1. Vaasassa, tuossa Pohjanmaan mainiossa pääkaupungissa, vaikuttaa moni tunnettu urheiluseura. Vaasan Palloseura (VPS) pelaa futista mestaruussarjassa ja Vaasan Sport nousi ensi kaudeksi jääkiekkoilun kaikkein pyhimpään eli jääkiekkoliigaan. Vaasan Vasama puolestaan on yleisseura, jossa harrastetaan menestyksellä mm. yleisurheilua ja lentopalloa.
2. Vaasassa on maamme toiseksi vanhin hovioikeus, joka on perustettu jo 1700-luvulla. Sen presidentti vaihtuu toukokuun alusta, sillä presidenttinä vuodesta 2009 toiminut Olli Varila on jäänyt pari kuukautta sitten virastaan eläkkeelle. Presidentin virkaan oli viisi hakija, joista valinta osui Helsingin hovioikeuden laamannin virassa nykyisin olevaan Tapani Vasamaan (58).
3. Tapani Vasama on suurelle yleisölle ja luultavasti myös lakimieskunnan enemmistölle melko tuntematon nimi, minullakaan ei ole kunnia tuntea häntä. Presidentin virkaan oli Vasamaa kolme paljon tunnetumpaa hakjaa, eli rikos- ja prosessioikeuden professori Dan Frände, joka on toiminut pari vuotta korkeimman oikeuden ylimääräisenä neuvoksena, Vaasan hovioikeuden vanhin "rivituomari" eli hovioikeudenlaamanni, OTL Robert Liljenfeldt ja Rovaniemen hovioikeuden hovioikeudenneuvos, OTT, dosentti Sakari Laukkanen. Nämä kolme ovat ansioituneet myös oikeustutkimuksen saralla ja kirjoittaneet oikeudenkäyntimenettelyä, todistusoikeutta ja muutoksenhakua koskevia ansiokkaita artikkeleja oikeustieteellisiin julkaisuihin. Dan Frände toimi 2-3 vuotta sitten oikeusministeriön asettaman todistustelutyöryhmän puheenjohtaja ja hän on muutenkin ainoita suomalaisia todistusoikeuden eksperttejä. Todistusoikeus on oikeudenkäynnin tärkeimpiä asioita.
4. Mutta eivätpä kelvanneet nämä kolme tunnettua ja julkaisutoimintaa harjoitanutta lakimiestä presidentin virkaan, vaan valituksi tuli Tapani Vasama. Millä "lihaksilla", voidaan perustellusti kysyä. Varmaankin Vasama on pätevä juisti, joka on kolunnut alioikeuden ja hovioikeuden virkoja Itä-Suomen tuomioistuimissa 20-30 vuotta ja ollut myös muutaman vuoden Suomen Tuomariliiton puheenjohtajana. Mutta juridista julkaisutoimintaa Vasama ei ole tiettävästi harjoittanut, itse en ole ainakaan törmännyt kertaakaan hänen mahdollisesti julkaisemiinsa kirjoituksiin.
5. Tapani Vasama oli tuomariliiton johdossa silloin, kun liitto julkaisi kolmisen vuotta sitten Tuomarin eettiset periaatteet -nimisen "tuomareiden katekismuksen". Siihen on listattu, aika varovaiseen sävyyn minusta, muutamia tunnettuja normeja, joiden mukaan tuomareiden tulisi toimia. Oikeusjutun asianosaiset eivät kuitenkaan voi vedota ko. normeihin esimerkiksi muutoksenhaun yhteydessä. Periaatteita, joissa ei ole mitään yllättävää, oli laatimassa useampi juristi ja niiden luonnoksesta kuultiin useita ulkopuolisia asiantuntijoita.
6. Suomen tuomarilitto on varsin näkymätön yhteisö, joka järjestää joka toinen vuosi tuomaripäivä-nimisen tilaisuuden, muuta merkittävää liitto ei ole luultavasti saanut aikaan. Liitto ei pidä ääntä toiminnastaan. Joskus sen jäseniä kuullaan asiantuntijoina eduskunnan lakivaliokunnassa, mutta näiden samoin kuin asiantuntijoiden lausunnoilla yleensäkään, ei ole yleensä juurikaan vaikutusta lakiesitysten ja lakien sisältöön. Lakiesitykset nuijitaan lakivaliokunnassa - sitä johtaa nykyisin ei-lakimies eli Anne Holmlund - päätöksi useimmiten sellaisenaan, sillä perustuvathan ne paljon puhuttuihin hallitusohjelmiin.
