torstai 9. huhtikuuta 2015

929. KKO 2015:24. Kuluttajakaupan purku, todistelu

1. Ennakkopäätöksessä KKO 2015:24 selostetussa tapauksessa on kysymys irtaimen tavaran kuluttajankaupasta eli kaupasta, jossa myyjänä on elinkeinonharjoittaja ja ostajana kuluttaja. Tällaiseen kauppaan sovelletaan kuluttajansuojalain (KSL), ei kauppalain säännöksiä. Ratkaisussa on kysymys lähinnä näytön riittävyydestä ja todistustaakasta.

KKO 2015:24

2. A  oli ostanut yhtiö B:ltä verkkokaupasta ilma-vesilämpöpumpun ja energiavaraajan omakotitalonsa lämmitysjärjestelmäksi. Järjestelmän tuote-esitteessä oli annettu tietoja laitteen soveltuvuudesta päälämmönlähteeksi erilaisiin rakennuksiin. Ennen tilauksen tekemistä A oli sähköpostitse ilmoittanut B:lle tiedot talonsa pinta-alasta, lattialämmityksestä ja vedenkulutuksesta, minkä jälkeen B oli suositellut A:lle tämän valitsemaa laitetta.

3. A vaati kanteessaan kaupan purkamista, koska laite ei ilman varajärjestelmäksi asennettua sähkövastusta riittänyt kaikissa olosuhteissa lämmittämään rakennusta ja käyttövettä tuote-esitteessä ilmoitetulla tavalla. Käräjäoikeus hylkäsi kanteen, koska A ei ollut esittänyt riittävää näyttöä laitteen toimattomuudesta eikä vähäistä suuremman virheen olemassaolosta. Turun hovioikeus, jonne A valitti, sen sijaan hyväksyi A:n purkuvaatimuksen.

5. Korkein oikeus myönsi B:lle valitusluvan, tutki valituksen ja vahvisti hovioikeuden ratkaisun kaupan purun osalta. Korkein oikeus katsoi, että lämmitysjärjestelmä ei ole olennaisilta osin vastannut niitä tietoja, joita B oli ennen kaupantekoa antanut. Laitteistossa oli siten ollut KSL 5 luvun 13 §:ssä tarkoitettu virhe, jota ei voitu pitää vähäisenä.

6. Ratkaisun oikeellisuutta ei ole syytä epäillä, mutta todistusharkinnan osalta tuomion peusteluissa on hieman toivomisen varaa. Perusteluissa tosin selostetaan yksityiskohtaisesti laitteen virheestä esitettyä näyttöä (7-11) ja myös arvioidaan sitä (kohdat 12-19). Kun ratkaisu on julkaistu ennakkopäätöksenä eli oikeusohjeeksi muissa samanlaisissa tapauksissa, olisi odottanut, että tuomion perusteluissa olisi otettu yleisellä tasolla kantaa näytön riittävyyttä (näyttökynnystä) samoin kuin todistustaakan jakautumista koskeviin kysymyksiin kuluttajankaupan purkuasioissa 

7. Näin ei ole tapahtunut, vaan korkein oikeus toteaan vasta todistusharkintaa koskevassa johtopäätöksessään (kohta 22) lakonisesti, että A:n oli katsottava esittäneen riittävän selvityksen siitä, ettei hänen ostamansa laitteisto vastannut  olennaisilta osin sitä, mitä yhtiö oli tuote-esitteessään luvannut. Yhtiö B puolestaan ei ollut perustelujen mukaan esittänyt kanteen kiistämiseksi esittämiensä väitteiden - esimerkiksi laitteiston asennusvirheistä - tueksi "mitään näyttöä".

8. Todistustaakka tavaran virheestä on ostajalla, mutta näyttökynnys on ko. tapauksessa, perusteluja mainitsematta, asetettu varsin matalalle. Kantajalta ei ole edellytetty esimerkiksi päivittäisiin lämpötilamittauksiin perustuvaa selvitystä lämmitysjärjestelmän tuottamasta lämmöstä. Kantajan näyttö perustuu lähinnä vain hänen ja hänen talonsa peruskorjaukseen osallistuneen C:n kertomuksiin. 

9. Ratkaisun perusteluissa olisi voitu mainita, miten vahvaa näyttöä laitteen virheestä pidetään riittävänä silloin, kun kaupan purkua koskeva vaatimus ei perustu KSL:n vaan kauppalain säännöksiin, sekä selostaa, miksi kuluttajankauppa voidaan purkaa vähäisemmän näytön perusteella. Ratkaisun perusteluissa ei ole viitattu KSL:n esitöihin. Tämä on sangen harvinaista, sillä yleensä korkein oikeus tukeutuu perusteluissaan aina vahvasti nimenomaan sovellettavaa lakia koskevaan hallituksen esitykseen ja muihin lainvalmistelutöihin. Se, ettei perusteluissa mainita mitään oikeuskirjallisuuden kannanotoista, ei sitä vastoin ole lainkaan epätavallista, sillä kuten tiedämme, oikeuskirjallisuuteen viitataan korkeimman oikeuden ratkaisuissa äärimmäisen harvoin. 

