maanantai 8. kesäkuuta 2015

950. Soini herättää kauhistusta Euroopassa

                                  oonhan suomalainen...TosiSuomalainen...

1. Ulkoministeri Timo Soini (ps)  matkustaa huomenna Brysselissä pidettävään EU:n ulkoministereiden kokoukseen. Jotkut odottavat vierailua hieman peloissaan, jota Soinin lausunnot ovat herättäneet.

2. Euroopassa on kummeksettu Soinin ilmoille sinkomia ajatuksia ja suoranaisia uhkauksia.  Saksan radiolle Soini sanoi, ettei Kreikka kuulu euroon. EU:ssa kysellään aiheellisesti , aikooko Suomi, tämä EU:n todellinen murheenkryyni omassa valtiotaloudessaan, vaatia toisen rapamaan eli Kreikan erottamista eurosta. Haluaako Suomi todella kaataa Kreikan kolmannen tukipaketin, vaikka se voi syöstä myös muita EU-maita talousahdinkoon.

3. Mitä lainahanojen sulkeminen Kreikalta ja maan eroaminen tai erottaminen eurosta merkitsiksi Euroopalle ja myös sen turvallisuudelle? Ajautuisiko Kreikka vaikeuksissan Venäjän vaikutuspiiriin ja Putinin liittolaiseksi? Johtaisiko Kreikan ero eurosta uusiin talousvaikeuksiin esimerkiksi Portugalissa, Espanjassa, Italiassa ja myös Suomen talousvaikeuksien syventymiseen?

4. Euroopassa on ihmetelty, miksi Suomesta, tästä  EU:n entisestä mallioppilaasta, on tullut tai hyvää vauhtia tulossa todellinen EU-häirikkö, joka ei tahdo pysyä yhteisessä ruodussa, ei sitten millään.  Miksi Suomen ulkoministeriksi piti valita populistipuoluetta edustava ja EU-kriiittinen Timo Soini ja näin yksinomaan sillä perusteella, että hän halusi, Kauppatorin ympäri käveltyään, ottaa hallituksessa juuri ulkoministerin salkun?  Miksi presidentti Sauli Niinistö luottaa Soiniin, joka vastustaa mm. Välimeren pakolaisten sijoittamista Suomeen ja moittii yleensä kovin sanoin Suomen virallista maahanmuuttopolitiikkaa? Miksi Niinistö ei luota Alex Stubbiin, ulkopolitiikan todelliseen osaajaan ja Euroopassa arvostettuun ammattilaiseen?

5. "Helsinki etääntyy Euroopasta". Mm. näin julisti tunnettu ranskalainen Charlie Hebdo -satiirilehti uusimmassa numerossaan. Rkp:n puoluekokouksessa viime viikonloppuna vieraillut eu-parlamentaarikko ja euroliberaalien (Alde) johtaja Sir Graham Watson vertasi puheessaan Timo Soinin nousua ulkoministeriksi kreivi Draculan nousuun veripankin johtajaksi. Persujen puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo, myös hän allekirjoitti aikoinaan halla-aholaisten nuivan vaalimanifestin, riensi hätiin ja sanoi, että Watsonin luonnehdinta on "ala-arvoinen ja raju hyökkäys suomalaista demokratiaa vastaan". Tyypillistä persujen uhriutumismentaliteettia. Puoluesihteeri näyttää unohtaneen vanhan suomalaisen kansanviisauden: Niin metsä vastaan kuin sinne huudetaan. Sitä paitsi Dracula on kreivi, joten persut voisivat olla päin vastoin tyytyväisiä Sir Grahamin vertaukseen; hyvä, ettei Timppaa sentään kotimaiseen kreivin versioon eli Pertti Ylermi Lindgreniin rinnastettu.

6. MTV:n uutisissa haastateltu ministeri (hc)  Jaakko Iloniemi yritti vähätellä Timo Soinin lausunnoista noussutta kouhua. Iloniemen perustelut eivät vakuuta, kun hän väittää, että pelkoa Suomen asemasta EU:ssa ja maan etääntymisestä Euroopasta esiintyy ainoastaan niiden keskuudessa, jotka tietävät vain vähän Suomesta ja sen ulkopolitiikasta. Sen sijaan ne piirit, joissa päätökset tehdään, luottavat Suomeen, väitti Iloniemi. 

