keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

1014. Tukikirje kiihdytti mieliä

1. Kokoomuseliitiksi mediassa kutsutun kokoomusvaikuttajien pääsiäissunnuntaina 27.3. julkistama tukikirje puolueen puheenjohtaja Alexander Stubbille on herättänyt outoa kiihkoa, ei vain politiikan toimittajissa, jotka ovat usein ennenkin olleet kampittamassa Stubbia, vaan nyt myös monissa puolueen kansanedustajissa. 
2. Kirjeessä kokoomuksen piirien, kolmen jäsenliiton sekä puoluevaltuuston ja  -hallituksen puheenjohtajat vakuuttavat tukeaan Stubbille puolueen johtajana ja kokoomuksen hallitusyhteistyön vetäjänä. Kirjeessä toivotaan, että puolueen puheenjohtajapeli puhallettaisiin poikki kevään ajaksi, jotta Stubbille taattaisiin työrauha hallituksessa. Kokoomus valitsee puheenjohtajan kesäkuun alussa Lappeenrannassa pidettävässä puoluekokouksessa. Työrauhavaatimusta perustellaan kirjeessä sillä, että hallituksessa on kevään aikana monia isoja asioita päätettävänä.  Allekirjoittajien mukaan kirjeen tarkoituksena ei ole tukahduttaa puheenjohtajakeskustelua eikä estää kampanjointia.
3. Politiikan toimittajilla ei ollut vaikeuksia saada Alex Stubbia vastustavia kokoomuslaisia kailottamaan paheksuntaansa tukikirjettä ja Stubbia vastaan. Väitetään mitä väitetään, niin kokoomuksen puheenjohtajapeli on käynyt jo jonkin aikaa kuumana kulisseissa ja osin myös julkisuudessa.  Peli tuntuu käyvän sitä kuumemmaksi mitän lähemmäksi puoluekokousta tullaan. Yksi tunnettu "kuuma-kalle" tai "sähköjänis" eli Hjallis Harkimo tuli esiin jo pari kolme viikkoa sitten ilmoituksellaan, jonka mukaan hän päättää toukokuussa, lähteekö haastamaan Stubbin puheenjohtajakisassa. Toisena kandidattina on mainittu kansanedustaja Elina Lepomäki, jolla ei käytännössä kuitenkaan liene mahdollisuuksia pärjätä kisassa. Tänään Lepomäki ilmaisi pettymyksensä hallitukseen ja, tietenkin, myös (Stubbin johtamaan) kokoomukseen, koska maan taloustilanne ei ole kohentunut.
4. Varteenotettavat ehdokkaat puheenjohtajaksi eli Petteri Orpo ja Jan Vapaavuori eivät ole vielä ilmoittaneet halukkuudestaan, mutta lienee vain ajan kysymys, milloin heidän ilmoituksensa julkistetaan. Kumpikin tähtää ensi sijassa siihen, että Stubb luopuisi vapaaehtoisesti kisasta, jolloin he voisivat tulla esiin kokoomuksen "pelastajana." Politiikan toimittajien ja yleensä median lähes raivoisa kampanjointi ja mustamaalaus Stubbia vastaan palvelee erinomaisen hyvin Vapaavuoren ja Orpon pyrkimyksiä. Tämän media tietää ja siksi tiedotusvälineet kantavat innolla kortensa kekoon, jotta tuo inhottava ja narsistinen Stubb saataisiin kammetuksi pois kokoomuksen johdosta ja hallituksesta. 
5. Ainakin Jan Vapaavuori, joka ei ole todellisuudessa samanlainen herrasmies kuin Petteri Orpo, on pyrkimässä kiivaasti kokoomuksen uudeksi johtajaksi. Hänen  kolmisen viikkoa sitten julkaisemansa kirja Puoliholtitonta politiikkaa, on tyypillinen vaalikirja, jossa tämä "Janne" , jonka mieli tuntuu kuohahtavan aika helposti, hyökkää rajusti Alex Stubbia vastaan tätä kuitenkaan nimeltä mainitsematta. Vapaavuoren suoranaisen vituksen Stubbia kohtaan toki jotenkin ymmärtää, sillä hän kärsi edellisessä puheenjohtajavaalissa 2014 selvänä ennakkosuosikkina katkeran tappio Stubbille. Tätä Vapaavuori ei milloinkaan unohda. Nyt ja viimeistään Lappeenrannassa hän aikoo maksaa Stubbille potut pottuina.