10. Ruotsin korkein oikeus perustelee ratkaisujaan hieman toisenlaisella metodilla ja minusta yleensä myös paremmin kuin Suomen korkein oikeus. Högsta domstolen antoi 13.6.2013 kuluttajakaupan purkua koskevan ennakkopäätöksen hieman samanlaisessa tapauksessa, jollaisesta myös ratkaisussa KKO 2015:24 selostetussa tapauksessa on kysymys. Myös ruotsalaisessa tapauksessa nousi esiin näyttökynnystä ja todistustaakkaa koskevia kysymyksiä.

http://www.hogstadomstolen.se/Domstolar/hogstadomstolen/Avgoranden/2013/2013-06-13%20T%201030-12%20Dom.pdf


11. HD:n ratkaisussa selostetaan tapahtumatietojen jälkeen kuluttajakauppalain tapaukseen sovellettavia säännöksiä, jolloin perusteluissa viitataan lyhyesti myös lain estiöihin ja oikeuskirjallisuuteen (kohta 6), Tämän jälkeen perusteluissa pohditaan kahta todistustaakkakysymystä, jolloin myös viitataan mm. todistustaakkaa koskevaan oikeuskirjallisuuteen (kohdat 10 ja 21). Vasta tämän jälkeen perusteluissa siirrytään käsittelemään mainittujen "yleisten oppien" soveltamista esillä olevaan konkreettiseen tapaukseen (kohdat 25-29). 

12. Suomen korkein oikeus on käyttänyt ratkaisussaan näytön selostamiseen ja arviointiin yhteensä 14 perustelukappaletta, kun taas Ruotsin korkein oikeus selviytyy kyseistä osiosta viidellä kappaleella. Tärkeintä kuitenkin on, että Ruotsin korkein oikeus pohtii tapaukseen soveltuvia yleisiä oppeja eli näyttökynnystä ja todistustaakkaa koskevia kysymyksiä 14 perustelukappaleen verran, kun taas Suomen korkein oikeus ohittaa nämä kysymykset kokonaan. Minusta ruotsalaisen ratkaisun prejudikaattiarvo on perustelutavan erilaisuudesta johtuen oikeuskäytännön ohjaamisen kannalta kotimaista ratkaisua suurempi.

13. Eri maiden oikeuskulttuureissa ja ylimpien tuomioistuinten perustelutavoissa voi siten olla merkittäviä eroja. Yksi ehkä sinänsä vähäinen oikeuskultturia koskeva ero Suomen ja Ruotsin korkeimpien oikeuksien, samoin kuin hovioikeuksien, välillä on siinä, että Ruotsin korkeimman oikeuden ennakkopäätöksissä ilmoitetaan, kuka ratkaisukokoonpanossa mukana olleista jäsenistä on toiminut asiassa referenttinä (alustajana, tapauksen selostajana), joka lausuu päätösneuvottelussa mielipiteensä ensimmäisenä. Suomen korkein oikeus ei sitä vastoin ilmoita, kuka sen jäsenistä on toiminut referenttinä, eivätkä suomalaiset hovioikeudet  puolestaan ilmoita tarkastavan jäsenen tai valmistelusta vastaavan jäsenen (VVJ) nimeä.

14. Edellä mainitussa HD:n ratkaisemassa jutussa referenttinä oli oikeusneuvos Johnny Herre, joka toimi ennen tuomariksi siirtymistään kauppaoikeuden professorina. (Ilmankos Herre on perustelujen kohdassa 7 viitannut omaan kuluttajankauppalakia koskevaan kommentaarikirjaansa.) Suomalaisissa ylioikeuksissa asian valmistelu ja päätöksenteko on esittelijävetoisempaa kuin Ruotsissa. Tapauksen KKO 2015:24 esitteli korkeimmassa oikeudessa esittelijäneuvos, OTT Juha Mäkelä, joka on väitellyt sopimusoikeudesta. 



4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Suomessa oikeudet selostavat muutoinkin tuomioissaan turhan laajalti näyttöä auki. Tämän seurauksena tuomiot venyvät, eikä kukaan jaksa perusteluja lukea. Asianosia kiinnostavat lopputulos ja johtopäätökset, joilla siihen on päädytty.

Toki näyttö pitää keskeisiltä osin selostaa, mutta siinä voi käyttää vahvaa kiteytystä.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Etenkin käräjäoikeuksiin ja hovioikeuksiin näyttää kehittyneen tapa perustella, oikeastaan lähinnä selostaa, jutussa esitettyä näyttöä pöytäkirjamaisesti.

