torstai 31. heinäkuuta 2014

859. Kokoomuksen kannatus nousussa, persujen ja demareiden edelleen laskussa


1. Jotkut anonyymit ovat ennustaneet blogikommenteissaan kokoomuksen kannatuksen laskevan jyrkästi siksi, että puoluekokous valitse kesäkuussa puolueen uudeksi puheenjohtajaksi Alexander Stubbin. Kyseiset kommentaattorit ovat pitäneet Stubbia lapsellisena tai jopa jonkinlaisena pellenä, joka ei tiedä kansallisesta politiikasta yhtikäs mitään, vaan joka vain twiittailee innokkaasti urheilusuorituksistaan ja mittailee ja kertoo rasvaprosentistaan. Usein puututaan myös Alexin ylileveään hymyyn.

2. Kriitikot eivät tunnu ymmärtävän, että kansallista politiikkaa ja valtiontaloutta ei voida nykyisin tarkastella tai niistä päättää Euroopan unionista ja sen harjoittamasta politiikasta riippumatta. Suomi ei voi irrottautua EU:n päättämistä Venäjä-pakotteista, vaikka kepulaiset ynnä ns. asiantuntijat kovasti niitä vastaan politikoivatkin. Tai että kansalaiset eivät voisi arvella Timo Soinin tai Antti Rinteen habituksen perusteella herrojen rasvaprosenttia, vaikka nämä ei siitä koskaan uskaltaisi siitä meitä informoidakaan. Keskustan ikivanhat poliitikot eli Sirkka-Liisa Anttila, puolueensa "eturiviin" ja seuraavaksi ulkoministeriksi jälleen kerran pyrkivä Paavo Väyrynen - huh, huh, Patehan luopui keskustan puheenjohtajuudesta "vasta" 25 vuotta sitten - ja viimeksi Mauri Pekkarinen ovat arvostelleet hallitusta eli rivien välissä erityisesti uutta pääministeriä milloin mistäkin.

3. Yle Uutiset tilaa Taloustutkimukselta joka kuukausi puolueiden kannatusta osoittavan gallupmittauksen. Tänään julkistetut heinäkuun mittaustulokset - katso kuviota yllä - osoittavat puheet Alex Stubbin kyvyttömyydestä kokoomuksen puheenjohtajana täysin tuulesta temmatuiksi.  Kokoomus nimittäin jatkaa edelleen maan suurimpana puolueena - raskaasta hallitusvastuusta huolimatta. Puolueen kannatus on noussut "Stubbin kaudella" ja kesäkuun mittaustuloksesta1,5 prosenttiyksikköä ja on nyt 21,8 prosenttia.

http://yle.fi/uutiset/kokoomus_ja_keskusta_nousussa__sdp_ja_ps_syoksyivat_alas/7386072

4. Keskusta, joka käväisi viime vuonna gallupmittauksissa maan suurimpana puolueena 23 prosentin kannatuksellaan, on toiseksi suurin puolue. Se keräsi mittauksessa 20,9 prosentin kannatuksen ja kasvatti kannatustaan kesäkuun mittauksesta 1,4 prosenttiyksiköllä. Näinä vaikeina aikoina ei luulisi olevan oppostiopuolueelle mikään konsti nousta maan suosituimmaksi puolueeksi. Mutta niin vain jo reilut kolme vuotta pääministeripuolueena ollut kokoomus päihittää kannatusmittauksissa opposition keskustan, perussuomalaisista nyt puhumattakaan. Juha Sipilällä on paljon työtä, jos hän aikoo nostaa keskustan ensi vuoden vaaleissa suurimmaksi puolueeksi. Pitäisikö Paavo Väyrynen sittenkin nostaa takaisin keskustan "eturiviin" ja alkaa rummuttaa jo tässä vaiheessa, että seuraavassa hallituksessa ulkoministerin salkku kuuluu sitten  "Meidän Paavolle". Pelkästään muutto Oulunsalosta Sipooseen ei riitä tekemään Sipilästä maan pääministeriä.

