1. Ajattelin eilen pyhittää tämän perjantain aamupäivän sienestämiseen. Eilisen TV1:n A-Talkin jälkeen tulin kuitenkin luvanneeksi, että kommentoin ohjelmassa käytyä keskustelua. Joten ei kai tässä sitten auta muu kuin kirjoitushommiin vaan! Karvalaukut, haaparouskut ja suppilovahverot saavat luvan odottaa huomiseen.
2. Eilisessä pikakommentissani ihmettelin tv-keskusteluun osallistuneiden lainoppineiden asiantuntijoiden hieman vajavaiselta vaikuttanutta tietämystä tiettyjen perusasioiden osalta. Vastaukset eivät tyydyttäneet minua eivätkä näköjään osaa kommentaattoreitakaan. Olisiko tietynlainen hämmennys ja tietynlainen neuvottomuus johtunut suoran tv-lähetyksen paineista tai olisivatko heiltä jääneet niin sanotusti kotiläksyt ennen tv-studioon saapumista tekemättä, vaikea sanoa. Kokeneista keskustelijoista kuitenkin oli kyse, ja valtakunnansyyttäjä oli päättänyt, kuten hän itse mainitsi, saapua lähetykseen varta vasten itse. - A-talkin lähetys löytyy linkistä http://areena.yle.fi/video/1316719821392.
3. Muutama esimerkki. - Toimittaja Susanne Päivärinta kysyi valtakunnansyyttäjä Matti Nissiseltä ja professori Terttu Utriaiselta, mitä tarkoitetaan, kun laissa puhutaan vangitsemisen edellytysten osalta "todennäköisistä syistä". Kysymys oli hyvä, sillä varmasti monet ihmiset haluaisivat tietää, mistä sanotussa terminologiassa oikeastaan on kyse.
4. Selkeää vastausta kysymykseen ei kuitenkaan saatu kummaltakaan asiantuntijalta. Terttu Utriainen alkoi selittää asiaa niin, että rikosasia etenee vaiheittain siten, että ensin nostetaan syyte, jonka tueksi täytyy olla tietyt edellytykset ja sitten asiaa käsitellään... plääp, plääp... ja sitten juttu ratkaistaan tuomiolla. Ei siis vastausta esitettyyn kysymykseen.
5. Matti Nissinen näytti kiemurtelevan oman vastauksensa kanssa ja taisi sanoa joko tässä kohtaa tai hieman myöhemmin jotenkin niin, että hän "ei ollut tänne tullessaan varautunut vastaamaan kysymyksiin toimittajan edellyttämällä tarkkuudella". Niinpä niin, kotiläksyt olisivat siis tämän mukaan jääneet todellakin tekemättä! Mutta jokaisen syyttäjän, myös jokaisen "entisen syyttäjän,"pitäisi toki tuollainen perusasia tietää jo vanhasta muistista ja kyetä vastaamaan sitä koskevaan kysymykseen vaikka niin sanotusti "unissaan". Onhan mainittu käsite myös, ei vain vangitsemispäätöksen, vaan myös syyteharkinnan keskiössä, sillä lain mukaan syytteen nostaminen edellyttää, että rikoksesta epäillyn syyllisyyden tueksi on olemassa todennäköisiä syitä (ROL 1:6).
6. Matti Nissinen mutisi aluksi jotakin "korkeamman asteen todennäköisyydestä" ja "sen tasoisesta näytöstä." Olen varma, etteivät maallikot tulleet tuollaisesta mitään sanomattomasta määritelmästä hullua hurskaammaksi. Toimittajan tivatessa edelleen tarkempaa selvitystä asiaan, Nissisellä näytti sytyttävän ja hän sanoi, että todennäköisillä syillä tarkoitetaan samaa kuin "varteenotettava epäily." Varmemmaksi vakuudeksi Nissinen vetosi oikeuskansleri Jaakko Jonkan aikoinaan eli 1980-luvulla kirjoittamaan väitöskirjaan "Syytekynnys", jonka Nissinen mainitsi käsittävän 600 sivua.
7. Nissisen vastaus meni pieleen sekä a) Jaakko Jonkan väitöskirjan pituuden että b) itse käsitemääritelmän osalta. Jokainen "Jonkkansa lukenut" eli hänen väitöskirjaansa perehtynyt toki muistaa ulkoa, että kirjassa Syytekynnys ei ole likimainkaan 600 sivua, vaan ainoastaan noin 350 sivua! Tarkistin asian nyt kirjahyllyssäni olevasta kirjasta ja voin kertoa, että Jonkan väitöskirjan kokonaispituus on 393 sivua, josta varsinainen tekstiosa on 364 sivua pitkä. Nissinen siis erehtyi sivumäärässä noin 30-40 prosentin verran. Se on suunnilleen samaa luokkaa, kuin jos 170 sentin pituista mieshenkilöä väitetään tasan 2 metriä pitkäksi naiseksi.
8. Tärkeintä kuitenkin tässä kohdin on se, että käsitettä "todennäköiset syyt" ei määritellä oikeuskirjallisuudessa tai -käytännössä Nissisen kertomalla tavalla eli siten, että sillä tarkoitettaisiin samaa kuin "varteenotettava epäily." Käsitemääritelmät toki saattavat hieman vaihdella, mutta yleisin ja samalla kaikkein yksinkertainen on määritelmä, jonka mukaan asiassa pitää olla enemmän todennäköistä, että rikosepäily osoittautuu oikeaksi kuin että se osoittautuu vääräksi. Matemaattisesti asia voidaan ilmaista yksinkertaisesti siten, että syyllisyyttä koskevan todennäköisyyden tulee olla yli 50-prosenttinen. Tätä määritelmää on käytetty iät ja ajat myös syyttäjä- ja poliisikoulutuksessa, johon Nissinen on varmaan nuorempana aktiivisesti osallistunut.
8a. Nissisen molemmat "arvaukset" eli "korkeamman asteen todennäköisyys" ja "ei varteenotettavaa epäilyä" koskevat nimenomaan tuomitsemiskynnystä, eivät syytekynnystä tai vangitsemisen edellytyksiä. Valtakunnansyyttäjä siis sotki keskenään tuomitsekynnyksen ja syytekynnyksen!
9. Toinen esimerkki koskee toimittajan kysymystä niin sanotusta järkevästä epäilystä eli tarkemmin sanottuna siitä, että syytetyn syyllisyydestä ei jää järkevää epäilyä. Hyvä kysymys tämäkin, sillä kuten toimittaja kertoi, Satakunnan käräjäoikeus oli Auerin jutussa päätynyt loppukaneettinaan arvioon, jonka mukaan Anneli A:n syyllisyydestä hänen viakseen syytteessä väitettyyn murhaan "ei jäänyt järkevää epäilyä." Sen sijaan Vaasan hovioikeus päätyi näytön arvioinnissaan aivan päinvastaiseen tulokseen lausuessaan johtopäätöksenään, että Auerin syyllisyydestä jäi järkevä epäily, jota ei ole kyetty sulkemaan pois.
10. Mieleeni ei jäänyt, mitä Matti Nissinen vastaisi tähän kysymyksen tai vastasiko mitään. Terttu Utriainen sen sijaan yritti vastata, siinä kuitenkaan kovin hyvin onnistumatta. Utriainen tiesi kyllä sanotun termin "ei järkevää epäilyä" englanninkielisen vastineen "beyond reasonable doubt", mutta tarkemmin hän ei tuota termiä määritellyt. Hän oli oikeilla jäljillä sanoessaan jotenkin siihen tapaan, että "KKO:n erään päätöksen mukaan" tilanteessa on kyse "varmasta ja vahvasta näytöstä, jolloin ei ole todennäköisiä vastasyitä." Lopuksi Utriainen paukautti, että yleisesti ottaen kyse on "harkinnasta ja päätöksenteosta!"
11. Nissinen oli siinä oikeassa, että täsmällisen vastauksen antaminen mainittuun kysymykseen vaatisi enemmän aikaa, kuin mihin tv-lähetyksessä on mahdollisuutta. Mutta kyllä tv-lähetyksen varta vasten tulleella ylimmällä syyttäjällä luulisi olevan takataskussaan edes jonkinlainen yleis- tai arkimääritelmä myös mainitulle käsitteelle siltä varalta, että sitä satutaan häneltä kysymään.
12. Tuomioistuimen kannalta asia tarkastellen sanoisin, että jos syytteen tueksi on ensin ylipäätään esitetty niin vahvaa näyttö, että syyttäjältä edellytettävä (määrällinen) selvittämistakka ylittyy, tulee tuomioistuimen tämän jälkeen tutkia syytteen tueksi esitettyjen todisteiden laatua ja sitä, onko syytteessä väitetylle teonkuvaukselle ja syytetyn syyllisyydelle olemassa järkeviä selittäviä vaihtoehtoja. Jollei näin ole, on syytetty näytetty toteen perusteella "ilman järkevää tai varteenotettavaa epäilyä." Päinvastaisessa tilanteessa oikeus joutuu vielä ratkaisemaan, voidaanko sinänsä varteenotettava (eli järkevä) vaihtoehtoinen selitys eli hypoteesi sulkea pois, sillä vaihtoehtoinen hypoteesi ei ole järkevä, jos se voidaan eliminoida. Jos vastaus tähän viimeksi mainittuun kysymykseen on myönteinen, on syyte "näytetty toteen vailla järkevää/varteenotettavaa epäilyä." Useimmiten vaihtoehtoisen hypoteesin poissulkeminen perustuu siihen, että jutussa esitetty todistusaineisto ei tue sitä. Jos sitä vastoin vaihtoehtoista hypoteesia ei voida eliminoida pois, on syyte hylättävä, koska syytetyn syyllisyydestä jää järkevä epäily, ts. rikoksesta epäillyn syyttömyyttä ei ole voitu sulkea pois.
13. Edellä esitetty saattaa vaikuttaa hieman monimutkaiselta, mutta tuolta pohjalta asiansa osaavan syyttäjän kyllä pitäisi kysyttäessä kyetä määrittelemään lyhyesti, mitä järkevällä epäilyllä tarkoitetaan. Kyse on siis tuomitsemiskynnyksestä, tämä termi ei tullut Nissisen tai Utriaisen vastauksista esille. Utriainen mainitsi, että kyse olisi siitä, että syyllisyyden tueksi esitettyä näyttöä vastaan ei ole esitetty todennäköisiä vastasyitä. Asia on kuitenkin niin, että vaihtoehtoiselta hypoteesilta ei edellytetä, että se olisi "näytetty" tai että se olisi "todennäköisempi" tai edes luultavampi kuin syytteessä väitetty päähypoteesi. Vapauttavaan tuomioon riittää, että jutun todistusaineistosta on vaihtoehtoisen hypoteesin tueksi saatavissa sellaista näyttöä, joka on konkreettista ja järkevää. Pelkkä intuitiivinen epäily vaihtoehtoisesta selityksestä ja sen järkevyydestä ei sitä vastoin riitä kaatamaan syytettä. Beyond reasonable doubt -metodia, josta käytetään pohjoismaisessa todistusoikeudessa nimitystä hypoteesimetodi, sovellettaessa ei siis verrata syytteessä esitetyn teeman todennäköisyyttä vapauttavan vaihtoehdon todennäköisyyteen, vaan kysymys on siitä, onko jutun vaihtoehtoisen hypoteesin tueksi todistusaineistosta löydettävissä tiettyä varteenotettavaa selvitystä. Jos näin on, syyttäjän syytteessä esittämä hypoteesi (teema) ei kelpaa juridiseksi selitykseksi tapahtuneesta teosta, vaan syyte tulee hylätä.
14. Vielä kolmas esimerkki, joka koskee kysymystä siitä, millä edellytyksillä korkein oikeus voi lain mukaan myöntää asianosaiselle, tässä tapauksessa siis syyttäjälle, valitusluvan haettaessa muutosta hovioikeuden tuomioon. Syyttäjä on maininnut lehtilausunnoissaan, että hän on hakenut valituslupaa kaikilla kolmella laissa mainitulla perusteella. Toimittaja kysyi nyt, mitkä ovat lain mukaan nämä perusteet. Aivan ymmärrettävä ja relevantti kysymys tämäkin.
15. Hämmästykseni oli todella suuri, kun ilmeni, että valtakunnansyyttäjä ei tiennyt tai ei ainakaan osannut välittömästi kertoa, mitä lakia tältä osin sanoo. Kuitenkin kyse on aivan prosessioikeuden perusasiasta, jonka jokaisen opiskelijan tulee tietää ja osata vastata. Olen kirjoittanut tässä kohdin muistilapulleni Nissisen selityksen: en varautunut tänne tullessani vastaamaan kysymyksiin "tällä tarkkuudella." Minusta tämä on outoa myös siihen nähden, että lain mukaan juuri valtakunnansyyttäjän johtama VKSV edustaa paikallissyyttäjiä korkeimmassa oikeudessa, kun on kyse syyttäjien tekemistä valituskirjelmistä ja valituslupahakemuksista. Paikallissyyttäjät voivat aina kysyä VKSV:n mielipidettä siitä, kannattaisiko heidän hakea hovioikeuden tuomioon muutosta ja millä perusteilla.
