tiistai 30. joulukuuta 2014

902. KKO 2014:104. Tyytymättömyyden ilmoittaminen

1. Korkein oikeus antaa nykyisin selvästi vähemmän ennakkopäätöksiä (prejudikaatteja) kuin esimerkiksi 20-30 vuotta sitten, jolloin se antoi vuosittain yli kaksisataa ennakkopäätöstä. Nyt joudumme joka vuosi jännittämään, saako korkein oikeus edes "satkua" rikki. Tipalle tuon rajan ylittyminen meni myös tänä vuonna, mutta sen verran korkeimmassa oikeudessa otettiin loppukiriä, että sadan prejudikaatin raja niukasti rikkoutui. Tänään korkein oikeus antoi kolme ennakkopäätöstä, joista seuraavassa on tarkoitus selostaa viimeisintä tapausta, jonka numero on 104.

2. Korkeimman oikeuden kilpakumppani eli korkein hallinto-oikeus (KHO) painii ennakkopäätösten määrässä omassa luokassaan. Tänä vuonna KHO on antanut 197 ennakkopäätöstä ja lisäksi aika paljon ns. muita ratkaisuja, joita myös selostetaan KHO:n kotisivulla ja Finlexissä. Korkein oikeus sen sijaan mainitsee ko. muista ratkaisuista vain lyhyesti sen, mistä asiassa on kysymys; esimerkiksi "Kysymys hovioikeuden velvollisuudesta toimittaa pääkäsittely". Tällaisten "ilmoitusratkaisujen" informaatioarvo on tietenkin pyöreä nolla.

3. Ratkaisussa KKO 2014:104 on kysymys käräjäoikeuden menettelystä tyytymättömyyden ilmoituksen yhteydessä. Lain mukaan asianosaisen, joka aikoo valittaa käräjäoikeuden ratkaisusta hovioikeuteen, tulee ilmoittaa siihen ensin tyytymättömyyttä viimeistään seitsemäntenä päivänä käräjäoikeuden ratkaisun julistamis- tai antamispäivästä lukien (OK 25:5). Tyytymättömyyden ilmoitus on puhevallan käyttämisen edellytys muutoksenhaussa. Jos asianosainen valittaa hovioikeuteen ilman edeltävää tyytymättömyyden ilmoitusta, hänen valituksensa jätetään hovioikeudessa tutkimatta. Sama lopputulos on seurauksena, jos ilmoitusta ei tehdä edellä mainitussa määräajassa.

4. Puheena olevassa tapauksessa A oli ilmoittanut tyytymättömyyttä Helsingin käräjäoikeuden 8.12.2011 julistamaan tuomioon, jolla A oli tuomittu huumausainerikoksesta ynnä muusta sakkorangaistukseen. Hänen sähköpostitse lähetettämänsä ilmoitus oli saapunut käräjäoikeuteen 3.1.2012. Kun määräaika mainitulle ilmoitukselle oli päättynyt jo 15.12.2011, käräjäoikeus hylkäsi ilmoituksen. 

5. A kanteli ilmoituksen hylkäämisestä hovioikeuteen ja esitti, että käräjäoikeus oli toimittanut tuomion hänelle väärään osoitteeseen ja ettei hän siten ollut saanut tuomiosta tietoa riittävän ajoissa. Helsingin hovioikeus  hylkäsi A:n kantelun.

6. Korkeimman oikeuden perusteluissa selostetaan tämän sinänsä aika "simppeliltä" vaikuttavan tapauksen yksityiskohtia pikkutarkasti.  Kyse on siitä, oliko A ilmoittanut käräjäoikeudelle ennen tuomion antamista uuden osoitteen, josta hänet tavoittaa ja johon tuomio olisi tullut lähettää. Tämän jälkeen korkein oikeus on arvioinut, olisiko A:n asetetun määräajan jälkeen saapunut tyytymättömyyden ilmoitus tullut hyväksyä, kun hän ei ollut ilmoituksen tekemiselle varatussa ajassa saanut tietoa annetusta tuomiosta ja sen sisällöstä.

KKO 2014:104

7. Korkein oikeus on ottanut kummankin kysymyksen osalta kielteisen kannan. KKO:n ratkaisu on oikea, jos tapausta arvioidaan yksinomaan sen mukaan, mihin laki tuomioistuinta nimenomaan velvoittaa tai suoranaisesti ei velvoita. Lisäedellytyksenä on, että tulkinnassa pidetään silmällä lähinnä vain sitä, miltä asia vaikuttaa käräjäoikeuden toiminnan sujuvuuden (lue: työn minimoinnin) ja käräjäoikeuksissa yleisesti omaksutun käytännön kannalta.

