sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

737. Soinilla vakuusasiaa etusivun verran


 Vielä on viitonen kansaan ja lehteen...

1. Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on taitava retoriikassaan. Hän on ehtinyt rytätä Suomen Kreikalta saamat vakuudet moneen kertaan. Eduskunnan kevätistuntokauden lopun häämöttäessä Soini on pättänyt antaa lopullisen iskun ja kevättodistuksen onnettomana pitämälleen hallituksen Kreikka-politiikalle. Tätä varten persupuolue on ostanut Helsingin Sanomien tämän sunnuntaipäivän etusivun Suomen kansalle osoittamalleen  ”avoimelle kirjeelleen”.

2. Parin vuoden takaisen vaalijytkyn tuloksena persuilla on nyt rutkasti rahaa, millä mällätä. Vanhoilla puolueilla on sen sijaan lähinnä vain velkoja. Persupuolue on hankkinut hulppean toimiston aivan Helsingin ydinkeskustasta. Hesarin etusivun ostaminen on tähän nähden pikkujuttu. Persujen gallup-kannatus on hivenen hiipumassa, kun taas keskusta on rynnistänyt gallupeissa maan suurimmaksi puolueeksi. Tällä viikolla Timo Soini on moittinut kepun Juha Sipilää kokoomuksen ja hallituksen myötäilijäksi Kreikan vakuusasiassa. Tässä hieman taustaa Soinin näkyvälle manööverille.

3. Ilmoituksessa Timo Soini kuvaaa ytimekkääati näkemystään siitä, mitä vasta pari viikkoa sitten julkiseksi tulleista Kreikan "vakuusjärjestelyä" koskevista asiakirjoista ilmenee.

4. Aivan aluksi Soini viittaa siihen, että hallituksen laittomasti salaisiksi julistetut  "Kreikan vakuudet" saatiin julkisiksi vasta persujen eduskuntaryhmän puheenjohtajan Pirkko Ruohonen-Lernerin ja Erkki Havansin valituksen ansiosta. Todellisuudessa KHO:een valittajia taisi olla toistakymmentä. KHO antoi ennkkopäätöksen nimenomaan Pirkko Ruohonen-Lernerin tekemään valitukseen, jossa Havansi ei siis ollut valittajana.

5. Kuka muuten on Erkki Havansi? Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoo tänään, että Havansi olisi kansanedustaja. Tuo meni kuitenkin hieman pieleen, sillä prosessioikeuden emeritusprofessori Erkki Havansi on "vain" persujen varakansanedustaja Uudeltamaalta. Havansi on eläkepäivillään pestautunut töihin persujen eduskuntaryhmään ja toimii ryhmän lainopillisena neuvonantajana. Ilmeisesti hän oli laatimassa Ruohonen-Lernerin valitusta KHO:lle. Havansi tuntee hyvin "Kreikka-vakuuksien" substanssin, sillä pantti- ja vakuusoikeus kuuluu hänen leipälajeihinsa. Havansin tunnetuin oikeustieteellinen teos on nimeltään "Esinevakuusoikeudet", josta on otettu useita painoksia. Erkki Havansi lienee tarkistanut myös Soinin nimissä tänään julkaistun Hesarin etusivun asiallisen sisällön.

6. Timo Soinin kirjeen sanoman pääsisältö on jo kaikille tuttua: Suomi ei ole itse asiasssa saanut Kreikalta minkäänlaisia "perinteisiä vakuuksia", sanaa "vakuus" ei edes mainita sopimuksessa. Kreikka ei ole Suomelle edes mikään sopimuspuoli, vaan Suomi osti järjestelyssä vain osittaisen suojauksen kreikkalaisilta pankeilta. Mikään muu euroryhmään kuulunut maa ei halunnut vastaavanlaista järjestelyä sen kalleuden takia jne.