16. Entä mitä sitten vastasi professori Terttu Utriainen, jolle toimittaja hieman hämmentyneen oloisena siirsi alun perin Nissille esittämän sanotun kysymyksen? Tepaltakin tuntui menevän aluksi sormi suuhun, mutta hän sen sai sentään tokaistuksi, tosin hieman epäselvästi, että "noh, kyse on varmaan prejudikaatista ja uudesta näytöstä". Voi, voi! Vastauksen täälaiseen perusasiaan pitäisi toki tulla asiantuntijalta kuin siltä kuuluisalta apteekin hyllyltä.
17. OK 30 luvun 3 §:n mukaan valituslupaperusteita on kolme: 1) prejudikaattiperuste eli tapaus, jossa lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa tai oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi on tärkeätä saattaa asian korkeimman oikeuden ratkaistavaksi; 2) ns. purkuperuste eli tapaus, jos valitusluvan myöntämiseen on erityistä aihetta asiassa tapahtuneen sellaisen oikeudenkäynti- tai muun virheen takia, jonka perusteella ratkaisu olisi purettava tai poistettava, ja 3) ns. painavan syyn peruste, jolloin valitusluvan myöntämiseen on muu (kuin edellä mainittu) painava syy.
18. Kun syyttäjä ja nyt Terttu Utriainen ovat puhuneet pyöreästi vain "uudesta näytöstä", johon syyttäjän on KKO:ssa vedonnut, niin on syytä korostaa, että mikä tahansa uusi näyttö, jolla syyttäjä arvelee olevan jonkinlaista merkitystä, ei suinkaan riitä valitusluvan myöntämisen perusteeksi. Kysymykseen tulee vain sellainen uusi näyttö, jonka perusteella lainvoiman saanut tuomio voitaisiin OK 31 luvun 9 §:n purkaa syytetyn vahingoksi. OK 31:9:ssä on asetettu varsin tiukat edellytykset syytetyn vahingoksi tapahtuvalle tuomion purkamiselle. Tällä tarkoitetaan sellaista uutta näyttöä, jota ei ole aikaisemmin esitetty ja jonka esittäminen olisi todennäköisesti johtanut syytetyn tuomitsemiseen rikoksesta.
19. Nissiseltä ja Utriaiselta saatiin myös hieman epävarma vastaus siihen, mikä nyt oikeastaan on Anneli Auerin asema, kun hovioikeus on kumonnut käräjäoikeuden langettavan tuomion ja syyttäjä on valittanut tuomiosta korkeimpaan oikeuteen. Hovioikeuden tuomio ei siis ole lainvoimainen, kuten toimittaja aivan oikein kysymyksessään jo hieman "vinkkasi".
20. Utriainen ei osannut vastata muuta kuin, että Anneli A. on jutussa "vastaajan asemassa." Tämä vastaus ei tyydyttänyt toimittajaa, joka tiukkasi kantaa siihen, onko Annelia pidettävä tässä tilanteessa syyttömänä vai edelleen syyllisenä. Hetken empimisen jälkeen Nissisen sai sanotuksi, että kyllä kai "Auer on nyt sitten syytön, mutta hän on kuitenkin edelleen vastaaja, kuten Utriainen mainitsi". Minua oudoksutti, sillä kumpikaan asiantuntijoista ei maininnut ihmisoikeussopimuksessa mainittua ja myös muuten yleisesti käytössä olevaa termiä syyttömyysolettama, jonka mukaan rikoksesta epäilty tai syytetty on syytön siihen saakka kunnes hänet on tuomioistuimen lainvoimaisella tuomiolla julistettu syylliseksi. Nissinen taisi lopuksi tosin tuoda tämän asian esiin ja selitti myös, että Suomessa tuomioistuimet eivät julista syytteen hylkäävässä tuomiossa syytettyä nimenomaan syyttömäksi, vaan tuomiossa todetaan ainoastaan, että syytetty ei ole syyllistynyt hänen viakseen väitettyyn rikokseen. Näin on, mutta syytteestä vapautetun syyttömyys ilmenee tietenkin syyttömyysolettamasta, jonka Nissisen olisi voinut kohtuudella olettaa muistavan.
21. Jarkko Sipilä toi keskustelussa perustellusti esiin Anneli A:n puolustusasianajajan Juha Mannerin merkittävän panoksen asian selvittämisessä päämiehensä eduksi. Puolustus on joutunut suorituttamaan esimerkiksi paljon puhutun hätäkeskuspuhelun tai -nauhoitteen osalta tutkimuksia ja analyysejä omasta aloitteestaan. Ilmeistä on, että poliisin ja syyttäjän toimesta suoritetut tutkintatoimenpiteet eivät ole läheskään kaikilta osin tyydyttäneet puolustusta. Puolustus on jopa väittänyt, että poliisi ei olisi antanut puolustukseen käyttöön kaikkea esitutkinnassa kertynyttä todistusaineistoa.
22. Yllätyin Matti Nissisen aika jyrkästä suhtautumisesta Sipilän esille nostamaan asiaan; muistaakseni Kari Tolvanen säesti Nissisen puheenvuoroa. Nissinen totesi jotenkin niin, että hän ei pidä tällaista"kehitystä", jonka mukaan puolustus ryhtyisi yhä useammassa tapauksessa suorittaman tai suorituttamaan omia tutkimuksiaan, asianmukaisena tai hyvänä, vaan toivoo, että poliisiviranomaiset esitutkintatoimenpiteet riittäisivät eikä niitä siten ryhdyttäisi puolustuksen toimesta paikkailemaan. Nissinen vetosi erityisesti poliisia lain mukaan velvoittavaan objektiivisuusperiaatteeseen, joka edellyttää, että esitutkinnassa on pyrittävä hankkimaan myös syytetyn eduksi puhuvaa näyttöä.
23. Objektiivisuusperiaate on toki kirjattu lakiin, mutta kokonaan eri asia on, voiko puolustus myös käytännössä aina luottaa siihen, että poliisi todella pyrkisi hankkimaan myös epäillyn eduksi puhuvaa näyttöä. Jos puolustuksen luottamus esitutkintaviranomaisten puolueettomuuteen jostakin syystä horjuu, kuten Auerin jutussa on luultavasti tapahtunut, niin silloin puolustus on suorastaan pakotettu pyrkiä itse hankkimaan syytettä vastaan puhuvaa näyttöä. Puolustusasianajaja menettelisi häntä velvoittavien ammattieettisten normien vastaisesti ja päämiestään kohtaan väärin, jollei hän puuttuisi sanotunlaisessa tilanteessa asiaan ja ryhtyisi toimiin tarvittavan vastanäytön hankkimiseksi.
24. Minusta on outoa, että valtakunnansyyttäjä sivuutti kokonaan tämän puolen kyseisessä asiassa ja antoi kuvan, että puolustusasianajajien tulisi yleensä vain tyytyä vain siihen, mitä poliisi tekee esitutkinnassa. Jos Anneli A:n avustaja olisi menetellyt Nissisen edellyttämällä tavalla "kiltisti" ja sopuisasti esitutkintaviranomaisia kohtaan, olisi seurauksena ilmeisesti ollut, että Auer istuisi myös hovioikeuden tuomion jälkeen vankilassa murhasta tuomittuna. Kyse ei siis ole mistään vähäpätöisestä asiasta.
25. Hohhoijjaa! Taidanpa nyt tässä vaiheessa kuitenkin karata koneen äärestä sienimetsälle, kun aurinko paistaa niin kauniisti! Jatkan palattuani juttua, jollen eksy metsään tai saa sienimyrkytystä.
25 a. Sieniä löytyi ihan mukavasti ja samalla reissulla tuli käytyä myös Alkossa perjantaipullon hakumatkalla, joten asiat ovat siltä osin nyt reilassa ja voin levollisin mielin viivähtää vielä hetken näiden puhde-eli kirjoitushommien parissa.
26. Kuten eilen jo hieman ehdin valitella, asetelma eilisessä A-talkissa oli sikäli erikoinen, että vahvaa syyttäjä- ja poliisirintamaa vastassa ei ollut puolustuksen edustajaa. Professori Terttu Utriainen yritti taiteilla ikään kuin rintamalinjojen välimaastossa ja kieli keskellä suuta. Kun on kysymys seksuaalirikosasioista, niin Tertun ja hänen kirjoituksensa tuntevat toki tietävät, kenen puolella hänen sympatiansa tuppaavat olemaan.
27. Objektiivisuusperiaate velvoittaa syyttäjää ja poliisia, mutta vain virkatoimissa, ei siviilissä. Tämän kyllä aisti hyvin myös eilisessä keskustelussa sekä suoraan että rivien välistä. "Poliisi on varmaan myös Ulvilan tapauksen esitutkinnassa tehnyt parhaansa"; "Suomessa rikosten selvittämisprosentti on kansainvälisesti mitattuna huippuluokkaa"; "tutkinnanjohtajan vaihtuminen kesken tutkinnan ei ole ole mitenkään harvinaista, päinvastoin on joskus hyvä asia, että tutkinnan vetäjä vaihtuu"; "pitkä esitutkinta henkirikosasioissa ei ole mitenkään harvinaista, olen itse johtanut tutkintaa, joka kesti kymmenisen vuotta, lopulta epäilty tuli uskoon ja tunnusti"; "poliisi ja syyttäjä pyytävät nyt vain työrauhaa tapauksen selvittämiseksi"; ja niin edelleen. Ei sanaakaan myötätunnon osoitukseksi epäiltyä kohtaan, joka vangittiin kohta uudelleen sen jälkeen, kun hovioikeus oli hylännyt murhasyytteen. "No, kaipa häntä sitten täytyy pitää syyttömänä, mutta kyllä hän on edelleen vastaajan asemassa" (ja nyt myös taas vangittu).
28. Puolustuksen sivutoimiset tehtävät jäivät siis debatissa Jarkko Sipilälle, joka kyllä yritti tuoda epäillyn tukalaa asemaa ja puolustuksen näkökantoja koskevia seikkoja esiin monessa kohdin, kuten jo edellä kappaleessa 21 kerroin.
29. Erityisen hyvä pointti Sipilältä oli väitettyjen seksuaalirikosten osalta puheenvuoro, jossa hän ihmetteli, että miten voi olla mahdollista, että vasta nyt, kun hovioikeus on hylännyt murhasyytteen, tulla tupsahtaa yllättäen ilmi epäily Auerin syyllistymisestä mainittuihin rikoksiin. Kun seksuaalirikosten ilmoitettu tekoaika on pitkä eli vuodesta 2004 aina vuoteen 2009, jolloin Anneli Auer pidätettiin ja vangittiin, olisi luullut olevan todennäköistä, että jotain epäilyjä mainituista rikoksista tai edes jonkinlaista osviittaa niistä olisi tullut esiin jo pitkällisten murhatutkimusten yhteydessä, jos niissä todella olisi jotakin perää.
30. Mutta mitään ei ollut ilmennyt, kuten Sipilä kertoi. Ei, vaikka Aueriin kohdistettiin mitä erilaisempia, osin myös epätavanmukaisia ja jopa laillisuuden rajamailla liikkuvia tutkintatoimia ja pakkokeinoja alkaen tietokoneiden takavarikoinnista ja puhelunkuuntelusta aina peite-Sepon urkintaan asti. Vaikka poliisi-Seppo lyöttäytyi lähes vuoden kestäneeseen seurustelusuhteeseen Annelin kanssa ja tapasi usein myös tämän lapsia, ei näissä tapaamisissa tai muissakaan yhteyksissä tullut esiin minkäänlaista epäilyä nyt väitetyistä seksuaalirikoksista. Joten tuntuuhan tämä vallan oudolta, kun nyt yht´äkkiä poliisilla on kuukauden päivät jatkuneen tutkinnan perusteella kertomansa mukaan koossa todennäköinen näyttö Annelin ja hänen miesystävänsä syyllisyydestä kyseisiin tekoihin ja perusteet vangitsemiseen. Kaikki on kuitenkin julistettu salaiseksi ja tutkinnanjohtaja on jo ehtinyt ilmoittaa, että nyt kun Anneli on saatu vangituksi, asialla ei ole enää niin kovin kiirettä, vaan poliisi on varautunut siihen, että tutkinta jatkuu tällaisena aina tulevaan talveen asti.
