maanantai 2. huhtikuuta 2012

575. Kenestä keskustan uusi puheenjohtaja?

Politiikan ohella retro on muotia taiteessa. Buranovski babuśki esittää udmurtinkielellä myös Beatlesia ja Deep Purplea

1. Merkittävät virkanimitykset samoin kuin poliittiset nimitysasiat ovat usein kiperiä kysymyksiä. Eilen kerroin korkeimman oikeuden uuden jäsenen valintapulmista. Eilisen Palmusunnuntain ja aprillipäivän illansuussa pulpahti esiin uusi ongelmallinen tilanne, kun keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi marssi keltaisissaan TV1:n uutistudioon ja ilmoitti saaneensa tarpeeksi puolueen johtamisesta.

2. Tämä ei ollut mitään aprillipilaa, vaikka ensin niin arveltiin. Kivinimi oli tiukkana ja marssi tämän jälkeen vielä Maikkarin studioon ja lateli saman synkeän uutisen: Hän ei ole käytettävissä, kun keskusta valitsee puheenjohtajaa ensi kesäkuun puoluekokouksessa Rovaniemellä. No, pitäähän tämä nyt sitten jo varmaankin uskoa! Mistä moinen tarpeeksi saamisen puuska? Tätä kaikki porukalla aprikoimaan mediassa, josta yhden siivun muodostaa sosiaalinen media.

3. Sitä on nyt liikkeellä! Näin voitaisiin huudahtaa, sillä vain 2-3 päivää aiemmin myös Rkp:n puheenjohtaja, puolustusministeri Stefan Wallin ilmoitti eroavansa puheenjohtajan paikalta. Wallin kertoi, että hän oli päättänyt jo viime jouluna, että luopuu puheenjohtajuudesta ja että hän oli alun perinkin luvannut olla puheenjohtajana vain kuusi vuotta.

4. Stefan Wallinin selitys muistuttaa Matti Vanhasen eroilmoitusta, sillä Mattikin taisi sanoa, että oli tehnyt päätökse luopua keskustan puheenjohtajuudesta jo paljon aikaisemmin. Vahasen todellinen syy eroon oli toki vaalirahajupakan käänteissä ja Nuorisosäätiön asiassa ja Wallinin taas hänen saamansa pyyhkeet Dtagsvik-jupakassa. Jollei Wallin olisi jäänyt kiinni valehtelusta Dragsvik-tapauksessa, hän olisi hyvin todennäköisesti ilmoittanut, että hän jatkaakin vielä ainakin yhden kaksivuotiskauden puolueensa puheenjohtajana. RKP:n raharikkaat vaalirahoittajat ovat luultavasti kehottaneet Wallinia vetämään johtopäätöksensä onnettomasta Dragsvik-episodista.

5. Olisiko Wallinin ja Kiviniemen eroilla jotakin tekemistä keskenään ja oliko Kiviniemen eroilmoitukseen kuitenkin henkilökohtaisia syitä? Tämän asian selvittämisen jätämme seurapiiritoimittajien harteille, varmaan Rita Tainola meille kohta kertoo, mistä oikein oli kysymys. Pahus, kun en huomannut eilen tv-kuvasta syynätä, oliko Marilla sormus sormessaan!

6. Mari Kiviniemi sanoi, että hänen erolleen on kaksi syytä: vastuun ottaminen viime vuoden huhtikuun eduskuntavaalien huonosta tuloksesta ja eilen julkistettu gallup-kyselyn tulos. Galluppien mukaan keskustan kannatus oli hiipunut peräti yhden (1,0) prosenttiyksikön edellisen mittauksen tuloksesta.

7. Jälkimmäiseen selitykseen nyt ei usko Erkkikään, sillä mahtuuhan yhden prosenttiyksikön kannatuksen lasku gallupissa kirkkaasti virhemarginaaliin. Tämän toi esiin mm. kepun vanha-isäntä nro 2 eli siis Seppo Kääriäinen, joka peräsi Kiviniemeltä tarkempia perusteita eroilmoitukselleen.

8. Mitä taas ensiksi mainittuun perusteeseen tulee, niin toki puolueenpuheenjohtaja on ensi sijassa vastuussa puolueen vaaleissa kärsimästä rökäletappiosta. Täytyy muistaa, että eduskuntavaalit ovat nykyään myös pääministerivaalit ja Mari Kiviniemi lähti viime vaaleihin paalupaikalta eli istuvana pääministerinä. Kiviniemellä oli siis kisassa oikein hyvät asemat. Toisaalta kepun tappiota osattiin toki odottaa, koska puolue oli edellisen puheenjohtajansa ja pääministerinsä Matti Vanhasen johdolla möhlinyt ja ryvettynyt oikein kunnalla vaalirahasotkuissa ja Vanhasen Nuorisosäätiöön olleiden hämärien kytkösten takia.