7. Tämä on ulkopolitiikan tekemisestä jo vuosikymmeniä sivussa olleen Iloniemen omaa arvelua, joka ei perustu tietoon. Iloniemi on Martti Ahtisaaren vanha kaveri ja tunnettu hyssyttelijä, joka kutsutaan silloin tällöin uutisstudioon, kun ketään muitakaan ei sinne saada. Kuuntelin juuri äsken puolella korvalla TV1:n A-studio -ohjelmaa, jossa Ylen toimittaja kyseli Brysselissä ajankohtaisia asioita brittiläiseltä, irlantilaiselta, portugalilaiselta ja kreikkalaiselta EU-vaikuttajalta. Irlantilainen mies sanoi, että aikaisemmin ja vielä muutama vuosi sitten kovaa talouskuria muille EU-maille saarnannut Suomi on kohta pieni, ilkeä ja yksinäinen mies, jolle muut EU-maat kääntävät selkänsä.

8. Timo Soini rehvastelee ja suorastaan räyhää blogissaan uudella asemallaan ja yrittää esittää jonkinlaista valtiomiesta. Hän teki ensimmäisen virallisen matkan ("valtiovierailun") eli pikaviisitin Ruotsiin, mutta hänen ruotsalainen kollegansa Margot Wallström suhtautui Soiniin aika nihkeästi; Wallström ei tullut edes yhteiseen tiedotustilaisuuteen Soinin kanssa.

9. Blogissaan Timo Soini solvaa minkä ehtii entisiä hallituspuolueita eli lähinnä vihreitä ja Rkp:tä. Viime lauantain blogissaan Soini kuvaili vihreitä härän edessä pullistelevaksi sammakoksi. Rkp torjui Soinin väitteet täysin puppuna, mutta Soini ei hellitä, vaan painaa päälle herkeämättä. Monet pitävät hänen rehvastelevaa ja muita sättivää tyyliään ulkoministerille täysin sopimattomana. 

10. Persujen eräät ministerivalinnat ovat herättäneet hämmästystä. Idea oikeusministerin salkun antamisesta työministeri Jari Lindströmille oli, kuten Lindström on itse maininnut, Timo Soinin ajatus. Totisesti hämmentävä ministerinsalkkujen yhdistäminen, ei voi muuta sanoa. Yllättävää, miten Juha Sipilä ja Alex Stubb menivät halpaan ja hyväksyivät Soinin epätavallisen ehdotuksen kakistelematta. Tuplaministeri Lindström sooloilee työllisyysasioissa jatkuvasti hallitusohjelmasta tuon taivaallista välittämättä; hän on kerääm ässä sympatiaa rasvanahkaduunareilta. Jarppa puhuu yhtä, mutta hallitus haluaa tehdä aivan toista. Saa nähdä, mitä kaikkea "hauskaa" tästä seuraa!

11. Timo Soini valitsi oikeusministeriksi Lindströmin eli maallikon, joka suhtautuu kuolemanrangaistuksen palauttamiseen periaatteessa myönteisesti. Eikä tässä vielä kaikki. Eduskunnan puhemieheksi Soini valitutti viime tingassa parrasvaloihin nostamansa Maria Lohelan, joka on tullut tunnetuksi maahanmuuttokriittisistä kannanotoistaan ja joka on pelotellut ja varoitellut ihmisiä mm. ennen vuoden 2011 eduskuntavaaleja islamin uskonnolla ja muslimien määrän kasvulla Suomessa. Puhemies Lohela suhtautuu negatiivisesti myös maan toisen kansalliskielen eli ruotsin kouluopetukseen. - Jollei nyt ihan draculamaisia niin joka tapauksessa melko pirullisia valintoja.