6. Kiivaimmin Stubbia ja tukikirjettä vastaan on hyökkäillyt ökyrikas kansanedustaja  Eero Lehti. Tämä Uudeltamaalta monta kertaa eduskuntaan valittu yrittäjä istuu eduskunnan kyselytunnilla yleensä vaiti tuolillaan, josta hän mulkoilee tympäntyneen ja yrmeän näköisenä kohti ministeriaitiota. Eero Lehti ilmoitti olevansa tyrmistynyt alussa mainitusta tukikirjeestä, jota hän kutsuu junttakirjeeksi. Kirjeen sisältö on Lehden mukaan syvässä ristiriidassa länsimaisessa demokratiassa vallitsevan sanan- ja ilmaisuvapauden kanssa. Eero Lehti tuntuu olevansa Stubbia kohtaan yhtä suivaantunut kuin Jan Vapaavuorikin. Hän sanoo, että Stubb saa syyttää itseään siitä, että puolueessa on "kylki auki". Lehden mukaan tukikirjeellä Stubb  on halunnut vain kerätä "enkelikuorolaisia" ympärilleen.
7. Eero Lehti on ärsyyntynyt Stubbin johtamistyylistä. Hän "paljastaa", että aika monet muutkin ovat samanlaisen tunteen vallassa. Lehti väittää, että Stubb suorastaan alentaa puolueen puheenjohtajan ja ministerin arvovaltaa osallistumalla kaikenlaiseen valtiovarainministerin toiminnan kannalta toisarvoiseen toimintaan, "esimerkiksi kuntoiluun." Huhheh, kuntoilu on siis pahasta puheenjohtajalle!
8. Pieni kuntoilu ei varmaan tekisi pahaa myöskään Eero Lehdelle (71).  Eero Lehden luulisi olevan ilahtunut, että puolueella on kunnostaan hyvää huolta pitävä puheenjohtaja, joka kilpailee triatlonissa ja juoksee 45-vuotiaana maratonin lähes kolmeen tuntiin. Lehti tuntuu katsovan, että hänellä ja vain hänellä kustannusalan yrittäjänä on valta määritellä, mitä sanan- ja ilmaisuvapaus pitää sisällään ja keille se kuuluu. Lehti ei näytä huomaavan, että kokoomusvaikuttajien tukikirje ja sen julkistaminen on sananvapauden mukainen toimenpide, ei siis ristiriidassa kyseisen periaatteen kanssa. Omilla aggressiivisilla hyökkäyksillään Lehti haluaa kaventaa tukikirjeen allekirjoittaneiden puoluetovereidensa ilmaisuvapautta. Puheenjohtajapelissä sananvapaus kuuluu Lehden mukaan vain nykyistä puheenjohtajaa vastustavillle ihmisille. Stubbin tukijat ja puolustajat vaietkoot puolueessa ja mediassa.
9. Tukikirjeen ja Stubbin mollaaminen mediassa on saanut aika koomisia piirteitä ja mittasuhteita. Tänä aamuna tukikirjettä paheksuttiin ja Stubbia kritisoitiin kahden ei tv-kanavan aamulähetyksissä oikein porukalla. Studioon oli haalittu kaksi hieman joukkoa keskustelemaan ja kritisoimaan Stubbia ja tämän tukijoita, myös keskustelujen vetäjät tuntuivat olevan estoitta Stubbia vastustavalla kannalla.  Kun lähdin näiden "tietoiskujen" jälkeen autoilemaan ja avasin radion, niin sieltäkin tuli saman asian jauhamista. Alex Stubbin  kimpussa on jo pitkään häärinyt joukko nimekkäitä politiikan toimittajia Pekka Ervastista (Yle) ja Mika Koskisesta (I-S) lähtien. He veisaavat samaa virttä, joka tuntuu tähtäävän yhteen ja samaan asiaan: Stubbin mollamiseen ja kaatamiseen sekä siihen, että Stubb luopuisi kokoomuksen puheenjohtajuudesta ja ministerin salkusta ennen kesäkuun alun puoluekokousta. Toimittajat kannattavat innolla Jan Vapaavuoren ja Petteri Orpon asettumista puheenjohtajakisaan.
10. Kuinka he kehtaavat ja viitsivät, aikuiset miehet ja naiset! Eikö heillä ole suomalaisen politiikanteon osalta mitään muuta sanottavaa ja kritikoitavaa? Keskustalaisen Juha Sipilän johtaman hallituksen tekemät mokat, virheet ja vatuloinnit pannaan armotta yksinomaan Alex Stubbin ja kokoomuksen piikkiin. Juha Sipilä, joka on mokannut kaikista eniten ja raskaimmin, tuntuu olevan mediassa kaiken kritiikin ulkopuolella. Pääministeri Sipilä ajaa hampaat irvessä yhteiskuntasopimusta, joka on tosiasiassa ainoastaan jonkinlainen haalea kilpailukykysopimus, jonka avulla maan taloustilanne ei parane juuri lainkaan.