7. "Suomi solmi tuottojenvaihtosopimuksen, prosenttiswapin, jossa nimensä mukaisesti Suomi maksaa kreikkalaispankeille prosenttiosuuden saamistaan pääomatuloista. Kreikkalaispankit puolestaan maksavat Suomelle oman prosenttiosuutensa synteettisestä Kreikka-short-järjestelystä. Siinä ydin", Soini vuodattaa Hesarin ilmoituksessaan. Soinin mukaan järjestely on täysin erilainen viritys, kuin perinteisesti ymmärretyt vakuudet, joista valtiovarainministeri Jutta Urpilainen on julkisesti puhunut.

8. Soini kysyy ilmoituksessa, miksi Suomen ja Kreikan järjestely pyrittiin salaamaan.  "Yksi – huolestuttava – selitys on, että ministerimme ja virkamiehemme eivät tarkkaan tiedä, mihin he ovat nimensä laittaneet miljardiluokan sopimuksia tehdessään. Toinen – kylmäävä – selitys on se, että he tiesivät ja siksi pyrkivät salaamaan sopimuksen", ilmoituksessa sanotaan.

9. Timo Soini ja persut siis vihjalevat, että "Suomen kansaa" on johdettu "Kreikka-vakuuksissa" harhaan. Raskas syytös maan hallituksen ja etenkin valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen kannalta. Suomen vakuusjärjestelyä ja sen pitävyyttä epäillään nyt myös Euroopassa. Financial Times kertoi pari kolme päivää sitten, että Suomi ei saanut Kreikalta suinkaan vakuuksia, joina järjestelyä mainostettiin "hätäpaketteihin väsyneille suomalaisille", vaan ainoastaan johdannaissopimuksen neljän pankin kanssa.

10. Onko Timo Soinin näyttävässä manööverissä kuitenkin kysymys vain akateemisen saivartelun ja terminologian varjolla harjoitetusta poliittisesta retoriikasta? Suomi sai järjestelyssä Kreikalta mainitut johdannaissopimukset, joita voidaan pitää käypänä vakuutena ja jotka turvaavat Suomen aseman myös siinä tapauksessa, että Kreikka ei selviä veloistaan, vaan ajautuu  velkajärjestelyyn. Jos Kreikka pyytää ERVV-lainojensa anteeksiantoa, päätöksenteko edellyttää euromaiden yksimielisyyttä ja siten Suomen eduskunnan nimenomaista hyväksymistä. Vaikka Kreikka-järjestelyssä kyse ei ole juridis-muodollisesti ottaen vakuuksista, kyseiset johdannaissopimukset kattavat siten Suomen riskit, jolleivät hallitus ja eduskunta nimenomaisesti päättäisi luopua oikeudestaan vaatia vakuuksia.

11. Timo Soinin ilmoituksen vastapainoksi kannattaa lukea, mitä valtiovarainministeriö lausuu tiedotteessaan 30.5.-13, katso tästä

12. Pitäisikö Timo Soinin ja persujen tehdä vielä ennen eduskunnan lomalle lähtöä Kreikka-vakuuksista jälleen uusi välikysymys ja vaatia Jutta Urpilaisen päätäs salailusta vedille? Välikysymystä ei kuitenkaan ehdittäne eikä sitä ilmeisesti halutakaan tehdä, vaan persut jättävät  "Kreikka-vakuudet" mieluusti hautumaan koko kesäksi ja palaavat siihen uudelleen ja uudelleen aina seuraaviin eduskuntavaaleihin saakka.

27 kommenttia:

Kamunen kirjoitti...

Pitänee ymmärtää niin, että HS ei julkaise persujen kannanottoa muuten kuin maksettuna ilmoituksena?

Kumitonttu kirjoitti...

Kyseessä oleva TRS-sopimus on luonteeltaan vedonlyöntisopimus. Suomen valtio on lyönyt vetoa kreikkalaisten pankkien kanssa siitä, että Kreikan valtio ei kykene vastaamaan veloistaan. Tämä muistuttaa George Soroksen spekulointia Englannin puntaa ja Suomen markkaa vastaan edellisen laman aikaan. Moni piti Sorosta keinottelijana.