12. Ei ole mikään ihme, että oppositio on ärhäköitynyt ja tuntuu vastustavan, yhdessä ay-liikkeen kanssa, lähestulkoon kaikkia hallituksen esityksiä ja tavoitteita. Katsotaanpa vaikka tekstitv:n tämänpäiväisiä otsikoita:

- Hallituksen kaavailema ansiosidonnaisen työttömyysturvan leikkaus (200 milj. euroa) siirtyy vuodella eli vuoteen 2017
- Kansanlaiset ja ay-liike eivät hyväksy hallituksen ehdotusta työajan palkattomasta pidennyksestä
- SAK: Yhteiskuntasopimuksentekoa on lykättävä!
- Sipilä: Säästöt alkavat kaavailtua myöhemmin
- Koulutuksesta ei saa leikata
- Päivähoidosta ei saa leikata
- Valtiosääntöoppineet: Kaavailtu perustulo on perustuslain vastainen
- Aikaisemmin: työehdoista eli mm. irtisanomisaikojen lyhennyksestä ei voida sopia vapaasti, se olisi - taas - perustuslain vastaista
- jne, jne.

13. Mihin tästä Juha Sipilän uudesta hallituksesta ja sen politiikasta oikeastaan voisi olla, kun kaikki ihmiset, ryhmät, järjestöt, ay-väki, hallituksen oma ministeri Lindström ja kaikki muut vastustavat suuna ja päänä kaikkia mahdollisia "leikkauksia" ja sopeutuksia? Yhteiskuntasopimusta ei haluta, ansiosidonnaista työttömyysturvaa ei haluta leikata, työajan mitättömän tuntuista 100 tunnin pidennystä vuodessa ei hyväksytä jne. 

14. Punavihreä tai viherpunainen oppositio tuntuu vastustavan kaikkea mahdollista, mitä hallitus esittää, ja se, samoin kuin ammattiyhdistysliike, saa jakamattoman tuen valtiosääntöoppineilta; ovathan nekin samanalaisia punavihreitä. Tuleeko Sotestakaan taaskaan mitään, vai kaatuuko se uudelleen valtiosääntöoppineiden tylyyn tuomioon: Mutta tämähän on perustuslain vastaista! 

15. Ay-liike valmistautuu taistoon ja lakkoiluun. Tässä kohdin jo entuudestaan surullisen kuuluisaksi tullut kuljetusväki eli AKT ilmoitti vain kaksi päivää hallituksen valtaantulon jälkeen, että joo, me valmistaudumme lakkoon ja sulkemaan kaikki satamat, jollei ay-liikkeen vaatimuksiin suostuta ja hallitus peruuta katalia suunnitelmiaan.

16. Hallitus tuntuu olevan lievästi sanottuna lirissä. Päätöksiä pitäisi tehdä, mutta miten niitä voisi tehdä, kun jokaikistä suunnitelmaa vastustetaan ja kaikki tuntuu kaatuvan päälle? Eduskunnan oppositio huutelee Sibelius Akatemian akustiikaltaan surkeassa suuressa salissa iskulauseitaan, isänmaa velkaantuu joka päivä muutamalla sadalla miljoonalla eurolla, vienti ei vedä, Suomen kilpailuky laskee edellen kuin lehmän häntä, työttömyys kasvaa jne., mutta AKT ja Ay-liike ylipäätään varautuu vain lakkoiluun periaatteella "meiltä ette, hemmetti vieköön, leikkaa kyllä yhtään mitään". 

18. Kummallista, mutta tämä kehitys ei ole estänyt ministereiden matkailuintoa tippaakaan. Mitä järkeä Soinin, Sipilän, Jussi Niinistön ja Stubbin on tehdä pikaisia visiittejä naapurimaihin, Bildenberg-kokoukseen ja ties minne? Ei minkäänlaista, tietenkään. Hallituksen ja ministereiden pitäisi nyt istua siellä maisemakonttorissaan ja tehdä jo lähviikkoina päätöksensä ja esityksensä eduskunnalle.  

21 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hallituksen ja ministereiden pitäisi nyt istua siellä maisemakonttorissaan ja tehdä jo lähviikkoina päätöksensä ja esityksensä eduskunnalle.

