1. Pitkään - käsittämättömän pitkään - jatkunut ajojahti Anneli Aueria vastaan sai vihdoin oikeudenmukaisen ratkaisun hovioikeuden tänään antamalla tuomiolla. Hovioikeus totesi seikkaperäisesti ja erinomaisen hyvin laadituissa perusteluissaan jääneen näyttämättä, että Anneli Auer olisi syyllistynyt Jukka Lahden murhaan. Syyttäjällä on todistustaakka, mutta tapauksessa Auerin syyllisyys jäi näyttämättä sillä todennäköisyydellä, jollaista langettava tuomio rikosasiassa edellyttää.
2. Hovioikeuden päätyi perusteluissaan siihen, ettei Auerin ole selvitetty lavastaneen rikospaikkaa ja että hänen syyllisyydestään jäi vähintäänkin varteenotettava epäily. Näyttö- ja tuomitsemiskynnys ei siis ylittynyt.
3. Hovioikeus on antanut tuomion johdosta seuraavan lehdistötiedotteen
LEHDISTÖTIEDOTE 19.2.2015
R 14/232
Ulvilan surma
Vaasan hovioikeus on tänään antamallaan ratkaisulla hylännyt Anneli Aueria vastaan ajetun syytteen Jukka Lahden murhasta tai taposta ja vapauttanut hänet käräjäoikeuden tuomitsemasta rangaistuksesta sekä kaikesta korvausvelvollisuudesta asianomistajille ja valtiolle. Hovioikeus on lisäksi määrännyt, ettei Aueria ole enää pidettävä tämän asian vuoksi vangittuna.
Auer oli valittanut Satakunnan käräjäoikeuden 12.12.2013 antamasta tuomiosta, jolla hänet oli tuomittu äänestyksen jälkeen Lahden murhasta elinkaudeksi vankeuteen. Käräjäoikeus oli katsonut, ettei Auerin kertomus taloon tunkeutuneesta ulkopuolisesta tekijästä pitänyt paikkaansa vaan että Auer oli surmannut aviopuolisonsa.
Hovioikeus totesi, että syyttäjillä oli todistustaakka kaikista murhan tai tapon rikostunnusmerkistöön kuuluvista seikoista. Auerilla ei sen sijaan ollut velvollisuutta esittää syyttömyyttään tukevaa näyttöä eikä myötävaikuttaa oman syyllisyytensä selvittämiseen. Esitutkinnan puutteellisuudesta johtuva näytön epävarmuus ei saa varsinkaan vakavien rikosten yhteydessä koitua syytetyn vahingoksi.
Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin jääneen näyttämättä, että Auerin hätäkeskukseen soittaman puhelun taustalta kuuluvat Lahden valitusäänet olisivat peräisin aikaisemmin äänitetyltä tallenteelta. Auerin ja Lahden nuorimpien lasten kertomukset surmayön tapahtumista eivät olleet uskottavia eivätkä yhteensopivia poliisin teknisessä rikostutkinnassa hankkiman selvityksen kanssa. Kun otettiin huomioon lukuisat ulkopuoliseen tekijään viittaavat seikat ja se, ettei Auerin ollut selvitetty lavastaneen rikospaikkaa, Auerin syyllisyydestä jäi vähintäänkin varteenotettava epäily. Näin ollen hovioikeus katsoi jääneen näyttämättä, että Auer olisi tappanut Lahden syytteen teonkuvauksissa esitetyin tavoin. Syyte murhasta tai taposta oli sen vuoksi hylättävä.
Hovioikeuden ratkaisusta on äänestetty. Eri mieltä oleva jäsen arvioi muun muassa teknisen tutkinnan tulokset eri tavalla ja hylkäsi Auerin valituksen.
Asian ovat ratkaisseet hovioikeudenlaamanni Robert Liljenfeldt sekä hovioikeudenneuvokset Hagar Nordström (eri mieltä) ja Petteri Korhonen. Esittelijänä ja valmistelijana on toiminut viskaali Aleksi Rantanen.
Hovioikeuden tuomio löytyy tästä
4. Otetaanpa tähän tuomion perustelujen johtopäätösosa (kappaleet 318-331) sellaisenaan:
Hovioikeuden tuomio löytyy tästä
4. Otetaanpa tähän tuomion perustelujen johtopäätösosa (kappaleet 318-331) sellaisenaan:
Hovioikeuden yhteenveto ja loppupäätelmät
318. Ulvilan
surma on erikoinen rikostapaus, ja se on herättänyt runsaasti
keskustelua ja pitkälle menevää mielenkiintoa kansalaisten ja
tiedotusvälineiden keskuudessa. Asiassa halutaan saada selville totuus.
Hovioikeuden tehtävä rajoittuu kuitenkin ainoastaan siihen totuuteen,
joka voidaan saavuttaa sille esitetyn oikeudenkäyntiaineiston
perusteella. Tuomarin on kyettävä, harkittuaan huolellisesti asiassa
esitettyä näyttöä ja sen yhteydessä esille tulleita seikkoja,
päättämään, mitä asiassa on pidettävä totena, sekä kyettävä
perustelemaan johtopäätöksensä tukeutuen näihin tosiseikkoihin. Edellä
kuvattu tuomarin harkinta ei voi rikosasiassa koitua syytetyn vahingoksi
sellaisten harkinnanvaraisten, avoimien kysymysten osalta, joita ei ole
esitutkinnassa kyetty selvittämään ja joihin ei saada riittävän varmoja
vastauksia esitetyn näytön perusteella. Tämä rajoittaa merkittävästi
sitä, millä tavalla tuomarin johtopäätökset voivat asian ratkaisun
perustaksi asetettavien tosiseikkojen suhteen perustua sellaisiin
oletuksiin, jotka ovat mahdollisia tai todennäköisiä tuomarin
elämänkokemuksen perusteella tai muutoin. 319. Hätäkeskuspuhelutallenne ja siitä ilmenevä tapahtumien kulku on hämmentävä. Toisaalta tallenteelta kuuluu Anneli Auerin hätääntyneisyys, minkä mukaisesti hän pyytää toistuvasti apua ja toivoo sen saapuvan paikalle nopeasti. Jukka Lahden ääntely tai A:n toiminta ja äänet eivät viittaa siihen, että Anneli Auer olisi toiminut tilanteessa väkivaltaisesti. Toisaalta Anneli Auerin toiminta herättää ihmetystä. Hän ei näytä pelkäävän oman tai lastensa turvallisuuden puolesta mutta tuo puhelussa esille, että ulkopuolinen tekijä aikoo tappaa hänen miehensä. Nämä herättävät luonnollisesti kysymyksiä ja kaipaavat vastauksia. Yksiselitteisiä, varmoja vastauksia ei voida antaa, koska tilanne on ollut yllätyksellinen ja Anneli Auer on voinut käyttäytyä luonteelleen tyypillisellä tavalla: hän on järkeistänyt stressitilanteen ja toiminut sen mukaisesti. Rikos on tapahtunut Anneli Auerin makuuhuoneena käyttämässä takkahuoneessa, joten siitä, että Anneli Auer on ollut rikospaikalla, ei voida tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä hänen syyllisyydestään, kun otetaan huomioon se selvitys, joka puhuu hänen syyttömyytensä puolesta.
320. Tapahtumat ovat olleet järkyttäviä myös A:lle, mikä yhdessä hänen ensimmäisen puhuttelunsa yhteydessä tehtyjen virheiden kanssa voi selittää sen, miksi myös A:n kertomuksen paikkansapitävyys voidaan kyseenalaistaa esimerkiksi siltä osin kuin hän on päätellyt, että ulkopuolinen tekijä olisi piiloutunut pesuhuoneeseen. Psykologisessa asiantuntijatodistelussa on kyseenalaistettu se, että A olisi voinut pitää puhutteluissa salassa kaikki ne todellisuudessa tekemänsä havainnot, jotka olisivat selvästi puhuneet Anneli Auerin syyllisyyden puolesta. Samoin ei ole pidetty todennäköisenä, että Anneli Auerin toiminta hätäkeskuspuhelun aikana olisi luonut A:lle valemuiston poistuvasta ulkopuolisesta tekijästä.
321. Hätäkeskuspuhelutallenteen äänimaailma on tavanomaisiin väkivaltatilanteisiin nähden poikkeuksellinen, koska tallenteelta ei kuulu kamppailuääniä eikä muitakaan tavanomaiseen väkivaltatilanteeseen liittyviä ääniä. Joidenkin äänien taajuudet poikkeavat tarkempien tutkimusten mukaan siitä, kuinka lujaa ne kuuluvat tallenteella. Jukka Lahden voimakkaat huudot suhteessa hänen vammoihinsa sekä suhteessa tallenteelta kuultaviin Anneli Auerin ääniin ovat herättäneet ihmetystä. A:n kirkaisuäänen osalta on esitetty näkemyksiä sen aitoudesta, minkä lisäksi takaa-ajajan juoksuaskeleiden äänet puuttuvat Anneli Auerin kuvaamassa tilanteessa, kuten myös lasin päälle astumisen äänet. FBI:n lausunnon mukaan kuultavien juoksuaskeleiden lukumäärä voi selittyä eri syillä, kuten takaa-ajajan kenkien pohjan materiaalilaadulla. Nämä kysymykset ovat kuitenkin nostaneet esille kysymyksen siitä, ovatko tallenteelta kuuluvat äänet kaikilta osin aitoja vai onko ne tallennettu ja soitettu hätäkeskuspuhelun aikana. Vaikka äänitutkimuksissa on runsaasti yritetty selvittää näitä kysymyksiä, ovat kysymykset rinnakkaispuhelimen, nauhurin, tietokoneen ja puhelimen jatkojohdollisesta käytöstä jääneet kaikilta osin selvittämättä. Hätäkeskuksen monotallenteen perusteella on ollut myös vaikea arvioida sitä, mistä suunnista äänet oli kulloinkin tuotettu, kuten todistaja TN on kertonut. TN:n ammattitaitoa ja puolueettomuutta ei ole ollut syytä epäillä. Äänimaailmaa arvioitaessa on toisaalta otettava huomioon, että kuvatut tapahtumat ovat poikkeukselliset, eikä niihin liity alkoholi, jonka vaikutuksen alaisina tekijä ja uhri usein ovat asunnoissa tapahtuvien väkivalta- ja henkirikosten aikana.