Mutta oleellisinta tässä vakuudettomassa vakuusasiassa on se tosiasia, että Suomen tekemän vedon vastapuolena on neljän kreikkalaispankin ryhittymä. Siis kreikkalaispankin. Kreikkalaisen. Jos Kreikan valtio menee ns. konkurssiin, niin myös nämä kyseiset neljä pankkia menevät konkurssiin, eikä Suomella siis ole toiasiassa vastapuolella enää ketään, joka voisi maksaa hävityn vetonsa.

Ongelma siis on, että olemme lyöneet vetoa sellaisen osapuolen kanssa, joka ei ole maksukykyinen, jos häviää tekemänsä vedon. Minusta se on oikeasti aika hullua.

Anna Ronkainen kirjoitti...

Olihan tämä nyt ainakin tyylikkäämpi kuin tanskalaisen sisaruspuolueensa Danske Folkepartin niinikään koko sivun ilmoitus reilu viikko sitten Jyllands-Postenissa, jossa lueteltiin uusimmassa kansalaisuuslaissa* Tanskan kansalaisuuden saavat/saaneet ja kerrottiin, että turvallisuuspoliisi (PET) epäilee yhtä tässä luetelluista terroristiksi.

* Kansalaisuuden myöntäminen on Tanskan perustuslain 44 § 1 mukaan lainsäädäntöasia. Ei tosin käytännössä koske pohjoismaalaisia, tai jotain.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllähän tämä SDP kauhukahvan vetoon vaikuttaa. Saksan vaalien jälkeen, kun velkoja aletaan leikkaamaan ja pitäisi "täti vai oliko se blondi tiukan" alkaa kuvetta tai verkkosukkaa kaivamaan mistä löytäisi euroja, niin silloin Jutta panee stopin. Jos ei laita pistettä hassuttelulle, niin sieltä ytimistä lentävät "isä aurinkoinen" Mitro Repo ja "liukas Liisa" Liisa Jaakonsaari eläkepäiville. Samassa kuravedessä menee Juttakin historian lehdille. Ei Jutta voi huutaa silloin "yes we can" kun rahaa menee eikä vakuuksista tule kuin lisää kuluja. Politiikassakin voi kerran jymäyttää mutta ei toista.

Anonyymi kirjoitti...

Backman kutsui ilmoitusta "50 000 euron bluffiksi".
Tulee mieleen natsit Katynin joukkohaudoilla.

Anonyymi kirjoitti...

Mutta järjestely laukeaa vain, jos Kreikka rikkoo ehtoja. Jos velkaa leikataan ja vain Suomi asettuu vastaan, jotta saisi "taskuunsa", Kreikka menee konkurssiin. Onko tämä kovin todennäköinen päätös? Jos se silti tehdään, onko Kreikka rikkonut ehtoja sopimuksen mukaisella tavalla. Kts. Taloussanomat:

http://www.taloussanomat.fi/porssi/2013/06/02/nain-kreikka-vakuuksien-sopimusmiina-laukeaa/20137784/170

Anonyymi kirjoitti...

"Kreikka menee konkurssiin".
Valtio ei voi mennä konkurssiin. Tämä on "pelin politiikkaa".

Anonyymi kirjoitti...

Näin käy kun kansalaiset eivät saa tietoa siitä, mitä meidän äänestämät poliitikot politiikan areenalla tekevät.

Sopii odotellakin lisää "hesarin" totuuksia etusivultaan.



Anonyymi kirjoitti...

On todella törkeää salata sopimus kansalta, vieläkin törkempää on olla tajuamatta mitä sopimus sisältää sen luettuaan.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä tämä tuli selväksi. Urpelainen lähettää rahaa vielä Kreikan pankeillekin.

Anonyymi kirjoitti...

