2. Erikoislaatuiseksi tilanteen tekee se, että käräjäoikeus ei ole noteerannut hovioikeuden kannanottoja millään tavalla, vaan on käsitellyt asian uudelleen ikään kuin täysin puhtaalta pöydältä, siis ikään kuin hovioikeuden tuomiota ei olisi olemassakaan. Onko tämä tarkoituksenmukainen tai edes oikea käsittelytapa? Olisiko käräjäoikeuden, joka on oikeusastejärjestyksessä hovioikeuden alapuolella, tullut huomioida omassa todistusharkinnassaan hovioikeuden näytön arviointia koskevia kannanottoja? Voisiko hovioikeuden mainituilla kannanotoilla olla jonkinasteinen todistusvaikutus käräjäoikeusprosessissa?
3. Käräjäoikeuden kolmesta jäsenestä ainoastaan tuomari Väinö Ilveskosken perusteluista löytyy lyhyt lausuma hovioikeuden tuomiosta. Ilveskosken mukaan (s. 82) Vaasan hovioikeuden tuomiolla ei ole tässä asiassa todistusvaikutusta, koska KKO on (19.10.2012) kumonnut hovioikeuden asiassa antaman tuomion. Käräjäoikeuden kaksi muuta tuomaria ei ole lausunut asiasta mitään. He ovat ilmeisesti lakonisesti katsoneet, ettei tuollaisesta ”täysin selvästä asiasta” tarvitse lausua mitään.
4. Käräjäoikeuden ratkaisu näyttäisi perustuvan, kuten toinen jutun syyttäjistä (Kalle Kulmala) on julkisuudessa arvioinut (HS 13.12.-13), jutussa jo aiemmin eli ennen hovioikeuden tuomiota esitetyn todistusaineiston uudelleen arviointiin. Esimerkkinä Kulmala mainitsee rikokseen käytetyn ajan uudelleen arvioinnin, jonka osalta käräjäoikeuden käsitys poikkeaa merkittävästi hovioikeuden kaksi ja puoli vuotta sitten tekemästä arviosta. Tämä lienee suomalaisessa oikeuskäytännössä hyvin harvinaista ellei suorastaan poikkeukselista: alioikeus arvioi samaa todistusaineistoa uudelleen ja aivan eri tavalla ("vapaasti") kuin sen yläpuolella oikeusasterangissa oleva muutoksenhakutuomioistuin on aiemmin tehnyt.
5. Käräjäoikeuden tuomion sivuilta 6-10 löytyy hirmuisen pitkä eli kaikkiaan 132 kohtaa käsittävä lista käräjäoikeuden vastaanottamista kirjallisista todisteista. Sieltä löytyy vaikka minkä nimistä ja luontoista pumaskaa ja asiakirjaa, mm. Haagan Ammattikorkeakoulun täydennysohjelmaa koskeva osanottajalista, joilla ei luulisi olevan tämän murhajutun selvittelyn kannalta merkitystä.
6. Huomiota herättää se, että kirjallisina todisteina käräjäoikeus on ottanut syyttäjiltä vastaan Varsinais-Suomen käräjäoikeuden ja Turun hovioikeuden ns. lsh-jutussa eli lasten seksuaalirikosjutussa antamat tuomiot ja jopa hovioikeuden ko. jutussa antaman julkisen selosteen sekä Auerin siihen antaman vastineen sekä vielä Auerin elokuussa 2013 hovioikeuden tuomiosta KKO:lle tekemät valituslupahakemuksen ja valituksen (kohdat 80-83). Kuitenkin käräjäoikeus (laamanni Juntikan lausuma) toteaa sivulla 49, että kohdassa 80-83 mainitut asiakirjat ”liittyvät toiseen, vireillä olevaan oikeudenkäyntiin eikä niillä ole käsillä olevan asian kannalta näyttönä merkitystä”. Jos näin on, niin silloin käräjäoikeuden olisi tullut OK 17:7:n nojalla evätä mainittujen tuomioiden esittäminen todisteena ja tehdä se asian valmisteluvaiheessa. Se, ettei näin ei ole näiden tai muiden merkityksettömien kirjallisten todisteiden kohdalla näin tehty, kertoo osaltaan käräjäoikeuden prosessinjohdon laadusta.
7. Vaasan hovioikeuden 1.7.2011 antama tuomio olisi toki tullut ottaa huomioon oikeudenkäyntiaineistona ja kirjallisena todisteena. Se olisi ollut syytä sisällyttää mainittuun kirjallisten todisteiden luetteloon ”kunniapaikalle” eli kohtaan 1. Myös KKO:n palauttamispäätös 19.10.2012 olisi tullut sisällyttää oikeudenkäyntiaineistoon. Hovioikeuden tuomio liittyy sangen kiinteästi ko. oikeudenkäyntiin ja siinä käsiteltyyn juttuun. Pidän outona, että syyttäjät tai puolustus ei ole hoksannut tätä, mutta toki käräjäoikeuden olisi tullut jo viran puolesta huomata asia. On käsittämätöntä, että murhajutussa otetaan todisteina vastaan kokonaan toisessa jutussa laadittuja asiakirjoja, vaikkei niillä ole käsiteltävän jutun kannalta minkäänlaista merkitystä, mutta sen sijaan samassa jutussa aikaisemmin annettu hovioikeuden tuomio ohitetaan kokonaan.
8. Tuomion todistusvaikutuksella tarkoitetaan tuomion sisällön merkitystä todisteena toisessa oikeudenkäynnissä. Siitä on erotettava tuomion oikeusvoima (positiivinen oikeusvoimavaikutus), joka ilmenee uudessa oikeudenkäynnissä huomioon otettavana sitovana vaikutuksena (ennakkokannanotto). Jos tuomiolla on sanottu oikeusvoimavaikutus, tuomio (käytännössä jokin siinä vahvistettu seikka) pannaan sellaisenaan oikeustosiseikkana uudessa oikeudenkäynnissä annettavan ratkaisun perusteeksi. Tuomion todistusvaikutuksella ei ole samanlaista sitovaa vaikutusta kuin oikeusvoimalla, vaan sen merkityksen tuomioistuin arvioi vapaan todistusharkinnan pohjalta; aikaisempi tuomio on siis uudessa oikeudenkäynnissä todistustosiseikan eli todisteen asemassa. Rajanveto tuomion positiivisen oikeusvoimavaikutuksen ja tuomion todistusvaikutuksen välillä voi olla joskus vaikeaa, mutta periaatteessa ero on selvä. Yksittäisessä tapauksessa tuomion todistusvaikutus saatetaan arvioida niin vahvaksi, että se de facto johtaa uudessa prosessissa samaan lopputulokseen kuin positiivinen oikeusvoimavaikutus.
9. Tuossa oli hieman teoriaa eli itse asiassa perustietoa tuomion todistusvaikutuksesta. Oikeusvoimavaikutus edellyttää aina tuomion lainvoimaisuutta, mutta todistusvaikutus saattaa liittyä myös lainvoimaa vailla olevaan tuomioon. Tuomion todistusvaikutus saattaa ilmetä tapauksissa, joissa aikaisemmalla ja uudella oikeudenkäynnillä ei ole asiallista yhteyttä keskenään. Mitä enemmän asioilla on liittymäkohtia keskenään, sitä vahvempana todistusvaikutus ilmenee.
10. Tässä vaiheessa olen kuulevinani lukijakunnan joukosta vastalauseita – Auerin vastaisten fanaatikkojen keskuudesta suoranaista mylvintää ja vihellyksiä – että eihän Vaasan hovioikeuden 1.7.2011 antamalla tuomiolla voi olla minkäänlaista todistusvaikutusta palauttamisen jälkeisessä menettelyssä, koska KKO on 19.10.2012 antamallaan päätöksellä kumonnut koko tuomion. Tähän seikkaan myös tuomari Ilveskoski on perusteluissaan vedonnut.
11. Asia on toki näin, eli Vaasan hovioikeuden antama tuomio on kumottu. Mutta seuraako tästä ehdottomasti, ettei hovioikeuden tuomiossa mainituilla näytön arviointia koskevilla lausumilla ja johtopäätöksillä voi ole minkäänlaista merkitystä tai todistusvaikutusta jutun jatkokäsittelyssä? Minusta tuollaista johtopäätöstä ei voida tehdä, sillä eihän hovioikeuden tuomio ole tosiasiallisesti mihinkään hävinnyt, se ei ole kadonnut ”bittiavaruuteen” eikä sitä ole kuopattu historian roskatynnyreiden syövereihin, vaan se on edelleen olemassa ja jokainen voi löytää tuomion verkosta muutamassa sekunnissa.