Kun näyttöä ei merkitä enää pöytäkirjaan, on pöytäkirja tavallaan korvattu näytön pikkutarkalla ja yksityiskohtaiseslla selostamisella tuomion perusteluissa. Näytön arvioinnissa tuomareiden puhti sitten yhtäkkiä lopahtaa.

Muistan varoittaneeni tällaisesta tuomareita perustelutyylistä jo 80-luvun lopulla ja 90-luvun alkupuolella prosessinjohtoseminaareissa, joissa käsiteltiin myös tuomion perustelemista.

Luultavasti nykyiset ko. seminaareissa alustajina tai luennoitsijoina esiintyvät "hemmot" eivät ole ko. suhteessa lähimainkaan yhtä tiukkoja, vaan sallivat perusteluissa pöytäkirjamaisen näytön selostamisen.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kuulee aika jajopa yllättävän useiden väitteitä -jopa henkilöiltä, joiden voisi olettaa tuntevan asioiden oikea laita - ettei KKO (muka) juuri milloinkaan ota tutkittavakseen näyttökysymyksiä eikä siten myönnä valituslupaa näytön arvioinnin takia.

Näitä väitteitä esitetään varsinkin huomiota herättäneissä rikosjutuissa, kuten esimerkiksi Ulvilan surmajutun tiimoilta, jolloin asialla ovat ko. väitteillään olleet mm.Matit Tolvanen ja Nissinen.

Todellisuudessa KKO kuitenkin arvioi ennakkopäätöksissään yllättävän usein näyttökysymyksiä ja alempien oikeuksien todistusharkintaa ja myöntää siten valituslupia myös mainitussa tarkoituksessa.

Esim. ratkaisu KKO 2015:24 osoittaa, että näin tapahtuu joskus myös riita-asioissa. Tapauksessa on kyse ollut myös KKO:ssa ensi sijassa nimenomaan näytön arvioinnista, todistustaakasta ja näytön riittävyydestä. Tämä ilmenee myös perusteluissa käytetyistä väliotsikoista "Virheestä esitetty näyttö" ja "Virhettä koskevan näytön arviointi". Samoin otsikossa mainituista asiasanoista "todistelu" ja "todistustaakka".

Anonyymi kirjoitti...

Olipa mielenkiintoinen oikeustapaus. Minusta tuossa lämpöpumppufirman suurin virhe on ollut, ettei vastusta ole selkeästi mainittu osana lämmityspakettia. Mitään varsinaista yrityksen B tekemää käyttökohteessa tapahtuvaa testiä se ei luultavasti olisi tarvinnut, kun yritys olisi laskelmilla osoittanut riittävyyden yleisten rakennusmääräysten mukaisiin hyväksyttyihin lämmönkulutuksiin neliötä kohden.

Laskukaavat ilmeisesti puuttuvat, koska ne olisivat osoittaneet liian selvästi mihin pelkän lämpöpumpun mitoitus riittää, jos annetuista lupauksista syntyy kuva, että käyttövesikin tulee vain lämpöpumpusta. Kun tietäisi firman, jotta saisi esitteen käsiin, olisi helpompi todeta, mistä on kyse.

Ilman parempaa tietoa mitoituksessa käytettävä 40w neliölle tarkoittaa 120 neliölle 4,8 kW energiantarvetta, kun lämmitystä tarvitsee eniten. 0 astetta ei vielä ihan tuota määrää tarvitse, mutta jos huippulämpöä tuottaessaan pumpulta liikenee vain 1 kW, se lämpö jää hyvin äkkiä paljon alhaisemmaksi. Käyttöveden kannalta mitoitus on vähän turhan lähellä lämpöpumpun huipputehoa, jolla se pystyy tuottamaan alhaista lämpötilaeroa, eli juuri sitä alinta lämpöään. Lämpöpumpun tuottaessa sille ilmoitettua korkeinta lämpöä, jota mm. käyttövesi vaatii, hyötysuhde tippuu alimmalle tasolle.

Käyttövettä tuollaisella ratkaisulla ei pysty lämmittämään riittävästi, kun talossa on kulutusta, koska hyvin pienelläkin kulutuksella syödään äkkiä se korkeampi lämpö. Lämpöpumppufirman olisi pitänytkin pitäytyä omassa puolustuksessaan siinä lämmitysenergian tuottamisessa. Esitteen taulukko on melko varmasti tehty vain siltä pohjalta. 33 asteinen ei sinällään ole huono lämpö, sillähän se pumppu juuri tuottaa lattialämmitykselle sopivaa lämpöä, parasta säästöä ja hyvää tehoa.