322. Jukka Lahden surmaamisen kannalta merkityksellisin tapahtumajakso alkaa tallenteen kohdassa 1:58, jolloin Anneli Auer juoksee ensin kohti puhelinta, minkä jälkeen askeleet loittonevat puhelimesta. Tallenteen kohdassa 2:00 kuuluu oven avaamiseen viittaava ääni. Anneli Auerin ja A:n kertomuksia siitä, että Anneli Auer oli tässä yhteydessä juossut talon etu-ulko-ovelle ja ulos, ei ole osoitettu virheellisiksi. Pian tämän jälkeen, noin 10–12 metrin päässä kuuluu, kuinka Jukka Lahti alkaa tallenteen kohdassa 2:03 äännellä poikkeuksellisesti "A-laalalala", mikä viittaa siihen, että samassa yhteydessä hänen päänsä alueelle kohdistetaan voimakasta väkivaltaa. Äänitutkimusten perusteella jää avoimeksi, missä Anneli Auer on tässä vaiheessa. Selvää on, ettei Anneli Auer ole puhelimessa. Tätä kysymystä arvioitaessa on otettava huomioon, että tallenteelta ei kuulu juoksuaskelia kohdissa 2:00–2:03, eikä myöskään takkahuoneen lattialla olleen lasin päällä liikkumiseen viittaavia ääniä. Tallennetta tutkineen TN:n mukaan sitä, mistä suunnasta Anneli Auerin sanomaksi katsottu "(u)-o-l-e", joka kuuluu tallenteella kohdassa 2:03 samanaikaisesti Jukka Lahden ääntelyn kanssa, ei voida ehdottoman varmasti määrittää monotallenteen perusteella. Äänitutkimuksissa ei ole kyetty selvittämään tätä kaksitavuista sanaa. Äänitutkimusten mukaan on mahdollista, että Anneli Auer on ollut tässä yhteydessä muualla kuin takkahuoneessa, mutta väliseinät huomioiden samalla etäisyydellä puhelimesta. Tätä kysymystä arvioitaessa on otettu huomioon se, että Anneli Auer on ollut jälleen puhelimen läheisyydessä tallenteen kohdassa 2:08–2:09, jolloin hän huutaa puhelimeen: "[Hyh], tuleeksielt kettää?" Tallenteella ei kuulu lasin päällä liikkumiseen viittaavia ääniä myöskään kohdissa 2:03–2:08, vaikka A ei tässä yhteydessä puhu puhelimeen mitään, kuten ei myöskään hätäkeskuspäivystäjä. Puhelimessa oleva A ei myöskään reagoi millään tavalla tässä yhteydessä siihen, että Anneli Auerilla olisi jotakin poikkeavaa päällään tai käsissään. Tällaista A:n reaktiota ei ole kuultavissa myöskään sen jälkeen, kun Anneli Auer palaa puhelimeen 2:42. Jukka Lahden viimeiset äänet kuullaan tallenteen kohdassa 2:28, johon liittyy tallenteelta kuultava kolahdus kohdassa 2:29. Takkahuoneessa ei ole nähtävissä sellaisia jälkiä, jotka viittaisivat siihen, että Anneli Auer olisi jättänyt Jukka Lahden surmassa käyttämänsä sorkkaraudan tai vereentyneitä vaatteitaan takkahuoneeseen. Myöskään kohdissa 2:28–2:42 ei kuulu selviä juoksuaskelia eikä lasin päällä liikkumiseen viittaavia ääniä.
323. Näin ollen vaikka Anneli Auer ei ole ollut puhelimessa siinä vaiheessa, kun Jukka Lahti on saanut surmansa, on epätodennäköistä, että Anneli Auer olisi surmannut Jukka Lahden hätäkeskuspuhelutallenteen aikana. Tätä johtopäätöstä tukee se, että tekninen rikostutkinta on voinut selvittää, ettei Jukka Lahden kynsien alla, hänen vaatteissaan eikä teossa käytetyssä fileerausveitsessä ole ollut Anneli Aueriin viittaavia kuituja, verta tai DNA:ta. Myöskään Anneli Auerista tai hänen vaatteistaan ei ole esitetty sellaista selvitystä, joka liittäisi hänet tekoon.
324. Anneli Auerin syyttömyyttä tukee vahvasti se, että hän on hätäkeskuspuhelun aikana toistuvasti kiirehtinyt ulkopuolisen avun saamista kohteeseen ja ettei hän ole pyrkinyt päättämään puhelua senkään jälkeen, kun Jukka Lahti on surmattu puhelun aikana. Ei ole uskottavaa, että Anneli Auer olisi menetellyt tällä tavoin, jos hänen olisi pitänyt saattaa Jukka Lahden surmaaminen loppuun puhelun aikana ja vielä suorittaa tarvittavat lavastustoimet.
325. Teossa käytetyn fileerausveitsen ei ole näytetty kuuluneen Anneli Auerin talouteen. Anneli Auerin hallusta ei ole löytynyt teossa käytettyä sorkkarautaa tai niitä vereentyneitä jalkineita, vaatteita tai näppylähansikkaita, joihin viittaavat löydökset on tehty takkahuoneesta. Anneli Auerin ei ole näytetty lavastaneen rikospaikalla todettuja verijälkiä. Rikospaikalla ei ole ollut viitteitä siitä, että pintoja olisi pesty teon jälkeen. Keittiössä tai talon pesutiloissa ei ole ollut myöskään tällaiseen siivoamiseen tai peseytymiseen viittaavia jälkiä. Olohuoneessa ei ole ollut tippuverijälkiä ja keittiön puhelimessa on ollut vain Anneli Auerin verta. Se, ettei takkahuoneen ja terassin ulkopuolisia tiloja ole teknisessä rikostutkinnassa tutkittu perusteellisemmin, on pidettävä vakavana puutteena. Jos näin olisi tehty, olisi voitu saada sellaista näyttöä, joka olisi voinut yhtä hyvin puhua Anneli Auerin syyllisyyden puolesta kuin sitä vastaankin. Tämä mahdollistaa erisuuntaiset arvailut muun muassa siitä, ovatko tekoon liittyneet ruskeankirjavat tekokuidut olleet peräisin Anneli Auerin taloudesta. Tämä kysymys on kuitenkin jäänyt selvittämättä, eivätkä Anneli Auerin nuorempien lasten kertomukset teossa käytetyistä kilvistä ja niihin naulatuista/teipatuista/liimatuista ruskeista pyyhkeistä ole näiltäkään osin luotettavia. Joka tapauksessa tämänkaltaisia tulkintoja ei saa tehdä syytetyn vahingoksi. Esitettyjä väitteitä laajamittaisista lavastustoimista, jotka olisi tullut suorittaa onnistuneesti loppuun perheriitaa seuranneen teon jälkeen siten, että Anneli Auerin syyllisyyteen viittaavat jäljet olisi tyystin hävitetty lyhyessä ajassa aiheuttamatta ristiriitaisia jälkiä tai muita löydöksiä, on pidettävä epätodennäköisinä.
326. Rikospaikalla on teon jälkeen useaan eri otteeseen etsitty tekoon liittyviä tekovälineitä, jalkineita ja vaatteita, eikä niitä ole löydetty. Se, että talo on ollut vain tavanomaisesti eristettynä ja että Anneli Auer on teon jälkeen käynyt talossa yhdessä muiden henkilöiden kanssa, ei osoita, että hän olisi pyrkinyt hävittämään rikokseen liittyviä jälkiä. Anneli Auer on muun muassa 2.12.2006 näyttänyt poliisille jalkansa verijälkiä, joita ei ollut tuossa vaiheessa vielä pesty pois ja joita ei ole kuitenkaan tutkittu.
327. Vuosia teon jälkeen tehdyt rekonstruktiot eivät ole kyenneet tuottamaan sellaista tietoa, jonka perusteella voitaisiin katsoa, että alkuperäinen tekninen rikostutkinta olisi tehty virheellisesti ja että Anneli Auer olisi surmannut Jukka Lahden. Teknisessä rikostutkinnassa vuonna 2006 otetut valokuvat ja näytteet tukevat yhdessä MM:n ja JJ:n kertomusten kanssa väitettä ulkopuolisesta tekijästä. Ulkopuolinen tekijä on voinut poistua takkahuoneesta ikkunan kautta, kuten A on kertonut havainneensa ja mitä havaintoa valokuvista havaittavat poistumisjäljet tukevat. Tämän jälkeen ulkopuolinen tekijä on voinut poistua etupihan kautta, jonka osalta poliisikoirapartio ei ole jäljestänyt tontin rajaa. Hätäkeskuspuhelutallenteelta ei ole kuultavissa poistumiseen viittaavia ääniä eikä takka- tai pesuhuoneessa ole verisiä kengänjälkiä, jotka viittaisivat siihen, että ulkopuolinen tekijä olisi ennen Jukka Lahden surmaamista piileksinyt pesuhuoneessa. Nämä seikat kyseenalaistavat A:n havaintojen oikeellisuuden. Niiden perusteella ei voida kuitenkaan poissulkea Jukka Lahden surmaajana ulkopuolista tekijää, johon viittaavia jälkiä takkahuoneessa on ollut runsaasti. Takkahuoneen ikkuna on rikottu ulkoapäin, mikä yhdessä A:n ensihavaintojen kanssa tukee Anneli Auerin kertomusta ulkopuolisesta tekijästä. Anneli Auerin nuorempien lasten kertomukset siitä, että Anneli Auer ja A olisivat yhdessä surmanneet Jukka Lahden, ovat ristiriidassa esitetyn teknisen rikostutkinnan näytön kanssa, eikä niitä muutoinkaan voida pitää siinä määrin luotettavina, että asian ratkaisu voitaisiin perustaa osaksikaan niihin.
328. Anneli Auer on esitutkinnassa alkanut epäillä syyllistyneensä Jukka Lahden surmaamiseen sen jälkeen, kun hänelle on ilmoitettu, että ulkopuolisen tekijän mahdollisuus on suljettu pois. Anneli Auer ei ole esitutkinnassa kyennyt kertomaan teosta, teossa käytetyistä välineistä tai suoritetuista lavastustoimenpiteistä. Toisaalta Anneli Auerin kertomukset perustuvat pikemminkin hänen ulkopuolisen tekijän poissuljennasta lähtevään päättelyyn kuin siihen, että hän olisi kertonut esitutkinnassa omat havaintonsa teosta ja tapahtumien etenemisestä. Anneli Auerin esitutkinnassa kertoma on ristiriidassa teknisessä rikostutkinnassa kertyneen näytön sekä niiden havaintojen kanssa, jotka Anneli Auerista on voitu tehdä heti teon jälkeen.
329. Oikeuslääketieteellisessä ruumiinavauksessa on voitu todeta, että Jukka Lahden rinta- ja vatsaonteloissa on ollut vain vähän verta. Tämä on viitannut siihen, että vammat on aiheutettu enintään joitakin kymmeniä minuutteja ennen Jukka Lahden surmaamista hätäkeskuspuhelutallenteen aikana. Joka tapauksessa tämäkin havainto tukee pikemminkin Anneli Auerin syyttömyyttä kuin hänen syyllisyyttään. Anneli Auerin ei ole näytetty puukottaneen Jukka Lahtea kymmeniä kertoja, vaikka tekotapa (modus operandi) on tutkimusten mukaan tyypillinen naishenkilöille teoissa, joissa syynä tekoon on mustasukkaisuus. Tekoon on liittynyt kasvoihin kohdistuneen raa'an väkivallan muodossa piirteitä, jotka eivät ole tyypillisiä parisuhdeväkivaltatilanteissa. Joka tapauksessa näiden tutkimustietojen perusteella ei voida muun näytön puuttuessa edes yhdessä Anneli Auerin hätäkeskuspuhelun aikaisen käyttäytymisen ja tallenteelta puuttuvien ulkopuoliseen tekijään viittaavien äänien perusteella päätyä siihen, että Anneli Auer olisi hätäkeskuspuhelutallenteen aikana surmannut Jukka Lahden ja kohdistanut tähän sitä ennen väkivaltaa takkahuoneen lattialta löydetyllä fileerausveitsellä.