12. Eri asia olisi, jos KKO olisi ottanut asiallisesti kantaa hovioikeuden tuomioon ja mitätöinyt sen sanoilla ”hovioikeuden tuomio kumotaan ja poistetaan”. Silloin tuomiota rasittaisi jokin karkea oikeudenkäyntivirhe tai sellainen asiallinen virhe, jonka perusteella tuomio voitaisiin kanteluteitse poistaa tai purkaa. KKO ei ole kuitenkaan ottanut hovioikeuden tuomion sisältöön minkäänlaista kantaa. KKO on ainoastaan kumonnut tuomion, muttei ”poistanut” sitä. Kumoaminen on tässä tilanteessa muodollista ja teknistä laatua oleva prosessitoimi ja ratkaisu, jota jutun palauttamisen on katsottu vanhastaan edellyttävän; jutun palauttamisesta ja sen vaikutuksista ei muuten ole vieläkään säännöksiä laissa.
13. Hovioikeuden näytön arvioita koskevia johtopäätöksiä ei ole palautuspäätöksessä osoitettu virheellisiksi, niihin ei ole otettu päätöksessä edes kantaa. Käräjäoikeudella näyttää olevan virheellinen käsitys, jonka mukaan palauttamispäätös mitätöisi hovioikeuden tuomion ja jutun aikaisemman oikeudenkäynnin, jolloin käräjäoikeuden tulisi aloittaa jutun käsittely kokonaan ”puhtaalta pöydältä”. Näin ei kuitenkaan ole asian laita, sillä palauttamisen jälkeen tapahtuva käsittely on aikaisemman käsittelyn jatkoa; tämä todetaan myös KKO:n päätöksessä 19.10.2012. Käsittely siis jatkuu siitä, mihin jutussa on hovioikeuden tuomion antamisen jälkeen jääty. Jutussa aiemmin esitetty todistusaineisto ei ole menettänyt merkitystään eikä sitä ole tarvinnut välttämättä esittää käräjäoikeudessa uudelleen koko laajuudessaan, vaan aiemmin esitetty aineisto on voitu ottaa huomioon tuomiota tehtäessä sellaisenaan, jollei todistelun välittömyys ole muuta edellyttänyt.
14. Kun näin on, niin silloin on johdonmukaista katsoa, ettei myöskään hovioikeuden tuomion todistusvaikutus ole kadonnut minnekään eli menettänyt merkitystään, sillä eihän KKO ole palauttamisen yhteydessä puuttunut lainkaan hovioikeuden tuomion asiasisältöön. Jutussa hovioikeuden tuomion antamisen jälkeen esitettyä uutta näyttöä on jouduttu arvioimaan ja punnitsemaan tarpeellisilta osin jutussa aiemmin esitetyn näytön kanssa, jolloin lähtökohdaksi olisi ollut tarkoituksenmukaista ottaa ne havainnot ja johtopäätökset, joita hovioikeuden tuomiossa on tehty. Jos joidenkin todistusteemojen osalta ei ole esitetty uutta selvitystä, ei käräjäoikeudella ole ollut tarvetta eikä, oikeusastejärjestys ja em. tuomion todistusvaikutus huomioon ottaen, minusta edes ”kanttia” arvioida”vanhaa” näyttöä toisin kuin hovioikeus on tehnyt.
15. Vaikkei hovioikeuden tuomiolla katsottaisikaan olevan mainittua todistusvaikutusta, ei tuomiota olisi toki tullut heittää ”roskikseen”, kuten käräjäoikeus näyttää tehneen – käräjäoikeus ei ole kelpuuttanut tuomiota kirjalliseksi todisteeksi eikä edes mainitse perusteluissaan sitä. Jutun palauttamisen jälkeen käräjäoikeudessa aloitettu käsittely ei ole ollut uusi prosessi, vaan aikaisemman prosessin jatkoa siitä, mihin siinä on hovioikeuden tuomion jälkeen jääty. Tämän vuoksi tarkoituksenmukainen ja järkevä käsittelyjärjestys olisi edellyttänyt, että käräjäoikeus olisi ottanut todistusharkintansa lähtökohdaksi hovioikeuden näytöstä tekemät havainnot ja johtopäätökset ja toisaalta syyttäjien ja puolustuksen jatkokäsittelyssä esittämät uudet todisteet. Käräjäoikeuden tehtävänä on ollut harkita, onko uusien todisteiden perusteella syytä päätyä tietyissä kohdissa (todistusteemoittain) erilaisiin johtopäätöksiin kuin mihin hovioikeus oli päätynyt. Koska hovioikeuden tuomiossa vahvistetuilla todistusharkintaa koskevilla johtopäätöksillä on tietty todistusvaikutus, ei käräjäoikeudella ole ollut aihetta arvioida jutussa ennen hovioikeuden ratkaisua esitettyä todistusaineistoa uudelleen niiden teemojen osalta, joista ei ole esitetty uutta näyttöä.
16. Viittaan vielä KKO:n palauttamispäätöksen yhteydessä 19.10.2012 antamaan tiedotteeseen. Sen mukaan syyttäjien KKO:lle esittämä uusi aineisto ja vastaajan esittämä uusi vastanäyttö tulee ottaa vastaan asian käsittelyssä, joka tapahtuu käräjäoikeudessa. Aiemmin jutussa esitetystä näytöstä ja sen uudelleen käsittelystä ei tiedotteessa mainita mitään. Palauttamispäätöksen perusteluissa KKO toteaa, että asian ratkaiseminen edellyttää sekä alemmissa oikeuksissa esitetyn että hovioikeuden tuomion jälkeen ilmitulleen näytön kokonaisvaltaista arviointia. Tämä tarkempia ohjeita asian jatkokäsittelystä KKO ei ole antanut, mikä vastaa normaalikäytäntöä. Perusteluja voidaan tulkita niin, ettei juttua ole ollut palauttamisen jälkeen tarpeen lähteä käsittelemään kokonaan puhtaalta pöydältä. Loppukaneettinaan KKO toteaa (kohta 49), että palautuksen jälkeen asian käsittelyä on jatkettava käräjäoikeudessa, asian käsittelyä ei siis ole määrätty aloitettavaksi kokonaan alusta. Käsittelyn jatkaminen tarkoittaa sitä, että aiemmin esitetty aineisto voidaan ottaa vastaan sellaisenaan, jollei todistelun välittömyys muuta edellytä. Tällöin hovioikeuden tuomion todistusvaikutus ei ole menettänyt merkitystään.
17. Korkein oikeus on puntaroinut palautuspäätöksessään 19.10.2012, olisiko juttu syytä palauttaa takaisin hovioikeuteen vai käräjäoikeuteen. Lähinnä täysimittaisen valitusoikeuden turvaamiseksi päätöksessä on päädytty jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Monilta uusilta ongelmilta olisi kuitenkin vältytty, jos juttu olisi palautettu hovioikeuteen. Syytetyn oikeusturva ei ole edellyttänyt palauttamista käräjäoikeuteen. KKO:n valinta johtaa siihen, jutussa joudutaan toimittamaan neljä (4) täysimittaista pääkäsittelyä ennen kuin juttu seuraavan kerran tulee KKO:n käsiteltäväksi. Kenen etua moinen ”sirkus” on mahtanut palvellla?
18. Käräjäoikeuden tuomio löytyy tästä
https://www.dropbox.com/s/vhu7fyq3d9abwfa/Auer-tuomio.pdf
19. Hovioikeuden todistusharkinnan huomioon ottamisen havainnollistamiseksi esitän seuraavassa, miten käräjäoikeus olisi voinut kirjoittaa näytön harkintaa koskevat perustelunsa pääpiirteittäin (tässä ei ole mahdollista mennä kaikkiin yksityiskohtiin), kas näin:
20. Syyttäjät ovat käräjäoikeudessa väittäneet, että lasten antamista kertomuksista ilmenee vahvoja viittauksia siihen, että Anneli Auer olisi suunnitellut ja toteuttanut Jukka Lahden surmaamisen. Tällaisina seikkoina syyttäjät ovat muun muassa esittäneet, että Anneli Auer olisi lavastanut hätäkeskuspuhelun siten, että Lahden surmaamisesta aiheutuneita ääniä olisi surmateon yhteydessä tallennettu ja soitettu sittemmin nauhurilta hätäkeskuspuhelun aikana ja että surmatyön yhteydessä olisi käytetty suojana talossa olleita ruskeita pyyhkeitä. Syyttäjien mukaan Anneli Auerin lavastukseen käytettävissä ollutta aikaa ja ruskeankirjavien tekokuitujen merkitystä koskevat hovioikeuden kannanotot joutuvat uuden näytön myötä uuteen valoon. Syyttäjät ovat myös esittäneet, että Auerin ja Jukka Lahden välillä on ollut lukuisia riitoja ja että Auer olisi kohdistanut väkivaltaa Lahteen jo ennen surmatyötä. Uusi näyttö osoittaisi syyttäjien mukaan myös, että perheessä oli ollut lukuisia ongelmia ja myös perheen lapsiin oli kohdistettu väkivaltaa.