Jouni Backman (sdp): Soinin HS-ilmoitus kallis bluffi.

Urpilainen ja Hetemäki: Soinin viesti sisältää harhaanjohtavia tietoja.

Anonyymi kirjoitti...

"Kumitontun" mukaan kyseissä vakuusasiassa oleelisinta on se tosiasia, että "Suomen tekemän vedon vastapuolena on neljän kreikkalaispankin ryhittymä... Jos Kreikan valtio menee ns. konkurssiin, niin myös nämä kyseiset neljä pankkia menevät konkurssiin, eikä Suomella siis ole toiasiassa vastapuolella enää ketään, joka voisi maksaa hävityn vetonsa".

Toivottavasti näin ei käy. Tällä hetkellä monet kreikkalaiset ja kyproslaiset pankit vahvistavat täyttä häkää omia pääomiaan halukkaiden yhdysvaltalaisten ja muiden anglo-saksisten suursijoittajien voimin. Nähdäkseni ao. pankkeja ja yleensäkin kreikkalaista elinkeinoelämää tulee siirtymään sanottujen tahojen käsiin, mikä helpottaa EU:n muita jäsenmaita ja opettaa varmasti kreikkalaisia itseään toisenlaiseen taloudenpitoon.

Silti viime kädessä euron selvityminen on valtapolitiikasta kiinni. Soinikin tietää tämän ja persujen voimattomuuden asiassa. Eivät taloustieteilijätkään ole yleensä olleet oikeassa muulloin kuin vasta jälkikäteen. Sinänsä tässä vaiheessa näyttää siltä, että maamme kannatti nostaa kissahäntäänsä vakuuasiassa, ainakin näyttääkseen, ettei meitä noin vain tanssiteta. Syyt vain olivat sisäpoliittiset. Euron tilannetta ei vetkuttelevilla vaatimuksilla kuitenkaan autettu, vaan pahennettiin.

Joakim kirjoitti...

Soinin populistinen retoriikka ei perustu siihen miten asiat ovat vaan miten asiat saadaan näyttämään joltain. Yhtään talouspoliittista analyysia en ole Soinilta kuullut. Mahtaako edes kyetä sellaiseen, kun yo-todistuksen lyhyt matematiikkakin oli pelkkä cum laude. Jos Soini oikeasti ymmärtäisi ne taloudelliset ja inhimilliset menetykset tämän eurokriisin seurauksena, niin Kreikalle annetut lainat ovat pelkkiä lillukanvarsia ja epäoleellisuuksiin takertumista siihen verrattuna miten paljon Suomi oikeasti menettää.

Anonyymi kirjoitti...

Soinia tuntien niin uskon, että asiassa on kerrottu ainoastaan politiikan kannalta sopivat asiat ja nekin on tarvittaessa ymmärretty väärin.

Anonyymi kirjoitti...

Ad anonyymi:

"Yhtään talouspoliittista analyysia en ole Soinilta kuullut. Mahtaako edes kyetä sellaiseen, kun yo-todistuksen lyhyt matematiikkakin oli pelkkä cum laude."

Eipäs lausuta väärää todistusta lähimmäisestä! Ainoa, joka kirjoitti lyhyen matematiikan, on valtionvarainministeri Urpilainen. Tosin Katainen ja pari muuta jätti matematiikan kirjoituksissa varmuuden vuoksi kokonaan väliin!

Pitkän matikan cumulla Soini olisi vankkaa keskitasoa nykyhallituksessa!