5. Perussuomalaisten kannatus, joka käväisi alkuvuodesta jo lähes 19 prosentissa, laskee edelleen reilusti. Puolue keräsi nyt  3,8 prosentin kannatuksen, jossa on pudostusta kesäkuun mittauksesta 1,5 prosenttiyksikköä. Persujen kannatus jäi kauas puolueen tavoitteista jo kevään EU-valeissa ja laskusuunta tuntuu jatkuvan edelleen. Jussi Halla-ahokin lähti Brysseliin ja hänen tilalleen eduskuntaan satiin joku pyylevä komisario Helsingistä. Ei kovin hyvältä näytä. Puolueen kansanedustajista  jo 3-4 on pontevia poliisimiehiä, mutta rosvoja ei vaan saada kiinni - eikä kannatusluvuissa muita suuria puolueita.

6, Kaikkein huolestuttavin tilanne on kuitenkin SDP:llä, sillä puolueen kannatus sen kun jatkaa laskuaan. Nyt demareita kannatti vastaajista enää 13,8 prosenttia, missä on laskua kesäkuusta 1,0 prosenttia, kesäkuun kannatusluvut puolestaan laskivat toukokuun mittaustuloksista. Antti Rinne valittiin puolueen puheenjohtajaksi toukokuussa, mutta valinta oli ilmeisesti virheellinen. Jutta Urpilaisen syrjäyttäminen on vienyt demareilta erityisesti naiskannattajia, nimenomaan keski-ikäiset naiset karttavat mieskörilään eli Antti Rinteen arkisen tuntuista johtamistyyliä. 

7. Mikähän siinä oikein mahtaa olla, että kun pääministeripuolue eli kokoomus jatkaa yhä edelleen maan suurimpana puolueena, niin toisen suuren hallituspuolueen eli demareiden kannatusluvat ovat koko ajan olleet syöksykierteessä? Antti Rinteen piti antaa puolueelle uudet kasvot ja näin on toki tapahtunut, mutta huonomompaan suuntaan. Tätä menoa Antti Rinne kyllä menettää kasvonsa pian kokonaan!

8. On outoa, että Antti Rinne ei saa esiintymistään ja erityisesti ulosantiaan eli puhetapaansa kuntoon, ei sitten millään. Tänäänkin hän takelteli tv-uutisten haastattelussa sanoissaan pahemman kerran. Puheenjohtajan vaalia koskevassa kampanjassaan ja myös valintansa jälkeen Rinne on vain toistellut koko ajan yhtä ja samaa asiaa eli sitä, että "työllisyys ja talouskasvu pitää saada nosuun". Niin pitäisi, mutta Herra Rinteellä ei tunnu olevan minkäänlaisia konkreettisia keinoja, joiden avulla nousuun voitaisiin lähteä. Jos SDP:n kannatus jää ensi vuoden vaaleissa 12-13 prosenttiin, niin Rinne saa kyllä sanoa hyvästit puheenjohtajuudelleen.

9. Tänään Antti Rinne yritti selitellä uskovansa, että demareiden kannatus kyllä lähtee nousuun, jahka hallituksen budjettiriihessä päätetään antaa lapsiperheille lisää 70 miljoonaa euroa ja että nuo rahat "kohdistetaan oikealla tavalla". Hohhoijaa ja voihan vitsi, kyllä kait! Ensin hallitus päättää alentaa lapsilisiä ainakin 100 miljoonalla eurolla ja nyt se aikoo kompensoida kyseisen leikkauksen "peräti" 70 miljoonan euron lisäpotilla. Mitä tarkoittaa mainitun summan "oikein kohdentäminen"? Ei kai vaan sitä, että lisärahaa annetaan ainoastaan niille lapsiperheille, jotka suostuvat äänestämään vaaleissa demareita.

10. Pienemmistä puolueista ainoastaan hallituksesta karkuun joussut vasemmistoliitto säilytti kesäkuun kannatuslukunsa, kaikkien muiden pienpuolueiden kannatus sitä vastoin laski hieman. Mitä ihmettä nämä kristillisdemokraatitkin tekevät hallituksessa, jossa niillä on vain yksi eli hieman tympeän poliisiministerin salkku? Jos puolue aikoisi vihdoin ja viimein nostaa kannatustaan, sen olisi  vaihdettava Päivi Räsänen kiireesti Sari Essayhaan. Mutta Räsänen on päättänyt istua pallillaan kuin tatti. Kaipa se laskeskelee pääsevänsä myös seuraavan eli ensi vuoden vaalien jälkeen muodostettavan hallituksen ("Stubb II") poliisiministeriksi, jos onnistuu pysyttelemään sitkeästi puolueensa puheenjohtajana. Mutta siinä tapauksessa myös Mikko Paatero päätänee, ettei lähdekään vielä eläkkeelle.

