maanantai 21. maaliskuuta 2016

1011. Kun Sauli-pressa aamutuimaan järkyttyi

                            Terve Valtteri, tämä on Sauli Helsingistä

1. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ottaa silloin tällöin Facebook-sivullaan kantaa erilaisiin asioihin ja ilmiöihin. Esimerkiksi helmikuussa hän innostui erään iisalmelaisen kirjailijan tolkku-kolumnista aivan suunnattomasti.

2. Tänään maanantaina Sauli, jota kansa myös Saleksi kutsuu, aloitti päivityksensä (ja päivittelynsä) tokaisemalla aluksi näin

- Joskus järkyttyy jo heti aamusta. Tänään kävi niin.

3. Heikkohermoisimmat ja huomenna tapahtuvaa Putin-tapaamista odottavat ihmiset saattoivat kenties hieman pelästyneinä vetää aamukahvinsa väärän kurkkuun. Mistä meidän Saulimme on nyt noin hemmetin järkyttynyt että hänen pitää heti ensi töikseen rynnätä kertomaan asiasta FB:ssa?  Tuon ikäinen eli 67-vuotias mies, jolla on 25 vuotta nuorempi vaimo vierellään, saattaa toki aamulla herättyään järkyttyä huomatessaan, ettei se aamuerektio otakaan aina toimiakseen. Mutta pitääkö tuollaista asia silti mennä koko maailmalle toitottamaan!

4. Salen vietistä kuitenkin nopeasti selvisi järkytyksen todellinen syy. Pressa oli järkyttynyt kuultuaan Ylen Aamu-tv:stä tulleen 11-vuotiaan Valtteri Saarisen kertomasta rasismista. Tämä Valtteri ei ole kuka tahansa suomalainen pojanviikari, vaan hän on tummaihoinen ja hänet on adoptoitu 1-vuotiaana Suomeen Etelä-Afrikasta.

5.  Valtteri oli saatu telkkariin rasisimin vastaisen viikon ensimmäisenä päivänä. Hänen äitinsä on Adoptioperheet ry;n hallituksen puheenjohtaja. Valtteri kertoi selvällä Suomen kielellä, miten hän on joutunut kokemaan syrjintää ja rasismia. Häntä on haukuttu neekeriksi, kakaksi tai kakanväiseksi taikka nekruksi sekä muilla vastaavilla nimityksillä. Tämä ei ole tuntunut Valtterista kivalta, vaan pahalta ja suorastaan ahdistavalta. Hän kertoi kuitenkin jo touttuneensa moiseen, koska "sellaista on tapahtunut sen verran usein, ettei siitä jaksa enää välittää". Valtteri kertoi vielä, etteivät bussit Helsingissä ole aina ottaneet häntä kyytiin, jos hän on ollut pysäkillä yksin bussiin pyrkimässä, vaan ovat ajaneet pysähtymättä ohi. 

6. Niinistöä Valtterin kokemukset järkyttivät. "Tällaista vääryyttä ei saa Suomessa tapahtua. Valtteri antoi rohkean mallin rasismin vastaiselle viikolle", kiitteli presidentti ulostulossaan.

7. Valtterin rasistiset kokemukset ovat keljuja ja ikäviä, ei siittä mihinkään pääse! Valtteri ei toki ole yksin, sillä samanlaista nimitelyä ja kiusaamista saavat kokea meillä monet tummaihoiset pojat ja tytöt. Rasistinen nimittely ja huutelu on yhden sortin kiusaamista, ja kiusaamisen kohteeksi joutuvat esimerkiksi kouluissa ja koulumatkoilla kymmenet ja sadat, elleivät peräti tuhannet, lapset ja nuoret joka ainoa päivä. 

8. Pressalla olisi siitä syytä, jollei nyt aivan joka aamuisiin järkytyksiin, niin joka tapauksessa huoleen harva se päivä. Mutta pressa on vanha kettu, joka "iskee" harvoin ja valikoidusti vain helpoissa ja kansaa ilman hänen päivityksiäänkin kuohuttavissa tapauksissa. Tuollaisilla viesteillä ja lausahduksilla kerää kosolti paljon tykkäyksiä Facebookissa ja kannatusta gallupkyselyissä. 