7. Kun Vaasassa on edellä mainittu urheiluseura Vasama, niin ehkäpä tämä itse asiassa ratkaisi myös hovioikeuden presidentin "nimityspelin" Tapani Vasaman eduksi. Vasama on Vaasassa nyt huipulla sekä urheilussa että hovioikeudessa!
8. Virkaesityksen hovioikeuden presidentin viran täyttämiseksi tekee tuomarinvalintalautakunta, jonka puheenjohtajana toimii korkeimman oikeuden oikeusneuvos. Nyt lautakunta korosti päätöksessään, että sen esitys Vasaman nimittämisestä oli yksimielinen. Samaa asiaa korostettiin siinä lausunnossa, jonka korkein oikeus antoi jo hyvissä ajoin ennen valintakunnan esitystä. Selvää lienee, että jo tämä KKO:n lausunto tosiasiallisesti ratkaisi presidentin nimityspelin Tapani Vasaman eduksi, sillä eihän valintalautakunta halua toki halua ryhtyä pullikoimaan KKO:n kantaa vastaan! Olisi mielenkiintoista tietää ne todelliset perusteet, joilla Vasama on asetettu Fränden, Liljenfeldtin ja Laukkasen edelle virkaa täytettäessä. Mutta niitähän emme, tietenkään, saa koskaan tietää. Ei niitä julkaista milloinkaan netissä, vaikka julkisuusperiaate tietenkin sitä edellyttäisi.
9. Hovioikeudenpresidentin nimitysasian valmistelu on salamyhkäistä puuhaa sikäli, että kun viranhakijat ovat selvillä, ao. hovioikeuskaupunkiin matkaileee kaikessa hiljaisuudessa ja suuren salaperäisyyden vallitessa KKO:n jäsenistä koostuva kolmihenkinen delagaatio tutkailemaan tilaannetta ja haastattelemaan ao. hovioikeuden jäseniä, esittelijöitä ja kansliahenkilökuntaa. Tälla halutaan saada kautta rantain selville, mitä henkilökunta tuumailee siitä, kenestä pitäisi tehdä heidän uusi pomonsa. Nämä keskustelut ovat tietenkin "täysin luottamuksellisia" ja luulisin, että kyseisen delegaation matkasta ja sen tuloksista ei kerrota nimitystä koskevissa asiakirjoissakaan mitään yksityiskohtaista. Delegaatio kertoo kyllä havainnoistaan ja tiedoistaan, joiden luotettavuutta viranhakijat tai ulkopuoliset eivät voi mitenkään tarkistaa, KKO:n muille jäsenille. Tämän jälkeen KKO:n päättää omasta lausunnostaan plenumissa eikä ole vaikea arvata, että päätös noudattelee useimmiten aina ko. delegaation näkemyksiä. KKO:n ko. lausunto - yksimielisyydessään - on sitten de facto tuomarinvalintalautakuntaa sitova.
10. Minusta tässä samoin kuin monissa muissakin tuomioistuinten päällikkövirkojen haku- ja täyttömenettelyssä olisi todella paljon kehittämisen varaa. Nyt virantäytöstä on avoimuus ja läpinäkyvyys usein kaukana ja salamyhkäisen virantäyttömenettelyn tuloksena päällikkötuomarin virkaan saadaan juristi, jota ao. tuomioistuimen henkilökunta pitää mukavana, sopivana ja muutenkin helpoimpana tapauksena. Tähän liittyy kuitenkin se karmea epäkohta, että virkanimitykset tehdään yksinomaan tuijottamalla ko. tuomioistuimen henkilöstön työn mukavuutta ja jonkinlaista "yhteishenkeä", mutta siinä ei ajatella tippaakaan sitä, miten esimerkiksi hovioikeutta ja sen oikeudenkäyntimenettelyä tulisi kehittää, jotta oikeutta hakevien ihmisten oikeusturva vihdoin ja viimein edes hivenen paranisi. Oikeusturva on lainkäytössä kaiken aa ja oo, mutta oikeuksien päällikkövirkojen täyttämisessä tuijotetaan yksinomaaan tuomioistuimen oman hallinnon sujuvuuteen. Lainkäytön laatu ja sen kehittäminen unohdetaan kylmästi. Pääasia on, että päälliköksi saadan "hyvä hallintomies tai nainen".