31. Vaikka Auerin ja jutun toisen epäillyn avustajat ovat kertoneet, että seksuaalirikosepäilyjen tueksi ei olisi mitään näyttöä - sitä ei ole heille poliisin toimesta ilmoitettu - Kari Tolvanen ei näistä väitteistä tai Jarkko Sipilän ihmettelyistä hätkähtänyt, vaan totesi kylmän rauhallisesti, että poliisilla, joka toimii (huom.) aina virkavastuulla, on varmaankin ollut myös Auerin tapauksessa uusien syytteiden tueksi todennäköinen näyttö, sillä Turun käräjäoikeus on juuri tällä perusteella määrännyt Auerin ja toisen epäillyn tutkinnan ajaksi vangituksi. Tolvanen siirsi siis vastuun Anneli A:n vangitsemisesta kokonaan käräjäoikeuden piikkiin.
32. Käräjäoikeuden vangitsemisoikeudenkäynti, jolloin käräjäoikeuden kokoonpanoon kuuluu vain yksi tuomari ja jossa vaatimuksen esittäjänä, toisin kuin muissa Euroopan maissa, toimii tutkinnanjohtaja eikä siis syyttäjä, on kuitenkin summaarinen (summittainen) tilaisuus, jossa kaikkea tiedossa olevaa näyttöä syytteen tueksi tai sitä vastaan ei tarvitse välttämättä esittää muuten kuin viitteenomaisesti. Turun tapauksessa kuultiin todistajana kahta puolustuksen todistajaa, joista toinen oli ilmeisesti Auerin vanhimmalle lapselle määrätty edunvalvoja. Sitä, millä perusteella käräjäoikeus päätyi siihen, että todennäköinen näyttö syyllisyydestä oli olemassa, ei tiedetä, koska päätöksen perustelut on määrätty pidettäväksi salassa. Käytännössä käräjäoikeuden tuomari yksinkertaisesti vain uskoo tai on uskovinaan virkavastuulla esiintyvän poliisin vaatimuksen perusteluja ja hyväksyy vangitsemisvaatimuksen tältä pohjalta.
33. Tolvanen kertoi - Nissisen nyökytellessä - että yleensä tilanne on pedofiili- ja insestijussa sellainen, että tekijä haluaa kuvata tekonsa ja säilyttää tallenteet, jolloin juttu ratkeaa helposti epäillyn hallusta löydettyjen kuvatallenteiden perusteella. Sitä Tolvanen ja Nissinen eivät (toki) tienneet, olisiko poliisi Auerin jutussa löytynyt tämän kaltaisia tallenteita. Huhuja "varman tallenteen" löytymisestä on kuitenkin levitelty Porissa ilmestyneessä Satakunnan Kansa-nimisessä lehdessä. Iltalehden mukaan (23.9.) Auerin ja miesepäillyn epäillään kuvanneen tekoja videolle ja tavallisella kameralla. Lehden mukaan "jotain kuvamateriaalia on jo löytynyt", mutta se ei liity nyt tutkinnassa olevaan juttuun; kenties murhajuttuun (?). Tutkinnanjohtaja ei halua vahvistaa kyseisiä tietoja, muttei ole toisaalta myöskään kiistänyt niitä vedoten salassapitovelvollisuuteen.
34. Outo tilanne. Rikoksista epäillyt tai heidän avustajat eivät kertomansa mukaan ole lainkaan tietoisia siitä, millaista näyttöä poliisilla esitutkinnassa on. Kuitenkin epäillyt on vangittu epäiltyinä kyseisiin rikoksiin todennäköisten syiden perusteilla. Poliisi vetoaa käräjäoikeuden asettamaan ja poliisin pyytämään salassapitovelvollisuuteen eikä halua kertoa, millaista näyttöä poliisilla on. Toisaalta poliisi ei halua kiistää lehdissä vellovia huhuja, joiden mukaan "jotain kuvamateriaalia on jo löytynyt." Mitä tästä pitäisi päätellä? Ainakin se, että joku vuotaa tietyille lehdille poliisilla olevia salaisia tietoja tai ainakin antaa lehtien olla siinä uskossa, että tiettyjä kuvatallenteita olisi löydetty. Miksi?
35. Miksi Matti Nissinen halusi kiistää, kuten Jarkko Sipiläkin ihmetteli, niin tiukasti murhatutkinnan ja seksuaalirikosten tutkinnan välisen yhteyden, vaikka rikosten tekoajat menevät osin päällekkäin ja Anneli A. on epäiltynä molemmissa rikoksissa ja lisäksi Annelin lapsilla on ilmeisesti keskeinen rooli myös seksuaalirikoksissa? Miksi valtakunnansyyttäjä päätti tulla itse A-Talk-ohjelmaan, vaikka keskustelua piti käydä lähinnä vain niin sanotusti "ylätasolla" eikä puuttua Ulvila-jutun yksityiskohtiin? Miksi Nissinen katsoi asiakseen paukauttaa suorassa tv-lähetyksessä, että hän kyllä varmasti tietää, ettei mainitulla kahdella asialla ja niiden tutkinnalla ole mitään yhteyttä keskenään? Eikö Nissisen olisi pitänyt pysytellä poissa keskustelussa, sillä onhan hänellä molemmissa tapauksissa molemmista jutuista sisäpiiritietoa, sillä hän on kyseisissä jutuissa mukana olevien paikallissyyttäjien korkea esimies, jonka johtama virasto (VKSV) ilmeisesti herkeämättä seuraa juttuja ja niiden esitutkintaa? Nissinen sanoi olevansa varma siitä, ettei aloitettu seksuaalirikosten esitutkinta vaikuta mitenkään syyttäjän valituslupaa käsittelevän korkeimman oikeuden tuomareiden harkintaan, koska nämä ovat niin "kovan tason ammattilaisia." Nissisen väite on pelkkä olettama, joka ei todellisuudessa taida pitää paikkaansa, sillä oikeusneuvoksetkin ovat vain ihmisiä ja seuraavat yleensä tarkasti tiedotusvälineiden rikosuutisia.
36. Onko aloitetun seksirikostutkinnan tarkoituksena lähinnä vain hankkia sellaista uutta murhasyytettä tukevaa aineistoa, jonka perusteella hovioikeuden tuomioon voitaisiin saada valituslupa purkuperusteella ja painavan syyn perusteella? Onko tutkinnan tarkoituksena saada näyttöä murhan oletetulle motiiville, jonka mukaan Jukka Auer piti vaientaa, jottei hän paljastaisi "kodin kauheuksia" eli epäiltyjä hyväksikäyttöjä? Onko tutkinnan tarkoituksena hankkia sellaista näyttöä, joka heikentäisi Anneli A:n ja hänen vanhimman lapsensa, nyt 14-vuotiaan tyttärensä antamien kertomusten uskottavuutta ja näyttöarvoa? Onko tutkintamanööverin tarkoituksena saada mainittu tytär, jonka kertomukselle hovioikeus pani painoa todetessaan, että ulkopuolisen tekijän mahdollisuutta ei ole voitu sulkea pois, muuttamaan kertomustaan? "Reippaat pikkusisaruksesikin ovat nyt paljastaneet totuuden, joten eiköhän sinunkin olisi jo korkea aika kertoa asiat niin kuin ne ovat ja mitä murhailtana todella tapahtui?" Onko lehtiin "varman kuvatallenteen" olemassaolosta vuodetun tiedon tarkoituksena saada vanhin tytär murtumaan ja kertomaan "totuus" sekä epäillyistä seksirikoksista että murhaillan tapahtumista? Missä itse asiassa vanhin tytär tällä hetkellä on?
84 kommenttia:
Erinomainen yhteenveto, jälleen. Ohjelmaa näkemätönkin sai tästä oivan läpivalaisun.
Sitä olisin kysynyt, syyllistämättä nyt nimenomaisesti ketään tahoa, oliko rikospaikalle ensimmäisenä saapunut poliisipartio jokin "lennota" napattu vai väkivaltarikososaston "osaajia"? Nythän kaiken aikaa on ilmennyt, että ongelmat juontavat, eivät johdosta, vaan alusta. Eli ensimmäinen rikospaikkatoiminta, paikan eristäminen, neliösentintarkka "kampaaminen" yms. ei onnistunut. Siis tapahtui ammatillista lipsuntaa. Miten se on mahdollista? Jos ja kun tämänkaltaisiin väkivaltarikosten tutkimuksiin satsataan henkilövuosikaupalla viranomaispanoksia, eikai rikospaikan haltuunotto voine tapahtua ihan miehistökurssilta rimaa hipoen selviytyneiden konstaapelialokkaiden toimesta? Vai voiko? Ehkä kannattaisi satsata alkuun. V-s.
Blogin kohta 22 antaa avaimen viranomaistoimintamme laadun ymmärtämiseen.
Kun " viranomaisella on velvollisuus" niin pidetään sillä jo selvitettynä, että sen mukaisesti aina toimitaan.
Kun näin ei ole, on siitä kärsivän pakko tehdä jotakin. Koko virkakoneisto pitää tällöin jonkun edustajansa arvostelua valtiovallan häväistyksenä, ja sitä on äärimmäisen vaikea saada liikahtamaan.
Mannerilla on ollut riittävästi massaa saada jotain aikaan, mutta harvalla maallikolla on. Koneisto pärjää parilla simppelillä perusfraasilla itseään puolustaessaan joka asiassa, koska toisella osapuolella ei ole keinoja vaikuttaa.
Komisario Tolvanen taitaa olla susi lammasten vaatteissa.
Heti alkuun hän ilmoitti kantanaan että Ulvilan verityö ei ole mitenkään harvinainen tapaus sillä nainen puukottaa miehensä kuoliaaksi useassa perheväkivaltatapauksessa.
Sitä komisario ei maininnut että Ulvilan uhri ei kuollut puukoniskuista vaan tylpällä astalolla, ilmeisesti sorkkaraudalla, tehdyillä useilla rajuilla lyönneillä.
Anneli Auer-jutusta tulee mieleen amerikkalainen TV-sarja "Täydelliset naiset", siinä tapetaan... eikä juuri kaduta vaan jatketaan keskiluokkaista kulissielämää.
Ai, en ole tullut seuranneeksi yhtään tuota sarjaa. Sen sijaan olen katsonut joskus sarjaa "Toisia naisia."
Myös sarjaa "Tänään kotona, huomenna vieraissa" kannattaa katsoa.
No jos oikein halutaan käydä viimeisenä mahdollisuutena ihmisen kimppuun, niin lapset ovat tärkeässä asemassa. Eikä lastensuojelussa ole mikään mahdottumuus saada viranomaista puolelleen - oli sitten kysymyksessä kumpi tahansa toimijoista.
Ilta-Sanomat on haastatellut kahta henkilöä, jotka seurasivat Lahden surman esitutkintaa vuosina 2006–2009 ”hyvin läheltä”. Heidän mukaansa poliisi kävi jo tuolloin tarkasti läpi Auerin video- ja kuvatallenteet.
– Mitään seksuaalirikokseen tai pahoinpitelyyn viittaavaa ei tullut esille, kertoo toinen lehden haastateltavista.
Olen hovioikeuden istunnon puheenjohtajana käsitellyt kymmeniä pedofiilijuttuja, mutta yhdessäkään ei ole mitään kuvia tai tallenteita teosta tekijöiden toimesta ollut. Ehkä sattumaa?
Lasten kertomus kokemuksistaan pikkulapsina vuosien kuluttua tapahtuneen jälkeen ei voi olla kovin vahvaa näyttöä. Eivät edes aikuiset enää muutaman vuoden kuluttua muista hovissa juuri mitään vaan säännönmukaisesti joudutaan lukemaan heidän ko:ssa antamiaan kertomuksia!
Mitä tulee rikospaikkatutkintaan niin hyvänä oppikirjana käy osin norjalaisen Jo Näsbon dekkarit. Näsbon viimeisintä "panssarisydän" pidetään maailman parhaimpana dekkarina kautta aikojen. Siitä oppii ainakin alkeet.
Kunnioitan blogistin ammattitaitoa ja älykkyyttä, mutta pitää muistaa että kyse oli suorasta lähetyksestä, jossa monilta experteiltä menisi ns."jauhot suuhun" ja liika käsitteiden selostaminen menisi varmaankin 99%:lta katsojista yli lipan ja he vaihtaisivat toiselle kanavalle. Kyllä ohjelmassa annetut osin melko hyvätkin vastaukset olivat "riittäviä" tuon tapaisessa ohjelmassa. kaikella suurella arvostuksella entistä opettajaani kohtaan, jonka kirjoituksille nostan hattua ja korkealle!
MInä en toki vaatinut toki asiantuntijilta "käsitteiden liika selostamista." En siis niin pitkiä vastauksia kuin olen nyt itse blogjutussa ikään kuin "opetusmielessä" näkyviin kirjoittanut.