330. Jukka Lahden tunnistettavista ja osin epäselviksi jääneistä sanoista (tallenteen kohdat 0:20-2:28) on syytä nostaa esiin seuraavat toisistaan hyvin irrallaan olevat kohdat tallenteelta: auto - hälytyys - tule Annu apuun - se jäi. Se, mitä Jukka Lahti on yrittänyt sanoa, jää epäselväksi ja hyvin tulkinnanvaraiseksi. Samalla tavalla Anneli Auerin puhe, joka on suunnattu takkahuoneeseen ja siellä joko Jukka Lahdelle tai väitetylle ulkopuoliselle tekijälle, jonka Anneli Auer on joko havainnut tai jonka olemassaoloa hän on hätäkeskuspuhelun aikana näytellyt, on tulkinnanvaraista. Tallenteelta käy kuitenkin ilmi, että Anneli Auer reagoi Jukka Lahden avunpyyntöihin, hän juoksee olohuoneen poikki talon etuovelle ja käskee ulkopuolista tekijää lopettamaan väkivallan kohdistamisen Jukka Lahteen. Tämän kaiken hän tekee samanaikaisesti soittaessaan hätäkeskukseen ja pyytäessään apua Jukka Lahdelle. Tallenteen perusteella herättää ihmetystä se, miksi Jukka Lahden tunnistettava puhe kohdistuu vain Anneli Aueriin ja miksi väitetyn ulkopuolisen tekijän teon tai liikkeiden äänet eivät kuulu tallenteella. Samalla tavalla ihmetyttää se, kuinka Anneli Auer olisi onnistunut toteuttamaan kaiken tämän tallenteelta kuultavan toiminnan siten, että se olisi vielä selitettävissä teknisen rikostutkinnan löydöksillä ja ettei läsnä oleva A omalla käytöksellään paljasta Anneli Aueria tekijäksi. Tallenteen tämän kaltainen arvioiminen osoittaa, kuinka tulkinnanvarainen se on, kun otetaan huomioon tapahtumien lyhyt kesto yöaikaan, rikospaikan jälkien moninaisuus ja Anneli Auerin käytettävissä ollut aika tämänkaltaisiin lavastustoimenpiteisiin.
331. Kyse on erittäin vakavasta rikosasiasta, jolloin voidaan edellyttää, että syytteen tueksi on esitetty kattava selvitys siitä, kuka on syyllistynyt väitettyyn rikokseen. Syyksilukevan tuomion edellytyksenä on, ettei tekijän syyllisyydestä jää mitään varteenotettavaa epäilyä. Oikeudenkäyntiaineisto jättää avoimeksi erilaisia varteenotettavia vaihtoehtoisia tapahtumainkulkuja siitä, kuka on surmannut Jukka Lahden hätäkeskuspuhelun aikana. On mahdollista, että ulkopuolinen tekijä on muulla kuin Anneli Auerin kertomuksesta ilmenevällä tavalla kohdistanut Jukka Lahteen väkivaltaa ja lopulta surmannut Jukka Lahden ja ettei Anneli Auer joko osaa tai halua kertoa koko totuutta tässä asiassa. Tällä ei ole kuitenkaan asian ratkaisemisen kannalta merkitystä, koska ulkopuoliseen tekijään viittaavia vaihtoehtoja ei esitetyn näytön perusteella voida riittävällä varmuudella poissulkea, vaan ne saavat pikemminkin tukea rikospaikalla tehdystä teknisestä rikostutkinnasta. Vaihtoehtoisten tapahtumainkulkujen poissulkeminen edellyttäisi, että avoimiksi jääviin kysymyksiin annettaisiin syytetyn vahingoksi vastauksia, jotka perustuisivat ratkaisevasti Anneli Auerin peruuttamiin esitutkintalausumiin ja myös liiaksi tuomarin omaan vakuuttuneisuuteen siitä, mitä asiassa on hänen näkemyksensä mukaan "oikeasti" tapahtunut. Tämä ei ole sallittua. Näin ollen syytteen tueksi esitetty näyttö ei riitä siihen, että Anneli Auerin katsottaisiin surmanneen Jukka Lahden syytteen teonkuvausten mukaisesti ja että hänet tuomittaisiin tästä rikoksesta rangaistukseen. Hovioikeudelle ei siten jää muuta vaihtoehtoa kuin hylätä syyte. Asia on ratkaistava epäselvässä tapauksessa syytetyn eduksi ( in dubio pro reo ).
-------
5. Se, että hovioikeuden tuomio on äänestysratkaisu (2-1), ei heikennä enemmistön perustelujen vakuuttavuutta tai lopputuloksen oikeellisuutta. Hovioikeus tuomion antaminen kesti kauan eli ratkaisua saatiin odottaa neljä kuukautta sen jälkeen, kun hovioikeuden pääkäsittely lokakuussa päättyi. Niin kuin aiemmin olen jo ehtinyt blogissa ennakoida, tämä johtui ilmeisesti aika paljon siitä, että hovioikeuden jäsenet eivät ole päässeet lopputuloksesta yksimielisyyteen.
6. Tapauksesta lausuntoja vuosikausia medialle jaelleet tai siitä mediassa kirjoittaneet asiantuntijat professori Matti Tolvasesta aina rikostoimittaja Jarkko Sipilään ovat sanoneet, että hovioikeuden äänestysratkaisu olisi "pahin mahdollinen vaihtoehto". Näissä lausunnoissa on kuitenkin lähdetty jonkinlaisesta yleisestä mielipiteestä eli siitä, että Ulvilan surmajutulle saataisiin vihdoin piste eikä korkeinta oikeutta valituslupahakemuksilla "vaivattaisi".
7. Mutta jos tapausta ja pitkäksi venynyttä oikeusprosessia arvioidaan, niin kuin toki pitäisi, myös ja ennen muuta syytetyn kannalta, hovioikeuden äänestysratkaisu ei heikennä tippaakaan ratkaisun merkitystä ja arvoa. Perusteluistaan tuomio tunnetaan! Hovioikeuden tuomio on erittäin hyvin perusteltu ja perustelujen valossa Auerin syyllisyydestä jää todellakin vähintäänkin varteenotettava epäily syyllisyydestä. Ketään ei voida tuomita syypääksi murhasta tai ylipäätään vakavasta rikoksesta sillä perusteella, että tuomari on intuitiivisesti vakuuttunut syytetyn syyllisyydestä. Syyte tulee näyttää toteen niin vakuuttavasti syytettä tukevalla näytöllä, ettei syyllisyydestä jää varteenotettavaa epäilyä. Perustelujensa lopuksi hovioikeus vetosi in dubio pro reo -sääntöön: Epäselvässä tapauksessa näyttökysymys on ratkaistava syytetyn eduksi.
8. Nyt alkaa - mediassa on jo alkanut - spekulointi sillä, onko hovioikeuden vapauttava tuomio sittenkään päätepiste jo kahdeksan vuotta kestäneen rikosjutun selvittämisessä. Syyttäjät ja poliisi punovat uusia juonia Auerin pään menoksi ja syytettä tukevaa uutta selvitystä yritetään kaivaa edelleen esiin. Korkeimmalta oikeudelta tullaan hakemaan valituslupaa, se on selvä asia.
9. Aika merkillistä. Vielä hovoikeuden pääkäsittelyn aikana ja sen jälken kaikki asiantuntijat samoin kuin ns. asiantuntijat ovat kilvan vakuuttaneet, että nyt tämä riittää, eli hovoikeus antaa vihdoin lopullisen tuomion asiassa. Asiantuntijat ovat jo kauan sitten olleet varmoja, ettei korkein oikeus tule myöntämään Ulvila-jutussa valituslupaa. Mutta nyt kun hovioikeuden tuomio on saatu, samat asiantuntijat alkavat kiivaasti pohtia, mikä meni vikaan, kun heidän toivomaansa langettavaa tuomioita ei saatukaan, ja mitä voitaisiin jatkossa tehdä, ettei hovioikeuden tuomio jäisi voimaan!
10. Olen itse alusta lähtien ollut vakuuttunut siitä, ettei syytteen tueksi saatu näyttö, jota tutkijat ja syyttäjät ovat yrittäneet hankkia osin kyseenlaisilla tai kenties jopa laittomilla menetelmillä, tule riittämään langettavaan tuomioon, jos maasta löytyy oikeudenmukaisia ja taitavia tuomareita. Vaasan hovioikeudesta sellaisia tuomareita näyttää löytyvän.
11. Ulvila-tapauksessa oikeus siis lopulta voitti, vaikka pirun kauan se kesti!
72 kommenttia:
Hovioikeuden tuomion perustelujen alkuosassa on viitattu asianmukaisella tavalla oikeuskirjallisuuteen:
"Syyksi lukemisen edellyttämä näyttökynnys rikosasiassa
9. Syyttäjän tai asianomistajan on näytettävä toteen ne seikat, joihin hänen esittämänsä rangaistusvaatimus perustuu (oikeudenkäymiskaari 17 luku 1 § 2 momentti). Oikeuskäytännössä (ks. esim. KKO 2002:47, 2004:60, 2009:43, 2013:27, 2013:77, 2013:96 ja 2014:48) ja oikeuskirjallisuudessa (ks. esim. Virolainen – Martikainen, Tuomion perusteleminen (Helsinki 2010), s. 290–310, Virolainen – Pölönen, Rikosprosessin perusteet. Rikosprosessioikeus I (Helsinki 2003), s. 426–431, Frände, Finsk straffprocessrätt (Helsinki 2009), s. 363–370 ja Pölönen, Henkilötodistelu rikosprosessissa (Helsinki 2003), s. 99–179, erityisesti s. 158–179) vakiintuneella tavalla syytteen hyväksyminen edellyttää, että sitä tukeva näyttö on niin vakuuttavaa, ettei asiassa jää varteenotettavaa epäilyä (utom rimligt tvivel; beyond reasonable doubt) syytetyn syyllistymisestä syytteessä kuvattuun tekoon. Tämän mukaisesti syyksilukevaan tuomioon ei riitä vielä se, että syytetyn syyllisyydestä on esitetty vahvempi näyttö kuin hänen syyttömyydestään. Riittävää ei siten ole se, että syytteessä kuvattu tapahtumainkulku ja syytetyn syyllisyys on todennäköisempi kuin jokin muu vaihtoehtoinen syytetyn syyttömyyteen viittaava tapahtumainkulku. Riittävää ei ole myöskään, että tuomari itse vakuuttuu syytetyn syyllisyydestä, jos todistusaineiston perusteella ei voida riittävällä varmuudella poissulkea syytteeseen nähden vaihtoehtoisia tapahtumainkulkuja ja jos nämä vaihtoehtoiset tapahtumainkulut riittävät muodostamaan varteenotettavan epäilyn syytetyn syyllisyydestä. Arvioitaessa näytön laatua ja riittävyyttä on huomiota kiinnitettävä myös näytön kattavuuteen. Syytteen tueksi esitetyn selvityksen tulee olla kattavinta erityisesti vakavissa rikosasioissa ja rikoksen objektiivisten tunnusmerkistötekijöiden, kuten tekijän ja teon suoritusajan ja -tavan, osalta. "
Rikosprosessia huonosti tuntevana siviilipuolen juristina ihmettelen kovasti sitä, miten syyttäjä voi jokaisessa käsittelyvaiheessa yrittää parantaa näyttöä tuomalla milloin mitäkin "uutta" todistelua. Luulisi, että näissäkin asioissa pitäisi jokin prekluusio olla ainakin siltä kuin kysymys on epämääräisen indisiotodistelun täydentämisyrityksistä uudella vähintään yhtä epämääräisellä aineistolla.