9. Mari Kiviniemi otti varmaan pohojalaiseen tapaansa nokkiinsa Paavo Väyrysen edellisenä päivänä eli lauantaina TV1:n Ykkösaamussa esittämästä arvostelusta. Mutta Paavohan sanoi vain niin kuin asia tietenkin on, että puolueen puheenjohtajalla on vastuu vaalitappiosta. Media kirjoitti laidasta laitaan, että Väyrynen "syytti" Kiviniemeä vaikka mistä. Mutta kun kuuntelin Väyrysen sanomaa lauantai-aamuna "herkällä korvalla" - politiikassa ei näet riitä pelkästään "tarkalla korvalla" kuuntelu - saatoin panna merkille, että Paavo ei käyttänyt syyttää -sanaa tai sen johdannaista ("minä syytän") kertaakaan. Turha siis Kiviniemen tai muiden kepulaisten taikka median on syyttää Paavoa syyttämisestä.

10. Mari Kiviniemi sanoi olleensa pettynyt, kun keskustan kannatusluvut eivät lähteneetkään nousuun, vaikka hänen mielestään (hänen johtamansa) oppositiopolitiikka on ollut viime syksystä lähtien sekä asiasisällön että tyylin ja tavan suhteen hyvin onnistunutta. Mutta ehkä kansa kuitenkin odottaa nyt myös kepulaisilta räväkkäämpää kielenkäyttöä á la Timo Soini?

11. Pitää lisäksi muistaa, että keskustan kannatusluvut olivat viime syksyn pohjanoteerauksesta (n. 12 prosenttia) jo hyvässä nousussa, mutta tämä nousu johtui yksinomaan Paavo Väyrysen tehokkaasta presidentinvaalikampanjasta, ei suinkaan Kiviniemen oppositiopolitiikasta. Sen jälkeen kun presidentinvaalitaisto oli ohitse, keskustan kannatusluvut ovat lähteneet taas pieneen laskuun, kun Väyrysestä ei ole kuultu niin paljon kuin ennen pressanvaaleja.

12. Johtopäätös tästä on siis se, että Paavo Väyrynen saa keskustan kannatuksen kasvuun, Mari Kiviniemi, Mauri Pekkarinen ym. puolestaan laskuun! Kenet siis pitäisi valita puolueen uudeksi puheenjohtajaksi ensi kesäkuussa? Jos järkeä saa käyttää, niin valinnan pitäisi olla edellisen havainnon perusteella melko selkeä. Paavo Väyrynen tuntuu olevan ainoa ehdokas, jonka johdolla keskusta voi saada suuren osan persuihin loikanneita jäseniä ja äänestäjiä takaisin riveihinsä.

13. Mari Kiviniemen äkillinen ja yllättävä eroilmoitus johtuu toki paljolti hänen pohjalaisesta luonteenlaadustaan. Ylipiän sorttinen likka Jalaasjärveltä, jolla on taipumusta ruveta nakkelomahan niskojansa, jos kaikki ei menekään hänen piirustustensa mukahan. Kiviniemen rasitteena myös city-kepulaisuuden leima, jolla ei maaseudun ihmisiä saa helposti puolelleen.

14. Kenestä siis keskustan uusi puheenjohtaja? Vaikea sanoa. Konkarit Väyrynen ja Pekkarinen tuntuisivat olevan Kiviniemen eron jälkeen hienoisessa laskussa, nousussa puolestaan näyttäisi olevan toisen kauden kansanedustaja Tuomo Puumala. Hän on ollut kuitenkin aika näkymätön, ja olisiko tästä kolmekymppisestä miehestä pääministeriksi seuraavien vaalien jälkeen? Tätä on vaikea uskoa. Paula Lehtomäki (-Talvivaara) ei lähde puheenjohtajakisaan, sillä hän näyttää päättäneen kasvattaa kepun jäsenistöä yksinomaan perheensä lapsilukua ahkerasti lisäämällä.

15. Entä sitten kepun oma Ruokolahden Leijona eli Kimmo Tiilikainen? Enpä usko, että tämän hieman pelokaskatseisen kansanedustajan karisma riittää puheenjohtajan tehtävään. Alle kolmekymppinen europarlamentaarikko Riikka Manner olisi räväkkä tyyppi, jonka rasitteena on kuitenkin puheesta ilmenevä selvä savon murre. Väyrynen on Mannerin oppi-isä ja tuutori, joten lähtisikö opetuslapsi taistelemaan oppi-isäänsä vastaan?

16. Mutta ei ikä miestä pahenna, joten kuusvitoset Pekkarinen tai Retro-Paavo Väyrynen voisivat hyvin tulla puheenjohtajana edelleen vallan mainiosti kysymykseen. Kunhan vaan ikätoveri Seppo Kääriäinen ei myös innostuisi lähtemään kisaan mukaan, se voisi olla jo hieman liikaa.

17. Täytyy muistaa, että laajaa Venäjän maata edustaa toukokuun Euroviisuissa pienestä 650 asukkaan Brangurtin kylästä oleva udmurtilaisten mummojen kuoro nimeltään Buranovski babuśki, jonka jäsenten keski-ikä on reilusti päälle 70 vuotta. He esittävät viisuissa laulun Party for Everbody (vapaasti suomennettuna "Joka ikisille avoin puoluekokous"), jonka kertosäe on englantia. Tästä opimme, että myös ns. vanhoilla on menestymisen mahdollisuuksia. Jos näin on asian laita kerran taiteessa, niin miksi ihmeessä tämä ei pitäisi paikkansa myös politiikassa. Väyrynen, Pekkarinen ja Kääriäinen täydennettynä vaikkapa esimerkiksi Juha Miedolla ja Timo Laanisella voisivat politikoinnin ohella perustaa oman poikakuoron ja tehdä keikoilla keskustalaista aatemaailmaa ihmisille lähemmin tunnetuksi.