38 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Siitä se riemu repeää, jos - ja kun - vasemmistoliitto ohittaa kannatusluvuissa SDP:n.

Anonyymi kirjoitti...

Luulin, että blogisti ottais kantaa oman osaamisensa saralla vaikkapa aina ajankohtaiseen Auerin juttuun jossa on ilmennyt uutta, mutta ei?

Virolainen taitaa klaarata tämän poltiikan paremmin, joten kysyn aiotko ensikeväänä eduskuntaan?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

En ole kyllä murhannut ketään, mutta äänestänyt olen usein, lähes aina. Politiikka kuuluu siten murhia enemmän osaamisalueisiini. Eduskuntaan en aio - tälläkään kertaa. Sinne kyllä riittää teitä pöttöpäitä pyrkijöitä ihan tarpeeksi.

Anonyymi kirjoitti...

Kokoomuksen hyvä gallup-tulos on laskettavissa Stubbin ja äänestäjien kuherruskuukauden tiliin. Rinne ei saa puolueelleen vaalivoittoa, vaikka kylvettäisi Stubbin budjettiriihessä luvuin 6-0.

Demarien kannattajat eivät kestä julkisen talouden sopeutustoimia. Niitä on kuitenkin pakko tehdä, joten SDP on koko syksyn altavastaajana politiikassa.

Rinteen puheenjohtajuutta ajaneet junttamiehet epäonnistuivat pahasti arvioissaan SDP:n kannatusnoususta.

Anonyymi kirjoitti...

Rinne saattoi olla virhe, se on totta. Toisaalta Jutta oli nähty. Urpilaisen puhe muuntui monotooniseksi Hetemäen ja valtiovarainministeriön oikeistolaisen yhden totuuden taloustieteen toistamiseksi. Kun ministeri muuntuu valtiovarainministeriön "asiantuntijoiden" kirjoittamien lausuntojen robottilukijaksi, on aika vaihtaa ministeriä. Ministeri johtaa ministeriötä - ei päinvastoin. Valitettavasti ministeriö onnnistuu kaappaamaan vallan yhä useammin, jolloin valtaa käyttää epädemokraattinen virkamieseliitti. Ministeriön johdon pitäisi kulkea ministerin mukana ja ministeriössä pitäisi olla aina ministerin nimittämiä, määräaikaisia asiantuntijoita esim. yliopistoista. Muutoin kokonaisia hallinnonaloja voidaan kaapata poliittisin virkanimityksin, mikä heijastuu koko ministeriön rekrytointiin.

Ennustin Stubbin valinnan vievän kokoomuksen laskuun. Pahalta näyttää ennustukseni kannalta, mutta pidän siitä vielä toistaiseksi kiinni. Stubb on elitisti. Tietääkseni kaikki on aina ollut järjestetty ja turvattu, ja oikeita töitä ei ainakaan ole tarvinnut tehdä. Kaukana kansasta toisin kuin ihmisläheinen edeltäjänsä Savosta.

Mitä tulee vasemmistoon, se on mielestäni tehnyt edes jotain oikein. Jotain missä SDP on epäonnistunut. Vasemmisto on kyennyt kasvattamaan nuorta poliitikkoa laajemmalla rintamalla, joka ymmärtää aidosti nyky-yhteiskuntaa ja työntekijän ja nuorten ahdinkoa tavalla, johon vanhempi polvi ei vain kykene. Li Andersson on lupaava. Vähän turhan hipsteri turhan laajalla rintamalla, mutta oppimiskykyinen, kasvava ja haastaa tasavertaisesti Olli Rehnin kaltaiset, kovan luokan tehtävissä keitetyt ketut. Ja Li on nainen. Ominaisuus, jota tarvitaan sen maineen ja mielikuvan muuntamiseksi, miksi vielä moni karttaa vasemmiston äänestämistä.

Jos SDP ei ala nostamaan heidän harvoja nuoria parrasvaloihin ja pian, kannatus jatkaa laskuaan. Silloin on vain ajan kysymys, milloin vasemmisto ohittaa kannatuksessa SDP:n. Toivottavasti ohitus tapahtuu kymmenen prosentin kannatuksen paremmalla puolella.

-SH

Jyrki Virolainen kirjoitti...