Onnittelut tohtori Virolaiselle!
Kirjanne vaikuttivat osaltaan vapauttavaan tuomioon.
Olette jättäneet perinnön tuleville polville jotka saavat ohjauksen kirjoistanne.
"Anneli Auerin tuomion päivä"
Yllä olevalla otsikolla näytetään tänänä iltana kello 21.00 alkaen TV1:ssä A-talk keskusteluojelma, jota vetänee tunnetulla taidollaan Susanna Päivärinta.
Keskustelijoiksi on ohjelmatietojen mukaan "saatu" neljä tunnettua julkisuuden henkilöä:
- valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen
- professori (emeritus) terttu Utriainen-
- kansanedustaja Kari Tolvanen (kok)
- oikeushistorian professori Jukka Kekkonen
Hetkinen! Eikö osa näistä juristeista ja muista ihmisistä ollut keskustelemasta Ulvila-surmajutun tiimoilta jo muutama vuosi sitten ja silloinkin kello 21 ja juuri A- Tlkissa?
Kyllä, blogiarkiston kaivelu osoitti epäilyni todeksi.
Kirjoitin blogijutun 23.9.2011 numero 483 otsikolla "Ulvilan murhamysteerin tv-keskustelussa mystistä tietovajetta".
Kirjoitukseni sävy oli - tottakai ja syystäkin kriittinen - ja siinä ruodittiin melko perusteellisesti keskustelijoiden osittamaa tietämystä tai sen puutetta todistusoikeutta koskevista perusasioista.
Neljäntenä keskustelijana vuonna 2011 oli toimittaja Jarkko Sipilä, joka blogijutun arvion mukaan oli itse asiassa tietävämpi ja taitavampi kuin muut kolme.
Nyt siis Jukka Kekkonen korvaa Jarkko Sipilän.
Nähtäväksi jää, onko keskustelijoiden todistusoikeudellinen taito kohentunut, vai sortuvatko he samanlaisiin epämääräisiin lausahduksiin ja suoranaisiin virheisiin kuin 3,5 vuotta aiemmin!
Otsikko "Anneli Auerin tuomion päivä" on minusta laadittu sitä silmällä pitäen, että Auerille napsahtaisia langettava tuomio myös hovioikeudesta.
Ellen väärin muista, keskustelijat Jarkko Sipilää lukuun ottamatta tuntuivat olevan vuonna 2011 rivien välissä sitä mieltä, että "kyllä se Auer toki syyllinen on", vaikei tällaista arviouta tietenkään suoraan lausuttu julki. Varsinkin Tolvanen ja Nissinen olivat niin härskiä poikaa kannanotoissaan, että oikein!
Pohtikaa nyt sitten - niin maan perusteellisesti - siellä A-Talkissa tänä ehtoona, että mikä oikein meni poliisilta (huom. Kari Tolvanen) ja mikä taas syyttäjiltä (huom. Matti Nissinen) vikaan, kun sitä paljon ja kauan toivottua langettavaa tuomiota ei sitten saatukaan.
Ulvila-jutun esitutkinta meni hakoteille heti alkuun ja myös sen jälkeen, kun tuleva poliisiylijohtaja Mikko Paatero (Ukok), jonka Anne Holmlund (kok) Ulvilasta nimitti virkaansa, päätti, että esitutkinnan johtamista ole syytä uskoa KRP:lle.
TV-keskustelijat "haalitaan" kokoon periaatteella, että vähintään yhden heistä tulee olla nainen.
Mutta eikö tästä maasta todellakaan löydy ketään "Tepaa" pätevämpää naispuolista todistus- tai yleensä prosessioikeuden professoria tai muuta asiantuntijaa?
Ja miksi näiden keskustelijoiden joukkoon pitää melkein aina kutsua tämä "joka paikan Kekkonen"? Tapaus Anneli Auer tulee toki jäämään häpeäpillkuna suomalaiseen oikeushistoriaan, mutta oikeushistoriaa ei kirjoiteta nyt vaan vasta myöhemmin.
Kritisoin blogijutussa 809/16.12.2013 Satakunnan käräjäoikeuden "toisella kierroksella" antamaa Ulvila-jutun tuomiota otsikolla "Ulvila-jutun tuomion tarkastelua, osa I".
Tarkastelutapanai oli sangen kriittinen ja syystä, sillä minusta käräjäoikeuden enemmistön (äänestys 2-1) perustelut olivat suoraan sanottuna "kamalan" huonot.
Mutta Terttu Utriaiselle käräjäoikeuden tuomio kelpasi erinomaisen hyvin, sillä hän äityi julkisuudessa - tosin vain yhdessä monista haastatteluissaan - suorastaan kehumaan tuomion perusteluja!
Ehkäpä tänä iltana sitten kuulemme Utriaiselta, mikä hovioikeuden tuomiossa hänen mielestään meni pieleen, kun hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja hylkäsi Aueria vastaan ajetun syytteen.
Riidantonta asiassa on ollut kokoajan, että J. Lahti on surmattu. Auerin epäiltiin olleen surmatyön takana, ja hänet istutettiin syytetyn penkille. Kysymys siten kuuluu: surmasiko Auer J:n vai ei? Vastaus on joko kyllä tai ei. Jos vastaus on ei, jatkokysymys ei kuulu: "kuka sitten?!"; jatkokysymystä ei tässä prosessissa ole.
Se järkevä epäily, joka jäi ja esti tuomitsemisen, oli se, ettei ulkopuolista tekijää voitu täysin poissulkea. Oikeastiko? Tarina ulkopuolisesta tekijästä on epäuskottava, eikä siten järkevän epäilyn aiheuttaja. Syy, miksi Aueria ei tuomittu, on se, ettei Auerin syyllisyyttä voitu todistaa. Ei ollut näyttöä. Esitutkinta oli huonoa ja samoin syyttäjätyö. Nämä aiheuttivat sen "epäselvyyden", joka johti in dubio pro reo-säännön soveltamiseen. Myös pitkä aika vaikutti asiaan.
Lasten todistukset eivät olleet missään vaiheessa käyttökelpoisia: teon tapahtuma-aikana lapset olivat liian nuoria ja myöhemmin ajan kuluminen oli syönyt kaiken näyttöarvon lasten kertomisilta.
Olen samaa mieltä, että oikeus voitti. Oikeusvaltiossa ihminen voidaan tuomita vain prosessissa. Jos tuo prosessi epäonnistuu, ei ihmistä voida tuomita.
Murhan tapahtuessa silloinen Sisämininsteri Anne Holmlund ja Mikko Paatero asuivat molemmat Ulvilassa, eiväkät haluneet että Krp tutkii/ esittää kysymyksiä heille heidän "naapureistaan". (tätä ei ole koskaan selvitetty) Se olisi voinut sotkea heidän omia tulevaisuuden suunitelmaan. Hyvä myös huomioida että Mikko Paateron pojasta Sami Paaterosta tuli Anne Holmlundin avustaja kun isästä tuli poliisiylijohtaja.
tässä selvennys komentille:
Ulvila-jutun esitutkinta meni hakoteille heti alkuun ja myös sen jälkeen, kun tuleva poliisiylijohtaja Mikko Paatero (Ukok), jonka Anne Holmlund (kok) Ulvilasta nimitti virkaansa, päätti, että esitutkinnan johtamista ole syytä uskoa KRP:lle.
"Riittävää ei ole myöskään, että tuomari itse vakuuttuu syytetyn syyllisyydestä, jos todistusaineiston perusteella ei voida riittävällä varmuudella poissulkea syytteeseen nähden vaihtoehtoisia tapahtumainkulkuja ja jos nämä vaihtoehtoiset tapahtumainkulut riittävät muodostamaan varteenotettavan epäilyn syytetyn syyllisyydestä."
Niinpä. Kaikki tietävät kuka tekijä on. Samoin kuin kaikki tietävät kuka teki Bodomin murhat. Mutta syyte on hylättävä, jos muodollisesti näyttö ei riitä. Hatunnosto Virolaiselle, että ennusti oikean ratkaisun.
Hatunnosto heille, jotka alunalkaen laittoivat uskottavuutensa ja "kalsarinsa" likoon Auerin syyttömyyden puolesta!
Historian havinaa tässä todistetaan Nissisen johtama virasto ei selvinnyt aivan puhtailla papereilla tässäkään asiassa. Yle olisi syytä kerrata aikaisempi keskusteluun. Syyttäjä laitokselle tämä on niitti tai ainakin piikki lihassa.
Aueria tuomitsemassa olleista 18 tuomarista 7 on ollut naisia ja näistä vain yksi on Auerin syyttömyyden puolesta.
Tälläkin kertaa ainoa naistuomari oli syyllisyyden puolesta. Ja vielä todella huonosti perustellulla mielipiteellä!
Poliisi rekonstruktiovideollaan tuli tietämättään osoittaneeksi, että ei Auerin kokoisen naisen voimilla saada rikotuksi kolminkertaista takaoven lasi-ikkunaa. Tuosta ikkunasta väitetään surmaajan tulleen sisälle asuntoon.
Blogin otsikko "Vaasan hovioikeus: Anneli Auer syytön" hieman hämmentää. Ei kai hovioikeus ole Auerin syyttömyyttä vahvistanut, vaan hylännyt syytteen tuomitsemiselle riittävän näytön puuttuessa.
Niinpä. Kaikkihan me tiedämme että Auer on syyllinen, mutta koska häntä ei voitu aukottomasti osoitaa syylliseksi, niin pakkohan hänet on vapauttaa. Tuskin kukaan on ihan oikeasti sitä mieltä että oikea syyllinen kulkee edellään vapaana. Fakta on ettei häntä tulla koskaan löytämään. Ihan vaan siksi koska tätä "huppumiestä" ei ole edes olemassa.
Yksi kohta tuomiossa herättää rikosjuristin kunnioituksen erityisesti. Se on tämä: "...ja myös liiaksi tuomarin omaan vakuuttuneisuuteen siitä, mitä asiassa on hänen näkemyksensä mukaan "oikeasti" tapahtunut. Tämä ei ole sallittua."
Liian usein rikostuomioissa tulee kirkkaana vastaan nimenomaan se tuomarin vakuuttuneisuus siitä mitä "oikeasti" on tapahtunut jonka jälkeen perustelut kirjoitetaan sopimaan siihen miten on haluttu tuomita. Jokaisen rikostuomarin päässä tulisi olla kristallinkirkkaana se sääntö, että vaikka tuomari (jostain maagisesta syystä) tietäisi 100 % varmuudella että epäilty on teon tehnyt, ei häntävoi tuomita ellei esitetty näyttö siihen riitä. Valitettavan usein kuitenkin se on juuri se tuomarin oma käsitys mikä asian ratkaisee.