11. Tapani Vasamaa seurasi Suomen Tuomariliiton puheenjohtajana Tuomas Nurmi, joka on samanikäinen kuin kuin Vasama ja toimii nyt Päijät-Hämeen eli Lahden käräjäoikeuden laamannin virassa. Vm. virka oli haettavana pari vuotta sitten ja sitä haki myös Tapani Vasama, joka hävisi virantäytön Nurmelle. Ehkä nyt on ajateltu, että jos miestä ei valittu Lahden laamanniksi, niin pitäähän hänestä ainakin hovioikeuden presidentti tehdä!
12. Edellä kerrotut dubiot koskevat lähinnä hovioikeuden presidenttien virantäyttöä yleensä, samanlaista kähmintää se on ollut monasti aiemminkin. Tapani Vasama on varmaan pätevä päällikkötuomari, joten jäämme nyt seuraamaan, miten pontevasti hän ryhtyy kehittämään Vaasan hovioikeuden toimntaa. On pakko sanoa, että hänen edeltäjänsä tuotti tässä suhteessa ainakin minulle pettymyksen. Esimerkiksi Vaasan hovioikeuden tiedotustoiminta, jota seuraan netin välityksellä, on laskenut vuosi vuodelta kuin lehmän häntä konsanaan. Hovioikeus julkaisi viime vuonna - loppuvuodesta muuten - vain kolme ratkaisuaan netissä; tänä vuonna ei ole vielä yhtään ratkaisua putkahtanut Vaasan hovista nettiin. Silloin kuin Erkki Rintala oli Vaasassa presidenttinä, hovioikeus julkaisi vuosittain yhtä monta eli n. 20-30 ratkaisua netissä kuin viisi muuta hovioikeutta yhteensä. Tässäpä olisi hieman tavoitetta Tapani Vasamalle.
13. Tapani Vasaman puoliso Pirjo Peura-Vasama toimii tätä nykyä Helsingin käräjäoikeuden käräjätuomarina. Hän oli puheenjohtajana suurta julkista huomiota herättäneessä puukartellijutussa, joka lienee Suomen suurin riita-asia kautta aikojen. Minulle oli yllätys, että Peura-Vasaman johtama oikeus päätyi kymmenkunnassa ratkaisussaan kolmisen viikkoa sitten siihen, että vahingonkorvausta kartellin muodostaneilta metsäyhtiöiltä vaativien yksityisten metsänomistajien vaatimukset olivat pahemman kerran vanhentuneet. Käräjäoikeus hylkäsi siten, äänestyksen 2-1 jälkeen, korvausvaatimukset vanhentuneina. Päätöksistä valitetaan luonnollisesti hovioikeuteen ja tarvittaessa aina korkeimpaan oikeuteen asti. Olen melko varma - voisin jopa lyödä pienen vedon asiassa - että hovioikeus tai viimeistään KKO tulee vanhentumiskysymyksen johdosta toisenlaiseen tulokseen kuin käräjäoikeuden enemmistö ja palauttaa jutut takaisin käräjäoikeuteen.
35 kommenttia:
Blogistilta ihan asiallisia huomioita tuomareiden valintamenettelyn puutteista. Sellainen asiatieto on kuitenkin syytä oikaista, että Tapani Vasama johti eettisiä periaatteita valmistellutta työryhmää, mutta ei ollut niitä laadittaessa ja julkaistaessa Tuomariliiton puheenjohtajana. Blogisti kritisoi sitä, että julkaisutoimintaa tai tutkijanansioita ei huomioitaisi päällikkötuomareita nimitettäessä. Nämä ansiot eivät kuitenkaan liene ensisijaisia valittaessa esimiestehtäviin, joissa tarvittavat henkilökohtaiset ominaisuudet poikkeavat olennaisesti siitä, mitä hyvältä tuomarilta vaaditaan. Saattaa olla jopa niin, että hyvä tuomari tai tutkija ei ole hyvä esimies.
"Esimiestehtäoiin vaadittavat henkilökohtaiset ominaisuudet".
Noinhan sitä aina ja iankaikkisesti on puolusteltu, jos ja kun päällikkötuomareiksi on valittu lainkäytössä nynnyjä tuomareita!
KKO ja tuomarinvalintalautakunta tuijottavat yksinomaan viranhakijoiden hallinnollista pätevyyttä ja kokemusta tuomioistuimissa ja sitä, miten nimitys vaikuttaa ao. tuomioistuimen sisäisiin asioihin.