21. Syyttäjät eivät ole näyttäneet, että Anneli Auer olisi lavastanut hätäkeskuspuhelun väitetyllä tavalla (tästä asiasta käräjäoikeus on ollut yksimielinen). Väitteestä, jonka mukaan Auer olisi käyttänyt rinnakkaispuhelinta, ei ole esitetty minkäänlaista näyttöä. Hätäpuhelutallenteelta kuuluvista äänistä on esitetty uutta selvitystä, joka ei sulje pois vaan pikemminkin tukee ulkopuolisen tekijän vaihtoehtoa. Tapahtumapaikalta löydettyjen ruskeiden kuitujen alkuperää ei ole pystytty jutussa esitetyn uudenkaan aineiston perusteella luotettavasti selvittämään. Hovioikeuden tuomion mukaan on erittäin epätodennäköistä, että Anneli Auer olisi hätäpuhelun jälkeisen lyhyen ajan kuluessa voinut lavastaa olosuhteet ulkopuoliseen tekijään viittaaviksi. Tämän johtopäätöksen muuttamiseen ei ole uuden selvityksen perusteella aihetta. Uutta luotettavaa selvitystä siitä, että Auerin ja Lahden välit olisivat olleet erityisen riitaiset tai että Auer olisi aiemmin pahoinpidellyt Lahtea tai perheen lapsia, ei ole esitetty. Minkäänlaista järkevää motiivia Auerin väitetylle surmatyölle ei ole näytetty.
22. Hovioikeuden tuomiossa mainitusta Jukka Lahden sängyssä olleesta halosta löydetyn mieshenkilön DNA:n alkuperä on nyttemmin selvitetty, mutta surmassa käytettyä toista tekovälinettä ei ole edelleenkään löydetty.Tapahtumapaikalta löydettyjen verisen kengänjäljen ja kuraisen kengänjäljen alkuperää ei ole myöskään suoritetuissa lisätutkimuksissa kyetty selvittämään. Koirapartion käynnistä esitetyllä selvityksellä ei voida poissulkea ulkopuolisen tekijän mahdollisuutta, koska poliisikoiraa ei ole käytetty lainkaan asfaltoidulla Tähtisentiellä, jonne tekijä on voinut poistua.
23. Hovioikeus on tuomiossaan päätynyt katsomaan, ettei syytteen tueksi esitetty näyttö riitä osoittamaan, että Anneli Auer olisi surmannut Jukka Lahden ja että Auerin syyllisyydestä jäi siten varteenotettava epäily. Edellä mainituilla perusteilla käräjäoikeus katsoo, ettei jutussa hovioikeuden tuomion jälkeen esitetty uusi todistusaineisto ja sen punnitseminen jutussa aiemmin esitetyn näytön kanssa anna aihetta arvioida hovioikeuden johtopäätöstä toisin. Syyte murhasta tai taposta on sen vuoksi hylättävä.
24. Käräjäoikeuden todistusharkinnan yksityiskohtaiseen ruotimiseen palaan myöhemmin. Anneli Auerkin on saanut eilen käräjäoikeudelta lisäaikaa valituksensa valmistelua ja valituskirjelmän laatimista varten 10.2.2014 asti.
25. Lopuksi voidaan todeta, että kaikki se, mikä rikosjutun tutkinnassa ja oikeuskäsittelyssä voi yleensä mennä pieleen, on Ulvila-jutussa myös taatusti mennyt pieleen, ja vähän enemmänkin. Rikospaikkatutkinta ja esitutkinnan alkupuoli on ollut puutteellista Tästä huolimatta silloinen lääninpoliisijohtaja Mikko Paatero päätti, ettei tutkinnan johtoa ole syytä siirtää Porin poliisilta KRP:lle. Tämä oli yksi paha virhearvio, joka Ulvila-jutun tutkinnassa on tehty. Kokonaisuudessaan asia tutkinta ja oikeuskäsittely eivät anna hyvää kuvaa suomalaisen lainkäytön laadusta.
53 kommenttia:
Juntikka ja Santamaa tullevat jäämään päätöksellään oikeushistoriaan! Paaterohan siellä jo taatusti onkin.
Satakunnan karajaoikeus oli ovelampi kuin luulimmekaan. Jos se olisi tehnyt paatoksensa pelkastaan uuden aineiston perusteella ja se olisi ollut langettava, olisi Vaasan hovioikeus paassyt vahalla. Sen tarvitsisi vain kayda uusi aineisto lapi ja jos se ei anna aihetta tuomioon, niin silloin hovi olisi voinut lisa-argumenttina viitata vanhan tuomionsa aineistoon.
Mutta nyt Vaasassa joudutaan lukemaan kotilaksyt uudestaan. Sama aineisto, joka ei hoivia vakuuttanut, on nyt johtanut Porissa samaan lopputulokseen toisen kerran. Lisaksi syyttajan taskussa on viela uusi lisamateriaalia, johon se joutuu myos ottamaan kantaa.
So what,
en tiedä, ovatko tämän palstan lukijat hoksanneet netistä löytyvää lyhyttä traileria Rekonstruktio -sarjan osasta, jossa mm. Kari Uoti selvittää Ulvilan murhan tapahtumia. Sarjan tekijät ovat kuitenkin tehneet studioon tarkan kopion talosta. Ohjelmaa ei jostain syystä koskaan esitetty. Tässä kuitenkin traileri, josta, sekä sivulla olevasta tekstistä, käy selville että ainakin sarjan tekijöillä on oma mielipide asiasta.
http://www.iltasanomat.fi/videot/kotimaa/vid-1288553753150.html
Oikeudenkäynnin suurena heikkoutena on pidettävä sitä, että talosta ei ole tehty rekonstruktiota. Olisi kaikkien kannalta erittäin hyödyllistä, että niin Auer kuin vanhin lapsikin voisivat oikeuden ja asianosaisten läsnä ollessa selvittää sen miten asiat tapahtuivat, sekä miten ja missä he ovat nähneet ulkopuolisen murhaajan.
Syyttäjän pitäisi ehdottomasti valmistautua hovioikeuden käsittelyyn rekonstruktiolla, koska sillä keinoin asiaan on parhaiten saatavissa selvyys. Juttu on nyt menossa hyvin todennäköisesti kaiken ratkaisevaan kliimaksinsa. Miksi syyttäjä ei siis tekisi kaikkea mikä on tehtävissä? Syyttäjän näkemyshän on, että ulkopuolinen tekijä on mahdottomuus, ottaen huomioon kaikki se selvitys, joka asiassa on saatavissa.
Ranskalaisen sananlaskun mukaan ei voi tehdä omelettia rikkomatta munia. Tässä jutussa munat on rikottu jo aikaa sitten. On aika tehdä se omeletti ja niin hyvin kuin mahdollista. Kaikki kivet kääntäen ja sääliä tuntematta.
AI niin, se Uotin oma käsitys asiasta:
http://www.oikeus.pro/fi/blogi/:action/viewentry/entryid/686?PHPSESSID=f5736b0b89610bf1615b8f813b1cc5a6
Voi että!
Vai aiotaan Ulvila-jutussa jo ennestään moneen kertaan täyteen lastattua oikeudenkäyntiaineistoa taas lihottaa "uusilla selvityksillä", nyt oikein Uotin-Nykäsen mallin mukaisella rekonstruktiolla!
Kunhan tässä intoilussa ei vain kävisi niin, että KKO palauttaa uuden rekonstruktion takoa jutun jälleen takaisin käräjäoikeuteen, jonka pitäisi ottaa juttu jo kolmannen kerran "puhtaalt apöydätä" uusintakäsittelyyn?
Tätä menoa Satakunnan käräjäoikeuteen pitäisi palkata rutkasti uusia tuomareita, kun nykyiset alkavat tulla esteellisiksi käsittelemään uudelleen Ulvila-tapausta.
"Suomen suurin soppa syntyi kun emäntä pisti puukolla joitakin kymmeniä kertoja isäntää ja losautti vasaralla parisuhteen päättyneeksi samalla kun piti linjaa auki hätäkeskukseen".