Päivärinta sanoo tänään varman mielipiteesä asiasta mitä EI ymmärrä.
Miksi ei, samoinhan menetteli käräjäoikeuskin. Nim. L.H. Hoppu
Ei pidä unohtaa syyttömyysolettamaa. Jos syyte on hylätty, niin sitä suuremmalla syyllä syytettyä on pidettävä syyttömänä.
Toinen anonyymi yrittää väittää, että hovioikeuden vapauttavasta tuomiosta me kuitenkin "tiedämme", että Auer on syyllinen. Anonyymin olisi ehkä syytä mennä kertomaan ko. "tietonsa" poliisille ja valituslupahakemuksen tekemistä suunnitteleville syyttäjille.
Oikea syylliinen ei kulje, kuten ko. anonyymi myös väittää, "edellään" vapaana vaan edelleen vapaana.
Anonyymi "tietää" myös, että "huppumiestä" ei ole oikeesti olemassa. Niin, tuskinpa tämä tyyppi on liikkunut yli kahdeksan vuotta koko ajan huputettuna tai kulkee edelleen huppu päässään, kyllä hän on ymmärtänyt riisua sen jo aikoja sitten yltään.
Kyllä kansa tietää - mutta vain politiikassa!
Päivärinta ainakin "päivittelee" kovasti ja hänen päivittelyynsä yhtyvät Jukka Kekkonen ja kumppanit.
Lueskelin nyt tarkemmin hovioikeuden todella seikkaperäisiä ja korkeatasoisia perusteluja. Ne vakuuttavat jutun ulkopuolisen henkilön siitä, että syytteen hylkääminen ja käräjäoikeuden tuomion kumoaminen oli oikea ratkaisu.
Yksin vähemmistöön jäänyt hovioikeudenneuvoskin perustelee toki omaa kantaaansa, mutta minusta hänen pohdintansa ja näytön arviointinsa jää jotenkin keskeneräiseksi. Olisiko 4 kuukautta pääkäsittelyn jälkeen ollut liian lyhyt aika?
Tämän iltainen A-Talk keskustelija Terttu Utriainen pohtii Iltalehdessä Auerin-jutun tuomiota
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015021919226419_uu.shtml
Utriainen kannatti aiemmin joulukuussa 2013 Satakunnan käräjäoikeuden langettavaa tuomiota, jonka perusteluissa ei tosiasiallisesti kuitenkaan ollut mitään "hohdokasta".
Yllä mainitun jutun mukaan Utriainen "myöntää" että käräjäoikeudessa näyttöä tulkittiin päinvastaisella tavalla kuin hovioikeudessa. - Ei tuossa mitään myöntämistä kuitenkaan tarvita, selvässä asiassa.
Hovioikeus ei liioin "löytänyt" aineistosta useita todisteita, jotka viittaavat ulkopuoliseen tekijään, niin kuin TU sanoo. Löytäminen ei ole oikea termi, sillä todisteet ulkopuolisesta tekijästä ovat olleet aineistossa koko ajan mukana.
Lopuksi Utriainen aprikoi yhtä hovioikeuden perustelujen loppukaneettiin sisältyvää lausetta, jossa viitataan tuomarin mahdolliseen henkilökohtaiseen vakuuttumiseen A:n syyllisyydestä.
TU:n siteeraamassa lausesssa tai kappaleesa ei ole todellisuudessa mitään kummallista, sillä kuten olen blogijutussakin sanonut, tuomarin henkilökohtainen ja intuitioon perustuva vakuuttuneisuus ei ole mikään näyttö, joka voisi ratkaista koko jutun. Tuomarin oma vakuuttuminen syyllisyydestä ei ratkaise, jos syyttäjän esittämä näyttö ei riitä tuomitsemiseen, vaan syyllisyydestä jää varteenotettava epäily.
Tätä asiaa hovioikeus korostaa jo perustelujensa alkuosassa, mutta tämä näyttää jääneen emerita Utriaiselta huomaamatta.
olipas järjetön kommentti Utriaisel, koskien sitä, että aiemmalla Vaasan hovioikeuden ratkaisulla olisi ollut merkitystä tänään annetulle ratkaisulle.
Kokoonpano kuitenkin eri ja kyseessä kokeneet tuomarit
Utriaisen posket punoittaa noloudesta, Päivärinnan puuterista. Päivärinta ei tunne sanaa nolous. Nim. L.H. Hoppu
Minä en jaksa iloita siitä, että syyllinen pääsee vapaaksi poliisin huonon toiminnan vuoksi. Oikeus ei voittanut ja täm
On häpeän päivä koko oikeusjärjestelmämme, ennen kaikkea toki esitutkintaviranomsisille. Mutta tämä tuomio vie kansalaisten uskon oikeusjärjestelmän toimivuuteen.
Ylellä ihmetellään eri päätelmiin tulevia tuomareita. Kiikun-kaakun-jutuissa aina kai on tulkinnanvaraa.
Sama se on isoissa yhteiskunnallisissa päätöksissäkin. On useampia näkemyksiä ja tietynlainen sattuma voi vaikuttaa lopputulokseen. Esim. 3-2 KO:ssa on voinut johtua siitä, keitä on valittu tuomariviisikkoon. Joku jäi saikulle, toinen virkavapaalle ja tiukassa jutussa käy kuten käy.
Se on elämää.
Kiitos blogistille asiallisesta annista tähän juttuun liittyen. Olen lukenut mielelläni.
"Poliisi rekonstruktiovideollaan tuli tietämättään osoittaneeksi, että ei Auerin kokoisen naisen voimilla saada rikotuksi kolminkertaista takaoven lasi-ikkunaa. Tuosta ikkunasta väitetään surmaajan tulleen sisälle asuntoon."
Rekonsruktiovideoita en ole katsellut, mutta fysiikan tunneilla olen käynyt. Ei ikkunan rikkominen paljoa voimia vaadi, jos tietää, miten ikkuna rikotaan. Toki jos jollain harteillaan tai nyrkeillään koittaa ikkunan rikkoa, niin voimia se vaatii. Mutta jokin mahdollisimman teräväkärkinen esine, jossa on varttakin, auttaa apuvälineenä rikkomaan ikkunan helposti ilman kovin suuria voimiakin. Kun ikkunalasiin saa ensin pienen reiän (vastaavanlaisen kuin mitä esim. kiveniskemä auton lasissa), se hajoaa jo aika helposti eteenpäin, jos vähän vaivaa näkee.
Kirjoitin tämän blogin kommenttiosastolla 9.5.2012 seuraavasti:
Miten ihmeessä KKO lähtee tähän soppaan mukaan? Kyseessä on kuitenkin aikalailla tavallinen perhemurhajuttu. Tällä kertaa vaan ulkopuolista tekijää ei saatu suljettua pois koska poliisi sössi tutkinnan ekoiksi pariksi vuodeksi.
Se, että syyttäjä runoilee 2000 sivua esitutkintamateriaalia hovioikeuden päätöksen jälkeen ei varmasti tuo mitään uutta näyttöä asiaan. Korkeintaan se on osoitus siitä, että kuten poliisi esitutkinnan, on syyttäjä sössinyt käräjä- ja hovioikeusvaiheet aivan vastaavasti.
Kun näyttö ei riitä niin näyttö ei riitä. En voi ymmärtää mikä siinä on niin vaikeaa. "If it doesn't fit, you must acquit."
Seison edelleen sanojeni takana. Olen lähes vakuuttunut Anneli Auerin syyllisyydestä ns. objektiivisessa aineellisen totuuden maailmassa. Mutta pieni epäilys jää siitä, että onhan joku muukin voinut. Kuten hovioikeus toteaa, on mahdollista että tapahtumaketju ei ole mennyt syyttäjän esittämällä tavalla ja että joku muu on tehnyt surman kuin Anneli Auer. Siten Anneli Auer on syytön Ulvilan surmaan.
Saapa nähdä jääkö tämä tähän. Mitään töitähän Auerin on ihan turha tämän mediamyllytyksen jälkeen enää etsiä. Muutaman sadantuhannen korvaukset hän valtiokonttorilta saanee. Mutta jättääkö viranomaiskoneisto hänet rauhaan hänen kesällä vapautuessaan, vai ryhdytäänkö häntä kyttäämään ja kiusaamaan parhaiden Itä-Saksan perinteiden mukaisesti?
Utriaiselta todella hölmö älynväläys "toisesta hovioikeudesta".
Muutenkin emerita Utriaiselle voidaan suositella tv-foorumiksi ohjelmaa "Mummomafia". Se menee MTV 3:lla.
Pääosin hyvää kommentointia. Iltasanoma-tuomareita vähän liikaa. Kruununa Anonyymi asiantuntija, "JOKA SEISOO SANOJENSA TAKANA" ! Nim.L.H. Hoppu
Anneli Auer on äskettäin valittanut saamastaan lasten seksuaalista hyväksikäyttöä koskevasta tuomiosta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen, koska tuomioistuin, ilmeisesti tapauksen viimeksi käsitellyt Turun hovioikeus, epäsi häneltä virheellisesti oikeuden tiettyjen todisteiden esittämiseen.
Auer tulee myös, kuten hänen asianajajansa Juha Manner tänään kertoi, hakemaan Turun hovioikeuden ko.tuomion purkamista. Yhtenä perusteena purkuhakemukselle olisi luultavsti Auerin nuorimpien lasten kertomukset, joihin Turun HO:n langettava tuomio pääasiallisesti on todennäköisesti perustunut.
Vaasan HO on nyt todennut ko. lasten murhajutussa antamat kertomukset epäluotettaviksi ja sellaisiksi, joilla ei ole näyttöarvoa.
Vaikka muuta on esim. Matti Nissisen suulla väitetty, Ulvilan murhajuttu ja lasten hyväksikäyttöä ym. koskeva juttu liittyvät monilta osin toisiinsa. Pitävätkö lasten kertomukset myöskään Turun tapauksen osalta paikkansa?
Uskoni oikeusvaltioon korjaantui ainakin hiukan luettuani Vaasan HO:n tuomion. Liljenfeldt on erittäin kauniilla tavalla pelustellut jo alussa sen, mihin tuomio voidaan perustaa.
Tuomio on kokonaisuudessaan niin yksityiskohtainen, ettei siinä jää juurikaan kiveä kääntämättä. Ilolla havaitsin, että Liljenfeldt oli siteerannut myös prof. Virolaista.
Tunnen laamanni Liljenfeldtin useista oikeustapauksista, ja hän on aina saanut täyden kunnioitukseni oikeudenmukaisista ja hyvin perustelluista ratkaisuistaan.
Tässä tehtiin käsittääkseni suomalaista rikoshistoriaa. Koskaan aiemmin ei ole kukaan tullut tapetuksi omassa kodissaan niin ettei murhaajaa olisi löydetty. Onpahan melkoinen keissi tosiaan.