Sitä varten KKO:sta lähtee salainen "porukka" eli delegaatio kyselemään hovioikeuksien kanslisteilta ja esittelijöiltä, että "mitäs tuumaatte, jos pressaksi nimietään tuo tai tuo tyyppi"!
Mitta, mutta! Hovioikeudet ja kaikki tuomioistuimet sekä niiden päällikkötuomarit eivät suinkaan ole olemassa oman talonsa viranhaltijoiden mukavuutta, viihdyttämistä ja sisäistä hallintoa varten, vaan ihmisten oikeusturvaa varten.
Tiedetään käytännöstä, miten monet suuret ongelmat tuomioistuinten menettelyssä ja asian käsittelyssä ja tuomareiden puutteellisessa ammattitaidossa rasittavat oikeudenkäyttöä ja ihmisten oikeusturvan saantia. Jotta näitä tuomioistuinten päätehtäviä voitaisiin edes yrittää kehittää, päällikkötuomareiksi tarvittaisiin ennen muuta päteviä lainkäyttäjiä, ei mitään nynnyjä hallinnon kanssa puurtajia!
Niin kauan kuin tätä asiaa ei ymmärretä, Suomi rämpii tosiasiallisesti kaukana "maailman parhaasta oikeusvaltiosta".
Kyllä, presidentin ensisijaisena tehtävänä on tai ainakin tulisi olla hovoikeuden oman ja sen tuomiopiiriin kuuluvien käräjäoikeuksien lainkäytön kehittäminen, ei hovioikeuden omasta hallinnosta huolehtiminen. Kaikissa hovioikeuksissa on tiettävästi hallintoa ja sen johtamista varten erillinen korkea virkamies eli kansliapäällikkö tai hallintojohtaja.
Samaa mieltä kohdan 13 loppuosasta. En siten lähde lyömään vetoa muusta kuin enintään siitä, että metsäkartelliasia on vireilä vielä vuoden 2020 tuntumassakin.
Puukartellijuttu tulee toki jatkumaan pitkään käräjillä, hovissa ja KKO:ta myöten!
Mutta Pirjo Peura-Vasama hakeutunee kohta Vaasan seudulle tuomariksi, joten hänen panostaan ei tuossa jutussa enää tarvittane!
Rva Peura-Vasama harrastaa matrikkelin mukaan Italian kieltä ja kulttuuria. Olisikohan tällä mitään tekemistä hovioikeuden presidentin nimitysasian kanssa?
Puukartellijuttujen tutkimatta jättämispäätöksille on ominaista tuttu ilmiö vaikeiden juttujen tuomioistuinkäsittelystä: Jätetäänpä nuo kanteet laakista tutkimatta, niin päästään noista kauheista jutuista ainakin vuodeksi tai pariksi eroon! Ja kulut kuittiin, huudahtaa bisittare B.
Tuttu juttu muissakin valtion virkanimityksissä ja etenkin korkeiden virkamiesten kohdalla. Tärkein nimitysperuste on mukavan miehen/naisen maine. Mutta kun se ei riitä päälliköllekään: vaikka herra antaa viran, ei se anna järkeä. Ja kohta alkaa raha palamaan, kun hankitaan konsultteja kehittämään viraston toimintaa. Pällikkö kun ei siihen kykene.
On käsittämätöntä, miten valitsijat eivät ymmärrä, että keskeinen valintakriteeri tulisi ollaa päällikkkötuomarinkin osalta taidot lainkäyttäjänä. Tuomarinvalintalautakunnalla ei ole näköjään mitään virkaa.
Jos ja kun hovioikeuksien presidentit ja hallintopäällköt eivät hallinnollisilta kiireiltään ehdi tai halua kehittää lainkäyttöä ja oikeudenkäyntimenettelyä, niin perustettakoon jokaiseen hovioikeuteen kiireellisesti erityinen kehittämisjohtajan virka, jolle mainittu tehtävä kuuluisi. Tai annettakoon ko. tehtävä vaihtoehtoisesti ulkopuolisten konsulttien hoidettavaksi.
Eiköhän täällä ole riittävästi julkishallintoa. Hovioikeuskyöstit voisivat ryhtyä tekemään tuottavimmin ratkaisuja.
Päällikkö tai muu virkamiesjohtaja joutuu määräysten mukaan pientenkin muutosten joka käänteessä kuuntelemaan erilaisia yhteistoiminta-, henkilöstö- ja työsuojeluelimiä. Konsultin ei tarvitse.