18. Lopuksi on syytä muistuttaa, että ei vain puolueen puheenjohtajalla, vaan myös puoluesihteerillä on vaikutusta puolueen kannatuslukuihin. Joku kommentaattori sanoi tällä palstalla joskus viime eduskuntavaalien aikaan osuvasti, että aina kun keskustan puoluesihteeri Timo "Pappa" Laaninen ilmestyy telkkariin, keskustan äänimäärä putoaa vähintään viidelläkymmenellä. Tiedä häntä sitten.

19. Mutta panitteko merkille, että heti kun demareiden Mikael Jungner ilmoitti luopuvansa ensi kesänä puoluesihteerin hommasta, Sdp:n kannatus pomppasi gallup-kyselyssä peräti 1,3 prosenttiyksikköä ja demarit nousi kertaheitolla maan toiseksi suurimmaksi puolueeksi! Jos Jungner vielä tekisi puolueelleen sen palveluksen, että ilmoittaisi luopuvansa politiikasta kokonaan, demarit alkaisivat luultavasti hätyytellä tosissaan jopa kokoomuksen kannatuslukuja.

20. Kokoomus tekee tässäkin asiassa viisaasti. Toisin kuin kepussa ja Sdp:ssä, joiden puoluesihteerit Jungner ja Laaninen ovat jatkuvasti telkkarissa ja muissa medioissa selittämässä jotakin negatiivista asiaa, kokoomus pitää oman puoluesihteerinsä Taru Tujusen visusi poissa julkisuudesta. Ilmankos kokoomuksella menee sitten tosi hyvin! Alex Stubb ja Jyrki Katainen kyllä kehuvat kilpaa Taru Tujusta puolueensa "pelinrakentajaksi" ja "sentteriksi", mutta julkisuuteen he eivät Tujusta päästä. Olisiko tässä pientä vinkkiä keskustalle ja demareille?

21. Juuri äsken päättyneessä tiedotustilaisuudessa Mari Kiviniemi korosti, että hänen väistymisensä syy on puolueen epäyhtenäisyys. Hän ei ollut saanut niin vankkaa tukea mitä puheenjohtaja tarvitsisi. - Mutta eikö puolueen yhtenäisyydestä huolehtiminen ole juuri puheenjohtajan velvollisuus?

22. Tästäkin nyt näkee hyvin, miten Mari Kiviniemi on todella suutahtanut erityisesti Paavo Väyrysen arvostelusta ja siitä, että hänet rohjettiin haastaa vanhojen konkareiden toimesta puheenjohtajakisaan. Kiviniemi sanoi olevansa "erityisen huolestunut" puolueen tilasta. Myös Paavo Väyrynen kertoi saman asian lauantaina, eli myös hän on erittäin huolestunut puolueen tilasta.

23. Mainittu "huolestuneisuus" on aiheuttanut kaksi aivan erilaista reaktiota. Huolestunut Kiviniemi lyö hanskat tiskiin, jättää puolueen ikään kuin tuuliajolle ja pakenee vastuutaan. Huolestunut Paavo Väyrynen taas päin vastoin pyrkii puolueen johtoon, jotta mainittu "huolestuttava tilanne" saataisiin korjatuksi ja puolue uuteen nousuun. Minusta Väyrynen toimii vastuullisesti.

24. Mari Kiviniemi toivoo uudelta puheenjohtajalta pitkäjännitteisyyttä ja sitä, että tämä olisi pari vaalikautta puheenjohtajana. Tässäkin suhteessa Kiviniemi itse toimii aivan toisin, sillä hänellehän riitti vain puoli vaalikautta eli kaksi vuotta puheenjohtajana.

44 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Miksi pitää ottaa nokkiinsa noin herkästi toisten puheista? Esimerkiksi kun Jungner puhui "minnalintosista", niin Lintosen pitää ryhtyä eroamaan luottamusviroistaan. Sillä teollahan juuri myöntää, että sanoja voi olla oikeassa! Täysin naurettavaa ja huumorintajutonta oli suomalaisten reaktio Uuseelantilaisen ministerin satiiriseen tokaisuun. Meinasi mennä noottihommiksi. Olemmeko näin herkkänahkaisia ja huonolla itsetunnolla varustettuja? Itse asiasta uskon, että Puumalalla on hyvät tsaanssit. Nyt pitää menneisyyden miehet jättää taakse.

Skorpioni kirjoitti...

Kiviniemen vetäytyminen johtui siitä, että kukaan Kepun 13 piirin johdosta ei kannattanut hänen valintaansa uudelle puheenjohtajakaudelle. Lisäksi äskettäin puoluevaltuusto päätti järjestää jäsenäänestyksen ennen puoluekokousta.Kiviniemi olisi varmasti hävinnyt Väyryselle jäsenäänestyksessä.

Tämänpäiväisen Ilta-Sanomien kyselyn mukaan Värytysen kannatus on 40 %, Mannerin 27 %, Puumalan 20 % ja Pekkarisen 13 %. Tämäkin tulos osoittaa, että Paavo Väyrysen suora Eu-vastainen politiikka puree Kepun kentässä ja liberaalisiipi, johon Kiviniemi on yrittänyt puolustetta vielä, ei saa kannatusta.