11. Eero Lehti jatkoi tänään Ylen Aamutv:ssä hyökkäyksiään Stubbia vastaan. Nyt hän lyttäsi Stubin työmotivaation valtiovarainministerinä ja väitti, ettei Stubb ole koskaan johtanut "isoa organisaatiota". Lehden mukaan Stubb on finanssiministerinä vieraalla maaperällä eikä myöskään sen vuoksi vuoksi menesty työssään. Lehden mukaan Stubb oli olettanut, että hänen "kohdalleen" tulee ulkoministerin salkku. Lehti ilmoitti kannattavansa Jan Vapaavuorta kokoomuksen uudeksi puheenjohtajaksi.

12. Alex Stubb on johtanut pääministerinä eli ylimpänä poliittisena päättäjänä aika isoa organisaatiota nimeltään Suomen tasavalta. Nykyisessä hallituksessa hän olisi toki toiminut ensi sijassa ulkoministerinä. Valtiovarainministerin salkku on perinteisesti kuulunut hallituksen toiseksi suurimman puolueen puheenjohtajalle eli tässä tapauksessa Timo Soinille. Tämä ei kuitenkaan halunnut kantaa vastuutaan, vaan väisti vaikean ministeripostin ja valitsi ulkoministerin salkun, jossa hän saa matkustella ja puhua niitä näitä mukavia turvallisuudesta ja muista sellaisista asioista.

13. Vastuuta ovat vaikeuksien keskeltä paenneet monet Alex Stubbin entiset ministerikollegat eri hallituksissa hallituksissa. Matti Vanhanen lähti lätkimään hallituksesta kesken toisen pääministerikautensa jalkaleikkaukseen vedoten. Todellisuudessa Vanhanen oli vaalirahoitusotkun takia niin ryvettynyt, ettei hän halunnut jatkaa pääministerinä, sillä hän ymmärsi, että keskusta tulisi kärsimään vuoden 2011 vaaleissa mm. juuri vaalirahoitusjupakan takia melkoisen rökäletappion. Vanhanen asetti oman etunsa yleisen edun eli maan, hallituksen ja puolueen edun edelle ja jätti hallituksen ja vastuun näköpiirissä olevasta keskustan vaalitappiosta muiden kannettavaksi. Ex-pääministeri Mari Kiviniemi kyllästyi rivikansanedustajaksi pudottuaan politikkaan pari vuotta sitten ja lähti OECD:n palvelukseen heti kun paikka siellä vapautui. Jyrki Katainen puolestaan jätti pääministerin tehtävät ennen aikojaan kesällä 2014 ja lähti komissaariksi Brysseliin; ko. paikka olisi kuulunut Alex Stubbille. Jan Vapaavuori kantti petti, kun hän hävisi 2014 kokoomuksen johtajan paikan Stubbille. Hän jätti kotimaan politiikan ja meni Luxemburgin pankin palvelukseen. 

14. Alex Stubbin kantti ei sen sijaan ole vastoinkäymisistä huolimatta pettänyt vaan hän on kantanut vastuunsa. Hän on ollut ministerinä kahdeksan (8) vuotta putkeen ja toiminut ulkoministerinä, ulkomaankauppaministerinä, pääministerinä ja nyt valtiovarainministerinä. Toivottavasti Stubbin kentti kestää myös tässä tilanteessa Eero Lehden ja muiden samanmielisten kokoomuksen oikeistosiipeen kuuluvien poliitikkojen hyökkäykset niin, ettei hän jätä tehtäviään puolueessa ja hallituksessa ennen kesäkuun puoluekokousta. Silloin nähtäisiin, ketkä todella haastavat Stubbin ja kenet puolueväki valitsee kokoomuksen puheenjohtajaksi.