"Oikeita töitä" on suhteellinen ja epäselvä sanonta. Mitkä ovat oikeita ja mitkä taas vääriä töitä? Tästä vallitsee varmasti erilaisia mielipiteitä. Myös sana "elististi" on monimerkityksellinen. Stubb on opiskellut ja tehnyt väitöskirjan ja ollut ennen poliitikoksi ryhtymistään myös oikeissa töissä virkamiehnä.

Onko Li Andersson tehnyt koskaan oikeita töitä?
Meja Kyllönen oli ja hän hakkasi EU-vaaleissa Li A:n selvin numeroin.

Mitään ministeriötä ei johda virkamies, vaan sitä johtaa nimenomaan ministeri. Jutta U:kaan ei hyväksynyt mukisematta ja aina sellaisenaan virkamiestensä ehdotuksia. Ministeri pättää ja virkamiehet avustavat ja tekevät niin kuin ministeri haluaa. Anonyymi ei tunnu olevan kärryillä asioista, vaan esittää vain sangen populistisia ja perussuomalaismaisia käsityksiä erilaisista asioista.

Mitähän vasemmisto on tehnyt esimerkiksi hallituksessa oikein ja eri tavalla kuin muut puolueet? Tuskin mitään. Puolue lähti hallituksesta vain siksi, että vaalit ovat jo lähellä, siis yksinomaan taktisista syistä. Tätä voidaan kutsua vastuun pakoiluksi. Mutta puoluehan myös meni hallitukseen taktisista syistä ja päätti jo alusta lähtien, että "sopivassa kohdassa" ennen seuraavia vaaleja "me sitten lähdemme hallituksesta".

Toivokaamme nyt sentään, että SDP ryhdistäytyisi sen verran, etteivät vasurit mene sen edelle gallupeissa!

Anonyymi kirjoitti...

Ehtikö se Stubbin edeltäjä tehdä paljonkin niitä "oikeita töitä". Ei ainakaan väitöskirjaa. Kyllä sen tekeminen on työtä, vaikka harvinaista.

Ja pitääkö kaikkien olla köyhistä oloista tullakseen ihmisinä hyväksytyiksi, kun useimmat köyhätkin vanhemmat toivovat lapsilleen menestystä. Ei menestyjillä saa olla menestyneitä lapsia? Kateus on nin automaattista.

Jos joku on irvinyt Stubbia hänen terveistä hampaistaan, niin se on aika pientä siihen verrattuna, miten Ahtisaaren ja Halosen piirteitä arvosteltiin.

Anonyymi kirjoitti...

Jos Kreikassa voidaan vääntää virallisia tilastoja, miksi ei Suomessa mielipidetiedusteluja?

Anonyymi kirjoitti...

On päivänselvää että tämän "mun mielestä" Antti Rinteen valinta puheenjohtajaksi oli suuri virhe. Todella sääli ettei kaima Lindtman lähtenyt mukaan taistoon. Demarit tarvitsisivat ehdottomasti nyt nuorta verta puoluejohtoon, eikä mitään Rinteen tapaista vanhaa AY-jyrää, joka karkoittaa poulueesta viimeisetkin naiset ja varsinkin nuoret äänestäjät.

Demarit ovat nyt ihan oikeasti kusessa. Seuraava puoluekokoushan on vasta vuonna 2017. Siihen asti pitäisi kituuttaa Antti Rinteen johdolla? Veikkaan että ensi kevään vaalien jälkeen kutsutaan koolle ylimääräinen puoluekokous puheenjohtajan vaihtamiseksi.

Anonyymi kirjoitti...

http://yle.fi/uutiset/politiikan_toimittajat_povaavat_rinteelle_historiallisen_lyhytta_kautta_puheenjohtaj

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Äänestäjistä duunarimiehet siirtyivät jytky-vaaleissa 2011 sankoin joukoin äänestämään persuja.

Demarit valitsivat toukokuussa peruskörilään eli Antti Rinteen puheenjohtajakseen, jotta duunarimiehet saataisiin takaisin persuista demareiden kannattajiksi.

Mutta miten on käynyt? Duunarimiehet ovatkin siirtyneet kannattamaan Alex Stbbin johtamaa kokoomusta, kertoo Taloustutkimus. Eivät siis suinkaan palanneet demareihin.

Nyt myös naiset ovat jättämässä demarit. Antti Rinteellä on todella ollut suuri vaikutus puolueen kannatukseen!

Anonyymi kirjoitti...

http://yle.fi/uutiset/duunarimiehia_karkasi_perussuomalaisten_kannatuksesta/7386569

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Suomella on nyt kaksi "päällikköä", jotka ovat molemmat, paitsi kovakuntoisia urheilumiehiä, myös erittäin aktiivisia somessa eli sosiaalisessa mediassa.

