maanantai 3. joulukuuta 2012

676. Kuntien perintää sättivät oikeustietelijät sätkivät tyhjää


Antonio otti häviönsä tanssikisassa raskaammin kuin Pekka tappionsa Salelle..

1. Helsingin Sanomissa kirjoitettiin muutama päivä sitten suurin otsikoin kuntien saatavien perinnän uskomisesta perintätoimistojen hoidettavaksi. Lehden hieman sensaatiohakuiselta vaikuttavan kirjoituksen tarkoituksena oli herättää keskustelua siitä, että perintätoimistot voivat tehdä kannattavaa liiketoimintaa suurilla perintäkuluilla kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ihmisten kustannuksella. 

1a. HS:n jutussa 26.11. kerrottiin, että kaksi kolmesta kunnasta on ulkoistanut saatavansa perintäyhtiöiden hoidettavaksi. Lehden mukaan ulkoistaminen on kunnille kannattavaa, sillä kunnat eivät juuri maksa palvelusta, vaan yhtiöt tekevät tulosta perintäkulujen avulla. Palvelun tuottajat valitaan kilpailutuksen perusteella.Kunnilta menee perintäyhtiöille saatavia yli 40 miljoonan euron edestä vuosittain. Esimerkiksi Helsingiltä lähti saatavia 80 000, Espoolta 50 000 ja Tampereelta noin 44 360 kappaletta viime vuonna.

2. Kuten aina tällaisten kohujutuiksi tarkoitettujen tapausten yhteydessä on muodostunut tavaksi, HS julkaisee hieman myöhemmin juttunsa "oikeaksi todistamiseksi" muutaman oikeustietelijän minikannanoton, jossa kauhistellaan uutisjutussa esitettyä asiaa. Näin tapahtui myös tässä tapauksessa, sillä tämänpäivän numerossaan HS julkaisi kolmen oikeustieteilijän yhtäpitävät kannanotot, joissa "tuomitaan" kuntien ja perintätoimistojen menettely.   

3. Mainitut oikeustietelijät (Vuorenpää, Mäenpää ja Tuori) toteavat kuin yhdestä suusta, että kuntien ja perintätoimistojen menettely on vallan härskiä. Toisaalta he myöntävät, että kuntien tai perintätoimistojen sanotussa toiminnassa ei ole mitään laitonta. Mutta merkittävin havainto on, että kyseisillä oikeustieteilijöillä ei tunnu olevan minkäänlaista ideaa siitä, miten tilanne ja heidän kovasti alleviivaamansa epäkohta tulisi korjata! Oikeusoppineilta tuntuu menevän sormi suuhun, kun pitäisi miettiä, mitä mainitulle "epäkohdalle" voitaisiin tai pitäisi tehdä. Jos minulla itselläni ei olisi asiantuntijana kysyttäessä mitään muuta sanottavaa jostakin asiasta kuin vain todeta väitetyn epäkohdan olemassaolo, en kyllä menisi siitä lausuntoani tiedotusvälineille antamaan. Sellaisen "voivottelevan" lausunnon voi toki antaa kuka tahansa.

4. Onko kyseessä edes mikään epäkohta, ainakaan sellainen "hirmuinen" epäkohta, jollainen siitä on haluttu HS:ssa ja mainittujen oikeusoppineiden lausunnoissa tehdä? Tätäkin asiaa pitäisi toki voida arvioida kiihkottomasti eri puolilta, mutta HS:lta ja oikeusoppineilta mainitunlainen pro et contra- pohdinta on tyystin unohtunut. Pitäisikö kuntien jättää saatavansa perimättä, kenen etua tämä voisi palvellla? Tuskin se ainakaan maksumoraalia vahvistaisi. Pitääkö talousvaikeuksissa painivien kuntien pitää korkeasti palkattuja virkamiehiä asiassa, joka voidaan antaa tehokkaiden perintätoimistojen hoidettavaksi? Eikö asia voitaisi ratkaista poistamalla terveyskeskus- yms. maksut kaikkein köyhimmiltä ihmisiltä kokonaan?

