keskiviikko 14. lokakuuta 2015

970. Sauli Niinistö Turkissa lokakuussa 2015 presidentti Erdoganin vieraana


                  Presidentti Niinistö turistiluokassa matkalla Ankaraan.

1. Se, että Suomella menee huonommin kuin pitkiin aikoihin, ei estä tasavallan presidenttiä matkustelemasta jatkuvasti ulkomailla, milloin valtiovierailulla, YK:n yleiskokouksessa ja ties missä 

2. Presidentin matkojen anti on ollut hyvin vähäinen. Suomea ei enää oikein noteerata maailmalla, eikä meitä ei hyväksytty pari vuotta sitten edes YK:n turvallisuusneuvoston vaihtuvaksi jäsenmaaksi. Mutta pääseehän presidentti reissailemaan valtavasti ja poseeraamaan matkoillaan yhteiskuvissa rouvansa kanssa aina Barack Obamaa ja tämän vaimoa myöten. Washingtonin Valkoiseen taloon Niinistö ei kuitenkaan ole saanut kutsua. Esimerkiksi Viron presidentti  Toomas Hendrik Ilves sen sijaan on vieraillut siellä pari kertaa.

3. Mutta Turkin itsevaltias diktaattori Recep Tayyip Erdogan kyllä kutsuu mielellään Niinistön kylään. Erdogan pääsee tiedotustilaisuuksissa kehumaan itseään ja moittimaan vastustajiaan, joista osa on pantu turkkilaisen tavan mukaisesti vankilaan. Tämän viikon maanantaina Sauli Niinistö matkusti Jenni-rouvineen Ankaraan Erdoganin vieraaksi. 

4. Matkan virallinen osuus kestää kaksi päivää, eilen ja tänään. Tänään retkikunta siirtyy Istanbuliin, jossa pidetään tavanmukaisen tylsä maiden taloussuhteita käsittelevä seminaari, se on riesa, jonka anti on Suomelle ollut viime aikoina lähes pyöreä nolla. Ulkomailta Suomeen ei haluta enää ehdä suurempia sijoituksia, eikä Turkki ole tässä suhteessa poikkeus. 

5. Sauli Niinistön mukana Turkkiin matkusti tyypillisen harmaa yritysjohtajista koostuva valtuuskunta elinkeinoministeri Olli Rehnin johdolla. Rehn tuli komissaarina tunnetuksi intomielisenä Turkin ystävänä, joka ajoi ponnekkaasti Turkin EU-jäsenyyttä, mutta huonosti sanotulle tavoitteelle kävi. Nykyisin juuri kukaan ei enää puhu vakavasti Turkin EU-jäsenyydestä. 

6. Yksinvaltias Recep Erdogan otti Niinistön vastaan näyttävin menoin, joihin kuului hevossaattue, Maamme-laulu - lentokentällä tosin liput olivat puolitangossa 10.10. Ankarassa sattuneen terrori-iskun johdosta - kunnianlauksia, kunniavartioita ja Erdoganin itselleen rakennuttama valtava palatsi, jossa on  1 150 huonetta ja jonne Niinistö ja rouva Haukio majoitettiin. Suomessa ylitti uutiskynnyksen - tämä on hyvin tavanomaista kun minkäänlaisia kunnon uutisia ko. matkoilta ei ole odotettavissa - Niinistön heitto, että toivottavasti hän ei eksy palatsin lukemattomilla käytävillä ja että hän tarvitsisi kenties kompassin. Niinistön  keskusteluissa Erdoganin ja Turkin pääministerin kanssa kosketeltiin hyvin tavanomaisia asioita, eli "Suomen ja Turkin erinomaisia kahdenvälisiä suhteita , "kansojemme ystävyyttä", pakolaistilanntta, Syyrian kriisiä ja Turkin suhteita EU:hun. Niinistö ei  tietenkään voinut luvata turkkilaisille viisumivapautta - kukaan ei sellaista kuvitellutkaan - mutta "erilaisia yhteistyömuotoja Euroopan jaTurkin kanssa on kuitenkin kehitettävä; ah miten "rakentavaa".

