1. Tuomarin tärkeimmät tehtävät käräjillä ovat prosessin johtaminen ja tuomion perusteleminen. Keskity siis erityisesti niihin.
2. Noilla sanoilla alkoivat allekirjoittaneen aikoinaan Ikaalisten tuomiokunnan ukkotuomarin ominaisuudessa käräjätuomareille ja notaareille antamat yksityiskohtaiset ohjeet, jotka on päivätty ja allekirjoitettu 8.8.1988. Noista päivistä on vierähtänyt jo neljännesvuosisata, eikä Ikaalisten tuomiokuntaa tai käräjäoikeuttakaan enää ole olemassa, mutta tämä ei tarkoita suinkaan sitä, etteikö tuo muistutus tuomarin tärkeimmistä tehtävistä oikeudenkäynnissä pitäisi edelleen paikkansa.
3. Prosessinjohto voidaan jakaa kahteen osaan eli muodolliseen ja aineelliseen (materiaaliseen) prosessin johtamiseen. Muodollinen prosessinjohto tarkoittaa käsittelyn ulkoisen kulun järjestämistä. Aineellinen (materiaalinen) prosessinjohto puolestaan liittyy tuomarin/tuomioistuimen tehtäviiin itse asian selvittämiseksi, eli se kohdistuu jutussa esitettyyn oikeudenkäyntiaineistoon. Aineellisen prosessinjohdon avulla tuomari selventää, tarkistaa, rikastaa ja tarvittaessa myös rajoittaa sitä aineistoa, jonka pohjalta tuomio annetaan. Kyse on lähinnä siitä, että asianosaiset ja tuomari ovat puolin ja toisin tarkoin selvillä siitä, mitä asianosaiset vaatimuksillaan ja niiden perusteilla tarkoittavat, jottei epäselvyyksiä ja ristiriitaisuuksia mainitussa suhteessa ilmenisi eikä asiassa annettava ratkaisu tulisi asianosaisille yllätyksenä. Tässä tarkoituksessa tuomari joutuu puuttumaan asian selvittämiseen ja käyttämään kyselyoikeuttaan ja informoimaan asianosaisia ja heidän avustajiaan erilaisista kysymyksistä. Aineellinen prosessinjohto ei velvoita ainoastaan käräjäoikeuden tuomareita, vaan koskee yhtä lailla myös hovioikeustuomareita.
4. Edellä lausuttu on "peruskurssikamaa" eli mainittuja asioita yritetään päntätä oikeustieteen opiskelijoiden päähän jo prosessioikeuden perusopetuksessa ja sitten vielä myöhemmin aineopintojen yhteydessä. Mutta oppi ei aina mene perille ja jos meneekin, niin hyvät opit ja opetukset voivat unohtua, kun vastavalmistunut lakimies myöhemmin nimitetään tuomarin ylevään virkaan ja hän joutuu johtamaan prosessia ihan "oikeesti" käytännössä. Prosessinjohto kuuluu asioihin, joissa pelkät tiedot eivät riitä, vaan joissa tarvitaan myös halua ja taitoa soveltaa oppeja käytäntöön. Se, millaiseksi kunkin tuomarin prosessinjohto käytännössä muodostuu, riippuu paljolti tuomarin omaksumasta ammattietiikasta. Tästä johtuu, että tuomareiden prosessinjohdon taso vaihtelee käytännössä etenkin aineellisen prosessinjohdon osalta suuresti sen mukaan, millaisen asenteen tuomari on omaksunut prosessinjohtoon. On monia aktiivisia ja taitavia prosessinjohtaja-tuomareita, mutta toisaalta on vähintään yhtä suuri joukko prosessinjohtoon passiivisesti suhtautuvia tuomareita.