8. A:n kokema puhevallan menetys, joka merkitsi hänen valituksensa "tyssäämistä" heti alkuunsa, olisi voitu kuitenkin estää, jos käräjäoikeudelta olisi löytynyt hieman enemmän tarkkuutta ja palvelualttiutta (service). Kun kyse on asianosaisen pääsystä tuomioistuimeen eli tässä tapauksessa valitusinstanssiin, ei tapausta olisi syytä tarkastella yksinomaan käräjäoikeuden työn sujuvuuden kannalta.

9. Korkeimman oikeuden perustelujen kappaleista 3 ja 4 ilmenee, että A oli lähettänyt käräjäoikeudelle kolme päivää ennen pääkäsittelyä sähköpostiviestin, jossa hän oli ilmoittanut uuden puhelinnumeronsa ja uutena yhteystietonaan postilokero-osoitteen ("PL 49"). Myös A:n sähköpostin osoite oli tullut viestin johdosta käräjäoikeuden tietoon. 

10. Mitä käräjäoikeuden olisi tullut tässä tapauksessa tehdä? Minusta ähköpostiviestin vastaanottaneen virkailijan olisi tullut soittaa A:n ilmoittamaan uuteen numeroon tai lähettää A:lle sähköpostiviesti ja tiedustella, mikä oli A:n uusi tarkka postiosoite ja halusiko A, että tieto tai tuomiolauselma käräjäoikeuden ratkaisusta sekä muutoksenhakuohjeet toimitetaan hänelle mainittuun uuteen osoitteeseen eikä siihen katuosoitteeseen, joka ilmeni A:lle annetun haasteen tiedoksiantotodistuksesta. Jos näin olisi menetelty, olisi nyt korkeimpaan oikeuteen asti edennyt "sotku" ilmeisesti vältetty kokonaan.

11. Käräjäoikeuden virkalija ei kuitenkaan toiminut näin - korkeimman oikeuden mukaan laki ei häntä siihen myöskään velvoittanut (toisaalta ei myöskään kieltänyt) - vaan hän lähetti tuomiolauselman ja valitusohjeet A:n vanhalla postiosoitteella, vaikka A ei enää asunut sanotussa osoitteessa. Vasta päätös, jolla käräjäoikeus hylkäsi A:n tyytymättömyyden ilmoituksen, "hoksattiin" lähettää käräjäoikeudesta A:n edellä kohdassa 9 mainittuihin sähköpostiosoitteeseen ja postilokero-osoitteeseen.

12. Miksi käräjäoikeus ei lähettänyt tuomiolauselmaa ja valitusohjeita A:n uuteen postilokero-osoitteeseen tai hänen ilmoittamaansa sähköpostiosoitteeseen, vaikka kumpikin osoite oli käräjäoikeuden tiedossa? Minusta korkein oikeus on tarpeettomasti väistellyt tai vähätellyt tuomioistuimen tiedottamisen tai palvelutoiminnan merkitystä vetoamalla siihen, että käräjäoikeuden ei lain mukaan olisi tarvinnut lähettää vain sakkoa koskevaa tuomiolauselmaa ja valitusohjeita A:lle lainkaan (kappale 10 ja 11). Perustelujen kappaleissa 12 ja 13 korkein oikeus jatkaa käräjäoikeuden menettelyn puolustelemista osoitetietojen selvittämisen osalta ja vierittää kappaleissa 14 ja 15 yhteystietojen epäselvyyden yksinomaan A:n viaksi. Kuten jo edellä totesin, käräjäoikeus olisi voinut selvittää nämä epäselvyydet yksinkertaisesti ottamalla A:han yhteyttä joko puhelimitse tai sähköpostin välityksellä. Näin ei kuitenkaan tehty tai toimittu, ilmeisesti tarvittavaa halua asian selvittämiseksi ei löytynyt.