Tämä olisi tärkeää. Kipeät päätökset pitäisi tehdä mahdollisimman nopealla aikataululla ja opposition kitinöistä piittaamatta, jotta päätösten myönteiset vaikutukset ehtisivät vaikuttaa hyvissä ajoin ennen vaaleja. Tällä reseptillä Cameron nousi kaikkien yllätykseksi vaalivoittoon Britanniassa. Vasemmistohallinnon jäljiltä katastrofitilassa ollut talous kääntyi kuin kääntyikin matokuurilla yhdeksi Euroopan vahvimmista talouksista.

Anonyymi kirjoitti...

Siihen, että EU:n mallioppilas Suomi on ottanut toisen asenteen EU-politiikassaan johtuu siitä, EU ei ole pitänyt sitä, minkä lupaa. Sellainenhan ei suomalaisille sovi. Miehen sanaan pitää voida luottaa.

EU:n suuret maat Ranska ja Saksa lipesivät ensiksi talouskurista. Sen jälkeen paljastui, että Kreikka oli suorastaan huijannut liittyessään muita omissa talousluvuissaan. Tästä ei seurannut Kreikalle mitään hankaluuksia.

EU:ssa ei siis päde herrasmiespelisäännöt, joita Suomi on aiemmin noudattanut. Mutta ei se mitään! Suomikin osaa kyllä nekin pelisäännöt, joilla nyt pelataan. EU saa siis omaa lääkettään ja sitä muiden EU-maiden on turha ruveta nyt itkemään.

Anonyymi kirjoitti...

Hohhoijaa!
Suomen vaikeudet ja taloutemme syöksykierre on siis EU:n ja pelkästään sen vika! Meissä suomalaisissa ei ole mitään vikaa.
Ay-liike ei suostu edes vähäisiin etujensa leikkauksiin, se vaatii elvytystä - velkarahalla. Se vaatii suurituloisten verotuksen kiristämistä periaatteella silmästä silmästä, hammas hampaasta.
Sipilän hallituksen asema ei ole todellakaan kehuttava.
Selvä, lähetetään Timo Soini Brysseliin haukkumaan EU:n herroja ja Saksan pankkeja. Katotaan, mitä siitä sitten seuraa.

Anonyymi kirjoitti...

Suurituloisia vastaan kitisijöille:

Solidaarisuusvero on on ollut voimassa jo kaksi vuotta ja Sipilän hallituksen ohjelmassa sen keräämistä on päätetty jatkaa vuoteen 2018 asti. Vero koskee yli 90 000 euroa vuodessa ansaitsevia.

Eläkeläisiä koskeva ja heitä suuresti harmittava raippavero on edelleen voimassa.

Kolme erityisen suurituloista yritysjohtajaa eli Matti Alahuhta, Reijo Karhinen ja Antti Herlin ilmoittivat eilen luopuvansa palkastaan viidellä prosentilla ja ehdottivat samaa temppua muille suurituloisille yritysjohtajille.

Ainoastaan arkkipiispa Kari Mäkinen haraa oman palkkansa alentamista vastaan; hän vaatii sitä vastoin suurituloisten verotuksen kiristämistä! Mäkisen ehdotus ei ole "tästä maailmasta", mutta hänellä lieneekin yhteyksiä tuonpuoleiseen.

Onko tämä Kari Mäkinen demareiden seuraava presidenttiehdokas?

Anonyymi kirjoitti...

Perussuomalaisten helsinkiläisellä varavaltuutetulla Olli Sademiehellä on ratkaisuehdotus ongelmiin. Hän esittää, että Afrikasta saapuneet miehet pitäisi pakkostrelisoida kolmannen lapsen jälkeen.

Sademiehelle voi kyllä suoralta kädeltä ennustaa menestystä seuraavissa vaaleissa!

Anonyymi kirjoitti...