7. Presidenttien tiedotustilaisuudessa eilen Erdogan kehui estottomasti itseään ja vastasi hymyssä suin suomalaistoimittaja Tom Kankkosen esittämään kysymykseen,  että "minä en ole mikään diktaattori". Erdoganin "perustelu", jonka mukaan Turkissa eletään demokraattisessa parlamentarismissa, jossa on "rajattomat vapaudet", jollaisia edes monissa EU-maissa ei ole, olisi herättänyt kuulijoissa tietenkin vain hymyilyä ja naurua, mutta noin vakavassa paikassa kukaan ei toki uskaltanut hymyillä.  Erdogan on vastikään aloittanut uudelleen kurdeja vastaan suunnatut laajat sotilasoperaatiot. Yksinvaltiuttaan edelleen vahvistaaksen presidentti on hajoittanut maan parlamentin, koska haluaa, että uusissa vaaleissa hänen johtamansa AK-puolue saisi ehdottoman enemmistön. Vajaa vuosi sitten pidetyissä edellisissa vaaleissa Erdogan sai hieman nenilleen, sillä AK ei saanutkaan  enemmistöä parlamamenttipaikoista.

8. Niinistö reissu Turkkiin kuuluu sarjaan "jokseenkin turhat valtiovierailut". Olisi voinut odottaa, ettei Niinistö haluaisi matkustaa itsevaltiaan Erdoganin vieraaksi, diktaattorin, joka on aloittanut kurdien vainoamisen uudelleen ja tähtää jatkossa vain omansa asemansa vahvistamiseen. Ei ole varmaa tietoa, mikä järjestö tai porukka aiheutti 10.10. Ankaran kahdessa pommi-iskussa parin sadan ihmisen kuoleman ja useiden satojen vammautumisen. Erdoganin hallinto syyttäää Isistä tai kurdien terroristeja, mutta Turkissa on paljon niitäkin, jotka epäilevät, että Erdoganin oma hallinto olisi iskujen takana. Iskut tapahtuivat, kun oppositio ja kurdit olivat aloittamassa mielenosoitusmarssiaan.

9. Sauli Niinistö matkalla päähuomio on kiinnittynyt esimerkiksi Helsingin Sanomissa siihen, että Niinistö istui menomatkalla hetken turistiluokassa vastaten toimittajan kysymyksiin. Suomeen ja maailmalle levitettiin lehtikuvaa (ks. yllä) tapauksesta ja presidentin menettelyä ja kansanomaisuutta päiviteltiin ja ihasteltiin mediassa suureen ääneen: Ajatella, että Suomen presidentti on niin kansanomainen, että haluaa matkustaa jopa valtiovierailulle lentokoneen turistiluokassa! Hesari otti Niinistön "tempauksesta" kaiken mahdollisen irti ja kertoi eilen, miten myös turkkilaiskoneen stuertit olivat koneen takaosassa ihmetelleet presidentin tulemista turistiluokkaan ja supatelleet toisilleen, että "Turkissa tällaista ei tapahtuisi ikinä". 

10. Kuten Hesarin jutusta ilmenei, presidentin istuminen turistiluokassa oli vain Niinistölle ominainen tapa ja keino tavoitella kansanomaisuutta ja -suosiota. Hän piipahti turisti- eli karvalakkipuolella vain hetkeksi, jotta Hesarin toimittajalla oli tilaisuus esittää hänelle muutama sinänsä täysin yhdentekevä Turkin matkaa koskeva kysymys. Todellisuudessa Niinistö rouvineen matkusti bisnesluokassa, samoin tekivät edellä mainittu liikemiesvaltuuskunta ja Olli Rehn. Niinistön vieressä kuvassa ei istu rouva Jenni Haukio, vaan Turkkiin lomamatkalle menossa ollut Miila Tamsi, jonka aviopuoliso Arto Tamsi luovutti Niinistölle oman paikkansa, jottei presidentin olisi tarvinnut haastattelun aikana seistä käytävällä. 

11. Yllä olevasta lehtikuvasta näkyy, että Sauli Niinistö on tällä hetkellä aika "hyvässä lihassa". Olisiko rullaluistelu jäänyt kesällä vähemmälle harrastukselle ja kiloja kertynyt runsailla ulkomaan reissuilla hieman liikaa? Myös Turkista otetusta tv-kuvasta saattoi todeta, että presidentille on kertynyt ylimääräisiä kiloja. 