5. Tämä esipuheen jälkeen voimmekin ryhtyä tarkastelemaan tänään annettua korkeimman oikeuden ratkaisua KKO 2013:71, jonka keskiössä on nimenomaan tuomarin aktiivinen prosessinjohto. Valitettavasti tämä ei kuitenkaan käy ilmi KKO:n ratkaisun perusteluista, joissa jostakin syystä vaietaan kokonaan prosessinjohdosta - edes sanaa prosessinjohto ei mainita perusteluissa saati sitten ratkaisun asiasanastossa - vaikka tapauksen punainen lanka (clou) liittyy nimenomaan tuomarin aineelliseen prosessinjohtoon, tarkemmin sanottuna sen laiminlyöntiin sekä käräjäoikeudessa että hovioikeudessa. Prosessinjohdon sivuuttaminen perusteluissa on minusta valitettavaa, sillä olihan tapauksessa esillä tyypillinen aktiivista prosessinjohtoa edellyttänyt tilanne ja mitä otollisin tilaisuus kiinnittää tuomarikunnan huomiota lainkäytön ohjaamisen tarkoituksessa prosessinjohdon merkitykseen. Korkeimman oikeuden ennakkopäätösten funktionahan on juuri lainkäytön ja alempien oikeuksien toiminnan ohjaaminen, mutta nyt tarjolla ollut tilaisuus ohjata lainkäyttöä kyllä missattiin.
6. Kyseisessä tapauksessa syytetty A - KKO käyttää hänestä "miedompaa" termiä "vastaaja" - oli törkeää velallisen epärehellisyyttä koskeneessa asiassa Helsingin käräjäoikeudessa kiistänyt syytteen ja rikokseen perustuneet asianomistajien korvausvaatimukset perusteeltaan mutta myöntänyt korvausvaatimukset määriltään oikeiksi. Käräjäoikeus hylkäsi syytteen osaksi katsoen, että A oli ilman hyväksyttävää syytä luovuttanut yhtiön varoja ja omaisuutta vähemmän kuin syytteessä oli väitetty, mutta velvoitti A:n kuitenkin suorittamaan asianomistajille vahingonkorvausta täysimääräisesti (n. 43 000 euroa) sillä perusteella, että hän oli myöntänyt vaatimukset määriltään oikeiksi. Käräjäoikeus on siis ajatellut, että koska myöntäminen sitoo korvausten osalta vastaajaa/syytettyä, niin mitäpä asiaa on syytä ryhtyä enemmälti selvittämään.
7. Helsingin hovioikeus, jossa A vaati korvausvelvollisuutensa alentamista, katsoi tosin A:n yhtiöstä ilman hyväksyttävää syytä luovuttaman omaisuuden arvoksi ainoastaan reilut 36 000 euroa, hylkäsi A:n ko. korvaussumman alentamista koskevan vaatimuksen sillä perusteella, että A ei ollut hovioikeudessa esittänyt hyväksyttävää perustetta korvausvelvollisuutensa määrällisen myöntämisen peruuttamiselle. Hovoikeus lähti siis kylmästi siitä, että myöntäminen sitoo ja se voidaan myöhemmin peruuttaa pätevästi vain, jos siihen on "hyväksyttävä syy". Vaikka sitä ei perusteluissa mainitakaan, niin hovioikeus on nojautunut ilmeisesti ennakkopäätökseen KKO 1999:6, jossa katsotiin, että alioikeudessa tehty myöntäminen voitiin peruuttaa vielä hovioikeudessa, kun myöntäminen oli perustunut erehdykseen.
8. Hovioikeuden menettelyä ja ratkaisua voidaan syystä ihmetellä. Kuten KKO:n perustelujen kappaleesta 9 ilmenee, A on hovioikeuden pääkäsitelyssä selittänyt, että hän ei ollut käräjäoikeudessa esittämällään lausumalla - korvausvaatimukset myönnetään määriltään oikeiksi - tarkoittanut myöntää oikeiksi väitetyllä rikoksella asianomistajille aiheuttamiensa vahinkojen määrää vaan ainoastaan todeta, ettei hänellä ollut huomauttamista asianomistajien yhtiöltä velkomikseen ilmoittamiin määriin. Tähän nähden hovioikeuden tulkinta, jonka mukaan A:n mainittua kannanottoa on pidetty korvausvaatimusten määrällisen myöntämisen peruuttamisena, vaikuttaa kummalliselta.