Kiviniemi on ole eheyttänyt puoluetta, vaan päin vastoin pyrkinyt siihen, että EU-myönteinen liberaalisiipi saisi johtopaikat. Tähän viittaa Pekkarisen syrjäyttäminen valitsemalla Tiilikainen eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi ja ennen kaikkea se, että puolueen "pelastajaksi" presidentivaaleissa noussut Paavo Väyrynen ei saanut puoluejohdon minkäänlaista kannatusta presidenttiehdokkaaksi.

Kiviniemi ei osaa politiikkaa. Hän ei tunne, eikä hän ole pyrkinyt käymään Kepun kentällä. Hän saa siis syyttää pelkästään itseään, kun sillä "naamalla",joka hänellä on, hurmataan vain kerran puoluekokousedustajia.

Veikkaan, että Paavo Väyrynen valitaan puheenjohtajaksi ja Riikka Manner ja Tuomo Puumala varanpuheenjohtajiksi.Keskusta saa heistä hyvän ja tasapainoisen puolueen jäsenien linjaa edustavan puheenjohtajiston.

Kepu käy tulevissa kunta- ja eduskuntavaaleissa Persujen kimppuun ja sieltä ne vaadittavat suurimmaksi puolueeksi vaaditavat äänet tulevat.

Anonyymi kirjoitti...

"Mari Kiviniemi sanoi, että hänen erolleen on kaksi syytä: vastuun ottaminen viime vuoden huhtikuun eduskuntavaalien huonosta tuloksesta ja eilen julkistettu gallup-kyselyn tulos."

Eikös tämä ole "nätimpi" selitys kuin että "en usko omiin kykyihini nostaa Kepu kunnallisvaalivoittoon" tms

"Paavo Väyrynen tuntuu olevan ainoa ehdokas, jonka johdolla keskusta voi saada suuren osan persuihin loikanneita jäseniä ja äänestäjiä takaisin riveihinsä."

Kyllä se on niin, että jos Kepu valitsee "ikinuoren" Väyrysen puheenjohtajakseen, se asemoi itsensä kaikkien liikkuvien äänestäjien - jotka ratkaisevat vaalit - silmissä auringonlaskun puolueeksi. Jos Väyrynen olisi todella viisas, hän ryhtyisi kuninkaantekijäksi ajaen Riikka Mannerin puheenjohtajaksi. Nuorihan tuo on, mutta niin oli Paavo itsekin parhaina päivinään.

Anonyymi kirjoitti...

VÄY VÄY VÄY...Väyrysestä johtui Kepun lasku. Kai jotain nostetta tuli Paavon pressavaali kamppanjasta. Kaikki maailman Puupäät yhteenliittykää!! Jos Kepu kaipaa kokemusta johtoo, tulee tuoda uusia nimiä esiin. Kokemusta olisi lujasti UUSITALON Eikalla. Ei ole kaveri muninut ainakaan 20-30-vuoteen. Saman ikäinen kuin Pekkarinen, tai Pate. Yhtä kokenut Breznev-ajasta jonne Paavo haluaa Kepun syöstä. Nim-L.H. Hoppu

Anonyymi kirjoitti...

Eiköhän Kepun lasku johtunut Vanhasen Matista ja hänen naisseikkailuistaan, Nova-kytköksistään, Nuorisosäätiötoheloinneistaan ja lautakasoistaan!
Kyllä kansa tietää!

Skorpioni kirjoitti...

Kyllä se tämä Värynen on ihme mies. Silloin kun Väyrynen hieman yli kolmikymppisenä syrjäytti 1970-luvulla Johannes Virolaisen puolueen puheenjohtajan paikalta,silloin Väyrystä paheksuttiin siitä, että hän oli liian nuori syrjäytämään vanhemman valtiomiehen.

Kun sama miesnyt itse virkeänä yli kuusikymppisenä tekee puoluejohtoon come backin, niin silloin häntä syytetän, että hän on liian vanha, eikä hän millään voi tulla kysymykseen.

Mutta eiköhän asia nyt ole niin kuten Henkka Hyppönen muutama päivä sitten Iltalehden kolumnnissaan kirjoitti,että Väyrysellä menee juuri nyt lujaa, koska hän on täysissä sielunvoimissa ja miksei myös ruumiinvoimissa, että hän todella kiinnostunut sellaisista asioista eli poliitiikasta, joista hän on aina ollut omimmillaan.

Samanlaisia henkilöitä kuin Väyrynen Hyppösen mukaan Suomessa on perin vähän. Väyrysen lisäksi hän mainitsee esimerkkeinä Aira Samulinin, Seela Sellan ja Ismo Kallion.

On kadehdittavaa omata sellainen elämänkatsomus, että on vielä vanhoina päivinäänkin kiinnostunut kaikesta, mitä ympärillä tapahtuu ja minkä hallitsee.

Kyllä sitä kiikkustuolissa ennättää istua sitten, kun mikään ei enää kiinnosta!Antaa siis Paten porskuttaa!

Anonyymi kirjoitti...

Jos Mauri Pekkarisesta tulee puheenjohtaja, niin Keskustapuolue on vihdoin(kin) pienen ihmisen asialla!

