lauantai 30. heinäkuuta 2011

460. Jussi Halla-ahon asema eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtajana horjuu

Me emme vaikene, huudettiin väkivaltaa ja vihapuheita vastustavassa mielenosoituksessa Helsingissä

1. Oslossa vieraillut Sdp:n puoluesihteeri ja kansanedustaja Mikael Jungner kertoi tänään Ilta-Sanomissa, että demarit aikovat kyseenalaistaa perussuomalaisten Jussi Halla-ahon aseman eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtajana.

2. Jungner kertoi myös norjalaisten kollegoidensa ihmetelleen perussuomalaisten puheenjohtajuutta keskeisessä valiokunnassa.

3. Jungnerin mukaan sdpn eduskuntaryhmä käsittelee Halla-ahon asiaa kesäkokouksessaan 15.8. Jungner sanoi pitävänsä suotavana, että Halla-aho miettisi sitä ennen asemaansa.

4. Jussi Halla-aho kommentoi Jungenerin vaatimusta I-S:ssa varsin lyhytsanaisesti.
- Pidän valitettavana, että muut puolueet häpäisevät Norjan tragedian uhreja ja heidän omaisiaan käyttämällä tapausta sisäpoliittisena keppihevosena, hän sanoi tänään IS:lle.Halla-aho sanoi pitävänsä Jungnerin hänelle esittämää kritiikkiä ja erovaatimusta Norjan uhreja loukkaavana politikointina.

5. Norjalainen joukkomurhaaja Anders Behring Breivik siteerasi Jussi Halla-ahoa manifestiksi kutsumassaan tekstissä. Tämä kävi ilmi Fjordman-nimisen bloggarin tekstistä, jota Breivik hyväksyvässä mielessä siteerasi.

6. Kuten edellisestä blogijutussani (459) kerroin, Halla-ahon on väitetty vähätelleen yhteyttään niin sanottuun vasta-jihad-liikkeeseen ja islamin vastaiseen Gates of Vienna-blogiin. Tästä asiasta on nyt tullut esiin jonkin verran uutta tietoa.

7. Mitä tästä asiasta olisi ajateltava ja sanottava?

8. Itse pidän Jungnerin esille tuomaa ajatusta Jussi Halla-ahon asemasta hallintovaliokunnan puheenjohtajan tehtävässä ymmärrettävänä. Kysymys ei ole politikoinnista, kuten Halla-aho itse tietenkin väittää, vaan eduskunnan ja yhden tärkeimmän valiokunnan uskottavuudesta.

9. Halla-ahon on aivan turha yrittää heittäytyä marttyyriksi ja väittää, että Jungner tai muut Jussin sanomisia ja tekemisiä tarkasteltavat ihmiset häpäisisivät "politikoinnillaan" Norjan uhrien ja heidän omaistensa muistoa. Näin tehdessä Halla-aho nimittäisi väittäisi samalla, että myös norjalaiset sosiaalidemokraatit, jotka tuntojaan Jungnerille kertoivat, syyllistyisivät politikointiin ja tragedian ja sen uhrien häpäisemiseen.

10. Eduskunnan hallintovaliokunta on tärkeä lainsäädäntöelin, joten ei ole lainkaan yhdentekevää, millainen henkilö sen puheenjohtajana on. Hallintovaliokunta antaa hallituksen lakiesityksistä lausuntonsa muille valiokunnille, useimmiten lakivaliokunnalle. Valiokunnan päätehtävänä on valmistella ja päättää hallitusten esitysten pohjalta eduskunnan täysistunnolle annettavien lakiesitysten lopullisesta sisällöstä.

11. Hallintovaliokunnan käsiteltäviin kuuluu kaksi tällä hetkellä varsin kuumaa ja ajankohtaista asiakokonaisuutta: 1) maahanmuuttoasiat ja 2) ampuma-aseasiat. Kaikki tietävät, että Jussi Halla-ahon on mainituissa asioissa sangen kiistanalainen henkilö. Hän on pitänyt jo monta vuotta netissä räväkkää ja kärjekästä blogia, jossa on käsitelty erityisesti maahanmuuttopolitiikkaa ja siihen liittyen islamin uskonnosta. Halla-aho on rinnastanut islamin uskonnon pedofiliaan. Hirmuinen väite, jos minulta kysytään, vaikken itsekään millään tavalla diggaa sanottua uskontoa..

12. Jussi Halla-aho on tuomittu Helsingin hovioikeudessa sakkoihin uskonrauhan rikkomisesta. Halla-aho on valittanut tuomiosta korkeimmalle oikeudelle. Valtionsyyttäjä puolestaan on valittanut hovioikeuden tuomiosta siltä osin kuin syyte Halla-ahoa vastaan kiihottamisesta kansanryhmää vastaan hylättiin hovioikeudessa.

13. Tämän vuoksi muiden puolueiden ja eduskunnan olisi tullut tietenkin jo viime vaalien jälkeen valiokuntien paikkoja täytettäessä kiinnittää huomiota Halla-ahon sopivuuteen. Kuten Halla-aho tänään sanoi, hänen mielipiteensä eivät ole vaalien jälkeen muuttuneet miksikään. Halla-ahon mielipiteet ovat räväköitä, ilkeitä ja kärjekkäitä ja liikkuvat monien mielestä vihapuheen rajamailla, vaikkei kiihottamisesta rikoslain tarkoittamassa mielessä olisikaan kysymys.

14. Itse ihmettelin toukokuussa hieman sitä, että eduskunta siunasi perussuomalaisten esityksestä Halla-ahon valinnan hallintovaliokunnan puheenjohtajaksi ilman minkäänlaista keskustelua. Miehen pätevyydestä ei ole kyse, ainoastaan sopivuudesta, mikä ei kuitenkaan ole mikään yhdentekevä asia. Kysymys on hallintovaliokunnan ja sen myötä koko eduskunnan ja sen työn uskottavuudesta.

15. Mutta näinhän eduskunta, ihme kyllä, on aina menetellyt myös muiden valiokuntien paikkoja ja puheenjohtajuuksia täytettäessä. Jokainen "suuri puolue" saa määrätyn määrän valiokuntien puheenjohtajan paikkoja ja ne täytetään sitten nuijan kopauksella - siis ilman keskustelua - asianomaisen puoleen esityksen mukaisesti. Valiokuntien puheenjohtajien paikat ovat kuitenkin sen verran tärkeitä posteja, että niihin valittavista kansanedustajien henkilöstä pitäisi kyllä voida eduskunnan täysistunnossa keskustella.

16. Mikael Jungner ja demarit ovat siis oikealla asialla vaatiessaan asiasta keskustelua ja ottaessaan asian 15.8. omassa piirissään esille. Tilanne on kuitenkin edellä mainitsemastani syystä demareille ja kaikille muillekin Halla-ahoa eroa"vaativille" tai sitä haluaville puolueille hieman tai oikeastaan melkoisen nolo. Nehän ovat itse olleet valitsemassa Halla-ahon sanottuun tehtävään ja vieläpä yksimielisesti! Jungnerkon tuntuu sitä paitsi nytkin havahtuneen asiaan vasta sitten, kun hänen norjalaiset kollegansa ihmettelivät asiaa.

17. Toki muistamme, että persuja yritettiin taivutella mukaan tekeillä olleeseen hallitukseen kaikin mahdollisin keinoin. Persuille annettiin tässä tarkoituksessa kahden tärkeän valiokunnan puheenjohtajan paikat, eli ulkoasiainvaliokunnan (Timo Soini) ja hallintovaliokunnan (Jussi Halla-aho).

18. Mikä olisi sellainen "uusi" tieto tai seikka, jonka perusteella Halla-ahon sopivuutta puheenjohtajan tehtävään voitaisiin nyt arvioida uudelleen? Luultavasti Halla-ahon nyt ilmennyt kytkös anti-jihadilaiseen ja islaminvastaiseen järjestöön (Gates of Vienna), jonka jonkinlaisena avustajana ja asiantuntijana Halla-ahon on todettu esiintyneen. Joukkomurhaaja Anders Breivikin on väitetty tietyiltä osin hyväksyneen kyseisen liikkeen opit tai ideologian.

19. Jussi Halla-aholla ei ole juridista velvollisuutta erota hallintovaliokunnasta eikä häntä voida siihen pakottaa. On kuitenkin paikallaan, että asiasta keskustellaan avoimesti, vaikka nyt tavallaan pahasti jälkijunassa. Johtopäätösten tekeminen tästä keskustelusta jää käytännössä perussuomalaisille ja sen puheenjohtajalle Timo Soinille. Ilmeisesti vain Soini voisi käytännössä saada Halla-ahon luopumaan puheenjohtajan tehtävästä.

20. Onko sopivaa, että maahanmuuttoasioista ja ampuma-aselainsäädännöstä vastaavan eduskunnan valiokunnan puheenjohtajana toimii kiistanalainen poliitikko, joka on julkisuudessa kärjekkäästi kritisoinut, paitsi voimassa olevaa aselainsäädäntöä, myös maahanmuuttopolitiikkaa ja siihen liittyen vastustanut tiettyä uskonliikettä niin kiihkeästi ja kärjekkäästi, että hänet on tuomittu teosta rangaistukseen?

21.Tästä on syytä keskustella. Se, kuka tai mikä puolue tästä keskustelusta korjaa poliittiset pisteet, on sivuseikka.


119 kommenttia:

Basso kirjoitti...

Olen edelleen sitä mieltä, että paras tapa vastata ääriliikkeiden - tulivatpa ne mistä suunnasta tahansa - haasteeseen, on demokratisoida ne. Tästä syystä Halla-ahon puheenjohtajuuteen ei pitäisi puuttua. Halla-ahon syrjäyttäminen voisi ehkä olla voitto joillekin, mutta persuille ei pitäisi antaa sellaista tappiota ja sitä kautta marttyyripisteitä.

Olen aivan varma, että vaalikausi valiokunnassa riittää laimentamaan persunkin kiihkon.

Anonyymi kirjoitti...

Voi sitä päivää jos norjalaiset tai muut ryhtyvät "päättämään" Suomen keskeisten valiokuntien puheenjohtajuudet tai vaikkapa hallituskokoonpanot!

Menepä peilineteen sinäkin Jyrki ja kysy itseltäsi, että "kenen leipää syöt ja lauluja laulat".

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Ivan Basso ei siis ole oppinut mitään! Katso blogikirjoitukseni viimeistä kappaletta.

B. kannattaa keskustelun tyrehdyttämistä. Se on hänen mielestään sitä "oikeata demokratisoimista"!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Höpistä! Norskit eivät toki "päätä", mitä Suomen eduskunta tekee.

Mutta olihan se toki hieman oloa, kun Jungner hoksasi ottaa asian esille vasta sitten, kun norskit olivat Halla-ahoa ja hänen puheitaan ensin ihmetellee!

Korostan tässä sanoja "vasta sitten".

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Siis olihan se toisaalta aika noloa, kun Jungner hoksasi asian vasta sitten, kun norskit olivat siitä hänelle ensin huomauttaneet.

Anonyymi kirjoitti...

Jos kansanedustaja X yrittää mitätöidä eduskuntavaaliääneni, saanko "demokratian itsepuolustuksen" nimissä sylkeä mitätöintiä yrittävää politrukkia päin kasvoja?

Tilanteen oikeudellinen arvostelu?
Voiko sylkijä vedota pakkotilaan?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Soo, soo, anonyymi! Yritä nyt kuitenkin olla syljeskelemättä!

Sinä et äänestänyt vaaleissa Halla-ahoa hallintovaliokunnan puheenjohtajaksi, vaan kansanedustajaksi.

Jungnerin tarkoituksena ei ole "viedä" Halla-aholta kansanedustajan paikkaa.

Anonyymi kirjoitti...

Nämä Virolaisen jutut vetävät hyvin vertoja iltapäivälehtien tähtituotteille. Nekin innostuvat Jungnerin kuulemista taksimiesten uutisista. Astianmakua molemmissa.

Anonyymi kirjoitti...

SDP:n paniikkireaktiota kaikki tyynni ja tekevät vielä itsensä naurunalaiseksi. Syksyllä näemme kuka sylkykupin omistaa..

Anonyymi kirjoitti...

Halla-Ahon yhteydet Gates of Viennaan eivät näytä runsailta.
Hänen oma ajattelukykynsä on riittänyt hänen esittämiinsä ajatuksiin.
Kaikilla aloilla tutustutaan aineistoihin eri koulukunnista, jos tehdään hyvää työtä.
HA todella tuntee blogistin tärkeiksi kuvaamia aiheita.
Erityisesti maahanmuuttopolitiikan osalta on hyväksi, että keskeisessä asemassa on edellisen päätoimijan, Astrid Thorsin kriitikko. Thorsin aikainen valmistelu ja nimityspolitiikka näytti hieman vinoutuneelta ja kavereille etuja jakavalta.
Norjan tapahtumat ovat erillisiä eduskuntatyöstä Suomessa.
Demarit ovat nyt samassa hallituksessa RKP:n kanssa ja yhteisissä kaupoissa oppositiota vastaan.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Onpas todella analyyttistä keskustelua!
Etteivät vain olisi kaljakellunnasta tulossa!