25 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Yle:n luonto-ohjelmasta palsternakan optimaalisia kasvuolosuhteita kysellyt Niinistö halusi varmaan käydä katsomassa josko saisi Turkin palsternakkaa?

Onneksi matkustaa reittilennoilla eikä yksityiskoneella veronmaksajien rahoilla Tarja Halosen ja Erkki Tuomiojan tapaan.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Ko. Luonto-ohjelmassa palsternakasta kysyessään Niinistö esitteli itsellä sanoilla "Sauli Naanatalista".

Tämäkin oli tietenkin yksi keino, jolla Niinistö halusi vahvistaa kansanomaisuuttaan.

Minulle tämmöiset temput ja tempaukset eivät mene, eivät ole aiemminkaan menneet, perille. En äänestä Sauli Ninistöä seuraavissa pressanvaaleissa, jos hän asettuu ehdolle. Toivottavasti ymmärtäisi olla asettumatta. Niinistön pressakausi on ollut paha pettymys.

Anonyymi kirjoitti...

Niin kuin tilallinen haluaa itse valita palsternakan siemenensä villinä rehoittavien sijaan, käy isäntä valitsemassa Turkin pakolaisleireiltä laupeaa kristikansaa maahan tunkevien rehvakkaiden nuorukaisten sijaan.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Niinistö tänään Istanbulissa: Diktatuurikysymys ei noussut millään tavalla esille presidenttien tiistai-illan illallisilla

http://yle.fi/uutiset/presidentti_niinisto_diktatuurikysymys_ei_noussut_esille_erdoganin_kanssa/8380875

Oli toki tyhmää edes kysyä tuollaista itsestään selvää asiaa Niinistöltä. Selvää on, ettei vieras ei ryhdy puhumaan asiasta isäntänsä järjestämillä illallisilla.

Turkin oppositio on ihastellut tänään Yle:n toomita Tom Kankkosen turkin kiellä esittämää diktaattorikysymystä Erdoganille. Tämäkin kertoo, ettei oppostio rohkene Turkissa arvostella niin kuin yksinvaltiasta presidenttiä tulisi kritisoida.

Kankkoen olisi pitänyt kysyä Niinistöltä - nyt suomeksi - miksi Niinistö oikeastaan halusi tulla diktatuurista ankarasti arvostellun Erdoganin vieraaksi ja toteuttaa matkansa juuri nyt, kun Erdogan on aloittanut vaalikampanjansa ja operaatiot, joilla pyritään lopullisesti kukistamaan kurdit ja vieläpä välittömästi sen jälkeen, kun Ankarsssa oli tehty 10.10. kaksi tuhoisaa pommi-iskua, joissa surmansa saaneet ja loukkaantunut ihmiset olivat pääasiassa kurdeja.

Ei ollut Tomilla rohkeutta tämän kysymyksen esittämiseen.

Skorpioni kirjoitti...

Kuukauden poissaolo näyttää tehneen blogistilta hyvää. Tiettyä terävyyttä on tullut lisää kirjoituksiin,jotka näyttivät jo viime kuukausina uuvahtuneilta. Mutta mennäänpä tähän aiheeseen. Suomi näyttää tosiaankin jääneen valtiovierailujen takapajulaksi. Eihän täällä enää käy ketään edes vähämerkityksellisiä valtionpäämiehiä. Olisikohan Salenkin syytä katsoa peiliin ja pohtia mistä tämä johtuu! Punaista mattoa ja kunniakomppaniaa ei täällä enää tarvita. Toista se oli Kekkosen,Koiviston ja vielä Marankin aikana. Mutta Halosen ja Niinistön aikana tänne ei pysähdy edes "lepäämään" USA:n pressa joka on matkalla johonkin,
Mitä tulee Niinistön julkisuusjippoiluun,niin se alkaa tosiaankin ällöttää. Toivottavasti Salen pistäytyminen karvalakkipuolella oli syynä se,että rouva Haukio olisi matkan aikana sanonut Salelle,että liikkuisit nyt vähän ja menisit katsomaan,onko siellä lentsikan takaosassa joitakin tuttuja tai jotain vastaavaa. Tai sitten Jenni oli saanut jostain "runonpätkästä" kiinni ja halusi kehitellä inspistä yksin.