Vaikea ymmärtää tätä työajanpidennyshanketta, jos siitä jotain tuottavuuden kohenemista aiheutuu, niin ylimääräiset työntekijät poistetaan kortistoon häiritsemästä bisneksen tekemistä. Pikemminkin työaikaa tulisi laskea kuten myös palkkaa. Suomi on konkurssissa asuntojen törkeän hintatason kanssa. Keinot hintatason laskemiseen on kyllä olemassa, mutta niitä ei haluta käyttää. Osasyynä tähän lienee kansan vastustus, sillä usea asuntovelallinen on sijoittanut koko varallisuutensa asumiseen, ja kukapa sitä haluaisi lähteä näin ratkaisevan sijoituksen arvoa laskemaan. Hintatason laskeminen mahdollistaisi kuitenkin ostovoiman kasvamisen ja palkkojen alentamisen, ja tämä olisi paljon hyödyllisempi päämäärä, kun työttömyyttä lisäävä työajan pidentäminen.

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymin kommentti on oiva osoitus siitä, että "kansa" epäilee kaikkia ja kitisee kaikesta, myös erinomaisen kannatettavia uudistussuunnitelmia ja aikeita, aivan laidasta laitaan ja periaatteella "me ei kyllä suostuta mihinkään, ei edes 10-15 minuutin päivittäisen työajan pidennykseen, jollei siitä makseta tuplapalkkaa"! Ei ihme, ettei tarvittavaa kannattavuusloikkaa saa tehdyksi, kuten Juha Sipilä on ehdottanut.

Kannattavia yrityksiä siirtyy koko ajan vieraisiin maihin, kun suomalainen palkkataso on niin korkea. Tästä hulmatta suomalaiset duunarit ja virastoväki haluaa säilyttää kaikenlaiset pekkapäivät ja vapaat ja sunnuntaityöstä pitää maksaa tuplapalkkaa hamaan ikuisuuteen asti, vaikka maailma ympärillä menisi nurin.

Ulkomaiset sijoittajat eivät enää uskalla investoida Suomeen, mitä ei sovi ihmetellä, kun populistipuolue jyllää hallituksessa ja ulkoministerinä vaikuttaa joku dracula, joka uhkaa panna koko Europan polovilleen.

Anonyymi kirjoitti...

anonyymin kommnettiin "henkilöityvä" kansan epäily, ei johtune siitä, että kaikkea työajanlisäystä vastutettaisiin pelkästään periaatteesta. Työajanpidennykset 10-15 minuutilla eivät vain kertakaikiiaan lisää tuottavuuttaa. Tästä on suuri määrä tutkimuksia. Tälläkään hetkellä kukaan ei ole tuottava työssään koko kahdeksaa tuntia. Uskon, että työajanpidennyksen puolesta oleva porukka kuitenkin kykenee 1+1:tä monimutkaisempiin laskuihin, vaikka sellaista tässä soveltavatkin.

Toki tälläiset yksinkertaiset toimet, kuten työajan pidentäminen muutamalla minuutilla, ovat helppoja ja näyttävät ehkä paperilla hyviltä. Siinä se syy taitaakin olla, että saadaan paperit näyttämään hyviltä: informaatio jonka perusteella erilaisia arvioita taloudesta yms. tehdään rukataan sellaiseen muotoon, että tulee hyviä arvioita. Todellinen muutos on erittäin työläs. Sellaista ei haluta tehdä eikä sellaiseen jaksa kukaan ryhtyä; vasta sitten pakon edessä, kun romahtanut jälleenrakennetaan.

Anonyymi kirjoitti...

Työpäiviä on vuodessa noin 210 - 220. Puoli tuntia töitä päivässä lisää tekisi jo 105 - 110 tuntia vuodessa. Valtiolla virastotyöaika on esimerkiksi 36 t 15 min viikossa eli 7 t 15 min päivässä. Pidennys 7 t 45 min ei olisi kovin dramaattinen. Yli 8 tunnin päiviä en kellekään ole tarjoamassa. Sen sijaan lomien pituuksia en leikkaisi, koska loman aikana palaudutaan työnteosta ja ne ovat tärkeitä myös kotimaiselle matkailuelinkeinolle ja mökkikunnille.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kitinä sen kun vain jatkuu.
Tällaisia kaikista pikkuasioista ja "saavutetuista eduista" kitisjöitä tässä maassa on ilmeisesti pilvin pimein.
Esim. Saksassa kannattavuusloikka onnistui nimenomaan Juha Sipoilän meillekin ehdottoman työajan pidennyksen avulla. Mutta meillä sen kun vain kitistään. Onko muissa maissa ja etenkin Suomen kilpailijamaissa sellaisia työntekijöille annettuja vapaita kuin pekkaspäivät Suomessa? Tuskinpa vain. Sunnuntaityöstä maksettavat palkankorotukset ovat muualla vähäisempiä kuin Suomessa. Työntekijöiden lomat ovat Suomessa selvästi Euroopan pisimmät jne.