Anonyymi kirjoitti...

Timo Soini on populistien populisti!

Hän ei saa joukkojaan kuriin, ei edes yritä.

Igor kirjoitti...

1) Mistähän arvelisit norjalaisten demarien saaneen tietonsa Halla-Ahosta kuin suomalaisten demarien kertoman? Objektiivistako?

Että nytkö vasta Jungner olisi havahtunut kun kävi Norjassa? Vai olisiko Jungner lähtenyt Norjaan saadakseen sikäläisen veljespuolueen nyt herkässä tilassa mukaan demarien perussuomalaisten vastaiseen taisteluun kertomalla mm Halla-Ahon jotenkin olevan Breivikin kanssa samaa mieltä?

2) Islam (korkeat uskonoppineet!) hyväksyy ilmiön jota me kutsumme pedofiliaksi. Minulla on kirjahyllyssäni Ajatollah Khomeinin ajatuksista kirja (Khomeini, imaami: Ajatollahin ajatuksia: Poliittisia, filosofisia, yhteiskunnallisia ja uskonnollisia kannanottoja. Jean-Marie Xavièren ranskankielisestä tekstivalikoimasta suomentanut Armas J. Pulla. Hämeenlinna: Karisto, 1980. ISBN 951-23-1655-2)

Tässä arvioni kirjasta:
Suomalaiselle kirja on aika järkyttävää luettavaa. Se on juutalaisvastainen, naisten tasa-arvoa polkeva, ja pedofilian ainakin epäsuorasti hyväksyvä kun siellä kirjoitetaan 9 vuotiaistakin aviopuolisoista aivan kuin päivänselvistä ja hyväksyttävistä asioista. Alle 9 vuotiaitakin aviopuolisoita saisi hyväksikäyttää ajatollahin sääntöjen mukaan jos he eivät siitä traumatisoidu. Eikä kyse ole mistään satoja vuosia vanhoista kirjoituksista. Ajatollah Khomeini oli Iranin johtaja vv 1979-1989 eli kuolemaansa asti. Kirja julkaistiin Suomessa 1980 kun ajatollah oli Iranin valtionpäämies. Julkaisuajankohdassa oli hiukan samanlaista rohkeutta kuin Chaplinilla aikoinaan filmatessaan Hitlerin vielä eläessä ja ollessa vallankahvassa Diktaattori nimisen filminsä.

ja vielä
Ainakin minä järkytyin lukemastani kun kirjan aineisto kiertyi niin voittopuolisesti "pimpin" ja "pippelin" ympärille. Ihan "genitaaliuskonnosta" en rohkenisi puhua kun tunnen sentään lukuisia älykkäitä ja sivistyneitä muslimeja mutta kyllä tuon kirjan aineisto länsimaisen ihmisen silmissä muistutti Euroopankin pimeästä keskiajasta.

Basso kirjoitti...

Ei, vaan juuri päinvastoin! Jos sysäämme Halla-ahon, Suomen Sisun ja Hommaforumin marginaaliin, niin estämme keskustelun ja peräänkuuluttamani demokratisoinnin. Vertaan edelleen vasemmistoradikaaleihin ja vihreisiin ja heidän demokratisointiinsa. Viime eduskunnassa istui vielä kansanedustaja, joka työskenteli DDR:n hyväksi. Oliko hän vaaraksi suomalaiselle yhteiskunnalle? Ei. Hän oli julkisessa tehtävässä hoitamassa yhteisiä asioita. Se, jos mikä, saa paatuneimmankin änkyrän rauhoittumaan. Nyt pitäisi antaa saman tapahtua Halla-ahon & co kanssa. Annetaan heidän esittää mielipiteensä ja perustelunsa ja katsotaan miten pitkälle ne kantavat.

Hyvä ystäväni on persu, ihan pesunkestävä sellainen, ja tiedän, että hän on kerännyt energiaa syrjityksi tulleen kokemuksesta. Jos ryhdymme syrjimään persuja, annamme heille ehtymättömän energialähteen. Edistyksellisten piirien pitäisi nyt niellä ylemmyydentunteensa ja demokratian toimia.

Anonyymi kirjoitti...

"Mutta olihan se toki hieman oloa, kun Jungner hoksasi ottaa asian esille vasta sitten, kun norskit olivat Halla-ahoa ja hänen puheitaan ensin ihmetellee!

Korostan tässä sanoja "vasta sitten"."

Roskaa. Minun mielestäni on keskeistä, että Norjassa toimii PS:tä leimallisemmin maahanmuuttokritiikkiin suuntautunut puolue, mutta paikalliset demarit eivät ole tehneet sitä kohti mitään hyökkäystä, toisin kuin Jungner ja Tuomioja ovat aloittaneet oman kampanjointinsa. Norjalaiset ovat tässä kohtaa paljon viisaampia kuin täällä Suomessa, missä asiaa koitetaan politisoida säädyttömällä tavalla. Siksi on mahdotonta katsoa Norjalaisten tehneen mitään aloitetta asiassa, ellei Jungner itse olisi heitä aiheesta väritetysti evästänyt. Eiväthän norskit voi oikeasti tietää omakohtaisesti tästä aiheesta juuri mitään muuta kuin median kautta tullutta hyvin väritettyä uutisointia. Toisekseen itselleni ei ikinä tulisi mieleenkään moralisoida jonkun toisen maan poliittisia valintoja joista en itse tiedä jos virallisessa asemassa olisin. En usko, että Norjalaiset demarit jotka omalla kotikentällään käyttäytyvät järkevämmin kuin omat demarimme täällä vajoaisivat noin alas.

Mielestäni jotkut väitteet jostain Halla-Ahon suurista yhteyksistä johonkin muunmaalaiseen blogiin ovat absurdeja. Sieltähän se linkki sinne menee, so what. Niin kuin moneen muuhunkin paikkaan. Itse olen kirjoitellut eri paikkoihin ja vedellyt tuhansia linkkejä. Ei tällä ole mitään tekemistä sen kanssa, että olisin mitenkään vastuussa mitä muuta kyseisiin paikkoihin kirjoitetaan tai lainaako joku joskus omia tekstejäni. Kaikki netin käyttäjät tajuavat tämän. Ei tämänkään kommentin postaaminen luo mitään mystistä yhteyttä minun ja Jyrki Virolaisen kanssa kuin mistä Halla-Ahoa syytetään. Hieno asia kuitenkin on, että nyt kansalaisten silmät aukenevat näkemään millaista porukkaa Jungner ja Tuomioja ovat ja takuulla tämä tullaan näkemään seuraavissa vaaleissa.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Basso se sen kun vain sotkee taas asioita!

Kyse ei ole suinkaan "persujen syrjimisestä", jos keskustellaan Jussi Halla-ahon sopivuudesta valiokunnan puheenjohtajaksi! Basso ei, ei sitten millään, tunnu pääsevän eroon ennakkoluuloistaan ja -käsityksistään.

Tuota B:n tarkoittamaa ex-kansanedustajaa ei ole tuomittu tai edes syytetty toimimisesta DDR:n hyväksi! Jos hän luopui väitetystä toiminnastaan, niin se johtui siitä, että DDR:kin lakkasi olemasta!

Kyse ei ole siitä, että "annetaan Halla-ahon ja muiden esittää" omat mielipiteensä ja ollaan me muut hiljaa kuin kusi sukassa.

Asiasta, mistä nyt on kyse, Halla-aho ei puhu itse mitään! Se on ainakin täysin varma asia. Jos kaikki muutkin vain vaikenisivat, "potin korjaisi" tietenkin Halla-aho!

Koska keskustelua on nyt vaadittu (Jungner ja demarit), sitä ei voida enää pysäyttää. Turha Basson ja muiden on vaatia vaikenemista.

Mutta älkää nyt hitossa, Basso, aina sotkeko toisiinsa kaikkia asioita, joilla ei ole mitään yhteyttä keskenään!

Roope kirjoitti...

1. Ei kai kukaan usko, että norjalaiset ovat ottaneet perussuomalaisten puheenjohtajuuden (ei siis Jussi Halla-ahon, tai näin uutisessa ainakin sanottiin) asiana esille oma-aloitteisesti. Norjalaiset demarit tuskin tietävät Suomen sisäpolitiikan yksityiskohdista muuta kuin mitä Jungner heille kertoo.

2. Jungnerin mukaan asiassa hiertää kuitenkin nimenomaan Halla-ahon puheenjohtajuus johtuen Halla-ahon "eduskuntavaalien jälkeisistä puheenvuoroista ja näkemyksistä", jotka "ovat herättäneet huolta ja kritiikkiä".

– Oikeastaan koko eduskuntavaalien jälkeisen ajan Halla-aholla on ollut erilaisia puheenvuoroja ja näkemyksiä, jotka ovat herättäneet paitsi huolta myös kritiikkiä muuallakin. Kyse ei ole politiikasta tai politikoinnista - kyse on vain ja ainoastaan Halla-ahon erilaisista avauksista, kirjoituksista ja mielipiteistä. Poliittisten puolueiden välillä ei ole ongelmaa, vaan kysymys on yhden henkilön tavasta toimia, Jungner painottaa."
MTV3 30.7.2011

Mitä nämä uudet, aikaisemmasta poikkeavat, vaalien jälkeisen ajan puheenvuorot ovat olleet, sitä Jungner ei valota.

Kuinka uskottavaa tämä Jungnerin äkillinen havahtuminen on, kun hän on julkisuudessa eri tavoin viitannut juuri Jussi Halla-ahoon rasistisen äärioikeiston edustajana jo viime vuoden puolella, kauan ennen vaaleja?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Igor - Norjalaiset saivat tiedon Halla-ahon yhteyksistä po. anti-jihadilaiseen liikkeeseen viimeistään Breivikin nettiin viikko sitten lataamasta manifestista. Siis ennen Jungnerin Norjan vierailua. Ei tuo asia ollut heille enää mitään uutta.

Kyse ei ole demareiden persuja vastaan nostattamasta taistelusta. Tässäkin suhteessa olet väärässä.

Mitä tulee Halla-ahon väitteeseen islamista pedofiliana, niin kyse ei ole siitä, mitä sinä ajattelet islamista. Ei lainkaan.

Oikeudenkäynnissä, johon viittaisin ja joka on edelleen kesken, Halla-aho tuomittiin siitä, että hänellä oli islamin pyhinä pitämiä asioita koskeva loukkaustarkoitus, kun hän toi noita hirmuisia väitteitään esiin.

Tuomioistuimet ja tuomarit osaavat erottaa, milloin on kysymys loukkaustarkoituksessa ja milloin taas arvostelusta.

Mutta tätähän puolta asiasta sinä poloinen et näytä yhtään ymmärtävän!

Basso kirjoitti...

"Moraalinen vastuu", jota blogisti äsken peräänkuulutti, ei siis koskekaan kommunistidiktatuurin hyväksi työskennellyttä? Ei, vaikka kaikki tiedämme, että muurilla ammuttiin viattomia ihmisiä. Hänen kohdallaan siis juridinen vastuu on olennaista, mutta Halla-ahon kohdalla ei? Nyt en oikein pysy blogistin logiikan perässä.

Toistan argumenttini: ei tehdä persuista syyllisiä, ei sysätä heitä marginaaliin, ei juhlita heidän häviöllään, vaan annetaan heille se asema, jonka kansa vaaleissa antoi. Olen edelleen aivan varma, että aika hoitaa mahdollisen ongelman. Jos persujen ideologia osoittautuu tyhjäksi, ei seuraavien vaalien jälkeen enää tarvitse pohtia valiokuntien persupuheenjohtajia. Kannattaa hetki miettiä, miltä persusta ehkä nyt tuntuu. Ei ihminen muuta näkemyksiään sillä, että muut syyllistävät hänet, päinvastoin. Ystäväpiirissäni on myös paljon ulkomailta Suomeen muuttaneita. Kaikki viihtyvät täällä hyvin ja ovat rakentamassa suomalaista yhteiskuntaa. Miksi? Siksi, että he ovat osa "meitä".

Jyrki Virolainen kirjoitti...

No hyvä! Roope sentään toi esiin jotain uutta eli nuo Jungnerin tarkennukset.

Luultavasti kuulemme myöhemmin tarkemmin, mikä Jungneria ja demareita Halla-ahon "ajankohtaisissa" puheissa erityisesti huolettaa.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Jumalauta! Tämä Basso sen kun jankuttaa jankuttamasta päästyään: "ei tehdä persuista syyllisiä..jne. jne.

Ihmeellistä! Ei tuo ihminen kyllä yhtään noteeraa, mitä hänelle yritetään tolkuttaa!

Basson tarkoittamaa ex-kansanedustajaa ei muuten valittu koskaan minkään eduskunnan valiokunnan puheenjohtajaksi, ellen erehdy. Ei ainakaan hallintovaliokunnan eikä ulkoasiain v:n.

