissa olen kuullut mainittavan "käsitteiden kavalluksen". Minusta se sopii oikein hyvin tähänkin.

Anonyymi kirjoitti...

KKO lausui : "Riidatonta kuitenkin on, että sijoituskohteista käyty keskustelu on marraskuussa 1999 edennyt riskittömistä ja vähäriskisistä sijoituskohteista B:n puolisoiden edellyttämiin parempituottoisiin ja samalla riskialttiisiin kohteisiin...Neuvottelujen kulku ei tue väitettä, että B:n puolisot olisivat edellyttäneet sijoitukseltaan riskittömyyttä ja että LB olisi pankissa esittänyt nimenomaisen tätä koskevan vaatimuksen." Eli ei perustunut yksin pankinjohtajan kertomukseen kuten blogisti näyttää väittävän. Nämä kannattaa lukea tarkkaan.
Lisäksi LB:lle annettu kirjallinen materiaali oli selvästi hänen väitteitään vastaan: "Itse tarjouskirjeessä ei ole mainittu, että sijoituksen arvon kehitys on sidottu rahastojen arvonkehitykseen. Tämä sidos on kuitenkin edellä selostetulla tavalla ilmennyt tarjouskirjeeseen liitetyistä vakuutusehdoista." Joten selvä case, turha tätä enemmälti on vääntää.

Toipila kirjoitti...

Jukka Ryhänen sanoi sen selvällä suomen kielellä, että miljardiyrityksellä eivät olleet omat pumaskat kunnossa ja KKO:n käsittelyn lopputuloksena asikas oli niistä kuitenkin vastuussa.

Aikoinaan on opetettu niinkin, että heikomman sopijaosapuolen suojaamisen tulisi olla sivistysvaltion keskeinen periaate.

Oliko nyt sitten Nordea se heikompi osapuoli?

Ville kirjoitti...

Pidän ratkaisua oikeana.

Sen sijaan pidän hieman kummallisena, että näitä sijoitussidonnaisia henkivakuutuksia halutaan käsitellä vakuutussopimuslain tarkoittamana vakuutuksena.

Pohjimmiltaanhan po. eläkevakuutuksessa on kysymys rahastosijoittamisesta ja varsinaiset vakuutustoiminnalle ominaiset piirteet ovat sopimuksen tavoitteeseen nähden vähäiset.

Vakuutussopimuslain 1.1§:n soveltamisalasäännöksen mukaan lakia sovelletaan henkilövakuutukseen ja vahinkovakuutukseen. Lain 2 §:n 1 momentin 1 kohdan määritelmäsäännöksen mukaan henkilö-vakuutuksella tarkoitetaan vakuutusta, jonka kohteena on luonnollinen henkilö.

Laissa ei ole määritelty, mitä vakuutuksella tarkoitetaan. Lain säätämistä edeltäneen hallituksen esityksen (HE 114/1993 vp s. 21) perusteluissa todetaan, että henkilövakuutuksen muodot ovat käsitteinä siinä määrin vakiintuneet, ettei niiden määrittely laissa ole tarpeellista. Tämän lisäksi perusteluissa arvioidaan, että laissa oleva määritelmä saattaisi myös tarpeettomasti rajoittaa vakuutusten kehittämistä.

Oikeuskäytännössä vakuutuksen määritelmä on osoittautunut tulkinnanvaraiseksi melko harvoin. Asiaan on kuitenkin otettu kantaa Korkeimman oikeuden ratkaisussa 2004:40. Tapauksessa arvioitiin sitä, oliko henkivakuutusyhtiön solmima sijoitus-henkivakuutussopimus VSL:n soveltamisalaan kuuluva vakuutus, vai oliko kyseessä lain ulkopuolelle jäävä pikemminkin sijoittamista koskeva sopimus. Tuolloin KKO katsoi, että on syytä suojata vakuutuksenottajien perusteltuja odotuksia ja katsoi vakuutussopimuslain soveltuvan tapaukseen.

Nordean kaltaisilla yritysten intressissä on markkinoida näitä sijoitusinstrumentteja vakuutuksina. Vakuutusyhtiöiden myöntämät eläkevakuutukset (sekä eräät muut vastaavat tuotteet) oikeuttavat vakuutetun tiettyihin veroetuihin, kuten vakuutusmaksujen vähentämiseen tuloverotuksessa.1 Siten sijoitusinstrumentit, joita ei pidetä vero-oikeudellisesti vakuutuksina ovat kuluttajien silmissä vähemmän houkuttelevia.

VSL 5.1§:n tiedonantovelvollisuutta koskevat säännöt on laadittu ensisijassa "perinteisempiä" vakuutusinstrumenttejä silmälläpitäen. Onkin hieman ongelmallista, että näitä sääntöjä sovelletaan myös tällaisia sijoitusinstrumentteja markkinoitaessa.