He ovat pääministeri Alex Stubb ja tänään puolustusvoimien uutena komentajana aloittanut kenraaliluutnantti Jarmo Lindberg. Myös vm. on olut innokas twiittaaja. Hän jatkaa twiittaamista myös komentajan virassaan, aloitti heti tänään.

Mitä tästä opimme? Ahti karjalaisten, paavo väyrysten, mauri pekkaristen, matti vanhasten yms. "antti rinteiden" aika on auttamatta ohitse politiikan ja virkamieskunnan huipulla.

Nyt huippujohtajilta ja -poliitikoilta vaaditaan kovaa kuntoa, urheilumieltä, humorintajua, pientä rasvaprosenttia ja, mikä tärkeintä, aktiivisuutta sosiaalisessa mediassa.

Alex Stubbin edustama selfie-tyyli on levinnyt monien muidenkin maiden valtiojohtajien käytäntöihin. Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves avasi kesäkuussa Tallinnan laulujuhlat laululavalla lyhyellä puheelallan. Puheen jälkeen Ilves kaivoi rauhallisesti taskustaan kännykän ja otti itsestään kuvan taustanaan laululavalla istuneet pari tuhatta laulajaa ja muusikkoa.

Ennen Joroisten triathlon-kisan lähtölaukausta Alex Stubb kutsui muut osanottajat kanssaan yhteiskuvaan, jossa kisaajat ovat uimapuvuissaan. Ei mikään ihme, että äänestäjiä on alkanut valua gallupkyselyissä persuista ja demareista Stubbin johtamaan kokoomukseen.

Maalaisliitto-kepulla oli omat sisäänlämpiävät tupaillat, Stubbin kokoomus korostaa sitä vastoin avoimuutta, hyvää kuntoa, hurttia huumoria ja twiittaamista ja muunlaista sosiaalista mediaa.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Toki myös joillakin keskustan entisillä johtajilla menee - vaalitappioistakin huolimatta - hyvin nykyisin.

Ex-pääministeri Mari Kiviniemi, jonka johdolla keskusta kärsi selvän tappion vuoden 2011 vaaleissa, valittiin pari viikkoa sitten todella merkittävänään kansainväliseen tehtävään eli OECD:n apulaispääsihteeriksi toimipaikkanaan Pariisi. Tehtävä on aluksi kaksivuotinen, mutta Kivineimi tähtään jatkopestiin ja ehkä koko populan pääsihteeriksi.

Äänestäjät eivät arvostaneet Kiviniemeä riittävästi, vaikka tämä on hyvin edustava ja kielitaitoinen ihminen.

Sen sijaan Matti Vanhanen, joka luopui tai oikeastaan pakotettiin luopumaan keskustan puheenjohtajan paikalta 2010, nyhrää yhä vain, nyt jo kait neljättä tai viidettä vuotta, pienessä paikassa eli Perheyrittäjien Liiton toimitusjohtajana.

Vanhanenkin osasi asialliset asiat, mutta sortui yksityiselämässään täydellisiin typeryksiin ja limboihin. Ei mikään ihme, että hän sai tyytyä politiikan jälkeen PYL:iin. Ei häntä haluttu todella merkittäviin tehtäviin elinkeinoelämän palveluksessa, ei edes Suomen kamaralla.

Paljoan paremmin ei mene Esko Aholla, joka meni aluksi Sitraan, vaikkei Sitra halunnut, ja sen jälkeen Nokiaan epämääräiselle vakanssille eli "yhteiskuntasuhteiden" johtajaksi. Kun Nokialla alkoi mennä tosi huonosti, Aho sai lähteä yhtiöstä hyvissä ajoin. Nyt hän puuhaa, mitä puuhanneekin, East Office of Finlands Industries -nimisen puljun hallituksen puheenjohtajana.

Sitten on tämä Paavo Väyrynen, joka valmistaa ja myy vaalimukejaan ja kiertää Suomea kaikknlaisissa kissanristiäisissä, näyttelee itseään itse kirjoittamassaan näytelmässä omissa ympyröissään, tähtää taas kerran keskustan "eturiviin" sekä seuraavan hallituksen ulkoministeriksi, jotta Suomi jatkaisi Paasikven-Kekkosen linjalla.