Heh, heh! Hyvin uotimaista "tarkastelua"! Ei kai vain Uotilla ole jotain antipatioita Aueria kohtaan? Oliisko Kari pyrkinyt nimeä saadakseen Annelin avustajaksi, mutta saanut tältä rukkaset? Tai Vaasan HO:ta kohtaan, joka on Uotin mukaan "umpihölmö".
Uotin kirjoitelman lopusta ilmenee syy tyypin vuodatukseen: äijä oli mennyt juuri naimisiin! Kyllä mies tuollaisesta tappauksesta voi hyvinnii seota!
Olisiko professori Virolaisella antaa linkkiä tuomion tekstiin, vai onko tuomio bloginpitäjällä vain paperitulosteena? En onnistunut löytämään hakukoneella alkuperäistä tuomiota.
Linkki tuomioon löytyy blogijutusta nro 809, kohta 7.
Olihan siinä taas oikein riihimäkeläistä, vai pitäisikö sanoa kantahämäläistä numeroitua papatusta ja puheputkea. Blogisti vain valitettavasti unohtaa perustella väitteensä. Nimittäin väite siitä, että ilman lainvoimaa olevan tuomion todisteluvaikutus ulottuisi saman jutun jatkokäsittelyihin, olivatpa käsittelyt sitten ylemmässä tai alemmassa oikeudessa (palauttamisen takia), ei perustu lakiin eikä oikeuskäytäntöön. Piste.
Tänään on uutisoitu, että käräjäoikeus on pidentänyt hakemuksesta Anneli Auerin valitusaikaa hovioikeuteen. Normaali 30 päivn valitusaika olisi päättynyt 13.1-14, mutta nyt puolustus saa aikaa valmistella valitustaan ja jättää sen 10.2.-14 mennessä.
Valitusaikaa on jatkettu varmasti suurimmaksi osaksi välissä olevien joulunpyhien takia ja siksi, että Auer on joka tapauksessa vangittuna kärsimässä muista rikoksista tuomittua rangaistusta.
Kannattaa kuitenkin muistaa, ettei valituskirjelmällä ja sen laajuudella ole jutussa kovin suurta merkitystä. Puolustus voittaa jutun hovioikeudessa, jos voittaa, sen mukaan, miten puolustaja onnistuu esitellessään asian hovioikeuden pääkäsittelyssä, todistelussa ja loppulausunnossaan.
Minä en tunne henkilökohtaisesti Juha Manneria, mutta ehkä hänenkin kannattaisi syytetyn edun nimissä pohtia, tarvittaisinko puolustuksen vetäjäksi veres vetojuhta eli tulisiko puolustajaa vaihtaa.
Olen jo aiemmin todennut, että kun jutussa on ollut jo pitkään kaksi syyttäjää syytettä ajamassa, niin puolustajiakin pitäisi olla kaksi.
Lienee kuitenkin melko selvää, ettei oikeus enää tässä vaiheessa, vaikka toista puolustajaa pyydettäisiin, tulisi antamaan siihen suostumustaan.
Piste anonyymin väite siitä, että en olisi perustellut ko.kantaani, ei kyllä pidä paikkaansa. Olen tehnyt sen eli perustellut asiaa kirjoituksen kohdissa 7-17.
Anonyymin voisi olla aiheellista tarkistuttaa näkönsä tai opetella lukemaan kunnolla. Järjen käyttökään ei olisi pahitteeksi, mutta sitä nyt taitaa olla turhaa anonyymiltä vaatia.
Laissa ko. asiasta eli tuomion todistusvaikutuksesta ole säännöksiä, ei ole koskaan ollutkaan, mutta aina tuota todistusvaikutusta on oikeuskirjallisuudessa ja -käytännössä kannatettu.
Myöskään jutun palautttamisesta ei, kuten olen blogissani todennut, ole laissa säännöksiä, ei liioin palauttamisen vaikutuksista ja palautuksen jälkeisestä menettelystä.
Ei siis ole mikään ihme, ettei anonyymi ole ko. säännöksiä laista löytänyt! Kaikista asioista tai tilanteista ei toki säädetä laissa eikä niin voitaisi edes tehdä. Sovellettavat normit voivat perustua kuitenkin myös oikeuskäytäntöön ja reaalisiin argumentteihin.
Normeja olisi syytä soveltaa järkevästi ja dynaamisesti, ei staattisestu ja niin, että oikeuksiin pääsy estyy.
Mutta näitä kysymyksiä on tietysti turha ko. anonyymille selvittää, ei hän kuitenkaan siitä mitään ymmärtäisi.
Kaksi kommenttia
Uoti ei kerro, että tyttö kävi kahteen kertaan takkahuoneessa. Toisella kerralla ikkuna oli rikottu ja vanhemmat pystyssä. Kts tytön ensimmäinen kuuleminen1/12 06.
Näissä jutuissa käräjäoikeus päättää ohi hovioikeuden. Näin kävin kun pyysin Turun käräjäoikeudelta todistajaluetteloa, jonka Turun hovioikeus oli omalta osaltaan lainmukaisesti antanut. Käräjäoikeus ei antanut ja kehotti valittamaan hovioikeuteen, joka oli jo asiasta päättänyt
Kirjoitit: "Rikospaikkatutkinta ja esitutkinnan alku oli todella surkeaa".
Voisitko perustella tätä usein kuultua väitettä jotenkin? Mitä siellä tehtiin väärin? En ole mistään kuullut/lukenut mitään konkreettista tästä oletetusta surkeudesta. Kaikki vain tietävät, että surkeaa oli, mutta asiaa ei perustella mitenkään. Minun tietääkseni rikospaikkatutkinta oli aivan normaali ja erittäin perusteellinen. Lähteenä etp:stä ilmi käyvät tutkimukset, jotka paikalla, ja myöhemmin laberatoriossa suoritettiin.
Mina tunnen Juha Mannerin ja myös hänen juristiveljensä Matti Mannerin, joka tomi Ilkka Kanervan puolustusasianajajana. Olisiko siinä ratkaisu?
Tai miksi mennä merta edemmäksi kalaan? Jospa hra emeritus ottaisi itse haasteen vastaan.
En ole saanut mitään haastetta, jonka minun pitäisi käydä kuittaamassa! Nykyisin avustajalta vaaditaan sitä paitsi asianmukainen lupa toimia avustajana enkä ole ajatellut sellaista lupaa hankkia.
En toki halua yllyttää ketään vaihtamaan avustajaansa, jos on tyytyväinen nykyiseennavustajaan ja luottaa häneen.
Rikospaikkatutkinnan asianmukaisuutta edellä puolustelut anonyymi on kuin tynnyrissä kasvanut tyttö: hän ei tiedä mitä ympärillä tapahtuu ja mikä kaikkien kritikoimassa asiassa mättää! Kehotan lukemaan oikeusistumien päätöksiä, virallisia selvityksiä, lehtiä jne.
Olen koko ajan ihmetellyt Kari Uotin suhtautumista Auerin tapaukseen. Hänen, jos jonkun, pitäisi ymmärtää, että oikeudenmukainen oikeuskäsittely on kaikkien oikeus. Mutta Uoti taisi innostua niin paljon omasta tv-ohjelmastaan, että siinä meni sitten muut oikeusperiaatteet pesuveden mukana.
Oli ne telkkarissa näytetytkin Uotin rekonstruktiojutut aika kökköjä ja hutiloiden tehtyjä.
Suosittelen sivustoa niinaberg.com josta löytyy kaiken kattavasti mm. virheelliset poliisin suorittamat rekonstruktiot, häke-nauhoituksen virheellisistä litteroinneista ja paljon, paljon muuta valaisevaa infoa! On juristilikka tehnyt kaikenkattavasti hyvää omatutkintaa!
Kyllä, Niina Bergillä on asia hallussa Mutta miksi Auerin puolutus ei sitten hyödynnä Niinan vibkkejä ja selvityksiä?
Olisi mukavaa kuulla kirjoittajan mielipiteitä minusta yhdestä suuresta ongelmasta Suomen oikeuskäytännössä, nimittäin syyllisyyskysymyksestä äänestämisestä.
Epäillynhän saa suomessa tuomita syylliseksi vain jos hänen syyllisyydestään ei jää järkevää epäilyä. Auer tuomittiin syylliseksi äänin 2-1, mikä voi tarkoittaa vain kahta asiaa. Joko syyllisyydestä jäi järkevä epäily ja tuomittiin silti tai sitten vähemmistöön jäänyt tuomari on järkeä vailla. Mitenhän se on...?
Anonyymi yrittänee olla nokkela, sinä kuitenkaan onnistumatta. Tai sitten se on anonyymi, joka on "järkeä vailla"...