Panee myös miettimään kuinka pienestä voi ihmisen elämä olla kiinni. Tässähän yksi ainoa ihminen päätti Auerin kohtalon. Nyt nainen saa satojen tuhansien korvaukset, ja on varmaan kysytty vieras lukuisiin talk-show ohjelmiin. Hintalapun voi nainen itse kirjoittaa jatkossa. On tulossa elämänkertaa jne.
Mutta, kuten todettua, niin on parempi että syyllinen vapautetaan, kuin että syytön joutuisi vankilaan. Tämähän on yksi oikeusvaltion periaatteista.
On kyllä virheellistä otsikoida: Auer on syytön. Tätähän hovioikeus ei ole toki todennut, näyttö jäi vain puutteelliseksi. Suomessa oikeus ei päätä tyyliin "guilty or not guilty".
Hämmästyttävää asiassa on se(kin), että puolisonsa murhan vierestä nähnyt nainen voikin tuon järkyttävän kokemuksen jälkeen itse syyllistyä törkeisiin rikoksiin, kaiketi tuon saman trauman kokeneita lapsiaan kohtaan.
Putinkin on syytön kymmeninentuhansien ukrainalaisten tappamiseen tai vammauttamiseen, koska asialla ovat olleet tuntemattomiksi jääneet vihreät miehet. Näyttö puuttuu.
Monet arvostelevat paitsi poliisin, myös syyttäjien toimintaa. Olisiko asiassa tullutkin tehdä syyttämättäjättämispäätös?
A-Talkissa ei vieläkään nostettu kissaa pöydälle, luultavasti, koska toimittaja ei ongelmaa edes nähnyt.
Perusongelma oli tietysti se, että poliisi johti esitutkintaa ja asia tuli syyttäjän pöydälle paperikasana tai DVD:nä valmiina tapauksena, jota sitten pyöriteltiin KKO:sta takaisin Poriin ja Vaasaan. Siksi tämä palautettiin KKO:sta Satakunnan KäO:een. Siksi tähän meni lähes kymmenen vuotta. Siksi valtio saa maksaa kuusinumeroisen luvun korvaksia.
En sano juristina, että jos olisin ollut kaoottisessa rikospaikkatutkinnassa keskellä yötä Ulvilassa vuonna 2006, olisin tehnyt jotakin paremmin. En sano, että RYK Joutsenlahdelta voitiin edellyttää enemmän, koska hän vain johti operaatiota ja sai kentältä epämääräiset tiedot ulkopuolisesta tekijästä.
Sanon vain sen, että tutkinnanjohtajuus pitää siirtää päivystävälle ja mielellään asiantuntevalle syyttäjälle, joka alun alkaen ohjaa esitutkintaa. Tämä olisi nyt mahdollista, kun poliisipiirejä on yhdistetty isommiksi. Suomi ja Bulgaria ovat EU-maista ainoat, joissa näin ei ole asian laita.
Ruotsista ei haluta missään ottaa mallia Suomessa, mutta minun ruotsalaisen lakiasiaintoimistoni toiminnassa on ollut selvää, että mitä nopeammin syyttäjä on jutussa aktiivisesti mukana, sitä sujuvampi on prosessi. Kaikki ympäristörikosjutut, kansainväliset veropetokset ja kansainväliset korruptiojutut menevät nopeasti, kun on selkeästi syyttäjä ja puolustaja. Useimmiten ei edes tarvita hovioikeutta.
Blogisti Jyrki Virolainen on tästä huomauttanut useasti. VSKV:n kannattama esitutkintayhteistyö ei riitä. Toivon mukaan asia otetaan vakavaan harkintaan.
Ylen tulisi käyttää asiantuntijoita asiantuntija-keskustelijoiden valitsemisessa. Nissisen ja Tolvasen kutsuminen oli tietysti perusteltua, mutta ne muut! Kekkonen oli ilmeisesti jonkilaisena online-oikeushisterian selittäjänä, mutta hänen kommenttinsa: "evvk". Utriainen on rikosoikeuden alalta, mutta rikosoikeudellisestihan jutussa ei ollut mnitään murhaa kummempaa, vaan ongelmat olivat prosessin puolella. Pohdinta "toisesta hovioikeudesta" ei ainakaan perustu voimassaolevaan lakiin?
Syyttäjästä pitäisi - olisi pitänyt jo 20 vuotta sitten - tehdä esitutkinnan johtaja törkeissä rikosasioissa, mutta tähän ei ole Suomessa ymmärretty eikä haluttu mennä.
Ensimmäinen valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki vastusti ko. asiaa ankarasti ja samaa tiukkaa linjaa "syyttäjä ei saa johtaa esitutkintaa" ajaa Matti II eli Mati Nissinen. - He eivät ymmärrä, mitä tekevät, ja vaikka ymmärtäisivät, eivät välitä seurauksista.
Suomessa on muutaman viimeisen vuoden aikana tehty oikeusturvan lisäämisen nimissä monia uudistuksia, jotka eivät todellisuudessa lisää oikeusturvaa vaan kaventavat sitä suuresti. Yhtenä esimerkkinä hovioikeuden jatkokäsittelyluvan soveltamisalan merkittävä ja räikeä laajentaminen, jonka eduskunnan lakivaliokunta - siellähän se Kari Tolvanenkin istuu - muutama päivä sitten hyväksyi.
Eilisistä A-Talk keskustelijoista Nissinen ja Kari Tolvanen ovat olleet innolla mukana tällaisia oikeusturvaa kaventavia esityksia hyväksymässä ja ajamassa. - He eivät taaskaan ole ymmärtäneet, mitä tekevät. Eilen Kari Tolvanen "linjasi" höpötyksensä lopuksi, että tätä "teurastuslinjaa" tulee vain jatkaa ja jatkaa.
Eiliset A-Talk keskustelijat edustivat, totuttuun tapaan, syyttäjiä ja poliiseja ynnä narisijoita, jotka olisivat niin kovin mieluusti nähneet Auerin tapauksessa toisenlaisen hovioikeuden tuomion.
Samoin kuin vuonna 2011,keskustelijoiksi ei ollut snytkään aatu, edes pyydetty, ketään pätevää rikosasianajajaa, joka olisi edustanut syytetyn puolustusta.
Miksi mukana oli, kuten edellisessä epäonnistuneessa A-Talkissa vuonna 2011, jälleen kokoomuksen kansanedustaja Kari Tolvanen, vaikka tämä, jälleen kerran, sanoi aluksi, että "minä en lainsäätäjänä voi tietenkään arvostella tumioistuimen ykittäistä päätöstä tai ottaa siihen kantaa". Eikö kansanedustaja ymmärrä pysytellä poissa keskusteluista, joiden tarkoitus on nimenomaan ruotia tuomioistuimen ja oikeuslaitoksen toimintaa ja myös ajankohtaisia yksittäisiä tuomiota.
Näin vaalien alla toimittaja Päivärinnan kutsu kansanedustajalle oli tietenkin oikea "onnenpotku", sillä saihan tämä taas ilmaista mainosaikaa ja tilaisuuden kertoa moneen kertaan, miten hän on toiminut vuosikymmeniä poliisin väkivaltarikosyksikön pomona ja miten me silloin teimme rikospaikkatutkinnan ja kaiken muunkin täysin oikein.
Ulvilan murhajutun syyttäjät miettivät edelleen, aikovatko hakea valituslupaa korkeimmasta oikeudesta. Hovioikeuden päätös ei syyttäjien mielestä vastaa sitä, mitä todellisuudessa on tapahtunut, sanoo pääsyyttäjä Kalle Kulmala STT:lle.
Syyttäjä näkee asian mustavalkoisena. Mutta niin näkee valitettavasti Virolainenkin. Ei ole blogistille kunniaksi, että hän on jo aikaa sitten valinnut puolensa, ja hehkuttaa hovioikeuden ratkaisua puhtailla arvovaltaperusteluilla (niin hyvä päätös, niin hyvä päätös).
Kannattaa muistaa että juttu saattaa mennä vielä korkeimpaan oikeuteen ja ratketa siellä esim. siihen tekniseen faktaan, että ikkunaa oli lyöty ulkoapäin verisellä tekovälineellä ja Jukka Lahden verta oli tekovälineestä jäänyt karmiin. Tätä faktaa ei Anneli Auerin asianajaja edes halunnut kommentoida hovioikeudessa. Aika vahva näyttä siitä, että vasta teon jälkeen oli ryhdytty rikkomaan ikkunaa.
Se, joka väittää, että HO:n olisi tullut tuomita Auer tällä näytöllä, on velvollinen osoittamaan, missä kohdin HO:n perustelut olisivat virheelliset.
Näyttöratkaisu voidaan kiteyttää kahteen ydinkohtaan. Yhtäältä ulkopuolisesta tekijästä ei ollut näyttöä mutta sellaisen poissuljentakin jäi useiden epävarmuustekijöiden yhteisvaikutuksesta aivan liian heikoksi. Toisaalta lääketieteellinen selvitys kuolinajasta suhteessa hätäkeskuspuhelun ja poliisin paikalletulon ajankohtiin on vahva positiivinen näyttö siitä, ettei Auerilla ole ollut aikaa ulkopuolisen tekijän lavastamiseen ja omien jälkiensä peittämiseen. Näin ollen syyllisyydestä jää todellakin jäljelle vähintään varteenotettava epäily.
Vapauttava tuomio on tässä tilanteessa ainoa mahdollinen ratkaisu oikeusvaltiossa. Oikeusvaltion tehtävänä on tuomita ne, joiden syyllisyys on toteennäytetty, mutta ei kirkastaa omaa kruunuansa ja kohentaa vakavien rikosten selvitysastetta leimaamalla millä tahansa keinoin syylliseksi se, johon epäilyt on muutenkin helpointa ja luonnollisinta kohdistaa.
HO:n perustelujen huolellisuus on positiivinen malliesimerkki siitä, miten hovioikeuksien yleensäkin tulisi nähdä tehtävänsä lähtökohtaisesti viimeisenä oikeusasteena yksittäisessä oikeustapauksessa. Kunnollisen HO-ratkaisun ei yleensäkään pidä jättää menestymisen mahdollisuutta valituslupahakemukselle, jossa tavalla tai toisella viitattaisiin HO:n tekemän päättelyn puutteellisuuteen.
On vaikea nähdä, että KKO:lla voisi sille instanssijärjestyksessä oikeasti tarkoitetun roolin puitteissa olla vielä jotain tehtävää tässä asiassa. Jos KKO kaikesta huolimatta myöntäisi syyttäjille toistamiseen valitusluvan palauttaen asian toistamiseen alioikeuteen täydentävän näytön esittämistä varten, tämä olisi jo sellaisenaan vahva epäily siitä, että "joku" on käskenyt tuomitsemaan Auerin keinolla millä hyvänsä. Vaikea kuvitella myöskään, että KKO lakia sen oikean tarkoituksen mukaisesti soveltaen myöntäisi valituslupaa antaakseen itse tekemäänsä näytönarviointiin perustuvan pääasiaratkaisun. Kyse on korostetusti näytön arvioinnista yksittäistapauksessa, jossa on vaikea nähdä aineksia prejudikaatin antamiseen edes velvollisuudesta tehdä ja perustella näyttöratkaisu "paremmin" kuin HO on sen tehnyt. Ainakaan tässä tapauksessa edellytykset aineellisesti oikeaan lopputulokseen eivät varmasti parane käsittelyn pitkittyessä ja mutkittuessa. Kaikki on toki mahdollista, mutta jos KKO todella menee myöntämään syyttäjille toistamiseen valitusluvan samassa asiassa, luonnollisesti heräävä kysymys "miksi?" hukkuu vielä huutavamman kysymyksen "kenen käskystä?" alle.
