keskiviikko 11. helmikuuta 2015

911. Keskioluttieto keskustan omista riveistä

1. Keskustan kansanedustaja ja "vanha emäntä" Sirkka-Liisa Anttila (71) väitti eilen eduskunnan täysistunnossa, että maanantaina julkisuuteen vuodettu  tieto keskustan halusta palauttaa keskiolut kaupoista Alkon hyllyille olisi ollut lähtöisin kokoomuksen taholta. Anttila käytti myöhemmin sanontaa kokoomuksen "likaisen temppujen osasto".

2. Anttila vastasi eduskunnan täysistunnossa kansanedustajan Ben Zyskowiczin kommenttiin, jonka mukaan keskusta olisi aloittanut normien purkamisen keskioluen siirtämisellä pois ruokakaupoista. 

– Keskiolut, siitä saa edustaja Zyskowicz ja kokoomus itse katsoa peiliin, se on rakennettu miina, Anttila sanoi. Hän tarkensi myöhemmin STT:lle ko. lausuntoaan näin:

– Epäilen vahvasti, että tämä koko juttu on kehitelty siellä kokoomuksen puolella. Likaisten temppujen osasto lienee liikkeellä.

3.  Kansanedustaja Anttila epäili mainitusta likaisesta tempusta myös Panimoliittoa, koska liittoa johtava Elina Ussa on aiemmin toiminut kokoomuksen ministereiden, eduskuntaryhmän ja europarlamenttiryhmän avustajana. Anttilan kielenkäyttö kummastuttaa, sillä maanantaina julkistettu tieto ei ole väärä eikä sen kertomisessa julkisuuteen ollut mitään likaista. Likaiseksi voi sitä vastoin kutsua tapaa, jolla vastuu tyhmästä vaalitavoitteesta yritetään vierittää kilpailevan puolueen kontolle.

4. Anttila oli kuitenkin väärässä, sillä tänään mainitun olutjutun Stara.fi -sivustolle kirjoittanut toimittaja Jocka Träskbäck tyrmäsi Anttilan väitteet perättömiksi. Träskbäck kiistää olleensa "kokoomuksen asialla", sillä hän ei ole kokoomuksen jäsen ja hänen suhteensa kokoomuksen on muutenkin "hyvin etäinen". Keppana-asiaa ei syötetty hänelle kokoomuksen taholta.

5. Träskbäck kertoo saaneensa vinkin juttuunsa keskustaväen omista riveistä puolueen viime viikonvaihteen Tallinnan vaaliristeilyllä. Risteilyn kaikki osanottajat eivät ole varmaankaan tyytyneet hörppimään laivalla ainoastaan keppanaa, vaan kepulaisten janoisista kurkuista lienee valunut alas runsaasti myös väkeviä alkoholijuomia. 

6. Träskbäckin mukaan on tavallista, että risteilyillä tai muissa vastaavissa tilaisuuksissa taikka puoluekokousten jatkoilla "ihmiset puhuvat juovuksissa usein ohi suunsa" ja "joskus vieressä sattuu olemaan liikaa korvia." 

7. Träskbäckin mukaan kaikki keskustalaiset eivät ole olleet tyytyväisiä keskustan puoluehallituksen vuonna 2013 tekemään ehdotukseen keskoluen siirtämisestä Alkoon. Tätä ei sovi ihmetellä, sillä voisihan ko. "uudistus" merkitä satojen tai jopa tuhansien keskioluen myynnillä pinnalla pysyvien pikkukauppojen ja kioskien toiminnan päättymistä ja tuhansien ihmisten joutumista työttömäksi.

8. Toissapäivänä, jolloin keskustalle ikävä ja kiusallinen keskiolutkanta tuli julki, puheenjohtaja Juha Sipilä tyytyi tapojensa mukaan pysyttelemään vaitonaisena taustalla. Sipilä jätti selittelyt puoluesihteeri Timo Laaniselle (Vaha-Timo)  ja muulle puoluetoimiston väelle. Timo Laaninen kertoi maanantaina reilusti, että kyllä, keskioluen poistaminen ruokakaupoista, kioskeista ja huoltamoista sisältyy puolueen vaaliohjelmaan. 