Tässä nimitystapauksessa, kuten muidenkin päällikkötuomareiden kohdalla, tuomarinvalintalautakunta teetätti varmaankin soveltuvuustestin hakijoille. Sieltä löytynee selitys Vasaman ykkötilalle, josta siis ei edes äänestetty. Osaako Vasama kuinka hyvin ruotsia ? Ilman sitä ei Vaasan HO:n päällikkövirassa kunnolla pärjää.
"päällikkötuomareiksi tarvittaisiin ennen muuta päteviä lainkäyttäjiä, ei mitään nynnyjä hallinnon kanssa puurtajia!"
Olen samaa mieltä siinä, että päällikkötuomareiksi ei tarvita nynnyjä hallinnon puurtajia. Siinä taas olen eri mieltä, että lainkäytöllinen pätevyys olisi ensijainen ominaisuus. Blogisti nimittäin näkee hallinnon turhan kapeasti: se tarkoittaa nimittäin juuri sitä, että tuomioistuin saadaan toimimaan hyvin: tuottamaan laadusta lainkäyttöä tehokkaasti (nopesti ja mahdollisimman optimaalisin kustannuksin). Se, joka on itse hyvä tuomari, ei välttämättä ole hyvä tuollainen organisaattori ts osaa ohjeistaa muita tuomareita ja henkilökuntaa. Pahimmassa tapauksessa hän keskittyy itse istumaan juttuja hallinnon ollessa levällään.
Ym. hyvä hallinto ei ole olemassa henkilökunnan mukavuutta varten, painvastoin se edellyttää suorastaan tiettyä "kovuutta", mutta myös henkilökunnan hyvinvoinnista on huolehdittava, että virastossa jatkossakin olisi työssään jaksavia hyviä tuomareita ja heitä avustavaa henkilökuntaa.
"Päällikkö tai muu virkamiesjohtaja joutuu määräysten mukaan pientenkin muutosten joka käänteessä kuuntelemaan erilaisia yhteistoiminta-, henkilöstö- ja työsuojeluelimiä."
Ei se joudu kuuntelemaan vain kuulemaan. Siinä on vissi ero.
Eivät tuomioistuimet ole julkishallintoa, eivät Suomessa eivätkä Amerikoissa.
"Blogisti nimittäin näkee hallinnon turhan kapeasti: se tarkoittaa nimittäin juuri sitä, että tuomioistuin saadaan toimimaan hyvin: tuottamaan laadusta lainkäyttöä tehokkaasti (nopesti ja mahdollisimman optimaalisin kustannuksin)".
Näin ja muuta plääp plääp -juttuja runoili anonyymi edellä.
Hän, kuten yleensä useimmat muutkin, unohtavat, ettei tuomioistuin, kuten esim. hovioikeus, ole olemassa itseään ja virkakuntaansa varten, vaan ihmisten oikeusturvaodotusten täyttämistä ja oikeusjuttujen ratkaisemista varten.
Anonyymin sanastosta unohtui kaikkein tärkein eli se, että oikeudenkäynnin tulee olla reilua ja oikeudenmukaista, ratkaisut ymmärrettävästi ja seikkaperäisesti perusteltuja ja ihmiset saavat todellista oikeusturvaa oikeusasioissaan.
Anonyymi on ehkä kasvanut ja urautunut tyypillisessä "hallintohovioikeudessa", jossa nämä asiat eli tuomioistuimen päätehtäväåt unohtuvat ja unohdetaan aktiivisesti tyystin.
Paha vika, että tuomioisutimen toimintaa tarkastellaan ainoastaan sisäisesti (hallintokeskeisesti) ja unohdetaan oikeussuojaa hakevien ihmiset odotukset ja tarpeet.
Ei siis mitään uutta Suomen oikeudenkäymiskaaren alla!
Blogisti ehdotti yhtenä vaihtoehtona kehittämisjohtajan tehtäviä ulkopuoliselle konsultille. Kokemuksesta (ollut useita konsultteja) kerron, että ei onnistu, jos konsultti ei tunne alaa perinpohjin, kuten ei yleensä tunne. Pelkkää veronmaksajien rahan haaskausta.
Valtion johtajavalinnoissa pitäisi olla erityisen tarkka. Yksityisen firman johtajalle tulee kenkää, jos homma ei hoidu. Sen sijaan valtiolla ei päälliköistä pääse millään eroon, jos valinta on susi. Lisäksi huono päällikkö levittää tautia ympärilleen, kun pääsee valitsemaan alaisia tai keskeisesti vaikuttamaan näiden valintoihin. Vasamaa en tunne, mutta monta muuta päällikkköä alalta tunnen.