Anonyymi kirjoitti...

Tästä kannattaa lukea kootusti, miten Euroopassa suhtaudutaan - hieman pelolla totta kai - Timo Soiniin ja hänen politiikkaansa

http://yle.fi/uutiset/perussuomalaisten_euroskeptisyys_arveluttaa_lehdistoa_euroopan_maissa__bryssel_nikottelee_pelosta/8058890

Skorpioni kirjoitti...

Timo Soinia on aivan suotta leimata hirviöksi. On hyvä,että Suomen ulkoministeri ei ole EU:n silmissä mikään Jees-mies. Muun muassa Iso-Britannia suhtautuu kriittisesti EU:en. Hallitus. On saanut nuivan vastaanoton täysin suotta. Kansalaiset ymmärtävät esim. AY-johtajia paremmin Suomen tilanteen vakavuuden. Tällä hallituskaudella työmarkkinajärjestöille on näytettävä kuka määrää talouspolitiikassa. AY-liike pyrkii saamaan vain lykkäysesityksillään aikaiseksi sen,että demarien ja vasemmistoliiton kannatus nousisi. AY-liike ei kuitenkaan ymmärrä,että entinen meno ei kertakaikkiaan voi jatkua. Kun eläkeuudistukseen käytettiin aikaa neljä vuotta,se on hyvä esimerkki siitä,minkä vuoksi yhteiskuntasopimusta halutaan jos millä keinoin pitkittää. Avuksi on huudettu vanhat vasemmistoproffat Tuori,Oajen ja Viljanen,jotka häpeilemöttömästi vetoavat jopa siihen,että kaikki hallituksen esittämät uudistuskokeilutkin olisivat perustuslain vastaisia.

Anonyymi kirjoitti...

Käsittämätöntä napinaa,ei pelkästään kitinää, on ay:n piiristä kuulunut työajan pidentämisestä. Ymmärrän työnantajien tunteet hyvin,kun työntekijät nykyisin käyttävät suuren osan työajastaan "oleilemalla" netissä. Ehkä työntekijäpuolella olisi syytä mennä itsetutkisteluun ja myöntää,että suuri osa työajasta kuluu jossakin muussa kuin varsinaisessa työnteossa.
Myös koulutusmäärärahojen vähentämiseen on vahvoja perusteita. Monet tuntemani opiskelijat ovat enemmän työmaailmassa kuin koulutuksessa.

Anonyymi kirjoitti...

Hallituksen pitäisi ihan oikeasti alkaa ajamaan ay-liikettä vihdoin ja viimein alas. Se on riippakivi suomalaisessa nyky-yhteiskunnassa. Ottakoon mallia Briteistä: siellä Thatcher ajoin ammattiliikkeen alas 80-luvulla ja katsokaa kuinka hyvin briteillä menee nykyään. Sikäläinen työvoima on äärimmäisen dynaaminen ja tehokas, kun työnantajat saavat itse päättää enemmän työntekijöistään ammattiliikkeen astumatta väliin.

Anonyymi kirjoitti...

Samppa näyttää kuvittelevan, että Stubb päättäisi yksin Suomen Nato-jäsenyydestä. Vieläpä vastoin presidentin, eduskunnan, hallituksen ja kansan tahtoa. Voi hyvät sylvit ja pyhä yksinkertaisuus!
Kuinka te kehtaaatte!

Anonyymi kirjoitti...