5. HS:n haastattelemat oIkeustietelijät tyytyvät vain valittamaan, että "asetelma on erikoinen, jos velalliselta peritään moninkertaisesti velkaa suurempia perintäkuluja. Ei tällainen menettely missään tapauksessa hyvältä näytä".  Vuorenpään mukaan suoranaista lainvastaisuutta perintätoimistojen käytännössä "tuskin" on, jos kyse on tuomioistuimessa vahvistettavasta kunnan saatavasta.

6. Professoreilta, samoin kuin lehden toimituskunnalta, näyttää jääneen huomaamatta, että HS:n jutussa oli kyse kuntien terveyskeskus- ja sairaalamaksuista, joiden vieminen ulosttoon ei edellytä saatavan vahvistuttamista tuomioistuimen päätöksellä, koska lain mukaan sanotunlaiset maksut ovat suoraan ulosottokelpoisia.

7. Kaikkein oudoin tulkinta näyttää olevan sillä professorilla, joka näyttää ajattelevan, että asia olisi - valtiosääntöoikeudellisesti ja hallinnollisesti - kunnossa, jos kyseiset maksut vahvistettaisiin ennen ulosottoa tuomioistuimen päätöksellä. Professori ei näytä ottavan huomioon, että perintäkuluihin verrattuina tuomioistuimen päätöksellä velallisen maksettavaksi määrättävät oikeudenkäyntikulut,  joissa itse asiassa on kyse myös perintäkuluista, ovat moninkertaiset ennen tuomioistuinkäsittelyä kertyviin perintäkuluihin verrattuina. Kaikkein heikommassa asemassa olevien ihmisten taloudellinen tilanne siis vain entisestään pahenisi, jos kyseiset maksut olisi ennen ulosottoa vahvistettava tuomioistuimessa. Tuosta nyt nähdään, miten kauaksi todellisen elämän ymmärtämisestä oikeusteoreetikko voi epärealistisine aatoksineen ja oppeineen ajautua.

8. Asiasta hieman toiseen eli sellaisten selvien ja riidattomien saatavien (esimerkiksi pikavipit) perintään, jotka on ennen ulosottoon saattamista vahvistettava tuomioistuimen tuomiolla. Olen kirjoittanut blogissani kymmenkunta kertaa näiden riidattomien saatavien tarpeettomasta kierrättämisestä käräjäoikeuden kautta ulosottoon. Mainituissa asioissa saatavasta tai sen suuruudesta ei ole minkäänlaista riitaa, vaan kyse on puhtaasti saatavan perinnästä. Käräjäoikeuskäsittelystä aiheutuvat perintäkulut, jotka kulkevat oikeudenkäyntikulujen nimellä, ovat olleet todella korkeita ja moninkertaisia muihin perintäkuluihin verrattuna. Katso esimerkiksi blogijuttua 488/5.10.2011.

9. Nyttemmin "huutoni" on vihdoin kuultu, sillä viime kesänä oikeusministeriö vihdoin ja viimein päätti alentaa ja kohtuullistuttaa mainittuja oikeudenkäyntkuluja, itse asiassa siis perintäkuluja. Asia ilmenee tiivistetysti oikeusministeriön tiedotteesta, joka löytyy tästä.

10. Minusta oikeusministeriö olisi voinut alentaa mainittuja oikeudenkäyntikuluja vielä reippaammin, mutta hyvä toki näinkin. Oikeudenkäyntikulujen porrastaminen kolmeen eri kategoriaan velan pääoman suuruuden mukaisessa suhteessa on täysin turha, sillä nykyisenkaltaisessa perintäjärjestelmässä yli 1 000 euron suuruisen saatavan perintä ei "maksa" perintätoimistolle alle 300 euron suuruisen velan perintää enempää. Toinen "turhuus" on päätökseen edelleen jäänyt säännös siitä, että "tavanomaista vaativimmissa asioissa" oikeudenkäyntikulut voidaan tuomita ns. "korkean taksan" mukaisina; kun on kyse selvän ja riidattoman saatavan perinnästä, ei perintä voine olla milloinkaan "tavanomaista vaativampaa".  Katso tästä lähemmin blogia 581/11.4.2012, jossa olen käsitellyt OM:n virkamiestyöryhmän ko. ehdotusta.  Kun tiedustelin näitä kahta asiaa viime heinäkuussa OM:n lainsäädäntöneuvos Katri Kummoiselta, en saanut lainsäädäntöneuvoksen vastauksessa mielestäni järkevää perustetta tai selitystä OM:n päätökselle.

