perjantai 12. joulukuuta 2014

900. Kenestä EIT-tuomari 2016-2025?

1. Valtioneuvosto nimitti eilen 11.12. 2014 Suomen ehdokkaat Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) tuomariksi ja ad hoc -tuomareiksi vuoden 2016 alussa alkavalle yhdeksän vuotta kestävälle toimikaudelle. Tuomariehdokkaiksi valittiin (aakkosjärjestyksessä) seuraavat kolme lakimiestä:

- oikeustieteen kandidaatti, korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelo 
- oikeustieteen tohtori, hovioikeudenneuvos Jukka Lindstedt  
- oikeustieteen lisensiaatti, hallintoneuvos Anne E. Niemi

2. EIT:ssa on Euroopan ihmisoikeussopimuksen sopimuspuolten luvun mukainen määrä tuomareita eli yhteensä 47. Tuomarit valitaan yhdeksän vuoden määräajaksi eikä heitä voida valita uudelleen. Toimikausi päättyy tuomarin täyttäessä 70 vuotta. Tällä hetkellä suomalaisena tuomarina EIT:ssa toimii OTT, valtionsyyttäjä Päivi Hirvelä. Aikaisemmin tuomareina ovat toimineet OTT, hallintoneuvos Raimo Pekkanen ja OTT, hallintoneuvos Matti Pellonpää.

3. Valtioneuvoston hyväksymä ehdokaslista toimitetaan Euroopan neuvoston yhteydessä toimivalle tuomareiden valintaa käsittelevälle kansainväliselle neuvoa-antavalle paneelille, joka antaa luottamuksellisen lausuntonsa ehdokkaiden pätevyydestä. Lopuksi Euroopan neuvoston parlamentaarinen yleiskokous valitsee yhden tuomarin Suomen toimittamalta listalta.

4. Euroopan ihmisoikeusoikeussopimuksessa määrätään myös EIT:n  tilapäisten jäsenten eli ns. ad hoc -tuomareiden nimeämisestä. Sopimuspuolet voivat toimittaa ihmisoikeustuomioistuimelle 3–5 henkilöä käsittävän listan, jolta EIT:n presidentti valitsee henkilön tarvittaessa, vakinaisen tuomarin ollessa esimerkiksi estyneenä, toimimaan kyseisen valtion osalta nimitetyn tuomarin sijaisena.

5. Valtioneuvoston nimitti eilen seuraavat viisi henkilöä toimimaan suomalaisina ad hoc -tuomareina 1.1.2015 alkavalle kahden vuoden kaudelle: OTT Pekka Aalto, OTT Anna-Liisa Autio, OTT Jari Pirjola, OTL Mikko Puumalainen ja OTT Pasi Pölönen.

6. Ehdokasasettelujen valmistelua varten järjestettiin julkinen ilmoittautumismenettely. Kiinnostuksensa Suomesta valittavan tuomarin tehtävään sekä ad hoc -tuomarin tehtäviin ilmoitti yhdeksän henkilöä.

7. Valtioneuvoston asettama asiantuntijaneuvottelukunta on arvioinut molempiin tehtäviin kiinnostuksensa ilmoittaneet henkilöt. Asiantuntijaneuvottelukunnassa on edustajia valtioneuvoston kansliasta, ulkoasiainministeriöstä, oikeusministeriöstä, korkeimmasta oikeudesta, korkeimmasta hallinto-oikeudesta ja valtakunnansyyttäjänvirastosta. Lisäksi neuvottelukunnassa on yliopistojen oikeustieteellistä tutkimusta ja opetusta tarjoavien yksiköiden sekä Suomen Asianajajaliiton edustaja. Neuvottelukunnan tarkoituksena on edistää Suomen sisäisen päätöksentekojärjestelmän avoimuutta ja yhdenmukaisuutta ja turvata mahdollisimman hyvin ehdokkaiden nimeämisen.

8. Melko yleisesti on arveltu, että Euroopan neuvoston parlamentaarinen yleiskokous tulee valitsemaan seuraavaksi suomalaiseksi EIT-tuomariksi Pauliine Koskelon (58). Tämä merkitsee sitä, että korkeimman oikeuden presidentin virka tulee avoimeksi. Kenestä voisi tulla seuraava eli vuoden 2016 alusta virassa aloittava KKO:n presidentti? 

9. Oma veikkaukseni on, että vahvimmilla presidentin virkaan on seuraava trio: OTT, Turun hovioikeuden presidentti Timo Esko (62), Helsingin hovioikeuden presidentti Mikko Könkkölä (62) ja oikeusneuvos (aikaisemmin KHO:n hallintoneuvos) Tuula Pynnä (56). Timo Esko ja Mikko Könkkkälä ovat entisiä oikeusneuvoksia, mutta he täyttävät vuonna 2016 jo 64 vuotta. Tämä parantaa Tuula Pynnän mahdollisuuksia tulla nimitetyksi virkaan.