9. Kun häly eilen vain kasvoi, Juha Sipilän oli pakko tulla julkisuuteen ja pitää info, jossa hän yritti lyödä koko tapauksen vitsiksi. Sipilän mukaan keskustaa on - tietenkin - "ymmärretty väärin", sillä puolueen vaaliohjelmassa ei ole edes ollut keskioluen siirtämistä pois ruokakaupoista. Puolueen 2013 yksimielisesti hyväksymä alkoholipoliittinen linjaus, johon keppanaehdotus sisältyy, on Sipilän mukaan vain "taustapaperi". Näin siitä huolimatta, että netissä julkaistussa keskustan vaaliohjelmassa on linkki ko. alkoholipoliiittiseen ohjelmaan ja se löytyy myös  Sipilän lanseeraamasta vaalikakkarasta. Vasta eilen Sipilä määräsi mainitun linkin poistettavaksi.

10. Tämä on johtaville poliitikoille tyypillistä saivartelua ja pelin politiikkaa, jolla ei haluta vaarantaa puolueelle gallupeissa luvattua vaalimenestystä ja pääministeripuolueen asemaa. Jos puoluesihteeri ja puheenjohtaja eivät  tiedä, mitä asioita, kysymyksiä ja tavoitteita puolueen vaaliohjelmaan sisältyy, on kyse huonosti hoidetusta vaalivalmistelusta. Voidaanko keskustan muitakaan vaalitavoitteita ja "taustapapereita" ottaa todesta, jos puolueen puheenjohtaja on valmis luopumaan jostakin tärkeästä ohjelmasta vain siksi, että ohjelmajulistus on puolueen vaalimestystä ajatellen kiusallinen?


6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olutkohu sai uuden käänteen...

YLE 11.2: Myös hallitus ajoi keskioluen laimentamista – vain keskustasta tuli syntipukki

Anonyymi kirjoitti...

YLE Uutiset ajaa tunnetusti kepun ja Juha Sipilän asiaa, kait myös Sirkka-Liisa Anttilankin, tämän likaisen pelin taitajan.

Anonyymi kirjoitti...

Stubbin hallituksen ohjelmaan ja tavoitteisiin keskiolutasia ei kuulu. Mutta jos kepu pääsee seuraavaan hallitukseen, se ryhtyy pontevasti häätämään keskaria kaupoista ja kioskeista.

Toipila kirjoitti...

Voi Jeesus Kristus sentään, onko myös kepulainen uskovainen Juha Sipilä eksynyt valheen poluille selittelemään?

Ei hyvältä näytä. Siellä Sipilän selän takana lymyää se KEPUn kauhukabinetti valmiina vehkeilemään vaikka mitä.

Sirkka-Liisa Anttila päästi suustaan oikeat häpeilemättömät emävaleet. Aivan käsittämätöntä tumpulointia.

Anonyymi kirjoitti...

Niin, kova on paine laestadiolaistaustaista Sipilää kohtaan. Sipilähän pitää tämän mahdollisimman piilossa. Nämä uskovat haluavat tietysti oluet pois ja se tulee painostuksen takia uudestaan esille kun / jos uskovaiset voittavat vaalit. Mitätön asia kun huomioi ne lesta-asiat, jotka ovat olleet onneksi esillä muutaman vuoden, salailuista huolimatta.

Anonyymi kirjoitti...

"voisihan ko. "uudistus" merkitä satojen tai jopa tuhansien keskioluen myynnillä pinnalla pysyvien pikkukauppojen ja kioskien toiminnan päättymistä ja tuhansien ihmisten joutumista työttömäksi."

Puhumattakaan niistä hukkaan menneistä tuhansista työtunneista kun isännät köryyttelisivät - pahimmillaan traktorilla - kymmenien ellei satojen kilometrien päähän lähimpään Alkoon. Ei siinä riittäisi keppana, kyllä silloin pitää saada nelosta ja kossupullo kyytipojaksi.