Kyllä Niinistön kannattaisi harkita sitä toista kautta vakavasti. Mieshän on täysin oraakkelimainen puheissaan ja mutustelee puheissaan aivan käsittämättömiä asioita. Yhteiskuva YK-kokouksessa Obaman kanssa ilman,että mitään asiantynkää olisi edes tullut esille,oli läpinäkyvää pisteiden kalastelua.
Suomen kannalta oli traumaattista kun turvallisuusneuvoston jäsenpiaikkaa ei tullut,vaan sen vei Islanti. Mutta kun silloin oli ulkoministerinä Tuomioja ja pressana oraakkeli Sale,ei eipä se ollut suuri yllätys.Ja nyt ministerinä on Veli Timo. Höh,hoiijaa,Suomi on näivettynyt deflaatiomaa. Kun eduskuntakin istuu kuin jossakin kunnanvaltuustosalissa,ei edes Tiitisen glamour houkuttele kutsumaan ketään vierasta parlamentaarikkoa sinne. Ehkä se,että valio aloittaa 2017 toisen satavuotiskautensa tuo tähän harmauteen jotain lohtua!

Anonyymi kirjoitti...

Tamsin pariskunta, Miila ja Arto, saanevat iliman muuta kutsun 6.12. Linnan juhliin, kun hera Talsi ymmärsi luovuttaa paikkansa Salelle haastattelun ajaksi.

Anonyymi kirjoitti...

Joo, kyllä reilun kuukauden lomailu Turkin lomakohteessa näyttää tehneen blogistillekin hyyvvää...

Anonyymi kirjoitti...

Ankaran ankara isäntä Racep Erdogan, 61 v. , näyttii tv-kuvien ja sutjakkaan esiintymisenä johdosta olevan paremmassa kunnossa kuin jo hieman pönäköitynyt vieraansa (67 v.) kaukaa Pohjolasta.

Anonyymi kirjoitti...

Seuraavat pressanvaalit ovat 2018. Samana vuonna Sauli Niinistö täyttää 70 vuotta. Ei ole luultavaa, että Niinistö kestäisi mahdollisella toisella kaudellaan lähimainkaan samanlaista reissaamisvauhtia kuin tällä eka-kaudella on nähty.

Anonyymi kirjoitti...

Blogisti oli tyytymätön Niinistöön. Mitä pressan olisi pitänyt tehdä toisin, että tyytymätömyys olisi hälvennyt?

Anonyymi kirjoitti...

Ehkä matkustella vielä enemmän? Valko-Venäjä ja sen presidentin Lukashenkon tapaaminen on vielä tekemäti. Myös Pohjois-Koreassa on käymättä.

Anonyymi kirjoitti...

Lukashenkon on arveltu kasvattavan itselleen seuraajaa 11-vuotiaasta Kolja-pojastaan, joka on nähty isin mukana useissa kansainvälisissä edustustilaisuuksissa.

Ettei muutosvauhti alkaisi huimata ainakaan Hesarissa toimittaja Eeva Palojärvi nimesi sunnuntaina kuulleensa sdp:n presidenttiainesmiehiksi mainittavan Tuomiojan, Liikasen, Urpilaisen ja Heinäluoman.

Oma isi toi Tuomiojan Ekin työpaikalleen diplomatian maailmaan jo alle 11-vuotiaana, muiden isit vähän myöhemmin, samoin Veikko Vennamo tähtioppilaansa Timo Soinin.

Anonyymi kirjoitti...

Presidentti ei saisi matkustella. Ei Sale kovin ihmeellinen ole, mutta olkoon. Monille toiveuni. Kostea sellainen. Jos olisi mies, valloittaisi Karjalan takaisin.

Anonyymi kirjoitti...

TP Niinistö on parhaillaan (10.05-10.45) TV1:n Ykkösaamussa. Ei sen puheista ota juurikaan selvää. Pönäköityny se on, ei saa enää takin nappeja kiinni, vatsa pullottaa selvästi.
Kuvittelee vissiin olevansa joku kv. meritoitunu valtionpäämies. Ei se ole, eikä siitä tule.

Anonyymi kirjoitti...