Vai että Soini aiheuttaa kauhistusta? Kenen silmissä ja mielissä? Muiden maiden kansojen? Vai kuitenkin poliitikkojen, EU:n byrokraattien ja noita peesaavien medioiden sekä intressiryhmien silmissä ja mielissä? Taitaa olla niin että ulkomailla suurin osa ei tiedä Suomesta mitään, vielä vähemmän suomalaisista poliitikoista. Vaikka joku tietäisi jotain Suomesta, niin suurinta osaa ei kiinnosta suomalaisten poliitikkojen edesottamukset.

Oli miten tahansa, ulkoministerillä ei pidä olla sellaista "mitä ne meistä ajattelee"-asennetta. Nykyään tuntuu siltä jos Suomen "maine" huonontuu ulkomailla, niin sillon Suomi on tehnyt jotain oikein.

Anonyymi kirjoitti...

Vieraalta on jäänyt esim. alla oleva linkki "vieraaksi", johon on viitattu jo edellä

http://yle.fi/uutiset/perussuomalaisten_euroskeptisyys_arveluttaa_lehdistoa_euroopan_maissa__bryssel_nikottelee_pelosta/8058890

Joten kyllä suomalaisten poliitikkojen ja etenkin näiden meidän uusien poliitikkojemme, kuten juuri Timo Soinin, edesottamukset ja etenkin heidän hieman "pöhköt" lausuntonsa kiinnostavat myös ulkomailla.

Vieras esittää sangen kotikutoisia ajatelmia Suomesta, suomalaisista ja meille kaikille ah niin rakkahista poliitikoistamme

Anonyymi kirjoitti...

Yle nyt on ollut demarimedia 1960-luvulta alkaen joten Ylen uutisointiin kannattaa suhtautua niinkuin demarilehtien uutisointiin. Medioiden toimittajat ovat Suomessa ja kaikissa Länsi-Euroopan maissa enimmäkseen vasemmistopuolueiden kannattajia ja ovat EU-liittovaltiomyönteisiä joten se näkyy siinä mitä ne puhuvat ja kirjoittavat. Medioiden toimittajat eivät muutenkaan kirjoita "suurelle yleisölle" vaan "omilleen" eli toisille samanmielisille toimittajille tai samanmielisille lukijoille.

En ole persu enkä muutenkaan fanita Soinia mutta pysyn väitteessäni ettei "mitä ne meistä ajattelee"-käytäntö sovi ulkopolitiikan johtohahmolle. Halosta ja Tuomiojaa vaivasi tuo, mutta Soinia ei liiemmin.

Jos ulkomaat haukkuvat medioita ja hallituksia myöten siitä ettei Suomi halua jatkaa tukipaketteja eikä ottaa sosiaaliturvapaikanhakijoita niin otan haukut kehuina. Ei Virokaan saa osakseen vastalauseita eikä pakotteilla uhkaamisia.

Anonyymi kirjoitti...

Joo, mutta Viroa uhkaakin Putin ja ryssä, siinä on uhkaa ja pakotteita ihan riittävästi. Suuret Nato-maat ilmoittivat tänään, että ne eivät tule Viron tai yleensä Baltian maiden avuksi, jos Venäjä hyökkään niihin.

Soini on ylimielinen ketku ja juntti, jota Euroopassa toki aivan yleisesti kammoksutaan. Ylen uutisoinnista ja ylensä median uutisoinnista Suomesta Vieras puhuu tyylilleen uskollisena täyttä potaskaa.

Anonyymi kirjoitti...

Mitä pitäisi ajatella tavasta, jolla uudet ministerit ilmoittavat sidonnaisuuksiaan, ainakin jotkut. Jos pääministeri kertoo, että hänellä on paljon maaomaisuutta, mutta jättää kertomatta missä, syntyy Sipilän sidonnaisuuksista kyllä vahva salaamisen tuntu. Mutta pahinta on huono esimerkki niile lukuisille muille pienemmille viskaaleille, jotka nykyään joutuvat omia sidonnaisuuksiaan julkistamaan. Jonkka jo ehätti ilmoittamaan, että ihan laillista tämmöinenkin.

Anonyymi kirjoitti...

Yleensä varsin varovainen Hidén oli kommenteissaan sitä mieltä, että Sipilän ilmoitukset eivät riitä täyttämään lain vaatimuksia. Siltä tosiaan näyttää.