16 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Yks hyväkäs eli Carl Hagman ilmoitti viikonvaihteessa luopuvansa RKP:n puheenjohtajuudesta. Hän on kuulemma menettänyt intonsa ja makunsa politiikan tekemiseen. Veijari mikä veijari! Jos RKP olisi jatkanut yli 50 vuotta kestänyttä hallitustaivaltaan myös Sipilän hallituksessa, ei Hagman olisi taatusti luovuttanut vaan olisi narissut hallituksen ministerinä niitä näitä joutavia. Nyt kaikki tiedotusvälineet jututtavat Hagmania ikäänkuin sankaria ikään! Oikein pahaa tekee! Mies pääsee kehua retostelemaan hoitamastaan puolustuslaitoksen uudistamisesta. Mitä tuo uudistus käytännössä tarkoittaa, siitä kuulijoilla ja katselijoilla ei taida olla harmainta aavistusta, eivätkä toimittelijat tietenkään osaa tai halua kysyä Callelta asiasta tarkemmin.

Toinen, taitaa olla tässä jo kolmas, hyväkäs on Paavo Arhinmäki, joka luopuu vasemmistoliiton puheenjohtajan paikalta.Ilmotti tästä jo viime marraskuussa, vaikka puoluekokous on vasta kesäkuussa. Häntä ja Hagmania haastateltiin - kuinkas uuten - tämäniltaisessa A-studiosssa. Eikä Arhinmäki toki pettänyt, vaan syytti häikäilemättä Suomen kaikista talousvaikeuksista "kokomuslaista politiikkaa" Jyrki Kataisen hallitus oli PA:n mukaan "ylileveä", mutta sinne vaan tämä Arhinmäki tunki itsensä kulttuuri- ja ureheiluministeriksi - ja joi Sotshin olympiakisojen päättäjäisissä itsensä aivan vetämättömään kuntoon.

Vanha jurristi kirjoitti...

Anonyymille, joka ilmeisen tarkkaavaisesti seuraa politiikkaa, tiedoksi, että RKP:n puheenjohtaja on sukunimeltään Haglund. Anonyymi sekoittanee hänet takavuosien jääkiekkoilijaan.

Stubbin arvostelusta olen blogistin kanssa samaa mieltä. Nythän meillä on kerrankin ministeri, joka on väitellyt tohtoriksi ja puhuu täysin sujuvasti useita kieliä. Substanssia löytyy, mutta Alex ei kai heti osannut kadottaa välitöntä persoonallisuuttaan ja vakavoitua seipäännielleeksi ammattipoliitikoksi. Eikä valtiovarainministerin tehtävä toki ole kaikkein suotuisin pesti näinä aikoina. Tämän tiesi varsin hyvin myös Timo Soini, joka vältteli vastuutaan ja arkipäivän reaalipolitiikkaa jo toisten vaalien jälkeen.

Ennen vanhaan politiikkaan kyllästyneet "haudattiin valtion kustannuksella", ts. he saivat mukavan ja hyvin korvattavan viran valtiolta tai johtopaikan valtionyhtiöstä. Nyt me veronmaksajat säästymme tuolta kuluerältä, kun poliitikot, joilla on takanaan loistava tulevaisuus, lähetetään täältä okein manner-Eurooppaan: Kiviniemi, Katainen, Vapaavuori, Ville Itälä ja keitä kaikkia niitä nyt onkaan. - Hyvä näin!

Ja vielä yksi asia. Korkeimman oikeuden julkaistut perustelut ovat pituudellaan todellakin menneet yli sieto-, luku- ja siten myös omaksumisrajan. Kuka noita jaksaa lukea, jos vain sattuu olemaan tähdellistäkin tekemistä. Älkäämme ihmetelkö juttujen kolmen-neljänkin vuoden viipymistä, jos esittelijän perusteellisen esityön jälkeen viisi neuvosta tutkii (jotkut mahdollisten välimiestehtäviensä ohella) juridisella suurennuslasilla perustelujen kaikki vaikkapa 82 kohtaa. Ehkä olisi syytä puristaa vanhaan malliin asiasta esiin "pihvi" ja jättää sinänsä hyvät ja perusteelliset pohdinnat esittelijän muistioon, jonka asiast kiinnostuneet voisivat tarvittaessa lukea.