Kukin tuomari vastaa omasta mielipiteestään mutta vain siitä. Jos yhden eli vähemmistöön jääneen tuomarin mielestä syyllisyydestä jää järkevä epäily, ei kahden muun jäsenen tarvitse olla tästä kysymyksestä samaa mieltä. Jos he toisella kannalla, vähemmistöön jäänyt jäsenen voi aivan perustellusti ja järkevästi olla sitä mieltä, että syyllisyydestä jää järkevä eli varteenotettava epäily.
Sehän se ongelma onkin kun tuomiossa voi yhtä aikaa olla ja ei olla järkevä epäily, mikä ei minun mielestäni oikein sovi käsitteeseen. Minusta syylisyyttä koskevan päätöksen pitäisi aina olla yksimielinen. Tuomion muista elementeistä (rangaistuslajista, pituudesta yms) voisi kyllä äänestää.
"Minusta syylisyyttä koskevan päätöksen pitäisi aina olla yksimielinen."
Niin tietysti SINUSTA, mutta sinähän et olekaan järkevä, eikö niin?
Odotetttavissa on tylsiä välipäiviä: tuskin KKO antaa vielä jonkin päätöksen viattomien tai muiden vastaavaien lasten päivinä. Niinpä saamme odottaa professorin mietteitä vielä siihen saakka, kunnes päivätkin jo pitenevät. Kiitos tämänvuotisista blogeista, jotka ovat nostattaneet ajatuksia ja joskus hiuksiakin!
Kiitos ja hyvää joulua kaikille lukijoille ikään, säätyyn, sukupuoleen ja rikosrekisteriin katsomatta! Samoin kaikille tontuille käräjäoikeudessa ja muuallakin!
Onhan tässä taa tänäkin vuonna erilaisista asioista kirjailtu, vaikka paljon on myös sellaisia asioita, joista on jäänyt bloggaamatta vaikka olisi pitänyt.
No, onhan meillä ensi vuosi! Toivottavasti terävät analyysit jatkuvat, tähänastisesta kiitos! Hyvää Joulua! =)
Katsotaan nyt, onko tässä riittävästi motivaatiota jatkaa.
Tänään KKO on antanut kaksi varsin opettavaista ennakkopäätöstä, joissa molemmissa on kyse näytön arvioinnista seksuaalirikosjutuissa. KKO 2013:96 ja 97.
KKO kyllä osaa arvioida ja perustella näyttöä, mutta huolestuttavaa on se, että käräjäoikeuksien ja myös hovoikeuksien näytön arviointi ja perusteleminen tahtoo usein olla varsin heikkoa.
Yhtenä esimerkkinä tästä juuri Satakunnan KäO:n Aueriin jutun tuomio.
Käräjäoikeudet kyllä kirjoittavat paljon ja hartaasti ja selostavat todisteita laveasti, mutta siihen se sitten usein jääkin. Ajatus siitä, mitä todistusharkinta ja riittävä näyttö itse asiassa ovat, puuttuu.
Näytön jäsentäminen, todisteiden arviointi ja johtopäätösten tekeminen on alkeeliista. Eikä näytön riittävyyttä perustella juuri lainkaan vaan loppukaneettina todetaan vain lakonisesti, että järkevää epäilyä syyllisyydestä ei jää. Tuomarit eivät näytä useinkaan ymmärtävän, mitä se järkevä tai varteenotettava epäily itse asiassa tarkoittaa, vaan maininta siitä roiskaistaan perustelujen loppuun ikään kuin jonkinlaisena pakollisena kuviota ja ulkoaopeteltuna fraasina.
Tyypillinen ongelma tuomioissa on, että ensin valitaan lopputulos ja sen jälkeen kirjoitetaan ne perustelut, jotka tukevat lopputulosta, ja vastakkkaista näkemystä puoltava näyttö kylmästi sivuutetaan tai jopa vääristellään. Siksi me ehdottomasti vaadimme, että Jyrki jatkaa terävää pro et contra -arviointiaan oikeusjuttujen tooimoilta! Tämä on oikeudenkäynnin avoimuutta parhaimmillaan.
KKO on antanut 10-15 viimeisen vuoden aikana varmaankin parikymmentä näytön arviointia koskevaa ennakkopäätöstä, joilla on pyritty ohjaamaan alempien oikeuksien todistusharkintaa ja näyttökysymyksen perustelemista. Mutta ihmeellistä on, että oppi ei vain tunnu menevän perille, ei sitten millään!
Jos vertaa esim. Satakunnan järäjäoikeuden Auer-tuomion perusteluja ja KKO:n eilen antaman kahden ratkaisun perusteluja, niin niillähän on eroa, kulunutta sanontaa käyttääksenii, todella kuin yöllä ja päivällä! Ikään kuin kuin satakuntalaiset, etenkin enemmistön muodostaneet tuomarit, eivät olisi koskaan lukeneet KKO:n näytön arviointia koskevia ennakkopäätöksiä. Sellaista sepustusta, jota toisen enemmistöön kuuluneen tuomarin tekstistä ilmenee, ei voi mitenkään ymmärää rationaaliseksi perustelemiseksi.
Tällaiset tuomarit pitäisi panna uudelleen koulun penkille, mutta kun osallistuminen täydennyskoulutukseen on vapaaehtoista, niin siihen eivät juuri milloinkaan hakeudu ne tuomarit, joiden perustelu-ja argumentointitaito on kaikkein puutteellisinta.
Nykyinen prosessinjohtokoulutus, jota muuten johtaa ja koordinoi OM ja sen ei-juristi virkamies, on lisäksi laadultaan hieman sitä sun tätä ja mitä sattuu. Kursseilla puhutaan kyllä "mukavia", mutta osanottajilta ei vaadita käytännössä mitään muuta kuin penkillä istumista.
Tämä on vakava oikeusturvakysymys, mutta sitä ei ole edes KKO:ssa saati sitten OM:ssä tiedostettu. Käräjäoikeuksien laamanneiksi nimtetään tuomareita yksinomaan hallinnollisen kokemuksen ja "pätevyyden" perusteella eikä kiinnitetä minkäänlaista huomiota heidän lainkäytölliseen osaamiseensa, vaikka käräjäoikeuden laamanni on nimenomaan lainkäyttäjihtaja, jonka tulisi näyttää esimerkkiä taidosta oikeuden muille tuomareille.
Ja tulos on sitten nähtävissä, kun nämä hallintoniilot menevät istumaan ja ratkomaan vaikeita näyttökysymyksiä sisältäviä juttuja!
Kyllä blogistin täytyy ehdottomasti jatkaa kommentointia. Tämä blogi, jos mikä, on "opiksi ja ojennukseksi" kaikille oikeudenkäytön piirissä oleville. Täällä saa päivityksen hyvälle käytännölle ja saa esimerkkejä siitä, miten ei pitäisi toimia. Jos tämä käräjäoikeuspuoli on joskus perusteluissa metsässä, niin kun mennään johonkin hallinto-oikeuksiin, niin viime vuosina niiden ratkaisujen perustelujen taso on suorastaan romahtanut.
Kansanlainen on hallinto-oikeuksissa täysin vailla minkäänlaisia oikeuksia, varsinkin jos hän verottajaa tai muita viranomaisia vastaan käy peräämään oikeuksiaan. Perustelujen taso, jos niitä ylipäätään päätöksissä on on suorastaan joskus ala-arvoista. Valittajalle vastataan asian vierestä tai ei edes oteta minkäänlaista kantaa valittajan esittämiin näkökantoihin. Ollaan aivan kuin jossakin tsaarin ajan järjestelmässä.
Kyllä pitäisi professoreiden työvelvollisuuksiin sisällyttää, että he pitävät omista osaamisalueistaan blogeja. Vaikka 4 blogia kk. Nythän osa oikeustieteenkin professoreista on sellaisia, ettei viran saannin jälkee ei kuulu, ei näy sen väitöskirjan jälkeen yhtään missään. Tällä tavalla saataisiin myös osaltaan valistusta kansalle, "joka pimeydessä vaeltaa".
Tässä Ulvilan tapauksessa oli kyllä nähtävillä noista perusteluista esimerkki minkälaisia ei saisi enää esiintyä. Jotenkin tuli mieleen, että on taikurin hatusta vedetty kysymys johon on vastattu ja sitten vedetty seuraava asia johon on vastattu ja niin poispäin ja osa kysymyksistä on vielä unohtunut sinne taikurin hattuu vastaamattomaksi.