Voi herran pieksut! Eikö puolueen pitäisi jo julistaa PV poliittiseen holhoukseen ja asettaa hänelle joku politrukki, vaikkapa Timo Laatunen, poliittiseksi edunvalvojaksi?

Anonyymi kirjoitti...

Laajennan vähän näkökulmaa: mitä mieltä ollaan, sopisiko aktiivinen twiittaus myös esimerkiksi tuomareiden tai syyttäjien toimenkuvaan?

Anonyymi kirjoitti...

Turha yritys ja laajennus. Eivät meillä Suomessa ko. "kunnon virkamiehet" suinkaan twiittaa! Eihän siitä makseta mitään ekstraa.

Anonyymi kirjoitti...

Kunnon virkamiestwiitistä hyvä esimerkki Juhana Vartiaiselta (sd?):

"Minusta rationaalinen äänestäjä näkee SDP:ssä puolueen, jolla ei ole kykyä Suomen rakenneongelmien ratkaisemiseen."

Anonyymi kirjoitti...

Jukka Tarkka on ihan oikeassa varoitellessaan että Stubb saattaa hyvinkin äkkiä menettää sädekehänsä. Suomesta on hyvää vauhtia tulossa seuraava EU:n ongelmamaa. Siinä ei silloin auta enää mitkään kestohymyt saatika selfiet, kun ollaan Portugalin ja Kreikan kanssa samassa jamassa. Viimeistään silloin tyhmä kansakin tajuaa että Stubbista ei ole suomen pelastajaksi. Jos nyt kenestäkään on. Pahalta näyttää.

Anonyymi kirjoitti...

"Todella sääli ettei kaima Lindtman lähtenyt mukaan taistoon."

Osoittaa vain, että Lindtman on pätevä pelimies,joka antaa uuden puheenjohtajan viedä SDP:n murskavaaleihin ja ryhtyy sitten hommiin.

Ennustan, ettei SDP lähde nousuun ennenkun kansan on saanut kokea porvarihallituksen toimesta "kylmää kyytiä" ja ehtinyt oppositiossa rauhassa miettiä, mitä on työväen/palkansaajien liiku 2000-luvulla.

Anonyymi kirjoitti...

Tuo on huono vastaus. Eihän niille mistään muustakaan makseta mitään palkanlisiä tai luontaisetuja. Silti ne voivat hoitaa hommansa monella eri otteella.

Anonyymi kirjoitti...

Oikeastaan ei meillä ole Mannerheimin jälkeen nähty todellista kosmopoliittia valtakunnan johtotähtenä. Nyt on. Ihanaa!

Anonyymi kirjoitti...

Sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty väläytteli eilen MTV:n uutisissa uusista miljardiluokan säästöleikkauksista omassa ministeriössään. Näinkin radikaali toimenpide-ehdotus tulee aivan varmasti syömään Kokoomuksen kannatusta keväällä.

Anonyymi kirjoitti...

Jukka Tarkka on tunnetusti sitä ihteään, siis sieltä syvältä. Melko turha jeppe.

Anonyymi kirjoitti...

Otsikosta saa yksipuolisen kuvan, että vain Kokoomus olisi lisännyt kannatustaa. Kepullakin menee nyt hyvin. Sipilä ei muuten ole Oulunsalosta vaan Kempeleestä.

Anonyymi kirjoitti...

Ei kannata lukea pelkästään otsikoita.

Juha Sipilä on todellinen elitisti. Hän on puoluejohtajista ylivoimaisesti rikkain. Tyypillä on miljoonien talot Kempeleessä ja Sipossa eikä juurikaan velkaa. Stubbilla taas on 700 000 euron asuntovelat.

Anonyymi kirjoitti...

Kylillä epäillään pysyykö kannettu vesi kaivossa, oli sen verran outo juttu maalaisten puolueelle saada oma miljonääri kuin olisi satanut mannaa taivaasta.

Anonyymi kirjoitti...

Juha Sipilä on tienannut miljoonansa omalla työllään ja saa toki käyttää varansa kuten haluaa. Hän on jakanut perustamansa säätiön kautta mm. taloudellista tukea aloitteleville yrityksille. Mies, jolla on sydän paikallaan! Sipilän harrastama hyväntekeväisyys ei myöskään ole mitään poliittista laskelmointia, sillä säätiö perustettiin jo parikymmentä vuotta sitten.

Mitä Alexander Stubb ymmärtää yrittämisestä? Pelkkä teoreetikko!