9. Hovioikeuden, samoin kuin jo käräjäoikeuden, olisi toki pitänyt prosessinjohdon eli kysymysten ja huomautusten avulla selvittä, mitä A itse asiassa oli tarkoittanut ko. lausumallaan käräjäoikeudessa ja mitä hän tarkoitti em. kannanotollaan hovioikeudessa. Hovioikeuden tuomareiden olisi pitänyt sanoa esimerkiksi jotenkin siihen tapaan, että "olemmeko me nyt ymmärtäneet oikein, eli haluatteko te peruuttaa käräjäoikeudessa antamanne myöntämisen, vai mistä oikeastaan on kysymys" tai "mitä te olette käräjäoikeudessa oikeastaan tarkoittanut, kun olette sanonut, että myönnätte vaatimukset määriltään oikeiksi" taikka "oletteko tarkoittaneet todella suostua maksamaan vaaditut korvaukset, vaikka ne ylittävät yhtiöstä luovuttamanne omaisuuden arvon". Tällöin se, mitä A oli todellisuudessa tarkoittanut, olisi aivan ilmeisesti valjennut myös tuomareille.
10. Kun asian oikea laita ei selvinnyt vielä hovioikeudessakaan, A piti valittaa edelleen korkeimpaan oikeuteen. Siellä A:n tarkoitus ymmärrettiin ja hänen korvausvelvollisuutensa aleni noin 6 000 eurolla. Perustelujen ydin ilmenee kohdasta 8, mutta kuten jo edellä totesin, tuomioistuimien, siis sekä käräjäoikeuden että hovioikeuden, prosessinjohdon laiminlyöntiä korkein oikeus ei ole ottanut esille eikä perusteluissa edes mainita sanaa prosessinjohto tai kyselyvelvollisuus taikka näitä prosessitoimia koskevaa lainkohtaakaan (ROL 6:5: "Tuomarin tulee kysymyksin poistaa asianosaisten lausuntojen epäselvyyksiä ja puutteellisuuksia"). Perustelujen kohdassa 8 todetaan vain miedosti ja ympäripyöreästi, että käräjäoikeuden olisi tullut tällaisessa tilanteessa varmistautua siitä siitä, että A oli tarkoittanut myöntää korvausvastuunsa täysimääräisesti.
11. Tämä "varmistautuminen" olisi siis edellyttänyt aineellisen prosessinjohdon käyttämistä, johon tuomarilla on lain mukaan velvollisuus, mutta tästä velvollisuudesta ja sen laiminlyönnistä KKO:n perusteluissa ei ole minkäänlaista mainintaa. Ennakkopäätöksen otsikon asiasanaston tärkein sana olisi ollut ilman muuta prosessinjohto tai aineellinen prosessinjohto, mutta nyt siinä mainitaan prosessinjohdon tilalla täysin mitäänsanomaton sana "oikeudenkäyntimenettely".Tuomari tai tutkija, joka etsiii KKO:n oikeustapaushakemistoista prosessinjohtoa koskevia ratkaisuja, ei siis löydä nyt annettua ennakkopäätöstä lainkaan. Ikävä juttu, mutta tässä taas kerran menetettiin erinomainen tilaisuus ohjata alempien tuomioistuinten lainkäyttöä eli kiinnittää tuomareiden huomiota prosessinjohtoon ja sen tärkeään merkitykseen. Kuten käräjäoikeuden ja hovioikeuden virheellisestä menettelystä havaitaan, ohjaukseen olisi ollut todella tarvetta.
16 kommenttia:
Tuomarin aktiivisella prosessinjohdolla on myös toinen puoli - pelko tuomarin puolueettomuuden vaarantumisesta, mikä on saattanut olla syynä turhan ponnettomaan oikeudenkäynnin johtamiseen.
Kerrankin asiallinen ja aiheellinen kirjoitus blogistilta ilman, että mollataan ja vihjaillaan nimellä mainiten erilaisista virkavirheistä tai väärinkäytöksistä.
Tuomarin puolueettomuuden säilyttämiseen vetoaminen on vain tekosyy, jonka varjolla laiskat ja flegmaatiset tuomarit laistavat aineellisen prosessinjohtovelvoitteensa, josta laissa on selvät säännökset.