Sale kertoi Ykkösaamun lopuksi menevänsä illalla sytyttelemään Asunnottomien yön tulia. Ei ole Niinstö saanut asunnottomille asuntoja, vaikka on häärinyt politiikassa jo kait 40 vuotta.
Katsotaan nyt, milloin Niinistö menee Kioski -ohjelmaan kertoilemaan pakolaisista.

Anonyymi kirjoitti...

Epäkohteliasta tulla häiritsemään turistiluokkaan ruokailun aikana.
Rouvan ruokahalu on viety.
Tässä vuoden lehtikuvassa.

Anonyymi kirjoitti...

Joo, tämän jälkeen ei kyllä enää ikinä Turkkiin.

Mutta minkäs pressa vieteilleen mahtaa!

Anonyymi kirjoitti...

Minä ihettelen, että Erkka Railoa hyysätään mediassa kaikkien poliittisten asioiden asiantuntijana. Eihän hänellä ole merkittävää tutkimusta eikä edes omaa kokemusta politiikasta.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Ulkopoliittisen instituuin tutkijan mukaan Sauli Niinistön Turkin vierailu juuri Turkin kahden viikon kuluttua pidettävien vaalien alla ja itsevaltiaan presidentti Recep Erdoganin tapaaminen ei herättänyt meillä Suomessa minkäåänlaista kriittistä keskustelua. Tutkija Toni Alaranta pitää Niinistön esittämää Turkki-näkemystä sentään "ongelmallisena".

http://www.hs.fi/ulkomaat/a1445131998545

Niinistön jälkeen on vuorossa Saksan liittokansleri Angela Merkel, joka matkustaa tänään Turkkiin tapaamaan Erdogania. Niinistön Turkin-matka ei herättänyt kv. mediassa minkäänlaista huomiota, mutta Merkelin vierailu sen sijaan huomataan. Saksalaiset oppositiopuilueet, media ja tutkijat ovat arvostelleet voimakkaasti Merkelin vierailun ajankohtaa, sillä se on selkeästi omiaan pöngittämään Erdoganin omaa ja hänen puolueensa asemaa vaaleissa. Vaaleissa, joissa Erdogan pyrkii nujertamaan opposition ja ajamaan kurdit maanrakoon.

Meillä on näitä kaikenkarvaisia politiikan tutkimuksen parissa hääriviä instituutioita vaikka millä mitalla. Milloinkaan ne tai niiden tutkijat eivät esitä vähäisintäkään krititikiä suomalaisia valtaapitäviä kohtaan. Meillä on Ulkopoliittisen instituuin lisäksi mm. blogijutussa mainittu Eduskuntatutkimuksen keskus - kauhea nimi - Turun yliopistossa. Mitä teki sen yksi johtava tutkija Railo, kun Niinistö matkusti Turkkkiin.

Joo, hän noteerasi ja twiitissään yksinomaan ihastustaan siitä, että Sale poikkesi menolennollaan hetkeksi turistiluokan puolelle! Railon mukaan tämä Niinistön kansanomaisuus oli suorastaan sensaatiomaista ja "aseistariisuvaa". Täydellistä naivismia. Ei vähäisintäkään pohdintaa, oliko Niinistön matka lainkaan tarpeellinen tai ainakaan oikein ja sopivasti ajoitettu ja halusiko Niinistö, Merkelin tavoin, vahvistaa diktaattori Erdoganin asemaa.

Anonyymi kirjoitti...

Rouva oli varautunut vieraaseen istumalla hätäuloskäynnin viereen.

Anonyymi kirjoitti...

"Ulkomailta Suomeen ei haluta enää ehdä suurempia sijoituksia, eikä Turkki ole tässä suhteessa poikkeus."

Mistäs blogisti tällaisen käsityksen on saanut? OMX Helsingin ulkomaisen omistuksen osuus on yksi Euroopan korkempia. Suomessa on siis erittäin toimivat arvopaperimarkkinat, joiden toimivuuteen luotetaan kansainvälisesti verraten erinomaisesti.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Vuonna 2014 ulkomaiset investoinnit Suomeen kasvoivat edellisvuotisesta, mutta vain hyvin vähän.

http://www.kaleva.fi/uutiset/talous/ulkomaiset-investoinnit-suomeen-kasvoivat/691771/

Merkittäviä Suomeen investoineita maita olivat Ruotsi, Britannia ja USA. Uusina lähtömaina viiden kärkeen nousivat Ranska ja Norja.