9. Tällaista vääryyttä ei Suomessa saa tapahtua, puhisi presidentti FB:ssa. Arvojohtajan puhetta, huusivat ihmiset somessa. Niinistö tietää vallan hyvin, että "tällainen" vääryys eli kiusaaminen ja kaikenlainen rasisimi ylipäätään ei Suomesta lopu kieltämällä koskaan, ei vaikka käskijänä olisi itse tasavallan presidentti ja vaikka tämä kuinka järkyttyisi ja kertoisi siitä somessa. Niinistön olisi piätänyt viestissään vaatia, että aikuiset puuttuisivat lasten ja nuorison rasistiseen huuteluun nykyistä herkemmin. Vaikka eiväthän ne puutu, eivät halua ja kenties edes uskalla, jotteivät joutuisi itse solvausten tai jopa väkivallan kohteeksi. Pahaksi on päässy, meinaan!

10. Uskotaan toki, että Salen aamujärkytys oli aitoa eikä hänellä ollut vain oma kansansuosio mielessään ja niin sanotusti ketun häntä kainalossaan. Salella näyttää olevan toinen pressakausi kirkkaana mielessään. Joten ei syytä huoleen: Meidän ei tarvitse tyytyä tulevissa presssanvaaleissa vain joihinkin tapetinvärisiin vanhasiin ja heinäluomiin.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Twitterissä Valtteria ovat rohkeudesta kiitelleet mm. Alex Stubb ja Paavo Arhinmäki. Ti mikään yllätys.

Anonyymi kirjoitti...

Jep jep!

Mutta emmekö me suomalaiset saa edes järkyttyä rauhassa, siis ilman että pressa ensin puuttuu ja vieläpä ensitöikseen (aamulla) tykkäyksiä kootakseen asiaan!

Anonyymi kirjoitti...

Voiko kukaan edes kuvitella että Vanhanen, saatika Heinäluoma soittaisivat Luonto-iltaan ollessaan presidenttinä? Saatika arvostelisivat pakolaispolitiikkaa, kuten Niinistö on tehnyt. Vielä vaikeampi on kuvitella edellämainitut herrat dyykkaamassa roskalavaa, kuten Halonen teki. Jos Masa tai Don Eero valitaan pressaksi, on meillä tosiaan harmaata säätä luvassa pitkäksi aikaa. Todellinen painajainen olisi kuitenkin Jussi Niinistö! Voiko enää jäykempää, ja etäisempää ihmistä olla. Todellakin kangenniellyt, valtion virkamies! Ei kiitos!

Anonyymi kirjoitti...

Blogistin presidenttiä halventava kirjoitus on vastenmielinen. Jospa blogistin sen sijaan itse kirjoittaisi vastuullisia kirjoituksia ja vaikkapa rasismia vastustavia ja lasten oikeuksia puolustavia. Mutta katkeroituneelta vanhalta miheltä se ei taida onnistua.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Minäkö katkeroitunut! Ehei, minulla oli Valtteri-juttuakin kirjoittaessani oikein hauskaa.

En alennu kirjoittelemaan twitteriss tai Facebookissa 2-3 rivin lausahduksia. Sellainen "vaikuttaminen" on useimmiten koomista ja typerää. Mutta sopii pressoille ja ministereille, koska tuollaisilla lausahduksilla saa helposti tykkäyksiä ihmisiltä, jotka eivät jaksa tai ehdi lukea pitempiä kirjoituksia lukea. Naiiviutta ja pressankin harrastamaa kansansuosion kalastelua saa vapaassa maassa toki hieman kritisoida ja ilveillä. Vaikka oikeassahan Sale toki aamuisessa purkauksessaan oli, sinänsä.

Anonyymi kirjoitti...

Jos Sauli järkyttyi Valtterin kokemuksista, niin Valtteri puolestaan yllättyi Saulin kommenteista."Olen tosi ylpeä itsestäni!", Valtteri sanoi MTV:lle.

Näinhän se menee.

Anonyymi kirjoitti...

Onko blogisti pannut merkille, että uusi KKO:n presidentti on pannut toimeksi. KKO on suoltanut nopeasti ulos vanhoja juttujaan.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Jep jep!

Ratkaisussa 2016:20 selostetussa asiassa Hgin HO oli antanut rayaksiunsa jo neljä vuotta siten eli 29.3.2102. Ko. tapauksessa kävi vielä niin somasti, että KKO:n jaoston kaksi jäsentä (Aarnio ja Hidén) olivat ehtineet jo vuosi pari sitten eläköityä oikeusneuvoksen virastaan. Mutta nin vain nämä eläkeläiset osallistuvat yhä asioiden ratkaisemiseen KKO:ssa!