Miten tuomarin puoluettomuus olisi esim. juuri tapauksessa KKO 2013:71 vaarantunut, jos tuomarit olisivat kysyneet ja selvittäneet, mitä syytetty A itse asiassa tarkoitti korvausvaatimusten määrän oikeaksi myöntämisellä, kun myönnetty määrä oli jutussa esitetyn selvityksen mukaan todellista vahinkoa suurempi. Täh?
Prosessinjohdossaan passiivinen tuomari on itse asiassa puolueellisempi, sillä hänen passiiviisuutensa seurauksena jutun voi voittaa väärin perustein partti, jonka vastapuolen vahingoksi tuomarin passiivisuus koituu.
Keitäs täällä nyt olisi muka syyttä suotta mollattu ja vihjailtu? Jos anonyymi pitää perusteltua kritiikkiä mollaamisena, niin se on hänen häpeänsä.
"Prosessinjohdossaan passiivinen tuomari on itse asiassa puolueellisempi, sillä hänen passiiviisuutensa seurauksena jutun voi voittaa väärin perustein partti, jonka vastapuolen vahingoksi tuomarin passiivisuus koituu."
Kieltämättä hyvä pointti blogistilla.
Aasinsiltana Nokian hallituksen puheenjohtajan laiminlyöntiin. Elop-sopassa tämä yksityiskohta on jäänyt ihmeellisesti varjoon, vaikka on ehkä se kaikista erikoisin osa tarinaa...
http://yle.fi/uutiset/elop-soppa_sakenee_-_johtajasopimus_uusittiin_samana_paivana_kun_puhelimet_myytiin/6846757
Missähän vaiheessa Nokia mahtaa aloittaa prosessin hallituksensa pöljää puheenjohtajaa vastaan?
Epäilen, että tämä "Iiloppi" on kyllä niin juoni kaveri, että on keksinyt koko stoorin tulevasta avioerostaan ja vetoaa siihen vain siksi, ettei häntä painostettaisi luopumaan osastakaan palkkiota. Iiloppi voi toki hakea eroa, mutta kunhan savu on hieman hälvennyt Nokia-möhläyksen ympäriltä, Iiloppi palailee naama virneessä takaisin eukkonsa luokse Seattleen!
Blogisti huolehtii turhaan siitä, että menetettiin tilaisuus opastaa alempien oikeuksien tuomareita.
Ei menetetty, sillä kyllä me KKO:n ratkaisuja luetaan ja koitetaan opiksi ottaa, jos aihetta on. Joskus tulee kyllä niin elämästä vieraantuneita ratkaisuja, että niille on vaikea löytää käyttöalaa arkityössä.
Ja tästä asiasta vielä: "kiistetään perusteeltaan, myönnetään määrältään" lienee ehkä tavanomaisin vastaus rikosasiassa esitettyyn vahingonkorvaukseen.
Väittäisin kyllä, että ehdottomasti useimmat tuomarit kyllä ymmärtävät tämän tarkoittavan määrällisen myöntämisen rajoittuvan syyksiluettavaan menettelyyn. Tähän ei siten ohjeistusta tarvita ja ko. tapauksen julkaiseminen voidaan jopa nähdä vähän surkuhupaisana. Näin siksi, että kysehän on todella "peruskurssikamasta" prosessinjohdon osalta...
Helsingin HO:n menettely ja päätös ko. asiassa osoittavat ällistyttävää ammattitaidon puutetta. Mutta kovin harvinaista tämä ei ole, kun on kyse Helsingin hovin päätöksistä ja menettelytavoista.
Miten tuota hovioikeutta mahdetaan oikein johtaa? Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan hovioikeuden presidentti Könkkölällä on monen monituista sivutointa ja hän häärii monien lainuudistusta koskevien hankkeiden napamiehenä. Tästä näyttää kärsivän miehen päätyö eli hovioikeuden johtaminen.
Presidentti ei näytä olevan selvillä edes siitä, millaista rasistista kieltä hänen johtamasssaan tuomioistuimessa käytetään ja miten onnettomia päätöksiä sieltä suolletaan ulos. Oikeusturva on vaarassa!
"Blogisti huolehtii turhaan siitä, että menetettiin tilaisuus opastaa alempien oikeuksien tuomareita.