24 kommenttia:

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Anonyymin reppana! Kun EIT-tuomarin toimikausi päättyy hänen täytettyään 70 vuotta, ei tuomariksi voida tietenkään nimittää eikä esittää henkilöä, joka on jo 75-vuotias.

Anonyymi kirjoitti...

Et voi olla nuin huumorintajuton Jyrki?

Hyvää joulunodotusta..

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Minua hieman huvitti tapa, jolla Valtioneuoston ko. päätöksessä mainitaan jokaisen tehtävään ehdolle valitun kohdalla - Jari Pirjolaa lukuun ottamatta - myös sana "varatuomari". Esimerkiksi "oikeustieteen kandidaatti, varatuomari, korkeimman oikeuden presidentti" Pauliine Koskelo. Ikään kuin varatuomarin arvonimellä olisi tässä tapauksessa jonkinlaista lisäarvoa. Jätin blogijutussa sanan varatuomari tarpeettomana pois tekstistä.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Nämät ovat, katsos anonyymi, vakavia asioita! Ketään ei ole lupa - edes huumorimielessä tai/ja perjantaipulloa nauttiessa - mollata "tummuutensa" takia.

Igor kirjoitti...

Eikös Pauliine Koskelo oli myös OTT h.c. jos sillä nyt sinänsä merkitystå olisi. Jonkun kunniatohtorin tittelin muistaakseni sai muutama vuosi sitten.

Anonyymi kirjoitti...

EIT:n tuomareista vaihtuu vuonna 2015 yhdentoista maan tuomari mukaan lukien istuva presidentti luxemburgilainen Dean Spielman. Olisiko Pauliine Koskelosta ainesta EIT:n presidentiksi?

Anonyymi kirjoitti...

Presidenttien tehtäviin pitäisi tietysti käytännössä edellyttää tohtorin tutkintoa, koska jos ei (edes) väitöskirjaa saa aikaiseksi urallaan, niin ei pitäisi tavoitella oikeuslaitoksen ykköstehtäviä. Suomessahan olikin KKO:n puolella pitkä sarja tässä suhteessa Heinoseen asti.

KHO on pärjännyt paremmin viime aikoina tällä mittarilla.

(hc:tä ei tietenkään lasketa, kun se on lähinnä yliopistojen kumartelua päättäjien suuntaan eikä perusta mitään ajattelullisia ansioita saajalleen)

Anonyymi kirjoitti...

Koskelon tapaus muistuttaa Rolv Ryssdalia, joka toimi Norjan korkeimman oikeuden presidenttinä ennen hakeutumistaan EIT:n tuomariksi ja ko. elimen presidentiksi.

EIT voisi tehdä historiaa ja valita korkeimpaan virkaan vihdoinkin naisen. Tohtorin tutkinnon puuttuminen on tuskin este, sillä sitä ei ole edes istuvalla presidentillä. Puuttui myös Costalta ja Bratzalta.

http://echr.coe.int/Pages/home.aspx?p=court/formerpresidents&c=

Anonyymi kirjoitti...

EIT:n nykyinen presidentti Dean Spielman, joka on ollut ko. tuomoistuimen tuomarina vuodesta 2004, nimitettiin presidentin virkaan v. 2012. Yhdeksän vuoden toimikausi ei koske presidenttiä, joten DS:n kausi EIT:ssa ei pääty vielä 2015. Spielman on syntynyt 1962.

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymi on valitettavasti väärässä! Spielmannin kausi EIT:ssä päättyy 31.10.2015; paria kuukautta aiemmin kuin Hirvelän (ks. täältä).

Luxemburgin kolme uutta ehdokasta EIT:n tuomareiksi vuoden 2016 alkavalle kaudelle (ks. täältä).

Anonyymi kirjoitti...

Ja aamun Hesarissa etsittiin seuraajaa Helsingin käräjäoikeuden laamannille Eero Takkuselle. Vuonna 2015 tulee tapahtumaan paljon mielenkiintoisia tuomnarinimityksiä.

Anonyymi kirjoitti...

Olisi todella korkea aika saada Helsinkiin vihdoin kunnon laamanni.

Anonyymi kirjoitti...

Presidentti Dean Spielman päättää täysinpalvelleena uransa EIT:ssa 53-vuotiaana. Kaikki suomalaiset tuomariehdokkaaat vuoden 2016 alussa alkavalle toimikaudelle ovat häntä vanhempia. Koskelo täyttää v. 2016 aikana 60 vuotta.

Anonyymi kirjoitti...

Kuten anonyymi kirjoitti, Helsingin käräjäoikeuteen haetaan laamannin. Enpä usko, että tuomarinvalintalautakunnalla on rohkeutta ehdottaa virkaan muuta kuin keskinkertaista tuomaria. Toivotaan, että edes ehdokkaiksi löytyy muitakin. Lehtitietojen perusteella uudella laamannilla olisi paljon tehtävää.

Ano Nyyminen kirjoitti...