Tv-lähetyksessä olisi aivan hyvin riittäneet napakat ja oikeat vastaukset toimittajan relevantteihin kysymyksiin.
Esimerkiksi kun toimittaja kysyi hyvin yksinkertaista asiaa eli sitä, millä perusteella KKO voi myöntää valittajalle valitusluvan, olisi vastaukseksi hyvin riittänyt lyhyt toteamus
- Prejudikaattiperusteella, purkuperusteella ja painavan syyn perusteella.
Tällaiseen vastaukseen ei olisi totisesti kovin pitkää aikaa tarvittu.
Nyt kulutettiin paljon enemmän aikaa kun kaksi "huippuammattilaista" mietti toimittajan yksinkertaista kysymystä, mutta kumpikaan ei osannut kertoa ko. perusteita.
Minun teki kyllä vaihtaa lähetyksen aikana kanavaa myötähäpeästä muutaman kerran!
Olihan se aika häpeällistä, että valtakunnan ylin syyttäjäviranomainen ei tunnu tietävän vastausta yksinkertaiseen lainopilliseen kysymykseen ja ryhtyy puolustelemaan tietämättömyyttään sillä, ettei hän ole "tullut tänne vastaamaan tuolla tarkkuudella" tai jotain sinne päin. Ylimielisyyttä!
Ja professori vieressä yrittää muistella asiaa ja sanoo, että "olisko ne uusi näyttö ja prejudikaatti".
Hyvä analyysi keskustelusta.
Pari kommenttia:
1) aika kylmiltään mentiin kaikki sinne. Tässä ohjelmassa ei juuri ollut etukäteistietoa kysymyksistä/keskustelusta - toisin kuin esimerkiksi Pressiklubissa, jossa olen ollut muutaman kerran.
2) Olisihan siinä voinut olla itsekin aktiivisempi. Harmi kun en lukenut tuota #482 tekstiä etukäteen. Olisin voinut hyvin kysyä esim. Tolvaselta tuon kysymyksen siitä olisiko hän käyttänyt Seppoa, jos olisi ollut tutkinnajohtaja. Toki olisin voinut kommentoida noita yllättävän paljonkin käsiteltyjä valitusperusteita. Edessäni oli mm. syyttäjän valitus KKO:een, jonka noin etusivulla perusteet mainittu. Toimittaja kuitenkin kohdisti kysymykset aika tarkkaan eri henkilöille.
3) Mutta vielä noin yleisemmin. Tämä keskustelu pysyi aika ylätasolla, mutta aika hankala on mennä aivan konkretiaan, kun siitä ei vain tiedetä. Tai siis toki valtakunnansyyttäjä tiesi, muttei voinut kertoa. Ihmettelen kuitenkin sitä, että Nissinen niin tiukasti kiisti seksuaarikosten ja murhan yhteyden vaikka tekoajat menevät päällekkäin ja Auer yhdistävä tekijä joka tapauksessa. Viisi vuotta kestäneeseen murhatutkintaan tullut uutta tietoa kuukausi sitten ja ilmeisen keskeneräinen seksirikostutkinta aloitettu sen jälkeen.
Katsojia ohjelmalla oli muuten 653-tuhatta.
Jarkko S./MTV3
Olen Jarkon kanssa samaa mieltä että on perin outoa ettei mitään viitteitä seksuaalisesta hyväksikäytöstä tullut esiin koko tutkinnan aikana, soluttautumiset, puhelinkuuntelut jne. ja nyt yhtäkkiä käykin ilmi että tätä on jatkunut vuosikausia?
Jotenkin tulee sellainen tunne että poliisi haluaa Auerin telkien taakse hinnalla millä hyvänsä. Nythän on osoittautumassa ettei mitään tallenteita ole edes olemassa missä Auer syyllistyisi väitettyyn rikokseen. Ainakin kaikki viranomaiset kiistävät sellaisen olemassaolon. Voi vain ihmetellä minkä mukaan käräjäoikeus päätti kuitenkin vangita Auerin. Koko juttu alkaa haista yhä enemmän ja enemmän..
Minusta kyllä tuntui, että Nissinen ja sitten Utriainen käsittivät toimittajan kysymyksen valituslupaperusteista tarkoittavan tai ainakin johtavan itse murha-asian valituslupaperusteisiin. Tähän viittaa Utriaisen vastaus.
Nissinen oli tästä selvästi varuillaan, koska Auerin valituslupa-asiassa on ei-julkista materiaalia. Asia on kesken ja hän on asiaan osallisen syyttäjän esimies.
Mitä tulee Auerin aseman määrittelyyn, niin luulen, että Nissinen ja Utriainen miettivät, että lainvoimaisuudella on hiukan eri sävy hovioikeuden ja korkeimman välissä kuin mitä sillä on käräjäoikeuden ja hovioikeuden välissä. Tällöin myös Auerin asema on erilainen kuin mitä se oli käräjäoikeuden ja hovioikeuden välissä.
Varsinkin tutkijat haluavat kysyä aina vastakysymyksen "mitä sä tolla tarkotat" eli kun toimittaja kysyy, mikä on Auerin asema niin Utrianen varmaan mietti, että "missä mielessä".
Mitä tulee todennäköisten syiden selostamiseen, niin Nissinen ei varmaankaan ollut varautunut selostamaan asiaa maallikoille vaikka asia on varmasti teorian ja syyttäjäkäytännön tasolla hänen mielessään ihan selvänä. Vaikka he olisivat vastanneet kuten blogisti kirjoitti, olisi siihen venähtänyt enemmän aikaa kuin ko. ohjelmaformaatille on luonteenomaista.
Kohdassa 18 kerrot, että mikä tahansa uusi näyttö ei riitä valitusluvan perusteeksi, vaan sen pitää olla sekä uutta että laadultaan sellaista, että sen perusteella olisi todennäköisesti tuomittu rikoksesta.
Ymmärränkö oikein, kun päättelen, että valituslupaharkinnassa KKO ottaa kantaa etukäteen syytetyn syyllisyyteen uuden näytön perusteella ennen mahdollista oikeudenkäyntiä, ja luvan myöntäessään on jo tavallaan päätunyt siihen, että syytetty on rikokoksesta tuomittava.
Miten tämä tilanne "nollataan" eli palataan takaisin syyttömyysolettamaan varsinaisessa oikeudenkäynnissä, kun jo etukäteen on ainakin ajatuksen tasolla päätetty asia syytetyn vahingoksi? Esim. vaihdetaanko KKO:ssa eri tuomarit varsinaiseen oikeudenkäyntiin?
Antti Kortelaiselle - Kuten jo edellä hovioikeustuomarin kommenttiin vastatessani totesin, napakat vastaukset todella yksinkertaisiin kysymyksiin eivät olisi tietenkään vieneet aikaa. Nyt meni aikaa paljon enemmän kun asiantuntijat eivät joko tienneet tai, kauniisti sanottuna, olleet "varautuneet tietämään ja vastaamaan."
Ks. todennäköisten syiden osalta myös blogikirjoituksen kappaletta 8a. Valtakunnansyyttäjä sekoitti keskenään tuomitsemiskynnyksen ja syytekynnyksen. Paha moka, vaikka suorassa lähetyksessä oltiinkin. Keskustelijat eivät kuitenkaan olleet suoran lähetyksen ensikertalaisia, vaan erittäin tottuneita tuollaiseen esiintymiseen.
Kortelainen yrittää turhaan selittää myös tuota valituslupa-asiaa. Asetettu kysymys oli selvä ja koski nimenomaan sitä, mitkä ovat lain mukaan eli siis yleensä ne perusteet, joilla KKO voi ylipäätään myöntää valitusluvan.
Insertissä tuli muistaakseni esiin, että syyttäjä on hakenut valituslupaa kaikilla kolmella perusteella, joten e oli julkista tietoa, eikä Nissisen siis tarvinnut olla tässä suhteessa Kortelaisen väittämin tavoin mitenkään "varuillaan."
Eihän Nissinen muuten ollut yhtään varuillaan, kun hän paukautti lähetyksessä ilmoille todella uuden faktan, kuten hän itse sanoi, eli sen, että seksirikostutkinnalla ei ole mitään yhteyttä murhajuttuun.
Selittely on turhaa myös Auerin nykyistä asemaa koskevan kysymyksen osalta, sillä toimittaja vielä selvensi kysymystään tivaamalla sitä, onko Auer nyt "syytön vain onko häntä pidettävä syyllisenä."
Syyttömyysolettamaa ja sen merkitystä ei kumpikaan asiantuntijoista muistamani mukaan tuonut esiin.
Anonyymille voin todeta, että ratkaistessaan valituslupahakemuksen ja -asian KKO ei tietenkään ota ennakolta ja lopullisesti kantaa itse syyllisyyskysymykseen, vaan kyse on siitä onko tarjottu uusi näyttö sellainen, että sillä voisi olla mainittu laissa tarkoitettu todennäköinen vaikutus.
KKO:n jäsenen, joka on osallistunut valituslupa-asian ratkaisuun, voi olla mukana myös itse pääasian käsittelyssä.
Pieni tarkennus edelliseen kommenttiini.
Voi toki olla parempi vaihtoehto, ettei valituslupaa myöntämässä olleista kolmesta KKO:n jäsenestä kukaan osallistu itse pääasian ratkaisemiseen tapauksessa, jossa valituslupa myönnetään ns. purkuperusteella. Vaikka jääviydestä ei olekaan kyse, on puolueettomuuskuvan säilyttämisen kannalta paras vaihtoehto menetellä näin.
"Kiistaton kuvatallenne."
Tällä voidaan tarkoittaa vaikkapa Yyterissä kesällä 2007 "uusperheestä"näpättyä kuvaa, jossa pikkutytöt (kenties 3-4 -vuotiaat) ovat ilman uikkareita.
"Lapsen törkeä pahoinpitely."
Miten olisi esim. tukkapölly v. 2004 tai luunappi vuonna 2005?
Kommentoin edellistä samaa asiaa koskevaa blogikirjoitusta tuomalla esiin sen problematiikan, joka liittyy OK 17:20 perustuvan lähisukulaisen oikeuteen kieltäytyä todistamasta nimenomaan pienten lasten osalta. Kun tässä asiassa on aivan ilmeisesti näytön suhteen paljoltikin kysymys lasten kertomuksista ja niitten uskottavuudesta, rohkenen edelleen toivoa blogistin käsitystä siitä, miten lasten oikeusturva on toteutunut tässä asiassa. Sen jälkeen, kun rouva Auer on ollut syylliseksi epäillyn asemassa, on mielestäni sekä poliisin kuulusteluissaan että tuomioistuimen pitänyt ottaa tämä näkökohta huomioon. Onko lapsille esim. määrätty tukihenkilö ottamaan asiaan kantaa?
Mistähän nuo kaksi huippuasiantuntijaa sitten oikein olivat tv-lähetykseen lupautuessaan ja tulleessaan varautuneet sanomaan ja vastaamaan, jolleivät nimenomaan heidän erikoisalaansa koskeviin oikeudellisiin kysymyksiin?
Olisiko ajateltu, että noh, tämä on nyt vain tällaista kevyttä jutustelua illan ratoksi, sitä samaa, jolla aloitettiin jo lämpiössä?
Anonyymiltä hyvä kysymys OK 17:20:n soveltamiseen liittyen. Siihen vastaaminen vaatisi oikeastaan kokonaan oman juttunsa.
Käsittääkseni lapsille on po. tapauksessa määrätty myös seksuaalirikosten tutkintaa ja mahdollista tulevaa oikeudenkäyntiä varten edunvalvoja, joka valvoo lasten etua ja ottaa myös kantaa oikeudellisiin kysymyksiin.
Jos on niin, että AA:n lapset tai osa heistä ovat väitettyjen seksi- ym. rikosten uhreja eli asianomistajia, nousee esiin mielenkiintoinen kysymys lasten vaitiolo-oikeudesta eli heidän oikeudestaan kieltäytyä kertomasta ja vastaamasta tutkijoiden asettamiin kysymyksiin.
Asianomistajan ei tarvitse häntä todistelutarkoituksessa kuultaessa kertoa mitään eikä vastata hänelle tehtyihin kysymyksiin eli hänellä ei ole ns. positiivista totuusvelvollisuutta. Mutta jos hän ei halua käyttää tätä oikeutta hyväkseen vaan haluaa vastaa ja kertoa, niin hänen tulee pysyä totuudessa.
Korkein oikeus on ratkaisussa KKO 2000:71 katsonut, että OK 17:20:ssä säännelty todistajan kokonaiskieltäytymisoikeus lähisukulaisen jutussa ei koske asianomistajaa, koska hänellä on jo edellä mainittu "yleinen" vaitiolo-oikeus.