11. Minusta Helsingin Sanomat ja oikeustietelijät ovat takertuneet hieman niin sanotusti lillukanvarsiin. Suoraan ulosottokelpoisen yksittäisen saatavan, kuten esimerkiksi juuri terveyskeskusmaksun, perintäkulut voivat lain mukaan olla saatavan suuruudesta riippumatta enintään 59 euroa. HS ja sen haastattelemat oikeustieteilijät eivät siis ole välittäneet ottaa selvää laista, vaan esittävät osin perättömiä väitteitä.

12. Jos HS tai jokin muu tiedotusväline haluaisi "paljastaa" suurelle yleisölle todellisen epäkohdan saatavien perinnässä, niin silloin olisi syytä puuttua siihen, että käräjäoikeuksia ja oikeudenkäyntikoneistoa rasitetaan täysin turhaan ja  huomattavia lisäkustannuksia aiheuttaen (ja perintätoimistojen voittoja lihottaen) kierrättämällä selviä ja riidattomia velkomusasioita käräjäoikeuksien kautta ulosottoon. Esimerkiksi Ruotsissa sanotunlaiset asiat ovat menneet jo reilut parikymmentä vuotta suoraan ulosottoviranomaisille.

13. Sitten asiasta kolmanteen. Korkeimmassa oikeudessa on jälleen kerran täytettävänä jäsenen eli oikeusneuvoksen virka. Ilmoittautumisaika virkaan päättyi viime perjantaina. Virasta kiinnostuneiden määrä on laskenut, sillä kun aiemmin hakijoita on ollut jopa yli parikymmentä, oli virkaan ilmoittautuneita nyt vain 13. Joukossa on tuttuja nimiä, kuten seuraavasta hakijoiden listasta voidaan havaita: Ari Kyllönen, Jukka Lindstedt, Risto Jalanko, Asko Välimaa, Olof Rehn, Matti Sepponen, Jukka Mähönen, Markku Fredman, Tatu Leppänen, Anne Ekblom-Wörlund, Lea Nousiainen, Mika Huovila ja Kristiina Harenko. 

14. Kuten tiedämme, korkein oikeus päättää käytännössä täysin suvereenisesti uusien jäsentensä valinnasta. Valinta on kohdistunut usein yllätysnimeen, viimeksi OM:n osastopäällikkö Jarmo Littuseen, jolla ei ollut käytännöllisesti katsoen lainkaan aiempaa kokemusta tuomarin tehtävisä. Kuka mahtaa olla uuden hakijajoukon "littunen"? Joukossa on kolme lakimiestä (Huovila, Fredman ja Mähönen), jotka ovat aiemmin tehtyjen virkaesitysten yhteydessä saaneet KKO:n äänestyksessä hajaääniä. KKO:n presidentti Pauliine Koskelo äänesti viime kierroksella professori Jukka Mähöstä - tunnetaan myös välimiehenä,  mutta jäi vähemmistöön. Tällä perusteella Mähöstä voitaisiin pitää nyt selkeänä ennakkosuosikkina. Hänestä KKO saisi historiansa ensimmäisen miesjäsenen, jonka tavaramerkkinä on ollut aiemmin poninhäntä.




36 kommenttia:

Henri K. kirjoitti...

Jaa-a. Itseltä jäi viime keväänä epähuomiossa yksi kunnan hammaslääkärilasku maksamatta, se oli siis jotain 30 euroa. Omaa hölmöyttäni muistutusmaksukin meni ohi. Sitten kun tuli Lindorffilta lasku, niin summa oli myöhästymismaksuineen lähemmäs sata euroa, vai oliko itse asiassa ylikin, en muista.