Anonyymi kirjoitti...

Kokoomuksen puheenjohtajapeli on auki ja kohua saanut tukikirje (ks. linkki) on vain osa tätä kampanjaa. Eero Lehden ponteva parkaisu sananvapauden puolesta osoittaa, että herran keuhkot on hapella, mutta kenenkään sanomisen vapautta ei ole rikottu missään kohtaan.

Anonyymi kirjoitti...

Selvimmin tukikirjeen analysoi kaikkien puolueiden kimpussa virkistävän tasapuolisesti tarpeen vaatiessa oleva Pasi Koivumaa.
http://www.karjalainen.fi/mielipiteet/mielipiteet/kolumnit/item/101326-tyorauhan-vaatiminen-tarkoittaa-etta-osui-ja-upposi

Tukikirje hankkeena edusti huonoa harkintaa, vaikka päämäärät ehkä olivatkin vilpittömät. Eero Lehden vastine taas loisti tyylittömyydellään ja karkeudellaan. Kysymyksenalaiseksi jää, kuinka yksissä tuumin kokoomusväki seisoo puheenjohtajansa takana, kun puoluekoneisto näkee tarpeelliseksi lähteä hiljentämään puheenjohtajakampanjointia jo etukäteen.

Anonyymi kirjoitti...

"Alex Stubb on johtanut pääministerinä eli ylimpänä poliittisena päättäjänä aika isoa organisaatiota nimeltään Suomen tasavalta."

Pääministerin virallisiin tehtäviin kuuluu johtaa valtioneuvostoa ja valtioneuvoston kansliaa. Jälkimmäinen tosin käytännössä lienee suurelta osin mm. pääministerin erityisavustajien, valtiosihteerien sekä hallintojohtajan ja erilaisten valtioneuvoston päälliköiden johdettavana varsinkin tynkähallituskausilla, joissa pääministeri vaihtuu kesken kauden. Niissä asioista on linjattu pitkälti jo edellisen hallituskauden aikana. Valtioneuvoston kanslian työjärjestyskin on laadittu siitä oletuksesta käsin, ettei pääministeri juuri valtioneuvoston kanslian toimintaan itse suoraan puutu. Siitä löytyy kyllä myös maininta siitä, että pääministeriäkin pitäisi totella, jos tämä jotain sattuu pyytämään tekemään: "Vahvistetusta työnjaosta huolimatta kukin virkamies on velvollinen suorittamaan ne tehtävät, jotka pääministeri, valtiosihteeri, alivaltiosihteeri tai asianomainen esimies määrää".

Anonyymi kirjoitti...

Kokoomuksen sisäistä hommaa. Mitä se muille kuuluu. Antaa Stubbin olla rauhassa.

Hesarin mukaan rauhallinen ja ajattelevainen Grahn-Lasonenkin tukee Stubbia.

Anonyymi kirjoitti...

Se, mitä presidentti Koivisto aikoinaan puhui toimittajista, pitää edelleen paikkaansa. Tosin Koivisto vertasi heitä sopuleihin, minkä voi nähdä loukkauksena sopuleita kohtaan, mutta ajatus oli se, että toimittajat juoksevat yhtenä laumana päättömästi saman suuntaan. Muutama vuosi sitten media hypetti Stubbia ja hän oli Suomen suoistuin politiikko. Nyt kaikki toimittajat yhtenä laumana kaatavat lokaa Stubbin niskaan ja kaikki hallituksen aikaansaamattomuus onkin Stubbin syytä, ei keskustalaisten tai perussuomalaisten ministerien.

Anonyymi kirjoitti...

Kokoomuksen markkinaoikeistosiipi ei ilmeisesti ole huomannut, että Kokoomus hävisi vaalit.

Kolmanneksi suurin puolue harvoin sanelee hallituspolitiikan sisällön, vaikka Vanhanen ja Kiviniemi aikoinaan olivat hyvin Kokoomuksen sylissä.

Anonyymi kirjoitti...

"kuntoilu on siis pahasta puheenjohtajalle!"

Eipä ole Lehti lukenut uutta kirjaa Palvelukseen halutaan ajokoira. Siinä kuvattua uutta johtajatyypppiä lukiessa väistämättä tuli mieleen Stubb. Ja Lehdestä bernhardilaistyyppinen vanha johtajatyyppi, ei ihme, että harmittaa.