Tällä kysymyksellä on käytännön merkitystä mm. silloin, kun asianomistaja eli esim. perheväkivallan uhri on kertonut poliisikuulustelussa, mutta kieltäytyy kertomasta mitään oikeudenkäynnissä. Kyse on silloin siitä, saadaanko asianomistajan esitutkinnassa antama kertomus lukea oikeudenkäynnissä ja sillä perustella ottaa huomioon todisteena.
KKO on em. ennakkopäätöksessään katsonut, että asianomistajan kuulustelukertomus saadaan ko. tilanteessa lukea ja huomioida todisteena.
Itse olen ollut toista mieltä kommentoidessani sanottua KKO:n ratkaisua Defensor Legis -lehdessä v. 2000 ja myös myöhemmissä kirjoituksissani. Minusta syytetyn lähiomaisella eli esim. pahoinpitelystä syytetyn aviopuolisolla on vaitiolo-oikeus, jolloin hänen esitutkintakertomustaan ei saa hyödyntää todisteena, jos hän kieltäytyy oikeudessa kertomasta mitään. Jos toisin menetellään, niin silloinhan itse asiassa kierretään vaitiolo-oikeutta koskevaa normia. Tähän kantaan ovat yhtyneet myös eräät muut yliopistotutkijat ja sillä on ollut kannatusta myös alioikeus- ja hovioikeuskäytännössä.
Esitutkintavaiheessa olisi tärkeää, että kuulustelija informoisi asianomistajaa tämän oikeudessa olla niin halutessaan kertomatta mitään, mutta näin ei käytännössä kuitenkaan menetellä. Rikoksesta epäiltyäkään ei tarvitse muistuttaa hänellä olevasta vaitiolo-oikeudesta.
Mutta silloin kun väitetty uhri on epäillyn lähisukulainen, kuulustelijan tulisi minusta informoida asianomistajaa, tässä tapauksessa siis asianomistajalle määrättyä edunvalvojaa, asianomistajalla ex anal. OK 17:20:n nojalla olevasta oikeudesta olla kertomasta mitään ja vastaamasta kysymyksiin.
Jos kerran todistajalla on mainittu OK 17:20:ssä säädetty oikeus ja siitä on informoitava häntä ennen kuuulustelua, niin johdonmukaisuus ja ne reaaliset syyt, joihin sanottu lähiomaisena olevan todistajan vaitiolo-oikeus perustuu, edellyttävät, että samoin täytyy menetellä myös syytetyn lähisukulaisena olevan asianomistajan kuulustelussa.
Vajaavaltaisen asianomistajan edunvalvojasta ja hänen harkinnastaan sitten riippuu, minkä vaihtoehdon hän katsoo olevan lapsen edun mukaista.
Pedofiili- ja insestijuttujen tutkinnassa olisi syytä muistaa, että rikoksesta epäillylle tulee varta oikeus esittää asianomistajille, todistajille ja asiantuntijoille kysymyksiä, uhreille myös silloin, kun nämä ovat pikkulapsia.
Tämä ihmisoikeussopimuksessa nimenomaan säädetyn aseiden yhtäläisyyden periaatteen suomalaiset esitutkintaviranomaiset ja tuomioistuimet ovat monissa tapauksissa unohtaneet tai olleet välittämättä siitä, mistä sekä Euroopan ihmisoikeustuomioistuin että KKO ovat joutuneet usein huomauttamaan.
KKO on jopa hylännyt syyteitä sillä perusteella, että puolustukselle ei ole varattu sanottua kuulemisoikeutta ja oikeutta kysymysten esittämiseen joko esitutkinnassa tai oikeudenkäynnissä.
Tuon KKO 2000:71 osalta oikeustila on hyvinkin epäselvä. Blogistin kannan mukaisia ja siis KKO:n kannan vastaisia käräjoikeuden päätöksiä jää jatkuvasti lainvoimaiksiksi. Hovioikeuksista ainakin Lapin hovioikeus sen sijaan noudattaa tiukasti KKO:n kantaa.
Kirjoitin pari kuukautta sitten asiaa koskevan valituslupahakemuksen KKO:lle perustellen hakemustani oikeuskäytännön yhtenäistämisellä. Saa nähdä, ottaako KKO käsittelyyn ja millaisen ratkaisun se tekee.
Muutama asia jää pahasti hämmentämään:
1. Tuo kiistämätön kuvatallenne - käsittääkseni vangitsemisoikeudenkäynti kesti yli kolme tuntia. Jos oikeudella olisi ollut käsissään joku kiistämätön näyttö, mihin se kolme tuntia tarvitsi ?
2. Juttujen erillisyys - onkohan tosiaan näin ?
Painavimpana muutoksenhakuperusteena toimii varmastikin uusi näyttö ts. lasten uudet kuulemiset.
Jos näissä on sitten tullut esiin insestisyytöksiä, onhan täysin selvää, että poliisin/syyttäjän oli toimittava. Jos valittaisiin vain rusinat pullasta, koko valitushan uuden näytön perusteella olisi puutaheinää.
Kyllä, oikeuskäytäntö on tapauksesta KKO 200:71 selostetussa asiassa anonyymin kertomalla tavalla valitettavan epäyhtenäinen, koska KKO ei ole jostakin syystä rohjennut ottaa asiaa uudelleen esille eikä antaa uutta ennakkopäätöstä.
Yhdessä tapauksessa valituslupa annettiin, mutta KKO meni tavallaan "puihin" ja jätti ennakkopäätöksen antamatta. KKO kyllä pysytti hovioikeuden ratkaisun - tämäkin Rovaniemen HO:n tuomio (!) - mutta ei perustellut omaa päätöstään millään tavalla, vaan lausui lakonisesti vain, että "ettei ole syytä muuttaa hovioikeuden tuomiota."
Luvalla sanoen hovioikeuden tuomio on kuitenkin aika heppoisesti perusteltu ja siinä on sivuutettu monet oleelliset kysymykset kokonaan.
KKO joutui jopa pyytämään asiaa ratkaistessaan hovioikeuden jäseniltä kirjallisen selityksen, mikä on harvinaista. Ilmeisesti KkO katsoi, että kyse on niin epäselvästä tapauksesta, että sen omakaan ratkaisu asiassa ei kelpaa ennakkopäätökseksi.
KKO.n sanotun ratkaisun diaarinumero on R2010/279 ja ratkaisun numero 1671, ratkaisun antopäivä on 10.8.2011 ja asian esittelypäivä 1.6.2011.
Kyseessä on lehtivuoden mukaan "kiistaton" kuvatallenne. Ei siis "kiistämätön" tallenne, sillä kyllä kai tallenteen olemassaolo on puolustuksen toimesta kiistetty!
Mitä tapahtui Turun käräjäoikeudessa 3 tunnin aikana? Kunpa tietäisi, mutta en sattunut olemaan tuolloin kärpäsenä istuntosalin katossa!
Asia on niin, että itse asiassa poliisin ei ole välttämättä tarvinnut esittää vangitsemisjutussa mitään kuvatallennetta oikeudelle, vaikka sellainen olisi olemassakin. Eikä luultavasti ole myöskään esittänyt, sillä kummankin epäillyn puolustus kertoo, ettei heillekään ole esitetty mitään kuvaa! Oikeussali olisi ollut kyllä luotettava paikka kuvan esittämiseen.
Poliisi on mahdollisesti kertonut oikeudelle vain ympäripyöreästi, että esitutkinnassa on tullut ilmi tiettyä kuvamateriaalia, jota ei vielä tässä vaiheessa haluta esittää! Poliisi on myös luultavasti kertonut oikeudelle, siis yhdelle käräjäoikeuden tuomarille, niistä puheista, joita AA:n veljen huostassa olevat pienimmät lapset ovat hänelle kertoneet, mutta poliisi ei ole välttämättä maininnut noiden kertomusten yksityiskohtia.
Siis mahdollisesti pelkkiä kuulopuheita sekä kuvatallenteista että väitettyjen lapsiuhrien kertomasta.
Olisiko Turun käräjäoikeudessa käynyt niin, että todistustaakka vangitsemisen edellytyksistä ei olisikaan lopulta ollut syyttäjällä, vaan se olisi jostain kumman syystä "kääntynyt" tai käännetty puolustukselle, joka on yrittänyt esittää näyttöä siitä, että sanottuja edellytyksiä ei ole olemassa?
Usein puhutaan oikeudenkäynnin tai esitutkinnan "kafkamaisista" piirteistä, johon kuuluu olennaisena osana tiukka salassapito ja tiettyjen perusasioiden kääntyminen päälaelleen.
Voitaisiinko Auerin jutun saamia uusia käänteitä luonnehtia kafkamaisiksi?
Tiedotusvälineille on vuodettu "sopivasti" myös tieto, jonka mukaan AA:n lapset ovat kertoneet elokuussa 2011, että Jukka lahden tappamisesta tulleet äänet "saatettiin nauhoittaa."
Tätä väitettä tukeakseen syyttäjä Valkama pyysi KRP:n rikoslaboratoriota antamaan vielä kerran - kuinkahan mones kerta on jo kyseessä - lausunnon jo aiemmin läpikotaisin tutkitusta ja paljon puhutusta häke-nauhoitteesta eli hätäkeskuspuhelusta.
Tästä samoin kuin KRP:n laboratorion lausunnosta oli eilen laaja ja hyvin yksityiskohtiin menevä juttu MTV3:n verkkosivulla. KRP:n lausunnon mukaan on mahdollista - ei siis todennäköistä - että hätäpuhelun taustalla kuuluva Jukka Lahden kuolinkamppailu on soitettu nauhoitteelta eli Lahti olisi surmattu jo aiemmin.
Mistähän MTV3 on saanut käsiinsä kyseisen KRP:n rikoslaboratorion lausunnon ja missähän tarkoituksessa se on saatettu toimitukselle? Julkaistavaksi tietenkin, mutta miksi?
Moni asia on KRP:n lausunnon mukaan "mahdollista", mutta todennäköisyydestä ei puhuta mitään.
Johtaako tämä taas uuteen häke-nauhan tutkimiskierteeseen ja siihen, että myös puolustuksen on teetettävä oma tutkimuksensa asiasta ja väitetystä mahdollisuudesta?
Minua oikein nauratti torstaisen A-Talkin loppupuheenvuoroissa, kun sekä Herkules-syyttäjä Matti Nissinen että Super-poliisi Tolvanen toivoivat hartaalla äänellä ja niin kovin laupiaan näköisellä naamalla kuin yhdestä suusta "työrauhaa poliisille ja syyttäjälle"!
Keskustelussa tiedoillaan loistanut Nissinen taisi mainita vielä debatissa ilmeisesti muuten pannaan julistetun sanan "esitutkintayhteistyö."
Siis esitutkintayhteistyörauhaa poliisille ja syyttäjälle! Näillä viranomaisilla on nyt todella rauhalliset ja lokoisat olot ja mahdollisuudet operoida, kun epäillyt ovat telkien takana ja kaikki on julistettu huippusalaiseksi.
Toki lehdistölle vuodetaan salassapitovelvollisuuden estämättä koko ajan solkenaan tietoja epäillyille epäedullisista asioista, mutta sehän nyt vain kuuluu osana tähän suomalais-latvialaiseen oikeuskulttuuriin.
Mehän toki tiedämme ja etenkin uskomme, ettei vuotajana ole a) poliisi eikä b) syyttäjä.
Mutta voisiko vuotajana olla tämä kummajainen eli suomalaislatvialaisen mallin mukainen "esitutkintayhteistyöviranomainen."
Mitä silloin oikein vaaditaan, kun vaaditaan työrauhaa?
Onko poliisilla ja syyttäjälaitoksella samanaikaisesti jotkin työehtosopimusneuvottelut menossa? Uhataanko lakolla?
Onko se työrauhan rikkomista, jos joku toimittaja kysyy jotain - vaikka vaikeankin kysymyksen?
Toipilas ei ole nyt oikein pysynyt kärryillä. Kyse on nimittäin esitutkintayhteistyörauhasta, kuten Nissinen mainitsi.
Esitutkintayhteistyörauhaviranomainen ei vastaa toimittajille, se vain tiedottaa, jos tiedottaa, ja tekee sen omalla latvialais-suomalaisen oikeuskulttuurin parhaiden perinteiden mukaisesti niin sanotusti vuodattamalla.