Oma moka, ei siinä mitään. Ei kannata valittaa, sinällään. Mutta melko kallista on. Kannattaa maksaa ajallaan.

Markku kirjoitti...

Mitenkä lienee julkisen saatavan suoran ulosottokelpoisuuden laita, kun hakijana on perintätoimisto? Eikös saatava silloin menetä tämän statuksensa. Näin päättelisin verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetun lain 5 §:n 2 momentista, jonka mukaan perintätoimen harjoittaja tms. ei saa esíintyä velkojan toimeksiannosta hakijana tai asiamiehenä julkisen saatavan ulosotossa.

Anonyymi kirjoitti...

Mitä sitten jos köyhä saa ostarilla sydänkohtauksen ja viedään tajuttomana ensiapuun?

Laskua tulee kuljetuksesta ja polimaksusta.

Ei kun Lindorffille vaan vaikka lasku on ulosottokelpoinen ilman tuomioistuimen päätöstäkin.

Epileptikoilla on mahdollisuus käyttää kaulassaan levyä jolloin ensiapuryhmä saa heti tietoa esim epilepsiakohtauksesta.

Voisiko rahaton halutessaan käyttää myös jotakin levyä jossa olisi ilmoitus joka kertoo että älkää hoitako, minulla ei ole varaa...

Jyrki Virolainen kirjoitti...

HS:n tämänpäivän numerossa haastattelema "Seppo", joka on entinen yrittäjä, kertoo, että hänen 1 200-1 300 euron suuruiset sairaalaskunsa ovat kasvaneet perinnän myötä kymmenkertaisiksi. Seppo kertoo saavansa eläkettä vain 600 euroa kuukaudessa. Eläkekertymä on jäänyt pieneksi siksi, että yrittäjänä toimiessaan Seppo ei kertomansa mukaan välittänyt maksaa eläkemaksuja riittävästi. Seppo on selättänyt vuonna 2006 todetun syövän, mutta ei kuulemma selviä sairaalamaksuista.

Olisikohan ne eläkemaksut kuitenkin kannattanut maksaa aikoinaan lain mukaisesti, jottei nyt tarvitsisi valittaa eläkkeen pienuutta? Joutuuko "Seppo" todellisuudessa koskaan vastuuseen 10 000 euron suuruisista maksurästeistään? Velallisen suojaosuus lienee tätä nykyä sen verran korkea, ettei ko. saatavia voida ulosmitata Sepon eläkkeestä.

Anonyymi kirjoitti...

Eikö kuntien pitäisi pystyä hoitamaan yksinkertaiset perinnät itsekin? Kaikki tieto on datalla, että senkuin vain sitä tietoa liikuttelee oikeaan paikkaan. Pian on palkanlaskenta ym ulkoistettu jollekin entisen itäblokin yrittäjälle. Nykyään on niin hiton "seksikästä" ulkoistaa yksinkertaisetkin asiart, ettei tarvitse itse niitä tehdä.

Anonyymi kirjoitti...

Asiasta toiseen. Voisiko blogisti kommentoida lyhyesti J.Jonkan ansioita Suomen Leijonan suurristin taustalta? Jonkka itse ei tuntunut huomionosoitustaan ymmärtäneen.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Eiköhän kaikille Suomen oikeuskanslereille ole kautta historin aikoinaan myönnetty sama suurristi! Näin olettaisin. Ristit siis viran mukaan, tämä on ollut periaate näissä hommissa! Jokainen kantakoon "risitnsä", siis myös Jaakko Jonkka! Meille tavallisille pulliaisille Jonkka virastoineen on jo sinänsä "risti", so. kärsimys.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä Jaakko on suurimman ansioristinsä ansainnut! Onhan hän tehnyt vuosien mittaan todella mittavia urotekoja ja palveluksia pekkaristen, johanneskoskisten ym. valtaapitävien poliitikkojen ja korkeiden virkamiesten pelastamiseksi rikostutkinnalta ja oikeusjutuilta.