Timo Soini, Perussuomalaisten puheenjohtaja
Matematiikka (laaja) C

Jyrki Katainen, Pääministeri
Ei kirjoittanut lainkaan matematiikkaa

Jutta Urpilainen, Valtiovarainministeri
Matematiikka (lyhyt) C

Erkki Tuomioja, Ulkoministeri
Matematiikka (laaja) C

Alexander Stubb, Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri
Matematiikka (laaja) A

Heidi Hautala, Kehitysministeri
Matematiikka (laaja) C

Krista Kiuru, Opetusministeri
Ei kirjoittanut

Päivi Räsänen, Sisäasiainministeri
Matematiikka (laaja) L

Anna-Maja Henriksson, Oikeusministeri
Matematiikka (laaja) L

Piia Viitanen, Asunto- ja viestintäministeri
Matematiikka (laaja) L

Ville Niinistö, Ympäristöministeri
Matematiikka (laaja) C

Susanna Huovinen, Peruspalveluministeri
Ei kirjoittanut

Paula Risikko, Sosiaali- ja terveysministeri
Matematiikka (laaja) B

Jan Vapaavuori, Elinkeinoministeri
Matematiikka (laaja) M

Merja Kyllönen, Liikenneministeri
Matematiikka (laaja/vapaaehtoinen) i

Lähde: http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288568683584.html

Anonyymi kirjoitti...

Tuskin Timo Soini on tässä asiassa faktisesti sen vahvemmalla pohjalla kuin ennenkään, mutta onpahan nyt saanut puolelleen yhden (fiksun) taloustoimittajan, jota voi surutta lainata. Itseäni hämmentää kuitenkin suuresti se, että vakuussopimusepisodia ei nähdä epäsuorana puoluetukena.

Suoran puoluetuen myöntäminen on aikaslailla selkeästi säädeltyä hommaa. Epäsuora puoluetuki (lue: rakenteellinen korruptio) on sitä, kun valtion varoja käytetään siihen, että ennen kunnallisvaaleja leivotaan kallis ja salainen "vakuudettomuussopimus" pitämättömien vaalilupauksien peittämiseksi.

Anonyymi kirjoitti...

Soinin kaveri Halla-aho on kertonut olleensa koulukiusattu. Onkohan pannut vanhingon vähän kiertämään? Kuins on Soinin kanssa.

Anonyymi kirjoitti...

Tässä on niin pitkä vääntö, jolloin sekä Soini että Urpilainen kasvavat horsmaa ennenkuin suomalaisten veronmaksajien Kreikka-rahat ovat omassa plakkarissa jos ovat.

Kamunen kirjoitti...

maistellaanpa vähän eurooppalaista matikkaa:

Nyky-Italiassa torpataan hallitukseen pyrkijöistä ensin ne jotka väittävät tuolla pilven reunalla istuvan jonkun veikon, jolla on ihmisjärkeä parempaa tietoa ihmisten olosuhteiden järjestämisestä; Suomessa hallitukseen otetaan vain, jos tuon veikkosen olemassaoloa ei epäile.

Suomessa jumalalla on paikallinen nimi ja kasvot, eikä sen olemassaoloa opetusministeriön korkean virkamiehen poika Paavo ole epäillyt, koska on tullut kutsutuksi ministeriksi samaan ministeriöön

Kamunen kirjoitti...

Pitää tuota edellistä kommenttiani heti päivittää, koska aamutv:n haastattelun perusteella Jutta Urpilainen uskoo tuon pilviveikkosen löytyvän Lontoosta, josta käsin antaa rahaa vastaan lausuntoja Suomen viranomaisten puolesta.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Taitaa tuo aamu-tv:n ja Hesarin juttu "julkisen vallan ulkoistamisesta asianajotoimistolle" tyypillisiä mätäkuun juttuja, vaikka mätäkuu ei ole virallisesti vielä alkanutkaan.

Nämä "valtiosääntöfundamentalistimme" ovat niin kovia poikia valvomaan, ettei "julkista valtaa" vain hiukkaakaan annettaisi yksityisille, että he tarjoilevat nyt tällaistakin tarinaa juttupulasta kärsivälle lehdistölle.

Anonyymi kirjoitti...