Jaa-a, miten voitaisiin kansantajuisesti tiivistää vastaus tuohon usein kuultuun kysymykseen: millä perusteilla valituslupa voidaan KKO:ssa myöntää? Tuskinpa ainakaan ammattitermit “prejudikaattiperuste” ja “purkuperuste” sanovat maallikoille kovinkaan paljon. Oikeudenkäymiskaaren sanamuoto jäänee sekin aika vaikeatajuiseksi. Mielestäni juridiikan mutkia on pakko oikoa, jos viestin halutaan edes pääosiltaan menevän perille. Minusta vastaukseksi riittäisi: “Valituslupa voidaan myöntää, jos asiassa nähdään lain tulkinnan kannalta erityisen tärkeä kysymys tai jos siinä on jokin mennyt pahasti pieleen. Yleensä valituslupaa ei kuitenkaan myönnetä, jos kysymys on pelkästään näytön arvioinnista. Tosin valituslupa voidaan aina myöntää, jos siihen katsotaan olevan erityisen painava syy.” Tämän sanominen ei olisi vienyt kohtuuttomasti aikaa myöskään A-talkissa, kun asiaa kerran kysyttiin.
Olen samaa mieltä kuin LL eli Lauri Lehtimaja.
Siis noita lyhyesti mainitsemaani kolmea valituslupaperustetta eli sanoja "prejudikaatti-, purku- ja painavan syyn peruste" olisi toki tullut lyhyesti muutamalla sanalla ja esimerkinomaisesti selvittää ko. keskustelussa.
Murhajutun syyttäjä kuuluu näemmä myös latvialais-suomalaisen oikeuskulttuurin "parhaisiin poikiin." Hän nimittäin selittää tänään Ilta-Sanomissa, että murhajutun kolmas käsittely olisi nimenomaan "Auerin oikeusturvan kannalta paras ratkaisu."
Huh! Eikö olisi sentään syytä antaa Auerin puolustuksen kertoa, mikä olisi A:n ja hänen oikeusturvan kannalta "paras vaihtoehto"?
Mutta on se tavallaan liikuttavaa, että syyttäjä kantaa nimenomaan huolta murhaajaksi väittämänsä syytetyn oikeusturvasta.
Syyttäjän mukaan Anneli oikeusturvan kannalta on parasta, että hovioikeuden vapauttava tuomio kumotaan ja syytäjä saa vielä kolmannen tilaisuuden vaatia Annelille elinkautista tuomiota murhasta. Syyttäjä toimisi siis täysin epäitsekkäästi ja vain Anneli parhaaksi!
Syyttäjä perustelee aatostaan myös sillä, että tällä tavalla asialle saataisiin "piste myös ihmisten silmissä."
Onko nyt eli hovioikeuden tuomion jälkeen asialle siis saatu ihmisten silmissä vain puolipiste?
Ennustaisin kuitenkin, että jos tuolla kolmannellakin käsittelykerralla ja sen jälkeen vielä mahdollisesti KKO:n tuomiolla vahvistettaisiin, ettei Anneli ole syyllinen, niin esitutkintayhteistyöviranomainen ei suinkaan tyytyisi tähänkään "pisteeseen", vaan alkaisi heti miten tutkia juttua uudelleen saadakseen esille uutta syytettä tukevaa näyttöä.
Näin tehdään kai Latviassakin?
OK 17:20 tulkinnasta käyty keskustelu osoittaa, että perin kummallisia ovat oikeuden kiemurat. On täysin mahdollista syntyä sellainen tilanne, että tuomarin pöydällä asiaa ratkaistaessa on kiistaton todiste, jonka mukaan asia pitäisi ratkaista tietyllä tavalla. Mutta hupsista: todiste onkin sellainen, ettei sitä saa ottaa huomioon asiaa ratkaistaesa. Kun kaikki muu näyttö viittaa päinvastaiseen lopputulokseen, on tuomarin "prosesuaalisista syistä" tehtävä päätös, jonka tietää aineellisessa suhteessa olevan väärän. Luulisi olevan outo olo tämän jälkeen.
Hupsista vaan itselles, anonyymi!
Anonyymi kuulunee siihen latvialais-suomalaisen koulukunnan edustajiin, joiden mielestä tuomari tai tuomioistuin tietää aina, mikä on oikea ratkaisu ja päätyy siihen ehdottomasti joka jutussa. Tämä ei vielä edes riitä, vaan tämän kyseisen oikeuskulttuurin mainiot tuotteet eli Herkules-tuomarit tietävät itse asiassa jo etukäteen, siis kun vasta "paperit ovat tuomarin pöydällä" ja juttu alkamassa ja niin sanotusti huudettu sisään, mikä on oikea ratkaisu!!
Tehokasta! Ah, kuinka kadehdittavaa!
Rohkenisin kuitenkin muistuttaa Hupsis-anonyymiä, että siihen paljon puhuttuun ja suomalaisten tuomareiden niin kovasti ja kritiikittömästi ihannoimaan materiaaliseen eli aineelliseen totuuteen ei ole lupa pyrkiä sentään millä keinoin tahansa, vaan oikeudessa tulee, ainakin vanhan ruotsalais-perussuomalaisen oikeustradition mukaan ottaa huomioon ja kunnioittaa myös muita intressejä kuten esimerkiksi yksityisyyden suojaan ja perhe-elämän suojaan liittyviä näkökohtia. OK 17:20:n säännökset ovat yksi esimerkki tästä.
Kävin katsomassa murhainfon sivuja ensi kerran. Klikkasin sivulle, joka kertoo suhtautuvansa myönteisesti Anneliin.
Alla oleva, moderaattoreiden punaisella kirjoitettu viesti tuli kommenttiketjussa vastaan.
Kyse on aidosta viestistä, ei sarkasmista.
Moderaattoreiden luettavissa on ollut ketjun aloittajien postaus, jossa he tuntevat tarvetta myönteiselle Anneli-viestinnälle siksi, että liikkeellä on niin runsaasti syyllisyyttä varmana pitävien kirjoituksia.
Tulee mieleen, että tätä syyllistävää tarjontaa voimistetaan. Ajatusta tuli tv-keskustelun Nissisen ja Tolvasen käytös.
Liekö allaoleva varoitus moderaattoreilta ihan omaa yksityisajattelua, vai onko ohjeistusta?
"Re: Anneliin myönteisesti suhtautuvien ketju
Kirjoittaja Moderaattorit päivämäärä Ti Syys 20, 2011 1:31 am
Nyt tarvitaan pitävät perusteet tämän ketjun olemassaoloon. Tämä palsta perustuu keskusteluun, joka puolestaan perustuu erilaisiin mielipiteisiin. Puolueita ei tarvitse rakennella. Ketju on siis tarkkailun alla."
Tuohon edelliseen viestiin Murhainfon moden kommentista. Ihan oikea kommentti mielestäni moderaattoreilta. Miten puolueetonta asian pohdintaa tai Annelin asemaa julkisuudessa parantaisi keskusteluketju jossa on sallittu vain myötätunto Annelia kohtaan ja kritiikki puolestaan olisi kielletty. Siinähän se vasta karhunpalvelus tulisi tehtyä.
Mielestäni samassa ketjussa tuo pyrkimys on ihan aiheesta rinnastettu Venäjän demokratiaan.
Siksi toisekseen, ketjun perustaja on toisen chatin mukaan tunnistettu Annelin sukulaiseksi. Saatta sekin asenteisiin vaikuttaa vaikka ymmärrystä ahdinko saisikin.
Virolainen oikeassa. Nissinen ja Utriainen ala-arvoisia. Oik. yo olisi hoitanut homman paremmin.
Onko mahdollista että "kiistaton kuva" olisi löytynyt tämän helsinkiläisen taksiyrittäjän hallusta vai oliko hänetkin raidattu jo aiemmin?
Tolvanen on mielestäni muutenkin tolvana mutta mutta hänen höpinänsä pedarien tyypillisistä kuvatallenteista on täyttä saissea.
Siinä on (tolvana) tyypillinen pönöttäjäpoliisi jonka auktoriteetti lepää pelkästään virka-aseman ja kansalaisluottamuksen varassa, ei ammattitaidon saati älykkyyden.
Enpä ottanutkaan kantaa siihen, onko se oikein vai väärin: totesin vain, millainen tilanne voi syntyä. Niin kuin todella voi.
Hupsis-anonyymi
Ei näitä kukaan lue eikä kukaan näiden takia milipidettään vaihda!
Nissisen näkemys siitä, että esitutkintaviranomaisen suorittaman tutkinnan pitäisi olla riittävä eikä puolustuksen tulisi enää ryhtyä tutkimaan asioita on kestämätön. Kuinka puolustuksen on mahdollista esittää vastanäyttöä, jos sen täytyy tyytyä esitutkintaviranomaisen materiaaliin?
Miten valtakunnansyyttäjä jo nyt tietää että KKO palauttaa jutun hoviin? Mutta ei sitä voiko palauttaa alioikeuteen?
Tätä juttua käsitellään vielä EIT:ssa
Miten valtakunnansyyttäjä jo nyt tietää että KKO palauttaa jutun hoviin? Mutta ei sitä voiko palauttaa alioikeuteen?
Tätä juttua käsitellään vielä EIT:ssa
Blogisti ja monet muut ovat moittineet poliisin ja syyttäjän toimintaa. En ota siihen kantaa nyt.
Kannattaa kuitenkin kiinnittää huomiota siihen, että taloudellisesti tästä jutusta jutusta hyötyy vain media (asianajajien ohella).
Taloudellisia hyötyjiä ovat siis toimittaja Jarkko Sipilä, hänen kollegansa ja heidän työnantajansa.
Median intressissä on, että asiasta tule uusia käänteitä esille koko ajan. Mitä likaisempia sen parempi. Tiedotusvälineet kilpailevat siitä, kuka ehtii ensin julkaista vetävimmän yksityiskohdan. Seuraavan päivän lööpit ovat tärkeitä liikesalaisuuksia ja rahanteon välineitä.
Siksi minua yököttää Sipilän ja kumppaneiden viran puolesta tapahtuva jeesustelu syytetyn oikeusturvasta. Jos media olisi huolissaan oikeusturvasta, se voisi yksinkertaisesti ilmoittaa,että asiasta tiedotetaan sitten, kun siitä on lainvoimainen päätös.
Mutta veikkaanpa, että maikkari, Sipilä ja kumppanit eivät tee näin. Ne eivät jätä käyttämättä vuosisadan tilaisuutta rahan tekoon. Välillä toki jeesustellaan oikeusturvakysymyksillä Viran puolesta.
Joko rouva Auer on kaikkien psykopaattien äiti ja maamme rikoshistorian kylmäverisin murhaaja tai sitten Suomen poliisin perseily on kasvanut aivan surrealistisiin mittoihin. Blogistin viittaus Frans Kafkan "Oikeusjuttuun" on hyvin osuva vertaus.
Auer kommentoi Aamulehdessä esim. tätä nauhoitusväitettä:
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194695072555/artikkeli/il+nauhoittiko+auer+miehensa+surman+etukateen+hatapuhelua+varten+.html
Ihmettelen hieman edellisen anonyymin päättelyä.
Mielestäni mistään ei ole pääteltävissä, että
- Auer olisi kaikkien psykopaattien äiti; tai
- että hän olisi maamme rikoshistorian kylmäverisin murhaaja (pidän esimerkiksi juuri tuomittua hoitajaa huomattavasti kylmäverisempänä).
Tästä ei kuitenkaan seuraa - niin kuin anonyymi päättelee - että Suomen poliisin perseily olisi kasvanut surrealistisiin mittoihin. Miten ihmeessä seuraisi?
Olen lukenut Kafkan oikeusjutun joskus kauan sitten enkä muista siitä juuri mitään. Syylliseksi epäillyt ja syytetyt sen sijaan näyttävät tuntevan teoksen hyvin.
Syyttäjän serenadi "Ihmisten silmissä" Annelille:
- Sanon: "Tämä ilta kävellään käsi kädessä
ihmisten edessä
Älä sinä muiden katseista välitä
sillä me ollaan yhdessä
Ne ei tiedä mitään, ne ei kuulu tähän tarinaan
joka harvoille luetaan"
Miksi näin taitava lavastaja joka jopa radionauhuria hyödyntää rikoksessaan tekisi sitten alkeellisia virheitä ? Jättäisi murhassa käytetyn veitsen lojumaan lattialle ?
Ensinnäkin minua huolestutti kaikista eniten blogistinkin esiin nostama aihe siitä, että ylimmän syyttäjänviranomaisen mukaan olisi hyvä, jos asianajajat eivät sotkeutuisi poliisitutkintaan. Näihnän kommentti oli suoraan tulkittavissa.
Kuitenkin Annelin ja blogistin laajasti käsittelemä Kauhajoen case molemmat osoittavat, että oikeusturvan edunvalvojaksi tarvitaan nimenomaan yksityistä riippumatonta asianajajalaitosta.