Kuka hullu/ketkä hullut nyt valitsisivat konsultiksi tyypin, joka ei tunne ko. alaa lainkaan?
Valinta ei samanlainen kuin eduskuntavaaleissa, joissa valtiopäivämiehiksi voidaan saadaan vaikka minkälaisia tyyppejä.
Ko. alalla (tuomioistuinmenettely) valittakoon konsulteiksi prosessioikeudesta/todistusoikeudesta väitelleitä tohtoreita, joilla on myös käytännön kokemusta tuomioistuimen toiminnasta.
Nyt tuli palsturilta niin tarkat pätevyysvaatimukset konsulteille, että seuraavaksi voidaan puhua jo reilusti nimillä. Ketkä siis käytännössä olisivat sopivia henkilöitä kehittämään tuomioistuimien toimintaa oikealla tavalla?
Ensi sijassa tuomareiden tulisi tietenkin itse huolehtia oikeudenkäyntimenettelyn kehittämisestä.
Tuomioistuinmenettelyä koskeva laonsäädäntö on useimmiten varsin väljää ja tarjoaa aktiivisille tuomareille erinomaiset mahdollisuudet menettelyn kehittämiseen. Harrastin itse tuomarina ollessani menettelyn kehittämistä ja kirjoitin teemasta usein. Defensor Legikseen muistelen kirjoittaneensi 1980-luvun lopulla artikkelin otsikolla "Tuomioistuin oikeudenkäyntimenettelyn kehittäjänä".
Lukekaa sieltä!
Niin. Blogisti varmaan tuomariaikanaan olikin valiotuomari ainakin omasta mielestään. Kuitenkin blogin keskustelupalstan kirjoitusten perusteella blogisti on erittäin fakkiutunut omiin mielipiteisiinsä eikä tilaa ole niistä poikkeaville käsityksille, vaan ne saavat käytännössä poikkeuksettomasti alentuvan, jopa ilkeän vastakommentin. Jos tällainen luonne ei ole blogistille kehittynyt vasta iän myötä ei se anna kovin mairittelevaa kuvaa blogistin tuomarintaidiosta, oli hänen osaamisensa prosessuaalisista seikoista sitten kuinka vahva tahansa.
Heh, heh! En ole pitänyt itseäni valiotuomarina tai ainakaan ajatellut asiaa tältä kannalta. Toisaalta sanoisin, että tuomioni perustelut vaikeammisssa jutuissa olivat kyllä seikkaperäiset ja ymmärtävät, hieman samanlaisia mihin KKO on nyt 10 viimeisen vuoden aikana pystynyt! Ja prosessinjohto, varsinkin se materiaalinen, oli toinen "bravuurini"; siitä kirjoitin respiittikirjanikin v. 1988, joka on ollut jo vuosikymmeniä loppuunmyyty.
Tuskaannuin tuomarikauteni loppupuolella 1980-luvulla jähmeään suomalaiseen prosessin perusvirheisiin eli oikedenkäyntikirjelmiin ja juttujen huonoon valmisteluun ja niiden toistuviin lykkäyksiin, mistä eivät hyötyneet muut kuin advokaatit.
Otin käyttöön mallin, jonka tiesin tulevan myöhemmin Suomessa käyttöön, eli erotin riita-asioissa toisistaan valmistelun ja pääkäsittelyn sekä ielsin lykkäykset ja oikeudenkäyntikirjelmiin perustuvan prosessaamisen.
Nykyisessä laissa säännökset ovat kuitenkin niin väljtä, että hitautta ja jähmeyttä ei ole saatu käytännössä kuriin. Kyllä "Ikaalisten malli" oli kaikissa suhteissa todella jämäkkää prosessia ja tuomiot perusteltiin todella hyvin.
Kyse oli siis juuri menettelyn kehittämisestä, jota laki ei suinkaan kiellä, vaan päin vastoin edellyttää. Vaikka lainsäännökset olisivat periaatteessa miten hyvin laadittuja tahansa, ne eivät toimi, jos tuomarit ovat nynnyjä eivätkä halua panna pykäliä toimimaan ja kehitä menettelyä säännösten edellyttämällä tavalla ja joskus jopa säännöksistä välittämättä, jotta kansalaiset saisivat todella oikeusturvaa.