Anonyymi kirjoitti...

Eivätköhän nuo "Sipilän miljoonat" ole hänen yrityksensä ja työntekijöidensä tienaamia, eivät pelkästään Sipilä "omalla työllään" hankkimia. Puhuminen yritysjohtajan "omalla työllään" hankkimista miljoonista on tyypillistä populismia.

Maan hallitukseen ei ole ollut tapana valita ainoastaan pelkkiä "yrittäjiä", vaikka anonyymi saattaa niin toivoa. Hallituksessa tarvitaan myös järkimiehiä ja -naisia, ei vain yrittäjiä tms. haihattelijoita.

Juha Sipilä ei ole enää "yrittäjien kirjoissa", hän on entinen yrittäjä. Hän yritti niin kauan kunnes sai yrityksensä myytyä amerikkalaiselle firmalle ja siitä hyvän kauppavoiton. Sipilän yritykset ovat tehneet myös tappiota.

Ote Sipilää koskevasta Wikipediasta:

"Lauri Kuokkaselta radiotaajuuskomponentteja valmistava Solitra Oy siirtyi 1990-luvun alussa Sipilän määräysvaltaan. Vuonna 1992 Sipilästä tuli Solitran toimitusjohtaja ja vuonna 1994 yrityksen pääomistaja. 1990-luvun IT-alan huippuvuosina yritys kasvoi 100 prosentin tahdissa. Nopea kasvu laittoi Sipilän etsimään Solitralle sopivaa kumppania. Valinta oli amerikkalainen ADC Telecommunications, joka osti vuonna 1996 Solitran Sipilältä ja muilta yrityksen avainhenkilöiltä. Yrityskaupan johdosta Sipilä oli ensimmäisiä niin kutsuttuja Oulun IT-miljonäärejä.Hän tienasi kaupoilla noin 12 miljoonaa euroa.

Vuonna 1995 Sipilä perusti Fortel Invest Oy:n, joka on teknologiayritysten pääomarahoitukseen keskittynyt yritys.Yhtiö oli voitollinen vain neljänä vuonna vuosien 1995–2012 aikana. Vuonna 2012 yhtiö teki 2,9 miljoonan euron tappion.Vuosina 2002–2005 Sipilä toimi Elektrobit Oyj:n toimitusjohtajana, minkä jälkeen hän palasi johtamaan Fortel Investiä, kunnes tuli valituksi eduskuntaan".

Sipilä ehdotti talvella, että valtio voisi ja sen olisi myös syytä myydä osuuksiaan valtionyhtiöistä n. 9 mirjardilla eurolla. Hänen ehdotuksensa tyrmättiin asiantuntijoiden toimesta nopeasti.

Sipilälle yrittäjyys ei merkitse koko elämää, vaan hänen tyypillinen on tunnusomaista yrittää vain niin kauan, että saa firmansa myytyä hyvällä hinnalla. Sen jälkeen yrittäminen ja yritys loppuu ja työntekijät joutuvat hakemaan muita töitä.

Nyt tämä ainoa puoluejohtaja miljonääri Sipilä yrittää politiikassa päästäkseen pääminsteriksi. Saa nähdä, miten tässä tulee käymään ja jaksavatko suomalaiset katsella "pääministeri Sipilää" täyttä vaalikautta.

Anonyymi kirjoitti...

Yrityskaupat ovat valitettavasti osa modernia liiketoimintaa. Sipilä ajoitti fiksusti yritysmyyntinsä oikein!

Anonyymi kirjoitti...

Juha Sipilä ei hevin kerro bisneksistään ja suorastaan loukkaantuu helposti ja prinsessanherkästi esim. esillä olleista sisäpiiriväitteistä.

Sipilän serkku on vero-oikeuden professori Heikki Niskakangas, joka oli muutama vuosi sitten syytteestä ko. asiasta. KKO kuitenkin. äänestyksen jälkeen, katsoi, ettei Heikk ollut toiminut tahallisesti.

Niinpä, siellä aina ystäviä!

http://m.iltalehti.fi/uutiset/2013111117701481_uu.shtml

Anonyymi kirjoitti...

"Sipilä ajoitti fiksusti yritysmyyntinsä oikein!"

Niinpä tietysti, siis omalta kannaltaan fiksusti. Mutta osoittavatko tällaiset liikekaupat yrittäjien yhteiskuntavastuuta? Ne osoittavat voitontavoittelua, mikä ei ole kiellettyä, mutta ei sitten muuta.