Turkki ei ollut kärkijoukossa.

Anonyymi kirjoitti...

Miten mahdetaan valtiovierailun hyöty sitten oikein mitata? Mielipiteillä, rahallisesti, poliittisesti vai jollain muulla mittarilla?
Ei puututa siihen, eikä siihen, miksi valtionpäämiehet yleensä vierailuja tekevät? Toki pieni kansa yrittää sinnitellä muiden mukana. Ja aina löytyy sopivia mielipidemittareita.
Ehkä Suomessa valtiovierailuihin suhtaudutaan hieman ylimielisesti. Tai miksi ne eivät meitä kiinnosta? Esim. Saksan tv näyttää pääuutisissa lähes tulkoon kaikki liittokansleri Merkelin tapaamaan tulleet valtion päämiehet, maan kokoa katsomatta, ja kertoo tapaamisten syyt. Meillä YLE juuri ja juuri vaivautuu suurvaltojen johtajien vierailuja hetken näyttämään. Uutiskynnys ei meillä hevin ulkopoliittisista tapahtumista ylity. Harvinaista se on blogeissakin.
Valtiovierailulla on aina joku syy. Harvemmin "turistimatka". Turkki on myös huomattava Nato maa. Oli Erdogan vallassa tai ei.

- kale-


Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kuka mittaa milläkin, missään ei ole säädetty tai määrätty, millä niitä pitäisi mitata.

Saksassa Merkelin luona ("juokseen") käy valtiovieraita tai ylipäätään tunnettuja valtionpäämiehiä kaikista suurista maista tämän tästä, Hollandea Merkel tapaa säännöllisesti ja jatkuvasti, Obamaa silloin tällöin, Merkel tapaa Ukrainan kriisin merkeissä myös Putinia jne.

Suomessa tilanne on täysin erilainen. Eivät suurten maiden tai muuten merkittävien maiden presidentit tai pääministerit käy tällä "vcaltiovierailuilla" tai muutenkaan. Suomea ei noteerata enää ollenkaan samalla tavalla kuin Kekkosen tai vielä jonkin verran Koiviston aikana.

Meidän pressat juoksee vierailluilla milloin missäkin - pienissä maissa, joista kutsuja tulee. Pitäisi edes sen verran katsoa, sopiiko ajankohta. Niinistö sai kutsun Erdoganilta Turkkiin, koska Erdogan haluaa myönteistä julkisuutta näin vaalien alla. Vaikka Niinistöllä ei ole minkäänlaista vaikutusvaltaa - toisin kuin esim. Angela Merkelillä - se ei haitannut, sillä Erdogan sai julkisuutta, vaikka vain vähän, eikä hänen tarvinnut olla Niinistön seurassa kuin yhtenä iltapäivänä ja iltana.

Koko käsite tai instituutio "valtiovierailu" on aikansa elänyt. Kuninkaalliset voivat tehdä niitä keskenään, mutta poliitikot eli presidentit ja pääministerit ja monet muutkin ministerit esim. Euroopassa tapaavat toisiaan melkein joka toinen viikko tai ainakin joka toinen kuukausi erilaisissa EU-kokouksissa. Siellä he voiva keskustella rauhasa eikä heidän tarvitse esiintyä ja kosiskella suurta yleisöä hieman typerissä seremoniaalisissa juhlallisuuksissa.

Anonyymi kirjoitti...

Sauli mietiskeli lentopäivänä tätä päivää

Ilta-Sanomat on tutustunut Korhosen uutuuskirjaan. Kirjalle on asetettu embargo ja se on julkinen vasta illalla kello 20.00. Siksi kirjan yksityiskohtia ei voi vielä paljastaa.

Ilta-Sanomat ja ISTV uutisoivat kirjasta heti, kun se tulee julkiseksi. Silloin nähdään esimerkiksi nähdään Sauli Niinistön vuoden 2006 kampanjan varainhankintavastaavan Ben Zyskowiczin haastattelu ISTV:ssä.