Anonyymi kirjoitti...

Ei ole MÄhösellä enää poninhäntää!

Skorpioni kirjoitti...

Henri K totesi edellä"Melko kallista on. Kannattaa maksaa ajallaan". Mutta Henri hyvä jutun jujuhan onkin siinä, että millä maksat,vaikka haluaisitkin maksaa. Jos itse laskun vielä pystyisit maksamaankin, mutta kun siihen "lätkäistään" parhassa tapauksessa lähes 10- kertaiset perintäkulut, maksaminen muodostuu täysin mahdottomaksi!

Kiinnitin huomiota samaan, mihin palsturikin eli Hesarin "oikeusoppineet" kommentoivat asiaa täysin turhanpäisin ja olemattomin argumentein. Olisi hyvä joskus jättää kommentoimatta. "Oikeusoppineiden" taso meillä on heikko ja syy lienee siinä, että he tarkastelevat asiaa vain "norsunluutornista", eikä heille ole mitään käytännön kokemusta.

Tämä pääasiassa ulkomaalaisten perintätoimistojen perintäkulujen rohmuaaminenkin on jatkunut vuosikausia - ainakin 10 vuotta- mutta kukaan eikä mikään taho ole lotkauttanut korvaansa ja tehnyt mitään käytännön toimia rohmuamisen lopettamiseksi.

Ja köyhiä, niitä tulee vain lisää valtakuntaan ja sosiaalimenot paisuvat, sillä pitäähän perintätoimistojen vandalisminkin kohteeksi joutuneiden elää, vaikka sossi ei maksakaan itse perintäkuluja.

Muuten kyllä KKO:een pitää ehdottomasti saada nyt yksi ja ainakin yksi ponihäntämies jäsenistöönsä.

Ja lisäksi ehdottaisin, että KKO:n yksi jäsen voisi osallistua aina "kiintiöperiaatteella" MTK 3:n ohjelmaan "Tanssiin Tähtien kanssa". Vaikka tanssitaito olisikin Risto Matin luokkaa, se nostaisi KKO:n julkisuusarvoa.

Anonyymi kirjoitti...

Jahas, ehkä hän on oppinut viimekertaisesta, jolloin pääsy "pyhimpään" saattoi tyssätä juuri poninhäntään - vain Pauliine ymmärsi miestä! Joskus se voi olla niin pienestä kiinni.

Anonyymi kirjoitti...

Tanssii suurristiensä eli eukkonsa ja Leijona-prenikkansa kanssa.

Siru Pola kirjoitti...

Perintä ei tule kunnille lainkaan niin edulliseksi kuin etukäteen arvelisi. Kunnat maksavat näille samaisille firmoille perintäkuluja asukkaidensa toimeentulotukien muodossa. Toinen pointti on, että kun esim herra X:n hoitomaksu jää jostain syystä maksamatta ja menee perintään ja maksu nousee merkittävästi, ei hän pysty maksamaan sitä seuraavaakaan hoitomaksua ja maksu menee perintää ja nousee merkittävästi. Jossain vaiheessa kunta tulee apuun ja maksaa em maksut toimeentulotuelle. Maksusta ohjautuu sitten suuri osa tuolle perintätoimistolle ja osa kunnalle itselleen em hoitomaksun tms. maksun muodossa. Näin on ikiliikkuja keksitty ja kunta maksaa jos asukas ei jaksa.

Skorpioni kirjoitti...

Pentti Linkola sanoi viime sunnuntain Hesarin haastattelussa,mikä muuten oli minusta tosi hyvä, että Pekka Haavisto on Euroopan positiivisin ihminen. Kuva vahvistaa Linkolan käsityksen oikeaksi.

Kysymys kuuluukin nyt, miten Pekka saisi "tartutettua" positiivisuuden puolisoonsa Antonioon? Tarkoitan sitä mielen positiivisuutta!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Helvetti sentään, jos Antonio joutuu tanssahtelemaan liki 10 viikkoa putkeen NAISEN kanssa, niin alkaahan siinä se positiivisuus torella olla loppupeleissä jo kaukana! Uotinenkin sen jo huomasi! Hampahat irvessä Antonio ne pari viimeistä viikkoa parketilla veti.