Muuten, onhan meillä toiminut jopa tasavallan presidenttinä henkilö, joka ajoi voimakkaasti DDR;n tunnustamista ja kannatti sikäläistä järjestelmää. Kansa hänet kuitenkin valitsi siihen hommaan, siis pressaksi. Keskustelua po. asiasta olisi voitu käydä, jos olisi vain tahdottu.

Luultavasti henkilö tiesi muurilla tapahtuneista pakoon yrittäneiden ampumisista.

Anonyymi kirjoitti...

"Oikeudenkäynnissä, johon viittaisin ja joka on edelleen kesken, Halla-aho tuomittiin siitä, että hänellä oli islamin pyhinä pitämiä asioita koskeva loukkaustarkoitus, kun hän toi noita hirmuisia väitteitään esiin."

Niin mitä hirmuisia asioita, niitäkö jossa alle kymmenvuotiaita tyttöjä pannaan kuin vierasta sikaa ja kaikki sopii myös Suomen demareille?

Jussi Halla-aho on yksi harvoista suomalaisista, joilla on todellinen käsitys islamin vaaroista. Te nuijat nutipäät ette tajua siitä yhtikäs mitään.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Anonyymin kirjoituksesta näyttäisi löytyvän hallanismin syvin olemus!

Halla-ahoa ei tuomittu siksi, että hänen kirjoituksensa ei sopinut demareille. Hänet tuomittiin siksi, että hänen kirjotuksensa loukkasi eduskunnan hyväksymää rikoslakia.

Tuomio ei ole kuitenkaan vielä lainvoimainen, odottelemme mielenkiinnolla KKO:n ratkaisua.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Anonyymi: "Hieno asia kuitenkin on, että nyt kansalaisten silmät aukenevat näkemään millaista porukkaa Jungner ja Tuomioja ovat ja takuulla tämä tullaan näkemään seuraavissa vaaleissa".

Hieno asia myös se, että avatun keskustelun myötä ihmisten silmille annetaan vihdoin mahdollisuus avautua näkemään ja ymmärtämään sekin, millaisesta ihmisestä ja poliitikosta Jussi Halla-ahossa todella on kysymys.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Toki demarit ovat voineet nostaa "haloon" Halla-ahon kytköksistä ja hänen erilaisista "avauksistaan ja mielipiteistään" osin poliittisista ja taktisista syistä. En minäkään tuota mahdollisuutta voi tietenkään täysin sivuuttaa.

Mutta kohtahan me näemme, kuinka tosissaan demarit - ja muut puolueet - ovat ja miten keskustelu etenee tai tyrehtyykö se mahdollisesti pian kokonaan.

Kumitonttu kirjoitti...

Blogi-isännän tyyli kommenteissa on melkolailla ylimielinen, mikä tietenkin sallittakoon; olemmehan hänen "olohuoneessaan". Kuten ylimielisyyden taustalla yleensäkin myös tässä tapauksessa pontimena vaikuttaa olevan vähäinen tuntemus vastapuolen näkemyksistä. Virolaisella on ollut tapana arvioida yleensä ihmisten soveltuvuutta tehtäviinsä sen perusteella, ovatko he noudattaneet lain - varsinkin perustuslain - henkeä ja kirjainta. Näin ainakin muistelen Paateron tapauksessa olleen. Nyt jos Halla-ahon "ainoa rikos" on tulla tuomituksi uskonrauhan rikkomisesta, niin ihmekös tuo on, että blogistin mielestä se epäpätevöittää ihmisen niinkin tärkeään tehtävään kuin edustamaan kansaa.

En koskaan ole pitänyt Jörn Donnerin tavasta hakeutua julkisuuteen, mutta lopetettuaan kansanedustajana 1995 hänen mielipidettään kysyttiin ns. tapaus Juhantaloon. Donner vastasi, että hänen mielestään kansanedustajien tehtävä on heijastaa kansalaisten mielipiteitä. Hän jatkoi, että on vaarallista, jos kansaa johtavat moraaliltaan ylivertaiset ihmiset (hakematta nousee mieleen muutama sellainen yhteiskuntakokeilu). Enpä olisi itse osannut välillisen demokratian toimenkuvaa paremmin sanoiksi pukea. Hauskaa onkin huomata, että blogisti vastustaa edustuksellista demokratiaa, kun pintaa hiukan rapsuttaa. Sitä kutsutaan myös elitismiksi. Ei rapsuttamista, vaan ylimielisyyttä.

Igor kirjoitti...

JV: Minä poloinen en todella ymmärrä miten minun käsitykseni islamin pedofiliasta eroaa Halla-Ahon loukkaamistarkoituksessa esittämästä. JV ehkä uskoo tai peräti tietää että tuomareilla on joku kristallipallo millä he erottavat loukkaamistarkoituksen pelkästä tosiseikan mainitsemisesta. Minä en ole uskonut tuonkaltaisiin satuihin enää aikoihin.

Kumitonttu kirjoitti...

Niin, ja nyt kun kerran kommentoimaan aloin, niin voisitko Jyrki Virolainen kertoa mielipiteesi, onko ministerim arvolle sopivaa haukkua Paavo Arhinmäen tapaan Serbian jalkapallojoukkueen kannattajia murhaajiksi?

Anonyymi kirjoitti...

"20. Onko sopivaa.."

On. Mielestäni on oikein sopivaa. Ja kun näin sanon, ei kukaan voi sanoa, että olen väärässä.

Pauli Vahtera kirjoitti...

Jyrki Virolaisella on aina ollut tosi mielenkiintoiset blogimerkinnät. Juristien tapaan hän yliarvoi juristien osaamista. Tässä ketjussa JV kirjoittaa: "Tuomioistuimet ja tuomarit osaavat erottaa, milloin on kysymys loukkaustarkoituksessa ja milloin taas arvostelusta."

Vuosikymmenten kuluessa uskoni oikeuden päätöksiin on rapautunut. Oman eettis- ja moraalikoodistoni valossa Suomessa tehdään paljon virheellisiä ratkaisuja. Parhaiten tunnen verotukseen ja kirjanpitoon liittyvät ratkaisut. Tuomarit eivät tosiaankaan aina osaa erottaa totuutta ja omaa käsitystään maailmasta toisistaan. Veroasioissa liian usein koko koneisto keskittyy turvaamaan virheen tehnyttä virkamiestä, eikä verovelvollisen oikeudesta välitetä.

Loukkaustarkoituksen ja arvostelun eron löytäminen on käytännössä mahdotonta. Eron tekeminen perustuu aina subjektiiviseen näkemykseen asiassa. Tuskin kukaan islamin uskontoa arvosteleva tekee sitä loukkaustarkoituksessa. Sen sijaan sanavalinnat voivat olla yleisen kielenymmärryksen kannalta huonoja.

Anonyymi kirjoitti...

Joku think tank saisi perustaa nettijournalismin Bonnier-palkinnon. Virolainen kuuluisi ensimmäisenä palkittavien joukkoon.

Herran herra kirjoitti...

Kataisen porvoolainen taustahenkilö Taru Tujunen sanoo Hesarissa, ettei Jungner saa Halla-Ahoon puuttua.

Soinikin siis pelastuu, porvoolainen Jukka Jusula hoitaa homman.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Pauli Vahtera - Minunkin uskoni tuomioistuinten, myös KKO:n ja KHO:n, joidenkin ratkaisujen oikeellisuuteen on toki monasti horjunut. Vaikeissa ja hankalissa asioissa ei kuitenkaan kerta kaikkiaan ole aina edes olemassa yhtä ainoaa ehdottomasti oikeaa ratkaisua.

Sen sijaan luottamukseni itse järjestelmään eli riippumattomien tuomioistuinten asemaa, rooliin ja tehtäviin ei ole kuitenkaan horjunut. On hyvä, että meillä on lainsäätäjästä, hallituksesta, ministereistä ja muista politiikoista samoin kuin mediasta ja taloudellisen vallan käyttäjistä riippumaton ja puolueeton tuomioistuinlaitos, joka itsenäisesti tulkitsee usein hyvin väljiä lainäännöksiä ja antaa niille yksittäisessä tapauksissa lopullisen sisällön.

Yhteiskunta ei hyväksy omankädenoikeutta eikä oikeuta sen "jakamista" ei edes lakien tulkintaa ole jätetty kansanedustajille tai ministereille taikka puoluejohtajille, ei kokkareille, vasureille tai persuille.

Kun meillä on puolueeton tuomioistuinlaitos, niin mitkään yksittäiset kiihkoilijat eivät voi oman mielensä mukaan sananvapauteensa vedoten tykönänsä päättää, millaista sontaa ja muun uskonnon pyhinä pitämiä asioita loukkaavia tekstejä mitä he voivat sananvapautensa nimissä työntää ulos tuutistaan, joskus muita ihmisiä kiihottaakseen ja omia poliittisia tarkoitusperiä ajaakseen.

Luotan siihen, että kolmiportainen tuomioistuinlaitos ja jokaisen portaan kollegiaalinen, taitavista lakimiehistä koostuva arvovaltainen porukka pystyy kaikista tarjolla olevista muista ratkaisumalleista parhaiten ratkaisemaan myös kysymyksen siitä, mikä on uskontorauhan rikkomista tai kansanryhmän kiihottamista lain tarkoittamassa mielessä ja, mikä tärkeintä, perustelemaan ratkaisunsa tavalla, jonka järkevistä ja viisaista ihmisistä koostuva auditorio voi hyväksyä ja jonka mukaan sitten jatkossa eletään.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kumitonttu - Niin blogisti vastaa kuin hänelle anonyymisti tai nimimerkkien suojasta huudellaan!

Kumitontun mielestä hänellä ja muilla anonyymeillä on kyllä täysi oikeus solvata ja kritisoida nimeltä mainittuja henkilöitä, mutta häntä itseään, anonyyminäkään, ei saa arvostella vähäisessäkään määrin.

Donner nyt puhuu usein mitä sylki sattuu suuhun tuomaan ja mitä monista puolueistaan hän sattuu juuri sillä hetkellä edustamaan tai minkä puolueen "leipiin" hänen tarkoituksenaan on juuri ennen seuraavia vaaleja loikata.

Kansanedustajan tehtävänä ei varmastikaan ole "heijastella" kansalaisten mielipiteitä tekemällä niitä rikoksista, joita hänen kannattajakuntansa on tapana tehdä tai rikoksia ylipäätään.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Heh, heh!

Kokoomuksen puoluesihteeri Taru Tujunenhan sen sitten lohkaisi. Asian, jota juuri kirjoituksessani ihmettelin ja kritisoin.

Tujunen tänään HS:ssa kivahtaessaan Mikael Jungnerille:

"Poliittisten pelisääntöjen mukaan Halla-aho nauttii tässä asiassa perussuomalaisten eduskuntaryhmän luottamusta. Siihen ei kenelläkään ole nokan kopauttamista".

Voi Pyhä yksinkertaisuus! Ne "poliittiset pelisäännöt" ajavat kaiken mun edelle eikä niitä saa missään nimessä arvostella! Ei nokan kopauttamista!

Herätys!

Riittääkö tosiaan, että Jussi Halla-aho nauttii hallintovaliokunnan puheenjohtajana persujen luottamusta?

Eikö muilla ole todellakaan asiaan nokan kopauttamista?

Onko kokoomuksen älykkö-sihteeri oikeassa?

Anonyymi kirjoitti...

Heh..heh..

Taru Tujunen on tismalleen oikeassa, joten pysyttele sinä vain siellä näppiksesi takana ja housuissasi!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kannattaa lukea Uudesta Suomesta Jussi Jalosen blogikirjoitus 30.7. Siinä Jalonen perustelee käsitystään, jonka mukaan Halla-ahoa voidaan pitää yhtenä counterjihad-liikkeen merkittävistä vaikuttajista.

Jalonen on oikeassa vaatiessaan, että myös Suomessa on vihdoin julkisesti myönnettävä ja käsiteltävä asianmukaisesti Euroopassa nousseen muukalaisvihamielisen populismin olemus. Anders Breivikin teot toteutettiin tuon aatteellisen viitekehyksen yhteydessä.

Anonyymi kirjoitti...

Jokaisen tosimenestyjän takaa löytyy oma "porvoolainen"; niin Lauri Tarastin kuin Pauliina Koskelonkin.

Se selittää suomalaisuuden selittämätöntä miksi tietyt piirit astuvat aina voittajina ulos Säätytalon hallitusneuvotteluista.

Ennen valtaan pääsyään Matti Vanhanen älysi käydä joulun alla viriämässä tunnelmaan Porvoon toreilla.

Anonyymi kirjoitti...

Jos Halla-allah.in tuomio ei muutu KKO:ssa ainahan voi valittaa EIT.een

Jos syyttäjän vaatimus menee läpi eikä tuomio muiltakaan osin muutu.
Onko se enään omista haluista kiinni ollakko vai eikö olla ja missäå haluaa olla?

