torstai 26. helmikuuta 2015

917. Falunin MM-hiihdot: Kun suksi ei luista

1. Suomalaisten maastohiihtäjien, mäkimiesten ja yhdistetyn urheilijoiden menestys Falunin MM-hiihdoissa on ollut juuri niin vaisu kuin etukäteen voitiin odottaa. Tähän mennessä - nyt on torstaiaamu 26.2. - Suomi ei ole saanut kisoista yhtään mitalia eikä niitä ole odotettavissa jatkossakaan.

2. Suomalaisten paras sijoitus on ollut Kerttu Niskasen neljäs sija naisten 10 km:n yhdistelmäkilpailussa.Toisen pistesijan toivat Ville Nousiainen ja Martti Jylhä parisprintissä, he sijoittuvat viidenneksi. Tyypillisesti suomalaiset ovat olleet sijoilla 20-30 sijan vaiheilla. 

3. Eilisellä miesten vapaan 15 km:n hiihdossa Matti Heikkinen, jonka uutta "pöljää päivää" on Oslon MM-kisojen 2011 jälkeen odotettu kuin kuuta nousevaksi jo neljä vuotta ja jonka "piti" eilen taistella jopa mitalista, oli 21:s, Ville Nousiainen 22:s, Lari Lehtonen 23:s ja Perttu Hyvärinen 26:s.

4. Suomalaiset eivät ole kunnossa eivätkä hiihtäjiemme suksetkaan luista. Eilen tämän asian näki jo heti Matti Heikkisen startista, sillä jo noin 200 metrin hiihtämisen jälkeen miehen "hienot" Salomonin sukset kulkivat todella hitaasti. Heikkinen jäi tuolla matkalla Ruotsin Johan Olssonista jo reilut viisi sekuntia. Kun oli hiihdetty 1,7 km, Heikkinen oli jäänyt Olssonista jo 17 sekuntia ja 3,4 km:n kohdalla jo 35 sekuntia. Maalissa Heikkinen hävisi kultamitalin napanneelle Olssonille lähes kaksi minuuttia!

5. Missä vika, miehissä, suksissa, voitelussa vai ylipäätään suksihuollossa? Varmaan hieman kaikissa, mutta kyllä suomalaiset ovat epäonnstuneet selvästi joko suksien valinnassa tai voitelussa. Eilen 15 km:llä hopeaa voittanut Ranskan Maurice Manificat hiihtää Heikkisen tavoin Salomonin "kapuloilla", mutta hän hävisi voiton Olssonille vain 17 sekuntia ja oli noin puolitoista minuuttia Heikkistä nopeampi. 

6. Misten yhdistelmäkilpailun aikana viime perjantaina toimittaja Pertti Tapola välitti ladulta Lari Lehtosen spontaanin puuskahduksen "nää helvetin sukset ei luista mihinkään", mutta maaliin päästyään Lehtonen ei tohtinut moittia suksiaan sanallakaan.

7. Yleensäkään suomalaiset hiihtäjät eivät maaliin päästyään ja hieman häpeilleen lausuntoja antaessaan uskalla moittia suksiaan, vaan yrittävät antaa kaikenlaisia muita meriselityksiä huonolle hiihdolleen. Näin siksi, että Salomon, Fischer, Rossignol, Madhus ym. isot suksifirmat ovat heidän työnantajiaan, jotka maksavat  myös suomalaishiihtäjille palkkaa useita kymmeniä tuhansia euroja vuodessa. Matti Heikkisen kerrotaan saavan Salomonilta n. 60 000 euroa per vuosi siitä, että hän käyttää ja mainostaa Salomonin suksia; bonukset tähän vielä päälle, jos Heikkinen menestyy kisoissa hyvin. Heikkisen neljän vuoden sopimus Salomonin kanssa päättyy tänä keväänä, joten saa nähdä, saako mies ko. suksisopimustaan enää uusittua vai onko edessä "tallin" vaihto.

8. Matti Heikkisen toinen pääsponsori on BMW, jonka ajopelejä hän mainostaa lähes jokaikisessä lausunnossaan kisojen jälkeen viittaamalla "ovelasti" bemarin mainoslauseeseen eli "ajamisen iloon", joko myönteisesti ("nautin todella ajamisen ilosta") tai, jos kisa meni heikosti, tokaisulla " nyt ei oikein ollut ajamisen iloa". Helsingin Sanomissa oli eilen koottu mainitunlaisia Heikkisen "ajamisen ilosta" antamia lausuntoja eri vuosilta  yli kaksikymmentä kappaletta. Katso tästä.


9. Ei siis ihme, että hiihtämistä jo reilut kymmenen vuotta ammatikseen harjoittanut Matti Heikkinen, jota BMW:n edustaja piti eilenkin, Matin huonosta sijoutuksesta huolimatta, todella "hyvänä tyyppinä, joka opiskelee yliopistossa", on voinut sponsoreiden avustuksella rakennuttaa perheelleen komean omakotitalon. Heikkinen aikoo ilmeisesti jatkaa hiihtäjän ammatissa vielä useita vuosia.