Virolaisen kirjoituksia seuranneena ei voi kun hämmästellä, miten tämä virkamiestouhu ei muutu. Ylin syyttäjäviranomainen ei tiedä, millä perusteella KKO myöntää valituslupia. Kyseinen tieto kuuluu jokaisen juristin yleissivistykseen. Se, että rikosprosessin ylintä syyttäjävaltaa käyttävä henkilö ei tätä osaa, on moukkamaista ja huolestuttavaa.
Kauhajoen omaisetkin selvittivät - ilmeisesti omalla rahallaan - täysin olennaista tutkintatietoa kuten sen, että Matti Saaresta oli tehty ilmoitus jo aikaisemmin poliisille.
Kun tämä tieto tuotiin omaisten puolesta esiin, syyttäjä määräsi lisätutkintaa. Se siitä poliisin objektiivisuudesta ja syyttäjän ja poliisin yhteistyön toimivuudesta. Vai toimiko yhteistyö liiankin hyvin?
Annelin casessa puolustusasianajaja kritisoi sitä, ettei päässyt käsiksi kaikkeen esitutkintataineistoon eikä tiennyt, mitä tutkinta-aineiston ulkopuolelle oli jätetty. ETL velvoittaa poliisia laatimaan listauksen aineistosta, joka on jätetty ETP:n ulkopuolelle. Tällaista normia ei sovelleta poliisissa lainkaan. Se siitä objektiivisuudesta - ainakin joissain tapauksissa.
"Miksi näin taitava lavastaja joka jopa radionauhuria hyödyntää rikoksessaan tekisi sitten alkeellisia virheitä ? Jättäisi murhassa käytetyn veitsen lojumaan lattialle ?"
No hän ostaisi veitsen kirpparilta - erilaisen kuin omat, pyyhkisi kahvan jäljet ja väittäisi, ettei ole moista ikinä nähnytkään.
Ensiksi kirjoittanut anonyymi ihmetteli heikkoa rikospaikkatutkintaa, eli puutteita rikospaikan eristämisessä, "kampaamisessa" jne.
A-Talkissa Kari Tolvanen kertoi, miten tärkeää on huolellisesti ja perusteellisesti suoritettu rikospaikkatutkimus kuvaten sitä kolmella sanalla: eristäminen, eristäminen, eristäminen.
Ulvilan tapauksessa lienee selvää, että rikospaikkatutkinta oli tehty huolimattomasti, esim. pakastearkkuun ei edes kurkattu, pihalla olleen roskalaatikon kantta vain raotettiin jne.
Toisaalta Tolvanen sanoi uskovansa, että Ulvilassa "poliisi teki parhaansa."
Oikeuteen syyttäjä haali monta poliisitodistajaa, jotka kertoivat Auerin kodin epäsiisteydestä ja kaaosmaisesta tavaroiden epäjärjestyksestä ja kuvasivat asuntoa yksinkertaisesta sanalla "läävä."
Nyt ymmärrän, miksi rikospaikkatutkimus suoritettiin hieman hällä väliä tyylin:
Poliisin olisi pitänyt siivota huusholli kunnolla ennen kuin esim. "kampaaminen" olisi ollut mahdollista.
Mutta kuka nyt ryhtyisi, poliisi on varmaankin ajatellut, näillä palkoilla vielä siivoamaan moista läävää! Varmaan se pihan roskiskin oli tupaten täynnä roinaa, samoin pakastearkku. Hyi, hitto, olkoon, lähetään veke!
Ad Anonyymi, joka sanoo: "keskusteluketju jossa on sallittu vain myötätunto Annelia kohtaan ja kritiikki puolestaan olisi kielletty...", tahallaan käsittää asian väärin, ja silti tulee paljastaneeksi, että tuntee asian taustaa paremmin kuin moni muu.
Murhainfo-sivusto tarjoaa Ulvila-otsakkeen alla useita keskusteluketjuja syyllisyyttä tukevaan pohdintaan, joka yltyy paikoin jo melko erikoiseksi.
Kun joku halusi perustaa sinne yhden paikan, jossa oltaisiin keskitytty toisenlaisiin arvioihin, räpsähti outo seuraus.
Yksi näkökohta, joka liittyy täällä kirjoitettuun.
On pohdittu, minkälaista näyttöä - josko näyttöä ollenkaan - oikeudelle on esitetty uusimmassa vangitsemisasiassa. Ehkä vain poliisin suullisia keromuksia tutkinnassa esiin tulleista asioista. Monet ovat kritisoineet poliisin toimintaa eri foorumeilla.
Mutta mutta. Eikö ole niin, että vastuu vangitsemispäätöksen oikeellisuudesta on tuomioistuimella. Sen jälkeen kun tuomioistuin on tehnyt vangitsemispäätöksen, on turha moittia poliisia siitä, että liian kevyillä näytöillä mennään.
Poliisi on tietenkin vastuussa siitä, että se esittää oikeudelle oikeita asoita eikä johda oikeutta harhaan. Jos oikeus näiden tietojen perusteella päätyy vangitsemiseen, ei ole perusteita syyttää poliisia ylilyönneistä.
Tilanne muuttuu tietenkin kokonaan, jos varsinaisessa oikeudenkäynnissä poliisi ja syyttäjä eivät pystykään tuomaan sitä näyttöä, johon he ovat vangitsemisoikeudenkäynnissä viitanneet.
Ja, menköön nyt vielä samaan syssyyn. En ole voinut ymmärtää niitä, jotka moittivat poliisia ja syyttäjää murhajutussa. Minun logiikkani ei taivu sellaiseen ajatuskulkuun, että käräjäoikeus tosin tuomitsi Auerin syytteen mukaisesti murhasta elinkautiseen, mutta syyttäjän ei olisi pitänyt nostaa syytettä, koska näyttö oli riittämätöntä, sekavaa yms.
"Kiistaton videotallenne"
Eiköhän siinä ole kyse alle 15-vuotiaan henkilön esitutkintakertomuksen tallentamisesta videolle, kuten laki edellyttää. Eli se, että jonkun ihmisen kertomus tallennetaan videolle ei tietenkään tee siitä yhtään vartteenotettavampaan näyttöä kuin muita kertomuksia.
""....No hän ostaisi veitsen kirpparilta - erilaisen kuin omat, pyyhkisi kahvan jäljet ja väittäisi, ettei ole moista ikinä nähnytkään..."
Pitäsi vielä saada oma ominaishaju pois veitsestä jotta poliisikoira ei tunnistaisi hajukokeessa - eikä koira yhdistänytkään rouva Aueria veitseen.
Taitaavaa lavastustyötä. Kaikki nappiin...
Vastuu vangitsemispäätöksestä on toki käräjäoikeudelle, mutta tämä ei poista kokonaan poliisin vastuuta, koska päätös perustuu poliisin vaatimukseen ja sen tueksi esittämään selvitykseen, jonka kontrollointiin oikeudella ei ole esitutkinnan alkuvaiheissa käytännössä kovinkaan hyviä mahdollisuuksia.
Kun oikeuskirjallisuudessa on tutkittu vangitsemisasioissa esitettävää todennäköisyysselvitystä, niin on todettu, että käräjäoikeus joutuu vangitsemiskäsittelyssä usein vain yksinkertaisesti luottamaan tutkinnanjohtajan esittämiin seikkoihin. Lähdetään siitä, että kun poliisi toimii virkavastuulla, niin luotetaan hänen esittävän totuudenmukaisesti ja tasapuolisesti se seikat, joihin vaatimus nojautuu.
Esitutkinnan ollessa usein pahoin kesken, poliisi ei kuitenkaan ole, näin on todettu, velvollinen paljastamaan "kaikkia korttejaan." Tutkinnanjohtajan on kuitenkin velvollinen menettelemään niin, ettei oikeudelle synny vangitsemisperusteiden osalta vääristynyttä kuvaa vangittavaksi vaaditun vahingoksi.
Tuomarin tehtävä on vangitsemisoikeudenkäynnissä, kuten yleensä pakkokeinoasioissa, huolehtia nimenomaan epäillyn oikeusturvasta. Tämä on todettu esimerkiksi korkeimman oikeuden ennakkopäätöksen KKO 2007:7 perusteluissa.
Eduskunnan oikeusasiamies on puolestaan huomauttanut siitä, että pakkokeinoasioissa tietoja vaatimuksen esittäjän antaessa tietoja tuomioistuimelle tulee tehdä selvä ero faktojen ja tutkinnanjohtajan niistä tekemien ja oikeudelle esittämien johtopäätösten ja omien käsitysten välillä, koska oikeus on esitutkinnan tulosten suhteen usein poliisin ilmoitusten varassa eikä vastapuolellakaan ole yleensä tehokkaita keinoja puolustautua poliisin esittämään vastaan. Ks. eduskunnan oikeusasiamiehen kertomus 2001 s. 136-137.
Pelkät tutkinnanjohtajan vakuuttelut eivät siis riitä vangitsemisvaatimuksen hyväksymiseen, vaan pöytään tulee lyödä faktoja.
Rikoksesta epäillyn oikeusturva paranisi, jos pakkokeinoasioissa vaatimuksen esittäjänä toimisi syytäjä eikä poliisi. Tämä on tilanne muualla Euroopassa, Latviaa ja Suomea lukuun ottamatta.
Puhevallan uskominen pakkokeinoasioissa poliisin sijasta syyttäjälle olisi mahdollista myös silloin, kun tutkinnanjohtajana toimii poliisi. Mutta edes tätä muutosta ei ETL:n ja PKL:n uudistamista valmistellut oikeusneuvos Ilkka Raution (KKO) johtama komitea suostunut pohtimaan ja ehdottomaan.
Nyt tämän uusimman AA:n vangitsemisoikeudenkäynti kesti kuulemma useita tunteja. Jos siellä olisi ollut nähtävissä tai kuultavissa joku tallenne niin vangitsemisratkaisu olisi tehty nopeasti. Ilmeisesti edelleen nojataan kertomuksiin, lasten edunvalvojan ym.
Jarkko S. ihmetteli ohjelmassa hyvin sitä, että entä jos poliisi onkin nostanut tämän uuden rikosjutun tukeakseen korkeimmassa olevaa valitustaan ja tästä uudesta ei vaikka edes syytettäisi niin mitäs sitten. Minusta silloin pitäisi tuon mainitun virkavastuun toteutua kaikilla tasoilla.
"Pitäsi vielä saada oma ominaishaju pois veitsestä jotta poliisikoira ei tunnistaisi hajukokeessa - eikä koira yhdistänytkään rouva Aueria veitseen.
Taitaavaa lavastustyötä. Kaikki nappiin..."
- Hajutunnistus kaksi vuotta tapahtumasta. Tuuriakin siis tarvitaan. Vaan eipä se koira löytänyt huppumiehenkään jälkiä - kaksi TUNTIA tapahtumasta.
JV. Huomaatkos - murha-info on tullut sulle kylään, oikein porukalla. ;-)
Sellainen koira, millaiset pollaritkin?
On selvää, että kun sekä murhajutun lisätutkinta että seksirikosten tutkinta ovat vireillä samanaikaisesti, seksirikostutkinnassa haetaan näyttöä myös murhasyytteen tueksi.
Koneistoa vahvistetaan kun asiakokonaisuutta tutkitaan nyt kahden eri poliisilaitoksen vahvuudella.
Matti Nissinen halusi tulla tv-lähetykseen arvovallallaan kiistämään näiden asioiden ja tutkintojen yhteyden siksi, ettei syntyisi mielikuvaa, että vireillä polkaistussa seksirikostutkinnassa haetaan itse asiassa lähinnä vain selvitystä murhajuttuun.
JV. Saanen kysyä - kun Auer on jo jonkin aikaa kärsinyt elinkautista murhasta josta siis vapautettu nyttemmin. Ymmärrän, että jos uudelleen tuomitaan niin tuo aika katsotaan jo ns suoritetuksi. Mutta miten tuo aika suhteutuu jos tuomioita tuleekin uusista eli toisista rikoksista? Reippaasti ennakoitua mutta miten teoriassa menee?
Entä sitten tuosta ajasta katsottu korvaus. Ulosmitataanko siitä korvaukset jos niitä tulee uusista syyteharkinnan alaisista rikoksista?
Entä korvaukset ylipäätään. Missä vaiheessa katsotaan, että Auer on itse edesauttanut joutumistaan syytetyksi ja korvauksia ei makseta. Kiistanalainen tunnustus, lasten lausunnot / painostus ja uudet rikosepäilyt.
Tähän sotkuun lisäksi vakuutukset, lasten korvaukset, lesken eläke jne. Näistähän joku vääräleuka katsoi jo motiivia Auerin lasten huoltajallekin manipuloida lapsia - A. Auerin veljelle siis.
Kuten olen ennenkin kertonut, tämä ei ole mikään "Kiltti lakimies vastaa uteliaiden lukijoiden kysymyksiin" -palsta.