Saas nähdä, mitä vielä tapahtuukaan, kun oikeuslaitosta kehitetään valtiovarainministeriön kauko-ohjauksessa, jossa vain määrälliset suoritteet ja säästöt merkitsevät jotakin. Ehkäpä vielä tuomioistuinten päälliköiksi jatkossa nimitetäänkin ekonomeja tai vastaavia, lakimieskoulutuksestahan olisi vain haittaa.
Vaude! Nuo Korkin päätökset ovat yksityiskohtaisuudessaan ja loogisuudessaan kerrassaan erinomainen pari.
Esittelijä on perehtynyt myös oikeuspsykologiseen kirjallisuuteen ja siteeraa sitä asiantuntevasti. Hän on oivaltanut myös sen, että hoitotyötä tekevät eivät kyseenalaista potilaansa kertomaa, vaan pitävät sitä lähtökohtaisesti luotettavana.
Yksi yksityiskohta kiinnitti kuitenkin huomiota. Esittelijä käyttää kertaalleen myös termiä 'oikeuspsykiatria' ikään kuin se olisi sama asia kuin 'oikeuspsykologia'.
Nämä termit näyttävät myös oikeusoppineilla menevän sekaisin. Oikeuspsykologia on oma psykologian tieteenhaaransa. Se saattaa jollain alueilla tangeerata myös oikeuspsykiatriaa, joka keskittyy epäillyn syyntakeisuuden, psyykkisen tilan ja mielisairauksien arviointiin.
Oikeuspsykologian yksi alue on lasten haastattelu, jota varten on kehitetty tieteelliseen tutkimukseen perustuvia metodeja. Niillä pyritään sevittämään mahdollisimman neurtaalilla ja johdattelemattomalla tavalla lapsen autenttiset havainnot kyseisistä tapahtumista. Olennaista on käydä läpi koko kertomuksen syntyhistoria, jotta selviää millä tavoin ja kuka on haastatellut ja ehkä johdatellut lasta omien ennakko-olettamiensa vuoksi.
Ikävä todeta, että edes koulutetut psykologit - saati sitten maallikot - eivät hallitse oikeuspsykologisen haastattelun perusmetodeja. Auerin tapaus on tästä yksi valitettava esimerkki.
Anu Suomela
"Jutussa aiemmin esitetty todistusaineisto ei ole menettänyt merkitystään eikä sitä ole tarvinnut välttämättä esittää käräjäoikeudessa uudelleen koko laajuudessaan, vaan aiemmin esitetty aineisto on voitu ottaa huomioon tuomiota tehtäessä sellaisenaan, jollei todistelun välittömyys ole muuta edellyttänyt."
Eikö juuri välittömyysperiaate edellytä, että tällaisessa tapauksessa ratkaiseva kokoonpano - joka on eri kuin aikanaan ratkaissut - ottaa vastaa uudet todisteet ja vanhoista kaiken sen, mihin asianosaiset enää haluavat vedota, ja sitten arvioivat, mihin tämä kokonaisnäyttö riittää. Muutenhan olisi voitu vain todeta, että koko vanha todistelu on arvioitu Vaasan HO:n tuomiossa, joka otetaan pohjaksi, ja esitetään ainoastaan uusi todistelu. Tämähän olisi ollut väärin, koska silloin vanhan ja uuden todistelun keskinäistä painoarvoa ei olisi voitu arvioida.
Mielenkiintoisempi kysymys on, että jos katsotaan, että uudella näytöllä ei olekaaan merkitystä, edellyttäisikö jonkinlainen prosessuaalinen oikeudenmukaisuus syytteen hylkäämistä, koska syyttäjä sai tuolla uudella nääytöllä HO:n tuomion kumotuksi.
"Tuomarit eivät näytä useinkaan ymmärtävän, mitä se järkevä tai varteenotettava epäily itse asiassa tarkoittaa, vaan maininta siitä roiskaistaan perustelujen loppuun ikään kuin jonkinlaisena pakollisena kuviota ja ulkoaopeteltuna fraasina."
Mistä ne sen tietäisi ennenkun oikeustiede on sen suomenkielelellä selostanut - oikeusministeriö kouluttanut. Monilla on tiedollisena pohjanaan Tirkkosen teokset, joiden näyttökynnys taisi olla jotain sinnepäin, että täysi näyttö on kun järkevä henkilö tulee vakuuttuneeksi. Useimmat tuomarit lukevat sen niin, että järkevä henkilö on he itse eli täysi näyttö on saavutettu kun tuomari katsoo sen saavutetuksi.
Uudessa oikeudenkäymiskaaren 17 luvun uudistuksessa tälle näyttökynnykselle on yritetty keksiä uutta sanamagiaa. Hanke on yhtä mielekäs kun pikkupoikien pihajalkapalossa, jossa maaliaukko on kuviteltu (muodostuu kahdesta rajakivestä tms): yritäpä väittää, että palo meni rajan yli...
"Eikö juuri välittömyysperiaate edellytä, että tällaisessa tapauksessa ratkaiseva kokoonpano - joka on eri kuin aikanaan ratkaissut - ottaa vastaa uudet todisteet ja vanhoista kaiken sen, mihin asianosaiset enää haluavat vedota, ja sitten arvioivat, mihin tämä kokonaisnäyttö riittää".
No, juuri noinhan kärjäoikeus on tehtykin! Kysymys on siitä, että käräjäoikeus on sivuuttanut kokonaan hovioikeuden tumion ja siitä ilmenevän todistusharkinnan. Kun toinen kierros käräjäoikeudessa on hovioikeuteen päätyneen ensiprosessin jatkoa - ei siis kokonaan uusi oikeudenkäynti (ikään kuin hovioikeusprosessia ja - tuomiota ei olisi olemassakaan) - olisi ollut toki järkevää ja tarkoituksenmukaista, että uudessa todistusharkinnassa olisi pidetty silmällä ja vertailukohtana hovioikeuden todistusharkinnassaan tekemiä johtopäätöksiä siihen tapaan niin kuin olen blogijutussani esittänyt.
"Mistä ne sen tietäisi ennenkun oikeustiede on sen suomenkielelellä selostanut - oikeusministeriö kouluttanut. Monilla on tiedollisena pohjanaan Tirkkosen teokset",
Ettei vain anonyymi olisi itsekin noita tietämättömiä ja laiskoja käräjätuomareita, kun ei tiedä, että ns. hypoteesimetodista, josta "järkevä epäily" on osa, on kirjoitettu Suomen prosessioikeuden oppi- ja väitöskirjoissa - myös selkokielellä - jo yli 10 vuoden ajan! Lisäksi KKO on selostanut asiaa lähes parissakymmenessä ennakkopäätöksessään.
Pitäisi ottaa selvää eikä olla niin helevetin avuton! Vastikään annetuissa tuomarin eettisissä ohjeissakin korostetaan tuomareiden oma-aloiteisen kouluttautumisen merkitystä. Pitäisi ottaa selvää, mistä tietoa saa, ja sitten myös lukea noita kirjoja ja artikkeleja sekä ennakkopäätöksiä!
Erityisesti tuomareille pitäisi jatkokoulutus määrätä pakolliseksi, se ei saa perustua vapaaehtoisuuteen, koska kaikki eivät viitsi, halua tai ehdi kouluttautua.
Ihmisten oikeusturva ei saisi olla kiinni siitä kuinka ajantasalla tuomarin tiedot ovat.
Tuossa KKO2013:96 tuomion kohdassa 7 on käsittääkseni ensimmäistä kertaa kirjoitettu selvästi auki tuomioon, ettei asianomistajan kertomus ole syytetyn kertomusta luotettavampi pelkästään sen vuoksi että asianomistajalla on totuusvelvollisuus. Tämän kun käräjätuomarit sisäistäisivät, niin oltaisin taas rahtusen lähempänä oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. Sitten kun KKO jossain vaiheessa vielä toteaisi, ettei virkavastuu fyysisesti estä virkamiestä valehtelemasta tai "muistamasta väärin" oltaisiin taas lähempänä.
No, pieniä ovat tällaiset vivahteet verrattuna pakkokeinopäätösten ongelmiin.
Käräjäoikeuden oikeus harkita jo kertaalleen harkittuja todisteita näyttää jakavan mielipiteitä. Mutta entäpä, jos juttu olisi edennyt suoraan korkeimman oikeuden käsiteltäväksi?
Siinä tapauksessa olisi ollut täysin selvää, että tuomioistuin olisi voinut harkita näytön merkitystä kokonaisuudessaan. Hovioikeuden arvioilla ei olisi ollut mitään merkitystä. Vaikka uusi näyttö ei olisi ollut korkeimman oikeuden mukaan merkityksellistä, se olisi voinut tuomita Auerin saman näytön perusteella, jolla hovi oli hänet vapauttanut.