Näyttää siltä että mistään arpajaisista Halla-aho ei tohtorin papereitakaan ole voittanut.

Anonyymi kirjoitti...

Jungner taisi vaatia, ettei hallintovaliokunnan pj saisi olla persuista. Siis eri puolue, kepu tai hallituspuolue.
Ehkä sitten edelliset ministerit Thors ja Holmlund olisivat sopivia hallinto- ja lakivaliokunnissa johtamaan omien erityisen tuttujen virkamiestensä työn käsittelyä ?
Blogistin silmät eivät tainneet aueta sille mitä KHT Vahtera esitti.
Oikeuslaitoksen tulisi olla puolueeton paitsi politiikan myös intressien suhteen.
Vahteran mainitsema verohallinto ei ole ainoa, jolla on muskelia. Tuttu tuomari- ilmiö koskee monen mielestä mm. pankkeja. asianajajia ja virkamiehiä yleensä.
Ongelmaa on pikemmin riita- kuin rikosjutuissa. M-L Lahtisen tapauksen intressit olivat pikemmin riita- kuin rikosjutulle ominaisia.
Tujunen osoitti demokratian tajua ja puolusti sitä reippaasti.

Toipila kirjoitti...

No on taas ihmeellistä vihakirjoittelua kansanedustaja Jussi Halla-ahosta.

Eipä silti vihapuheet ja -kirjoittelut taitavat kuitenkin olla Suomen perustuslain mukaan turvattuja, jos eivät sisällä rikollista aineistoa.

Se sananvapaus nääs.

Pauli Vahtera kirjoitti...

Tässä keskusteluilmapiirissä reaalimaailma ja suvaitsemattomuus/suvaitsevaisuus ei kohtaa. Nettiin voi kuka tahansa kirjoittaa mitä tahansa, mutta se ei johda siihen, että kirjoitus saisi lukijoita. Videoiden katselukertoja voi nähdä netistä ja useat suomalaiset videot saavat vuodessa pari kolme katsojaa. Näin on varmaan vihaksi määritellyissä teksteissäkin. Netissä on niin paljon kaikkea, ettei sille kaikelle riitä millään lukijoita. Väitän, että huoltoaseman vessan seinätöherryksillä on enemmän lukijoita kuin suurimmalla osalla ”vihakirjoituksia”.

Kirjoittaminen ei ole ihan helppoa. Ammatikseen kirjoittavien henkilöiden tekstitkin ovat joskus todella ala-arvoisia ja asiantuntemattomia. Jos huonoon ilmaisutaitoon liittyy intohimoinen suhtautuminen asiaansa, syntyy huonoja kirjoituksia, joita sivistyneemmät ja taitavat ihmiset voivat tulkita vihakirjoitukseksi. Minä sanoisin, että ne vaan yksinkertaisesti ovat huonosti kirjoitettuja mielipiteitä.

Kun yhteiskunta nostaa esille näitä kirjoituksia, vaatii sensuuria ja vaatii tuomioita, herää väkisinkin mielenkiinto. Minäkin olen lukenut monta kirjoitusta vain sen takia, että media on nostanut metelin. Olen halunnut nähdä omin silmin, mistä voi olla kyse.

Ja vielä pahempaa on lukijoiden aliarviointi. Suurin osa huonon kirjoituksen lukijoista miettii vain, että olipa huono kirjoitus. Ei näillä ihmisillä päässä mikään ratkea, eikä kirjoituksen perusteella lähdetä ostamaan aseita ja lannoitteita.

Maailma ei ole reilu. Nuoria ihmisiä ja lapsia kuolee joka päivä, eikä niistä kanna kukaan surua lähiomaisten lisäksi. Talousrikollisuuskeskustelua ja sen seurauksena tehtyjä laki- ja menettelyohjeita vuosikymmeniä seuranneena olen huomannut, että lain muutoksista kärsivät vain rehelliset yrittäjät, joista yhä useampi tilastoidaan rikolliseksi, koska yhteiskunta kiristää ilmoitus- ja maksumenettelyjä. Jos rahaa ei ole laskujen maksamiseen, ei sitä voi olla kaikkien verojenkaan maksamiseen. Eduskunta ylilyö talousrikoskeskustelussa rankasti. Samalla tavalla tämä vihapuhekeskustelu on mennyt yli äyräittein.

Talousrikokset saadaan loppumaan kun kaikki yritystoiminta kielletään. Samalla tavalla netin vihapuheet saadaan loppumaan – kielletään kaikki nettipuheenvuorot. Sellaisia maita maailmassa jo onkin, pitäisikö tehdä opintomatka Pohjois-Koreaan uusien lakien kehittämistä varten.

heikki rönkkö kirjoitti...

Matti Vanhanen on ottanut vastuulleen Suomen Kuvalehdessä oman rintamalohkon aseiden vastaisessa taistelussa.

Se hänelle kuponginleikkaajien yhdistyksen palkallisena pomona mainiosti sopiikin, ikäänkuin peittääkseen isäntiensä safari- ja hirvenmetsästyksen vaatimien isokaliberisten aseiden kalisteluja.

Anonyymi kirjoitti...

Matti Vanhanen taitaa mieliä takaisin politiikkaan ja kepun pelastajaksi. Varmaan Matti lähtee mielellään ehdolle pressan vaaleihin - jottei Väyrystä tarvitse valita.

Eikös tämä Vahterakin ollut vaaleissa ehdokkaana persujen listoilla?

Anonyymi kirjoitti...

Alkaisiko Halla-ahon pinna jo palaa ja kestävyys rakoilla?

Tähän suuntaan viittaisivat hänet ilkeämieliset heittonsa Facebookissa koskien häneen kohdistuvia aate-epäilyjä Breivikin hirmutekojen jälkeen.

Miehen kerrotaan karjuvan toimittajille, ainakin tietyn lehden toimittajille. Aiemmin hän on vaatinut, että hänestä lehdet saavat julkaista vain hänen itsensä kelpuuttamia kuvia jne.

Muistetaan, että poliisi on tutkinut aiemmin hänen oman aseensa käyttöön liittyviä puheita/kirjoituksia.

Anonyymi kirjoitti...

Veroillahan tässä maassa on kaikki haitat pystytty minimoimaan tai ainakin pyritty siihen Olisiko Sailaksella jotain aseenkantoveron tapaista veronkantoa mielessä. Tämä vihje on vapaasti käytettävisssä. Esimerkkeinä vaikka verkkoluvat, kalastus, muut haittaverot, ja ylensyömistä hillitsevä alv.

Anonyymi kirjoitti...

Minua yleensä harmittaa sellaiset kommentit kuin "mitähän ne meistä muualla ajattelevat" tai "kyllä nyt hävettää olla suomalainen". Mutta nyt täytyy kyllä sanoa että todellakin hävettää ja toivon ettei muualla maailmalla huomattaisi ja uutisoitaisi kuinka häikeilemätöntä sisäpolitiikkaa Suomen demarit ja vähän muutkin harjoittavat Norjan tragedialla!

Jussi Halla-aho kirjoitti...

Edelleen hiukan ihmettelen väitteitä tiiviistä yhteyksistäni GoV-blogiin. Kuten evidenssi vääjäämättä osoittaa, siellä on julkaistu vuosien saatossa kaksi (2) kirjoitustani, joista niistäkin toinen käsitteli aselainsäädäntöä (ei varsinainen anti-jihad aihe).

Mitään näyttöä mistään muista yhteyksistä ei ole, mutta tämähän ei pyhästä vihasta tutisevaa uskonsoturia hetkauta.

Anonyymi kirjoitti...

Jungnerin sähläämistä ei voi kuin ihmetellä. Paitsi että hän epäonnistui yritysjohtajana (YLE) ja sai ansaitsemansa potkut, niin yhtään paremmin ei näytä alkaneen politiikon taivalkaan.

Näyttää siltä, että Jungnerilla ei ole mitän käsitystä siitä, missä järjestyksessä eduskunnassa tehdään päätöksiä: SDP tulee käsittelemään Hlla-ahon asemaa mutta tätä ennen hänen tulisi itse vetää johtopäätökset.

Emme (onneksi) enää elä maailmassa, jossa demarit, Neuvostoliitto tai Kekkonen päättäisivät meidän asioistamme. Puheoikeus on myös Kokoomuksella persuilla ja muilla aikaisemmin marginaalissa olleilla ryhmillä. Tätä Jungner ei tunnu tajuavan.

Miksi ihmeessä demarit ovat suostuneet aikanaan siihen, että persut saavat hallintovaliokunnan puheenjohtajuuden? Norjan tapahtumeien jälkeen ei ole tapahtunut mitään, mikä edellyttäisi asian uudelleen arviointia.

Halla-ahosta voidaan olla montaa mieltä, mutta luulisin, että jotakuinkin kaikki olennainen on ollut tiedossa jo puheenjohtajuuksia jaettaessa.

Toipila kirjoitti...

Blogisti Virolainen vaikuttaa sillä tavalla tapojensa vastaisesti riehaantuneelta, että kirjoittelee blogissaan ilmeisesti suoraan terassilta.

Aurinko mollottaa kuin lähes torpiikissa ja huurteisia on tullut kumottua janoon jo niin monta, että blogistin tekstit ovat etääntyneet kauaksi viileän tiedemiehen otteesta ja karanneet kuin vasikat laitumelta.

Herää kyllä sellainenkin epäillys, että blogisti tahallaan härnää lukijoitaan paljastamaan todellisen karvansa ja kohta läväyttää lopulliset käsityksensä pöytään.

mr kirjoitti...

Halla-Ahona välttelisin sanojen "uskonsoturi" ja "pyhä viha" käyttöä, etteivät ne vahingossa osuisi omaan nilkkaan.

Anonyymi kirjoitti...

Blogisti kirjoitti tällä kertaa:

"8. Itse pidän Jungnerin esille tuomaa ajatusta Jussi Halla-ahon asemasta hallintovaliokunnan puheenjohtajan tehtävässä ymmärrettävänä. Kysymys ei ole politikoinnista, kuten Halla-aho itse tietenkin väittää, vaan eduskunnan ja yhden tärkeimmän valiokunnan uskottavuudesta."

ja

"10. Eduskunnan hallintovaliokunta on tärkeä lainsäädäntöelin, joten ei ole lainkaan yhdentekevää, millainen henkilö sen puheenjohtajana on."

27.4.2011 kirjoitit (424.)

"11. Jussi Halla-ahon kannattajat ovat jo ehtineet idolinsa puheenjohtajavalinnan vuoksi lähes revetä riemusta ja liitoksistaan, niin kovasti Halla-ahon valintaa on kailotettu netin keskustelusivustoilla. Mutta jäitä hattuun, sillä eivät nuo valiokuntien puheenjohtajat paikat todellisuudessa tai käytännössä ole kovinkaan merkittäviä. Valiokunnan puheenjohtajalla on yksi ääni siinä missä muillakin valiokunnan 12-15 jäsenellä, jotka edustavat laidasta laitaan eri puolueita. Halla-ahokaan ei voi sanella hallintovaliokunnan mietintöjen tai lausuntojen sisältöä tai sanamuotoja. Asiaosaamisellaan puheenjohtaja voi toki vaikuttaa valiokunnan kannanottoihin ja hänellä on sanavaltaa myös esimerkiksi silloin, kun päätetään, keitä asiantuntijoita valiokuntaa haluaa kuulla."

Eli onko se Halla-ahon pesti merkittävä vai ei? Arvotatko lakivaliokunnan puheenjohtajan pestin sen mukaan, kuinka hyvin pääset milloinkin vähättelemään Halla-ahoa tai vaihtoehtoisesti syyllistämään häntä oikein tuelta?

-KS

Skorpioni kirjoitti...

Jussi Halla-aholle:Oletteko laskenut,kuinka moni eri maiden kansanedustuslaitosten edustajista tai saati hallintovaliokuntien puheenjohtajista olisi ollut yhtä aktiivinen kuin te Gov-blogissa. Taitaisi evidenssiluku olla hyvin pieni ellei olematon.

Tuskin kukaan muu kuin te eri maiden kansanedustajista on edes kirjoittanut mainittuun blogiin vihakirjoituksia tai mutenkaan ollut aktiivinen kuten te mainitussa blogissa.

Paine erota hallintovaliokunnan puheenjohtajan paikalta siis kasvaa. Kirjoitin heti breivikin tapauksen jälkeen ja yhteyksienne tultua ilmi, että teidän olisi syytä jättää paikkanne hallintovaliokunnan puheenjohtajana. Miksette tee sitä?

Muutoinkin paine Timo Soinin hallita perussuomalaista eduskuntaryhmää kasvaa. Jo ennen vaaleja Soini epäili ottaa Halla-ahon tavoin ajattelevia persuja ehdokkaiksi. Soinia kiehtoi kuitenkin silloin enemmän suuri äänimäärä, jonka hän saavuttikin, kuin se, minkälaisia henkilöitä tuli ehdokkaiksi. Nyt Soini ei enää selvästikään enää hallitse tilannetta puolueen sisällä. Sisu- ja Hommamiehet vaativat enemmän vapauksia esiintyä, sille ei edes Timo voi mitään. Soinihan olisi itse halunnut hallitukseen, mutta muut puolueen sisällä näyttivät Timolle kaapin paikan ja hallitus jäi haaveeksi Timolta.