13. Käräjäoikeuden puolustukseksi on syytä todeta, että se oli yrittänyt ilmoittaa ratkaisustaan A:lle, vaikka sakkojutussa sillä ole ollut tähän lakiin perustuvaa velvollisuutta. Kyseinen palvelualttius jäi kuitenkin vain yritykseksi, koska A:n yhteystiedot olivat muuttuneet. A oli ilmoittanut käräjäoikeudelle jo kolme päivää ennen pääkäsittelyn pitämistä uudet yhteystietonsa, eli 1) uuden puhelinnumeronsa, 2) uuden sähköpostiosoitteensa ja 3) uuden postiosoitteensa, vm. tosin puutteellisena. Käräjäoikeuden olisi ollut helppo tehtävä selvittää A:n uusi tarkka postiosoite ja tiedustella, lähetetäänkö tuomiolauselma ja valitusohjeet hänelle sähköpostitse vai hänen uuteen postilokero-osoitteeseensa. Tätä käräjäoikeus ei siis tehnyt, vaan lähetti mainitut asiakirjat A:n vanhaan katusosoitteeseen. 

14. Jos asiaa tarkastellaan myös valittajan eikä, kuten korkein oikeus näyttää perusteluissaan tehneen, lähinnä vain käräjäoikeuden ja sen toiminnan sujuvuuden (työn minimoinnin) kannalta, voidaan aiheellisesti sanoa, että käräjäoikeuden ja A:n ennen pääkäsittelyä käymä viestinvaihto on saattanut synnyttää A:lle perustellun odotuksen siitä, että käräjäoikeus toimittaa tiedon tuomiosta ja lähettää sen nimenomaan hänen ilmoittamaansa uuteen osoitteeseen. Asianmukainen menettely ja oikeudenmukainen oikeudenkäynti olisi edellyttänyt, että käräjäoikeus olisi selvittänyt A:n yhteystietojen yksilöinnissä mahdollisesti olleet epäselvyydet. Käräjäoikeus ei olisi saanut asiaa selvittämättä lähettäää tietoa tuomiosta A:n vanhaan katuosoitteeseen.

15. Tyytymättömyyden ilmoittaminen sinänsä on täysin turha vaihe muutoksenhakumenenettelyssä. Se voitaisiin poistaa tarpeettomana. Ilmoitusmenettelystä aiheutuu vain lisätyötä asianosaisille että tuomioistuimelle. Lisäksi sen soveltamisessa on ilmennyt useita erilaisia tulkintaongelmia, jotka rajoittavat tai kaventavat valittajan pääsyä hovioikeuteen. Korkein oikeus on joutunut antamaan toistakymmentä tyytymättömyyden ilmoittamista koskevaa ennakkopäätöstä. Ruotsissa erillinen tyytymättömyyden ilmoittaminen poistettiin laista tarpeettomana jo vuosikymmeniä eikä sitä tunnetan useimmissa muissakaan maissa. Tyytymättömyyden ilmoitusta ei vaadita myöskään meillä  silloin, kun valitetaan hovioikeuden ratkaisusta korkeimpaan oikeuteen. 

16. Valitusaikoja voitaisiin Suomessa tuntuvasti lyhentää. Meillä valitusaika käräjäoikeudesta hovioikeuteen valitettaessa on edelleen 30 päivää, Ruotsissa ko. määräaika on ollut jo yli 50 vuoden ajan ollut kolme viikkoa. Valitusaika hovioikeudesta korkeimpaan oikeuteen on Suomessa peräti 60 päivää eli kaksi kuukautta, se voitaisiin lyhentää 4-5 viikoksi. Oikeudenkäynnin monet määräajat ja muutkin menettelytavat ovat Suomessa edelleen ajalta, jolloin "isä lampun osti". Laissa samoin kuin lainkäyttäjien toiminnassa olisi yllin kyllin parannettavaa ja korjattavaa. Se, ettei tarvittavia korjauksia ja uudistuksia tehdä tai tehdään hitaasti, osoittaa hengen köyhyyttä ja mielikuvituksen puutetta.


8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Blogistin ehdotusten tuottamia ongelmia:

- jos tyytymättömyydenilmoitusmenettely poistetaan työtä (perustelujen hiominen julistetuissa jutuissa taikka ehdotettu niiden kirjoittamatta jättäminen ei-valitetuissa) ei olisi mahdollista

- jos valitusaikoja lyhennettäisiin, se lisäisi blogistin paheksumia kansliatuomioita, koska entistä useampi juttu pitäisi lykätä kansliatuomiolle riittävän vähimmäistason täyttävien perustelujen laatimiseksi

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Nuo eivät ole mitään ongelmia, jos tuomarit vain ovat tehtäviensä tasalla, niin kuin heidän PITÄISI olla!

Ovatko suomalaiset tuomarit todella niin helevetin huonoja, hitaita ja heikkoja, etteivät pysty tekemään ja perustelemaan tuomioitaan kohtuullisessa ajassa?!