Ei menetetty, sillä kyllä me KKO:n ratkaisuja luetaan ja koitetaan opiksi ottaa, jos aihetta on. Joskus tulee kyllä niin elämästä vieraantuneita ratkaisuja, että niille on vaikea löytää käyttöalaa arkityössä".
Heh, heh! "Kyllähän me, mutta ne muut"! Tämä on kovin tuttu asenne, johon blogistikin tuomarinurallaan usein törmäsi! Mutta usein kyllä sitten osoittautui, että tuollaisia puheita pitäneet tuomarit itse olivat kaikkein onnettomampia tunareita!
Ei liene mikään sattuma. että ko. tapauksessa sekä käräjäoikeus että hovioikeus ovat osoittaneet passiivisuutta prosessinjohdossa. Oikeussalin ulkopuolella ja erilaisissa koulutustilaisuuksisssa ja seminaareissa voidaan toki puhua rinta rottingilla aktiivisesta prosessinjohdosta ja sen tärkeydestä, mutta kun sitten itse mennään tuomaripöydän taakse, niin nuo puheet tuppaavat usein unohtumaan ja käytäntö on sitten sitä mitä se valitettavasti on ja myös ko. tapauksesta ilmenee.
Hovioikeuden kokoonpanon puheenjohtajana ko. asiassa toiminut laamanni istuu jäsenenä tuomarinvalintalautakunnassa eli valikoimassa tuomareita avoinna oleviin virkoihin. Voidaan epäillä, kiinnitetäänkö tuossa valinnassa riittävästi huomiota tuomarinvirkaa hakevien juristien ammattitaitoon.
Markku Arponen KKO:n käräjäoikeuspäivässä 12.5.2003:"Tiukka prosessinjohto on nimittäin omiaan tuottamaan epäilyksiä tuomarin puolueettomuutta kohtaan ja myös menettelyn oikeudenmukaisuutta kohtaan. Istunnossa paikalla oleva päämies ei ymmärrä, miksi tuomari kovistelee hänen avustajaansa".
http://www.oikeus.fi/20580.htm
Hm, näinköhän vain on? Tuomarin pitää tietenkin puhutella asianosaisia aina "sävyisästi", kuten jo Vanhoissa tuomarinohjeissa kehoitetttiin. Prosessinjohtokaan ei siis saa olla luonteeltaan "kovistelevaa", vaan rauhallista keskustelua, jolloin päämies ja hänen avustajansakaan eivät hermostu, vaan he ymmärtävät, mistä on kysymys: asian ja asianosaisen tarkoituksen selvittämisestä.
Passiivinen tuomarikin voi vaarantaa puolueettomuutensa ja olla myös tosiasiallisesti puolueellinen, mutta tätä ei tavallinen tallaaja huomaa, kun tuomari on hissukseen eikä hänen puolueellinen asenteensa siten paljastu!
Riita-asiassa prosessinjohdon tulee alkaa kirjallisessa valmistelussa. Kuitenkin osa tuomareista laiminlyö kiinnittää huomioita kirjelmien puutteisiin ja epätarkkuuksiin viran puolesta, vaikka OK 5:21 niin edellyttää. Tuntuvat ajattelevan, että vaihtakoot partit kirjelmiä ja lisäkirjelmiä, miten tahtovat, minä alan vasta yhteenvetoa tehdessäni johtaa menettelyä.
Valitettavan moni tuomari ei ala johtaa prosessia edes laatiessaan yhteenvetoa, vaan laittaa asianosaisten lausumat peräkkäin copy-pastella siitä huolimatta, että lausumat ovat yleensä joidenkin kysymysten osalta tarpeettoman laajoja ja toisten kysymysten osalta puutteellisia.
Niinpä, prosessia kun voi "johtaa" niin kovin monella tavalla - tai olla ainakin johtavinaan! Taikka antaa sen tosiasiallisesti asianajajien johdettavaksi.
Kysyn vilpittömän epätietoisena
Ilman venkoilua: mitä muita tehtäviä tuomarilla "käräjillä" on kuin prosessin johtaminen ja tuomion perusteleminen (joka sisältänee tuomiolauselmaan päätymisen)?
Lähetä kommentti