Kokoomuksen Tujunen tietysti haluaa varmistaa Hesarin halla-aholausunnoillaan se, että keskustelu ns. jatkuu, koska se on kokoomukselle poliittisesti edullista. Tujunen haluaa varmistua lausunnollaan, että kysymys on vain persujen asiasta, eikä muut puolueet halua sekaantua mitenkään breiviki-asiaan, vaikka kokoomuksen vastuunkantajapuolueena tulisi ottaa kanta asiassa.

Ei kai Tujunenkaan voi olla niin tyhmä, ettei hän tosissaan ymmärtäisi, ettei Halla-aho voi toimia hallintovaliokunnan puheenjohtajana ja että asia on vain perusujen asia.

Anonyymi kirjoitti...

"Hallintovaliokunnan käsiteltäviin kuuluu kaksi tällä hetkellä varsin kuumaa ja ajankohtaista asiakokonaisuutta: 1) maahanmuuttoasiat ja 2) ampuma-aseasiat. Kaikki tietävät, että Jussi Halla-ahon on mainituissa asioissa sangen kiistanalainen henkilö."

Oletettavasti myös nuo ovat syyt, miksi miestä äänestettiin. Jos niiden mielipiteiden takia hän yhtäkkiä olekaan sovelias, kyseessä on aikamoinen äänestäjien ja kansalaisten halveksunta.

Ensin tukahdutetaan keskustelu, nyt lähdetään ahdistelemaan valittua kansanedustajaa. Mitä seuraavaksi?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

KS - Valiokunnan puheenjohtajuus ei ole siinä mielessä kovin "ihmeellinen", että puheenjohtajalla on vain yksi ääni siinä missä valiokunnan jäsenilläkin.

Eri asia on, että valiokunnan puheenjohtajuuksia pidetään kansanedustajien keskuudessa arvostettuina ja niiden haltijoilla on ollut tietty etulyöntiasema, kun puolueet ovat hallitukseen päästyään nimenneet ministereitään.

Vaikutusvaltaa puheenjohtajalla voi toki olla.

Ja sitten tärkein asia, minkä KS autuaasti (tietenkin "jostakin syystä") sivuuttaa, on se, miltä valiokunnan koostumus ja eduskunnan käsitys sekä tietyssä mielessä koko eduskunnan uskottavuus näyttää ulospäin, jos puheenjohtajaksi valitaan, ilman minkäänlaista keskustelua (!), hyvin kiistanalainen edustaja, joka on herättänyt kannanotoillaan laajaa huomiota - eikä välttämättä yksinomaan myönteistä - esim. jonkin ääriliikkeen avustajana tai asiantuntijana.

Joku kommentoija väitti, että Halla-ahoa oltaisiin "savustamassa" pois siitä tehtävästä, johon hänet on äänestetty.

Kuten olen jo aiemmin sanonut, vaaleissa ei äänestetä valiokuntapaikoista tai valiokuntien puheenjohtajuuksista, vaan vain kansanedustajapaikoista.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Toipila nyt kirjoittelee samanlaisia atoksiaan kuin aina ennenkin.

Ei hänen henkinen kapasiteettinsa tunnu muuhun millään riittävän. Oli sitten hellepäiviä tai ei.

Anonyymi kirjoitti...

Halla-ahon valintaa hallintovaliokunnan puheenjohtajan paikalle puolsi mielestäni juuri sama vaaleissa kansalta annettu valtuutus. Noin suuri äänimäärä huomioidaan yleensä puolueen sisällä ja puolueiden välillä, kun valiokuntapaikkoja jaetaan.

Lisäksi mies profiloitui nimenomaisesti maahanmuutto- ja asepolitiikan vaikuttajaksi. Paikalla on siten sama rationaalinen valtuutus kuin Ville Niinistön ympäristöministerin pestillä - myös Niinistö on tunnettu yhtä "äärimmäisistä" mielipiteistä ympäristöasioissa kuin Halla-aho maahanmuuttopolitiikassa. Kysy vaikka Fortumilta tai Outokummun terästehtailta...

-KS

Anonyymi kirjoitti...

Minusta valiokuntien puhenjohtajuuksien ja jäsenyyksien jako on kiinteä osa demokraattista prosessia, jonka kulmakivi on vaalit.

Vaaleissa valitut kansanedustajat ovat sopineet siitä, että jäsenyydet jakautuvat ja määräytyvät tiettyjen periaatteiden mukaan.

Katsomosta voi ja saa tietenkin mölistä mutta olisi demokratian ivaamista jos kaiken maailman jungnerit sanelisivat kuka voi istua milläkin mandaatilla.

Minua närkästytti kun Juhantalo valittiin aikanaan uudestaan eduskuntaan, mutta niin tämä demokratia toimii.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Minusta kyllä Halla-ahon ja Ville Niinistön kiistanalaisuudessa on vissi laatu- ja aste-ero, jos ymmärrätte, mitä tarkoitan! Toki KS ei tätä huomaa tai ole huomaavinaan!

"Poliittiset pelisäännöt," josta Tuire Tujunen heti alkoi paasaamaan ja ärhentelemään eli vakiintunut tapa ja lehmänkaupat ovat määränneet valiokuntien puheenjohtajuuksien jakamisen.

Niin voi olla, mutta se, mistä nyt on kysymys ja mitä minä tarkoitin ja mistä puhuin, koskikin sitä, että valiokuntien puheenjohtajiksi esitettyjen edustajien henkilöistä sekä pätevyydestä ja sopivuudesta ao. tehtävään ei keskustella lainkaan.

Vaikka syytä olisikin, kuten nyt olemme saaneet havaita.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Minua ilahdutti, kun Helsingissä Norjan tragedian uhrien omaisten muistamiseksi pidetyssä mielenosoituskulkueessa sanottiin ja huudettiin selkeästi, että

ME EMME VAIKENE! Meitä ei saa vaikenemaan!

Tässä oli vastausta niille tässäkin blogissa vaahtoaville kommentaattoreille, jotka vaativat, että hy, hys, ei saa puhua eikä Hallaa-ahoa saa "syyttää" mistään! Yhtä typerää on vaatia, että persut tai kaiken maailman hihhulit pitää vai demokratisoida!

Ei siis haluttaisi, että äärioikeistolaisista ilmiöistä ja vihapuheista, joita netti on tulvillaan, puhuttaisiin lainkaan. Halla-aho ja Suomen Sisun kaverit ovat meidän sankareitamme ja "poikiamme" ja hommaforumilaiset ovat meidän älymystöämme!

Tätä vaikenemiskulttuuria vastaan, jota Tuire Tujunenkin muiden politrukkien kanssa edustaa, mielenosoituksen em. sanoma oli todella paikallaan!

Häpeäisitte edes hieman, hyvät hyssyttelijät ja vaikenemisen vaatijat!

Anonyymi kirjoitti...

Ensinnäkin ole näihin JV:n kahteen viimeiseen kirjoitukseen jättänyt kommentteja huomaamattani hieman ristiin. Jopa luullut ja hieman tuohtunut, että ne on sensuroitu kun olen etsinyt väärän kirjoituksen alta. Pahoittelen virheitäni.

On aivan oikein, että Halla-ahon kirjoituksista kysytään, yhteyksiä ja foorumeja tutkitaan. Senkin ymmärtää, että asia nousi framelle Norjan tapahtumien myötä.

Sen sijaan jos Halla-aholta perätään vastuuta tämän norjalaisen psykopaatin tekemisistä niin ensinnäkin annetaan vain marttyyriaineksia ääriryhmille, ilmoittaudutaan itsekin ääriryhmiin ja laiminlöydään niitä todellisia keinoja joilla väkivallatekoja voitaisiin vähentään.

Avoin keskustelu on keinoista se ensimmäinen.

Professori kirjoitti...

Kyllä kaikista asioista pitää pystyä keskustelemaan. Niin Halla-ahon sopivuudesta nykyiseen puheenjohtajuuteensa, demareiden mahdollisesti niljakkaasta politikoinnista kuin islamista pedofilian hyväksyvänä uskontona (tämän on ennen Halla-ahoa sanonut ainakin Ayaan Hirsi Ali). Oleellista kuitenkin on, että keskustelussa pitäydyttäisiin tosiasioissa ja vältettäisiin virheellisten ja varsinkin loukkaavien tietojen levittämistä.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

"Avoin keskustelu on keinoista se ensimmäinen."

Näin hurskastelee anonyymi, joka tätä ennen nimeää teeman, mistä ei hänen mukaansa missään tapauksessa saa keskustella avoimesti!

Hupaisaa!

Vihtori Härkönen kirjoitti...

Iltasanomissa oli kuva Halla-Ahosta varustettuna otsikolla, joka sai aikaan vilunväreitä: "Norjan tragedian kasvot".

Tämäntyyppiset "modernit" massamurhaajat justifioivat aggression purkukanavansa jollakin ideologisella perusteella. Auvisella tämä oli ihmisrodun nykytila, Breivikillä islam. Breivik olisi yhtä hyvin voinut kohdistaa vihansa äärioikeistoon, jos olisi päätynyt keräämään sopivaa tuulta purjeisiinsa äärivasemmiston forumeilta.

Media ja asiasta keskustelua käyvät tuppaavat täysin turhaan politisoimaan tekoa, joka on vain näennäisesti terroristinen. Tällaisen teon taustalla ideologia on nimittäin vain välinearvo - ei itseisarvo.

Edellä mainittu huomioon ottaen Breivikin teon samastaminen Halla-Ahon kirjoitteluun on yhtä absurdia kuin se, että väittäisi blogistia äärivasemmistolaiseksi sillä perusteella, että hän kirjoittaa kriittisesti Halla-ahosta.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Yhtä perustellusti voisi kysyä, että onko "Vihtori Härkönen hullu", kun hän ei ymmärrä, ettei kukaan ole "samaistanut Breivikin tekoa Halla-ahon kirjoitteluun.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Onkohan Ander Behring Breivik kirjoittanut seuraavaa:

"Todellinen vikapää ei ole afro, joka toteuttaa itseään juuri niin kauan ja paljon kuin koneisto antaa hänen toteuttaa. Todellinen syyllinen, ja legitiimi vihan kohde, on se utopiassa elävä poliittinen eliitti, jolle neekeri on hoivattava reppana ja kiva halinalle ja joka vähät välittää yhteiskuntarauhasta."

Vai kuka on mahtanut olla asialla? Legitiimi vihan kohde!

Anonyymi kirjoitti...

Suomen naapurimaassa tapahtuu poliittinen joukkomurha, mutta täällä vaaditaan kiivaasti, että suomalaiset poliitikot eivät saisi sanoa, mitä mieltä he ovat tapahtuneesta ja poliittisista ja rasistisista vihapuheista!

Anonyymi kirjoitti...

Jyrki Virolainen sanoi...
"Avoin keskustelu on keinoista se ensimmäinen."

Näin hurskastelee anonyymi, joka tätä ennen nimeää teeman, mistä ei hänen mukaansa missään tapauksessa saa keskustella avoimesti!

Hupaisaa!

....

Nyt taitaa Jyrkiltä mennä sekä anonyymit, vellit ja puurotkin sekaisin. Innossasi sohin minne sattuu. Nimittäin tämä anonyymi ei missään tapauksessa ole sanonut noin. Toivottavasti julkaiset tämän oikaisun.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Anonyymi: "Innossani sohin minne sattuu."

JV: Niin totisesti sohitkin, sen kyllä huomaa!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Sitaatin jankkaaja voisi kyllä lopettaa turhan jankkaamisensa. Kuten edellä näkyy, julkaisin ko. pyydetyn kommentin.

Anonyymi kirjoitti...

Gates of Vienna? Mitä pahaa siinä on jos vastustaa islamisoitumista? Niin minäkin vastustan ja luen kaikkia siihen liittyviä foorumeja, sekä otan osaa keskusteluun. Olenko näin ollen syyllinen Norjan tapahtumiin?

Naurettavia 'ihmisiä'!

Halla-aho on tuonut suomalaiseen politiikkaan juuri sitä mitä siihen on kaivattu vuosikymmeniä, eli sairaiden ja omaa etuaan ajattelevien poliitikkojen oman kansansa riistämisen loppupisteen.

Perussuomalaiset tulevat olemaan se AINOA voima joka Suomessa tulevina vuosina päättää ja syy on selkeä, Perussuomalaiset ovat kansan puolella, PISTE!

Anonyymi kirjoitti...