"Julkinen valta" työskentelee yhden valtiosihteerin voimin 24h/vrk jumiuttaen koko valtiovarainministeriön toiminnan, koska ministeri ei uskalla puuttua päällikkövirastonsa työnjakokysymyksiin,näinkin tämän päivän Hesaria voi lukea.

Pakko onkin kysyä neuvoa Lontoosta.

Anonyymi kirjoitti...

Ihanko oikeasti ilmoituksen hinta on tärkeämpi kuin sen sisältämä asia? Ei jumalauta. Saati että kuinkahan paljon kauemmin "vanhat" puolueet ovat nauttineet samoja tukia ilman mitään älämölöä, mutta nyt persujen kohdalla sitten aletaan nussimaan pilkkuja.
Pelottaako niin paljon ettei voi enää mennä kuin olkiukkojen hakkaamiseen?

Anonyymi kirjoitti...

"Julkisen vallan ulkoistaminen asianajotoimistoille" on yleensä tarpeetonta ja hukkaan heitettyä rahaa. Se ei kuitenkaan ole mitään uutta. 1990-luvun alun pankkikriisin jälkiselvittelyt pantiin halpojen ja kenkkujen kruununjuristien sijasta muutaman kalliin asianajotoimiston hommaksi ja rahastettavaksi.

Lahjakkaiden juristien hylkiminen valtion ylimmässä ja keskushallinnossa kasvoi etenkin1980-luvulla. Lopulta hallituksessakaan ei välttämättä tarvitse olla juristia oikeusministerinäkään, joka voisi tasa-arvoisesti keskustella myös oikeuskanslerin kanssa.

Oikeustieteen professoreissakin on vielä eräitä kavereita, jotka pitkään puhuivat juristi-/tuomarivallasta - ihan kuin oltaisiin Ameriikassa. Taisi muuten Kekkonenkin halveksia juristeja,kun oli mm. närkästynyt Merikosken kritiikistä itseään kohtaan.

Urpilaisen pitäisi rahakirstun hoitajana palkata hallituksen tueksi ministeriöönsä ja valtioneuvoston kansliaan sellaisia juristeja, joilla olisi sekä kansallisen että kansainvälisen oikeuden korkeatasoista tuntemusta ja arvovaltaa, niin ettei tarvitsisi mennä pyytelemään ensi sijassa neuvoja tunnetuilta asianajotoimistoilta.

Maalari karkaa maailmalle kirjoitti...

Tulee mielenkiintoinen syksy kun Kreikan velkoja aletaan tosissaan leikkaamaan.

Anonyymi kirjoitti...

Urpilaisen pitäisi rahakirstun hoitajana palkata hallituksen tueksi ministeriöönsä ja valtioneuvoston kansliaan sellaisia juristeja, joilla olisi sekä kansallisen että kansainvälisen oikeuden korkeatasoista tuntemusta ja arvovaltaa, niin ettei tarvitsisi mennä pyytelemään ensi sijassa neuvoja tunnetuilta asianajotoimistoilta.

Anonyymille tiedoksi, että ei Suomessa ole tuon tason juristeja "vapaana".

Anonyymi kirjoitti...

Siltä tosiaan vaikuttaa, ettei perussuomalaisten argumentteja olla valmiita julkaisemaan Suomen puolueettomissa päivälehdissä. Kokoomuksen ja kumppaneiden jutuista kirjoitetaan mielihyvin.

Persuilla tosiaan on vähän ylimääräistä löysää. Tämä kielii puoluetuen avokätisyydestä. Vanhat puolueet ovat jo ehtineet rakentaa omat kepeät organisaationsa, jossa kovapalkkaisia osaajia (=kavereita) on kaikki nurkat täynnä. Näin ei jää rahaa mainostella. Jos persut malttavat pitää organisaationsa edes jotenkin virtaviivaisena, nykyinen puoluetuki pitää huolen, että on jatkossakin varaa vähän tempaista kun tarvetta on.

Enpä ole muuten törmännyt keskusteluun puoluetuen leikkauksista näin vaikeina aikoina.