Anu Suomela kirjoitti...

Anonyymi kertoi unohtaneensa maksaa hammaslääkärilaskun. Helsingin terveyspalvelujen laskutus on ollut useamman vuoden kaaoksessa, ehkä juuri ulkoistamisen vuoksi.

Mieheni kokeili kunnallista palvelua. Kaksi vuotta käynnin jälkeen tuli perintätoimiston kuluilla somisteltu karhu. Mies oli varma, että oli maksanut laskun, ja kolmen päivän selvittelyn jälkeen joku kaupungin virkamies totesi näin olevan ja pyyteli anteeksi.

Kului runsas kuukausi, ja postilaatikosta tipahti kaksinkertaisilla kuluilla satsattu karhu. Tuossa vaiheessa oli jo unohtunut kenen virkailijan kanssa asia oli selvitetty. Päivän soittelun jälkeen asia taas selvisi, ja virasto lähitti oikein anteeksipyyntökirjeenkin.

Kului pari kuukautta, ja eikö mitä! Tuli kolminkertaisilla perintäkuluilla ja koroilla satsattu karhu. Onneksi anteeksipyyntökirje löytyi, joten asia ratkesi yhdellä puhelinsoitolla.

Moni samassa asemassa oleva olisi saattanut kiirehtiä maksamaan, koska kahden vuoden jälkeen ei ehkä ole varma, etteikö olisi voinut unohtaa laskun. Näin tulisi tuettua kunnan rapautuvaa taloutta ja perintätoimistojen menestystä.

Anu Suomela

Anonyymi kirjoitti...

No, en olisi kyllä uskonut Anua noin hemmetin pikkumaiseksi notta kehtaa valitella miehensä asiaa ja sanua vielä notta tämä yksittäinen tapaus olisi ikään kuin täysi näyttö Hgin kaupungin ao. laitoksen täydellisestä kaaoksesta!

Irwin kirjoitti...

Anu Suomela on ollut aivan oikealla asialla. Taistella pitää oikeuksiensa puolesta. Minulla on ollut vähän vastaavanlainen kokemus tämän norjalaisen Lindorfin kanssa. Kertoisin oman kokemuksen, jos vielä muistaisin.
Muistamani mukaan uhkasin jopa toimistoa rikosilmoituksella ja se auttoi! Kiskominen on meidän rikoslaissa rangaistava teko.


Kyllä ne toimistot lähettelevät ilmeisesti vaikka sataan kertaan aina uusia lappuja, joissa perintäkulut vain nousevat, koska näissä firmoissa toisen osaston info, kuten Anunkin tapauksessa, ei tavoita toista osastoa. Eli vasen käsi ei tiedä mitä oikea tekee.

Joten taistella pitää! Ei se ole mitään pikkumaista!

Anonyymi kirjoitti...

Suapihan sitä tokiinsa taistella, jo vain! Don Quiotekin taisteli aikoinaan tuulimyllyjä vastaan, joten miksipä ei sitten eläkeläiset voisi taistella perimistoimistoja vastaan ikäänkuin lämpimikseen! Ehkä olisi kuitenkin hyvä muistaa, että myös uhkaaminen on tietyin edellytyksin rangaistava teko! Miultaki unehtu kerran terkkarimaksu, jolloin Lindorffilta tuli kohtelias karhu, laskuun oli lisätty maksukehotuksesta 5 euroa, maksoin kiltisti poijes enkä lähtennä taistelemmaan.

Anonyymi kirjoitti...

Blogisti kirjoittaa kohdassa 4 "Eikö asia voitaisi ratkaista poistamalla terveyskeskus- yms. maksut kaikkein köyhimmiltä ihmisiltä kokonaan?"