Usein väitetään, ettei vihapuhe ole rangaistava teko, koska sitä ei ole missään laissa edes määritelty. Vihapuheen määritelmä ja samalla sen rangaistavuus käy kuitenkin välillisesti ilmi seuraavasta lainkohdasta (RL 11:8), jossa on kriminalisoitu kiihottaminen kansanryhmää vastaan:

"Joka yleisön keskuuteen levittää lausuntoja tai muita tiedonantoja, joissa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin kansallista, rodullista, etnistä tai uskonnollista ryhmää taikka niihin rinnastettavaa kansanryhmää, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi."

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Olipas siinä perussuomalaiselta fanilta todella kauhistuttava manifesti ja visio:

- Persut tulevat olemaan AINOA voima Suomessa, joka päättää.

Anonyymi kirjoitti...

Kuka teistä ei ole koskaan kutsunut neekeriä neekeriksi, käsi pystyyn?

Koko suomalaisen sanavaraston kieltäminen on mennyt täysin järjiltään. Neekeri ON neekeri, eikä siitä miksikään muutu.

Uskaltaisin väittää, että Suomessakin tulee piakkoin tapahtumaan jotain samankaltaista kuin tapahtui Norjassa ja syyllisiä siihen ei tarvitse kaukaa etsiä.

Kun OIKEAA isänmaallista suomalaista tarpeeksi kauan ärsytetään ja mollataan, tekijät voivat syyttää vain itseään.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kuten anonyymin tekstistä selvästi paistaa lävitse, vihapuheilla on vaikutusta ja ne saattavat johtaa turvallisuutta vaarantaviin uhkatekijöihin.

Anonyymi kirjoitti...

"Uskaltaisin väittää, että Suomessakin tulee piakkoin tapahtumaan jotain samankaltaista kuin tapahtui Norjassa ja syyllisiä siihen ei tarvitse kaukaa etsiä."

Tuohon jatkoksi, toivon todellakin että nuoria elämäänsä aloittavia ei oteta maalitauluiksi, vaan ne jotka ovat koko paskan aikaan saaneet, eli kok/vih/rkp/vas/dem -poliitikot. Kepu jätettäköön toistaiseksi rauhaan, sillä he ovat jo 'menneen talven lumia'. Tosin ovat olleet suomalaisia kusettamassa vuosikymmeniä, joten ehkä niin ollen kuuluvat joukkoon.

Kumitonttu kirjoitti...

Kun OIKEAA isänmaallista suomalaista tarpeeksi kauan ärsytetään ja mollataan, tekijät voivat syyttää vain itseään.

Jos tarkoitus on osoittaa vihapuheen (onko se lopultakin vain vihaisten kansalaisten puhetta?) olemassaolosta, niin tuli selväksi. Haluatko, että linkitän vasemmiston vihapuheita levittäviin sivustoihin, jotta lukijasi ymmärtävät vihapuhetta löytyvän myös vallassa olevan poliittisen virkaeliitin kainalosta? Tai no, minähän linkitin jo siihen Arhinmäen huuteluun Serbia-ottelussa tuolla aiemmin. Tuskin olen ainoa, joka toivoo kuulevansa korkeasti koulutetun juristin mielipiteen siitä. Ilman mitään sarvia ja hampaita.

Anonyymi kirjoitti...

Jokainen maahanmuuttokriittistä keskustelua seurannut on oppinut, että sotahistorioitsija Jussi Jalonen ei ole oikea henkilö arvioimaan Jussi Halla-ahon sopivuutta, pätevyyttä, sotilasarvoa, ulkonäköä tai mitään muutakaan Halla-ahon työhön tai olemukseen liityvää seikkaa.

Valitettavasti toimittajat eivät muista lähdekritiikkiä, kun on kyse maahanmuuttoasioista.

Jaloseen kohdistuvasta kritiikistä esimerkkinä nimimerkki(?) James Flynnin kommentti 31.7.2011 Suomen Kuvalehden artikkeliin Tutkija: ”Breivikin manifesti olisi voitu laatia myös suomalaisista kirjoituksista” - "Norjan veritekojen pitäisi saada myös suomalaiset maahanmuuttokriitikot miettimään kielenkäyttöään, sanoo historiantutkija Jussi Jalonen."

James Flynn:

"Sotatutkija Jussi Jalosen asiantuntemusta himmentävät lukuisat Ad hominem -heitot, joilla hän etsii epäluotettavuutta Jussi Halla-ahon sanomisille. Jalosen omista, vihapuhetta lähentelevistä nettimöläyttelyistä voisi koota pitkän listan. Hän on muun muassa lällätellyt omistavansa enemmän aseita kuin ”hommalaiset yhteensä” ja toivonut Suomeen uutta sotaa raikastamaan ilmapiiriä ja ohjaamaan ihmisiä takaisin ”tärkeiden asioiden pariin”.

Jalonen näyttäisi uhranneen viimeiset vuodet pitkälle Jussi Halla-ahon vastaiseen nettikirjoitteluun. Kuvaavasti hän ei edes kykene kirjoittamaan Halla-ahon nimeä, vaan on jo vuosia kutsunut tohtori Halla-ahoa eri ”lempinimillä”, kuten ”eiralainen filologi”. Asian todenperäisyyden voi tarkistaa helposti googlaamalla: ”jussi jalonen”, filologi.

Loppuun pari näytettä Jalosen yhteiskunnallisista näkemyksistä:

”Olen tietysti itsekin menneisyydessä suositellut maahanmuuttokriittisten laitaosaston käyttämistä harhautusmaaleina Afganistanissa, joten mikäpäs siinä, kyllä ajatus filologin ja hänen muiden siviilipalveluksen suorittaneiden aateveljiensä lähettämisestä miinoja polkemaan miellyttää minua.”

Jussi Jalonen Husein Muhammedin US-blogissa, 5.3.2010.

Esa Helanderin H.I.Story-blogissa Jussi Jalonen kirjoitti näin 08.09.2009:

”Kunnon sota ja pulakausi tekisivät taas vaihteeksi terää, niin tärkeysjärjestyskin selkiytyisi - puhumattakaan siitä, että tarpeettomat elementit karsiutuisivat yhteiskunnasta siinä tohinassa ikään kuin luonnostaan.”

Bloggaaja Vasarahammer kommentoi tapausta 31.7.11 Hommaforumilla näin:

"Olen ollut lomalla netin tavoittamattomissa noin kaksi viikkoa. Siksi tutkija ja todellinen patriotti Jussi Jalonen sai vapaasti esittää epämääräisiä vihjailuja Jussi Halla-ahon "counterjihad-yhteyksistä".

Oman tietoni mukaan useimmat (en nyt muista tarkkaan) Halla-ahoon liittyvät asiat on julkaistu Gates of Vienna -sivustolla minun aloitteestani. Jussi ei ole millään tavalla myötävaikuttanut julkaisuun muutoin kuin antamalla yleisesti luvan kääntää kirjoituksiaan. Yleensä olen ottanut yhteyttä GoV-sivustolle tai Tundratabloids-sivuston ylläpitäjä KGS:ään, kun olen halunnut raportoida ulkomaisille sivustoille Suomen valtion sananvapautta rajoittavista toimista.

Jalosen älyllisesti epärehellinen toiminta tietysti sapettaa kuten myös se, että keski-ikäisen virginialaisen avioparin ylläpitämä blogi leimataan Suomen johtavassa sanomalehdessä "kohublogiksi" ja yhdistetään surutta joukkomurhaan, ikään kuin kyseinen aviopari olisi jollakin tavalla vastuussa norjalaisen murhaajan tekemisistä. Siinä sivussa oma blogikin pääsi Hesarin juttuun tietääkseni ensimmäistä kertaa varsin ikävässä asiayhteydessä (sivun yläreunassa lukee mustalla pohjalla "Norjan joukkomurha").

Jussi on taas ns. maahanmuuttokriitikkojen keulakuvana joutunut loanheiton kohteeksi, vaikka tässä nimenomaisessa asiassa hänen roolinsa on ollut vähäinen."

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Valitettavasti kyseinen kommentin lähettänyt anonyymi ei ole paljastanut nimeään tai nimimerkkiään. Luultavasti kyseinen herra on bloggaja KGS, joka pitää omaa Tundra Tablois -blogiaan.

Jussi Jalonen tuntuu pitävän kyseistä blogia jostakin syystä "epämiellyttävänä."

Kun mainittu anonyymi eli siis KGS on poiminut kohtia Jussi jalosta mollaavista kirjoituksista. lienee tasapuolisuuden nimissä syytä antaa palstatilaa Jaloselle itselleen.

Hän kirjoitti US:n puheenvuoro-blogissaan 30.7. mm. näin:

- Kansanedustajamme välttelevä lausunto on hieman erikoinen. Gates of Vienna, joka on siis myös julkaissut erityisen CounterJihad -manifestin, on tosiasiassa kiitellyt häntä yhtenä "kirjeenvaihtajistaan" ja "kääntäjistään".

Mainitulla sivustolla Helsingin vaalipiirin Perussuomalainen ääniharava mainitaan yhdessä kahden muun suomalaisen bloggaajan kanssa, joita ovat "KGS" ja "Vasarahammer". Näistä jälkimmäinen on ollut hyvin aktiivinen sekä slavistimme vanhassa Scriptan vieraskirjassa että sen vanavedessä perustetulla uudella "Homma"-forumilla.

On hyvin vaikea uskoa, etteikö kotoisen hallintovaliokuntamme puheenjohtaja olisi tietoinen CounterJihad -liikkeen "todellisesta olemassaolosta", koska hänen kanssaan Gates of Vienna -blogissa ilmeisestikin yhteistyötä tehnyt, myös omaa jokseenkin vastenmielistä Tundra Tabloids-blogiaan ylläpitävä suomalainen nimimerkki "KGS" on oman todistuksensa mukaan osallistunut mainitun verkoston ensimmäiseen konferenssiin Brysselissä vuonna 2007.

Samaten myös nimimerkki "Vasarahammer" on oman todistuksensa mukaan täysin selvillä mainitusta "jihadin-vastaisesta liikkeestä" ja on myös viitannut siihen tällä nimityksellä. Onko asia tosiaankin niin, että näistä kolmesta suomalaisesta bloggaajasta olisi filosofian tohtori Halla-aho ollut ainoa, joka ei olisi tajunnut mistä mainitussa projektissa on kysymys?
....
Entistä oudommalta hallintovaliokunnan puheenjohtajan välttelevä tietämättömyys vaikuttaa, kun kiinnittää huomiota siihen, miten usein Gates of Vienna ja myös mainittu CounterJihad -liike on mainittu hänen vanhassa Vieraskirjassaan.

Esimerkiksi oheisella Scriptan Vieraskirjan sivulla on keskusteltu sekä mainitusta CounterJihad -liikkeestä että SIOE -toiminnasta (Stop the Islamization of Europe), joista molemmista Norjan massamurhaaja oli manifestinsa mukaan omaksunut kohtalokkaan maailmankuvansa. Vieraskirjan sisältämistä pitkistä vuodatuksista pistää silmään erityisesti maininta siitä, miten "counterjihad ei voi toimia syklin laskusuhdanteen kiihtyessä enää pitkään pelkän arvokeskustelun ja propagandan pohjalta, vaan myös counterjihadistit joutuvat laskeutumaan varsin pian kohti punaista tasoa". En oikein tiedä, mikä se "punainen taso" on, mutta olettaisin että se saavutettiin Norjassa.

Tietämättömyys "jihadinvastaisesta" liikkeestä on sitäkin oudompaa, koska Gates of Vienna muisti myös onnitella mainittua Helsingin Perussuomalaisten ääniharavaa tämän noususta eduskuntaan, seuraavin tenhoavin sanoin:

"Jussi Halla-aho, who has guest-posted here at Gates of Vienna in the past, was elected to the Finnish Parliament — definitely a red-letter day for the Counterjihad".

Anonyymi kirjoitti...

Mistä Jyrki Virolainen päättelee, että olisin "herra"? ;-)

Kommentteja tänne on jättänyt useampikin Anonyymi. Minä jätin vain sanoilla "jokainen maahanmuuttokriittistä keskustelua seurannut on oppinut..." alkaneen kommentin.

En ole juurikaan seurannut Tundra Tabloids -blogia, enkä todellakaan ole KGS. En tiedä kuka on KGS.

Jussi Jalosen tuntema yksiselitteinen vastenmielisyys maahanmuuttokriittisiä blogeja ja etenkin niiden takana olevia henkilöitä kohtaan on suorastaan legendaarista, joten sitä puolta en ihmettele lainkaan.

CounterJihad -liikkeestä puhuminen kuulostaa oudolta. Tietääkseni Jussi Jalonen itsekään ei ole kiinnittänyt kyseiseen termiin mitään huomiota ennen Oslon tapahtumia.

En ole huomannut kenenkään Jussi Jalosen "CounterJihad -liikkeen" parista esimerkkeinä nostaman islamin vastaisen bloggaajan tai kirjoittajan koskaan hyväksyneen väkivallan käyttöä, saatika kehoittaneen ketään sellaiseen. Pikemminkin päinvastoin, eli kannustaneen lukijoita äänestämään paremmat päättäjät valtaan demokraattisissa vaaleissa.