Vakuutussopimuslain tiedonantovelvollisuussäännön soveltuvuuden kannalta tämä kysymys on ratkaiseva.

Jukka Ryhänen kirjoitti...

Selekta on loistava esimerkki mitä tapahtuu moniarvoisessa yhteiskunnassa.

Rehellisyyteen ja luotettavuuteen perustuneet käsitteet annetaan ryövärien käsiin. Verottaja vedetään mukaan sotkuun. Lainsäätäjä hyväksyy kaiken, ja ylituomari siunaa. Herra paratkoon.

Näin siinä käy kun suunta on kadoksissa. Eksytään pahasti. Mistä tulee heille nyt apu.

Anonyymi kirjoitti...

Kannattaa muistaa edesmenneen KOP:n vuonna 1994 liikkeelle laskema Kansallisanti, jossa pankki rahasti sijoittajilta kaksi miljardia markkaa. "Kaikkien aikojen korkein oman pääoman tuotto" muodostui sijoittajille tappioksi, sillä he hävisivät jutun sekä Helsingin käräjäoikeudessa että hovissa. Kansallispankki ja Suomen Yhdyspankki sulautuivat sittemmin muodostaen Merita Pankin, josta tuli sittemmin Nordea. Kukin kanteen nostaneesta 60 sijoittajasta joutui korvaamaan Nordealle oikeudenkäyntikuluja runsaat 5 000 euroa.

Anti oli kirjaimellisesti Kansallisanti: Rahan saaja oli pankki ja antaja kansa. Ei todellakaan kannattaisi lähteä herrojen kanssa marjaan. Marjojen lisäksi menee monesti myös kori.

Tarkkailija X kirjoitti...

Mauno Koivisto on esiintynyt parlamentarismin puolustajana ja vienyt kehitystä eteenpäin suuntaan, jossa Presidentin valtaoikeuksia on pyritty kaventamaan. Sama mies, heti kun hänet valittiin Presidentiksi (luoja meitä armahtakoon) toteutti "Koiviston konklaavin" muodossa Suomen historian itsevaltaisimman ja parlamentaarista demokratiaa halveksivan operaation. Tarjoamalla oikeuslaitoksen, yliopistojen ja polittisen eliitin tuella "avoimen blanco-valtakirjan" pankeille. Tämä avasi "portin" poliittisesti ohjattuun, ei riippumattomaan tuomioistuinlaitokseen. Joka toimii konkreettisesti nykyisinkin. Edellisen laman ainoiksi kärsijöiksi jäivät valuuttaluottoja pankeista ottaneet/saaneet asiakkaat. Joilla ei ollut asiantuntemusta arvioida riskejä. Silloinkin pankit ja niiden edustajat toimivat lainojen "myyntimiehinä", vastuun devalvaatiosta kantoivat poliitikot ja taloudellinen eliitti. Lainanottajilta vietiin omaisuus ja aiheutettiin vuosien mittainen velkavankeus (laman aikaisten velkojen pääomat myytiin 2000 -luvulla kansainvälisille perintäyhtiöille 5% arvosta pääomista eli velat eivät vanhene ikinä. Miksi niitä ei tarjottu samoilla ehdoilla velallisille?) Paavo Lipposen ja Suvi Anne Siimeksen toimesta. Sauli Niinistö oli silloin valtiovarainministeri. Jutussa Blomqvist vs. NORDEA on aivan samankaltaisia piirteitä, pankinjohtajaa uskotaan lähes yksipuolisesti, ei kantajaa lainkaan. Sinänsä sijoittamiseen liittyy riskejä ja sijoittajan on selvitettävä ja tehtävä selväksi kirjallisesti sopimuksen muodossa mihin sitoutuu (mm. riskin luonne).
Mutta pankit eivät joudu ikinä vastuuseen mistään Suomessa, joka on oikeudellinen banaanivaltio jonka valtiomuoto on tosiasiallisesti valtiososialismi. "Ei korppi korpin silmää noki" on arvostetun blogistinkin käyttämä lainaus joka Suomessa toteutuu aina. Niin tässäkin jutussa samoin Vanhas-casessa ja Suojelupoliisin casessa yms,. Yksittäistapaus jota ei voida yleistää, näinhän sanoi myös koulusurmista Hölmölund aiemmin. Toivottavasti vaaleissa tulee muutos, ikävää on vain se ettei ainkaan Persut ole uskottava vaihtoehto polittisesti. "Vanhojen puolueiden" sisälle pitää saada uudet ihmiset joilla on osaamista (lainsäädäntötyöstä),ja riippumattomuutta muuttaa täysin läpikorruptoitunut Suomalainen poliittinen järjestelmä. Edustuksellinen demokratia on kuitenkin kaikista "huonoista" vaihtoehdoista käyttökelpoisin. Ännestäjät voisivat hiukan miettiä valintojaan, ei misseillä,radiojuontajilla, näyttelijöillä, poliiseilla tai lääkäreillä ole oikeudellista osaamista. Kansanedustajan työ on lainsäädäntötyötä, ei irrelevanttejen mielipiteiden esittelyä. Nykyiset edustajat lukuunottamatta Jacob Söderman:ia ovat kaikki osaamattomia puoluemafian jäseniä. Puolueissa on muutama johtoon kuuluva henkilö ja rahoittavat tahot, jotka määrittelevät puoluekurin mukaiset päätökset. Joita sitten muut uhrilampaat noudattavat ymmrtämättä mitään tekemiensä päätöksien sisällöstä ja seurauksista. Suomen ei toivottu kehitys alkoi edelisestä lamasta demareiden johdolla. Siksi ei tarvitse ihmetellä puolueen kannatuksen tuhoutumista. Jutta Urpilainen puheenjohtajana, Mikael Junger puoluesihteerinä(ex-Lipposen avustaja)on täysin poliittista teatteria. Todelliset päätökset tehdään edellen SAK:ssa ja Lipposen sekä TP:n toimesta, nyt nähty mihin se on johtanut, selkeään sosialidemokraattisen puolueen kannatuksen romahtamiseen. Kokoomus on kyennyt hyödyntämään tilanteen loistavasti, samalla se on merkinnyt keskiluokkaisen työväen(äänestäjät) etujen unohtamisen, suuryritysten edut ajetaan kyllä maaliin.Esim. Yritysten KELA-maksun poistaminen,joka kerätään takaisin alv:n ja energian verotuksen korotuksina veronmaksajilta. Maalaisliitosta puhumattakaan joka on kiristänyt useita miljardeja Euroja (esim. Pekkarisen risupaketti)ydin kannattajilleen ja rahoittajilleen.
Lähes joka päivä uutisoidaan uusista poliittisen korruption tapauksista, eikö tämä slaavilaisen orjamentaaliteetin omaava auktoriteettipelkoinen kansa koskaan opi mitään?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Vaalit ovat tulossa, arvoisa Tarkkailija!
No, tuskinpa mikään vaalien myötä muuttuu, persutkin vain saadasn mukaan samaan revohkaan ja samanlaiseen menoon.