Ensi oikeutta "käydään" (tai oikeudessa käydään) kuukausikaupalla, jona aikana kykenevä tuomari pystyy - muutenkin jo alta aikayksikön - laatimaan tuomioolleen kunnollisen resiitiin sekä kirjoittamaan jo käsittelyn kuluessa alustavat perustelut ratkaisulle.

Miksi Ruotsin tuomarit ovat sitten paljon fiksumpia, taitavampia, osaavampia ja tehokkaampia kuin suomalaiset kollegansa? Eivät nesiellä tarvitse enää pääkäsittelyn jälkeen kuukausikaupalla aikaa "hioa" (muka, voi saakeli) kansliatuomioiden perusteluja, vaan ne kirjoittavat ne perustelut heti ja ajoissa!

Mutta Suomessa tilanne menee aina vain huonompaan suuntaan. Mitä enemmän meillä karsitaan juttuja käräjäoikeuksilta ja hovioikeuksilta ja mitä enemmän välineitä ja tekniikkaa tuomareilla on käytettävissään, sitä hitaammaksi ja onnettommaksi prosessi muodostuu! Kansliatuomoiden perustelemiseksi tuomion antamista todella - tästä on näyttöä vaikka minkä verran - lykätään käytännössä kylmästi kuukausikaupalla, ei vain käräjäoikeudesssa vaan vielä pidemmäksi ajaksi hovioikeuksissa. OIn tämä täysin käsittämätöntä.

Eikä niiden tuomioiden ja perustelujen taso tästä lykkäyskäytännöstä ole mitenkään paremmaksi tullut, vaan päin vastoin, mikäli mahdollista, vielä entistäkin huonommaksi.

Anonyymi kirjoitti...

Perinnönjaon ja osituksen moite ne vasta pitkän valitusajan päässä ovatkin: jakajan päätöstä tulee moittia kuudessa kuukaudessa. Jos jakajiksi määrättäisiin vain päteviä lakimiehiä voitaisiin moiteajan lyhentämisen lisäksi ohittaa käräjäoikeusvaihe kokonaan. Jakajan päätöstä voisi moittia suoraan hovioikeudelle.

Anonyymi kirjoitti...

Moiteajat ja kanneajat ja toisaalta valitusajat ovat toki kokonaan eri asioita.

Anonyymi kirjoitti...

Maallikkona ratkaisussa ihmetyttää eikö epäillyllä ole velvollisuutta selvittää itse ratkaisua käräjäoikeudelta, kun ilmeisesti hän on kuitenkin tiennyt istunnon ajan ja siten tuomion antamisajankin. Kysymyksessä ei siis ole ollut mikään yllätysratkaisu. Julkisuudessa vaaditaan julkisten palvelujen vähentämistä ja samanaikaisesti lisätään vaatimuksia mitä viranomaisten pitäisi tehdä.

Anonyymi kirjoitti...

A.lle, kuten maallikoille yleensäkin, on varmaankin tullut täydellisenä yllätyksenä, että ennen kuin asianosainen pääsee valittamaan ja varmistaa "pääsyn hovioikeuteen", valittajaa vaaditaan täyttämään tuo "kummajainen" eli tyytymättömyyden ilmoituksen tekeminen viikon kuluessa käräjäoikeuden ratkaisun julistamis- tai antopäivästä lukien.

Miksi "vain sakotetuille" ei lain mukaan tarvitse lähettää käräjäoikeudesta virallista tietoa tuomiosta ja ratkaisun tuomiolauselmaa, jos se on tehtävä silloin, kun pääkäsittelystä poissa ollut vastaaja on tuomittu ehdolliseen vankeusrangaistukseen?

Onko tämä jonkinlainen "uusi tulkinta" paljon puhutusta yhdenvertaisuudesta ja asianosaisten tasapuolisesta kohtelusta?

Valitusmenenettely käräjäoikeudesta hovoikeuteen on tehty tyytymättömyyden ilmoituksen vaatimisella turhan byrokraattiseksi, mistä sitten aiheutuu täysin tarpeettomia puhevallan menetyksiä.

Anonyymi kirjoitti...

Jos oikein tarkkoja ollaan, KHO ei tee prejudikaatteja vaan vuosikirjapäätöksiä. Onko prejudikaatilla ja vuosikirjapäätöksellä merkittävää eroa?

Anonyymi kirjoitti...

V-kirjapäätökset on juuri niitä prejudikaatteja!