Anders Breivik ei edusta muita kuin itseään.

Koko "CounterJihad -liike" on minusta pitkälle tyhjää hypetystä, eli Jussi Jalosen kaltaisten "päivystävien dosenttien" maalaama mediaseksikäs mörkö ja tabloideja myyvä salaliitto.

Gates of Vienna on tutustumisen arvoinen blogi, jossa ei ole mitään hämärää tai rikollista. Esimerkiksi Jussi Jalosen ja kumppanien lakkautetulla, maahanmuuttokritiikittömällä Hommawatch-sivustolla oli aikanaan enemmän ns. vihapuhetta. En ole huomannut GoV-sivustolla lainkaan vihapuhetta, mitä se sitten onkaan...

Minusta näyttää vahvasti siltä, että nyt 15 -minuuttisensa saanut, kirjoitustensa perusteella narsismiin taipuvainen Jussi Jalonen hinkuu (rasismitutkija Vesa) Puuroseksi Puurosen paikalle, eli mielipideautomaatiksi aamuteeveelähetysten sohville. Kaikki törky näet menee mediassa läpi, kunhan muistaa kurmoottaa Halla-ahoa ja perussuomalaisia. Oli asiaa tai ei.

Minulla on anonyymiteettiini hyvät syyt. Olkoon tämä siis toinen ja samalla viimeinen kommenttini tänne Anonyyminä.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Olemme nyt saneet hieman tuntumaan erilaisiin maahanmuuttokriittisiin ja islaminvastaisiin liikkeisiin, oppi- tai koulukuntiin, sanalla sanoen erilaisin "toimijoita", joista monet haluavat jostakin syystä pysytellä anonyymeinä.

Siinä tuntuu tavaraa vähän joka lähtöön, on aineistoa, mitä Breivikin kaltaiset hörhöt voivat makustella ja valita itselleen parhaiten sopivan viitekehyksen.

Hyvä, että meillä on myös noita vakavasti otettavia tutkijoita eli näitä jalosia ja puurosia, jolloin meidän ei tarvitse tyytyä vain "vastakkaisen leiriin" oppeihin ja kotkotuksiin.

Anonyymi kirjoitti...

Iltalehti kirjoittaa:

"- On totuttu siihen, että nämä ahdasmieliset saavat mellastaa ihan vapaasti, ja muut ovat hiljaa. Kaikkien suvaitsevaisten ihmisten on aika sanoa, että jo riittää."

Suvaitsevaiset ja ahdasmieliset näyttävät vaihtaneen paikkoja. No, ehkäpä vaihtelu virkistää ja avartaa näkökulmia.

Oscari kirjoitti...

Ovatpa nyt Homma-foorumin porukat saaneet käskyn kirjoittaa Virolaisen blogiin! On se niin metkaa jos ja kun puhuu hivenen kriittisesti Halla-ahon roolista, niin heti rajähtää hallaaho uskovaisten huuto ja mekastus.

Minusta Virolainen käsittelee asiaa kiihkottomasti, rehellisesti ja analyyttisesti. Siis tavalla, johon hommalaiset eivät pysty!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Timo Soini joutuu puolustelemaan Jussi Halla-ahoa, joka puolestaan on oppinut Soinin tavoille jeesustella joka käänteessä ja yrittää sillä tavalla kääntää huomio pois pääasiasta.

Halla-ahon lausuma I.S:ssa, jonka mukaan "Jungnerin ja demareiden politikointi on loukkaus Norjan uhreja kohtaan", on tyypillistä ällöttävää jeesustelua, jonka toivotaan uppoavan "uppoavassa Lännessä" supisuomalaisin mieliin niin, että hänen omat kiihotuspuheensa hälvenisivät mielistä.

Puuttuu enää vain, että myös Halla-aho alkaisi julkisuudessa Soini tavoin ruikuttaa, että "olen minä saanut tappouhkauksia." Tämä se vasta äänestäjäkuntaan uppoaisi!

Halla-ahon blogilausuma vuodelta 2006 on paljon puhuva:

"On vaikea keksiä maailmankaikkeudesta alhaisempaa matelijaa kuin pohjoismainen sosiaalidemokraatti."

Suurteurastaja Anders Breivik jakoi tosiasiallisesti tismalleen tämän Halla-ahon näkemyksen ja myös teki teon, jolla hän toivoi tästä matelijasta päästävän eroon ikiajoiksi.

Breivik päätti surmata kaikki Utøjan saarelle kokoontunut 13-15 -vuotiaat sosiaalidemokraattien tulevaisuuden toivot, koska näistä nuorista olisi rekrytoitu muuten H:n mainitsemien "matelijoiden" työn jatkajat.

Halla-ahon kommentti on hänelle niin kovin kylmän tyypillinen: Po. lause on irrotettu asiayhteydestään!

Halla-aho siis katsoo, ettei mihinkään hänen yksittäiseen lauseensa tai kirjoitukseensa ole lupa viitata tai siteerata, vaan samalla tulee mainita ja kertoa hänen koko "tuotantonsa".

Anonyymi kirjoitti...

Eiliselle anonyymille: Mitä ihmeen tekemistä isänmaallisuuden kanssa on jonkun neekeri-sanan käytöllä tai käyttämättömyydellä?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Oppositiojohtaja Mari Kiviniemen mukaan viime kädessä eduskunta voisi puuttua kansanedustaja Jussi Halla-ahon asemaan hallintovaliokunnan puheenjohtajana.

Kiviniemi sanoi Ylen Ykkösaamussa, että eduskunnan tapa on antaa puolueiden päättää valiokuntien puheenjohtajuudesta oman mielensä mukaisesti.

(JV: Kuten blogissa kerron, kyseinen tapa on kovin löysä, kun ei edes keskustelua käydä puheenjohtajiksi ehdotetuista edustajista).

Mari Kiviniemi vastuutti tänään perussuomalaisten eduskuntaryhmän Halla-aho-asiassa, kun häneltä kysyttiin pitäisikö valiokunnan puheenjohtaja vaihtaa:

- Kysymys pitää esittää puolueen puheenjohtajalle Timo Soinille ja persujen eduskuntaryhmän puheenjohtajalle, onko kaikki kunnossa ja onko luottamusta, Kiviniemi sanoi.

- Se on perussuomalaisten asia. Toki, jos kansanedustaja tekee jotain sellaista, että luottamus menee, se on varmasti myös eduskunnan asia.

Kiviniemi vaati vihapuheen suitsimista poliisin ja kansalaisten toimesta.
- On selvää, että Halla-ahon puheet ovat huolestuttavia ja niitä on syytä kritisoida, Kiviniemi sanoi Ylelle.

Anonyymi kirjoitti...

JV:lta hyvä ja melkoisen objektiivinen kirjoitus.

Itseäni tympii yhä enenevästi halla-aholaisten ja muiden hommalaisten toistuva farisealaisuus ja olkiukkojen rakentelu.

Anonyymi kirjoitti...

Breivikin kaikki liikkeet, internetliikenne ja kontaktit ulkomaille ja kotimaahan kymmenen viime vuoden ajalta tulevat päätymään Norjan poliisin mappeihin, kertoo norjalaislehti VG.

Mielenkiintoista on tietää myös, mitä Breivik itse kertoo ideologisista oppi-isistään.

Anonyymi kirjoitti...

Norjan pääministeri Jens Stoltenberg on
vedonnut poliitikkoihin, että he
säilyttäisivät malttinsa ja puhuisivat
kohteliaan pidättyväisesti surevan maan
tapahtumista.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kukaan suomalainen poliitikko ei ole puhunut tai kirjoittanut epäkorrektisti surevan Norjan tapahtumista.

Kun on keskusteltu Jussi Halla-ahon asemasta hallintovaliokunnan puheenjohtajana, on puhuttu suomalaisesta sisäpolitiikasta ja suvaitsemattomuudesta, Halla-ahon nauttimasta mahdollisesta epäluottamuksesta ja eduskunnan arvovallasta. Muusta ei ole ollut kyse.

Tämä keskustelu ei ole liittynyt mitenkään Norjan tragediaan. Ne, joka ovat vaatineet Halla-ahon eroa, eivät ole sanallakaan puuttuneet epäkorrektisti Norjan tragediaan tai sen uhreihin taikka yleensä surevan Norjan tapahtumiin.

Aivan eri henkilöt, mm. eräs Timo Soini, ovat Halla-ahoa ja hänen näkemyksiään puolustellessaan vetäneet mukaan Norjan tragedian ja alkaneet jeesustella sillä.

Anonyymi kirjoitti...

Jussi Halla-ahon (Suomen sisu) ja ravikuningas Soinin väitteet siitä, että Halla-ahon asemaa koskevalla keskustelulla haluttaisiin loukata Norjan tragedian uhreja tai "surevaa Norjan kansaa" on pahimman luokan tekopyhää ja ällöttävää hurskastelua.

Anonyymi kirjoitti...

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner katsoo, ettei hallintovaliokunnan puheenjohtajalla Jussi Halla-aholla ole mitään syytä erota tehtävästään.

– Halla-aho on hoitanut tehtäviään moitteettomasti. Nyt ei ole esitetty mitään näyttöä siitä, mistä kenkä puristaa. Tällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, miten hän on hoitanut tehtäviään, Ruohonen-Lerner sanoo Uudelle Suomelle.
---
Voi hyvät hyssykät, millaista naiiviutta!

Kyse ei ole siitä, miten Halla-aho on "hoitanut tehtäväänsä" valiokunnan puheenjohtajana, vaan aivan muusta.

Sitä paitsi, eihän hallintovaliokunta ole itse asiassa tehnyt vielä juuri mitään. Onko se edes käsitellyt vielä yhtään hallituksen lakiesitystä tai antanut juuri lausuntojakaan juuri mistään asiasta? Tuskin valiokunta on ehtinyt pitää edes montaa kokoustakaan.

Kun näin on, on myös typeröintiä vedota siihen, että valiokunnan puheenjohtaja, olipa hän kuka tahansa, olisi hoitanut tehtäväänsä moitteettomasti.

Anonyymi kirjoitti...

"Tämä keskustelu ei ole liittynyt mitenkään Norjan tragediaan."

Toisaalta...

18. Mikä olisi sellainen "uusi" tieto tai seikka, jonka perusteella Halla-ahon sopivuutta puheenjohtajan tehtävään voitaisiin nyt arvioida uudelleen? Luultavasti Halla-ahon nyt ilmennyt kytkös anti-jihadilaiseen ja islaminvastaiseen järjestöön (Gates of Vienna), jonka jonkinlaisena avustajana ja asiantuntijana Halla-ahon on todettu esiintyneen. Joukkomurhaaja Anders Breivikin on väitetty tietyiltä osin hyväksyneen kyseisen liikkeen opit tai ideologian.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Eihän tuo kohdassa 18 mainittu asia toki millään tavalla loukkaa Norjan tragedian uhreja tai "surevaa Norjan kansaa."

Anonyymi ei osaa tätä itsekään millään tavalla tarkentaa, vaan hän vain heittää jotakin ilmoille!

Sitä paitsi mainittu kohta on allekirjoittaneen tekstiä.
Minä en ole poliitikko, en suomalainen enkä norjalainen!!!

Stoltenberghan vetosi nimenomaan "poliitikkoihin", lähinnä siis oman maansa poliitikkoihin.

Ja mikä tärkeintä, S. halusi suitsia vain ja ainoastaan "Norjan tapahtumia" koskevia tai niihin liittyviä puheita tai kommentteja.

Kuten edellä totesin, kysymys Halla-ahon asemasta valiokunnan puheenjohtajana ei liity mitenkään Norjan tragediaan tai uhrien asemaan. Kukaan tästä asiasta puhunut ei ole tällaista kytköstä tehnyt.

Ainoastaan Halla-aho ja hänen suvaitsemattomat mielipiteensä nyt selkeästi hyväksynyt Timo Soini sekä perustussuomalaiset ja heidän myötäjuoksijansa ovat kiihkoissaan vaahdonneet, että Halla-ahon asemaa koskevalla keskustelulla muka loukattaisiin Norjan tragedian uhreja!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Uuden eduskunnan hallintovaliokunta on pitänyt tähän mennessä 9 kokousta. Parissa kokouksessa on valittu valiokunnalle puheenjohtajaa ja muissa kokouksissa on annettu Suurelle valiokunnalle jokunen lausunto jo edellisen hallituksen aikana vireille tulleista komission esityksistä tms. asioista.

Sikäli kuin vilkaisemalla ehdin havaita, hallintovaliokunnan lausunto on on näissä asioissa päättynyt aina seuraavan lopputulemaan:

"Lausuntonaan hallintovaliokunta ilmoittaa, että se yhtyy VN:n kantaan."

Voisi siis sanoa, että kyse on ollut lähinnä ns. ilmoituksenluontoisesta ja rutiininomaisista asioista, joita hallintovaliokunta on tähän mennessä käsitellyt.

Yhtään hallituksen lakiesitystä valiokunnalle ei ole vielä annettu käsiteltäväksi.