Käytäntö ja tuomareiden aktiivisuus ja ammattitaito menettelyn kehittämisessä ratkaisvat oikeusturvan tason, eivät pykälät ja säännökset.
Ja mitä tulee joidenkin anonyymien kommenttien väitetyyn mollaamiseen, niin mollaaminen loppuu kyllä, jos tietyt anonyymit lopettavat typerien ja syvältä olevien kommenttiensa lähettämisen palstalle.
Annan kyllä tilaa asialliselle kritiikille, mutta esim. edellä olevan anonyymin "kirjoitus" on juuri sellainen, josta kumpuaa lähinnä vain mollaamisen halu. Pitäisi muistaa sanonta: Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan!
"Ensi sijassa tuomareiden tulisi tietenkin itse huolehtia oikeudenkäyntimenettelyn kehittämisestä.Tuomioistuinmenettelyä koskeva laonsäädäntö on useimmiten varsin väljää ja tarjoaa aktiivisille tuomareille erinomaiset mahdollisuudet menettelyn kehittämiseen."
Kaikella kunnioituksella, tuota tapahtuu nykyisin joka päivä maamme tuomioistuimissa, joissa mietitään miten kukin juttu voitaisiin normeja taitavasti soveltaen käsitellä niin, että juuri siinä jutussa optimoituisi varmuus, nopeus ja edullisuus. En kyllä tunnista nykytuomioistuimista blogistin kuvaamaa 1980-luvun jähmeyttä, kyllä se on mennyttä maailmaa.
Joukkomitassa tämä toteutuu eri hovioikeuspiirien laatutyössä, jossa eri tuomioistuinten tuomarit porukalla miettivät, mitkä ovat minkin kysymyksen osalta parhaita käytänteitä.
Ei tuo tarkoita sitä, ettei prosessisäännöksiä voitaisi soveltaa myös muodollisesti tai muutoin huonosti, mutta se liittyy siihen, että kyseessä on ihmisten tekemä inhimillinen toiminta, johon liittyvät "inhimillisety erehdykset". Erehtyvä tuomari - toisin kuin esim. lääkäri - ei onneksi saa asiakastaan henkiltä, kaikeksi onneksi.
Tämä ei sulje pois sitä, ettei nykyprosessissa olisi myös ongelmia, joista osa voi johtua myös lainsäädännöstä. Ei kai voi olla niin, että 1993 keksittiin täydellinen prosessilaki, jota ei voi enää hiukkaakaan kehittää.
Resursseja on tuomareilla nykyisin niin kamalan paljon, että ex-tuomaria ihan hirvittää ja samalla kummastuttaa, miksei "jälki" eli se tuomitsemistoiminnan laatu ole parempaa! Resurssien puutteen, jutturuuhkien yms. kitinä osoittaa vain huonoa makua kitisijöiltä.
En ole sanonut, että vuoden 1993 laki olisi ollut täydellinen - sitähän on jo korjailtukin monilta osin - vaan sanoin, että lain menettelysäännökset ovat useimmiten väljiä ja antavat tuomareille paljon harkinta- ja tulkintavaltaa.
Valitettavasti tuomarit eivät käytä tätä mahdollisuutta hyväkseen ja ryhdy kehittämään menettelyä parempaan suuntaan, vaan yrittävät päästä läpi siitä mistä aita on matalin; se kyllä pnnistuu, mutei prosessin kehittäminen parempaan suuntaan.
Pikkporukoilla tuomarit kyllä saattavat kokoontua pari kertaa vuodessa, mutta eivätköhän nämä tilaisuudet oe yleensä lähinnä turinatilasuuksia ja kuulumisien vaihtoa. Oikeuskirjallisuus on tuomareille jokseenkin vierasta.
En ole koskaan nähnyt blogistin tuomioita enkä kuunnellut hänen opetustaan, mutta blogin lisäksi olen lukenut hänen kirjojaan. Sillä perusteella uskon vakaasti blogistin olleen juuri tällainen valiotuomari, jolle keskeistä on kyky erottaa olennainen epäolennaisesta ja perustella kantansa avoimesti ja uskottavasti.
Mitä tulee esim. hovioikeuksien laatuhankkeisiin, niin niitä todellakin on, ja mielstäni ne ovat erinomaista tuomioistuinten kehittämistä ainakin pääkaupunkiseudulla. Syystä tai toisesta tämä oppi ei kuitenkaan useinkaan tunnu menevän perille ainakaan käräjäoikeustasolla. Tämä koskee esimerkiksi tuomioiden perusteluja. Näyttää myös siltä, että ne, jotka tietoa eniten tarvitsisivat, loistavat poissaolollaan näistä hankkeista.