Nyt tämä "bisnesenkeli" Sipilä on siirtynyt yrittämään politiikan saralle. Onko hän vaaleissa ehdolla Oulussa vai Uudellamaalla? Käydäänkö pääministerivaali Uudenmaan vaalipiirissä, jos ja kun myös Stubb on ehdolla siellä?

Anonyymi kirjoitti...

Stubb, Sipilä, Soini. Kuka ei kuulu joukkoon? Stubb. Hän ei ole julkisesti hurahtanut.

Anonyymi kirjoitti...

On pelkästään positiivista, jos ei tiedä kansallisesta politiikasta yhtikäs mitään, vaan johtaa puoluetta ja maata kuten yritystä.

Näitä peruspoliitikkoja on jo nähty aivan tarpeeksi, nimiä erikseen luettelematta.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Niin, ja jos puolueella menee heikosti, kuten nyt SDP:llä, niin "yrittäjäpuheenjohtaja" lakkauttaa koko puolueen tai myy sen amerikkalaisille a la Juha Sipilä Tai fuusioituu toisen puolueen kanssa. Mutta puolueet eivät tätä tee, vaan jatkavat ikuisesti, koska niiden toiminta rahoitetaan pitkälti tukiaisilla eli puoluetuilla, jotka veronmaksajat kiltisti kustantavat.

Aimo Helle kirjoitti...

Tviit tviit, viis siit! Kuka tarvitsee "sosiaalista mediaa"? - En minä eikä Nieminen? Mannerheim antoi päiväkäskyjä, Kekkonen kirjoitti myllykirjeitä ja Ike Kanerva tekstiviestejä. Näillä kaikilla oli selkeä päämäärä. Entä nämä nykypäivän facebookit ja tvitterit sitten, onko elämä mennyt niin hektiseksi ja pinnalliseksi, että jotakin on alvariinsa kirjoitettava 160 merkillä ihmiskunnalle tiedoksi, ja toisten sitten luettava nämä kaikki, jotta pysyisi ajan hermolla siitä, mitä paavi, Stubb, joku Enbuske, Obama, Tuksu Tukiainen tai puolustusvoimain komentaja ovat hetki sitten ajatelleet, tai ainakin kirjoittaneet. Suunnattomalta joukolta ihmisiä kuluu paljon valveillaoloaikaa näiden tviittien ja muiden päivitysten seuraamiseen. Mihinkähän nuo pääministerin ja pv-komentajan tviitit pyrkivät (vrt. edellä) Mihinkään syvällisempään analyysiin maailman tilasta noilla viesteillä ei ainakaan voida päästä. Noiden pikaviestien sijasta kannattaa lukea vaikkapa tohtori Virolaisen tai tohtori Tuomiojan blogikirjoituksia ja saada niistä ajattelisen aihetta!

Anonyymi kirjoitti...

Demareiden ja Vasemmistoliiton kannattaisi ehdottomasti yhdistyä. Sitähän on vuosien saatossa usein väläytelty, mutta ajatus on aina tyrmätty "ideologisilla" eroilla. Näyttää kuitenkin siltä että demarit ovat kutistumassa Vasemmistoliiton kaltaiseksi pienpuolueeksi, joten miksipä ei sitten yhdistettäisi voimia saman tien?

Yhteenlaskettu kannatus olisi suurempi kuin kokoomuksen kannatus, joten pääministerin salkku olisi kuin tarjottimella. Mutta ne ideoligiset erot, nääs..

Anonyymi kirjoitti...

Jos olisin Päivi Räsänen toteaisin, että SDP:llä on puheenjohtaja, joka on valmis lyömään elämisen oikeuden jälkeen tärkeintä ihmisoikeutta, omantunnon vapautta,keinotekoisesti tasa-arvolla.

Rinnehän esitti kantanaan Helsingin Sanomissa, että sukupuolineutraali avioliitto on ihmisoikeuskysymys ei omantunnon asia. Tällainen ihmisoikeusfarisealaisuus on omiaan alentamaan SDP:n kannatusta

Anonyymi kirjoitti...

"Rinne on vain toistellut koko ajan yhtä ja samaa asiaa eli sitä, että "työllisyys ja talouskasvu pitää saada nosuun"."

Olisi Rinne vielä lisännyt "FANTASTISTA" niin puhe kävisi Kataisen puheiden imitaatiosta.