"...vireillä polkaistussa seksirikostutkinnassa haetaan itse asiassa lähinnä vain selvitystä murhajuttuun."
Hieman olen pohtinut samaa. Ainakaan syyttäjät eivät pistä pahakseen syntynyttä tilannetta koska onhan kuitenkin ilmeisesti lasten lausunnot tarkoin huomioitava ja tutkittava. Näiden juttujen tutkintavastuukin on samoissa käsissä.
Mutta koska puolustuskin kansanomaisesti sanottuna venkoilee pitkin matkaa, niin en minä katso pahalla, että syyttäjäkin toteuttaa taktiikkaa jos laki sen sallii. Sellaista varjonyrkkeilyähän tuo on ollut Ulvila-surman oikeuskäsittelykin kaikissa oikeusasteissa. Tunnustus kelpaa /ei kelpaa, häke-nauhan analyysi samoin, verijälkien tulkinta vaihtelee, aikataulutukset muuttuu jne. Tässä ollaan koska aihetodisteita ei juurikaan kerätty - juostiin huppumiehen perässä.
"Mutta koska puolustuskin kansanomaisesti sanottuna venkoilee pitkin matkaa".
Puolustuksella ei ole velvollisuutta edistää epäillyn syyllisyyden selvittämistä. Epäilty tai syytetty saa vaieta eikä hänellä ole totuusvelvollisuutta. Syyttäjällä yksin on todistustaakka rikoksen selvittämisessä. Objektiivisuusvelvollisuus koskee poliisia ja syyttäjää, ei rikoksesta epäiltyä.
Se, että rikoksesta epäilty näyttää venkoilevan, ei oikeuta poliisia ja syyttäjää käyttämään tutkinnassa kostona tai muutenkaan epäasianmukaisia tutkintatapoja tai pakkokeinoja.
"Epäilty tai syytetty saa vaieta eikä hänellä ole totuusvelvollisuutta. Syyttäjällä yksin on todistustaakka rikoksen selvittämisessä. Objektiivisuusvelvollisuus koskee poliisia ja syyttäjää, ei rikoksesta epäiltyä."
Eipä tuohon lainoppinutta tarvita ymmärtämään edellinen. Mutta sen sijaan vaikeampi on ymmärtää miksi syytetyn lukuisat keskenäänkin ristiriitaiset lausunnot eivät alenna hänen uskottavuuttaan. Ja jos uskottavuus alenee, miksi osa lausunnoista otetaan jopa päätösten tueksi.
Vastaus anonyymin uteluun löytyy tuomioistuimen tuomion perusteluista. Ainakin pitäisi löytyä.
Mutta ehkä asia on niin, että virkavastuulla toimiva puolueeton tuomioistuin on arvioinut syytetyn lausuntoja ja muuta näyttöä toisin kuin juttuun subjektiivisesti asennoituva ja tietyn ennakkoasenteen omaksunut anonyymi.
Puolustus ei ole rikkonut lakia missään vaiheessa.
Esitutkinnassa rikottiin ymmärtääkseni lakia ainakin siinä kohdassa jossa alaikäistä lasta kuultiin ilman lapsen edunvalvojaa.
Joko Eduskunnan Oikeusasiamies on antanut lausuntonsa em. rikkeestä ? Eipä tietenkään ole ehtinyt kun on pitänyt keskustella persu/kepu/-sanojen kelvollisuudesta !
Oikeusasiamiehellä ja oikeuskanslerilla on yleensäkin tapana lusmuilla ja pantata ratkaisujaan vuosikaupalla ja antaa ne ulos vasta sitten, kun ratkaisuilla ei ole enää minkään valtakunnan merkitystä, sillä itse jutut on jo ajat sitten ratkaistu tuomioistuimissa.
Tästä näyttää tulleen meidän palme-syndrooma eihän sitäkään kiireellä pilattu...
Ihmettelin itsekin Nissisen vastauksia. Eritoten kykenemättömyys vastata valituslupakysymykseen hämmästytti.
Minua taas ihmetytti vielä enemmän Nissisen tietämättömyys siitä, mitä tarkoitetaan "todennäköisillä syillä." Edellyttäähän syyteharkinnassa olennainen syytekynnys juuri todennäköisiä syitä ja Nissinen on valtakunnan ylin syyttäjä!
Professori Utriainen oli melkein yhtä nolla.
Kaiken kaikkiaan tosi kiitollinen homma suostua osallistumaan suoraan tv-keskusteluun! Vähän toivoisi jäitä hattuun jälkiviisastelussa.
Seli, seli!
Kyllä noita linssiluteita näyttää riittävän yllin kyllin suoriin lähetyksiin! Ei sinne ole ollut tarvis ketään väkipakolla raahata.
A.A. :n kohtalo näyttää olevan alaikäisten lasten lausuntojen varassa. Lehtitietojen mukaan A.A. vangittiin, sen jälkeen kun Auerin lapset olivat kertoneet hänen veljelleen jotain kauhistuttavaa seksuaalirikokseen viittaavaa. Lapset olivat tapahtumahetkellä 7 ja 5 vuotiaita. Vanhenmpi lapsista on johdonmukaisesti puolustanut äitiään ja nuorempi ei tiettävästi ole ketonut mitään tapahtumista.
Herää tosiaan kysymys, mikä on A.A. veljen motiivi saada sisarensa tuomituksi. Mitään muuta näyttöä seksuaalirikoksista ei ole kuin epämääräiset tekohetkellä 5 vuotiaan lapsen kertomukset tapauksesta. Tuntuu aivan käsittämättömältä, mikäli A.A. voidaan tuomita tällä perusteella.
A-Talk ohjelmassa minua ihmetytti Utriaisen todistelu, että nykyaikaiset tutkintamenettelyt kyllä saavat selville totuuden lasten näkemisestä ja kokemisesta vaikka olisivat näinkin nuoria. Mistä hän sen tietää?
Suomessa on useasti viime aikainakin tuomittu joidenkin ns. asiantuntijoiden lausuntoihin nojautuen insestirikoksista täysin syyttömiä henkilöitä. Kaikki lastn kanssa työskentelevät tietävät kuinka helppoa lapsia on manipuloida ja toisaalta kuinka vilkas voi olla lapsen mielikuvitus, jossa totuus ja kuvitelmat sekoittuvat.
Erityisesti ihmetyttää , että Aueria syytetään oman lapsensa raiskauksesta. Miten se yleensä on teknisesti mahdollista.
Onko tässä jutussa tarkoitus kaunistella rikostilastoja, jotta poliisit voisivat ylpeillä ratkaistuista jutuista. Näyttää siltä, että taas joutuu mahdollisesti viaton henkilö lusimaan. Tämänkin jutun perusteella en voi yhtyä blogistin näkemykseen, että rikosten selvittämisprosentti on Suomessa korkea. Tarkkaan ottaen voidaan puhua rikoksien tuomitsemisprosenteista. Puolustusasianajathan tietävät, että Suomessa voidaan tuomita vankilaan varsin heppoisella näytöllä, joten todennäköisesti vankiloissa istuu useita syyttömiä kansalaisia.
Moniin täällä esitettyihin poliisin toimintaa koskeviin ongelmiin on olemassa valmis ratkaisu: medborgarvittne. Ruotsalaisen kansankodin keksintö kansalaistodistajasta, joka tarkkailee poliisin toimintaa ja pitää kaidalla tiellä.
Auerin tapauksessa kansalaistaja olivi voinut antaa monta hyvää neuvoa:
- Konstaapeli X, pengotaanpas ne roskikset nyt pohjia myöten!
- Tutkinnanjohtaja Y, ottakaa nyt huomioon, että rahaa pitäisi jäädä muuhunkin kuin väestön DNA-testeihin!
- Peitepoliisi S, kädet pois sieltä A:n pikkupöksyistä!
J.P.H. - Tarkkaan ottaen toteamus, jonka mukaan rikosten selvittämisprosentti on Suomessa korkea, ei ollut minun esittämäni, vaan totesin vain sen, millä tavalla kehuskellen Matti Nissinen puolusteli A-Talkissa poliisin ja syyttäjän ammattitaitoa yleensä.
Rikosten selvittämisprosentti on toki meillä tilastollisesti kv. vertaillen korkea, jos tilastossa otetaan huomioon kaikki tunnustetut tai muuten selvät asiat, esim. rattijuopumukset ja liikennerikokset. Mutta selvittämisprosentti taitaa meillä olla laskemaan päin.
Rikosten selvittämisessä tulisi tietenkin ottaa huomioon myös esitutkinnan ja syyteharkinnan oikeudenmukaisuus, reilus ja epäillyn oikeusturvasta huolehtiminen.
Tässäkin suhteessa esitutkinnan taso nousisi, jos esitutkintaa johtaisi ja pakkokeinoasioissa tuomioistuimessa asioisi, sitten kun jotakuta on syytä epäillä rikoksesta, ammattitaitoinen syyttäjä.
Kuten muualla Euroopassa - Suomea ja Latviaa siis lukuun ottamatta.
Jos minä olin ollut Auer, olisin heti tunnustanut mieheni tappamisen - pikaistuksissani perheriidan päätteeksi. Valitellut perhe-elämän vaikeutta, tiristänyt pari kyyneltä ja saanut poliisin sympatiat. Sitten istunut vankilassa pari vuotta kiltisti, ryhtynyt opiskelemaan, anonut avovankilaan ja lopulta sopeutukseen. Kaikki olisi nyt ohi ja tapaus oli pikkumerkintä suomalaisessa rikostilastossa. Media ei kirjoittaisi minusta mitään.
"Jos minä olin ollut Anneli Auer". - Pitäisikö kuitenkin sanoa "olisin ollut"?
Mitä siis on pääteltävä syyllisyydestä, kun Anneli ei menetellytkään siten kuin "hänenä ollut" anonyymi "oli" toiminut?
Rikoksen selvitysprosenttia laskettaessa selvitetyiksi rikoksiksi lasketaan myös rikokset, jotka on siirretty syyttäjälle syyteharkintaa, ja syyttäjä sjp:n perusteella ei näyttöä.
Selvitettyjä rikoksia taitavat olla nekin rikokset, joiden selvittämisestä tutkinnanjohtajan esityksestä ja syyttäjän päätöksellä luovutaan (!). Kelpaa prosenteilla kehuskella. Poliisin ja Paaateron pitäisi muistaa samalla myös kertoa kansalaisille, miten ne prosentit lasketaan,
Olipa mielenkiintoisesti ja selvästi esitetty asia. Vaikutelmaksi jäi se, että poliisin jäätyä hovioikeudessa häviölle, poliisi ja syyttäjä yrittävät kostaa tappionsa uudella syyteellä. Juuri näin Virolainen ei tosin kirjoittanut, mutta vaikutelmaksi jäi tämä.
Haluaisin saada tietooni vielä yhden yksityiskohdan. Tarkoitan Turun käräjäoikeiden salaisesti perusteltua päätöstä Auerin uudesta vangitsemisesta. Kuten Virolainen kertoi, jopa korkeimman oikeuden tuomarit ovat vain ihmisiä. Vielä enemmän ihmisiä saattaisivat olla tavalliset käräjätuomarit.
Perusteita vangitsemiselle ei tiedetä. Tiedetäänkö se, miksi vangitseminen oli välttämätönta? Pelättiinkö Auerin hävittävän todisteita vuosia sitten tapahtuneen jutun tiimoilta? Pelättiinkö Auerin poistuvan maasta? Mikä on siis syy vangitsemiseen.
Asiaan saattaa liittyä myös Turun käräjäoikeuden "kunnia". Voiko oikeuden "kunnialle" käydä, jos hovi tekee samoista todisteista täysin vastakkaisen päätöksen verrattuna käräjäoikeuteen? Tunteeko käräjäoikeus "kunniaansa" loukatuksi?
Ajatteluketjun ydin on siinä, mikä käräjäoikeus määräsi Auerin uudelleen vangittavaksi. Oliko käräjäoikeus sama, joka aiemmin tuomitsi Auerin? Oliko vangitsemisoikeudenkäynnissä mukana sama käräjäoikeuden tuomari siinä ryhmässä, joka aiemmin tuomitsi Auerin syylliseksi. Saattaisiko "kunnian" menetys olla syynä sekä tuomioon vangitsemisesta, että sen salaiseksi julistamisesta? Tuomiollahan kaikki "kärsineet" sekä syyttäjä, poliisi että käräjäoikeis saivat "korvauksen" aiemmasta tappioistaan.
Täällä on perehdytty Ulvilan surmatututkinnan erikoisuuksiin, mutta omasta mielestäni mielenkiintoisin on esitutkintapapereiden antama tieto, että poliisipartio on saanut hälytyksen Tähtisentielle puukotustehtävään jo ennen kuin Anneli Auer soitti hätäkeskukseen.
Lähetä kommentti