10. Tänään on Falunissa taas uusi kisapäivä. Vuorossa on ensin yhdistetyn kisa, jossa hypätään aamupäivällä isosta mäestä (HS 134 m) ja hiihdetään iltapäivällä 10 km. Tämä laji sujunee suomalaisilta, kuten jo aiemmin pikkumäestä (HS 100 m) hypätty yhdistettykin, surkeasti. Edellisessä kisassa paras - tai vähiten huonoin - suomalainen oli Ilkka Herola, jonka sijoitus oli 21:s tai jotain, muiden suomalaisten sijoitus alkoi kolmosella. 

11. Yhdistetyn joukkuekisassa Suomi oli muistaakseni 9:s, takanaan ainoastan Viro. Suomi hävisi kultamitalin voittaneelle Saksalle  joukkuekisassa yli neljä minuuttia, siis häpeällisen huono sija maalle, joka on sentään aiemmin voittanut muutaman kerran kultaa sekä MM-kisoissa että olympiakisoissa. Yhdistetyn kilpailun voittaja tulee tänään Saksasta, Norjasta tai Italiasta.

12.Tänään hiihdetään myös naisten 4x5 km:n viesti, jossa Suomen joukkue edottaa pronssia Norjan ja Ruotsin takana. Jos pronssia todella tulisi, niin mitali jäänee Suomen ainoaksi mitaliksi koko kisoissa. Mutta tuleeko se toivottu pronssimitali? Veikkaan, ettei tule, vaan Suomen edelle menevät Norjan ja Ruotsin lisäksi myös Saksa ja USA, kenties vielä Puola ja Italakin. Suomen aloittaja on Aino-Kaisa Saarinen (37), mutta hän jäänee melko selvästi Norjan ja Ruotsin aloittajista. Kerttu NIskasella on toisella osuudella  vaikea tehtävä pyristellä Margit Björgeniä ja Charlotte Kallaa vastaan. Suomen joukkueen heikoin lenkki on Krista Pärmäkoski, joka joutunee päästämään lopussa vielä pari joukkuetta edelleen.

13. Suomalaisten surkeuden päättää kello 18 alkava ison mäen (HS 134 m) kilpailu. Kaikki neljä suomalaiset ovat mukana, mutta menestys jäänee tässäkin lajissa heikoksi. Lauri Asikainen ja Harri Olli ovat todella heikossa kunnossa ja putoavat toiselta kierrokselta, jonne selviytyy ensimmäisen kierroksen 30 parasta hyppääjää. Putoamisvaassaa ovat myös Jarkko Määttä ja Janne Ahonen. Määttä tarvitsisi menestyäkseen vastatuulta, mutta sellaista ei ole automaattisesti tarjolla. Ahonen hypäää niin kuin vanha eli 38-vuotias mies nyt yleensä hypää. eli hän "taistelee" pääsystä toiselle kierokselle, mutta sijottunee parhaimmassa tapauksessa sijoille 25-30.  

14. Mäkikisan voittanee tänään  Saksan Severin Freund tai Norjan Rune Velta, kolmas on joku itävaltalainen tai Sveitsin nelinkertainen olympiavoittaja Simon Amman.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ennen kisoja eräs naishiihtäjä manasi, että M. Dalenin aikana ei ollut mukava olla maajoukkueessa, nykyinen valmentaja R. Jylhä on toista maata. Ei sen selvemmin voi kertoa, että turha odottaa menestystä kisoista. Viesteistä voi mitalin pari vielä saada, joten ei tämä tässä vielä ole. Dalenin toimintaa arvosteltiin pitkään, mutta tulokset kuitenkin ratkaisevat kuka on onnistunut. Jos Dalenin meriiteissä oli jotain vialla, niin kai tilalle olisi pitänyt palkata kovempi tekijä. Jylhä saatiin, mutta millä meriiteillä mitattuna hän on parempi. Taas katsellaan kisastudiossa suksen pohjia Jylhän johdolla ja ihmetellään miksei suksi luista.

Anonyymi kirjoitti...

Reijo Jylhä muistuttaa habitukseltaan enemmän penen tai keskisuuren maatilan isäntää, tilalla peltoa 35 ha ja navetassa 15 lypsävää, kuin hiihtomaajaoukkueen valmentajaa.

Anonyymi kirjoitti...

Miksi hemmetissä naisten maajoukkuessa pidetään vuodesta ja vuosiymmenestä toiseen näitä Aino-Kaisa Saarisen ja Riitta-Liisa Roposen kaltaisia ikäloppuja hiihtäjiä, jotka ovat parhaat pivänsä hiihtäjänä nähneet jo aikoja sitten. Molemmat ovat nyt 37-vuotiaita, mutta yhä vain niitä lähetetään vuodesta toiseen leireille ties minne. Ne tähtää vissiin ja varmaan ihan tosissaan Lahden MM-hiihtoihin 2017. Voihan helskutti!

Sitten Falunin sprinttiviestiin piti vielä hakea Suomesta alun perin varanaiseksi jätetty Riikka Sarasoja-Lilja, 33 vuotta, joka epäonnistui taas ja jälleen arvokisoissa niin, että Suomi jäi ko. viestissä sijalle 10.