Anonyymi kirjoitti...

Uudentalon Eikka Ei ole kun runsaat 10 vuotta Brezneviläisiä Väyrystä ja "Tupee-Pekkarista" vanhempi. Palataan juurille, sanoo Patse. Ei blogistikaan usko, mitä kirjoittaa. Kunhan provosoi. Onhan Blogisti Väykän kolleega Lapista. Nim. L.H.Hoppu

Anonyymi kirjoitti...

Ministeri Wallin vetosi erossaan perhesyihin – perhe asuu Turussa, mutta työpaikka on Helsingissä. Tästä huolimatta hän ilmoitti myös haluavansa jatkaa kansanedustajana, ja hän myös aikoo asettua Turussa ehdolle syksyn kuntavaaleissa. Ministerinsalkustakaan ei ole valmis luopumaan.

Perhesyyt? Käsi pystyyn, kuka uskoo.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Stefanin perhe haluaa isukin keskittyvän ministerinpostin hoitamiseen. Ettei vaan menisi sekin alta, Herre Gud!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

I-S:ssa Mari Kiviniemen "lähipiiri" marisee ja valittaa, etteivät Väyrynen ja Pekkarinen tukeneet Maria, vaan suorastaan savustivat häntä koko ajan ulos puheenjohtajan pallilta.

Mutta miten on, tukiko Mari sitten aiemmin Paavoa ja Mauria?

Muistamme, miten Kiviniemi vähätteli ja suorastaan naureskeli Paavon pyrkimiselle kepun presidenttiehdokkaaksi. Hän etsi kuumeisesti monen kuukauden ajan kepulle toista pressaehdokasta, jottei puolue olisi vaan joutunut valitsemaan Väyrystä. Kiviniemelle olisi kelvannut melkein kuka tahansa, alkaen Jorma Ollilasta ja Seppo Kääriäisestä ja päätyen S-L. Anttilaan, jottei Patea olisi tarvinnut valita.

Kiviniemeä säesti sovitun mukaisesti varapuheenjohtaja Timo Kuusisto, joka sanoi suorastaan häpeävänsä Väyrysen pyrkimistä kepun presidenttiehdokkaaksi.

Viime vuoden eduskuntavaalien jälkeen taas Kiviniemi tyrmäsi Mauri Pekkarisen valinnan kepun ryhmäjohtajaksi ja valitutti tehtävään Kimmo Tiilikaisen.

Miksi Pekkarisen ja Väyrysen siis olisi pitänyt tukea Kiviniemeä?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

L.H. Hopun esille ottama Eino Uusitalo muistetaan erityisesti siitä innosta, millä hän ajoi L.H.Hopun suuresti ihailemaa Urho Kaleva Kekkosta 80-luvun lopulla presidentiksi vielä yhdeksi kaudeksi, vaikka UKK oli jo täysin seniilissä kunnossa.

Anonyymi kirjoitti...

Palataan juurille! Nim.L.H. Hoppu

Anonyymi kirjoitti...

Toimittaja Seppo Konoselta hyvä analyysi Savon Sanomissa

--Talonpoikaista vertausta käyttäen: keskustan ja sitä edeltäneen maalaisliiton johtaminen on ollut yhtä vaivalloista kuin mullilauman taluttaminen tai siirtäminen toiseen aitaukseen. Kun yhden saat asettumaan, toinen käy jo päälle tai puskee vähintäänkin aitaa nurin.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Suomen oppositiojohtajan Mari Kiviniemen olisi tullut ottaa sitkeyden ja sinnikkyyden suhteen esimerkkiä Myanmarin oppositiojohtajasta Aung San Suu Kyistä.

Tämä näet joutui viettämään 20 vuotta kotiarestissa maata 49 vuotta hallinneen sotilasjuntan päätöksellä.
Vasta nyt puolisen vuotta sitten arestista vapautettu ja Nobelin rauhanpalkinnolla palkittu Suu Kyi on pääsemässä Myanmarin (entisen Burman) parlamentin jäseneksi hänen puolueensa voitettua murskaluvuin täytevaalit.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Ikärasistisia piirteitä edustavan L.H.Hopun kannattaisi muistaa, mitä Paavo Väyrynen sanoi tänään tiedotustilaisuudessaan:

"Pohjois-Suomen ja iäkkäämmän väen ehdokkaaksi leimaamista Väyrynen karsasti.

- Voitin presidentinvaaleissa Timo Soinin Espoossa, Paavo Arhinmäen ja Paavo Lipposen Helsingissä. Minulla on paljon nuoria faneja, jotka pyytävät nimikirjoituksiani ja haluavat yhteiskuvaan kanssani.

- Ilmeisesti retro vetää tämän päivän nuorisoa myös politiikassa eikä vain taiteessa."

Siru Pola kirjoitti...

Suu Kyi on vain vuoden Väykkää vanhempi. Miksei ihmetellä, miksi niin vanha nainen haluaa parlamenttiin ?

Riikka Manner ei muistaakeni tiennyt jonkun lehden testisä, että mikä on hankmo. Sellaisestako Kepun puheenjohtaja. Tietäneekö tuo mitään muutakaan. Katsokaapa tämän Mannerin vastauksia ja lukekaa kannanottoja. Voi voi.

Anonyymi kirjoitti...