Satakunnan käräjäoikeus, jonka tuomion Vaasan hovioikeus eilen kumosi, "tyrmää" saamansa arvostelun.
Käräjäoikeuden laamanni Martti Juntikka, joka toimi Auerin jutussa oikeuden puheenjohtajana, sanoo Yle Uutisille tänään, että "Auerin murhatuomio oli perusteltu hyvin myös käräjäillä". Juntikka ei niele käräjäoikeuden ratkaisua kohtaan esitettyä kritiikkiä
http://yle.fi/uutiset/karajaoikeus_tyrmaa_arvostelun_auerin_murhatuomio_oli_perusteltu_hyvin_myos_karajilla/7818766
Juntikka äityy kehumaan omaa tuomiotaan - kaksi käräjäoikeuden tuomaria jätti ratkaisuun eriävän mielipiteensä ja toinen heistä hylkäsi syytteen -sanomalla, että ratkaisu oli "erittäin hyvin perusteltu".
Juntikan lausunto on hieman outo. Eikö laamannin mieleen juolahtanut, että hän on esteellinen ottamaan kantaa ja kehumaan estoitta oman ratkaisunsa perusteluja?
Hovioikeuden tuomion peustelut ovat kyllä aivan "eri planeetalta", jos niitä vertaa käräjäoikeuden perusteluihin. Rikosoikeutta edustavat oikeusoppineet, esim. Kimmo Nuotio, Jussi Tapani ja Matti Tolvanen, ovat lähestulkoon ylistäneet hovioikeuden tuomion perusteluja.
Anonyymi, joka edellä väittää, että KKO olisi palauttanut Auerin jutun aikoinaan käräjäoikeuteen jonkun "käskystä", puhuu toki aivan höpöjä.
Kukaan ei ole KKO:lle minkään laisia käskeyjä tai toivomuksia esittänyt, vaan palautuspäätös oli aivan normaali ratkaisu vakavassa rikosasiassa tilanteessa, jossa syyttäjät vetosivat valituksessaan KKO:lle uuteen selvitykseen eli lähinnä Auerin lasten kertomuksiin.
Laamanni Matti Juntikan purkauksen johdosta todettakoon, että olen ruotinut hänen johtamansa Satakunnan käräjäoikeuden Auer-jutussa antaman tuomion perusteluja - tietenkin kriittisesti - ja myös eri mieltä olleiden tuomareiden lausuntoja blogijutussa nro 809/16.12.2013 "Ulvila-jutun tuomion tarkastelua, osa I"
http://jyrkivirolainen.blogspot.fi/2013/12/810-ulvila-jutun-tuomion-tarkastelua.html
Ks. myös blogijuttua 780/6.10.2013, jossa olen kritisoinut Satakunnan käräjäoikeuden Ulvila-jutussa harrastamaa inkvisirorista prosessinjohtoa otsikolla "Inkvisitio päättu Ulvilan murhakäräjät"
Tuomari Matti Juntikka, joka siis tuli tänään julkisuuteen puolustamaan Satakunnan KO:n Auer-jutussa antaman tuomion perusteluja, toimi puheenjohtajana myös ns. Riihisäätiön rikosjutussa, josssa Oulun käräjäoikeus hylkäsi kaikki säätiön hallituksen ex-puheenjohtajaa vastaan ajetut syytteet.
Sittemmin Rovaniemen HO ja lopuksi KKO sen sijaaan tuomitsivat syytetyn lukuisista avustuspetoksista, KKO luki vastaajan syyksi 12 törkeää avustuspetosta ja tuomitsi hänet niistä 2 v 10 kk vankeusrangaistukseen. Ks. KKO 2012:53.
Käräjäoikeuden tuomion perustelut eivät antaneet aihetta kehumisiin tai hurraa-huutoihin.
Olen kommentoinut tapausta blogijutussa numero 600/30.5.2012 "Riihisäätiön rikosjutun kummalliset vaiheet"
Tässäpä sitä on taas Paaterointia sano... Ensin lääninpolliisi ei katso tarpeelliseksi pyytää KRP:n tukea tutkintaan kriittisessä vaiheessa, eli tutkinnan alussa, ja nyt luemme tuomion perusteluista, että jopa FBI:ltä on pyydetty, ja saatu, apua jutun myöhemmässä vaiheessa... Jokseenkin ristiriitaisia arviointeja avun tarpeesta... Mutta eihän sitä muuten komisarioksi pääsekään...
Julkinen keskustelu Ulvilan surmasta on taas kerran pysähtynyt juridiikan hienouksiin. Ehkä näin on oikein kunnes Valtakunnan syyttäjä päättää paneeko hän nimensä valitusanomukseen. Häntä ei pidä tukea siinä, että tulisi vielä yksi kierros
Hovioikeuden heikkous on siinä että viedään kerta toisensa jälkeen yksityiskohtien tarkastelu pisteeseen, joka päättyy ensin toteamukseen, että järkevä epäily jää ja lopuksi siihen, että epäselvässä tapauksessa on tuomittava syytetyn hyväksi.
Hovioikeudella oli tarkasteltavan kaksi uutta todistajaa. Annelin shokkitilasta toipumisen kokenut sairaanhoitaja ja oma tytär. Molemmat antavat ratkaisevan panokseen syyttäjän tapahtumien kuvausta vastaan. Mutta hovioikeus päätyy siihen, että Amanda muistaa väärin ja hoitaja on vain yksi lisä sille, että Annelin käytöksestä murhayönä ei voida tehdä johtopäätöksiä.
Todellisuudessa tyttären todistus on aivan terävä, hän muistaa erinomaisesti sen mitä kysytään. Hoitajan lausunto yhdistyy Joutsenlahden huomioon, että Anneli itki syvästi kun sai kuulla Jukan pään halkaisusta. Näin Annelin henkilökuva muuttuu täysin siitä mikä on aikaisemmin ollut syyttäjän keppihevonen, teräshermoinen, mykkä surmaaja.
Miksiköhän eriävässä mielipiteessä katsottiin Lahden maanneen kymmenien minuuttien ajan sängyllä? Enemmistöhän totesi ettei oikeuslääkäri ollut tätä osannut arvioida eikä asiaa ollut tutkittu esitutkinnassa.
Ketä nämä ovat jotka väittävät HO:n perusteluissa sanottavan ettei ollut näyttöä ulkopuolisesta? Asiahan on päinvastoin, ulkopuolisesta on paljonkin näyttöä ja tämän myös HO toteaa tuomiossaan.
Sitaatti päivän Turun Sanomista:
"Ulvilan surman syyttäjä Kalle Kulmalan mukaan syyttäjällä ei ole mitään syytä pyytää uutta tutkintaa tai käynnistää Ulvilan surmaan liittynyttä ulkopuoliseen tekijään viittaavaa tutkintalinjaa.
– Meidän näkökantamme on, että tekijä on selvillä, eikä hovioikeuden päätös sitä miksikään muuta, Kulmala toteaa."
Uskomatonta. Kulmala syyllistyy juuri siihen, mistä hän syyttää Joutsenlahtea. Jos Joutsenlahti sulki pois Auerin tekijänä (mitä ei kyllä tehnyt), niin Kulmala sulkee pois ulkopuolisen tekijän. Mitä jyrkimmin sanakääntein. Hänellä on tuo maaginen "tieto" tekijästä, eikä sitä mikään reaalimaailman todistelu muuksi muuta. Kun hän on se, jonka pitäisi huomioida myös muita tutkintalinjoja, ei niitä ole tosiasiassa enää aikoihin ollut eikä tule olemaan. Ei ihme, ettei tekijää ole vieläkään löytynyt.
Mitä laki sanoo siihen, että nyt Anneli Auerin syytteen hylkäämisen jälkeen ilmoitettiin, ettei murhaa aiota tutkia enää ollenkaan? Onko murhan vanhenemisaika lyhentynyt?
Ennustan, että valituslupaa ei haeta eikä sitä ainakaan myönnetä.
Miksei: siitä raadollisesta syystä, että tuolloin KKO joutuisi uusimaan mittavan pääkäsittelyn ja sitä se ei halua tehdä.
Hovin tuomio vaikuttaa poikkeuksellisen hyvin perustellulta. Valitettavan yleistä on se, että ensin päätetään lopputulos ja sen jälkeen keskitytään kirjaamaan sitä tukeva näyttö. Tämä aiheuttaa tarpeetonta painetta KKO:n työtilanteeseen. Asianmukaiset perustelut vähentäisivät valituslupahakemuksia.
Aueria tämä ei koske, mutta rikosoikeudenkäyntien sujuvuutta muuten hyvinkin laajalti: Ratkaisussa http://korkeinoikeus.fi/fi/index/ennakkopaatokset/precedent/1424082610141.html korkein oikeus, katsoen itsensä Strasbourgin ihmisoikeustuomioistuimen uusimpien tulkintojen pakottamaksi, on perustuslain 106 §:n nojalla ohittanut eduskuntamme tarkkaan harkitsemat prosessisäännökset tilanteessa, jossa hovioikeudessa muutosta hakenut syytetty ei itse halua saapua paikalle, vaan lähettää asiamiehensä. Kyllä tällä konstilla oikeudenkäynteihin taas saadaan uutta viivytystä.
Tuntuu, että Strasbourgin pajatso menee aina vain syvemmälle kansallisen prosessin nippeleihin, vaikkei näin alun perin ollut tarkoitus. Ja oikeuden vaaka siellä EIT:ssähän toimii aina kovin yksipuolisesti, kun syytetyn/tuomitun vastapuolet eivät ole mukana prosessissa, eivät uhrit eli asianomistajatkaan, olivatpa heidän intressinsä millaiset tahansa.
Luulevat siellä EIT:ssä vielä varmaan, että nämä yllätyslinjaukset lisäävät kansalaisten luottamusta, mutta päin vastoinhan näissä usein käy. Ja kuinkahan mahtavat toteutua Euroopan neuvoston eteläisissä tai etenkään itäisissä jäsenmaissa...
Vm. anonyymi tarkoittaa siis viime viikolla annettua ratkaisua KKO 2015:15, jonka KKO ratkaisi täysistunnossaan ja poikkesi siinä aiemmin omaksumastaan kannasta. KKO:n mukaan OK 26 luvun 20 §:n 1 momentti olisi ristiriidassa perustuslakimme kanssa.
Läheskään kaikkia KKO:n ennakkopäätöksiä en ehdi - enkä nykyisin edes viitsi (!) - arvioida ja kritisoida. Ko. tapauksesta totean vain, että toki KKO:lla olisi ollut jo vuoden 2004 tapauksessa kaikki edellytykset ja mahdollisuudet tulkita OK 26:20:ää toisin ja siis oikealla ja järkevällä tavalla. Sitä se ei tehnyt, mutta muistan tuolloin eli siis v. 2004 kunnmastelleeni.