Voi hyvin arvata, miten ko. viestissä aika hyvin ja Sarasoja-Liljaa paljon paremmin hiihtänyttä Anne Kyllöstä vitutti kisan jälkeen haastattelussa! Anne pottuili varmaan myös tämän jälkeen Suomen joukkuueen johdolle Falunissa niin, että hänet päätettiin sivuutta naisten 4x5 km:n viestin joukkueesta. Kyllösen tilalle viestiin on nostettu kisoissa huonosti hiihtänyt Krista Pärmäkoski.

Anonyymi kirjoitti...

Hiihtäjä Iivo Niskasen ”energiajuoma-gate” on saanut Falunissa uuden käänteen.

Niskanen saapui infotilaisuuteen tänään kielletty Red Bullin juomatölkki kädessään, mutta tällä kertaa tölkki oli piilotettu paperipussiin. Vinkin tähän "jippoon" Iivo on saanut kuulemma Janne Ahoselta.

Onkohan tämä IN oikein viisas? Kaikkien hullujen jippojen perässä viisaan miehen ei ainakaan luulisi juoksevan.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Tänään Suomen joukkue sai Falunista "pakkomitalinsa", kun naiset sijoittuivat 4x5 km:n viestissä pronssille. Naishiihdon taso ei ole maailmassa kovin korkea. Esim. Italia, Saksa, Venäjä, Tsekki ja USA ovat vain varjo siitä, mitä ne ovat joskus naisten hiihdossa olleet. Tämä selittää osaksi Suomen "menestyksen".

Toisella osuudella Kerttu Niskanen teki aika pahan taktisen virheen lähtiessään vetämään, vaikka kannoilla olivat maailman tämän hetken kaksi parasta hiihtäjä eli Norjan Johaug ja Ruotsin Kalla. Tämä kostautui osuuden toisella kierroksella. Niskasen olisi pitänyt antaa Johaugin vetää ja yrittää iskeä lopussa ohitse.

Anonyymi kirjoitti...

Selitykset sikseen, mitali on aina osoitus onnistumisesta. Kiitos "ikälopulle" pronssikvartetille!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Suomen pronssijoukkueessa oli vain kaksi "ikäloppua", Kerttu Niskanen ja Krista Pärmäkoski ovat vielä reilusti alle kolmekymppisiä.

Mikä saa neljääkymppiä lähestyvät naishiihtäjät edelleen jatkamaan uraansa ja kovaa harjoittelua? Suomen hiihtoliiton tulisi satsata vanhojen hiihtäjien sijasta nuoriin hiihtäjin.

Samanlainen tilanne on mäkihypyn maajoukkueessa. Mäkihyppy on meillä aallonpohjassa, mutta edelleen meillä yritetään ylläpitää "kuningaskotka-ajattelua" ja panostaa 37-vuotiaan Janne Ahosen valmennukseen, vaikka Ahosen "kotka-ajoista" on kulunut kohta aikaa jo 10 vuotta ja mies on ehtinyt lopettaa tätä ennen uransa jo kaksi kertaa.

Ahosen ja muiden keskinkertaisuuksien valmennukseen ja leirityksiin uhratut rahat ovat pois nuorten lahjkakkaiden hyppääjien valmennuksesta.

Anonyymi kirjoitti...

Monet suomalaiset hiihtofanit osoittavat turhautumisensa haukkumalla "ikäloppuja" hiihtäjiä tai valmentajia, jos suomalaiset eivät menesty. Viime vuosian yksi heidän mantroistaan on ollut "Saarinen on hiihtonsa hiihtänyt". Sotshissa ja Falunissa Saarisella oli kuitenkin hyviä hiihtoja. Roponenkin hiihti Falunin viestissä yhde parhaimmista viesteistään. Hiihdossa menesytytään melko vanhana. Falunin 50 kilometrillä 37-vuotias Bauer otti hopeaa. Maurio de Zollt saavutti 50 km:n maailmanmestaruuden liki 40-vuotiaana ja oli mukana MM-tai olympiakultaa voittaneessa Italian viestiporukassa 40-vuotiaana.

Tietenkin nuoriin hiihtäjiin olisi hyvä satsata, mutta hiihtoharrastuksen vähäisyyden vuoksi nuoria lupauksia nousee esiin harvoin. Mieshiihtäjien suurin lupaus Iivo Niskanen on herkkä sairastumaan.

Ei ole raiittävää näyttöä siitä, että Jylhä olisi huono valmentaja. Todisteeksi ei riitä hänen maalaisisäntämäinen rauhallinen habitus. Rauhalliset koskelaismaiset tyypit ovat suomalaisten suosiossa. Jylhän tullessa päävalmentajaksi Suomessa oli vain muutama kansainvälisena tason hiihtäjä, joista kaikki sairastuivat kuluvan kauden alkupuolella. Taio sitten tuosta porukasta mitallihiihtäjiä. Tulevaisuuskin näyttää heikolta, koska kilpahiihdon suosio on Suomessa vähäistä. Valmentajien osuus ei ole ratkaiseva.(Mäntyranta menestyi omilla opeillaan, aikakin oli tosin toinen.)