Mitähän hankmo on savoksi?

Anonyymi kirjoitti...

Suotta se Siru vanhana taistolaisena Kepun asioista huolehtii. Voisin kyllä lähetä kanssasi katsomaan hauen kutemista rantaan...

Siru Pola kirjoitti...

1. Ei hauki vielä missään kude. 2. Made on vasta lopettanut. 3. En ole vanha. 4. En ole enkä ole ollut taistolainen.

Anu Suomela kirjoitti...

Tällä blogistin tekstin volyymillä ja rikkaalla ilmaisulla se Kauhajoen kauhuja kuvaava kirja valmistuisi varmasti pikavauhtia.

Anu Suomela

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Tuo mahdollisesti aloitettava Kauhajoki tapausta käsittelevä kirja ei kuvaisi kauhutekoja ja niiden välittömiä seurauksia, vaan keskittyisi siihen, mitä viranomaiset tekivät eli jättivät tekemättä, miten ne möhlivät ja mitä kaikkea salasivat jne., mistä ne ja he saivat ohjeensa ja määräyksenä, miten asianomistajien vaatimuksia koskevista selvityksistä ja todisteista vaiettiin tai niitä mitätöitiin jne.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Jälleen uusi ongelma valtionhallinnossa ja vieläpä aivan sen huipulta:

Tasavallan Presidentti Sauli Niinistön virallista valokuvaan ei ole (vieläkään) saatu valtion virastojen seinille!

Kansliasta kerrotaan, että presidentin kuvan valmistumista ovat viivästyttäneet mm. Niinistön matkat ulkomaille. Johan nyt jotakin!

Tulisiko kuvasta ns. perhepotretti, jossa poseeraisivat Salen lisäksi Jenny ja Lennu?

Nähtäväksi jää.

Anonyymi kirjoitti...

Niinpä, mutta toivoa sopii että kuvaa stilisoitaisiin huomattavasti vähemmän kuin ed. ns. "arvojohtaja" -presidentin kuvassa...tunnistus olisi helpompaa eikä menisi arvailun puolelle.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Niin, mutta silppuriinpa ne joutuvat aikaan nuokin kuvat, siis ed. arvojohtajan ja tämän nykyisen.

Ainoa presidentti, jonka kuva pysyy Puolustusvoimien seinillä, on Mannerheim.

Anonyymi kirjoitti...

Jostain varmaan löytyy nämä ns. viralliset valokuvat järjestyksessä eli ei kai kaikkia silputa...mutta kiinnostaisi tietää mikä oli tämän hurrimin. Wallinin tuliaiset taannoiselta helmikuun Venäjän matkalta, mitään ei ole kuulunut. Tuleeko niitä yhteisiä "harjoituksia" vai ei ja jos tulee niin milloin? Onko puolustusvaliokunnan pj. Niinistöä...kään informoitu valtiovierailusta???

Toipila kirjoitti...

En ole kepulainen eikä minusta kepulaista tule, mutta kannatan lämpimästi Paavo Väyrystä KEPUn puheenjohtajaksi.

Väyrynen pesee kevyesti mennen tullen Kataiset ja Urpilaiset EU:n neuvottelupöydissä.

Anu Suomela kirjoitti...

'Tuo mahdollisesti aloitettava Kauhajoki tapausta käsittelevä kirja ei kuvaisi kauhutekoja ja niiden välittömiä seurauksia, vaan keskittyisi siihen, mitä viranomaiset tekivät eli jättivät tekemättä, miten ne möhlivät ja mitä kaikkea salasivat jne., mistä ne ja he saivat ohjeensa ja määräyksenä, miten asianomistajien vaatimuksia koskevista selvityksistä ja todisteista vaiettiin tai niitä mitätöitiin jne.'

Juuri tätä tarkoitan kauhukertomuksilla. Ja tuo kertomus on välttämätöntä kertoa. Tätä blogia seurattuani en tiedä parempaa kertojaa ja tosiseikaston analysoijaa.

Anu Suomela

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kansanedustaja Antti Kaikkonen uhkaa harkitsevansa puolueensa puheenjohtajakilpaan

"Oma puhelimenikin on viime aikoina soinut varsin tiuhaan ja minua on kannustettu lähtemään tavoittelemaan keskustan puheenjohtajuutta. Kyselijöistä moni on ollut sitä mieltä, että saattaisin selvitä kovista väännöistä ja vaikeistakin tilanteista, mihin puoluejohtajat silloin tällöin joutuvat."

Niin, kun se Kaikkosta vastaan nostetun syyteprosessin käsittelykään ei ole vielä alkanut käräjäoikeudessa, voisi tulla taas Matti Vanhasen hvvät ajat mieleen, kun puolueen jäsenet ja kannattajat joutuisivat seuraamaan jännityksellä tuleeko puheenjohtajalle tuomio vai ei ja kuinka tuomiosta tulee.

Tämän jännitysnäytelmän puolueen äänestäjät saisivat Kaikkosen valinnan myötä kaupan päälle. Mutta onhan Kaikkonen Vanhasen oppipoika ja Mattikin onnistui luovimaan tuossa kierteessä melko kauan enne otteensa vallankahvasta. oli ote päästettävä irti.