"Koiviston konklaavi" olisi hyvä väitöskirjan aihe, tai laajemmin pitäisi tutkia tasavallan presidenttien (Kekkonen, Koivisto, Ahtisaari ja Halonen) ja maan hallitusten yrityksistä (ja onnistumisista) vaikuttaa lainkäyttöön ja riippumattomien tuomioistuinten toimintaa,"

Tarkkailija X kirjoitti...

Perustuslaki on Suomesssa käytännössä "kuollutkirjain" poliittisen eliitin toimesta. Sehän estää politikan perimmäisen tarkoituksen, edunvalvonta omille sidosryhmille. Poliittisen korruption selkeä toimintalogiikka.
Joka vertautuu vaivattomasti organisoidun rikollisjärjestön toimintaan, fiktiivisten TV_sarjan esitetyn perusteella.

Eriävä, sanoi mustapukuinen mies, mielipide kirjoitti...

Talentumin Juristikirjeessä (http://images.talentum.com/newsletters/juristikirje.html) oli tänään linkki LN Ilkka Harjun kommenttiin tästä tapauksesta.

Kritiikkii on osaksi samaa kuin Virolaisella, loppunousu on virkamiesmäisen varovainen: "Ratkaisu olisikin epäilemättä ollut merkittävämpi, jos mainittuja perustelujen puutteita ei olisi. - -"

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Ks. www.suomenlaki.com/uutiset/article567726, jossa lainsäädäntöneuvos Ilkka Harju on kommentoinut tapausta Blomqvistit vs. Nordea (KKO 2011:5).

Harjukin on tullut samaan johtopäätökseen kuin minä todetessaan, että KKO:n ratkaisussa on ollut kyse "pitkälti näytöstä, todistelusta ja niiden uskottavuudesta."

Harju ei kuitenkaan analysoi näyttöä tarkemmin, mutta toteaa, että todistusharkintaa, todistustaakan jakoa ja näytön riittävyyttä on käsitelty KKO:n perustelussa "sangen vähän." - Tältäkin osin samanlainen havainto kuin minullakin kommentissani.

Minusta KO:n perusteluissa mainittuja oleellisia todistusoikeuden kysymyksiä ei käsitellä itse asiassa juuri lainkaan. Perustelut ovat po. osin hyvin alkeelliset.

Harju pitää KKO:n perustelujen puutteena myös sitä, ettei KKO ole arvioinut sitä, olisiko Selekta-säästöhenkivakuutuksen ottaneilta edellytettävä sijoituskokemusta juuri sijoitussidonnaisista vakuutuksista. - Tämän minäkin mainitsin ohimennen blogissani.

Pitänee ilmeisesti palata jossakin välissä vielä tarkemmin tähän Blomqvist-tuomioon, olen saanut lisämateriaalia siitä.