Anonyymi kirjoitti...

"Työrauhavaatimusta perustellaan kirjeessä sillä, että hallituksessa on kevään aikana monia isoja asioita päätettävänä."

Tuossa ajattelutavassa on vain yksi ongelma: johdonmukaisesti ajatellen koko hallitukselle pitäisi tuolla perusteella antaa työrauha, mieluiten loppuvaalikaudeksi. Joka tuotaa työrauhaa häiritsee, pitäisi lähettää uudelleenkasvatettavaksi. Noin vain ei tavata demokratioissa tehdä. Valtaan sisältyy velvollisuus alistua jatkuvalle poliittiselle debatille. Se on loppulaskussa pieni vaiva, koska koirat (oppositio) haukkuu, mutta karavaani (hallitusohjelma) kulkee vaalinalukseen saakka.



Anonyymi kirjoitti...

"Toivottavasti Stubbin kentti kestää myös tässä tilanteessa Eero Lehden ja muiden samanmielisten kokoomuksen oikeistosiipeen kuuluvien poliitikkojen hyökkäykset niin, ettei hän jätä tehtäviään puolueessa ja hallituksessa ennen kesäkuun puoluekokousta."

Luulenpa, että kestää, sitä ennakoi tämän eilinen haastattelu, jossa hän asemoi itsensä keskustaoikeistolaiseksi, se oli ihan selvä asemiinajo puolueen oikeistosiiven suhteen. Stubb on muutenkin taistelijatyyppi, joka pitää haasteista.

Jos hän ei tule valituksi, toivoisin fiksusti sisäministerinä toimineen Orvon tulevan, Vapaavuori on nimittäin öykkäri.

Anonyymi kirjoitti...

Ei Orpo eikä Vapaavuori lähde kun on riski jäädä kakkoseksi ja sitä Vapaavuori ei kestä. Onkohan Vapaavuori tulossa euroopan pankin jälkeen Suomen pankkiin. Siellä on takavuosina tehty monta presidenttiä..... Vaan Saulin toisen kauden jälkeen on monta katkeraa ehdokasta. Kaikki vähän kakkosia.
Lappeen kaupungissa Stubbendalin haastaa kattiloiden sukuun kuuluva sekä lepotyttö. Heidän yhteenlaskettu äänisalis jää 30:een prosenttiin.

Anonyymi kirjoitti...

Kokoomuksen puheenjohtajan on ainakin aiemmin pitänyt käytännössä olla vähintään 5 vuotta kansanedustajana tai europarlamentaarikkona ollut henkilö. Puolueen puheenjohtajat ovat olleet usein joko entisiä ministereitä, entisiä varapuheenjohtajia, piirijohtajia tai kaikki tällaiset taustat omaavia. Esim. Itälä oli ennen puheenjohtajuuttaan ministeri ja puolueen varapuheenjohtaja, Katainen oli ennen puheenjohtajuuttaan varapuheenjohtaja, ja Stubb puolestaan oli sitä ennen ministerinä.

Nykyisiä varapuheenjohtajia ovat Grahn-Laasonen, Sankelo ja Virolainen. Heistä Grahn-Laasonen on ministeri ja Virolainen on jo pitkään varapuheenjohtajana ollut kansanedustaja. Jompi kumpi heistä voiso olla myös mahdollinen tuleva puheenjohtaja, joskaan kumpikaan heistä ei haastane istuvaa puheenjohtajaa ensi kesänä, ellei puheenjohtaja itse jostain syystä astuisi syrjään, mikä lienee tosiaan epätodennäköistä.

Anonyymi kirjoitti...

Sen verran toteaisin, että Lehti on entinen kustannusalan yrittäjä. Myi Lehtiyhtymän hyvään hintaan. Omistaa toki edelleen Taloustutkimus Oy:n ja vaikuttaa kunnallispolitiikassa Keravalla. Tuntuu vihaavan ay-liikettä kuin ruttoa.

Anonyymi kirjoitti...

Kun Stubb pääministerinä ollessaan toimi elävänä tikkatauluna Duudsoneille, miehen uskottavuus ministeritasolla katosi samantien.
/Y

Anonyymi kirjoitti...

Oikeistolaisuus on hyvästä ja enempi oikeustolaisuus on vielä parempi. Siksi Leppomäki. Eero Lehtikin on häneen verratuna denmari.