Tämä johtuu siitä, että suomalaisilla hovioikeuksilla, joita KKO on useilla ratkaisuillaan myötäillyt, on outo taipumus tulkita epäselvissä tapauksissa oikeudenkäyntimenettelyä koskevia säännöksiä niin, ettei tuomioistuimen (muka) tarvitsi tutkia valitusta ollenkaan, vaan ne voivat jättää koko asian sillensä, jos esim. henkilökohtaisesti hovioikeuteen kutsuttu rikosasian vastaaja jää estettä ilmoittamatta pääkäsittelystä pois, vaikka hänen avustajansa onkin hovioikeudessa paikalla.
Tämä on toki virheellinen ja ihmisoikeussopimuksen vastainen tulkinta ja se oli sitä jo vuonna 2004.
Toisin kuin anonyymi väittää, EIT ei tutki ja tulkitse Suomen lakia, vaan ainoastaan sitä, ovatko esim. suomalaiset tuomioistimet noudattaneet Euroopan ihmisoikeussopimuksen määräyksiä ja EIT:n ratkaisukäytäntöä. Rikosasian vastaajan vastapuolena ei EIT:ssä ole asianomistaja tai syyttäjä, vaan ainoastaan Suomen valtio, jonka pitää/pitäisi huolehtia siitä, että asiat ja myös oikeuskäytäntö on maassa kunnossa, jottei ihmisoikeussopimusta rikottaisi.
Tuli näistä mieleen, että missähän vaiheessa uuden suomalaisen ihmisoikeustuomarin pestin täyttäminen mahtaa nykyään olla?
Aivan kuten arvelinkin, niin Kulmalalla ei ole mitään kiirettä sen valitusluvan kanssa. Haluavat tietenkin roikottaa Aueria löysässä hirressä mahdollisimman pitkään, joten saanemme odotella päätöstä vielä hyvän tovin. Todennäköisesti menee ihan viime tinkaan, eli joskus 7-8 viikon päästä saanemme kuulla asiasta. Vaikka Nissinen lupaili päätöstä jo vuorokauden sisään. Just joo.
Ihmisoikeustuomarin pestin täyttämisasiaa voi varmaankin tiedustella UM:stä.
Määräaika valituksen tekemiseen on 60 päivää, se syyttäjille suotakoon!
60 päivää on aikaa päättää valitetaanko korkeinpaan vai ei, juu, se tiedetään, mutta miksi Nissinen lupaili suorassa lähetyksessä että asia pyritään ratkaisemaan 1-2 päivässä? Häh?
Tuota pitää kysyä varmaan Nissiseltä...
No, Nissinenhän sanoi heti ohjelman alussa, että on pettynyt HO:n päätökseen. Toisaalta sanoi, että on tapauksen suhteen lähinnä lehtitietojen varassa. Mistä tuo pettymys siis kumpuaa?
Minusta Liljenfeldtin päätöksessä on todella arvostettavaa se, että hän ei enää hyväksy salassapitoa, vaan oikeusvaltiossa kansalaisten täytyy saada tietää kaikki olennainen.
Sitä silmiinpistävämmältä näyttää eriävällä kannalla olleen Nordströmin perustelut, joista hän on poistanut ilmeisesti sen osuuden, joka koskee lapsia.
Tiedossa on miten ala-arvoisella tavalla lapsia on haastateltu, ja etteivät heidän kertomansa seikat pidä yhtä rikospaikkatutkinnan kanssa.
Tiedossa on prof. Pihan väite, ettei lapsia ole johdateltu, ja että heidän kertomuksensa ovat spontaaneja. Tästä on vastanäyttönä esitetty prof. Santtilan ja psyk.tri Finnilän erittäin perusteltu lausunto.
Mutta nyt emme siis saa tietää, mitä sellaista salattua tietoa Nordströmillä mielestään oli, että päätyi eriävään mielipiteeseen.
Minusta ei oikeusvaltiossa tule olla mikään osa oikeukeudenkäyntiä salassa pidettävää. Lasten yksityisyyden voi suojata aina käyttämällä vain etukirjaimia. Niin toimii EIT, josta Suomen tuomarikunnan kannattaa ottaa oppia.
Mihin ihmeeseen tuo 60 päivän määräaika perustuu? Jo aikoinaan kun käräjä- ja hovioikeus julistivat osan lasten kertomuksista julkisiksi, syyttäjät viivyttelivät ilmoitusta siitä, aikovatko hakea valituslupaa. Onneksi Helsingin Sanomat kuitenkin julkaisi kertomukset heti seuraavana päivänä eikä jäänyt odottamaan 60 päivää.
60 päivän määräaika perustuu lakiin.
Jos asianosainen aikoon valittaa käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen. hänen on ilmoitettava tyytymättömyyttä tuomioon jo 7 päivän kuluessa. Jos ilmoitusta ei tehdä, asianosainen menettää valitusokeutensa. Valitusaika on 30 päivää. jonka kuluessa valituskirjelmä on jätettävä.
Mutta haettaessa hovioikeuden tuomiosta muutosta KKO:lta, tyytytymättömyyden ilmoitusta ei tarvita, joten asianosaisella on mainitut 60 päivää aikaa harkita, hakeeko hän valituslupaa KKO:lta vai ei.
Onko tämä tasapuolista ja onnistunutta lainsäädäntöä?
Hovioikeuden tuomio ei kait ollut yksinomaan "Liljenfeldtin päätös", kun tuomio syntyi 2-1 -äänestyksen tuloksena?
Voisko Seppo tarjota siideriä lapsille, jos saatais taas uutta näyttöä? NIM.L.H. Hoppu
VHO:n tuomio sai odotetusti veret kiehumaan tai seisahtumaan siellä kotikatsomoissa. Ehkä olisi hyvä muistaa seuraavat pointit à la A. Stubb:
l. On kaksi aivan eri asiaa, syyllistyikö rouva A. miehensä murhaamiseen, ja menettelikö oikeus asianmukaisesti katsoessaan näytön jääneen vajavaiseksi. Pienemmissä rikosasioissahan voidaan tyytyä mainintaan, että oikeudessa kuullun todistaja A:n kertomus "on uskottavampi" kuin todistaja B:N kertomus samasta tapauksesta. Jää siis usien uskon asiaksi.
2. Tri Virolainenkaan tuskin kuuluu mihinkään "Anneli Auer -fan klubiin", siis tavallaan AA-kerhoon, eikä hänkään varmaan hurraa AA:n vapauttamisen vaan hyvien perusteluiden johdosta?
3. Vaasan HO:n tuomio ei todellakaan ollut vain Liljefeldtin kirjoittama. Yleensähän ratkaisu lähtee (nyt liian vähille kiitoksille jääneen) viskaalin esittelystä, ja kokoonpanon nestor laittaa viimeiseksi kosmoskyänsä papereihin.
4. Osa jutun aineistosta jää salaiseksi niin pitkäksi ajaksi että sekä tri Virolainen että me innokkaat kommentoijat kasvamme jollakin kirkkotarhalla koiranputkea. Senkin vuoksi on aivan turhaa ja mahdotonta arvioida hovioikeuden tuomion oikeellisuutta. (välikysymys: oliko AA:n seksuaalirikostuomion salainen aineisto HO:n käytettävissä, ja jos oli, miksi?)
5. Toivottavasti Suomen poliisi saa selville sen, kuka ihan oikeasti olikin murhaaja ennen kuin ruotsalaiset virkaveljet saavat tuomiolle Olof Palmen oikean murhaajan.
VaaHO ei ratkaissut pääasiaa eli murhaa koskevaa syytettä esittelijän esittelystä tai esittelijän mietinnön pohjalta, koska asiassa pidettiin suullinen pääkäsittely.
Syytteen nostaminen ei poista syyttömyysolettamaa. Syytetty oli pitkä prosessin ajan kko ajan syytön ja nyt syyttömyys on vahvistettu hovioikeuden syytteen hylkäävällä vapauttavalla tuomiolla.
Käräjäoikeuden langettavan tuomion perustelut eivät - myöskään tällä "toisella kierroksella" -vakuuttaneet lukijaa, eivät ainakaan minua. Hovioikeuden enemmistön perustelut ovat sen sijaan korkeatasoiset ja niistä huomaa, miten tarkasti hovioikeus on perehtynyt asiaan. Tuomiossa ei ole langettu syytettä tukeviin oletuksiin.
Hovioikeuden enemmistö ei ole salannut todisteita, vaan tuomion oikeellisuutta voidaan aivan arvioida tuomion perustelujen valossa.
Sen sijaan Turun HO:n langettava tuomio ns. LSH-jutussa haluttiin pitää täysin salassa, jotteivät ulkopuoliset asiantuntijat vain pääsisi ruotimaan esitutkinnan puutteita ja tuomion perustelujen epäkohtia. Todisteiden ja tuomion perustelujen salassapito antaa tilaisuuden mielivaltaisiin ja virheellisiin ratkaisuihin.
Seksuaalirikostuomioon haettiin valituslupaa KKO:sta, mutta päätös oli kielteinen. Muistaako joku millä perustein?
KKO ei perustele valituslupapäätöksiään mitenkään, ei sanallakaan.
Laadukasta perustelemista kyllä kieltämättä, kun blogissa lainattuja osia lueskelee.
Vielä kun kaikkien ihmisten rikoksiin suhtauduttaisiin samalla vakavuudella, niin tästähän voisi tulla vielä joskus oikeusvaltio. Normaalissa menettelyssä esim. ampuma-aseen hallussapito on näytetty melkeinpä sillä, että sellainen sattuu löytymään samasta taloyhtiöstä.
Ampuma-aseen hallussapito ja murha ovat vakavuusasteeltaan toki hieman erilaisia...
Auer-tuomio osoitti minulle, kuinka tärkeä hyvin perusteltu tuomio on myös silloin kun tuomio on syytetylle vapauttava.
Päivärinnan vetämässä mediakeskustelussa esimerkiksi yritettiin kaikin keinoin etsiä, josko media nyt edes johonkin voisi tarttua, jotta Aueria voitaisiin nyt sitten kuitenkin pitää ikään kuin syyllisenä.
Hyvät vapauttavan tuomion perustelut korostuvat näissä mediaa kiinnostavissa tapauksissa, koska media ei pysty siteerata asiantuntijoita tms. maalatakseen ikään kuin takaportin kautta Aueria syylliseksi.
Huonosti perusteltu viranomaispäätös oli sen sijaan MOT-ohjelmassakin käsitelty syyttäjän tekemä syyttämättäjättämispäätös Copterline asiassa, jossa "huippujuristit" pelastettiin rikostuomioilta ja ainoastaan aidot yrittäjät menettivät rahansa. Pitääkin seurata päätyykö syyttäjä vielä po. toimistoon töihin. Kiitollisuuden velka on iso.
Syyttäjä haluaa ennakkopäätöksen, hakevat valituslupaa.
http://yle.fi/uutiset/syyttaja_hakee_valituslupaa_anneli_auerin_tuomioon/7941004
Lähetä kommentti