Olisiko puheenjohtaja Kaikkosella tuossa tilanteessa mahdollista johtaa puoluetta uskottavasti? Muidenkin siis kuin vain omasta mielestään.

Anonyymi kirjoitti...

Sauli ja Jenni vastaanottivat eilen karitsan paistin Suomen Lammasyhdistyksen edustajilta. Presidentti muisteli nostalgisesti kiitospuheessaan olleensa pienimuotoinen lampuri itsekin, sillä "Sain kuusivuotiaana kesälampaan kummisedältäni. En saanut sitä poikana itse kokonaan syödyksi".

Oho!

Miksi Jenni-rouva pukeutuu virallisissa tilaisuuksissa aina mustiin kuin körttiläiset ikään kuin ilmaisten ”surunsa” presidentin puolisona olemisesta?

Anonyymi kirjoitti...

Väyrynen pelastaa akuutisti mitä pelastettavissa on, paluttamalla änkyröitä "isäntiä" kepulaisuuden helmaan persujen "massahysteriasta".

Mutta kepun pelastus tämä ei ole. Paluu suurten joukkoon edellyttää tätä "city-kepulaisuutta", koska "cityissä" asuu suurin osa ihmisistä. Kokoomus tulee jatkossakin jyräämään ja sosiaalinen huolehtiminen jää vasemmiston harteille. Kepu on tätä vauhtia kymmenen vuoden kuluttua max. 10 %:n puolue. - Enkä sitä sure.

Irvin kirjoitti...

Joo Antti Kaikkonen ja Timo Kaunisto ovat oikeita helmiä Kepun johtoon. Kaikkosen osalta vaikeuksia voisi syntyä siitä, miten johtaa puoluetta vankilan sisältä, kun taas Kauniston ongelma puolestaan on, miten johtaa puoluetta eduskunnan ulkopuolelta.

Kun Hesari on innostunut esittämään kaikki kynnelle Kepun johtoon vähänkin kykenevät henkilöt oikein kuvan kera, suosittelisin jokaista asianosaista katsomaan kuitenkin varmuuden vuoksi peiliin, ennen kuin lähtee taistoon puheenjohtajan paikasta.

Tämä koskee valitettavasti myös Tuomo Puumalaa, joka on niin nuori "maitonaama", että tarvitsee vanhan emännän Sirkka-Liisa Anttilan henkilökohtaista tukea televisioesiintymisessään.

Muuten Vihreät ja Kepun voisi yhdistää Kepuvihreä-nimiseksi puolueeksi. Näin sen vuoksi, että vihreät sallivat ajattelija Soininvaaran kehotuksesta auton käytön vain maaseudulla.

Lisäksi varapuheenjohtaja Timo Kaunisto, tämä modernin sikafarmarin esikuva, on jo hyvällä tiellä mennessään naimisiin vihreiden entisen kansanedustaja Kirsi Joensivun kanssa.Joten siitä vain yhdistymään!Synergiaetuja varmaan löytyy.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

"Sain kuusivuotiaana kesälampaan kummisedältäni. En saanut sitä poikana itse kokonaan syödyksi".

Ehkä 6-vuotiaalle Salelle olisi voitu kertoa, että kesälammasta tai karitsaa ei aleta suinkaan jyrsiä heti, vaan se syödään vasta syksyllä, jolloin karitsa on lihonut kunnolla.

"Miksi Jenni-rouva pukeutuu virallisissa tilaisuuksissa aina mustiin kuin körttiläiset ikään kuin ilmaisten ”surunsa” presidentin puolisona olemisesta?"

Onhan tuo juhlallinen tilaisuus. Taustalla soi varmasti tunnelmaan sopivasti Toivo Kuulan "Lampaanpolska."

Jyrki Virolainen kirjoitti...

"Kaikkosen osalta vaikeuksia voisi syntyä siitä, miten johtaa puoluetta vankilan sisältä, kun taas Kauniston ongelma puolestaan on, miten johtaa puoluetta eduskunnan ulkopuolelta."

No, Väyrynenkin joutuisi aloittamaan puheenjohtajuuden eduskunnan ulkopuolelta. Kaikkoselle varmaan irtoaisi linnasta muutamia vapaapäiviä. Lisäksi kepun puoluehallitus voisi kokoontua joskus myös kiven sisällä. Sillä saattaisi olla tietty ennalta ehkäisevä vaikutus.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Katselin TV!:n aamu-tv.stä kepun nuorien toivojen eli Anneli Saarikon, Tuomo Puumalan ja Toni Kilpeläisen jutustelua.

Toni K., joka pyrkii vain puoluesihteeriksi, oli näistä kyllä vakuuttavin. Hän voisi pyrkiä myös puheenjohtajaksi. Mutta hänen "tittelinsä" maitoasiamies saattaa olla citykepulaisille liikaa, voisiko sen vaihtaa vaikkapa "elintarvikeasiamieheksi" tms.

Saarikko on tyypillinen poliittinen broileri, jolta taitaa olla vielä se gradukin tekemättä. Tällä citykepulaisella ei ole asiaa puheenjohtajaksi.

Tuomo Puumalassakin, 30, jokin tökkii. Karismaa ei ole eikä mies vakuuta. Puumalaa luulisi paremminkin persuksi kuin keskustalaiseksi.

Skorpioni kirjoitti...