Voidaan siis kysyä, oliko korkein oikeus tarkoittanut, että näyttö arvioitaisiin jotenkin toisin, kun juttua ei otettukaan suoraan käsiteltäväksi vaan palautettiin alioikeuteen. Omasta mielestäni tuntuu, että jos näin olisi tarkoitettu (ilmeisen poikkeuksellinen tilanne), niin se olisi sanottu selvästi korkeimman oikeuden tuomiossa. Ja kun ei ole sanottu, niin alioikeudella on ollut lupa käsitellä asia kokonaisuudessaan.
Mitä muuten tuhon pro et contra -argumentointiin tulee, niin heikkoa on tässäkin jutussa. Ja siinä mielessä kaikki kolme käräjäoikeuen tuomaria ovat mielestäni samalla viivalla; yksikään ei ole toista parempi. Tekstit ovat pitkiä kuin nälkävuosi, mutta todellinen pohdinta loistaa poissaolollaan. Kunkin asiakysymyksen kohdalla on ikään kuin varmuuden vuoksi todettu, että "ei yksin ratkea tältä pohjalta2 (tms.), jotta syntyisi vaikutelma, että todellista pohdintaa on suoritettu.
Olisiko muuten niin, että jos käräjäoikeudessa ja tulevassa hovioikeuden käsittelyssä aiempi hovin päätös olisi otettava pohjaksi, niin kokoonpanon pitäisi olla sama.
Ainakin käräjäoikeudessa lähtökohtana oli, että juttu ratkaistiin eri kokoonpanolla, jolla ei ole ennakkokäsitystä asiassa. Mutta jos palautuspäätöksen jälkeisessä käräjöinnissä lähtökohdaksi pitäisi ottaa hovin aikaisempi tuomio, niin ainakana mitään estettä saman kokoonpanon käyttämiselle ei ole.
Olisi muuten melkoinen uutispommi (ainakin juristeille), jos hovissa pöydän taakse astelisi sama kolmikko, joka on jutun jo kertaalleen ratkaissut.
Kokoonpanon ei tarvitse olla sama, mieluummin eri. Hovioikeuden Auer-kokoonpanon puheenjohtaja on nykyisin KKO:n jäsen.
Auer on esitutkinnassa käytännössä myöntänyt syyllisyytensä. Hieman turhan tuntuista hiustenhalkomista selkeästi kun on syyllinen.
Höpsistä vaan! Ei se ollut mikään "myöntäminen" tai tunnustus! Tästä on jo Vaasan HO:n perusteltu kannanotto eikä edes Satakunnan KO ole pitänyt tuota minään tunnustuksena tai myöntämisenä.
Erittäin ongelmallisena näen KKO:n antaman tuen sille, että syytteen uskottavuus lisääntyy olennaisesti, jos raiskattu nainen (tässä sukupuoli lienee oleellinen seikka) käyttäytyy pidemmän ajan oletetun raiskauksen jälkeen kuten raiskatun naisen oletetaan tekevän eli puhuu kavereilleen toistuvasti asiasta, murjottaa kapakassa siinä missä ennen lauloi duurisointuisesti karaokea, jne.
On selvää, että moista lähtökohtaa ei voi missään nimessä tulkita yksioikoisesti tuomiota haluavan raiskatun naisen etua edistäväksi. Miksi? Koska moinen järkeily aiheuttaa ongelmia myös de facto raiskatuille naisille, jotka eivät luontaisesti osaa käyttäytyä niiden rituaalien mukaisesti, joita raiskatuilta naisilta oletetaan tai eivät ole halunneet koodistoa opetella esim. psykologisesta kirjallisuudesta. Pohtikaamme nyt vaikka Auerin ”epänaisellista” käytöstä Jukka S:n murhan jälkeen. Mitä ilmeisemmin hän ei osannut näytellä murhatun miehen leskeä. Olisiko mokoma ”akka” siis osannut esittää edes raiskattua, vaikka hänet de facto olisi raiskattu. Epäilen.
Ennen kuin jatkamme, tässä vielä KKO:n tyylinäyte siitä, miten raiskattu nainen käyttäytyy post hoc: ”B:n mukaan ennen iloinen, seurallinen ja huoleton A oli tapahtuman johdosta muuttunut täysin, kuin toiseksi ihmiseksi.” Pohtikaamme hetken lausuntoon liittyvää teoreettista ongelmaa. Tilanteessa, jossa tietty käytös on syystä tai toisesta EI-ODOTETTUA, on missä tahansa tilanteessa notoorisen vaikeata erottaa toisistaan, hämmentääkö meitä pelkkä tilastollinen poikkeama vai onko odotuksillamme NORMATIIVISTA arvoa. Pohtikaamme esim. tilannetta, jossa juuri miehensä menettänyt leskivaimo laulaa iloisia lauluja kapakassa, jne. Ajattelemmeko tällöin, että käytös on vain a) epätyypillistä vai että b) nainen on moraaliton lurjus? Osittain varmasti molempia. Myös raiskatun naisen käytös on yhtä paljon yhteisön normatiivisella tasolla vaatimaa toimintaa, vaikka samaan aikaan onnistuisimme selittämään sen tyhjentävästi erilaisilla psykiatrian koulukirjojen reduktiomekanismeilla, sillä selitysmallit eivät ole toisiaan poissulkevia. Kuvitelkaa vaikka, miten tyttökaverit morkkaavat, jos neiti A ei ole moksistaan häneen kohdistuneesta raiskauksesta, vaan käyttäytyy juuri kuten ante res. Tällöin ei ole vaikea nähdä päivittelyä: Pipsa, miten sä voit olla tollanen ko sut on raiskattu just? Eksä välitä ruumiistas, pla, pla, pla, plaa? Ts. Pipsan käytös ei ole vain kummallista ja epätyypillistä, vaan hän toimii VÄÄRIN (ihan siis moraalisessa mielessä).
Toisin ilmaisten: SAMAAN AIKAAN KUN NAISILTA SOSIAALISESTI ODOTETAAN TIETTYÄ KÄYTÖSTÄ RAISKAUKSEN JÄLKEEN, KÄYTETÄÄN SAMAA ODOTETTUA KÄYTÖSTÄ TODISTEENA SIITÄ, ETTÄ RAISKAUS ON TAPAHTUNUT. Kyseessä on vakava kehäpäätelmän pahimpaan kastiin sijoittuva teoreettinen ongelma.
Minusta anonyymin kritiikki on kyllä yliampuvaa! Perusteluissa on oikeastaan vain yksi virke eli todistaja B:n lausuma A:n anonyymin mainitsematta käyttäytymisestä tapauksen jälkeen, mutta siihen anonyymi tarrautuu hurjan hanakasti.
Tänään annetusta ennakkopäätöksestä KKO 2013:98 ilmeee, etteivät tuomioistuimet hallitse edes aktiivista materiaalista prosessinjohtoa ja kyselyoikeuden käyttöä, ei edes hovioikeus!
Voi, voi ja voi! Mitä helevettiä tämä oikein on: ei osata arvioida näyttöä, ei osata perustella tuomiota eikä osata harjoittaa aktiivista prosessinjohtoa!
Nämä juuri ovat tuomarin tärkeimmät tehtävät prosessissa, jos niitä ei osata tai niihin suhtaudutaan välinpitämättömästi, niin hukassa ollaan!
Olisiko muuten ollut tarpeen perustella hieman tarkemmin sitä, miksi (tämä koskee lähinnä vähemmistöön jäänyttä oikeuden jäsentä)vanhimman tyttären kertomus murhayöltä otettiin päätöksen perusteeksi. Tuomiosta käy ilmi, että tytär ei ole muistanut/halunnut muistaa oikeudessa paikanpäällä kuultuna yön tapahtumia. Tämä tuntuu yllättävältä. Useita vuosia on toistettu sitä, että tytär näki ulkopuolisen murhaajan poistuvan asunnosta.
Nykymuotoisen prosessin kulmakiviä on käsittelyn suullisuus ja välittömyys. Olennaista on se, mitä tuomioistuimelle kerrotaan oikeudenkäynnissä. Jos tällaisessa tilanteessa todistaja ei enää kerrokaan mitään, niin ei kai voida automaattisesti lähteä siitä, että poliisitutkinnassa annettu kertomus otetaan päätöksen perustaksi, olkoonkin, että kyseessä on lapsi.
Avoin argumentaatio olisi mielestäni vaatinut, että vähemmistöön jäänyt jäsen olisi pohtinut lausunnosaan, mikä merkitys muistamattomuudelle on annettava. "Muistamattomuus" voi viitata ainakin siihen, että henkilö ei aidosti muista mitään, taikka siihen, että alkuperäinen kertomus ei pidäkään paikkaansa.