Kyllähän varatuomariudella on oma lisäarvonsa (vrt. Halonen / Niinistö). Maininnan OTK voisi sen sijaan hyvin jättää pois, koska tutkinto sisältyy varatuomariuteen. - Ehkä Koskelon kohdalla pitäisi mainita myös: vapaaherratar:)

Anonyymi kirjoitti...

Valitaan KKO:n presidentiksi kuka tahansa, hänen tärkeimpiin tehtäviinsä kuuluu KKO:n varjeleminen turhalta työltä. KKO on ratkaissut kolme purkuhakemusta vahvennetussa jaostossa (kaikki ne bis in idem- asioita) niin, että uskottavin perustelu hylkäämiselle on se, ettei tarvitse tehdä työläitä purkuja jatkossa.

Anonyymi kirjoitti...

Varatuomarius ei kuulu enää nykyisin Suomessa, edes KKO:ssa ja KHO:ssa, tuomareiden pätevyysvaatimuksiin.

Pidän aika outona väitettä, jonka mukaan Halonen ja Niinistö olisi äänestetty presidentiksi siksi, että he ovat varatuomareita.

Vanha jurristi kirjoitti...

"Pidän aika outona väitettä, jonka mukaan Halonen ja Niinistö olisi äänestetty presidentiksi siksi, että he ovat varatuomareita."
- Niin pidän minäkin, varsinkin kun Halonen ei ole varatuomari! Halonen toimi nuoruudessaan lakimiestehtävissä vain neljä vuotta, silloinkin järjestötehtävissä. Vaikka minkäänlaista kokemusta oikeudenhoidosta ei ollut, hänet nimitettiin sittemmin myös oikeusministeriksi (no, sellaisena toimi myös -horribile dictu- VTM Leena Luhtanen, joka turvautui kyllä lakimiehiin selvittääkseen miehensä asioista syntynyttä jupakkaa).
En tiedä nykyajan notaareista, mutta kyllä varatuomarin arvon saadakseen vanhan systeemin mukaan lakimies sai todella arvokasta lisäkoulutusta ukkotuomarin johdolla ja lopulta itsenäisesti, ilman mitään 14 päivän harkinta-aikaa tuomioita tehden. Siihen verrattuna suoraan yliopistosta jatkaneet "lisenssit" (Havukka-ahon ajattelijan termi) ja tohtorit ovat Vennamon Veikon sanoin "teoriaherroja". - Onneksi on -nimeä mainitsematta- myös asiantuntevia "hybridejä".

Anonyymi kirjoitti...

Tarja Halonen ei ole varatuomari vaan vain OTK.

Tuomarien ja esittelijöiden pätevyysvaatimuksiin yleisissä alioikeuksissa, hovioikeuksissa tai korkeimmassa oikeudessa ei ole säädetty varatuomarin arvoa. Säädetty käytännön taito ja kokemus edellyttävät sitä. Kaikki ovat varatuomareita. Samoin ovat tietääkseni kaikki syyttäjät.

Hallinto-oikeuksissa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa kaikki eivät ole saavuttaneet varatuomarin arvoa.

Anonyymi kirjoitti...

Voiko näihin tuomarin hommiin päästä millään muulla kuin virkamiestaustalla. Asiantuntijaneuvottelukunta koostuu niin ikään vain julkisen hallinnon edustajista - samanmielisten neuvosto.

Missä on avustajien ääni, joka on tuomioistuinprosessissa aivan keskeinen - Suomessa ei ehkä niinkään. Ilmankos virallinen Suomi jaksaa aina kehuskella oikeudenhoidon tilaa, kun avustajilta ei kysytä, eikä avustajia myöskään tuomarin virkoihin nimitetä.

Anonyymi kirjoitti...

Mitähän anonyymi mahtanee tarkoittaa termillä "avustaja"?

KKO:een on nimitetty 40 vuoden aikana jäseniksi eli oikeusneuvoksiksi useita asianajai ja sen nykyiseenkin kokoonpanoon kuuluu kaksi entistä asianajajaa.

Suomalaisena EIT-tuomarina on nykyisin valtionsyyttäjä Päivi Hirvelä. Anonyymin mainitsemaan "asiantuntijaneuvosoton" kuuluu myös asianajajaliiton samoin kuin oikeustieellisten tiedekunten edustaja.

Anonyymi kirjoitti...

Eivät tuomarit mihinkään hallintoon kuulu, onneksi. Anonyymi ei oikein ole asioista perillä. Koskee myös hänen luulemaansa samanmielisyyttä asioista.

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkintoinen heijastuma näihinkin kuvioihin on sillä menneen viikon isolla oikeusuutisella - jonka meikäläinen media on tapansa mukaan kokonaan sivuuttanut - että unionin tuomioistuin on ottanut kielteisen kannan unionin liittymiselle Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimukseen. Luxembourgin oikeus ei halunnut Strasbourgin oikeuden kontrolloitavaksi. Kanta sitoo unionia.

Anonyymi kirjoitti...

EIT-tuomariehdokkaiden, Koskelo, Niemi ja Lindstedt, CV:t (ks. täältä).