Ei tässä tarvitse mitään uutta tehdä. Asetuksessa sosiaali- ja terveydenhuollon maksuista nimittäin sanotaan "Kunnan on alennettava tai jätettävä perimättä sosiaalihuollon maksu ja maksukyvyn mukaan määräytyvä terveydenhuollon maksu, jos periminen vaarantaa asiakkaan tai hänen perheensä toimeentulon tai lakisääteisestä elatusvelvollisuudesta huolehtimisen."

Kunnat eivät tätä käytännössä koskaan tee, mikä johtaa älyttömiin muutaman kympin maksu- ja perintärumbien pyörittämisiin.

Ihan voimassa olevia säädöksiä noudattamalla asiat saataisiin yksinkertaisemmiksi, jopa oikeudenmukaisemmiksi.

Edelliseen liittyvä järjettömyys koskee välilaskutuksia. Esim. pitkäaikaishoidossa hoidosta laskutetaan kuukausittain: lasku lähtee kotiin, jossa kukaan ei ole kuorta avaamassa koskapa potilas on edelleen osastolla. Ja taas rupeaa maksumuistuksia kuluineen rapisemaan.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Päivän uutinen: ministeri Calle Haglund (sivari evp) palellutti sormensa seuratessaan Parolassa sotaharjoitusta! Kas kun ei sentään sukukalleuksiaan. Tätä se sitten on, kun Isänmaan sotaministerinä on sivari hurri!

Anonyymi kirjoitti...

Jonkkako pahoitti mielensä... turhaan...
Ymmärsiköhän Jonkka, ettei suurristejä työllä ole ennenkään ansaittu.
Tämä ei ainakaan anna aihetta enempään, ja valitusoikeuttakaan ei ole.

Anonyymi kirjoitti...

Palaisin blogiin 674.
Mieltäni jäi painamaan.
T.s virkamiesten selvääkin selvempi virka-aseman väärinkäyttö.
Aina kun työntekijä tekee ilmoituksen t.s.piiriin tulisi siihen suhtautua, sillä vakavuudella kuin se on tarkoituksen mukaista.
Silloin kun on kyse perättömästä ilmoituksesta on siitä ilmoittaja vastuussa.
Silloin kun virkamies antaa tai levittää perätöntä tietoa on vastuussa jne...
Näitä asioita on turha kaunistella...
Asiasta toiseen työnantajalla on oikeus valita työntekijänsä, mutta...
tätä voisi jatkaa loputtomiin, niin turhaan, niin turhaan.

Anonyymi kirjoitti...

Markulle: Tarkoittamasi asiamieskielto ei rajoita perintätoimistojen käyttämistä ns. vapaamuotoisessa perinnässä, rajoitus koskee ainoastaan ulosottoa.

Anonyymi kirjoitti...

Mitäs mieltä blogisti Matti Norrin Lakimiesuutisten kolumnissaan tekemästä ehdotuksesta oikeudenkäymiskaaren uudistamiseksi?

Anonyymi kirjoitti...

Uusi Suomi 4.12.:

Maksamatta jääneen yksittäisen poliklinikkamaksun perintäkulut eivät voi kasvaa satoihin euroihin, toisin kuin esim. HS:n uutisjutussa on annettu ymmärtää. Helsingin kaupungin sosiaaliasiamies Marja-Terttu Soppela kertoo Uudelle Suomelle, että kyseessä on erikoinen yksittäistapaus.

Suoraan ulosottokelpoisen yksittäisen saatavan, kuten terveyskeskusmaksun, perintäkulut voivat lain mukaan olla enintään 59 euroa, huomauttaa Suomen Perimistoimistojen liitto.

Sosiaaliasiamies Soppela kuitenkin kertoi maanantain Helsingin Sanomissa tuntemastaan tapauksesta, jossa noin 30 euron poliklinikkamaksu oli kasvanut lähes 500 euron perintälaskuksi. Soppela kertoo Uudelle Suomelle, että tässä tapauksessa asiakas on jostain syystä saanut kuusi erillistä perintälaskua terveydenhoitopalveluiden yhteensä alle 40 euron velasta.