Anonyymi esittää tietävänsä, ettei tyttö olisi kertonut oikeudessa "mitään" tai olisi ollut "muistamaton". Tyttöä kuultiin suljetuin ovin, joten toivon, ettei anonyymi ollut kukaan paikalla olleista. Oikeat ja aidot muistot haalistuvat ja se on selvä merkki siitä, että muistot ovat oikeita. Valemuistoissa ja uskotelluissa muistoissa tilanne on päinvastainen eli ne vahvistuvat vahvistumistaan. Tämän tuomari olisi tietysti voinut todeta. Minä voin kertoa sinulle salaisuuden... tyttö ei valehdellut 2006, eikä valehdellut nytkään.
Ninnu
Se, että Ninnu on oikeassa, mitä on lainkaan epäile, ei kuitenkaan riittä, jos Annelin puolustaja ei saa tuota asiaa esitettyä niin vakuuttavasti, että tuomarit tulisivat vakuuttuneiksi siitä!
Missä siis vika, jos ja kun puolustuksen sanoma ei mene tuomareille perille?
Samaan kysymykseen minäkin haluaisin saada vastauksen!
Voin vain arvailla mistä voi olla kyse. Vika on joko siinä, että tuomarit eivät ymmärrä asiaa tai eivät halua/voi ymmärtää.
Jos eivät ei voi tai halua ymmärtää, kyse voi olla Satakunnan käräjäoikeuden osalta se, että kyse on pienestä käräjäoikeudesta, jonka on turvattava pienen Porin poliisin, syyttäjien ja tuomioistuimen maine, koska Annelia on ajettu kuin käärmettä pyssyyn ja ei voida tunnustaa, että se olisi tapahtunut ilman mitään perusteita. Turun käräjä- ja hovioikeuden osalta ongelman pitää olla joku muu, mutta mikä? Onko Satakunnan käräjäoikeuden vt. laamanni Esko Simola (joka on antanut lausunnon Ulvilan murhatutkimuksiin liittyen) Turun hovioikeuden laamannin Simo Simolan veli ja onko tällä jotain merkitystä? Vai mikä voi selittää täydellisen asioiden ymmärtämättömyyden?
Miksi puolustuksen esittämät faktat eivät mene tuomareille perille? Vaan tuomarit ostavat syyttäjän spekuloinnit (jollet voi vakuuttaa heitä, hämmennä heidät) ja lisäävät tähän vielä oman mielikuvituksensa tuotteita. Tietysti on puutteita myös tiedoissa ja niiden tarjoamisessa, kaikkeen ei ole varauduttu eli kumoamaan joka ikistä väärää väitettä. Tästä esimerkkinä: syyttäjä väittää, että syytettä tukee se, että Annelin paidassa ei ollut lasipölyä, niin ei ehkä huomattu kyseenalaistaa sitä, että mitä ihmeen lasipölyä siinä edes pitäisi olla? Kun kolmekerroksista lämpölasia hajotetaan vaikka kirveellä tai sorkkaraudalla, ei siitä synny lasipölyä. Lasipölyä syntyy, kun lasia hiotaan, porataan tai räjäytetään, joten mitään ilmassa lentelevää lasipölyä ei ole tilanteessa edes syntynyt. Ilveskoski on tajunnut itsekseen sen, ettei lasipölyä tarvinnut olla Annelin paidassa, koska Anneli ei ollut kovin lähellä ikkunaa. Mutta kun mitään leijailevaa lasipölyä ei ollut olemassakaan.
Ilman sarvia ja hampaita ;)
Ninnu
Se, että puolustus, syyttäjä ja tuomarit puhuvat eri asioista. Syyttäjä tuo julkisuuteen ihmeellisiä väitteitä saatanan palvonnasta tai "tunnustuksen".
Puolustus ei käytä hyväkseen mahdollisuuttaan käydä syyttäjän todellisen aineiston kimppuun, vaan tuhlaa energiansa itsestään selvyyksien torjumiseen. Saatananpalvonnan käsittely oli nyt Porissa tällaista.
Puolustus on turvautunut akateemisiin todistajiin, jotka hämääntyvät kun heidän todistuksensa ovat salaisia, vastoin akateemista traditiota.
Tuomarilta vaaditaan Väinö Ilveskosken oik. lis. koulutusta, jotta näkee metsän puilta. Hän nostaa omat kohtansa päätöksenteon pohjaksi. Näin teki jo eriävä tuomari edellisellä kerralla ja kaikki kolme tuomaria hovioikeudessa
Rohkenen arvella, että nyt kuunianarvoisa Blogistimme on iskenyt terävän kirveensä kiveen väittäessään hieman heppoisin perustein, että nyt palautetussa jutussa käräjäoikeutta olisivat sitoneet hovioikeuden lainvoimaa vaille jääneet kannanotot. Käräjäoikeushan olisi varsin kummallisessa tilanteessa, jos se arvioidessaan uutta näyttöä ei voisi arvioida samalla myös aiempaa. Uusi näyttöhän voisi saattaa uuteen valoon aiempaan näyttöön liittyvät seikat. KO joutuisi pahimmassa tapauksessa arvioimaan asiaan toinen käsi sidottuna, vastoin parempaa tietoaan. Tämäkö olisi sitten toivottavaa?
Kun laki siis vaikenee jutun palauttamisen vaikutuksista ym. siihen liittyvistä, tarvitaan KKO:n ennakkopäätöksiä. Niitä saadaan varmaan tämän Auer-jutun viimeisinä hedelminä! Jäämme odottelemaan. Hyvää ja antoisaa uutta blogivuotta 2014!
En minä ole iskenyt kirvestäni millään lailla kiveen! Sen sijaan epäilen, että Nyyssösellä on saattanut kommentissaan tuollainen lipsahdus tulla.
Toisin kuin Nyyssönen väittää, minä en ole toki sanonut, että hovioikeuden tuomiolla ja sen perusteluilla olisi "sitova vaikutus" käräjäoikeduen jatkokäsitelyssä! Väite on täysin perätön.
Olen puhunut vain mahdollisesta tuomion eli tarkemmin sanottuna hovioikeuden todistusharkinnan todistusvaikutuksesta.
Tuomion oikeusvoimavaikutus ja todistusvaikutus ovat kaksi eri asiaa, mutta tätä Nyyssönen ei näytä oikein tajuavan - ilmeisesti ne Tirkkosen opit joskus 60-70 -luvulta ovat jo päässeet Nyyssöseltä hiukka unehtumaan. Todistusvaikutuksella ei ole samanlaista sitovaa vaikutusta kuin oikeusvoimalla, sillä ei ole sitse sitovaa vaikutusta lainkaan. Todistusvaikutus tarkoittaa sitä, että tuomio eli siinä esitetyt johtopäätökset (esim. juuti todistusharkinnan osalta) ovat vain yksi todiste muiden todisteiden joukossa.
Todistusvaikutukseenkin olen vedonnut yksimomaan niiden seikkojen osalta, joista ei ole käräjäoikeuden jatkokäsittelyssä esitetty mitään kunnon uutta todistelua. En siis ole vedonnut mainittuun vaikutukseen sellaisten teemojen osalta, joista uutta näyttöä on esitetty kosolti.
Mutta vaikka hovin tuomiolla ei olisikaan mainittua todistusvaikutusta, olisi käräjäoikeuden toki ollut järkevää kunkin teeman kohdalla tarkastellaja myös lausua ikään kuin perustelujensa johdannoksi, mihin tulokseen hovioikeus oli kunkin teeman osalta päätynyt todistusharkinnassaan, koska käräjäoikeusprosessi ei ole ollut mikään kokonaan uusi prosessi, vaan hovioikeuteen päätyneen prosessin jatkokäsittelyä.
Mutta mitä teki käräjäoikeus: Se ei mainitse perusteluissaan hovioikeuden tuomiota sanallakaan eikä tumiota ole otettu kirjallisten todisteiden luetteloon. Sen sijaan tuohon luetteloon on liitetty vaikka minkälaista muuta paperia ja asiakirjaa, joista suurin osa on ollut jutussa täysin merkityksettömiä. Mm. Turun HO:n ja sitä ennen Varsinais-Suomen KO:n ns. lsh-jutussa antamat tuomiot,joilla ei kuitenkaan käräjäoikeuden mielestä ole ollut murha-asiassa minkäänlaista merkitystä!
Nyyssösen kannattaisi olla kommenteissaan hieman tarkempi, ettei esittäisi virheellisiä ja vääriä väitteitä.
Lähetä kommentti