Asiasta toiseen! Eilen nähtiin Yle 1:n A-Plussassa "paateroinnin" vakavammat kasvot. Mikko Paatero oli ilmeisesti toimittajan harhauttamana saatu televisioon kertomaan poliisin organisaatiouudistuksista mutta samalla toimittaja Kärkkänen läväytti "täyden lastin" Mikon naamalle ottamalla esille Mikon karmean johtamistyylin. Synkät ja vakavat olivat tosiaankin Paateron kasvot.Sääliksi kävi!

Tuntuu kuitenkin todella uskomattomalta, että Paateron "palatsi" käsittää 10 eri puolelle maata etupäässä entisten lääninhallitusten johdosta "organisoituja" joukkoja poliisihallitukseksi.

Tällaisen organisaation luomisesta tulisi kyllä sen suunnittelija ja tekijä asettaa edesvastuuseen. Ei ihme, että tarvitaan Sailasta purkamaan poliisihallitus.

On todella enää vaikea luottaa Paateron vakuutteluihin, että hän nyt uudistaisi poliisihallintoa karsimalla poliisipäälliköiden virkoja ja että poliisit vain autoista käsin hoitaisivat pääosan tehtävistään.

Eikö olisi paras samalla palata 1930-luvun järjestelmään koti- ja kyläpoliisista. Silloin ei tarvitsisi sen paremmin poliisiasemia kuin poliisiautojakaan. Jokaiselle poliisimiehelle tietsikka ja känny kotiin ja etätyö käyntiin!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Ilmeni (taas), että Paatero "tykkää johtaa." Kun näin on, niin Paatero sitten myös johtaa yksi ja tiedottaa myös yksin.

Ei siihen muuta tarvita: Kun tykkää tehdä jotakin, niin tekee vaan eikä kuuntele muita ollenkaan eikä delegoi johtamista!

Paatero myönsi että hän on usein julkisuudessa, kun "tykkää" ottaa kantaa asioihin.

Kaikkein omituisinta on se, että Paatero "tykkää" ottaa kantaa myös sellaisiin asioihin, jotka lain mukaan kuluvat aivan toisille virkamiehille.

Esimerkkinä tapa, jolla hän "tiedottaa" heti jonkin epäillyn poliisirikoksen tapahduttua ja selittää, että ei tässä mitään, minä tunnen asian, poliisi on toiminut täysin oikein!

Sitten ilmenee, että poliisi joutuu esitutkintaan ja saa syytteen ja tulee oikeudessa tuomituksi.

Tämä on sitä "paateroinnin "ydinaluetta!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Pari pientä korjausta.

Blogitekstin kohdassa 20 kirjoitin, että kokoomuksen puoluesihteeri olisi Tuire Tujunen. Tujusen etunimi on tietenkin Taru.

Keskustan varapuheenjohtaja taas on Timo Kaunisto, ei siis Kuusisto, kuten kommentissani virheellisesti mainitsin.

Anonyymi kirjoitti...

Höblari uutisoi, että oikeusministeri Anna-Maja Henriksson lähtee tavoittelemaan RKP:n puheenjohtajuutta. Henriksson olisi Wallinille mieluinen ehdokas, sillä tällöin hän saisi pitää puolustusministerinpostinsa. RKP:n suosikki europarlamentaarikko Carl Haglund ilmoittaa kantansa pääsiäisen jälkeen.

Kunigunde kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Jyrki Virolainen kirjoitti...

Mitäs me lampurit!

Pääsiäiseen on vielä aikaa. Odotammekin, koska Laitilan Muna luovuttaa presidenttiparille Mäntyniemessä tiun munia.

Entäs sitten mämmipuoli, Herran Jumala! Onko se Oululainen lainkaan hereillä?

Tänään Niinistö avasi Ivalossa Saamelaiskäräjät. Pidän selvänä, että Sale ja Jenny saivat kotiin viemisiksi poron paistin.

Onko Suomen tasavallan presidentillä niin pieni palkka, että ihmiset pitää todella lahjoittaa heille ruokaa?

Jos Timo olisi tullut valituksi pressaksi, niin hän kyllä hoksaisi lahjoittaa kaiken pressalle kiikutetut lampaat, joulukinkut, silakat, lohet, mämmit, vappusimat ym. kiireesti Veikko Hurstin pojalle luovutettavaksi edelleen köyhille ja vähäosaisille.

Mutta ymmärtääkö Sauli? Ei ymmärrä - eikä Haluakaan (ymmärtää)!

Kunigunde kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kaipa nyt kuitenkin tiu pari munia valtakunnasta pressaparille pääsiäiseksi löytyy!

Anonyymi kirjoitti...

"L.H. Hopun esille ottama Eino Uusitalo muistetaan erityisesti siitä innosta, millä hän ajoi L.H.Hopun suuresti ihailemaa Urho Kaleva Kekkosta 80-luvun lopulla presidentiksi vielä yhdeksi kaudeksi, vaikka UKK oli jo täysin seniilissä kunnossa."

Voihan sitä seniiliksikin sanoa, mutta 80-luvun lopulla UKK oli kyllä jo ehditty haudatakin. Epäilen vahvasti, että edes Uusitalo olisi sellaista makaaberia huumoria iskenyt, että olisi Kekkosta enää siinä vaiheessa presidentiksi ajanut :).