Yksi laskuista on ollut noin kolmenkymmenen euron poliklinikkamaksu. Muut viisi laskua olivat pieniä, alle euron erillislaskuja. Syytä jaotteluun Soppela ei tiedä, mutta maksamatta jääneet pikkulaskut oli peritty erillisinä. Perintäkokonaisuudessa maksettavaksi vaadittu summa oli noin 496 euroa, kun velkaa oli alle 40 euroa.

–Miksi nämä [pikkulaskut] on peritty? Eikö yhtään harkita tapauskohtaisesti? Jonkinlainen alaraja pitäisi olla, Soppela ihmettelee. Hän ohjeisti kyseisen laskun saanutta henkilöä ja tämän omaisia kantelemaan asiasta eduskunnan oikeusasiamiehelle.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

"Mitäs mieltä blogisti Matti Norrin Lakimiesuutisten kolumnissaan tekemästä ehdotuksesta oikeudenkäymiskaaren uudistamiseksi?"

Minulle ei tule Lakimiesuutisia koska en ole Lakimiesliiton jäsen. Syynä tähän on mm. juuri Lakimiesuutisten karmean heikko taso.

Mutta jos Norrin "ehdotus" on samanlaista puppua, mitä hän esitteli puolisen vuotta sitten Kanava -lehdessä, niin siihen olen jo aikaisemmin ottanut kantaa: Norri horisee täysin kummallisia ja epärealistisia ajatuksia, hän on jäänyt 50-luvulle.

Anonyymi kirjoitti...

Suomi on noussut Transparency Internationalin vertailussa maailman vähiten korruptoituneeksi maaksi. Tosi Suomi jakaa ensimmäisen sijan Tanskan ja Uuden-Seelannin kanssa.

Kaikki siis hyvin maassamme?

Anonyymi kirjoitti...

Transparency Internationalin vastauslomakkeista puuttuu kohta "hyvävelijärjestelmä".

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Niin, Suomen oikeuslaitos ja lainsäätäjä ovat ratkaisseet korruptio-ongelman nerokkaalla tavalla: korruptio on saäädetty ja tulkittu täysin lailliseksi hyvä veli-järjestelmäksi. Tätä oppia vahtii ja valvoo ja johtavia poliitikkoja ja virkamiehiä suojelee ylimpänä viranomaisena oikeuskansleri Ilmankos Jaakko Jonkka palkittiin taas tänäkin vuonna valtakunnan korkeimmalla kunniamerkillä. Hän on onnistunut ko. valvontatehtävässän aivan erinomaisella tavalla.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä Veli ja YYA-sopimukset, niistä saimme taas puhtaat paperit.
Urho Kaleva Kekkoselle Ja Aleksei Kosyginille puuhataan muistopatsasta Kostamukseen.
Karjalan Sanomat kirjoittaa 28.11.12

Anonyymi kirjoitti...

Jonkka on siis saavuttanut asemaansa liittyvän ritarimerkin eräänlaisesta paimentehtävästä.

Anonyymi kirjoitti...

Hesari on kyllä erikoisen huono asiantuntijoidensa valinnassa. Onko näistä kolmesta "oppinesta" kukaan tainnut koskaan perintäasiaa hoitaa, yksipuolisesti taitavat olla julkisoikeuden teoreetikkoja; toki hyviä siinä, mutta eivät jokapaikan tietäjiä,

björkdal kirjoitti...

Kokemusta on. Kun se I:llä alkava peri terveyskeskusmaksua ja lähetti niitä automaattisia kirjeitään vinhasti ja lopulta soitti vielä puhelimellakin, kerroin että maksu tulee heti hoidetuksi, jos se laitetaan ulosottoon. Ei laitettu, vaan ulosottoon menivätkin kaikenmaailman jälkiperintämaksut ja niitä ulosottomies sitten innokkaasti mittasi.

Anonyymi kirjoitti...

Lillukanvarsia, mutta C.H. ei ole sivari, vaan saanut vapautuksen palveluksesta.

Mikko kirjoitti...

Hyvä Kirjoitus! Avasi paljon uusia nkökulmia aiheesta!