Kun aloitin työni oikeuslaitoksessa, tapana oli, että virkaikä oli vielä keskeinen peruste virkanimityksissä. Kun tästä päästiin, näytti jo hetken siltä, että vihdoinkin valitaan pätevimmät virkaiästä riippumatta. Pian valitsijat kuitenkin äkkäsivät vapautensa, ja lopputuloksena on täydellinen sekamelska, jossa keskeisin valintaperuste on usein pärstäkerroin. Perustelut valinnalle löytyvät aina.
Jokainen tuomareita vähänkin nähnyt tietää, että virkavuosilla taikka titteleillä ei ole välttämättä mitään tekemistä pätevyyden kanssa. Kokemusta tulee tietenkin vain kokemuksen kautta, mutta fiksu omaksuu tuomarin tehtävässä tarvittavan kokemuksen viidessä vuodessa. Tyhmä voi istua vaikka hovioikeuden presidenttinä eläkkeelle saakka viisastumatta yhtään.
Uskoisin, että parhaan arvion tuomarin hyvyydestä taikka huonoudesta pystyisivät antamaan ne asiamiehet, jotka ovat hoitaneet paljon juttuja ao tuomarilla. Kun riittävän monelta kysyttäisiin, jyvät seuloutuisivat kyllä akanoista. Mutta eipä tällainen valintaprosessi olisi varmaan mitenkään järjestettävissä.
Kaikkein tärkeintä olisi, että tuomarin tehtävään hakeutuisi laajasti kokeneita juristeja tuomioistuinlaitoksen ulkopuolelta. Tässä taas palkkaus on avainasemassa. Tuomarin viran määräaikaisuus voisi saada vipinää ja yritystä laiskaankin tuomariin, mutta ehkäpä se ei ole kuitenkaan ajateltavissa Suomessa.
Suomessa on kyllä myös ma. tuomareita, esim. hovioikejuksissa ma. hovioikeudenneuvoksia ja käräjäoikeuksissa ma. käräjätuomareita.
Yksi inhottava ja melko naiivi puheenahe on - tietenkin -tuomareiden palkkojen korottaminen. Tuomareillahan on kuitenkin virkamiesten yleiseen palkkatasoon nähden ihan hyvät palkat, turha niistä on narista!
Ei ole viisasta otaksua saati vaatia, että tässä talousahdingossa vain ja ainoastaan tuomareiden palkkoja korotettaisiin roimasti.
Palkoista puheen ollen: EU-komissaari ansaitse palkkaa kaksin verroin enemmän kuin Suomen tasavallan presidentti - Suomen pääministeristä nyt puhumattakaan.
Tuomareilla on ihan OK palkkaus virkamiehiksi, mutta yleensä jää kuitenkin alle yksityisen sektorin advokaattien ansioiden. Monesti jopa huomattavasti. Siksi advokaattikunnasta ei juuri ole tunkua tuomarintehtäviin. Syyttäjäkunnasta sitäkin enemmän, ja sen valitettavasti alkaa rikosjutuissa huomata.
Myös pääministerin, ministereiden, kansanedustajien ja tasavallan presidentin palkka jää selvästi jälkeen, jopa kolmin- tai nelinkertaisesgti, yksityisten alojen, esim. suurten metsäyhtiöden, pää- ja toimitusjohgtajien palkoista. Samoin suurten valtionyhtiöiden johtajiston palkoista. Miksi vain tuomareiden palkka pitäisi nostaa "yksityisen sektorin" johtajien tasolle? Naurettava ajatus.
Tumareiksi on alettu pikku hiljaa nimittää myös joitakin asianajajia ja yleisiä oikeusavustajia.
On totta, että pelkästään lainkäytölliset taidot eivät riitä päällikön tehtäviin. Tarvitaan myös halua toimia esimiehenä. Yhtä totta on, että huonosta lainkäyttäjästä harvoin tulee hyvää päällikkö. Minä ainakaan en sellaisia tunne. Tunnetko sinä?
Sen sijaan tunnen useita huonoja lainkäyttäjiä, jotka ovat myös huonoja johtajia, kun ainoat meriitit ovat halu käyttää valtaa ja uskomus, että viisaus asuu omassa päässä. Mutta hulluhan ei ole se, joka pyytää, vaan se, joka antaa.
Lähetä kommentti