On siten varsin ennenaikaista sanoa, miten valiokunnan puheenjohtaja tulee tehtävässään onnistumaan.

Sanotulla asialla ei ole Jungnerin esille ottaman Halla-ahon sopivuuden ja hänen nauttimansa luottamuksen kannalta mitään tekemistä. Ei ole edes väitetty, että Halla-aho olisi epäonnistunut puheenjohtajan tehtävässään.

Anonyymi kirjoitti...

Norjan pääministeri Stoltenberg piti "Ajatelkaa mitä sanotte" -puheensa Norjan parlamentissa eli suurkäräjillä. Näin ollen näyttää ilmeiseltä, että hän halusi kohdistaa sanansa ensi sijassa juuri oman maansa poliitikoille ja toimittajille.

Norjassa on keskusteltu aika kiivaasti poliisin väitetystä hidastelusta Utøjan saarelle menossa.

Pääministeri halusi todennäköisesti hillitä mm. tätä väittelyä samoin kuin arvostelua siitä, että Breivikin puuhia joukkomurhan valmistelemiseksi ei havaittu turvallisuuspoliisin toimesta.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Asia on juuri niin kuin anonyymi edellä totesi Stoltenbergin puheesta ja sen kohdehenkilöistä.

Mutta kuvaavaa täällä Suomessa vallitsevalle perin oudolle hyssyttelymentaliteetille on, että Norjan pääministerin omansa maansa poliitikoille ja toimittajille osoittamaa hienovaraista toivomusta välttää oman maansa viranomaisten arvostelua käytetään meillä lyömäaseena tarkoituksin estää Suomen Sisun "Suureen kuumaveriseen" ja vielä suurempaan "Suomen kylmäveriseen" kohdistuva vähäinen arvostelu mainitun kuumaverisen suvaitsemattomuutta osoittaneista puheista!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Hallintovaliokunnan 16 jäsenestä tavoitettiin tänään 12 vastaamaan kysymykseen, tulisiko valiokunnan puheenjohtaja vaihtaa. Kukaan heistä ei ollut vaihdoksen kannalla.

Tätä perusteltiin teksti-tv:n uutisen mukaan sillä, että se puolue eli tässä tapauksessa perussuomalaiset, jonka mandaattiin hallintovaliokunnan puheenjohtajuus on eduskuntapuolueiden välisissä neuvotteluissa sovittu kuuluvaksi, valitsee ja yksin päättää puheenjohtajan henkilöstä.

Kuitenkin valiokunnan puheenjohtaja on ainakin nimellisesti valittu, ei suinkaan perussuomalaisten ryhmäkokouksessa, vaan nimenomaan hallintovaliokunnan kokouksessa.

Sitä paitsi kysymys valiokunnan puheenjohtajan nauttimasta luottamuksesta on eri asia kuin kysymys siitä, kuka tai mikä elin on faktisesti päättänyt puheenjohtajan henkilöstä.

Näyttää siltä, että muut puolueet, jotka antoivat keväällä asiassa perussuomalaisille "aseet käteen" eli yksinoikeuden nimetä valiokunnan puheenjohtaja, ovat nyt työntämässä vastuuta yksinomaan persujen kontolle. Ne haluavat täten pestä kätensä Halla-ahon puheista ja sopivuudesta sanomalla lakonisesti ja ykskantaan:

-Tämä asia ei kuulu lainkaan meille!

Merkillistä "vastuullisuutta" tämäkin!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Erään kiihkoissaan hengästyneen kommentoijan viestin mukaan Iltalehden gallup jo selvästi osoittaa Halla-ahon suosiota:

70 % yli 20 000 vastaajasta on sitä mieltä, että kritiikki Halla-ahoa kohtaan on aiheetonta.

Hyvä! Jään odotteleman, milloinka tämän "Suuren kuumaverisen" kannatus ylittää maagisen 100 %:n rajan ja siten alkaa uhata "Suuren kylmäverisen" suosiota!

Totalisaattori se on, mikä kannattaa!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Ehtoopäivällä -nimisen lehdykäisen seuraava gallupkysymys voisi kuulua:

"Uskotteko, että KKO tuomitsee "Suuren kuumaverisen" kiihottamisesta kansanryhmää vastaan"?

Olemme saaneet jo hieman ennakkotietoja gallupkyselyn tuloksista.

Selvä enemmistö (70 %) katsoo, että kun "Suuren kuumaverisen" kansansuosio on näin tavattoman suurta, KKO ei uskalla millään tuomita häntä, vaan päin vastoin kumoaa myös hänen hovissa uskonrauhan rikkomisesta saamansa tuomion.

Anonyymi kirjoitti...

Eiköhön uusita koko eduskunta kun nykyinen tuntuu kangertelevan jo lähtösuoralla.

Väärin johdettu voltti ravitermiä lainatakseni.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Yksi (1), mutta vain yksi (1), lukija on ilmoittanut, ettei hän toistaiseksi seuraa blogiani, koska olisin nimitellyt sopimattomasti erästä suurta poliittista johtajaa.

Siis: ei seuraa toistaiseksi. Todella paha menetys, josta on sangen vaikea toipua!

Muistuttaisin mieliin, miten tämä Suuri mielipidejohtaja nimitti kommentissaan eilen allekirjoittaneen "Pyhästä vihasta tutisevaksi uskonsoturiksi".

Kiitän! Minä en ole vielä päässyt omassa nimittelyssäni lähellekään ko. mielipidejohtajan minulle suomaa kunniaa.

Anonyymi kirjoitti...

KKO:n rohkeus varmasti riittää Halla-Ahon tuomitsemiseen. Neuvoksia ei ole vaalit uhkaamassa, mutta Halosen nyrkki on lähellä.Tosin jos miettii pitkään niin nyrkin teho vähenee.
Enemmän rohkeutta luulisi tarvitun Faiza A - päätökseen, joka kumosi alemmat oikeusasteet eikä juuri liene kansaa miellyttänyt- sikäli kuin siitä tiedetään.
Toisaalta KKO:n päätös ei voine olla niin radikaali että sillä olisi varsinaista merkitystä.

Anonyymi kirjoitti...

Norjan pääministeri Stoltenberg piti "Ajatelkaa mitä sanotte" -puheensa Norjan parlamentissa eli suurkäräjillä. Näin ollen näyttää ilmeiseltä, että hän halusi kohdistaa sanansa ensi sijassa juuri oman maansa poliitikoille ja toimittajille.

Norjassa on keskusteltu aika kiivaasti poliisin väitetystä hidastelusta Utøjan saarelle menossa.

Pääministeri halusi todennäköisesti hillitä mm. tätä väittelyä samoin kuin arvostelua siitä, että Breivikin puuhia joukkomurhan valmistelemiseksi ei havaittu turvallisuuspoliisin toimesta.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Asia on juuri niin kuin anonyymi edellä totesi Stoltenbergin puheesta ja sen kohdehenkilöistä.

Mutta kuvaavaa täällä Suomessa vallitsevalle perin oudolle hyssyttelymentaliteetille on, että Norjan pääministerin omansa maansa poliitikoille ja toimittajille osoittamaa hienovaraista toivomusta välttää oman maansa viranomaisten arvostelua käytetään meillä lyömäaseena tarkoituksin estää Suomen Sisun "Suureen kuumaveriseen" ja vielä suurempaan "Suomen kylmäveriseen" kohdistuva vähäinen arvostelu mainitun kuumaverisen suvaitsemattomuutta osoittaneista puheista!

Anonyymi kirjoitti...

Nimimerkki Rillumarei tänään U-S:ssa:

- "Halla-aho suora ja terävä? Sivarilaiheliini ja kova saivartelemaan, jonkun mielestä tämä on siis todellisen miehen perikuva...
Jungner sentään on RUK:n käynyt reservin kapteeni.
Mitäs Suomen Sisu tästä sanoo?"
--
Joo, eikä toi Timppa saa kuriin etes omia kilojansa.

Anonyymi kirjoitti...

Halla-soinilaiset ottivat Hallan ajatuksia kiivaasti puolustaessaan käyttöönsä, ensin a) "uhrikortin" ja sitten b) Stoltenberg-kortin.

On siinä meillä melkoisia peli- ja korttimiehiä!

Anonyymi kirjoitti...

Koleerikko ja pyknikko ne jutteli kahren kesken:

- Mollaa sinä poikani musulmaanit
niin minä vien ne härmäläästen äänet!

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä, näin me teemme!
Ja hörönaurut päälle! Hah, hah, hah, hahhaa!

Anonyymi kirjoitti...

Pyknikko: Ai niin, mutta ethän sinä koskaan naura, tuskin edes hymyilet milloinkaan!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Koleerikko:

- Kuule, ei tämä minua nyt kyllä yhtään naurata, saati hymyilytä. Kyllähän sinä tiedät, että tässä on kaksi asiaa, eli niin sanotusti pointtia:

1) Monikulttuurisuus on hanurista, ja 2) sosiaalidemokraatit kaikissa pohjoismaissa ja erityisesti se yksi suomalainen kyykäärmeen sikiö ovat inhottavimpia matelijoita, joita maa päällään kantaa; niistä olisi kyllä syytä päästä eroon.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

SDP:n, KD:n, RKP:n, vihreiden ja vasemmistoliiton eduskuntaryhmien puheenjohtajat kertovat, että Jussi Halla-ahon sopivuudesta hallintovaliokunnan puheenjohtajaksi tullaan keskustelemaan. Keskustan Kimmo Tiilikaisen mielestä Halla-ahon asema on perussuomalaisten sisäinen asia.

Hyvä, että keskustellaan! Tätä minä juuri olen blgissani edellyttänyt.

Tiilikaisen lausunnosta ilmenee, että kepu on eduskunnassa henkisesti täydellisesti persujen vanki.

Anonyymi kirjoitti...

Kepun Kimmo Tiilikainen ja Mari Kiviniemi näyttävät olevan eri mieltä Halla-ahon tapauksesta.

Aikooko tämä ruokolahtelainen kesy leijona haastaa Kiviniemen puheenjohtaja-vaalissa?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Arvoisat kommentaattorit!

Olen hylännyt eilisen illan kuluessa pitkälti toistakymmentä kommenttianne eli suoraan sanottuna aivopiereskelyjenne tuotoksia.

Syynä on niiden avoimen puolirasistinen ja jankkaava laatu ja suvaitsemattomien vihapuheiden pitäjien totaalisen epä-älyllinen nuoleskelu.

Bloginpitäjää on turhaa yrittää neuvoa tai määrätä, miten ja mistä asioista pitäisi ja mistä ei saisi blogissa kirjoittaa. Tämä on siinä mielessä yhden miehen show, että julkaistavista teksteistä päättää yksin palsturi.

J. Vahe kirjoitti...

Halla-ahon kannattajissa on piirteitä, joista sopii olla huolissaan. Olen blogissani 2006 lähtien kritisioinut puoleita ja poliitikkoja pitkään ja hartaasti. KL:n lukijat lienevät paljolti kok:n kannattajia, mutta sen puolueen kritisoiminen synnyttää lähinnä hyväksyvää myhäilyä.

Mutta auta armias, jos alkuräjähdyksen panostajan ja ihmiskunnan aamunkoiton Jussi Halla-ahon nimen mainitsee missä yhteydessä hyvänsä! Kysytään lähteitä ja niitten tasapuolista ja vilpitöntä käyttöä samalla, kun H-o:n omat sepustukset vaietaan silloin, kun niitä ei osata puolustaa.

Jaassu kirjoitti...

Olen aika huolestunut jos Virolainen on todellakin Prosessioikeuden professori, yhä selkeämmin alan ymmärtää miten vasemmisto on soluttautunut joka tasolle yhteiskuntaamme.

Anonyymi kirjoitti...

Jaa Virolainenko vasemmistolainen? Mitähän nämä jaassut oikein mahtavat vasemmistolla tarkoittaa?

Anonyymi kirjoitti...

Epäilen että Jaassu ei itse asiassa ymmärrä yhtään mitään ja siksi olisi piirtänyt äänestyskopissa persullisen numeron, jos olisi osannut.

Pekka kirjoitti...

Kommenttina Basson esittämään ensimmäiseen kommenttiin:

Vaikka olen suurimmaksi osaksi samaa mieltä Jyrki Virolaisen kanssa, jaan hänen ajatus- ja arvomaailman,ymmärrän, mitä Basso tarkoittaa ääriliikkeiden demokratisoimisvaatimuksilla. Juuri näin - persuille ei saa antaa marttyyrin viittaa lyömällä Halla-Ahoa liian lujaa. Mutta Halla-Aho ja muut persut pitää haastaa, ja se on demokratisointia ja sitä, mitä mielestäni myös Jyrki Virolainen ansiokkaasti tässä blogissa hakee.

Toisin sanoen te olette molemmat oikeassa. Tehkää yhteistyötä ja haastakaa soini- ja halla-aholaiset. Tulemme voittamaan, sillä persujen argumentit eivät lopulta ole kestäviä.